Päivitetty 29.6.2017

Wilhelm Reich alkoi ensimmisenä kehittää yhteiskunnallista teoriaa seksuaalisuudesta teoksellaan Seksuaalisuus ja taistelu kulttuurista 1936. Hän perusti analyysinsä ajan hengen mukaisesti psykoanalyysiin ja historialliseen materialismiin. Kaksinaismoraali johtaa persoonllisuushäiriöihin ja siten frustraatioon ja aggressioon. Niiden tukahduttaminen johtavat vallan ja muiden alistamisen etsintään. Yhteiskunnan ja seksuaalisuuden suhdetta täydensivät sittemmin Haensch 1969, Ruebesa 1970, von Freyberg 1971 ja Dahmer 1972. Horkheimer 1936,

Adorno ja Marcuse puhuvat näennäisliberalismista ja näennäisestä emansipaatiosta, jota vallitseva luokka harjoittaa. Perinteiset auktoritaariset suhteet on kyllä hävitetty, mutta niiden tilalle on tullut monimutkaisempia hallintamuotoja, joita on vaikea jäljittaa. Marcuse käyttää sanoja repressiivinen sublimaation palauttaminen. Hänen mukaansa teknolgoinen rationaliteetti on ottanut ylivallan. Se antaa ihmiselle näennäisesti enemmän valinnanvapautta, mutta de facto johtaa konformismiin ja ihmiset tulevat totaalisesti riippuvaisiksi järjestelmästä. Kun tekniikka vähentää ruumiillisen työn tarvetta, tulee työstä yhä epäitsenäisempää.

Marcuse käänsi Freudin opin päälaelleen. Hänen mielestään nuorison ohjaaminen monogaamiseen seksuaaliseen käyttäytymiseen osoitus repressiosta. Se on tyranniaa, ei sivilisaatiota. Bertrand Russellista poiketen Marcuse perustelee väitteensä yhteiskunnan valtapyrkimyksillä. Freudin näkemys on sama kuin kristityillä, mutta myös poliittinen. Freud kehitti kapitalistisen yhteiskunnan seksuaalisen käyttäytymisen. Kapitalismin tapainen taloudellinen järjestelmä vaatii sublimaatioita. Työnteko on sublimaatiota. Kun seksuaalinen käyttäytyminen keskitetään sukupuolielimiin säästyvät miehen voimat työntekoon. Seksistä tulee instrumentaalista ja se on oikeastaan osa tuotantoelämää. Patriarkaalinen perhe on kuin pieni tehdas. Seksuaalisuutta edistetään hyödyllistä päämäärää kohti. Perversiot ovat päämääriä sinänsä. Kapitalismi tuottaa manipuloitua hyvinvointia ja mukavuutta. Ihmiskunta voi tulla toimeen paljon vähemmällä. (Richard Posner 1992)

Herbert Marcuse tutki seksuaalisuutta toisen maailmansodan jälkeen. Tuotanto nousi jatkuvasti, tavaroita oli jo liikaa. Ihmiset piti saada kuluttamaan enemmän. Oli kyse tavaroista, joita ihmiset eivät varsinaisesti tarvinneet elämiseensä, myyntiä piti lisätä pelkästään yrityksen pääoman kasvattamiseksi. Täytyi pyrkiä vaikuttamaan myös ihmisten kulutustottumuksiin, sillä muuten ihmisten tarpeet ovat liian primitiivisiä ja instabiilejä, epävakaita. Ymmärrettiin, että seksuaalisia himoja täytyi nostattaa niin, että ne edistävät halua kuluttaa yhä lisää. Tavarat ja massamedia alkoivat ohjailla ihmisten sosiaalisia ja ideologisia motiiveja.

Seksuaalisuudesta tehtiin yleinen halun mittari, mittatikku sille, kuinka paljon halua tavarat lisäävät vaihtotoimissa. Kaupallisuus ulottuu seksuaalisiin tarpeisiin, nostattaa seksuaalista kaipuuta, ei vain seksikkäiden vaatteiden, mainosten jne. muodossa, vaan ihmiset pystyvät vastustamaan yhä vähemmän mainonnan luomia toiveita ja haluja. Halujen tyydyttäminen luo alistumista, sanoo Marcuse.

Kun Freud puhui sublimaatiosta tarkoitti hän sitä, miten kulttuurin avulla voidaan vähentää seksuaalista himoa. Marcusen mukaan tämä on käännetty päälaelleen. Nyt täytyy päästää kaikki seksuaaliset himot irti eikä ihmisten halua kuluttaa enemmän saa estää.

Myös lasten kasvatus muuttui. Vanhemmat eivät enää rankaise lapsiaan, vaan palkitsevat. Marcusen mukaan kaikessa mitä tapahtuu on taustalla kova logiikka: tavara, raha ja pääoma. Hän osoittaa miten maailmassa on lisääntynyt sekä vapaus että painostus. Demokratia on vahvistunut, mutta myös holhous ja samanlaistaminen. Toleranssia on enemmän, mutta se on olemukseltaan alistavaa: kaikki on sallittua, jos ei vain yritä muuttaa mitään. Seksuaalisuus joka ohjataan sukupuolielimiin on tukahdutettua seksuaalisuutta. Sitä käytetään kaupalliseen manipulaatioon. 

Kapitalismi käyttää seksuaalista vapautumista omiin tarkoituksiinsa. Mainokset osoittavat ihmisille, että nämä ovat jääneet ilman jotain olennaista. Ihmiset huomaavat aina häviävänsä, odotukset eivät koskaan toteudu. 

Tavaroilla ei ole käyttöarvoa vaan merkitysarvo, ne toteuttavat symbolisia arvoja. Todellinen tarve voidaan tyydyttää, mutta illuusiot, mielikuvitukselliset tarpeet, joita ei voi edes mitata, kasvavat jatkuvasti. Henkilökohtainen ei ole enää poliittista vaan poliittinen on henkilökohtaista.

*****

Sitaatteja kirjasta:

Herbert Marcuse: Eros & Civilisation. A Philosophical Inquiry into Freud, The Beacon Press 1955 

Sivilisaatio ja eros


Tavarayhteiskunta

Nykyisessä yhteiskunnassa johtajien ei tarvitse perustella asemaansa, kunhan he pystyvät tuottamaan riittävästi tavaroita. Näin he tyydyttävät subjektiensa seksuaalisen ja aggressiivisen energian. Jos korkeasta elintasosta huolimatta ihmiset ovat tyytymättömiä omaan elämäänsä tai johtajiinsa, opastaa "sosiaalinen insinööri" tai "ihmissuhdetiedemies" nimenomaan seksuaalisuudessa piilevän keinon tuntea itsensä vapaaksi.

 

Sivilisaation dynamiikka

Taistelu omasta vapaudesta tulee esille ihmisen mielessä itse-repressiona, tukahduttamisena. Tämä itsensä tukahduttaminen pitää yllä johtajien ja heidän instituutioidensa valtaa.

Talouselämän muuttuessa perhe ja samalla riippumaton yksilö menettävät asemansa sosiaalisena perusyksikkönä. Muodostuu suuria persoonattomia ryhmiä. Samalla ihmisen sosiaalista arvoa mitataan sillä, kuinka paljon standarditaitoja hänellä on ja kuinka sopeutuvainen hän on, ei niinkään hänen omalla arviolla itsestään tai henkilökohtaisella vastuullaan. (86)

Elintasoa ei tulisi määritellä autojen, TV :n, lentokoneiden ja traktorien määrällä, vaan mittaukseen tulisi käyttää muita yksiköitä: perustarpeiden universaalinen tyydyttäminen, vapaus syyllisyydestä ja pelosta. (127)

 

Välttämättömyyden ja mielihyvän ristiriita

Ihmisen elämää hallitsee tietoisuus mielihyvästä ja todellisuudesta (velvollisuudesta). Elämän hätä osoittaa ihmiselle, että hän ei voi toteuttaa mielihyväänsä rajoituksitta.

Freudin teoria rakentui aluksi sukupuoli (libido) ja ego-vietin (itsesäilytys) ristiriitaan, myöhemmin elämänvietin (eros) ja kuolemanvietin väliseen ristiriitaan. Kaiken ajattelun taustalla on halu saavuttaa menetetty mielihyvä. Koska todellisuus on aina taistelua ja pettymyksiä, käsittää ego todellisuuden vihamielisenä. (42)

Todellisuus ei tunnu enää vaaralliselta, kun tarpeiden ja halujen tyydyttämiseen ei tarvita vieraantunutta työväkeä.

Freudin käsite eroksesta viittaa vain orgaaniseen maailmaan. Kuitenkin sukupuolivietti on elämän vietti, mikä tarkoittaa luonnon valloittamista niin, että luonto vastaa ihmisen tarpeita. Näin luonnon valloittamiseen olisi oikeastaan seksuaalinen vaikutin. Olemassaolon taisteluun liittyy kysymys vallasta. (106)

 

Ihmisen perusta lajin muistissa

Ihmisen muistissa ovat menneet sukupolvet. Siksi yksityispsykologia on itsessään ryhmäpsykologiaa. Tämä murentaa nykyisen kulttuurin perusideologian, nimittäin autonomisen yksilön olemassaolon. Psykologia osoittaa, että lapsuuden tärkeät kokemukset ovat yhteydessä lajin kokemuksiin, yksilö elää ihmiskunnan universaalia kohtaloa.


Taiteiden merkitys

Mielikuvitus vapauttaa ihmisen ja yhteisön muistin repressiosta, vapauden tabusta. Samoin taide on kaikkein näkyvin tapa vapautua tukahtuneisuudesta, niin henkilökohtaisesta kuin lajin tukahdutetuista tunteista.

Taiteellinen mielikuvitus muovaa alitajuista muistia. Schiller sanoo, että jotta ihminen selviytyisi poliittisista ongelmista, on hänen koettava estetiikka, koska vain kauneus johtaa vapauteen.

 

Miten ihminen vapautuu?

Ihminen on vapaa vain jos hän vapautuu pakotteista, niin sisäisistä kuin ulkoisista, psyykkistä kuin moraalisista, kun häntä ei pakota laki eikä tarve. Koska nämä pakotteet ovat todellisuutta, tarkoittaa vapaus vapautumista ulkoisista pakotteista niin, että  todellisuus ei ole enää painostavaa ja se mikä on välttämätöntä, hauskaa.

Ihminen voi vapaasti "leikkiä" omilla mahdollisuuksillaan. Ja koska hän "leikkii", on hän vapaa. Ihmisellä on vapaus tulla siksi mitä hän on. Tällöin luontoa ei koettaisi kuten ennen vanhaan ihmisen valtiaana eikä niin kuin nyt kohteena, joka ihmisen on vallattava, vaan se koettaisiin tutkiskelun kohteena.

Vapaus on aistien vapauttamista, ei niinkään järjen. Kulttuurin vaikutusta on vähennettävä. Todella vapaassa sivilisaatiossa ei ole muita lakeja kuin mitä ihmiset antavat itse itselleen.


Seksuaalisuuden muuttaminen laajaksi erokseksi

Vaiston ja järjen välinen suhde on määriteltävä uudestaan, jotta sellaista kulttuuria voitaisiin kehittää, jossa ei esiinny tukahduttamista. Yhteiskunnallinen moraali on muutettava niin, että vaistomainen vapaus ja järjestys ovat tasapainossa. Kunvapaudutaan tukahduttavan järjen ylivallasta ja vaistonvarainen taipumus vapaisiin ja olemassaolon kannalta pysyviin suhteisiin saa sijansa, syntyy uudenlainen välttämättömyyden perusaate. (161)

Psykologinen ja sosiaalinen muutos koskisi ennen kaikkea egoa. Päällimmäiseksi nousisivat jälleen ne sukupuolivietin perimmäiset tavoitteet, jotka jossakin vaiheessa piti uhrata egolle. Samoin egon luomat sosiaaliset instituutiot purettaisiin. Vaistojen vapauttaminen ei johtaisi barbarismiin, koska vapautus tapahtuu sivilisaation ollessa niin korkealla tasolla kuin nykyään. Ihminen ei vapaudu siksi, että on hävinnyt  elämäntaistelun vaan siksi, että on voittanut sen. Kulttuuri on hoitanut tehtävänsä ja sen on aika väistyä ja ihmisiä ohjaa uudenlainen rationaalisuus. Meidän on taas syötävä viattomuuden puusta, jotta voisimme vaipua takaisin viattomuuteen.

Vapaa vaistojen varainen järjestelmä testattaisiin aluksi kaikkein perimmäisimmällä ja järjen vastaisimmalla, nimittäin seksuaalisuudella.

Ei-tukahdutettu yhteisö voi syntyä vain, jos kestävien, eroottisten suhteiden sallitaan kehittyä sukupuolivietiltään  kypsien yksilöiden välille. Meidän on kysyttävä, pystyykö sukupuolivietti, jos siitä poistetaan kaikki tukahduttaminen, libidopohjaiseen rationaalisuuteen, joka edistäisi korkeampi tasoista sivilisaation vapautta paremmin kuin nykyinen.

Ihmiskunnan on oletettu olevan itsetarkoitus eikä väline. Tarkoituksen tuli toteutua ennen kaikkea yksityisellä tasolla. Siksi sivilisaation moraali valjastettiin pitämään kehoa muuna kuin vain objektina ja hyvänolon välineenä. Se oli vain huorien kehon ja elämän tarkoitus. Kun vapaassa yhteiskunnassa ihmisen ruumiin ei tarvitsisi toimia vain työn ja raadannan välineenä, vaan libido vapautettaisiin sitä koskevista tabuista, palaisi seksuaalisuus jälleen sille kuuluvaan merkitykseen. Muutos näkyisi ensin siinä, että libido koettaisiin muuallakin kuin sukupuolielimissä. (163)

Kehon vapautuminen raadannasta johtaisi niiden instituutioiden katoamiseen, joissa ihmisten väliset suhteet perustuvat yksityisiin omistussuhteisiin, ennen kaikkea monogamisen ja patriarkaalisen perheen katoamiseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että libido vapautuisi, vaan että se muuntuisi. Seksuaalikeskeinen sukupuolielinten välinen suhde muuttuisi eroottiseksi koko ihmistä koskevaksi suhteeksi. Koska tämä johtaisi instituutioiden muuttumiseen, muuttuisi myös työnteko, koska seksuaalisuudella on taipumus itsesublimaatioon.

 

Perversiot ovat yhteydessä repressiivisen kulttuurin epäinhimillisyyteen

Vaiston vapautuminen tarkoittaa seksuaalisuuden vapautumista lisääntymisen pakosta. Ihminen voi alkaa toteuttaa ruumiin nautintoja. Vaistolla ei ole enää erityistä funktiota, nimittäin yhdistää omat sukupuolielimet toiseen. Siten seksuaalisuus saa tehtäväkseen ilmetä koko elimistössä. Eros tarkoittaa seksuaalisuuden laadullista ja määrällistä laajentumista ja "kaunistumista ". Sublimaatio sitä vastoin tarkoittaa vaiston päämäärän muuttamista sellaiseksi, mitä sosiaaliset arvot vaativat.

Libidolla näyttää olevan taipumus "kulttuurilliseen ilmaisuun", mikä tarkoittaa genitofugaalista eli sukupuolielimistä irtautumista, koko elimistön erotisoitumista.

Mielihalujen kieltämisen sijasta ihminen sanoo itselleen: "Olen sellainen kuin mitä rakastan" eikä "Rakastan itseäni sellaisena kuin olen".

Vapaana libido johtaa ihmiset yhteen niin, että heidän elämänsä ja elinolosuhteensa on yhä paremmin tyydytetty. Narsistinen ja polyformooninen seksuaalisuus häviää, koska elimistö ei ole enää vieraannuttavan pakkotyön instrumentti, vaan itsensä toteuttaminen on sen päämäärä - kuten aikanaan oli käytäntö primitiivisessä yhteiskunnassa. Kun repressiivisessä yhteiskunnassa erotettiin henkinen ja fyysinen työ, johti se henkisen virikkeen poistumiseen.

Vanhan tarun mukaan eros ohjaa kauniin kehon toiseen kauniin kehon luo ja loppujen lopuksi kaikken kauniin luo ja lopulta "kauniin tiedon" etsimiseen. Eros siittää myös henkistä. Eros synnyttää vapaata kulttuuria, koska se ei vahingoita eikä estä kohdettaan. Päinvastoin, kun se saavuttaa objektinsa muuntaa se sen toiseksi, joka etsii taas täydellisempää tyydytystä.Biologisesta tarpeesta tulee kulttuurinen tarve. (170) 

 

Työn ja erotiikan suhde

Libido-suhteet ovat pohjimmiltaan työsuhteita. Psykoanalyysissa ei ole vierasta eroottinen suhde työhön. Freud yhdisti libidon tyydytyksen myös yhteiseen inhimilliseen tyydytykseen, nimittäin työprosessiin. Työprosessi muodostaa sivilisaation perustan ja siten sivilisaation.

Seksuaalivietin suuntautuminen sukupuolielimiin vastaa työn organisoimista egovietin ympärille. Työ olisi itsessään tyydyttävä, jos se olisi erotisoitu (a reactivation of pregenital polymorphous eroticism).

Maailma tulisi käsittää "puutarhaksi jota on viljeltävä", missä koirat ja siat ja lapset voivat kasvaa. Se on kypsä sivilisaatio.

Seksuaalisuus muunnetaan erotiikaksi ja se pysyviksi työsuhteiksi, mikä johtaa teollisuusyhteiskunnan rationaaliseen uudelleen järjestelyyn.

Kun työ on "leikkiä", perustuu se aistien ja henkilökohtaisten halujen tyydyttämiseen. Sitä ei voi hallita virkavaltaisesti. Vain vieraantunutta työvoimaa voi hallita rationaaliseen rutiiniin pohjautuvalla virkavallalla. (174)

Jos työ tuottaa mielihyvää, sen on todella oltava sopusoinnussa kehon kanssa ja kiihotettava eroottisia alueita. (175)

Vapaissa oloissa seksuaalisuudella on taipumus kehittyä erotiikaksi. Se tarkoittaa laajentuvia suhteita, jotka vielä itsesublimaation muodossa laajentavat mielihyvää.

Kun taistelu elinoloista muodostuu yhteistyöksi ja vapaaksi kehitykseksi, ei tarvita pakottamista. Sen tilalle tulee mielihyvän rationaalisuus.

 

Mitä on sivilisaatio?

Sivilisaatio perustuu rationaaliseen auktoriteettiin. Sen toiminta perustuu nk. tietoon ja nk. välttämättömyyteen, joiden päämäärinä on elämän säilyttäminen.

Yhteiskunta pakottaa ihmisiä hillitsemään vietinomaisia tarpeita taloudellisista syistä. Koska yhteiskunta ei voi sallia kansalaisille sellaista elämää, jossa he eivät tekisi koko ajan työtä, on sen vahdittava, että ihmisten energia kuluu työntekoon, ei seksuaaliseen aktiviteettiin.

Tämä näkökanta on yhtä vanha kuin sivilisaatio ja se on toiminut aina parhaana mahdollisena repression perusteena. (33)

 

Teollinen vapaa-aika

Jos tuntee tarvetta "levätä" teollisen kulttuuritarjonnan ehdoilla, alistuu repressioon. Jos repressio, tukahduttaminen, on niin tehokasta, että tukahdutettu kuvittelee olevansa vapaa, näyttää hänestä tämän vapauden poistaminen tietysti totalitarismilta. Vanha ristiriita nousee esille: inhimillinen vapaus ei ole vain yksityinen asia, mutta se ei ole yhtään mitään ellei se ole myös yksityinen asia. (181)

Kuinka sivilisaatio voi luoda vapauden kun tukahduttamisesta, ei-vapaudesta, on tehty osa ihmisen henkisyyttä?

 

Miten muutos syntyy

Platonista Rousseauhon, ainut rehellinen vastaus muutoksen mahdollisuus on ollut: koulutuksen diktatuuri. Koulutusta tulee antaa niiden, joilla oletetaan olevan tietoa Jumalasta. Vastaus on kuitenkin vanhentunut: tieto siitä, miten inhimilliselle olemassaololle luodaan perusteet ei ole enää etuoikeutetulla eliitillä. Tosiasiat ovat avoimia ja inhimillinen tietoisuus pystyisi ne saavuttamaan, jos sitä ei jatkuvasti suunnattaisi toisaalle.

Eron rationaalisen ja irrationaalisen auktoriteetin, tukahduttamisen ja lisä-tukahduttamisen välillä voivat ihmiset itse huomata. Jos he eivät osaa tehdä eroa nyt, se ei tarkoita, että he eivät oppisi sitä tekemään, jos heille annetaan tilaisuus. Silloin yrityksestä ja erehdyksestä tulee vapauden suunta.

 

Seksuaalisuus rajoittaa itse itseään

Vapaan yhteiskunnan esteenä ei ole konflikti vaiston ja järjen välillä vaan vaisto itse. Vaisto on hyvän ja pahan tuolla puolen eikä vapaa sivilisaatio voi tulla toimeen ilman tätä eroa. Ei edes sukupuoliviettiä hallitse tasapuolisuus. Se luo siten ihmisten välille konfliktin. Mutta ehkä eroksessa itsessään on pidättyvä voima niin että tyydytystä ei haettaisi lakkaamatta. Silloin ihmiset itse asettaisivat rajat.

Freud kirjoittaa, että seksuaalinen tarve vähenee välittömästi, kun kohde on valmiina saatavilla. Jonkinlainen este on välttämätön. jotta libido saadaan toimimaan mahdollisimman aktiivisesti. Seksuaalivietissä itsessään on jotain sellaista, että se ei toimi absoluuttisen mielihyvän periaatteella. Onko mielihyvän alkuperä vieraantumisessa? Luonto ei tunne mielihyvää, ainoastaan halujen tyydytyksen. Kaikki mielihyvä on sosiaalista.

Jos ihmistä ei pakoteta elämään ja toimimaan niin että hän vieraantuu täydellisestä mielihyvästä, hän vapautuisi. Uusi vapautuminen suojelisi häntä vieraantumiselta, josta mielihyvä on peräisin. Ihminen ei vieraantuisi itsestään ja omasta luonnostaan, täydestä itsensä toteuttamisesta.

 

Aika ihmisen vankilana

Ihmisen tahto on aina vanki, koska sillä ei ole valtaa ajan suhteen. Jos elämä ei pysty rikkomaan ajan valtaa, vapautta ei voida koskaan saavuttaa. Koska aika ei koskaan palaa takaisin, on ihmisellä aina huono omatunto. Koska kaikki empiirisessä maailmassa lipuu ohi, on ihminen syvimmässä perustassaan lopullinen olento tällä hetkellä. Kuolema on elämän todellinen ydin. Vain korkeammat arvot ovat ikuisia, kuten ihmisen sisin, usko ja rakkaus. (103) Kuitenkin yhä täydellisen tyydytyksen este on - aika (155)

Ajaton ilo tahtoo ikuisuutta. Kuolema kuuluu aikaan. Mielihyvän ideaali on ajaton. Ego on kokonaan ajassa kiinni. Väistämätön loppu on läsnä jokaisessa libido-suhteessa ja tekee näin mielihyvän tuskalliseksi.

Tämä perusfrustraatio ihmisen viettielämässä on pohjana kaikille muille frustraatioille ja frustraation seurauksena yhteiskunnallisessa elämässä. Ihminen oppii, että "ei se voi kestää kuitenkaan". Hän luovuttaa jo ennen kuin yhteiskunta järjestelmällisesti pakottaa hänet luovuttamaan. Ajan kuluminen on yhteisön luonnollisin liittolainen. Se pyrkii pitämään järjestystä ja toteuttamaan lakia. (185)

Aika menettää merkityksensä silloin, kun ihminen muistelee mennyttä. Todellinen paratiisi on vain menetetty paratiisi. Näin ei siksi, että jälkikäteen mennyt ilo näyttää ihanammalta, vaan siksi, että vain muisto takaa sellaisen ilon, jossa ei tarvitse pelätä ajan kuluvan. Näin ilo kestää ikuisuuden.

 

Kuolema

Ihmiskunnan tukahduttamaton energia protestoi kuitenkin yhtä seikkaa vastaan, ja se on sen suurin taistelu: kuolema. Tässä kamppailussa vaisto ja järki voisivat yhtyä. Todella inhimillisessä olemassaolossa on ero siinä, kuoleeko ihminen 10,20,50 tai 70-vuotiaana vai kuoleeko hän luonnollisen kuoleman tyydyttävän elämän päätyttyä. Suurin syyte ihmiskuntaa kohtaan ovat ne, jotka kuolevat ennen kuin heidän pitäisi tai ennen kuin he haluaisivat ja ne, jotka kuolevat tuskallisesti tai väkivaltaisesti. Heidän kuolemansa nostattaa tietoisuuden siitä, että voisi olla toisinkin. Kuolema on osoitus riippuvuudesta ja tappiosta, ei vapaudesta. Kivuliaasti ja väkivaltaisesti kuolleiden muisto pitää ihmiskuntaa lakkaamatta syyllisyyden tunnossa ja estää vapaan yhteiskunnan kehittymisen.




”Herbert Marcusen tekstejä yhdisti 30-luvulla ”ihmisen jakautumisen” teema. Marcuse tarkasteli sitä, miten porvarillisten yhteiskuntien syntyprosessissa inhimillistä todellisuutta jaettiin eri tavoin työhön ja nautintoon, sisäiseen vapauteen ja ulkoiseen välttämättömyyteen, taiteelliseen aistillisuuteen ja yhteiskunnalliseen laskelmallisuuteen. Porvarillisen yksilön autonomian alueet, kuten sisäinen uskonnonvapaus, loivat alkujaan vapauden mahdollisuuksia. Vapaudet mahdollistivat aluksi vanhojen valtamuotojen kritiikin, ja vasta myöhemmin ne saivat porvarillista yhteiskuntaa ylläpitävän funktion. Aistillisuus vetäytyi yksityisen sfääriin ja esteettisyys taiteellisuuden maailmaan ja näiden ulkopuolinen elämä alistui taloudellisen toiminnan sanelemalle välttämättömyyden valtakunnalle. Joukossa oleminen korvasi yhteiselon. Aistillisuus sysättiin eläimellisyydeksi tai naisellisuudeksi.” (Ville Lähde, niin et näin 1/2011)


 



Franco Berardin,  Mikko Pelttarin haastattelussa:

niin et näin 3/2010


Meidän tulee palauttaa unohtunut suhde kehoon, ymmärrettävä oma eroottisuutemme. Ollakseen vallankumouksellinen täytyy löytää hitaita tiloja, tiloja joissa sosiaaliset suhteet ovat inhimillisiä. Autonomisuuden vihollisia ovat pakkomielteet, pakkomielle kilpailla, tehdä työtä, olla tuottava ja kiihdyttää kasvua. Kapitalismi pakottaa teknologiallaan ihmiset tekemään kaiken yhä kovempaa tahtia. Pakkomielteiden syyt ovat Berardin mukaan kehollisia, koska kyky tuntea läheisyyttä, mahdollisuus aitoihin eroottisiin kohtaamisiin ja solidaarisuuteen ovat unohtuneet. Ruumiillisuus on kapitalismissa alistettu ostoksilla käyntiin, häpeään ja yksityisyyteen niin, että puhuminen ihmisen luonnollisesta kauneudesta ja yhteisestä nautinnosta käy yhä hankalammaksi. Lämmin iho taistelee kauppakeskusten kanssa siitä, miten aikaa vietetään. Oma liha on syvimmälle uinutettu tulivuori. Pahoinvoinnissa on kyse mielikuvituksen ja havaintokyvyn puutteesta. Nämä kyvyt ovat jähmettyneet. Meidän tulisi havaita maailma eroottisena läsnäolona, seikkailuna, yhteisenä rikastumisena ja nautintona.

Juuri elämän prekaarisuus tekee maailmasta ja tulevaisuudesta pelottavan. Prekaarisuus tarkoittaa, että ei voi allekirjoittaa elämää turvaavia sopimuksia. Suuri ongelma on, että ei ole enää omaa aikaa. Elämä ei kuulu ihmiselle itselleen. Pääoma voi napata yksityisen ajan matkapuhelimella, yksi hetki, yksi kuukausi, yksi vuosi kerrallaan, kunnes ihminen yksilönä ei enää ole olemassa. Tämä on työn depersonalisaatiota, mikä halvaannuttaa ihmisen. Työmarkkinoista on tullut kuin valtameri, jossa kaksi pisaraa eivät koskaan tapaa toista kertaa. Prekaarissa maailmassa on aivan yksin ja juuri yksinäisyys on prekarisaation päätekijä. Yksinäisyys tuo mukanaan psykopatologioita, se luo kilpailua ja se luo etenkin poliittisen halvaantumisen tilan, jossa ei voida luoda enää solidaarista yhteisöä. Ei voi olla enää eroottista yhteyttä, koska ei tavata ketään kahdesti. Siksi on kuviteltava yhteisö – katolilainen, italialainen, muslimiyhteisö. Sillä pakkomielteellä ei ole ruumiillista eikä ainakaan eroottista todellisuutta. Ihminen luulee, että hän tarvitsee auton, talon jne. ja siksi hänen on hyväksyttävä mitä kiristystä tahansa.

Koska ihminen ei tarvitse taloa todella, ei hänen tarvitse hyväksyä minkäänlaista kiristystä. Vaihtoehto ei ole asettua kasvokkain tai vastakkain, vaan paeta ja luoda vastarinnan tiloja, ehkä vetäytyminen, ehkä toisenlaisen tuotannon ja maailman keksimisen tiloja. Uusi Eurooppa ei perustu enää protestanttiselle pakkomielteelle, joka pakottaa työhön, kilpailuun ja tuottavuuteen, vaan aitoon mahdollisuuteen tietää, jakaa tietoa ja lisätä tietoa sekä tyystin toisenlaisiin odotuksiin kuin kuluttaminen. Hän sanoo: ”Emme todella tarvitse kaikkea tätä paskaa! Tarvitsemme aikaa nauttimiseen, tiedon keräämiseen, lukemiseen. Meidän ei täydy oppia heidän käsitystään työstä. Tarvitaan uusi aistillinen suhde tavaraan, kehoon, sydämeen, aikaan.