Eroon rajoittuneesta mekaanisesta

todellisuuskuvasta


Mekanistisen maailmankatsomuksen mukaan ihminen ja luonto sekä henki ja aine, toimivat koneen tavoin lineaarisesti: tämä syy, tämä seuraus. Sen sijaan fysiosentrisessä maailmankuvassa lähdetään siitä, että eliöt ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Organismi kasvaa, sitä ei voida tehdä eikä sen toimintaa toistaa. Se on itseorganisoituva. 

Jos konemallissa tapahtuu virhe, ketjusta voidaan alkaa etsiä yksittäistä kohtaa, joka on vioittunut. Organismin suhteen on juuri päinvastoin. Organismissa on jatkuvaa muuntumista. Vaikka organismissa kokonaisuudessaan voidaan erottaa säännönmukaisuuksia ja määrättyjä käyttäytymissääntöjä, eivät eri osasten vuorovaikutukset ole säännöllisiä tai ennakoitavissa. Organismi ohjautuu syklisesti, vuorovaikutuksessa kaiken sitä ympäröivän kanssa. Virheen sattuessa kokonaisuus ei toimi, jos yritetään korjata vain yhtä määrättyä osasta.

Darwinin evoluutioteoria perustuu siihen ajatteluun, että maailma koostuu erillisistä palasista. Laji säilyy lajina, samoin kuin muutkin biologisen maailman palaset. Holistisen fysiosentrisen maailmankuvan mukaan määrättyyn lajiin liittyviä eloonjäämispalasia ei ole olemassa. Se mikä jää henkiin, on organismi suhteessa ympäristöönsä - eliö ja sen ympäristö. Sellainen organismi, joka ajattelee vain omaa henkiinjäämistään, tuhoaa väistämättä ympäristönsä ja siten itsensä. Henkiin jäävä ei ole siten mikään yksittäinen eliö, saati sitten Darwinin oppeihin perustuva kaikkein vahvin. Kehitystä ei johda laki vahvimman henkiinjäämisestä, vaan laki yhteisvaikutuksesta, organismikaava, joka syntyy kaikkien eliöiden vuorovaikutuksesta.

Entä ihminen? Miten uusi fysiikka vaikuttaa käsitykseen ihmisestä? Vanhan tieteellisen maailmankuvan mukainen käsitys ihmisestä on mekanistinen. Ihminen mielletään koneena, jossa sydän tekee yhtä ja aivot teknisesti toista toimintaa. Tämän varaan on kehitetty esimerkiksi lääketiedettä. Se, jolla on mekanistinen kuva itsestään, turhautuu vanhetessaan, kun keho alkaa rapistua.

Kulutus, suurien massojen todellinen tekeminen, ei vaadi ihmiseltä mitään taitoa. Valmiiden hyödykkeiden käyttö ei lisää niiden tekemisessä tarvittavien prosessien ymmärtämistä. Ellemme ymmärrä prosesseja, emme ymmärrä elämää ja todellisuutta, joka on toiminnassa oleva prosessi. Olisikin hyödyllistä kiireesti käsitteellisesti erottaa yhtäältä se todellisuus, tieto, yhteiskunta ja ihmisen se puoli, joka on epäorgaanista, loogista, koneenkaltaista, säännönmukaista ja siirrettävää. Toisaalla on kuitenkin se todellisuus, tieto, yhteiskunta ja ihmisen se puoli, mikä on orgaanista, epäloogista, ei-koneenkaltaista, ei siirrettävissä ja mikä on ennustamatonta. Tämä puoli on meille lähes tuntematonta. (Jaana Venkula, Tulevaisuuden tutkimuksen seuran seminaari 14.11.1987)

Fysiosentrinen ihmiskäsitys

Mekanistisen ihmiskuvan rinnalla on antroposentrinen biologinen ihmiskäsitys. Ihmisessä vaikuttaa fyysisiin toimintoihin ajattelu, tunne ja tahto.

Mekanistisen ja antroposentrisen ihmiskuvan lisäksi puhutaan fysiosentrisestä ihmiskuvasta. Fysiosentrisessä ajatuksessa ihminen on osa alati muuttuvaa ja kehittyvää verkostoa. Ei ole ensin ainetta ja sitten henkeä, vaan ympäristö ja kaikki vaikuttavat toisiinsa samanaikaisesti.

K.V. Laurikaisen ja muiden fyysikkofilosofien mielestä ihmisen mieli ei voi periaatteessa olla sen kummempi kuin aineellinen maailma. Ihmisen sisäisen maailman perusrakenne on samanlainen kuin ulkoisen maailman rakenne. Tajunta syntyy aineesta dialektisen kehitysprosessin tuloksena. Kuolleesta aineesta syntyy ensin elämää ja elämän dialektinen kehitys synnyttää tajunnan ja itsestään tietoisen ihmisen. Minkä havaitsemme pienissä hiukkasissa, se on olemassa myös suurissa järjestelmissä. Jokaisella ihmisellä on iso leegio “taustajoukkoja“, molegyylejä, suojelusenkeleitä, miten niitä sitten kutsutaankin, joiden ilmentymä hän itse on. Sitä mukaan kun aistit kehittyvät, voi päästä rajoittuneen todellisuuskuvan yli.


Suurtuotannosta kvanttiyhteiskuntaan

Englantilainen fyysikko Danah Zohar muistuttaa, että Kreikassa eli jo 500 eaa fyysikko nimeltä Parmenides, jonka mukaan “kaikki on yhtä" ja toisaalta Demokritos, joka osoitti, että maailma on jakautunut atomeihin. Zohar kirjoittaa:

"Jokainen ihminen tuntee nämä kaksi perusteoriaa, onhan jokainen elänyt itsessään symbioosivaiheen eli ollut osa äitiään ja yksinäisyyden vaiheen eli nuoruusiän. Kollektivistit tulkitsevat maailmaa aaltoperspektiivistä. Individualistit näkevät maailman koostuvan hiukkasista.”

Ne poliitikot, jotka pitävät kokonaisuutta suurempana kuin osien summaa, pyrkivät kehittämään yhteiskuntaa kollektiiviseen, yhteisvastuulliseen suuntaan. He uskovat, että yksilöiden ulkopuolella on yhtenäinen periaate. Jotta ihminen voi tulla onnelliseksi, on hänen seurattava tuota suurta periaatetta. Zoharin mukaan Platon, Rosseau, Hegel, kristityt, kommunistit ja ne, jotka haluavat suojella heikoimpiaan ja luonnonvaroja, ovat tämän aaltoperiaatteen kannattajia. Toisen, liberaalisen, kannan mukaan osat ovat suurempia kuin kokonaisuus. Ihmisyksilö sisältää korkeimman periaatteen. Se mikä on yksittäiselle ihmiselle hyväksi, on hyväksi myös kokonaisuudelle. Tätä kantaa ovat esittäneet muun muassa Aristoteles ja Mill.

Kvanttiyhteiskunnassa kenenkään ei tarvitse menettää yksilöllisyyttään, sillä kokonaisuus rakentuu suhteista. Jokainen suhteiden verkosto luo uuden todellisuuden. Samoin kuin elektronit ovat sekä aaltoja että hiukkasia, myös ihmisen elämässä on eri muotoja. Jokainen meistä voi olla iloinen tai surullinen. Asiayhteys ja kulttuuri vaikuttavat siihen, miten koemme tilanteita.

Zohar vertaa hiukkasaaltodualismia ikuiseen kiistanaiheeseen kollektiivisen ja individuaalisen järjestelmän paremmuudesta. Kvanttiyhteiskunnassa ei näitä järjestelmiä voi lainkaan erottaa toisistaan, ei ole olemassa joko-tai -tilanteita.

Samoja teorioita, joita fyysikot käyttävät mikrokosmoksen tutkimiseen, voivat yhteiskuntatieteilijät käyttää makrokosmosta tutkiessaan. Capra puhuu fysiikan kielellä siitä, mistä Marx puhui taloustieteen käsitteillä. Eliöllä on jokin sisäinen tarkoitus. Tarkoitus muodostuu Capran mukaan siitä, millä aikakaudella eliö on olemassa eli miten se kuuluu aikaansa. Alemmilla kokonaisuuden tasoilla myös henkinen toiminta on yhteydessä eliön koostumukseen. Korkeammalla tasolla henki voi kuitenkin olla ajan ja paikan yläpuolella eli eliö ei siis ole enää sidottu aikaan ja paikkaan. Samoin Marxin mukaan alakerta määrää yläkerran. Tämä tarkoittaa, että mitä enemmän tuotantovälineet ja tuotanto-olosuhteet kehittyvät sitä enemmän aikaa ihmisillä on henkiseen kehitykseen.

Antropologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että anatomisesti ihmisen kehitys on pysähtynyt. Ruumis ja aivojen rakenne ovat pysyneet miljoonia vuosia jokseenkin samana. Mutta aivoja muovaavat lakkaamatta ympäristömuutokset. Kun aivot kerran vaurioituvat, jäljelle jäänyt järjestelmä sopeutuu hyvin nopeasti uuteen tilanteeseen. Siksi on pelottavaa ajatella, mihin nykyinen mekanistinen järjestelmä johtaa, jos se jatkuu pitkään ja käy yhä totaalisemmaksi. Onko ihmisellä enää fyysisiä ja henkisiä mahdollisuuksia muodostaa uudenlaista paratiisia kvanttimaailmassa?

Kun ihminen syntyy ja kuolee, on hän osa suurempaa järjestelmää, joka on jatkuvassa kehityksessä. Ihminen kuuluu ekojärjestelmään ja muodostaa jo itsessään sosiaalisen järjestelmän. Niiden yläpuolella on suurempi järjestelmä, biosfääri, koko kosmos. Miten saamme yhteyden tuota ekojärjestelmää korkeampaan kosmiseen järjestelmään? 

Kun fyysikot ovat jo 50 vuotta todistaneet maailman muodostuvan suhteiden verkostoista, miksi valtiota yhä ohjataan aivan kuin se voisi toimia kuin kello? Yhteiskunnankin on voitava olla itseorganisoituva, muodostuuhan se organismeista, ei mekaanisista osasista. Politiikan kielelle käännettynä tämä tarkoittaa pientuotantoa ja lähidemokratiaa. Asiat on päätettävä pienimmällä mahdollisella tasolla. Sellaisia rakenteita ei tule ensinkään luoda, jotka velvoittavat pienyhteisöjä riippuvuussuhteesen ja pakollisiin toimenpiteisiin.

Politiikassa uskotaan, että esimerkiksi oikeuslaitosta ja järjestyksen valvontaa parantamalla luodaan parempi valtio, ja että koulutuksella ja kasvatuksella ihmiset tulevat yhä valveutuneimmiksi ja alkavat toimia niin, että syntyy kokonaisuuden kannalta parempi yhteiskunta.

Fysiosentrinen maailmankuva ei kilpaile poliittisten oppien kanssa, vaan se asettaa kyseenalaiseksi koko nykyisen valtiojärjestelmän. New Age’in piirissä puhutaan antipolitiikasta. Muutokseen liittyy tajunnan radikaali laajeneminen, ja muutos on aloitettava itsestä.

 

Maailmanvaltio vai kirkontornin näköpiiri?

Saksan Vihreiden edesmennyt johtohahmo Petra Kelly otsikoi kirjansa Väkivallattomasti vihreään tulevaisuuteen viimeisen luvun "Eroottisen yhteiskunnan puolesta“. Hänen perusteemanaan oli, että ihmisen ja luonnon välisen suhteen tasapainottamiseksi on löydettävä hyvät ihmissuhteet. Kelly syytti nykyistä valtiota sukupuolisuuden teollistamisesta. Valtio pyrkii tyydyttämään ihmisen läheisyydentarpeen mekaanisella tuotantoelämällä. Kaikki suunnitellaan ja määritellään tarkoituksen mukaisesti, jolloin miehen ja naisen välinen suhdekin saa lähinnä käyttöarvon. Siitä tehdään kulutushyödyke ja menestyksen mitta. Tämä tavarayhteiskunta vaatii kansalaisilta yhdenmukaistumista, sopeutumista ja alistumista.

Mitä konkreettisia muutoksia tulisi tehdä eroottisemman (henkisesti tasapainoisen) yhteiskunnan toteuttamiseksi? Tulisiko valtioon tehdä kokonaissuunnitelma vai alkaa toimia niin, että koko valtio ja sen pohjana oleva ajatusmaailma voisi väistyä?

Toiminta täyttää kestävän kehityksen vaatimukset silloin, kun se voi periaatteessa jatkua ikuisesti sellaisenaan. Tuotantoa ja tekniikkaa otetaan käyttöön niin, että luonnon oma uusiutumis- ja suodatusjärjestelmä pysyy tasapainossa. Luonnon raaka-aineita ei käytetä sen nopeammin kuin niitä syntyy.

Ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää yhteiskuntamallia käsittelevässä keskustelussa kiistellään kahdesta vaihtoehdosta: voiko maapallon säilymisen turvata paremmin YK:n tapainen maailmanlaajuinen organisaatio vai omavaraisuuteen ja omaan päätäntään perustuva paikallinen yhteisö. Yksimielisiä ollaan siitä, että koska ongelmat ovat globaalisia, on käsitystä valtiosta joko laajennettava tai valtio purettava. Valtiohan ei ole maantieteellinen eikä kansallinen luomus.

Maailmanvaltion välttämättömyyttä perustellaan sillä, että tekniikan kehittyminen on luonut ongelmia, jotka voidaan ratkaista vain maailmanlaajuisesti, esimerkkeinä merien ja korkeiden ilmakerrosten saastuminen, tuhoavien myrkkyjen käyttö ja ennen kaikkea raaka-aineiden tuhlaus. Maailmanvaltio voisi vaikuttaa pakkotoimin myös ihmisten välisiin intiimeihin suhteisiin eli väestönkasvuun. Tämä edellyttää, että oman väen vähetessä ei minkään valtion tarvitsisi pelätä naapurivaltiosta muuttavien siirtolaisten tulvaa.

Maailmanvaltiota vastaan puhuu kuitenkin se, että toivottavia päämääriä ei saavuteta, vaikka kaikki valtiot sopisivat tarvittavista toimenpiteistä. Sovitut toimenpiteet ovat tehokkaita vain, jos niitä vahtimaan ja kontrolloimaan asetetaan tehokas ylikansallinen viranomainen, jolla on ne vallankäytön välineet, jotka nyt puuttuvat YK:lta. Tämä johtaisi hallintovaltaiseen maailmaan. Maailmanvaltion pitäisi säädellä kaikkia raaka-aineita ja elintarvikkeiden tuotantoa ja vastustaa jopa yksittäisten valtioiden etuja. Sen tulisi myös päättää eri maiden lapsiluvusta ja rangaista rikkomuksista. Miten se pystyisi saamaan aikaan ratkaisut ja mistä se saisi tarvittavan tiedon? Jokainen valtio odottaa maailmanvaltiolta oikeudenmukaista kohtelua. Mutta miten oikeudenmukaisuus voidaan määritellä? Onko oikeudenmukaista se, mikä parantaa valtion kilpailukykyä, sorrettujen ihmisten elintasoa tai työvoiman, pääoman ja tuotannon liikkuvuutta?

Käsitykseni mukaan maailmanvaltion kaikkivoipaisuus on insinöörien hourekuva. Kamppailu olemassaolosta käy tulevaisuudessa yhä kovemmaksi. Miten voidaan päästä yksimielisyyteen niistä laeista, joiden mukaan maailmanvaltiota tulisi hallita? Saksalainen ympäristöpoliitikko Herbert Grühl tyrmää maailmanvaltio-ajatuksen “teknisenä vankilana":

"Unelma “yhdestä maailmasta" osoittaa maailman käsittämistä puhtaasti teoreettisesti ja teknisesti. Yhdellä maailmalla ei ole mitään tekemistä luonnonlakien kanssa. Jos maailmanvaltio joskus onnistuttaisiin perustamaan, joutuisimme elämään “absoluuttisten ratkaisujen terrorissa". Luonnossa tapahtuu koko ajan jakaantumista, erikoistumista ja moninaisuutta. Nämä periaatteet ovat myös elämämme elinehto. Vaikka luonnon joissakin osissa tapahtuu onnettomuuksia, ne eivät koskaan ole niin suuria, että koko järjestelmä tuhoutuisi. Jakaantuminen ja yhtyminen on luonnon suurin viisaus. Vain narri voi kuvitella osaavansa järjestellä kaiken paremmin kuin mitä Luoja on tähän mennessä tehnyt. Ihminen ei pysty oppimaan kaikkea eikä hänellä ole viisautta eikä edes hermoja ottaa vastaan rauhallisesti sellaisia asioita, joita hän ei voi muuttaa. Jos tarkastellaan ihmisten asemaa tällä planeetalla, ei voi edes toivoa, että muodostuisi yhtenäinen “maailman sisäpolitiikka".” (Ein Planet wird geplündert – Die Schreckensbilanz unserer Politik 1975).

Suurta keskushallintoa vastaan puhuu myös se tosiasia, että laillisessa valtiossa on mekaaninen, mutta luovassa ihmisessä orgaaninen toimintamalli. Rousseau sanoo, että sota ei ole ihmisen ja ihmisen välinen, vaan valtion ja valtion välinen suhde. Ranskalainen politologi Raymond Aron kirjoittaa samoin. Jos ihminen on periaatteessa aggressiivinen ja yhteiskunta rauhanomainen, historiallinen kehitys johtaisi rauhaan kunhan saadaan maailmanlaajuinen valtio. Mutta jos ihminen ei ole periaatteessa aggressiivinen, sodan juuret ovat valtiossa itsessään. On viisasta luopua valtiosta.

Jotta aseiden rajoitusta kontrolloitaisiin luotettavasti, vahtiminen maksaisi yhtä paljon kuin aseet itse. Miksi tuhlata yhtä paljon rahaa siihen, että suojaudutaan sotaa vastaan kuin siihen, että valmistaudutaan järjestelemän uudistamiseen? 200 vuotta sitten Montesquieu kirjoitti ylistyspuheen pienten hallintoyksikköjen puolesta:

"Tasavallalle tunnusomaista on, että se muodostuu pienestä alueesta. Suuressa tasavallassa on suuria omaisuuksia ja siksi siellä on vaikea saavuttaa tasapuolisuutta. Kun yksittäisillä ihmisillä on valtavia omaisuuksia, tulee etujen saajista itsekkäitä. Suuressa tasavallassa yleinen etu on uhrattava tuhansille yksittäiseduille. Etuihin myönnetään poikkeuksia ja joillekin etuja tulee sattumalta. Pienessä tasavallassa yhteinen etu tuntuu jokaisesta läheisemmältä. Siksi väärinkäytöksiltä vältytään paremmin ja rikkomuksia on myös vaikeampi pitää salassa.”

Nykyajan ekologit ovat todistelleet, että mitä keskittyneempi järjestelmä on sitä tuhoisampi se on yksilölle ja mitä suurempaan työnjakoon järjestelmä perustuu, sitä vaarallisempi se on kokonaisuudelle. Ekologisen jatkuvuuden turvaaminen edellyttää lukemattomien keskinäisten riippuvuuksien tajuamista. Siihen ei millään inhimillisellä keskusvallalla voi olla riittävää intelligenssiä. Vain pieniin verkostoihin perustuvissa järjestelmissä voidaan kunnolla hyödyntää biosfäärin kaikkia mahdollisuuksia.

Ekologiselta kannalta myös jokainen kaupunki on ekokatastrofi. Kun paljon ihmisiä asuu pienellä alueella, heille on tuotettava elintarvikkeet ja energia matkojen takaa. Tähteet ja jätökset, sinänsä arvokkaat ravinteet kompostoituna, on rahdattava kauaksi tai päästettävä ilmaan ja vesistöön. Kaupungissa luonnon kuormitus ylittyy, eivätkä luonnon omat suojelu- ja puhdistusmekanismit pysty toimimaan.

Luonnon kiertokulusta eriytyneet kaupungit eivät ole kestämättömiä vain luonnolle vaan myös ihmiselle. Harva asuu vapaaehtoisesti jatkuvasti kaupungeissa. Jos vaihtoehto kaupunkiasumiselle on ahdistava sukulaisuuteen ja perintöön liittyvä maalaiskylä, on kaupunki tietysti suoranainen vapauden symboli. Mutta jos ekologiset kylät muodostuvat samaa aatesuuntaa edustavista ihmisistä, ja jos niihin ei liity omistamista ja perintöriitoja, tarjoavat ne samanlaisen yksilöllisyyden ja persoonallisuuden suojan kuin suurkaupungit. Tuhoisista suurkaupungeista päästään eroon ilman pakkotoimia. Maallemuutto on yksi niistä toimenpiteistä, joiden tulee vain antaa tapahtua.

Uudenlaisen ekologisen yhteiskunnan iskulauseita ovat yhteiskunnasta ihmiskuntaan, ekonomiasta ekologiaan ja vaalidemokratiasta vastuudemokratiaan. Vapaus ja vastuu luovat sosiaalisesti, eettisesti ja ekologisesti kestäviä elämänarvoja.

 

Ekokylän periaatteita

Vaikka kehitys on kulkemassa kohti suurta maailmanvaltiota, puhutaan myös uudesta “kirkontornipolitiikasta". Tavoitteeksi asetetaan jonkinlainen kirkontornihorisontti. Jokaisen tulisi kotikylänsä tapuliin kiivetessään nähdä 90 prosenttia omista elinehdoistaan. Elämää ja kuolemaa eivät ohjailisi enää tuntemattomat tuulet tai olemattomat järjestelmät. Kylä muodostaa vastakohdan nykyisen kaltaiselle riippuvuudelle.

Millainen on moderni kirkonkylä eli ekokylä, luonnonvaroja kestävästi käyttävä yhteisö? Antropologi Matti Sarmelan mukaan luontaiskulttuurin ihminen eli itse rakentamassaan asuinympäristössä ja hallitsi oman yhteisönsä tekniset tiedot ja taidot. Paikallisyhteisö oli taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti itsenäinen. Niin Sointulat kuin sosialistiset kolhoosit ja spirituaaliset aurinkoyhteisöt ovat jonkinlaisia ekokylien esiasteita.

Vaikka useimmat yhteisökokeilut ovat epäonnistuneet, paljon paremmin ei ole käynyt sosialistisille tai markkinatalouteen perustuville suurillekaan yhteiskuntamalleille. Suurjärjestelmät ovat aiheuttaneet epäonnistuessaan mittavia vahinkoja verrattuna luontaiskylien hajoamisen vaikutuksiin.

Ekokylien rakentamiselle on tänään aikaisempaa paremmat edellytykset. Tekniikka sallii tuotannon siirtämisen “tehtaasta studioon", ja myös ihmiset voivat etsiä toisiaan tietoverkkojen välityksellä, eikä yhteisöä uhkaa sisäänpäin lämpiäminen tai yksi auktoriteetti. Todellisen kvanttiyhteiskunnan osaset alkavat olla paikallaan.

Yhteiskunnallisena mallina ekokylä tarkoittaa 60 - 6000 ihmisen itsenäistä ja päätösvaltaista yhteisöä, joka on lähes autarkinen eli omavarainen. Omavaraisuus tarkoittaa ravinnon, energian ja muiden raaka-aineiden, myös kulutustavaroiden alueellista tuotantoa. Vain ihmisten välisen kanssakäymisen suhteen ei ekokylä voi olla omavarainen. Henkisyyteen ja dialogiinhan on rajattomat mahdollisuudet. Fyysinen on paikallista, henkinen on globaalia.

Omavaraisuus on ekokylän kulmakivi. Tämä johtuu siitä, että energiaa voidaan säästää parhaiten, kun tavaroita ei tarvitse kuljettaa, pakata, mainostaa eikä varastoida. Tällöin kannattaa paikallisia luonnonvaroja hyödyntää, vaikka ne ovat pieniäkin. Tuotanto vastaa todennäköisimmin tarvetta, kun kuluttajat itse suunnittelevat ja valmistavat tuotteensa. Hyötyjä ja haittoja voidaan punnita vastakkain, koska tuotannon hyöty koituu niille jotka kantavat ympäristöhaitat. Valta ja vastuu on niillä ihmisillä, jotka jakavat päätösten seuraukset.

Luonto pystyy käsittelemään 10 prosenttia niistä saasteista, joita nykyisin tuotetaan. On siis luotava sellainen elämäntapa, jossa voidaan vähentää 90 prosenttia nykyisen kaltaisesta tuotannosta.

Ekokylässä, kuten jokaisessa pienyhteisössä, orgaanisen jätteen palauttaminen viljelykiertoon on luonnollista. Kierrätys on täydellistä. Ihminen voi toimia yhtä viisaasti kuin eläin, joka ei luontaisesti tuota jätettä. Kaikki mitä eläin kuluttaa ja kaikki mitä se erittää, palautuu luonnon kiertokulkuun. Eläimeen verrattuna ihminen elää vielä kuin parasiitti.

Ekokylässä luonnon pääomaa ei käytetä. Energiaa käytetään vain niin paljon kuin sitä voidaan tuottaa alueella. Energia tuotetaan pääasiassa auringon, tuulen ja biomassan avulla. Talojen oleskelutilat rakennetaan etelään, jotta voidaan käyttää passiivista aurinkoenergiaa. Ikkunattomat varastotilat pohjoiseen. Hukkalämpö ja tuotannon yhteydessä syntyvä energia käytetään hyväksi. Koska uusiutuva energia on hajautettua, on myös tuotanto hajautettava.

Elintarvikkeet saadaan lähiympäristöstä, karjanhoito ja kalanviljely vastaavat paikallisia tarpeita. Niiden elintarvikkeiden tuotantoa vähennetään, jotka vaativat paljon energiaa, maata ja erikoistumista.

Perinteiset kasvit säilytetään, jotta paikallinen ilmasto pysyy vakiona. Kasvit kohentavat mielentilaa ja toimivat äänenvaimentajina. Ympärivuotiset viherkasvit estävät neulastensa liikkeellä korkeataajuista melua. Kasvit keräävät pölyä ja ilman myrkkyjä ja puhdistavat siten ilmaa. Ne viilentävät ilmastoa kesällä ja pitävät lämpöä talvella.

Ekologista elintapaa noudattavassa yhteisössä jokaisen on myös turvallista elää. Pienyhteisössä ei synny turvattomuuden, vierauden eikä irrallisuuden ongelmia, koska ihmiset tutustuvat toisiinsa toimimalla yhdessä. Turvallisuutta luo myös tieto siitä, että mahdolliset katastrofit vaurioittavat vain pieniä alueita ja että alueet kestävät ekologisesti rakennettuina paremmin kriisejä.

Koska aine kuitenkin on paikallista, henki globaalia, on ihmisten pystyttävä liikkumaan myös oman alueensa ulkopuolella. Niin kutsutulla elämänvaihematkailulla korvataan nykyiset virkistyslomat. Tämä tarkoittaa, että ihmiset voivat viettää pitempiä jaksoja muidenkin kielialueiden ekokylissä samaan tapaan kuin nykyään perheet vaihtavat asuntoja loma-aikoina.

Uusi sukupolvi oppii luontevan suhtautumisen ihmiseen, luontoon, kasveihin ja eläimiin, kun lapsia ei kasvateta, vaan heidän annetaan kasvaa. Tieteen päämääräksi tulee rauhaa ja ympäristönsuojelua käsittävän tiedon kerääminen ja tekniikan päämääräksi inhimilliset mittasuhteet täyttävän tekniikan kehittäminen.

Elävä opetus tarkoittaa, että opetusta eivät ohjaile opetus- tai talousministeriö, vaan se on selvästi erossa teollisesta tuotantoprosessista. Koulu on lähellä arkipäivää. Siivous ja kunnossapito ovat osa opetusta. Nykyisessä yhteiskunnassa lasten on vanhempien tapaan tehtävä kahdeksan tunnin työpäivä: koulumatka, koulu, koulumatka ja läksyt. Lapset oppivat ositettuun työhön jo päiväkodissa. Yksi työ kuuluu apulaiselle, toinen lastenhoitajalle, kolmas ylihoitajalle. Lapsilla on opetushetkiä ja viriketuokioita. Kuinka paljon hyvää elämää meneekään hukkaan kun eri ikäiset ihmiset eristetään toisistaan, samoin kuin toiminnot, joissa kaikilla on oma osansa.

Nykyisessä koulussa nuoret valmistetaan sellaista elämää varten, jossa heidän luontaiset kykynsä ovat enemmän este kuin etu. Lapsille tarjotaan välineitä, jotka ovat elottomia ja keinotekoisia. Puhutaan biologisesta entropiasta, koska lapsilta puuttuvat luonnolliset ärsykkeet. On vain tekoärsykkeitä kuten leikkipaikkoja, lastentarhoja, kouluja, eläintarhoja ja puistoja. Maailma näkyy valmiina televisiossa, ennen kuin lapsilla on ollut mahdollisuus kokea sitä henkilökohtaisesti.

Ihmiset eivät muka koskaan historian aikana olisi olleet näin korkesti koulutettuja. Kuitenkaan nuoret eivät itse voi tuottaa paljoakaan, sillä he ovat riippuvaisia koneista ja järjestelmistä.

Ekokyläajattelussa on kyse koko nykyisen elämäntavan kyseenalaistamisesta. Rooman Klubissa on vuodesta 1990 lähtien alettu pitää yhtenä vaarallisimmista ilmiöistä ihmisten passivoitumista. Vaikka kaikki on ulkoisesti hyvin, elämässä ei vain näytä olevan mitään mieltä. Teollistamisen ja keskittämisen melskeessä on unohdettu, että yhteiskunnallinen elämänmuoto on väliaikainen, vain yhteisöllisyys on säilyvää.

Kestävä elämäntapa edellyttää, että muutoksen toteuttamiseksi yhteisö on kestävä ekologisesti, oikeudenmukainen sosiaalisesti, demokraattinen paikallisissakin päätöksissä ja väkivallatton menetelmiltään.

 

Väkivallaton muutos

Historia osoittaa, että sodan jälkeen on yleensä hyvin nopeasti noussut uusi ja kehittyneempi kulttuuri. Tutkimusten mukaan sota ja muutos kyllä liittyvät toisiinsa, mutta sota ei ole ollut muutoksen syy, vaan päinvastoin. Voimakasta painetta yhteiskunnalliseen muutokseen on syntynyt ennen sotaa. Kun muutokselle ei ole annettu riittävästi tilaa, se on toteutettu voimalla - tai yritetty estää voimalla. Tämän mukaan reformi olisi paras suoja revoluutiolta, eli niin vallankumous kuin sota on parhaiten estettävissä uudistamalla yhteiskuntaa jatkuvasti.

Arvaamaton ja hyvinkin vähäpätöinen tapahtuma voi toimia sodan ja kriisin laukaisijana, kuten aikanaan Musta Perjantai Wall Streetillä tai pienen Itävallan ruhtinaan murha ennen ensimmäistä maailmansotaa. Kuinka yhtäkkisesti kaatuikaan roomalaiskatolinen kirkko reformaation aikana ja Ranskalainen monarkia vuonna 1793. Yhden yön aikana mahdoton muuttui mahdolliseksi. Matkalla giljotiiniin Ludvig XVI kuuluu sanoneen: Tämän kaiken olen tiennyt jo vuosia. Miten saatoinkaan olla uskomatta sitä? Eikä Itä-Euroopan valtiollisen järjestelmän kumoutumiseenkaan pitkiä aikoja kulunut.

Ivan Illichin mukaan perinteisten auktoriteettien valta-asema haihtuu kuin tuhka tuuleen, kun niiden "hataran mielikuvituksellinen perusta paljastuu. Mahtavat ja tärkeiltä näyttävät virastot menettävät kunnioituksensa kansan silmissä yhtä yhtäkkisesti kuin toisen maailmansodan aikana. Valtaapitävien asema ja oikeus määritellä yhteiskunnan arvot luhistuu. Kasvattajat, tehtaanomistajat, lääkärit, kauppiaat, tutkijat ja sotilaat eivät noudata enää heidän periaatteitaan. Tällöin muutos alkaa vyöryä omalla painollaan.

Darwinin mukaan muutos tapahtuu selektiivisesti ja luonnostaan. Darwin painotti vahvimman eloonjäämistä biologisessa evoluutiossa. Hänen mukaansa elämä on jatkuvaa taistelua. Vahvin on se, joka jää viimeiseksi henkiin, ja heikot alistukoon. Marx todisti, että muutosvoima ei ole ihmisessä, vaan luokkataistelussa. Yhteiskunnan heikkojen tulee yhdistää voimansa ja kaataa vanha järjestelmä. Freud etsi muutosta ihmisen sisäisestä vapautumisesta. Freudin mukaan ihmiset elävät liiaksi illuusioiden varassa, kuvitteellisessa maailmassa. Siksi ihmisellä on väärä tietoisuus eli todellisuudesta väärä kuva. Muutos vaatii sitä, että ihminen pystyy muodostamaan todellisuudesta mielessään oikean kuvan. Tämän vapauttamisen työkaluna on totuus.

Länsimaisen sivilisaation suuria muutoksia ovat olleet maanviljelyn aloittaminen, kristinuskon leviäminen, Rooman valtakunnan tuhoutuminen ja keskiajan vaihtuminen tieteelliseen aikaan. Nykyään saastuminen ja vieraantuminen ovat merkkejä siitä, että suuri muutos on tulossa. Nykyisessä tilanteessa ei voida kuvitella ratkaistavan ongelmia enää sodan tai väkivaltaisen vallankumouksen tiellä. Atomi- ja joukkotuhoaseiden aiheuttama vaara on liian suuri.

 

Muutos markkinamekanismejä hyväksikäyttäen?

Viime vuosikymmeninä on esitetty kolmenlaisia menetelmiä valtion muuttamiseksi ekologisempaan suuntaan. Vanhin valtiollinen keino on poliisivaltio, mikä tarkoittaa, että tuotantoa, jakelua ja kulutusta ohjataan käskyillä ja kielloilla. Poliisivaltion menetelmällä saavutetut tulokset ovat väliaikaisia ja tuskallisia.

Ekologisen muutoksen aikaansaamiseksi on ehdotettu myös muutoksen kytkemistä markkinamekanismeihin. Päästöjen kurissapitämiseksi on luotava sellainen taloudellinen maksujärjestelmä, jonka avulla vähennetään tuotantoprosessien aiheuttamia ympäristövahinkoja. Se tarkoittaa, että vesiä ja ilmaa saastuttavat yritykset ohjataan pakollisten maksujen avulla käyttämään vähemmän saastuttavia tuotantotapoja ja rakentamaan puhdistuslaitoksia. Tähän mennessä ei kuitenkaan ole arvattu ottaa niin suuria maksuja, että varat todella riittäisivät jälkiseurauksien korvaamiseen. Saastuttavien teollisuuslaitosten lobbaus on ollut tehokasta. Sitä paitsi todellisten saastevaikutusten mittaaminen on jokseenkin mahdotonta.

USA:ssa on kehitetty niin kutsuttu ekologisen markkinatalouden malli. Luonnonvaroja käsitellään kuten mitä tahansa pääomatavaraa. Tässä kaupanteossa kauppakirjana on saastutusoikeus. Saastutusoikeutta voi markkinoilla ostaa ja myydä niin kuin tavaroita. Metsäkuolemia ajatellen erityisen ajankohtainen rikkidioksidimarkkinoiden avaaminen näyttäisi seuraavanlaiselta: Jokaiselle voimalaitokselle annetaan oikeus sen suuruisiin päästöihin kuin laitoksella on juuri tällä hetkellä. Tätä oikeutta vähennettäisiin joka vuosi sovitun määrän mukaisesti, esimerkiksi 11,5 prosenttia. 10 vuodessa päästöt olisivat vähentyneet 70 prosenttia. Sen jälkeen kauppakirjalla olisi vielä 30 prosentin arvo. Näitä päästötodistuksia olisi lupa luovuttaa muille, ja niitä voisi ostaa tai vuokrata. Jos jossain tehtaassa ei haluttaisi vähentää päästöjä, olisi tehtaan ostettava joltakin toiselta uusi kauppakirja, koska omat kauppakirjat eivät enää kattaisi alkuperäisiä päästöjen lupamääriä. Siis jonkun olisi vähennettävä päästöjään enemmän kuin 11,5 prosenttia, jotta tehdas voisi myydä tai vuokrata omia saastekauppakirjojaan.

Markkinatalouden piirissä uskotaan kuitenkin ekologisen muutoksen tulevan itsestään. Rationaalisina olioina ihmiset lopulta joko kyllästyvät saastuttavaan elintapaansa tai keksivät selviytymiskeinot. Kyllästymisteesi nojaa ajatukseen, että mikään puu ei kasva taivaaseen. Samallalailla olisi odotettavissa, että tuotantovoimia kehitetään vain niin kauan kuin kansalaiset eivät vielä ole täysin “tyydytettyjä", eli kun vielä halutaan nostaa materiaalista tuotantoa. Taloudellinen kasvu tasaantuu itsestään ja kasvun tuomat ongelmat voidaan poistaa.

Rationaalisena olentona ihminen ymmärtää, että jatkuvan kasvun edut ovat pienemmät kuin kasvun haitat. Looginen seuraus on, että tasaantuminen on varmasti tulossa, vaikka vielä ei tiedetä, milloin se tapahtuu. Rationaalisen selviytymisteesin esittäjä on sitä mieltä, että talouden kasvu on jopa välttämätöntä, jotta voitaisiin lisätä ympäristönsuojeluun tarvittavia investointeja. Tämän ajatussuunnan edustajat ovat iskeneet toivonsa ympäristöteknologian mahdollisuuksiin.

Jos rationaalinen muutos olisi toteutettavissa, ei todella tarvitsisi muuta kuin sopia ympäristömääräyksistä, esimerkiksi jätehuollosta, päästörajoituksista ja joidenkin luonnonvarojen säilyttämisestä. Ainut ongelma olisi, kuka maksaa kustannukset. Periaatteellista uudelleenajattelua ei tarvittaisi. Tilanne olisi suurin piirtein sama kuin luotaessa työnsuojelulainsäädäntöä vuosisata sitten. Lakipykälillä korjattiin vaikeimmat väärinkäytökset, mutta talouselämän perinteistä työnjakoa tai tuotantomallia ei muutettu. Lainsäädännön avulla ongelmat siirrettiin tuonnemmaksi.


Tottelemattomat kansalaiset muutoksen avaimena?

Yllä oleviin länsimaisiin muutoksen menetelmiin verrattuna kiinalaiset ja intialaiset miehet ovat selittäneet muutoksen mahdollisuuksia ihmisen sisäisistä lähtökohdista. Itämaisessa ajattelussa kaikki luonnon kehityskulut - niin fyysiset, henkiset kuin yhteiskunnalliset tapahtuvat syklisesti spiraalissa. Jin ja jang ovat tämän aaltoliikkeen uloimmat harjat: kun jang saavuttaa huippunsa, se antaa tilaa jinille. Todellisuuden sisimmäinen olento on Tao, tie. Muutos ei ole seurausta mistään voimasta (luokkataistelu, vahvemman voitto, tieto), vaan muutos on ihmisessä itsessään. Mutta ihmisen on elettävä osana luontoa, jotta hän tietäisi ja tuntisi luonnon muutokset omassa itsessään eli toimisi ei vain luonnonlakien vaan myös kosmisten lakien mukaisesti. Taolaisessa ajattelussa kehitys perustuu kosmiseen prosessiin, siis luonteeltaan dynaamiseen liikkeeseen.

Myös ekofilosofien esittämän muutoksen menetelmät ovat rauhallisia. Muutoksen voimina eivät voi olla sota tai aseellinen vallankumous, koska yhteiskunnan muuttaminen vaatii sekä suurta arvojen muutosta että elintapojen muutosta. Ekofilosofien muutosvoima on väkivallaton kansalaistottelemattomuus eli siviilivastarinta. Sana civil tarkoittaa useissa kielissä vastakohtaa sotilaalliselle tai kirkolliselle säädylle. Civilcourage (siviilirohkeus) tarkoittaa rohkeutta edustaa omaa mielipidettään.

Väkivallaton vastustaminen perustuu ajatukseen, että jos tavoitteena on väkivallaton yhteiskunta, menetelmät eivät voi olla väkivaltaisia. Lakia voidaan rikkoa, mutta vain siltä osalta kuin laki on ristiriidassa “ikuisten oikeuksien" kanssa. Valtiollista oikeuslaitosta tärkeämpänä pidetään ekologista oikeutta. Ihmisen perusoikeuksiin kuuluu oikeus puolustaa ristiriitatilanteessa luontoa ja omantunnon ääntä. Erkki Tuomioja kirjoitti vuonna 1968:

"Olen suomalainen ja olen myös ihminen. Edellinen on jossain määrin sattumanvarainen ominaisuus, jälkimmäinen ei, niinpä jos suomalaisuuden ja ihmisyyden vaatimukset joskus joutuvat ristiriitaan keskenään, noudatan epäröimättä jälkimmäistä.”

Tottelemattomuus on oikeutettua silloin, kun ihminen pelkää enemmän niitä seurauksia, joita hänelle aiheutuu siitä, että hän tottelee valtion asettamia määräyksiä kuin siitä, että hän ei tottele. Monet taloudellisten edistysaskelten seuraukset ovat peruuttamattomia, esimerkiksi atomien jakautumisen aiheuttama säteily ja metsäkuolema. Jos laki antaa valtiolle oikeuden tehdä peruuttamattomia päätöksiä luonnon saastumisen kannalta, kansalaisille ei jää muita mahdollisuuksia kuin toimia voimassa olevia lakeja vastaan. Sakko tai vankeustuomio on kestettävissä, ydinvoimakatastrofi ei.

Väkivallatonta, humaania, solidaarista ja valtaa tavoittelematonta yhteiskuntamallia ovat luonnostelleet muun muassa Martin Luther King, Cesar Chavez ja Gandhi. Gandhi opetti, että totuutta ei saavuteta väkivallan avulla, oikeudenmukaisuus ei nouse vihasta eikä rauha vihamielisyydestä. Tärkeintä on muistaa, että jotta ihminen voisi vastustaa “ulkoista" vihollista, hänen on voitettava “sisäinen" vihollinen. Sisäinen vihollinen ei tarkoita sen kummempaa kuin ihmisen omaa saamattomuutta, piittaamattomuutta ja itselleen valehtelemista.

Väkivallattoman toiminnan korkein arvo on, että ei edes tavaroita rikottaessa oteta riskiä, että samalla tuhotaan myös ihmisiä. Ihmisen arvon ja hänen ruumiillisen koskemattomuutensa kunnioittaminen kuuluvat väkivallattomaan käyttäytymiseen. Petra Kelly kirjoittaa:

"Vihreiden puolue on nostanut väkivallattomuuden suurimmaksi periaatteekseen. Ihmiselämän koskemattomuus on kaiken muun yläpuolella. Väkivallattomuus tarkoittaa elämän puolustamista toimimalla valtaa vastaan ilman valtaa. Vihreiden väkivallattomuuden periaatteen taustalla on vakaumus siitä, että valtaa käyttävät vastustajatkin ovat ihmisiä. Siksi heidät tulee vapauttaa heitä orjuuttavasta väkivallasta. Väkivallattoman toiminnan periaatteena on aseistariisunta, tiedottaminen, uhkaavan vaaran estäminen. Niin sanotulle vastustajalle tulee antaa mahdollisuus muuttaa käyttäytymistapaansa ja samalla oppia tiedostamaan, että ei hän vaan hänen virka-asemaansa sisältyvä väkivaltaisuus on syytöksen kohteena.” (Um Hoffnung kämpfen! Gewaltfrei in eine grüne Zukunft. Lamuv-Verlag, Bornheim-Merten 1983)

Tämän mukaan vastustajassa nähdään enemmänkin ekologista tietämättömyyttä, ymmärryksen puutetta, lyhytnäköisyyttä ja välinpitämättömyyttä kuin pahantahtoisuutta. Siksi toimenpiteet on suunniteltava vastustajaa arvostaen, mutta selväsanaisesti: elämän edellytyksiä ei saa vaarantaa.

Mielenosoituksissa ja protestitempauksissa “tottelemattomat kansalaiset" pyrkivät osoittamaan, että valtio on valinnut väärän kurssin. Tempauksilla on symbolinen merkitys. Verisissä poliittisissa vallankaappauksissa muutetaan oikeuslaitosta, hallitusta, poliittisia järjestelmiä ja poliittisia johtajia. Sen sijaan väkivallattomassa vastarinnassa tavoitellaan syvällisempää muutosta. Tarkoitus on muuttaa koko sitä ajattelupaa, jolla perustellaan nykyinen elämäntapa. Erityisesti vastustetaan liiaksi itsenäistynyttä valtiollista valtaa.

Vastustus kohdistetaan valtion rakenteisiin ja virkamiesten kasvottomuuteen. Väkivalta luo vastaväkivaltaa. Vastustamisessa ei haluta toimia samalla lailla kuin vallitseva valta toimii.

Väkivallattomuus ei tarkoita passiivisuutta eikä sivustaseuraamista. Niiden on toimittava, joita asia koskee. Vastustusmenetelmiä on erilaisia. Allekirjoitetaan protestilistoja ja pidetään tiedotustilaisuuksia. Voidaan myös ryhtyä veroboikottiin militarisointia vastaan tai julkaista salaisia asiakirjoja ja ristiriitaisia oikeuden päätöksiä. Lakot ja boikotit ovat yleisiä väkivallattoman vastarinnan muotoja.

Amerikkalainen piispa Raymond Hunthausen jätti puolet veroistaan maksamatta. Piispa selitti muuten kunnioittavansa lakeja, mutta kertoi:

“Olen pitkän harkinnan jälkeen päättänyt rikkoa lakia, koska mielestäni atomivarustelun vastustaminen vaatii radikaaleja toimenpiteitä.”

Hänen mukaansa kauheinta ei ole, että ihminen tuhoutuu, vaan oma valmiutemme tuhota muiden ihmisten elämää. Niinpä väkivallattoman liikkeen motto on: mieluummin itse kuolleena kuin massamurhaajana.

Saksan Vihreiden liitto-ohjelmassa vuodelta 1986 pidetään tavoitteena luoda sellainen väkivallaton yhteiskunta, jossa ihminen ei alista toista ihmistä eikä käytä väkivaltaa toista ihmistä kohtaan. Periaatteista korkein on: inhimillisiä päämääriä ei voi saavuttaa epäinhimillisin keinoin.

Yhteiskunnassa on vallittava sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Valta ei saa kuulua taloudellista voittoa tavoittelevalle vähemmistölle. Valtion demilitarisointia edistää esimerkiksi se, että kouluissa ei enää jaeta tietoja sotapalvelusta. Aseista on luovuttava. Konfliktit ratkaistaan ilman väkivaltaa, vaihtamalla mielipiteitä ja yrittäen ymmärtää, välttäen vihamielisyyksiä ja erottelua. Kunnioitetaan elämän peruselinehtoja ja yleishyödyllisten järjestöjen toimintaa.

Heidän mielestään sotaa ei saa edes teoriassa käyttää poliittisten tarkoitusperien saavuttamiseksi. Atomiaseiden ja konventionaalisten aseiden ensikäyttö on kiellettävä. On myös luotava ABC-aseiden (ydin-, biologiset ja kemialliset aseet) käytöstä pidättäytyviä vyöhykkeitä.

Saksan Vihreiden liitto-ohjelmassa muistutettiin, että nykyisen järjestelmän säilyttämiseksi terrorismi on “toivottu" ilmiö. Terrorismiin vedoten voidaan lisätä järjestelmän kannalta välttämättömiä puolustusvoimia, rajoittaa liikkumista, lisätä poliisien oikeuksia ja vastaavasti rajoittaa kansalaisvapauksia. Demokratian turvaamiseksi joudutaan toisin sanoen supistamaan demokratiaa, vaikka demokratia vaatii toimiakseen valppaita kansalaisia.

Sota ja väkivaltainen käyttäytyminen alkaa suuttumuksesta, ei sopimuksesta. Siksi väkivallan ehkäisemisessä paras menetelmä on tukea tai ainakin ymmärtää muutosvoimia sekä ristiriitojen rauhanomaisten ratkaisumenetelmien kehittämistä. Eihän kaiken muuttuessa 1800-luvulla muotoutunut parlamentaarinen demokratia voi olla ikuinen. Ympäristön ja ihmisten sivistystason kehittyminen edellyttää myös valtiolta uusia toimintamuotoja.

Sateenkaaren kirjava väkivallaton muutosvoima

Valo ottaa säteeseensä monta väriä, kirjoittaa Goethe. Väkivallatonta muutosta eli siviilivastarintaa harjoittavat vaihtoehtoliikkeet ovat kirjavia kuin sateenkaari. Saksassa niissä on ekologisen vihreää, anarkistisen mustaa, sosialistisen punaista, feministisen lilaa ja spiritualistien punasävyä.

Vaihtoehtoinen tarkoitti alkuaan 1970-luvulla erilaisten pienprojektien kokeilua. Ihmiset halusivat tehdä työtä ja asua pienryhmissä. He luopuivat “vaihtoehdottomasta" elämisestä ja aloittivat vapaaehtoisesti taloudellisesti vaatimattoman elämänmuodon. Suurten ja koko järjestelmää koskevien muutosten sijasta he keskittyivät arkipäivään tässä ja nyt arkipäivän ongelmien ratkaisuihin, politiikkaan yksikön ensimmäisessä persoonassa. Uudistajat halusivat irtaantua mammuttiverkostoista ja pistorasioista. Hajauttaminen ja säästävä teknologia olivat päämääriä. Joka tavalla pyrittiin autonomiaan eli itsemääräämiseen: siirryttiin tietoisesti maakaasusta biokaasuun, tehtaasta omatekoisiin tuotteisiin ja laitoksista pienten verkostojen omaan apuun. Valtiota ja markkinoita arvosteltiin. Koska maalaisyhteisöt ovat kokonaisvaltaisia, niihin voitiin yhdistää elämän eri sektoreita: biologinen puutarhanhoito, terveellinen ravinto ja pehmeä lääketiede.

Virstanpylväs vaihtoehtoisen kehityslinjan voimistumiselle oli USA:n presidentille 1980-luvun alussa tehty tutkimus Global 2000. Se vahvisti Rooman Klubin 10 vuotta aikaisemmin esittämät väitteet: Näin ei voi enää jatkua. Suunnistamme kohti maailmanlaajuista katastrofia! Väkivallattoman muutosvoiman oppi-isät eivät ole vain taloustieteilijöitä. Robert Jungk vastustaa atomienergiaa, Paul Feyerabend tieteen rationalisuuden ja tekniikan ylivaltaa. Elämän mielekkyydestä ovat kirjoittaneet Frederic Vester (Maailma - sähköistetty järjestelmä), Erich Fromm (Olla vai omistaa) ja Rudolf Bahro (Vaihtoehto). Schumacherista tuli kirjansa Pieni on kaunista ansiosta maailmanlaajuisten ekologia- ja vaihtoehtoliikkeiden profeetta. Schumacher todisti, miten riippuvaisia taloustieteilijät ovat perinteisestä kasvun arvomaailmasta. Hän vaati paluuta ihmisen kokoiseen mittakaavaan. Muutoksessa oli mukana antroposofeja, vegetaareja ja luonnonsuojelijoita.

1970-luvun alussa vaihtoehtoista elämää toteuttavien rinnalle nousi yhden asian liikkeitä. Alettiin marssia ydinvoimaloiden rakentamista vastaan tunnuksin “parempi aktiivinen tänään kuin radioaktiivinen huomenna". Opiskelijat mellakoivat kaduilla ja heihin liittyivät maanviljelijät ja työläiset. Wyhl, saksalainen ydinvoimala-alueeksi suunniteltu kylä lähellä Ranskan rajaa Schwarzwaldissa muodostui ekologialiikkeen pääkaupungiksi. "Yliopistossa Wyhlin metsissä“, vaatimattomassa puurakenteisessa hökkelissä, pidettiin päivittäin seminaareja ja luentoja. Oikeissa yliopistoissakin alettiin kiinnostua aiheesta nimeltä ympäristönsuojelu. Tämä johtuu siitä, että eri ministeriöissä tehtiin ekologisesti ja sosiaalisesti arveluttavia taloudellisia ja poliittisia päätöksiä. Vaihtoehtoisten asumis- ja teknologiaryhmien lisäksi alkoi nousta oma-apu ja omatyön ryhmiä. 1970-luvun loppuun mennessä pienistä vaihtoehtoryhmistä oli tullut olennainen osa länsimaista kulttuurielämää ja kehitystä. Uudenlaista säästö-, laina- ja korkopolitiikkaa varten perustettiin ekopankkeja. Saksassa vaihtoehtoisilla ryhmillä oli aluksi vähän varoja käytössään eikä heidän toimintansa tullut laajemmin tunnetuksi. Sitten ilmestyi kristillisdemokraattisen poliitikon Herbert GrŸhlin kirja Planeettaamme ryöstetään. Ensimmäistä kertaa konservatiivinen aktiivipoliitikko arvosteli teollisuusvaltion kasvu- ja talouspolitiikkaa. Samoihin aikoihin ilmestyi myös Carl Ameryn "Politiikkana ympäristö“, jossa vaadittiin uudenlaista ajattelua

1980-luvun alusta lähtien muutkin kuin pienkustantamot alkoivat julkaista vaihtoehtokirjoja. Käytännön suunnitelmat alkoivat olla yhä konkreettisempia. Syntyi kokonaisia hakuteoksia vaihtoehtoisesta energiasta, pehmeästä teknologiasta ja maanviljelystä. Näissä kirjoissa ei annettu ainoastaan tietoa ja esitelty vaihtoehtoisia malleja, vaan niissä luotiin visioita vaihtoehtoisesta tulevaisuudesta.

1980-luvun protestiliikkeitä ei voitu lahjoa enää antamalla ihmisille yhä enemmän yhteiskunnan ilmaispalveluja. Tämä johtui siitä, että ihmiset eivät halunneet enää kasvua. Protestiliikkeiden jäsenet eivät olleet kokeneet materiaalista puutetta. Heidän elämässään oli muita arvoja kuin ne, jotka olivat pitäneet yllä teollisuusyhteiskuntaa.

1990-luvulla monet vaihtoehtoliikkeet ovat sulautuneet järjestelmään. Ekologisten ja vihreiden puolueiden aktivisteille on annettu tilaisuus yrittää parlamentin keinoin muuttaa valtiota. Hallitukset ovat ottaneet ohjelmiinsa vesiensuojeluohjelmia, kuluttajavalistusta sekä vaihtehtoisten energiamuotojen tutkimusta ja perustaneet ympäristöministeriöitä. Suunnitelmia aletaan tarkastella ekologisesta näkökulmasta. Kyse on laajemmasta näkökulmasta kuin vain ympäristönsuojelusta. Ero ympäristönsuojelijan ja laajempaa vaihtoehtoista elämänprojektia edustavan välillä tulee esille Petra Kellyn kirjeessä Willy Brandtille vuonna 1986:

"Kirjoitin hänelle, että Vihreiden julistamia päämääriä ei tule tulkita niin, että niihin päästäisiin pelkästään tekemällä ekologisia korjauksia. Loppujen lopuksi ei olekaan kyse ekologisesta kriisienhallinnasta vaan yhteiskunnan väkivallattomasta muuttamisesta. Meidän päämäärämme, rauha toistemme, ympäristön ja luonnon kanssa ei ole pelkkä diplomaattinen allekirjoitustilaisuus. Sitä ei myöskään voi saavuttaa pelkkien neuvottelujen tuloksena. Se on alhaalta päin tapahtuvan väkivallattoman muutoksen tulos.Ó

Uusi muutoksen sukupolvi ei taistele vain metsäkuolemia vastaan, vaan eettisten arvojen puolesta. Ei ole kyse elämästä ja kuolemasta, vaan koko ihmisrodun säilymisestä. Pyrkimys ei ole ainoastaan sopeuttaa ekologiaa ekonomiaan, vaan muutokseen sisältyy myös kulttuurin sekä tarpeiden ja kulutustottumuksien täydellinen uudistaminen.

Miten näin laaja arvojen muutos on mahdollinen? Riittävän suuri yllyke nykyihmiselle on henkilökohtainen ekstaasi. Ihminen huomaa oman elämänlaatunsa välittömästi paranevan, kun hän aloittaa muutoksen itsessään.


Paavo Haavikko:


”Tosiasia on että pulan uhatessa ei ruuan hinnalla ole kattoa, eikä ohentumaan päästettyä ruuan tuotantokoneistoa polkaista pystyyn parissa päivässä jos lainkaan.” Akateemikko muistuttaa, kuinka 1860-luvun nälkävuosien jälkeen keskityttiin vientiin tarkoitettujen karjataloustuotteiden tuotantoon. EU-jäsenyyden hän näkee toisintona vuodesta 1918, jolloin liityimme nälkäkuoleman partaalla olleen Saksan valtapiiriin odottaen sieltä apua. Tietämys on nyt samalla tasolla.


Martti Lindqvist:


Osallistuminen on mahdotonta ellei välitä mistään. Jos ei välitä, jos ei tunne ja ole osallinen jossakin elämän keskellä, ei elä myöskään omaa elämäänsä. Kaikki viileys on sukua kuolemalle. Elämästä saa takaisin juuri sillä panoksella mitä siihen sijoittaa. Olemme itsellemme velkaa sen, että todella elämme. Aivan kuin hengissä pysyminen, oman elämänsä tekninen ylläpitäminen ja säästäminen olisi elämän keskeinen tarkoitus. Sitä vartenhan olemme olemassa, että kuuluisimme yhteen. Että antaisimme eteenpäin sen minkä olemme itse lahjaksi saaneet. Me voimme tulla aidosti elämästä osallisiksi vain suosimalla kulumaan ja luopumaan. Ihmisen osaan kuuluu väistämättä myös elämän rajallisuus. Elämän ruhjovuus ja rikkinäisyys eivät koske vain harvoja.  Hoitotyössä vaikeasti sairaat ovat suuri moraalinen haaste. Heidän kohdallaan tarvitaan yltiöpäistä ihmisarvoon uskomista. Myös hoidolla on välinearvon lisäksi itseisarvo. Kun elämä haurastuu ja kapeutuu, on vielä tilaa inhimillisen yhteyden syntymiselle ja pelon leivittämiselle.



George Orwell

aavisteli vuonna 1946: ”Toinen ajatus on, että tämä on koneiden aikakausi ja että jos ei pidä koneista tai haluaa rajoittaa niiden valtaa, osoittaa omaa takapajuisuuttaan, taantumusta ja on hiukan naurettava. Kuitenkin jos tapamme kaiken ilon elämänprosessista, minkälaista tulevaisuutta olemmekaan valmistamassa itsellemme? Jos ihminen ei voi nauttia kevään tulosta, miksi hänen tulisi olla onnellinen työtä säästävässä utopiassa? Mitä hän tekee sille vapaa-ajalle, jonka kone hänelle tuo? Luulen että säilyttämällä lapsuuden rakkauden sellaisiin asioihin kuin puut, kalat, perhoset ja sammakot, teemme rauhallisen ja kunnollisen tulevaisuuden hiukkasen todennäköisemmäksi. Saarnaamalla sitä oppia ettei mitään pidä ihailla paitsi terästä ja betonia, varmistamme ainoaksi purkautumistieksi ihmisen tarmolle vihan ja vallanpalvonnan.” (Tribune lehden essee Ajatuksia sammakosta 1946)

******

Ekologian peruslait on muotoillut Barry Commoner 

riittävän yksinkertaisesti:

 

Laki nro 1: Kaikki liittyy kaikkeen, kaikki on yhteydessä kaikkeen.

Pienellä planeetalla ei mikään voi olla olemassa täydellisesti eristäytyneenä, isolaatiossa. eristäytyminen on mahdottomuus. Tämä tarkoittaa, että järjestelmä automaattisesti reagoi ns. palautteeseen ja siten pitää itsensä toimintakykyisenä. Itseohjautuvia automaattisesti toimivia systeemejä kutsutaan kybernetiikaksi. Biologiset elintoiminnat kuten myös maapallon ilmasto rakentuvat itsesäätelyn varaan. Kybernetiikan soveltaminen yhteiskunnan tai ihmisen mallintamiseen odottaa kipeästi tutkijoiden läpimurtoa, oikeaa tietoa kompleksisten järjestelmien tehokkaaseen itseohjausmekanismin hyödyntämiseen eloonjäämisen turvaamiseksi. James Lovelockin Gaian kosto käsittelee ilmaston itsesäätelyä. John Gribbinin Syvä yksinkertaisuus osoittaa, että galaktisella tasolla vallitsee itseään säätävien elementtien entropian ja gravitaation keskinäinen kybernetiikka.

 

Laki nro 2: Kaikki menee jonnekin.

Ei ole olemassa mitään mitä voisi kutsua jätteeksi. Kaikki biologiset prosessit kulkeutuvat jonnekin, ne eivät vain poistu.

 

Laki nro 3: Luonto tietää parhaiten.

Ihmisen tieto ekojärjestelmän prosesseista on aina vähäpätöistä ja ihmisen yritys "parantaa" luontoa on alisteinen ekosysteemille.

 

Laki nro 4: Vapaata lounasta ei ole olemassa.

Kaikesta maksetaan hinta niin kuin talouselämässä tiedetään, tämä koskee myös ekojärjestelmää.

 

Lue myös:

1)  Kestävän elämän perusta    http://dissidentti.org/kestavanElamanperusta.html

2) Dorothy ja Walter Schwarz kirjassaan kulutuksen jälkeisestä elämäntyylistä (post-consumerists): Living Lightly 1988   http://dissidentti.org/kevytelamaa.html