Eros ja sivilisaatio

Nykyisessä yhteiskunnassa johtajien ei tarvitse perustella asemaansa, kunhan he pystyvät tuottamaan riittävästi tavaroita. Näin he tyydyttävät subjektiensa seksuaalisen ja aggressiivisen energian. Jos korkeasta elintasosta huolimatta ihmiset ovat tyytymättömiä omaan elämäänsä tai johtajiinsa, opastaa "sosiaalinen insinööri" tai "ihmissuhdetiedemies" nimenomaan seksuaalisuudessa piilevän keinon tuntea itsensä vapaaksi.

Taistelu omasta vapaudesta tulee esille ihmisen mielessä itse-repressiona, tukahduttamisena. Tämä itsensä tukahduttaminen pitää yllä johtajien ja heidän instituutioidensa valtaa.

Talouselämän muuttuessa perhe ja samalla riippumaton yksilö menettävät asemansa sosiaalisena perusyksikkönä. Muodostuu suuria persoonattomia ryhmiä. Samalla ihmisen sosiaalista arvoa mitataan sillä, kuinka paljon standarditaitoja hänellä on ja kuinka sopeutuvainen hän on, ei niinkään hänen omalla arviolla itsestään tai henkilökohtaisella vastuullaan. (86)

Elintasoa ei tulisi määritellä autojen, TV :n, lentokoneiden ja traktorien määrällä, vaan mittaukseen tulisi käyttää muita yksiköitä: perustarpeiden universaalinen tyydyttäminen, vapaus syyllisyydestä ja pelosta. (127)

Ihmisen elämää hallitsee tietoisuus mielihyvästä ja todellisuudesta (velvollisuudesta). Elämän hätä osoittaa ihmiselle, että hän ei voi toteuttaa mielihyväänsä rajoituksitta.

Freudin teoria rakentui aluksi sukupuoli (libido) ja ego-vietin (itsesäilytys) ristiriitaan, myöhemmin elämänvietin (eros) ja kuolemanvietin väliseen ristiriitaan. Kaiken ajattelun taustalla on halu saavuttaa menetetty mielihyvä. Koska todellisuus on aina taistelua ja pettymyksiä, käsittää ego todellisuuden vihamielisenä. (42)

Todellisuus ei tunnu silloin enää vaaralliselta, kun tarpeiden ja halujen tyydyttämiseen ei tarvita vieraantunutta työväkeä.

Freudin käsite eroksesta viittaa vain orgaaniseen maailmaan. Kuitenkin sukupuolivietti on elämän vietti, mikä tarkoittaa luonnon valloittamista niin, että luonto vastaa ihmisen tarpeita. Näin luonnon valloittamiseen olisi oikeastaan seksuaalinen vaikutin. Olemassaolon taisteluun liittyy kysymys vallasta. (106)

Ihmisen muistissa ovat menneet sukupolvet. Siksi yksityispsykologia on itsessään ryhmäpsykologiaa. Tämä murentaa nykyisen kulttuurin perusideologian, nimittäin autonomisen yksilön olemassaolon. Psykologia osoittaa, että lapsuuden tärkeät kokemukset ovat yhteydessä lajin kokemuksiin, yksilö elää ihmiskunnan universaalia kohtaloa.

Mielikuvitus vapauttaa ihmisen ja yhteisön muistin repressiosta, vapauden tabusta. Samoin taide on kaikkein paras menetelmä vapautua tukahtuneisuudesta, niin henkilökohtaisesta kuin lajin tukahdutetuista tunteista.

Taiteellinen mielikuvitus muovaa alitajuista muistia. Schiller sanoo, että jotta ihminen selviytyisi poliittisista ongelmista, on hänen koettava estetiikka, koska vain kauneus johtaa vapauteen.

Ihminen on vapaa vain jos hän vapautuu pakotteista, niin sisäisistä kuin ulkoisista, psyykkistä kuin moraalisista, kun häntä ei pakota laki eikä tarve. Koska nämä pakotteet ovat todellisuutta, tarkoittaa vapaus vapautumista ulkoisista pakotteista niin, että  todellisuus ei ole enää painostavaa ja se mikä on välttämätöntä, on hauskaa.

Ihminen voi vapaasti "leikkiä" omilla mahdollisuuksillaan. Ja koska hän "leikkii", on hän vapaa. Ihmisellä on vapaus tulla siksi mitä hän on. Tällöin luontoa ei koeta kuten ennen vanhaan ihmisen valtiaana eikä niin kuin nyt kohteena, joka ihmisen on vallattava, vaan se koettaisiin tutkiskelun kohteena.

Vapaus on aistien vapauttamista, ei niinkään järjen. Kulttuurin vaikutusta on vähennettävä. Todella vapaassa sivilisaatiossa ei ole muita lakeja kuin mitä ihmiset antavat itse itselleen.

Vaiston ja järjen välinen suhde on määriteltävä uudestaan, jotta sellaista kulttuuria voitaisiin kehittää, jossa ei esiinny tukahduttamista. Yhteiskunnallinen moraali on muutettava niin, että vaistomainen vapaus ja järjestys ovat tasapainossa. Kun vapaudutaan tukahduttavan järjen ylivallasta ja vaistonvarainen taipumus vapaisiin ja olemassaolon kannalta pysyviin suhteisiin saa sijansa, syntyy uudenlainen välttämättömyyden perusaate. (161)

Psykologinen ja sosiaalinen muutos koskisi ennen kaikkea egoa. Päällimmäiseksi nousisivat jälleen ne sukupuolivietin perimmäiset tavoitteet, jotka jossakin vaiheessa piti uhrata egolle. Samoin egon luomat sosiaaliset instituutiot purettaisiin. Vaistojen vapauttaminen ei johtaisi barbariaan, koska vapautus tapahtuu sivilisaation ollessa niin korkealla tasolla kuin nykyään. Ihminen ei vapaudu siksi, että on hävinnyt  elämäntaistelun vaan siksi, että on voittanut sen. Kulttuuri on hoitanut tehtävänsä ja sen on aika väistyä ja ihmisiä ohjaa uudenlainen rationaalisuus. Meidän on taas syötävä viattomuuden puusta, jotta voisimme vaipua takaisin viattomuuteen.

Vapaa vaistojen varainen järjestelmä testattaisiin aluksi kaikkein perimmäisimmällä ja järjen vastaisimmalla, nimittäin seksuaalisuudella.

Ei-tukahdutettu yhteisö voi syntyä vain, jos kestävien, eroottisten suhteiden sallitaan kehittyä sukupuolivietiltään kypsien yksilöiden välille. Meidän on kysyttävä, pystyykö sukupuolivietti libidopohjaiseen rationaalisuuteen, jos siitä poistetaan kaikki tukahduttaminen. Vapaus edistäisi korkeampi tasoista sivilisaatiota paremmin kuin nykyinen.

Ihmiskunnan on oletettu olevan itsetarkoitus eikä väline. Ihmisen tuli toteuttaa itseään ennen kaikkea yksityisellä tasolla. Siksi sivilisaation moraali valjastettiin pitämään kehoa muuna kuin vain objektina ja hyvänolon välineenä. Vain huorien kehon ja elämän tarkoitus on jäädä hyvänolon objektin tasolle. Kun vapaassa yhteiskunnassa ihmisen ruumiin ei tarvitsisi toimia vain työn ja raadannan välineenä, vaan libido vapautettaisiin sitä koskevista tabuista, palaisi seksuaalisuus jälleen sille kuuluvaan merkitykseen. Muutos näkyisi ensin siinä, että libido koettaisiin muuallakin kuin sukupuolielimissä. (163)

Kehon vapautuminen raadannasta johtaisi niiden instituutioiden katoamiseen, joissa ihmisten väliset suhteet perustuvat yksityisiin omistussuhteisiin, ennen kaikkea monogamisen ja patriarkaalisen perheen katoamiseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että libido vapautuisi, vaan että se muuntuisi. Seksuaalikeskeinen sukupuolielinten välinen suhde muuttuisi eroottiseksi koko ihmistä koskevaksi suhteeksi. Koska tämä johtaisi instituutioiden muuttumiseen, muuttuisi myös työnteko, koska seksuaalisuudella on taipumus itsesublimaatioon.

Vaiston vapautuminen tarkoittaa seksuaalisuuden vapautumista lisääntymisen pakosta. Ihminen voi alkaa toteuttaa ruumiin nautintoja. Vaistolla ei ole enää erityistä funktiota, nimittäin yhdistää omat sukupuolielimet toiseen. Siten seksuaalisuus saa tehtäväkseen ilmetä koko elimistössä. Eros tarkoittaa seksuaalisuuden laadullista ja määrällistä laajentumista ja "kaunistumista ".  Sublimaatio sitä vastoin tarkoittaa sitä, että vaistonvarainen päämäärä muutetaan vastaamaan sosiaalisia arvoja.

Libidolla näyttää olevan taipumus "kulttuurilliseen ilmaisuun", mikä tarkoittaa genitofugaalista eli sukupuolielimistä irtautumista, koko elimistön erotisoitumista. Mielihalujen kieltämisen sijasta ihminen sanoo itselleen: "Olen sellainen kuin mitä rakastan" eikä "Rakastan itseäni sellaisena kuin olen".

Vapaana libido johtaa ihmiset yhteen niin, että heidän elämänsä ja elinolosuhteensa on yhä paremmin tyydytetty. Narsistinen ja polyformooninen seksuaalisuus häviää, koska elimistö ei ole enää vieraannuttavan pakkotyön instrumentti, vaan itsensä toteuttaminen on sen päämäärä - kuten aikanaan oli käytäntö primitiivisessä yhteiskunnassa. Kun repressiivisessä yhteiskunnassa erotettiin henkinen ja fyysinen työ, johti se henkisen virikkeen poistumiseen.

Vanhan tarun mukaan eros ohjaa kauniin kehon toiseen kauniin kehon luo ja loppujen lopuksi kaikken kauniin luo ja lopulta "kauniin tiedon" etsimiseen. Eros siittää myös henkistä. Eros synnyttää vapaata kulttuuria, koska se ei vahingoita eikä estä kohdettaan. Päinvastoin, kun se saavuttaa objektinsa etsii se tas toista, joka etsii taas täydellisempää tyydytystä. Biologisesta tarpeesta tulee kulttuurinen tarve. (170) 

Libido-suhteet ovat pohjimmiltaan työsuhteita. Psykoanalyysissa usein tutkitaan ihmisen eroottista suhdetta työhön. Myös Freud yhdisti libidon tyydytyksen yhteiseen inhimilliseen tyydytykseen, nimittäin työprosessiin. Työprosessi muodostaa sivilisaation perustan ja siten sivilisaation.

Seksuaalivietin suuntautuminen sukupuolielimiin vastaa työn organisoimista egovietin ympärille. Työ olisi itsessään tyydyttävä, jos se olisi erotisoitu (a reactivation of pregenital polymorphous eroticism).

Maailma tulisi käsittää "puutarhaksi jota on viljeltävä", missä koirat ja siat ja lapset voivat kasvaa. Se on kypsä sivilisaatio.

Seksuaalisuus muunnetaan erotiikaksi ja se pysyviksi työsuhteiksi, mikä johtaa teollisuusyhteiskunnan rationaaliseen uudelleen järjestelyyn.

Kun työ on "leikkiä", perustuu se aistien ja henkilökohtaisten halujen tyydyttämiseen. Sitä ei voi hallita virkavaltaisesti. Vain vieraantunutta työvoimaa voi hallita rationaaliseen rutiiniin pohjautuvalla virkavallalla. (174)

Jos työ tuottaa mielihyvää, sen on todella oltava sopusoinnussa kehon kanssa ja kiihotettava eroottisia alueita. (175)

Vapaissa oloissa seksuaalisuudella on taipumus kehittyä erotiikaksi. Se tarkoittaa laajentuvia suhteita, jotka vielä itsesublimaation muodossa laajentavat mielihyvää.

Kun taistelu elinoloista muodostuu yhteistyöksi ja vapaaksi kehitykseksi, ei tarvita pakottamista. Sen tilalle tulee mielihyvän rationaalisuus.

Sivilisaatio perustuu rationaaliseen auktoriteettiin. Sen toiminnan pohjana nk. tieto ja nk. välttämättömyys, joiden päämäärinä on elämän säilyttäminen.

Yhteiskunta pakottaa ihmisiä hillitsemään vietinomaisia tarpeita taloudellisista syistä. Koska yhteiskunta ei voi sallia kansalaisille sellaista elämää, jossa he eivät tekisi koko ajan työtä, on sen vahdittava, että ihmisten energia kuluu työntekoon, ei seksuaaliseen aktiviteettiin.

Tämä näkökanta on yhtä vanha kuin sivilisaatio ja se on toiminut aina parhaana mahdollisena repression perusteena. (33)

Jos tuntee tarvetta "levätä" teollisen kulttuuritarjonnan ehdoilla, alistuu repressioon. Jos repressio, tukahduttaminen, on niin tehokasta, että tukahdutettu kuvittelee olevansa vapaa, näyttää hänestä tämän vapauden poistaminen tietysti totalitarismilta. Vanha ristiriita nousee esille: inhimillinen vapaus ei ole vain yksityinen asia, mutta se ei ole yhtään mitään ellei se ole myös yksityinen asia. (181)

Kuinka sivilisaatio voi luoda vapauden kun tukahduttamisesta, ei-vapaudesta, on tehty osa ihmisen henkisyyttä?

Platonista Rousseauhon ainut rehellinen vastaus muutoksen mahdollisuuteen on ollut: koulutuksen diktatuuri. Koulutusta tulee antaa niiden, joilla oletetaan olevan tietoa Jumalasta. Vastaus on kuitenkin vanhentunut: tieto siitä, miten inhimilliselle olemassaololle luodaan perusteet ei ole enää etuoikeutetulla eliitillä. Tosiasiat ovat avoimia ja inhimillinen tietoisuus pystyisi ne saavuttamaan, jos sitä ei jatkuvasti suunnattaisi toisaalle.

Ihmiset voivat itse huomata eron rationaalisen ja irrationaalisen auktoriteetin, tukahduttamisen ja lisä-tukahduttamisen välillä. Jos he eivät osaa tehdä eroa nyt, se ei tarkoita, että he eivät oppisi sitä tekemään, jos heille annetaan tilaisuus. Silloin yrityksestä ja erehdyksestä tulee vapauden suunta.

Vapaan yhteiskunnan esteenä ei ole konflikti vaiston ja järjen välillä, vaan vaisto itse. Vaisto on hyvän ja pahan tuolla puolen eikä vapaa sivilisaatio voi tulla toimeen ilman tätä eroa. Ei edes sukupuoliviettiä hallitse tasapuolisuus. Siksi se luo ihmisten välille konfliktin. Mutta ehkä eroksessa itsessään on pidättyvä voima niin että tyydytystä ei haettaisi lakkaamatta. Silloin ihmiset itse asettaisivat rajat.

Freud kirjoittaa, että seksuaalinen tarve vähenee välittömästi, kun kohde on valmiina saatavilla. Jonkinlainen este on välttämätön. jotta libido saadaan toimimaan aktiivisesti. Seksuaalivietissä itsessään on jotain sellaista, että se ei toimi absoluuttisen mielihyvän periaatteella. Onko mielihyvän alkuperä vieraantumisessa? Luonto ei tunne mielihyvää, ainoastaan halujen tyydytyksen. Kaikki mielihyvä on sosiaalista.

Jos ihmistä ei pakoteta elämään ja toimimaan niin että hän vieraantuu täydellisestä mielihyvästä, hän vapautuu. Uusi vapautuminen suojelisi häntä vieraantumiselta, josta mielihyvä on peräisin. Ihminen ei vieraantuisi itsestään ja omasta luonnostaan, täydestä itsensä toteuttamisesta.

Ihmisen tahto on aina vanki, koska sillä ei ole valtaa ajan suhteen. Jos elämä ei pysty rikkomaan ajan valtaa, vapautta ei voida koskaan saavuttaa. Koska aika ei koskaan palaa takaisin, on ihmisellä aina huono omatunto. Koska kaikki empiirisessä maailmassa lipuu ohi, on ihminen syvimmässä perustassaan lopullinen olento tällä hetkellä. Kuolema on elämän todellinen ydin. Vain korkeammat arvot ovat ikuisia, kuten ihmisen sisin, usko ja rakkaus. (103) Kuitenkin yhä täydellisen tyydytyksen este on - aika (155)

Ajaton ilo tahtoo ikuisuutta. Kuolema kuuluu aikaan. Mielihyvän ideaali on ajaton. Ego on kokonaan ajassa kiinni. Väistämätön loppu on läsnä jokaisessa libido-suhteessa ja tekee näin mielihyvän tuskalliseksi.

Tämä perusfrustraatio ihmisen viettielämässä on pohjana kaikille muille frustraatioille ja turhautumisen seuraus vaikuttaa yhteiskunnalliseen elämään. Ihminen oppii, että "ei se voi kestää kuitenkaan". Hän luovuttaa jo ennen kuin yhteiskunta järjestelmällisesti pakottaa hänet luovuttamaan.

Ajan kuluminen on yhteisön luonnollisin liittolainen. Se pyrkii pitämään järjestystä ja toteuttamaan lakia. (185)

Aika menettää merkityksensä silloin, kun ihminen muistelee mennyttä. Todellinen paratiisi on vain menetetty paratiisi. Näin ei siksi, että jälkikäteen mennyt ilo näyttää ihanammalta, vaan siksi, että vain muisto takaa sellaisen ilon, jossa ei tarvitse pelätä ajan kuluvan. Näin ilo kestää ikuisuuden.

Ihmiskunnan tukahduttamaton energia protestoi kuitenkin yhtä seikkaa vastaan, ja se on sen suurin taistelu: kuolema. Tässä kamppailussa vaisto ja järki voisivat yhtyä. Todella inhimillisessä olemassaolossa on ero siinä, kuoleeko ihminen 10, 20, 50 tai 70-vuotiaana vai kuoleeko hän luonnollisen kuoleman tyydyttävän elämän päätyttyä. Ihmiskunta on pahiten epäonnistunut silloin,  kun ihminen kuolee ennen kuin hänen pitäisi tai ennen kuin hän haluaisi tai jos hän kuolee tuskallisesti tai väkivaltaisesti. Näiden ihmisten kuolema nostattaa tietoisuuden siitä, että voisi olla toisinkin, kuolema on heille osoitus riippuvuudesta ja tappiosta, ei vapaudesta. Kivuliaasti ja väkivaltaisesti kuolleiden muisto pitää ihmiskuntaa lakkaamatta syyllisyyden tunnossa ja estää vapaan yhteiskunnan kehittymisen.