Anarkiasta

Oikeudenmukaisuuden malli luonnosta

Ihmisen todellisen vapauden lait ovat luonnonlakeja. Siksi jokaisen ihmisyhteisönkin perustana tulee pitää luonnonlakeja. Luonnontilassa vallitsevat universaalisti sitovat lait, joita kukaan maan päällä ei voi muuttaa. Luonnonlait ovat luonnostaan päteviä ja velvoittavia lakeja, jotka eivät ole riippuvaisia kenestäkään ulkoisesta lainsäätäjästä. Yksikään ihminen ei voi välttää luonnonlakien auktoriteettia.

Ihmisen olemassaoloon kuuluu kolme perusominaisuutta:

1. Ihmisen animaalisuus. Ihminen kuuluu eläinkuntaan ja hänessä vaikuttavat animaaliset perustarpeet.

2. Toiseksi ajattelu. Ihminen kykenee yleistykseen ja abstraktioon ja hän pystyy niiden avulla nousemaan niin itsensä kuin itseään ympäröivän maailman yläpuolelle.

3. Kolmas ominaisuus on ”kapina”, jonka avulla ihminen kykenee ylittämään itsensä ja hänelle annetut olosuhteet. Ihminen ei siis ole muuttumaton, vaan suuntautuu itsensä ulkopuolelle. Mitä enemmän ajattelu ja ”kapina” kehittyvät sitä vähemmän ihminen on eläimellinen. (Bakunin)

Kun ihmiset yksilöinä ymmärtävät luonnonlait on vapauden kysymys ratkaistu, ei tarvita enää ulkoisia lakeja. Vapaus merkitsee siis sitä, että ihminen noudattaa luonnonlakeja. Niitä ei ole kukaan ulkopuolinen jumalallinen, inhimillinen, yksilöllinen tai poliittinen hallitsija määrännyt hänelle. (Bakunin)

Vielä 1600-luvulla kuviteltiin, että ihminen kykenee järjen avulla tunnistamaan luonnonoikeuden ilman korkeampaa lainsäätäjää (Benedictus de Spinoza). Jotain kuitenkin meni pieleen. Nykyaikana saadaan yhä enemmän tietoa ja vuosi vuodelta käsitetään yhä paremmin, minkälaista kohtelua luonto kestää, ja miten se vastaa kohtaamaansa epäoikeudenmukaisuuteen. Onko luonnosta meille esimerkkiä?

 

Luonnontila on optimaalinen rauhantila

"Darwinismissa olemme oppineet, että luonnontila on jatkuvaa taistelua. 
Mutta luonnontila ei ole sodan vaan periaatteessa rauhan tila."
(Samuel von Pufendorf)

Pjotr Kropotkin pitää luonnontilaa hyvän tahdon, molemminpuolisen avunannon ja huolenpidon tilana, samalla kuitenkin epävakaana ja vaarallisena. Luonnossa vallitsee olemassaolon taistelun rinnalla sosiaalinen vaisto ja keskinäinen apu, erityisesti kunkin lajin sisällä. Lajin sisäinen aggressio ei ole luonteeltaan taistelua olemassaolosta, vaan se liittyy reviireihin ja ehkä naaraiden suosion tavoitteluun.

 

Valtio turvaa aina hallitsijan vallan

Thomas Hobbes on pohtinut valtasuhteita. Jos lähtökohtana on pelkkä luonnon tila, siis absoluuttisen vapauden tila, jossa ei ole suvereeneja eikä alamaisia, ovat kaikki tasa-arvoisia.Mutta sopimus on aina vahvemman osapuolen laatima.

Mihail Bakuninin mukaan yksikään valtio ei ole syntynyt rationaalisten ja vapaiden ihmisten tekemien sopimusten pohjalta, vaan vähitellen, yksittäisten ihmisten tahdon ja tekojen seurauksena sekä yhteisön piintyneiden tapojen seurauksena. G.W.F. Hegel kirjoittaa, että mistään valtiosopimusteoriasta ei voi puhua. Valtio on kehityksen tulos, moraalinen kokonaisuus. Valtion takaamat oikeudet eivät perustu ihmisluontoon, vaan historialliseen kamppailuun. Valtio on taloudellisesti hallitsevan luokan edustaja, jota tarvitaan hallitsemaan sovittamattomia luokkavastakohtia.

Karl Marx näkee koko yhteiselämän alkaneen tuotannossa. Aineellisten tuotantovoimien kehitysaste määrää aina yhteiskunnan taloudellisen rakenteen, reaalisen perustan, jolle sitten muodostuu oikeudellinen ja valtiollinen päällysrakenne.

Valtiosopimuksen ihmiskäsityksen lähtökohtana on, että

1. ihminen on luonnostaan epäsosiaalinen

2. itsekkyys on korkein laki

3. hyvän ja pahan välillä ei ole erottelua ennen sopimusta

4. ihminen voi olla täydellisen vapaa vain omassa yksinäisyydessään.

Tämän merkillisen ihmiskäsityksen lisäksi valtiosopimuksella yritetään taata sellainen kollektiivisen turvallisuuden tila, jossa kansalaiset luopuvat osasta vapauttaan ja saavat suojan muulle vapaudelleen, esimerkiksi kansalaisvapauksina ja -oikeuksina. Mutta koska vapaus on jakamaton, ei osaakaan voida erottaa hävittämättä koko vapautta. Valtio ei ole vapauden tuotos, vaan luonnollisen vapauden uhraus turvallisuuden saavuttamiseksi. Bakuninin mukaan ajatus siitä, että kansalaisten vapaudet, oikeudet ja velvollisuudet voitaisiin loogisesti turvata sopimuksella, on olennaisesti virheellinen. Jos valtion perustaminen on ainut keino estää ihmisiä tuhoamasta toisiaan, niin eiväthän ihmiset kykenisi sopimaan sitovasti mistään.

Bakunin muistuttaa, että keskiajalta lähtien valtio on kukistanut kaikki kapinat. Valtiokeskeinen sivilisaatio on lyönyt itsensä läpi. Valtiovallan hyväksyminen näyttää perustuvan siihen, että ihmiset haluavat ryhmähengen nimissä alistua siihen moraaliin, joka alistaa heitä. Ulkoinen moraali murtaa egon sisältä päin eikä siitä voi helposti irtautua.

Max Stirner osoittaa, että valtio on olemassa, koska sen sallitaan olla olemassa. Siksi valtion poistamiseksi on riistettävä pyhyys moraalisilta, uskonnollisilta ja kulttuurillisilta arvoilta ja ihmisen on tultava itse kaikkivaltiaaksi. Jokainen nuori vielä tavoittelee Jumalaa ja ihmisyyttä, mutta valtio on este hänen kehitykselleen, onhan valtion tehtävä ”kasvattaa”, rajoittaa ja kesyttää yksilöä, alistaa tämä yhdelle yleisyydelle. Valtio on kuin uusi kirkko, jonka moraalinen tekopyhyys on kirjattu lainsäädännöksi. 

Kirkon tavoin valtio olettaa ihmisen olevan luonnostaan paha, ja siksi inhimillinen vapaus johtaa pahaan. Ihmiset teurastaisivat toisensa ilman valtiota. Siksi luonnollinen ihminen tulee muuttaa kansalaiseksi. Yleiseen äänioikeuteenkin perustuva valtio voi olla jopa despoottisempi kuin monarkia, sillä se saattaa musertaa kansalaisen tahdon vetoamalla yleistahtoon. Bakunin ajatusmallissa valtio merkitsee herruutta, ja jokainen herruus edellyttää massojen alistamista ja hyväksikäyttöä hallitsevan vähemmistön hyväksi. Valtion moraalin muodostaa patriotismi, jossa toiminta valtion kunnian vuoksi on velvollisuus ja hyve ja siten patrioottinen kasvatus estää inhimillisen ja universaalin moraalin. Valtio rikkoo ihmiskunnan yhteisen solidaarisuuden.

Valtiossa ei ole mitään luonnollista, vaan se on historiallinen instituutio, ihmisyhteisön ohimenevä muoto. Aikojen alussa elettiin primitiivistä animaalisen ihmisen aikakautta. Sitä seurasi orjuuden aikakausi. 1890-luvulla elettiin historian kolmatta jaksoa, taloudellisen riiston aikaa, joka perustui orjuuden aikakaudelle. Vaikka valtio on paha, on se Bakuninin mielestä tarpeellinen osoittamaan, kuinka ihmisyhteisön ei tule järjestäytyä. Samoinl orjuus oli tarpeen osoittamaan, kuinka taloutta ei tule järjestää. Neljäs historian vaihe on oikeudenmukaisuuden aika.

 

Missä ei ole lakia, siellä ei ole epäoikeudenmukaisuutta

Jeremy Benthamin mukaan luonnonlait ohjaavat ihmisiä välttämään sotatilaa ja järki kehottaa meitä sopimaan asioista. Sitten tulivat herrat Locke ja Kant, joiden mukaan järki vaatii luonnontilan hylkäämistä ja ihmisten oli tehtävä valtiosopimus ja alistuttava julkisoikeudelliselle ulkoiselle pakolle. He olivat sitä mieltä, että alkuasukkaat sinnittelivät kaaoksessa, kurjuudessa ja noituudessa. Yhteiskunnallinen rauha pysyy yllä vain, jos johtaja saa vaikuttaa toisten tahtoon ja käyttäytymiseen.

William Godwin muistuttaa, että olemme tottuneet pitämään ihmistä määrääjänä ja lakia siitä osoituksena. Mutta se, että toinen hallitsee toista, on orjuutta. Oikeuslaitos ja lait ovat vain esi-isien himojen ja halujen tuotteita. Ne estävät ihmisiä toimimasta vapaasti järjen ohjaamina.

Oikeusjärjestys ei sulje pois väkivaltaa yhteiskunnasta, vaan ainoastaan määrää ne ehdot, joiden vallitessa voidaan käyttää väkivaltaa sekä ne ihmiset, jotka saavat sitä käyttää. Näin ainakin kolmessa valtiomuodossa: monarkia, aristokratia ja demokratia.

 

Ei valtiaita vaan rakenteita vastaan

Errico Malatgesta muistuttaa auktoriteetin tarpeesta Kreikassa 300 eaa: ”Sotajoukko ilman komentajaa = anarkia. Anarkia ei siis ole järjestyksen puutetta vaan auktoriteetin puutetta. Kenelläkään ei tule olla oikeutta pakottaa toisille omia halujaan ja toiveitaan.

Octave Mirbeaun mukaan ei poliittinen lakko, ei myöskään väkivalta, ole oikea keino muuttaa yhteiskuntaa: "Ei anarkismin verivihollinenkaan olisi voinut toimia tehokkaammin anarkismia vastaan kuin anarkistiksi itsensä nimennyt pomminheittäjä Henry. Jokainen väkivallan uhri voi oikeutetusti kysyä valtiota vastaan kapinoivalta: ”Olenko minä valtio?”

Bakunin haluaa kunnioittaa jokaisen ihmisen arvokkuutta:

 

Ihmisen luonto on yhteisöllinen: Mitä valtion jälkeen?

Kropotkin pitää tärkeänä muistaa, että valtiota ei ole koskaan perustettu sopimuksella vaan aina pakolla. Valtio insitituutiona on tuhonnut alkuperäisen yhteisöllisyyden. Yhteisö oli olemassa jo ennen ihmistä. Eläimillä on luonnostaan yhteisövietti ja keskinäisen avun vietti. Se ei ole itsesuojeluvietille vastakkainen vaan edistää sitä. Myös ihminen on luonnostaan sosiaalinen ja altruistinen. Luonto on ihmisen eettinen opettaja.

Hegelin mukaan ihmisellä on luonnostaan vaisto oikeudenmukaisuudesta, turvallisuudesta ja eettisistä ratkaisuista sekä sukurakkauden, seurallisuuden ja itsetietouden tahto. Pufendorf vähättelee ihmisen kykyjä. Luonnonoikeuden kunnioittaminen perustuisi ihmisen voimattomuuteen ja avuttomuuteen selviytyä yksin sekä ihmisen yhteiskuntaviettiin.

Thomas Painen mukaan siinä missä valtio edistää onnellisuutta negatiivisesti rajoittamalla paheita ja luomalla eroja, yhteisö edistää onnellisuutta positiivisesti yhdistämällä kiintymystä ja rohkaisemalla yhdistymään.

William Godwin tarjoaa vaihtoehdon keskitetylle valtiolliselle järjestykselle.  Hajautettu yhteiskunta muodostuu pienistä autonomisista yhteisöistä. Niissä ei esiinny taloudellista riistoa. Yhteisössä ihmiset rakentavat yhteiselonsa yhdessä. Niissä demokratiakin on vähäistä, sillä sen vaarana on enemmistön tyrannia.

Pierre-Joseph Proudhon mielestä on mahdollista palata alkuperäiseen yhdenvertaisuuteen. Silloin yhteisön korkein ihanne ei olisi muu kuin oikeudenmukaisuus, ei suinkaan rakkaus, uskonto, egoismi tai ideat.

Valtion jälkeisessä yhteisössä toimii

• vapaaehtoinen vaihtotalous,
  
• voittoa tavoittelematon pankki,
• osuuskuntia,
  
• alueellinen itsehallinto,
  
• riidat ratkaistaan sovittelulla.
• Jokaiselle annetaan omaisuutta työn mukaan ja
  
• toisten auttaminen tapahtuu halusta, ei pakosta.

Bakuninin mukaan ihminen on luonnostaan ja syntyperäisesti yhteisöllinen, rationaalinen, eettinen ja ihminen kykenee ylittämään itsensä. Hän ei ole abstrakti individualisti, vaan luonnostaan sosiaalinen. Yhteisö on inhimillisesti katsoen olemisen luonnollinen muoto ja yhteisö luonnon viimeinen suuri luomus maan päällä.

"Tieteenkin on luovuttava abstraktioista ja palattava todellisuuteen. On edettävä tosiasioista ideaan. On kirjoitettava kollektivismin periaatteisiin perustuva etiikka, joka hylkää filosofiset ja uskonnolliset muotoilut. Tieteen tehtävä on tutkia fyysisiä, sosiaalisia, materiaalisia, älyllisiä ja moraalisia luonnonlakeja". (Bakunin)

Kuitenkin kaikenlaiset yhteisöt merkitsevät Max Stirnerin mukaan yksilön alistamista fiktiiviselle kollektiiville, yleistahdolle tai yhteiselle olemukselle, perustalle tai alkuperälle. Koska minä itse on toiminnan korkein laki, on ainut yhteisyyden muoto egoistien unioni.

 

Vapaus toimia luonnollisesti

Vapaus tarkoittaa Bakuninin mukaan mahdollisuutta jokaisessa ihmisessä piilevän materiaalisen, älyllisen ja eettisen kyvyn kehittämiseen. Se on vapautta toimia luonnollisesti, omien impulssien mukaisesti, oman arvostelukyvyn ohjaamana. Jokaisen tuomarina toimii vain omatunto ja järki. Vapaudessa elävää ihmistä ei voi käskeä hyvään ja oikeaan lainsäädännöllä, vaan hän tekee hyvin ja oikein, koska hän vapaasti pitää jotakin hyvänä ja oikeana. Vapautta ei kuitenkaan voi toteuttaa yksikseen, vaan vain elämällä yhdessä. Ihminen on vapaa ainoastaan, kun myös kaikki ihmiset hänen ympärillään ovat vapaita. Siitä merkkinä on yhdenvertaisuus ja solidaarisuus.

Malatestan on sitä mieltä, että vapauden tavoittaminen ei merkitse johonkin määrättyyn vapaudentilaan jäämistä, vaan päättymätöntä muutosta. Eduardo Colombo kannustaa ihmistä kyseenalaistamaan myös yhteisön tavat, tottumukset, moraalin ja ennakkoluulot, jotka vaikuttavat näkymättöminä kuin valtion lait konsanaan.

William Godwin sanoo, että vapaus tarkoittaa irtaantumista valtion turmeltavasta vaikutuksesta, oli sitten kyse mistä valtiomuodosta tahansa, sillä auktoriteetti sinänsä on luonnon vastainen.

 

Idea yhä korkeammasta viisaudesta

Bakunin määrittelee Jumalan todistukseksi korkeammasta viisaudesta: "Länsimaisissa uskonnoissa idea Jumalasta latistetaan kieltämällä vapaus, inhimillinen järki ja oikeudenmukaisuus. Siksi uskonto johtaa väistämättä ihmiskunnan orjuuteen. Kuitenkin idea Jumalasta on osoitus ihmisen ajattelukyvystä. Järjen avulla ihminen nimittäin kykenee tavoittamaan täydellisen abstraktionsa representaation. Tämä abstraktio on absoluuttinen tyhjyys, joka on sama kuin Jumala. Absoluutti ei kuitenkaan ole muuta kuin ihmisen kyky muotoilla abstraktisia ideoita, mutta ihminen rupeaa kuitenkin palvomaan näitä absoluutteja fiktioita todellisina objekteina, joille hän sitten antaa luonnosta ja yhteiskunnasta tuttuja ominaisuuksia. Se että ihmisellä on idea Jumalasta osoittaa jo itsessään ihmistä korkeamman viisauden olemassaolon."

 

Marx ei ollutkaan anarkisti

Vuonna 1871 Marx kannattajineen yhdistyi Bakuniniin ja hänen seuraajiinsa. Bakunin oli kehittänyt käsitteen proletariaatin diktatuuri. Marx kuitenkin halusi tehdä pesäeron Bakuniniin Internationaalin konferenssissa Lontoossa. Bakuninin kannattajat kokoontuivat sitten Sonvilierissa. Heidän mukaansa sosiaalista vallanmuutosta ei voi koskaan saavuttaa hierarkkisilla eikä edes poliittisilla menetelmillä. Bakunin kirjoitti ryhmänsä kanssa: Vapaa ja tasa-arvoinen yhteiskunta ei voi koskaan muodostua autoritaarisesta yhteiskunnasta. Marx kutsui Sonvilierin konferenssia anarkistiseksi ja Sonvilierin kannattajat Lontoon konferenssia marxilaiseksi. Heidän mielestään Marxin menetelmät olivat autoritaarisia. Vuonna 1872 Marxin onnistui erottaa Bakuninin Kansainvälisestä internationaalista ja Marx vaati, että kaikki jäsenjärjestöt koettavat saavuttaa nimenomaan poliittista valtaa vallankumouksen ennakkoehtona.

Galleani, joka muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1901 jouduttuaan pidätettyjen listalle, toimitti anarkistilehteä Cronaca Sovversiva. Hän kritisoi virallisia järjestelmiä ja kannatti Kropotkinin ajatusta keskinäisestä avusta. Hän vastusti autoritaarista ja reformistista sosialismia. Galleani puhui spontaanisuuden, moninaisuuden, autonomian ja riippumattomuuden, suoran toiminnan ja itsemäärämisoikeuden puolesta. Galleani ei nähnyt eroa henkilökohtaisen ja sosiaalisen taistelun välillä. Autoritaarinen kommunismi nousi hänen mielestään kollektiivisista ideologioista, siitä että tuotanto ja kulutus täytyy organisoida kollektiiviseksi ja siihen jokaisen täytyy osallistua. (Proletarian Management, Kämpa tillsammans!, october 2005, The Batko Group)

Syitä Leo Tolstoin valtiovastaisuuteen

Leo Tolstoi ei hyväksynyt valtiota, koska hänen mukaansa valtio levittää väkivaltaa ja korruptiota. Kirkko tukee valtiota ja on vääristänyt alkuperäisen opin, siksi senkään auktoriteettiin ei voi luottaa.

Tolstoi vastusti avioliiton instituutiota eikä hyväksynyt yksityistä omaisuutta. Hän piti vääränä vallitsevaa yhteiskuntaa, koska sen perusta on taistelu ja monet elävät toisten tekemän työn varassa. Hän alkoi itse toimia esimerkkinä hyvästä elämästä. Oli todella radikaalia, että aatelismies alkaa yhtäkkiä saarnata näitä oppeja. Perinteinen säätyvalta ja keisarin valta olivat juuri tuohon aikaan menettämässä mahtiasemaansa, myös kirkon merkitys vähenemässä. Tolstoin teos Jumalan valtakunta on sisälläsi on inspiroinut monia, muun muassa Mahatma Gandhia.

Tolstoi korosti järkeä ja arvosti Jeesuksen opetusta. Jeesus ei ollut hänelle jumalallinen olento vaan filosofi, jonka opetuksen voi kuka tahansa ymmärtää oikeaksi, pelkästään ajattelemalla. Vuorisaarna sisältää eettiset käskyt: Ihmisellä on omatunto, joka on yhtä kuin jumalan ääni ja ihmisen tehtävä on elää sen mukaan. Kaikkien pitää rakastaa niin kuin Jumala rakastaa itseään. Ihmisten on tehtävä hyvää toisilleen, käännettävä toinen poski. Sukupuolista puhtautta on vaalittava eikä toisia saa alistaa.

Arvid Järnefeltin ansiosta Tolstoin opit tulivat tunnetuiksi Suomessa. Järnefeltin äiti oli tolstoilainen. Järnefelt kuului aatelissukuun, hän oli lupaava lakimiehen alku, mutta käsitettyään tolstoilaisuuden idean hän siirtyi suutarin oppiin. Se ei lyönyt leiville ja hänestä tuli maanviljelijä. Tärkeintä oli oppia elämään oman käden töillä.

Hän halusi muokata evankeliumin järkiperäiseksi, poistaa siitä kaiken mitä piti epäolennaisena. Ihmisen tulisi kilvoittella itsensä kanssa, omantunnon kanssa. Ajatus että ihmisen pitää seurata pelkästään omaatuntoaan, olisi riisunut vallan kaikilta auktroriteeteiltä. Siksi omantunnon nostaminen on voimakas yhteiskunnallinen kannanotto. Tärkeintä on, että ihminen muuttaa itsensä eikä maailmaa.

Jumalan tahdon mukaisessa yhteiskunnassa ihmiset ovat veljiä keskenään. Ihanneyhteiskuntia ei voi suunnitella, sillä suunnittelussa ihminen seuraa omaa tahtoaan ja jos hän ohjaa omalla tahdollaan, lisääntyy kärsimys väistämättä.

Vähitellen Järnefeltin toiminnasta tuli kuitenkin yhä yhteiskunnallisempaa. Vuonna 1889 hän perusti ystäviensä Eero Erkon ja Juhani Ahon kanssa nykyisen Helsingin Sanomat.

Ensimmmäinen maailmansota tuntui kuoleman iskulta, koska se osoitti ihmisten pahuuden ja sen, että he eivät seuraa Jumalan tahtoa. Sisällisota oli pettymys: ”Maailmaa voi katsoa muillakin silmillä kuin niillä, joihin on totuttu. Totuttua pidetään itsestään selvyytenä, mutta perehtyminen tolstoilaisuuteen auttaa huomaamaan, minkälainen maailma on ja miten siinä pitäisi elää.”

Uudet liikkeet vaarallisia?

”Uusien yhteiskunnallisten liikkeiden merkitys on haastaa järjestelmän ydinalueet. Uudet liikkeet (erilaisten muiden ”irrationaalisten” ryhmien kuten itämaiset uskonnot, huumeiden käyttäjät jne. ohella) nähdään toimintakykyisen demokratian suurimpana vaarana, sillä perinteisten keskenään taistelevien voimien osallistuminen on noudattanut tiettyä yhteistä logiikkaa, yhteisiä argumentoinnin muotoja, kieltäytymisen sääntöjä jne. Uusien liikkeiden haaste koostuu totaalisen kieltäytymisen mahdollisuudesta. Järjestelmään perinteisesti kuuluvilla voimilla ei ole minkäänlaista tietoa saatikka kokemusta ulkopuolisista ryhmistä." (Kremendahl 1980)

”Hakkerietiikasta löytyy enemmän tai vähemmän selkeästi ja yhtenäisesti markkinoiden ja rahan kritiikki, hierarkian ja rajojen hylkääminen, nykymuotoisen työn kritiikki, intohimo ja vapaus toiminnan ensisijaisina motivaatioina, yhteistyön ja jakamisen uudelleen löytäminen ja niiden perustalle rakentuvat ihmissuhteet - kaikki tämä.” (Basko-ryhmä)
(Muradiye Karakus, Dieter Lunse: Zivilcourage – eine demokratische Tugend, Aus Politik und Zeitgeschichte 8/2000)


Suomen ensimmäinen oppiarvoltaan anarkistiasiantuntija Veli-Jukka Närhi: "Vihreän liikkeen individualistien lisäksi anarkismin puhtain henki ilmenee Suomessa mm. Emmaus-yhteisössä. Anarkististen vihreiden hyvin tunteman ekologian tutkijan Murray Bookehinin mukaan luonnon alistaminen on syntynyt juuri ihmisten keskinäisestä herruudesta. Tottelemisen ja käskemisen ongelmat ovat pitkälti maailman kriisien taustalla. Hierarkkiset rakenteet pitäisi purkaa ja olisi perustettava tuotannollisia pienyhteisöjä" (hs 31.8.1986)

Anarkistinen yhteiskunta?

Suvi Auvinen: "Ihmiset järjestäytyvät pienempiin yhteisöihin ja alkavat organisoida työtään ja elämäänsä. Yhteisöt päättävät itse omista asioistaan. He kuuluisivat useisiin yhteisöihin, ihan niin kuin nytkin. Olisi asuinyhteisö, vaikkapa yksi kerrostalo, ja työyhteisö, esimerkiksi yhden tehtaan työntekijät. Erona olisi, että talon huollosta tai ylläpidosta ei vastaisi yritys tai kaupunki vaan asukkaat itse. Tehtaassa ei olisi johtajaa, vaan työntekijät päättäisivät kaikesta itse. Jos tulisi erimielisyyksiä, niistä keskusteltaisiin. Kuulostaa kunnianhimoiselta, mutta oletetaan, että ihmiset oppivat nopeasti ratkaisemaan riitansa sivistyneesti keskustellen."

Ihmiset eivät saisi palkkaa, eivät ainakaan rahana, jonkinlaisia vaihtoyksiköitä ehkä. "Yksi työ ei olisi arvokkaampaa kuin toinen. Kaikesta työstä saisi saman verran yksiköitä, joita voi sitten vaihtaa palveluihin tai esineisiin." Tunnin ohjelmointia voisi siis vaihtaa esimerkiksi tuntiin hierontaa. Asunto, sähkö, terveydenhuolto, ruoka ja netti tarjottaisiin kaikille. Kuulostaa kunnianhimoiselta, mutta oletetaan, että ihmiset innostuvat tekemään oikein paljon töitä, jotta saisivat oikein monta tuntia hierontaa. Miten päätetään, kuka saa olla näyttelijä ja kuka viljelee lanttua? "Jotkut epäsuositut työt on pakko jakaa. Inhoaisin lantun viljelemistä, mutta tekisin sitä tarvittaessa, vaikka kuukauden vuodessa. Kyllä ihminen ymmärtää, että jos kukaan ei halua kasvattaa ruokaa, niin ruokaa ei ole."

Entäpä jos haluan asua Helsingin ydinkeskustassa, huonekorkeus neljä metriä, talolla ikää vähintään sata vuotta ja lähikauppa Stockman Herkku (mikäli se on vielä olemassa). Onnistuuko?

- "Kaikki eivät voi asua siellä, tietenkään. Voidaan miettiä, mikä Helsingin keskustassa on niin kiinnostavaa. Jos se on palvelut, tehdään samoja palveluita muualle." Jokaiselta siis kykyjensä mukaan ja jokaiselle tarpeidensa mukaan.

Mitenkäs tämä nyt eroaa marxismista, jota yritettiin tässä lähellä melko äskettäin?
- Marxismilla ja anarkismillahan on yhteiset juuret. Tällä kertaa ei olisi keskusjohtoa. Kun ihmiset ovat vastuussa itsestään, homma voi onnistua. Puolustus hoituu kansanmiliisillä, tuomiovalta on yhteisöllä tai kansankokouksella, ja mikäli koko maailma ei ole siirtynyt anarkismiin, ulkomaankauppaa on käytävä jonkinlaisella valuuttasysteemillä. Ja jos yhteisöllinen toiminta ei kiinnosta, ketään ei pakoteta. (Maria Petterson, hs 30.11.2014)

Bakunin: "Lajit joilta puuttuu sosiaalinen elämä ja jotka joutuvat luottamaan pelkkään fyysiseen voimaansa, säännöllisesti taantuvat. Taloudellinen riisto ja valtion holhous lamaannuttavat ihmisten syvimpiä käyttäytymismuotoja. Tietoisuus henkilökohtaisesta vastuusta kehittyy parhaiten vapaudessa samoin kuin kyky tuntea myötätuntoa. Niin kauan kuin miljoonien ihmisten täytyy myydä työvoimaansa pienelle omistajien vähemmistölle ja vajota mitä surkeimpaan kurjuuteen, jos ei ostajia löydy, jää tasa-arvo lain edessä pelkäksi hurskaaksi petokseksi. Siinä missä Jefferson pukee liberalismin peruskäsityksen sanoihin ”paras hallinto on se joka hallitsee vähiten”, yhtyvät anarkistit Thoreaun sanoihin: Paras hallinto on se joka ei hallitse lainkaan. Valtio on tarpeellinen omistavalle vähemmistölle sen etuoikeuksien puolustamiseksi."

*****


”Aivan samoin kuin teollinen vallankumous johti feodaalisen maatalousyhteiskunnan poliittisten instituutioiden kukistumiseen, tämä Kolmas aalto on hyvää vauhtia tekemässä kaikki nykyiset poliittiset rakenteet vanhanaikaisiksi. Nykyiset poliittiset laitokset pääministereineen ja presidentteineen, puolueineen ja byrokratioineen, vaaleineen ja vaalitaisteluineen eivät enää nykymuodossaan kykene hillitsemään uuden, monipuolisesti erilaistuneen sivilisaation puhkeamista keskuuteemme. Teknopolitiikka pakottaa pohtimaan, mitkä ovat 21. vuosisadan vaatimukset täyttävään demokratiaan.” (Alvin Toffler, Fakta 1/1985)

Anarkismi, avantgarde, terrorismi

Muutamia strategioita järjestyksen sotkemiseksi

Toim. Marja Häränmaa ja Markku Mattila

Gaudeamus, Helsinki University Press 2007

 
Seuraavassa sitaatteja  Ari Hirvosen artikkelista  edellä mainittuun kirjaan

Anarkismi: valtion ja lain tuolle puolen? 

Anarkismi on itsemääräämisoikeutta

“Ei ole kyse vain mahtavasta valtiosta, jonka asevoimat, poliisivoimat ja ydinaseet voivat välittömästi tuhota samoin kuin koko ihmiskunnan. On kyse myös kaikkialle tunkeutuvasta kunnioituksesta auktoriteetteja ja hierarkkisia muotoja kohtaan, joiden jatkuvuuden ydinperhe, koulu, kirkko ja tv-ruutu päivittäin takaavat.” (Peggy Kornegger, Akkaväki-lehti 4/82)

Anarkismin/radikaalifeminismin perusteoria asettaa ydinperheen kaikkien autoritaaristen järjestelmien perustaksi. Lapset oppivat isältä, opettajalta, johtajalta, Isä Jumalalta, yhden ja ainoan läksyn: TOTTELE mahtavan auktoriteetin ääntä. Lapsesta aikuiseksi kehittyminen on muuttumista täydelliseksi automaatiksi, joka ei kykene asettamaan kyseenalaiseksi tai edes ajattelemaan selkeästi. 

Ei ole kyse siitä, että aliarvioisimme vastustajan suunnattoman vallan. Tämän vallan vaarallisin muoto on sortava suvaitsevaisuus. Ikään kuin vaatimuksemme tarkoittaisivat pelkästään sosiaalista muutosta - naiset mukaan järjestelmään. Kun perustamme naisrahastoja, naisravintoloita ja -kirjakauppoja, teemme sen henkiinjäämisen takia. Tarkoituksena on luoda vaihtoehtoinen järjestelmä, joka vastustaa kilpailukiihkoa, voitonnälkää ja taloudellisen sorron muotoja. Emme halua päästä osaksi nykyistä järjestelmää emmekä tavoittele kaappausta, joka siirtäisi vallan yhdeltä joukolta toiselle. Pyrimme järjestelmään, joka ei ole epäoikeudenmukainen, jossa kenelläkään ei ole ylivaltaa ja jossa yksilöllisiä eroja kunnioitetaan.

     Se tapa miten elämme ja teemme työtä, muuttaa tapaamme ajatella ja tajuta, ja kun tietoisuus muuttuu, muuttuvat myös teot ja käyttäytymismallit.

    Iris Millis: Vaatimukset vapaasta abortista ja paremmista päivähoitomahdollisuuksista ovat tärkeitä vain, jotta elämä tänään tulisi helpommaksi. Samoin vaatimukset vankilareformista, kuten vapaus järjestäytyä ja pitemmät tapaamisajat tekevät vankilaelämän vähän helpommaksi. Mutta tällaiset reformit pitäisi jättää liberaaleille, he eivät kykene ikinä tajuamaan yhteiskunnan perusongelmaa.

    Anarkismi merkitsee ihmisten itsemääräämisoikeutta omasta elämästään sellaisessa yhteiskunnassa, jossa ei ole johtajia, hallituksia eikä minkäänlaisia hierarkioita.

·        Anarkistit ovat aina uskoneet, että henkilökohtainen on poliittista. Se tarkoittaa, että ihmisen politiikka on tekopyhyyttä, jollei hän tee pienintäkään yritystä toteuttaa sitä jokapäiväisessä elämässään.

·        Anarkistit ja feministit pitävät omaa elämää esimerkkinä - yhteiskuntaa ei muuteta joukkoja värväämällä tai vakuutteluilla.

Terrorismi määritellään väkivaltaiseksi toiminnaksi, jolla on poliittinen motiivi

1800-luvulla liberalismin hengessä suojeltiin vallankumouksellisia, joilla nähtiin olevan legitimiteetti asettua vallitsevia feodalistisia valtarakenteita vastaan. Poliittiset rikollisethan saattoivat olla edelläkävijöitä. Poikkeuslausekkeen taustalla oli ajatus, että poliittiselta rikokselta puuttuu samankaltainen pahantahtoisuus kuin tavanomaiselta rikokselta. Se oli moraalinen, symboloi uutta suhdetta valtion ja kansalaisen välillä.  Vuoden1901 Yhdysvaltojen presidentin murhan jälkeen Roosevelt julisti anarkismin rikokseksi ihmiskuntaa vastaan. Valtiot rankaisivat itseään vastaan tehtyjä rikoksia, mutta suojelivat toista valtiota haastaneita rikollisia. Nykyään se tulee esille hakkerointiuutisina. Juridinen lähtökohta on, että nyt rikollisen luovuttamisesta voidaan kieltäytyä, mikäli rikos on luonteeltaan poliittinen. 2000-luvulla sitä on käsitelty erillisenä tästä motiivista eli epäpoliittisena, kertoo Julia Jansson. Tämä johtuu siitä, että Interpol ei voinut toimia terrorismia vastaan ennen kuin se oli määritelty epäpoliittiseksi toiminnaksi. Terrorismia ei ajatella enää heikkojen viimeisenä aseena, keskustelu sen motiiveista ja tarkoituksista on siirtynyt taka-alalle ja keskittynyt ilmiön reaktiiviseen torjuntaan. Epävarmoina aikoina poliittiset uhat vaikuttavat vaarallisilta. Neuvostoliiton jälkeen Yhdysvaltojen mielenkiinto kääntyi kansainvälisen terrorismin uhkan torjumiseen.  (Voima-lehti 9/2018)

• Kropotkin 1905: Yhteiskuntarauha säilytetään ilman hallitusta, ei alistumalla lakeihin tai olemalla kuuliaisia millekään käskyvallalle, vaan vapaaehtoisin sopimuksin sellaisten erilaisten ryhmien kesken, jotka ovat alueellisia ja ammatillisia, vapaasti perustettuja huolehtimaan tuotannon ja kulutuksen eri aiheista ja myös täyttämään sivistyneen ihmisen lukemattomina tarpeita ja toteuttamaan hänen pyrkimyksiään.

• Filosofi professori Martin Buber toi esille ihmisen käyttäytymisen jyrkän jakaantumisen kahden periaatteen mukaan: poliittisen ja sosiaalisen. Poliittisen periaatteen erityispiirteitä olivat vallan, auktoriteetin, hierarkian ja herruuden tavoittelu. Sosiaalinen periaate näkyi kaikissa ihmisten välisissä vapaissa liitoissa, joita syntyy yhteisen tarpeen tai edun niissä. Miksi poliittisella periaatteella on jatkuva ylivalta? Kaikki kansat kokevat uhkaa toisten kansojen taholta, se antaa valtiolle ehdottoman varman yhdistävän voiman. Se perustuu yhteiskunnan omaan itsesäilytysvaistoon, uhkaava ulkoinen kriisi antaa valtiolle etulyöntiaseman sisäisissä kriiseissä.

• Brittiläistä yhteiskunnallista hyvinvointia ei luonut valtiovalta vaan työväenyhdistysten ja muiden vastaavien järjestöjen valtava verkosto.
  

• Nykyään kovasti yritetään hakea vaihtoehtoja sille kolkolle vastakkainasettelulle, jota julkinen byrokratia ja yksityinen voitontavoittelu edustavat. Monet vaihtoehtoisten johtamisoppaiden tekijät lainaavat anarkistien kieltä: johtaminen ilman hallintaa. Anarkistinen organisaatioteoria hahmotetaan neljän periaatteen pohjalta: organisaatioiden tulee olla vapaaehtoisia, funktionaalisia, väliaikaisia ja pieniä. Organisaatioiden tulee olla väliaikaisia siksi, että pysyvyys kalkkeuttaa organisaatioita ja saa ne uskomaan oman olemassaolonsa tärkeyteen tai palveleman viranhaltioiden etuja. Pienissä ryhmissä toimitaan kasvotusten.
  

• Kansallisen koulutusjärjestelmän vika on että kaikkiin julkisiin laitoksiin sisältyy ajatus pysyvyydestä, julkinen opetus on aina tukenut ennakkoluuloja. Sama piirre kuluu kaikkiin julkisiin laitoksiin, on kumarrettava jokaiselle tyylikkäästi pukeutuneelle miehelle. Bakunin mukaan kansankorkeakouluissa ei ole enää oppilaita ja opettajia, niihin tullaan vapaaehtoisesti saamaan ilmaista opastusta ja jakamaan omaa tietoa ja taitoa. Koulujen tilalle tulee yhdyskuntakeskuksia, joiden ovet ovat avoinna kaksitoista tuntia päivässä seitsemänä päivänä viikossa ja joissa kuka tahansa voi käydä kirjastossa, työpajassa, urheilukeskuksessa, myymälässä ja baarissa.  (Ivan Illich, Paul Goodman, Michael Young, Harry Ree).
  

• Yhteiskunnalle vaihtoehto ei ole enää työläisten valtio, vaan hajautuspolitiikka, joka hajoitaa massayhteiskunnan pieniksi yhdyskunniksi, joissa yksilöt voivat elää yhdessä erilaisina ihmisolentoina, eivät massa persoonattomina yksikköinä.

• Pelko ja vapaus seksuaalisuudessa johtaa vapauden kaipuuseen muissakin asioissa.
  
• Ei yhteys kansana vaan alueena. Alueellinen identiteetti tuhoutuu kansallisvaltiossa.
  
• Oikeisto vastustaa sekä federalismia että regionalismia.
  
• Proudhonin mukaan luonnolliset tekijät kuten geologia ja ilmasto muovaavat paikallisia tapoja ja mielenlaatua. On täysin luonnotonta, että esim. Italiasta tuli kansallisvaltio. Hallinnon keskittämistä voi Proudhon mukaan kutsua kansakunnan aseistariisunnaksi sen hallinnon hyväksi.
  
• Proudhon: jos ihmisiltä kysytään mielipiteitä suurressa joukossa, vastaukset ovat typeriä, oikullisia ja väkivaltaisia. Jos taas kysytään mielipidettä määrätyssä ryhmässä, joka on oikeasti solidaarinen ja omanlaisensa, vastaukset ovat vastuullisia ja viisaita.
  
• Tavoittelemisen arvoinen tulevaisuus Euroopalle piilee sopeutumisessa paikallisiin erilaisuuksiin.
  
• Bakunin mukaan valtiot pitäisi korvata alueille. Sveitsissä kunta on yhteiskuntarakenteen yksikkö, ylin päätösvalta, ne yhdistyvät kantoneiksi ja liittokokous on puhtaasti hallinnollinen elin.
• Euroopassa on kehitetty subsidiariteettiä eli läheisyysperiaate, jonka mukaan Euroopan yhteisön ylikansallisten instituutioiden vastuualueen ulkopuoliset hallinnolliset päätökset pitäisi tehdä alue tai paikallishallinnon, ei valtionhallinnon tasolla. European Charter for Local Self-Government 1985, poliittinen, hallinnollinen ja taloudellinen valta paikallishallinnolla.
  
• Kapitalismi riehuu ympäri maapalloa etsimässä vähiten suojeltuja työmarkkinoita ja luonnonympäristöjä löytääkseen ja voidakseen hyödyntää jatkuvasti kasvavia markkinoita hyödykkeilleen.
  
• 1960 lähtien Rachel Carson etc painottivat yhteisöä, hajauttamista omavaraisuutta, keskinäistä apua ja lähidemokratiaa.
  
• Peter Harperin mukaan regressiivinen geeni ratkaisee ongelman, kuinka sovittaa yhteen nykyaikainen elämäntapa ja kestävä kehitys: He näyttävät selvästi pitävän hauskaa, he elävät uudella tavalla, mukavasti, vähemmän stressaantuneina, terveinä ja hyväkuntoisina, koska ovat löytäneet uudelleen pidättyväisyyden ja tasapainon perushyveet. (Colin Ward: Anarkismi 2004, suom. 2016)