Marketta Horn
Julkaistu Elonkehä-lehdessä 2007
Venäläinen Vladimir Megre on kirjoittanut suositun Anastasia-sarjan Siperiassa asuvasta naisesta, jolla on hallussaan ikiaikainen viisaus. Tässä yksi Anastasian tarinoista.
Kääntäneet: Aleksanteri Ronkainen ja Marketta Horn
Muinaisessa Egyptissä, louhoksen viereen hiotuista kivistä pystytetyssä tornissa istui faraon neuvonantaja (pappi). Päivästä toiseen orjajono kulki siitä hitaasti ohi, neljän rintamassa. Jokainen orja kantoi hiottua kiveä louhoksesta linnoituskaupungin rakennustyömaalle. Aseistetut vartijat seisoivat vieri vieressä lähes kaksi kilometriä pitkän orjarivistön ympärillä. Jokaista kymmentä orjaa kohti tarvittiin yksi vartija.
Kratij Raeten tarkkaili menoa neljä kuukautta. Niin orjat kuin vartijat pitivät keinotekoista vuorta ja sen huipulla näkyvää valtaistuinta luonnollisena osana maisemaa. Kukaan ei enää kiinnittänyt huomiota liikkumattomana istuvaan tai välillä tasanteella kävelevään pappiin.
Kratij oli päättänyt muuttaa valtion rakenteita ja vahvistaa valtaa niin että voisi alistaa koko maapallon – niin ihmiset kuin heidän hallitsijansakin.
Kerran Kratij jätti kaksoisolentonsa valtaistuimelle ja laskeutui mäen päältä. Hän vaihtoi vaatteet, poisti peruukin ja käski vartiopäällikköä sitomaan hänet samanlaisiin rautoihin kuin orjatkin ja sijoittamaan hänet jonoon nuoren ja vahvan Nard-nimisen orjan taakse.
Tarkkaillessaan orjien kasvoja, Kratij huomasi erään nuoren orjan katseen pysyvän terävänä ja harkitsevana. Katse ei harhaillut eikä hän vaikuttanut yhtä lannistuneelta kuin muut orjat. Nardin kasvot näyttivät välillä keskittyneen mietteliäiltä, välillä levottomilta. ”Hän kantaa siis jotain omaa suunnitelmaansa”, ymmärsi pappi ja halusi vakuuttua havainnostaan.
Kaksi päivää Kratij seurasi Nardia heidän kantaessaan kiviä, syödessään ja nukkuessaan samassa parakissa vierekkäin. Kolmantena yönä nukkumiskäskyn jälkeen Kratyj kääntyi nuoren orjan puoleen ja sopotti katkerana ja toivottomana: ”Jatkuuko elämä näin koko loppuikäni?”
Pappi
huomasi nuoren orjan hätkähtävän. Tämä käänsi kasvonsa
pappiin päin silmät säihkyen. Ne välähtivät jopa parakin
pienten tuikkujen heikossa valossa.
”Näin
ei jatku pitkään. Viimeistelen suunnitelmaani. Sinäkin, vanhus,
voit osallistua siihen”, sopotti nuori orja.
”Mitä
suunnitelmaa?” huokaisi pappi teeskennellen
välinpitämätöntä.
”Sinäkin,
vanhus, kuten minä ja me kaikki olemme pian vapaita ihmisiä.
Laskepa itse, jokaisella vartijalla on kymmenen orjaa vahdittavana ja
jokaista ompelijan ja keittäjän 15 ryhmää vahtii yksi vartija.
Jos me kaikki hyökkäämme yhtä aikaa vartijoiden kimppuun,
voitamme heidät. Vaikka vartijat ovat aseistettuja ja meidät taottu
kettinkeihin, on meitä kuitenkin kymmenen jokaista vartijaa kohti.
Voimme suojautua miekan lyöntejä vastaan kettingeillä. Me köytämme
vartijat, riisumme heiltä aseet, ja otamme ne itsellemme.
”Voi
nuorukainen”, huokasi Kratij jälleen ja sanoi muka
välinpitämättömästi: ”Sinun suunnitelmasi ei toimi loppuun
saakka. On kyllä mahdollista riisua aseet meitä tarkkailevilta
vartijoilta, mutta farao lähettää uusia vartijoita tilalle tai
jopa ison armeijan ja tappaa kapinaan nousseet orjat.”
”Minä
olen ajatellut sitäkin, vanhus. Meidän on valittava sellainen
hetki, kun armeija ei ole paikalla. Se aika on tulossa. Armeijahan
valmistautuu parhaillaan sotaretkelle. Muonaa on jo varastoitu kolmen
kuukauden retkeä varten. Armeija siis saapuu määränpäähänsä
kolmen kuukauden kuluttua. Taistelu heikentää sotilaita, mutta he
voittavat ja sieppaavat paljon uusia orjia. Heillehän rakennetaan jo
uusia parakkeja. Hyökkäämme vartijoidemme kimppuun samaan aikaan,
kun armeija aloittaa sotimisen. Sanansaattajat tarvitsevat kuukauden
viedäkseen armeijalle käskyn palata kotimaahan. Heikentyneeltä
armeijalta kestää paluu kolme kuukautta. Meillä on siis neljä
kuukautta aikaa valmistautua vastahyökkäykseen. Meitä on yhtä
paljon kuin sotilaita. Sitä paitsi uudet orjat varmaankin liittyvät
meihin nähtyään mitä on tapahtunut. Minä olen laskenut kaikki
oikein, vanhus.”
”Kyllä,
nuorukainen, sinä voit riisua vartijoilta aseet ja voittaa
armeijankin, kuten olet suunnitellut”, vastasi pappi ja lisäsi
rohkaisevasti: ”Mutta mitä orjat alkavat tehdä sen jälkeen ja
mitä tapahtuu hallitsijoille, vartijoille ja sotilaille?”
”Sitä
puolta olen ajatellut vähemmän. Kuitenkaan orjat eivät ole enää
orjia”, vastasi Nard epävarmalla äänellä.
”Entä
papit? Kerro minulle, nuorukainen, lasketko papit orjiin vai itsensä
vapauttaneisiin orjiin voittosi jälkeen?”
”Papit?
Sitäpä en ole edes pohtinut. Mutta papit voivat kai säilyttää
entisen asemansa. Heitähän kuuntelevat sekä orjat että
hallitsijat. Vaikka heitä onkin joskus vaikea ymmärtää, luulen
että he ovat vaarattomia. He voivat kertoa edelleen jumalista, mutta
me itse tiedämme, miten paremmin elämme omaa elämäämme.”
”Miten niin paremmin, tämähän on hyvää elämää”, vastasi pappi teeskennellen väsymystä. Mutta Kratij ei nukkunut koko yönä. Hän mietti: ”Tietenkin olisi yksinkertaisinta ilmoittaa salaliitosta faraolle niin että nuori orja vangittaisiin. Hän on varmaankin suurin innoittaja. Mutta sehän ei ratkaise ongelmaa. Orjilla säilyy vapauden halu. Ilmestyy uusia kapinan johtajia, kehitetään uusia suunnitelmia ja koska asia jää entiselleen, pysyy valtiossa jatkuva uhkatila.
Kratij oli päättänyt suunnitella koko maailman orjuuttamista. Hän tajusi, että päämäärää ei voi saavuttaa pelkän fyysisen väkivallan keinoilla. Yksittäisiin ihmisiin ja myös kokonaisiin kansoihin on vaikutettava psykologisin keinoin. Ihmisten ajattelua on suggeroitava niin, että he pitävät orjuuttaa parhaimpana ratkaisuna. On luotava itse itseään täydentävä ohjelma, joka pystyy harhauttamaan ihmiset - heidän ajan, paikan ja käyttämiensä käsitteiden tajun niin, että he eivät ymmärrä enää todellisuutta kokonaisuutena. Kratijin ajatuksen kulku kiihtyi, hän menetti jopa tunnon omasta kehostaan ja raskaista käsi- ja jalkaraudoista. Yhtäkkiä kuin salamaniskusta hän tiesi ohjelman joka kattaisi kaiken. Hän ei pystynyt sitä vielä selittämään eikä kertomaan yksityiskohtaisesti, mutta Kratij tunsi itsensä jo maailman ylivaltiaaksi.
Pappi makasi lavitsalla rautoihin teljettynä ihastellen itseään: ”Huomenaamulla kun kaikki orjat viedään töihin, annan sovitun merkin ja vartiopäällikkö käskee poistaa minut orjajonosta ja irrottaa raudat. Alan selvittää ohjelmani yksityiskohtia, annan lyhyen lausunnon ja maailma alkaa muuttua. Uskomatonta! Vain muutama sana ja koko maailma on vallassani ja kuuntelee ajatuksiani. Jumala on todella antanut ihmiselle voiman, jonka vertaista ei ole maailman kaikkeudessa. Se voima on ihmisen ajatus. Se kehittää sanoja ja muuttaa historian kulkua. Nyt on hyvin otollinen tilaisuus, koska orjat ovat jo valmistelleet kapinaa. Heidän suunnitelmansa on järkevä ja johtaa heille myönteiseen väliaikaiseen ratkaisuun. Mutta minä pakotan niin heidän jälkeläisensä kuin maalliset hallitsijatkin muutamalla lauseella orjiksi vuosituhansien ajaksi.”
Aamulla vartijoiden päällikkö riisui merkin saatuaan Kratijin raudat. Jo seuraavana päivänä hän kutsui tasanteelleen valtakunnan muut viisi pappia sekä faraon. Kratij aloitti puheensa: ”Siitä mitä kuulette nyt, ei kukaan saa tehdä muistiinpanoja eikä kertoa kenellekään. Ympärillämme ei ole seiniä eikä minun sanojani kuule kukaan muu kuin te. Olen keksinyt menetelmän, jonka avulla tulee kaikista maan päällä elävistä ihmisistä faraomme orjia. Tätä suunnitelmaa ei voi toteuttaa suuren armeijan eikä pitkien sotien avulla. Mutta minä toteutan suunnitelman lausumalla muutaman sanan. Kun ne sanat on lausuttu, kuluu vain pari päivää ja näette, miten maailma muuttuu. Katsokaahan. Tuolla alhaalla näette kettinkeihin sidottujen orjien pitkät jonot. Kukin orjista kantaa yhtä kiveä. Heitä varten tarvitaan paljon vartijoita. Olemme aina ajatelleet, että valtiolle on edullista pitää mahdollisimman paljon orjia. Mutta mitä enemmän on orjia sitä enemmän tarvitaan vartijoita ja sitä suurempi pelko orjien kapinasta. On hankittava lisää vartijoita, ruokittava orjat jotta he jaksavat tehdä raskasta fyysistä työtä. Mutta kaikesta huolimatta he ovat laiskoja ja suunnittelevat kapinoita. Katsokaa, miten hitaasti he liikkuvat eivätkä laiskistuneet vartijatkaan hoputa heitä ruoskalla eivätkä piiskaa edes terveitä ja vahvoja orjia. Mutta he tulevat liikkumaan paljon nopeammin eikä vartijoitakaan tarvita. Jopa vartijat muuttuvat orjiksi. Tämän muutoksen saan aikaan seuraavalla tavalla. Huomenna auringon noustua jokainen orja vapautetaan. Vapaa ihminen saa yhden rahan jokaisesta kivestä jonka hän kantaa kaupunkiin. Rahan voi vaihtaa ruoaksi, vaatteiksi, asunnoiksi, jopa palatsiksi ja kokonaiseksi kaupungiksi. Tästä lähtien olette vapaita ihmisiä.”
Kun papit olivat tajunneet Kratijin sanoman, puuskahti vanhin heistä:
”Sinä
olet demoni, Kratij. Sinun keksintösi vie monet kansat
demonismiin.”
”Olkoon
niin, minä olen demoni, ja alkakoot ihmiset kutsua keksintöäni
demokratiaksi.”
Orjille
ilmoitettiin asiasta auringon laskiessa. He hämmästyivät eivätkä
monet nukkuneet sinä yönä suunnitellessaan uutta onnellista
elämää.
Seuraavana aamuna papit ja farao nousivat taas
keinotekoisen vuoren tasanteelle. Se mitä he näkivät sieltä, teki
heidät hämmästyksestä mykiksi. Kaikki ne tuhannet ihmiset, jotka
olivat eilen vielä orjia, kantoivat kilpaa samoja kiviä kuin
ennenkin. Monet kantoivat hikeä valuen jopa kahta kiveä. Ne joilla
oli yksi kivi, juoksivat niin että pöly lensi. Myös osa
vartijoista kantoi kiviä. Ihmiset jotka luulivat itseään vapaiksi,
raudathan oli poistettu heiltä, pyrkivät saamaan mahdollisimman
paljon himoittuja rahoja rakentaakseen oman onnellisen elämänsä.
Kratij vietti vielä muutaman kuukauden omalla tarkkailutasanteellaan seuraten tyytyväisenä työntekoa alhaalla. Muutos oli valtava. Jotkut orjat lyöttäytyivät yhteen, rakensivat kärryt ja työnsivät niitä täyteen lastattuina hiestä puuskuttaen.
”He
keksivät vielä paljon muitakin vehkeitä”, ajatteli Kratij
tyytyväisenä. Myös sisäiset palvelut järjestyivät: jotkut
ihmiset alkoivat kantaa vettä ja ruokaa. Osa orjista kantoi kiviä
jopa syödessään haluamatta tuhlata aikaa matkaan parakille ja he
maksoivat niille, jotka kantoivat heille ruoan. Lääkäreitäkin
ilmestyi. He auttoivat loukkaantuneita jopa heidän kulkiessaan ja
saivat siitä rahaa. Ihmiset valitsivat myös liikenneohjaajan.
”Pian
he valitsevat päällikköjä ja tuomareita. Valitkoot. Hehän
pitävät itseään vapaina. Mutta heidän työnsä ei ole muuttunut.
He kantavat meille yhä kiviä”, ajatteli Kratij.
Näin he ovat juosseet vuosituhansia pölyssä ja hikeä vuodattaen, kantaen raskaita taakkoja. Ja tänäänkin uudet sukupolvet jatkavat mieletöntä kulkua. Joku ehkä sanoo, että tämä pätee ainoastaan tavallisiin työntekijöihin, ei yritysten johtajiin ja viranomaisiin. Vain työntekijöitä voisi rinnastaa raataviin orjiin, kun taas muut vain johtavat raatamista, tuotantoprosessia. Mutta johtaminenkin on työtä ja usein jopa vaikeampaa kuin orjan kivenkanto. Yrittäjien ajatus liikkuu koko ajan työn parissa, aamusta yöhön. Niin myös farao, presidentti tai kansleri ovat orjia. Jopa papeista tuli orjia. Mutta jos on orjia, on oltava myös orjien omistajia. Ketä he ovat, jos papeistakin on tullut orjia?
Orjan omistaja on ihmisten luoma keinotekoinen maailma. Vartijat istuvat ihmisten sisällä piiskaten heitä tienaamaan lisää rahaa. Vuosituhansien aikana on syntynyt ja hävinnyt useita suuriakin valtakuntia, uskonnot ja lait ovat vaihtuneet, mutta mikään ei kuitenkaan ole olennaisesti muuttunut: kun ihminen tottui orjuuteen, hän jäi orjaksi. Tilannetta voi parantaa vain muuttamalla omaa mieltään.
Kratijin luomaa suunnitelmaa on muutettava niin, että ihmiset saavat toisenlaisen kuvan todellisuudesta. Ne, jotka hallitsevat maailmaa rahan voimalla, luulevat että vain valta ja raha tekevät ihmisen onnelliseksi, samoin kuin ne muinaiset egyptiläiset orjat, jotka ryhtyivät kilvan tienaamaan rahoja.
(Elonkehässä 14/2004 Taina Leu kertoi Venäjää, Saksaa ja Itävaltaa kohauttavasta Vladimir Mergen Anastasia-liikkeestä. 1/2007 kirjoitin Elonkehään jutun Uusi sivilisaatio Siperian taigalta, jossa kerrottiin maailman suurimmasta ekokylästä, Ecopolis Tiberkulista, missä noin 4000 ihmistä toteuttaa kestävää elämäntapaa.)