Marketta Ikkala:

Amerikkalaisen opiskelijanuorison aate

Saarijärven Sampo-viikkolehti, syksy 1968

”Yhdysvalloissa ei nuoriso ole ollut koskaan vilkkaampi, sivistyneempi ja perustelukykyisempi kuin nykyään. Rauhan joukoissa, opiskeluvirtauksissa, Mississipin pölyisillä teillä, Andesin poluilla tämä sukupolvi on osoittanut aatteellisuutta ja suurempaa kiintymystä maahansa kuin missään muualla.” Tähän tapaan kirjoitti Robert Kennedy maaliskuussa 1968.

Minun mielipiteeni amerikkalaisista nuorista ei ole näin optimistinen. Kierreltyäni eri osavaltioissa ja opiskeltuani eräässä maan johtavista yliopistoista (Wilkes College, 42 parhaan joukossa Amerikan 2677 yliopistosta) olen muovannut oman käsitykseni opiskelijoista ja heidän suhtautumisestaan äänestysikärajaan, Vietnamiin ja omaan maahansa.

Jos amerikkalaiselta ylioppilaalta kysyy hänen tämän hetkistä päämääräänsä, ei vastauksessa mainita marijuanakääröstä, viikonlopun tanssiaisista, televisioshowsta tai suunnitteilla olevasta mielenosoitusmarssista, vaan hän vastaa: yritän selvitä opinnoistani keinolla millä hyvänsä ja niin nopeasti kuin mahdollista. Opiskelu maksaa keskimäärin 12.840 Smk vuodessa. Se on 80 prosentille opiskelijoista niin suuri rahamäärä, että se panee ottamaan opinnot vakavasti. Niinpä suurin osa hylkää harrasteet, unohtaa ympäröivän maailman ja keskittyy määrättyjen oppikirjojen tukemiseen päästyään yliopistoon. Tämän ohessa on varsinkin tytöille hyvin tärkeää aviopuolison löytäminen ja siksiköhän he kuluttavat päivästä kolmisen tuntia peilin ääressä. Tämän tietäen tuntuu hyödyttömältä alkaa kysellä opiskelijoiden mielipiteitä poliittisista tapahtumista. Ne perustuvat suurimmaksi osaksi sattumalta kuultuun lauseeseen, lehden etusivulta luettuun otsakkeeseen tai jonkun opettajan henkilökohtaisiin mielipiteisiin.

Äänestysikäraja on tällä hetkellä 46 osavaltiossa 21 vuotta. Yleensä kannattavat nuoret sen alentamista 18-aan perustellen sitä siten, että jos mies on 18-vuotiaana riittävän vanha sotimaan ja kuolemaan maansa puolesta, hän on riittävän vanha määräämään maan asioistakin. Vastakkaista mielipidettä oleva väittää, että asepalveluksessa opetetaan tottelemaan ja tottelevaisuus on äänestäjän vähiten toivottu ominaisuus. Kypsyydestä on myös monensuuntaisia määritelmiä. Useimmat yhtyvät ajatukseen, että toiset ihmiset ovat kypsiä alle 21-vuotiaina, toiset eivät koskaan – nuoret ovat riippuvaisia vanhemmistaan, vanhemmat sosiaalisista normeista. Äänestysikärajaan nähden kaikki ovat kuitenkin yksimielisiä siitä, että se pitäisi olla sama jokaisessa osavaltiossa.

Vietnamista puhuttaessa tulee selvästi ilmi nuorille tyypillinen piirre: heille sodan ja yleensä tapahtumien moraalinen puoli on tärkeämpi kuin taloudelliset – tai tosiseikat. He ajattelevat useammin, onko ihmisillä oikeutta tappaa toisiaan kuin mitä pitkäaikainen varustelu maksaa. Jokaisella on ainakin yksi luokkatoveri saanut määräyksen lähteä Vietnamiin ja näin sota on läheinen. Itse Vietnamin tapahtumista on tarkasti selvillä vain noin viisi prosenttia opiskelijoita, loput tietävät sen, mitä lukion keksikuukautisesta kurssista on jäänyt mieleen ja he tietävät myös, että sota on Yhdysvalloille tappiollinen.

Nuorten mielipide vanhemmistaan: he lukevat sanomalehdistä ja kuulevat kaduilla tappamisesta ja varastamisesta, väkivallasta kaikkialla. He huokaavat ja sanovat, kuten tapa on: ”Tämä nuori sukupolvi! Mihin kaikki päättyykään?”

Meillä on liian paljon rahaa tuhlattavaksi, liianpaljon joutoaikaa. Liian paljon elokuvia intohimoisesta rakkaudesta ja väkivallasta. Meillä on liian paljon kirjoja, jotka eivät ole sopivia luettaviksi. On liian paljon pahaa, mistä kuulee puhuttavan, liian paljon lapsia, jotka kuljeskelevat ympäriinsä, on myös liian paljon vanhempia, jotka eivät ole kotona.
Me emme valmista elokuvia, emme kirjoita kirjoja. Me emme maalaa ilomielisiä kuvia gangstereista ja huijareista. Me emme valmista väkijuomia emmekä omista ravintoloita. Me emme tee lakea emmekä aja autoja. Me emme valmista huumausainetta. Kaiken tämän tekevät vanhemmat ihmiset etsien taloudellista hyötyä. Näin monissa tapauksissa täytyy myöntää: Nimilappu ”nuorisorikollinen” sopii parhaiten vanhemmille ihmisille.