Andre Gorzin muistolle
Kun yhteiskuntaa liikkeelle
paneva voima perustuu rahaan ja rahan kiertoon, on melko uskaliasta kustantaa
teosta, jossa ylistetään elämää palkkatyön tuolla puolen. Gorzin kirja on
jäänyt harvinaiseksi poikkeukseksi. Vasemmistolainen järjestö
maksoi sen kääntämisen ja julkaisemisen Suomessa.
Lehtimiehenä Gorz kirjoitti koko
elämänsä. Suomeksi hänen merkkiteoksensa käännettiin vuonna 1982 nimellä Eläköön
työttömyys. Kirjoituksia työstä, ekologiasta ja vapaudesta.
Gorzin perusteesit ovat selkeitä ja perusteltuja:
1. Työttömyys lisää ihmisen
vapautta
Andre Gorz korostaa työttömyyden
myönteisiä puolia, sitä mitä Ivan Illich kutsuu luovaksi työttömyydeksi. Työtön
on yhteiskunnallisen muutoksen potentiaali. Gorz puhuu vapaan ajan
yhteiskunnasta samassa mielessä kuin Karl Marx vapauden valtakunnasta. Marx
kirjoitti palkkatyöstä: ”Sen jolla ei ole muuta omaisuutta kuin työvoimansa,
täytyy alistua niiden orjaksi, jotka ovat tehneet itsestään omistajia. Kun
ihminen myy omaa aikaansa, hän myy omaa elämäänsä.”
Työstä vapautuminen tarkoittaa,
että ihmiselle jää enemmän aikaa ja halua tehdä itselleen asioita, joita hän
aikaisemmin osti rahalla. Oikeus tuottaa itse kuluttamiaan tuotteitta liittyy
oikeuteen olla myymättä työtään tuotantovälineiden omistajille tai olla
ostamatta hyödykkeitä ja palveluita muilta. Jos ajan käyttöarvo kasvaa
suuremmaksi kuin sen vaihtoarvo, kasvaa itsenäinen tuotanto. Tällöin ihminen
valmistaa itselleen samassa ajassa yhtä arvokasta kuin mitä voisi ostaa
työskentelemällä saman ajan saadakseen palkkaa, rahaa.
Vaikka Andre Gorz kirjoitti perustulosta, hän määritteli sen väliaikaisratkaisuksi: “Perustulon tarkoitus on auttaa ihmisiä selviämään tavaratuotannon romahtaessa tai auttaa ennen romahtamista uudenlaisiin tuotantosuhteisiin siirtymistä.”
2. Työttömyys lisää teknisesti
mielekästä kehitystä
Nykyään yli puolet
teollisuusinvestoinneista tehdään nimenomaan työvoiman säästämiseksi, kuitenkin
unelma täystyöllisyydestä kuoli Keynesin mukana. Gorz kysyy: Johtaako kolmas
teollinen vallankumous työttömyyden vai vapaa-ajan yhteiskuntaan? Vapauttaako
tekniikka ihmiset typistävistä työtehtävistä vai typistääkö se ihmisiä
passiiviseen kulutusyhteiskuntaan? Enää ei työskennellä tuottamisen takia, vaan
tuotetaan työskentelyn takia.
3. Työttömyys vähentää
markkinatalouden merkitystä
Kun ihmiset tuottavat itse
tarvikkeitaan ja ravintoaan ja toinen toisilleen erilaisia palveluja, paranee
omaa apua kannustava yhteistyö. Perustulo edistää yhteiskuntaa, missä korjataan
ja kunnostetaan.
4. Työttömyys vähentää valtion
merkitystä
Gorzin mukaan muutokset
palkkatyön suosiossa vaikuttaisivat kapitalismin perustavaan liikelakiin:
talouselämän perusta ei olisi enää myynnin lisääminen, vaan investoinnit
myynnin vähentämiseksi: ”Kun valitsemme tietynlaisen tekniikan, on meidän
hyväksyttävä tietynlainen yhteiskunta. Toisenlaisen yhteiskunnan tavoittelu
edellyttää toisenlaista teknologiaa. Tekniikan luonne ja merkitys määräävät
valtion rakenteen ja sen instituutiot. Esimerkiksi ydinvoima edellyttää ja
pakottaa keskitettyyn, hierarkkiseen poliisiyhteiskuntaan.”
Kapitalismin laki on kasvaa tai
hävitä. On saatava yhä enemmän voittoa, jotta koneita voidaan korjata ja uusia
ja lyhentää lainoja ja maksaa korkoja. Koneet ovat suuria investointeja ja
siksi niihin tarvitaan lainarahaa. Lainaa antavat pankit määrittelevät koron
suuruuden.
Kansalaisyhteiskunnalla Gorz
tarkoittaa sitä sosiaalista kontaktiverkkoa, jonka ihmiset rakentavat keskenään
ilman valtion ja virastojen välikättä. Suhteet perustuvat vuorovaikutukseen ja
vapaaehtoisuuteen, eivät lakiin tai juridiseen pakkoon. Nykyinen fyysinen
ympäristö ehkäisee kommunikaation ja tavaroiden ja palveluiden vaihtamisen.
Itsehallinto edellyttää niin
pieniä taloudellisia ja sosiaalisia yksiköitä, että yhdellä maantieteellisellä
alueella voidaan ihmiselle taata mahdollisuus käyttää kykyjään sekä
tuotannossa, jakelussa että työtehtävien määrittelyssä. Tuotanto mukautetaan
paikallisiin tarpeisiin. Itsehallinto edellyttää työvälineitä, joita on
mahdollista hallita itse.
5. Työttömyys lisää omaehtoisen
työn tekemistä
Palkkatyö, kapitalismi ja
proletariaatti kuuluvat yhteen. Ennen kapitalismia ihminen harvoin teki sitä
mitä nykyään kutsutaan työksi. Palkkatyö eroaa omaehtoisesta toiminnasta
samalla lailla kuin vaihtoarvo eroaa käyttöarvosta: Jos ihminen tekee työtä
ansaitakseen palkkaa, hän haluaa ostaa yhteiskunnalta yhtä paljon aikaa kuin on
itse sijoittanut työhön. Ihminen tekee työtä rahan vuoksi.
Palveluyhteiskunnassa palkatut ammattilaiset tekevät sen, minkä ihmiset ovat
perinteisesti tehneet itse. Se vähentää ihmisten itsenäisyyttä ja lisää
vieraantumista ja riippuvuutta. Palvelut tekevät maksulliseksi sen mitä tähän
asti ihmiset ovat tehneet toinen toisilleen. “Käsintehdyillä vaatteilla ja
kengillä on eri arvo kuin tehdastekoisilla. Niiden valmistamiseen käytettyä
aikaa ei lasketa. Se aika kuuluu itse elämälle,”
6. Työttömyys lisää ihmisen
itsekunnioitusta
Vaikka palkkatyö
laukkatehtaisiin, haluaisi ihminen yhä ponnistella, toimia, valmistaa
taidokkaasti joitain esineitä, toimia yhdessä muiden kanssa ja tehdä itsensä
hyödylliseksi yhteisölle. Ihminen toimii omaksi ilokseen, ei järjestelmän
hyväksi. Alun perin työväenliikkeen tarkoitus oli vapauttaa ihminen valtion ja
kirkon määräysvallasta ja antaa oikeus omaan elämään: “Enää ei taistella
vallasta työläisille, vaan vallasta vapautua toimimasta työläisenä!”
7. Työttömyys lisää
yhteiskunnallista muutosta
Uudenlaista vapautta ei voida
enää myöntää ylhäältä käsin, institutionaalisen vallan toimesta. Siksi
yhteiskunnallinen muutos edellyttää instituutioiden ulkopuolista kultuurista ja
eettistä muutosta.
8. Työttömyys edistää nuorten
kehitystä ihmisinä
”Koulun tehtävä on hankkia
teollisuudelle, kaupalle, perinteisiin ammatteihin ja valtiolle työläisiä,
kuluttajia sekä asiakkaita. Koulu ei opeta laulamaan eikä käyttämään käsiä tai
jalkoja. Se ei opeta syömään terveellisesti, selviämään instituutioiden viidakossa,
hoitamaan sairasta tai sylivauvaa. Jos kansa ei enää laula, vaan ostaa
miljoonittain äänitteitä, joilla ammattilaiset laulavat heille, jos he eivät
tiedä, miten syödä oikein, vaan maksavat lääkäreille ja lääketeollisuudelle,
jotta heitä käsiteltäisiin, ei kai elämässä ole mitään markkinataloutta
voittanutta.”
Yliopiston uudistuksiin liittyvissä kirjoituksissa Gorz tuo esille vallankumouksellisuutensa: ”Yliopisto ei toimi enää. On siis estettävä sen toimiminen niin, että toimimattomuus tulee päivänvaloon. Mikään uudistus ei sitä instituutiota enää pelasta. On siis taisteltava uudistuksia vastaan. Uudistusten tavoitteet ja vaikutukset eivät ole vaarallisia, mutta ne eivät ole realistisia. Yliopistojen kriisi ulottuu korkeakoulujen ulkopuolellekin ja käsittää koko teknisen työnjaon. Tämän kriisin on annettava puhjeta.”
9. Työttömyys säästää
luonnonvaroja
Palkkatyön perusta on luonnon
riistäminen. Kapitalismissa vallitsee työn etiikka, viis siitä mitä tuotetaan.
Se tulee vaihtaa yhteistyön, luovuuden, itsemääräämisoikeuden ja laadun
etiikkaan.
“Pysykää
realistisina. Vaatikaa mahdottomia.”
Suuren ajattelijan viimeinen
vuosi
Gorz kirjoitti vuosi ennen
kuolemaansa: “Päivän päättyessä vain yksi asia on minulle tärkeä: olla sinun
kanssasi.” Hän ei halunnut seistä vaimonsa haudalla, hän ei halunnut, että
hänelle ojennetaan hänen vaimonsa uurna laskettavaksi. He saivat yhteisen
lähdön siinä toivossa, että seuraavassa elämässä, “jos sitä on“, saavat elää
taas yhdessä.
Gorz myöntää: “Rakkauden
ymmärtäminen tuotti minulle aina vaikeuksia, sillä on mahdotonta antaa
filosofista vastausta siihen, miksi rakastuu yhteen ihmiseen ja sulkee kaikki
muut tunteen ulkopuolelle ja että haluaa tulla rakastetuksi vain tämän yhden
ihmisen taholta.”
Gorz otti kirjoituksissaan
etäisyyttä todellisuuteen, hän ei koskaan kirjoittanut ensimmäisessä
persoonassa ja suri menettelyään, vaikka juuri D:n tapaaminen merkitsi
“eksistentiaalista käännettä” hänen koko elämässään.
Elisabeth von Thadden kirjoittaa
Die Zeit-lehdessä 20.9.2007: ”Ehkä tämä D:n puolisollinen rakkaus osoittaakin
vain klassista itsensä uhraamista älykkään miehen puolesta?” Toimittaja oli
kysynyt Gorzilta, miksi tämä ei kertonut lapsettomuudesta. D vastasi, että he
halusivat luopua lapsista. Gorz oli lisännyt: ”Meillä ei olisi ollut mitään
annettavaa lapselle. Meillä kummallakaan ei ole sukulaisia. Emme kuuluu
mihinkään kansaan tai kulttuuriin.” Toimittaja ihmetteli avioparin toisilleen
osoittamaa seksuaalista uskollisuutta. Eihän 1960-luvun Pariisissa mikään ollut
niin epätavallista kuin uskollisuus. Gorzilla ei ollut asiaan kantaa. ”Mutta
olisiko teille avioero ollut tappio?” Molemmat olivat naurahtaneet: ”Se ei
olisi ollut pettymys, vaan täysi katastrofi.”
Andre Gorzin ja rouva D:n
rakkaustarina jää mysteeriksi. Meiltä jälkipolvilta hänen ylistyslaulunsa vie
pohjaa uuden yhteiskunnan rakentamiselta. Eihän tavallisessa elämässä ole edes
toivottavaa, että kaksi luovaa ihmistä hautoo intiimejä asioita vain keskenään.
Vielä kohtalokkaampaa on, että Gorz piti omaa avioliittoaan mallina ja rakensi
utopian hajautetuista omavaraisista, kapitalistisista vaihtomekanismeista
vapautuneista yhteisöistä, kestävän parisuhteen varaan. Vielä viimeisinä
vuosina heidän piti muuttaa pois yhteisesti suunnittelemastaan talosta, koska
lähelle alettiin rakentaa atomivoimalaa.
Euroopan terävimmät aivot sammuivat
Kuitenkin Gorzin vuonna 2006 julkaisema “intellektuaalinen ja emotionaalinen” testamentti saavutti laajempaa julkisuutta kuin hänen kapitalismin ja palkkatyön vastaiset kirjoituksensa. Hän julkaisi vuosi ennen kuolemaansa Kirje D:lle. Erään rakkauden historia, jossa katui elämäänsä ja ylisti vaimoaan, jonka kanssa ehti olla naimisissa lähes 60 vuotta. Jo 60-vuotiaana hän jäi eläkkeelle hoitaakseen vaimoaan: “Ekologiasta tuli elämäntapa ja arkipäivää, vaikka täytimmekin myös täysin erilaisen sivilisaation vaatimukset. Tulin siihen ikään, jolloin aletaan kysellä itseltä, mitä tuli tehtyä elämän kanssa, mitä olisi halunnut tehdä. Minulle tuli tunne, että en ollut elänyt elämääni, olin vain tarkkaillut sitä etäisyydeltä kehittäen vain yhtä osaa itsestäni ja köyhtynyt ihmisenä. Kiirehdin tehtävästä toiseen aivan kuin elämämme todella alkaisi vasta joskus myöhemmin.”
»Es
geht nicht mehr darum, Macht als Arbeiter zu erobern, sondern darum, Macht zu
erobern, um nicht länger als Arbeiter funktionieren zu müssen«.()
Työttömien kannalta "oikeus
työpaikkaan" on jo vanhentunut vaatimus. Nyt pikemminkin ajankohtainen on
"oikeus toimeentuloon" tai "oikeus yhteiskunnalliseen
työhön" (ts. oikeus käyttöarvojen itsenäiseen tuotantoon). Vasemmiston ja
oikeiston suhdetta tulee varmasti tulevaisuudessa jakamaan erityisesti suhde
näistä jälkimmäiseen (ainakin oikeistolle lienee helpompaa myöntää oikeus
toimeentuloon kuin käyttöarvojen itsenäiseen tuotantoon).
Gorzin lausumaa:
- Miksi sanotaan,
että nainen on töissä kun hän hoitaa lapsia päiväkodissa, mutta kun hän hoitaa
omia lapsiaan, hän ei ole töissä?
- Elämme
finassitaloudessa. Se tarkoittaa, että rahalla tienaa rahaa, vaikka ei
osta eikä myy mitään muuta kuin rahaa.
- Ihmisellä on
Arvoa vain, jos hän voi toimia pääoman jatkumona. Voisimmeko tehdä exoduksen
- paeta maanosaan, jota pääoma ei hallitse?
- On jo alueita,
joilla pullotettu vesi on kalliimpaa kuin maito ja joissa on Beijina ja
Oxygen-baareja, joissa myydään puhdasta ilmaa kuluttajille.
- Fordismin
jälkeisessä maailmassa informaatiolla on suuri arvo. Siis kieli on tärkeä.
Kieli on työväline.
- Säälittävimpiä
ovat lehtimiehet, valokuvaajat, taiteilijat, mainostajat ja ihmissuhdeneuvojat.
He joutuvat antamaan kokonaisvaltaisesti oman luovuutensa asioille, jotka
sinänsä ovat luovia ja kiinnostavia, mutta koska heidän on palveltava eli
myytävä itseään. Heille ei makseta objektiivisesta tiedosta tai
tuotteesta, vaan heidän luovuutensa on työnantajan tai asiakkaan vallassa.
Koko itsensä myymisellä on nimi: prostituutio.
- Aikaisemmin
vain kamaripalvelijat joutuivat myymään itsensä yhtä täydellisesti.
- Työnsaantiin
vaikuttaa useimmin kuin arvaammekaan työnhakijan asenne työhön.
- Kapitalismin
dissidentti on freelancer - yhden hengen yritys
- Ennen: älä
välitä mitä teet, kunhan saat palkkaa. Nyt: älä välitä rahasta, kunhan
sinulla on työpaikka. Työtehtävä ei sinua tarvitse, vaan sinä työtehtävää.
- Nykyihminen on
kuollut 30-vuotiaana ja hänet haudataan 40-vuotiaana.
- Kun
länsimaisilta ihmisiltä kysyttiin, mikä heille on tärkeintä, mainitsi vain
9 % työn. Etusijalla olivat ystävät, vapaa-aika, hyvä fyysinen kunto.
Keski-ikäisistä yli 70 % oli sitä mieltä, että heidän elämänlaatunsa olisi
parempi, jos he työskentelisivät vähemmän.
- Entä mitä on
vapaa-aika? Marx määritteli: aika jolloin ihminen voi täydellisesti kehittää
omaa persoonaansa. Tuotantoprosessiin tämä vapaa-aika vaikuttaa niin, että
ihminen kehittää kiinteää pääomaansa tuotantoprosessiksi, jolloin kiinteä
pääoma on ihminen itse.
Tulee mieleen Heidi Liehun lause
(1998): vain järjen uudelleen määrittely voi pelastaa järjettömyyden.
150 vuoden aikana syntynyt talouden logiikka ei tue palkkatyötä
Silloin kun pääoman arvo ei nouse enää
lisäämällä tuotantoa tai laajentamalla markkinoita, tuotanto ei nosta voittoja,
alkaa kamppailu työntekijöiden hiostamisesta. Puolet amerikkalaisten yritysten
tuotoista syntyy operaatioista finanssimarkkinoilla.
Fiktiivinen finanssituotteiden pörssiarvo on kaksinkertaistunut kuudessa vuodessa. Se on kolmasosa koko maailman BKT:stä. Finanssivoimat eivät voi muuttua kuin kannustamalla perheitä velkaantumaan.
Valtiot ovat luovuttaneet valtansa ylikansallisille yhtiöille.
Ne pakottavat tekemään rahavälitteisiksi viimeisetkin ei-kaupalliset suhteet
ihmisten välillä. Ne yrittävät hävittää kaikki yhteiskunnalliset suhteet, jotka
eivät palaudu ostajan ja myyjän välisiksi suhteiksi. Yksilöt typistyvät tavaroiden
kuluttajiksi ja työnsä myyjiksi tai minkä tahansa hinnoitellun suorituksen
tekijäksi.
Poliitikot yrittävät naamioida
sitä tosiasiaa, että kapitalismi ei tarjoa mitään muuta tulevaisuuden
perspektiiviä kuin elämän jatkuvaa kurjistumista ja oman kriisin kärjistymistä.
Tulossa ei ole enempää työpaikkoja, palkkoja eikä turvallisuutta. Kasvu ei
jakaudu sosiaalisesti. Tuotanto vaatii koko ajan vähemmän työvoimaa. Yritetään
pitää yllä mielikuvaa palkkatyöstä ja markkinoista. Työtä on ehdottomasti myytävä
työnantajalle ja hyödykkeitä ostettava ansaituilla rahoilla. Elämää ei ole
palkkatyön ulkopuolella. Kauppatavaroiden valta estää pienenkin kuvitelman
päästä kapitalismista. ”Niin kauan kuin olemme palkkatyön ja kauppatavaran
kuvitelman vankeja antikapitalismi ja viittaukset kapitalismin ulkopuoliseen
yhteiskuntaan jäävät abstrakteiksi utopioiksi. Kapitalismin elämänolosuhteiden
sisäistäminen. Ekologista muutosta ei voi tehdä rikkomatta radikaalisti 150
vuoden aikana syntynyttä talouden logiikkaa ja metodia.
Ulospääsytie on
markkinoiden ja
palkkatyön katoaminen ja oman tuotannon aloittaminen ja yhteiseksi ja
ilmaiseksi tekeminen. Freenet, creative Commons -lisenssi, out-cooperatin
(Wikipedia) Nämä mallit laajenevat materiaalisten hyödykkeiden piiriin.
Kuluttaa se minkä tuotamme ja
tuottaa se minkä kulutamme, on kuninkaan tie ulos markkinoilta. Saada takaisin
valta omaan elämään. (Niin et Näin 3/2010)
Pentti Linkola (siv. 33): "Järkyttävintä on se, että työttömyyttä sinänsä pidetään onnettomuutena ja kehitetään massapsykoosia. Jo sanaparissa työttömyyden ongelma esittäytyy länsimaisuus inhottavimmillaan: päämerkitys annetaan työlle, ei puhuta varattommuuden tai toimeentulon ongelmasta. Tämän kirjoittaja ei koskaan ole tehnyt ansiotyötä neljää kuukautta enempää vuodessa ja pitää tätä käytäntöä luonnollisena, aivan samoin on selvä että eräät elinkeinoelämän haarat teettävät työtä esim. vain kesäaikana. Vasta joukkopsykoosi on saanut luontaisesti talvijoutilaan pienviljelijän vauhkona kirjoittautumaan työttömyyskortistoon. On hyvä ottaa biologin näkemys avuksi: Ihminen on vuosituhansien kuluessa sopeutunut tyypilliseksi kausityöläiseksi - suurten erä- ja kalaretkien vuorotellessa joutilaitten köllöttelynvaiheitten kanssa. Mutta säännöllinen ympärivuotinen työ häviävän avuttomine vuosilomineen on jo sellaisenaan kauhea onnettomuus."
”Kaiken kapitalismin juurena on yksilön pakottaminen palkkatyöstä riippuvaiseksi riistämällä häneltä mahdollisuus tuotantovälineiden suoraan hyödyntämiseen. Työläisen hyväksyessä oman alisteisen asemansa hän hakeutuu pakotetun vapaaehtoisena markkinoille myymään työvoimaansa. Työläisen kontrolloimiseen on kehitetty vallankäytön mekanismit. Yksi pääoman aktiivisia strategioita on työläisen vapaan liikkuvuuden kontrollointi ja vapaa-ajan toiminnan tuottaman lisäarvon hyödyntäminen. Työläisen koko elämä otetaan haltuun. Strategia on sekoittaa työn ja vapaa-ajan ero sekä tuoda lisäarvoa tuottavaa työtä markkinajärjestelmän ulkopuolella tapahtuvaan puuhasteluun. Palkkatyö limittyy koulutuksen ja harrastusten kanssa. Nykyään työn keskeinen ulottuvuus on sen muodostamat sosiaaliset suhteet eli ne tavat, joilla hallitseva luokka organisoi tuotantonsa. Nykykapitalismissa riisto tapahtuu rajattomissa tiloissa, ihmisten toiminta saadaan ajasta ja paikasta riippumatta tuottamaan pääomalle sen alati hamuamaa arvonlisää. Korkeakoulutus on joutunut syytettyjen penkille, koska se tuottaa liikaa ”tuottamattoman työn” tekijöitä.””On luovuttava kaikesta valtiolähtöisestä nykyvasemmistolaisuudesta.” (Perinnöttömien perinne. Marx ilman marxismia. (Eetu Viren, Jussi Vähämäki 2011, Olli Herranen, niin et näin 3/2011)
Nykyisessä järjestelmässä kunta häviää kahteen otteeseen joka kerran, kun jotain työtä aletaan tehdä koneellisesti. Kunta menettää tuloveron, koska koneen tekemää tuloa ei veroteta. Toiseksi kunta maksaa työttömyyskorvauksen sille työntekijälle, joka on jätetty ilman työtä.
Työn ymmärtäminen vain palkkatyöksi on osoittautunut
kokonaisyhteiskunnallisesti umpikujaksi. Esimerkiksi hoitotyötä
väheksytään sen mukaisesti porvarillisena puuhasteluna. Sen sijaan
perinteinen ansiotyöjärjestelmä pitää muuttaa luonnolliseksi ja
sukupuolille oikeudenmukaiseksi työnteon konseptiksi ja ymmärtää työ
sen monine ja muotoineen ja yhdistää siihen jonkinlainen perustulo. On
tärkeä vastustaa sellaisen työn halveksuntaa ja vähättelyä, jota naiset
tekevät ja joka ei anna enää tyydytystä. Palkallisen ja palkattoman
työn epäsymmetrinen jakautuminen sukupuolten suhteen osoittaa
sosiaalisen eriarvoisuuden kipupisteen. Ajatus ulkoistamisesta,
maskuliininen käsitys kasvusta ja edistyksestä on joutunut painostuksen
alle ja vanha käsitys ammatin ja perheen yhdistämisestä jonka takia
normaali työsuhde ja uralla eteneminen osoittautuvat aiheuttavat
vaikeuksia. Syynä sosiaaliseen epätasa-arvoon on ennen kaikkea
vallitseva talousjärjestelmä. Markkinataloudessa markkinoiden
periaatteet ulottuvat jokaiselle yhteiskunnan alueelle. Nykyinen
luokkayhteiskunnasta määrää tulotaso. Rikkaat ovat tulleet vuosi
vuodelta rikkaammiksi, köyhät köyhemmiksi. Saksassa palkka- ja
kulutusverot muodostavat 80 prosenttia tuloista, omaisuus, perintöverot
ovat pysyneet samoina ja yritys- ja voittovero on vain 12 prosenttia
kaikesta verotulosta.
Filosofi Brian Zamulinskin mukaan työttömät ansaitsevat syvää
kiitollisuutta, koska koko yhteiskunnan kitkaton toiminta nojaa heidän
työttömyyteensä. Makrotaloustieteen keskeisiä käsitteitä on niin
kutsuttu tasapainottomuus. Se tarkoittaa alinta työttömyyden tasoa,
joka ei aiheuta inflaation kiihtymistä. Jos talous saavuttaa
täystyöllisyyden, yritysten on maksettava suurempia palkkoja. Tämän
jälkeen yritykset korottavat tuotteidensa hintoja. Kustannustaso
nousee, rahan arvo laskee eli tapahtuu inflaatio. Tavoitteena on siis,
että työvoimasta on aina ylitarjontaa tietty minimimäärä. Tällöin ne,
jotka ovat kulloinkin työttömiä ovat oikeutettuja korvaukseen siitä,
että he työttömyydessään pitävät yhteiskuntaa pystyssä. (Tommi Uschanov
hs 6.10.2013)
Vielä 1950-luvulla Suomi oli pienyrittäjyyden varaan rakentuva
maatalousyhteiskunta. Kovin kaukana ei ole aika, jolloin koti oli
työpaikka ja työyhteisön muodostivat perhe ja suku. Vasta 1980 luvulla
yleistyivät sanat kuten työnantaja, työntekijä, kuukausipalkka ja
loma-aika....Kaikki olisi toisin taas nyt, jos uskaltaisimme katsoa
totuutta silmiin. 2020-luvulla on jo pakko huomata, ettei aika
pysähtynyt 1980-luvulle eikä muutos loppunut teolliseen
palkkatyöyhteiskuntaa. Uuden työn yhteiskuntamalli poikennee
edeltäjästään yhtä paljon kuin teollisuusyhteiskunta erosi
maatalousyhteiskunnasta. Tarvitsemme taas kipeästi uusia käsitteitä ja
käytäntöjä. (Anu Järvensivu Tampereen yliopiston dosentti hs 2.11.2013)
Näin Suomen virkamies puhuu meistä kansalaisista:
"... ehdotuksia, joiden tavoitteena on kasvattaa työvoimapanoksen
määrää yhteiskunnassa... työaika on väline, jonka avulla työpanoksen
määrää... käyttämättömien työvoimareservien aktivoimista... vuotuisen
työajan kehittäminen keinona työpanoksen riittävyyden varmistamiseen
... onko alistuttava siihen, että työaikojen lyheneminen on suorastaan
luonnon laki... ei pitäisi olla enää mahdollista lyhentää työaikoja,
ainakaan ilman tuottavuuden huomattavaa kasvamista." (Rauno Vanhanen,
ohjelmajohtaja hallituksen työn, yrittämisen ja työelämän
politiikkaohjelma, hs 21.12.2009)
Työterveyslaitoksen tiimipäällikkö Antti Kasvio hs Vieraskynässä
25.11.09 tuo esille virkamiehen kapean katsannon – maailmassa on
olemassa vain palkkatyötä. Ilman palkkatyötä ihmisellä ei ole mitään:
”Edessä olevat uhkat kyllä tunnustetaan, mutta hallituksilla ei ole
varaa sellaisiin ratkaisuihin, jotka vaarantaisivat oman maan kasvu- ja
työllisyyskehityksen... Asetelma syntyy siksi, että
yleismaailmallisesti ihmisten keskeisin tavoite on hyvä työpaikka.”
Miksi kone ei ole vapauttanut ihmistä, vaan olemme ajautuneet tilanteeseen, jota kutsutaan suurtyöttömyydeksi?
- Oskar Negt: Työn ja ihmisen
arvon suhteella on keskeinen merkitys yhteiskunnan inhimillistämisessä. Miten
tulee toimia elävän työvoiman kanssa?
- C.Keller etc: Miten työelämä on
muuttunut viime vuosikymmenten aikana? Miten työntekijät kokevat muutoksen ja
mitä johtopäätöksiä he tekevät muutoksesta?
- Dieter Sauer: 1970-luvulla
puhuttiin työn inhimillistämisestä, nyt hyvästä työstä.
- Cordula Drauts: Kestävä työnteonpolitiikka tarkoittaa työnlaatua, laajennettua työnteon käsitettä ja ottaa huomioon arkipäivän ja työpäivän vuorovaikutuksen.
Työttömyys johtuu siitä, että koneet tekevät ne työt, joihin ennen tarvittiin ihmisiä. Jokainenhan meistä tietää, mitä tarkoittaa pankissa käynti, pullon palautus ja bussilipun maksaminen. Asioimme koneen kanssa, emme ihmisen kanssa.
Bertrand Russel kertoo tarinaa neulanvalmistajista. He työskentelevät kahdeksan tuntia päivässä ja valmistavat niin paljon neuloja kuin maailmassa tarvitaan. Sitten joku keksii koneen, jolla voidaan tuottaa sama määrä neuloja puolta vähemmässä ajassa. Ihmiskunta ei kuitenkaan tarvitse enempää neuloja. Järkevässä maailmassa työskentelisi nyt jokainen kahdeksan tunnin asemesta neljä tuntia. Mutta reaalisessa maailmassa sitä pidetään moraalittomana. Siksi neulatyöntekijät työskentelevät yhä kahdeksan tuntia päivässä. Neuloja alkaa olla liian paljon. Jotkut neulatehtaat menevät konkurssiin, ja puolet työntekijöistä jää työttömäksi. Näin on tultu siihen, että koneistaminen tuokin mukanaan kurjuutta eikä mukavuutta.
Mihin hävisivät ihmiselle
lajityypilliset työolosuhteet?
1990-luku jäi historiaan
työpoliittisesti hukkaan heitettynä vuosikymmenenä. Työpoliittiset vaatimukset
väistyivät ja toistettiin käsitettä ”työpaikka pääasia". Alettiin puhua
talouskasvusta eikä kiinnitetty huomiota työolosuhteiden parantamiseen,
laadulliseen kasvuun. Uutena käsitteenä nousi tunteita liikuttava työ – työ
joka ei ole fyysisesti raskasta vaan henkisesti raastavaa eli työaikana on kontrolloitava
omia tunteitaan. Puhutaan työvoimasta, ei työntekijöiden ihmisarvosta, saatikka
ihmisen arvoisesta työstä.
Minkälaista on ihmiselle
lajityypillinen työ ja inhimillinen työnteko? Voiko puhua
"työ"elämästä? Vai onko se abstrakti, tyhjä käsite? Nyky-yhteiskunnassa
työllä on monelle ihmiselle vain vaihtoarvo. Eihän ihmisillä, jotka tuottavat
arvoa, ole minkäänlaista käyttöoikeutta valmistamiinsa tuotteisiin. He
valmistavat yhä enemmän, mutta tulevat itse yhä köyhemmiksi.
Palkkatyön pakko tuli EU:ssa
voimaan, kun vuonna 2000 palkkatyö nostettiin poliittiseksi ohjelmaksi. Ihmisen
elanto, hyvinvointi, sosiaalinen turvallisuus sairauden ja vanhuuden varalta,
asema tasavertaisena kansalaisena sekä itsetunto, tulivat riippuvaisiksi
monetaarisesta vaihdosta. Naisen tekemä sosiaalinen työ julistettiin
arvottomaksi, sillä palkkatyö nousi etusijalle. Elämisen ehdot takaa vain ja
ainoastaan palkkatyö ja Kansainvälinen työväen järjestö Ilo julkaisi ohjelman
ihmisarvoisesta työstä (Agenda for Decent work). Karl Marx puhui kuolleesta
työstä.
1950- ja 1960-luvuilla
uskottiin, että tekninen kehitys parantaisi työn tekemisen laatua. Kuitenkin
rationalisointi ja intensiivisyys astuivat kuvaan. Ammattiyhdistykset vaativat
korkeampia palkkoja ja enemmän vapaata fordistisen massatuotannon ja
tayloristisen työtahdin kasvaessa., mutta ne ovat menettäneet merkityksensä,
kun terveydelliset vaarat ovat kasvaneet. Utopia työnteon vähenemisestä ja
materiaalisen hädän vähenemisestä teknisen kehityksen ansiosta ei ole
toteutunut.
Nykyään määräaikaista työtä
tekevällä ei ole mahdollisuus suunnitella elämäänsä.
Viimeisen 500 vuoden aikana
työnteosta (palkkatyöstä) on tullut ihmisen identiteetti sekä osa
persoonallisuutta ja sosiaalista hyväksyntää. Mihin jäävät ihmiset, jotka ovat
joutuneet tavaratuotannon rationalisoinnin uhreiksi? Työttömyys on väkivaltaa –
isku yksilön fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen, kykyjen ryöstämistä ja
omimista. Kodissa, koulussa ja opiskelussa hankittu oppi ei olekaan
yhteiskunnalle tarpeellista. Ihminen menettää sosiaalisen arvonsa, onhan
sosiaalinen arvostus ja rauhanomainen yhteistyö kanssaihmisten kanssa yhä
ihmisen mitta. Kaikille on opetettu, että yhteiskunnan perusta on
oikeudenmukaisuus.
Vaikka tuotannosta on karsittu
elävän työvoiman tarve, on ihmiskäsin ja ihmisen myötätunnon varassa tehtävän
työn tarve lisääntynyt yhteisöissä. Sitä työtä ei rahoiteta markkinoiden
markkinoilla, vaan kollektiivisesti ansaitun arvon oikeudenmukaisella
jakamisella. Tätä yhteisen omaisuuden oikeudenmukaista jakoa tulisi valvoa
valtion ja sen virkakoneiston.
Voidaan hyvin tietää, kun sota
alkaa. Mutta mistä voidaan tietää kun alkaa sotaa edeltävä aika?
Yhä useammilla ihmisillä ei ole
töitä ja he tekisivät mielellään töitä. Matalapalkka-aloilla työntekijöiden
määrä on kasvanut, mutta 80 prosenttia niistä työpaikoista on sellaisia, joihin
vaaditaan virallinen koulutus. Valtion täytyy jatkuvasti subventoida näitä
työpaikkoja.
Immanuel Kant on henkilö, joka ensimmäisenä eurooppalaisena filosofina osoitti, että on asioita, joita ei voi toistaa, ei uusia eikä vaihtaa. Tästä on loogisesti johdettavissa väite, että yleisellä on erityinen status. Ihmisyksilön erityisasemasta ja arvosta ovat voineet päättää yhteiskunnassa auktoritaarisen erityisaseman itselleen hankkineet. Valtasuhteet ovat määränneet arvon.
Taideyliopiston
Kuvataideakatemian tilallisuuden ja näyttelysuunnittelun professoriksi
nimetty Barbara Vanderlinden vastaa kysymykseen, jos olisit itse
henkilö romaanissasi, millainen hahmo olisit:
”Luuseri. Ajattelun vapautta kaipaava sielu ja itsenäinen
yksinhuoltajaäiti, joka vastoin luontoaan sopeutui instituutioihin ja
niiden virka-aikoihin.” (hs 19.3.2014)
Jos ihmisen ainut mahdollisuus saada ruokaa itselleen ja perheelleen on osallistua palkkatyöhön, myydä omaa aikaansa ansaitakseen rahaa, jolla sitten ostaa ruokaa ja lämpöä, ei hän ole vapaa eikä itsenäinen. Vapaa hän on vain kuluttamaan. Maaorjuudesta on selvitty, on aika selvittää suhdetta palkkaorjuuteen. Enää ei työskennellä jotta tuotettaisiin vaan tuotetaan jotta työskenneltäisiin! Kuinka vapaa on ihminen, joka ei voi tehdä itse, tukku rahaa takaa liikunnan.
Odottaako meitä työttömyyden vai vapaa-ajan yhteiskunta?
Palkkatyötä on
maapallolla tehty vasta vajaat 200 vuotta. Palkkatyö eroaa
omaehtoisesta toiminnasta samalla tavalla kuin vaihtoarvo eroaa
käyttöarvosta: ihminen tekee työtä palkan vuoksi. Kun
ihminen tekee työtä ansaitakseen rahaa, hän haluaa ostaa yhteiskunnalta
yhtä paljon aikaa kuin on itse sijoittanut työhön.
Palveluyhteiskunnassa palkatut asiantuntijat tekevät sen, minkä ihmiset
tähän asti ovat tehneet itse. Samalla vähenee ihmisen itsenäisyys ja
vieraantuminen lisääntyy. Mutta ihminen haluaa ponnistella, toimia,
valmistaa käsin taidokkaasti joitain esineitä, työskennellä yhdessä
muiden kanssa ja tehdä itsensä hyödylliseksi yhteisölle.
Tarvitaan vapautumista valtion koulutuksesta
Koulun tehtävä on hankkia teollisuudelle, kaupalle, ja valtiolle työläisiä, kuluttajia ja asiakkaita. Koulu ei opeta laulamaan tai käyttämään käsiä ja jalkoja. Se ei opeta syömään terveellisesti, selviämään instituutioiden viidakossa, hoitamaan sairasta tai sylivauvaa. Jos kansa ei enää laula vaan ostaa miljoonittain levyjä, joilla ammattilaiset laulavat heille, jos he eivät tiedä, miten syödä oikein vaan maksavat lääkärille ja lääketeollisuudelle, että heitä käsiteltäisiin, ei kai elämässä ole sen suurempaa kuin markkinatalous.
Mikä on esteenä palkkatyön muutokselle? Gorzin mukaan muutos puuttuisi kapitalismin perustavaan liikelakiin - enää ei olisikaan päämääränä myynnin lisääminen vaan investointi myynnin vähentämiseksi. Kapitalismin laki on kasvaa tai hävitä. Koneet ovat suuria investointeja ja siksi niihin tarvitaan lainarahaa. On tuotettava yhä enemmän voittoa, jotta voitaisiin korvata ja uusia koneita ja samanaikaisesti maksaa lainattua pääomaa ja sen korkoja. Pankit, jotka lainaavat pääomia, määrittelevät koron. Pankit määräävät meitä vielä lisää pakottamalla alistumaan passiiviseen kulutusyhteiskuntaan.
Kun valitsemme tietynlaisen tekniikan on meidän hyväksyttävä tietynlainen yhteiskunta. Toisenlaisen yhteiskunnan tavoittelu edellyttää toisenlaista teknologiaa. Tekniikan luonne ja merkitys määräävät puolestaan valtion rakenteen ja instituutiot. Esim. ydinvoima edellyttää ja pakottaa keskitettyyn, hierarkkiseen ja poliisiyhteiskuntaan.
Nykypäivästä Juice Leskinen kertoo pakinassaan Suomi Suomen kartalle, miten "Paavo Lipponen kieppuu kolmessa helsinkiläisessä korttelissa ja kuvittelee, että Suomi on siinä. Pääkaupunkiseutulaisen toimittajan kartta yltää valtatie 12:ta Sisiliaan; Suomea siinä on Helsinki. Pienimmätkin asiat kierrätetään Helsingin kautta ihan kun Helsinki olisi Moskova. Jos Koistinen koki epähuomiossa Peltomäen katiskan, se ei enää ollutkaan heidän asiansa vaan Jouni Backmanin."
”Kaikki työ kuluttaa energiaa ja raaka-aineita ja sekä työt että niiden tulosten käyttö kuormittavat ympäristöä.”
Enää ei voi käydä töissä ja osittaa päiväänsä kuten 1980-lukua edeltäneessä fordistisessa yhteiskunnassa. Nykyään, 2000-luvulla, ongelma on toinen: Ihminen tekee töitä 24 tuntia vuorokaudessa. Työtä ei tehdä enää johtajan vastuulla, vaan työkollektiiveissa. Jokainen vastaa omasta ryhmästään tai projektistaan. Jokaisen on oltava tavoitettavissa välittömästi ja kaiken aikaa. Pohtimiseen ei ole tilaisuutta.
McDolands on toinen esimerkki vieraannuttavasta työnteon strategiasta. Työntekijöillä ei ole yhteisiä ruoka-aikoja, työ on ositettu ja jokainen tekee urakkatyötä. Työpäivän aikana ei todennäköisesti tule juteltua muiden työntekijöin kanssa, vain johtajan ja asiakkaiden. Työntekijöiden erottaminen toisistaan on tehokas tapa estää kriittisen työyhteisön muodostuminen.
Työ on tullut kotiin, lapset ovat siirtyneet netin ääreen, siivoojan hankkimiseen saadaan verovähennystä tai yksinkertaisesti jätetään siivoamatta, juurekset ja lihat ostetaan valmiiksi esikypsytettyinä muovifoliossa. Kotielämän ylläpitoon ei tarvita muuta kuin rahaa. Jokaisen on tienattava rahaa, sillä vain rahan avulla voi elää, ei omalla työllä.
Palkkatyö on toisaalta se pakkotyötä, mikä näkyy siitä, ettei kukaan halua tehdä sitä palkatta. Toisaalta ihmisen arvo sekä mahdollisuus mielekkääseen tekemiseen ja ihmisten tapaamiseen on sidoksissa siihen, onko työtä vai ei. Marx piti palkkatyötä pahan alkuna. Länsimaissa ei voi elää kapitalistisen logiikan ulkopuolella. Länsimainen ihminen ei voi vapautua taloudellisesta jännitteestä. Antiikin ihminen oli mieluummin orja kuin palkkatyötä tekevä, joita pilkattiin. (Jakke Holvas hs 5.11.1999) Jos joku maksaa sinulle rahaa, hän on ostanut sinut.
Nykyinen työttömyys on keinotekoista. Se johtuu siitä, että elämme rahan aikakautta. Työtä on nyt vain sellainen työ, josta maksetaan palkkaa kuten tehdas- ja konttorityö. Ihmisen arvo mitataan palkan määrällä. On paljon hyödyllistä työtä josta ei makseta. Tosiasiassa työ ei koskaan lopu.
Myös suhtautuminen työhön on muuttunut. Työn sisältö on köyhtynyt, työtahti kiristynyt, tuottavuustavoitteita korostettu ja työntekijät ovat voimattomia työehtojen edessä. Tämä on synnyttänyt asenteen työhön, että työtä tehdään vain rahasta.
Monen näyttelijän työ on nykyään lähellä prostituutiota. Näyttelijöiden sitoutuminen rooleihinsa on usein pelkkä myytti. He eivät rakasta roolejaan, mutta tekevät mitä tahansa saadakseen työtä ja rahaa. Heidän pitää elää. He ovat esillä rahasta ja näyttelevät vaikka puuta, jos siitä maksetaan. (Näytelmäkirjailija Anthony Swerling hs 26.11.2001)
Uskooko joku teistä syntyneensä maailmaan, jotta pörssi ei romahtaisi? Tai jotta pankkien toiminta olisi tattu? Tai onko joku syntynyt tänne, jotta korot reagoisivat uskottavasti? Ehkä joku tunnustaa syntyneensä, jotta vienti vetäisi? Kirjalija Anneli Pääkkönen heitti kysymyksensä taannoin Säädytön talous -seminaarissa. Kuulijat Helsingin Säätytalossa rämähtivät nauruun. Tietenkään kukaan ei tunnustanut. Syntymästä muistuttaminen tuo mieleen perustarpeet, ravinnon , suoja, lämmön. Korot, pörssi ja vienti eivät kuitenkaan kuulu joukkoon. Ne kuuluvat talouteen joka ohgjaa nykyään politiikkaa ja politiikkaakin hallitsee vain raha, Pääkkönen arvostelee Politiikan pohjimmainen tehtävä ei ole kuitenkaan pyörittää rahaa, vaan tehdä hyvä elämä mahdoliseksi. Hyvään elämään ei kuulu se, etät on kaikkea yllin kyllin, vaan että on riittävästi. Niukkuus on riittävyyttä. Hän perää jopa oikeutta köyhyyteen. Oikeus Köyhyteen tarkoittaa oiekutta vzatimattomuuteen eli kestävään niukkuuteen ja runsaaseen aikaan. Kaikki aika menee rahan hankkimiseen ja sen kuluttamiseen. Monesta elämä tuntuu olevan aina toisalla. Kehityksen piti tuoda meille vapautta, aikaa ja ihmisarvoinen elämä, mutta onkin käynyt päin vastoin. Mitä rikkaammaksi yhteiskunta tulee sitä lyhyempään tavarat ja vaatteet kestävät. (Vellamo Vehkakoski hs 1.4.1997
Sosiaalihistorijoitsija Christpher Laschin mukaan itsearvostus joutui pettävälle pohjalle, kun itsenäisen kansalaisen ihanne korvattiin kokonaan kasvavalla palkalla. Elintaso motivoi työhön, jonk apäämäärät sinänsä eivät tuntuneet omilta. Mielekkyyden pelkistäminen yksilölliseksi menestykseksi sisältöön katsomatta maksettiin etäisyyden otolla toisista. Koti on läpikulkupaikka ja parisuhteet katkaistaan heti, jos toinen ei olekaan viihdyttävää seuraa vaan pyytää tukea. Ystävät ovat käytettävissä lähinnä jonkin harrstuksen parissa, jolla on minuutiaikataulu time managerissa. Vapaa-aikana jahdataan tulosvastuullisesti elämyksiä, joiden aitouden mittaa muiden arvostus. Kilpailukykyiseltä kansalaislta ei jää aika muhun kuin markkinoillaoloon, itsensä myymiseen ja kuluttamiseen. Talouden ei enää tarvitse oikeuttaa itseään kansalisille, kansaliasten on todisettava elämisenoikeutensa taloudelle... Tehotalouden kriisi voi alkaa yhtä hyvin ylityöllistetyn vähemmistön loppuunpalamisena kuin syrjäytyneen enemmistön omavaraistaloutena. (Juha Siltala hs 16.3.1997)
Tämän päivän todellisia sotapäällikiöitä ovat Mika Tiivola, Jaakko Lassila, Kari Kairamo ja muut vastaavat, He ovat koko ajan sotaretkellä valtaamassa uusia “tuotantoresursseja” ja markkina-alueita, alistamanssa valtaansa muitakin kuin suomalaisia. Taloudesta ihmsiten ja yhteisöjen tapana hankkia elantonsa ei nykyaikasiessa talouspoliittisessa keskustelussa yleensä puhuta. Puhutaan vain rahavirtojen säätelystä, pääomien muodostuksesta, kulutuskysynnän ohjailusta. Verotuskin on enemmän tapa ohjailla ylhäältäpäin kuin kertä varoja yhteisön kulujen hoitamiseen. Talouden varsinaiset perustekijät, luonto ja imsitne omaehtoinen, palkaton työ, jäävät rahataloudellisessa tarkastelussa aina näkymättömiksi. Luonto tulee mukaan vasta sitten kun se muuttu rahaksi. Ja palkaton työ tulee näkyväksi vasta sitten kun se jää tekemättä. Todellista valtaa käyttävät valtarakenteet. Siinä valtajärjestelmässä ei järjestetä vaaleja eikä ole äänioikeutta. Millä keinoin voidaan taloudellista valtaa hajauttaa, jos poliittinen järjestelmä näyttää olevan siihen kykenemätön, jopa sen panttivankina (Hilkka Pietilä, Vihreä Lanka 7/1987)
Zeitgeist Ajan henki Jani Laasonen, Into 2011
Lohduton totuus on, että valtaosa maailman työväestöstä tekee nykyaikana työtä jolla ei pohjimmiltaan ole mitään muuta arvoa kuin tasapainottomien, epäterveiden ja vanhentuneiden yhteiskuntarakenteiden tukeminen. Yhä useammat ihmiset työllistyivät ammatteihin, joilla on yhä vähemmän tekemistä konkreettisen hyvinvoinnin tuottamisen kanssa. Yhä useammat ihmiset myös tiedostavat tekevänsä täysin merkityksetöntä tai suorastaan haitallista työtä. Se että ihmisten välttämättömät perustarpeet alistetaan reaalimaailmasta täysin irrallisen rahajärjestelmän alaisuuteen siten, että rahasta itsestään tehdään lähtökohtaisesti niukkaa, minkä seurauksena miljardit ihmiset alistetaan pakkotyöhön. Yhteiskunnan ylläpitämän kollektiivisen mielisairauden tilan tiedostava ihminen on syystäkin epätoivoinen, masentunut ja vihainen. Kuinka sopeutua osaksi yhteiskuntaa, joka on pohjavireeltään vahvisti elämän vastainen? Lisää haastetta tuo ihmisille tyypillinen muutosvastarinta. Muutos nähdään niin pelottavana asioiden tilana että orjuutetut asettuvat puolustaman orjuuttajansa.
Kun ihmisiltä poistetaan perustarpeiden niukkuus, monet ratkaisemattomina pidetyt yhteiskunnalliset ongelmat ratkeaisivat luonnollisia teitään aivan itsestään. Niukkuutta ei kuitenkaan voida poistaa nykyisestä yhteiskunnallisten rakenteiden aikakaudella. Kaikki kumpuaa pohjimmiltaan niukkuuden aikaansaamasta negatiivisesta energiasta. Kansa pitää instituutiota tarpeellisena ja asettuu puolustamaan sen olemassaoloa. Näin ihmisistä tulee vallitsevan asiantilan omaehtoisia suojelijoita, oman kärsimyksensä synnyttäjiä ja ylläpitäjiä.
Entisaikoina työpakko tunnettiin orjuutena, mutta koska orjuus on virallisesti lakkautettu, kuulostaa sellaisesta puhuminen nykypäivänä tahdittomalta. Orjuus ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään. Orjia on nykypäivänä enemmän kuin koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Vain orjuudesta puhuminen on lopetettu. Orjataloudessa orja oli määrätty joka aamu heräämään tiettyyn aikaan, menemään tiettyyn paikkaan ja tekemään tiettyjä asioita omistajien hyväksi. Palkkioksi tästä isäntä oli velvollinen huolehtimaan orjansa kelvollisesta elatuksesta. Palkkatyöläinen teki samat työt kuin orjakin mutta sen lisäksi hän hoiti itselleen myös asunnon ja elatuksen. Palkkatyöhön perustuva talous teki työväestön hankkimisessa työnantajalle helpompaa ja joustavampaa. Lisääntynyt vapaus lisäsi työväestön motivaatiota ja nosti työn tuottavuutta. Nyt työntekijä tuotteisti, markkinoi ja myi itse itsensä. Enää ei tarvittu orjapiiskuria motivaation synnyttäjäksi. Kun yhteiskuntiin luodaan keinotekoinen niukkuus, johon vedoten ihmiset pakotetaan työntekoon, kyse on työpakosta. Työpakko puolestaan on synonyymi sanalle orjuus. Valtiollinen koulujärjestelmä pyrkii aina tuottaman mahdollisimman hyvin järjestelmään sopeutuvia kansalaisia riippumatta siitä, kuinka sairas järjestelmä itsessään on.
Työnhakijan kannattaa muistaa, ettei yritys etsi ensisijaisesti ihmistä vaan tuotannontekijää. On turha kuvitella etteikö yritys korvaisi työnhakijaa välittömästi työtehtävään suunnitellulla koneella tai robotilla, jos se vain suinkin olisi mahdollista.
Todellisuudessa työttömyys ei ole ongelma, eikä työttömyys ole synonyymi sanoille ”toimettomuus”, ”masentuneisuus” tai ”syrjäytyminen”. Se että tylsistymme, alkoholisoidumme ja ahdistumme työttöminä, johtuu pääasiassa siitä, että juuri niin meidän tässä yhteiskunnassa toivotaankin tekevän. Se kaikki on ohjelmoitu syvälle kulttuuriimme.
Todellinen ongelmamme on niukkuuden ja täystyöllisyyden sekä pelon ja pakon varaan rakentunut yhteiskuntamme, joka kierouttaa kulttuurimme eikä voi sallia teknologian mahdollistaman vapaa-ajan, hyvinvoinnin ja yltäkylläisyyden leviävän kaikkien ihmisten hyödyksi.
Vasta kun ihmisten ei tarvitse enää jatkuvasti myydä itseään ja taistella toisiaan vastaan vain saadakseen rahaa pysytelläkseen hengissä – vasta silloin voivat ihmisen tarvehierarkian korkeammat tarpeet astua esiin.
Eletään suunnattoman politiikan aikaa...Ehkä vastausta on haettava toimivien subjektien ulkopuolelta...Todellinen hallitseva voima on nimeltään olosuhteiden tyrannia. Miten tähän on tultu? Eletään sanatarkasti yleiskatsauksettomuuden aikaa. Näköalat sumensi romahtaneen reaalisosialismin tomu ja lakastuvan hyvinvoinnin smog. Molemmat järjestelmät tarjosivat vuosisadan mittaiset unelmat ja jopa uskottavantuntuiset tavoitteet... Pahin ja salakavalin yllätys on itse perustan, palkkatyöjärjestelmän äkillinen ja vähä-ääninen rapautuminen (Eero Silvasti 15.8.1998)
Jos Suomeen halutaan uutta työtä, miksi poliitikot soutavat vastavirtaan antamalla tekohengitystä vanhalle teolliselle järjestelmälle? Vastaus on yksinkertainen. Päättäjien sukupolvi tuntee vain oman sukupolvensa työn ja työkulttuurin. Teollisuus ja sitä tukeva byrokraattinen hyvinvointivaltio ovat tarjonneet suomalaisille työtä jo yli kuuden vuosikymmenen ajan. Työelämä muuttuu niiden ihmisten ansiosta, jotka ovat tulossa työmarkkinoille. Viimeisten sadan vuoden aikana Suomessa on tapahtunut jo kolme suurta työelämän murrosta. Ensimmäinen oli alkutuotannon murros, joka toteutui sodan jälkeen. Traktorit, moottorisahat ja harvesterit toivat tehoa metsätiloihin, mutta samalla ne myös tyhjensivät maaseudun ylimääräisestä työvoimasta. Maaseudulle syntyi uutta työtä, joka on yksinäistä, mutta samalla erittäin tehokasta. Tällaista työtä tukevat sekä EU että Suomen hallitus. Teollisuuden ja hallinnon tarjoamaa uutta työtä leimaa yksitoikkoisuus. Sitä korvaavat kuitenkin lomat, vapaa-aika ja viihde. Teollisesta järjestelmästä on tullut niin tehokas ja kallis, ettei sitä kannata enää pitää yllä Suomen kaltaisissa maissa. Tuotanto siirtyy Kiinaan. Suomen markkinat ovat nyt auki uudelle järjestelmälle. Mutta missä ovat 2000-luvun ideologit ja yhteiskunnalliset keskustelijat, jotka uskaltavat tuoda esiin omia näkemyksiään? Mihin ovat kadonneet kaksi- ja kolmekymppiset poliitikot, jotka asettuvat vastustamaan uusia teollistajia ja vanhan järjestelmän puolustajia? Onko Suomessa tällaista XYZ-sukupovea? (Karl-Erik Michelson, Lappeenrannan teknisen yliopiston professori, hs yliö 1.7.2014)
Jos Suomeen halutaan uutta työtä, miksi poliitikot soutavat vastavirtaan antamalla tekohengitystä vanhalle teolliselle järjestelmälle? Vastaus on yksinkertainen. Päättäjien sukupolvi tuntee vain oman sukupolvensa työn ja työkulttuurin. Teollisuus ja sitä tukeva byroraattinen hyvinvointivaltio ovat tarjonneet suomalaisille työtä jo yli kuuden vuosikymmenen ajan. Työelämä muuttuu niiden ihmisten ansiosta, jotka ovat tulossa työmarkkinoille. Viimeisten sadan vuoden aikana Suomessa on tapahtunut jo kolme suurta työelämän murrosta. Ensimmäinen oli alkutuotannon murros, joka toteutui sodan jälkeen. Traktorit, moottorisahat ja harvesterit toivat tehoa metsätiloihin, mutta samalla ne myös tyhjensivät maaseudun ylimääräisestä työimasta. Maaseudulle syntyi uutta työtä, joka on yksinäistä, mutta samalla erittäin tehokasta. Tällaista työtä tukevat sekä EU että Suomen hallitus. Teollisuuden ja hallinnon tarjoamaa uutta työtä leimaa yksitoikkoisuus. Sitä korvaavat kuitenkin lomat, vapaa-aika ja viihde. Teollisesta järjestelmästä on tullut niin tehokas ja kallis, ettei sitä kannata enää pitää yllä Suomen kaltaisissa maissa. Tuotanato siirtyy Kiinaan. Suomen markkiant ovat nyt auki uudelle järjestelmälle. Mutta missä ovat 2000-luvun ideologit ja yhteiskunnalliset keskustelijat, jotka uskaltavat tuoda esiin omia näkemyksiään? Mihin ovat kadonneet kaksi- ja kolmekymppiset poliitikot, jotka asettuvat vastustamaan uusia teollistajia ja vanhan järjestelmän puolustajia? Onko Suomessa tällaista XYZ-sukupovea? (Karl-Erik Michelson, Lappeenrannan teknisen yliopiston professori, hs yliö 1.7.2014)
Marx sanoo, että jos työ tuntuu työntekijästä ulkoa ohjatulta, työ ei ole osa hänen luontoaan eikä hän toteuta itseään työssään vaan kieltää omat tarpeensa, hän uupuu fyysisesti ja rappeutuu henkisesti. Palkkatyö riistää ihmiseltä hänen lajiomaisen luonteensa – syöksee työläisiä ihmistä ja luontoa turmelevaan työhön ja muuttaa toiset koneiksi. Kyse on vieraantuntuisesta työstä, työ on tekijälleen ulkoista. Erikoistuneet työtehtävät typistävät työläisen osaihmiseksi, alentavat hänet koneen lisäosaksi.
Karl Polanyi: mitä seuraa siitä, että työllä on vain tavaraluonne. Tavaran luonne ei ole päättää, mihin sitä tarjotaan myytäväksi, mihin tarkoitukseen sitä käytetään, mistä hinnasta se vaihtaa omistajaa ja miten sitä kulutetaan ja miten se hävitetään. Kyseessä on tietysti ihmisen elämä. Sosiaaliturva oli sen vuoksi vähimmäisvaatimus klassisten vapaiden markkinoiden irrationaalisten ja tuhoavien vaikutusten rajoittamiseksi. Kapitalistiset taloudelliset olosuhteet jatkavat tietynlaista maaorjuutta, joka on orjuuttakin pahempaa.
Työnantajista hirmuisin on puute
Simon Linguet kirjoitti vuonna 1767: Maanviljelijöillä ei ole mahdollisuus hankkia elantoa millään muulla tavalla kuin suostua muokkaamaan maata, jonka hedelmiä he eivät syö eikä muurareilla muuta kuin suostua rakentamaan taloja, joissa he eivät asu. Puute pakottaa heidät menemään markkinoille tarjoutumaan herroille, jotka suovat heille sen laupeuden, että ostavat heidät. Puute pakottaa heidät polvistumaan rikkaan miehen edessä niin, että he saavat luvan tehdä hänestä entistä rikkaamman. Mitä todellista hyötyä orjuuden lopettaminen on heille tuonut? Sanon surullisena: Heidän ainut hyötynsä on joutua pelkäämään joka hetki nälkäkuolemaa, onnettomuutta, joka ei ainakaan vieraillut heidän edeltäjiensä, heitä alhaisempina pidettyjen ihmisten luona. Hän on vapaa, sanotte. Ah! Se on hänen kova onnensa. Sanotaan, että näillä miehillä ei ole isäntää. Heillä on sellainen, ja isännistä kaikkein hirmuisin ja käskevin, nimittäin puute. Se pakottaa heidät kaikkein julmimpaan riippuvuuteen.
Yhteiskunnan seuraava vaihe
Fourier on puhunut historian kolmannesta emansipaatiovaiheesta. Ensimmäinen vaihe teki orjista maaorjia, toinen maaorjista palkkatyöläisiä. Kolmas vaihe poistaisi työn tavaraluonteen pakottamalla kauppa-, teollisuus- ja rahalaitokset demokraattisen valvonnan alaisiksi.Humboldt on sitä
mieltä, että eristetty ihminen ei pysty kehittymään sen paremmin kuin
kahlehdittukaan ihminen.
Työpaikkojen luomiseen ei tarvita talouskasvua
Mielipide 16.7.2015 2:00
Maria Joutsenvirta
Vallitsevan talousmantran mukaan uudet työpaikat syntyvät talouskasvun kautta. "Kasvu ja työllisyys" -sanaparia hoetaan läpi puoluekartan ja hallituskokoonpanojen. Mantrassa on kaksi isoa ongelmaa. Ensinnäkään talouskasvu ei työllistä kuten ennen. Yritysten liikevaihdon ja voiton kasvu ei aina tarkoita työpaikkojen lisääntymistä vaan joskus jopa niiden vähenemistä. Digitalisaation seurauksena sama tuotos saadaan vähemmällä työllä. Lisäksi monet kasvutyöpaikoista eivät päädy suomalaisille. Globaalissa taloudessa paremmassa asemassa ovat kehittyvien maiden hyvin koulutetut ja elintasonälkäiset nuoret. Toinen ongelma on, että työpaikkoja haetaan lisäämällä kulutusta ja työn tarjontaa. Taustalla on vanha, teollistumisen aikakauden malli, jossa taloutta hahmotetaan tuotannon ja kulutuksen – yritysten ja kotitalouksien – erottamisen kautta. Työpaikkojen ajatellaan syntyvän, kun kotitaloudet tarjoavat yhä suuremman osan ajastaan palkkatyöhön ja kuluttavat enemmän yritysten tuotteita. Päättäjät ovat sokeita työllistämiskeinolle, joka olisi ekologisesti kestävämpi ja vastaisi paremmin talouden uusia trendejä. Työpaikkoja voisi luoda vähentämällä kerskakulutusta, osa-aikaistamalla palkkatyötä ja tukemalla kasvusta riippumattomia työmalleja. Yksinkertaistaen: vähennetään turhakkeiden kulutusta, jaetaan palkkatyötä tasaisemmin ja ryhdytään kokeilemaan uusia työn muotoja. Tämän uuden politiikan ytimessä on oivallus, että ihmiset voivat luopua passiivisesta massakuluttajan roolista ja ottaa aktiivisemmin osaa tuotantopäässä. Hyvinvoinnille tärkeitä asioita, joita ennen hankittiin rahalla hyödykemarkkinoilta, voitaisiin alkaa tuottaa ja vaihtaa luovasti tietyn yhteisön piirissä. Joskus vaihdon välineenä käytettäisiin euroja, joskus rinnakkaisvaluuttaa tai pelkkää ihmisten välistä luottamusta. Kasvutalouden jako tuottajiin ja kuluttajiin tai yrityksiin ja kotitalouksiin on tullut työpaikkojen luonnin esteeksi sitä mukaa kun yhteisötalouden monet muodot ovat vahvistuneet. On vanhanaikaista nähdä kotitaloudet kulutusyksikköinä ja työtä palkkaan vaihtavana tahona. Tulevaisuustutkijat ja ruohonjuuritoimijat kertovat, että jälkiteollisen yhteiskunnan ihminen on "prosumer", jossa yhdistyvät tuottajan ja kuluttajan roolit. Osuuskuntatyyppisellä toiminnalla kotitalouksista tulee lähienergian ja -ruoan tuottajia. 3D-tulostuksen ja avoimen lähdekoodin avulla monien käyttötavaroiden oma- tai kimppatuotanto tulee kaikkien ulottuville nopeammin ja halvemmin kuin tajutaan. Yhteistä muutoksille on se, että toteuttamalla ne voimme vähentää perinteistä palkkatyötä. Rahatalouden rooli pienenee ja työ monimuotoistuu omien elämäntilanteiden ja osaamisen mukaan. Poliitikkojen tehtävä on uudistaa työ-, koulutus- ja sosiaalipolitiikka sellaiseksi, että se tukee tätä kehitystä. Työllisyyden hoidossa ei pidä tuijottaa palkkatyöurien ja koulutusaikojen pituuteen. Tärkeämpää on sisäistää, että vastedes työtä tehdään sellaisten talouksien piirissä, jotka ovat kaukana palkkatyöyhteiskunnan työnjaosta. (Maria Joutsenvirta, kauppatieteiden tohtori, Helsinki)