Pekka Kuusen ajoista lähtien suomalaista politiikkaa on muovannut materiaalinen hyvinvointikäsitys. Nykyisin käsitystä tulee laajentaa henkisen hyvinvoinnin suuntaan. Mielenterveyden häiriöistä on tullut tärkein työkyvyttömyyseläkkeiden syy. Miten Suomi muuttuisi, jos sen johtotähdeksi otettaisiin kansalaisten hyvinvointi? Arjen päätöksenteon ja elämänhallinnan ongelmat ovat kasvaneet  epävarmuuden ja monimutkaisuuden mukana. Elinympäristöjen vaikutuksesta hyvinvointiin on olemassa paljon tutkimustietoa. Sen mukaan luonnonläheiset, yhteisölliset ja helposti hahmotettavat elinympäristöt lisäävät hyvinvointia. Ihmisen autonomian, yhteisöllisyyden ja merkityksellisen tekemisen tarpeet korostavat kuitenkin vapaaehtoistoiminnan ja kansalaissektorin merkitystä. Poliittisen päätöksenteon tulisi olla hajautettua ja kansalaisten pitäisi olla mukana suunnittelemassa ja tuottamassa omia palveluitaan.
(Timo Hämäläinen, Sitra, hs 26.7.2014)

24. toukokuu 1993 Vihreä Lanka
Marketta Horn

Onko maailmanvaltio insinöörien hourekuva?

Vihreä valtuuskunta on ottanut kantaa YK:n asemaan ongelmien ratkaisijana ja myös Eero Paloheimon käsitykseen tulevaisuuden ratkaisumalleista. Perustellusti voi esittää muunkinlaisia myönteisiä tulevaisuuden visioita.
Miten ihmiskunta voisi luoda tälle planeetalle ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän järjestelmän? Ekofilosofien piirissä kiistellään lähinnä kahdesta vaihtoehdosta: voiko maapallon turvata paremmin YK:n tapainen maailmalaajuinen organisaatio vai tulisiko jakaa päätös niin alas, että ihminen itse vaikuttaa niihin asioihin, joista hänen elämänsä riippuu. Yksimielisiä ollaan siitä, että koska ongelmat ovat globaalisia, on valtion kokoisen hallintayksikön aika ohi. Valtio ei ole maantieteellinen eikä kansallinen luomus, vaan määrätyn historiallisen ajanjakson symboli.

Maailmanvaltion välttämättömyyttä perustellaan sillä, että on olemassa ongelmia, jotka voidaan ratkaista vain maailmanlaajuisesti, esimerkiksi merten ja korkeiden ilmakerrosten saastuminen sekä tuhoavien myrkkyjen käyttö ja ennen kaikkea raaka-aineiden tuhlaus. Myös väestönkasvuun olisi helpompi vaikuttaa, jos ei tarvitsisi pelätä naapurivaltiosta muuttavien siirtolaisten tulvaa oman väen vähetessä.

Maailmanvaltiota vastaan puhuu kuitenkin se, että toivottavia päämääriä ei välttämättä saavuteta, vaikka kaikki valtiot sopisivat tarvittavista toimenpiteistä. Sovitut toimenpiteet olisivat tehokkaita vain silloin, jos niitä vahtimaan ja kontrolloimaan asetetaan tehokas ylikansallinen viranomainen. Maailmanvaltio olisi tehokas vasta, jos sillä olisi ne vallankäytön välineet, jotka nyt puuttuvat YK:lta.

Tämä johtaisi hallintovaltaiseen maailmaan, jonka pitäisi säädellä kaikkia raaka-aineita ja elintarvikkeiden tuotantoa ja vastustaa jopa yksittäisten valtioiden etuja. Maailmanvaltion tulisi myös päättää eri maiden lapsiluvusta ja rangaista rikkomuksista. Miten se pystyisi saamaan aikaan ratkaisut ja mistä se saisi tarvittavan tiedon? Jokainen kansakunta odottaisi maailmanvaltiolta oikeudenmukaista kohtelua. Mutta miten oikeudenmukaisuus voidaan määritellä? Onko oikeudenmukaista se, mikä parantaa valtion kilpailukykyä, vai se mikä lisää planeetan kehitystä? Kamppailu olemassaolosta käy tulevaisuudessa yhä kovemmaksi. Miten voidaan löytää niitä mittoja, joiden mukaan maailmanvaltiota tulisi hallita? Maailmanvaltio-ajatus pakottaa meidät asumaan 'teknisessä vankilassa'.

"Unelma 'yhdestä maailmasta' osoittaa maailman käsittämistä puhtaasti teoreettisesti ja teknisesti. Tällä käsityksellä ei ole mitään tekemistä luonnonlakien kanssa. Jos maailmanvaltio joskus onnistuisi, joutuisimme elämään 'absoluuttisten ratkaisujen terrorissa'. Luonnossa tapahtuu koko ajan jakaantumista, erikoistumista ja moninaisuutta. Tämä periaate on myös elämän elinehto. Vaikka sen joissakin osissa tapahtuisi onnettomuuksia, ne eivät koskaan ole niin suuria, että koko järjestelmä tuhoutuisi. Jakaantuminen ja yhtyminen on luonnon suurin viisaus. Vain narri voi kuvitella osaavansa järjestellä kaiken paremmin kuin mitä Luoja on tähän mennessä tehnyt.

Ihminen ei pysty oppimaan kaikkea eikä hänellä ole viisautta eikä edes hermoja ottaa vastaan rauhallisesti sellaisia asioita, joita hän ei voi muuttaa. Jos tarkastelee ihmisten asemaa tällä planeetalla, ei voi edes toivoa, että muodostuisi yhtenäinen 'maailman sisäpolitiikka'.

Ranskalainen filosofi Rousseau kertoi 1750-luvulla, että sota ei ole ihmisen ja ihmisen välinen suhde, vaan valtion ja valtion välinen suhde. Ranskalainen politologi Raymond Aron kirjoittaa samoin. Jos ihminen on periaatteessa aggressiivinen ja yhteiskunta rauhanomainen, historiallinen kehitys johtaisi rauhaan kunhan saadaan maailmanlaajuinen yhteiskunta. Mutta jos ihminen ei ole periaatteessa aggressiivinen, ovat sodan juuret yhteiskunnassa itsessään. On viisasta luopua valtiosta.

Maailmanvaltiota vastaan puhuu myös se, että jos aseiden rajoitusta kontrolloidaan luontevasti, se tulisi maksamaan yhtä paljon kuin aseet itse. Miksi tuhlata yhtä paljon rahaa siihen, että suojaudutaan sotaa vastaan kuin siihen että puolustaudutaan toisiamme vastaan?
200 vuotta sitten Montesquieu kirjoitti ylistyspuheen pienten hallintoyksikköjen puolesta:

"Tasavallalle tunnusomaista on, että siihen kuuluu vain pieni alue. Suuressa tasavallassa on suuria omaisuuksia ja siksi siellä on vaikea saavuttaa tasapuolisuutta. Yksittäisen ihmisen käsiin on uskottava valtavia omaisuuksia ja tästä seuraa, että etujen saajista tulee itsekkäitä. Suuressa tasavallassa yleinen etu on uhrattava tuhansille yksittäiseduille. Etuihin myönnetään poikkeuksia ja joillekin etuja tulee sattumalta. Pienessä tasavallassa yhteinen etu tuntuu jokaisesta läheisemmältä. Siksi väärinkäytöksiltä vältytään paremmin ja rikkomuksia on myös vaikeampi pitää salassa."

Nykyajan ekologit ovat todistelleet, että mitä keskittyneempi järjestelmä on sitä tuhoisampi se on yksilölle. Mitä enemmän työnjakoa järjestelmä soveltaa, sitä vaarallisempi se on kokonaisuudelle. Ekologisen jatkuvuuden turvaaminen edellyttää lukemattomien keskinäisten riippuvuuksien tajuamista. Ajatus perustuu siihen, että vain pieniin verkostoihin perustuvissa järjestelmissä voidaan kunnolla hyödyntää biosfäärin kaikkia mahdollisuuksia.

Vaikka kehitys on kulkemassa kohti suurta yhteistä maailmanvaltiota, puhutaan myös uudesta . 'kirkontornipolitiikasta'. Siinä tavoitteeksi on asetettu jonkinlainen kirkontornin horisontti. Jokaisen tulisi kotikylänsä kirkontorniin kiivetessään nähdä 97% omista elinehdoistaan. Elämää ja kuolemaa eivät ohjailisi enää tuntemattomat tuulet tai olemattomat järjestelmät. Kirkonkylä muodostaisi vastakohdan nykyisen kaltaiselle riippuvuudelle. Vain niissä energian ja aineen kierrätys voidaan yhdistää järkevästi. Ekokylässä olisivat avainkäsitteitä autarkia, feodalismi, desentralisointi ja oma apu. Itsenäinen ja omavarainen kylät toimii yhtenäisellä ekologisella ja kulttuurisilla alueella.

Yhteiskunnallisena mallina ekokylä tarkoittaa 60-6000 ihmisen itsenäisiä ja päätösvaltaisia yhteisöjä, taloudellisesti korkeintaan 6000 ihmisen autarkisia eli omavaraisia alueita. Omavaraisuuteen pyritään ravinnon, energian ja muiden raaka-aineiden, myös kulutustavaroiden suhteen. Vain ihmisten välisen dialogin suhteen ei oltaisi omavaraisia. Henkisyyteen on vara suuntautua. Fyysinen on paikallista, henkinen on globaalia.

Omavaraisuus on kulmakivi siksi, että energiaa voidaan säästää parhaiten, kun tavaroita ei tarvitse kuljettaa. Paikallisia luonnonvaroja voidaan hyödyntää, vaikka ne ovat pieniä. Tuotanto vastaa todennäköisimmin tarvetta, kun kuluttajat itse suunnittelevat ja valmistavat tuotteet. Hyötyjä ja haittoja voidaan punnita vastakkain, koska tuotannon hyöty koituu niille, jotka kantavat ympäristöhaitat. Valta ja vastuu on oltava niillä ihmisillä, jotka jakavat tehtyjen päätösten ja niiden toteuttamisen vaikutukset.

Niin Sointulat kuin sosialistiset kolhoosit ja spirituaaliset aurinkoyhteisöt ovat jonkinlaisia kirkonkylien eli kuten nykyään sanotaan ekokylien esiasteita. Vaikka useimmat kokeilut ovat epäonnistuneet, paljon paremmin ei ole käynyt sosialistisille markkinatalousyhteiskuntamalleillekaan, vaikka ne jatkavat olemassaoloaan.

Ekokylät pilottihankkeita kestävästä elämäntavasta

Ekokyläliike eroaa aikaisemmista yhteisöllisistä kokeiluista monialaisuudessaan. Ekokylät ovat uskonnollisesti sitoutumattomia, niissä ei ole gurua johtajana eikä hierarkkisia järjestelmiä. Niissä kokeillaan moderneja viljelyn, liikkumisen, energiantuotannon ja kiertotalouden selviytymiskeinoja, paikallisia ratkaisuja globaalin ongelmiin. Mutta myös erilaisten ihmisten mahdollisuutta toimia yhdessä. Yhteisöissä kehitetään ”luksusluokan yksinkertaisuutta”, vastuullisuutta, huolenpitoa.

Kokeilu on ketterä tapa testata muutosta ja uusia toimintamalleja, joita maailmalla kovasti tarvitaan. Ekokylissä ideat viedään tuoreeltaan käytäntöön pienellä aikataululla, laajuudella ja budjetilla. Yhteisö on elävä laboratorio, pioneerityö, nuorisolle mahtava koulutuspaikka, missä etsitään elämää joka periaatteessa voisi jatkua ikuisesti sosiaalisesti, ekologisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti.

Korkealaatuinen mutta vähäpäästöinen elämä kehittyy yhteiskunnalle halvalla, kun samanmielisten porukka kokeillee yhdessä uusia tekniikoita.  Ekologinen jalanjälki edellyttää pioneerikansalaisilta innovatiivisia ratkaisuja.  Olisihan hassua asua ekologisesti, mutta ajaa sitten autolla töihin. Puhutaan kirkontornipolitiikasta: tuotanto, energia, koulutus- ja hoiva keskittyy alueelle, jonka näkee kiivetessään kotikylän kirkontorniin. 

Omavaraisuus on kulmakivi siksi, että energiaa voidaan säästää lähitavaroilla ja pieniäkin paikallisia luonnonvaroja hyödyntää, tuotanto vastaa tarvetta kuluttajien itse suunnitellessa ja valmistaessa tuotteita. Tuotannon hyöty koituu niille, jotka kantavat ympäristöhaitat ja jakavat tehtyjen päätösten ja niiden toteuttamisen seuraukset. Omavaraisuus edellyttää kokeiluja nollaenergia- ja nollajäte-elämäntavasta, joustavia, paikalliseen synergiaan ja yhteistyöhön perustuvia mikro- ja nanotalouksia.

Tanskalaisen Ross ja Hildur Jacksonin perustama Gaia-säätiö aloitti vuonna 1987 tarjota resursseja ekokylille ympäri maailmaa.  The Global Ecovillage Network GEN perustettiin 1995. Vuonna 1998 YK nimesi ekokylät esimerkiksi ryhmässä Best Practices. Verkosto sai edustajansa YK:hon ja toimii demonstraatio- ja mallipaikkojen neuvonantajana YK:n talous- ja sosiaalineuvostossa. Vuonna 2019 puolet toiminasta rahoitettiin EU:n ja eri maiden ulkoministeriöiden toimesta, kolmanneksen maksoi Gaia-säätiö. Maailmalaajuisesti puoli miljoonaa ihmistä asuu ekokylissä. GEN-verkostoon kuuluu tuhat lähes autarkia ekokylää. Euroopassa yhteisöjä on lähes 400. Senegal läntisessä Afrikassa on ehdoton ennätys: hallitus on ottanut ohjelmaansa kehittää 1400 maaseututaajamaa ekokyliksi.

Niin Sointulat kuin sosialistiset kolhoosit ja spirituaaliset hippiyhteisöt ovat ekokylien esiasteita. Vaikka useimmat kokeilut ovat epäonnistuneet, paljon paremmin ei ole käynyt sosialistisille tai liberaaleille rakennelmille. Ekokylien idea on vuosien yrityksen ja erehdyksen jälkeen muuttunut autarkisista haaveista ja valtiosta erillisistä kokeiluista yhteistoiminnallisiin muotoihin. Nykyään ekokylistä tehdään kokeilu- ja malliesimerkkejä kestävästä elämäntavasta yhdessä yhteiskunnallisten ja valtiollisten toimijoiden kanssa.

Vuonna 1977 Carl Boggs alkoi kutsua uutta liikehdintää nykyajan prefiguratiiviseksi politiikaksi ja käytännöksi. Sloganit kuten „another world is possible“ tai „be the change you want to see“ kuvaavat uutta muutosprosessia. Abstraktit periaatteet ja haavekuvat eivät innosta, ei myöskään ainoastaan parlamenttaarinen edustuksellisuus. Prefiguratiivisen politiikan kolme peruspiirrettä ovat väline on osa päämäärä (means-ends equivalence), vaihtoehtojen ja mallien luominen (building alternatives) ja  prolepsisin konsepti - nykyisyyden avulla tulevaisuuteen.
Vaikka ollaan vielä kaukana utopian saavuttamisesta luovat mikropoliittiset käytännöt jo itsessään malleja.

Kestävien yhteisöjen Eurooppapäivää The European Day of Sustainable Communities vietetään viidennen kerran 21.9. Myös kansainvälinen World Cleanup Day järjestää Yhteisöpäivän 21.9..

Järjestelmä voitti Vihreän liiton

Kun 1980-luvun alussa vielä uskoimme yhteiskunnan muutosmahdollisuuksiin, pääsi Ville Komsi perinteistä pukukoodiakin uhmaten eduskuntaan. Orastavan vihreän liikkeen tilaisuuksiin kerääntyi realoja ja fundeja. Edelliset osoittivat neuvotteluhalukkuutta järjestelmän kanssa, jälkimmäiset ideoivat kokonaan uusia suuntia. Järjestelmä voitti. Me ”järkiimme tulleet ihmiset” yritimme saada hyvin erilaisia ehdotuksia keskusteluun. Ekologinen puolue perustettiin ja sille ääniä kerännyt Veltto Virtanen pääsi eduskuntaan. Mutta pian ekoälymystö Pentti Linkolan johdolla alkoi tavata toisiaan puolueisiin sitoutumattoman VESLin (Vihreä Elämänsuojelu Liitto) nimissä.

Jos muutos ei ole mahdollinen demokraattisin keinoin valtion sisällä, ehkä muutosta voi edesauttaa ulkoistamalla itsensä yhteiskunnasta. Kirjoitin ensimmäisen ideani omavaraisesta ekoyhteisöstä VESLin tiedotteeseen otsakkeella ”Ekoeroottinen vanhainkoti”. Seuralehden toimittaja Hannu Holvas yhdistyksen pitkäaikaisena jäsenenä innostui ideasta vuonna 1992 ja Jari Sarasvuo esitteli ”permakulttuurisen päätepysäkin” saman tien TV-ohjelmassaan Minä ja Sarasvuo. Menestystarina oli taattu. Kolmen kuukauden aikana yli 200 ihmistä soitti ja antoi yhteystietonsa: ”Minäkin haluan elää kuin te. Tuottaa oman ruokani, käydä rankametsässä ja viettää vapaa-aikaa muiden samanmielisten ekoihmisten kanssa.”

Kantaäitien kanssa keräsimme kiinnostuneet muuttajat yhteen ja kiersimme bussilla ympäri Suomea etsimässä sopivaa kiinteistöä. Kuntien elinkeinoasiamiehet ottivat yhteyttä ja tarjosivat tyhjiksi jääneitä kouluja ja vanhainkoteja. Kesäkuussa 1997 allekirjoitimme 30 vuoden vuokrasopimuksen Ähtärin entisestä vanhainkodista Kaijanniemessä.
Johtolankoina olivat VESLin toimintaohjeet: 

• Uuden yhteiskunnan ei tule rakentua uudelle huipputeknologialle sen enempää kuin menneisyyden jäljentämisellekään, vaan paikallisyhteisöjen on löydettävä elintapa, jossa vanhat ja hyväksi todetut muodot ovat sovinnossa uuden, hyvän tiedon kanssa.
  
• Elämä on elämistä varten, syntymistä, kasvamista, hoivaamista, rakastamista ja lopuksi kuolemista, tilan antamista toisille.  Ihminen tuskin pystyy pelkästään tieteen ja logiikan opeilla muuttamaan käyttäytymistään siten, että elonkehän terveyden ja elinvoiman heikkeneminen saadaan pysäytettyä. Siihen tarvitaan myös syvempää tunnetta ja henkisyyttä, sellaista luonnon kunnioitusta, josta uskonnot ja jo luonnonkansojen myytit puhuvat.
  
• Laajennetaan perinteinen etiikka, humanismi tai uskonto koskemaan myös ihmisen suhdetta ympäröivään luontoon ja muihin lajeihin.
• Jokaisessa maakunnassa tai ekoläänissä tulee olla vain sellainen asukasmäärä, jonka alue kykenee pääasiassa omavaraisesti elättämään köyhdyttämättä luonnonvaroja ja uhkaamatta alueen luonnonvaraisten eliölajien elinmahdollisuuksia. Jokainen alue muodostaa siis oman kokonaisuutensa, jossa asukasmäärä ja elinkeinot määräytyvät alueen luonnon laadusta ja ilmastosta.
• Luonnonmukaisessa yhteiskunnassa ihmiset elävät pääasiassa maaseutuyhteisöissä, jotka tuottavat itse peruselintarvikkeensa ja kulttuurinsa välineet.
  Lähimmäis- ja naapuriavun verkostot ovat arvokkaita ja niille yhteiskunnan tulee antaa mahdollisimman hyvät edellytykset.
  Yhdyskuntien tulee hyvin pitkälle muodostaa sellaisia kokonaisuuksia, että kaikki jokapäiväiset toimet ja tarvikkeet löytyvät kävely- tai pyöräilymatkan päästä.
  Omavaraisilla, luontoon sopeutuneilla paikallisilla yhteisöillä tulee olla valta päättää omista luonnonvaroistaan ja vastuu ekologisesti kestävästä taloudestaan.
  

Osa luvusta kirjaan: Leena Vilkka (toim.): Pentti Linkola, ystävä ja innoittaja
Vihreä Elämänsuojelun Liitto, Biofilos 2007. ISBN 978-952-99935- 2-9

 

Marketta Horn
Timo Juurikkalan vaalilehteen 1999

Tulevaisuudessa yhä useampi elää omavaraisessa ekoyhteisössä

Pentti Linkola kirjoittaa unelmassaan paremmasta maailmasta:

Linkolan unelman täyttäminen ei tarkoita nykyaikana enää pieniä perheviljelmiä eikä paluuta Väinämöisen virsukulttuuriin. Tietotekniikka on tehnyt mahdolliseksi aivan uudentyyppisen asumisen ihmiskunnan historiassa. Ihminen voi olla keskellä kaikkea, vaikka hän fyysisesti oleskelee vesien ja metsien äärellä, elää luonnon kanssa samaa rytmiä ja viljelee oman ruokansa. Internet, sähköposti, video ja kännykkä antavat koulutukseen ja kommunikointiin erämaassakin mahtavat välineet.
Asuinyhteisö- ja kommuunikokeilut ovat menneinä vuosikymmeninä kaatuneet jäsenten keskinäiseen kyllästymiseen ja sisäänpäin lämpiävyyteen. Motiivi yhteiselämään haettiin useinmiten henkisistä arvoista ja yhteisestä auktoriteetista.
Nyt ovat uudenlaiset yhteisöt nousemassa tyhjiksi jääneille suurkiinteistöille ja malliasuinalueille niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Ekokylät perustivat muutama vuosi sitten kattojärjestön European Ecovillage Networkin. Uutta yhteisöissä on uskonnollinen ja poliittinen vapaus. Asukkaita yhdistää halu vähentää luonnon kuormitusta. Uutta on myös, että yhteisössä kukin voi pitää yllä työtään ja harrastuksiaan tarvitsematta silti poistua tilalta. Mökkihöperyys ja sisäänpäin lämpiävyys eivät vaivaa.

Ekoyhteisön tunnuspiirteet
Ekoyhteisöstä puhutaan silloin, kun suurin osa ruoasta ja energiasta tuotetaan itse, ja kun alueelta ei johdeta jätevesiä eikä rahdata jätettä kaatopaikalle. Periaatteena on: aine on paikallista, henki globaalia.
Kaupunkiolosuhteissa asuminen on epäekologista, koska ekologista jalanjälkeä ei voi pitää itsensä kokoisena. Ruoka on pakko ostaa ja se tuodaan erilaisilla kulkuneuvoilla keskuksiin. Jätteet ja jätökset, jotka ovat maalle välttämätön lannoite, muuttuvat kasautuessaan vaarallisiksi saasteiksi. Päivittäin on kuljettava pitkiä matkoja elannon ja virkistyksen turvaamiseksi.

Permakulttuuri luo kestävyyttä
Maailmalla on levinnyt jo kymmenisen vuotta niin kutsuttu permakulttuurinen elämäntapa. Permakulttuurissa otetaan oppia luonnosta ja luonnon tavasta toimia. Ihminen soveltaa kokemuksia ja eri tieteenalojen tutkimustuloksia niin, että hän oppii hyödyntämään luonnon lakeja.
Permakulttuurin teoria on lähtöisin Australista Tasmanian ylopistolta. Perusajatuksen mukaan ihmisen on
1. huolehdittava fyysisestä ympäristöstä
2. kasvatettava oma ruoka
3. huolehdittava lasten terveydestä ja koulutuksesta
4. suoritettava itse niitä tehtäviä, jotka nyt ovat erikoisasiantuntijoiden yksinoikeutena

Permakylässä asutaan melkein kuin Nooan arkissa. Ideaalikokoisessa 300 hengen kylässä voi asustaa sieltä poistumatta, koska viljely ja huolinta toimii paikallisesti ja omavaraisesti, mutta jo 35 ihmisen yhteisössä taidot ja tiedot riittävät puutarhan viljelyn, kotieläinten ja lämmityksen ylläpitämiseen.

Ekoyhteisöllä myös sosiaalista kysyntää
Erityisesti Suomessa, missä suuret ikäluokat tulevat eläkeikään kymmen vuoden kuluessa, tarvitaan yhteisöllistä elämää. Vanhusten heikosta hoidosta on merkkejä jo nyt. Mitäs sitten kun heitä on kolme kertaa enemmän väkiluvun muuten pysyessä entisenä? Kuka meitä hoitaa?
Kaupunkimainen elämä tekee ihmisistä myös avuttomampia ja vaivaisia. Hoitojen kallistuessa oma apu liikuntaelin- ja verisuonisairauksissa on ainut apu. Suurin ongelma tulee olemaan mielenterveyden puolella. Puutarhan ja eläinten hoito ehkäisevät ennalta mielen sairastumisen ja burnoutin.

Edesmenneeseen omavaraisyhteisöömme muuttaneet ihmiset olivat/olimme jo niin rikkipuhki yhteiskunnan individualisoinnin ja hinnoittelun jäljiltä, kukin omanlaisen henkilöhistoriansa läpikäyneinä, ilman minkäänlaista kokemusta yhteisöelämän sisäisistä ja ulkoisista lonkeroista.

Kirkontornissa ratkaisu. Omavarainen elämä on mahdollista. Ei ole ylipääsemättömän työlästä tuottaa luontoa hävittämättä ja meluttomasti ruoka ja lämpö. Tuntuu turvalliselta, kun kaikki mikä on tarpeellista, on lähellä. Mutta Suomessa omavaraisyhteisön voi ponkaista käyntiin vain valtiovalta, yhteiskunnan tuella. Minkäänlainen vapaa kansalaistoiminta ei ole mahdollista.

Ekokylän periaatteita

Vaikka kehitys on kulkemassa kohti suurta maailmanvaltiota, puhutaan myös uudesta “kirkontornipolitiikasta". Tavoitteeksi asetetaan jonkinlainen kirkontornihorisontti. Jokaisen tulisi kotikylänsä tapuliin kiivetessään nähdä 90 prosenttia omista elinehdoistaan. Elämää ja kuolemaa eivät ohjailisi tuntemattomat tuulet tai olemattomat järjestelmät. Kylä muodostaa vastakohdan nykyisen kaltaiselle riippuvuudelle.

Millainen on moderni kirkonkylä eli ekokylä, luonnonvaroja kestävästi käyttävä yhteisö? Antropologi Matti Sarmelan mukaan luontaiskulttuurin ihminen eli itse rakentamassaan asuinympäristössä ja hallitsi oman yhteisönsä tekniset tiedot ja taidot. Paikallisyhteisö oli taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti itsenäinen. Niin Sointulat kuin sosialistiset kolhoosit ja spirituaaliset aurinkoyhteisöt ovat jonkinlaisia ekokylien esiasteita.

Vaikka useimmat yhteisökokeilut ovat epäonnistuneet, paljon paremmin ei ole käynyt sosialistisille tai markkinatalouteen perustuville suurillekaan yhteiskuntamalleille. Suuret  ja keskittyneet järjestelmät ovat aiheuttaneet epäonnistuessaan mittavia vahinkoja verrattuna luontaiskylien hajoamisen vaikutuksiin.

Yhteiskunnallisena mallina ekokylä tarkoittaa 60 - 6000 ihmisen itsenäistä ja päätösvaltaista yhteisöä, joka on lähes autarkinen eli omavarainen. Omavaraisuus tarkoittaa ravinnon, energian ja muiden raaka-aineiden, myös kulutustavaroiden alueellista tuotantoa. Vain ihmisten välisen kanssakäymisen suhteen ei ekokylä voi olla omavarainen. Henkisyyteen ja dialogiinhan on rajattomat mahdollisuudet.

Fyysinen on paikallista, henkinen on globaalia.

Omavaraisuus on ekokylän kulmakivi. Tämä johtuu siitä, että

• energiaa voidaan säästää parhaiten, kun tavaroita ei tarvitse kuljettaa, pakata, mainostaa eikä varastoida.
  
• Paikallisia luonnonvaroja kannattaa hyödyntää, vaikka ne ovat pieniäkin.
  
• Tuotanto vastaa todennäköisimmin tarvetta, kun kuluttajat itse suunnittelevat ja valmistavat tuotteensa.
• Hyötyjä ja haittoja voidaan punnita vastakkain, koska tuotannon hyöty koituu niille jotka kantavat ympäristöhaitat.
  
• Valta ja vastuu on niillä ihmisillä, jotka jakavat päätösten seuraukset.
• Orgaanisen jätteen palauttaminen viljelykiertoon on luonnollista. Kierrätys on täydellistä.

Luonto pystyy käsittelemään 10 prosenttia niistä saasteista, joita nykyisin tuotetaan. On siis luotava sellainen elämäntapa, jossa voidaan vähentää 90 prosenttia nykyisen kaltaisesta tuotannosta.

Ekoyhteisössä ihminen voi toimia yhtä viisaasti kuin eläin omassa ympäristössään. Eläin ei luontaisesti tuota jätettä. Kaikki mitä eläin kuluttaa ja kaikki mitä se erittää, palautuu luonnon kiertokulkuun. Eläimeen verrattuna ihminen elää vielä kuin parasiitti.

Energian saanti

Ekokylässä energiaa käytetään vain niin paljon kuin sitä voidaan tuottaa alueella. Energia tuotetaan pääasiassa auringon, tuulen ja biomassan avulla. Talojen oleskelutilat rakennetaan etelään, jotta voidaan käyttää passiivista aurinkoenergiaa. Ikkunattomat varastotilat pohjoiseen. Hukkalämpö ja tuotannon yhteydessä syntyvä energia käytetään hyväksi. Koska uusiutuva energia on hajautettua, on myös tuotanto hajautettava.

Ravinnon saati

Elintarvikkeet saadaan lähiympäristöstä, karjanhoito ja kalanviljely vastaavat paikallisia tarpeita. Niiden elintarvikkeiden tuotantoa vähennetään, jotka vaativat paljon energiaa, maata ja erikoistumista.

Ilmaston suojelu

Perinteiset kasvit säilytetään, jotta paikallinen ilmasto pysyy vakiona. Kasvit kohentavat mielentilaa ja toimivat äänenvaimentajina. Ympärivuotiset viherkasvit estävät neulastensa liikkeellä korkeataajuista melua. Kasvit keräävät pölyä ja ilman myrkkyjä ja puhdistavat siten ilmaa. Ne viilentävät ilmastoa kesällä ja pitävät lämpöä talvella.

Naapurusten kanssakäyminen

Ekologista elintapaa noudattavassa yhteisössä jokaisen on myös turvallista elää. Pienyhteisössä ei synny turvattomuuden, vierauden eikä irrallisuuden ongelmia, koska ihmiset tutustuvat toisiinsa toimimalla yhdessä. Turvallisuutta luo myös tieto siitä, että mahdolliset katastrofit vaurioittavat vain pieniä alueita ja että alueet kestävät ekologisesti rakennettuina paremmin kriisejä.

Globaali kanssakäyminen

Ekokylien rakentamiselle on tänään aikaisempaa paremmat edellytykset. Tekniikka sallii tuotannon siirtämisen “tehtaasta studioon", ja myös ihmiset voivat etsiä toisiaan tietoverkkojen välityksellä, eikä yhteisöä uhkaa sisäänpäin lämpiäminen tai yhden auktoriteetin varaan joutuminen. Todellisen kvanttiyhteiskunnan osaset alkavat olla paikallaan.

Koska aine on paikallista, henki globaalia, on ihmisten pystyttävä liikkumaan myös oman alueensa ulkopuolella. Niin kutsutulla elämänvaihematkailulla korvataan nykyiset virkistyslomat. Tämä tarkoittaa, että ihmiset voivat viettää pitempiä jaksoja muidenkin kielialueiden ekokylissä samaan tapaan kuin nykyään perheet vaihtavat asuntoja loma-aikoina.

Vapaa oppiminen

Uusi sukupolvi oppii luontevan suhtautumisen ihmiseen, luontoon, kasveihin ja eläimiin, kun lapsia ei kasvateta, vaan heidän annetaan kasvaa. Tieteen päämääräksi tulee rauhaa ja ympäristönsuojelua käsittävän tiedon kerääminen ja tekniikan päämääräksi inhimilliset mittasuhteet täyttävän tekniikan kehittäminen.

Elävä opetus tarkoittaa, että opetusta eivät ohjaile opetus- tai talousministeriö, vaan se on selvästi erossa teollisesta tuotantoprosessista. Koulu on lähellä arkipäivää. Siivous ja kunnossapito ovat osa opetusta. Nykyisessä yhteiskunnassa lasten on vanhempien tapaan tehtävä kahdeksan tunnin työpäivä: koulumatka, koulu, koulumatka ja läksyt. Lapset oppivat ositettuun työhön jo päiväkodissa. Yksi työ kuuluu apulaiselle, toinen lastenhoitajalle, kolmas ylihoitajalle. Lapsilla on opetushetkiä ja viriketuokioita. Kuinka paljon hyvää elämää meneekään hukkaan kun eri ikäiset ihmiset eristetään toisistaan, samoin kuin toiminnot, joissa kaikilla on oma osansa.

Nykyisessä koulussa nuoret valmistetaan sellaista elämää varten, jossa heidän luontaiset kykynsä ovat enemmän este kuin etu. Lapsille tarjotaan välineitä, jotka ovat elottomia ja keinotekoisia. Puhutaan biologisesta entropiasta, koska lapsilta puuttuvat luonnolliset ärsykkeet. On vain tekoärsykkeitä kuten leikkipaikkoja, lastentarhoja, kouluja, eläintarhoja ja puistoja. Maailma näkyy valmiina televisiossa, ennen kuin lapsilla on ollut mahdollisuus kokea sitä henkilökohtaisesti.

Ihmiset eivät muka koskaan historian aikana ole olleet näin korkeasti koulutettuja. Kuitenkaan nuoret eivät itse voi tuottaa paljoakaan, sillä he ovat riippuvaisia koneista ja järjestelmistä.

Ekokyläajattelussa on kyse koko nykyisen elämäntavan kyseenalaistamisesta. Rooman Klubissa on vuodesta 1990 lähtien alettu pitää yhtenä vaarallisimmista ilmiöistä ihmisten passivoitumista. Vaikka kaikki on ulkoisesti hyvin, elämässä ei vain näytä olevan mitään mieltä. Teollistamisen ja keskittämisen melskeessä on unohdettu, että yhteiskunnallinen elämänmuoto on väliaikainen, vain yhteisöllisyys on säilyvää.

Kestävä elämäntapa edellyttää, että muutoksen toteuttamiseksi yhteisö on kestävä ekologisesti, oikeudenmukainen sosiaalisesti, neuvotteleva paikallisessa päätöksenteossa ja väkivallaton menetelmiltään.

Sosiaalinen ulottuvuus

Lääketieteen tohtori, anestesiaerikoislääkäri Pirjo Lindfors-Labato hoitaa kipu- ja masennuspotilaita. Hänellä on kokemusta yhteisöllisyydestä esimerkiksi Kuubasta ja Afrikasta, jossa ihmisten välinen läheisyys on tärkeä yhteisöä ylläpitävä voima. Lindfors-Labato on tutkinut yhteisöllisyyden terveysvaikutuksia sekä ihmisen mieleen että fysiikkaan.

– Yhteisölliseksi kasvamisessa tarvitaan sosiaalisia aivoja (otsa- ja päälaenlohkossa ja limbisessä järjestelmässä), jotka kehittyvät jo varhaisessa vuorovaikutuksessa lasta kosketettaessa ja hoivattaessa kun lapsi matkii ja peilaa hoitajansa käyttäytymistä. Tällöin erittyy oksitosiinihormonia, joka on niin sanottu sosiaalisen luottamuksen hormoni. Oksitosiini vaikuttaa kivun ja masennuksen kokemiseen. Miellyttävä koskettaminen ja paijaaminen laukaisee positiivisen muutoksen aivojen endorfiini- ja stressihormonijärjestelmässä, joten tällainen varhainen vuorovaikutus on erityisen tärkeää. Sama vaikutus syntyy aikuisella vaikkapa rakastelussa tai hieronnassa. Tärkeää olisi se, että lapsen ei tarvitsisi suorittaa niin kuin nykyään Suomessa vaaditaan, vaan että hänet hyväksyttäisiin juuri sellaisena kuin hän on, että häntä hellittäisiin, pussattaisiin, siirrettäisiin sylistä toiseen ja kannettaisiin mahdollisimman paljon mukana, sanoo Lindfors-Labato.

Yhteisöllisyys luo turvallisuuden tunnetta, mutta vain silloin, kun se ei ole pakotettua. Onneksi suomenlinnalaiset osaavat arvostaa myös niitä, jotka haluavat vetäytyä omiin oloihinsa. Hyvän yhteisöllisyyden raja meneekin siinä, että se ei ole tungettelevaa. Oivalsin, miksi tunnen oloni Suomenlinnan yhteisössä niin hyväksi. Suomenlinna ei olekaan minulle pelkästään paikka, vaan tärkeää ovat siellä asuvat ihmiset. Roskakorin viemiseen saattaa kulua tunti, koska parin sadan metrin matkalla juuttuu juttusille niin monen ihmisen kanssa. Ja vaikka vasta eilen olisi tavattu, niin useamman kanssa tulee aina myös halattua. Läheisyyden tunne on suuri. Pirjo Lindfors-Labato ymmärtää, miksi Suomenlinnan kaltaisella, hieman eristyksessä olevalla saarella yhteistunne on vahva. Yksin ei pärjää kukaan.

Yhteisöllisyytenä pidetään pysyvää kuulumista johonkin ihmissuhdeverkostoon. Yhteisöllisyys on ihmislajin syntymisen perusta, se on tarjonnut suojan vihollisia vastaan ja auttanut esimerkiksi metsästämisessä, ruuanhankinnassa ja jopa peltoviljelmien rakentamisessa.

Yhteisöllisyyteen kuuluu vastavuoroisuus ja ihmisten välinen luottamus. Vuorovaikutus voi olla aluksi vaikka sitä, että lainataan tavaroita naapureiden kesken. Kun fyysisiä kontakteja on tarpeeksi, lisääntyy merkittävästi myös perusturvallisuuden tunne.

Suomenlinnalaisia voidaan verrata vaikka kuubalaisiin, joilla on tutkitusti hyvä yhteisöllisyys. Se, että ihmiset ovat erilaisessa asemassa ikään kuin eristettynä muista, pakottaa vetämään yhtä köyttä ja tuntemaan, että on pärjättävä vähän eri tavalla juuri tämän porukan kanssa. Suomenlinnassa asukkaita on vain noin 800. Siispä melkein kaikki tuntevat toisensa. Tuttuus synnyttää empatiaa, ja siksi saarelaiset ovatkin aina olleet avuliaita toisiaan kohtaan. Ystävyyssuhteet solmiutuvat Suomenlinnassa erilaisista taustoista ja elämänkulusta riippumatta. Yhteiseksi tekijäksi riittää se, että olemme kaikki suomenlinnalaisia.

PROUT The Progressive utilization theory

Kuinka järjestää yhteiskunta järkevästi

Prout on intialaisen filosofin Prabhat Ranjan Sarkarin luoma sosioekonominen ja poliittinen filosofia vuodelta1959. Sen kannattajien (proutistit) väittävät, että se paljastaa ja voittaa kapitalismin, kommunismin ja sekatalouden rajoitukset Ensimmäinen edellytys on perustarpeiden saatavuuden takaaminen kaikille. Alueella olevat raaka-aineet, maataloustuotteet ja muut resurssit on valmistettava ja jalostettava lähellä alkuperäistä sijaintipakkaan. Näin teknologian ja tuotannon tehostaminen tulee hyödyttämään paikallista väestöä. Maan ja luonnonvarojen ulkopuolista omistusta ei hyväksytä eikä alueella ansaittuja voittoja saa lähettää muualle tai kasata yksityistileille.
Prout suosittaa, että avainteollisuuden hoitavat valtion ja julkishallinnon valvomat autonimiset laitokset: kuljetus, energianhuolto, tietoliikenneyhteydet, maapuolustus kaivostoiminta, öljy-, petrokemian- ja terästeollisuus ovat välttämätön osa taloutta. Riippumattomien autonomisten elinten tulisi myös johtaa sellaisia erikoisaloja kuten tutkimus ja kehitys, sairaalat ja vanhainkodit sekä valvoa suuria perusrakenneprojekteja kuten satamia ja lentokenttiä, yleistä infrastruktuuria.  Avainteollisuuden pitäisi toimia ei voittoa, ei tappiota -periaatteella
Kansalaistalouden tärkein näkökohta on perustarpeiden varmistaminen jokaiselle. Tämä velvollisuus sisältää kulutustavaroiden tuotannon, jakelun, varastoinnin, myynnin ja hinnoittelun valvonnan. Välttämättömiin lasketaan ne, joita tarvitaan riittävän elintason ylläpitämiseen: puhdas vesi, ruoka, vaatteet, lääkkeet, talous ja koulutarvikkeet sekä energia. Välttämättömiin peruspalveluihin sisällytetään koulutus lastentarhasta yliopistoon, sairaalat, vesilaitokset ja jätehuoltopalvelut, paikallinen julkinen liikenne, rautatiet ja kansalliset lentoyhtiöt, energian tuotanto, tietoliikenne. Elintärkeiden alojen kuten lääkäri- ja terveyskeskuspalveluyritysten, jotka työllistävät enemmän kuin kolme terveydenhoitoalan ammattilaista, tulisi toimia henkilökunnan omistamina ja johtamina palveluosuuskuntina Ei-välttämättömiin kuuluvat ylellisyystavarat. Jokaisen lauseen asutustoimikunnan on päätettävä yksittäisen perheen asunnon vähimmäistasosta, koosta ja varustetasosta.
Seutukunta pyrkii omavaraisuuteen. Voittoja ei saisi viedä alueen ulkopuolelle. Parhaita kauppamuotoja alueiden ja maiden välillä ovat vaihtokauppa ja kahdenkeskinen eli bilateraalinen kauppa, koska näin vältytään rahan käyttämisestä maksuvälineenä.

Suunnittelijoilla ja kansalaisilla eri näkemys
Teologian tri Seppo Kjellberg kirjoitti: ”Koska on ilmennyt uusi valitsevaa moraalia kyseenalaistava seikka, ekolginen kriisi, moraalin olemukseen kuuluvan universaalisuuspyrkimyksen voi olettaa näkyvän siten, että eri ihmisten ja ryhmien ilmaisemat yhdyskunnan uudet ekologiset tavoitteet joko yhtenevät tai ainakin konvergoivat. Itse suunnittelijat ja päättäjät arvostivat teknisesti ja fragmentaarisesti ymmärrettyä kestävää kehitystä, joka edellyttää taloudellista kasvua. Kansalaisliikkeet ja asukkaat edustivat voimakkaammin kokkonaisvaltaista ja joutavaa ympäristönäkemystä, eksistentiaalista holismia, suomeksi elävää yhteyttä. Heillä oli edellisiä enemmän ymmärtämystä luonnolle arvona sinänsä, taloudellisten tavoitteiden rajoittamiselle kohtuuteen, vallan uusjaolle ja kaupungin luontoperinteelle. (Yhteiskuntasuunnitelu 3/1995)

Ulrich Beck määritelmässä moderni refleksiivisyysteoria tiivistyy seuraavasti: mitä pidemmälle modernisaatioprosessi etenee sitä enemmän teollisen yhteiskunnan perusteita kulutetaan, uhataan ja muutetaan. Refleksiivinen muutos tapahtuu suunnittelematta ja varkain... sokeaa reagoimista pakon edesssä. Beck on kehitellyt toimintaohjelmia riskiyhteiskuntaa varten erityisesti poleemisessa kirjassaan Gegengifte 1988. Siinä hän nostaa esille kysymykset organisoidusta vastuuttomuudesta, riskien todistustaakasta ja määrittelyvallasta sekä tieteen, ay-liikkeen ja politiikan muiden muotojen roolista ekologisten vaarojen käsittelyssä. Beckin keskeisen toimintaohjelman voi pelkistää käsitteeseen pelisääntöjen muuntaminen. Asiantuntijoihin ja viranomaisiin luottaminen on lopetettava.

Paavo Haavikko:

Martti Lindqvist:

George Orwell

”Toinen ajatus on, että tämä on koneiden aikakausi ja että jos ei pidä koneista tai haluaa rajoittaa niiden valtaa, osoittaa omaa takapajuisuuttaan, taantumusta ja on hiukan naurettava. Kuitenkin jos tapamme kaiken ilon elämänprosessista, minkälaista tulevaisuutta olemmekaan valmistamassa itsellemme? Jos ihminen ei voi nauttia kevään tulosta, miksi hänen tulisi olla onnellinen työtä säästävässä utopiassa? Mitä hän tekee sille vapaa-ajalle, jonka kone hänelle tuo? Luulen että säilyttämällä lapsuuden rakkauden sellaisiin asioihin kuin puut, kalat, perhoset ja sammakot, teemme rauhallisen ja kunnollisen tulevaisuuden hiukkasen todennäköisemmäksi. Saarnaamalla sitä oppia, ettei mitään pidä ihailla paitsi terästä ja betonia, varmistamme ainoaksi purkautumistieksi ihmisen tarmolle vihan ja vallanpalvonnan.” (Tribune lehden essee Ajatuksia sammakosta 1946)

Declan Kennedy

Saksan periaatteellisimpaan uudisrakenteiseen Lebensgarteniin eivät ihmiset tule aurinkopaneelien ja puurakenteiden takia, vaan katsomaan, miten eletään yhdessä, miten ratkotaan ongelmat, miten ollaan yhdessä toisten kanssa. Ei ole saavutus organisoitua ihmisten kanssa, jotka ovat samanlaisia, vaan ottaa yhteen, ratkaista ongelmia.

Ekologian peruslait on muotoillut Barry Commoner riittävän yksinkertaisesti:

Laki nro 1: Kaikki liittyy kaikkeen, kaikki on yhteydessä kaikkeen

Pienellä planeetalla ei mikään voi olla olemassa täydellisesti eristäytyneenä. Eristäytyminen on mahdottomuus. Tämä tarkoittaa, että järjestelmä automaattisesti reagoi ns. palautteeseen ja siten pitää itsensä toimintakykyisenä. Itseohjautuvia automaattisesti toimivia systeemejä kutsutaan kybernetiikaksi. Biologiset elintoiminnat kuten myös maapallon ilmasto, rakentuvat itsesäätelyn varaan. Kybernetiikan soveltaminen yhteiskunnan tai ihmisen mallintamiseen odottaa kipeästi tutkijoiden läpimurtoa, oikeaa tietoa kompleksisten järjestelmien tehokkaasta itseohjausmekanismin hyödyntämisestä eloonjäämisen turvaamiseksi. James Lovelockin Gaian kosto käsittelee ilmaston itsesäätelyä. John Gribbinin Syvä yksinkertaisuus osoittaa, että galaktisella tasolla vallitsee itseään säätävien elementtien entropian ja gravitaation keskinäinen kybernetiikka.

Laki nro 2: Kaikki kulkeutuu jonnekin

Ei ole olemassa mitään mitä voisi kutsua jätteeksi. Kaikki biologiset prosessit kulkeutuvat jonnekin, ne eivät vain poistu. Aineen häviämätömyyden laki.

Laki nro 3: Luonto tietää parhaiten.

Ihmisen tieto ekojärjestelmän prosesseista on aina vähäpätöistä ja ihmisen yritys "parantaa" luontoa on alisteinen ekosysteemille.

Laki nro 4: Vapaata lounasta ei ole olemassa.

Uusi tapa elää luonnonrytmissä yhdessä samanmielisten kanssa. Poissa on palkkatyö, poissa koneen tahti, melu, kuvitelma että kaatopaikalle voisi säilöä tavaroita tai viemäriin päästää pulverivesiä.  Poissa on kuvitelma kaupan hyllystä nälän yllättäessä tai öljytankeista kylmän vieroittajana.

Lapsille kuin taikatemppu: vetää vessan napista ja kaikki katoaa. Menetämme vastuun, koska näyttää kuin tämä ei vaikuttaisi kokonaisuuteen.