Kirjoitin lyhennelmän väitöskirjastani ja lähetin Historialliseen Aikakauskirjaan. Sain sen korjailtavaksi neljä kertaa. Tein pyydetyt korjaukset. Viimeisen kerran sain kuulla: Ei julkaista. Syytä en tiedä. Tuli tuntu, että päätoimittaja Anu Lahtinen ei oikein ymmärtänyt, mikä ero on käsitteellä ja idealla käsitteen takana eli semantiikalla.

Sitten kahdeksan vuotta myöhemmin tein toisen esittelyn väitöskirjastani. Lähetin sen Ennen ja nyt tieteelliseen nettijulkaisuun. Taaskaan en saanut asiaani ymmärretyksi. Päätoimittaja Olli Kleemola oli aluksi myöntyväinen, mutta round table toimikunta hylkäsi:

Hei, Kävimme artikkelisi läpi toimituskunnan rountable-menettelyssä, ja ikävä kyllä minun on ilmoitettava, että olemme päättäneet luopua artikkelisi julkaisemisesta lehdessämme. Tähän vaikuttivat seuraavat asiat:

1) Artikkeli on perusluonteeltaan semanttinen, eikä meillä ole lähitulevaisuudessa tulossa teemanumeroa, johon se kytkeytyisi. Julkaisemme toki artikkeleita myös teemanumeroiden ulkopuolella, mutta tässä artikkelissa oli muita heikkouksia, jotka estävät julkaisun:

2) Artikkeli esittää yksipuolisesti Neuvostoliiton näkökulmaa ilman, että tätä olisi riittävästi perusteltu. Käsitteen kriittinen tarkastelu on näin riittämätöntä.

3) Viittaukset vanhaan tutkimuskirjallisuuteen eivät tietenkään sinänsä ole heikkous, mutta tämän artikkelin uusin kirjallisuusviite on vuodelta 2000, eli liki 24 vuoden takaa.

Kiitän kuitenkin artikkelitarjouksestasi, ja toivottavasti voimme jatkaa yhteistyötä jonkin muun artikkelin tiimoilta. YT

Katso myös:

http://dissidentti.org/femiininentietoteoria.html

http://dissidentti.org/semanttinensota

http://dissidentti.org/fallinenkielenkaytto.html

Marketta Horn

21.4.2024

Neuvostoliiton käsite rauhanomainen rinnakkainolo semanttisen tarkastelun kohteena

Abstrakti: Neuvostoliitto (1922–1991) käytti käsitettä rauhanomainen rinnakkainolo (Мирное сосуществование), jolla se kuvasi liittovaltion suhdetta läntisiin valtioihin. Tässä artikkelissa selvitän semanttisen sanakenttä teorian avulla, minkä merkityksen käsite rauhanomainen rinnakkainolo sai Neuvostovaltion ja kommunistisen puolueen asiakirjoissa vuosina 1914-1986. Näinä vuosina viittauksia siihen asiaan, jota käsite tarkoitti, oli puolueasiakirjoissa 864. Poliittiselle sanastolle oli Neuvostoliitossa tyypillistä, että käsitteet määriteltiin tarkkaan eri alojen sanakirjoissa. Käsitteelle rauhanomainen rinnakkainolo annettiin selkeä sisältö osana ”erilaista poliittista järjestelmää edustavien valtioiden välisten suhteiden marxilais-leniniläistä ulkopolitiikkaa”. Rauhanomaisen rinnakkainolon päämäärä oli edistää sosialistista järjestelmää aikana jolloin vielä ”kuoleva ja tuhoon tuomittu kapitalistinen järjestelmä” on olemassa. Käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo sanakenttää sekä sen käyttö- ja lauseyhteyksiä tutkimalla tulee esille, miten käsitteen määrittely laimeni ja muuttui epämääräiseksi historiallisten jaksojen ja Neuvostoliiton päämiesten vaihtuessa, mutta merkitys pysyi samana.

Avainsanat: Neuvostoliiton ulkopolitiikan avainsanat, käsiteanalyysi, puolueasiakirjat, semantiikka, rauhanomainen rinnakkainolo

Johdanto

Artikkelin päämäärä on selvittää käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo normatiivinen, systeemi-immanentti merkitys ja mitä määreitä käsitteeseen liitettiin Neuvostoliiton olemassaolon aikana. Työssä etsitään myös vastausta laajempaan kysymykseen, miten käsitteelle ylipäätään muodostuu merkitys.

Neuvostoyhteiskuntaa pyrittiin kehittämään vuosina 1922-1992 yhden yhtenäisen marxilais-leniniläisen opin mukaan. Neuvostovaltion ulkopoliittinen päämäärä oli maailmanvaltio, jota johdettaisiin suunnitelmallisesti. Yhteiskunnan pyrkimyksenä oli toimia tieteellisen suunnittelun tarkkuudella. Kun päämääränä oli motivoida ja organisoida suuri massa toimimaan suunnitelmien mukaan, kieli ei ollut vähäpätöinen työkalu. Sanojen merkitysten täsmentämiselle annettiin suuri arvo. Asiakirjoihin liitettiin säännöllisesti avainkäsitteiden indeksi ja selittäviä sanakirjoja ilmestyi paljon. Miten tätä päämäärää varten luotu neuvostomarxilainen kieli toimi? Onnistuttiinko muodostamaan peruskäsitteille ja erityisesti rauhanomaisen rinnakkainolon teorialle yhtenäinen merkitys ja srategia valtion instituutioissa?

Neuvostoliitossa käytettiin käsitettä rauhanomainen rinnakkainoloⁱ kuvattaessa suhdetta  länsimaihin. Käsite esiintyi Neuvostoliiton kaikissa perustuslaeissa, puolueohjelmissa ja kommunistisen puolueen kokouksissa sekä ulkopolitiikkaa käsittelevissä puheissa.

Neuvostoliiton virallinen ulkopoliittinen tavoite oli sen 90 vuoden aikana kommunistisen utopian edistäminen maailman laajuisesti, ja rauhanomaisen rinnakkainolon teoria tarjosi menetelmän tuon tavoitteen saavuttamiseksi länsimaissa. Sosialistisiksi kutsuttuihin maihin ja kolmanteen maailmaan pätivät toiset periaatteet. Ajanjaksosta ja asiayhteydestä riippuen painotettiin utopian toteuttamiseksi rauhanomaisen rinnakkainolon nimissä neljää menetelmää, joita kuvattiin käsitteillä luokkataistelu, taloudellinen kilpailu, ideologinen taistelu ja maailman vallankumouksellinen prosessi. Myös nämä käsitteet määriteltiin tarkkaan jokaisena jaksona.

Semanttinen kielianalyysi antaa otollisen menetelmän avata näitä käsitteitä ja tutustua maailman muuttamisen menetelmiin Neuvostovaltion aikana. Koska konkreettiset mallit tulevaisuuden yhteiskunnasta puuttuivat, piti toiminta motivoida kielellisillä menetelmillä, käsitteillä.Siinä missä toiminta on kielellinen konstruktio, utopia (väite) on käsitteellinen konstruktio. Koivu on olemassa, vaikka sillä ei olisi nimeäkään. Se on aisteilla havaittavissa, todellista ja aineellista. Entä demokratia? Onni? Rakkaus? Ne eivät kuvaa mitään silmälle näkyvää kohdetta. Abstrakti käsite ja termi (terminus technicus) saa sisällön määritelmän kautta. Tällöin toimitaan käsitteiden takana olevilla merkityksillä, ei itse sanoilla. Monimutkaiseksi ymmärtämisen tekee se, että käsitteen kognitiivinen eli tietoon perustuva merkityssisältö on syvällisempi ja systemaattisempi kuin käytettyjen sanojen merkitys arkikielessä. Käsitteeseen tiivistyy pitkiä ajatuskulkuja ja laajoja aineistoja.  Erityisesti ideologiaan liittyvän käsitteen takana on kokonainen maailmakatsomus, yhteisön merkityskokonaisuus ja teoreettinen viitekehys.ⁱⁱ

Tässä artikkelissa selvitetään semanttisia menetelmiä soveltaen, minkä merkityksen käsite rauhanomainen rinnakkainolo sai Neuvostovaltion ja kommunistisen puolueen asiakirjoissa. Juuri semanttisten indikaattorien avulla voidaan vastata kysymyksiin:

1. Mikä oli se päämäärä, jonka saavuttamiseksi käsitettä rauhanomainen rinnakkainolo käytettiin?

2. Mitä menetelmiä Neuvostoliitto käytti päämääränsä saavuttamiseksi eri vuosikymmeninä?

3. Miten käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo merkitys kehittyi Neuvostoliiton aikana?

Erityisesti tarkastellaan, miten käsitettä rauhanomainen rinnakkainolo käytettiin valtion päämiesten aikoina, Leninin, Stalinin, Hrushtshevin ja Brezhnevin aikana.

Toisen maailman sodan jälkeen kummallakin ideologialtaan ja taloudelliselta järjestelmältään erilaisella vahvalla voittaneella valtiolla liittolaisineen, Yhdysvalloilla ja Neuvostoliitolla, oli turvana ja pelotteena atomiase. Toinen blogi kutsui itseään liberaaliksi markkinataloudeksi, toinen sosialistiseksi suunnitelmataloudeksi. Näiden rinnakkainolo, niiden taloudellinen kilpailu ja ideologinen taistelu vaikuttivat kaikkien maiden yhteiskunnalliseen elämään kylmän sodan aikana (1947 – 1989). Rinnakkainolo nähtiin Neuvostoliiton puolelta tilana, jossa kunnioitetaan erimielisyyksien olemassaoloa ja rauhanomainen menetelmänä, jossa ratkaistaan konflikteja väkivallattomasti kajoamatta toisen valtion alueeseen. Vastakohtana rauhanomaiselle rinnakkainololle pidettiin jatkuvaa sotaa ja vainoa. Jälkeen päin tilaa on kutsuttu Saksan pääministeri Angela Merkelin Modus Vivendi -politiikaksi, jossa ”ei olla sodassa, mutta yritetään elää rinnakkain erimielisyyksistä huolimatta”. Silloin ymmärrettiin, että valtioiden välisen jännityksen ja epäluottamuksen suuntaamiseen ja oman ideologian levittämiseen oli olemassa parempia keinoja kuin pakotteet, sanktiot, boikotit, eristäminen tai neuvottelemattomuus.

Semanttinen käsiteanalyysi

Kognitiivinen kielentutkimus on lingvistiikan suuntaus, jonka mukaan käsitteet itsessään eivät sisällä merkityksiä vaan avaavat väyliä merkitysverkkoihin. Semantiikka on se menetelmä, jonka avulla merkitysverkkoa selvitetään. Semanttisessa analyysissa tutkitaan käsitteen käyttöä, sen siirtymää ja merkityskentän muodostumista. Kielifilosofi Ludwig Wittgensteinin kehittämän kieliteorian mukaan sanan merkitys on sen käyttö kielessä. Wittgenstein, samoin kuin Karl Marx, oletti, että käsitteen merkitys perustuu käyttäjän ideologiaan ja teoreettiseen viitekehykseen. Yhteiskuntateoreetikko Jürgen Habermas painotti kontekstualismia,  missä eri ideologioilla, jopa ammateilla on oma kielipelinsä. Yhteisessä kielipelissä  ihmiset ymmärtävät valtion päämäärän samalla tavalla ja toimivat sen mukaan.

Käsite ilmentää aina aikansa maailmankuvaa ja tavoitteita. Siinä viitekehyksessä käsitteen syntyä, kehitystä ja käyttöyhteyksiä voidaan tutkia lähes matemaattisen tarkasti, koska abstraktia asiaa kuvaava sana saa varsinaisen merkityksensä käytössä.ⁱⁱⁱ

Semanttinen sanakenttäteoria^iv perustuu ajatukseen, että jokainen abstraktinen ja korkeaa teoreettista tietoa vaativa käsite voidaan tehdä ymmärrettäväksi tarkastelemalla sen esiintymistä. Käsitteen mielekkyyden merkitys^v selviää kontekstuaalisista käyttöyhteyksistä. Tarkasteltaessa syntaktisia indikaattoreita eli niitä sanoja, jotka esiintyvät tutkittavan merkin yhteydessä, kuten subjektit, predikaatit, objektit ja predikatiivit, saadaan selville käsitteen lisämerkitys ja tunnearvo, assosiatiiviset, tautologiset ja synonyymiset yhteydet. Maailmankatsomukselliset ja ideologiset pyrkimykset määräävät, mitä sanoja milloinkin pidetään synonyymeinä, heteronyymeinä ja antonyymeinä.

Sanakenttää rakennettaessa hierarkiassa ylimpänä ovat hyperonyymit (yläkäsite, looginen edellytys) eli hyvin laaja-alaiset, yleiset ja sosiaaliset merkitykset. Hajottamalla käsite sellaisiin yksinkertaisiin komponentteihin, hyponyymeihin (alakäsite, looginen seuraus) eli seemeihin, käsitteen 'alapuolella' oleviin sanoihin, saadaan verkosto, jonka myös asiaan perehtymätön voi ymmärtää. Niin kutsutussa diakronisessa analyysissa selvitetään vain etymologia (käsitteen alkuperäinen merkitys, perusmuoto, kielelliset juuret).

Merkitystä etsittäessä kysytään, mikä on se asia, johon  käsitteellä  viitataan. Samaan asiaan voidaan viitata myös muilla sanoilla ja määrätyllä sanalla voidaan viitata myös muihin käsitteisiin. ”Punainen väri kykenee eri yhteyksissä merkitsemään sekä joulua, verta, vasemmistolaisuutta, rakkautta että ajokieltoa.”^vi 

Käsitteen ymmärtämisessä puhutaan semanttisesta triangelista. Kolmion kärkinä ovat merkki (sana), referenssi (tarkoite, viittaus, selostus) ja idea (ajatuksellinen mielikuva).^vii

Selkeämmin ei voisi semantiikan ideaa selvittää kuin mitä Maria Jotuni lausui 130 vuotta sitten: ”Se, joka näkee asian, ja se, joka näkee idean asian takana, puhuvat aina eri kieltä.”

Kielen merkitys sosialistisessa muutoksessa

Neuvostoliiton valtiollinen pyrkimys oli saada koko yhteiskunta toimimaan tieteellisen organisaation tarkkuudella. Historian aikana ensimmäisen kerran maallinen hallinto uskoi tietävänsä teorian^viii, joka selittää ja muuttaa maailman ja loi organisaation noiden päämäärien saavuttamiseksi. Teorian mukaan kehityksen päämäärä oli saada ”sokean luonnonvoimainen yhteiskunnallinen kehitys ohjattua tietoiselle suunnittelulle”. Suunnittelun perustana olivat yhteiskunnallista elämää ohjaavat yleiset lait.^ix Voittoon perustuvan yksityisen omistuksen korvaaminen tuotantovälineiden yhteisomistuksella ja hallinnalla sekä tuotannon ja palvelujen jakamisen suunnittelu nousivat kirjatuiksi päämääriksi.

Jo 1920-luvulla alettiin Neuvostoliitossa koko yhteiskuntaa tarkastella kuin konetta, jossa ihmis-insinöörit toimivat tieteellisellä tarkkuudella.^x Valtio nähtiin mekaanisesti liikkuvien osien kasaumana, joka operoi kuin "valtava tehdas tai tehokkaasti toimiva postitoimisto"^xi, , samoin kuin Newtonin mekanistinen maailma voitiin pilkkoa osasiin eikä kokonaisuus ollut sen kummempi kuin osasten summa. Myös kieltä alettiin pitää itsenäisenä alueena, jota voidaan tarkastella sen omien formaalisten lakien mukaan.^xii Automaation ja kybernetiikan kehittyessä koneen uskottiin saavan suorittaakseen paitsi ihmisen fyysisiä tehtäviä myös henkisiä funktioitaan, vaikka "luonnollisesti koneen tekemät käännökset, runot ja musiikki ovat kaukana ihmisen luomista"^xiii.

Suunnitelmien edistämiseksi kehitettiin teoria kielen ohjauksesta, objektiivisesta kielenkäytöstä ja induktiivisesta luottamuksesta. Semantiikallekin muodostui Neuvostoliitossa erityinen sisältö. Sen avulla uskottiin löydettävän säännönmukaisuuksia ja systemaattisuutta sanojen käytölle.^xiv Semanttinen teoria käsitettiin sanan objektiivisen ja tarkan määritelmän mittaamiseksi - kylläkin sen objektiivisen maailman "joka on jokaisen kielen perustana ja jokaisen ihmisen ajatuksen perustana"^xv. Siksi sveitsiläisestä kielifilosofista Ferdinand de Saussuresta (1857 1913) tuli jo Neuvosto-Venäjällä suosittu. Saussure "hioi abstraktin objektivismin kaikki päälinjat täsmällisiksi".

Sanojen merkityksen oli oltava selkeä, koska ”ilman merkkejä ei ole ideologiaa”^xvi. Kielen kannalta tällä "universumin valloittajatieteellä" oli kohtalokas seuraus: kielijärjestelmää alettiin rinnastaa matemaattisten merkkien järjestelmään.^xvii. Ymmärrettiin että kielen avulla voidaan muuttaa realiteettia kohti tiettyä päämäärää eikä kielellä ole vain aktuaalinen vaan myös potentiaalinen merkitys.^xviii  Tässä viitekehyksessä käsite rauhanomainen rinnakkainolo on oiva esimerkki ja semanttinen tutkimusmenetelmä otollinen rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteen avaamiselle.

Neuvostoliitossa eri tieteet kuuluivat yhtenäiseen käsitejärjestelmään, jonka sisällä jokaiselle tieteen alalle valmistettiin oma selittävä sanakirjansa. Tähän "tieteellisesti tarkkaan kehikkoon" kuuluvat käsitteet määriteltiin tarkoin ja niillä oli "syvä perusta"^xix, selvittäviä sanakirjoja oli paljon ja selvityksiä ilmestyi usein. Valtion ja puolueen asiakirjojen hakusanaluettelot olivat kattavia.

Jo kommunistisen manifestin vuonna 1848 julkaisseet filosofit Karl Marx ja Friedrich  Engels  olivat  osoittaneet kirjoituksissaan sanoille ja sanojen merkityksille runsaasti huomiota. Marx uskoi niiden hallitsevan maailmaa, jotka pystyvät määrittelemään käsitteiden merkityksen. Ratkaisevaa koko marxilaiselle kielitieteelle oli materian ja hengen suhde. Marxin mukaan kristillinen käsitys sanan muuttumisesta lihaksi oli "viaton kaunis ajatus"^xx. Jos se pitäisi paikkansa, oppisi myös syntymästään asti yksin asunut lapsi puhumaan. Mutta "eristyneisyydessä elävä ihminen ei pysty oppimaan puhumista sen paremmin kuin hän pystyy omistamaan maatakaan"^xxi.  Kun Marx oli kehittänyt materialistisen ja dialektisen käsityksen sanojen alkuperän ja yhteiskunnallisen kehityksen yhteydestä, hänen oli luotava uusia sanoja. Marx perusteli sanavalikoimaansa sillä, että uutta historiallista tilannetta ja uutta tulkintaa varten täytyy luoda myös uusi sanasto. 

Koska Neuvostoliitossa slaavilaiseen kieliperinteeseen sopivaa sanastoa ei luotu, otettiin käyttöön saksalaiset alkuperäissanat, joita uusiosanoina piti määritellä yhä uudestaan ja antaa niille ymmärrettävä merkitys. Tästä syntyi määritelmien revoluutio.^xxii

Lenin toisaalta hyväksyi sen, että sanoilla luotiin mielikuvia uusista tilanteista, toisaalta sanojen piti hänen mukaansa kuvata sen hetkistä tilannetta. "Me emme saa johdattaa itseämme sanoilla harhaan", varoitti Lenin nimenomaan muiden vallankumouksellisten kuten Buharinin ja Trotskin puheita analysoidessaan.^xxiii Vieraskielisille sanoille on hänen mukaansa annettava "poliittinen määritelmä". Ne on pystyttävä selittämään, sillä "manifestien sanoilla emme saa aikaan luottamusta"^xxiv. Fraasien käyttöön tulisi turvautua vain silloin, kun yritetään pitää yhteyttä "pikkuporvareihin" tai jos tapahtuu "äkkinäisiä muutoksia". "Sosialistinen Neuvostotasavalta" ei tarkoita Leninin mukaan, että uusi taloudellinen järjestelmä olisi sosialistinen, ainoastaan "neuvostovallan päättäväisyyttä toteuttaa sosialismiin siirtyminen"^xxv.

Neuvostoliiton seuraava hallitsija Stalin edusti vastoin Marxin ja Leninin käsitystä kantaa, jonka mukaan sanoilla ei ole luokkaluonnetta edes luokkayhteiskunnassa, vaan sanat ovat sosiaalisesti neutraaleja, universaaleja kommunikaation välineitä. Kieltä ei voi jakaa porvarilliseen ja sosialistiseen, mutta kulttuurin voi. "Ihmiset  sekoittavat asioita, kielen ja kulttuurin."^xxvi Stalinin aikana erityisesti teollisuus piti saada toimimaan tehokkaasti. Sitä varten tarvittiin keskitetty hallinto ja keskitetty suunnitelma. Kielen piti olla selvä ja yksiselitteinen. Syntyi marxismi-leninismin koodi. Stalinin aikana kielellinen ilmaisu, käsitteet ja todellisuus alkoivat loitota toisistaan ja 1920-luvulla alkanut lupaava tutkimus kielen dialogisuudesta^xxvii ja Marxin ideasta sosiologisesta sidonnaisuudesta haudattiin^xxviii. Koko poliittinen järjestelmä jäykistyy,^xxix sillä yksimerkityksellisyyttä ei voi soveltaa muuhun kuin "pysähtyneeseen objektiin".^xxx

Kielitiede jähmettyi Neuvostoliitossa niin totaalisesti, että vielä 1980-luvulle tultaessa Neuvostoliitossa ei ollut ilmestynyt ainuttakaan sosiolingvististä tutkimusta yhteiskunnassa käytettyjen käsitteiden kehityksestä.

Neuvostoliittolainen kirjoitustyyli on erityisen otollinen semanttiselle analyysille seuraavista syistä:
1. Mekanistinen yhteiskuntateoria pyrki operoimaan tarkoilla käsitteillä ja terminologialla.

2. Tieteet kuuluivat yhtenäiseen käsitejärjestelmään.^xxxi
3. Teksteissä käytettiin runsaasti antonyymejä ja synonyymejä. Oli kyse "synonyymisestä määrittelystä", kun Lenin puhui "neuvostolainen - puolustaja" tai "organisoida - liittää yhteen."^xxxii Usein lausuttiin kaksi synonyymistä lausetta peräkkäin. Ensimmäinen kertoi yleisillä sanoilla teoreettisen totuuden, jälkimmäinen tarkensi sitä käytäntöön: "Taistelu rauhan puolesta, yhteiskuntajärjestelmältään erilaisten valtioiden rauhanomaisen rinnakkainolon puolesta, on nykyään myös imperialismin vastaista taistelua."^xxxiii "Toteutamme rauhanomaisen rinnakkainolon periaatetta. Teemme kaikkemme, että imperialistien aggressiiviset suunnitelmat eivät toteudu ja maailma säästyy uudelta maailmansodalta."^xxxiv Vuosien varrella tapahtui muutoksia synonyymien suhteen, esimerkiksi imperialismista tuli synonyymi sanan antikommunismi ja sanan antisovjetismi kanssa.^xxxv

4. Vierasperäiset sanat muutettiin sosialistiseen käsitteistöön attribuuteilla: sosialistinen rauha, ikuinen rauha. Neuvostoliitossa ei puhuttu demokratiasta vaan sosialistisesta demokratiasta ja oikeasta demokratiasta, eikä puolueettomuudesta vaan rauhanomaisesta puolueettomuudesta.^xxxvi

5. Tehostuskeinona käytettiin toistoa: "Toisto korostaa stabiilisuutta ja jatkuvuutta ja viestittää, että asiat ovat yhtä hyvin kuin ennenkin."^xxxvii

6. Koko ulkopolitiikka nojasi sosialismin ja imperialismin vastakkainasetteluun, mikä helpotti käsitteiden määrittelyä.^xxxviii Tähän dikotomiaan perustuvan kaksoiskäytön avulla oli helppo luonnehtia tilanne positiivisena tai negatiivisena ilman lähempää selvennystä, esimerkiksi kansainvälinen solidaarisuus - sekaantuminen sisäisiin asioihin, ideologinen taistelu - psykologinen sodankäynti.

Käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo semanttinen sanakenttä

Väitöskirjassani on käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo merkityskenttä rakennettu Lenin-kirjastossa (1992 lähtien Venäjän valtionkirjasto) vuonna 1985 käytössä olleen luokitusjärjestelmän perusteella. Kirjastojen luokitusjärjestelmän rakenne pohjautuu hierarkkiseen asiaryhmittelyyn, joka jakautuu pääluokkiin ja alaluokkiin.

Hakusanana (huom. ei sanaparina) käytettiin käsitettä rauhanomainen rinnakkainolo  Leninin kootuissa teoksissa vuodesta 1918 lähtien, puolueasiakirjoissa vuodesta 1925^xxxix,  mutta varsinainen sanaparia, mirnoe sosushestvovanie, esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1956.

Asiaryhmittelyssä käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo yläkäsitteitä, hyperonyymeja ovat kommunistisen yhteiskuntamuodon kehittymisen lainmukaisuus ja väistämätön suunta kapitalismista kommunismiin. Kaikkein ylimmän tason hierarkkisessa  sanakentässä muodostaa tieteellinen kommunismi. Rauhanomainen rinnakkainolo määriteltiin osaksi kommunistisen valtion laajentumista siinä vaiheessa, kun on vielä olemassa "tuhoon tuomittuja vanhoja kapitalistisia valtioita".  Ylimenokautta  edistetään eri tavoilla, joista yksi oli rauhanomainen rinnakkainolo.  Tällöin on kyse rakennelmasta, jonka yläkäsitteitä ovat siirtyminen kapitalismista kommunismiin, ihmiskunnan kehitys, kansainvälisen kommunistisen liikkeen strategia ja taktiikka, proletaarinen diktatuuri sekä kommunismin materiaalinen ja tekninen perusta.

Näiden päämäärien saavuttamiseksi käytettyjä menetelmiä (hyponyymeja, alakäsitteitä) oli neljä^xl. Ne ovat seemejä, jotka  aukaisevat rauhanomaisen rinnakkainolon käsitettä ja jotka joissakin konteksteissa voidaan korvata käsitteellä rauhanomainen rinnakkainolo: luokkataistelu (maan sisällä ja luokkataistelu kapitalistisissa maissa), taloudellinen kilpailu, ideologinen taistelu, maailman vallankumouksellinen prosessi.

Neuvostoliiton perustuslaki ja rauhanomainen rinnakkainolo

Vuoden 1977 perustuslaissa (aikaisemmat perustuslait vuosilta 1918, 1924 ja 1936) rauhanomainen rinnakkainolo luetellaan yhtenä päämäärä kommunismin edistämiseksi. Se mainitaan leniniläisen rauhanpolitiikan yhteydessä, ei valtioiden välisiä suhteita yleensä selventävässä luvussa.^xli Se esiteltiin luokkataistelun muotona, joka vie sosialismia kohti maailmanlaajuista voittoa. Perustuslain mukaanhan yksityisomaisuuteen perustuva kapitalismi voi kukoistaa vain pitämällä yllä sotatilaa. Edellytys rauhalle on yhteisötalous.

Vuoden 1977 perustuslaista on nähtävissä, että rauha ei ollut Neuvostoliiton ulkopolitiikan ainut päämäärä. Muita päämääriä olivat valtiollisten etujen, alistettujen kansojen itsenäisyystaistelun ja sosiaalisen tasa-arvon edistäminen."

Rauhanomaisen rinnakkainolon viisi alakäsitettä, hyponyymia, synonyymistä merkitystä, olivat: kansainvälisten edellytysten turvaaminen kommunismin rakentamiselle, Neuvostoliiton valtakunnallisten etujen suojaaminen, sosialismin asemien lujittaminen, kansallisen vapautuksen ja sosiaalisen edistyksen puolesta käytävän taistelun tukeminen, hyökkäyssotien estäminen sekä yleisen ja täydellisen aseistariisunnan edistäminen.

Kommunistisen puolueen asiakirjat määrittelyn pohjana

Neuvosto-opin mukaan kommunistisen puolueen vuosikirjat muodostavat teoreettisen perustan kommunistiselle ajattelulle. Puolueasiakirjojen tarkoitus on niiden esipuheiden mukaan osoittaa, "minkälaisia ovat kommunistisen puolueen ja neuvostokansan päätökset, toiminta ja tulevaisuuden suunnitelmat". Niissä "konkretisoidaan ja syvennetään tieteellisen kommunismin teoriaa ja sovelletaan taitavasti sen perusajatuksia nykytilanteen analyysiin ja vallankumoustaisteluun sekä sosialistisen ja kommunistisen rakennustyön konkreettiseen käytäntöön". Niihin kuuluivat aina tarkat asiasanaluettelot, joissa  ”annetaan  käsitteille  syventävä merkitys.^xlii

Kommunistisen puolueen vuoden 1961 ohjelmassa (muita vuosilta 1903, 1919, 1984) sanapari rauhanomainen rinnakkainolo mainitaan seitsemässä eri kontekstissa. Rauhanomaiselle rinnakkainololle annetaan ajallinen rajoite. Se on tarkoitettu "siksi ajaksi kuin maailma on jakautunut kahteen järjestelmään". Käsite liittyy neuvostovaltion perinteeseen ja on "V.I. Leninin kehittämä periaate erilaisten sosiaalisten järjestelmien rauhanomaisesta rinnakkainolosta". Sitä luonnehdittiin "inhimillisen yhteiskunnan kehityksen välttämättömyydeksi". Puolueohjelmassa antonyymi käsitteelle oli sota: "Sota ei saa olla kansainvälisten erimielisyyksien ratkaisujen väline. Rauhanomainen rinnakkainolo tai katastrofaalinen sota. Vain näin esitetään historian kysymys." Se on "luokkataistelun erityinen muoto, joka vahvistaa sosialismin asemaa". Juuri rauhanomainen rinnakkainolo "antaa kapitalististen maiden työläisille edullisemmat mahdollisuudet taisteluun".^xliii

Kun kielitieteilijä Heinz Ischreyt analysoi vuoden 1961 puolueohjelmaa, hän kirjoitti ohjelman antavan käsitteelle "erityissisällön". Asiantuntijat ja maallikot tarkoittavat käsitteellä  rauhanomainen rinnakkainolo eri asioita. Se merkitsee kyllä luopumista sodasta välien selvittelyssä, mutta ei kuitenkaan luopumista kaikenlaisista sodista. Sosiaaliset vapautussodat ja luokkataistelun kiihtyminen ovat rauhanomaisen rinnakkainolonkin vallitessa toivottavia.^xliv

Kun puolueen neljäs ohjelma hyväksyttiin marraskuussa 1986, eivät luokkataistelu ja vallankumous olleet enää ensimmäisellä sijalla agendalla. Sen sijaan idän ja lännen välisiä suhteita käsiteltiin yleisillä liennytykseen liittyvillä käsitteillä. Syynä sovinnollisille suhteille pidettiin teknistä kehitystä.  Ohjelman mukaan rauhanomaisen rinnakkainolon perusajatus oli yksi leninismin - ei enää Leninin - "suurimmista saavutuksista". Semanttisen analyysin kannalta enää ei ollut kyse määritelmien revoluutiosta vaan tyhjiösanojen aluevaltauksesta.

Rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteen konteksti puolueasiakirjoissa 1917-1986

Kommunistisen puolueen asiakirjojen indeksissä viitataan rauhanomaiseen rinnakkainoloon ja sen seemeihin 654 kertaa seuraavasti. Rauhanomainen rinnakkainolo yhdistetään luokkataisteluun 208 kertaa, sosialistiseen vallankumoukseen 150 kertaa, taloudelliseen kilpailuin 98 kertaa ja ideologiseen taisteluun 62 kertaa. Lopuissa käsite mainitaan tarkemmin määrittelemättä.

Puolueasiakirjojen indeksissä ensimmäinen viittaus käsitteeseen rauhanomainen rinnakkainolo on 14. puoluekokouksessa 1925. Rauhan takaamista pidettiin tärkeänä siksi, että oma maa pääsisi kehittymään. Ulkopolitiikassa tarvittiin "hengähdystauko", jonka ajaksi Neuvostoliiton suhteet kapitalistisiin maihin perustuisivat niin kutsuttuun rauhalliseen yhteiselämään, "vaikka järjestelmien välinen vastakkaisuus kasvaakin"^xlv. Taloudellisista suhteista uskottiin saatavan melkoisesti etuja, "kunhan samalla kiinnitetään huomiota maamme riippumattomuuden säilyttämiseen". Tällöin tulivat esille ne ominaisuudet, jotka myöhemminkin liitettiin käsitteeseen, vaikkakaan ei näin suorasanaisesti: rauhanomainen rinnakkainolo on ajallisesti rajattu, tarkoittaa sodan poissaoloa, mutta järjestelmien vastakkaisuus kasvaa. Päämääränä on saada suhteista taloudellista hyötyä.

Käsitteen kehityksessä tulevat esille seuraavat vaiheet:

1925 -1961 Rauhanomainen rinnakkainolo edistää sosialismin, kommunismin tai

Neuvostoliiton auktoriteetin kasvua (82 %) tai kauppaa (8 %).

1963 -1972 Rauhanomaiselle rinnakkainololle etsittiin uutta sisältöä:

aseistariisunta, normaalit suhteet, vapaus, luokkataistelu, normalisointi

1973 -1980 Rauhanomaisen rinnakkainolon merkitys yhteistyön, liennytyksen ja rauhan

edistämisessä. Viittaaminen Neuvostoliiton etuihin rauhan säilyttämisessä jäi pois.

Lauseyhteydessä korostettiin:
43 % taistelua: anti-imperialismi, leniniläinen vallankumous, kommunismin voittaminen, sosialistisen leirin mahti, työväen edistys, monopolien vastustus, vapautustaistelu.
41 % rauhaa: liennytys, sopimus Yhdysvaltojen kanssa, sekaantumattomuus, aseriisunta, yhteistyö, yleinen rauha, taloudellinen pitkäjänteinen yhteistyö, realismi, keskustelut, maailmansodan estäminen, ystävälliset suhteet.

16 % molempia. Neuvostomarxilaiselle kielenkäytölle tyypilliseen tapaan rauhanomainen rinnakkainolo esiintyi myös dialektisissa lauseissa, joissa painotettiin sekä rauhaa että taistelua: vapautusliikkeet, imperialismin vastustus, luottamus, sosialismin kehittymiselle paremmat olot, hyvät taloussuhteet, kommunismin materiaalinen perusta, liennytys, sosialististen maiden yhtenäisyys, edistyksen liitto, kansojen vapaus, ETYK, rauhan voimien tiiviys, aseistariisunta, demokratia, sosialismi, rauhanomainen ongelmien ratkaisu, paljastaa imperialistien hankkeet, kohottaa puolustusta, luottamus, este imperialistisille hyökkäyksille.

Päämääräksi mainittiin:
44 % sosialismin voitto (ei ollenkaan 1974-75, vuonna 1961 eniten)
20 % yhteistyö (ei ollenkaan 1960-luvulla, vain 1956-1959, 1975-1978)
20 % oman kehityksen edistäminen (ei ollenkaan 1961-73)

16 % päämäärää ei mainittu

Puheyhteys
25 % ulkopolitiikka
11 % talous
10 % kommunististen puolueiden kokous
5 % ideologia

49 % ei selkeää puheyhteyttä

Neuvostoliiton päämiehet ja rauhanomaisen rinnakkainolon käsite

Leninin 55-osaisen koottujen teosten indeksissä rauhanomaiseen rinnakkainoloon annetaan 88 viitettä. Useimmiten Lenin yhdisti ajatukseen rauhanomaisesta rinnakkainolosta käsitteet luokkataistelu ja sosialistinen vallankumous. Hän uskoi vallankumouksen tapahtuvan muissakin maissa lähivuosikymmeninä ja kehitti ajatuksensa suhteista kapitalistisiin maihin sen mukaisesti. Koska hän ulkomailla asuttuaan tiesi kehitystasojen eron, tarkoitti rinnakkainolo hänen aikanaan taloudellisia sopimuksia ylimenokaudelle. Tähän ajallisesti eri tahtiin kehittyvään vallankumousvalmiuteen perustuu oppi Leninin "rinnakkainolosta". Neuvostovaltion oli selvittävä nälänhädästä: "Ensimmäiselle sijalle on noussut kaksi kysymystä: kysymys leivästä ja kysymys rauhasta."^xlvi Neuvostoliitto tarvitsee kapitalistisia maita fyysisen kurjuuden poistamiseksi, mutta myös kapitalistiset maat tarvitsevat Neuvostoliittoa pystyäkseen laajentamaan markkinoitaan.

Lenin (1917–1922) viittasi indexin mukaan rauhanomaiseen rinnakkainoloon ensimmäisen kerran vuonna 1918 kirjoituksessaan Outoa ja hirvittävää. Sosialistinen tasavalta ei voi olla olemassa “siirtymättä kuuhun” ellei se voi solmia rauhaa imperialistien kanssa tehdäkseen taloudellisia sopimuksia. Maailmanlaajuiset taloussuhteet vaikuttavat kehitykseen kaikkein eniten: "Nälkäinen työläinen on avuton vallankumouksemme vastustajien ja porvarillisen mainonnan edessä." 8. puoluekokouksessa^xlvii Lenin piti kuuluisan puheensa rauhanomaisesta muutoksesta: Neuvostovallan pitää käyttäytyä niin, ettei saksalainen virkamies voi sanoa, että bolshevikit aikoisivat pakottaa maailman järjestelmäänsä^xlviii. Lenin kehitti myös sen mitä kutsutaan rauhanomaisen rinnakkainolon Genovan määritelmäksi.

14. puoluekokouksessa vuonna 1925 puhuttiin hengähdystauosta ja perusteltiin sekä mahdollisuus että tarve yhteisiin sopimuksiin länsimaiden kanssa.^xlix

Stalinille (1922–1953) rauhanomainen rinnakkainolo tarkoitti teknisten taitojen tuontia puolustuskyvyttömälle Neuvostoliitolle, mahdollisuuksia kehittää oman maan raskasta teollisuutta, mutta myös yhteyksien luomista kapitalististen maiden työläisiin kutsumalla heitä tutustumaan Neuvostoliiton saavutuksiin. Sodan alkaessa Stalin uskoi länsimaisten "toivioretkeläisten" taistelevan Neuvostoliiton puolella.

20. puoluekokouksessa vuonna 1956 toi Hrustsov (1953–1964) esille iskulauseen: joko rauhanomainen rinnakkainolo tai katastrofaalinen atomisota. Hänen määritelmänsä oli selvästi status quo määritelmä: "Päämääränä on molempien järjestelmien rauhanomainen rinnakkainolo. Niiden rauhanomainen kilpailu talouden, tieteen ja tekniikan alalla."^l Rauhanomaisen rinnakkainolon sanottiin yllättäen perustuvan Bandungin konferenssiin ja kuin osoituksena tästä kesällä 1957 johtoryhmästä erotettiin ne, jotka eivät olleet ymmärtäneet, että "kommunismin puolesta on toteutettava rauhanomaisen rinnakkainolon politiikkaa ja kansojen ystävyyttä". Tämä johtui siitä, että pyrittiin sopimuksiin ennen kaikkea kolmannen maailman valtioiden kanssa. Ajatuksena oli, että taloudellinen kilpailu kääntyisi pitkällä aikavälillä kommunismin voitoksi , koska kapitalististen maiden ristiriidat kärjistyvät. Hrustsovia voisi hänen sanavalintojensa perusteella pitää jopa perinteisenä valtionpäämiehenä, jonka päämäärä oli vain oman valtion vallan kasvattaminen.

Mutta jo vuonna 1959 tämän juridisen määritelmän ohella alettiin puhua leniniläisestä rauhanomaisen rinnakkainolon politiikasta. Hrustsovkin oli luopunut sovittelevasta kannastaan ja alkoi liittää käsitteeseen ideologisen taistelun: "Rauhanomaiselle rinnakkainololle rakentuva politiikkamme helpottaa kapitalistisissa maissa kommunististen puolueiden ja muiden edistyksellisten organisaatioiden toimintaa."^li

1960-luvulla pidettiin osoituksena rauhanomaisen rinnakkainolon toteutumisesta läntisten kommunististen puolueiden vahvistumista ja työläisten lakkojen lisääntymistä. Niiden uskottiin osoittavan konkreettisesti luokkataistelun voimaa ja vallankumouksen edistymistä. Rauhanomainen rinnakkainolo osoitti "anti-imperialististen voimien yhtenäisyyttä taantumusta ja sotaa vastaan". Mutta 1970-luvulta lähtien ensisijalla ei ollut enää työväestö, vaan valtion ja sen apparaatin merkitys.

Brezhneville (1966–1982) rauhanomainen rinnakkainolo merkitsi keinoa estää tiedot länsimaiden huimasta taloudellisesta kehityksestä sekä eri maiden ideologista taistelua. Viittaukset maailmanvallankumoukseen ja luokkataisteluun ohittivat oman valtion hyvinvointiin liittyvien viittausten käyttömäärän. 1970-luvulla Euroopan turvallisuuskonferenssin yhteydessä ja sen jälkeen käsitteen lauseyhteys viittasi myös omanlaiseensa liennytyspolitiikkaan: "Euroopan turva- ja yhteistyösopimus ilmentää yhteiskuntajärjestelmiltään erilaisten valtioiden välisen rauhanomaisen rinnakkainolon leniniläisiä periaatteita. Se osoittaa myös, että nämä periaatteet voidaan toteuttaa käytännössä."^lii

Juri Andropov (1982-1984) tuli vuonna 1967 vielä KGB:n johtajana ollessaan omassa määritelmässään lähelle rauhanomaisen rinnakkainolon leniniläistä tulkintaa: Rauhanomainen rinnakkainolo on luokkataistelun sitkeä muoto, jonka täytäntöönpanoon myös salainen poliisi osallistuu.^liii

Mihail Gorbatshovin aikana (1985–1991) käsite mainittiin entistä harvemmin. Gorbatshov tulkitsi käsitteen enemmän yleishumaanisesti: "Uskollisuutemme rauhanomaisen rinnakkainolon.

Selviä merkkipaaluja käsitteen merkityksen painotuksessa olivat valtion päämiesten vaihtumiset. Lähin synonyymi oli Leninin aikana vallankumous, Stalinin aikana luokkataistelu, Hrustsovin aikana taloudellinen kilpailu, Brezhnevin aikana ideologinen taistelu.

Käsitteen syntaktisista suhteista selviää, että Neuvostoliiton johtajista jokaisella oli oma vihollisensa. Leninin piti omana aikanaan ennen kaikkea selvitä nälästä, Stalinille suurin vihollinen oli pelko sisäisestä vastavallankumouksesta, Hrushtsheville ydinsota, Brezhneville taloudellinen taantuminen ja Gorbatsoville demokraattisten oikeuksien puuttuminen sosialistisessa yhteiskunnassa. Näitä eri vihollisia vastaan taisteltiin menetelmillä, joiden yhteisnimitys oli rauhanomainen rinnakkainolo.

Käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo hyponyymien käyttö

Käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo hyponyymejä eli alakäsitteitä ovat luokkataistelu, taloudellinen kilpailu, ideologinen taistelu ja maailman vallankumouksellinen prosessi. Kun näitä käsitteitä tarkastellaan semanttisissa yhteyksissä, täsmentyy niille seuraavia merkityksi ja merkitysten siirtymiä:

Yhteenvetona voi sanoa, että ideologinen taistelu tarkoitti yhtä usein Neuvostoliiton omassa maassa käytävää kasvatusta ja kehitystä kuin kapitalistisen järjestelmän kritisointia:

24 % (eniten vuonna 1967) kommunistinen kasvatus

26 % (eniten vuonna 1976) kapitalismin kritiikki

9 % (eniten vuonna 1956) sosialismin edut.

Vuosina 1917-1982 käsitteeseen sosialistinen vallankumous on NKP:n asiakirjojen indeksissä 208 viitettä. Vallankumouksesta puhuttiin erityisen runsaasti vuosina 1917, 1967 ja 1977. Näille vallankumouksen merkkivuosille sijoittuu 70 prosenttia viitteistä. Käsite saa seuraavanlaisen asiasisällön:

30 % vallankumouksen edellytyksiä ovat Neuvostoliiton esimerkki, vahvistuminen ja yhtenäisyys (ei enää vuoden 1957 jälkeen)

30 % vallankumous tarkoittaa liittoa talonpoikien kanssa, sisäistä demokratiaa, yhteiskunnallista omaisuutta, hyväksikäytön loppumista, proletariaatin diktatuuria, parlamenttia, tiedettä (Leninin muistopäivinä 1960-luvulla)

20 % Leninin kehittämää oppia

10 % ihmiskunnan korkeampaa kehitystä.

NKP:n asiakirjoissa vallankumoukselle annetaan enimmäkseen epäideologinen merkitys. Se tarkoitti menetelmää, jolla akuutti nälänhätä voidaan poistaa: "Lokakuun vallankumousta ei voi erottaa leivästä. Työläisille vallankumous merkitsi leipää sanan kaikista suorimmassa merkityksessä."^liv

Käsite ilmentää aina aikansa maailmankuvaa ja tavoitteita. Siinä viitekehyksessä käsitteen syntyä, kehitystä ja käyttöyhteyksiä voidaan tutkia lähes matemaattisen tarkasti, koska

Johtopäätökset

Kun olin käynyt läpi Neuvostoliiton valtiollisia ja puoluepoliittisia käyttöyhteyksiä käsitteelle rauhanomainen rinnakkainolo, tuntui vaikealta lukea esimerkiksi presidentti Mauno Koiviston (1982–1994) pitämää puhetta Kremlissä vuonna 1982. Koivisto kiitti "pitkää kokemusta rauhanomaisen rinnakkaiselon politiikan menestyksellisestä harjoittamisesta Neuvostoliiton kanssa".^lv  YYA-sopimuksen vuosipäivänä vuonna 1986 Koivisto puhui niistä "monitahoisista yhteyksistä, joista on muodostunut vakuuttava esimerkki rauhanomaisesta rinnakkaiselosta...".^lvi

Neuvostoliittolaiset ovat kehittäneet teorian X (rauhanomainen rinnakkainolo). Heidän mukaansa Suomen ja Neuvostoliiton väliset suhteet ovat esimerkki tämän teorian soveltamisesta. Yhdysvaltalaiset eivät kuitenkaan pidä Suomen ja Neuvostoliiton välisiä suhteita malliesimerkkinä teorian X (rauhanomainen rinnakkainolo) toteutumisesta. Onko vika tällöin neuvostoliittolaisten politiikassa vai amerikkalaisten tulkinnassa, eli sanovatko neuvostoliittolaiset jotain muuta kuin tarkoittavat vai ymmärtävätkö amerikkalaiset jotain muuta kuin on sanottu?

Neuvostoliittolaisen käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo tarkoitus oli edistää kommunistista utopiaa kotimaassa ja länsimaissa sekä välttää atomisota. ”Siinä vaiheessa, kun on vielä olemassa tuhoon tuomittuja vanhoja kapitalistisia valtioita" suhteita hoidettiin erilaisilla menetelmillä, joista yhtä kutsuttiin käsitteellä rauhanomainen rinnakkainolo. Rauhanomainen ei tarkoittanut rauhaa merkityksessä sovinnon tila, vaan sotatilan poissaoloa. Rinnakkainolo ei tarkoittanut kaikin puolista rinnakkaista elämistä, vaan kunnioittaen toista syvistä erimielisyyksistä huolimatta. Rinnakkainolo nähtiin tilana, jossa ratkaistaan konflikteja väkivallattomasti kajoamatta toisen valtion alueeseen. Neuvostoliittolaisessa dokumentaatiossa on selkeästi osoitettu, että rauhanomainen rinnakkainolo tarkoitti neuvostomarxilaisessa kielenkäytössä luokkataistelua, ideologista taistelua, taloudellista kilpailua ja maailman vallankumouksen leviämistä.

Leninin teoria oli lyhyesti seuraava: Koska sosialismi on kehittyneempi yhteiskuntajärjestelemä kuin kapitalismi, on se väistämättä pitkällä tähtäimellä voittoisa. Väliajaksi on luotava sellaiset suhteet kapitalistisiin maihin, jotka toisaalta jouduttavat niiden tuhoutumista, mutta toisaalta tekevät teknologian siirron Neuvostoliitolle mahdolliseksi.

Tämä Neuvostoliiton ulkopolitiikan peruskäsite (peaceful coexistence, friedliche Koexistenz, coexistence pacifique, fredlig samexistens) herätti eri kielialueilla erilaisia mielikuvia, mutta vain yhdessä länsimaassa siitä tehtiin malliesimerkki hyvistä ja luottamuksellisista suhteista ja vain yhdessä maassa sitä ei ymmärretty olemisena, vaan elämäntapana (rinnakkaiselo). Vasemmistolaisissa tiedonannoissa ja lehdissä käytettiin sananmukaista käännöstä rauhanomainen rinnakkainolo.

Suomen ulkopolitiikan kompastuskiveksi muodostui vuodesta 1958 lähtien, että käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo erityinen sisältö, kommunistisen vallankumouksen edistäminen länsimaissa, laiminlyötiin sen lyhyen määritelmän – rauhan ja rinnakkaiselon – kustannuksella.^lvii Tämä johti osaltaan siihen, että länsimaiset asiantuntijat kehittivät käsitteen suomettaminen, finlandization.^lviii

Koska neuvostoliittolaiset sijoittivat käyttämänsä käsitteet hierarkkiseen sanakenttään ja määrittelivät ne tarkasti, osoitti enemmänkin kuulijan heikkoa tietotasoa, ennakkoluuloista kuuntelemisesta tai vähäistä ymmärrystä käsitteiden merkityksestä kuin puhujan oveluutta tai propagandaa, jos kuulija ei ymmärtänyt sanottua. Kuulijan todellisuus muodostui erilaisista tunnusmerkeistä kuin käsitteen lausujan todellisuus.^lix Harhautuksesta voi puhua vain, jos syyttäjällä itsellään on tiedossa käsitteen oikea sisältö. Käsitejärjestelmään kuuluu ajatusjärjestelmä eikä siksi ”ole edes mahdollista tarkastella käsitteitä pelkästään manipuloitavina propagandarakennelmina".^lx Ei ole kyse harhautushalusta eikä edes "ideologisesta polysemiasta" silloin, kun eri kulttuuripiireissä on ymmärtämisvaikeuksia.

Valitettavasti tyhjiösanojen ja fraasien käytöstä tuli niin suomalaisessa tieteellisessä kirjoittelussa kuin Suomen ja Neuvostoliiton välisissä suhteissa runsasta. Koska Suomessa tieteellinen tieto oli hankittava vieraalla kielellä ja tieteen omat auktoriteetit olivat vähissä, tekstejä käännettäessä kehittyi omaperäisiä tulkintoja.^lxi Käsitteiden erheellistä käännöstä ei osattu tunnistaa, eikä Neuvostoliiton ja Suomen välisten suhteiden avoin hoitaminen voinut kehittyä. Tulkintaan olisi vaadittu melkoista sosiokulttuurista ja ideologista tuntemusta ja kunnioitusta toisten maailmankuvasta, erityisesti tilanteessa, jotka ovat tyypillisiä vain toiselle.^lxii

Tutkimus osoitti myös, että rauhanomaisen rinnakkainolon merkitys pysyi samana, mutta sen nimissä harjoitetun politiikan menetelmät kehittyivät maailmantilanteen mukaan. Semantiikan terminologiassa tämä tarkoittaa, että rauhanomaisen rinnakkainolon idea asian takana pysyi samana, mutta seemit muuttuivat.

Semanttisen sanakenttäteorian avulla oli mahdollista tarkentaa käsitteen merkitystä ja mielekkyyttä. Kun semanttisia kenttiä rakennettaessa kysyttiin, mitä menetelmiä Neuvostoliitto oli valmis käyttämään ideologista päämääräänsä edistääkseen, osoittautui, että menetelmät mukailivat ennen kaikkea sekä Neuvostoliiton omaa taloudellista kehitystä että kansainvälisen politiikan ja kylmän sodan ongelmia. Lähin synonyymi rauhanomaiselle rinnakkainololle oli Leninin aikana vallankumous, Stalinin aikana luokkataistelu, Hrustsovin aikana taloudellinen kilpailu ja Breznevin aikana ideologinen taistelu. Valtiollisen järjestelmän heiketessä liukui merkityskenttä ideologisesta käsitteellisestä merkityksestä lingvistiseen "pinnalliseen" merkitykseen. Maailmanpolitiikassa alettiin puhua tyhjiösanoista.

Neuvostoliittolaisen tutkijan Valeri Jegorovin mukaan rauhanomainen rinnakkainolo pohjautuu sellaisiin periaatteisiin, jotka mahdollistavat kansainvälisen konfliktin estämisen samaan aikaan kun vallankumous edistyy yksittäisissä maissa: "Rauhanomainen rinnakkainolo ei ole mikään 'joka paikan lääke', joka pelastaisi kapitalistisen maailman luokkataistelulta, sosiaaliselta vallankumoukselta ja kansalliselta vapautusliikkeeltä. Se ei tarkoita sosiaalisen eikä poliittisen status quon säilyttämistä eikä ideologisen taistelun heikentymistä. Se vaikuttaa kapitalistisissa maissa tapahtuvaan luokkataisteluun.”^lxiii

Historiallinen Aikakauskirja

valtiotieteen tohtori Marketta Horn 17.12.2015 – 31.1.2017

Neuvostoliiton teoria rauhanomaisesta rinnakkainolosta semanttisen tarkastelun kohteena

Ingressi: Neuvostoliiton aikana käytettiin käsitettä rauhanomainen rinnakkainolo puhuttaessa suhteiden kehittämisestä läntisiin valtioihin. Tässä artikkelissa selvitän semanttisia menetelmiä soveltaen, minkä merkityksen käsite rauhanomainen rinnakkainolo sai Neuvostovaltion ja kommunistisen puolueen asiakirjoissa vuosina 1917-1986. Poliittiselle sanastolle on tunnusomaista, että se saa merkityksen ideologisessa kontekstissa. Käsitteelle rauhanomainen rinnakkainolo määriteltiin selkeä sisältö ”erilaista poliittista järjestelmää edustavien valtioiden välisissä suhteissa marxilais-leniniläisen ulkopolitiikan osana”. Sen päämäärä oli edistää sosialistista järjestelmää aikana jolloin vielä ”kuoleva ja tuhoon tuomittu kapitalistinen järjestelmä” on olemassa. Käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo sanakenttää sekä käyttö- ja lauseyhteyksiä tutkimalla tulee esille, miten poliittiset keinot suhteissa länsimaihin muuttuivat olosuhteiden kehittyessä vuosien varrella ja Neuvostoliiton päämiesten vaihtuessa.

Englanninkielinen tiivistelmä:

Tässä artikkelissa Neuvostoliiton teoria rauhanomaisesta rinnakkainolosta semanttisen tarkastelun kohteena selvitetään niitä menetelmiä, joita Neuvostoliitto pyrki toteuttamaan rauhanomaisen rinnakkainolon nimissä harjoittamansa ulkopolitiikan keinoilla vuosina 1917-1986. Tutkimuksessa sovelletaan semanttisia menetelmiä kiinnittämällä huomio käsitteen käyttöön virallisissa lause- ja asiakonteksteissa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen asiakirjoissa ja valtion perustuslaissa sekä valtion johtajien puheissa.

Johdanto:

Neuvostoliitossa käytettiin käsitettä rauhanomainen rinnakkainolo¹ perusteltaessa suhtautumista länsimaihin. Käsite esiintyi Neuvostoliiton kaikissa perustuslaeissa, puolueohjelmissa ja kommunistisen puolueen kokouksissa sekä ulkopolitiikkaa käsittelevissä puheissa. Neuvostoliiton virallinen ulkopoliittinen tavoite oli sen 90 vuoden aikana kommunismin utopian edistäminen maailman laajuisesti, ja rauhanomainen rinnakkainolo oli menetelmä tuon tavoitteen saavuttamiseksi länsimaissa. Ajanjaksosta ja asiayhteydestä riippuen painotettiin utopian toteuttamiseksi rauhanomaisen rinnakkainolon nimissä erilaisia menetelmiä, joita kuvattiin käsitteillä: luokkataistelu, taloudellinen kilpailu, ideologinen taistelu ja maailman vallankumouksellinen prosessi.

Semanttinen kielianalyysi antaa otollisen menetelmän tutustua näihin menetelmiin ja käsitteen avaamiselle. Koska Neuvostoliiton pyrkimyksenä oli luoda yhteiskunta, joka toimisi tieteellisen suunnittelun tarkkuudella ja kun yhteiskunnallisena päämääränä oli motivoida ja organisoida suuri massa toimimaan suunnitelmien mukaan kieli ei ollut vähäpätöinen työkalu. Sanojen merkitysten täsmentämiselle annettiin suuri arvo. Asiakirjoissa oli säännöllisesti mukana avainkäsitteisiin perustuva indeksi ja selittäviä sanakirjoja ilmestyi paljon.

Tässä artikkelissa selvitetään semanttisia menetelmiä soveltaen, minkä merkityksen käsite rauhanomainen rinnakkainolo sai Neuvostovaltion ja kommunistisen puolueen asiakirjoissa vuosina 1917-1986. Juuri semanttisten indikaattorien avulla voidaan vastata kysymyksiin:

1. Mikä oli se päämäärä, jonka saavuttamiseksi käsitettä rauhanomainen rinnakkainolo käytettiin?

2. Mitä menetelmiä Neuvostoliitto käytti päämääränsä saavuttamiseksi eri vuosikymmeninä?

3. Miten käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo merkitys kehittyi Neuvostoliiton aikana?

Erityisesti tarkastellaan, miten käsitettä rauhanomainen rinnakkainolo on käytetty Leninin,

Stalinin, Hrushtshevin ja Brezhnevin valtionpäämiesaikoina.

Kielen merkitys kommunistisessa teoriassa

Neuvostohallinto uskoi tietävänsä teorian, joka selittää ja muuttaa maailman.² Kommunistisen teorian mukaan kehityksen päämäärä oli saada ”sokean luonnonvoimainen yhteiskunnallinen kehitys ohjattua tietoiselle suunnittelulle”. Voittoon perustuvan yksityisen omistuksen korvaaminen tuotantovälineiden yhteisomistuksella ja hallinnalla sekä tuotannon ja palvelujen jakamisen suunnittelu nousivat suureen arvoon. Suunnitelmien edistämiseksi Neuvostoliitossa oli tarve kehittää täsmällinen käsitteistö, teoria kielellisestä ohjauksesta, induktiivisesta luottamuksesta ja objektiivisesta kielenkäytöstä. Ymmärrettiin että kielellä ei ole vain aktuaalinen vaan myös potentiaalinen merkitys.³ Sanojen merkityksen oli oltava selkeä, koska ”ilman merkkejä ei ole ideologiaa”⁴.

Käytetyt käsitteet määriteltiin koulussa yhteiskuntaopin peruskursseilla, selvittäviä sanakirjoja oli paljon ja selvityksiä ilmestyi usein. Eri tieteet kuuluivat yhtenäiseen käsitejärjestelmään, jonka sisällä jokaisella tieteen alalla oli oma selittävä sanakirja. Tähän "tieteellisesti tarkkaan kehikkoon" kuuluvat käsitteet määriteltiin tarkoin ja niillä oli "syvä perusta"⁵. Valtion ja puolueen asiakirjojen hakusanaluettelot olivat kattavia. Kielen kannalta kommunistisella "universumin valloittajatieteellä" oli kohtalokas seuraus: kielijärjestelmää alettiin rinnastaa matemaattisten merkkien järjestelmään.⁶ Tässä viitekehyksessä käsite rauhanomainen rinnakkainolo on oiva esimerkki.

Karl Marx ja Friedrich Engels olivat osoittaneet kirjoituksissaan sanoille ja sanojen merkityksille runsaasti huomiota. He tutkivat sanojen etymologiaa, yksittäisten sanojen merkityksiä ja kielenkäytön eri puolia. Marx uskoi niiden hallitsevan maailmaa, jotka pystyvät määrittelemään käsitteiden merkityksen. Ratkaiseva huomio koko marxilaiselle kielitieteelle oli Marxin havainto hengen ja materian suhteesta. Marxin mukaan kristillinen käsitys sanan muuttumisesta lihaksi oli "viaton kaunis ajatus"⁷. Jos se pitäisi paikkansa, oppisi myös syntymästään asti yksin asunut lapsi puhumaan. Mutta "eristyneisyydessä elävä ihminen ei pysty oppimaan puhumista sen paremmin kuin hän pystyy omistamaan maatakaan"⁸. Kun Marx oli kehittänyt materialistisen ja dialektisen käsityksen sanojen alkuperän ja yhteiskunnallisen kehityksen yhteydestä, hänen oli luotava uusia sanoja. Marx perusteli sanavalikoimaansa sillä, että uutta historiallista tilannetta ja uutta tulkintaa varten täytyy luoda myös uusi sanasto. Koska Neuvostoliitossa slaavilaiseen kieliperinteeseen sopivaa sanastoa ei luotu, tuli tarve antaa vierasperäisille sanoille yhä enemmän määritelmiä. Syntyi määritelmien revoluutio.

Lenin toisaalta hyväksyi sen, että sanoilla luotiin mielikuvia uusista tilanteista, toisaalta sanojen piti hänen mukaansa kuvata nykyhetken tilannetta. "Me emme saa johdattaa itseämme sanoilla harhaan", varoittaa Lenin nimenomaan Buharinin ja Trotskin puheita analysoidessaan⁹. Vieraskielisille sanoille on hänen mukaansa annettava "poliittinen määritelmä". Vierasperäiset sanat on pystyttävä selittämään, sillä "manifestien sanoilla emme saa aikaan luottamusta"¹⁰. Fraasien käyttöön turvaudutaan vain silloin, kun yritetään pitää yhteyttä "pikkuporvareihin" tai jos tapahtuu "äkkinäisiä muutoksia". "Sosialistinen Neuvostotasavalta" ei tarkoita Leninin mukaan, että uusi taloudellinen järjestelmä olisi sosialistinen, ainoastaan "neuvostovallan päättäväisyyttä toteuttaa sosialismiin siirtyminen"¹¹

Stalin edusti vastoin Marxin käsityksiä kantaa, että sanoilla ei ole luokkaluonnetta edes luokkayhteiskunnassa, vaan ne ovat sosiaalisesti neutraaleja, universaaleja kommunikaation välineitä. Kun Lenin puhui kielestä, tarkoitti hän Stalinin mukaan kulttuuria. Kieltä ei voi jakaa porvarilliseen ja sosialistiseen, mutta kulttuurin voi. "Ihmiset sekoittavat asioita, kielen ja kulttuurin."¹² Stalinin aikana erityisesti teollisuus piti saada toimimaan tehokkaasti. Sitä varten tarvittiin keskitetty hallinto ja keskitetty suunnitelma. Kielen piti olla selvä ja yksiselitteinen. Syntyi marxismi-leninismi-koodi. Marxismista tuli analyysimenetelmän sijasta puhetapa ja menetelmä organisoida yhteiskunta tuotannon kohottamiseksi. Stalinin aikana kielellinen ilmaisu, käsitteet ja todellisuus alkoivat loitota toisistaan ja 1920-luvulla alkanut lupaava tutkimus kielen dialogisuudesta¹³ ja Marxin ideasta sosiologisesta sidonnaisuudesta haudattiin¹⁴.

Kielitiede jähmettyi Neuvostoliitossa niin totaalisesti, että vielä 1980-luvulle mentäessä Neuvostoliitossa ei ollut ilmestynyt ainuttakaan sosiolingvististä tutkimusta yhteiskunnan kehityksestä.

Neuvostoliittolainen kirjoitustyyli on erityisen otollinen semanttiselle analyysille.
Teksteissä käytettiin runsaasti antonyymejä ja synonyymejä. Oli kyse "synonyymisestä määrittelystä", kun Lenin sanoi "neuvostoliittolainen - puolustaja" tai "organisoida - liittää yhteen."¹⁵ Usein lausuttiin kaksi synonyymistä lausetta peräkkäin. Ensimmäinen kertoi yleisillä sanoilla teoreettisen totuuden, jälkimmäinen tarkensi sitä käytäntöön: "Taistelu rauhan puolesta, yhteiskuntajärjestelmältään erilaisten valtioiden rauhanomaisen rinnakkainolon puolesta, on nykyään myös imperialismin vastaista taistelua."¹⁶ "Toteutamme rauhanomaisen rinnakkainolon periaatetta. Teemme kaikkemme, että imperialistien aggressiiviset suunnitelmat eivät toteudu ja maailma säästyy uudelta maailmansodalta."¹⁷ Tehostuskeinona käytettiin toistoa, jolla korostettiin vakautta ja jatkuvuutta sekä viestitettiin, että asiat ovat yhtä hyvin kuin ennenkin.

Koko ulkopolitiikka nojasi sosialismin ja imperialismin vastakkainasetteluun, mikä helpottaa käsitteiden määrittelyä.¹⁸ Tähän dikotomiaan perustuvan kaksoiskäytön avulla oli helppo luonnehtia tilanne positiivisena tai negatiivisena ilman lähempää selvennystä, esimerkiksi kansainvälinen solidaarisuus - sekaantuminen sisäisiin asioihin, ideologinen taistelu - psykologinen sodankäynti. Vuosien varrella tapahtui muutoksia synonyymien suhteen, esimerkiksi imperialismista tuli synonyymi sanan antikommunismi ja sanan antisovjetismi kanssa.¹⁹ Vierasperäiset sanat muutettiin sosialistiseen käsitteistöön attribuuteilla: Neuvostoliitossa ei puhuttu demokratiasta vaan sosialistisesta demokratiasta eikä puolueettomuudesta vaan rauhanomaisesta puolueettomuudesta.²⁰

Semanttinen sanakenttäteoria ja rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteen paikannus

Semantiikka on kielitieteen haara, jonka avulla selvitetään käsitteen merkitys sen käyttöä tutkimalla. Semanttinen analyysi selvittää, miten käsitteen merkityskenttä muodostuu ja miten se muuttuu. Kielifilosofi Ludwig Wittgensteinin kehittämän kieliteorian mukaan sanan merkitys on sen käyttö kielessä. Wittgenstein, samoin kuin Marx, oletti että käsitteen merkitys perustuu käyttäjän ideologiaan ja teoreettiseen viitekehykseen. Habermas painotti kontekstualismia, eri ideologioilla, jopa ammateilla on oma kielipelinsä. Yhteisessä kielipelissä kansalaiset ymmärtävät yhteiselämän päämäärän samalla tavalla ja toimivat sen mukaan.

Erityisesti ideologiaan liittyvän käsitteen (terminus technicus, standardisoitu ammatti-ilmaisu) merkitys on syvällisempi ja systemaattisempi kuin käsitteessä käytettyjen sanojen merkitys arkikielessä. Käsitteen avulla pystytään tiivistämään pitkiä ajatuskulkuja ja laajoja kokemusaineistoja.²¹ Siksi käsitteen ymmärtämiseksi vaaditaan tietoa kolmesta tasosta. Semanttisen triangelin kärkinä ovat merkki (sana), referentti (tarkoite, viittaus, selostus) ja idea (ajatuksellinen mielikuva). Merkitystä etsittäessä kysytään, mikä on se asia, johon käsitteellä viitataan. Samaan asiaan voidaan viitata myös muilla sanoilla ja määrätyllä sanalla voidaan viitata myös muihin käsitteisiin. ”Punainen väri kykenee eri yhteyksissä merkitsemään sekä joulua, verta, vasemmistolaisuutta, rakkautta että ajokieltoa.”²² Selkeämmin ei voisi semantiikan ideaa selvittää kuin mitä Maria Jotuni lausui 130 vuotta sitten: ”Se, joka näkee asian, ja se, joka näkee idean asian takana, puhuvat aina eri kieltä.”²³

Sanakentässä voi tarkastella erilaisia semanttisia suhteita kuten hyperonyymi (yläkäsite, looginen edelletys) ja hyponyymi (alakäsite, looginen seuraus), synonyymi, antonyymi. Käsitteet ovat hierarkiasuhteessa keskenään. Hierarkiassa ylimpänä ovat hyvin laaja-alaiset, yleiset ja usein myös abstraktit käsitteet. Korkeaa teoreettista tietoa vaativa käsite voidaan tehdä ymmärrettäväksi hajottamalla se sellaisiin yksinkertaisiin komponentteihin, seemeihin, käsitteen 'alapuolella' oleviin sanoihin, jotka myös asiaan perehtymätön voi ymmärtää.

"Sosiaaliset, maailmankatsomukselliset ja ideologiset seikat määräävät, mitä sanoja milloinkin pidetään synonyymeinä, heteronyymeinä ja antonyymeinä."²⁴ Käsitteen lisämerkitys ja tunnearvo, assosiatiiviset ja tautologiset yhteydet sekä ekstensio/intensio tulee esille tarkasteltaessa syntaktisia indikaattoreita eli niitä sanoja, jotka esiintyvät tutkittavan merkin yhteydessä. Rauhanomaisen rinnakkainolon semanttisina indikaattoreina ovat käsitteen syntaktisten yhteyksien lisäksi käsitteen sijoittuminen ideologiseen sanakenttään.²⁵

Tässä tutkimuksessa on rauhanomaisen rinnakkainolon merkityskenttä rakennettu Lenin-kirjastossa (nyk. Venäjän valtionkirjasto) vuonna 1985 käytössä olleen luokitusjärjestelmän perusteella (kaavio). Vaikka varsinaista sanaparia, mirnoe sosushestvovanie, käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1956, hakusanana puolueasiakirjoissa käsite esiintyy vuodesta 1925²⁶, Leninin kootuissa teoksissa vuodesta 1918 lähtien. Asiaryhmittelyssä käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo yläkäsitteitä hierarkiakentässä ovat kommunistisen yhteiskuntamuodon kehittymisen lainmukaisuus, väistämätön suunta kapitalismista kommunismiin. Ylimmän tason hierarkkisessa sanakentässä muodostaa tieteellinen kommunismi. Rauhanomainen rinnakkainolo määriteltiin osaksi kommunistisen valtion laajentumista siinä vaiheessa, kun on vielä olemassa "tuhoon tuomittuja vanhoja kapitalistisia valtioita". Politiikan tarkoituksena oli muuttaa vanha kapitalistinen yhteiskuntamuoto uudeksi sosialistiseksi yhteiselämäksi. Ylimenokautta edistetään eri tavoilla, joista yksi oli rauhanomainen rinnakkainolo. Rauhanomaisen rinnakkainolon alakäsitteitä on neljä. Nämä rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteen "alla" olevat käsitteet ovat niitä hyponyymejä (seemejä)²⁷, jotka aukaisevat rauhanomaisen rinnakkainolon käsitettä ja jotka joissakin konteksteissa voidaan korvata käsitteellä rauhanomainen rinnakkainolo:

1. luokkataistelu (Neuvostoliiton siirtyminen kapitalismista sosialismiin ja luokkataistelu kapitalistisissa maissa),

2. taloudellinen kilpailu,

3. ideologinen taistelu ja

4. maailman vallankumouksellinen prosessi.

Neuvostoliiton perustuslaki ja kommunistisen puolueen asiakirjat määrittelyn pohjana

Vuoden 1977 perustuslaissa (aikaisemmat perustuslait vuosilta 1918, 1924 ja 1936) rauhanomainen rinnakkainolo on yksi päämäärä kommunismin edistämiseksi. Se mainitaan leniniläisen rauhanpolitiikan yhteydessä, ei valtioiden välisiä suhteita yleensä selventävässä luvussa. Rauhanomaiselle rinnakkainololle viisi synonyymistä merkitystä ovat: kansainvälisten edellytysten turvaaminen kommunismin rakentamiselle, Neuvostoliiton valtakunnallisten etujen suojaaminen, sosialismin asemien lujittaminen, kansallisen vapautuksen ja sosiaalisen edistyksen puolesta käytävän taistelun tukeminen, hyökkäyssotien estäminen sekä yleisen ja täydellisen aseistariisunnan aikaansaaminen. Se on luokkataistelun muoto, joka vie sosialismia kohti maailmanlaajuista voittoa. Perustuslain mukaan yksityisomaisuuteen perustuva kapitalismi voi kukoistaa vain pitämällä yllä sotatilaa. Edellytys rauhalle on yhteisötalous.

Sen sijaan kommunistisen puolueen vuoden 1961 ohjelmassa (aikaisemmat vuosilta 1903, 1919) sanapari rauhanomainen rinnakkainolo mainitaan seitsemässä eri kontekstissa.²⁸ Ensin annetaan ajallinen rajoite rauhanomaiselle rinnakkainololle. Se on tarkoitettu "siksi ajaksi kuin maailma on jakautunut kahteen järjestelmään". Käsite liittyy neuvostovaltion perinteeseen ja on "V.I. Leninin kehittämä periaate erilaisten sosiaalisten järjestelmien rauhanomaisesta rinnakkainolosta". Sitä luonnehdittiin "inhimillisen yhteiskunnan kehityksen välttämättömyydeksi". Puolueohjelmassa antonyymi käsitteelle on sota: "Sota ei saa olla kansainvälisten erimielisyyksien ratkaisujen väline. Rauhanomainen rinnakkainolo tai katastrofaalinen sota. Vain näin esitetään historian kysymys."²⁹ Se on "luokkataistelun erityinen muoto, joka vahvistaa sosialismin asemaa". Juuri rauhanomainen rinnakkainolo "antaa kapitalististen maiden työläisille edullisemmat mahdollisuudet taisteluun".

Heinz Ischreyt toteaa analysoidessaan vuoden 1961 puolueohjelmaa semanttisesti, miten asiantuntijat ja maallikot tarkoittavat käsitteellä rauhanomainen rinnakkainolo eri asioita. Puolueohjelmassa annetaan käsitteelle "erityissisältö". Se merkitsee kyllä luopumista sodasta välien selvittelyssä, mutta ei kuitenkaan luopumista kaikenlaisista sodista. Sosiaaliset vapautussodat ja luokkataistelun kiihtyminen ovat rauhanomaisen rinnakkainolonkin vallitessa toivottavia. Kun puolueen neljäs ohjelma hyväksyttiin marraskuussa 1986, eivät luokkataistelu ja vallankumous olleet enää ensimmäisellä sijalla agendalla. Sen sijaan idän ja lännen välisiä suhteita käsiteltiin yleisillä liennytykseen liittyvillä käsitteillä.³⁰ Syynä sovinnollisille suhteille pidettiin teknistä kehitystä.³¹ Rauhanomaisen rinnakkainolon perusajatus oli yksi leninismin - ei enää Leninin - "suurimmista saavutuksista". Enää ei ollut kyse määritelmien revoluutiosta vaan tyhjiösanojen aluevaltauksesta.

Rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteen konteksti puolueasiakirjoissa 1917-1986

Neuvosto-opin mukaan kommunistisen puolueen vuosikirjat muodostivat teoreettisen perustan kommunistiselle ajattelulle. Vuosikirjoissa oli tarkat asiasanaluettelot, joiden perusteella annettiin käsitteille syventävä merkitys.³²

Kommunistisen puolueen asiakirjojen indeksissä annetaan rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteelle ja sen seemeille 654 viitettä seuraavasti³³:

Eri vuosina korostettiin eri merkityksiä:

Puolueasiakirjojen indeksissä ensimmäinen viittaus käsitteeseen rauhanomainen rinnakkainolo on 14. puoluekokouksessa 1925. Rauhan takaamista pidettiin tärkeänä siksi, että oma maa pääsisi kehittymään. Ulkopolitiikassa tarvittiin "hengähdystauko", jonka ajaksi Neuvostoliiton suhteet kapitalistisiin maihin perustuisivat niin kutsuttuun rauhalliseen yhteiselämään, "vaikka järjestelmien välinen vastakkaisuus kasvaakin"³⁴. Taloudellisista suhteista kapitalistisiin maihin uskottiin saatavan melkoisesti etuja, "kunhan samalla kiinnitetään huomiota maamme riippumattomuuden säilyttämiseen". Tällöin tulivat esille ne ominaisuudet, jotka myöhemminkin liitettiin rauhanomaiseen rinnakkainoloon, vaikkakaan ei näin suorasanaisesti: rauhanomainen rinnakkainolo on ajallisesti rajattu, tarkoittaa sodan poissaoloa, mutta järjestelmien vastakkaisuus kasvaa. Päämääränä on saada suhteista taloudellista hyötyä.

Viisivuotiskautena 1965-1969 rauhanomaisen rinnakkainolon viitteiden käyttömäärä romahti. Lukumääräisesti eniten viitteitä on viisivuotiskautena 1975-1979.³⁵

Käsitteen esiintymisessä on havaittavissa seuraavat vaiheet:

Sanayhteys

Lauseyhteydessä korostettiin:
43 % taistelua: anti-imperialismi, leniniläinen vallankumous, kommunismin voittaminen, sosialistisen leirin mahti, työväen edistys, monopolien vastustus, vapautustaistelu.
41 % rauhaa: liennytys, sopimus Yhdysvaltojen kanssa, sekaantumattomuus, aseriisunta, yhteistyö, yleinen rauha, taloudellinen pitkäjänteinen yhteistyö, realismi, keskustelut, maailmansodan estäminen, ystävälliset suhteet
16 % molempia. Neuvostomarxilaiselle kielenkäytölle tyypilliseen tapaan rauhanomainen rinnakkainolo esiintyi myös dialektisissa lauseissa, joissa painotettiin sekä rauhaa että taistelua: yhteistyö, rauhan edistäminen, vapautusliikkeet, imperialismin vastustus, luottamus, sosialismin kehittymiselle paremmat olot, hyvät taloussuhteet, kommunismin materiaalinen perusta, liennytys, sosialististen maiden yhtenäisyys, edistyksen liitto, yhteistyö, kansojen vapaus, ETYK, rauhan voimien tiiviys, rauha, aseistariisunta, demokratia, sosialismi rauhanomainen ongelmien ratkaisu, paljastaa imperialistien hankkeet, kohottaa puolustusta, luottamus, yhteistyö, este imperialistisille hyökkäyksille.

Päämääräksi mainittiin:

44 % sosialismin voitto (ei ollenkaan 1974-75, vuonna 1961 eniten)
20 % yhteistyö (ei ollenkaan 1960-luvulla, vain 1956-1959, 1975-1978)
20 % oman kehityksen edistäminen (ei ollenkaan 1961-73)

16 % ei päämäärää mainittu

Puheyhteys
25 % ulkopolitiikka
11 % talous
10 % kommunististen puolueiden kokous
5 % ideologia

49 % ei selkeää puheyhteyttä

Rauhanomaisen rinnakkainolon käsitettä käytettiin seuraavissa konkreettisissa konteksteissa:
1. Puhuttaessa taloudellisista suhteista länsimaiden kanssa.
2. Puhuttaessa Varsovan liiton kanssa imperialismin vastustamisesta ja demokratian puolustamisesta.
3. Puhuttaessa Intian, Suomen ja muiden sitoutumattomien maiden politiikasta, sekaantumattomuudesta jne.
4. Puhuttaessa tasapuolisen kaupan kehityksestä Saksan Liittotasavallan, Yhdysvaltojen ja Ranskan kanssa.

Käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo hyponyymejä eli alakäsitteitä ovat luokkataistelu, taloudellinen kilpailu, ideologinen taistelu ja maailman vallankumouksellinen prosessi. Kun näitä käsitteitä tarkastellaan semanttisissa yhteyksissä, täsmentyy niille seuraavia merkityksi ja merkitysten siirtymiä:

Yhteenvetona voi sanoa, että ideologinen taistelu tarkoitti yhtä usein Neuvostoliiton omaa kasvatusta ja kehitystä kuin kapitalistisen järjestelmän kritisointia:

24 % (eniten vuonna 1967) kommunistinen kasvatus

26 % (eniten vuonna 1976) kapitalismin kritiikki

9 % (eniten vuonna 1956) sosialismin edut.

Vuosina 1917-1982 käsitteeseen sosialistinen vallankumous on NKP:n asiakirjojen indeksissä 208 viitettä. Vallankumouksesta puhuttiin erityisen runsaasti vuosina 1917, 1967 ja 1977. Näille vallankumouksen merkkivuosille sijoittuu 70 prosenttia viitteistä. Käsite saa seuraavanlaisen asiasisällön:

30 % vallankumouksen edellytyksiä ovat Neuvostoliiton esimerkki, vahvistuminen ja

yhtenäisyys (ei enää vuoden 1957 jälkeen)

30 % vallankumous tarkoittaa liittoa talonpoikien kanssa, sisäistä demokratiaa, yhteiskunnallista omaisuutta, hyväksikäytön loppumista, proletariaatin diktatuuria, parlamenttia, tiedettä (Leninin muistopäivinä 1960-luvulla)

20 % Leninin kehittämä oppi

10 % ihmiskunnan korkeampi kehitys.

NKP:n asiakirjoissa vallankumoukselle annetaan enimmäkseen epäideologinen merkitys. Se tarkoitti menetelmää, jolla akuutti nälänhätä voidaan poistaa: "Lokakuun vallankumousta ei voi erottaa leivästä. Työläisille vallankumous merkitsi leipää sanan kaikista suorimmassa merkityksessä."³⁶

Neuvostoliiton päämiehet ja rauhanomaisen rinnakkainolon käsite

Leninin 55-osaisen koottujen teosten indeksissä rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteeseen on 88 viitettä. Useimmiten Lenin yhdisti käsitteeseen rauhanomaisesta rinnakkainolosta käsitteet luokkataistelu ja sosialistinen vallankumous. Hän uskoi vallankumouksen tapahtuvan muissakin maissa lähivuosikymmeninä ja kehitti ajatuksensa suhteista kapitalistisiin maihin sen mukaisesti. Koska hän ulkomailla asuttuaan tiesi kehitystasojen eron, pyrki hän saamaan taloudellisia sopimuksia ylimenokaudelle. Tähän ajallisesti eri tahtiin kehittyvään vallankumousvalmiuteen perustuu oppi Leninin "rinnakkainolosta". Neuvostovaltion oli selvittävä nälänhädästä: "Ensimmäiselle sijalle on noussut kaksi kysymystä: kysymys leivästä ja kysymys rauhasta. Neuvostoliitto tarvitsee kapitalistisia maita fyysisen kurjuuden poistamiseksi, mutta myös kapitalistiset maat tarvitsevat Neuvostoliittoa pystyäkseen laajentamaan markkinoitaan."³⁷

Lenin viittasi rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteeseen vuonna 1918 kirjoituksessaan Outoa ja hirvittävää. Sosialistinen tasavalta ei voi olla olemassa “siirtymättä kuuhun” ellei se voi solmia rauhaa imperialistien kanssa tehdäkseen taloudellisia sopimuksia. Maailmanlaajuiset taloussuhteet vaikuttavat kehitykseen kaikkein eniten: "Nälkäinen työläinen on avuton vallankumouksemme vastustajien ja porvarillisen mainonnan edessä."³⁸

Stalinin kootuissa teoksissa on 12 ulkopolitiikkaa käsittelevää puhetta. Hänelle rauhanomainen rinnakkainolo tarkoitti teknisten taitojen tuontia puolustuskyvyttömälle Neuvostoliitolle, mahdollisuuksia kehittää oman maan raskasta teollisuutta, mutta myös yhteyksien luomista kapitalististen maiden työläisiin kutsumalla heitä tutustumaan Neuvostoliiton saavutuksiin. Sodan alkaessa Stalin uskoi länsimaisten "toivioretkeläisten" taistelevan Neuvostoliiton puolella. Luokkataistelun päämäärä oli kulakkien vastustaminen, kollektivisointi sekä valvonta ja osaamattomuuden poistaminen.

Puoluekokouksessa vuonna 1956 toi Hrushtshov esille iskulauseen: joko rauhanomainen rinnakkainolo tai katastrofaalinen atomisota. Hänellä oli selkeä status quo määritelmä: "Päämääränä on molempien järjestelmien rauhanomainen rinnakkainolo. Niiden rauhanomainen kilpailu talouden, tieteen ja tekniikan alalla." Rauhanomaisen rinnakkainolon sanottiin yllättäen perustuvan Bandungin konferenssiin ja kuin osoituksena tästä kesällä 1957 politbyrosta erotettiin ne, jotka eivät olleet ymmärtäneet, että "kommunismin puolesta on toteutettava rauhanomaisen rinnakkainolon politiikkaa ja kansojen ystävyyttä". Pyrittiin sopimuksiin ennen kaikkea kolmannen maailman valtioiden kanssa ja kilpailuun ja yhteistyöhön tähtäävään "rauhanomaiseen vastakkainasetteluun" länsimaiden kanssa. Ajatuksena oli, että taloudellinen kilpailu kääntyisi pitkällä aikavälillä kommunismin voitoksi, koska kapitalististen maiden ristiriidat kärjistyisivät.

Vasta tuolloin ensimmäisen kerran tulivat esille käsitteet ideologinen taistelu ja taistelu kapitalismin ja sosialismin välillä. Vuosina 1955-1959 rauhanomaisen rinnakkainolon merkitykseksi nousi toisen maailmansodan voittojen huumassa ja avaruudessa Sputnikin, Gagarinin ja Titovin avaruuslentojen johdosta usko taloudellisen kilpailun voitokkuuteen. Tekniikan ja tieteen keinoin taloudellinen kilpailu kääntyisi pitkällä aikavälillä kommunismin voitoksi. Hrushtshovia voisi hänen sanavalintojensa perusteella pitää jopa perinteisenä valtionpäämiehenä, jonka päämäärä oli vain oman valtion vallan kasvattaminen.

Mutta jo vuonna 1959 tämän juridisen määritelmän ohella alettiin puhua leniniläisestä rauhanomaisen rinnakkainolon politiikasta. Hrushtshovkin oli luopunut sovittelevasta kannastaan ja alkanut antaa käsitteelle määritelmän ideologisen taistelun muotona: "Rauhanomaiselle rinnakkainololle rakentuva politiikkamme helpottaa kapitalistisissa maissa kommunististen puolueiden ja muiden edistyksellisten organisaatioiden toimintaa."³⁹ 1960-luvulla pidettiin osoituksena rauhanomaisen rinnakkainolon toteutumisesta läntisten kommunististen puolueiden vahvistumista ja työläisten lakkojen lisääntymistä. Niiden uskottiin osoittavan konkreettisesti luokkataistelun voimaa ja vallankumouksen edistymistä. Rauhanomainen rinnakkainolo oli "anti-imperialististen voimien yhtenäisyyttä taantumusta ja sotaa vastaan".

Mutta 1970-luvulta lähtien etusijalla ei ollut enää työväestö vaan valtion ja sen apparaatin merkitys. Rauhanomainen rinnakkainolo merkitsi Brezhneville keinoa estää tiedot länsimaiden huimasta taloudellisesta kehityksestä, sekä ideologista taistelua. Viittaukset maailmanvallankumoukseen ja luokkataisteluun ohittivat oman valtion hyvinvointiin liittyvien viittausten määrän. 1970-luvulla Euroopan turvallisuuskonferenssin yhteydessä ja sen jälkeen käsitteen lauseyhteys viittasi myös omanlaiseensa liennytyspolitiikkaan: "Euroopan turva- ja yhteistyösopimus ilmentää yhteiskuntajärjestelmiltään erilaisten valtioiden välisen rauhanomaisen rinnakkainolon leniniläisiä periaatteita. Se osoittaa myös, että nämä periaatteet voidaan toteuttaa käytännössä."⁴⁰ Päämääräksi mainittiin enää harvoin omistusjärjestelmien muuttaminen, paremmuuden osoittaminen tai kommunistinen yhteiskunta. 1970-luvulla tavoitteena olivat epämääräisesti "rauha ja vapaus". Keinoja päämäärän saavuttamiseksi olivat kasvatus ja koulutus. Enää ei puhuttu Leninin perinnöstä eikä vastakkaisista järjestelmistä. Koko ETYKiin kuuluvaa sanastoa alettiin toistaa käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo yhteydessä.

Juri Andropov, joka toimi puolueen pääsihteerinä 1982-84, tuli KGB:n johtajana ollessaan vuonna 1967 omassa määritelmässään lähelle rauhanomaisen rinnakkainolon leniniläistä tulkintaa: Rauhanomainen rinnakkainolo on luokkataistelun sitkeä muoto, jonka täytäntöönpanoon myös salainen poliisi osallistuu.⁴¹ Andropovin puhekokoelmassa on 32 puhetta vuosilta 1942-1983. Rauhanomainen rinnakkainolo mainitaan noin 40 prosentissa näistä puheista. Myös rauhanomaisen rinnakkainolon alakäsitteet olivat ahkerammassa käytössä kuin edeltäjänsä Brezhnevin kaudella: ideologinen taistelu kahden järjestelmän välillä sekä luokkataistelu mainitaan 11 puheessa, maailmanvallankumouksellinen prosessi sekä taloudellinen kilpailu kuudessa puheessa.⁴²

Jo vuoden 1978 jälkeen sanaliitto alkoi jäädä pois käytöstä samoin kuin muukin neuvostomarxilainen ideologinen sanasto. Vallankumouksellisen koexistensin tilalle kehittyi konvergenssiteoria, uusi sukupolvi odotti yhä selvemmin länsimaisia vapauksia ja kulutustrendejä. Vuonna 1986 käsite rauhanomainen rinnakkainolo poistettiin puolueohjelmasta kokonaan.

Mihail Gorbatshovin aikana käsite mainittiin entistä harvemmin. Gorbatshov tulkitsi käsitteen enemmän yleishumaanisesti: "Uskollisuutemme rauhanomaisen rinnakkainolon politiikalle on osoitus uuden yhteiskuntajärjestelmän voimasta ja luottamuksesta sen mahdollisuuksiin.⁴³

Neuvostoliittolaisen tutkijan Valeri Jegorovin mukaan rauhanomainen rinnakkainolo pohjautuu sellaisiin periaatteisiin, jotka mahdollistavat kansainvälisen konfliktin estämisen samaan aikaan kun vallankumous edistyy yksittäisissä maissa: "Rauhanomainen rinnakkainolo ei ole mikään 'joka paikan lääke', joka pelastaisi kapitalistisen maailman luokkataistelulta, sosiaaliselta vallankumoukselta ja kansalliselta vapautusliikkeeltä. Se ei tarkoita sosiaalisen eikä poliittisen status quon säilyttämistä eikä ideologisen taistelun heikentymistä. Se vaikuttaa kapitalistisissa maissa tapahtuvaan luokkataisteluun."⁴⁴

Johtopäätökset

Neuvostovaltio julisti ideologiseksi perustakseen tieteellisen kommunismin. Tämän opin mukaan yksi kehityksen lainmukaisuuksista on väistämätön suunta kapitalismista kommunismiin. Ylimenokauden lainmukaisuutta edistettiin ”siinä vaiheessa, kun on vielä olemassa tuhoon tuomittuja vanhoja kapitalistisia valtioita" erilaisilla menetelmillä. Yhtä näistä menetelmistä kutsuttiin käsitteellä rauhanomainen rinnakkainolo.

Marxilaisleniniläisenä käsitteenä sanapari ei tarkoittanut rauhanomaista merkityksessä levollinen ja rauhallinen eikä rinnakkainoloa merkityksessä rinnakkainen olemassaolo, vaan määrätietoista maailman muuttamista. Se oli käsite, standardisoitu ammatti-ilmaisu, terminus technicus. Jatkuvan konfliktin olemassaolo ei näy käsitteen vartalossa, niissä sanoissa joista käsite muodostuu. Asiaan vihkiytyneet tarkoittavat rauhanomaisesta rinnakkainolosta puhuessaan eri asiaa kuin ne, jotka eivät ole asiasta perillä.

Rauhanomaisen rinnakkainolon merkitys pysyi samana, mutta sen nimissä harjoitetun politiikan menetelmät kehittyivät maailmantilanteen mukaan. Semantiikan terminologiassa tämä tarkoittaa, että rauhanomaisen rinnakkainolon idea on pysynyt samana, mutta seemit ovat muuttuneet. Tässä artikkelissa on kartoitettu ideaa käsitteen takana ja sen seemejä, alakäsitteitä, Neuvostoliiton päämiesten puheissa ja kommunistisen puolueen asiakirjoissa. Neuvostoliiton ulkopolitiikan kaksi päätehtävää oli taloudellisten olojen kohentaminen sekä kapitalististen maiden muuttaminen eli "kehittäminen". Näiden kahden päämäärän yhdistämiseksi kehitettiin oppi rauhanomaisesta rinnakkainolosta.

Semanttisen sanakenttäteorian avulla oli mahdollista tarkentaa käsitteen merkitystä ja mielekkyyttä. Kun semanttisia kenttiä rakennettaessa kysyttiin, mitä menetelmiä Neuvostoliitto oli valmis käyttämään ideologista päämäärää edistääkseen, osoittautui, että menetelmät mukailivat sekä Neuvostoliiton omaa taloudellista kehitystä että kansainvälisen politiikan ja kylmän sodan ongelmia. Lähin synonyymi rauhanomaiselle rinnakkainololle oli Leninin aikana vallankumous, Stalinin aikana luokkataistelu, Hrushtshovin aikana taloudellinen kilpailu ja Brezhnevin aikana ideologinen taistelu. Valtiollisen järjestelmän heiketessä liukui merkityskenttä ideologisesta käsitteellisestä merkityksestä lingvistiseen "pinnalliseen" merkitykseen. Maailmanpolitiikassa alettiin puhua tyhjiösanoista.

Leninin piti omana aikanaan ennen kaikkea selvitä nälästä, Stalinille vihollinen oli pelko sisäisestä vastavallankumouksesta, Hrushtshoville ydinsota, Brezhneville taloudellinen taantuminen ja Gorbatshoville demokraattisten oikeuksien puuttuminen sosialistisessa yhteiskunnassa. Näitä eri vihollisia vastaan taisteltiin menetelmillä, joiden yhteisnimitys oli rauhanomainen rinnakkainolo.

Länsimaisten tutkijoiden mukaan rauhanomaisen rinnakkainolon nimissä harjoitettu politiikka "legitimoi kapitalististen maiden rauhanomaisen muuttamisen sosialistiseksi". Se on "ajallisesti rajattu, eikä tarkoita lopullista rauhaa", "machiavellinen strategia, joka painottaa tilanteen mukaan kooperaatiota ja konfrontaatiota" ja "hyödyttää yksipuolisesti kommunisteja".⁴⁵

Semanttinen teoria hylkää kokonaan käsityksen "väärin käytetystä sanasta" silloin, kun on kyse asioista, jotka ovat tyypillisiä vain toiselle.⁴⁶ Kun Neuvostoliitossa käytettiin käsitettä rauhanomainen rinnakkainolo, ei ollut kyse harhautushalusta eikä edes "ideologisesta polysemiasta"⁴⁷, vaan huomattavasti monimutkaisemmasta ilmiöstä. Koska neuvostoliittolaiset sijoittivat käyttämänsä käsitteet hierarkkiseen sanakenttään ja määrittelivät ne tarkasti, osoittivat länsimaiset tutkijat ja poliitikot syyttäessään neuvostoliittolaista kielenkäyttöä manipulaatioksi tai propagandaksi lähinnä heikkoa tietotasoa tai vähäistä ymmärrystä käsitteiden merkityksestä. Käsitejärjestelmään kuuluu ajatusjärjestelmä eikä siksi ”ole edes mahdollista tarkastella käsitteitä pelkästään manipuloitavina propagandarakennelmina". Tulkintaan vaaditaan melkoista sosiokulttuurista tuntemusta toisen maailmankuvasta. Harhautuksesta voi puhua vain, jos syyttäjällä itsellään on tiedossa käsitteen oikea sisältö.⁴⁸

Rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteen hierarkkinen sanakenttä

Kirjastojen luokitusjärjestelmän rakenne pohjautuu hierarkkiseen asiaryhmittelyyn. Se jakautuu pääluokkiin, jotka jakautuvat alaluokkiin ja jakamista voidaan jatkaa kunnes päästään haluttuun tarkkuuteen aineiston sisällönkuvailussa. Semanttisessa kentässä hierarkkisesti järjestetyt sanat eivät ole synonyymeja, mutta niitä voidaan käyttää puhuttaessa määrätystä ilmiöstä. Ne kuuluvat samaan käsitteelliseen alueeseen. Kaikilla semanttisen kentän sanoilla on joku suhde toisiinsa. Semanttiset kentät muodostuvat määrätyn ideologian ja kulttuurin piirissä. Joissakin kulttuureissa, kuten Neuvostoliitossa, niitä muodostettiin tarkoituksella, selvennykseksi. Länsimaisessa kulttuurissa ja politiikassa sanojen ja käsitteiden kulttuurisiin merkityseroihin ei ole perinteisesti kiinnitetty niin voimakasta huomiota. Ainoastaan antropologit ovat hyödyntäneet sanakenttäteoriaa tutkiessaan eri kulttuureiden uskomuksia ja päättelyä.

Suomen poliitikkojen ja tutkijoiden määritelmiä