Julkaistu:  Niin & Näin, Filosofinen aikakauslehti, numero 22, syksy 3/99, siv. 29 - 34

(perustuu opponentin kehotuksesta väitöskirjastani pois pyyhittyyn lukuun)

 

Femiininen tietoteoria

 

Tiedon alkuperästä on alettu keskustella laajoilla foorumeilla. Tämä johtuu sekä tieteen itsensä kehityksestä, että myös naisten tulosta mukaan tieteen tekijöiksi. Mutta ennen kaikkea siitä, että maailma näyttää voivan yhä huonommin, vaikka tietomäärä kasvaa päivittäin. Nykyisessä tietoteoriassa täytyy olla jotain perinpohjaisesti pielessä, kun ihminen, eliöistä kehittynein, tuhoaa omia elinehtojaan. Olisiko aika antaa tilaa femiiniselle tiedonhankkimistavalle?

Vielä 1700-luvulla ymmärrettiin, että tiede on vain yksi väline, jonka avulla ihminen saa tietoa todellisuudesta. Kuitenkin viime vuosisatojen aikana on tieteellinen tiedonhankkimistapa noussut johtavaan asemaan niin tuotantoelämää kuin yhteiskuntaa suunniteltaessa. Valtio hierarkioineen ja ministeriöineen on juuri tieteellisen ajattelun luoma konstruktio, samoin markkinavoimat ja ihanne ydinperheestä. Myös ihmisen elinympäristöä voimakkaasti tuhoavat tuotteet perustuvat tieteellisen tutkimuksen tuloksiin. Atomiase, ydinvoima ja Hornet-hävittäjä ovat tieteellisen kehittelyn huipputuotteita. Onko syy tuhoavaan kehitykseen tieteessä itsessään vai ihmisen perusolemuksessa? Jos se on tieteessä ja sen perusteella luodussa elämänmallissamme, on tieteellisyyden määrittelemän todellisuuden kapea-alaisuutta laajennettava. Voisiko tieteellistä tietoa yhdistää myös muulla lailla saavutettuun tietoon?

Ihmiskunta on siinä vaiheessa, että muunlaiset tiedon hankkimisen tavat, myös sellaiset, joita ei voida toistaa, jotka eivät ole objektiivisia tai joita ei pystytä edes sanallisesti ilmaisemaan, on otettava vakavasti mukaan tulevaisuuden suunnitteluun. Maailmassa ja ihmisessä tapahtuu asioita, jotka eivät ole mitattavissa, toistettavissa eivätkä pilkottavissa. Ne vaikuttavat kuitenkin jokapäiväiseen elämään, joten niiden olemassaoloa ei voida kiistää.

 

TIETO El KOOSTU PALASISTA VAAN NIIDEN VÄLISISTÄ SUHTEISTA

Kerrotaan, että kun Kreikassa noin 500 vuotta e.a.a. mietittiin tiedon alkuperää, fyysikoksi kutsuttu Parmenides todisti, että kaikki olevainen on yhteydessä keskenään. Tieto tarkoittaa vuorovaikutusten ymmärtämistä. Sitä vastoin Demokritos osoitti, miten alkutieto muodostuu atomeista, yksittäisistä jyväsistä. Jokaista tietoa voidaan tarkastella asia kerrallaan ja siitä voidaan tehdä pitäviä johtopäätöksiä.

Maailmaa on pitkään hallinnut demokratimainen ajattelu: tutkitaan ja kehitetään yhtä asiaa kerrallaan. Tätä ajattelua on täydentänyt ranskalainen filosofi Rene Descartes, jonka yksi peruslauseista kuului: jotta tiede olisi mahdollinen, on todellisuuden oltava rationaalinen. Hänen maailmansa koostui mekaanisesti toisiinsa kytkeytyvistä osasista. Osia voitiin vaihtaa ja vaihtaminen onnistui sitä täydellisemmin mitä pidemmälle tiede kehittyi. Tämän kartesiolaisen paradigman mukaisesti tieteestä erotettiin kaikki inhimillinen ja luonnollinen. Tässä ajattelussa ihmisessä ei ole mitään mikä erottaisi ihmisruumiin hyvin tehdystä koneesta, koska ihmisen 'ulottuvainen ruumis ja ajatteleva henki ovat toisistaan riippumattomia ja erillisiä'.

Yhteiskuntaan tällainen ajattelu on vaikuttanut työnjakoa lisäten. Energia tuotetaan yhdessä maassa, ravinto toisessa. Erikoisasiantuntijoita koulutetaan niin, että parhaiten palkattu lääkäri tuntee yhden elimen ihmisen kehossa.

Carlo Ginzburg (2) on tuonut esille, että antiikin aikana vallitsi vaihtoehtoinen tiedon paradigma. Se pohjautui arkipäivän kokemuksiin ja aistihavaintoihin. Tämä tieto pystyttiin osoittamaan oikeaksi "individuaalisella ymmärtämisellä" ja "semioottisella havainnoinnilla". Ginsburgin mukaan 2000 vuotta vanhaa epistemologiaa eivät kehittäneet filosofit, valtaapitävät eikä sen omaksuminen ollut heidän yksinoikeuttaan, vaan se periytyi "metsästäjiltä, merimiehiltä ja naisilta" eli niiltä ihmisiltä, joilla oli kosketus luonnon voimiin ja kosmiseen rytmiin. Tämän aisteihin ja arkipäivän kokemuksiin perustuvan tiedon avulla ei perustettu valtioita eikä rakennettu ydinvoimaloita.

Kartesiolaisen tieteen aikakausi johti siihen, että ihminen ei enää loihtinut luonnonhenkiä avukseen eikä rukoillut Taivaan Isältä pelastusta. Tai ainakin niin luulemme. Nykymaailmassa meidän täytyy hyväksyä loihtimista ja rukoilemistakin kummallisempia asioita. Elantomme on ennustamattoman ja mahtavan varassa: markkinavoimien kysynnän ja tarjonnan lakien sekä kansainvälisen kilpailukyvyn riepoteltavissa.

Näinä vuosina uutta on, että tieteessäkin joudutaan hyväksymään tosiasioina tapahtumia, joita järjellinen ihminen ei pysty loogisesti selittämään. Tieteen on tunnustettava sille käsittämättömän ja mittaamattoman tiedon ole massaolo. Tähän on johtanut kvanttifysiikka.

 

KVANTTIMEKANIIKKA KYSEENALAISTAA TIEDON ALKUPERÄN

Koska nykyinen tieteellinen tietoteoria perustuu sellaisten varmoina pidettyjen tieteiden sovellutuksiin kuten fysiikka ja biologia, on tietoteorian laajentamisessa lähdettävä näiden tieteiden kyseenalaistamisesta.

Kvanttifysiikka on tuonut esille, että pienimpiä yksiköitä tutkittaessa ilmenee selvittämätöntä epätarkkuutta ja asioita, joita nykytieteen kriteereillä ei voi tapahtua. Esimerkiksi valonsäde voi olla sekä aalto että hiukkanen riippuen siitä, heijastuuko se tummaan pintaan vai kulkeeko se avaruudessa. Transistori ja laser ovat arkipäiväisiä todisteita asioista, joita ei osata vielä selittää. Kvantti fysiikassa tapahtumat ja valinnat eivät ole mustavalkoisia vaan sekä - että tapahtumia. Tieto muodostuu enemmänkin partikkelien välisistä suhteista kuin partikkeleista itsestään. Danah Zorah puhuu uutta kehitellessään kvanttiyhteiskunnasta. Yhteiskuntaakin tulisi kehittää niin, että järjestelmä pystyy itse korjaamaan vikansa. Voisi sanoa että se on kyberneettinen. Valtio jakautuu pieniin kyliin, jotka tärkeiden toimintojen osalta ovat omavaraisia.

 

OBJEKTIIVINEN TIETO TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN HARHA

Kvanttimekaniikkaa tutkittaessa on tingittävä kahdesta tieteen peruslähtökohdasta. Tieteen vaatimaa objektiivista tietoa ei voi olla, on vain yleistyksiä karkeista toden näköisyyksistä. Toiseksi, jokainen suhteiden verkosto luo uuden todellisuuden, jota analysoitaessa on otettava huomioon niin tutkimuskohteen sijainti kuin myös tutkijan itsensä sijainti. Pienimpiä olotiloja tutkittaessa ei ole mahdollista erottaa tutkijaa tutkimuskohteesta. Tutkimuksen tekijän persoona ja ymmärtävä mieli ovat osa tutkimusta. Samanlaiset koetilanteet ja havaintokohteet ovat antaneet samoilla kieli ja kulttuurialueilla tai samoissa alku ja väriverkostoissa erilaisia tuloksia. Se joka mittaa ja tarkkailee, vaikuttaa tutkimuksen lopputulokseen. Objektiivi sen tiedon etsiminen on absurdia.

Faktatiedon rinnalle on nostettava ihminen, joka tietoa käsittelee, samoin ihmisen sisäinen tieto. Sisäiseen tietoon perustuvan kommunikoinnin tärkeys on huomattu erityisesti huipputekniikan johto ja työryhmissä sekä urheilujoukkueiden toiminnassa. Tietoyhteiskunnassa peruselementti on tiedonkäsittelijä, joka antaa tiedolle merkityksen. Tunteet, intuitio, uskomukset ja arkitieto nostetaan avoimesti faktatietojen rinnalle päätöksiä tehtäessä. Valtion "harmaa massa" laahaa vielä kartesiilaisessa diskurssissa.

Myytti objektiivisuudesta ja mitattavuudesta alkoi kärsiä kolauksia kvanttifysiikan tutkimustulosten lisäksi naisten tullessa mukaan tutkijoiksi. Objektiivisuus ei tarkoittanut feministitutkijoille muuta kuin niissä normeissa ja moraaliopeissa pitäytymistä, jotka valtiossa kulloinkin ovat vallitsevassa asemassa. He asettivat kyseenalaisiksi tieteen varjolla annetut selvitykset oikeasta tiedosta. Tieteellisen tiedon taustalla on näkymättömiä arvoja ja muita metafyysisiä lähtöasetelmia. Kevät Nousiainen kirjoittaa:

"Oikeustieteen opiskelijana ja tutkijana minua on vaivannut kokemus oikeustieteen lähtökohtien ja arkisen kokemusmaailmani jollakin tavoin perustavanlaatuisesta erosta. Oikeustieteen perusteet ovat tuntuneet itsessään johdonmukaisilta, mutta viime kädessä oman elämänkokemuksen valossa vierailta ja vaikeilta ymmärtää. (3)

 

SUKUPUOLISUUS HEIJASTUU TIETEESEEN

Naiselle ominaista tietoteoriaa eli epistemologiaa selvittää mielenkiintoisesti belgialainen psykoanalyytikko Luce Irigaray. Irigaray käyttää sukupuolielimiä metaforana. Sukupuolielinten fyysinen sijainti ja toimintatapa vaikuttavat tapaan hahmottaa maailmaa. Naisen sukupuolielimet sijaitsevat kehon sisällä. Ne sijaitsevat sisätilassa, missä vallitsee ykseys. Ne eivät ole jatkuvasti havaittavissa tai vaurioitettavissa ulkopuolelta. Naisen sukupuolielimillä voi vain ottaa vastaan tai synnyttää jotain, mikä on osa itseä. Naisen seksuaalisuudessa on kyse kosketuksesta. Tästä ovat todisteena naisen häpyhuulet, jotka jatkuvasti koskettavat toisiaan.

Tästä Irigaray päättelee, että naisten tekemässä tutkimuksessa ja naisten käyttämässä kielessäkin on toinen läsnä. Naisen tekemän tieteellisen tutkimuksen seurauksena ei synny jotain tavatonta ja ihmiskehosta erillistä vaan jotain, mikä kasvaa ihmisen itsensä sisästä, osana ihmistä. "Feministinen maailma ei synny viivasuoraa tietä yhdestä suunnasta kiinnipitävän paineen tuloksena vaan syklistä, kehää kiertävää rataa", kirjoittaa Marilyn French (4).

Miehisen tieteellisyyden logiikka vastaa Irigarayn mukaan miehistä seksuaalisuutta, fallista käyttäytymistä. Siitin ja kivekset riippuvat muun elimistön ulkopuolella. Koska miehen sukuelimet ovat ulkopuolella, on miehen suojeltava niitä. Miehen arvot ovat virittäytyneet puolustautumiseen ja ulkoisiin mekanismeihin. Miehen sukuelimiä voi verrata myös välineisiin kuten työkaluihin ja aseisiin, joilla tehdään jotain tai puhkaistaan jotain tai joilla pyritään tai tunkeudutaan johonkin.

Miehen biologinen suvunjatkamistehtävä on suoritettu yhdessä yhdynnässä. Sotaisa yhteenotto noudattaa samaa fallista kaavaa: hyökkäys, valloitus, omistaminen, alistaminen. Naisen suvunjatkamistehtävä käsittää yhdeksän kuukautta raskausaikaa ja kuusi kuukautta imettämistä. Samoin femiinisessä tutkimuksessa on useita ulottuvuuksia.

Myös miehen ja naisen kokemukset varhaisina elin vuosina vaikuttavat heidän erilaiseen tapaansa hahmot taa maailmaa ja tiedon alkuperää. Ensimmäinen ihmisen tietomaailmaan vaikuttava tapahtuma on syntymä. Syntymän jälkeinen aika on tyttövauvalle huomattavasti helpompi kuin poikavauvalle siitä yksinkertaisesta syystä, että hän voi vuosi vuodelta samaistua siihen tuttuun ja turvalliseen, johon hänen ensimmäinen läheisyyden tunteensakin liittyi. Pojan on kasvaessaan mieheksi erottauduttava selkeämmin äidistä kuin tytön kasvaessaan naiseksi.

"Feminiinisyys muotoutuu siten läheisyyden ja samanlaisuuden kokemuksesta. Näin läheisyys liitetään erityisesti naisiin. Maskuliinisen identiteetin kehityksen edellytyksenä on minuus, joka on selvästi erotettu äidistä. Näin erillisyys liitetään erityisesti miehiin. (5)

Femiininen tutkimus luo sulautumiskulttuuria. Se pyrkii sulautumaan siihen ympäristöön, jota se on kehittämässä. Miehinen tutkimus luo siitoskulttuuria. Siitoskulttuurissa syntyy jotain ympäristöstä erillistä ja ympäristöä muut tavaa, jotain mikä on erillään ihmisestä ja luonnosta. Se luo fallista arkkitehtuuria, patriarkaalista siveysoppia ja kartesiolaista maailmankuvaa. Siitoskulttuurissa tapahtumat selitetään kausaalisesti. Ulkoinen mekaaninen energia määrää ja tuo energia on opittava hallitsemaan, jotta kehitys voi edistyä anima mundista tulee machina mundi (6).

Sitä vastoin femiininen tietoteoria rakentuu finalistiseen selitykseen maailmasta ja pohjautuu vuorovaikutukseen. Jokainen olento toteuttaa tiedon hankinnassa omaa luonnettaan, immanenttia tapaa toimia. Sulautumiskulttuurissa maailma koostuu itse itseään täydentävistä verkostoista ja vuorovaikutuksista. Mikään yli luonnollinen kaava tai raamatullinen Jumala ei hallitse maailmaa, vaan maailma sisältyy ihmiseen itseensä ja liittyy kaikkeen olevaiseen. Elämä on ihmisen sisällä. Jokaisella on immanentti tietoisuus omasta tarkoituksestaan kokonaisuuden osana.

Sari Näre kirjoittaa, että tieteellinen toiminta on "fallisen potenssin sublimointia älyllisiin suorituksiin" (7). Hän viittaa Brian Easleaniin ja tarkoittaa käsittääkseni, että mies korvaa omaa seksuaalista ailahtelevaisuuttaan loogisen päättelyn avulla mutta myös epäloogisen, sillä hallitsemalla tieteellisen tarkasti ulkopuolista maailmaa.

 Siksi mies korostaa mekaanista ja ulkokohtaista tietoa. Luomalla ideoita, historiaa ja tiedettä, mies kompensoi kateutensa naiselle, joka pystyy synnyttämään elämää. Atomipommin keksiminen on Näreen mukaan esimerkki fallisen tieteen, raskaana olevan falloksen realisoitu

 

FEMIININEN JOHTOPÄÄTÖS ABDUKTIIVISTA

Kun femiininen tapa tuottaa tietoa on näin erilainen kuin maskuliininen, ei femiininen tietoteoria pitäydy päättelyssäänkään pelkästään deduktiossa ja induktiossa. Miesten suosimassa deduktiivisessa tutkimuksissa argumentoidaan formaalin logiikan sääntöjen mukaan. Tutkimus on systemaattista, fragmentaarista, sekvenssinomaista, hierarkkista, datakeskeistä ja deskriptiivistä.

Abduktio täydentää induktiivista ja deduktiivista tutkimusta. Abduktiivisessa tutkimuksessa havaintojen tekoon jokin johtoajatus, joka "kaapataan" (abduction = kaappaus) (9). Grönforsin mukaan tällainen johtoajatus voi olla luonteeltaan intuitiivinen käsitys, jonka avulla sitten havaintoja tehdään, ja joka kartesiolaisessa tutkimuksessa ohitettaisiin ei-relevanttina tietona (10).

Abduktiiviselle tutkimusmenetelmälle on tunnusomaista intuitio ja tutkijan etiikka. Ongelma voidaan ratkaista loogisen päättelyn avulla, mutta myös epäloogisen, sillä: kulloinkin vallassa olevat tieteelliset normit ja vallitseva moraali määräävät, mikä on loogista ja mikä ei. Määrätyn ajattelun kutsuminen loogiseksi on Grönforsin mukaan "moraalinen tuomio". Päättelyn pitää olla eettinen. Tällöin etiikalla tarkoitetaan sitä oikeudenmukaisuuden normia, joka tulee ihmisen sisältä ja joka on ihmisessä hänen syntyessään. Vastakohtana on moraali, joka on ulkoa ja ylhäältäpäin asetettu. Eettisessä tiedon hankinnassa kiinnitetään huomio asioiden sisäiseen logiikkaan. Johtolanka voidaan hylätä tai muuttaa toiseksi missä tahansa tutkimusvaiheessa. Päämäärä on elämän säilyminen.

Abduktiivinen tutkimus pohjautuu empiirisiin faktoihin ja havaintoihin, mutta myös kokemuksiin. Tutkimus etenee kuin mosaiikkitaulu, jossa yhden osan muuttuminen vaikuttaa kaikkien muiden osien sijoittumiseen. Työn tuloksena ei saada totuutta yhdestä ilmiöstä eikä selvitetä ominaisuuksia tietystä objektista, vaan tutkimus on kokonaisuus, joka välittää maailmankuvan. Tämä tarkoittaa, että tutkija itse ja tutkijan elämänkonteksti on osa tutki musta ja myös, että itse tutkimuksessa empiirinen aineisto koostuu eri kerroksista. Tutkimusmenetelmä on tällöin osa tutkimustulosta.

 

FEMIINISIÄ TIEDON LÄHTEITÄ

Abduktiivinen tutkimus vastaa femiinistä maailmankuvaa, joka on kokonaisvaltainen. Äärimmillään femiininen tutkimus on suoraa, ilmaisevaa, intuitiivista, subjektiivista ja relationaalista. Aikakäsite on syklinen tai orgaaninen, ei kronologinen. Tilakäsite tarkoittaa elämän sisäistä kehittymistä, ei ainoastaan ulkoisten elinolosuhteiden turvaamista. Organisaatiomalli on horisontaalinen, ei hierarkkinen.

Nainen kerää tietoa vuorovaikutuksessa, jossa toimitaan tyypillisesti pienissä kahden tai kolmen hengen keskusteluryhmissä, ei suurissa julkilausumissa ja kongresseissa. Tapahtumia ei tulkita pelkästään sanojen ja tekojen pohjalta, vaan myös ei-kielellisten vihjeiden pohjalta. Kun on kyse puheesta, tulkinta tapahtuu kasvonilmeiden, äänensävyn tai asennon perusteella. Empaattisuus ja palaute antavat lisätietoa. Harding ja Hintikka puhuvat nykytieteen yhteydessä seksistisestä vääristämisestä. Heidän mukaansa patriarkaalinen tiede pohjautuu käsitteellisen ajattelun ytimeen. Immanentti tieto pohjautuu vaistoon ja intuitioon, ei mekaanisesti todistettaviin faktoihin (17). Intuition kautta saatua tietoa ei voi empiirisesti testata eikä havaita pelkästään viiteen aistiin perustuvalla tarkkailulla. Tämä ei tarkoita, että immanentti tieto olisi yliaistillista. Kaikki eivät vain tunnista vielä näitä tietokanavia. Immanentti tieto vaatii henkilökohtaista tietoisuutta elämää suuremmista asioista. Se on ihmisen sisällä, kunhan sille vain annetaan tilaisuus tulla esille. Se kuuluu siihen platoniseen traditioon, jonka mukaan "kaikki tieto olevaisesta ei ole aisti emme vallassa, vaan sisällämme vaikuttavassa jumalallisessa kipinässä".

 

PUHE JA SANAT YHDISTETTÄVÄ YMPÄRISTÖÖN

Tieteellinen tieto ilmaistaan kielellisesti tai numeerisesti. Erityisesti empiirinen opillinen tietoperusta välittyy vain ja ainoastaan kielen avulla. Kuitenkin kieli on välittäjänä rajallinen. Albert Einstein on sanonut, että jos hän olisi pitäytynyt kielen luoman maailman rajoihin hän ei olisi saavuttanut keksintöjään. Intuitiivista tietoa ei voi aina edes ilmaista käsitteillä.

Sanoille ja käsitteille ei myöskään voi muodostaa yksiselitteisiä merkityksiä. Tämän tietävät erityisesti kielenkääntäjät. Merkitykset syntyvät sanoja käyttävien ihmisten kasvu ja kouluttautumisympäristössä. Kieli on aikaan ja paikkaan sidottu. Ludwig Wittgenstein sanoo: sanan merkitys tulee esille sen käytössä. Tieteellinen väittely on siten kiinnostava vain, jos väittelijät ovat omaksuneet käsitteet samasta lähteestä. Joidenkin tutkijoiden mukaan kuva on verrattomasti parempi tapa lisätä ymmärrystä jostain kohteesta kuin puhe. Siksi he kehittävät malleja teorioiden siasta (12).

Naisten kielellistä valta-aluetta on ollut arkinen ja intiimi puhe (13). Naiset ovat harvoin olleet julkisen tai virallisen kielen käyttäjiä. Tässä on yksi syy siihen, miksi naisen historiaa on vaikea tutkia perinteisillä empiirisillä menetelmillä.

Tutkimusmenetelmänä semantiikka on silta maskuliinisen mittaavan ja eksaktin tieteellisyyden ja femiinisen aistillisen ja holistisen tutkimuksen välillä. Semanttisilla menetelmillä saadaan esille merkityksen mielekkyys (14). Semantiikan avulla on mahdollista osoittaa, miten inhimillinen olemassaolo ja kulttuuri vaikuttavat oppeihin ja teorioihin. Tutkimusmenetelmä on tällöin osa tutkimusta.

 Samoin kuin kieltä, on myös luontoa vaikea tutkia empiirisesti. Kun nykyaikainen tiede sai alkunsa 1600luvulla, tieteen päämääräksi tuli ihmisen herruus luonnon yli. Isäjumalasta tuli Luontoäidin korvike1s. Mitä enemmän tieteellinen rationaliteetti kehittyi sitä enemmän ihminen erottautui luonnosta. Maailman piti olla hallittava. Luonnon lakeja ei vielä pystytä hallitsemaan.

 

NAISELLA ON IMMANENTTIA TIETOA

Ristiriita kartesiolaisen ja femiinisen tietoteorian välillä on suuri. Tieteessä ei oteta huomioon, että ihminen kartuttaa tietoperustaansa eläessään ja elämän ehtojaan (ravinto, suoja, lisääntyminen) täyttäessään eikä pelkästään kumuloimalla menneitä tapahtumia. "Praktista järkeä käyttävä ihminen" joutuu elämänsä aikana hyväksymään väitteitä, joita ei voida osoittaa tosiksi teoreettisen järjen alueella (16). Ihmisellä on myös synnynnäistä tietoa.

Ihminen voi tietää asioita, vaikka ei ole niistä koskaan lukenut tai niitä ei ole vielä koskaan tieteellisesti tutkittu. Se on immuuni muille näkökohdille. Patriarkaalisen tiedon merkitykset ovat niin syvässä, että nykyisillä menetelmillä niihin ei päästä edes käsiksi. Esimerkkinä tästä on, että naisten tutkimus ja toimintatapaa vähätellään ja naisten työtä alistetaan. Juuri alistamisen menetelmät kuuluvat heidän mukaansa käsitteellisen ajattelun "immuuniin" ytimeen. Tiede määritellään "yleispätevien ja varmojen tietojen kokonaisuudeksi". Todetun säännön mukaisuuden perusteella päätellään toisia, sinänsä tuntemattomia tosiasioita. Tieteellinen menetelmä pyrkii ole maan toistettava, objektiivinen, mitattava ja perusteltu. Eräs amerikkalaisten naissosiologien, Barrin ja Birken haastateltava sanoi:

"Jokaisella on luonnollinen intuitio siitä mitä maailmassa hänen ympärillään tapahtuu. En ole tieteellinen, mutta se ei tarkoita, etteikö minulla olisi tiedon intuitiivista tunnetta asioista." (18)

Tämä nainen luotti reippaasti omaan immanenttiin tietoonsa siihen josta ihminen saa tietoa elämällä ja hiljentymällä.

Osmo Lampinen kirjoittaa (19), että intuitio syventää älyllistä tietoa. Hän siteeraa Radhakrishnanin ajatusta, että intuitio on samaistumalla saatua tietoa asioiden aitoudesta. Intuitiossa ihminen tulee yhdeksi tiedon kohteen kanssa. Tieto ei ole minän ulkopuolella, vaan osa minää.

Intuitiivisen tiedon vastaanottaminen ja hyödyntäminen vaatii samanlaista ehdottomuutta ja rehellisyyttä kuin tieteellisen tiedon kehittäminen. Ihminen sensuroi aisti-ilmiöitä, ja jopa terve järki, arvostelukyky, fantasia ja muisti joutuvat ankaran itsesensuurin kohteeksi. Kun meidät on opetettu arvostamaan ulkokohtaisia asioita, joudumme peittämään oman sisäisen äänemme.

Aivan kuten tieteellinen tieto vaatii pitkän kouliintumisen, niin myös intuition ja immanentin tiedon esille kaivamiselle täytyy uhrata aikaa. Keskeistä on pois oppiminen. Ihminen on sivistyessään etääntynyt pitkälle itsestään. Aivot ovat sopeutuvaiset ja tottelevat _käskyjä. Aito tieto on erotettava siitä, mikä on pelkästään järjen ja opetuksen vaikutuksesta tarrautunut ihmismieleen. Aino Saarinen kirjoittaa purkamis- ja rakentamisprojekteista alistavia valtarakenteita tutkiessaan. Samaa ajatusta voi soveltaa myös femiinistä tietoteoriaa kehiteltäessä. Entisen purkamista ja uuden rakentamista ei voi aloittaa ennen kuin alistavat valtarakenteet on tunnistettu.

Femiiniseksi tietoteoriaksi voi mielestäni kutsua sitä koko kenttää, josta sulautumiskulttuuria edustava nainen ammentaa tietonsa. Individualistit käyvät lakkaamatonta itsenäisyystaistelua ja näkevät maailman koostuvan hiukkasista." (23)

 

FEMIINISEN TIETOTEORIAN NELIKENTTÄ

Empiirinen tietoteoria

(1) Faktateto (3) Luonto

Toistettavuus Tarkkailu

Opillinen tietoperusta Kokemuksellinen tietoperusta

(2)Kieli (4)~Immanentti tieto

Fiosotia Intuitio

Esoteerinen tietoteoria

 

Kaaviossa on pohjana Tuula Vaskilammen vaihtoehtoterveydenhoitoa varten kehittämä malli.

Nelikentässä erotetaan kokemuksellinen tieto, jonka olemme oppineet sosiaalistumisprosessissamme (elämällä) ja opillinen tieto, jota meille on varta vasten opetettu koulussa. Nelikentässä erotetaan myös tieto, jonka ihmiskunta on hankkinut kirjoittamalla (historia) ja mittaamalla (arkeologia) siitä tiedosta, minkä hän saavuttaa muiden kuin viiden aistin välityksellä.

 

SAATTOHOITOA VANHAN TIETEEN LUOMUKSILLE

Äiti Maata voidaan hoivata vain ottamalla tutkimukseen vakavasti mukaan femiininen tietoteoria. Tietoperusta on oltava huomattavasti laajempi kuin aikoinaan isänmaata suunniteltaessa. Tieteellisen koulutuksen saaneet oppineet miehet loivat valtiollisen yhteiskuntajärjestelmän, joka selvästi erottuu luonnon järjestelmästä. Tälle vanhuudenhöperölle ja riutuvalle valtiolle tulisi tarjota saattohoitoa. Sillä ei ole enää omia menetelmiä selvitä edes itse itselleen aiheuttamista ongelmista, saati sitten luonnon saastumisesta.

Barrin ja Birken mielestä "tarvitsemme enemmän avoimuutta erilaisia tietämisen tapoja kohtaan kehittääksemme potentiaalisia apuvälineitä uuden tiedon saamiseksi luonnollisesta maailmasta". Heidän mukaansa suku puoli vaikuttaa kokemukseen niin syvällisesti, että se väistämättä ohjaa tutkimustakin (21).

Kartesiolaiseen tieteeseen perustuvan tutkimuksen rinnalle on nousemassa Aino Saarisen sanoin naisliikkeen virittämä "älyllinen seikkailu", joka on samalla "poliittismoraalinen haaste länsimaiselle sivilisaatiolle ja sen itseymmärrykselle, käsityksille kulttuurista ja kehityksestä" (22).

Parmenideen ja Demokritoksen väittelyssä ei tarvitse julistaa voittajaa. Mittaavan, toistettavan ja objektiivisuu teen pyrkivän tieteellisen tiedon rinnalle mahtuu myös kartesiolainen ja femiininen epistemologia:

"Jokainen ihminen tuntee nämä kaksi perusteoriaa, onhan jokainen elänyt itsessään symbioosivaiheen eli ollut osa äitiään ja yksinäisyyden vaiheen eli nuoruusiän. Kollektivistit ovat yhä riippuvaisia äidistään. He tulkitsevat maailmaa aaltoperspektiivistä. Individualistit käyvät lakkaamatonta itsenäisyystaistelua ja näkevät maailman koostuvan hiukkasista.” (23)

Tieteellisen tutkimuksen arvostus jatkaa menestysmatkaansa, vaikka jo nähdään, että tieteellisen tarkka maailma supistaa ihmisen itsensä toimintaedellytyksiä, ennen kaikkea luonnon monimuotoisuutta ja ihmisen aisteja. Koska tieteen todellisuudenkuva on rajoittunut, se tarvitsee rinnalleen muuta tietoa. Enää ei kehitetä uutta konetta jonkun tuotteen valmistamiseksi, vaan tehdään selvitys tuotteen koko elinkaaresta, sen ekologisista ja eettisistä vaikutuksista niin luontoon kuin ihmiseenkin. Ihminen ei voi seurauksitta uhmata luonnon toimintoja. Mitä intelligentimpi hän on, ei välttämättä tieteellisempi ja rationaalisempi, sitä paremmin hän aistii luonnon reunaehdot. Tieteellinen tutkimus tarvitsee "esoteeriset" tuntosarvet.

 

MIEHEN JA NAISEN ERILAISUUDEN HYÖDYNTÄMINEN

Jos hyväksytään teesi sukupuolielinten ja sukupuolikäyttäytymisen vaikutuksesta ihmisen tiedonhankinnan tapaan, tulisi käydä keskustelua itse seksuaalisesta intohimosta ja se tyydyttämisestä. Syy miehiseen mekaaniseen, ulkokohtaiseen, hallittavuuteen ja alistamiseen perustuvaan tutkimustapaan johtuu fallisesta potenssista eli miehen siittimen purkautumistarpeesta tai sen estämisestä. Maailman parantamiseksi on hyvä kehittää femiinistä tietoteoriaa, mutta samalla tulisi miettiä, miten kanavoida miehen potenssia ja myös ejakulaatiomenetelmiä. Seksuaalisessa energiassa ja intohimossa itsessään on ihmiskonna kannalta suuria kehitysmahdollisuuksia (24).

 

 

VIITTEET

1. Käytän sanaa femiininen erotuksena biologisen (naisellinen), kulttuurisen ja sosiaalisen (feministinen) naistutkimuksen käsitteestä ja ymmärrän femiinisellä aistillista naisnäkökulmaa. Se tarkoittaa itämaalaisittain naisen magneettista jin-energiaa erotuksena miehen sähköiseen jan-energiaan. Olen tietoinen esim. Toril Moin jaottelusta feministinen, naispuolinen, naisellinen.

2. Ginzburg 1980.

3. Nousiainen 1992, s. 15. 4. French 1986, s. 617.

5. Wager, s. 15, aito Evelyn Fox Keller 1988. 6. Näre 1989.

7. Näre1989,s.277. 8. Näre 1989, s. 278.

9. Grönfors 1985, s. 33, s. 37. 10. Grönfors 1985, s. 36.

11. Harring ja Hintikka 1983, s. ix. iAJ

12. Antti Hautamäki, HS 20.12.1996.

13. Laitinen 1989, s. 249.

14. Horn 1992.

15. Näre 1989, s. 277.

16. Nousiainen 1992.

17. Barr&Birke1994,s.474.

18. Barr & Birke 1994, s. 478.

19. Lampinen 1996 96, s. 2.

20. Saarinen 1988, s. 6.

21. Barr & Birke 1994, s. 480.

22. Saarinen 1988, s. 20.

23. Zohar 1993, s. 109.

24. Horn 1999.

KIRJALLISUUS

Jean Barr & Lynda Birke, Women, Schence, and Adu Education: Toward a Feminist Curriculum. Women's Studies Int. Forum, VoI 18, 4/1994.

Drude Dahleruo, Learning to live with the state. State, Market and Civil Society: Women's Need for State Intervention in East and West. Women's Studies Int. Forum 1994/23.

Marilyn French, Vallan tuolla puolen: Nainen, mies ja moraali, Weilin & Göös 1986.

Carlo Ginzburg, Morelli, Freud and Sherlock Holmes: Clues an Scientific Metbod. History Workshop Journal1980/9, s. f 36.

Sandra Harding, Whose science? Whose knowledge? Open University Press 1991.

Harding, Sandra & Hintikka Merrill B. (toim.) 1983 Discovering Reality. Feminist Perspectives 0' Epistemology, Metapsycics, Methodology anc Philosophy of Science. Dordrecht & Boston & London: D Reidel Publishing Company

Satu Hassi, Käärme ja tiedon puu: Naisnäkökulmia tekniikkaan WSOY 1987.

Sara Heinämaa & Päivi Tapola, Shakespearen sisar puolet: Naisellisia lukukokemuksia. Kääntöpiiri 1994.

Leena Marketta Horn, Rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteen merkitykset Neuvostoliitossa vuosina 19171986: Semanttinen käsiteanalyysi neuvostomarxilaisesta kielestä. Neuvostoliittoinstituutin julkaisusarja (A 15) 1992.

Marketta Horn, Ekoeroottinen vallankumous: Ajatuksia ekologiasta, erotiikasta ja etiikasta. Kopijyvä 1999.

Jänicke Martin, Staatsversagen Die Ohnmacht der Politik in der Industriegesellschaft.

Lea Laitinen, Mikä on kielen subjekti? Teoksessa Sara Heinämaa (toim.), Naisen tieto. WSOY 1989.

Osmo Lampinen: Intuition puolustus, Tiedepolitiikka 4/96, S. 3

Liisa Nieminen, Objektista subjektiksi. Teoksessa Riitta Turunen (toim.), Naisnäkökulmia oikeuteen. Gaudeamus 1992.

Kevät Nousiainen, Oikeuden systeemi ja naisen arki. Teoksessa Riitta Turunen (toim.) Naisnäkökulmia oikeuteen. Gaudeamus 1992

Sari Näre, Naisen salattu tieto: kielletty halu. Teoksessa Sara Heinämaa, Naisen tieto. WSOY 1989.

Soile Pohjonen, Naiset, väkivalta ja rikosoikeus. Teoksessa Riitta Turunen (toim.) Naisnäkökulmia oikeuteen. Gaudeamus 1992.

Rose Hi1ary, Tiedeyhteisössä naisten asema ei ole parantunut. Haastattelu Johanna Mannila. Helsingin Sanomat 31.10.1994.

Aino Saarinen, Naistutkimus paradigmahaaste. Teoksessa Päivi Setälä & Hannele Kurki (toim.), Akanvirtaan: Johdatus naistutkimukseen. Yliopistopaino 1988.

Maaret Wager, Nainen vai tutkija? Tutkijanaisen identiteetti. Teoksessa Sara Heinämaa (toim.), Naisen tieto. WSOY 1989.

Tuula Vaskilampi, Vaihtoehtoinen terveydenhoito hyvinvointivaltion terveysmarkkinoilla. Studies in Education, Psychology and Social Research, Jyväskylän yliopisto 1992.

Danah Zohar, Kvantjaget. Månpocket 1993.

 

 

******************

 

  • Suomen Naistutkimuksen Seura, Jyväskylän yliopisto, 3.7.1995
  • Yhteiskuntapolitiikan laitos, Jyväskylä 

25.10.1995

Valtio ansaitulle eläkkeelle 

 

Valtio-opillinen diskurssi yhteiskunnasta sulkee pois naisen tavan tuottaa tietoa.  "Kirjallisen kulttuurin syntyminen merkitsi tavallisen kansan, sen mukana naisten sulkemista valtatraditioita luovan ja ylläpitävän eliitin ulkopuolelle." (Aili Nenonen) Nenosen mukaan arkipäivän läheisyys ja tunnesiteet vallanpitäjiin tekevät naisille vaikeaksi kehittää miesvallan kyseenalaistavaa folklorea ja maailmankuvaa. Vastaavasti feminististä laajennettua tietoteoriaa on vaikea soveltaa valtio-opilliseen tutkimukseen siitä yksinkertaisesta syystä, että valtio on käsitteellinen luomus. Sen tutkimisessakaan ei voi käyttää avuksi sellaisia tiedon lähteitä kuin luonto, kieli ja intuitio.  Ei missään luonnossa eikä ihmisen mielessä ole ajatusta valtiosta. Miten voi tutkia ja testata jotain, mikä on olemassa vain käsitteellisesti. Vaikka humanistisissa tieteissä yleensäkin tutkimuksen kohde on abstraktio,  ei se luo ongelmia. Voihan filosofi testata väitteitä itseensä, sosiologi perheeseensä ja historioitsija arkeologiaan?  Naisnäkökulmaa ei ole  saatu sopimaan valtiota tutkivan tieteenalan piiriin. Feministisessä diskurssianalyysissä valtio saa määreen "fallinen keinosiitin". Se siittää yhä uusia sopimuksia ja järjestelmiä. Ne ovat yhä kauempana luonnon ja luonnollisen ehdoista. Valtiotieteissä tutkimus on alusta loppuun saakka käsitteellistä.

Yliopiston valtio-opin laitoksen opettajista vain vajaa viisi prosenttia on naisia.  Helsingin yliopiston valtio-opin 22 dosentista kaksi on naisia.  Vain kolme suomalaista naista on väitellyt kansainvälisestä politiikasta, yksi itänaapurin politiikasta (mh). 

Kun itse olen 30 vuotta kuunnellut valtio-opin luentoja eri maanosissa ja joutunut suomalaisena politiikan tutkijana ottamaan kantaa Suomen ja sen itäisen naapurin suhteisiin, itsekritiikkini on ollut kovalla koetuksella. Takavuosina pystyin Yhdysvalloissa täysin vilpittömästi selvittämään, miksi Suomen ja Neuvostoliiton väliset suhteet ovat malliesimerkki rauhanomaisesta rinnakkainolosta. Sen sijaan Saksassa, missä niin käsitteen rr määritelmä kuin käsitys Suomesta valtiona (sotakorvausten maksusta huolimatta) oli toinen kuin Yhdysvalloissa, yritin isänmaallisena suomalaisena selittää yhtä vilpittömästi, miksi Suomi ei ole alistunut rr suhteisiin itäisen naapurinsa kanssa.

Valtio-opin tutkijana olen alkanut vasta väitöskirjani valmistuttua ymmärtämään, että ehkä ei sittenkään minun käsityskykyni rajallisuus, vaan itse valtio-opin rajallisuus teki opinnoistani niin turhauttavan. Valitessani valtio-opin tieteenalakseni halusin tutkia eri kansojen mahdollisuuksia elää rauhassa rinnakkain. Valtio-opissa on kuitenkin kyse johtajuudesta, valtataistelusta, hierarkioista, säännöistä, rajoista ja ennen kaikkea kirjallisista sopimuksista. Kevät Nousiainen kirjoittaa:

"Oikeustieteen opiskelijana ja tutkijana minua on vaivannut kokemus oikeustieteen lähtökohtien ja arkisen kokemusmaailmani jollakin tavoin perustavanlaatuisesta erosta. Oikeustieteen perusteet ovat tuntuneet itsessään johdonmukaisilta, mutta viime kädessä oman elämänkokemuksen valossa vierailta ja vaikeilta ymmärtää. (3)

Vasta tutustuttuani feministiseen ja ekofilosofiseen kirjallisuuteen ja seurattuani valtiollisen Suomen eksistentiaalisia eli kestävään kehitykseen ja palkkatyöhön liittyviä vaikeuksia ymmärrän, miten kaukana elämän perusedellytyksistä valtio ja yleensä ajatus valtiosta on. Ihminen tarvitsee kyllä ympärilleen yhteisön kehittyäkseen, mutta valtavat byrokraattiset järjestelmät ja sotalaitos ovat paisuneet yli järkiinsä tulleen ihmisen käsityskyvyn.

Naisnäkökulma tarkoittaa, että tutkimus on tavoitteellista. Sillä on positiivisen kehittämisen tarkoitus, emansipaation lisääminen tutkimuksen avulla. Tutkimuskohteet nousevat konkreettisesta todellisuudesta eivätkä tieteen sisäisistä johteluista. Tutkimuksen taso on omakohtaisesti koettavien arkikokemusten taso. Tutkimusongelmaa ratkaistaan sisältäpäin, ei subjekti-objekti erotteluna. Tarkoituksena on tutkimuskohteen ymmärtäminen. (Ritva Kivikangas)  Naisen älyllinen seikkailu suuntautuu suoraan länsimaisen sivilisaation valtarakenteisiin ja ydinarvoihin. Naisten ei siis kannata hämmästellä sitä, että he eivät ole tervetulleita akateemiseen maailmaan.  

Käsitys valtiosta on laajennettava käsityksesi elämästä ja elinehdoista yleensä, jotta nainen voi osallistua täysin rinnoin tutkimukseen.  Miten monet arkielämään vaikuttavat asiat kulkeutuvat ilman passia ja viisumia keinotekoisten valtiollisten rajojen yli. Nykyisissä valtioissa on ylivalta kansainvälisillä monopoleilla ja tieteellisesti testatuilla koneilla, ei suinkaan valtion perustana olevalla demokraattisella päätöksentekojärjestelmällä. Rikkilaskeuma ei pysähdy valtiollisen rajan kohdalla odottamaan kulkulupaa.

Länsimaisen valtion perustana on käsitys, että julkinen ja yksityinen voidaan erottaa toisistaan. Sosialistinen teorio valtiosta meni vielä pitemmälle: yksityistä elämää ei tarvitakaan. Mihin näistä malleista mahtuu nainen, joka joka hetki joutuu potentiaalisesti vastaamaan kehityksestä kantamalla sisällään - ei itsensä ulkopuolella - uutta sukupolvea? Valtiollisessa järjestelmässä nainen ja mies voivat olla yhdenvertaisia ja samanarvoisia vain toisiinsa vaihdettavuuden merkityksessä.

Valtioiden ja kokonaisten järjestelmien hajoaminen lähes päivästä toiseen osoittaa lopullisesti noin 300 vuotta vallinneen valtio-opin mielettömyyden. Muutokset Iranissa, Saksassa ja Venäjällä olivat yllätyksiä tutkijakunnalle. Perinteiset tutkimusyksiköt ovat kaatuneet, tutkimukset menettäneet kiinnostavuutensa. Sovjetologia parhaimpana esimerkkinä.

 

Keskeneräinen kansanvalta

Suomessa naiset ovat "saaneet" lähes ensimmäisinä maailmassa oikeuden osallistua valtiolliseen päätöksentekoon. Kun naisille on luovutettu yhä suurempi pala valtiokakusta, on kuviteltu, että tasa-arvo edistyy päivähoitoa ja kiintiöitä lisäämällä. Nyt valtio-oppineet naisemme kirjoittavat keskeneräisestä kansanvallasta.

Käsitykseni mukaan valtio-tasolla naisella ei voikaan olla tasa-arvoa. Mitä äänestää vaihtoehdon A ja B välillä, kun C tuntuisi oikealta. Miten alentavaa on tavoitella kiintiöitä miesten maailmassa, miesten ehdoilla. Simon de Beauvoiria pidetään pohjoismaisen "hyvinvointivaltion" oppiäitinä. Hänen mukaansa tekniikka, ehkäisytekniikasta kodinkoneisiin, tukee naisen tasa-arvoistumista. Sen sijaan saksalaisen sosiologin Ulrich Beckin mukaan tekniikka tekee naisten kotityöstä jätetyötä. Naiset tekevät kotona sen mitä tekniikalla ei voi muuksi muuttaa.

Sara Heinämaa kirjoittaa kirjassaan Shakespearen sisarpuolet: "Ne ihmiset, jotka viimeisen kahden tuhannen vuoden aikana ovat kirjoittaneet, maalanneet tai filosofoineet hyvin, ovat aina saaneet nauttia aterioista ja vain harvoin valmistaneet niitä." Valmiista aterioista ikänsä nauttineiden tiedemiesten kehittämä maailmankuva on rajoittunut ihmisten hengen tuotteisiin ja erkaantunut perustuotannosta.

Kun naiset ovat saaneet mahdollisuuden tehdä lapsista ja kotitöistä eli uusintamisesta irrotettua tutkimustyötä niin kuin tiedemiehet ovat aina tehneet, on naisista hyvää vauhtia kehittymässä miehiin verrattavia tieteentekijöitä. Nykyisellään naisen menestyminen yhteiskunnassa tai tutkimuskeskuksessa osoittaa, että hän on hyvä siinä missä mieskin on hyvä. Sara Heinämaa kysyy: ” Voiko alisteisessa asemassa oleva nainen - tai orja tai värillinen - tuottaa mitään omaa, jolla olisi positiivinen arvo, vai onko alistetun ainoa vapautumisen tie tulla hallitsijansa kaltaiseksi?”

Tutkijanaisen on luovuttava perimätiedosta ja intuitiosta. Tämä ei tietenkään johdu miehestä vaan maailman keskeneräisyydestä. Wagerin mukaan ammatilliset paineet luovat ristiriitoja sisäisten arvojen, vanhojen normien ja ulkoisten pakotteiden välille. Uusien normien ja maailmankuvan puuttuessa naisen tutkimusaika kuluu vanhoja teorioita ihmetellessä ja yrittäessä soveltaa niitä itse tärkeänä pitämiinsä ongelmiin. Tutkijanainen näyttää nostavan ongelmaksi ja tutkimuskohteekseen asioita, joita ei pidetä perinteisesti relevantteina.  Tämä on johtanut siihen, että tutkijanaiset vaikuttavat tieteellisessä yhteisössään "ailahtelevilta ja kevytmielisiltä". Wagerin mukaan kysymys on kuitenkin päin vastaisesta: he ovat enemmän vakavissaan kuin professionalistumisen kannalta olisi tarpeellista.

"Tutkijanaisen identiteettiä määrittää ulkopuolisuus, joka voi tuntua kipeältä, mutta samalla pakottaa luovuuteen ja rohkeuteen." (Wager 1989) Ei ole ihme, että "tutkijanaisen keskeisimpiä ongelmia onkin se, miten tulla otetuksi tutkijana vakavasti". Tutkija samaistuu tietämisen kohteeseen pikemmin kuin erottautuu siitä.

Sari Näreen mukaan tieteellinen toiminta on "fallisen potenssin sublimointia älyllisiin suorituksiin" (7). Hän viittaa Brian Easleaniin ja tarkoittaa käsittääkseni, että mies korvaa omaa seksuaalista ailahtelevaisuuttaan loogisen päättelyn avulla, mutta myös hallitsemalla tieteellisen tarkasti ulkopuolista maailmaa.

Siksi mies korostaa mekaanista ja ulkokohtaista tietoa. Luomalla ideoita, historiaa ja tiedettä, mies kompensoi kateutensa naiselle, joka pystyy synnyttämään elämää. Atomipommin keksiminen on Näreen mukaan esimerkki fallisen tieteen, raskaana olevan falloksen realisoitumasta.

Jos miehen tutkimuksen perimmäinen syy on vaillinaisuuden peittämisessä, tulisiko maailman muuttamisessa paremmaksi paikaksi puuttua silloin tieteelliseen tutkimukseen vai itse seksuaalisuuden vääristymään? Jos fallisen potenssin eli miehen siittimen purkautumistarpeen estäminen luo purkautumisen kaltaisia yksittäisiä ryöppäita ja siksi tutkimus on mekaanista, ulkokohtaista ja tähtää halittavuuteen ja alistamiseen, eikö tällöin olisi ryhdyttävä vilkkaasti keskustelemaan miehen potenssin tyydyttämisen nykyisistä harhapoluista? Kun maailma on nääntymässä ja ihminen sen mukana, kannaattaako keskittyä paikkaamaan tiedettä, liikennettä, energiankäyttöä? Eikö tulisi muuttaa käsitystä siitä, mihin oikeastaan miehen potenssia tarvitaan ja mitä kehitysmahdollisuuksia seksuaalisessa energiassa itsessään on?

 

 

 

Miesten tiede, naisten tutkimus - laajeneva käsitys tiedosta

Nykyistä riskiyhteiskuntaa hallitsevat tieteellisesti testatut koneet ja prosessit. Koneet helpottavat ihmisen käytännön elämää. Konemaisten säännönmukaisuuksien löytäminen luonnosta ja ihmisen mielestä kiehtoo tiedemaailmaa. Teoria ja käytäntö lyövät kättä päälle.

Yhä enemmän tieteellistä tutkimusta tarvitaan ennen kuin olemassaolon arvoitus ratkeaa. Tiedettä tarvitaan myös ratkaisemaan sen itsensä luomat ongelmat. Siksi on luonnollista, että tieteen tekijäksi toivoo moni. Kukapa ei haluaisi hallita ympärillään kasvavia riskejä ja ohjata tulevaa kehitystä? Tieteen ansioksi on luettava, että tiedämme paljon siitä, mitä avaruudessa tapahtuu ja kuinka paljon hiilidioksidia puu tarvitsee alkaakseen voida huonosti. Tieteen ongelma on, että vakavista vaaroista saa tietoa vain teoreettisen ajattelun ja tieteen omilla tuntosarvilla. Radioaktiivinen laskeuma ei haise, tunnu eikä näy. Muilla tiedon hankinnan tavoilla ei ole käyttöä.

Koska tieteellisesti testattujen koneiden ja teorioiden toimintahäiriö aiheuttaa totaalisia tuhoja, on näiden vaarojen hallitsijoilla - tiedemiehillä - arvostettu asema yhteiskunnassa. Tämä ei tarkoita pelkästään tieteellisten tutkimuskeskusten yleistä kunnioitusta, vaan myös professorien yksinoikeutta päättää tieteen suunnasta.

Tieteen tekijät ja tieteellisen tutkimuksen suunnasta päättävä viranomaiset ovat aina olleet miehiä. Heidän oikeutenaan on valita ja nimetä ne, jotka saavat osallistua pitkäjänteiseen tieteelliseen toimintaan. Naisten asemaa on yleisen tasa-arvokeskustelun seurauksena alettu pohtia ja parantaa. Miten saada naisestakin miehen veroinen tieteen tekijä?  Vähemmälle huomiolle on jäänyt pohdinta tieteellisesti perustellun tutkimuksen arvosta yleensä ihmiskunnan henkiinjäämiskamppailussa.

Minään muuna aikana ei tieto ole ollut yhtä totaalisesti tieteellisen tutkimuksen varassa kuin nykyään.

Noin 90 prosenttia kaikkina aikoina toimineista tieteenharjoittajista elää ja työskentelee tällä hetkellä. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa ihmisen kehosta tunnetaan solujen molekyylitkin, mutta ihmisestä itsestään ei tiedetä sen enempää kuin tieteellisen tutkimuksen alkuhämärissä eli noin tuhat vuotta sitten.

 

Tieteen rajat

Nykyisessä tieteen muovaamassa maailmassa on kaksi ikävänlaista tunaria: luonto ja ihminen. Tieteellisestä tutkimuksesta huolimatta luonto, ihmisen elämän perusedellytys, voi yhä huonommin. Luonto alkaa osoittaa nääntymisen merkkejä. Se on joutunut tieteellisesti testattujen tuotteiden raaka-ainevarastoksi ja kaatopaikaksi.

Toinen yhä huonovointisempi on ihminen. Ihminen näyttää voivan sitä huonommin mitä enemmän tekniikkaa ja valmiita käyttäytymisnormeja on hänen ympärillään. Ihmisen tunteet ja elämykset, seksuaalinen voima ja esteettinen kaipuu eivät ole tieteellisesti mitattavissa tai ennustettavissa. Tieteellisen tarkasti ja järkevästi perusteltu hanke ei jostain käsittämättömästä syystä toimikaan turvallisesti. Suuren onnettomuuden sattuessa puhutaan inhimillisestä erehdyksestä.

Tiede määritellään yleispätevien ja varmojen tietojen kokonaisuudeksi. Yhden todetun säännönmukaisuuden perusteella päätellään toisia, sinänsä tuntemattomia tosiasioita. Tieteellinen menetelmä on toistettava, objektiivinen, mitattava ja perusteltu.

 

Tässä kirjoituksessa pyrin osoittamaan, että luonnon ja ihmisen pahaolo ei johdu tieteestä sinänsä, vaan yhteiskunnasta, joka on nostanut tieteellisen tiedon ylitse muiden tiedon hankintatahojen sekä valtiosta ja pohjana olevasta patriarkaalisesta ajattelusta. Nykyisessä teknisesti pitkälle kehittyneessä ja luonnosta erkaantuneessa yhteiskunnassa on synnytetty harhaluulo, että ainut tapa tietää olevaisesta perustuu tieteellisiin menetelmiin. Muunlaista tietoa kutsutaan marginaaliseksi, satunnaiseksi tai huuhaaksi eikä sen tuottajia palkita yleisellä arvostuksella eikä paksulla tilipussilla.

 

******************

 Naismainen tutkimus

 

  • monitieteisyys
  • kokonaisvaltaisuus
  • myyttisyys
  • intuitiivisuus
  • subjektiivisuus
  • relationaalisuus

 

  1.  Käsitys yhteiskunnasta: Sattumanvarainen abstraktio, ajatusrakennelma
  2. Tutkimuksen tarkoitus: riisua valtiolta sen mystisyys ja ideologisuus, strategiset  ja turvallisuuspoliittiset oppirakennelmat (mitä niiden takana)
  3. Naisten ulkopolitiikka: lähdetään kirjaimellisesti tapaamaan toisia ja puhumaan yhteisistä huolista yli rajojen

Tuija Parvikko:  ”Sooloilen oman tieteenalani ja kaikkien mahdollisten muiden tieteenalojen reuna-alueilla. Tutkijana olen tirkistelijä, joka ei osaa oikein asettua minnekään ja jota ei oikein minnekään haluta hyväksyäkään.

 

Lisensiaattityön esittelytilaisuudesta

Kun muutama viikko sitten tarkastettiin erästä lisensiaattityötä Itämeren valtioiden regionalismista, professori Esko Antola kertoi, että puhuttaessa valtioista, on aina kyse vallasta. Vastakkain ovat idealistinen ja realistinen koulukunta sekä klassinen ja moderni näkemys. Antola halusi tietää tutkimuksen tekijältä, mistä oli kyse.

Tie on ollut kivikkoinen.

Professori Raimo Väyrynen lueskeli ja sanoi: kirjallisuusviitteet täytyy olla tarkkoja ja translitterointi venäjäksi. Attribuutteja ei saa käyttää.

Dosentti Ilmari Susiluoto: etymologia on oltava mukana.

Jyrki Iivonen tarkensi vuosilukuja ja huomasi muutaman arvossapidetyn sovjetologin puuttuvan kirjallisuusluettelosta.

Erityisen deskriptiivisiin kappaleisiin, kuten neuvostoliittolaisia väitöskirjoja käsittelevään lukuun, Iivonen pirullisesti huomautti: “Tämäkö on sitä feminististä tutkimusta?”

Kaikkien jälkeen meni formaalisten asioiden tarkistamiseen monta viikkoa. Tutkimuksen sisältöön en kerinnyt enää paneutua. Ymmärsin, että jos en feministisestä tutkimusotteestani pysty sanomaan enempää, on se vähäkin jätettävä pois.

Etsin käsiini aikaisemmin julkaisemiani juttuja naisista ja eroottisemmasta yhteiskunnasta. Niistä ei ollut todistusaineistoksi tähän tutkimukseen, koska ne eivät täyttäneet tieteellisyyden vaatimusta. Niitä ei oltu julkaistu tieteellisissä julkaisuissa. Naisten jutut ovat yleensä muistiinpanoja keskusteluista, luentomonisteita, juttuja lehdistä. Viitteenä niin kutsutussa tieteellisessä työssä niitä ei saa käyttää.

Tänään ilmestyneessä Politiikka-lehdessä Tuija Parvikko referoi Sara Heinämaan toimittamaa Naisen tieto -kirjaa. Siinä oikein todistetaan, että politiikan tutkijana nainen on kaksinkertaisessa marginaalissa.

  • Ensinnäkin kuka tahansa naistutkija epätieteellisine kysymyksineen on marginaalissa
  • Toiseksi politiikan tutkijoilla on edessään poikkeuksellisen miehinen, fallinen tieteenala.

Olen paljon pohtinut tieteellisyyttä. Mitkä nykyisissä tieteellisyyden vaatimuksissa edustavat turhaa tärkeilyä ja erityisesti maskuliinista maailmankuvaa? Minkä voin huoletta jättää pois ja silti vaatia että työni otetaan vakavasti?

Siitähän saan lisäaineistoa, kun kohta kuuntelen arvon herra tohtorien kritiikkiä. Tutkimukseni on siinä mielessä helppo nakki teille, että siinä on jopa kirjoitusvirheitä niin paljon, että jokaiselle sivulle riittää yksi. Suomenkieliseen Maciin ei vielä kuulu kirjoitusvirheiden paljastajaa. Toiseksi saattaa olla myös niin, että työn rakenne horjuu. Tämä johtuu siitä, että edessä oleva versio on osa laajempaa tutkimusta.

Minä puhun tässä abduktiivisesta tutkimusotteesta. Se ei ole induktiivinen eikä deduktiivinen vaan sen määrittelen tieteelliseksi holismiksi. Holistinen se on siinä mielessä, että siinä liikutaan eri tieteiden raja-alueilla tai kuten Tuija Parvikko sanoisi: sooloilen oman tieteenalani ja kaikkien mahdollisten muiden tieteenalojen reuna-alueilla. Tutkijana olen tirkistelijä, joka ei osaa oikein asettua minnekään ja jota ei oikein minnekään haluta hyväksyäkään.

Tieteellistä se on siinä mielessä, että tutkimuksen jokainen vaihe ja päättelyyn johtava prosessi on jäljitettävissä.