Päivitetty 11.3.2023



Eläköön palkkatyöttömyys!

Andre Gorzin muistolle



Palkkatyö on tuotantoa tuotannon vuoksi. 
Työnteko on kuitenkin muutakin kuin elannon hankkimista. Joillekin työn sisältö on elämän suola. Nuorille työ on keino sosiaalistua yhteiskuntaan.
  (hs pääkirjoitus 26.9.2016) 

Vasta kristinuskon levittyä työtä alettiin pitää velvollisuutena. Se oli kollektiivinen rangaistus, joka johtui syntiinlankeemuksesta. Kristillisen työmoraalin on muovaillut Tuomas Akvinolainen seuraavanlaisesti: "Työnteolla on neljä tarkoitusta. Sen avulla hankitaan kaikki se, mikä elämässä on välttämätöntä. Toiseksi työnteko estää vetelehtimisen, mikä on syynä niin moneen paheeseen ja porttoiluun. Kolmanneksi työnteko karkottaa lihan himon kärsimykset. Neljänneksi se mahdollistaa almujen eli köyhäintuen antamisen.”



Jean Paul Sartre kirjoitti 22.9.2007 pois nukkuneen Andre Gorzin muistoksi: "Euroopan terävimmät aivot sammuivat." Näiden aivojen avulla Gorz päätteli perustulon välttämättömyyden, laati marxilaisen ekososialismin ja poliittisen ekologian teesit. Hänen mukaansa ihmisen tulee vapautua palkkatyön ja tavaraan sidottujen suhteiden ansasta.

Kun yhteiskuntaa liikkeelle paneva voima perustuu rahaan ja rahan kiertoon, on melko uskaliasta kustantaa teosta, jossa ylistetään elämää palkkatyön tuolla puolen. Gorzin kirja onkin jäänyt harvinaiseksi poikkeukseksi. Lehtimiehenä Gorz kirjoitti koko elämänsä. Suomeksi hänen merkkiteoksensa käännettiin vuonna 1982 nimellä Eläköön työttömyys. Kirjoituksia työstä, ekologiasta ja vapaudesta. Gorzin perusteesit ovat selkeitä ja perusteltuja:


1. Työttömyys lisää ihmisen vapautta

Gorz korostaa työttömyyden myönteisiä puolia, sitä mitä Ivan Illich kutsuu luovaksi työttömyydeksi. Työtön on yhteiskunnallisen muutoksen potentiaali. Gorz puhuu vapaan ajan yhteiskunnasta samassa mielessä kuin Karl Marx vapauden valtakunnasta. Marx kirjoitti palkkatyöstä:

”Sen jolla ei ole muuta omaisuutta kuin työvoimansa, täytyy alistua niiden orjaksi, jotka ovat tehneet itsestään omistajan. Kun ihminen myy omaa aikaansa, hän myy omaa elämäänsä.”

Työstä vapautuminen tarkoittaa, että ihmiselle jää enemmän aikaa ja halua tehdä itselleen asioita, joita hän aikaisemmin osti rahalla. Oikeus tuottaa itse kuluttamiaan tuotteitta liittyy oikeuteen olla myymättä työtään tuotantovälineiden omistajille tai olla ostamatta hyödykkeitä ja palveluita muilta. Jos ajan käyttöarvo kasvaa suuremmaksi kuin sen vaihtoarvo, kasvaa itsenäinen tuotanto. Tällöin ihminen valmistaa itselleen samassa ajassa yhtä arvokasta kuin mitä voisi ostaa työskentelemällä saman ajan saadakseen palkkaa, rahaa. Andre Gorz määritteli perustulon väliaikaisratkaisuksi: “Perustulon tarkoitus on auttaa ihmisiä selviämään tavaratuotannon romahtaessa tai auttaa ennen romahtamista uudenlaisiin tuotantosuhteisiin siirtymistä.”


2. Työttömyys lisää teknisesti mielekästä kehitystä

Nykyään yli puolet teollisuusinvestoinneista tehdään nimenomaan työvoiman säästämiseksi. Unelma täystyöllisyydestä kuoli Keynesin mukana. Gorz kysyy: Johtaako kolmas teollinen vallankumous työttömyyden vai vapaa-ajan yhteiskuntaan? Vapauttaako tekniikka ihmiset typistävistä työtehtävistä vai typistääkö se ihmisiä passiiviseen kulutusyhteiskuntaan? Enää ei työskennellä tuottamisen takia, vaan tuotetaan työn takia.

 

3. Työttömyys vähentää markkinatalouden merkitystä

Kun ihmiset tuottavat itse tarvikkeita, ravintoa ja erilaisia palveluja toinen toisilleen, kannustaa se yhteistyöhön ja omaan apuun. Alkuvaiheessa perustulo edistää sellaisen yhteiskunnan syntyä, missä korjataan ja kunnostetaan.

 

4. Työttömyys vähentää valtion merkitystä

Gorzin mukaan palkkatyön suosion väheneminen vaikuttaa kapitalismin perustavaan liikelakiin: talouselämän perusta ei olisi enää myynnin lisääminen, vaan investoinnit myynnin vähentämiseksi: ”Kun valitsemme tietynlaisen tekniikan, on meidän hyväksyttävä tietynlainen yhteiskunta. Toisenlaisen yhteiskunnan tavoittelu edellyttää toisenlaista teknologiaa. Tekniikan luonne ja merkitys määräävät valtion rakenteen ja sen instituutiot. Esimerkiksi ydinvoima edellyttää ja pakottaa keskitettyyn, hierarkkiseen poliisivaltaiseen yhteiskuntaan.”

Kapitalismin laki on kasvaa tai hävitä. On saatava yhä enemmän voittoa, jotta koneita voidaan korjata, uusia, lyhentää lainoja ja maksaa korkoja. Koneet ovat suuria investointeja ja siksi niihin tarvitaan lainarahaa. Lainaa antavat pankit määrittelevät koron suuruuden.

Kansalaisyhteiskunnalla Gorz tarkoittaa sitä sosiaalista kontaktiverkkoa, jonka ihmiset rakentavat keskenään ilman valtion ja virastojen välikättä. Suhteet perustuvat vuorovaikutukseen ja vapaaehtoisuuteen, eivät lakiin tai juridiseen pakkoon. Nykyinen fyysinen ympäristö ehkäisee kommunikaation sekä tavaroiden ja palveluiden vaihtamisen. Itsehallinto edellyttää niin pieniä taloudellisia ja sosiaalisia yksiköitä, että yhdellä maantieteellisellä alueella voidaan ihmiselle taata mahdollisuus käyttää kykyjään sekä tuotannossa, jakelussa että työtehtävien määrittelyssä. Tuotanto mukautetaan paikallisiin tarpeisiin. Itsehallinto edellyttää työvälineitä, joita on mahdollista hallita itse.

 

5. Työttömyys lisää omaehtoisen työn tekemistä

Palkkatyö, kapitalismi ja proletariaatti kuuluvat yhteen. Ennen kapitalismia ihminen harvoin teki sitä mitä nykyään kutsutaan työksi. Palkkatyö eroaa omaehtoisesta toiminnasta samalla lailla kuin vaihtoarvo eroaa käyttöarvosta: Jos ihminen tekee työtä ansaitakseen palkkaa, hän haluaa ostaa yhteiskunnalta yhtä paljon aikaa kuin on itse sijoittanut työhön. Hän tekee työtä rahan vuoksi. Palveluyhteiskunnassa palkatut ammattilaiset tekevät sen, minkä ihmiset ovat perinteisesti tehneet itse. Se vähentää heidän itsenäisyyttään ja lisää vieraantumista ja riippuvuutta. Palvelut tekevät maksulliseksi sen mitä tähän asti ihmiset ovat tehneet toinen toisilleen. “Käsintehdyillä vaatteilla ja kengillä on eri arvo kuin tehdastekoisilla. Niiden valmistamiseen käytettyä aikaa ei lasketa. Se aika kuuluu itse elämälle.”

 Työttömien kannalta "oikeus työpaikkaan" on jo vanhentunut vaatimus. Nyt ajankohtainen on pikemminkin "oikeus toimeentuloon" tai "oikeus yhteiskunnalliseen työhön" (ts. oikeus käyttöarvojen itsenäiseen tuotantoon). Vasemmiston ja oikeiston suhdetta tulee tulevaisuudessa jakamaan erityisesti suhde näistä jälkimmäiseen. Ainakin oikeistolle lienee helpompaa myöntää oikeus toimeentuloon kuin käyttöarvojen itsenäiseen tuotantoon. 

6. Työttömyys lisää ihmisen itsekunnioitusta

Vaikka palkkatyö lopetettaisiin, haluaisi ihminen yhä ponnistella, toimia, valmistaa taidokkaasti joitain esineitä, toimia yhdessä muiden kanssa ja tehdä itsensä hyödylliseksi yhteisölle. Ihminen toimii omaksi ilokseen, ei järjestelmän hyväksi. Alun perin työväenliikkeen tarkoitus oli vapauttaa ihminen valtion ja kirkon määräysvallasta ja antaa oikeus omaan elämään: “Enää ei taistella vallasta työläisille, vaan vallasta vapautua toimimasta työläisenä!”


7. Työttömyys lisää yhteiskunnallista muutosta

Uudenlaista vapautta ei voida enää myöntää ylhäältä käsin, institutionaalisen vallan toimesta. Siksi yhteiskunnallinen muutos edellyttää instituutioiden ulkopuolelle sijoittuvaa kulttuurista ja eettistä muutosta.

 

8. Työttömyys edistää nuorten kehitystä ihmisinä

”Koulun tehtävä on hankkia teollisuudelle, kaupalle, perinteisiin ammatteihin ja valtiolle työläisiä, kuluttajia sekä asiakkaita. Koulu ei opeta laulamaan eikä käyttämään käsiä tai jalkoja. Se ei opeta syömään terveellisesti, selviämään instituutioiden viidakossa, hoitamaan sairasta tai sylivauvaa. Jos kansa ei enää laula, vaan ostaa miljoonittain äänitteitä, joilla ammattilaiset laulavat heille, jos he eivät tiedä, miten syödä oikein, vaan maksavat lääkärille ja lääketeollisuudelle, jotta heitä käsiteltäisiin, ei kai elämässä ole mitään markkinataloutta voittanutta.”

Yliopiston uudistuksiin liittyvissä kirjoituksissa Gorz tuo esille vallankumouksellisuutensa: ”Yliopisto ei toimi enää. On siis estettävä sen toimiminen niin, että toimimattomuus tulee päivänvaloon. Mikään uudistus ei sitä instituutiota enää pelasta. On siis taisteltava uudistuksia vastaan. Uudistusten tavoitteet ja vaikutukset eivät ole vaarallisia, mutta ne eivät ole realistisia. Yliopistojen kriisi ulottuu korkeakoulujen ulkopuolellekin ja käsittää koko teknisen työnjaon. Tämän kriisin on annettava puhjeta.”


9. Työttömyys säästää luonnonvaroja

Palkkatyön perusta on luonnon riistäminen. Kapitalismissa vallitsee työn moraali, viis siitä mitä tuotetaan. Se tulee vaihtaa yhteistyön, luovuuden, itsemääräämisoikeuden ja laadun etiikkaan.

“Pysykää realistisina. Vaatikaa mahdottomia.”



Gorzin lausumaa:

Mikä on esteenä palkkatyön muutokselle? Gorzin mukaan muutos puuttuisi kapitalismin perustavaan liikelakiin - enää ei olisikaan päämääränä myynnin lisääminen vaan investointi myynnin vähentämiseksi. Kapitalismin laki on kasvaa tai hävitä. Koneet ovat suuria investointeja ja siksi niihin tarvitaan lainarahaa. On tuotettava yhä enemmän voittoa, jotta voitaisiin korvata ja uusia koneita ja samanaikaisesti maksaa lainattua pääomaa ja sen korkoja. Pankit, jotka lainaavat pääomia, määrittelevät koron. Pankit määräävät meitä vielä lisää pakottamalla alistumaan passiiviseen kulutusyhteiskuntaan.


150 vuoden aikana syntynyt talouden



logiikka ei tue palkkatyötä



Tulee mieleen Heidi Liehun lause (1998): Vain järjen uudelleen
määrittely voi pelastaa järjettömyyden.


Kun pääoman arvo ei enää nouse tuotantoa lisäämällä tai markkinoita laajentamalla, alkaa kamppailu työntekijöiden hiostamisesta. Voiton maksimoimiseksi työntekijöiden määrää supistetaan, ulkoistetaan, delokalisoidaan, työsuhteita prekarisaatioidaan, palkkoja lasketaan. Tuotannosta on synnyttävä voittoa, jotta se kykenee tuotannollisiin lisäinvestointeja.

Puolet amerikkalaisten yritysten tuotoista syntyy operaatioista finanssimarkkinoilla. Finanssituotteiden fiktiivinen pörssiarvo on kaksinkertaistunut kuudessa vuodessa. Se on kolmasosa koko maailman BKT:sta. Finanssimaailmalla ei ole muuta keinoa kasvaa kuin kannustamalla yrityksiä ja perheitä velkaantumaan. Valtiot ovat luovuttaneet valtansa ylikansallisille yhtiöille. Ne yrittävät hävittää kaikki yhteiskunnalliset suhteet, jotka eivät palaudu ostajan ja myyjän välisiksi suhteiksi. Yksilöt typistyvät tavaroiden kuluttajiksi ja työnsä myyjiksi tai minkä tahansa hinnoitellun suorituksen tekijäksi. Viimeisetkin ei-kaupalliset suhteet ihmisten välillä tehdään rahavälitteisiksi, ostajan ja myyjän välisiksi. Ihminen supistuu tavaroiden kuluttajaksi ja työnsä myyjäksi. Työtä on ehdottomasti myytävä työnantajalle ja hyödykkeitä ostettava ansaituilla rahoilla. Elämää ei ole palkkatyön ulkopuolella. Niin kauan kuin olemme palkkatyön ja kauppatavaran kuvitelman vankeja viittaukset kapitalismin ulkopuoliseen yhteiskuntaan jäävät abstrakteiksi ja olemme sisäistäneet kapitalismin elämänolosuhteet.

Poliitikot yrittävät naamioida sitä tosiasiaa, että kapitalismi ei tarjoa muuta tulevaisuuden perspektiiviä kuin elämän jatkuvaa kurjistumista ja oman kriisin kärjistymistä. Tulossa ei ole enempää työpaikkoja, palkkoja eikä turvallisuutta. Kasvu ei jakaudu sosiaalisesti. Tuotanto vaatii koko ajan vähemmän työvoimaa. Yritetään pitää yllä mielikuvaa palkkatyöstä ja markkinoista. Kauppatavaroiden valta estää pienenkin kuvitelman päästä kapitalismista. Niin kauan kuin olemme palkkatyön ja kauppatavaran kuvitelman vankeja antikapitalismi ja viittaukset kapitalismin ulkopuoliseen yhteiskuntaan jäävät abstrakteiksi utopioiksi. Kapitalismin elämänolosuhteiden sisäistäminen. Ekologista muutosta ei voi tehdä rikkomatta radikaalisti 150 vuoden aikana syntynyttä talouden logiikkaa ja metodia.


Kuluttaa se minkä tuotamme ja tuottaa se minkä kulutamme,
on kuninkaan tie ulos markkinoilta. Saada takaisin valta omaan elämään. (Gorz
Lähtö kapitalismista on jo alkanut, Niin et Näin 3/2010)



Perinnöttömien perinne

”Kaiken kapitalismin juurena on yksilön pakottaminen palkkatyöstä riippuvaiseksi riistämällä häneltä mahdollisuus tuotantovälineiden suoraan hyödyntämiseen. Työläisen hyväksyessä oman alisteisen asemansa hän hakeutuu pakotetun vapaaehtoisena markkinoille myymään työvoimaansa. Työläisen kontrolloimiseen on kehitetty vallankäytön mekanismit. Yksi pääoman aktiivisia strategioita on työläisen vapaan liikkuvuuden kontrollointi ja vapaa-ajan toiminnan tuottaman lisäarvon hyödyntäminen. Työläisen koko elämä otetaan haltuun. Strategia on sekoittaa työn ja vapaa-ajan ero sekä tuoda lisäarvoa tuottavaa työtä markkinajärjestelmän ulkopuolella tapahtuvaan puuhasteluun. Palkkatyö limittyy koulutuksen ja harrastusten kanssa. Nykyään työn keskeinen ulottuvuus on sen muodostamat sosiaaliset suhteet eli ne tavat, joilla hallitseva luokka organisoi tuotantonsa. Nykykapitalismissa riisto tapahtuu rajattomissa tiloissa, ihmisten toiminta saadaan ajasta ja paikasta riippumatta tuottamaan pääomalle sen alati hamuamaa arvonlisää. Korkeakoulutus on joutunut syytettyjen penkille, koska se tuottaa liikaa ”tuottamattoman työn” tekijöitä.” Miksi ”perinnöttömien perinne”? Koska proletariaatti ei jätä jälkeensä
kuin jälkeläisensä, siis perinteen ilman varsinaista perintöä. ”On luovuttava kaikesta valtiolähtöisestä nykyvasemmistolaisuudesta.” (Perinnöttömien perinne. Marx ilman marxismia. Eetu Viren, Jussi Vähämäki Tutkijaliitto 2011, kirja-arvostelu Olli Herranen, niin et näin 3/2011)


Pentti Linkola pitää ympärivuotista ansiotyötä ihmisarvoa alentavana

"Järkyttävintä on se, että työttömyyttä sinänsä pidetään onnettomuutena ja kehitetään massapsykoosia. Jo sanaparissa työttömyyden ongelma esittäytyy länsimaisuus inhottavimmillaan: päämerkitys annetaan työlle, ei puhuta varattomuuden tai toimeentulon ongelmasta. Tämän kirjoittaja ei koskaan ole tehnyt ansiotyötä neljää kuukautta enempää vuodessa ja pitää tätä käytäntöä luonnollisena, aivan samoin on selvä että eräät elinkeinoelämän haarat teettävät työtä esim. vain kesäaikana. Vasta joukkopsykoosi on saanut luontaisesti talvijoutilaan pienviljelijän vauhkona kirjoittautumaan työttömyyskortistoon. On hyvä ottaa biologin näkemys avuksi: Ihminen on vuosituhansien kuluessa sopeutunut tyypilliseksi kausityöläiseksi - suurten erä- ja kalaretkien vuorotellessa joutilaitten köllöttelynvaiheitten kanssa. Mutta säännöllinen ympärivuotinen työ häviävän avuttomine vuosilomineen on jo sellaisenaan kauhea onnettomuus.


Nykyisessä järjestelmässä kunta häviää kahteen otteeseen joka kerran, kun jotain työtä aletaan tehdä koneellisesti. Kunta menettää tuloveron, koska koneen tekemää tuloa ei veroteta. Toiseksi kunta maksaa työttömyyskorvauksen sille työntekijälle, joka on jätetty ilman työtä.

Työn ymmärtäminen vain palkkatyöksi on osoittautunut kokonaisyhteiskunnallisesti umpikujaksi. Esimerkiksi hoitotyötä väheksytään sen mukaisesti porvarillisena puuhasteluna. Sen sijaan perinteinen ansiotyöjärjestelmä pitää muuttaa luonnolliseksi ja sukupuolille oikeudenmukaiseksi työnteon konseptiksi ja ymmärtää työ sen monine muotoineen ja yhdistää siihen jonkinlainen perustulo. On tärkeä vastustaa sellaisen työn halveksuntaa ja vähättelyä, jota naiset tekevät ja joka ei anna enää tyydytystä. Palkallisen ja palkattoman työn epäsymmetrinen jakautuminen sukupuolten suhteen osoittaa sosiaalisen eriarvoisuuden kipupisteen. Ajatus ulkoistamisesta, maskuliininen käsitys kasvusta ja edistyksestä on joutunut painostuksen alle ja vanha käsitys ammatin ja perheen yhdistämisestä, jonka takia normaali työsuhde ja uralla eteneminen osoittautuvat aiheuttavan vaikeuksia. Syynä sosiaaliseen epätasa-arvoon on ennen kaikkea vallitseva talousjärjestelmä. Markkinataloudessa markkinoiden periaatteet ulottuvat jokaiselle yhteiskunnan alueelle. Nykyisessä luokkayhteiskunnasta määrää tulotaso. Rikkaat ovat tulleet vuosi vuodelta rikkaammiksi, köyhät köyhemmiksi. Saksassa palkka- ja kulutusverot muodostavat 80 prosenttia tuloista, omaisuus- ja perintöverot ovat pysyneet samoina ja yritys- ja voittovero on vain 12 prosenttia kaikesta verotulosta.


Filosofi Brian Zamulinskin mukaan työttömät ansaitsevat syvää kiitollisuutta, koska koko yhteiskunnan kitkaton toiminta nojaa heidän työttömyyteensä. Makrotaloustieteen keskeisiä käsitteitä on niin kutsuttu tasapainottomuus. Se tarkoittaa alinta työttömyyden tasoa, joka ei aiheuta inflaation kiihtymistä. Jos talous saavuttaa täystyöllisyyden, yritysten on maksettava suurempia palkkoja. Tämän jälkeen yritykset korottavat tuotteidensa hintoja. Kustannustaso nousee, rahan arvo laskee eli tapahtuu inflaatio. Tavoitteena on siis, että työvoimasta on aina ylitarjontaa tietty minimimäärä. Tällöin ne, jotka ovat kulloinkin työttömiä ovat oikeutettuja korvaukseen siitä, että he työttömyydessään pitävät yhteiskuntaa pystyssä. (Tommi Uschanov hs 6.10.2013)


Vielä 1950-luvulla Suomi oli pienyrittäjyyden varaan rakentuva maatalousyhteiskunta. Kovin kaukana ei ole aika, jolloin koti oli työpaikka ja työyhteisön muodostivat perhe ja suku. Vasta 1980 luvulla yleistyivät sanat kuten työnantaja, työntekijä, kuukausipalkka ja loma-aika....Kaikki olisi toisin taas nyt, jos uskaltaisimme katsoa totuutta silmiin. 2020-luvulla on jo pakko huomata, ettei aika pysähtynyt 1980-luvulle eikä muutos loppunut teolliseen palkkatyöyhteiskuntaa. Uuden työn yhteiskuntamalli poikennee edeltäjästään yhtä paljon kuin teollisuusyhteiskunta erosi maatalousyhteiskunnasta. Tarvitsemme taas kipeästi uusia käsitteitä ja käytäntöjä. (Anu Järvensivu Tampereen yliopiston dosentti hs 2.11.2013)


”Tulevaisuudessa ei yksinkertaisesti ole järkeviä töitä suurimmalle osalle ihmisiä. Digitaalinen vallankumous muuttaa työmarkkinoita perustavalla tavalla. Jäljelle jäävät vain huipputuottavat huippuasiantuntijatehtävät. Kilpailu matalatuotteisista töistä vähentää entisestään jo valmiiksi matalapalkkaisten töiden korvausta ja toisaalta kannustimia automatisoida niitä. Vuonna 2013 puolet työpaikoista Yhdysvalloissa oli alttiina automatisoinnille. Taistelu oikeudesta välttämättömään toimeentuloon, taistelu äänioikeudesta, valtion roolin kasvaminen ja byrokratian ja tulonsiirtojen lisääminen, työajan lyhentäminen, lapsityön kieltäminen ynnä muu olivat kaikki yhteiskunnan sopeutumista teknologian tuomiin uusiin mahdollisuuksiin. Eikä pelkästään sopeutumista, vaan myös hyväksikäyttöä. Yhteiskunnat sopeutuvat myös nyt, ja lopputulos saattaa olla vauraus jaettuna kaikille melko tasaisesti, mutta se ei tapahdu itsestään. (Ryan Avent, The Wealth of Humans  Work, Power, and Status in the Twenty-First Century, Pekka Torvinenhs 7.10.2016)


Näin Suomen virkamies puhuu meistä kansalaisista:

"... ehdotuksia, joiden tavoitteena on kasvattaa työvoimapanoksen määrää yhteiskunnassa... työaika on väline, jonka avulla työpanoksen määrää... käyttämättömien työvoimareservien aktivoimista... vuotuisen työajan kehittäminen keinona työpanoksen riittävyyden varmistamiseen ... onko alistuttava siihen, että työaikojen lyheneminen on suorastaan luonnon laki... ei pitäisi olla enää mahdollista lyhentää työaikoja, ainakaan ilman tuottavuuden huomattavaa kasvamista." (Rauno Vanhanen, ohjelmajohtaja hallituksen työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelma, hs 21.12.2009)


Työterveyslaitoksen tiimipäällikkö Antti Kasvio hs Vieraskynässä 25.11.09 tuo esille virkamiehen kapean katsannon – maailmassa on olemassa vain palkkatyötä. Ilman palkkatyötä ihmisellä ei ole mitään: ”Edessä olevat uhkat kyllä tunnustetaan, mutta hallituksilla ei ole varaa sellaisiin ratkaisuihin, jotka vaarantaisivat oman maan kasvu- ja työllisyyskehityksen... Asetelma syntyy siksi, että yleismaailmallisesti ihmisten keskeisin tavoite on hyvä työpaikka.”



Saksan parlamentin julkaiseman sanomalehden Das Parlament liitteenä julkaistavassa Aus Politik und Zeitgeschichte (Politiikasta ja tästä ajasta) – on melko ronskia analyysiä työelämän muutoksista: ZuP 11.4.2011

Työttömyys johtuu siitä, että koneet tekevät ne työt, joihin ennen tarvittiin ihmisiä. Jokainenhan meistä tietää, mitä tarkoittaa pankissa käynti, pullon palautus ja bussilipun maksaminen. Asioimme koneen kanssa, emme ihmisen kanssa.


Bertrand Russel kertoo tarinaa neulanvalmistajista. He työskentelevät kahdeksan tuntia päivässä ja valmistavat niin paljon neuloja kuin maailmassa tarvitaan. Sitten joku keksii koneen, jolla voidaan tuottaa sama määrä neuloja puolta vähemmässä ajassa. Ihmiskunta ei kuitenkaan tarvitse enempää neuloja. Järkevässä maailmassa työskentelisi nyt jokainen kahdeksan tunnin asemesta neljä tuntia. Mutta reaalisessa maailmassa sitä pidetään moraalittomana. Siksi neulatyöntekijät työskentelevät yhä kahdeksan tuntia päivässä. Neuloja alkaa olla liian paljon. Jotkut neulatehtaat menevät konkurssiin, ja puolet työntekijöistä jää työttömäksi. Näin on tultu siihen, että koneistaminen tuokin mukanaan kurjuutta eikä mukavuutta.



Mihin hävisivät ihmiselle lajityypilliset työolosuhteet?

1990-luku jäi historiaan työpoliittisesti hukkaan heitettynä vuosikymmenenä. Työpoliittiset vaatimukset väistyivät ja toistettiin käsitettä ”työpaikka pääasia". Alettiin puhua talouskasvusta eikä kiinnitetty huomiota työolosuhteiden parantamiseen, laadulliseen kasvuun. Uutena käsitteenä nousi tunteita liikuttava työ – työ joka ei ole fyysisesti raskasta vaan henkisesti raastavaa eli työaikana on kontrolloitava omia tunteitaan. Puhutaan työvoimasta, ei työntekijöiden ihmisarvosta, saatikka ihmisen arvoisesta työstä.

Minkälaista on ihmiselle lajityypillinen työ ja inhimillinen työnteko? Voiko puhua "työ"elämästä? Vai onko se abstrakti, tyhjä käsite? Nyky-yhteiskunnassa työllä on monelle ihmiselle vain vaihtoarvo. Eihän ihmisillä, jotka tuottavat arvoa, ole minkäänlaista käyttöoikeutta valmistamiinsa tuotteisiin. He valmistavat yhä enemmän, mutta tulevat itse yhä köyhemmiksi.

Palkkatyön pakko tuli EU:ssa voimaan, kun vuonna 2000 palkkatyö nostettiin poliittiseksi ohjelmaksi. Ihmisen elanto, hyvinvointi, sosiaalinen turvallisuus sairauden ja vanhuuden varalta, asema tasavertaisena kansalaisena sekä itsetunto, tulivat riippuvaisiksi monetaarisesta vaihdosta. Naisen tekemä sosiaalinen työ julistettiin arvottomaksi, sillä palkkatyö nousi etusijalle. Elämisen ehdot takaa vain ja ainoastaan palkkatyö ja Kansainvälinen työväen järjestö Ilo julkaisi ohjelman ihmisarvoisesta työstä (Agenda for Decent work). Karl Marx puhui kuolleesta työstä.


1950- ja 1960-luvuilla uskottiin, että tekninen kehitys parantaisi työn tekemisen laatua. Kuitenkin rationalisointi ja intensiivisyys astuivat kuvaan. Ammattiyhdistykset vaativat korkeampia palkkoja ja enemmän vapaata fordistisen massatuotannon ja tayloristisen työtahdin kasvaessa., mutta ne ovat menettäneet merkityksensä, kun terveydelliset vaarat ovat kasvaneet. Utopia työnteon vähenemisestä ja materiaalisen hädän vähenemisestä teknisen kehityksen ansiosta ei ole toteutunut.

Nykyään määräaikaista työtä tekevällä ei ole mahdollisuus suunnitella elämäänsä.

Viimeisen 500 vuoden aikana työnteosta (palkkatyöstä) on tullut ihmisen identiteetti sekä osa persoonallisuutta ja sosiaalista hyväksyntää. Mihin jäävät ihmiset, jotka ovat joutuneet tavaratuotannon rationalisoinnin uhreiksi? Työttömyys on väkivaltaa – isku yksilön fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen, kykyjen ryöstämistä ja omimista. Kodissa, koulussa ja opiskelussa hankittu oppi ei olekaan yhteiskunnalle tarpeellista. Ihminen menettää sosiaalisen arvonsa, onhan sosiaalinen arvostus ja rauhanomainen yhteistyö kanssaihmisten kanssa yhä ihmisen mitta. Kaikille on opetettu, että yhteiskunnan perusta on oikeudenmukaisuus.


Vaikka tuotannosta on karsittu elävän työvoiman tarve, on ihmiskäsin ja ihmisen myötätunnon varassa tehtävän työn tarve lisääntynyt yhteisöissä. Sitä työtä ei rahoiteta markkinoiden markkinoilla, vaan kollektiivisesti ansaitun arvon oikeudenmukaisella jakamisella. Tätä yhteisen omaisuuden oikeudenmukaista jakoa tulisi valvoa valtion ja sen virkakoneiston.

Voidaan hyvin tietää, kun sota alkaa. Mutta mistä voidaan tietää kun alkaa sotaa edeltävä aika?

Yhä useammilla ihmisillä ei ole töitä ja he tekisivät mielellään töitä. Matalapalkka-aloilla työntekijöiden määrä on kasvanut, mutta 80 prosenttia niistä työpaikoista on sellaisia, joihin vaaditaan virallinen koulutus. Valtion täytyy jatkuvasti subventoida näitä työpaikkoja.

Immanuel Kant on henkilö, joka ensimmäisenä eurooppalaisena filosofina osoitti, että on asioita, joita ei voi toistaa, ei uusia eikä vaihtaa. Tästä on loogisesti johdettavissa väite, että yleisellä on erityinen status. Ihmisyksilön erityisasemasta ja arvosta ovat voineet päättää yhteiskunnassa auktoritaarisen erityisaseman itselleen hankkineet. Valtasuhteet ovat määränneet arvon.

 Suomen eläinsuojelujärjestöt vaativat kansalaisaloitteessaan, että eläimille annettaisiin mahdollisuus käyttäytyä lajinsa mukaisesti. Silloin eläin todennäköisimmin voi hyvin. Eläinlajeja on useita ja niiden tarpeet vaihtelevat. Lajien käyttäytymisestä täytyy olla tietoa.

Taideyliopiston Kuvataideakatemian tilallisuuden ja näyttelysuunnittelun professoriksi nimetty Barbara Vanderlinden vastaa kysymykseen, jos olisit itse henkilö romaanissasi, millainen hahmo olisit:


”Luuseri. Ajattelun vapautta kaipaava sielu ja itsenäinen yksinhuoltajaäiti, joka vastoin luontoaan sopeutui instituutioihin ja niiden virka-aikoihin.” (hs 19.3.2014)


Homoparit avioliittoon, naiset sotaväkeen, lapset hoitoon, sairaat sairaalaan, palkkatyötä kaikille!

Jos ihmisen ainut mahdollisuus saada ruokaa itselleen ja perheelleen on osallistua palkkatyöhön, myydä omaa aikaansa ansaitakseen rahaa, jolla sitten ostaa ruokaa ja lämpöä, ei hän ole vapaa eikä itsenäinen. Vapaa hän on vain kuluttamaan. Maaorjuudesta on selvitty, on aika selvittää suhdetta palkkaorjuuteen. Enää ei työskennellä jotta tuotettaisiin vaan tuotetaan jotta työskenneltäisiin! Kuinka vapaa on ihminen, joka ei voi tehdä itse, tukku rahaa takaa liikunnan.


Odottaako meitä työttömyyden vai vapaa-ajan yhteiskunta?

Palkkatyötä on maapallolla tehty vasta vajaat 200 vuotta. Palkkatyö eroaa omaehtoisesta toiminnasta samalla tavalla kuin vaihtoarvo eroaa käyttöarvosta: ihminen tekee työtä palkan vuoksi. Kun ihminen tekee työtä ansaitakseen rahaa, hän haluaa ostaa yhteiskunnalta yhtä paljon aikaa kuin on itse sijoittanut työhön. Palveluyhteiskunnassa palkatut asiantuntijat tekevät sen, minkä ihmiset tähän asti ovat tehneet itse. Samalla vähenee ihmisen itsenäisyys ja vieraantuminen lisääntyy. Mutta ihminen haluaa ponnistella, toimia, valmistaa käsin taidokkaasti joitain esineitä, työskennellä yhdessä muiden kanssa ja tehdä itsensä hyödylliseksi yhteisölle.


Tarvitaan vapautumista valtion koulutuksesta

Koulun tehtävä on hankkia teollisuudelle, kaupalle, ja valtiolle työläisiä, kuluttajia ja asiakkaita. Koulu ei opeta laulamaan tai käyttämään käsiä ja jalkoja. Se ei opeta syömään terveellisesti, selviämään instituutioiden viidakossa, hoitamaan sairasta tai sylivauvaa. Jos kansa ei enää laula vaan ostaa miljoonittain levyjä, joilla ammattilaiset laulavat heille, jos he eivät tiedä, miten syödä oikein vaan maksavat lääkärille ja lääketeollisuudelle, että heitä käsiteltäisiin, ei kai elämässä ole sen suurempaa kuin markkinatalous.


Kun valitsemme tietynlaisen tekniikan, on meidän hyväksyttävä tietynlainen yhteiskunta. Toisenlaisen yhteiskunnan tavoittelu edellyttää toisenlaista teknologiaa. Tekniikan luonne ja merkitys määräävät puolestaan valtion rakenteen ja instituutiot. Esim. ydinvoima edellyttää ja pakottaa keskitettyyn, hierarkkiseen ja poliisiyhteiskuntaan.


Nykypäivästä Juice Leskinen kertoo pakinassaan Suomi Suomen kartalle, miten "Paavo Lipponen kieppuu kolmessa helsinkiläisessä korttelissa ja kuvittelee, että Suomi on siinä. Pääkaupunkiseutulaisen toimittajan kartta yltää valtatie 12:ta Sisiliaan; Suomea siinä on Helsinki. Pienimmätkin asiat kierrätetään Helsingin kautta ihan kun Helsinki olisi Moskova. Jos Koistinen koki epähuomiossa Peltomäen katiskan, se ei enää ollutkaan heidän asiansa vaan Jouni Backmanin."


”Kaikki työ kuluttaa energiaa ja raaka-aineita ja sekä työt että niiden tulosten käyttö kuormittavat ympäristöä.” 

Enää ei voi käydä töissä ja osittaa päiväänsä kuten 1980-lukua edeltäneessä fordistisessa yhteiskunnassa. Nykyään, 2000-luvulla, ongelma on toinen: Ihminen tekee töitä 24 tuntia vuorokaudessa. Työtä ei tehdä enää johtajan vastuulla, vaan työkollektiiveissa. Jokainen vastaa omasta ryhmästään tai projektistaan. Jokaisen on oltava tavoitettavissa välittömästi ja kaiken aikaa. Pohtimiseen ei ole tilaisuutta.

McDolands on toinen esimerkki vieraannuttavasta työnteon strategiasta. Työntekijöillä ei ole yhteisiä ruoka-aikoja, työ on ositettu ja jokainen tekee urakkatyötä. Työpäivän aikana ei todennäköisesti tule juteltua muiden työntekijöin kanssa, vain johtajan ja asiakkaiden. Työntekijöiden erottaminen toisistaan on tehokas tapa estää kriittisen työyhteisön muodostuminen.


Työ on tullut kotiin, lapset ovat siirtyneet netin ääreen, siivoojan hankkimiseen saadaan verovähennystä tai yksinkertaisesti jätetään siivoamatta, juurekset ja lihat ostetaan valmiiksi esikypsytettyinä muovifoliossa. Kotielämän ylläpitoon ei tarvita muuta kuin rahaa. Jokaisen on tienattava rahaa, sillä vain rahan avulla voi elää, ei omalla työllä.


Palkkatyö on toisaalta se pakkotyötä, mikä näkyy siitä, ettei kukaan halua tehdä sitä palkatta. Toisaalta ihmisen arvo sekä mahdollisuus mielekkääseen tekemiseen ja ihmisten tapaamiseen on sidoksissa siihen, onko työtä vai ei. Marx piti palkkatyötä pahan alkuna. Länsimaissa ei voi elää kapitalistisen logiikan ulkopuolella. Länsimainen ihminen ei voi vapautua taloudellisesta jännitteestä. Antiikin ihminen oli mieluummin orja kuin palkkatyötä tekevä, joita pilkattiin. (Jakke Holvas hs 5.11.1999) Jos joku maksaa sinulle rahaa, hän on ostanut sinut.


Nykyinen työttömyys on keinotekoista. Se johtuu siitä, että elämme rahan aikakautta. Työtä on nyt vain sellainen työ, josta maksetaan palkkaa kuten tehdas- ja konttorityö. Ihmisen arvo mitataan palkan määrällä. On paljon hyödyllistä työtä josta ei makseta. Tosiasiassa työ ei koskaan lopu.


Myös suhtautuminen työhön on muuttunut. Työn sisältö on köyhtynyt, työtahti kiristynyt, tuottavuustavoitteita korostettu ja työntekijät ovat voimattomia työehtojen edessä. Tämä on synnyttänyt asenteen työhön, että työtä tehdään vain rahasta.


Uskooko joku teistä syntyneensä maailmaan, jotta pörssi ei romahtaisi? Tai jotta pankkien toiminta olisi tattu? Tai onko joku syntynyt tänne, jotta korot reagoisivat uskottavasti? Ehkä joku tunnustaa syntyneensä, jotta vienti vetäisi? Kirjailija Anneli Pääkkönen heitti kysymyksensä taannoin Säädytön talous -seminaarissa. Kuulijat Helsingin Säätytalossa rämähtivät nauruun. Tietenkään kukaan ei tunnustanut. Syntymästä muistuttaminen tuo mieleen perustarpeet, ravinnon, suoja, lämmön. Korot, pörssi ja vienti eivät kuitenkaan kuulu joukkoon. Ne kuuluvat talouteen joka ohjaa nykyään politiikkaa ja politiikkaakin hallitsee vain raha, Pääkkönen arvostelee Politiikan pohjimmainen tehtävä ei ole kuitenkaan pyörittää rahaa, vaan tehdä hyvä elämä mahdolliseksi. Hyvään elämään ei kuulu se, että on kaikkea yllin kyllin, vaan että on riittävästi. Niukkuus on riittävyyttä. Hän perää jopa oikeutta köyhyyteen. Oikeus Köyhyyteen tarkoittaa oikeutta vaatimattomuuteen eli kestävään niukkuuteen ja runsaaseen aikaan. Kaikki aika menee rahan hankkimiseen ja sen kuluttamiseen. Monesta elämä tuntuu olevan aina toisaalla. Kehityksen piti tuoda meille vapautta, aikaa ja ihmisarvoinen elämä, mutta onkin käynyt päin vastoin. Mitä rikkaammaksi yhteiskunta tulee sitä lyhyempään tavarat ja vaatteet kestävät. (Vellamo Vehkakoski hs 1.4.1997


Sosiaalihistorioitsija Christpher Laschin mukaan itsearvostus joutui pettävälle pohjalle, kun itsenäisen kansalaisen ihanne korvattiin kokonaan kasvavalla palkalla. Elintaso motivoi työhön, jonka päämäärät sinänsä eivät tuntuneet omilta. Mielekkyyden pelkistäminen yksilölliseksi menestykseksi sisältöön katsomatta maksettiin etäisyyden otolla toisista. Koti on läpikulkupaikka ja parisuhteet katkaistaan heti, jos toinen ei olekaan viihdyttävää seuraa vaan pyytää tukea. Ystävät ovat käytettävissä lähinnä jonkin harrastuksen parissa, jolla on minuuttiaikataulu time managerissa. Vapaa-aikana jahdataan tulosvastuullisesti elämyksiä, joiden aitouden mittaa muiden arvostus. Kilpailukykyiseltä kansalaiselta ei jää aika muuhun kuin markkinoilla oloon, itsensä myymiseen ja kuluttamiseen. Talouden ei enää tarvitse oikeuttaa itseään kansalisille, kansalaisten on todistettava elämisenoikeutensa taloudelle. Tehotalouden kriisi voi alkaa yhtä hyvin ylityöllistetyn vähemmistön loppuunpalamisena kuin syrjäytyneen enemmistön omavaraistaloutena. (Juha Siltala hs 16.3.1997)


Tämän päivän todellisia sotapäälliköitä ovat Mika Tiivola, Jaakko Lassila, Kari Kairamo ja muut vastaavat. He ovat koko ajan sotaretkellä valtaamassa uusia “tuotantoresursseja” ja markkina-alueita, alistamassa valtaansa muitakin kuin suomalaisia. Taloudesta ihmisten ja yhteisöjen tapana hankkia elantonsa ei nykyaikaisessa talouspoliittisessa keskustelussa yleensä puhuta. Puhutaan vain rahavirtojen säätelystä, pääomien muodostuksesta, kulutuskysynnän ohjailusta. Verotuskin on enemmän tapa ohjailla ylhäältäpäin kuin kerätä varoja yhteisön kulujen hoitamiseen. Talouden varsinaiset perustekijät, luonto ja ihmisten omaehtoinen, palkaton työ, jäävät rahataloudellisessa tarkastelussa aina näkymättömiksi. Luonto tulee mukaan vasta sitten kun se muuttuu rahaksi. Ja palkaton työ tulee näkyväksi vasta sitten kun se jää tekemättä. Todellista valtaa käyttävät valtarakenteet. Siinä valtajärjestelmässä ei järjestetä vaaleja eikä ole äänioikeutta. Millä keinoin voidaan taloudellista valtaa hajauttaa, jos poliittinen järjestelmä näyttää olevan siihen kykenemätön, jopa sen panttivankina (Hilkka Pietilä, Vihreä Lanka 7/1987)


Zeitgeist Ajan henki

Jani Laasonen, Into 2011

Lohduton totuus on, että valtaosa maailman työväestöstä tekee nykyaikana työtä jolla ei pohjimmiltaan ole mitään muuta arvoa kuin tasapainottomien, epäterveiden ja vanhentuneiden yhteiskuntarakenteiden tukeminen. Yhä useammat ihmiset työllistyivät ammatteihin, joilla on yhä vähemmän tekemistä konkreettisen hyvinvoinnin tuottamisen kanssa. Yhä useammat ihmiset myös tiedostavat tekevänsä täysin merkityksetöntä tai suorastaan haitallista työtä. Se että ihmisten välttämättömät perustarpeet alistetaan reaalimaailmasta täysin irrallisen rahajärjestelmän alaisuuteen siten, että rahasta itsestään tehdään lähtökohtaisesti niukkaa, minkä seurauksena miljardit ihmiset alistetaan pakkotyöhön. Yhteiskunnan ylläpitämän kollektiivisen mielisairauden tilan tiedostava ihminen on syystäkin epätoivoinen, masentunut ja vihainen. Kuinka sopeutua osaksi yhteiskuntaa, joka on pohjavireeltään vahvasti elämän vastainen? Lisää haastetta tuo ihmisille tyypillinen muutosvastarinta. Muutos nähdään niin pelottavana asioiden tilana että orjuutetut asettuvat puolustaman orjuuttajansa.

Kun ihmisiltä poistetaan perustarpeiden niukkuus, monet ratkaisemattomina pidetyt yhteiskunnalliset ongelmat ratkeaisivat luonnollisia teitään aivan itsestään. Niukkuutta ei kuitenkaan voida poistaa nykyisestä yhteiskunnallisten rakenteiden aikakaudella. Kaikki kumpuaa pohjimmiltaan niukkuuden aikaansaamasta negatiivisesta energiasta. Kansa pitää instituutiota tarpeellisena ja asettuu puolustamaan sen olemassaoloa. Näin ihmisistä tulee vallitsevan asiantilan omaehtoisia suojelijoita, oman kärsimyksensä synnyttäjiä ja ylläpitäjiä.


Entisaikoina työpakko tunnettiin orjuutena, mutta koska orjuus on virallisesti lakkautettu, kuulostaa sellaisesta puhuminen nykypäivänä tahdittomalta. Orjuus ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään. Orjia on nykypäivänä enemmän kuin koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Vain orjuudesta puhuminen on lopetettu. Orjataloudessa orja oli määrätty joka aamu heräämään tiettyyn aikaan, menemään tiettyyn paikkaan ja tekemään tiettyjä asioita omistajien hyväksi. Palkkioksi tästä isäntä oli velvollinen huolehtimaan orjansa kelvollisesta elatuksesta. Palkkatyöläinen teki samat työt kuin orjakin mutta sen lisäksi hän hoiti itselleen myös asunnon ja elatuksen. Palkkatyöhön perustuva talous teki työväestön hankkimisessa työnantajalle helpompaa ja joustavampaa. Lisääntynyt vapaus lisäsi työväestön motivaatiota ja nosti työn tuottavuutta. Nyt työntekijä tuotteisti, markkinoi ja myi itse itsensä. Enää ei tarvittu orjapiiskuria motivaation synnyttäjäksi. Kun yhteiskuntiin luodaan keinotekoinen niukkuus, johon vedoten ihmiset pakotetaan työntekoon, kyse on työpakosta. Työpakko puolestaan on synonyymi sanalle orjuus. Valtiollinen koulujärjestelmä pyrkii aina tuottaman mahdollisimman hyvin järjestelmään sopeutuvia kansalaisia riippumatta siitä, kuinka sairas järjestelmä itsessään on.

Työnhakijan kannattaa muistaa, ettei yritys etsi ensisijaisesti ihmistä vaan tuotannontekijää. On turha kuvitella etteikö yritys korvaisi työnhakijaa välittömästi työtehtävään suunnitellulla koneella tai robotilla, jos se vain suinkin olisi mahdollista.

Todellisuudessa työttömyys ei ole ongelma, eikä työttömyys ole synonyymi sanoille ”toimettomuus”, ”masentuneisuus” tai ”syrjäytyminen”. Se että tylsistymme, alkoholisoidumme ja ahdistumme työttöminä, johtuu pääasiassa siitä, että juuri niin meidän tässä yhteiskunnassa toivotaankin tekevän. Se kaikki on ohjelmoitu syvälle kulttuuriimme.

Todellinen ongelmamme on niukkuuden ja täystyöllisyyden sekä pelon ja pakon varaan rakentunut yhteiskuntamme, joka kierouttaa kulttuurimme eikä voi sallia teknologian mahdollistaman vapaa-ajan, hyvinvoinnin ja yltäkylläisyyden leviävän kaikkien ihmisten hyödyksi.

Vasta kun ihmisten ei tarvitse enää jatkuvasti myydä itseään ja taistella toisiaan vastaan vain saadakseen rahaa pysytelläkseen hengissä – vasta silloin voivat ihmisen tarvehierarkian korkeammat tarpeet astua esiin.


Eletään suunnattoman politiikan aikaa...Ehkä vastausta on haettava toimivien subjektien ulkopuolelta...Todellinen hallitseva voima on nimeltään olosuhteiden tyrannia. Miten tähän on tultu? Eletään sanatarkasti yleiskatsauksettomuuden aikaa. Näköalat sumensi romahtaneen reaalisosialismin tomu ja lakastuvan hyvinvoinnin smog. Molemmat järjestelmät tarjosivat vuosisadan mittaiset unelmat ja jopa uskottavantuntuiset tavoitteet... Pahin ja salakavalin yllätys on itse perustan, palkkatyöjärjestelmän äkillinen ja vähä-ääninen rapautuminen (Eero Silvasti 15.8.1998)


Jos Suomeen halutaan uutta työtä, miksi poliitikot soutavat vastavirtaan antamalla tekohengitystä vanhalle teolliselle järjestelmälle? Vastaus on yksinkertainen. Päättäjien sukupolvi tuntee vain oman sukupolvensa työn ja työkulttuurin. Teollisuus ja sitä tukeva byrokraattinen hyvinvointivaltio ovat tarjonneet suomalaisille työtä jo yli kuuden vuosikymmenen ajan. Työelämä muuttuu niiden ihmisten ansiosta, jotka ovat tulossa työmarkkinoille. Viimeisten sadan vuoden aikana Suomessa on tapahtunut jo kolme suurta työelämän murrosta. Ensimmäinen oli alkutuotannon murros, joka toteutui sodan jälkeen. Traktorit, moottorisahat ja harvesterit toivat tehoa metsätiloihin, mutta samalla ne myös tyhjensivät maaseudun ylimääräisestä työvoimasta. Maaseudulle syntyi uutta työtä, joka on yksinäistä, mutta samalla erittäin tehokasta. Tällaista työtä tukevat sekä EU että Suomen hallitus. Teollisuuden ja hallinnon tarjoamaa uutta työtä leimaa yksitoikkoisuus. Sitä korvaavat kuitenkin lomat, vapaa-aika ja viihde. Teollisesta järjestelmästä on tullut niin tehokas ja kallis, ettei sitä kannata enää pitää yllä Suomen kaltaisissa maissa. Tuotanto siirtyy Kiinaan. Suomen markkinat ovat nyt auki uudelle järjestelmälle. Mutta missä ovat 2000-luvun ideologit ja yhteiskunnalliset keskustelijat, jotka uskaltavat tuoda esiin omia näkemyksiään? Mihin ovat kadonneet kaksi- ja kolmekymppiset poliitikot, jotka asettuvat vastustamaan uusia teollistajia ja vanhan järjestelmän puolustajia? Onko Suomessa tällaista XYZ-sukupolvea? (Karl-Erik Michelson, Lappeenrannan teknisen yliopiston professori, hs yliö 1.7.2014)


Marx sanoo, että jos työ tuntuu työntekijästä ulkoa ohjatulta, ja jos työ ei ole osa hänen luontoaan eikä hän toteuta itseään työssään vaan kieltää omat tarpeensa, hän uupuu fyysisesti ja rappeutuu henkisesti. Palkkatyö riistää ihmiseltä hänen lajiominaisen luonteensa – syöksee työläisiä ihmistä ja luontoa turmelevaan työhön ja muuttaa toiset koneiksi. Kyse on vieraantuntuisesta työstä, työ on tekijälleen ulkoista. Erikoistuneet työtehtävät typistävät työläisen osaihmiseksi, alentavat hänet koneen lisäosaksi.


Karl Polanyi: mitä seuraa siitä, että työllä on vain tavaraluonne. Tavaran luonne ei ole päättää, mihin sitä tarjotaan myytäväksi, mihin tarkoitukseen sitä käytetään, mistä hinnasta se vaihtaa omistajaa ja miten sitä kulutetaan ja miten se hävitetään. Kyseessä on tietysti ihmisen elämä. Sosiaaliturva oli sen vuoksi vähimmäisvaatimus klassisten vapaiden markkinoiden irrationaalisten ja tuhoavien vaikutusten rajoittamiseksi. Kapitalistiset taloudelliset olosuhteet jatkavat tietynlaista maaorjuutta, joka on orjuuttakin pahempaa.



Työnantajista hirmuisin on puute

Simon Linguet kirjoitti vuonna 1767: Maanviljelijöillä ei ole mahdollisuus hankkia elantoa millään muulla tavalla kuin suostua muokkaamaan maata, jonka hedelmiä he eivät syö eikä muurareilla muuta kuin suostua rakentamaan taloja, joissa he eivät asu. Puute pakottaa heidät menemään markkinoille tarjoutumaan herroille, jotka suovat heille sen laupeuden, että ostavat heidät. Puute pakottaa heidät polvistumaan rikkaan miehen edessä niin, että he saavat luvan tehdä hänestä entistä rikkaamman. Mitä todellista hyötyä orjuuden lopettaminen on heille tuonut? Sanon surullisena: Heidän ainut hyötynsä on joutua pelkäämään joka hetki nälkäkuolemaa, onnettomuutta, joka ei ainakaan vieraillut heidän edeltäjiensä, heitä alhaisempina pidettyjen ihmisten luona. Hän on vapaa, sanotte. Ah! Se on hänen kova onnensa. Sanotaan, että näillä miehillä ei ole isäntää. Heillä on sellainen, ja isännistä kaikkein hirmuisin ja käskevin, nimittäin puute. Se pakottaa heidät kaikkein julmimpaan riippuvuuteen.



Yhteiskunnan seuraava vaihe


Fourier on puhunut historian kolmannesta emansipaatiovaiheesta. Ensimmäinen vaihe teki orjista maaorjia, toinen maaorjista palkkatyöläisiä. Kolmas vaihe poistaisi työn tavaraluonteen pakottamalla kauppa-, teollisuus- ja rahalaitokset demokraattisen valvonnan alaisiksi.

Humboldt on sitä mieltä, että eristetty ihminen ei pysty kehittymään sen paremmin kuin kahlehdittukaan ihminen. Hän ennakoi yhteisöä, joka perustuisi vapaaseen yhteenliittymiseen. Siellä eivät valtio tai muut auktoritaariset instituutiot pysty ketään pakottamaan, vaan vapaat ihmiset voisivat luoda, tutkia ja kehittää niitä kykyjä, jotka ovat tarpeen yhteiskunnan seuraavassa vaiheessa. Siinä yhteiskunnassa taataan erityisesti yksilönoikeudet, ensimmäisinä esimerkkeinä ovat ehkä israelilaiset kibbutsit ja Jugoslavian työläisneuvostokokeilut. Pyrkimys on herättää kansan tietoisuus ja luoda uudenlainen osallistuminen yhteiskunnalliseen prosessiin. Näitä tarvitaan erityisesti kolmannessa maailmassa. Ihmiselle on lajityypillistä monimuotoisuus ja vapaa luovuus, sen sijaan palkkaorjuus perustuu vieraantuneelle ja auktoritaarisille periaatteille, omistushaluisen individualismin käsityksille.


Saksassa sosiologi Frigga Haug on kehittänyt vision neljä neljässä (4in1). Elämän neljä peruselementtiä ovat palkkatyö (toimeentulo), kotityöt, kulttuuri ja politiikka. Ne kaikki voidaan nähdä tasavertaisen tärkeinä osina demokratiassa elävien ihmisten elämässä ja siten niille tulee antaa yhtä paljon aikaa. Nykyajan ongelma on, että jos palkkatyöstä toivoo tienaavansa riittävän elannon ei kolmeen muuhun liikene aikaa. Siksi myös yhä useimmille ihmisillä ei ole palkkatyötä mutta ei myöskään rahaa. Neljäneljässä -elämässä kaikilla olisi rahaa, aikaa ja työtä. Näin olisi ratkaistu myös ongelma koti- ja vanhustyön maksullisuudesta, mikä tasa-arvoon pyrkivässä yhteiskunnassa käy yhä kimurammaksi.


”Vakaa markka ja alhainen inflaatio ovat olleet tärkeämpiä kuin työllisyyden hoito. Toinen syy työttömyyden kasvuun on se, että työn tuottavuus on parantunut: nyt me tuotamme saman määrän tavaraa kuin kuusi vuotta sitten, mutta työntekijöitä tarvitaan 400 000 vähemmän. Työtä on jaettava niin, että sitä riittää monelle. Se on yhtä iso asia kuin kahdeksan tunnin työpäivän käyttöönotto. Anderson vaatii myös palkkatyön käsitteen laajentamista. Nyt nuoret saava korvausta, muta he eivät saa tehdä työtä. Nuorilla pitäisi olla mahdollisuus toteuttaa esimerkiksi puolen vuoden projekteja, kouluttautua, tehdä ympäristötyötä tai jotain muuta kuukausipalkkaa vastaan.” (Claes Andersson, Länsiväylä 3.10.1993)


Työpaikkojen luomiseen ei tarvita talouskasvua

Vallitsevan talousmantran mukaan uudet työpaikat syntyvät talouskasvun kautta. "Kasvu ja työllisyys" -sanaparia hoetaan läpi puoluekartan ja hallituskokoonpanojen. Mantrassa on kaksi isoa ongelmaa. Ensinnäkään talouskasvu ei työllistä kuten ennen. Yritysten liikevaihdon ja voiton kasvu ei aina tarkoita työpaikkojen lisääntymistä vaan joskus jopa niiden vähenemistä. Digitalisaation seurauksena sama tuotos saadaan vähemmällä työllä. Lisäksi monet kasvutyöpaikoista eivät päädy suomalaisille. Globaalissa taloudessa paremmassa asemassa ovat kehittyvien maiden hyvin koulutetut ja elintasonälkäiset nuoret. Toinen ongelma on, että työpaikkoja haetaan lisäämällä kulutusta ja työn tarjontaa. Taustalla on vanha, teollistumisen aikakauden malli, jossa taloutta hahmotetaan tuotannon ja kulutuksen – yritysten ja kotitalouksien – erottamisen kautta. Työpaikkojen ajatellaan syntyvän, kun kotitaloudet tarjoavat yhä suuremman osan ajastaan palkkatyöhön ja kuluttavat enemmän yritysten tuotteita. Päättäjät ovat sokeita työllistämiskeinolle, joka olisi ekologisesti kestävämpi ja vastaisi paremmin talouden uusia trendejä. Työpaikkoja voisi luoda vähentämällä kerskakulutusta, osa-aikaistamalla palkkatyötä ja tukemalla kasvusta riippumattomia työmalleja. Yksinkertaistaen: vähennetään turhakkeiden kulutusta, jaetaan palkkatyötä tasaisemmin ja ryhdytään kokeilemaan uusia työn muotoja. Tämän uuden politiikan ytimessä on oivallus, että ihmiset voivat luopua passiivisesta massakuluttajan roolista ja ottaa aktiivisemmin osaa tuotantopäässä. Hyvinvoinnille tärkeitä asioita, joita ennen hankittiin rahalla hyödykemarkkinoilta, voitaisiin alkaa tuottaa ja vaihtaa luovasti tietyn yhteisön piirissä. Joskus vaihdon välineenä käytettäisiin euroja, joskus rinnakkaisvaluuttaa tai pelkkää ihmisten välistä luottamusta. Kasvutalouden jako tuottajiin ja kuluttajiin tai yrityksiin ja kotitalouksiin on tullut työpaikkojen luonnin esteeksi sitä mukaa kun yhteisötalouden monet muodot ovat vahvistuneet. On vanhanaikaista nähdä kotitaloudet kulutusyksikköinä ja työtä palkkaan vaihtavana tahona.  Tulevaisuustutkijat ja ruohonjuuritoimijat kertovat, että jälkiteollisen yhteiskunnan ihminen on "prosumer", jossa yhdistyvät tuottajan ja kuluttajan roolit.

Osuuskuntatyyppisellä toiminnalla kotitalouksista tulee lähienergian ja -ruoan tuottajia. 3D-tulostuksen ja avoimen lähdekoodin avulla monien käyttötavaroiden oma- tai kimppatuotanto tulee kaikkien ulottuville nopeammin ja halvemmin kuin tajutaan. Yhteistä muutoksille on se, että toteuttamalla ne voimme vähentää perinteistä palkkatyötä. Rahatalouden rooli pienenee ja työ monimuotoistuu omien elämäntilanteiden ja osaamisen mukaan. Poliitikkojen tehtävä on uudistaa työ-, koulutus- ja sosiaalipolitiikka sellaiseksi, että se tukee tätä kehitystä. Työllisyyden hoidossa ei pidä tuijottaa palkkatyöurien ja koulutusaikojen pituuteen. Tärkeämpää on sisäistää, että vastedes työtä tehdään sellaisten talouksien piirissä, jotka ovat kaukana palkkatyöyhteiskunnan työnjaosta. (Maria Joutsenvirta, kauppatieteiden tohtori, hs16.7.2015)

    *

      Monen näyttelijän työ on nykyään lähellä prostituutiota.  Näyttelijä tekee mitä tahansa saadakseen rahaa. Hän näyttelee vaikka puuta, jo siitä maksetaan.  Varsinkin naisnäyttelijöiden täytyy yhä enemmän paljastaa myös ruumistaan. Heidän pitää elää. Tämä koskee koko länsimaista kulttuuria. ( Anthony Swerling, hs 26.11.2001)
    *

      Voiko länsimainen ihminen vapautua taloudellisesta jännitteestä.  Länsimaissa ei voi elää kapitalistisen logiikan ulkopuolella. Etiikka on perustunut taloudelliseen vaihtoon, velkaan ja takaisinmaksuun.  Antiikin ihminen oli mieluummin orja kuin palkkatyötä tekevä. (Jakke Holvas, hs 5.3.1999)
    *

      Markkinataloudessa yhteisölliset siteet korvataan osto- ja myyntihinnoilla. Ihmisestä on tullut oman onnensa seppä.  Hänen on opittava laskemaan aikansa arvo ja suhtautumaan elämäänsä projektina. Itsearvostus joutui pettävälle pohjalle, kun itsenäisen kansalaisen ihanne kokonaan korvattiin kasvavalla palkalla. Järjestelmä toimi niin kauan kriisiytymättä kuin vallankumousta pelkäävät kansallisvaltiot jakoivat tarpeeksi suuren osan tuotosta kansalle. Elintaso motivoi työhön, jonka päämäärät sinänsä eivät voineet tuntua oikeilta. Mielekkyyden pelkistäminen yksilölliseksi menestykseksi sisältöön katsomatta maksettiin etäisyydenotolla toisista ja laskelmoinnilla. Eri luokkiin kuuluvat saattoivat kohdata toisensa muodollisen tasaveroisina. Kilpailukykyiseltä kansalaiselta ei jää aikaa mihinkään muuhun kuin markkinoilla oloon, itsensä myymiseen ja kuluttamiseen.  Markkinoiden lait näyttäytyvät luonnonlakeina. Talouden ei tarvitse oikeuttaa itseään kansalaisille, kansalaisten on todistettava elämisenoikeutensa taloudelle tuloskunnollaan. Keskustelu on käytävä taloudellisten tosiasioiden pohjalta. Tehotalouden kriisi voi alkaa ylityöllistetyn vähemmistön loppuun palamisena tai syrjäytyneen enemmistön omavaraistaloutena. (Juha Siltala hs 16.3.1997)
    *

      Todellista valtaa käyttävät enää taloudelliset rakenteet. Siinä valtajärjestelmässähän ei järjestetä vaaleja eikä ole äänioikeutta. Raha on paitsi vaihdon väline myös vallan väline. Luontokin tulee mukaan vasta sitten kun se muuttuu rahaksi. Ja palkaton työ tulee näkyväksi vasta sitten kun se jää tekemättä. Rahatalous, kotitalous ja valkea talous. Ja luontoäiti.  (Hilkka Pietilä Vihreä Lanka 7/1987
    *

      Poliittinen arvokeskustelu on häivytetty. Arkipäivän ohentuessa yksilön mahdollisuus tunnistaa omat mahdollisuutensa ja rajansa ohentuvat. Ihmiset joutuvat ymmälle ja ovat pakotettuja omaksuman pelkän luottamuksen systeemiin. On voitava tehdä ero yhteiskunnan ja valtion välillä.


”Usein ajatellaan että digitalisaatiolla saavutetaan talouskasvua ja parempaa tuottavuutta. Kun professori skannailee itsekseen matkalaskukuitteja uuteen järjestelmään, ei suin surminkaan voida sanoa tuottavuuden kasvaneen. Osastosihteerin entisen työn tekee nyt vain korkeammin koulutettu ihminen. Elleivät työtavat muutu digitalisaation seurauksena, hedelmät jäävät korjaamatta. Tuloksena on vain pidemmälle teknistetty byrokratia. Verkkokauppa vaatii asiakkaalta entistä enemmän paneutumista ja varovaisuutta. Luomalla luotettavan brandin tällaisista kauppapaikoista tulee kuitenkin nopeasti globaaleja toimijoita.  Tekeekö tietokoneilla pelaaminen tai nettielokuvien katsominen ihmisistä tehokkaampia? Vai käykö kenties niin, että inhimillisiä voimavaroja valuu tuottamattomuuttaan hukkaan? Taitaa olla niin, että downshiftaus, hygge ja aitojen elämysten etsintä edustaa varavoimia teknologiaähkylle, digibyrokratialle ja näyttöpääteviihteelle. Taloudellinen hyvinvointimme kasvaa, jos olemme osana robottiautojen alihankinta- ja valmistusketjua tai jos tv-sarja on kotimainen.  (Pekka Leviäkangas hs 16.1.2017)


Massojen paine hallitsi politiikkaa kaksi vuosisata Ranskan vallankumouksesta 1789 siihen, kun Berliinin muuri kaatui 1989. Nyt kyse on varallisuuden uusjaosta työntekijöiltä ja valtiolta osakkeenomistajille. Kun pääomaliikkeet vapautettiin, kansainväliset sijoittajat vapautuivat kilpailuttamaan työntekijöitä palkanalennukista ja valtioita pääomaverojen vähennyksistä. Lakot ja poliittinen painostus kansallisvaltiossa eivät enää pane liikkuvia omistajia polvilleen. Vapaus, veljeys ja tasa-arvo ovat muuttuneet kilpailun esteeksi ja saaneet ekonomistikielessä nimen ”jäykät työmarkkinat”.  (Juha Siltala  hs 30.4.1999)


Esa Saarisen yhtiökumppani Heikki Peltola ratkoo työpaikkaongelmia. Kun hän pitää työpaikalla luentoa, hän pyytää kuulijoita kirjoittamaan vastaukset seuraaviin kysymyksiin:  mitä rakastat, missä olet hyvä,  mikä sinua nyppii,  mitä elämässäsi on liikaa, mitä liian vähän, miten haluat kehittyä ja mitä ylipäätään haluat elämältä? Jos palkkapäivä on työn kohokohta, olet ihmisenä tehnyt itsestäsi orjan. On tärkeä kysyä, minkälainen haluat olla 54-vuotiaana?


Uusi yhteiskuntamalli

Ihmisarvoinen perustulo pyrkii kehittämään toisenlaista yhteiskuntaa – maailmaa, jossa ihmisarvo ei liity ansiotyöstä. Vauras yhteiskunta takaa heikoimmillekin jäsenilleen elannon, vaikka he eivät kirjoita anomuksia ja täytä kaavakkeita. Ja odotusjonoja. Se on suuri askel sivilisaation kehityksessä. Firmat, pankit ja instituutiot maksavat, eivät ne jotka käyvät palkkatöissä. On povattu massatyöttömyyttä kun robotit ja digitalisaatio kehittyvät. Kun ihmisillä on vähemmän rahaa, kulutus vähenee. Kun tuotanto rationalisoidaan saadaan enemmän voittoa. Kun kulutus rationalisoidaan se ei johda suurempiin voittoihin ellei ostovoima samalla nouse.

Nyky-yhteiskunnassa eletään työnjakoon perustuvassa vierastuotannossa.Valmistamme tuotteita muille – ja muut tuottavat meille. Emme enää ole omavaraisia tai tuotteistavia, vaan vieraille varautuvia. Samalla elämämme vieraantuneessa työolosuhteessa. Tuotamme jotain mikä ei yksistään ole kokonaisuus, vaan osia johonkin suurempaan ja globaaliin palvelujen ja tuotteiden vyyhdissä. Jos toiselle tekee jotain kutsutaan häntä strukturaaliseksi altruistiksi. Meillä ei ole valtaa tekemäämme työhön sen enempää kun varhaiskapitalismissa. Työ ei vaadi sen enempää tietoisuutta kuin liukuhihna. Se joka tekee vieraannuttavaa työtä, tarvitsee taukoja. Ison rattaan pyöränä tarvitsemme sellaista kuin vapaa-aika. Työ väsyttää kun sen tekee työnantajalle. Kun saadaan kompensaatio, voidaan viettää vapaa-aikaa itsensä toteuttamiseen. Saamme tuloa mutta ei täyttymystä. Työ ei ole tulevaisuudessakaan itsetarkoitus eikä sitä tehdä vain työnteon takia. Kun työnteolla ei ole enää historiallista kunniatehtävää kuten totella Jumalaa tai olla nöyrä alamainen, on tarkoitukseksi tullut biologinen elämän viimeinen poliittinen tarkoitus länsimaissa. Eletään itserepresentaation aikaa, minun oma käsitykseni minusta itsestäni, strukturaalien egoismi. Ylhäältä tai alhaalta ei enää määritetä ketä olemme, vaan toisesta, silmien korkeudelta.

Klassinen valtarakenteen ja instituutioiden valta vähenee perustulon ansiosta. Usean määräämisvalta ulkoapäin muuttuu yksilön itsemääräämiseksi. Se poistaa pelon olemassaolosta eksistentiaalisen pelon. Se jolla on pelko perusasioista, on helposti muiden vietävissä. Hän on vapaampi, jolla ei ole pelkoa peruspuutteesta. Yhtesikunnassa on siirrytty invstointituloihin, pääomatuloihin. (Grundeinkommen kontrovers. Plädoyers fur und gegen ein neues Sozialmodell, Beltz Juventa Christoph Butterwegge, Kuno Rinke 2018)


”Eletään suunnattoman politiikan aikaa. Ehkä vastausta on haettava toimivien subjektien ulkopuolelta. Todellinen hallitseva voima on nimeltään olosuhteiden tyrannia. Miten tähän on tultu? Eletään sanatarkasti yleiskatsauksettomuuden aikaa. Näköalat sumensi romahtaneen reaalisosialismin tomu ja lakastuvan hyvinvoinnin smog. Molemmat järjestelmät tarjosivat vuosisadan mittaiset unelmat ja jopa uskottavan tuntuiset tavoitteet... Pahin ja salakavalin yllätys on itse perustan, palkkatyöjärjestelmän äkillinen ja vähä-ääninen rapautuminen” (Eero Silvasti 15.8.1998)

Kun vakinaista kokoaikaista palkkatyötä ei enää riitä kaikille, kansalaiset joutuvat ajattelemaan toimeentuloaan uudella tavalla. Elämisen välttämättömyyksiä ei voi 2000-luvun puolella enää ajatella samalla tavoin kuin aiemmin. Turvallisuutta ei voi rakentaa pysyvän työsuhteen eikä edes sellaisen varmistavan ammatin pohjalle. Työvoiman kysynnän mullistus ja sen vaikutukset elämäntapaan vaativat luopumista niistä ajatusmalleista, joiden perusteella toimittiin 1980-luvulla yhteiskunnassa. Uusien käsitteiden tarve on huutava.  Perustulon periaatteellinen vastustaminen kuvaa taipumusta jäädä jo kadonneen yhteiskunnan vangeiksi. Mikään ei viittaa siihen, että palkkatyöperusteisen hyvinvointivaltion epätasa-arvoa ja syrjintää lisäävät piirteet voitaisiin korjata osittaisuudistuksilla.  Demokratia on muuttunut uskontoon rinnastuvaksi asiaksi. Kirkkoon kuulutaan ja sen seremonioihin osallistutaan, mutta pappien välittämää sanomaa ei sen kummemmin pohdita. Useimmista politiikan alueista väitellään taloutta koskevilla perusteilla. Poliitikot korostavat mielellään, että he vain tekevät puolueettomasti sen, mitä kylmät tosiasiat vaativat. Puolueita yhdistävä konsensus on jättänyt kansalasille suppeat mahdollisuudet vaikuttaa julkisen vallan käyttöön.” (Jorma Kalela, Kanava 7/2014)




Moni tekee palkkatyötä, jossa työn tulos ei ole enää tekijänsä hallussa tai hallinnassa. Vakaumuksellisesta uskonnollisesta tai eettisestä syystä voi Suomessa esimerkiksi kieltäytyä aseellisesta palveluksesta armeijassa ja suorittaa sen muulla tavalla. Eikö samalla tavalla tulisi olla mahdollisuus eettisestä syystä kieltäytyä esimerkiksi merkityksettömästä palkka- tai muusta ansiotyöstä? Me tarvitsemme uuden kansalaisoikeuden − oikeuden kieltäytyä merkityksettömästä ja haitallisesta työstä. (Timo Nikkilä: Uusi aika, Utopia vai ratkaisu ihmiskunnalle, 2020)