Eläköön Kekkonen!

Kevät 1990

Marketta Horn
 

Presidentti on valittu – eläköön Kekkonen!

Miksi maa olisi tarvinnut taas kerran presidentikseen Kekkosen?

1. Koska Kekkonen kuulisi myös vastakkaista puolta eli köyhän, tavallisen ihmisen ja ympäristönsuojelijan mielipidettä

Oman mielipiteensä julkistamiseen tarvitaan Nykysuomessa rahaa tai todellista verbaalista lahjakkuutta. Sen sijaan Kekkonen kannusti ja kuunteli erilaisia mielipiteitä. Hänen mukaansa "demokratian suojelemisen nimissä" vallanpitäjät vaativat oman asemansa pönkittämistä. "Yleinen poliittinen tietoisuus on niin voimakkaasti kallellaan" määrättyyn suuntaan, että vaatimusta muunkin kannan esilletuomiseksi pidettiin ”ennen kuulumattomana epäisänmaallisuutena". 

Nykyään kansainvälisen kilpailukyvyn kohottaminen on pääagenda, 1930-luvulla oikeistolaisuus. Muita mielipiteitä tuskin suvaitaan keskustelun pohjaksi. Nyt eivät taistele valkoiset ja punaiset vastakkain. Nyt on kyse niistä, jotka nostavat taloudellisen kilpailukyvyn huippuarvoksi ja niistä jotka tavoittelevat pysyviä arvoja. Kekkonen suhtautuisi luonnonvarojen säilyttämiseen vakavammin kuin nykyinen presidenttimme.

2. Koska Kekkonen tajusi, mikä valtava tuhovoima on taloudellisella kilpailulla

Nykyisissä oloissa valtuutetut eivät palvele kuntalaisia vaan raha- ja valtapeliä. Urho Kekkonen muuttaisi päätöksentekojärjestelmää yhteiskunnan muuttuessa. Hän kirjoitti vuonna 1972:

”Vaikka yhä yleisemmin vaaditaan demokratiaa, ei vielä ole yleisesti tajuttu, että edustuksellinen, parlamentaarinen demokratia ei enää ole riittävä kansanvaltaisen kontrollin toteuttamiseen."

Kekkonen tarkoitti tällä sitä, että ihmisten henkilökohtaisetkin asiat riippuvat yhä enemmän kansainvälisistä suhdanteista. Nykytilanteessa Kekkonen olisi vaatinut "väestön ja teollisuuden kasvamisen lopettamista".

3. Koska Kekkonen ymmärsi, että muutosvoimat ovat erilaisia kuin demokraattisen hallintotavan alkuaikoina

Muutos ei enää riipu kunnanvaltuuston määräyksestä vaan mikroelektroniikan sovellutuksista, reaktoritekniikasta ja solu- ja geenitutkimuksista, jättimäisestä alustataloudesta. Olisi toimittava niin kuin Kekkonen ehdotti:

"Hallitusmuodon tulee vastata olevia oloja ja olevia tarpeita. Se on toteutettavissa, jos joka 50. vuosi valitaan perustuslakia säätävä kansalliskokous, joka yksinkertaisella enemmistöllä voi laatia sen ajan yhteiskunnallista, taloudellista, sosiaalista ja valtiollista kehitystä vastaavan hallitusmuodon."

Kuka laatii Suomelle uuden perustuslain? Nyt tarvitaan äänioikeus myös äänettömälle yhtiömiehelle eli luonnolle.

4. Koska Kekkonen ajoi koko yhteiskunnan etua

Kekkonen kirjoitti:

"Päämääränä olisi pidettävä sitä, että suuremmassa määrin kuin nyt alettaisiin valvoa yhteiskunnan etua, joka on kaikkien kansalaisten etu. Tulevaisuuden ehkä vaikeimmin ratkaistaviin asioihin kuuluu, kuinka voidaan ajoissa estää ympäristön saastuminen. Se edellyttää hyvinkin radikaalista puuttumista yksityisten ja yhteisöjen omistusoikeuteen. Tähänastinen tulkinta omaisuudensuojasta antaa pienelle vähemmistölle oikeuden torjua järkiperäisesti toimenpiteet elinympäristömme turmeltumisen estämiseksi."

5. Koska Kekkonen ymmärsi, että luottamushenkilöiden vieraantuminen kansasta on estettävä

Eero Haahti erosi Espoon valtuustosta. Hän perusteli turhautumisensa: "Niin paljon kuin hajautettavaa kaupunginosahallintoa onkin eri ryhmien ohjelmissa ja vaalipropagandassa korostettu, niin mahdollista kuin sen toteuttaminen modernin teknologian avulla olisikin, ei mitään käytännön edistymistä ole havaittavissa, ei edes pyrkimystä."

Kekkonen kuuntelisi Haahtin mielipidettä, sanoihan hän jo vuonna 1972 :

"Viime vuosien kokemusten valossa olisi demokratian ja sen puolustuksen kannalta katsoen syytä aivan erityisesti kiinnittää huomiota ilmiöön, jonka voisi luonnehtia valitun luottamusmiehen etääntymiseksi toimeksiantajistaan… Kysymyksessä on demokratialle välttämättömän luottamussuhteen höltyminen tai häviäminen valitun ja valitsijan väliltä... korjaus voidaan saada aikaan ja asia palauttaa ennalleen. Se edellyttää syiden rehellistä tutkimista ja havaittujen epäkohtien vilpitöntä oikaisemista... Uskon, että demokratian itsepuolustus tulee toteutumaan painokkaammin suoran kansalliskontrollin muodoissa ja että tämä kehitys tulee johtamaan uusiin yhteiskuntarakenteisiin, joissa kansalaiset kykenevät luomaan itsehallintomuotoja joutumatta poliittisen organisaation anarkiaan."

Toteuttaako nykyinen presidenttimme kansalaiskontrollia?

6. Koska Kekkonen ymmärsi, että ympäristön ja ihmisten välisen epätasa-arvon poistaminen vaatii erilaisia toimia kuin ihmisten välisen epätasa-arvon poistaminen.

Kekkonen kirjoitti:

"Se seikka, joka tällä kertaa... tekee sukupolvien välisestä vastakohtaisuudesta niin ratkaisemattomalta vaikuttavan, aiheutuu siitä globaalisessa mitassa tapahtuneesta olosuhteiden muuttumisesta, jonka alkutapahtumia olemme maailmassa seuraamassa. Kun näkee sen vastuuttomuuden, millä ympäristöämme, luontoa ja luonnonvaroja turmellaan, tuntuu siltä, että ne joilla nyt on valtasuhteiden suoma kaikki valta, eivät tunne sitä levottomuutta, huolta ja vastuuta, joka nuorilla on ihmiskunnan tulevaisuudesta. Vanhempi polvi.tietää myös, että kalmistossa lepäävien rauhaa ei tulossa oleva tuho voi enää häiritä."

Ajatteleeko nykyinen presidenttimme enemmän kalmistossa lepäävien rauhaa kuin luonnonvarojen turmelemista?"

7. Koska Kekkonen otti luonnonturvaajat vakavasti

Kekkonen kirjoittaa:

"Meillä on sellainen käsitys, että vain muutamat vähän pöllähtäneet tiedemiehet ovat huolissaan maailman tulevaisuudesta, väestönkasvusta, ympäristön saastumisesta yms. Sitä vastoin uskomme, että käytännön talous- ja teollisuusmiehet, jotka ottavat vain realiteetit huomioon, eivät lainkaan näe voittamattomien vaarojen meitä uhkaavan. Pitihän johtavaksi mainittu pankki- ja talousmiehemme äskettäin televisiossa oppitunnin näsäviisaille nuorille: tätä tuhoa on saarnattu jo vuosikymmeniä. Sitä ei ole tapahtunut eikä se ole näköpiirissä. Tekniikka pystyy kyllä kaikki vaarat poistamaan." 

kekkonenkekkonenkekkonenkekkonenkekkonenkekkonenkekkonenkekkonen

Lainaukset kirjasta: Urho Kekkonen: Puheita ja kirjoituksia IV, Demokratia ja perusoikeudet, toim. Tuomas Wilkuna, Weiling & Göös, Tapiola 1972

Mikko Majander (Kanava 3/2012):

”Kennanista tuli Suomen ulkopolitiikalle sitä arvokkaampi kansainvälinen auktoriteetti, mitä laajemmin maailmalla levisi puheita suomettumisesta. Finlandization ei kelvannut käsitteeksi patoamispolitiikan arkkitehdille, Jakobsonin mukaan tämä ei käyttänyt sitä koskaan. Paitsi kritisoidakseen sen käyttöä ja pätevyyttä, kuten Foreign Policy -lehdessä keväällä 1974. Suomeksikin julkaistussa artikkelissa Kennan argumentoi vakuuttavasti, kuinka Suomen suhde Neuvostoliittoon oli historiallisesti rakentunut eikä ainutlaatuisuutensa vuoksi soveltunut malliksi muille. Eikä Yhdysvallat ollut hylkäämässä Nato-liittolaisiaan, eivätkä Länsi-Euroopan maat niin heikkoja ja haavoittuvia kuin ”suomettumisella” pelottelijat antoivat ymmärtää. Kaikkinensa kyse oli peikon manaamista esiin torjumaan mitä tahansa pyrkimyksiä liennyttää kylmän sodan suurimpia vaaroja. Yleistykset suomettumisesta eivät perustuneet kunnon analyysiin eivätkä tehneet oikeutta suomalaisille, jotka olivat Neuvostoliiton naapurissa onnistuneet lisäämään liikkumavaraansa sitten sodanjälkeisten aikojen. Maan asema ei ollut niinkään heikko, saati nöyryyttävä. Liennytyksen hiipuessa Kekkonen pani edelleen muistiin Kennanin kommentteja. Kennan oli käynyt Helsingissä historiatutkimustensa merkeissä ja kehunut, että Kekkonen ”on aikamme merkittävin valtiomies kyetessään rauhanomaisin ja kansainvaltaisin keinoin tulemaan toimeen venäläisten kanssa”. Keijo Korhonen tähdensi, ettei kyseessä ollut mikään imartelija, vaan verraton Neuvostoliiton tuntija.”

Luukkanen ja Meinaner:

Perässähiihtäjät  tuhosivat Kekkosen muiston

"Lähihistorian tutkijat ovat enimmäkseen keskittyneet ”hyvän” Kekkosen ylistämiseen tai ”pahan” Kekkosen demonisointiin. Se kääntäisi huomion pois hedelmättömästä taistelusta suuren presidentin perinnöstä ja suuntaisi katseen ”perässähiihtäjien” sukupolvea muovanneisiin asioihin, sen sosiaaliseen taustaan ja sukupolvikokemuksiin. Näyttää nimittäin siltä, että Kekkosen ajan varsinaiset moraaliset lysähtämiset tapahtuivat juuri tämän joukon keskuudessa – eivät varsinaisesti Tamminiemessä." (Arto Luukkanen, Suomi Venäjän taskussa 2010)

”Kekkosen väite Leninistä itsenäisyytemme myötätuntoisena kätilönä oli selvästi tietoista sumutusta, mutta sen tehtävä ei ollutkaan edistää suomalaista historiantutkimusta vaan Suomen ulkopoliittista liikkumavaraa suhteessa Neuvostoliitoon. Selkokielellä sanottuna Kekkonen tiesi, kuinka pyhä Lenin oli Neuvostoliitossa ja käytti tätä ovelasti hyväkseen. Kuinka kukaan Kremlissä saattoi edes ajatella riistävänsä Suomelta itsenäisyyden, kun sen oli aikoinaan siunannut itse Vladimir Ilits Uljanov.” (Henrik Meinaner, Kanava 2/2001)

Vesa Vares:

Länsi piti Kekkosta hyvänä miehenä jolta saatiin Neuvostoliiton kannat sellaisinaan

”Briteille riitti ennen 1970-lukua se mitä he pitivät Paasikiven linjana - Suomi ottakoon huomioon ulkopolitiikassaan asemansa Neuvostoliiton naapurina, mutta pitäköön mahdollisimman pitkälle sisäiset asiansa itsellään, antamatta Neuvostoliiton sekaantua niihin.  Ihmettelyä herätti, etteivät valtakunnanoikeuden tuomio Aarre Simoselle ja raittijuopumustuomio Väinö Leskiselle tuntuneet olevan esteitä poliittisen uran jatkumiselle. Vaikeimmaksi oli aina koettu maalaisliitto. Puolueessa oli jotain niin perisuomalaista ja kansallista, että ulkomaalaisen oli vaikeaa löytää vertailukohtaa. SDP, kokoomus ja kommunistit tunsivat sen sijaan yleiseurooppalaisten ideologioiden ilmentymät. SDP oli sopiva pohja pitämään kommunistit poissa hallituksesta. Kansaa pidettiin läpeensä länsimielisenä ja se estäisi liukumisen itään. Kekkosen idänpolitiikkaa epäiltiin ja hänen politiikan tekotapaansa pidettiin moraalisesti kyseenalaisena, mutta hänet tunnettiin poliittisessa taidossa päätään pidemmäksi muita suomalaispoliitikkoja. Mutta valintansa jälkeenkin 1956 Kekkonen nähtiin yhä häikäilemättömänä puoluepoliitikkona, jolta puuttui selkäranka Neuvostoliiton vaatimusten edessä. Länsi piti Kekkosta hyvänä miehenä jolta saatiin Neuvostoliiton kannat
sellaisinaan. (Vesa Vares hs 9.12.1996)

Hyväksikäyttö sisäisessä valtataistelussa

"Valitettavasti luottamuksellisiin naapurisuhteisiin rakentuneella menestyksellisellä ulkopolitiikalla oli häpeällinen kääntöpuolensa: vieraan vallan liehakointi ja häikäilemätön hyväksikäyttö sisäisessä valtataistelussa. Tutkimus tuo koko ajan uusia todisteita siitä, että Urho Kekkosen aikana maamme poliittinen kulttuuri vajosi uskomattomaan rappiotilaan." (hs pääkirjoitus18.9.1996)

Heikki Mikkeli:

Jatkuva ”suomettuminen” johtaakin kysymyksen toisaalle. Kyse ei siis olekaan Suomen ”kansan” suhtautumisesta Neuvostoliittoon vaan kulttuurihenkilöiden, journalistien ja erityisesti ns. älymystön suhteesta vallankäyttäjiin. Miksi Suomessa älymystö on aina ollut niin altis silittämään vallanpitäjiä? Miksi meillä ei ole muodostunut ”eurooppalaista” riippumatonta älymystöä, joka tarvittaessa ruoskisi valtaapitäviä – siis myös suomettuneita poliitikkoja? Kun ei ole olemassa yhdestä valtalehdestä ja televisiosta riippumatonta tiedonvälitystä, toisinajattelijat joutuvat mahdottomaan tilanteeseen. Toiseksi voidaan kysyä ihmisen rohkeutta olla eri mieltä. Kukapa uraansa miettivä poliitikko tälläkään hetkellä vakavasti kyseenalaistaisi Suomen virallisen EU-politiikan. Miksi naiset eli puolet Suomen kansasta – eivät koe suomettumiskeskustelua kiinnostavaksi. Aiemman kansallisen trauman eli kansalaissodan osalta professori Heikki Ylikangas on tutkimusaineistoa kerätessään saanut runsaasti palautetta myös naisilta. (Heikki Mikkeli hs 18.9.1996)



Unto Hämäläinen:

Kekkoselle rauhan Nobel?

"Tasavallan presidentti Urho Kekkonen myönsi vuonna 1973 vuorineuvoksen arvon Marcus Wallenbrgille. Lain mukaan suomalaisen arvonimen saattoi saada vain Suomen kansalainen. Wallenberg oli Ruotsin kansalainen. Päätöstä vastaan ei kuitenkaan protestoitu, ainakaan näkyvästi. Urho Kekkosen valta oli juuri vuonna 1973 suurimmillaan. Hän oli ollut 17 vuotta presidenttinä ja hänet oli valittu poikkeuslailla jatkamaan vuoteen 1978. Oli jo totuttu siihen, että Kekkonen muisti ystäviään  ja tukijoitaan kunniamerkeillä ja arvonimillä.

Wallenberg ja Kekkonen pelkäsivät kolmatta maailmansotaa, suhtautuivat epäilevästi Länsi-Saksan vahvistumiseen ja vieroksuivat Norjaa. ”Tuli puhe Pohjolasta, sanoin vaitiolovelvoituksin, että minä en pidä Norjaa itsenäisenä valtiona. USA määrää täydellisesti, mitä Norja tekee ja päättää. Wallenberg vastasi, että olen täysin samaa mieltä kanssasi”, Kekkonen merkitsi ylös 3.3.19780. Kekkosen tuntema vastenmielisyys oli kasvanut varsinkin syksyn 1975 jälkeen. Silloin Kekkonen oli hävinnyt Norjan Nobel komissiossa akateemikko Andrei Saharoville yhdellä äänellä äänestyksessä, jossa oli valittu rauhanpalkinnon saaja. ”W. piti Suomen ulkopolitiikkaa viisaana. Sitä ei olisi näissä oloissa voinut toteuttaa kukaan muu kuin UKK, sanoi Wallenberg. Kumpikin osapuoli tasoissa Suomen suhteen Neuvostoliitto ja USA. "Hieno saavutus”, Kekkonen kirjoitti vuonna 1976. (Unto Hämäläinen, hs 26.3.2017)

Jyrki Vesikansa arvosti Kekkosta

Uutta Suomea johti Jyrki Vesikansa vuoteen 1991. Hän lähti 1969 Länsi-Saksaan kolmivuotisjaksoon ja perehtyi mm liittokansleri Willy Brandtin Ost-Politikiin. ”Brandtilaisia avauksia ei ollut Suomessa eläneen vaikea ymmärtää.” Finnlandisierungia hän pohti termin luoneen journalistin, professori Richard Löwenthalin kanssa. ”En jyrkästi kritisoi Suomen idänpolitiikkaa. Pohjalla oli Paasikiven linja, vaikka yöpakkaset ja noottikriisi sitten painoivat linjaa myöntyväisemmäksi. Ei minulle ongelmana ollut Kekkonen, jota aina äänestin, vaan hänen puheensa liian kirjaimellisesti ottaneet seurailijat – myös oikeistossa.” (hs 24.10.2021)

Kekkonen ja rauhanomainen rinnakkainolon käsite

Suomen ja Neuvostoliiton välisiä suhteita on 1960-luvulta lähtien pidetty malliesimerkkinä rauhanomaisen rinnakkainolon periaatteen toteuttamisesta. Juhlapuheissa ja sopimuksia solmittaessa on virallisissa yhteyksissä painotettu suhteiden esimerkillisyyttä kahta eri yhteiskuntajärjestelmää edustavan valtion yhteistyössä. Neuvostolaiset ja osittain myös suomalaiset virkamiehet ovat pitäneet rauhanomaista rinnakkainoloa tärkeänä maailmanrauhan edistäjänä sekä taloudellisten, sotilaallisten ja kulttuurisuhteiden edistäjänä. Minkälaisissa asia-, lause- ja sanayhteyksissä Kekkonen käytti rauhanomaisen rinnakkainolon käsitettä? Noin yhdeksässä kerrassa kymmenestä kyse oli niin kutsutusta päivällispuheesta tai Neuvostoliiton ja Suomen johtomiesten vierailun johdosta annetusta tiedonannosta. Niissä puhuttiin lähes poikkeuksetta periaatteesta, synonyymejä ovat ystävyys, luottamus, yhteistoiminta, naapuruus, rauha. Vuoteen 1964 saakka oli kyse kahta erilaista yhteiskuntajärjestelmää edustavasta valtiosta, sen jälkeen enimmäkseen vain kahdesta valtioista.
 "Me emme saa johdattaa itseämme sanoilla harhaan", varoittaa Lenin nimenomaan Buharinin ja Trotskin puheita analysoidessaan (Proletaarisen vallankumouksen sotilaallinen ohjelma, syyskuu 1916, 30/134). Vieraskielisille sanoille on annettava "poliittinen määritelmä". Vierasperäiset sanat on pystyttävä selittämään, sillä "manifestien sanoilla emme saa aikaan luottamusta"(12.5.1917, 31/397). 

HUOM. Väitöskirjassani 1992 valitsin tutkimuksen suorittamiseksi ne lause- ja asiayhteydet, joissa rauhanomaisen rinnakkainolon käsitettä ja sen seemejä käytettiin Neuvostoliitossa vuosina 1917-1982. Ajanjaksosta ja puhujan asiantuntijataustasta riippuen synonyymisia merkityksiä rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteelle erottautui viisi. Rauhanomaiseen rinnakkainoloon saatettiin viitata käsiteillä luokkataistelu, sosialistinen vallankumous, rauha ja rinnakkainolo, taloudellinen kilpailu ja ideologinen taistelu.