Ekomatkailu alkaa Kaijanniemessä

Miten hyvä onkaan matkailijoille pysähtyä välillä maaseudulla eikä vain matkata kaupungista toiseen. Ekomatkailu on lisääntynyt maailmanlaajuisesti. Ihmisten tietoisuus luonnon kulutuksen rajallisuudesta onneksi kasvaa ja niinpä heille pitää tarjota vaihtoehtoja viettää lomaansa erilaisessa ympäristössä kuin mitä esim. uudet mökkikylät tarjoavat  asfalttiteineen.

Olemme viime kesänä jo keränneet kokemuksia matkailijoiden lomanvietosta luonamme ja niinpä rohkenemme nyt lähteä mukaan Lomaliiton maaseutumatkailuesitteeseen, jonka kautta toivomme ekotilamme tulevan tutuksi laajemmalle piirille.

Olemme kunnostaneet huoneita viihtyisemmiksi. Työ jatkuu vielä alkutalven, huoneitahan riittää.

Tarjolla on monenlaisia elämyksiä. Tilamme on avara peltoineen, joilla vuohet ja lampaat laiduntavat. Kanat juoksentelevat vapaina ja talossa on kaksi kissaakin. Järvimaisema avautuu kaikista ikkunoista. Niemennokassa on grilli. Siellä voi viettää kesäiltoja ihaillen järven taakse laskevaa aurinkoa.

Jos kulttuurin nälkä yllättää, voi pyöräillä tai soudella järven yli Ähtäriin tutustumaan esim. korkeatasoiseen Pirkanpohjan taidekeskukseen.

Savusauna rannassa lämpiää iltaisin, kalastus, uinti, marjastus, yrttienkeräily ovat mukavia loma-ajan harrastuksia. Kaikkea voi meillä tehdä.

Myös aktiiviloma eli tilan töihin osallistuminen on mahdollista, mikä myös alentaa lomapaketin hintaa puolella.

Katamme pöytään pelkästään omavaraistalouden tuotteita. Leivät ja sämpylät leivomme itse ja vihannekset saamme joko omalta tai lähinaapurien pellosta. Liha on omasta navetasta, joten voimme vakuuttaa elintarvikkeidemme puhtauden.

Meillä on edellytykset tarjota onnistunut lomakokemus matkailijoille, jotka kaipaavat luonnollista, rauhallista maalaiselämää kauniin luonnon keskellä yhteisön parissa. Samalla voi tutustua elämäntapaamme yhteisössä ja saada ehkä myös uusia ajatuksia oman elämän varrelle.