Yhtymistä ei tapahdu vain miehen ja naisen välillä fyysisesti, vaan ihminen yhtyy myös niihin asioihin ja aineisiin, joiden parissa hän viettää aikansa. Työn erotisoituminen tarkoittaa, että työ on niin kokonaisvaltaista, että ihminen pystyy yhtymään siihen täysin.
Valtion henkinen taso tulee esille siinä, kuinka paljon kansalainen kokee olevansa yhtä äänestäessään, ostaessaan, työskennellessään, liikkuessaan, itseään ravitessaan tai parantaessaan. Epäeroottisessa valtiossa ihminen on ulkopuolinen kuluttaja eikä valtion logiikka, sen menetelmät ja materiaalit ole yhteensovitettavissa luonnon mallien kanssa eivätkä siten ihmisenkään kanssa. Nykyisessä teollisessa valtiossa ihmisen luonnonomaista kehitystä on rajoitettu, ja ykseyden kokemus ympäröivään aikaan ja paikkaan käy yhä mahdottomammaksi.
Ekoeroottinen tulevaisuus nousee tärkeimmäksi ja tulee mahdolliseksi juuri nykyisessä vaiheessa. Teknisen kehityksen ansiosta ihmiselle jää yhä enemmän aikaa henkisille harjoituksille. Tekniikassa piilee sekä tuhon että toivon siemen.
”Amerikassa on keksitty kone.
Se istuttaa perunat, kastelee ne,
korjaa sadon, pesee, keittää ja sitten
syö perunat.”
(Satiirikko Kishon)
Jos tekniikka täyttäisi ne toiveet, joita sille on annettu, elämä olisi vapaampaa, kauniimpaa ja kevyempää kuin ennen. Pystyisimme estämään tuhoavat luonnon katastrofit. Lapset olisivat terveempiä, iloisempia ja huolettomampia kuin heidän vanhempansa. Kaiken järjen mukaan elämä olisi yhä turvallisempaa ja helpompaa. Meillä olisi yhä enemmän aikaa ja vapautta tehdä sitä mitä haluamme.
Mutta tekniikka on täyttänyt tehtävänsä vain sikäli, että tuotanto on teknistetty, samoin arkipäivän rutiinit. Tekniikan seuraus on pikemmin päinvastainen kuin kuviteltiin: ihmisestä on tullut tuotannossa koneen osa. Samalla kun on korostettu mukavuutta, on menetetty turvallisuus ja vapaus.
Goethen ja Hegelin tapaiset suuret filosofit ovat kirjoituksissaan varoittaneet teknologian haitoista. Heidän näkemyksensä on unohdettu niin kuin monen muun. Tekniikasta on tullut nopeasti sitä oopiumia kansalle, jota uskonto oli menneinä vuosikymmeninä. Marxin mukaan uskonto kuten oopium turruttaa tietoisuuden. Keen jatkaa Marxin ajatusta ja nimeää tekniikan siksi huumeeksi, jolla valtaapitävät huumaavat itsensä vaikeuksilta. He näkevät tekniikassa tämän hetken turvan ja tulevaisuuden pelastuksen.
Uskovaisille luvattiin hurskaan elämän johtavan iankaikkiseen elämään paratiisissa. Minkälaista turvaa ja tulevaisuutta tekniikka tarjoaa? Mikä on tekniikan pelastussanoma? Mihin ihminen pääsee tekniikan avulla?
Saksalainen yhteiskuntatieteilijä Meyer-Abich pitää nykyistä tieteellis-teknistä kehitystä niin suurena, että hän puhuu toisesta luomiskertomuksesta. Ihminen on asettanut itsensä Jumalan asemaan, kaiken ohjailijaksi ja päättäjäksi. Tieteestä ja tekniikasta on tehty oikotie paratiisiin, joka toteutuisi maan päällä.
Ongelma on siinä, että kehitetään konetta, ei ihmistä, kohti yhä suurempaa täydellisyyttä. Koneiden kykyjä ylistetään. Onnettomuuksien sattuessa katastrofien syynä ei ole kone, joka olisi epäonnistunut, vaan ihminen, inhimillinen erehdys. Toinen saksalainen yhteiskuntatieteilijä Herbert Gruhl muuttaa Immanuel Kantin kategorisen imperatiivin ivalliseen sävyyn:
"Käyttäydy joka tilanteessa niin, että toimintasi voisi olla myös sen koneen elämänohje, jonka osa sinä olet tai tulet olemaan. Toisin sanoen: älä koskaan toimi niin, että toimintasi elämänohje on vastakkainen sen koneen elämänohjeelle, jonka osanen olet tai tulet olemaan.”
Länsimaissa opetetaan, että ihminen on noussut muun luomakunnan yläpuolelle siksi, että hän on oppinut käyttämään hyväkseen tekniikkaa. Tekniikan kehittyminen olisi osoitus ihmiskunnan kehittymisestä. Tämän tekniikkaa ylistävän ajatuksen mukaisesti jopa historian pitkät kehitysjaksot on nimetty niiden materiaalien mukaan, joista miehet ovat valmistaneet tekniset välineensä: kivikausi, pronssikausi, rautakausi. Nykyistä kehitysjaksoa kutsutaan automaation, mikrotekniikan ja biotekniikan kaudeksi.
Ihmisen itsensä evoluutiosta ei ole jaksotuksia. Mitä kehityksensä vaihetta länsimainen ihminen käy parhaillaan läpi?
Vapaa ihminen tekniikan vankilassa
Ranskan vallankumouksen ihanteita olivat vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Teknisessä maailmassa nämä ihanteet hajoavat kuin tuhka tuuleen. Miten ihminen voi tuntea itsensä vapaaksi, kun hän tietää yhden ainoan napinpainalluksen tai virhekytkennän saastuttavan koko elinympäristön? Voiko ihminen tuntea veljeyttä toiseen, kun asuu, liikkuu ja työskentelee koneiden kanssa? Voiko tasa-arvosta olla puhettakaan, kun elinsiirrot ovat teknisesti mahdollisia, mutta hinnaltaan saavuttamattomia?
Erotiikasta ei voi edes unelmoida teknisesti hallitussa maailmassa. Erotiikka vaatii yhtymistä siihen prosessiin, jossa ihminen elää. Tekniikka on kuitenkin täysin yksittäisen ihmisen hallintakyvyn ulkopuolella. Erotiikka eli seksuaalisuuden luova voima ei tue teknisen kehityksen loogista rakennelmaa. Onhan vaikea kuvitella, että tekniikan tarpeet olisivat yhtenevät eroottisten tarpeiden kanssa. Koneella ei ole seksuaalisia tarpeita - saatikka sitten eroottisia.
Teknisessä maailmassa aika lasketaan sen mukaan, mitä ihminen on saavuttanut, milloin esimerkiksi asuntolaina on maksettu. Jälkipolvet joutuvat maksamaan kalliisti siitä, että nykyinen sukupolvi painottaa taloudellista kiertokulkua ja suhtautuu lyhytjänteisesti luonnon kiertokulkuun:
Geologinen kiertokulku 1 000 000 000 vuotta
Biologinen kehitys 1 000 000 000 vuotta
Ekologinen kiertokulku 10 000 - 10 vuotta
Ihmisen elimistö 70 - 0 vuotta
Taloudellinen laskelma 30 - 1 vuotta
Tekninen muutos 20 - 1 vuotta
Poliittinen muutos 4 - 5 vuotta
Tekniikan avulla on luotu autolle sopiva kaupunki, televisiolle sopiva perhe ja koneelle sopiva valtio. Tekniikan keskellä ihmisellä ei ole pula ruoasta tai suojasta, mutta vapaus on viety. Unelma ihmisestä oman elämänsä herrana ei voi toteutua teknisyyttä palvovassa valtiossa. Vaikka osaisimme tehdä jotain, emme kuitenkaan pysty, koska meiltä puuttuvat työkalut. Ympärillämme on vain automaatteja, joiden toiminta riippuu sähköstä ja monista muista tekniikan ihmeistä. Gruhl tiivistää:
”Nykyisessä koneiden valtakunnassa kansalaiset ovat korkeintaan proletariaattia, vaivaisia työläisiä ilman puhe- ja äänioikeutta.”
Tekniikan takia vain harvat voivat havaita omilla aisteillaan, mitä edes tapahtuu luonnollisessa ympäristössä. Luonnosta on enää vain toisen käden tietoa. Tiedämme luonnosta sen, minkä tiede ja tiedotusvälineet kertovat. Tekniikka korvaa ihmisen oman havainnoinnin.
Biologisena rotuna ihminen on selvinnyt näin kauan, koska hän pystyy tulemaan toimeen sopeutumalla suurempiin elinympäristön muutoksiin kuin yksikään eläin - lukuunottamatta sikaa ja rottaa. Ihminen voi syödä lihaa tai kasviksia, metsästää tai viljellä maata, asua vuorilla tai meren äärellä, yksin tai ryhmässä, demokratiassa tai totalitaarisessa valtiossa.
Mutta pitkälle teknistynyt valtio ei voi mukautua sen paremmin kuin pitkälle koulutettu spesialistikaan. Mitä enemmän ja mitä monimutkaisempaa tekniikkaa valtio käyttää, sitä enemmän vieraantuu ihminen itsestään ja ympäristöstään. Hän alkaa tuntea itsensä erilliseksi ja avuttomaksi.
Teollisuusvaltiossa ihminen elää kuten hänen oma kotieläimensä: kesytettynä. Ongelma on, että koska ihmissukupolven elinikä on melko pitkä, nykyisen elintavan seuraukset tulevat näkyviin hitaasti. Lewis Mumford valaisee katastrofaalista tilannetta esimerkillä vaellusrotasta:
”Vaellusrotta kesyyntyi 1800-luvulla. 50 vuotta myöhemmin oli kehittynyt uusi rottamuoto, albiinorotta, kotirotta. Sillä ei ollut enää kunnon hampaita eikä turkkia. Siitä oli tullut ylen lihava ja harmaa. Sen elinolosuhteet olivat samat kuin ihmisillä nykyisessä hyvinvointivaltiossa: riittävästi ravintoa, ei vaaroja, ei rasituksia, ei suuria ilmaston muutoksia asunnon ja ulkoilman välillä. Mutta näiden näennäisesti edullisten olosuhteiden vuoksi alkoi esiintyä orgaanisia muutoksia. Ensin lisämunuaiset, joiden tarkoitus oli ollut suojata ruumista väsymiseltä ja stressiltä ja auttaa selviämään sairauksista, pienenivät. Samoin kilpirauhasen kyky säädellä ruumiin aineenvaihduntaa väheni. Ei liene myöskään sattuma, että kotirotan aivot ovat pienemmät ja sen intelligenssi alhaisempi kuin tavallisen rotan. Sitä vastoin sukupuolielimet kehittyvät aikaisemmin, niistä tulee suurempia ja aktiivisempia, ja niiden ansiosta kotirotat pystyvät lisääntymään yhä paremmin.”
Onko ihmisessä tullut jo esille samanlaisia ominaisuuksia? Ymmärryksemme ja aistimiemme herkkyys vähenee samassa suhteessa kuin tekniikka valtaa arkisia askareitamme.
Läntiset teollisuusmaat ovat onnistuneet poistamaan useita niistä välittömistä uhkista, jotka vainosivat ihmisen fyysistä elämää menneinä aikoina. Kukapa uskaltaa asettaa kyseenalaiseksi niitä tarpeita, joita nyt tyydytetään?
Vaikka tekniikan seurannaisvaikutukset ovat näkyvissä, ei tekniikan suuntaa ole muutettu kestäväksi, päinvastoin. Syntyneitä sosiaalisia ongelmia, samoin kuin ympäristöongelmia, ollaan lieventämässä tämän samaisen tekniikan avulla, jolla ne on tuotettu.
Ympäristöteknologiasta on tullut jopa uusi teollisuuden haara. On laskettu, että lähitulevaisuudessa tuotannon seurausten korjaaminen vaatii enemmän varoja kuin tuotanto itse. Teknisessä tuotannossa hinnan ja hyödyn suhde lähenee uhkaavasti nollarajaa. Poltettaessa sadan euron edestä polttoöljyä aiheutetaan 30 euron edestä ympäristövahinkoja. Joillakin alueilla on laskeuduttu negatiivisen puolelle.
Tekniikan palvojat uskovat, että ilmansuojelusta selvitään rakentamalla huipputeknisiä voimaloita. Liikenteen päästöt vähenevät katalysaattoreilla. Suurteollisuutta voidaan jatkaa, kunhan kehitetään puhdistuslaitoksia ja suodattimia. Vesitalous kohenee jätevedenpuhdistamoilla ja vesistöjen kalkituksella. Energian säästämiseksi on kehitettävä kaukolämpöverkkoja, hukkalämmön talteenottoa ja lämmöneristystä. Jätehuollon parantamiseksi vaaditaan vanhojen kaatopaikkojen saneerausta, ongelmajätekeskuksia, jätteenpolttolaitoksia ja uudelleenkäsittelylaitoksia. Asuinalueiden rauhoittamiseksi on rakennettava meluaitoja.
Onko tässä kaikessa kyse luonnonsuojelusta, elinolosuhteiden turvaamisesta vai uudesta kannattavasta tekniikan haarasta?
1990-luvun alussa, kun länsimaat eivät voineet enää laajentaa markkinoita Itä-Euroopan suuntaan eikä kolmanteen maailmaan, ja kun kulutustavaroita ei kulunut yhtä paljon kuin teollisuuden investointikyvyn ylläpitäminen vaati, kehitettiin teollisuuden elvyttämiseksi ympäristöteknologiaa. Jotku tutkijat kutsuvat tilannetta teknologiseksi imperialismiksi: valtio ja talous eivät hallitse teknologiaa, vaan ovat täysin tekniikan armoilla.
Avaruuslaiva nimeltä maa
Ennusteista osataan tehdä yhä tarkempia ja alETAAN tietää mihin kehitys on johtamassa. Tutkimusten ansiosta planeetan kestokyky on tiedossa. Gruhl nimittää uutta tilannetta planetaariseksi käänteeksi. Koska tulevaisuutta ei suunnitella enää historiasta käsin, vaan päinvastaisesta näkökulmasta – maapallon kestokyvystä, sietorajoista käsin.
Viime vuosikymmeninä on alettu oivaltaa, että maapallo toimii kuin avaruuslaiva. Sillä ei kuitenkaan ole kotimaata, johon se voisia palata tankkaaman ja suorittaman huoltotoimia. Avaruuslaivalla voidaan vuosittain kuluttaa vain se, mikä vuosittain kasvaa. Maapallon läpimitta on 12.713 km. Maankamaran yläpuolella on ilmaa kymmenen kimometriä. Nämä ovat niitä fyysisiä rajoja, joihin ihmisen on sopeuduttava. Ihminen voi vielä kiipeillä Himalajan huipulle ilman hengityslaitteita, mutta lintuja siellä tuskin näkyy. Kunkin ekologinen selkäreppu tai jalanjälki tulee pysyä planeetan mittasuhteissa. Englantilainen taloustieteilijä E.F.Schumacjher kirjoittaa:
”Kukaan ei puolustaisi sen yhtiön taloutta, joka tuotannossaan syö pääomaansa. Miten tämä elintärkeä tosiasia onkaan voinut unohtua kaikkein suurimman yhtiön taloutta hoidettaessa, avaruuslaiva maan taloudenpidossa.”
Luonnonvarat ovat pääomaa, eivät tuloja. Kansakunta joka käyttää pääomaa elämiseen, viettää parasiittielämää. Tulevaisuutta ajatellen valtio on parasiiti. Nykyisen kulutusvaltion käyvaroista 80 prosenttia muodistuu sellaisista raaka-aiuenbista, joita ei voi enää korvata, kun ne on kerran käytetty. Tässä vaihtokaupassa luonto on häviäjä: se vaihtaa luonnollisia raaka-aineita luonnottomiin jätteisiin.
Talousajattelun mukaan uusiutumattomienkin luonnonvarojen käyttö on sitä edullisempaa mitä enemmän niitä käytetään. Suurien määrien tuottaminen alentaa taloudellisia kustannuksia. Tämän hinnanmuodostuksen seurauksena kehotetaan tietysti kuluttamaan yhä enemmän.
Uudessa ajattelussa pieni on kauniita. Hajautetut pienyritykset ovat ekologisen kestävyyden edellytys. Yrityksen raaka-aineiden, toimipisteiden ja henkilökunnan on oltava lähellä tuotteiden käyttäjiä. Schumacherin mottona on, että tekniset välineet on pystyttävä valmistamaan, korjaamaan ja hävittämään siellä, missä niitä käytetään.
Nykypäivänä markkinoita hallitsevat huipputekniset suuryritykset, joilla on myös korjausmonopoli. Boshin koneen voi korjauttaa vain Boshin tehtailla. Tämä johtaa siihen, että liikenne sen kun lisääntyy ja työvoima keskittyy. Ihminen menettää kyvyn halita omaa arkipäiväänsä.
Pelko huomisesta – mitä pelkäämme?
Illuusio tieteen menetelmin hallittavasta ja teknisestä maailmasta ohjaa valtion kehitystä. Kuinka moni uskookaan yhä, että vaarat voidaan poistaa tekniikan avulla?
Vaarat ovat hyvin epätodellisia siksi, että ne ovat liian suuria ja käsittämättömiä. Psykologiasta tiedetään, että neurootikot sulkevat pois kokonaan ne elämänalat, joilla he eivät tunne itseään riittävän vahvoiksi selviytyäkseen. On karmaisevaa ajatella, mitä seurauksia syntyy, kun talouselämä sulkee silmät nykyisiltä vaaroilta, ympäristövaurioilta.
Niin kauan kuin maailma näyttää ”järkevältä” voidaankin koko järjettömyys selittää milloin luonnon oikkuna milloin hätävarjelun liioitteluna. Näin voidaan välttää keskustelu koko nykyisen järjestelmän pohjana olevasta irrationaalisuudesta. Ivan Illich, teologi ja pedagogi, kirjoitti 1980-luvun taitteessa:
”Tällä hetkellä on yhtä hyödytöntä puhua kasvua vastaan kuin auringonlaskun lopettamisesta. Ihminen käyttäytyy lyhytnäköisesti. Hän ei pysty tai ei viitsi yrittää tajuta nykyisen kehityksen kokonaisuutta – ei ainakaan tehdä johtopäätöksiä näkemästään.”
Ekologisesti vaarallinen kehitys ei johdu ainoastaan tiedettä ja tekniikkaa edustavien mahtavasta ylivallasta, vaan myös mahdottomuudesta nähdä nykyisiä vaaroja ja uhkia paljaalla silmällä.
Ennen vanhaan ei kukaan voinut olla huomaamatta sen ajan uhkia: nälkää ja kulkutauteja. Ihmisen hätä oli silmin nähtävissä. Kun puuttuu jotain konkreettista, esimerkiksi ruokaa tai terveyttä, tunnemme sen kipeästi kehossamme. Meillä on siitä subjektiivinen kokemus – nälkä, kipu, vilu. Nälän olemassaoloa ei voida kieltää.
Nykyisessä riskiyhteiskunnassa hätään liittyy jotakin, jota ei ole vielä tapahtunut, mutta saattaa tapahtua millä hetkellä hyvänsä. Siksi riskistä nousevaa hätää voi mielessään suurennella tai pienennellä, tai sen voi yksinkertaisesti hävittää mielestään.
Ulrich Beckin mukaan tekninen kehitys aiheuttaa samanlaisia pelkoja kuin ennen vanhaan jumalat ja demonit. Aaveiden aseman ovat ottaneet näkymättömät, mutta joka puolelle tunkeutuvat myrkylliset aineet. Atomivoiman kuolettavaa aineosaa ei voi nähdä, ei haistaa, ei tuntea. Ihminen ei tiedä, missä vaara lymyää ja mitä se aiheuttaa. Vaaran alituista läsnäoloa Beck kutsuu nykyajan väkivallaksi. Vaaraa ja uhkaa vastaan ei voi puolustautua millään suoja-alueilla. ”Maallemuutto auttaa yhtä vähän kuin myslin syönti”, kirjoittaa Beck. Ihmisten avuttomuutta kuvaa selvimmin tosiasia, että muureista, sotilaista tai poliiseista ei ole apua onnettomuuden sattuessa. Voidaan vain odottaa suotuisaa tuulta tai sadekuuroa kuten ruotsalaiset Tshernobylin atomivoimalan vuotaessa. Voidaan yrittää uskotella: “Ehkä se onkin vain painajaisuni.”
Ekologiset vaarat voi tulkita tuonnemmiksi, koska ne ovat kyteviä ja geneettiset muutokset tulevat esille vasta tulevassa sukupolvessa. Ihmisten näkö- ja hajuaisti turtuvat samassa tahdissa kuin järjestelmän yllä lepäävä saasteverkko tiivistyy. Emme välttämättä havaitse itse likaa ja kemikaaleja ympärillämme. Vain tieto avaa silmämme. Mitä enemmän tietoa ihmisellä on sitä enemmän hän ymmärtää niitä riskejä, joita elämän teknistyminen aiheuttaa.