Päivitetty 20.11.2014

20.9.2014

Osallistuin Attacin kesäyliopistoon elokuussa 2014 Pariisissa:

http://www.esu2014.org/spip.php?page=programme

Toisenlainen maailma on mahdollinen!


2000 tutkijaa ja aktivistia 40 eri maasta ja erilaisista organisaatioista tapasi Pariisin kongressissa elokuussa 2014. Kesäyliopistossa kuultiin yli 50 esitelmää, seminaareja pidettiin aamu yhdeksästä ilta seitsemään.

Kuulun Suomessa Attacin postituslistalle ja monena kesänä olen suunnitellut osallistuvani kesäleirille. Aiheet ovat tuntuneet omilta, älyllisesti kiinnostavilta. Kun tuli ilmoitus kesäyliopistosta Toisenlainen maailma on mahdollinen Pariisissa elokuun toisella viikolla, ilmoittauduin toimistoon. Vastaus tuli: Tervetuloa mutta et ole jäsen. Niin. Siksipä en ole lukenut Attacin lehtiä aikaisemmin (Le Monde Diplomatique et Novaja Gazeta, Hiekanjyvät) enkä tiennyt toiminnasta. Kongressissa istuin kuin Liisa Ihmemaassa. Siä suuremmalla syyllä, että vuosikymmenten aikana olen osallistunut turhautuneena vihreiden puolueiden, Venäjän tutkijoiden, ekopankkien, permakulttuurin ja ekokylien kansainvälisiin seminaareihin. Miksi Suomesta meitä oli Pariisissa vain kaksi kiinnostunutta, muutkin pohjoismaat loistivat lähes poissaolollaan?

Tähän raporttiin olen vääntänyt rautalangasta itselleni seminaarin oppeja. Luulen, että en ole ainut, jolle maailman tilanteen selvittäminen vapaakaupan näkökulmasta on uusi. Se kolahti minuun täydellisesti! Tähän saakka olen käsittänyt, että ainut kestävä elämänmuoto kolmannella milleniumilla on permakulttuurinen ekokyläasuminen, vakiintuneesta yhteiskunnasta eroaminen. Pariisin kongressin jälkeen ja luettuani noin viisi kiloa sieltä tuomiani esitteitä ja tutkimuksia, ymmärrän, että nykyinen kylämuotoinenkin asuminen on mahdollista muutaa kestäväksi. ATTACin eväillä. 

"Edistyminen riippuu uskottavien vaihtoehtojen kehittelystä. Tehtävänä on synnyttää ihmisille erilaisia valmiuksia kukoistaa vähemmän materialistisilla tavoilla", sanoo Proust-liike. Ekokylien perustaminen ei ole toiminut hyvin ja yhtenä syynä on, että me kaikki kuulumme johonkin. Ihmisillä on sosiaaliset suhteet, historia, muistot. Ekokylään muuttaessaan menettää sosiaalisen kontekstinsa. Asuin Ähtärin Suomineito-ekoyhteisössä seitsemän vuotta ja meille tuli enimmäkseen ihmisiä, jotka olivat rikkoneet välinsä läheisiinsä tai kotiseudullaan tehneet jotain ei-toivottua. Varmuudella sama tapahtui heille meilläkin ja vaihtuvuus oli suurta. Nuorille asia on tietysti toinen. Suomessa tyhjiksi jääneet laitokset ja suurtilat tulisikin antaa nuorison hallinnointiin!

Kuulumista johonkin painotettiin Pariisissa ja tulkit olivat tärkeässä asemassa. "Vahvin ase ihmiselle on äidinkieli. Kieli tulee piilossa olevasta kehyksestä pakettina. Poliittinen ajattelu ilmaistaan kielellä. Meille on puhuttava kielellä mikä on todellista, pitää olla kansalliset juuret. Pelkästään ranskalaisten ryhmässä on erilainen filosofinen ja poliittinen tunnelma kuin sekaryhmässä ja siellä saadaan syvällisempi keskustelu,” vakuutti Saksan ATTACin jäsen.

Kongressi Pariisissa oli loistavasti järjestetty. Tuulettimet ja hissit pidettiin kiinni, ihmiset saivat itse tiskata lautasensa. Lounasta myytiin paikallisten osuuskuntien ja etnokokkien teltoista ja asuntovaunuista. Aulat ja rapukot täyttyivät näyttelyitä, organisaatiot toivat omia pöytiä, lounastauolla esitettiin performanssia. Hiukan koomisen näköisiä olimme riiputtaessamme nimilappuja kaulassa narusta, paikallahan oli jopa presidenttiehdokkaita, professoreita ja säätiöden varainhaltijoita. 40 vapaaehtoista simultaanitulkkia hoiti ammattimaisesti käännökset neljälle kielelle, kuulokkeet sai jättämällä henkilökortin aulaan. Paikalla oli yllättävän paljon meitä eläkeikäisiä!

Luennot oli hyvin valmisteltu ja aikataulut pitivät. Jotkut saksalaiset yrittivät osoittaa demokraattisuutta ja niissä seminaareissa aika tahtoi kulua siitä äänestämiseen, miten tuolit asetellaan, jakaudutaanko työryhmiin, annetaanko jollekin lisää puheenvuoroja...

Vaikka TTIP oli selvästi tärkein aihe, tuli esille, että Attacin eri maiden jäseniä yhdistää usko desentralisaatioon kaikissa arkipäivään vaikuttavissa asioissa. Minulle oli uutta ymmärtää erityisesti, miksi juuri vapaakauppa on turmiollista, luonnon hinnoittelu vaarallista ja julkisten paikkojen häviäminen osoitus talouden etusijasta sosiaalisuuen verrattuna.


Loppujuhlassa laulettiin seisaaltaan helteisen Seinen rannalla silmät kostuen yhä uudestaan

bella ciao, bella ciao - partisaanien laulu.

keep on walking
keep on talking
Im going to build a better world


Ehdotan että Attac lähettää ensi kokoukseen Satu Hassin pääseminaariin puhujaksi. Hän pystyy vinkkaamaan näille järjestöille, miten EU:hun kannattaa yrittää vaikuttaa.



Minkälainen on positiivinen vaihtoehto 

maapallon finanssisaatiolle?


Kongressin tarkoitus: ”Kriittinen massa on avainasemassa rakennettaessa «another world possible». Eri puolilla maailmaa kehitetään vaihtoehtoisia asumisratkaisuja, koulutusta, progressiivisia yhteisöjä, COP21 ja WSF (Tunisia, Montréal), pyritään antamaan äänivaltaa tuhoutuville lajeille, luomaan projektien verkostoja (Alternatiba, Collective for a Citizen Transition), paikallisia ja laajempia sosiaalifoorumeita, lähialueiden yhteisiä ja kiinnostuskohtaisia verkostoja, paikallista valuuttaa, ylimenokauden kaupunkeja, ruuoan lähituotantoa ja vapaita nettiyhteyksiä ja tv-kanavia. Monet entiset vapaaehtoisjärjestöt ovat kuihtuneet (ESF, CES), mutta uusia kokeiluja on paljon (Altersommet, Blockupy, thematic convergences...). Järjestöjen työtä on tehostettava ja luotava taloutta ilman monikansallisia monopoleja.”

”Euroopan kriisi on osoitus demokratian kriisistä. Etelän mielenosoittajat syyttävät Euroopan ja kansainvälisten instituutioiden troikkaa edustuksellisen demokratian täydellisestä epäonnistumisesta. Minkälainen on uusi demokratia, mitä debatteja, kokeiluja? Mikä on kamppailun uusi kohde globalisaation vastustamisen ja Occypy-liikkeen jälkeen? Mikä on sen horisontti, allianssi ja strategia? Massamobilisaatio vuodesta 2011, radikaalidemokratian kokeilu? Saammeko korjattua entisiä virheitä? Yhteisölliset ratkaisut ovat onnistuneet Yhdysvalloissa, miksi ne ovat heikkoja Euroopassa?”

Ranskan Attacin puheenjohtaja Touledin yliopiston taloustieteen laitokselta Geneviève Azamin
tiivisti kongressin päämäärän: ”Vaikka yksityistä vastuuta tuotannon ja kuluttamisen suunnasta ei voi poistaa, on kysymystä laajennettava. Kyse on koko tuotantojärjestelmästä ja sen normeista, siitä mitä tuotetaan, miten ja mitä varten. Emme voi kulkea vain järjestelmän mukana, kun miljardilla ihmisellä ei ole mitä kuluttaa. Syynä puutteeseen ei ole köyhyys vaan ääretön rikkaus, ei ole mitään kauheampaa kuin palkkatyön yhteiskunta ilman työtä. Ihmistä ei nähdä ihmisenä vaan kuluttajana ja työntekijänä. Oikeudenmukaisuus tarkoittaa elämän perusedellytysten turvaamista, ei yhä lisääntyvää kulutusta. Kuluttamisella on yritetty korvata illuusio vapaudesta, mutta kulutuksen maailma myrkyttää niin ihmistä kuin planeettaa. Tämän ajan ainut lupaus kuuluu: juhlimme ikuista elämää, kuluttajina.”

Teollinen vallankumous aloitti uuden geologisen ajan, anthroposenen, ihmiskeskeisyyden. Nyt ihminen vaikuttaa kaikkiin maapallon kehitysvaiheisiin ja muuttaa luontoa. Voiko tämä järjestelmä enää vastata eloonjäämisestä? Merkkeinä epäonnistumisesta ovat ilmaston kuumeneminen, ekologinen hätätila ja yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus.

Avainsanoja paremman maailman luomisessa ovat vapaakaupan ja kilpailuttamisen lopettaminen, tuotanto ilman ylikansallisia jättejä, globaali oikeudenmukaisuus, ruoan omavaraisuus, energiademokratia, uudet lähiöliikkeet, yhteisöllisyys, paikallisvaluutta, julkisten tilojen turvaaminen sekä ”vihreän talouden” ja luonnon hinnoittelun, koulutuksen kaupallistumisen ja työnteon verottamisen kyseenalaistaminen, mainonnan lopettaminen, asumis- ja koulutusvaihtoehtojen kokeilu.

Liikenne ja kuljetusjärjestelmä täytyy perustua uusiutuviin energioihin, maan kantokyvyn ja asukasmäärän pysyä tasapainossa, maataloudessa ja teollisuudessa on otettava käyttön kestävät menetelmät, markkinat ja teknokraatit eivät saa yksin päättä tuotannosta, IMF ja maailmanpankki täytyy korvata paikallisilla instituutioilla, jotka eivät harrasta vapaata kauppaa ja pääoman liikkuvuutta.

Noam Chomski: "Ainoastaan lastenkirjoissa ja älykkäissä lehtiartikkeleissa oikeus ja laki ovat maailmanjärjestystä ohjaavia periaatteita." (Kapitalismin jälkeen, Proutin näkemys, 2006)

Ulrich Beck kirjoittaa: ”Viime vuosisadalla kapitalismin vastavoimana toimi työväenliike, mutta tähän asti globaalit yritykset ovat toimineet vailla ylikansallista vastavoimaa (Mitä globalisaatio on 1999). Vasta vuoden 1994 jälkeen globalisaatio on tehnyt mahdolliseksi sen, mikä on aina pätenyt kapitalismissa, mutta mikä jäi peittoon, kun idea hyvinvointivaltiosta ja demokratiasta kesytti kapitalismin pahimpia ilmenismuotoja. Maailmanlaajuisesti toimivat yritykset määräävät alueen asioista, mutta myös yhteiskunnasta kokonaisuudessaan.

Yhdysvaltojen lehdistöanalyysi vuoden 2000 kongressivaaleista osoitti, että yhdeksän kymmenestä eniten vaalirahoitusta saaneista ehdokkaista voitti vaalit. ”Masentavina amerikkalaisessa demokratiassa on, että tarkistamalla rahankeräyksen tuoton Liittovaltion Vaalilautakunnasta voin kertoa äänestyksen tuloksen jo ennen vaaleja”, vahvistaa johtaja Larry Makinson.

Markku Kuisma ilmaiseen nykytilanteen vielä selvemmin: ”Karl Marxin manifestin (1848) edistämä poliittinen liike vastaliikkeineen onnistui katkaisemaan jo 1800-luvulla nähtävissä olleen teollisen kapitalismin voittokulun. Moderni kapitalismi pääsi todella voimakkaaseen yleismaailmalliseen vaiheeseensa vasta 2000-luvun alkaessa. Silmiemme edessä vyöryy joka päivä todistusaineistoa saman prosessin etenemisestä, jota jo vuoden 1848 manifestissa osattiin sattuvasti luonnehtia. Kommunismin haaste oli yhtenä tekijänä muokkaamassa kapitalismista sosiaalista markkinataloutta ja luomassa hyvinvointivaltiota, jota entisistä peloistaan vapautettu globaali kapitalismi on nyt romuttamassa itselleenkin vahingoksi. Tuskin kukaan on eri mieltä siitä, että kapitalismi olemuksensa mukaisessa voitontavoittelussaan pyrkii markkinaesteiden poistamiseen. Todellista toimeliaisuutta ohjaa suuresti paljon puhuttu markkinoiden ”näkymätön käsi”, joka kysynnän, tarjonnan ja pääomien tuoton kolmiyhteyden rautakehikossa ratkaisee, minne investoidaan tai missä yritykset ottavat näkymättömät jalat alleen parempien voitonnäkymien toivossa. Globaalin kapitalismin laajentumiseen liittyy pääomien ja työpaikkojen maasta vientiä ja eräänlaista sosiaalista dumppausta. Elämme historiassa tutun kilpailukapitalismin renessanssia, joka on nostanut sijoittajien ja omistajien edut kaiken muun yläpuolelle.”

”Olen aina lähtenyt siitä, että henkilöstön on saaava osansa voitosta. Mutta pörssi on vastaan. He katsova, että se on pois osakkeenomistajilta. Mutta suksikoot suolle.” Aatos Erkko, HS päätoimittaja ja useina vuosina Suomen rikkain mies (KSML 21.10.2014)

Cambridgen yliopiston professori Chang julkaisi kirjan 23 tosiasiaa kapitalismista, jota on verrattu Kiinan Maon Pieneen punaiseen kirjaan ja jopa Lutherin vuonna 1517 katolista kirkkoa ravisuttaneeseen 95 teesiin, anti-kapitalistinen katekismus, 23 artikkelia neoliberaalisesta uskosta?



Miksi vapaakauppa on tuhoisaa?

Kuulostaa merkillliseltä, että vapautta rajoitettaisiin paremman maailman puolesta, mutta kaupan suhteen asia onkin erikoinen. Kansainvälisen kaupanhan tulisi edistää eri maiden tuotteiden, taitojen ja luovuuden jakamista? Yhteistä vastuuta, matkustamista. Tuottaa siellä missä kulloisiakin raaka-aineita eiintyy? 

Mutta vapaakauppasopimus tarkoittaa valtioiden välisen kilpailun kiihtymistä ja vallan keskittämistä isoille yrityksille. Demokraattiset vaikutuskeinot ovat enää näennäisiä. NAFTA on varoittava esimerkki. ”Demokratia on vapaakaupan vastakohta”, sanoo Jason Hickel (London School of Economics). 

Vielä 1800-luvun alussa Yhdysvallat piti jopa 50 prosentin tullivero kaikelle. Veroja vähennettiin vasta kun maasta oli tullut maailman huippu. Samoin kehittyvät maat (¾ maailma) tarvitsevat tulleja suojellakseen orastavaa teollisuuttaan. Muuten ne jäävät pelkiksi raaka-aineiden tuottajiksi teollisuusmaille. Kolmannessa maailmassa vallitsee myös tulleista johtuva kierre: ei tule tarvetta lisätä työn tehokkuutta, koska työvoima on halpaa. Brasilian kaltaisen maan tulisi nostaa tullit sataan prosenttiin voidakseen puolustaa omaa tuotantoaan. Mutta päinvastoin, WTO sopimuksen mukaan tariffeja on laskettava. Kauppajättien tuotanto voittaa aina tehokkuudessa nyrkkipajat. Niiden ei siksi tarvitse pelätä paikallisia kilpailevia tuotteita. Suuryritykset voittavat aina. Ne käyttävät hyväkseen EU:n määräyksiä, ja niiden on helpompi vastata yhä uusiin standardeihin ja määräyksiin. 

Suunnitteilla oleva TTIP, Yhdysvaltojen ja Euroopan välinen kauppa- ja investointisopimus, poistaa kaupan esteitä entisestään. Samalla sen avulla voidaan kiertää toisen maailmansodan jälkeen demokraattisen kehityksen kuluessa saavutettuja sosiaalisia, ympäristöllisiä ja työhön liittyviä oikeuksia ja määräyksiä, jotka ovat erottamaton osa eurooppalaista elämää. Jättiyritysten päämäärä ei ole ihmisten hyvinvointi vaan yritysten voittojen maksimointi. Sopimuksen avulla pääoman liikkeiltä poistetaan valvonta ja finanssipalvelut liberalisoidaan niin, että keinottelusta tulee yhä helpompaa. Sopimuksen solmimminen lisäisi yksityistämistä, vähentäisi työnsuojelua ja sosiaalimenoja, mutta suojaisi pankkeja lainsäädännöllä. Kapitalismin tunnuslause kuuluu: markkinoita täytyy tukea enemmän kuin valtiota ja yksityistäminen on aina hyväksi.

Euroopan komissiolla, jota ei ole edes vaaleissa demokraattisesti valittu, vaan jäsenvaltioiden päämiesten neuvosto on nimennyt sen komissaarit, on yksinoikeus määrätä kauppapolitiikasta.
Komission uusi puheenjohtaja Juncker sanoi avajaispuheessaan että ”sosiaalinen kohtuus ja demokraattinen oikeudellisuus ovat kärsineet EU:ssa. Englanti on eniten estänyt talouden läpinäkyvyyttä ja puolustanut Lontoon kaupungin oikeuksia." Ja kuka nyt on EU:n talouskomissaari, kenellä on tärkein taloussalkku? Jonathan Hill vastusti jopa rahoitussiirtojen verotusta ja hän työskenteli lobbaajana suurille pankki- ja finanssifirmoille. Kaikki muutkin komissaarit on nimetty niin, että ne ovat bisnesmyötämielisiä.

Byrokraateista ja bisneksen edustajista kootulla neuvostolla on oikeus luonnostella lait ennen kuin ne tulevat käsittelyyn parlamentissa. Vain yritysten lobbareilla on oikeus kuulla neuvotteluista. Korkeasti palkatut kauppajuristit päättävät suljettujen ovien takana ehdoista eikä niistä voi valittaa. Julkisuudessa voi keskustella vain teknisestä toteutuksesta vapaakaupan luomiseksi. 

Jos kansainvälinen yritys väittää kansallisen lainsäädännön vahingoittavan sen bisnestä, valtion on maksettava suuria korvauksia. ”Vapaakauppa tarkoittaa mahtavien suojelua”, osoittaa Vaihtoehtoisen Nobel palkinnon saanut Vandana Shiva. Rahan ja omaisuuden siirtoja yksi valtio käsittelee omana pääomana, toinen lainana. Näin yritys voi vähentää korot tuloista ja jakaa verovapaina osinkoja toisessa maassa. Kolmas osa maailman rahoista on tallessa veroparatiiseissa Ja kukapa muu sinne edes osaa tallettaa rahojaan kuin suuryritykset ja superrikkaat, joilla on lauma verojuristeja palkkalistoilla!

Ranjar Sarkar: "Toisen maailmansodan jälkeen aikaisemmille siirtomaille myönnettiin poliittinen vapaus samalla kun rikkaissa maissa etsittiin hienovaraisempia keinoja näiden valtioiden talouden kontrolloimiseksi.

Yhdysvaltojen perustuslain 14. artiklan muutos orjuuden päätyttyä takasi afroamerikkalaisille tasavertaiset oikeudet julistuksellaan: ”eikä yksikään valtio saa riistää keneltäkään henkilöltä vapautta, omaisuutta tai henkeä". Amerikkalaiset lakimiehet ovat luovasti väittäneet, että oikeusistuinten tulee tunnustaa myös yhtiöt ”henkilöiksi”. Tämä erikoinen tulkita on erittäin hyödyllinen yhtiöille. Se suojelee niitä sulkemiselta ja julkiselta väliintulosta, vapauttaa omistajat taloudellisesta ja moraalisesta vastuusta liiketoiminnan epäonnistuessa, samoin kuin tuomiolta ympäristön tuhoamisesta.

Suurinta huolta tulevassa vapaakaupassa aiheuttaa proteiini- ja öljykasvien kauppa. Geenimanipuloidut soijapavut ja palmuöljy vaikuttavat julmasti pienviljelijöihin ja ympäristöön. Entä biopolttoaineet? Erityisesti kemikaalien valvonta on ongelmallista. Yhdysvalloissa täytyy osoittaa, että kemikaalilla on haittavaikutuksia kun taas EU:n vuoden 2007 laki määrää, että on osoitettava tuotteen turvallisuus. Yhdysvalloissa myös sosiaali- ja ympäristönsuojelu on vähäistä. Nykyisellään EU suojaa omia maataloustuotteitaan. EUn maataloustuotteiden tulli on 13 prosenttia, joissakin tuotteissa jopa 200 prosenttia. Raaka-aineilla on huomattavasti alhaisemmat tulit kuin valmiilla tuotteilla.

Geneveläinen kolumnisti Aileen Kwa kirjoitti: "Kamerunin hallitus lakkautti riisinviljelytuet vuonna 1994 alkaessaan soveltaa IMF:n ja Maailmanpankin politiikkaa. Lannoitemarkkinat yksityistettiin.... riisin tuonti kaksinkertaistui tuontitullien purun jälkeen... Henri Saragih toteaa, että vapaakaupan logiikka on tehnyt ruoan suojelusta rikoksen ja protektionismista on tullut kirosana... Ketju käynnistyi, kun rajat avattiin ulkomaisille tuotteille. Monet kehitysmaat ovat tunnollisesti soveltaneet Maailmanpankin, Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailman kauppajärjestön WTO:n ehtoja... valtion markkinatalouslautakuntia ... ei aina johdettu parhaalla mahdollisella tavalla mutta keskeiset tehtävät tulivat hoidetuiksi. Viljelijöiden tuotteille taattiin markkinat ja sitä kautta elanto. Hinnat pysyivät vakaina... Kahtena viime vuosikymmenenä kaikki muuttui... Pienten viljelijöiden käskettiin keskittyä kansainvälisiin markkinoihin ja markkinat avattiin ulkopuolisille tuottajille. Hallitus suuntasi tukensa vientisektorille peruselintarvikkeiden kustannuksella." (hs 6.6.2008)

"Jos joku keksintö on tehty yhdellä rahalla, kehitys ja tuotanto vaatii kymmenen, markkinointi ja myynti sata rahaa. Maailma on suurten toimintakenttä. Kvartaalitaloudessa maailmaa ei muuteta vaan toimintaa tehostetaan. On olemassa ristiriita kansallisen kehitysrajoituksen ja yritysten rajattoman kilpailun välillä. Teollisuus ajaa lakisääteisesti omaa, ja vain sattumalta yhteiskunnan etua. Innovaatioiden tutkimus on nyt akateemista yksilöurheilua, kun sen pitäisi olla vankkaa joukkuepeliä." (Niilo Kaartinen, lääketieteen lis, hs 27.10.2014) 

”We need TTIP like a fish needs a fishing rope –
Tarvitsemme vapaakauppasopimusta Yhdysvaltojen kanssa yhtä paljon kuin kala tarvitsee siimaa.
Vapaakauppa tuhoaa ihmisen arvokkuuden
.

Pariisissa 50 eri organisaatiota oli valmistellut vaihtoehtoisen kauppasopimuksen. Sen ydinsanoma on läpinäkyvyys ja paikallisuuden salliminen. Seutukunnat saisivat itse määrätä mitä ne tuottavat ja kuluttavat. Kauppasopimusten ulkopuolelle jäisivät tuotteet kuten vesi, terveydenhoito, koulutus ja finanssipalvelut. Julkisista palveluista ei saisi tulla kauppatavaraa.


Hämeen-Anttila muistuttaa, ettei Isisin synnytyskehdossa Irakissa ollut vuosituhannen alussa lainkaan islamilaisen terrorismin ongelmaa. Vasta Yhdysvaltain vuoden 2003 hyökkäyksen jälkeen Irakista tuli terrorismin tyyssija. ”Jos länsimaiden sotilaallinen väliintulo todistetusti vahvistaa islamilaista radikalismia, niin olisi sinisilmäistä ajatella, ettei näin tapahtuisi myös jatkossa.” (Jukka Huusko, hs 4.4.2015)

Sota on epäilemättä maailman paras bisnes. Sota kuluttaa ihmisten lisäksi kaikkea sitä mitä tehtaat tuottavat. Rahaa sodankäyntiin valtiot saavat keskuspankilta, jonka valtaeliitillä on omistuksia sotatarviketeollisuudessa. Lainan pääoman ja korot maksaa hyväuskoinen, ahkera ja auktoriteettiuskoinen kansa omalla työnteollaan. Tulevaisuudessa valtamedian ylläpitämä todellisuuskäsitys tulee resonoimaan aina vain heikommin keskivertoihmisten todellisuuskäsitysten kanssa. Valtamediaan suhtaudutaan yhä enenevässä määrin vain yhtenä vahvasti puolueellisena, taloudellisesti ja poliittisesti latautuneena mielipiteen muokkaajana.

Suomen vasemmistoliitto perustelee TTIP-vastustusta (kevät 2016):
1. USA:ssa on kielletty 11 kemikaalia, Eu:ssa on kielletty 380.
2. Näytön antamisessa Eu:ssa on tärkeää läpinäkyvyys, USA:ssa on tärkeää lopputulos.
3. Tuotemerkintöjä lievennetään, jos TTIP astuu voimaan. GMOkanat, kloonikanat, puhdistettu broileri.
4. Kilpailun kasvaessa, voi Suomen kaltainen maa vain hävitä.
5. TTIP suojaa USA:n omia osavaltioita, koska ne voivat yhä itse päättää mitä sijoituksia ja tuotteita ottavat vastaan.
6. Kansainvälisiä yrityksiä ei kiinnosta työllisyys, vaan palkka-ale ja olosuhteiden heikentäminen.
 7. Jos yritys saa vähemmän voittoa maan ympäristölainsäädännön takia kuin maahan tullessaan, firma voittaa oikeudenkäynnin. SOTE:n yksityistettyjä palveluja ei voi enää sosialisoida.
8. Kaupan ja investointien turvaaminen on pääasia, kaikki muu jää alle.
9. Se on protektionistinen sopimus suuryrityksille. Investointien turvaaminen on sanktioitu, ei esim. kestävä kehitys.
10. SETA-sopimus on jo osoittanut miten Lapin kulta tulee Kanadan pankkiholveihin, sopimus tehtiin täysin ilman keskusteluja.
12. Hassua että Suomessa SAK lobbaa TTIPä, mutta Amerikan ja Euroopan työläiset vastustavat.

Perinteisen liberaalin opin mukaan globalisaatio tuo voittoa ja kaikkea hyvää kaikille. Uskotaan, että tullien ja kaikkien kauppaa estävien säädösten poistaminen nostaa kaikkien elintasoa, on jopa edellytys hyvinvoinnille. Oppi ei kuitenkaan päde ja siitä tulee vaarallinen illuusio välittömästi, kun kauppaan eivät osallistu kaikin puolin tasavertaiset valtiot. Vapaakauppa antaa varakkaille valtioille mahdollisuuden tuhota niitä valtioita sisältäpäin, joissa on matalat palkat, heikko sosiaaliturva ja ympäristönsuojelu puuttuu.(Emilia Kukkala, Pontus Purokaru, Luokkavallan vahtikoirat 2016)


Vaatimuksia paremman maailman luomiseksi

1. Oikeudenmukaisuus

Ilmastokysymystä ei voida ratkaista ilman sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Kaikille pitää turvata oikeus määrättyyn kuluttamiseen sekä sellaiset elämän perusteet kuin ravinto, energia, koti, terveydenhoito, koulutus ja liikkuminen. Kuitenkin niin, että ei vähennetä luonnonvaroja.

Esimerkiksi Saksassa 100 kWh (kuukaudessa?) sähköä kattaa ihmisen perustarpeet. Niin paljon sähköä saisi ostaa edullisesti eli 0,3 euroa per kWh (Suomessa 0,1 euroa?). Tämän jälkeen energian hinta nousisi voimakkaasti. Tässä järjestelyssä köyhät saisivat riittävästi ja rikkaat voisivat elää luksuksessaan. Samaa laskutapaa tulisi käyttää muuhunkin kulutukseen.(B. Wahlroos kutsuu tätä erityiskulutuseroksi?)

Uudenlainen maataloustuki EU:lle antaisi kaikille ihmisille kulutussertifikaatin. Co2 määrää vähennetään vuosittain. Järjestelmä olisi sosiaalisesti oikeutettu, sillä joka tienaa vähän voisi säästää vähäisellä saastuttamisella. Jos viljelijä haluaa tuottaa enemmän, täytyy hänen saada kuluttajilta päästöt maksetuiksi. Etuna on läpinäkyvyys, jokainen tietää kulutuksensa ja tuottajat itse investoivat tehokkuuteen. On tuotettava paikallisesti, kestäviä ja korjattavia tavaroita, muuttaa sitä mitä ja miten kulutetaan, tehtävä uusia innovaatioita eikä aina vain yritettävä parantaa vanhoja menetelmiä. 

 Proutin näkemys uudenlaisesta yhteiskunnasta, Progressive Utilisation Theory, Kapitalismin jälkeen 2003: Ensimmäinen edellytys on perustarpeiden saatavuuden takaaminen kaikille. Alueella olevat raaka-aineet, maataloustuotteet ja muut resurssit on valmistettava ja jalostettava lähellä alkuperäistä sijaintipakkaan. Näin teknologian ja tuotannon tehostaminen tulee hyödyttämään paikallista väestöä. Maan ja luonnonvarojen ulkopuolista omistusta ei hyväksytä eikä alueella ansaittuja voittoja saa lähettää muualle tai kasata yksityistileille.

Prout suosittaa, että avainteollisuuden hoitavat valtion ja julkishallinnon valvomat autonimiset laitokset: kuljetus, energianhuolto, tietoliikenneyhteydet, maapuolustus, kaivostoiminta, öljy-, petrokemian- ja terästeollisuus ovat välttämätön osa taloutta. Riippumattomien autonomisten elinten tulisi myös johtaa sellaisia erikoisaloja kuten tutkimus ja kehitys, sairaalat ja vanhainkodit sekä valvoa suuria perusrakenneprojekteja kuten satamia ja lentokenttiä, yleistä infrastruktuuria. Avainteollisuuden pitäisi toimia ei voittoa, ei tappiota -periaatteella Kansalaistalouden tärkein näkökohta on perustarpeiden varmistaminen jokaiselle. Tämä velvollisuus sisältää kulutustavaroiden tuotannon, jakelun, varastoinnin, myynnin ja hinnoittelun valvonnan. Välttämättömiin lasketaan ne, joita tarvitaan riittävän elintason ylläpitämiseen: puhdas vesi, ruoka, vaatteet, lääkkeet, talous ja koulutarvikkeet sekä energia. Välttämättömiin peruspalveluihin sisällytetään koulutus lastentarhasta yliopistoon, sairaalat, vesilaitokset ja jätehuoltopalvelut, paikallinen julkinen liikenne, rautatiet ja kansalliset lentoyhtiöt, energian tuotanto, tietoliikenne. Elintärkeiden alojen kuten lääkäri- ja terveyskeskuspalveluyritysten, jotka työllistävät enemmän kuin kolme terveydenhoitoalan ammattilaista, tulisi toimia henkilökunnan omistamina ja johtamina palveluosuuskuntina Ei-välttämättömiin kuuluvat ylellisyystavarat. 

Seutukunta pyrkii omavaraisuuteen. Voittoja ei saisi viedä alueen ulkopuolelle. Parhaita kauppamuotoja alueiden ja maiden välillä ovat vaihtokauppa ja kahdenkeskinen eli bilateraalinen kauppa, koska näin vältytään rahan käyttämisestä maksuvälineenä. Venezuelan presidentti Hugo Chavez on aktiivinen. Hän on allekirjoittanut sopimuksia kolmentoista maan kanssa.

Kapitalismissa alikehittyneiltä alueilta halvalla saadut resurssit käytetään hyödyntämään muualla asuvia omistajia. Keskitetty talous johtaa myös korkeaan teolliseen ja kaupunkikeskeisyyteen.

Amazonin sademesien tuottavat 40 prosenttia maailman hapesta. Metsät ovat myös Luonnon tärkein keino puhdistaa ilmakehää hiilidioksidista. Nykyajan poliittisen ja taloudellisen vallan on käytettävä hyvin hienostunutta vaikuttamisen tai kulttuuri-invaasion muotoa. Valitut eivät tajua ajoissa edes olevansa riistettyjä.


2. Yksityistämiselle EI

Mitä enemmän yksityistetään sitä enemmän on kasvettava ja tuotettava voittoa. Oman yrityksen perustajan on maksettava lainakulut ja jos hän haluaa maksaa eläke- ja palkkamaksut sivukuluinen on yrityksen tuotettava voittoa. Ahneuskin astuu mukaan kun menestystä tarkastellaan voittojen suuruudella. 

Vuoden 1995 jälkeen yksityissairaaloiden määrä on kaksinkertaistunut Saksassa. Kaikista sairaaloista 33 prosenttia on yksityisiä. Kansainväliset yritykset, teolliset terveyssäätiöt hamuavat yhä suurempia voittoja. Terveys oli pitkään yleinen hyödyke, nyt siitä on tullut tavara, josta markkinat kilpailevat. Multinationaalit yritykset nostavat lääkkeiden hintoja ja estävät niiden valmistusta muualla. Lääketieteellisten koneiden ja tarvikkeiden myynti on osakkeenomistajien rahasampo.
Tämän kaltaisia terveysmarkkinointia ei voida enää mitenkään valvoa tai panna aisoihin demokraattisin menetelmin. 

Julkiselle terveydenhoidolle jäävät vain ne sairaat joiden parantaminen ei tuo voittoja. Hoitotyö muistuttaa jo tehdastyötä. Vakuutuslaitokset valvovat ihmisten elämäntyyliä nostamalla maksuja riskieläjille ”terveydelle vaarallisesta elämäntavasta”. Samaan aikaan käyttömaksuilla nakerretaan julkistakin terveydenhoitoa.

Talous on ”kapitalistinen” kun ”suurin osa tai ainakin merkittävä osa sen tuotantovälineistä on yksityisissä käsissä sen sijaan, että valtio ostaisi nämä tuotantovälineet ja käyttäisi niitä. Kapitalismin voi jakaa neljään kategoriaan: valtiojohtoinen kapitalismi, oligarkkinen eli harvainvaltainen kapitalismi, suuryritysten kapitalismi ja yrittäjyyteen perustuva kapitalismi (William Baumol).

Monet uudet yritykset epäonnistuvat ja onnistuneetkaan eivät tee voittoa kuin 20 prosenttia ensimmäisenä vuonna. Siksi mieluummin keinotellaan sijoituksilla, jotka tarjoavat mahdollisuuden saada suuria voittoja hetkessä futuuri- ja osakemarkkinoilla, kiinteistöalalla sekä valuuttakaupoissa. Noam Chomsky: "Vuonna 1970 noin 90 prosenttia kansainvälisestä pääomasta käytettiin kaupankäyntiin ja pitkäaikaiseen sijoittamiseen, tuottaviin asioihin ja 10 prosenttia keinotteluun. Vuoteen 1990 mennessä nämä luvut olivat muuttuneet päinvastaisiksi."


3. Intellektuaalinen omaisuus vapaaksi

Miten intellektuaaliselle omaisuudelle annetaan humaani arvo? Copyrightit, patentit, tuotemerkit ja muut muodot niin kutsuttua intellektuaalista omaisuutta rahastavat monopolihinnoilla. Niihin kuuluvat myös siemenet, lääkkeet ja teollisuuskeksinnöt. Julkinen rahoitus tulee perustua läpinäkyvään tutkimukseen, tilastoihin ja rahoitukseen, ei ideologiaan tai lobbaamiseen. Ei patentteja vaan palkintoja!


4. Ruoan omavaraisuus

Ruokaprojekti on ensimmäinen askel, jolla vähennetään jättiyritysten valtaa. Ruoan omavaraisuuden saavuttamiseksi on sallittava vaihtoehtojen kokeilu periaattena vastustus, muutos, vaihtoehdot. Kyse ei ole vain missä tuotetaan vaan miten, missä olosuhteissa, kuka. Vapaakaupassa toimisi vain agrobisnesjärjestelmä.

Ruoan vienti tulisi sallia vasta, kun oma väestö on ruokittu. (Prout) Seinät tuntuivat räjähtävän kun luin Raimo Sailaksen Vieraskynää hs 14.1.2014:Ainoa keino ei ole viennin lisääminen, toinen keino on lisätä kotimaisten tuotteiden suosimista. Työvoiman tarve lisääntyy, samoin verotulot.”


5. Energiademokratia

Saksassa 50 prosenttia tuulimyllyistä ja aurinkopaneeleista on yksityisten omistuksessa. 
Energiamuutoksen saivat aikaan aktiiviset kansanliikkeet, mutta myös valtion tarjoamat edulliset lainat: ”Aurinkopaneeli on yhtä kuin säästötili katolla. Aurinko on ihmisten puolella, sillä juuri päivällä tarvitaan sähköä eniten ja silloin suuryritysten sähkön hinta olisi korkeimmillaan." Mutta Saksan energiakäänteessä on tärkeintä ajatuksen muutos: kun energia ei ole enää isojen yritysten omaisuutta, kasvaa paikallinen ja yhteisöllinen elämäntapa muillakin aloilla. Isoista yritykistä tulee vieraita desenralisoidulle yhteisölle.

Saksassa suuryritykset keksivät liittoutua yhtäkkiä köyhien kanssa, ja 1.8.2014 tuli voimaan uusi laki. Uusiutuvaa energiaa alettiin verottaa siksi, että kaikki eivät voi tuottaa itse sähköä. Pelottavaa on myös, että suurilla energian käyttäjillä on alhaismmat tariffit kilpailukyvyn parantamiseksi. Saksassa viisi suurta sähköyhtiötä ei lähtenyt mukaan ajoissa ja nyt ne tuottavat vain viisi prosenttia uusiutuvilla.


6. Perustulo 

Perustulo, valtion vakuutus kaikille, antaa vaatimattoman yhteiskunnallisen turvallisuuden jokaiselle. Perustulo tarkoittaa myös jotain enemmän, osallistumismahdollisuutta yhteiseen elämään. Se on palkka, mikä maksetaan kapitalismin ulkopuolelle jääneille tai ulkopuolelle jättäytyneille. Työajan lyhentäminen kuuluu yhteen perustulon kanssa, koska yhteiskunnassa on aina vähemmän työpaikkojen tarjontaa kuin kysyntää.

Joidenkin mielestä perustulo vain menetelmä parantaa kapitalistista tuotantoa ja etuja. Työtön haluaa työtä eikä ensisijaisesti perustuloa. Kapitalismissa tuottaa voittoa se, jolla on tehokkain tuotanto, ei se, joka maksaa alhaisinta palkkaa. Siksi perustulon tulisi olla niin iso, että sillä voi elää perusolosuhteissa. Ihmisen ei ole pakko myydä työvoimaansa, itseään, vaan hän voi lopettaa kapitalistisen työsuhteensa. Saksassa ehdotetaan 600 euroa, itävaltalaiset 1000 e, jopa 3300 e. Jos perustulo tulisi voimaan nopealla aikataululla, syntyisi paljon lisää ostovoimaa ja siitä seuraisi inflaatio.

Perustulo voisi tarkoittaa myös sosiaalista turvallisuutta eikä välttämättä rahaa. Julkiset palvelut, infrastruktuuri ja perusruoka-aineet olisivat jokaiselle tai määrätyn sertifikaatin omistajalle ilmaisia. Joka haluaa luksusta ja enemmän kulutusta, voi etsiä palkkatöitä.

Alankomaissa on kehitetty toimintamahdollisuusindeksi. Nykyinen yhteiskunnallinen logiikka naulitsee ihmiset materialistiseen kuluttamiseen, jota tarjotaan yhteiskunnallisen osallistumisen perustaksi. Tällainen logiikka on tavattoman vahva, mutta ekologisesti ja psykologisesi turmiollinen.

Proutin näkemys uudenlaisesta yhteiskunnasta, Progressive Utilisation Theory, Kapitalismin jälkeen 2003:Joukkoirtisanomiset, määräaikaistamiset, tehostamiset ja sosiaaliturvan huononnukset 1900-luvun loppupuolella voidaan nähdä uusina aitauslakeina, joilla vaihtoehtoiset toimeentulon lähteet suljettiin ja palkkatyöriippuvuutta lisättiin. Palkkatyö alkoi sijoituskilpailun vapautuessa palata kohti alkuperäistä tavaramuotoa, erillisiksi markkinahintaisiksi tehtäviksi. Bruttokansantuote jaettiin ainoastaan sijoittajien eduksi eivätkä he enää palauttaneet sitä kansantalouksien kiertokulkuun työllistävinä investointeina.
Kapitalismia voidaan heikentää jos ihmiset voivat yhä enemmän määrätä ajastaan ja omasta elämästään.


7. Yliopisto kaupallistumista vastaan

Ylimmän opetuksen liberalisointi ja opetuksen kallistuminen (Chile, Kanada, Englanti, Kroatia, etc.).

8. Verotuksen perustaksi kulutus

Verotus perustuu nykyään tuotantoon. Kulutuksen verottaminen olisi läpinäkyvää, vähentäisi byrokratiaa, velkaantumista, pääoman ”laillista” vuotoa ja petoksia. Se lisäisi oikeudenmukaisuutta ja sosiaalista turvaa.

Muutoksen on kosketettava kansantalouksia, niiden tilinpitoa, niiden syvälle rakennettua luonnollisen pääoman syrjintää (verrattuna ihmisen luomaan pääomaan), yksityisen vaurauden korostamista julkisen vaurauden kustannuksella ja maanisen kulutusvimman suosimista järjellisen kulutustason kustannuksella.

"Maailmassa tulee päästä sopimukseen hiiliverosta. Kun se otetaan käyttöön, samalla voidaan luopua tuloverosta ja arvonlisäverosta verorasiteta kasvattamatta." (Mikko Pyhälä, hs24.10.2014)

(Hiilidioksiidi päästöt henkilöä kohti 2013: USA 16 tonnia, Venäjä 13 tonnia, Japani 9,8, Kiiina 7,2, EU 6,8, Intia 1,9 - hs 22.10.2014)

PMitä tehdä, kun pääoman tuotot ylittävät talouskasvun?

9. Mihin käytämme aikaamme?

Mikä on hyvä elämä? Usein kuvitellaan, että elämme kultaisia aikoja. Kuitenkin monet kärsivät siitä, että heillä ei ole riittävästi aikaa vaan jatkuvaa stressiä. Kaikesta rikkaudesta huolimatta olemme köyhiä, sillä meillä on niukasti aikaa. Täytyy olla koko ajan tehokas. Pitäisikö aika politisoida? Miten talous- ja finanssijärjestelmä vaikuttavat siihen, miten aikaa kulutetaan? Myytti vapaudesta tarkoittaa, että kuvittelee ajan olevan yhtä kuin elämä, vapaa-ajan teollisuus valtaa sen vähänkin vapaan ajan.


10. Mainonnan vastaisen Euroopan verkoston perustaminen

Mainonta on maailmassa toiseksi suurin menoerä ja se vahvistuu vuosi vuodelta. Jokainen kaupunkilainen joutuu päivitäin kohtaamaan 500-3000 mainosta. Mainonta edistää tuottamatonta statuskilpaa. Mainonnan avulla yhdenmukaistetaan perhe-elämää ja elämä muutenkin. Sen luomat normit ja vertailuperusteet lisäävät monia epäilyttäviä kehityskulkuja kuten ylikulutusta, individualismia, seksismiä, etnokeskisyyttä, ulkonäön kulttia, kilpailua, väkivaltaa, kaikkien tarpeiden välitöntä tyydytystä, materialismia, laihuuden tavoittelua, nuoruuden ihannointia, ylivelkaantumista. Mainonta ruokkii eläimellisiä himoja, lisää kärsimystä ja frustraatiota. Sitä on television ja radion lisäksi internetissä, ravintoloiden pöytälevyissä, joukkoliikenteessä, laukuissa, vaatteissa. Ostaminen on sen mukaan ainut tie onneen.

Mainonnassa on muitakin salakavalia piirteitä. Talousvalta uhkaa vetää tuen ellei mainostuloista riippuvainen lehdistö ole sille myötämielinen. Ei koskaan ihmiskunnan historiassa, ei edes totalitaarisessa järjestelmässä ole niin tehokasta urkintajärjestelmää kuin mainostajat ovat kehittäneet myydäkseen yhä yksilöllisemmin.

Pientuottajilla ei ole mahdollisuutta saada tuotteitaan esille. Mainonta on pienen globaalin suuryritysjoukon hallussa, liberaalin teollisuustuotannon polttoaine. Ranskassa vuonna 2011 550 mainostajaa käytti 80 prosenttia mainosajasta, vaikka yrityksiä on kaikkiaan kolme miljoonaa. Mainonnassa ei ole kyse kilpailusta vaan rikkaimmasta tuottajasta.

Norja ja Ruotsi ovat kieltäneet alle 12-vuotiaille lapsille suunnatun televisiomainonnan. Mainoksettomien vyöhykkeiden luominen on yksi tapa suojella julkista tilaa kaupalliselta solutukselta. Tällaisen tilan on synnyttänyt esimerkiksi Brasilian Sao Paolon ”laki puhtaasta kaupungista”. Institute for Local Self-Reliance ehdottaa, että yhteisöillä pitää olla oikeus säilyttää mainonnasta ja kaupallisuudesta vapaita alueita, joilla kansalaiset voivat kokoontua tai ilmaista ajatuksiaan yhtäläisistä lähtökohdista. Tarvitaan myös porkkanaa eli ihmisille on ehdottomasti tarjottava uskottavia vaihtoehtoja kulutuskeskeiselle elämänmenolle. Muutos onnistuu, jos ihmisille annetaan mahdollisuuksia kukoistaa vähemmän materialistisilla tavoilla.

Individualismi oli voittanut kollektivismin 1990-luvun alun murroksessa, mutta oliko uuden aikakauden individualismista tullut teollinen massatuote, joka näkyy erottumaan pyrkivien miljoonien persoonallisuuksien yhtä aikaa punaisiksi värjätyissä hiuksissa, kysyy Markku Kuisma. Sama ”individualismi” panee yksilöllisyydestään ylpeät ranskalaiset ryntäämään samana päivänä samanlaisilla autoilla samoja moottoriteitä kohti samoja eteläisiä lomakohteita.

Virtuaalinen talous on muuttumassa pelkäksi informaatiopeliksi. Tästä syntyvät uudet keinottelun vaarat. Syntyy yksi tavaramaailma. Siinä maailmassa paikalliset kulttuurit ja identiteetit irtoavat juuristaan ja ne korvataan tavaramaailman symboleilla, jotka ovat peräisin monikansallisten konsernien mainos- ja imagodesignista. Ihmiset ovat sitä mitä he kykenevät ostamaan. Satelliitit tekevät mahdolliseksi ylittää kaikki kansalliset ja luokkarajat ja istuttaa huolellisesti kehitellyn valkoisen Amerikan loistokkaan maailmaan kaikkien ihmisten sydämiin joka maailmankolkassa. Taloudellisen toiminnan logiikka pitää huolen lopusta. Globaali informaation infrastruktuuri ympäröi maapalloa hämähäkinverkon lailla, kirjoittaa Ignatio Ramonet.

Mainonta on totalitaarista. Viesteillä on vain yksi suunta, ei muita vastauksia. Ihmisillä ei ole mahdollisuutta olla näkemättä ja kuulematta sitä. Mainonta luo vääriä tarpeita. http://globalize.antipub.org

Worldwatch-lehdessä: Kun 1950-luvulla osti ruokaa dollarilla, sai viljelijä 40 centtiä. Vuonna 2000 hän sai 7 centtiä. Leivässä maksaa vehnä yhtä paljon kuin se materiaali, johon leipä kaupassa kääritään. Leipomo käyttää 5 centtiä leivän ostoon ja 5 centtiä pakkaukseen, 75 % markkinointiin.

 (Kiinostava yksityiskohta: Yhdysvalloissa kaupat aiheuttavat kolmanneksen kasvihuonekaasuista ja kuluttavat kaksikolmannesta energiasta!)

11. Globalisaatioon vastuullisuutta

Ulrich Beckin mukaan globalisaatio tarkoittaa prosesseja, joiden seurauksena kansallisvaltiot ja niiden suvereenisuus alistuu ylikansallisille toimijoille, niiden valtamahdollisuuksille, pyrkimyksille ja identiteeteille ja joutuu niiden verkostojen sitomaksi (Mitä globalisaatio on? 1999)
Teollisuusyhteiskunnan instituutiot, joiden poliittiset hahmot näyttivät täysin vakiintuneilta, on ”rikkottu” ja avattu poliittiselle vaikuttamiselle: hyvinvointivaltion, eläkejärjestelmän, sosiaaliavun sekä infrastruktuuri- ja kunnallispolitiikan perusperiaatteet, ammattiyhdistysliikkeen organisoitunut voima, keskitetty tulopoliittinen neuvottelujärjestelmän sekä valtion menot, verojärjestelmä ja ”verojen oikeudenmukaisuus” - kaikki tämä sulaa pois globalisaation auringon poltteessa ja muuttuu poliittisesti muokattavaksi.

Joka paikassa uskotellaan, etteivät erilaisten leikkausten takana suinkaan ole yritysten intressit vaan että ”globalisaatio” pakottaa leikkauksiin. Ylikansallinen talous hävittää yhä enemmän työtä samalla kun se lisää yhä enemmän tuotantoa ja voittoja, ”sijoitusten esteitä poistamalla”, lue - ekologisia, sosiaalisia ja sääntelyä purkamalla. Ylikansalliset vievät työpaikkoja ulkomaille, hajasijoittavat työnjaollisesti, joten tuotemerkkejä voidaan pitää harhaanjohtavina. Ne kykenevät peluuttamaan toisiaan vastaan sekä kansallisvaltioita että yksittäisiä tuotantopaikkakuntia ja harrastamaan tällä tavoin ”globaaleja lehmänkauppoja” edullisimmista vero- ja infrastruktuuriolosuhteista. Ne kykenevä ”rankaisemaan” kansallisvaltioita. Neljänneksi ne kykenevät tekemään luomassaan ja hallitsemassaan globaalin tuotannon viidakossa itsenäisesti eron sijoitus-, tuotanto-, verotus- ja sijaintipaikkakuntien välille ja peluuttamaan näitä paikkakuntia toisiaan vastaan. Tämä kaikki on tapahtuu ilman, että asiasta olisi edes keskusteltu parlamenteissa, täysin ilman hallitusten päätöksiä, ilman lakien muuttamista. Yritykset ovat keksineet viisasten kiven. Uusi taikasana on: kapitalismi ilman työtä plus kapitalismi ilman veroja. Maiden sisäisen sosiaalisen integraation aste alenee sitä enemmän mitä enemmän se perustuu pelkkään talouteen.

”Globalisaatio tarkoittaa rahavallan, tuotannon ja markkinoiden yhdistämistä maailmanlaajuisesti. Sen vastapaino, deglobalisaatio, ei kuitenkaan tarkoita vetäytymistä maailman taloudesta vaan talouden ja politiikan suuntaamista niin, että ne tukevat paikallista yrittäjyyttä eivätkä alista sitä.” (Walden Bello)

Globalisaatiossa talous irrotetaan sosiaalisesta – oikeudenmukaisuus, demokratia ja ekologinen kestävyys väistyivät, sillä tuotantokustannuksia pitää alentaa pääoman ja tuotannon voittojen kasvattamiseksi. Luonnonarvoja louhitaan vastuuttomasti, ihmiset siirretään keskuksiin, vihreää konsensusta eli luonnon hinnoittelua ja talouskeinottelua edistetään.

1960-luvulta lähtien maailman varallisuus on kahdeksankertaistunut, mutta maailman rikkaimmat ihmiset ovat hamstranneet itselleen lähestulkoon koko tämän osuuden. UNICEF raportoi, että joka toinen maapallon asukas elää vähemmällä kuin kahdella dollarilla päivässä. Joka neljäs elää vähemällä kuin dollarilla päivässä. Joka kolmannella asukkaalla ei ole mahdollisuutta käyttää sähköä. Joka viidennellä ei ole puhdasta juomavettä. Joka kuudennesta aikuisesta yksi näkee nälkää.

Viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana planeetta on menettänyt kolmasosan metsistään, neljäsosan ruokamultakerroksestaan ja viidesosan viljelysmaastaan.

Globalisaatio alkoi 1994 Washingtonin konsensuksella, jolloin IMF, Maailmanpankki ja WTO nostivat osakkeenomistajien edun tärkeimmäksi, hyvinvointivaltiota alettiin purkaa ja yksityistämistä edistää.

Markku Kuisman mukaan, jos suuryritysten rooliin ei paneuduta, koko modernin maailman synty jää käsittämättömäksi. "Historian suurin ongelma ei olekaan selittää sitä, miksi pahat tekevät pahaa vaan sitä, miksi hyvää tekevät niin." Sijoittajavetoinen kilpailukapitalismin voitto synnytti vahvan talouskehityksen. Joka hyödytti muutamia.

Jättiyritysten hyökkäystä vastaan tulisi palauttaa tuotanto kotimarkkinoille, tuottaa yhteisön tasolla yhteisön säilyttämiseksi subsidiarity-periaatteella. Tullit ja kiintiöt tulisi sallia paikallisen talouden suojelemiseksi niin että suuryritykset eivät voisi enää vallata markkinoita keinotekoisen halvoilla tuotteilla.

Kasvua on pidetty oikeudenmukaisuuden mittarina – kun kasvamme voidaan tuottaa kaikille enemmän. Entropie of Growth -liikkeessä ymmärretään, että kasvu ei merkitse todellista kehitystä, köyhyyden loppua.


Deglobalisaation 14 periaatetta

  1. tuotanto kotimarkkinoille palautettava tuotantoelämän keskukseen

  2. subsidiarity, tuotetaan yhteisön tasolla yhteisön säilyttämiseksi

  3. tulli ja kiintiö paikallisen talouden suojelemiseksi jotta suuryritykset eivät voi vallata markkinoita keinotekoisen halvoilla tuotteilla

  4. käsityöläisyyden tukeminen tulleilla ja avustuksilla

  5. tulojen ja maan uusjako

  6. kasvun sijasta korostetaan elämän laatua

  7. liikenne- ja kuljetusjärjestelmä täytyy perustua uusiutuviin energioihin

  8. maan kantokyvyn ja asukasmäärän täytyy pysyä tasapainossa

  9. maataloudessa ja teollisuudessa on otettava käyttön kestävät menetelmät

  10. markkinat ja teknokraatit eivät saa yksin päättää tuotannosta

  11. taloudelta täytyy riisua sen mystifiointi ja puhua taas poliittisesta taloudesta ja talouden moraalista

  12. kansalaisten täytyy voida ohjata myös yksityissektoria ja valtiota

  13. omistus täytyy hajottaa eri toimijoiden kesken ja poistaa kansainväliset yritykset

  14. IMF ja maailmanpankki täytyy korvata paikallisilla instituutioilla, jotka eivät harrasta vapaata kauppaa ja pääoman liikkuvuutta

Neoliberaalinen globalisaatio tarkoittaa että kaikki markkinat avataan maailmanlaajuisesti, jopa koulut, terveydenhoito, makean veden saanti ilman sosiaalisia, demokraattisia tai ekologisia rajoitteita ja hallinnointia, niistä tehdään kauppatavaraa. Tämä johtaa siihen, että rikkaiden ja köyhien, samoin etelän ja pohjoisen, välinen kuilu kasvaa. Moottorina toimii kansainvälinen finanssimaailma.

Kapitalistinen talous pyrkii estämään kriisien uhkan vain lisäkasvulla. Cambridgen yliopiston professori Chang julkaisi kirjan 23 tosiasiaa kapitalismista, jota on verrattu Kiinan Maon Pieneen punaiseen kirjaan ja jopa Lutherin vuonna 1517 katolista kirkkoa ravisuttaneeseen 95 teesiin. Onkko Changin kirja on anti-kapitalistinen katekismus, 23 artikkelia neoliberaalisesta uskosta?

12. Luonnon hinnoittelun (financiation) pysäyttäminen

Finansialisaatio tarkoittaa ”prosessia, jossa rahoitusmarkkinat, rahoituslaitokset ja rahoituseliitit kontrolloivat yhä enemmän yksityisiä taloudellisia prosesseja ja julkisia talouspoliittisia päätöksiä”. Pääoma tarvitsee koko ajan uusia investointikohteita ja luonto on seuraava kohde. Luontoa on tuhlattu, koska se on näkymätön poliitikoille ja bisnekselle. Ympäristönsuojelua teeskentelevät pitävät ratkaisuna vihreää konsensusta ja vihreää tuotantoa. Talouden sanastoon ovat ilmestyneet epämääräiset käsitteet kuten luontopääoman kirjanpito, luonnon hinnoittelu, ekosysteemin palvelut ja luonnonmonimuotoisuuden korvaukset. Uskotaan että luonto voidaan jakaa eri ekosysteemeihin, joiden arvo voidaan sitten mitata (biodiversiteetti, hiili, vesi, lajit ja luonnon kauneus) ja että nämä voidaan erotella luonnon monimutkaisesta kokonaisuudesta ja sitten hinnoitella. Hintalappu luonnolle ei riitä elämän säilymiseen. Asia ei ole niin yksinkertainen. Tarvitaan lakeja, hienovaraista muutosta. Elämän verkkoa ei voi paketoida siistiin, mitattavaan ja vertailukelpoiseen ekojärjestelmäpalveluyksikköön.

”Ihmiset jotka yrittävät suojella luontoa elämäntyylillään, eivät saa siitä mitään korvausta. Siksi on luotava markkinat”, sanoo TEEB tutkija, Davosin talousfoorumissakin luennoinut Pavan Sukhdev. Tulisi sallia tietyn kattoarvon alle jäävien päästöjen kauppaamisen. Pelkona on, että kun nyt on vallalla neoliberaalinen voimapolitiikka, luonnon hinnoittelussa voimistuu yksityistäminen ja talouskasvu.

Puita ja mineraaleja on aina myyty, mutta uutta on se, että nyt ei edes tarvitse ottaa jotain luonnosta, vaan vihreässä kapitalismissa maksetaan siitä että luontoa tuhoavaa toimintaa voidaan korvata säästämällä jossain muualla saman arvoinen alue. Kun kaataa metsäänsä enemmän kuin laki sallii, voi ostaa sertifikaatin ja säilyttää metsää jossain muualla. Sertifikaatin maksanut pitää oikeutenaan käyttää kohdetta kuin mitä tahansa tuotetta, tuhota ja pilata sitä, hinta-hyöty analyysillä. Finanssiministerit laskevat, kuinka kallis on vuori, joki. Näin rikotaan juuri tärkeintä mitä ihmisillä on eli paikallisten elämää ja sosiaalista hyvinvointia. Ranskassa tehdään vihreää lentokenttää sillä verukkeella, että yritys ostaa yhtä paljon maata muualta. Valtion velkaa vähennetään myymällä Kreikan rantoja pankeille. natural capital accounting. Seuraavaksi myydään sijoittajille yhteiset puistot. 

Brasiliassa voi etsiä toisen metsänomistajan joka ei kaada metsäänsä ja saada ”säilytyslainan” (forest restoration kredit). Se jolla on rahaa voi rikkoa lakia, rajoja. Näin rikotaan juuri tärkeintä mitä ihmisillä on eli paikallisten elämää ja sosiaalista hyvinvointia. 

Ekosysteemi tarjoaa triljoonia dollareita uusia omaisuusoikeuksia kuten puhdasta vettä, turvaa tulvilta, hedelmällistä maata. Maailma kuuluu yhteisön demokratiaan, ei siis vain ihmiselle. Se ylittää antroposentrismin ja patriarkaatin. Hinnoittelun vastustaminen ei koske metsää tai puuta, vaan metsän hiilinielua, keinotekoisia markkinoita. Kuka syö nopeammin mitä ikinä planeetalla maa on jäljellä. Pääoma tarvitsee koko ajan uusia investointikohteita ja luonto on seuraava kohde.

Frosch strategia – sammakko strategia kuvaa tilannetta, jossa sammakko pannaan kylmään veteen eikä se huomaa kuinka se vähitellen keitetään. Neolibralismi tekee meille tämän. Kriisiä pidetään pystyssä. Vastakohtana muurahaissrategia, Amaisen Strategie, tarkoittaa grassroot toimintaa.

Ostamisessa ovat kunnostautuneet erityisesti suuret vesiyhtiöt. Padolla, veden säilytyksellä ja putkistolla on taloudellinen arvo, vain vesi on yhä ilmaista, vaikka vesimarkkinat ovat nousseet ja vettä ostetaan ja myydään kuin mitä tuotetta tahansa. Vesi on yleinen hyödyke, josta on hyötyä jokaiselle yhteisössä, samalla myös yksityinen hyödyke (pullovesi), taloudellinen hyödyke (hyödyllinen asukkaille mutta niukka kysyntään nähden), ansiomahdollisuus (jos markkinat avataan, ihmiset voivat käyttää vettä vain varojensa mukaan siksi tarvitaan valtio), hyvinvointituote (puhdas vesi parantaa terveyttä). Suuryritysten tarkoitus ei ole parantaa veden saantia vaan lisätä rahoitusmarkkinoiden ja instituutioiden valtaa. Esim. Vancouverissa vesiyrityksen oli halvempi maksaa metsästä kuin uusia padon puhdistusta. Korvauksien ostajia ovat pankit, broukerit ja kansainväliset yritykset. Samoin eettinen kulutus on verrattavissa katolilaisten anekauppaan - jos maksat, saat syntisi anteeksi - sekä vain yksi tapa tehdä ihmisistä kapitalismin tavoittelemia individualisteja. Nyt kuitenkin muutos on tehtävä kollektiivisesti.

Samoin kuin peruspalveluiden yksityistämistä seurasi talouden finansialisaatio, yhteisten alueiden tuottaistaminen on pohjana luonnon antimien finansialisaatiolle.

Vihreä talous ei kosketa itse substanssia, kapitalismisa. Siihen on piilotettu uudenlainen alistamismuoto ja uudet ”upeat” markkinat (Rio 20, BRICS). Marxilaisella kielellä: erotetaan ihminen joka tekee työtä palkan vuoksi ihmisestä joka tekee työtä valmistaakseen tuotteen. Luonto nähdään abstraktina pakettina, jolle voidaan antaa hinta ja sitten liittää laina- ja luototusjärjestelmään.

Kapitalismissa on kolme ulottuvuutta: fyysinen, inhimillinen, luonto. Kaksi ensimmäistä pääoman muotoa on jo hinnoiteltu, luontoa ei vielä. 

Mantra: We cannot treasure what we cannot measure.

Washington konsensus 1989 on synonyymi liberalismille ja markkinafundamentalismille: valtion yritysten yksityistäminen, liberalisointi, rajoitusten poistaminen. Kriisistä huolimatta yhden prosentin eliitti suunnittelee lisää kaupallistamista ja yksityistämistä, laajentaa finanssimarkkinoita ja -mekanismeja, vapauksia pankeille ja investoijille, vaikka juuri ne ovat syypää planeetan heikkoon olemassaoloon.

Tim Jackson: "Jo nyt 35 prosenttia maapallon pinta-alasta on muutettu maatalouskäyttöön, mikä rajoittaa luonnon järjestelemien tuottavuuden mahdollisuuksia. Karjankasvatus on maailman suurin yksittäinen maa-alan käyttömuoto ja suuri vesien saastuttaja. Laidunmaa peittää 26 prosenttia maapallon pinta-alasta ja noin kolmasosalla viljelykelpoisesta maasta kasvatetaan rehua karjalle. Viidesosa hiilidioksidipäästöistä johtuu metsäkadosta. ”Vihreän hiilen” järjestelmää näiden päästöjen hallitsemiseksi ei vielä ole saatu aikaan. Muutoksen on kosketettava kansantalouksia, niiden tilinpitoa, niiden syvälle rakennettua luonnollisen pääoman syrjintää (verrattuna ihmisen luomaan pääomaan), yksityisen vaurauden korostamista julkisen vaurauden kustannuksella ja maanisen kulutusvimman suosimista järjellisen kulutustason kustannuksella." (Hyvinvointia ilman kasvua, Rajallisen planeetan taloustiede 2009)


13. Kilpailun lopettaminen

Eu:n kilpailuttamispolitiikka huolehtii siitä, että monia palveluja voivat tarjota enää yksityiset yritykset. Mitä enemmän kilpailua, sitä heikompi laatu. Poliittisessa keskustelussa kilpailukyky tarkoittaa palkkojen ja sosiaalisten etujen pienentämistä. Davosissa 2013 Angela Merkelin esittelemä Kilpailukykysopimus (Competitiveness Pact) edellyttää palkkojen, verojen, eläkkeiden, työsuojelun ja ekologisten standardien laskemista, pankkien säännösten vähentämistä, yksityistämistä. Sopimusta olivat muotoilemassa 15 suurimpien yritysten johtajat. Monet sukupolvet ovat luoneet elintasoa ja sosiaalista suojaa, mikä nyt ollaan romuttamassa. Sopimus vähentää myös demokraattista päätöksentekoa, parlamenttien valtaa, se on yritysten ja eliitin lippulaiva, neoliberaali taloussuunnitelma Euroopalle.

Attacin mukaan työaikaa on lyhennettävä, keskuspankkien ostettava joukkovelkakirjoja ja annettava anteeksi kestämättömät julkiset velat, erotettava kaupalliset ja investointipankit toisistaan. Lainaa ei saa antaa keinotteluun ja pankkien on oltava niin pieniä että niiden voi antaa myös kaatua, superrikkaiden veroja on nostettava. Mutta tuotantoa ja markkinoita ei voi poistaa, poistaminen on aina johtanut mustaan pörssiin.


13. Julkiset tilat palautettava, käsite commons

Ihmisillä on oltava yhteisiä tiloja. Miten muuten asukkaiden välille kehittyy hyvät sosiaaliset suhteet? Kuitenkin kaikille sallitut tilat vähenevät kovalla vauhdilla, myös monet sellaiset alueet, jotka eivät ole yksityisiä, on teknisesti menetetty kaikkien vapaasta käytöstä. Vapaa-ajan teollisuutta, ostoskeskuksia ja moottoriteitä on tullut tilalle. Asukkaalla täytyy ola rahaa ja halua kuluttaa liikkuakseen.

Julkiset palvelut ovat perinteisesti kohteita, joiden avulla edistetään yhteisön yhteenkuuluvuutta niin, että eri elämänaloilta tulevat ihmiset tapaavat toisiaan. Niin me saamme riittävästi yhteisen elämänmenon kokemuksia, joita voimme mielekkäästi pitää toisiamme yhteisen hankkeen kansalaisina. Tämän yhteisen hankkeen kokemus on yksi kulutusyhteiskunnan suhteista. Ei ole ihme että olemme menettäneet yhteyden toisiin. Mitkä rakenteet liittyvät jatkuvaan talouskasvuun ja mitkä ovat staattisen valtiontalouden esteitä.

Jokaisella on oikeus olla olemassa, mutta missä? Ketä varten kaupunki on rakennettu, miksi? Siksikö, että Suomi säilyisi 3:n aan luokituksessa? Tuleeko kaikelle antaa kaupallinen markkina-arvo?

Sana kommunisti tulee sanasta commons, yhteiset tilat (torit, tiet, puistot, järvet, kirjastot). Ne sosiaaliset suhteet syntyvät näissä tiloissa, joita kapitalismi ei linkitä miehen ja miehen väliseen suhteeseen. Julkiset palvelut tulisi olla ”commonsissa”. 

Mitkä ovat ihmisille yhteistä omaisuutta? Eläimet, siemenet? Yhteistä ei ole luonto eikä calax. Ne eivät välitä mitä niistä sanotaan. Yhteistä on mitä ihmiset suoraan hallitsevat. Vain ihmiset pystyvät vastaamaan ihmisten tarpeisiin. Yhteiseen omaisuuteen kuuluu myös ilma, vesi ja hedelmällinen maa. Niitä ei kukaan omista yksityisesti. Miten paljon niitä saa saastuttaa?

Maan ja omaisuuden keinottelun suosiminen ehdoitta on mennyt liian pitkälle, on perustettu Euroopan allianssi oikeuteen asua (Aitec, Droit au Logement). Meidän naapurustomme ei saa olla kaupan!

Vuodesta 1990 lähtien on kokoontunut Cannesissa joka maaliskuu neljäksi päiväksi kiinteistösijoittajia, jotka käyvät kauppaa ympäri maailmaa tarjottavista maapaloista ja rakennuksista (MIPIM International Market of Real Estate Professionals). Kaupan on valtion maita, kuntien maita, kaupungin keskustoissa, syrjäseuduilla, köyhien kortteleita, maita, joista on häädetty viljelijät. ”He käyvät kauppaa meidän perinnöllämme, meidän naapurustostamme, korttelistamme. He rakentavat toimistotorneja, vuokrakasarmeja, golfkenttiä.” Ihmiset joutuvat maksamaan yhä enemmän voidakseen asua jossain. Keinottelu kiinteistöillä on globalisoitu. (Protesti Cannesissa 2015, 10.-13.3.!)

Pitkään on puhuttu peakoilista - siitä hetkestä kun öljyä on niin vähän että sen hinta voi vain nousta. Uutta on sana peaksoil. Kreikan tulisi myydä 200 hiekkarantaa investoijille velan maksuksi. 


Viime vuonna Metsähallitus myi 9 000 hehtaaria metsää. Tälle vuodelle asetettu tavoite on 17 000 hehtaaria. Uusi myyntitavoite ei toteudu pelkkiä pienpalstoja myymällä.
Metsähallitus on valmistellut myyntiin suuria, tuhansien hehtaareiden laajuisia metsätiloja, sanoo Metsähallituksen Laatumaan johtaja Tuomas Hallenberg. 28.8.2014 Kainuun maakuntahallituksen puheenjohtaja ja Keskustan kansanedustaja Timo Korhonen on tyrmistynyt Metsähallituksen suunnitelmista myydä suuria metsätiloja ulkomaille. Vaikka Korhonen on Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen, tieto metsien myynnin valmistelusta ulkomaille tuli hänelle yllätyksenä. Hä ei lähtisi realisoimaan tällaista yhteiskunnan kansallisaarretta ulkomaalaiseen omistukseen. 

Ei puhuta luonnosta vaan universumista, kaikki, ihmisetkin, ovat samaa energiaa. Kaikki on lähtöisin alkupamauksesta, elävistä ja ei-elävistä organismeista. Jokaisella on oikeus olla olemassa.
Universaaleja commonseja ovat eläimet ja siemenet. Vuonna 2001 Amsterdamin sopimuksessa hyväksyttiin luonnonoikeudet.
Saman perheen jäseninä ihmisten olisi turvattava asianmukaisella tavalla yhteisomistus planeetalla, jaettava ja käytettävä sitä huolella. Planeetta maa luonnonvaroineen ja koko maailmankaikkeus ovat ihmiskunnan yhteistä perintöä.

Tasapuolisuuden vaatimukset ja ympäristön asettamat rajat on molemmat otettava huomioon. Tämä nostaa esiin mallin, joka tunnetaan nimellä vähennä ja lähennä contraction and convergence. Siinä määritellään jokaisa henkilöä kohti suuret päästörajat, jotka jäävät ekologisen kestävyyden mukaista raja-arvoa lähentyvän rajan alapuolelle Clobal Commons -instituutin

Reclaim the City -liike haluaa kaupungit takaisin ihmisten haltuun muun muassa autoilta. Liike varoittaa julkisen tilan yhä kiihtyvästä kaupallistamisesta.

 Meidän naapurustomme ei saa olla kaupan!

Maailmassa ei ole kyse puutteesta, eikä muusta kuin moraalista – Pariisissa on yli 30 000 vapaata asuntoa.

Viestintäoikeutta pidetään ihmisoikeutena, mutta media tarkoittaa yhä enemmän markkinointivälinettä. Sanoista joukkotiedotus ja tiedotusväline on pääosin luovuttu. UNESCO tutkii rakenteita, jotka edistäisivät demokraattista keskustelua ja osallistumista sekä kansallisella että paikallisella tasolla kuten yhteisömedia, kansalaismedia, lähimedia ja ei-kaupallinen media. Yhteisö voi olla uskonnollinen, kielellinen, aatteellinen, harrastuksellinen, ikäryhmään liittyvä, ammattiasemaan liittyvä, sosiaaliseen tai terveydelliseen tilaan. Englannin kielessä community media, yhteisömedia ei yleensä tarkoita sosiaalista mediaa, vaan yhteisöradiota ja televisiota, sekä nettijulkaisuja, joiden sisällöt ovat journalistisia – eivät markkinointia tai kahvipöytäkeskusteluja tai paljastelupäiväkirjoja. ”Yleensä Suomen sanotaan noudattavan tunnollisesti lain säädöksiä. Euroopan parlamentin vuonna 2008 antamaa suositusta yhteisömedian aseman laillistamisesta ja sen tukemisesta ei ole haluttu kuitenkaan panna täytäntöön.” (Maarit Nermes, Yhteismedia Yli 40 vuotta kansalaisviestintää Suomessakin Nomerta kustannus 2013)

Suomen perustulaki, pykälä 20: "Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kultturiperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon." 

Euroopan neuvoston sopimus 2005: "Kulttuuriperintö on joukko menneisyydestä periytyneitä resursseja, jotka ihmiset tunnistavat jatkuvasti kehittyvien arvojensa uskomustensa, tietonsa ja perinteiensä heijastumaksi ja ilmaisuksi niiden omistuksesta riippumatta." Taustalla on näkemys että kulttuuriperinnön vaaliminen ei ole yheiskunnalle kulu vaan monipuolinen hyvän elämän resurssi. Sen käytön yksinoikeutta ei ole kenelläkään.(Janne Vilkuna)


15. Ikuinen kasvu ei lopeta köyhyyttä

Nykyaikaiset taloudet on rakennettu niin, että niiden vakaus riippuu jatkuvasta kasvusta. "Yksikään yritys ei saisi kasvaa niin isoksi, ettei sen uskalleta antaa kaatua". (Talebin)

Attacin puheenjohtaja kertoi, että kasvu on sidottu pääomaan, kapitalismiin. Kasvua on pidetty oikeudenmukaisuuden mittarina – kun kasvamme voidaan tuottaa kaikille enemmän. Entropie of Growth -liikkeessä ymmärretään, että kasvu ei merkitse todellista kehitystä, köyhyyden loppua. Lokaalisesti voi olla kasvua mutta ei globaalisti, tarvitsemme toisen planeetan. Kehitys on jonkinlainen fantasia. Mutta Amerikka on huonosti kehittynyt. Kasvun kritisismi alkoi jo 1800-luvulla. 1970 luvulla tuli käänne, kun tuotanto hidastui. Neoliberalismi ajaa rajatonta kasvua, vapaita markkinoita, on löydettävä uusia markkinoita, uusia materiaaleja, uusia luonnonvaroja. Equadorissa se mitä hyvä elämä tarkoittaa on kirjattu perustuslakiin. Siinä on vuosisatoja vanhoja ideoita hyvästä elämästä, bon vivir. Kokemuksia ja käytäntöjä jaettiin.

Maailmassa mikään ei ole staattista. Kaikki muuttuu koko ajan. Kysytään Etkö halua kasvaa? Haluatko aina olla tuollainen. Tarkoittaa materiaalista kasvua. Rakastamisella ei ole rajoja, luovuudella ei ole kasvunrajoja.

2008 kriisissä nousi kapitalistista tuotantotapaa edustaville pelko, että nyt vihdoin paljastui sen todellinen luonne, se ei voi toimia. Komissaari reagoi liian myöhään, kuten Financial Times kirjoitti. Sosiaaliset liikkeet eivät reagoineet, aivan uusi tilanne eteen, ei ollut keskustelupohjaa. Kenen kanssa neuvotella? Työläisten asiaa ei ajanut enää kukaan. Talous edisti tuottamatonta statuskilpaa.

Alberto Acosto, taloustieteilijä, ent. energia- ja kaivosministeri, presidenttiehdokas 2013, Ecuador: ”Jos Equador kansallistaisi öljyn jättiyrityksiltä ja jättäisi öljyn maahan ja pitäisi 90 biljoonaa dollaria maan alla niin että ilma, maa ja vesi eivät saastuisi, kuka maksaisi korvauksen? Tarvitsemme siitä kompensaation. Öljyalueilla on eniten köyhyyttä, taistelua käydään inhimillisyyden puolesta. Öljyteollisuudessa on kyse yksityisestä voitosta, vaikka syöpä ja astma leviävät. Heitä ei voi pysäyttää kukaan muu kuin ihmiset.”

Tim Jackson kyselee: Onko meillä kelvollista visiota hyvinvoinnista tulevassa maailmassa? Kun kansantalous kasvaa: Mikä tarkkaan ottaen muuttuu suuremmaksi? Kuinka suuri se on nyt? Kuinka suureksi se pystyy muuttumaan? Kuinka suuri sen tulisi olla? Mitkä rakenteet liittyvät jatkuvaan talouskasvuun ja mitkä ovat staattisen valtiontalouden esteitä? Syyt kollektiiviseen sokeuteen on Jacksonin mukaan helppo löytää. Nykyaikaiset taloudet on rakennettu niin, että niiden vakaus riippuu jatkuvasta kasvusta. (Hyvinvointia ilman kasvua, Rajallisen planeetan taloustiede 2009)

Monet maat ovat jo siirtyneet epätaloudellisen kasvun aikaan jossa kasvava vauraus ei enää riitä kompensoimaan kasaantuvia haittoja. Tällaista kasvua ei näin ollen myöskään voida markkinoida välttämättömänä tapana taistella köyhyyttä vastaan. Tällainen kasvu tekee köyhyyden poistamisen entistäkin vaikeammaksi. Globaali ekologinen jalanjälkemme on kaksinkertaistunut viimeisten 40 vuoden aikana. Sodanjälkeisen talouskasvun historia on ollut kestämättömän kehityksen historiaa.(Tim Jackson Hyvinvointia ilman kasvua, Rajallisen planeetan taloustiede 2009)

 Kehitys on jonkinlainen fantasia. Juristien, pankkiirien ja byrokraattien armeijaa vastaan ihmisoikeussopimuksella ei ole mitään mahdollisuuksia.kasvu on myrkkysana, elämän laatu kultaa, taloudelta täytyy riisua sen mystifiointi ja puhua taas poliittisesta taloudesta ja talouden moraalista.

Talous elämän sisältönä on tappava tauti, koska ääretön kasvu ei sovi rajalliseen maailmaan. (F.F.Schumacher)

Koska se mitä kutsutaan ”kasvuksi” on suurimmaksi osaksi jätettä, kutsutaan sitä siksi! Kutsutaan kasvua jätteen ja tuhon taloudeksi. Alkakaamme kutsua kasvuksi sitä mikä parantaa elämää ja uudistumista ja julistakaamme että maailma tarvitsee sitä lisää. (Frances Moore Lappé 2009)


16. Ammattiliittoja on koulutettava hiilijalanjäljen vaaroista

”Työläisille täytyy antaa tietoa ympäristövaikutuksista ja varat heidän opettamiseensa. Ammattiyhdistysliikkeet ovat nähtävästi voimaikkain järjestö joka meillä on. Mutta ne ovat riippuvaisia yrityksistä. Meidän on saatava yritykset painostamaan valtiota. Ilmaston lämpeneminen on tarvinnut monen naisen ja miehen ahkeraa työtä, nyt tarvitaan monen naisen ja miehen ahkeraa työtä että se voidaan pysäyttää. Jokaiselle joka menettää työpaikkansa korkean hiilipäästön takia täytyy tarjota valtion puolesta työpaikka vuodeksi ei-hiilityöpaikassa. Nämä paikat maksaisivat 17 bilj. Euroa. Tuotannon ei tarvitse olla korkea, vaan ne täyttäisivät sosiaalisia tarpeita ja työllisyys kohoaisi. Sosiaaliset työpaikat eivät luo rikkautta mutta jotain mitä valtio tarvitsee. Aloitimme kampanjan niiden liittojen kanssa jotka eivät olleet pahimpia – opettajat jne. Teemme kompromisseja kaikessa muussa mutta ei ilmastonmuutoksessa.

Jos äiti maa olisi pankki sen ongelmat olisi ratkaistu jo viisi vuotta sitten.


Onko kapitalismilla tulevaisuutta? 

Immanuel Wallerstein, Randall Collins, Michael Mann, Gergi Derluguian, Craig Calhoun Gaudeamus 2014

Viisi globalisaation asiantuntijaa pitää kirjassaan keskeisenä kysymyksenä rakenteellista muutosta. Globalisaatiossa tuotantoprosessien uudelleen sijoittumista kutsutaan yksinkertaisesti ulkoistamiseksi.

"Väitämme että kestävä voitonsaanti vaati aina jonkinasteista valtion suojelua ja markkinamonopolia. Työvoimavaltaisen tuotannon siirtäminen maailmantalouden ytimestä halvempiin periferian paikkoihin mullisti kansalliset työvoima- ja ympäristösäädökset ja painosti maiden johtoa ja kansalaisia muuttumaan ”globaalisti kilpailukykyisiksi”. Hallituksen sääntelyn purkaminen päästi kapitalistiryhmän keskittymään supervoittojen haalimiseen globaalin finanssitalouden pirullisen monimutkaisista peleistä. Kolonialismin tilalle tuli mahtavien luottolaitosten ja Yhdysvaltojen maailmanlaajuisen sotilastukikohtien verkoston harjoittama epäsuora kontrolli. Sitä tuki myös kansainvälisten neuvonantajien ja globaalien joukkotiedotusvälineiden pehmeämpi valta, jota pääsivät käyttämään myös periferian nuoremmat eliitit, kunhan olivat hankkineet yhdysvaltalaisessa yliopistosta arvostetun diplomin ja omaksuneet yhteiset normit. Irakista amerikkalaisen vankiloista levinneet kidutuskuvat herättivät vastenmielisyyttä ja halveksuntaa länttä kohtaan. Logistiikan vaatimat suhteettomat materiaaliset kustannukset kasvoivat. Julkista rahaa ohjattiin finanssitalouteen tekemällä loputtomasti velkaa. Yhteiskunnissa tehdyt leikkaukset vapauttivat jättiläismäisen valtiokoneiston läpi virtaavia rahoja finanssiharvainvalloille. Syy siihen, miksi hallituksille ja perheille piti antaa mielin määrin luottoa, on sekä pahansuopa ahneus että ilmiselvästi kapitalismin kannalta elintärkeä. Ennen kapitalismi oli eliitin liiketoimintaa, joka palveli ylempien luokkien satumaista kulutusta ja valtioiden kalliita sotia. 1900-luvulla kapitalismista tuli laajan markkinakysynnän ja poliittisen oikeutuksensa vuoksi massakulutuksesta riippuvainen. Kuinka syväksi inhimillinen kurjuus voidaan päästää ilman että syntyy järjestelmää ravisteleva vastaisku. Demokratisoituminen oli todellistakin. Ihmiset alkoivat odottaa kolmea asiaa elämänsä kuluessa. Pitkä koulutus, toinen vakaa ja kohtuullisen palkitseva työ ja kolmas eläke elämän ehtoopuolella. Laajalle levinnyt asuntotuotannon yksityistäminen siirsi rahoitustaakan yksittäisille asunnonomistajille ja muutti heidät samalla pikku kapitalisteiksi, jotka äänestivät sen mukaisesti. Asuntomarkkinoiden romahtaminen 2008 oli sietämätön nuorelle sukupolvelle. Uuden oikeiston poliittinen ja taloudellinen ideologia vaati sääntelyn purkamista ja hallitusten säästöohjelmia. Globalisaatio merkitsi ennen kaikkea suurpääoman pakoa kansallisvaltioiden sääntelyn ulottumattomiin. Valtioille jäi kolme vaihtoehto: painaa lisää rahaa, ottaa lisää velkaa tai päästää poliisi tukahduttamaan nurinat väkivalloin."

*****

Retkiä Pariisissa seminaarin aikana


Hauskoja vinkkejä siihen, miten muutetaan järjestelmä!


”Vaikka ruohonjuuritasolla kokeillaan konkreettisia vaihtoehtoja jatkavat valtioiden hallitukset vanhan mallista kehitystä ja vähentävät ihmisten oikeuksia vetoamalla valtion velkaan.”

When I say system

you say change

when I say

you say justice

when I say people

you say power


Frankfurtiin avataan uusi keskuspankki, headquater, kaikki kaksi tornia avataan 2015, paikalla itse itseään juhliva ryhmä, avajaisiin blockade, muissa maissa samanaikaisia tapahtumia, näytämme heille, riskeeraamme tekemällä siviilivastarintaa.


ATTAC (Association for the Taxation of financial Transactions and Aid to Citizens) tarjoaa vaihtoehtoja WTO:n, OECDn ja IMF:n kaltaisille globaaleille pääomien keskittymille. Attacin mielestä WTO IMF ja IMF jne. määräävät liikaa ihmisten elämään vaikuttavasta ekologisesta, sosiaalisesta ja taloudellisesta elämästä. Maapallo ei ole myynnissä eikä ihmisten elämä kaupallistettavissa.”

Attac on perustettu puolustamaan oikeudenmukaisuutta ja maailman rikkauksien tasapuolisempaa jakautumista Ranskassa vuonna 1998. Se pitää finanssimaailman ottamaa valtaa esteenä paremman maailman luomisessa. Siihen kuuluu ruohonjuuriliikkeitä, ympäristöliikkeitä, ammattiyhdistyksiä. ATTAC vaatii, että rahoitusmarkkinoita on verotettava, veroparatiisit lakkautettava, julkisia palveluja eikä sosiaaliturvaa saa yksityistää, luontoa ei saa hinnoitella. Finanssimarkkinavetoinen kapitalismi on lopetettava, työpaikat valuvat maasta, maailmanlaajuisesti kilpaillaan työläisistä ja pätkätöistä. Neoliberaaleille ”säästötoimille” (austerity) on tuotava vaihtoehtoja kuten rahasiirroille vero, finanssialojen säätely ja varallisuuden sosiaalisesti oikeudenmukainen jako. Planeettaa ei voi säästää teknisellä kehityksellä eikä luonnon hinnoittelulla. Julkiset tilat vaativat radikaalin uudelleen määrittelyn. Troikka (WTO IMF ja Maailmanpankki) luo uusia taloussääntöjä ilman minkäänlaista demokraattista keskustelua. Kaiken kaupallistaminen tekee ihmisistä pelkkiä kuluttajia.

Attac järjestää koulutusta ja valistusta niin, että yhdessä voidaan löytää asioiden yhteydet ja ryhtyä toimintaan, kaikki voisivat muodostaa oman kannan myös monimutkaisista maailmantalouden teemoista. Asiantuntijoiden kanssa analysoidaan ja tehdään ehdotuksia vaihtoehdoista nykymuotoiseen neoliberaaliin globalisaatioon. ATTAC on järjestänyt mielenosoituksia WTO:n kokouksissa, G8, G20 kokouksissa ja oli järjestämässä maailman sosiaalifoorumeja 2001 - 2012.

Jäseniä on 90 000 ja esim. Saksassa noin 200 eri organisaatiota. Ryhmiä on 200:ssa kunnassa.


http://www.esu2014.org/spip.php?page=programme

http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/onko-toisenlainen-maailma-mahdollinen/1920462


janoan 2

pankkiiri2

JanoanPankkiiri leveileeKeskustelu

Tapani Lausti, toisinajattelun tiekartta Like 2004

Suomessa vaaditaan alistamista maailman ”realiteeteille” Realiteetit ovat kuitenkin aatteellisesti sävyttynyttä Yhdysvaltain johtaman maailman ihailua, jota ei uskallettu avoimesti tuoda julki ”suomettumisen” vuosina. Nyt vannotaan transatlanttisen ”arvoyhteisön” nimeen.
Demokratiaksi” luonnehditaan järjestelmää, jossa todelliset vaikutusmahdollisuudet kilpistyvät ”talouden realiteetteihin”. Vauraat eliitit kykenevät johdattelemaan yhteiskunnallista keskustelua vaarattomille uomille. Vain ”markkinatalous” kykenee turvaamaan yksilönvapauden, meille vakuutetaan.
Aikamme yhteiskuntia luonnehditaan demokratioiksi, vaikka syvät epätasa-arvoisuudet ovat kaikkien nähtävissä.
Talouselämää pidetään poliittisesti neutraalina, vaikka sen saarnaama todellisuus ilmentää poliittisia valintoja. Näissä piilevissä aatteissa pidetään itsestään selvänä, että ”markkinatalousjärjestelmä” on ikuinen. Tulevaisuus on samanlainen kuin nykyisyys.
Tässä kirjassa esittelemieni ajattelijoiden usein osakseen saama ylenkatse kuvastaa aikamme vaihtoehdottomuuden ideologiaa, joka pyrkii tekemään olemassa olevista olosuhteista yhtä luonnollisia ja itsestään selviä kuin ilma jota hengitämme.
Suurin osa teollisuusmaiden ihmisistä elää palkkaorjuudessa, joka kyllä vapauttaa heidät puutteesta mutta alistaa heidät työnantajan käskyvaltaan.
Noam Chomsky pyrkii määrittelemään esseessään anarkistista ajattelua näin: ”Jokaisen historian vaiheessa meidän tulisi pyrkiä purkamaan sellaisia auktoriteetin ja sorron muotoja, jotka ovat säilyneet ajalta, jolloin ne saattoivat olla perusteltuja turvallisuuden tarpeen, elonjäämisen tai taloudellisen kehityksen kannalta mutta jotka nyt syventyvät – sen sijaan että kaventaisivat – aineellista ja kulttuurista vajetta.
Saksalainen anarkisti Rudolf Rocker: ”Vanhan kaupunkikulttuurin ja Euroopan federalistisen kauden ajaudututta alamäkeen sosiaalisen elämän todellinen tarkoitus vähitellen unohdettiin. Yhteiskunta ei enää ole ihmisten keskinäisen suhteen luonnollinen ilmentymä, joka löytää ilmaisunsa älyllisten ja aineellisten intressien yhteisönä. Kansallisvaltion ilmaantumisen myötä kaikki sosiaalinen toiminta muuttuu asteittain instrumentiksi, joka palvelee poliittisen vallankäytön organisaatioiden erityisetuja.
Yksi Noam Chomskyn ajattelun olennainen piirre onkin usko siihen, että ihmisen mieltä ei pystytä kontrolloimaan, vaikka hänen käyttäytymiseensä voidaankin aika ajoin vaikuttaa. Chomskyn silmissä valtion palvomisesta on tullut aikamme maallinen uskonto. Hän nimittää intellektuellien kyvyttömyyttä nähdä kaksinaamaisuutta vapaaehtoiseksi tietämättömyydeksi. Älykköjen on jossain aivojensa takaosissa otettava huomioon omat henkilökohtaiset etunsa. Toimittajienkin on vaikea edetä urallaan, ellei hän hyväksy kulloinkin vallitsevan konsensuksen perusolettamuksia. Chomskyn mukaan ihmiset ovat vastuussa toimintansa ennakoitavissa olevista seurauksista.
Parjattiinpa kuusikymmenlukua miten paljon hyvänsä, se oli älyllisesti vallankumouksellista aikaa, joka mahdollisti aiempaa realistisemman historiankäsityksen. Vaihtoehtokulttuuri avasi ihmisten silmiä näkemään aikamme yhteiskunnallisten ongelmien syviä historiallisia juuria. Alettiin nähdä että teollinen kulttuurimme on rakennettu alistamalla kansalaiset passiivisiksi käskyläisiksi.
Historian kuluessa mahdollisuutemme hallita toimeentuloa, vaihdella päivittäisen työn rytmiä ja elää turvallisessa lähiyhteisöissä ovat heikentyneet.
Eristyneisyyden tunne heikentää kykyämme muodostaa mielekkäitä ja järkeviä mielipiteitä Mitä vähemmän kykenemme osallistumaan yhteisten asioiden hoitoon, sitä auliimmin annamme valtaa ulkopuolisille asiantuntijoille ja ammattipoliitikoille.
Murray Bookchin väittää että katsomme menneisyyteen kansallisvaltioajattelun aivopeseminä. Kansallisvaltio oli hänen mielestään kielteinen askel, joka tuhosi ajatuksen itsehallinnollisten kaupunkien ja alueiden yhteenliittymistä. Hän kysyy, onko kulttuurimme 'vääjäämättömällä tavalla tuhoamassa elämää planeetallamme. 1960-luvun kehitysoptimismia seurasi syvän pessimismin aalto. 1970-luvulla alttiin luopua poliittisten ja taloudellisten rakenteiden sosiaalisesti tuhoisten seurausten erittelemisestä. Hän uskoo, että aikamme ekologisen kriisin juuret eivät ole vain teknologiassa, ylikansoittumisessa tai teollisessa kasvussa, vaan pikemminkin käytännän elämää hallitsevissa hierarkioissa. Valtio ei ainoastaan hoida taloutta vaan politisoi sen, se ei vain kolonisoi sosiaalista elämää vaan imaisee sen sisäänsä.
Ihminen ei näe että pikemminkin poliittis-taloudellinen järjestelmämme alistaa hänen koko elämänsä tuotannon välineeksi ja luonnon puolestaan yritysmaailman tarpeita palvelevaksi raaka-ainevarastoksi.
Tosiasiassa kapitalismi ja kommunistien luoma komentotalous olivat läheistä sukua toisilleen. Yhteistä niille oli ihmisten alistaminen tuotantojärjestelmän palkkaorjiksi, ja molempien yhteiskuntien ideologit julistivat tuotannollisen demokratian mahdottomuutta. Kapitalistisissa maissa ihmisille myännettiin paljon enemmän vapauksia, kunhan yhteiskunnallista todellisuutta paljossa hallitsevat suuryritykset saivat toimia yhtä epädemokraattisesti kuin kommunistiset puolueet.
Muuan stalinismin terävä kriitikko kirjoitti taannoin käsitteellisestä petoksesta. Neuvostoliittolainen systeemi ikään kuin kavalsi sosialistisen terminologian, jotta oppositio ja toisinajattelijat eivät voisi käyttää sitä. (Hannu Reime, Sosialismi, demokratia ja käsitteiden kavallus)
Giddens käsittelee kapitalistisen demokratian ytimessä olevan perustavanlaatuisen arvoituksen. Järjestelmän sydämessä toimii autoritaarisesti johdettuja suuria talousyksiköitä, yrityksiä, joiden päätöksentekorakenne muistuttaa totalitaarisia puolueita.
Suuri enemmistö väestöstä on voinut tyydyttää tarpeitaan kuluttajana vain asettumalla palkatuksi työntekijäksi. Automaation kiihtyessä tämä perusasetelma alkaa horjua.
Nykyisen yhteiskunnan ongelma ei Gorzin mukaan ole työn puute, vaan se ettei kyetä jakamaan vaurautta, joka on tuotettu yhä vähemmän työntekijöitä tarvitsevalla pääomalla. Olennaista on että tämä myönnetään ehdoitta kaikille kansalaisille, jotta siitä ei muodostu tukiaisjärjestelmää huonosti maksaville työnantajille. Ajan mittaan uudenlaiset kollektiiviset ratkaisut asumisessa, vapaa-ajanvietossa ja opiskelussa voivat luoda kehyksiä elämälle, jossa ihmiset voivat käyttää kulttuurin potentiaalisesti tarjoamia valtavia mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen. Heitä kiinnostaa kysymys, minkälainen historiallinen prosessi on pakottanut ihmiset hyväksymään ikään kuin luonnollisena lopputuloksena yhteiskunnan, jonka irrationaalisuden luulisi olevan helppoa havaita. Finanssivalta, jota kaunistellen kutsutaan ”markkinoiksi”, on tulossa riippumattomaksi yhteiskunnista ja todellisesta taloudesta.
Jatkokoulutuksesta elämänmuoto: Ensimmäisen kerran ihmiskunnan historiassa kaikilla on mahdollisuus pyrkiä itse asettamiinsa kulutustavoitteisiin iästä riippumatta.
Meszarosin analyysit saattavat auttaa ymmärtämään, ksi vauraat myöhäiskapitalistiset yhteiskunnat ovat alkaneet kompastella peruspalvelujen, kuten terveydenhoidon ja opetuksen, kustantamisesta. Joukkotyöttömyys on rakenteellista vain pääomalle, ei tuotannon edistämiselle sinänsä.
Maailmassa, jossa sorron uhrit leimataan syyllisiksi omaan tilaansa ja riisto on demokratiaa, kaikista tulkinnoista uhkaa tulla mielivaltaisia.
Totuutta vierastavat mielikuvat syntyvät rikkaiden maiden asukkaiden viattomasta kyvyttömyydestä nähdä ympäröivän vaurauden ja maantieteellisesti kaukaisten kärsimysten välistä yhteyttä.
Kansallisvaltion synty on yksi tekijä, joka vaikeuttaa kysymyksen tarkastelemista. Valtiot ottivat itselleen yksinoikeuden väkivaltaan, mikä loi yhteiskuntiin näennäisen rauhan, koska yksityisen väkivallan käytöstä rangaistiin.
Tässä orwellilaisessa maailmassa kansainvälisten suuryritysten etujen palveleminen on yhtä kuin demokratia.
Edesmennyt jugoslavialainen kirjailija Danilo Kis on todennut, että nationalismi antaa identiteetin tunteen yksilölle jolta on viety yksilöllisyys, ihmiselle josta on tehty mitättömyys,.
Nationalismi on jo kauan kilpaillut uskonnon kanssa lohdun tuojana. Kansallinen identiteetti on ämän lisäksi ainoa kulttuurissamme yleisesti tunnettu yhteiskunnallisen turvallisuuden tunteen luoja.
Rocker kirjoittaa: Se mitä Rousseau kutsuu vapaudeksi, on vapautta tehdä sitä mitä valtio, yhteisen tahdon vartija, kansalaiselle määrää. Se on kaiken inhimillisen tunteen virittämistä yhteen nuottiin, elämän rikkaan erilaisuuden torjumista, kaiken ponnistelun mekaanista sovittamista ennalta määrättyyn muottiin.
Tämän prosessin myötä syntyi moderni nationalismi, josta tuli demokraattisen valtion uskonto.
Osa uudenaikaistumisen prosessia oli kansallisvaltioiden ilmaantuminen. Usein ne nousivat vanhojen elämäntapojen romahtamisen myötä ja olivat näin kipeässä legitimoinnin tarpeessa tässä käytettiin perinteiden tahallista keksimistä, mikä antoi johtajille mahdollisuuden ryövätä menneisyyttä käyttökelpoisen kertomuksen luomiseksi.
Kysytään, miksi hallitukset suostuvat niin auliisti suuren rahan talutettavaksi.
Liittoutumattomuudelle olisikin nyt etsittävä ajan henkeen soveltuvaa konkreettisista sisältöä. Se löytynee tarpeesta sanoutua irti islamilaisen fundamentalismin ja kapitalistisen fundamentalismin vastakkainasettelusta.
Monissa asioissa on mahdollista kuvitella, että uudistusvaatimukset aletaan kokea ennen pitkää itsestään selviksi. Silloin työnnetään yhdessä auki ovia, jotka eivät enää olekaan lukossa.
Znet www.zmag.org