Nordic Business Forumissa 15.9.2022: Kriisit luovat muutosta, mutta paljon on kiinni siitä, millaisia ideoita meillä silloin lojuu valmiina. Siksi perustehtävä on kehittää vaihtoehtoja vallitseville käytännöille ja pitää ne elossa silloinkin, kun ne ovat poliittisesti mahdottomia. (Rutger Bregman)

Uusi suuri kertomus: Ei se että kaikki asuu metsän ja pellon keskellä, vaan eri kokoisissa 90 prosenttisesti omavaraisissa digiyhteisöissä.

Yhdessä työskenteleviä yhteisöjä on vaikeampi hajottaa
kuin yksilöitä, jotka on opetettu selviytymään itsestään.

 Uusia tarpeita olen kutsunut vuorovaikutustarpeiksi. Olemme tulossa perustarpeiden yhteiskunnasta. Elämme nyt tavaratarpeiden yhteiskuntaa. Olemme siirtymässä vuorovaikutusyhteiskuntaan. Informaatioteknologia muodostaa sen välttämättömän rakenteen, niin kuin maantiet ja satamat muodostavat välttämättömän rakenteen tavaratarpeiden yhteiskunnalle. Tästä eteenpäin vievä voima on ihmiskontaktien ja vuorovaikutuksen kehittyminen. Olemme tulleet pois suunnittelun aikakaudesta, jolloin ajateltiin, että joku erityisesti suunnittelutehtävään varattu joukko voisi tehdä suunnitelman, jonka muut sitten toteuttavat. Kansalaisliikkeiden avulla, pienryhmätoiminnalla ja ruohonjuuritasolla saadaan alkamaan tämä tulevaisuuden rakennustyö. (Pentti Malaska 1983)

Ekokylien tehtävä on saatella nykyinen järjestelmä menneisyyteen ja luoda uusia malleja. Vallitsevaa todellisuutta vastaan taistelemalla ei muuteta mitään. Muutos on mahdollinen vasta, kun on rakennettu uusi malli, joka tekee vallitsevasta vanhentuneen. Tulevaisuudessa tarvitaan joustavia, paikalliseen synergiaan ja yhteistyöhön nojaavia mikro- ja nanotalouksia, osuuskuntia ja yhteisöomisteisia yrityksiä, jotka palvelevat yhteisöä tuhoamatta tulevien sukupolvien elämän edellytyksiä.
 (Richard Buckminster Fuller)

Tulevaisuus ei ole mikään käytävä joka käy koko ajan ahtaammaksi ja pienemmäksi.
Tulevaisuus on mahdollisuuksien universumi jossa eletään synergiassa luonnon kanssa.

 Meidän on turha odottaa, että tätä irrationaalista menoa voitaisiin pysäyttää yksistään rationaalisin keinoin. 1960-luvulla kukaan ei ymmärtänyt ideaa puutarhakaupungeista, kunnes niitä rakennettiin Lontooseen ja siitä ne yleistyivät. Ehdotankin, että ekokylistä tehtäisiin tämän ajan kokeilualueita, olkoot sitten reservaatteja dropauteille, permakultturisteille, autarkisille ryhmille - kunhan yhteiskunta sallisi kokeilut. Ajatella että syrjäytynyt nuori (= ihminen joka ei halua elää kulutusyhteiskunnan säännöillä) saattaa viedä valtion "kilpailukykyä parantavista" varoista 100 000 euroa vuodessa! (Psykologi ja tietokirjailija Pertti Luukkonen)

Ekokylä ei viittaa vain teknologiaan. Ekokylä tarkoittaa paikallisesti omistettua ja sosiaalisesti vastuullista yhteiselämää, jossa asukkaat yhdessä kehittävät
sosiaalista, taloudellista ja henkistä elämää.

Globaali markkinatalous tarvitsee ehdottomasti ihmisiä,
jotka kooperoivat toistensa kanssa kolmen kilomerin säteellä.

Rooman klubi kirjoitti raportin Kasvun rajat vuonna 1972. Siitä lähtien on ilmestynyt vuosittain yhä enemmän tutkimuksia, joiden yhteenveto on selkeä: meidän on opittava elämään kestävästi, jos haluamme lajina säilyä. Erityisesti YK on osoittanut huolensa järjestämällä huippukokouksia ja julkaisemalla laajoja tutkimuksia. Ylenmääräinen kulutus vaarantaa jo nyt niitä elämää ylläpitäviä järjestelmiä, joista ihmisen olemassaolo riippuu.

Osa seuraavista jutuista on kirjoitettu Maailman ekokyläpäivän kunniaksi 10.9.2019. Lähetetty useaan lehteen, ei julkaisu.

Ekokylät pilottihankkeita kestävästä elämäntavasta

Ekokyläliike eroaa aikaisemmista yhteisöllisistä kokeiluista monialaisuudessaan. Ekokylät ovat uskonnollisesti sitoutumattomia, niissä ei ole gurua, johtajia eikä hierarkkisia järjestelmiä. Niissä kehitetään sekä moderneja viljelyn, liikkumisen, energiantuotannon ja kiertotalouden keinoja että myös erilaisten ihmisten kykyä toimia yhdessä arkipäivän askareissa. Yhteisöissä kehitetään ”luksusluokan yksinkertaisuutta”, vastuullisuutta, huolenpitoa. paikallisia ratkaisuja globaalin ongelmiin. Ne ovat nuorisolle mahtava koulutuspaikkoja, mjoissa etsitään elämää joka periaatteessa voisi jatkua ikuisesti sosiaalisesti, ekologisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti.

Ekokylien idea on vuosien yritysten ja erehdysten aikana kehittynyt autarkisista haaveista ja valtiosta erillisistä kokeiluista maakuntien ja viranomaisten kanssa yhteistoimintaa harjoittaviksi kokeilualueiksi. Ne ovat eläviä laboratorioita, malliesimerkkejä kestävästä elämäntavasta. Kokeilu on ketterä tapa testata muutosta ja uusia toimintamalleja, joita maailmalla kovasti tarvitaan.

Korkealaatuinen mutta vähäpäästöinen elämä kehittyy yhteiskunnalle edullisesti, kun samanmielisten porukka voi kokeilla yhdessä uusia tekniikoita ja innovatiivisia ratkaisuja. Ekokylissä ideat viedään tuoreeltaan käytäntöön pienellä aikataululla, laajuudella ja budjetilla.

Ekologinen jalanjälki edellyttää pioneerikansalaisilta innovatiivisia ratkaisuja. Olisihan hassua asua ekologisesti, mutta ajaa sitten autolla töihin. Puhutaan kirkontornipolitiikasta: tuotanto, energia, koulutus- ja hoiva keskittyvät alueelle, jonka näkee kiivetessään kotikylän kirkontorniin. 

Omavaraisuus on tulevaisuudessa kulmakivi siksi, että energiaa voidaan säästää ja  pieniäkin paikallisia luonnonvaroja hyödyntää, kun alue on kylän kokoinen. Tuotanto vastaa todennäköisesti tarvetta, kun ihmiset voivat itse suunnitella, kasvattaa ja valmistaa elantonsa. Myös tuotannon hyöty koituu niille, jotka kantavat ympäristöhaitat ja jakavat tehtyjen päätösten ja niiden toteuttamisen seuraukset. Omavaraisuus edellyttää pioneerikansalaisilta kokeiluja nollaenergia- ja nollajäte-elämäntavasta, joustavia, paikalliseen synergiaan ja yhteistyöhön perustuvia mikro- ja nanotalouksia. Ekologisen jalanjäljen ohella kehitetään välittämisen ja hoivan kulttuuria.

Tanskalaisen Ross ja Hildur Jacksonin perustama Gaia-säätiö aloitti vuonna 1987 tarjota resursseja ekokylien kokeiluille ympäri maailmaa. The Global Ecovillage Network GEN perustettiin 1995. Vuonna 1998 YK nimesi ekokylät esimerkiksi ryhmässä Best Practices. Ekokylien verkosto sai edustajansa YK:hon ja se toimii demonstraatio- ja mallipaikkojen neuvonantajana YK:n talous- ja sosiaalineuvostossa. Vuonna 2019 puolet toiminasta rahoitettiin EU:n ja eri maiden ulkoministeriöiden toimesta, kolmanneksen maksoi Gaia-säätiö.

Maailmalaajuisesti puoli miljoonaa ihmistä asuu ekokylissä. GEN-verkostoon kuuluu tuhat lähes autarkia ekokylää. Euroopassa yhteisöjä on lähes 400. Senegal läntisessä Afrikassa on ehdoton ennätys: hallitus on ottanut ohjelmaansa kehittää 1400 maaseututaajamaa ekokyliksi.

Niin Sointulat kuin sosialistiset kolhoosit ja spirituaaliset hippiyhteisöt ovat ekokylien esiasteita. Vaikka useimmat kokeilut ovat hiipuneet, paljon paremmin ei ole käynyt sosialistisille tai liberaaleille rakennelmillekaan.

Vuonna 1977 sosiologi Carl Boggs alkoi kutsua uutta liikehdintää nykyajan prefiguratiiviseksi politiikaksi ja käytännöksi. Sloganit kuten „another world is possible“ tai „be the change you want to see“ kuvaavat uutta muutosprosessia. Abstraktit periaatteet ja haavekuvat eivät enää innosta nuorisoa, ei myöskään ainoastaan parlamenttaarinen edustuksellisuus. Prefiguratiivisen politiikan kolme perusslogania on Väline on osa päämäärä (means-ends equivalence), Vaihtoehtojen ja mallien luominen (building alternatives) ja  Prolepsisin konsepti - nykyisyyden avulla tulevaisuuteen.
Vaikka ollaan vielä kaukana utopian saavuttamisesta luovat mikropoliittiset käytännöt jo itsessään malleja.

Kestävien yhteisöjen Eurooppapäivää The European Day of Sustainable Communities vietetään 21.9. Myös kansainvälinen World Cleanup Day järjestää Yhteisöpäivän 21.9.

Marketta Horn, ekokylä- ja permakulttuuriaktivisti, maailmanpolitiikan tohtori.

Maailmalaajuinen ekokyläliike

Osallistuin Skotlannissa Findhornissa maaliskuussa 2002 järjestettyyn kuukauden mittaiseen ekokylä-koulutukseen Suomen GEN-Europe edustajana. Kurssille osallisti 78 eri ikäistä ihmistä ympäri maailmaa. Tälle kolmannelle kansainväliselle ekokyläkoulutukselle lähettivät edustajiaan monet yliopistot, Kestävän asumisen verkostot, EU, eri säätiöt ja järjestöt. Koulutus ei ollut vain ekorakentamista, omavaraistuotantoa ja permakulttuuria, vaan myös konsultaation, päätöksenteon ja keskinäisen kunnioituksen ja erilaisuuden hyväksymisen opetusta. Kaikilla meillä oli sama visio paremman maailman luomisesta ja miten jokainen voi vaikuttaa sekä kestävään kehitykseen että hyvään oloon.

Ekokylä-verkostossa kestävyys määriteltiin Brundtlandin komitean (1987) sanoin: Kehityksessä otetaan huomioon tämän päivän tarpeet niin että tulevilla sukupolville jää sama oikeus toteuttaa omia tarpeitaan. Tunnuslauseena ‘ajattele maailmanlaajuisesti, toimi paikallisesti’. Verkostoon kuuluu 1300 yhteisöä. Yhteisöt eivät ole enää marginaalisia ääri-ilmiöitä, vaan osa YK:n toimintaa. Yksikään niistä ei ole vielä täydellinen, mutta ne toteuttavat yheisiä periaatteita. Ekokylät ovat uusien ideoiden laboratorioita.

Ekokylän visionäärien oppi-isät (Fritjof Capra, Danah Zohar) puhuvat aurinkoaikakaudesta, paradigman muutoksesta. Meidän on opittava ajattelemaan perusteellisesti uudella tavalla - ei lineaarisesti, vaan syklisesti, ei mekaanisesti vaan orgaanisesti. Mielen kehittymistä ja ihmisen jaksamista ei voi erottaa siitä, minkälaisessa fyysisessä ympäristössä itse kukin asuu.

Juuri ekokylä auttaa ymmärtämään kokonaisuuden ja mikä vaikutus osilla on kokonaisuuden ylläpitämisessä. Ymmärretään, miten luomuruoka ja paikallisvaluutta liittyvät toisiinsa, miten päätöksentekojärjestelmä, ihmisten väliset suhteet, ekorakentaminen jne. tukevat toisiaan. Kun kaikki ovat yhteydessä toisiinsa, ei ole tärkeintä ja toiseksi tärkeintä asiaa, tärkeää on verkoston keskinäinen toimivuus. Ei voi ymmärtää yhtä asiaa muutoksessa ymmärtämättä koko muutoksen verkostoa.

"Haluaako ihmiskunta vielä istua autossa, joka ajaa 100 km/t kohti tiiliseinää? Miltä tuntuu kuluttaa aikaansa neuvottelemalla siitä, missä kukin istuu? Vielä on aikaa kääntää rattia, painaa jarrua." (David Suzuki)

"Toimintaan pystyvän järjestelmän on oltava valmiina silloin
kun muutokseen tarvittava poliittinen tahto syntyy."

Kuinka suuri on ekokylä?

Toimivan yhteisöön kuuluu 50 - 500 ihmistä. Noin 6000 asukkaan kylä on riittävän suuri, jotta sinne kannattaa kehittää peruspalvelut – ja samalla riittävän pieni, jotta ihmiset voivat tuntea ne, jotka valisevat päättämään arkisista asioista.

Kaikilla niillä ihmisillä tulee olla mahdollisuus osallistua päätöksentekoon, joihin päätökset vaikuttavat. Valitut henkilöt toimivat avoimesti, julkisesti ja aikarajoituksella. Avainsanoja ovat oma-aloitteellisuus, yhteisvastuu, suora vaikuttaminen, itsemääräämisoikeus, kansanäänestykset.

Mark Granovetter, 1973, sosiologi Standfordin yliopistolta, on todistanut pienyhteisöjen voiman. Yhteisö tarvitsee koossa pysyäkseen satunnaisia, heikkoja linkkejä. Jari Saramäki TKK vahvistaa: ”Jos heikot linkit poistaa voi se johtaa koko verkon yllättävään romahtamiseen. Mutta jos vahvat linkit poistaa, verkko sortuu tai hidastuu vain osittain, mutta ei romahda. Megaverkko paljastaa myös, että uskomus siihen, että suuret verkot maksimoivat aina tehonsa, ei pidäkään paikkaansa."

Gaia-säätiö rahoittajana

Vuonna 1991 tanskalaisen Gaia-rahaston perustajat Ross ja Hildur Jackson miettivät, miten heidän rahastonsa edistäisi parhaiten kestävyyttä. He tulivat siihen tulokseen, että maailmassa tarvitaan ennen kaikkea hyviä esimerkkejä siitä, miten eletään harmoniassa luonnon kanssa huipputeknologian aikakaudella. He teettivät tutkimuksen maailmaan perustetuista yhteisöistä. Gilmannin raportin nimellä kulkeva tutkimus osoitti, että vaikka erilaisia yhteisöjä on perustettu joka puolelle maailmaa, ei täydellistä mallia vielä ole. Kuitenkin yhdessä nämä mitä erilaisimmat projektit voivat antaa selkeän kuvan siitä, miten ihmiset elävät yhdessä kestävällä tavalla.

Ekokylä on ihmisen kokoinen kaiken kattava asuinalue, jossa ihmisen toiminta on harmoninen osa luonnollista maailmaa. Ekokylä tukee tervettä inhimillistä kehitystä ja sen toiminta voi menestyksellisesti jatkua loputtomiin. (Gilmanin määritelmä ekokylästä)

Gaia-säätiön ehdotuksesta aloittivat vanhimpien yhteisöjen edustajat yhteistyön. Vuonna 1995 pidettiin ensimmäinen ratkaiseva kongressi Skotlannissa: Ekokylät ja kestävät yhteisöt - elämän malleja uudella vuosisadalla. Kiinnostus yllätti järjestäjät moninkertaisesti. Findhorniin mahtui 400 osallistujaa, muiden piti jäädä odottamaan seuraavaa tapaamista. Ekokyläliikkeestä alkoi kasvaa maailmanlaajuinen verkosto. Vuonna 1998 YK nimesi ekokylät yhdeksi esimerkiksi ryhmässä Best Practices. Global Ecovillage Network sai edustajansa YK:hon ja se oli edustettuna Japanin huippukokouksessa.

Demografisesta kriisistä selvitään desentralisaatiolla. Onkin ymmärrettävää, että siellä missä ihmiset voivat itse määrätä ja toimia, ovat he valmiita ottamaan vastuuta tai heidän pitää ottaa vastuu säilyttääkseen asuinympäristönsä. Sinne syntyy kääpiökojuja, TanteEmma kirppareita, lähiliikennettä, paikallista energiantuotantoa, nopea internet ja maalaislääkärikin löytää kotinsa. Yhdistyselämä tällaisessa mikrostruktuurissa on itsesäänselvyys.

Uutta ennakoivat ryhmät ovat koko yhteiskunnan kannalta välttämättömiä. Ne voivat välittää arvokasta kokemusta muutosprosesseista, niiden edellytyksistä ja seurauksista siinä vaiheessa, kun yhteiskunta on kypsynyt myöntämään muutosten välttämättömyyden. Nykyhetken kiusalliset ja naurettaviksi leimatut kysymykset ja vaihtoehdot ovat usein tulevaisuuden viisaus. Yhteistä tulevaisuutta ei löydy, jos kasvuoptimismille kriittiset tutkijat jo ennakkoon suljetaan keskustelun ulkopuolelle. (Kai Henttonen, Aateprofiili)

Jos ongelmat ratkeaisivat eilisen keinoin, miksi vielä sietäisimme niitä?

Tänään syntyvän lapsen lapsen lapset ovat parhaassa iässä vuonna 2080

Yhteiskunnan rakenteet eivät tue arkipäivän rakenteita.
Sosiaaliset verkostot eivät synny tyhjästä, ne ovat oheistuotteita. (Liisa Horrelli )

GENin esitteestä:

GEN - Maailmanlaajuisen ekokyläverkoston ydintyö

🗺️ Maailmanlaajuinen ekokyläverkosto kokoaa yhteen 1115 ekokyläprojektia eri puolilta maailmaa. Se on koonnut kartan, jota jokainen voi tutkia ja etsiä ekokyliä, inspiraatiota ja tutustua ekokyläliikkeen laajuuteen. Etsi ekokylä!

💡 Maailmanlaajuinen ekokyläverkosto kerää ja jakaa ekokylistä ratkaisuja, jotka auttavat jokaista vähentämään hiilijalanjälkeään. Se auttaa myös vastustamaan ilmastonmuutoksen haasteita. Lainaa ratkaisu tai jätä sellainen kokemus, jota et vielä nähnyt mukana! Etsi ratkaisuja!

📈 Yhdessä eri puolilta maailmaa olevien tutkijoiden ja ekokylien kanssa on luotu ekokylävaikutusten arviointi – työkalu, jolla yhteisöt, ryhmät ja ihmiset voivat kartoittaa, analysoida ja esitellä työtään kulttuurisen, sosiaalisen, ekologisen ja taloudellisen uudistumisen edistämiseksi. Katso tulokset!

🎯 Ekokylät koostuvat ihmisistä, jotka ottavat tulevaisuuden omiin käsiinsä ja luovat yhdessä ystävällisemmän, turvallisemman, rikkaamman, monipuolisemman ja ekologisesti terveemmän maailman, jossa he haluavat elää sekä taloudelliset, ekologiset ja sosiaaliset käytännöt muutosta varten. Tutustu kestävän kehityksen tavoitteisiimme!

Kestävyyden kahdeksan tasoa

GENin perustajat alkoivat kirjata ekoyhteisöjen perusperiaatteita vuonna 1995. Vuosien varrella periaatteet tiivistyivät kahdeksaan tasoon, jotka jaoteltiin ekologisiin, sosiaalisiin ja henkisiin periaatteisiin.

1. Ekologisessa kestävyydessä 

on tärkeintä, että ihminen tuntee kuuluvansa siihen paikkaan, missä hän asuu. Hän tuntee viljelymahdollisuudet ja vuoden rytmin, elää harmoniassa ja synkronisesti ympärillä olevan ekojärjestelmän kanssa. Permakulttuurin mukaisesti koitetaan ottaa mallia luonnosta ja annetaan luonnon tehdä osa työstä.

* Ruoka tuotetaan itse tai hankitaan lähistön luomutiloilta. Kasvatetaan paikallisia perinteisiä lajikkeita mahdollisimman monimuotoisessa puutarhassa. Hybridisiemeniä ei käytetä vaan pyritään pääsemään siementenkin suhteen omavaraisiksi. Suositaan avointa pölytystä.

* Rakennukset valmistetaan paikallisista, käsittelemättömistä aineista niin, että niitä on helppo korjata ja ne hengittävät. Taloihin liitetään kasvihuoneet jatkuvan ruoantuotannon turvaamiseksi ja myös lämpöeristeeksi.

* Työt suunnitellaan niin, että ne vaativat minimaalista auton käyttöä. Yhteisössä autot omistetaan yhdessä ja ne toimivat uusiutuvilla energioilla (aurinko, pelletti, rypsi).

* Kierrätystä ja korjaamista tuetaan elämänmallilla, jota kutsutaan vapaaehtoiseksi vaatimattomuudeksi. Työkaluja ja kulutustavaroita käytetään yhdessä.

* Yhteisön jäsenet tietävät mistä vesi tulee ja miten se on käsitelty. Harmaat vedet käytetään uudestaan. Niin siivoukseen kuin puutarhaan käytetään vain luonnollisia aineita. Likavesien puhdistukseen käytetään kosteikkoja ja kasvien "biologista teknologiaa" (bakteerit, levät, mikro-organismit), esimerkkinä nk. living machine, luonnon teknologia.

* Kuivakäymälöiden tuotteet kompostoidaan, mieluiten kuitenkin mädätetään suljetussa tilassa.

* Lämmitykseen ja ruoan valmistukseen käytetään vain uusiutuvia energioita, aurinkovoimaa tai biomassaa. Jääkaappien sijaan suositaan kellareita ja erilaisia järjestelmiä vuodenajoista riippuen. Yhteisön jäsenet ovat valveutuneita energian ja veden käyttäjinä.

2. Koulutus

on  tärkeää ekokylässä. Siihen kuuluu niin henkilökohtainen kasvu kuin oppiminen ja luovuus. Lapsilla on mahdollisuus oppia tekemällä ja seuraamalla ja valitsemalla ne opettajat, jotka heitä kiinnostavat. Luokkahuoneena on koko ekokylä ja kaikki ovat oppilaita ja opettajia. Opetus nivotaan kokonaisuuksiin niin, että oppimistapahtumaa voi kutsua hologrammiksi. Ammatillista osaamista arvostetaan suuresti.

3. Kestävää kulttuuria

edistetään mm. rituaaleilla ja juhlilla. Laulu, tanssi ja kaikenlainen luovuus osoittavat ihmisen suhdetta ihmiseen itseensä, toisiin ja universumiin. Leikkien ja pelien avulla lisätään yhteisön jäsenten välistä luottamusta ja keskustelutaitoja.

4. Taloudellinen kestävyys

 tarkoittaa vapaaehtoista vaatimattomuutta, paikallispankkeja, paikallisvaluuttaa ja pieniä, paikallisia yrityksiä, jotka luovat yhteiset paikalliset markkinat. Yhteisö ei eristäydy muusta yhteiskunnasta vaan tiivistyy. Rahan käytön ja monetaarisen riippuvuuden vähentämiseksi kehitetään erilaisia vaihtojärjestelmiä, kuten LETS, keskinäinen tuki ja lahjojen anto, reilu kauppa. Paikallinen tavaroiden ja palvelujen vaihtojärjestelmä ja paikallisvaluutta takaavat sen, että varallisuus pysyy määrätyllä maantieteellisellä alueella. Välttämättömissä rahasiirroissa käytetään paikallisia tai eettisiä pankkeja.

5. Poliittinen kestävyys

tarkoittaa suoraa demokratiaa. Yhteisön täytyy olla niin pieni, että jokainen voi edustaa itse itseään. Usein päätökset tehdään piirissä konsensusperiaatteella. Päätöksenteossa kunnioitetaan jokaista ja päätösprosessi on läpinäkyvä.

6. Kestävä kommunikaatio

edellyttää resurssien turvaamista jokaiselle. Kyvyt, taidot ja laitteet jaetaan yhteisössä ja niistä on hyötyä myös yhteisön ulkopuolella. Yhteisö ottaa vastaan vieraita ja pitää yhteyksiä omiin verkostoihin ja myös politiikan eri tasoihin.

7. Henkinen ja hengellinen kestävyys

takaa jokaiselle mahdollisuuden kunnioittaa luomakuntaa oman vakaumuksensa mukaan, oli hän sitten uskonnollisesti tai esoteerisesti suuntautunut. Yhteisöllä on hiljentymispaikkoja sisätiloissa ja ulkona. Elämän muutoksia, vuodenaikojen syklisyyttä ja ihmisen kypsymisen syklisyyttä kunnioitetaan ja juhlitaan erilaisilla seremonioilla ja rituaaleilla. Rituaaleissa yhdistyy eksplisiittinen ja implisiittinen maailma - se jonka voimme nähdä, haistaa, kuulla, maistaa ja jota voimme kosketella ja se joka on primäärinen, näkymätön, mutta joka antaa muodon edellisille.

8. Kestävä terveydenhoito

painottaa ennakkoehkäisyä ja paikallisuutta. Ihmisillä on oikeus syntyä ja kuolla omassa kodissaan. Perinteisiä ja täydentäviä hoitoja käytetään rinta rinnan, modernilla lääketieteellä samoin kuin kansanparannustaidolla on yhtä arvostettu asema.

 

Muutokseen kaivataan "pyhää aktivismia"

Käsite pyhä aktivismi tarkoittaa, että jos henkisyys on vain yksityistä ja itseriittoisaa  ja vailla autenttista poliittista ja sosiaalista tietoisuutta, hyödyttää se vain vähän kamppailussa tuhoon johtavan kehityksen oikaisemiseksi. Toisaalta aktivismi, johon ei liity henkinen ja psykologinen itsetuntemus ja joka ei ole juurtunut jumalalliseen totuuteen, viisauteen ja myötätuntoon, vain jatkaa hyvästä tarkoituksesta huolimatta sitä ongelmaa, jota se yrittää ratkaista. Jos syvä henkinen visio pohjautuu käytännön pyrkimyksiin muuttaa nykyiset poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset instituutiot, kehittyy toimintaan pyhä voima - viisauden ja rakkauden voima. Väkivallattomuus, rukoukset (henkilökohtainen tai johonkin uskoon liittyvä) ja meditaatio ovat pyhän aktivismin keskeisiä ainesosia. Ne luovat kauniin vaihtoehdon.

Jotta voi puolustaa pyhyyttä, on tiedettävä, mitä pyhyys on. Tämä on yhteisöjen ja ekokylien arvokas tehtävä: työskennellä yhteisen myönteisen tavoitteen saavuttamiseksi, realistinen visio regeneratiivisesta ja hyvästä tulevaisuudesta, joka sallii miljoonien luopua vanhasta järjestelmästä ja luoda uusia todellisuuksia yhdessä.

Yhteisöillä ja ekotuotteiden käyttäjillä on arvokkaita kokemuksia jaettaviksi. Monet tärkeät pyhät aktivismit eivät ole onnistuneet, koska aktivistit eivät ole aina pystyneet ratkaisemaan tilanteista johtuvia väärinkäsityksiä ja ristiriitoja. Yhteisöt, jotka ovat oppineet jakamaan, tekemään yhteistyötä, kommunikoimaan ja pitämään toisistaan, ovat kehittäneet sosiaalisia taitoja ja valmiuksia. He pystyvät rakentamaan vahvoja joukkueita ja käsittelemään kriittisiä tilanteita hedelmällisellä tavalla maailmassa, missä on kilpailua, vihaa, valtataisteluja ja mustasukkaisuutta.

Ekokylät ja yhteisöt puolustavat globaalina liikkeenä sitä mikä ihmiselle on pyhää: perhe, ystävät ja yhteisö, biodiversiteetti ja luonnon kauneus, sukupolvien tulevaisuus. Ekokylissä vaalitan ihmisoikeuksia ja maan oikeuksia, ja yhteistä päämäärää, mikä on Äiti Maan suojelu.

"Ihmisten on saatava muuttua vihaisista kansalaisista osallistujiksi. Tarvitsemme luotettavaa tietoa resursseista ja monitoreista. Ekonomistit ovat ryöstäneet ihmisiltä uskon siihen, että yhdessäkin voidaan toimia." (Volker Stollorz , PuZ 11.6.2011)

Digiaika sopii ekokylämalliin

Teollisena aikakautena taloutta ovat johtaneet isot hierarkkiset korporaatiot. Tuotantoon tarvittiin suuria pääomia ja valtio tuki yrityksiä niiden hankkimisessa. Digitaalisena aikana syntyy horisontaalista, yhteistyöhön perustuvaa tuotanto, johon ei tarvita suuria alkupääomia. Koordinoivan roolin ottavat operaattorit. Yhteistuottajuus eli co-production tuotannossa tarkoittaa, että palveluihin osallistuvat niin tuottajat kuin käyttäjät yhdessä. Tämä johtuu siita, että digipalvelujen onnistumisen kannalta käyttäjä on keskeisessä asemassa. Palvelut on helposti räätälöitävissä käyttäjän tarpeiden mukaan, oli sitten kyse käyttäjän oppimisesta, parantumisesta tai viihtymisestä. Käyttäjän on oltava tyytyväinen.

Nyky-yhteiskunnassa puuttuu vielä lähes täysin kyky hahmotta ja ymmärtää maksuttomien digipalveluiden ja vertaistoiminnan tuottama etu. Internet mahdollistaa uudenlaisen sosiaalisen systeemin, joka motivoi ja koordinoi kollektiivista toiminta ilman rahaa tai auktoriteetin ohjausta. Sitä kutsutaan yhteisöön perustuvaksi vertaistuotannoksi, commons-based peer production. Kyse on sosioekonomisesta tuotantojärjestelmästä, jossa internet auttaa suuria ihmisjoukkoja synnyttämään yhdessä tietoa ja kulttuurituotteita ilman markkinoiden tai hallinnollisten hierarkioiden koordinointia. Koska yhteiskunnan instituutioilla on ilmifunktion lisäksi piilofunktioita, on otettava huomioon, mikä valtava merkitys on kyläkouluilla, kirjastoilla, yhteisillä oleskelutiloilla ja liikuntapaikoilla. Digiloikan rinnalla kehittyy uudenlainen välittämis- ja huolenpitoloikka. Resursseja voidaan vaivattomasti kohdentaa merkityksellisiin kasvokkain kohtaamisiin.

Kestävästä muutoksesta on kyse vain silloin, kun rakenteet ja instituutiot luovat ja tukevat keskinäistä ymmärrystä ja luottamusta. Kun palkkatyön osuus vähenee, tarvitaan ymmärrystä siitä, miten ja milloin toimeentulo, merkityksellisyys ja omanarvontunne saavat tukea toisistaan. Ihmisten yhteistoiminnasta ja vuorovaikutuksesta hyvä todistus on tuotannollisten prosessien tehostuminen, mutta merkityksellisyyden tunne on avainsana.

Liberalismi aliarvioi ihmisten perustavanlaatuista pyrkimystä kuulua johonkin ja kokea arvokkuutta sekä heidän suuttumustaan ja vihantunnettaan, jos he kokevat tulleensa väärin kohdelluiksi. Liberaali ihmiskuva olettaa ihmisten suhteen yhteiskunnan olevan mekaaninen ja materialistinen. Sen perustana on yltiörationaalinen oletus siitä, että yksityisyminen hyvinvointia ja ennen kaikkea vaurautta.

1950 luvulle saakka koulutuksen ja tieteen merkitystä valtioiden vaurastumiselle pidettiin vähäisenä. Tavoitteena oli sivistys ja mestariteokset. Digiaikana on oikeutettua kunnioittaa sitä, että kaikkien kyvyt eivät kohdistu palkkatyöhön. On muita hyvään inhimilliseen kehitykseen vaikuttavia yhteistyön muotoja, kuten poliittinen toiminta, vertaisapu, jakamistalous, harrastukset. Siihen toimintaan ei tarvita byrokratiaa ja markkinoita.

DemocracyOS-käyttöjärjetelmä mahdollistaa suurien joukkojen väliset keskustelut ja äänestykset. Sovereign-järjestelmä on lohkoketjuteknologiaan perustuva hajautettu demokraattinen hallintamalli. (Hyvinvoinnin seuraava erä. Visio kestävän hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta, Sitra ja Demos Helsinki 2018)

Verotuksen on tulevaisuudessa otettava huomioon arvonmuodostuksen uusi logiikka. Digitalisoitumisen myötä toiminta rekisteröityy tarkemmin, mikä mahdollistaa uudenlaisen verotuksenkin.

Yhteisössä omaisuutta vaalitaan hyvin

Historijoitsija Rutger Bregmanin (Nordic Business Forumin puhuja) mukaan uusliberalistisessa talousajattelussa kaikki toimet ja ajatukset selitetään omaneduntavoittelulla ja ahneudella. Työelämässäkin pitäisi siirtyä toiveikkaampaan näkemykseen siitä, mitä ihmiset oikein ovat lajina. Bregmanin mukaan yhteistyökykyisiä ja haluavat osallistua, olla osa jotain itseä suurempaa. (hs 16.9.2022)

"Todellisuudessa ihmiset kykenevät yhteistyöhön, eivätkä välttämättä ole lainkaan itsekkäitä tai lyhytnäköisiä. Oletus siitä, etteivät ihmiset osaa organisoida toimintaansa itse, on osoittautunut vääräksi," (Elinor Ostrom)

"Elinor Ostromille myönnettiin Nobelin taloustieteen palkinto ensimmäisenä naisena vuonna 2009. Nobel-komitea perusteli yhdysvaltalaisprofessori Ostromin valintaa sillä, että hän on haastanut perinteisen käsityksen yhteisesti omistetun omaisuuden kehnosta kohtelusta (Governing the Commons, 1990). Tulokset osoittavat, että käyttäjät, jotka saavat itse päättää yhteisomaisuuden hoitamisesta, käyttävät resursseja tehokkaammin kuin yksityisomistuksessa tai valtiollisessa omistuksessa olevaa omaisuutta. Avainsana itsehallinnassa on luottamus, kommunikointi ja molemminpuolinen riippuvuus. Luottamus syntyy, jos käyttäjät ovat toisistaan riippuvaisia ja kommunikoivat hyvin. Ilman luottamusta säännöistä sopiminen ei hyödytä. Poliittiset vallanpitäjät eivät ole vielä ymmärtäneet, että itsehallinnolla on suuri potentiaali, mikäli saadaan ihmisten luottamus." (hs 12.12.2009).

Kun Ostrom puhui taloustieteellisistä ehdotuksistaan Kööpenhaminan ilmastokokouksessa vuonna 2009 hän painotti osallisumiseen liittyvästä vastuusta. Hänen mielestään ihmisillä on oltava oikeus yhteiseen resurssiin – vai onko meistä tullut pelkästään homo economicus? (Mahtoi toimittaja Thomas Reckmannia keljuttaa, kun hänen hieno haastattelunsa vastuun tärkeydestä oli otsikoitu hesarissa Talousnobelisti Ostromia kuunnellaan nyt myös ilmastokeskustelussa, vaikka itse juttu käsitteli omaehtoisuutta ja omavaraisuutta.)

Nobelkomitea perustelee lausunnossaan:

"Ostrom on osoittanut, että ihmiset kehittävät kekseliäitä mekanismeja uhkaavien eturistiriitojen estämiseksi, päätösten ja sääntöjen läpiviemiseksi, jos kyseessä on yleinen tuote, johon valtio tai markkinat ei ole osallisina. Ihmiset ovat luovimpia, kun he toimivat kaukana valtiosta ja markkinoista. Usein luullaan, että resursseja voidaan hallita kestävästi vain, jos ne ovat yksityisessä omistuksessa. Puhutaan yhteisen omaisuuden traagisuudesta, missä oman edun tavoittelu johtaa ylikäyttöön. Elionor Ostrom on osoittanut päinvastaista."

Ekologi Garrett Hardin ei sotien jälkeisessä puutteen ajassa ja markkinatalouden vallatessa tilaa ei huomioinut osallistumista ja vastuuta. Hän todisteli vuonna 1968, että yhteisiä resursseja hoidetaan heikosti. Hardin puhui tragiikan säännöistä. Jos jokainen saisi pitää lampaita yleisellä niityllä, johtaisi se siihen, että ihmiset hankkisivat yhä enemmän lampaita, myisivät lihan markkinoilla ja niityt kaluttaisiin loppuun. Todisteitakin on häneen mukaansa riittämiin – meret on ylikalastettu, metsät kaadettu, niityt aavikoituneet, maa pilaantunut. Hardinin teesit - vapaus yhteisiin resursseihin tuhoaa kaiken - ovat johtaneet vero-ohjailuun, keynesiläiseen politiikkaan ja yksityistämiseen: Ei sääntöjä, vapaat kädet, laissez faire -politiikkaan. On uskottu, että maailman laajuisesta tuhosta pelastutaan, jos kaikki myydään yksityiselle tai valtio säätelee voimakkaasti. Kuntatasollakin tarvittaisiin massiivista valvontaa. Näin siitäkin huolimatta, että kehitys on osoittanut, että resursseja ei ole voitu näin säästää ja tieteelliset tutkimukset osoittavat, että ihmiset pystyvät yhteistyöhön. 

Ostrom osoittaa, että on ero siinä, onko maa ei kenenkään vai onko se yhteistä. Ulkoapäin määrätty kollektiivinen hallintamuoto, kuten Neuvostoliitossa, ei tarkoita samaa kuin monipuolinen yhteinen resurssi. Siellä valtio valvoi ja suojeli kollektiivista omaisuutta – eivät ihmiset. Ostrom vertasi tutkimuskeskuksessaan Arizonassa yli tuhatta tutkimusta, ja ne osoittivat, miten kestävästi rajallisia resursseja käytetään. Kyse oli vesien, niittyjen, metsien yms. yhteisestä käytöstä (common pool resources).

Joidenkin tutkimusten mukaan esimerkiksi vedenkäyttöä on ohjailtava keskitetysti ja hierarkkisesti. Keskusjohto pyrkii yhdistämän kaikki tuottajat. Mutta Ostrom on osoittanut, miten hyvin pienet yhteisöt toimivat omissa keskuksissaan. Kun Kaliforniaan tuli suuri vesipula ja 500 tuottajalla oli oikeus jakaa vettä, paikallisesti verkostoituneet tuottajat ja kylät selviytyivät paremmin kuin suuret hierarkkiset järjestelmät. He pystyivät vaikuttamaan kuluttajiin ja pitämään kustannukset kurissa. Virheet ja huonot sopimukset pystyttiin korjaamaan pienissä kunnissa helpoiten. Isoissa järjestelmissä ei kukaan kuunnellut yksittäistä ihmistä eikä voinut mitenkään esittää yhtä sitovaa vaatimusta.

On myös havaittu, että pienissä kunnissa kuntalaiset auttavat esimerkiksi poliisien työtä. Viranomaiset eivät ole vielä käsittäneet, että jos he yrittävät estää kuntalaisten aktiivisuutta, nousevat kustannuksetkin.

Yhteisössä yhteistyön halu kasvaa

"Tähän asti psykologit, sosiologit ja erityisesti taloustutkijat ovat selittäneet kaiken ihmisen sosiaalisen toiminnan perimmäisen syyn olevan oman edun ajaminen. Max Planck -instituutin tutkija Michael Tomasello on kuitenkin saanut näyttöä siitä, että ihminen syntyy epäitsekkäänä ja auttamishaluisena. Tutkimuksessaan Why We Cooperate hän tarkkaili, miten 12 - 18 kuukauden ikäiset vauvat kohtaavat aikuisia, joita eivät ennalta tunteneet. Aikuisilla oli kädet täynnä tavaraa, ja he pudottelivat esineitä lattialle. Vauvat ojensivat niitä heille auttavaisesti takaisin. Kun lapset kasvavat, ympäröivä kulttuuri alkaa muovata heidän auttamishaluaan. Yhdysvalloissa on ilmestynyt useita tutkimuksia altruismista. Hillard S. Kaplan sai todistusaineistoa ihmisen pyyteettömästä yhteistyönhalusta, samoin Frans de Waal kirjassaan The Age of Empathy eli Myötätuntoisen eläytymisen aika. Ihminen on ohjelmoitu lähestymään toista ihmistä empaattisesti. Ainoat, jotka ovat immuuneja toisen ihmisen tilannetta kohtaan, ovat psykopaatit." (Markku Saksa hs 22.12.2009 - ja taas harhaanjohtava otsikko Vauvat syntyvät auttavaisina ja ystävällisinä. Miksi vauvat, IHMISET syntyvät empaattisina!

Jotta ihmiset toimisivat vastuullisesti yhdessä, on noudatettava tiettyjä periaatteita:

1. Kaikkien tiedossa on oltava, mikä on hyväksytyn ja ei-hyväksytyn käytön raja. Määräykset vaihtelevat eri resurssien sekä sosiaalisten ja taloudellisten järjestelmien välillä (kalavedet).

2. Säännöt eivät saa olla liian monimutkaisia, paikallisten on pystyttävä yhdessä päättämään, kustannukset ja hyödyt on jaettava suhteellisesti.

3. Käyttäjät ovat läsnä, kun pelisääntöjä laaditaan.

4. Käyttäjät valvovat itse käyttöä (kuinka paljon kukin kalastaja saalistaa).

5. Rangaistukset alkavat alhaiselta tasolta, mutta kovenevat tilanteen toistuessa.

6. Ristiriidat ratkaistaan nopeasti ja paikallisesti, esimerkiksi järvi tuottaa kalaa ja vettä, määritellään potentiaaliset käyttäjät ja sitten pelisäännöt niin, että kaikilla käyttäjillä on riittävästi.

Ostromin mukaan on analysoitava

* kulloinenkin sosiaalinen ja ekologinen kestävyys (Diagnostic Ontology for Social-Ecological Sustainability).

* mitä normeja kukin yksilö noudattaa

* kuinka suuri keskinäinen luottamus heillä on.

Omavaraiskylän hyviä ja huonoja puolia

”Aikanaan kyläyhteisö mahdollisti arkeologien neoliittiseksi kutsuman vallankumouksen ja sitä kautta agraariyhteiskunnan. Kyläelämän malli salli keskikokoisten muista kuin sukulaisista koostuvien ryhmien järjestää yhteiset asiansa kattavasti ja pitkäkestoisesti. Se merkitsi ihmiskunnan yhteisten voimavarojen perusteellista uudelleenjärjestelyä. Kylä piti huolen kaikesta, mikä oli yhteiskunnalliselle uusintamiselle tärkeää: työnjaosta, resurssien perinteisestä säätelystä, arjen jännitteistä ja kärhämistä, kulttuurin ja taitojen välittämisestä jälkipolville, ideologisista tai jopa kosmologisista ryhmäsolidaarisuusrituaaleista, syvästi mystisistä maallisiin kylätansseihin asti. Kyläyhteisö järjesti ihmisen elämänkaaren toiminnallisen ja tunnepuolen syntymästä kuolemaan.

Itseorganisoituvista kylistä tuli myöhempien, monimutkaisempien ihmisyhteisöjen, heimokuntien, kaupunkivaltioiden ja keisarikuntien, veronmaksajia. Kapitalismin markkinat ja geopoliittinen dynaamisuus alkoivat nopeasti murentaa kyläyhteisöjä. Jotain oli tultava kylien tilalle huolehtimaan normatiivisesta järjestyksestä, sosiaalisesta sääntelystä, päivittäisestä turvasta ja hyvinvoinnista. Perinteiden suojeleva jähmeys, patriarkaaliseen kotitalouteen kuuluva ikään ja sukupuoleen perustuva eriarvoisuus sekä muukalaisiin ja ulkopuolisiin kohdistuva väheksyntä ja väkivaltainen kostonhimoinen asenne kuuluivat nekin erottamattomasti kyläelämään. Vuoden 1914 jälkeen nationalismin raju muodonmuutos militaristiseksi ja vihamieliseksi, fasismin piirteitä sisältäväksi populismiksi kiihdytti historialliset kehityskulut kauhistuttavaksi juutalaisten joukkomurhaksi. Toisenlainen rajusti yliampunut tapahtumakulku oli Neuvostoliiton suorittama maanviljelyksen kollektivisointi. Vasta vuoden 1945 jälkeen länsimaiden ja Neuvostoblokin entiset talonpojat ja työväenluokka pääsivät osallisiksi valtioidensa tarjoamasta sosiaaliturvasta ja varallisuudesta.” (Onko kapitalismilla tulevaisuutta? Immanuel Wallerstein, Randall Collins, Michael Mann, Gergi Derluguian, Craig Calhoun, Gaudeamus 2014)

Itsenäinen kansalainen on markkinoiden kauhistus

"Saksassa ja Sveitsissä omista asioistaan vastaava kansalainen ei kuulu edes tulevaisuuden tavoitteisiin. Kuluttaja ei saa olla markkinoilla suvereeni eikä työntekijä vastata omista asioistaan. Hän ei saa vastata itse edes jokapäiväisistä standardeistaan, sellaisista kuin vanhuuden turvasta, sairauden, työkyvyttömyyden tai työttömyyden ajan taloudellisesta turvasta. Vastuu on siirretty kaupallisille monopolilaitoksille. Kollektiiviproteeseja (Proteesi on keinotekoinen kappale, jolla korvataan kehosta puuttuva osa) on kehitetty yhä täydellesimmiksi sillä perusteella, että vasta elintason nousu antaisi mahdollisuuden hyvinvointivaltion rakentamiselle. Itsestään huolehtimisen estäminen ja se, että omia tulojaan ei saa käyttää omien intressien mukaisesti ovat myös eräänlaista sosialisointia. Kaiken perusta on toisaalta sosialistinen solidaarisuus- ja samanlaisuusideologia ja toisaalta kulutusyhteiskunnan vaatimus, jolla pakotteet perustellaan moraalisesti oikeutetuiksi. Kuitenkin ainoastaan vapaaehtoisella solidaarisuudella on moraalista arvoa, ei ylhäältä päin huolehtimisella.

Perheiden sisäinen henki on heikentynyt, koska valtio huolehtii perheistä niillä varoilla, jotka se on ensin ottanut niiltä pois. Lisääntyykö äidin hyvyys äitinä tai isän isänä sillä, että valtio maksaa heille palkkaa äitinä tai isänä olemisesta? Kasvatus- ja koulutusrahojen sosialisointi ei lisää perheyhteisöjen yhteenkuuluvuutta. Raja apua tarvitsevien ja muun väestön väliltä häipyy, hyvinvointivaltio on joutunut tilanteeseen, jossa yhteiskunnallinen interventiotarve on rajaton. Yksityisen vastuun sosialisoinnin kanssa samassa tahdissa kulkee yhteiskunnan moraalin ja humaanisuuden häviäminen.

* Oikeus omistaa omaisuutta on tärkeämpää kuin sosiaaliset oikeudet.

* Auktoriteetti ja järjestys ovat tärkeämpiä yhteiskunnalle kuin kansalaisoikeudet."

(Bonnin yliopiston dosentti Gerd Habermann (Neue Zürcher Zeitung 12.10.1991

Byrokratia vastustaa ekokyliä

Ekokylä-yhteisöjen syntyä estetään valtion taholta massiivisesti. Eero Paloheimo kirjoitti vuonna 1982:

"Pienteollisuus on verottajan ja virkamiehen kauhistus. Siellähän ihmiset toimisivat omilla ehdoillaan, työaikalain, työsuojelulain, liikevaihtoveron, kunnallisveron, eläkkeiden, työttömyyskorvausten, sosiaalihyssyttelyn ulottumattomissa. Pimeästi, kuutamourakoiden, oravannahkoja vaihtaen, keskenään asioista sopien. Kuten aikuiset: Kenenkään holhoamatta, tarkkailematta, avustamatta, valvomatta. Mikä pelottava ajatus tämän päivän virkailijakytälle. Iskeköön verottaja ahnaat näppinsä noihin kahteen kohtaan: luonnonvarojen käyttöön ja saastuttamiseen."

Mitä keskittyneempi hallinto on sitä suuremmaksi kasvaa tuottamaton byrokratia. Esimerkkejä voisi luetella Bysantista aurinkokuninkaan Ranskaan, itsevaltiuden ajan Ruotsiin sekä tsaarien ja neuvostojen Venäjään. Ihmisten yhteisöjen ja toimintojen keskitetty säätö vaatii ajan mukana yhä suurempaa ja monipuolisempaa byrokratian koneistoa. Itsehallinnollisten yhteisöjen vapaampi liikkumatila tarvitsee vähemmän kontrollia ja antaa tilaa yhteisön oman luovan kyvyn monimuotoisuudelle. Valtion keskusvallan rooli tulisi olla ensi sijassa yleinen valvonta ja koordinointi. Poliittisen kentän ylin arvo on yhä vaistomainen ja osin tiedostamaton taistelu vallasta, oman porukan vallan lisääminen. (Heikki Kirkinen, hs 30.8.1994)

Mikä on synnyttänyt kaupungin? 

Eikö kaupunki tai taajama olekin syntynyt yhteysverkkojen ja liikennevälineiden alkeellisuudesta? Kun digitaalinen yhteydenpito kehittyy eikö suuri osa henkilöliikenteestä silloin käy tarpeettomaksi?

"Jos rakentaa puutalon, lämmittää sitä puulla tai muulla uusiutuvalla energialla, ajaa biodieselillä ja käyttää vihreää sähköä ja aurinkosähköä, on osaltaan ratkaissut ilmastokysymyksen. Tätä mahdollisuutta ei pidä estää, vaan siihen ryhtyviä tulee suosia. Yhdyskuntarakenteen ilmastovaikutuksia vuoteen 2050 laajalla laskentakaavalla toteutettu ta ilmastopolitiikkaa. Syynä ovat kaupunkirakentamisen betonin, raudan ja lasin korkeat ominaispäästökertoimet. Laskelma saadaan keskittävää mallia suosivaksi vain siten, että kunnan oletetaan saavan maan myyntitulot tonttien arvonnoususta. Näin saadaan plussattua nettokustannus, jossa tiheä asuminen voittaa." (Juha Kuisma, hs 25.5.2011)

Tyypillisimpiä kuolevan kulttuurin monumentteja ovat Oswald Spenglerin mukaan kosmopoliittiset suukaupungit. Niitä voidaan verrata leikkokukkien kimppuihin, jotka hehkuvat monilajisessa väriloistossaan – mutta vain hetken. Kosmopoliittien suurkaupunki on irronnut juuriltaan: käsityöt ja teollisuus eivät kukoista, eikä maata viljellä. Se on yhä pelkistetymmin business city, jota hallitsee pelkiksi numeroiksi henkistynyt raha.

Globaali pormestarien parlamentti muistuttaa, että vuoteen 2050 mennessä 70 prosenttia maailman ihmisistä asuu kaupungeissa. Kaupungit ovat tarpeeksi suuria ja yhtenäisiä yksikköjä, jotta niissä voidaan tehdä oikeasti vaikuttavia systeemisiä muutoksia. Kaupungeissa muutokset voidaan myös tehdä niin, että ihmiset voivat lähidemokratian keinoin päästä paremmin osallistumaan päätöksentekoon. (Hyvinvoinnin seuraava erä. Visio kestävän hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta, Sitra ja Demos Helsinki 2018)

On hyvä erottaa käsitteet kansainvälinen ja ylikansallinen. Ylikansallinen kulttuuri syntyy uuden ja perin ohuen kansainvälisen yläluokan itseensä kapseloituneessa maailmassa. Tätä yläluokkaa Robert Reich kutsuu teoksessaan Rajaton maailma (1995) symbolien käsittelijöiksi. He askaroivat sijoitusten, kansainvälisten lakiasioiden, viihteen, designin ynnä muiden aineettomien asioiden kanssa. Meihin tavallisiin, kehollisiin ja konkreettisiin ihmisiin verrattuna symbolien käsittelijät ovat kuin animaatiofilmien hahmoja: positiivisia, kepeitä, energisiä ja tietenkin loputtoman innovatiivisia.

Viranomaisten tulee mennä kyliin ihmisten luo ymmärtämään ja ratkomaan
moninaisia ongelmia, joita kansallamme on. (Tansanian presidentti John Magufuli)

HUOM. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen nuhteet pitkittyneistä oikeudenkäynneistä ja sananvapausongelmista on otettu Suomessa huomioon. Järjestöillä on ajantasainen käsitys omien erikoistumisalueidensa kipupisteistä. Perusoikeuksien suurimmat vaikeudet ilmenevät paikallisten ja alueellisten viranomaisten toiminnassa. (Jaakko Viljanen, Heta Heiskanen hs 14.7.2014

• Ajattelun vapaus alkaa siitä että sahaa poikki juuri sen oksan jolla istuu. Tämä on juuri päinvastainen käsitys kuin Max Weberin väitös, että tiede voi edistyä vain demokraattisissa oloissa. Demokratiassa vallitsee enemmistön valta, mikä tarkoittaa aina, että määrä korvaa laadun. Erilaiset ideat eivät saa tukea.
• Nyt tiedämme että vanhan ajan edistys on tuonut horisonttiin suuren ja tumman pilven: tämä planeetta ei kestä sitä. Tulevaisuus näyttää vaihtoehdottomalta ja päätökset tehdään refleksinomaisesti.
• Toisen maailmansodan jälkeen yhteinen ajatus oli, että tieteen, joukkovoiman ja talouskasvun avulla ihminen pääsee elämänsä herraksi. Tavallinen ihminen saattoi ensimmäistä kertaa historiansa aikana valita vapaasti ammattinsa, puolisonsa ja vakaumuksensa. Mutta luonto iski takaisin. Se ottaa nyt ihmisiltä luuloja pois, osoittaa rajamme. Edistystä ei saavuteta vanhoilla konsteilla.
• Tulevaisuudentutkimuksen professori Sirkka Heinonen kehottaa: tulevaisuutta on ajateltava. Tulevaisuus syntyy nykyhetken valinnoista. Siksi pitää miettiä minkälaisen tulevaisuuden haluamme ja mitä voimme tehdä jotta saavutamme sen.

Roman Schatz 17.12.2018  Mitä kaupungistumistrendille pitäisi tehdä?

"Katsoa vierestä vai vauhdittaa vääjäämätöntä kehitystä? Vai pitäisikö kehitystä hidastaa antamalla tukirahaa maaseudulle? Ihmisiä ei tarvitse elättää vaan antaa heille mahdollisuus.  Berliinissä annettiin kuusi prosenttia jokaiselle joka asui siellä (Wikipedia: veroton Berliinilisä oli 8 % palkan päälle. Tuotantoa tuettiin poistamalla arvonlisävero ja monella muulla konstilla). Miesten ei tarvinnut mennä sotaväkeen. Maalla on parempi ruoka, sosiaaliset yhteydet, parempi hengitysilma (ja seksielämä). Arvomaailmakampanja on tehtävä maaseudun puolesta. Hitosti kyliä ja taloja, jotka on tyhjillään, hienoa metsää ja peltomaata ja ilmiselvä pula ihmisistä. Useissa paikoissa on kymmeniätuhansia ihmisiä, jotka haluavat jonkun vanhan puutalon ja maapläntin. Joku sanoisi, jos te jaksatte kasvattaa jotain tällä maapläntillä ja remontoida talon saatte jäädä asumaan. Vaikka kokonainen pakolaisleiri."

Lisää kokeilualueita!

Ehdotan, että ekokylistä tehtäisiin tämän ajan kokeilualueita, olkoot sitten reservaatteja dropauteille, permakultturisteille, autarkisille ryhmille - kunhan yhteiskunta sallisi kokeilut. Ajatella että syrjäytynyt nuori (= ihminen joka ei halua elää kulutusyhteiskunnan säännöillä) saattaa viedä valtion "kilpailukykyä parantavista" varoista 100 000 euroa vuodessa! Nuorten ystäväpiirien kanssa perustamiin pilottihankkeisiin olisi annettava riittävästi tukea. (Kärkkäinen)

Ajatushautomo Demos Helsinki ja Sitra kokosivat uuden edistysuskon lähettiläät yhteen:
• Pankkien sijaan rahoitusta alkaa virrata tulevaisuuden tekijöille.
• Syntyy puhdasta energiaa, vettä ja ruokaa.
• Puutarhakaupunki ymmärretään uudelleen, ja energiaa ja ravintoa tuottavia asuinalueita rakennetaan niin Eurooppaan kuin kehitysmaihinkin.
• Suomessa junat kulkevat ja Tampereella huristelee pikaratikka.
• Pienyrittäjyys kasvaa räjähdysmäisesti, sillä kestävä elämäntapa perustuu osin paikalliseen talouteen.
• Hyvät ideat leviävät kaupungista ja maanosasta toiseen.
• Työtä tehdään taas mielellään, kun se tähtää oman hyvinvoinnin parantamiseen ja yhteisten ongelmien ratkaisuun. (Anna-Stina Berner 16.10.2011)

Kokeilu on ketterä tapa testata uudistuksia

Nopean ja monimutkaistuvan maailman haasteisiin eivät riitä vastaukseksi raportit ja selvitykset. Niiden rinnalle tarvitaan hiljalleen viriävä kokeilukulttuuri. Kokeilu on ketterä tapa testata muutosta ja uusia toimintamalleja. Ideat viedään tuoreeltaan käytäntöön rajatulla aikataululla ja laajuudella sekä pienellä budjetilla.

Epäonnistumisistakin tulisi viestiä avoimesti, jotta muiden ei tarvitse tehdä samoja virheitä.

Julkisten kokeilujen este on muum muassa joustamattomat rahoitusmarkkinat. Hankerahoitukseen harvoin sisältyy mahdollisuutta kokeilla, epäonnistua tai muuttaa toimimattoman hankkeen suuntaa kesken rahoituksen. Eikö esimerkiksi perustuloa olisi jo aika kokeilla käytännössä? Kokeilut eivät ole itseisarvo, vaan tärkeää on se, miten niissä kerätyt opit saadaan johtamaan pysyvään muutokseen. Etenkin suurten muutosten alkuvaiheessa pienillä kokeiluilla voi olla merkittävä rooli. Julkinen sektori tarvitsee pikaisesti lisää konkreettisia tekoja, joilla ideat ja suunnitelmat viedään käytäntöön.” (Hannaleena Ottelin, Kalle Nieminen Sitra hs yliö 4.8.2014 )

Cleantechin kaupallistaminen kompastuu usein siihen, että kokeiluprojekteille on vaikea hankkia rahoitusta ja ensimmäisiä asiakkaita. Ostajat ovat konservatiivisia ja haluttomia ottamaan riskejä. Markkinoille pyrkivältä yritykseltä kysytään lähes poikkeuksetta, missä puhtaan teknologian ratkaisuihin voisi tutusta käytännössä. Liian usein vastaus on: ei missään. Valtio tukee cleantechin edistämistä 250 miljoonalla eurolla vuodessa, mutta uusien tekniikoiden kaupalliseen testaamiseen ei ole olemassa sopivia rahoitusmuotoja. Vaikeinta rahoituksen saaminen on siirryttäessä prototyyppivaiheesta ensimmäisiin asiakaskokeiluihin. Isot yritykset rahoittavat asiakaskokeilut usein itse, mutta pienyrityksille tämä ei ole mahdollista. Suomesta puuttuu esimerkiksi Yhdysvalloissa tyypillinen kokeilu- ja näyttökulttuuri, joka auttaa cleantechin kaupallistamisessa. Julkisia innovaatiotukia pitäisi suunnata asiakastestaukseen. Tutkimukseen ja tuotekehitykseen käytetyt rahat eivät tuota toivottua tulosta jos kaupallistaminen on hyvin vaikeaa. (Professori Anne Jalkala hs 14.4.2014)

Ihmiset eivät voi välittömästi omaksua perusteeltaan erilaista sosiaalista ja taloudellista järjestelmää. Gramsci oli jo sitä mieltä, että on kehitettävä vaihtoehtoisia malleja, jolloin voi osoittaa miksi ja miten ne ovat parempia kuin status quo. Myös ihmiset tarvitsevat aikaa sopeutua. Vain silloin he ovat valmiita tekemään työtä muutoksen hyväksi.

”Neuvostoliitto on esimerkki teoreettisesta ja empiirisestä kokeesta. Neuvostoblokin kehityskaari osoittaa, kuinka suuri järjestelmätason yksikkö saavuttaa oman menestyksensä rajat ja tuhoutuu rakenteellisten painolastien ja puhtaasti satunnaisten tekijöiden yhdistyessä.” (Onko kapitalismilla tulevaisuutta? Immanuel Wallerstein, Randall Collins, Michael Mann, Gergi Derluguian, Craig Calhoun Gaudeamus 2014, siv. 231)

Ystävällismielisiä reservaatteja eri lailla ajatteleville?

Jani Keno ihmetteli Helsingin Sanomien tiedesivuilla, mihin ovat utopiat kadonneet. Eivät mihinkään. Utopiat ovat kadonneet kaupallisen markkinatalouden lehtien ja neljännen valtiomahdin kaupallistuttua. Mikä lehti tai tiedotusväline uskaltaisi julkaista nykytutkijoiden ja ajattelevien ihmisten utopiaa, joiden yksittäinen gredo on omavaraisuus ja permakulttuuri? Utopiassa erotetaan elämysmaailma, arkielämä (Lebenswelt) ja järjestelmän elämä. Osaammeko kuvitella vain yhden utopian? Ihminen palvelee taloutta, ei talous ihmisistä? Maailmanlaajuinen Ecovillage Network ja Gaia säätiö ovat inspiroineet monenlaisia omavaraisutopioita. Internet on mullistanut ihmisen selviämisen. Samanmielisheimolaiset luovat omia utopioitaan, unelmia hyvästä elämästä, mikä ei vaaranna seitsemännen sukupolven mahdollisuutta luoda omaa unelmansa. Kuinka kauan meidän pitää herätä joka aamu kasvun ja kilpailukyvyn laput silmillä? Utopian puutteessa ei ole ehkä kyse mielikuvituksen köyhyydestä vaan nykyisen aivopesun tehokkuudesta.

"Ilman eetosta, vakiintunutta tapaa, politiikassa ei ole omaatuntoa. Jokaisen kotimaassa asuu samanmielisten idealistien lisäksi muita vahvoja voimia edustavia ihmisiä, joilla on hyvät perusteet olla eri mieltä. Ihmisillä on monia henkilökohtaisia syitä vihata ulkomaalaisia, taantumuksellisia, ahdasmielisiä. Tai monet ovat vain pahan mielisiä. Vastuullinen eetikko tietää, että myös ahdasmielisillä on oikeus asua kotimaassaan. Hän voi yrittää vakuuttaa heitä oman kantansa paremmuudesta - ei muuta. Missään tapauksessa hänen ei tule toimia niin kuin heitä ei olisikaan. Sosiaalinen eriytyminen tai maan sisäinen hajoaminen on vaarallista. Hänen onkin kysyttävä: kuinka pitkälle voin toimia tässä tilanteessa, kuinka nykyiset päätökseni vaikuttavat tulevaisuuden tapahtumiin, mahdollisuuteeni elää omassa maassani ja tällä maapallolla. Suuri kysymys on, kuinka suuren riskin voin ottaa ja sekoittaa erilaisten uskontojen harjoittamista omassa maassani. Keskustelu on oltava avointa. Islam on suuri mahtava uskonto, samoin kuin kristinusko, buddhalaisuus, hindulaisuus. Kokemukset menneisyydestä eivät kuitenkaan anna aihetta ihailuun. Kaikkialla missä ihmiset ovat tosiuskovaisia, kun siis oma usko merkitsee enemmän kuin yksityisasiaa tai monikulttuurista kulutusartikkelia, jonka avulla nostaa omaa egoaan, siis missä uskonnot kuuluvat kollektiiviseen identiteettiin, liittyy niihin ymmärrettävistä syistä suvaitsemattomuutta - miksi pitää kiinni omasta totuudesta kun muut ovat yhtä lailla oikeita ja hyviä? Vastuueetikko tekee tästä johtopäätöksen. Hän tietää, että maapallolla vallitsee rauha varmimmin silloin, kun jokainen asuu erilleen muista, omien rajojensa sisällä.  Sekoittaminen on aina ja kaikkialla johtanut vainoihin ja karkotuksiin, taloudelliseen hyväksikäyttöön ja molemminpuolisiin vihanpurkauksiin." (Taloustieteen tohtori Gero Jenner blogissaan.)

Uusia muotoja kyläänkin

Elinkaarimallissa urakoitsija hoitaa suunnittelun ja rakentamisen sekä ottaa vastuun rakennuksen ­hyvästä kunnosta – kaikista käytettävyyden ja hyvän laadun kannalta tärkeistä huolloista ja korjaamisista – ennalta sovitun elinkaaren ajaksi. Tilaaja maksaa sopimuskauden aikana urakoitsijalle palvelumaksua vastineeksi. Elinkaarimallissa tilaaja ulkoistaa riskin. Elinkaarihankkeiden ­tilaajat ovat poikkeuksetta tyytyväisiä sekä kustannuksiin että laatuun. Elinkaarisopimukseen sisältyvä ylläpito- ja hoitovastuu kannustaa hyvään suunnitteluun ja toteutukseen. Urakoitsija tekee parhaansa, sillä elinkaarimallissa on selvää, että urakoitsija vastaa myös riskeistä. Mahdollisten laatuvirheiden syistä ei tarvitse riidellä. Jos yllättäviä korjaustarpeita tulee eteen, niiden kustannuksista vastaa urakoitsija. Jotta elinkaarihanke olisi urakoitsijan kannalta järkevä, hanke on pystyttävä määrittelemään selkeästi. (hs 18.8.2017 Riku Tolvanen)

Onnellisuuden mittarit puhuvat ekokylien puolesta

New Economics Foundationin on kehittänyt maailman luonnonvarojen mittaamiseksi Onnellinen planeetta -indeksin, Happy Planet indeksi, HPI. HPI tuottaa tyystin erilaisen listauksen kuin useimmat muut hyvinvoinnin mittarit. Syynä on se, että sillä ei mitata pelkästään ihmisten hyvinvointia vaan hyvinvoinnin ekotehokkuutta. HPI:ssä annetaan pisteitä sen mukaan, miten tyytyväiseksi ihminen tuntee oman elämänsä, mikä on eliniänodote sekä henkeä kohden laskettu ekologinen jalanjälki.

Genuine Progress Indicator (GPI), Aidon kehityksen mittari, on Herman Dalyn ja John B. Cobb Jr:n vuonna 1989 kehittämä kestävän taloudellisen hyvinvoinnin indeksi (Index of Sustainable Economic Welfare, ISEW). Laskennan lähtökohtana on yksityinen kulutus ja yhteiskunnan tulonjaon tasaisuutta kuvaama Gini-kerroin. Tasaisempi tulonjako tuottaa kulutukselle korkeamman arvon. Taloudellisen toiminnan myönteiset vaikutukset erotetaan sen ympäristön ja yhteiskunnan tilaa heikentävistä vaikutuksista. Mitä ihminen voi kuluttaa yhden periodin aikana vähentämättä seuraavan periodin kulutustaan. GPI:n tarkoituksena on kertoa yhteiskunnan hyvinvoinnin tilasta sekä hyvinvoinnin tuottamisen kestävyydestä, eli mahdollisuuksista ylläpitää vastaavaa hyvinvoinnin tasoa tulevaisuudessa. GPI:tä on ehdotettu uudeksi hyvinvointia kuvaavaksi mittariksi perinteisen bruttokansantuotteen (BKT) sijasta. Vaihtoehtoiseksi mittariksi on esitetty myös ns. vihreää bruttokansantuotetta.

Tilastokeskuksessa on laskettu Suomen GPI-aikasarja vuosille 1945–2007. Tu­losten mukaan Suomen hyvinvointi saa­vutti huippuns vuonna 1989. Sen jälkeen hyvinvointi on laskenut 1970-luvun alun tasolle. Tutkimuspäällikkö Jukka Hoffrénin mukaan GPI-arvon väheneminen selittyy ensinnäkin välillisten haittojen kasvamisella. Niistä merkittävimpiä ovat hiilidioksidipäästöjen lisääntyminen ja laajamittaisesta soiden kuivattamisesta johtuva luonnon monimuotoisuuden vä­heneminen. Samaan aikaan suomalaisten tuloerot ovat kasvaneet. Taustalla on ajatus, että hyvinvoinnin kasvu edellyttää kaikkien tuloryhmien tulojen kasvua, ei vain rikkaimpien. Indeksi laski 30 prosenttia vuodesta 1970 vuoteen 1995. Tämä tarkoittaa, että maapallo menetti kolmanneksen uusiutumattomista luonnonvaroistaan yhden sukupolven aikana.

HDI on Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelman (UNDP) luoma indeksi eli Human Development Index (HDI), Inhimillisen kehityksen indeksi. Indeksi koostuu odotettavissa olevasta elinajasta, lukutaidosta, koulutuksesta ja elintasosta.

Global Footprint Network:in ylläpitämä ekologinen jalanjälki mittaa ihmisen tai ihmisryhmän kuluttaman ravinnon, materiaalien ja energian tuottamiseen sekä syntyneiden jätteiden käsittelyyn tarvittavaa maa- ja vesialuetta. Tätä verrataan sitten maapallon biokapasiteettiin eli tuottavaan maa-alaan.

Environmental Performance Index (EPI) ja sen edeltäjä Environmental Sustainability Index (ESI) julkaistiin Columbian ja Yalen (USA) yliopistoissa vuonna 2005. Indeksi kuvaa kansakunnan kykyä suojella luonnonvaroja ja ympäristöä nyt ja tulevaisuudessa. Indexiä päivittää Yalen yliopiston Ympäristöoikeuden ja politiikan keskus (Center for Environmental Law & Policy). Siinä on kaksi päätavoitetta: ympäristöterveyden (environmental health) ja ekosysteemien elinvoimaisuuden (ecosystem vitality) selvittäminen.

Bhutaniin määritelty ”kansanonnellisuus” Gross Nationala Happiness GNH koostuu yhdeksästä päätekijästä: terveys, mielenterveys, ajankäytön tasapaino, yhteisöllisyys, kulttuurinen monimuotoisuus, luonnon monimuotoisuus, hyvä hallinto, elintaso ja koulutus. (Suomen Kuvalehti 42/2012)

Gallup tutkimuksessa vuonna 2001 kysyttiin tuhannelta ihmiseltä 148 maassa olivatko he hyvin levänneitä, kohdeltiinko heitä kunnioittavasti, hymyilivätkö ja nauroivatko he paljon, olivatko he oppineet tai tehneet jotain kiinnostavaa ja olivatko he tunteneet itsensä onnelliseksi edellisenä päivänä. Näillä kysymyksillä maailman onnellisimmiksi valtioiksi kirivät Panama, Paraguay, El Salvador, Ecuador ja Costa Rica. Maailman onnettomimmat ihmiset taas tulivat rikkaasta ja hyvin toimivasta Singaporesta.

Jos ihmisen kiinnostus ei liity materiaan, voi hän harjoittaa vapautta missä ja milloin tahansa. Raha ei enää kasvata onnellisuutta. Suomessakin on saatu tuloksia, joiden mukaan kulutuksen lisääminen ei vaikuta enää ihmisten päätöksiin: "Ihmiset janoavat epätaloudellisia suhteita, joita ei voi luoda missä ja miten tahansa, ihmiset haluavat toimia tiettyjen henkilöiden kanssa, tiettyinä ajankohtina, tietyissä paikoissa ja tietyllä tavalla. Päivittäiset tottumukset ja pienet tavat menevät kaiken edelle, vapaa voiton tavoittelu ja vapaat kulutusvalinnat ovat niille alisteisia." (Jaakko Holvas väitteli talousmetafysiikan kritiikistä HY, hs 31.12.2009)

Janne Hukkinen (Ympäristöpolitiikan professori hs 26.5.2010) on todistanut samaa: ”Lukuisten tutkimusten mukaan ihmisten hyvinvointi ja elämänlaatu ovat jo kauan sitten lakanneet kulkemasta käsi kädessä talouskasvun kanssa. Ei ole kyse ideologiasta vaan termodynaamisten ja aritmeettisten tosiasioiden hyväksymisestä.”

Mitä sinä kuvittelet ekokylästä?

Miten surullista kuulla puhuttavan historin loppumisesta ja varsinkin positiivisen vaihtoedon puuttumisesta markkinataloudelle ja sosialismille. Myös kapitalismin suuret arvostelijat Purukari/Lahtinen peräänkuluttavat positiivisen tulevaisuuden kuvan etsimistä, mutta hylkäävät ajatuksen ekokylistä sen perusteella, mitä he itse kuvittelevat ekokylien olevan:

 

*****

Tulevan aurinkoaikakauden poliittinen filosofia

Länsimaisen ajanlaskun alusta lähtien paratiisiksi on kutsuttu Jumalan valtakuntaa. Tämän vuosisadan alusta alkaen paratiisiksi muuttui Karl Marxin mukaan myös kommunistinen Vapauden valtakunta. Viimeisen 40 vuoden aikana on luotu uusia teorioita siitä, mitä onnellinen elämä on. Niiden perustana on usein n.k. tyydytyksen yhteiskunta. Ihmisen aineelliset tarpeet on tyydytetty. Mutta mitäs nyt?
 
Aina kun uusi yhteiskunnallinen teoria on syntynyt, on siihen vaikuttanut vankkumaton käsitys siitä, että ainakaan näin ei voi jatkua.  Viime vuosituhannen lopulla alettiin puhua NewAge'stä, käänteentekevästä ajasta, uudesta ajattelusta. Se on holistinen, kokonaisvaltainen käsitys maailmasta. Tunnusomaista on pääpainon asettaminen ihmisen itsensä tietoisuuden laajentamiseen: ihmiset alkavat tiedostaa yhä enemmän sitä mitä heidän ympärillään ja sisällään tapahtuu.
Siksi aurinkoajan keskeinen periaate on transformaatio, muuntuminen, evoluutio. Transformaatio koskee meitä jokaista, ihmismallin transformaatiota. Kun kristillisessä opissa yliluonnollinen ja kaikkivoipa Jumala pelastaa ihmisen ja marxilaisessa edistysteoriassa ihmisten luoma järjestelmä on kaikkivoipa, tarkoittaa Aurinkoajan muutos vallankumousta ihmisen tietoisuudessa. Muutos ei kohdistu pelkästään taivaalliseen valtakuntaan tai ympäristöön ja yhteiskuntaan eli ihmisen itsensä ulkopuolella olevaan maailmaan, vaan siihen maailmaan, joka on hänen sisällään. Tähän muutokseen kuuluu "kosminen ulottuvuus" ja sen seurauksena maanpäällisestä olemassaolosta tulee paratiisinomainen.
Aurinkoaikaa kutsutaan myös täydellisen harmonian maailmaksi. Se tarkoittaa kokonaisvaltaista elämää, pehmeää vallankumousta, globaalista spirituaalisuutta.
Individuaalisen oman itsensä ylittäminen on päämäärä. Siihen tarvitaan esoteerista tietoa ja käytännön tekoja. Erityisesti meditaatiossa ihminen voi päästä lähelle "jumaluutta". Esoteeriseen maailmankäsittämiseen lasketaan nykyisistä opeista kuuluvaksi astrologia, psykologia, tieto jälleen syntymisestä, maagiset ja okkultiset kokemukset, itäinen henkisyys, mystiikka ja feminismi.
 
Ihmisen ei tule kärsiä passiivisena arkipäivän ongelmista vaan kehittämällä tietoisuutta hän voi alkaa muuttaa ympäristöään ja päästä yli avuttomuuden tunteesta. New Age'in sanoma antaa siis mahdollisuuden voittaa se epävarmuus, joka tulee ulko- ja sisäpuolelta. Sen yhteiskunnan ja psykiatrian filosofian on muututtava, jossa kunnioitetaan "hoida itse omat asiasi"- ajattelua.

Nykyisen yhteiskunnan arvostelijat puhuvat "ihmisen asteittaisesta tyhmentymisestä". Nykyisessä järjestelmässä materialistinen elämä on viety huippuunsa. On unohdettu ihmisen laajemmat ulottuvuudet.
Uusi aika tarkoittaa kristillisen maailmankuvan ja moraalisen ihmiskuvan ylittämistä. Vaikka ihmisen tietoisuus on valmis muutokseen, jopa ennen katastrofin sattumista (atomivoimaloiden, kemiantehtaiden tai massakuljetusvälineiden aiheuttamaa tuhoa), järjestelmä ei muutokseen pysty. Siksi puhutaan yhteiskunnallisesta jääkaudesta.

Se vanha sivilisaatio, josta pyritään irtautumaan, edustaa länsimaista teknistä ja tieteellistä maailmankatsomusta. Se on "instrumentaalista rationaalisuutta". Siinä tieteellisessä ja teknisessä maailmassa vain "järkevästi" todistettu eli mitattava ja kvantifioitava tieto on todellista.

Sekä ekologinen kriisi että atomivoiman aiheuttama katastrofi osoittavat tämän teknisen ajattelun vääräksi.
Pelkkä tieteellinen lääketiede ei ole tehnyt ihmisestä terveempää.
Uusi pedagogia opettaa vain tietoa eikä ihminen kehity inhimillisenä luonnon osana. 
Ruoan, asunnon ja turvallisuuden takaava nykyinen talousmalli perustuu luonnon hyväksikäyttöön. 
Talousmalli erottaa työtätekevät ihmiset toisistaan ja työn tuloksista, tekee meistä yksinäisiä massoja.
Aurinkoajan "opetussaarnaajien" ja "lähettiläiden" sanoma, New Age-ajattelu, perustuu sekä tieteen tuloksiin, luonnontieteellisillä tutkimustuloksilla todistettavaan uusimpaan holismiin (kvanttifysiikka) että kokonaisvaltaiseen järjestelmäteoriaan.

Fyysikkona eräs tunnetuimmista "Jeesuksista" ja 'Marxeista", Fritjof Capra lähtee siitä kvanttifysiikan todistamasta universumin laista, että subjektia ja objektia ei voi erottaa toisistaan. Tästä seuraa, että ~
    • Materia ja henki kuuluu perimmiltään yhteen.
    • Ihmisen ja luonnon, hengen ja materian, objektin ja subjektin yhdistää toisiinsa nk. kosminen tietoisuus.
    • Oikeaa ja vasenta aivopuoliskoa ei voi erottaa toisistaan, jos halutaan kehittää iankaikkista elämää.
    • Yhteiskunnallisen ja ekologisen järjestelmän ohella on olemassa individuaalisen ihmisen järjestelmä.
    • Kaikki yhdistyy Gaiaan, universaaliseen ja kosmiseen olemassaoloon, jumaluuteen.

Tässä ajatusmallissa jumala ei ole mies eikä nainen vaan se on koko kosmoksen järjestäytymisdynamiikka. Jumala on kyberneettinen eli itsestään järjestäytymiseen pystyvä periaate. Näin myös ihminen on jumala.
New Age- ajattelu on saanut alkunsa englantilaisen teosofin Alice Baileyn kirjoituksista, joita Fritjof Capra, Marilyn Ferguson, George Trevelyan, Alfons Rosenberg ja C.G.Jung ovat popularisoineet. Capran tutkimusten merkittävyys ei johdu niinkään siitä, että hän olisi kehittänyt yksittäisiä tieteenaloja vaan hän on uskaltautunut astumaan oman tieteen alansa yli, tehnyt synteesin yhteisvaikutuksesta. Capran mielestä pyrimme yhä soveltamaan mekaanisen, kartesiaanisen ja j newtonilaisen luonnontieteellistä maailmankuvaa todelliseen maailmaan, vaikka jo aikoja sitten on huomattu, että ne eivät vastaa toisiaan. Maailmaa ei voi käsittää niillä käsitteillä.

Kyseessä ei ole uusi teoria vaan uusi näkökulma. Individualistinen ja inhimillinen näkökulma on erilainen kuin perinteinen yhteiskunnallinen näkökulma. Ekologinen järjestys muodostaa yhtenäisen kosmisen kokonaisjärjestelmän, antikartesiaanisen maailmankuvan.

Tietoisuus vaikuttaa muutokseen ja muutos meissä itsessämme saa aikaan muutoksen ympärillämme. Yksilölliset kokemukset verifioidaan kokonaisuuden kautta.

New Age oli aluksi luonnontieteellinen ja jopa metafyysinen liike. Nyt siitä on muodostunut historiallinen ja filosofinen liike. Siinä palataan tavallaan siihen aikaan, joka edelsi tieteellistä vallankumousta. Mutta koska kerran taakse jääneelle tietoisuuden tasolle ei voida palata, käännytään laajempaan maailmankuvaan. Tieteellinen maailmankuva oikeastaan pakotti loittonemaan sitä edeltäneistä uskonnollisista ja mystisistä maailmankuvista.

Itsensä toteuttaminen tarkoittaa, että sisimmässään ihminen tuntee, mikä on oikein. Itsensä toteuttamisella on määrätty yleisyys vaatimus. Uskotaan, että ihmisen tekoja eivät niinkään ohjaa varsinaiset tapahtumat vaan kuvitelmat ja tulkinnat noista tapahtumista. Siis jokin, mikä tapahtuu hänen aivoissaan. Yksilön muuttumiseksi tarvitaan siksi yhteiskunnallisesti arvostettu yhteiskunnallisen, historiallisen ja tieteellisen muutoksen hyväksyminen. Vain tällöin ihmisen aivot ottavat vastaan uuden tulkinnan. Juuri tämä on New Age sanoman erikoislaatuisuus ja uutuus.

Poliittisia seurauksia uudesta paradigmasta: Yhteiskunnan demokraattinen päämäärä on se, että poliittinen toiminta vastaisi todellisuutta. Sitä varten vaaditaan yhteinen poliittinen "horisontti" eli päämäärä. Vain vertaamalla toimintaa tähän päämäärään voidaan arvioida, toimivatko poliitikot hyvin tai huonosti. Nykyisessä perustuslaillisessa valtiossa tuo horisontti muodostuu tieteellisyyden painotuksesta. Vähemmälle huomiolle jäävät uskonnolliset ja perinteiset perusarvot. Tämän kartesiaanisen käsityksen mukaan tieteen kehittymisen uskotaan avaavan portit paratiisiin, vapauden valtakuntaan. Tämä "poliittinen" mielipide pyritään saamaan yhteneväksi "objektiivisen" totuuden kanssa. Kansan ja johtajien välinen suhde yritetään selittää "rationaalisena".

New Age sanoma ei kilpaile nykyisten poliittisten oppien kanssa -se asettaa kyseenalaiseksi politiikan yleensä! New Age:n piirissä puhutaan antipolitiikasta, poliittisesta henkisyydestä. Politiikassahan esim. oikeuslaitosta ja järjestyksen valvontaa parantamalla uskotaan luotavan parempi yhteiskunta. Nk. poliittisessa moralismissa sen sijaan uskotaan, että koulutuksen ja muun henkisen kasvatuksen avulla ihmiset tulevat yhä valveutuneemmiksi ja alkavat toimia itse omasta aloitteestaan niin että kokonaisuuden kannalta parempi yhteiskunta kehittyy.

Poliittisessa henkisyydessä siitäkin voidaan luopua. Henkisyys menee moralisoinnin yläpuolelle ja näkee syyn tuhoavaan käyttäytymiseen siinä, että yhteiskunnan todellisia perusteita ei ymmärretä. Ymmärtämättömyys johtuu "valaistumisen" puutteesta. Kun puhutaan siitä, että radikaali tietoisuuden muuttaminen on aloitettava itsestään, koskee se aina omaa identiteettiä ja sen muuttamista. Samaan aikaan ympärillä oleva jää kuitenkin entiselleen.

Uusi Aika tarkoittaa antipoliittista mutta yhteiskunnallisesti vaikuttavaa henkisyyttä.

Kirjoitus perustuu seuraaviin artikkeleihin:
Gottfried Klienzlen: Das New-Age-Syndrom. Zur Kultursoziologie vagabundierender Religiosität Walter Schweidler: Der sich selbst vollbringende Optimismus. Gibt es eine "New-Age"-Philosophie? molemmat: Zeitschrift flir Politik, München 3/88, Fritjof Capra