Päivitetty 18.12.2016

Mikä minua eniten ärsyttää (on vuosien varrella ärsyttänyt) Helsingin Sanomien tyylissä:

 

Surullista on, että poliitikot tarvitsivat mediaa viestiensä välittämiseen toimiessani Espoon kaupunginvaltuustossa 1984 - 1996 aivan eri lailla kuin ennen sitä ja sen jälkeen. Entisaikojen henkilökohtaisiin äänestäjäkontakteihin oli ani harvalla enää mahdollisuus, mutta vuosituhannen vaihtuessa pystyi jokainen avaamaan nettiin oman bloginsa.


Vihreät olivat outo ja pelottava liike vielä 1980-luvulla

Ohjaaja Atro Kahiluoto kertoo: "Helsingin Sanomat on yleisporvarillinen ja kaupunkilainen, se suhtautuu epäillen markkinoiden sääntelyyn ja ottaa yleensä torjuvan kannan vaihtoehtoliikkeisiin ja kansalaistottelemattomuuteen.” (toimittaja Jyrki Räikkä hs 20.11.2009)

”Vihreä liike oli alkuun epämääräinen ja huonosti organisoitu verkosto, joka yhdisti luonnonsuojelijoita, ydinvoiman vastustajia, kasvissyöjiä, feministejä, vammaisjärjestöjä, kansalaistottelemattomia, kehitysmaa-aktivisteja, hippejä ja poliittisen kotinsa menettäneitä entisiä liberaaleja. Entisiltä taistolaisilta vihreät omivat suhtautumisen tavan mielipide-eroihin: vain heillä oli hallussaan kiistaton lopullinen totuus. Muiden puolueiden kannattajia vihreiden huonosti peitelty besserwisserismi on ärsyttänyt välillä rankastikin… Alkuaikoina vihreät olivat eräänlainen perussuomalaisten edeltäjä: protestihenkinen porukka, joka ei löytänyt riittävästi vastakaikua yhdestäkään sen aikaisesta puolueesta.” 
(Juha Akkanen, hs pääkirjoitustoimittaja 4.4.2012)

Helsingin Sanomien nuivan suhtautumisen syy ekovihreään:  

Helsingin Sanomien päätoimittaja Paavo Rautio myönsi mahtavasti 6.7.2012: Tunnustan: en ehkä ollut riittävän kriittinen. Kuten aina isoissa prosesseissa: reaaliajassa ei näe tarinaa, juonen kulkua. Moni kaltaiseni toimittaja suhtautui (paisuttamiseen) ymmärtävästi. Syy asenteeseen oli inhimillinen hyväuskoisuus. Tai pikemminkin usko ratioon, järkeen, saattoipa mukana olla auktoriteettiuskoakin. Ehkä journalismi etsii vikoja liian pienistä asioista, yksityiskohdista.

Valitettavasti artikkelin otsikkona oli Mitä sanoit, kun euro leivottiin? Ja tunnustus jatkuu: ”Talouskriisi pakottaa myös journalismin miettimään, miten euroalueen rakentelua ja sen myöhempää toimintaa kuvattiin. Tilanne on velkakriisin tuiverruksessa vähän sama kuin Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen. Osattiinko olla ajoissa kriittisiä? Jos ei, niin miksei? Pääkirjoitustoimittajana minulle kuuluu taloutta ja Euroopan unionia käsittelevien pääkirjoitusten tekeminen. Tunnustan: en ehkä ollut riittävän kriittinen.”

Kuten aina isoissa prosesseissa: reaaliajassa ei näe tarinaa, juonen kulkua. Moni kaltaiseni toimittaja suhtautui euroalueen rakentamiseen ymmärtävästi. Syy asenteeseen oli inhimillinen hyväuskoisuus. Tai pikemminkin usko ratioon, järkeen, Saattoipa mukana olla auktoriteettiuskoakin ja kuten aina isoissa prosesseissa: reaaliajassa ei näe tarinaa, juonen kulkua.” (Paavo Rautio, hs 6.7.2012)

Miten osuvasti Ylen emeritus-ulkomaankirjeenvaihtaja Tapani Lausti kirjoittaa (Toisinajattelun tiekartta 2004) valtaeliitistä poikkeavien ajatusten puuttumisesta valtalehdistöstä:

"Yhä journalistit raportoivat useammin ajattelultaan liki pysähtyneiden poliitikkojen keskusteluja kuin kymmenien tuhansien ihmisten väittelyjä sosiaalifoorumeissa. The Independentin päätoimittajalta Andrew Marrilta kysyttiin, miksi lehdistö ei käsittele juuri lainkaan vaihtoehtoisten kansalaisliikkeiden toimintaa ja ajatuksia. Silminnähden nolona Marr sanoi, että lehtien on vaikea tarttua aiheeseen, koska juttujen ”koukuksi” ei löydy tunnettuja henkilöitä.
Koska markkinatalous on nyt virallinen totuus, jota monet pääkirjoitusten laatijat vahtivat komissaarien tunnetulla tarmolla, toisinajattelevan aineiston syrjäyttäminen on helppo perustella.
Poliittisen journalismin maailma on mielenosoittajien silmissä irtautunut liikaa todellisuudesta.

Amerikkalaiset tutkijat Edward Herman ja David Peterson analysoivat, minkälaisia intellektuelleja kansainväliset joukkotiedotusvälineet suosivat. Palstatilaa saavat ajattelijat, jotka eivät kyseenalaista vallanpitäjien käsityksiä ”asiallisuudesta”, ”poliittisesta korrektiudesta”, rodusta, vapaasta kaupasta, ”humanitaarisesta väliintulosta sekä Yhdysvaltain ja lännen sivistävästä vaikutuksesta maailmassa."

On niin ikään epätodennäköistä, että lehden päätoimittaja tai toimituspäälliköt olisivat suorin sanoin kehottaneet avustajaansa ottamaan näkyvästi etäisyyttä aktivisteihin ja Hyvöseen. Jokainen asioista perillä oleva sosiologi tietää, ettei vallankäyttö ole tehokkaimmillaan, jos sitä joudutaan toteuttamaan suorasanaisilla kehotuksilla tai uhkauksilla. Tehokas vallankäyttö hyödyntää ihmismielen halua mukautua sosiaalisiin normeihin ja ryhmäpaineeseen, jolloin kehotuksiin ja uhkauksiin ei juurikaan tarvitse turvautua. Yleensä ihmiset itseohjautuvat kiltisti ruotuun — korkeintaan leimaavien sanojen (”aktivisti”, ”trolli”, ”salaliittoteoreetikko”) lievästi patistamina. (Kunnianloukkaussyytös Helsingin Sanomista, Vastavalkea 27.8.2015 Vesa Raiskila)


Mainostajien kassavirta huomioitava

Sananvapauden puolustamisessa Hesari on kirjailija Juha Seppälän mielestä lähestynyt ajattelutapaa, jonka mukaan aatteista sivuun menevälle henkilökeskeiselle ja sensaatiohakuiselle uutisoinnille ei pidä asettaa esteitä. "Yhteiskunnallista merkitystä nähdään siinä, mikä on journalismin keinoin muutettavissa kassavirraksi. Parlamentarismin puolustamisen yhteydessä unohdetaan helposti kertoa, miten paljon ilmoitustuloja vaalimainonta lehdelle on tuonut."

”Uskoisitte jo, että sananvapautta käytetään systemaattisesti väärin ja media myy sitä, mitä se ensin saa ihmiset haluamaan tai sitten käy valtataistelua asemastaan. Ennen kaikkea lehtien tekeminen on rahan hankintaa tekijöille ja omistajille. Struktuurina sen moraali on hyvin lähellä huumekauppaa. Myydään sitä, josta saa potkua ja nostaa verenpainetta, ei sitä, mikä on tärkeää ja merkityksellistä tietää. (Eero Paloheimo)

Veikko Löyttyniemi arvostelee 15 vuotta hs päätoimittajana toimineen Keijo K. Kulhan kirjaa Elämää apinalaatikossa (2002, Kanava 3/2003) 

"Kulha esittelee sanomalehden tehtävää ja toteaa, miten lehden tekoon toimituksen lisäksi vaikuttavat monet tahot, kuten ”omistajat, talousjohto, ilmoitusmyynti, levikki, tekniikka, ja toimitus. Nämä kaikki voivat nähdä asiat eri tavalla, ja näiden kaikkien paineen alaisena sanomalehden päätoimittaja toimii ”sananvapauden vartijana”. ”Olosuhteet kahlitsevat osapuolet kaleerikulkueeksi: yhdenkin harha-askel voi suistaa sen reitiltään”, Kulha sanoo. 

"Luvussa Kustantajan valjaissa hän pohtii konkreettisesti päätoimittajan asemaa ja tehtävää. Luku on täyttä asiaa. On kuitenkin vahinko, että Kulha ei lainkaan määrittele, mitä hän tarkoittaa sanalla kustantaja. Kirjassa hän näet puhuu milloin kustantajasta, milloin talousjohdosta tai lehtitalon johdosta tarkoittaen milloin lehtiyhtiötä tai sen hallitusta, henkilöomistajaa tai toimitusjohtajaa. Kaikkien näiden tahojen ja lehden päätoimittajan väliset suhteet muodostavat monimutkaisen yhtälön, se miten tämä yhtälö kulloinkin on toiminut, muodostaa päätoimittajan työn kannalta olennaisen tekijät."

Kaupallisuus voitti tieteenpäivät Helsingin Sanomissa!

Hesari hehkuttaa kovasti tieteellisyyttään. Kuinka sitten kun Helsingin yliopistossa on tieteen päivät? Hesarin Minne mennä palstalla tilaisuudesta kerrotaan vasta muiden tärkeimpien menovinkkien jälkeen. Tärkeitä olivat
Huuliharppusoittaja Orionin elokuva-arkistosta.
Wanhan sataman häämessut: Mennään naimisiin!
Vasta näiden ensiarvoisen tärkeiden menovinkkien jälkeen tuli ilmoitus: Tieteenpäivät, vapaa pääsy, Ohjelma punoutuu vapauden ja sen rajojen ympärille. 350 tohtoritason tutkijaa esitelmöi yliopistolla.
Eikä hesarilla muuten ainuttakaan raporttia tilaisuudesta? (2017)


Hän luonnehtii Simopekka Nortamoa ”puhdasverinen sanomalainen”. 


Viihdyttävyys huomioitava

”Tämän päivän uutisjournalismissa on vähemmän arvioita ja analyysia – niitäkin enemmän hetkiä, tilanteita ja käänteitä. On vähemmän asioita ja kehityspiirteitä – enemmän ihmisiä, tunteita ja ristiriitoja. On vähemmän politiikkaa, joka pyrkii tavoitteisiin – enemmän politiikkaa, joka on valtapeliä.” (Olli Ainola, Kanava 7/2010)

Helsingin Sanomiakin on sanottu kehitettävän blogimaiseksi. En aluksi ymmärtänyt mitä se tarkoittaa, mutta sitähän se on: mielipiteitä. Kaikenlaisia toimittajien välihuomioita ja näkökantoja. Ehkä johtuu siitä, että olen jo vanha, mutta nuorten toimittajien mielipiteet eivät kiinnosta. Lehdestä haluan lukea tutkimustuloksia, tärkeiden ihmisten lausuntoja ilman toimittajien subjektiivisia kommentteja. Minua eivät kiinnosta hesarin nuorten toimittajien pikkunäppärät johtopäätökset. Joskus he voivat laajan kontaktiverkkonsa ja älykkyytensä avulla tuottaa jotain informaatiota, jota itse sitten ehkä yhdistelen eri lailla.


Kun lehti muuttui tabloidiksi, jäivät otsikot, kuvat ja mainokset entisen kokoisiksi. Vahinko, että tekstin annettiin niin paljon vähentyä!

11.10. Sivuääniä-palstalla Antti Majander kertoo: "Pekka Tarkka harmittelee kaiken menneen huonoon suuntaan, kun Helsingin Sanomien päätoimittaja Simopekka Nortamo jäi eläkkeelle 1992. Lehtitalossa alkoi voittaa alaa uusi suuntautuminen, yleisön oletettujen toivomusten kuuntelu ja ennakointi... HS:n tabloidisoituneessa kulttuuriosastossa musiikkiviihteen ylivalta alkaa olla huolestuttavaa, kun televisioesiintyjien ja lavatähtien palvonta saa populistisia, epä-älyllisiä muotoja ja tunkee tieltään painavampaa aineistoa."


Yksipuolinen edistysusko

Satavuotis-juhlapääkirjoitus: "Ihmiskunnan mahdollisuudet selviytyä lisääntyvät tieteellisten löytöjen ja toteutuskelpoisten keksintöjen tietä. Ihminen hallinnee jo vuonna 2020 painovoimaa kuin sähköä tänään ja fuusioenergiaa käytettäneen silloin kontrolloidusti. Synteettinen ravinto, kasvun kemiallinen säätely ja valtamerien viljely taas saattavat ratkoa ravinto-ongelmat. Nämä askeleet vaikuttavat kaikkeen inhimilliseen toimintaan työnteosta perhe-elämään." (hs 16.11.1989)

”Me teemme kaikkemme, ett te olette tyytyväisiä. Lukijat ja katsovat – kuten myös opiskelijat ja oppibisneksessä – ovat koko bisneksen ydin, ja he ovat aina ensisijalla.” (Susan  Deimhov, Sanoman uusi toiminnanjohtaja hs 24.9.15)

”Metropoliargumentaatioon kuulu ajatus siitä, että kaupungistuminen on Suomen kokonaisetu. Esimerkiksi Helsingin Sanomat edustaa tätä voimakkaasti. Kuva on kuitenkin yksinkertaistettu. On suurten grynderien etujen mukaista puhua jatkuvasta kaupungistumisesta. Se tarkoitta asunnontuotannon lisäämistä kasvualueilla. Tarjonta lisää kysyntää. Tilastot osoittavat että väestö keskittyy. Ongelma on siinä kenen ääni kuuluu.” Aluetieteen professori Hannu Katajamäki ja aluetutkimuksen emeritusprofessori Heikki Eskelinen.


Otsikointi turmelee objektiivisenkin jutun

Tuulivoimayhtiö Vestas vähentää 3000 työntekijää (27.10.2010). Ja tekstin alussa: ”Tanskalaisyhtiö aikoo sulkea neljä tuulivoimalakomponentteja valmistavaa tehdasta Tanskassa.” Saa käsityksen kuin tuulivoiman suosio olisi laskussa. Tekstistä paljon myöhemmin kuitenkin ilmenee, että ”yhtiön Kiinassa valmistaman tuuliturbiinin saa laivattua Tanskaan ja vielä asennettua paikalleen samaan hintaan, jolla tanskalaistehdas on vasta kattanut valmistuskulut. Lopulta tässä on kyse vain yhdestä asiasta, "kilpailukyvystä".

Niinpä en lue enkä ainakaan siteeraa etusivua enkä otsakkeita.

Matti Huuskonen (hs 22.11.09) halusi tehdä Risto Isomäestä totaalisesti naurettavan. Mistä hän nappasi vertauksen Napoleonin ja Hitlerin valloitushaluista? Huuskonen oli soittanut Isomäelle ja kirjoitti: "Hän laittoikin sähköpostia. Ajatusrakennelman ainoana, mutta sitäkin luotettavampana lähteenä on ollut "kolmen USA:n ilmavoimien kenraalin tekemä selvitys… Yhdysvaltalaiskolmikon tulos oli sen verran shokeeraava, että siitä kirjoittivat muun muassa New York Times ja Ilta-Sanomat. Sieltä Isomäkikin asian huomasi ja alkuperäislähteen jäljille pääsi. Valitettavasti häneltä taisi jäädä väliin Ilta-Sanomien paria viikkoa myöhemmin julkaisema jatkokirjoitus, eräänlainen laaja oikaisu. Siinä Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja Jukka Laaksonen arvioi, että kolmion laskelmissa oli noin miljoonakertainen virhe. Ai niin. Eivät tekijätkään mitään kenraaleita olleet, vaan kolme majuria, joilta taisi lipsahtaa huti lukuvuoden mittaisen esiupseerikurssin lopputyöhön."

Isomäen hauska vastaus oli seuraavan päivän Hesarissa: "On totta, että Medlin ja Nichelson olivat vuonna 1998 vasta majureita. Olen kuitenkin sittemmin alkanut tituleerata heitä ensin eversteiksi ja sitten kenraaleiksi, sitä mukaa kun heidän sotilasuransa on edistynyt." Muutenkin Isomäki tyrmäsi hienosti Huuskosen pikkunäppärät huomiot.


Onhan hs otsikointi ja juttujen valinta ärsyttänyt muitakin: ”Kun viime viikkojen valtavat lakkotapahtumat menivät lehdessänne ohi huomaamattomilla otsikoilla, tavallistakin tavallisemmalla painotyylillä (olisi odottanut vähintään mustareunaisia lakkosivuja päivittäin), nostettiin NKP:n jäsenten viivästyminen , tai mitä se nyt sitten olikaan, SKP:n puoluekokouksesta, teille raamituksen arvoinen etusivun juttu! Vasta suorastaan hämäävien väliotsikkojen jälkeen sai jostain pienellä lukea, että NKP:n edustajat ovat matkalla kotiin. (yleisökirjoitus 28.5.1984)


Huom. Keskisuomalaisen huippu oli otsikko: Berliinin ydinvoimasta luopuminen tulee odotettua kalliimmaksi. Jutussa kuitenkin selvitettiin, että kallis hinta johtuu loppusijoituksesta kalleudesta.  Ydinvoimasta luopuminen saattaa maksaa Saksassa jopa 70 miljardia euroa. Ydinvoimayhtiöt ovat varanneet rahaa ydinjätteen varastointiin ja ydinvoimaloiden purkamiseen 36 miljardia, mutta se ei uusien tietojen perusteella tule riittämään. Saksan hallitus harkitsee parhaillaan ydinvoimayhtiöiden panemista stressitestiin, jolla selvitettäisiin, onko niillä riittävästi rahaa varattu ydinvoimasta luopumiseen (ksml 21.4.2015)

Vain tietty asia on oikea

Antti Blåfield kirjoittaa Merkintöjä-palstalla 8.10. hiukan vaikeassa jutussaan Kunpa kansaa ei olisi: "Irlannin kansanäänestyksessä tulivat taas esiin syytökset Euroopan unionista Eliitin hankkeena ja ylikansallisena projektina, jossa edistetään talouselämän etuja kansalaisten sosiaalisten etujen ja perinteiden kustannuksella... ihmisten epäluulo taloudellista, poliittista ja virkamieseliittiä kohtaan on suuri... Kun kuuntelee EU-intomielten puheita ja lukee heidän kirjoituksiaan, joskus tuntuu, että kansa on välttämätön paha, joka pitää hyvällä tai pahalla pakottaa oikealle tielle."

Blåfield siteeraa Ulkopoliittisen instituutin tutkijaa Tiia Lehtosta, joka käyttää irlantilaisten yhteydessä sanoja kiukuttelu, "Tsekin ja Puolan vastarinta saadaan vielä murrettua". Blåfield kysyy: "Vastarinta murrettua. Missä arvoyhteisössä me elämme?... Timo Soini kirjoitti puolestaan eiliseen lehteen mielipidekirjoituksen Irlannin äänestyksestä: "Kansalaiset kautta unionin näkevät ja tietävät, että isoissa asioissa vain tietty oikea vastaus kelpaa."

Suomen valtamedia Helsingin Sanomat elää niin tiiviisti nykyisessä rakenteessa ja on mennyt mukaan hallituksen kielipeliin, että se otsikoi surutta ”suurten muutosten” tapahtumista, jotka ovat ”kasautumassa”, vaikka korkeintaan odotetaan lyhennyksiä sosiaalihuollon henkilöstön joihinkin kelpoisuusvaatimuksiin (hs 20.11. 2013.).

Helsingin Sanomat on tavoilleen uskollisena vaativinaan keskustelua muistakin vaihtoehdoista: ”Monipuolinen keskustelu taloudesta on toivottavaa”. Lehdessä viitataan Sixten Korkmanin neuvoon: ”On olemassa paremmin ja huonommin perusteltuja ajatuksia, mutta niitä kaikkia tarvitaan, jotta ymmärrys kasvaisi.” (hs pääkirjoitus 12.2.2014) Rakennemuutos muuttui rakennepaketiksi 2.12.2013. Nopeisiin muutoksiin on tarvetta, jotta usko Suomeen ei horjuisi kansainvälisillä lainamarkkinoilla. Suomalainen hyvinvointiyhteiskuntan malli on ongelmissa, tieto- ja viestintätekniikkaa parannetaan (hs 2.12.2014)


HS lisää pääkaupunkiseudun eriarvoistumista

"Taas kerran hs julkaisi karttoja joilla jaetaan pääkaupunkiseutu alueisiin eri tilastokriteerien perusteella. Mihin lehti pyrkii toistuvilla jakolinjojen vetämisillä? Osa lukijoista toki hykertelee: ”Meidän alueella ei asu köyhiä, ei ulkomaalaisia, ei perussuomalaisten kannattajia ja me olemme valveutuneita ja äänestimme.” Lehden julkaisemat alueiden luokittelut jäävät lukijoiden mieliin ja rakentavat mielikuvaa alueesta, jolla ei ehkä koskaan eläessään ole käynyt. Hs tapa jakaa pääkaupunkiseutu alueisiin eri kriteereillä on helppoa tilastojournalismia eikä johda mihinkään myönteiseen vaan syventää jakoa ja alueiden eriarvoisuutta ihmisten mielissä. Jakolinjakarttojen julkaiseminen ei pitäisi olla lopputulos, vaan toimittajan lähtökohta ja apuväline tehdä analyyttinen kirjoitus. Jos näitä jakolinjakarttoja vastedes julkaisette, miettikää harkiten: Kuka näistä oikeasti hyötyy? (3.5.2011 Mielipide, Jussi Kostiainen, Helsinki)"


Toimittajat olivat kuuliaisia Erkolle

Kjell Westöltä oli pyydetty puheenvuoro Helsingin Sanomien sarjaan valta ja vaikutus. Tuli mieleen suomettumiskeskustelu, kun Westö kirjoittaa: "Sen tiedän, että kun kunnianhimoinen yksilö menee Helsingin Sanomiin, Hufvudstadsbladetiin tai Yleisradioon töihin, instituutio muuttaa aina yksilöä enemmän kuin yksilö instituutiota, vaikka ei olisi toinen. Joskus tämä käy nopeasti, joskus hitaammin, mutta aina se tapahtuu. Siinä piilee sokaistumisen riski… Sanomalehden kulttuuritoimitus tuottaa silti arvostelujen rinnalla myös muuta. Itse haluaisin kulttuurisivuille lisää arvostelemisen pakosta vapaita, rohkeasti asioita yhdisteleviä, essee tyyppisiä tekstejä."

Erkon kiukunpuuskia pelättiin Sanomissa. Huhtamäen mukaan siitä seurasi, että Erkon esikunta oli uskollisempaa kuin paavi itse. Toinen arvioija sanoo, että johtajistossa "ajateltiin, mitä Erkko mahtaa ajatella ja tehtiin sen mukaan". (Iltalehti 7.5.2012) Suorapuheiseen tapaansa hän ei välittänyt suodattaa mielipiteitään, jotka varmasti kuuluivat myös käytävän puolelle. Hän oli vaativa esimies, jonka vuorollaan saivat kokea yhtiön toimitusjohtajat ja päätoimittajat.

Eläkkeelle jäädessään Helsingin Sanomien päätoimittaja Rosa Meriläinen viittasi kai Helsingin Sanomienkin sopuleihin (hs 31.5.2011): "Sopuli-ilmiö on oikeasti olemassa. Se ei ole vaarallista, että juostaan samojen uutisten perässä, vaan se, että toimitusten sisällä ollaan liian yksituumaisia. Ei hyväksytä kerettiläisiä ääniä, vaikka niin kuvitellaan. Toimituksissa pitäisi olla rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat huutaa, että keisarilla ei ole nyt vaatteita."

Koulu on tunnetusti varmin tapa aivopestä nuoriso vallitsvaan järjestelmään, hs ei halunut menettää tätä tilaisuutta: "Erkon kauas kantaviin avauksiin kuului myös Sanomien toimittajakoulu, joka tähän mennessä on kouluttanut yli 300 journalistia toimittajan työhön. Toimittajakoulun merkitys on ollut ratkaisevaa Helsingin Sanomien sisällön kehitykselle, mutta koulu on vaikuttanut myös koko suomalaisen sanomalehdistön menestykseen. Kirjoittavana journalistina hän ei ole jäänyt lehden historiaan.” (Janne Virkkunen hs 7.5.2012)

Erkko ilmoitti, ettei sen miehen nimi enää näy yhtiön lehdissä


Antti Majander jatkaa: "Kun Pekka Tarkka viisikymmenluvun lopulla aloitti HS:n kirjallisuuskriitikkona, hän kohtasi yllättävän haasteen. Paavo Haavikko oli keväällä 1958 haastanut lehtiyhtiön oikeuteen, kun Paula Talaskivi oli Ilta-Sanomien arviossaan vääristellyt hänen Munchhausen-näytelmänsä repliikkejä. Kirjailija vaati Mauno Saaren Haavikko-kirjan mukaan Sanomien pääomistajalle Eljas Erkolle sakkoja tai varojen puutteessa vankeutta ja voitti jutun. Erkko ilmoitti, ettei sen miehen nimi enää näy yhtiön lehdissä, Saari kertoo."

”Sanoma Osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja Aatos Erkko sai aikaan värinöitä lehtimaailmassa sanomalla, ettei ole tyytyväinen omistamiensa lehtien linjaan. Erkko arvioi, että Helsingin Sanomilla ole kykyä yhteiskunnalliseen uudistaakseen: ”HS on hyvä uutislehti. Sen asema on tätä nykyä varovainen ja jopa uusia ideoita torjuva, puhutaanpa sitten kulttuurista tai politiikasta. Instituutio tukee instituutiota. Kilpailu tekisi Hesarille hyvä.” (Ylioppilaslehden päätoimittaja Jarno Forsell – ja tietysti hs julkaisi osan artikkelista herättääkseen luottamusta lukijoissa 20.1.1995)

Eljas Erkko noteerattiin merkittävimmäksi sekä poliittisesti suopeaksi: energinen, pystyvä ja hyvin anglofiilinen. Toisaalta hieman kritiikkiäkin: Mr Erkko pitää liikaa voittavalla puolella olemisesta ja hänen vaimonsa terävä kieli tekee heidät seurapiireissä pelätyiksi.  (Vesa Vares hs 9.12.1996)

Erkon kuolemattomia totuuksia:

”Me olemme itsenäisiä ja pidämme siitä jyrkästi kiinni. Me olemme aina omalla linjallamme.” ( hs 27.7.1997)
”En ole koskaan tehnyt sitä mitä olisin toivonut tekeväni. Minuthan komennettiin tänne.” (hs 25.10.1998)
”En ole pyrkinyt mihinkään vallankäyttäjän rooliin. Valta on minulle aika vieras sana ja vieras tekijä.” (hs 25.10.1998)
”Minulla ei ole minkäänlaista vaikutusvaltaa Helsingin Sanomissa, vaan katson kuuluvani lähinnä oppositioon” (hs 1.4.2007)

Liikejohtajana Erkko karsasti johdon optio-ohjemia ja pörssiyhtiöiden kvartaaliraportointia. Hänen ihanteensa oli henkilöstöstään huolehtiva vanhan ajan patruuna. ”Olen aina lähtenyt siitä, että henkilöstön on saaava osansa voitosta. Mutta pörssi on vastaan. He katsova, että se on pois osakkeenomistajilta. Mutta suksikoot suolle.” Aatos Erkko, HS päätoimittaja ja useina vuosina Suomen rikkain mies (KSML 21.10.2014)

Toukokuussa 2012 Aatos Erkko kuoli. Oli kuin suurta koneistoa koossa pitävä pultti olisi pudonnut pois: vakiintuneet valta-asetelmat ja toiminnan lähtökohdat voitiin nyt asettaa kyseenalaisiksi”, Antti Blåfield kirjoittaa. ”Sanoman johtamisessa oli suuria ongelmia. Oikukas Aatos Erkko sai raivareita ja simputti estottomasti päätoimittajia. Avoimuuden sijasta vallitsi bysanttilainen hämärä. Kun kustantaja hyllytti – onneksi harvoin – jonkin jutun vaikkapa varjellakseen lehden suhdetta Urho Kekkoseen, syytä ei kerrottu edes kirjoittajalle. ”Mitään sellaista ei sanottu, joka viittasi totuuteen”, Janne Virkkunen kuvaa ”sanomalaista kieroutta”. (Kustaa Hulkon arvostelu kirjasta Loistavat Erkot, Suomen Kuvalehti 46/2014)


Hyvä-veli verkosto

Jaakko Rauramo: ”Aatos oli harmaa eminenssi. Hän ei halunnut yhteiskunnallisia tehtäviä, vaikka niitä hänelle tarjottiin. Mutta hänellä oli laaja henkilökohtainen suhdeverkosto. Hänen vaikutuksensa oli valtava Suomen kansainvälistymiselle. Hänellä oli erittäin selvä näkemys siitä, mikä on journalismin tehtävä: se on edistää Suomen ja suomalaisten hyvinvointia.” 

Aatos Erkko vielä haudan takaa pistää tulevaisuuden suomalaisen tiede- ja kulttuurielämän uusiksi. Hän testamenttasi Jane & Aatos Erkon säätiölle valtavan omaisuuden. Säätiön varat nousevat lähes 900 miljoonaan euroon, ja säätiö kasvaa käytännössä yhtä suureksi kuin Kulttuurirahasto.

Mielenkiintoiseksi säätiön tekee laaja tukipolitiikka. Se on tukenut niin Marttaliittoa, Bostonin balettia, satamajäänsärkijä Turson peruskorjausta, Meilahden sairaalan leikkausrobotin hankintaa, Sarjakuvan tiedotuskeskusta kuin Suomen Majakkaseuraakin. Säätiöllä on jatkuva haku. Kaiken kukkuraksi se omistaa Hesarista lähes neljäsosan. (Voima 5-6 2012)


Vahvat suhteet vain Amerikkaan - Suomen amerikanisointi?

”Aatos Erkko oli kansainvälinen suomalainen. Suvulla oli perinteisesti tiiviit yhteydet Yhdysvaltoihin. Hänellä oli yhteyksiä moniin eturivin amerikkalaisiin alkaen Henry Kissingeristä aina The New York Timesin omistajasukuun Sulzbergereihin.” (Janne Virkkunen hs 7.5.2012)

”Erkko jatkoi Helsingin Sanomien kehittämistä isoisänsä ja itsensä lähtökohdista, joita olivat Suomen läntisen sivistysperinnön vaaliminen ja riippumattomuus.” (hs pääkirjoitus 8.5.2012). "Erkon yhteys Britanniaan selittyy hänen äitinsä englantilaisella syntyperällä. Yhteys Ruotsiin syntyi sota-aikana, kun hänen isänsä toimi Tukholman Suomen asianajajana. Erkolla oli tiiviit yhteydet Ruotsin hoviin ja Wallenbergien sukuun. Ruotsin hallituksen ministerit olivat tuttu näky Erkon elokuisilla rapukesteillä Kirkkonummen Honkaniemessä. Niillä käsiteltiin ohjelmallisesti maiden välisiä ajankohtaisia kiinnostavia kysymyksiä, mukana oli runsaasti suomalaisia vaikuttajia. Hän suhtautui ajoittain jopa pelonsekaisesti ja varautuneesti Neuvostoliiton perimmäisiin pyrkimyksiin. Hän oli aivan erityisen aktiivinen, kun Suomen kansainvälistä asemaa ratkottiin 1990-luvun alkupuolella."

"On jossakin määrin epäselvää, oliko kustantajan rooli Aatos Erkolle oma luontainen valinta vai perheen ja perinteen asettama pakko. Erkko itse muisteli myöhemmin myös julkisesti, että hän olisi tahtonut merille nauttimaan liikkumisen ja kulkemisen vapaudesta. Nuori mies oli täynnä Amerikan vaikutteita." (Janne Virkkunen hs 7.5.2012) Hän oli lapseton.

"Jane Erkko, Aatos Erkon vaimo, istui Sanomien hallituksessa 1990-luvun alusta kuolemaansa saakka. Edustaminen oli kovaa työtä, joka piti tehdä 110 prosenttisesti. Sanomat oli hänelle paljon muutakin kuin liikeyritys. Harrastuksiin kuului New Yorkissa Metropolitan-ooppera ja Helsingissä Kansallisooppera. Hän toimi muodostelmaluistelun kokkina, kuljetuspäällikkönä ja suojelijana, taitoluisteluliiton puheenjohtajana. Hän innostui taitoluistelusta Yhdysvalloissa. American-Scandinavian Foundation oli hänen työmaansa ja Manhattanille saatiin kulttuuritalo vuonna 2006. Hän istui Pohjolan kuninkaallisten ja valtiopäämiesten seurassa. Eileen Fordin kanssa hän valitsi Me Naiset -lehden valokuvamallikilpailun ensimmäisen voittajan vuonna 1962 ja auttoi nuoria naisia eteenpäin mallinuralla Yhdysvalloissa. New Yorkista hän toi mukanaan muodin ja tyylilajit. Hän oli kutsuvieraana itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla kymmeniä kertoja. Hän toi amerikkalaisvaikutteista tyylikkyyttä myös sisustukseen. Hän opetti myös käyttäytymistapoja ja korosti opintojen, varsinkin kieltenopiskelun merkitystä. Hän oli asunut Sveitsissä ja New Yorkissa eikä viihtynyt koskaan maaseudulla."


Mediakratian aikakaudella tiedonvälittäjät ovat selättäneet tiedontuottajat. Kirja-arvostelusta on tullut tärkeämpi kuin itse kirjasta, lehdet, samoin kuin radio ja tv luovat itse uutiset (kontrolloidut uutisvuodot, mielipidetiedustelut yms. Mediakratia kesyttää ja latistaa älyllisyyden. (Keijo Rahkonen Heikki Hellmannin mukaan hs 6.4.1985)



30.11.1986

Helsingin Sanomien mielipidesivu

Kyllä äänestin!

Espoon valtuuston budjettiäänestyksestä antoi HS 29.11. harhaan johtavan kuvan. Vaihtoehtoväen parlamentaariset vaihtoehdot ovat vähissä, kun ehdotuksistamme joko vaietaan tai ne luokitellaan epämääräisesti perinteisten pienryhmien linjoille tyyliin "Sopimuksen ulkopuolelle jäivät sitoutumattomat ja Deva sekä vihreiden Marketta Horn ja Aulis Junes". Tai käyttäytymisemme puetaan välinpitämättömyyden viittaan: "Vihreiden Horn ei yleensä vaivautunut äänestämään lainkaan.”

Oman puheenvuoroni ja ryhmäni vetäjän kannanoton johdosta kyseinen toimittaja tiesi varsin hyvin, että mielestäni budjetissa ei välitetty "äänettömän yhtiökumppanimme" eli luonnon eduista ja siksi äänestyksissä painelin "ekonappulaa" niin että silmiini nousivat kyyneleet. Kolmen pikku-lapsen äitinä mikään mahti maailmassa ei saa minua äänestämään niiden asioiden puolesta, jotka lisäävät ympäristön ja lasten, vanhusten ja vammaisten kuormaa.

Espoossa on luonnon kestokyky ja ihmisen sietokyky jo vaakalaudalla. Puustosta 75 prosentilla on selviä saastevaurioita, järvistä 36 prosenttia on liian happamia kalalle lisääntyä, viljelysmaiden lyijypitoisuus ja mm. espoolaisessa puutarhassa kasvatetun salaatin kadmiumpitoisuus ylittävät myrkkyasiainneuvottelukunnan raja-arvot. Jorvin sairaalaa laajennetaan tehdasmaiseksi heittokeitaaksi tulehduksista, hengityselintensairauksista ja psyykkisistä rasituksista kärsivien lasten ja vanhusten joukkosiirroille. Mitä merkkejä me vielä tarvitsemme? Eikö olisi jo aika kysellä nykyisen kehityksen suuntaa?

Espoon budjetin toivoin toteuttavan välittömästi seuraavat toimenpiteet:

1. Suomenojan hiilivoimalaan tulisi saada suodattimet

- ei viiden vuoden kuluttua vaan nyt. Piipusta leviää tonneittain rikkiä ja typpeä joka kuukausi Espoon ja ympäristökuntien alueelle.

2. Ekotiketti

Liikenne aiheuttaa yli puolet myrkkypäästöistä pääkaupunkiseudun alueella - eikä vain myrkkyjä vaan myös melua, onnettomuuksia, lisäteiden ja parkkipaikkojen tarvetta. Ekotiketti on satasen seutulippu. Se on asukkaille edullinen, yksinkertainen käyttää, huippukäytännöllinen. Ja järkevästi perusteltu.

3. Vaarallisten teollisuuslaitosten sulkeminen ainakin tiheiden asutuskeskusten liepeiltä

Orionin lääketehdas laajentaa yhä Tapiolan ja Olarin välillä, samoin liima- ja maaliteollisuus Kauklahdessa. Kilon akku-ja elektroniikkateollisuutta laajennetaan, samoin Juvanmalmin metallin pintakäsittelyä ja painovärin valmistusta, vaikka haitat ovat hyvin tiedossa.

4. Koulujen, lastentarhojen, kokoontumis- ja harrastuspaikkojen rakentaminen

Niiden ei tarvitse olla Euroopan moderneimpia, vaan Espoon kehittämistä myötäilevien elementtitalojenkin tulisi kelvata. Pienillä espoolaisilla on liian raskas työpäivä. Esim. Mankkaalla on noin 6000 asukasta, mutta päiväkotipaikka vain noin 5 prosentille lapsista, ei ainuttakaan yläasteen koulua, kirjastoautolla on neljä pysäkkiä, kaksi pientä hiekkapintaista kenttää - ei ainuttakaan nuoriso- tai urheilupalvelua. 160.000:n asukkaan kaupungissa palvelut keskitetään viiteen aluekeskukseen!

Mielestäni hyväksyimmekin Espoossa 10 vuotta vanhan budjetin. Ne asiat, joista päätimme olisi pitänyt hyväksyä jo kymmenen vuotta sitten. Koska budjetti laahaa jäljessä, joudumme tulevinakin vuosina maksamaan laiminlyönneistä suhteettoman suuret korot.

Luonnon kestokyvyn huomioon ottaminen tulisi huomattavasti edullisemmaksi kuin saasteiden seurauksien paikkailu kymmenen vuoden kuluttua.

Mitä voi Vihreä kaupunginvaltuutettu tehdä saadessaan talousarvion eteensä?

Kun yhteiskunta muuten pyrkii tarjoamaan yhä parempia mahdollisuuksia erilaisille ihmiselle ja ajatuksille, eikö vuosisatoja vanhoja äänestystapojakin voitaisi kehittää?

Miltähän tuntuisi ekonappula äänestysten hälyttimenä? Nyt meillä on vain oikeiston kasvua ja kilpailukykyä ja vasemmiston pienen ihmisen (materiaalisia) etuja ajavat nappulat.

Tämän hetkiseen päätökseen ekonappulan painajat eivät voisi vaikuttaa, mutta ehkäpä virkamiehet ja luottamushenkilöt seuraavalla kerralla syvällisemmin miettisivät ehdotuksiensa ajankohtaisuutta, jos edellisessä äänestyksessä 20 valtuutettua äänesti puolesta, O vastaan ja 20 painoi "ekonappulaa"?

Äänestyskäyttäytymisessäni ei ollut siis kyse "sopimuksien ulkopuolelle" jättäytymisestä tai "vaivautumattomuudesta", vaan asioiden väärästä tärkeysjärjestyksestä ja perinteisen päätöksenteon epäoikeudenmukaisuudesta. Äänestäessäni haluan tietää, että kyseinen ratkaisu tekisi elämästämme ekologisesti kestävämmän, sosiaalisemman, lähidemokraattisemman ja väkivallattomamman.

 
vihreiden Leena Marketta Horn



Kohtaan ihan eri todellisuuden kierrellessäni maalaiskylien rientoja
kuin mitä todellisuutta hs pitää yllä.

Mutta miten sen sanoisi kauniisti, kaikki muut voi unohtaa, ei tarvitse kantaa niitä muistinsa taakkana. Ja Helsingin Sanomathan on edelläkävijä siinä, että esimerkiksi, kun joskus huomautin jostakin sitaatista, joka oli minun tekstistäni ja täysin väärin, he sanoivat, että ei se ole väärin, me siteeraamme ajatuksia, emme sanoja. Toisin sanoen mikä tahansa mielikuva jostakin vaikka jo vakiintuneesta lauseesta on oikea. Ja minä olen myös alkanut käyttäytyä samalla tavalla, että se nyt on niin laaja käytäntö, että ei sitä kannata katsoa, mitä joku on sanonut, kyllä se riittää mikä on minun muistikuvani.” (Paavo Haavikko Parnasso 4/2001)


Voiko tämä olla totta? Luulen että tuohon aikaan hesarissa vielä jotenkin uskottiin aitouteen eikä tämä ollut markkinointikikka

Helsingin Sanomien levikkimarkkinoinnin ilmoitus 29.1.1985
Kun Ibsenin Peer Gynt palaa kotikyläänsä vanhana miehenä, hän huomaa, että hänen elämänsä on kulunut hukkaan. Omatunto syyttää häntä: ”Me oleme ajatuksia, jotka sinun olisi pitänyt ajatella. Me olemme sanoja, jotka sinun olisi pitänyt sanoa. Me olemme kyyneleitä, jotka sinun olisi pitänyt vuodattaa. Me olemme tekoja, jotka sinun olisi pitänyt tehdä.” Vasta kuoleman portilla Peer Gynt huomaa, ettei hän olekaan todella elänyt. Minua kauhistuttaa, kun katselen nykyistä elämäntyyliä. Ihmiset elävät pelkästään rahan vuoksi. Moraali on täydellisesti rappeutumassa ja ne jotka käyttävät massamedioita saarnatuoleinaan vain edistävät sitä. Kun partneria vaihdetaan kuin paitaa, ei kukaan enää tiedä, miten merkityksellisiä ihissuhteita edes rakennetaan. Ihmiset etsivät kaikin voimin elämälleen merkitystä sen sijaan, että he eläisivät merkityksellistä elämää. He etsivät elämälleen mieltä sen sijaan, että he eläisivät mielekästä elämää. Jos me haluamme todellista sisältöä elämäämme, meidän on elettävä sellaisten arvojen puolesta, joihin kuolema ei pysty. Silloin myös koko sairaanhoito ja vanhustenhoito näyttäisi erilaiselta. (Erik Ewalds)