Aldous Huxleyn kauniimpi utopia 

uljaalle uudelle maailmalle!

"Saari" alkaa osuvasti yhdellä ainokaisella sanalla:"Huomio."
Ja huomio on myös teoksen viimeinen sana.

Huxleyn teos Uljas uusi maailma on Orwellin kirjan Vuonna 1984 rinnalla suosituin tieteisfiktio ja 1900-luvun merkittävin dystopia.

"Aikansa kulttikirjoja, jotka rävähdyttivät silmät ymmyrkäisiksi ja ihon kananlihalle ja jotka vaikka tuntuivatkin ajatusmaailmaltaan kaukaisilta ja mahdottomilta - valitettavasti - ovat osa tämän päivän totuutta…" (Mummo matkalla: 2013)

Aldous Huxleyn (1894–1963) dystopia Uusi uljas maailma on se ikävämpi utopia, jossa ihmiset alistuvat vapaaehtoisesti kapitalistisen, teollistuneen, kemikalisoituneen ja viihteellistyneen kehityksen vitsauksille. Kuva on kärjistetty tulkinta todellisuudesta, josta tuli myöhemmin totta. (Kari Salminen, Turun Sanomat 2013) Kirja on jopa onnistunut ennustamaan tulevaisuutta - koeputkilapsia kun meillä nykyisin ihan oikeasti on. (http://mustelumo.blogspot.com/2015/)

Saari on Huxleyn viimeiseksi jäänyt romaani, Huxleyn testamentti jälkipolville, sillä hän kuoli syöpään vuosi kirjan julkaisusta. Kirja kuvaa vaihtoehtoa Huxleyn kuuluisaan pahaan dystopiaan. Yhdessä ne muodostavat ne navat, joiden väliin länsimainen utopia-ajattelu keskittyy. Idealististen toivekuvien tai painajaisten mukaan oikeaa todellisuuttakin yritetään järjestellä joko poliittisissa ohjelmissa tai käytännön askareissa. Eivät ihmiset ihan älyttömiä ole, ja koska äly tuottaa ideoita ja ihanteita, se voi olla siunaus, mutta myös vaarallinen väline. Huxleyn varhaisteoksessa ihmiset ovat orjia, sekä järjestelmän että peräti itsensä. Saari taas on aito utopia, jossa liiallisen väestönkasvun, pakon politiikan, militarismin, mekanisoidun yhteiskunnan, tieteen palvonnan ja luonnon tuhoamisen ongelmat on ratkaistu merellisessä valtakunnassa nimeltä Pala.

Palan saari on elänyt eristyksissä Intian edustalla yli sadan vuoden ajan ja kehittänyt omanlaisen yhteiskuntamallin, joka yhdistelee buddhalaisuuden ja hindulaisuuden, taolaisuuden ja kungfutselaisuuden periaatteita, liberaaleja läntisiä arvoja sekä psykologian ja lääketieteen oppeja. Järki ja tiede muuntuvat itämaisten filosofisten oppien mukaan. Elämäänsä kyllästynyt toimittaja ja öljy-yhtiön kätyri Will Farnaby haaksirikkoutuu saarelle. Saaren asukkaiden onnellisuus saa kyynisen Farnabyn miettimään oman ajatusmaailmansa uusiksi: mikä on todella tärkeää, mikä on oikea tapa elää?

Pienestä koostaan huolimatta saarella on rikkaat mineraali- ja öljyvarat, ja saari on käytännössä täysin omavarainen. Yhteiskuntamallin peruspilareita ovat syntyvyyden säännöstely, rodunjalostus, ekologisuus, kulutuksen ja teollisuuden kohdistaminen vain todelliseen tarpeeseen, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tuottaminen kaikille kansalaisille sekä mielen ja kehon yhteyden vaaliminen. Kun väestön koko pysyy hallinnassa, kaikille riittää yltäkyllin ruokaa, kaikkien terveydentilaa seurataan yksilöllisesti, kaikki saavat koulutuksen ja kaikille löytyy paikka ja rooli yhteiskunnassa.

Perhekäsitys on avoin, ja jokaiselle on nimetty parisenkymmentä "äitiä" ja "isää" huolenpitoa ja kasvatusta varten. Perheeseen kuuluminen ei siis edellytä sukulaisuussuhdetta. Kansan tyytyväisyyden takaavat vapaa suhtautuminen seksiin ja huumaavan moksalääkkeen käyttö.

Mahdolliset rikolliset tunnistetaan joukosta laajamittaisten terveystarkastusten avulla, joista psyykkeeltään hitaasti kehittyvät nuoret miehet ja muskelimiehet ohjataan kokonaisvaltaisen hoito-ohjelman piiriin. Yhteiskunta puuttuu siis voimakkaasti yksilöiden elämään. Utopian ihanteiden mukaan tällä on kuitenkin kansan yhteinäinen tuki, onhan kaiken tarkoituksena vain tuottaa yhteistä ja yksilöllistä hyvinvointia.

Hämmästyttävän moni Palan yhteiskuntamallin teemoista on ajankohtainen myös tänä päivänä. Palalla kannustetaan ihmisiä liikkumaan ja käyttämään kehoaan, sillä liiallinen istuminen sairastuttaa ihmiset sekä henkisesti että fyysisesti. Toinen ajankohtainen teema on pelillisyyden, kokemuksellisuuden ja leikin hyödyntäminen oppimisessa. Myös psykofyysisen hyvinvoinnin ja tietoisen läsnäolon etsiminen ovat tätä päivää: "Jos vain tietäisin, mitä todella olen, lakkaisin toimimasta sen mukaan, mitä kuvittelen olevani. Ja jos lakkaisin toimimasta sen mukaan, mitä kuvittelen olevani, tietäisin mitä olen."

Huxley on ujuttanut paratiisiinsa kolme ihmisen muodon saanutta käärmettä, jotka kukin omalla tavallaan uhkaavat onnelan tulevaisuutta. Ensimmäinen heistä on lehtimies Will, joka tuo saarelle tuulahduksen länsimaisesta kulttuurista ja markkinavoimista. Toinen uhkatekijä on Murugan, joka haluaisi muuttaa saaren toimintatapoja, perinteitä ja ihanteita sisältä käsin. Kolmas ja vakavin uhka on eversti Dipa, naapurisaaren diktaattori, jonka suunnalta Palaan kohdistuu sotilaallinen, poliittinen ja teollinen uhka. 

Saari alkaa osuvasti yhdellä ainokaisella sanalla:"Huomio." Ja huomio on myös teoksen viimeinen sana. Huomion kiinnittäminen nykyisyyteen on omaleimaisen saaren filosofian ydin. Elämä on ainutkertainen kokemus, jonka ei pidä antaa lipua ohitse. Huomio kiinnitetään mm. menneisyyden vatvomisen sijaan tähän päivään, harjoitetaan hetkeen keskittymistä, vallalla olevien oppien ja suuren maailman arvojen kyseenalaistamista, asioiden tutkailua eri aspekteilta. Palalaisten kuvaillaan olevan ideologialtaan tantrisia agnostikkoja mahajanalaisin maustein. Kristinuskoa Huxley  kritisoi kovin sanoin.

Pala on vapaa boheemi yhteisö. Lapsi voi riitaantuessaan mennä muutamaksi päiväksi toiseen perheeseen rauhoittumaan. Keinohedelmöitystä käytetään paljon, vaikkei lapsen saamisessa olisi mintään luontaisia ongelmia. Sitä käytetään ikään kuin rikastuttamaan perheen geenejä, tuomaan uusia ominaisuuksia, olivat ne sitten fyysisiä ominaisuuksia tai jotakin tiettyä lahjakkuutta. Saaren perhesuunnittelussa ehdoton plussa on ilmainen ehkäisy. Palalaiset ovat ymmärtäneet, että maapallon liikakansoitus on vakava ongelma. Ja he jopa tekevät asialle jotain.

Koulutus ottaa huomioon eri aspektit kokonaisvaltaisesti. Lasta opetetaan yksilöllisesti tämän luonteelle sopivasti, huomioidaan lahjakkuudet ja luonteenpiirteet. Lapselta ei myöskään piiloteta perinteisesti vaikeina koettuja asioita. Palalainen lapsi näkee sekä syntymän että kuoleman. Kirjassa pieni Mary sanoo, että pelkää kuoleman sijaan synnytystä, koska kuolema lopettaa kivun ja kärsimyksen, kun taas synnytys ei.

Opetus selkeästi pyrkii kohti mielenrauhaa ja harmoniaa ihmisen kahdeksasta psykoanalyyttisestä vaiheesta, joista kahdeksas, vanhuus, toimii akselilla minän eheytys - epätoivo; on aika hyväksyä eletty elämä.

”Nykyihmistä ei voi syyttää idiotismista, vaan jostain vapaahehtoisesta ja itse aiheutetusta – niin kuin juovuksiin hankiutumisesta tai siitä, että taivuttelee itsensä uskomaan jotain höpinää vain siksi, että se sattuu lukemaan raamutussa. Lisäksi heidän käsityksensä siitä, mikä on normaalia on mieletön. Uskokaa tai älkää - nyt heidän mielestään normaali ihmisolento on sellainen, joka kykenee saamaan orgasmin ja sopeutuu yhteiskuntaan. Käsittämätöntä! Kukaan ei kysy, mitä ihminen orgasmeillaan oikein tekee tai millaisia hänen tunteensa, ajatuksensa ja havaintonsa ovat. Ja entä sitten se yhteiskunta, johon pitäisi sopeutua? Onko se mielipuolinen vai terve? Ja vaikka se olisikin suhteellisen terve, onko oikein, että jokainen sopeutuu siihen täydellisesti?”

”On hyvä tehdä kehosta pystyvä moneen askareeseen. Se auttaa hiomaan mielen täydelliseksi ja saavuttamaan älyllisen rakkauden jumalaa kohtaan. Mihin sinne? Sinne missä tiedät. Tiedän mitä? Tiedät kuka todella olet - ja usko tai älä, sinä olet."

"Miksi emme kaikki ole valaistuneita, jos kerran kyse on vain sii, että rakastelee jollain tietyllä tekniikalla. Mikä sen selittää? Minä voin kertoa. Taas se kirottu lintu! Mutta juuri siinä salaisuus piilee. Huomiossa? Linnun tarkoitus on helpottaa huomion kiinnittämistä. Mikään erikoistekniikka ei muuta rakastelua joogaksi, vaan sen tekee tietoisuus. Se on tietoisuutta omista aistimuksista sekä ei-aistimuksista jokaisen aistimuksen osana"

"Jokainen harras buddhalainen tietää, että siittäminen on vain tuonnemmaksi lykätty surmatyö. Minun vanhempani eivät ymmärtäneet toisiaan, käsittivät aina toisensa väärin tai olivat ilmiriidoissa. Ennen aikaan sellaisissa olosuhteissa kasvaneista pienestä tytöstä olisi tullut pelkkä ihmisraunio, kapinallinen tai kohtaloonsa luisunut tekopyhä konformisti. Uuden maailmankäsityksen vallitessa minun ei kuitenkaan tarvinnut kokea turhaa tuskaa. En päätynyt ihmisraunioksi, koska heti siitä hetkestä lähtien, kun opin konttaamaan, olin vapaa pakenemana. Pako on sisäänrakennettu uuteen järjestelmään. Aina kun vanhempien koti kullan kallis muuttuu sietämttömäksi, lapsella on oikeus muuttaa johonkin toiseen kotiin. Häntä jopa tuetaan siihen ja yhteisöllinen mielipide rohkaisee."

"Kuinka monta kotia lapsella sitten on? Keskimäärin kaksikymmentä. Herranen aika. Me olemme kaikki jäseniä keskinäisessä adoptiokerhossa. Jokainen KAK muodostuu yli viidestätoista ja alle kahdestakymmenestäviidestä erilaisesta pariskunnasta. Joukossa on vastanaineita, morsiamia ja sulhasia, konkareita kasvavine lapsineen sekä isovanhempia ja isoisovanhempia - ja jokainen kerhon jäsen adoptoi sen muut jäsenet. Verisukulaisten lisäksi meillä kaikilla on kiintiöosuus sijaisäitejä ja isiä, tätejä ja setiä, veljiä ja siskoja, vauvoja, taaperoita ja nuoria."

"Otetaan yksi seksuaalisesti kömpelö palkkaorja, yksi tyytymätön nainen ja kaksi tai kolme pientä televisioriippuvaista lasta, marinoidaan kaikki freudilaisuuden ja kristillisyyden sekoituksessa, säilötään sitten tiukasti neljän huoneen asuntoon ja haudutetaan viisitoista vuotta omissa mehuissaan. Meidän reseptimme on hieman erilainen: otetaan kaksikymmentä seksuaalisesti tyytyväistä pariskuntaa sekä heidän jälkikasvunsa, lisätään yhtä suuret määrät tiedettä, intuitiota ja huumoria, haudutetaan tantrisessa buddhalaisuudessa ja kiehutellaan ennalta määrittämättömän ajan avoimessa pannussa ulkoilmassa kiintymyksen riuskalla liekillä. Uudenlainen perhe ei sulje pois toisia eikä ole ennalta määrätty tai pakollinen."

Huxley kirjoittaa: "Teillä ei ole toivoa tai pienintäkään mahdollisuutta ratkaista talousongelmianne ennen kuin väestönkasvu on hallinnassa. Kun väestö kasvaa kohisten, vauraus vähenee. Ja kun vauraus vähenee, tyytymättömyys ja kapina, poliittinen häikäilemättömyys ja yhden puolueen valta sekä nationalismi ja sotaisuus alkavat nostaa päätään."

Mitä siitä seuraa, että ihminen kokee maailman yksin?

"Nuori opettaja piirsi pieniä ympyröitä ja numeroi ne 1,2,3, jne. Nämä ovat ihmisiä. Sen jälkeen hän piirsi jokaisesta pienestä ympyrästä viivan, joka yhdisti ne liitutaulun vasemmassa laidassa olevaan neliöön. S, hän kirjoitti neliön keskelle. S on symbolijärjestelmä, jota ihmiset käyttävät, kun haluavat puhua keskenään. He kaikki puhuvat yhteistä kieltä riippuen siitä missä sattuvat asumaan. Sanat ovat julkisia, ne kuuluvat kaikille tietyn kielen puhujille ja on lueteltu sanakirjoissa. Vilkaistaan seuraavaksi mitä tuolla tapahtuu. Opettaja osoitti ulos avoimesta ikkunasta. Puoli tusinaa papukaijaa leijaili valkeaa pilveä kohti. Opettaja piirsi toisen neliön liitutaulun vastakkaiseen laitaan ja merkitsi T:llä joka tarkoitti tapahtumia. Hän yhdisti myös sen viivoilla ympyröihin. Ulkomaailman tapahtumat ovat julkisia tai ainakin suhteellisen julkisia, hän täsmensi. Ja kun joku puhuu tai kirjoittaa sanoja - sekin on julkista. Mutta se mitä näiden pienten ympyröiden sisällä tapahtuu, on yksityistä. Hän painoi käden rinnalleen. Yksityistä. Hän hipaisi otsaansa. Yksityistä. Tehdäänpä yksinkertainen koe. Sanokaa sana nipistää. Nipistää. Se on julkista ja sen jokainen voi katsoa sanakirjasta. Mutta nipistäkääpä sitten itseänne, kovaa, kovempaa. Pystyykö kukaan tuntemaan mitä vieressä istuva tuntee? Äänet huusivat kuorossa eitä. Näyttää siltä, että täällä oli kaksikymmentä erilaista ja toisistaan erillistä kipukokemusta. Miltei kolme miljardia koko maailmassa. Ei ole mahdollista välittää yhden kipukeskuksen kokemusta toiselle. Niiden välillä ei ole mitään yhteyttä paitsi epäsuorasti S:n kautta. On vain yksi julkinen sana kipu ja se koskee kaikkia kolmea miljardia yksityistä kokemusta.”