Ideakirje arkkitehdeille, lehteen RaKaS
Suomineito rakentamassa isänmaan perustan päälle
Suomessa on tänä vuonna 700.000 eläkeläistä. Kymmenen vuoden kuluttua eläkeläisiä on 1,5 milj. Kotiapua riittää tänä vuonna vain puolelle tarvitsijoista. Entä vuonna 2010? Muuttavatko eläkeläiset yhteiskunnan varojen loppuessa lasten ja sukulaisten luo? Vai siirretäänkö meidät makuusaleihin?
Suomessa on vuoden ajan herättänyt suurta kiinnostusta niin kutsuttu Suornineito-hanke. Itsensä syystä tai toisesta turhiksi tai turhaantuneiksi tuntevat keski-iän ylittäneet ihmiset haluavat muuttaa asumaan yhdessä luonnonläheiseen ympäristöön. Tekemään työtä oman ruokansa ja lämmityksensä hyväksi.
Mikäs sen edullisempi ratkaisu yhteiskunnalle! Me vanhemmat ihmiset autamme toinen toisiamme. Teemme päivittäin sen verran ruumiillista työtä, että keho pysyy vetreänä. Kuuntelemme ja tuemme toisiamme elämän kohtaloita kerratessa. Emme pidä vallattuina kysyttyjä kaupunkikaksioita emmekä norkoile terveyskeskuksissa.
Suomessa on lähes joka kunnassa tyhjiksi jääneitä kiinteistöjä. Eniten on tyhjiä kouluja, mutta ne soveltuvat heikosti omavaraiseen asumiseen. Tyhjillään on myös kauppoja, teollisuushalleja ja vankiloihin verrattavia suurkiinteistöjä.
Suomineitoa kiinnostavat tyhjiksi jääneet vanhainkodit. Ennen vuotta 1940 perustetut vanhainkodit sijaitsevat pääsääntöisesti kauniilla paikoilla. Niissä on entisajan malliin pohjakerroksessa leivin- ja pyykkituvat, nikkariverstaat, halkovajat ja pannuuhuone. Keskikerroksessa keittiöt, toimistot ja seurustelutilat. Yläkerroksessa eri kokoisia huoneita. Pihapiiriin kuuluu navetta, riihi, aittoja, ehkä rivitaloja sekä pehtorin ja karjakon asumuksia.
Entisajan vanhainkodit olivat omavaraisia. ”Hoidokit” tekivät minä pystyivät, kunnan työntekijät hoitivat loput työt. Vanhainkodin navetat ja peloot oli mitoitettu niin, että vuoden ajasta riippumatta ruokaa ei tarvinnut ostaa.
Suomineito-hankkeesta kiinnostuneet tutuisvat keväällä 1997 tyhjiksi jääneisiin maatalousoppilaitoksiin, alkoholiparantoloihin ja vanhainkoteihin. Kävimme 16 eri laitoksessa. Parhaaksi osoittautui Ähtärin puolitoista vuotta tyhjillään ollut vanhainkoti Kaijanniemessä Ouluveden rannalla.
Mitä permakulttuurisia mietteitä puolen vuoden jälkeen?
Ähtärin vanhainkoti on tyypillinen pitkä tasapaksu kivilaatikko 1940-luvulta. Ikkunoita on rivissä kolmessa kerroksessa 15 kappaletta. Pihaan ajaessa herkimmät puhuvat väsähtäneistä energioista talon ympärillä, hoitajaluonteet laitosmaisuudesta. Vaikka luonto kaunis, laitosmainen kivirakennus kammoksuttaa. Talo on pitkittäin pohjois- etelä suunnassa. Keittiön ikkunan edessä hiekkapihassa seisovat lämpötolpat ja levittäytyy parkkipaikka. Pyörätuoliluiskat kummassakin päädyssä muistuttavat Venäjän hökkelikyliä. Männyt niemenkärjessä näyttävät kovin luihuilta ja oksattomilta. Navetta on pellon toisella puolella parin sadan metrin päässä.
Paikalla on käynyt kesän mittaan luomuviljelijöitä. He oat suunnitelleet pelloille viljelykierron, kumppanuuskasvit ja lannoitesuositukset. Meillä on käynyt agronomeja kertomassa eläinten ruokkimisesta ja laidunvarannoista. Kunnan miehet ovat neuvoneet sähkö- ja puhelinjohdoista, likakaivon viemäreistä ja puhdistuslaitoksista. Biodynaaminen konsultti on laskenut kuinka paljon mitäkin vihanneksia ja eläimiä tarvitsemme, jotta 40 ihmistä voisi elää omavaraisesti ja maatilalla toimisi suljettu kierto (35 ihmistä tarvitsee 4 lypsylehmää, 66 kanaa, 9 lammasta, 0,6 hehtaaria vihannesmaata, 0,2 hehtaaria peruna- ja hedelmä- ja marjamaata. 1,1 ha viljapeltoa. 7 ha eläinten ruokintaan) Naapuriviljelijät ovat auttaneet ja rahatalouden vähentäminen häämöttää realistisena päämäärässä.
Mutta yksikään arkkitehti ei ole vielä käynyt paikalla. Kuitenkin arkkitehdeillä olisi mahdollisuus suunnitella meille suurimmat 11 säästöt ja viihtyvyystekijät. Miten hyödynnämme aurinkoenergiaa? Mihin varastoimme lämmitykseen käytettävät puut? Miten n suunnittelemme autotiet ekotilallemme?
Miten vuoraamme huoneemme?
Euroopan Ekokyläverkoston johtaja, permakulttuurisuunnittelija ja arkkitehti
Declan Kennedy kävi kesäkuussa Ähtärissä. Hänelle oli selvä, että eteläpäätyyn rakennamme talvipuutarhat ja aurinkopanelit. Keittiöpuutarha tulee lähipellolle ja mietiskelyhuone pohjoispäätyyn.
Bruno Erat n on nähtyään kuvia kiinteistöstä osoittanut, miten laitosmaisuus rikotaan poikittaisilla rakennelmilla. Itse olemme kesän ja syksyn mittaan omavaraisuuden edistymistä tarkkaillessamme päätyneet siihen, että talon edessä, keittiön ikkunan alla oleva hiekkapiha ja parkkipaikat on rakennettava kohopenkeiksi yrttejä ja salaatteja varten. Kompostointitilat tulevat penkkien taakse. Permakulttuurin mukaisesti olemme mielessämme jakaneet talon ja siinä vietettävän arkipäivän kuuteen vyöhykkeeseen ja suunnitelleet tulevaisuuden vyöhykkeiden toteutumisen varaan.
I vyöhyke: Asuinrakennus, ruoka- ja energiavarastot
II vyöhyke: päivittäistoiminnot, yrttitarha
II vyöhyke: vihannespuutarha
IV vyöhyke: marjapensaat, hedelmäpuut, varsinainen viljely
V vyöhyke: navetta ja pieneläinten laidunmaat
VI vyöhyke: polttopuut, keräilytalous, laitumet, retkeily
Miten suunnitella nämä kaikki toiminnot niin, että olemassa olevaa tietoa ja rakennuskantaa voi hyödyntää mahdollisimman hyvin?
Miten suunnitella omavaraisuuteen kuuluvat ehdot niin, että permakulttuurin periaate minimaalisella työllä maksimaalinen hyöty toteutuu? Jokainen askel on liian pitkä, jos se täytyy tehdä turhaan.
Miten suunnitella maatilakokonaisuus niin, että kasvit, eläimet ja ihmiset saavat auringon valoa ja lämpöä silloin kun tarvitsevat eikä tuuli, sade tai pohjavedet tee elämästä kurjaa ja rapaista?
Miten suunnitella maatilakokonaisuus, joka täyttää edelliset ehdot ja on sen lisäksi harmoninen ja kaunis?
Toivon, että ekorakentamisesta kiinnostuneet arkkitehdit ryhtyisivät pohtimaan laitosten tulevaisuutta. Jos rakennussektoriin kuuluu 40 prosenttia maailman energiatuotannosta ja rakennussektori tuottaa puolet maailman kiinteästä jätteestä, eikö vanhan korjaaminen tulisi olla suunnittelun keskipisteenä?
Enää ei suunnitella pelkästään asuinyhteisöjä. En ei suunnitella pelkästään luomutiloja. Nyt suunnitellaan kokonaisia asuinalueita. Puhutaan kirkontornipolitiikasta. Kotikylänsä kirkontorniin kiivetessä ihminen näkee yli 90 prosenttia omista elinehdoistaan. Näin voidaan hyödyntää komposti- ja toilettijätteet, viljellä ruoka ja hoitaa eläimet. Kun ruoantuotanto ja jätteen käsitely saadaan toimimaan pienellä alueella, jää tilaa myös metsälle, vedelle. Ruoan ja energian omavaraisuus kirkontornin periaatteella on asetettava päätavoitteeksi.
Entiset vanhainkodit internetin aikakaudella
Kuinka moni meistä vielä muistaa, minkälainen oli kotikylän vaivaiskoti, kunnalliskoti tai vanhainkoti? Kuljin eläinlääkäri-isäni matkoissa pienenä tyttönä Saarijärven maisemissa ja niistä ajoista minulle on jäänyt unelma.
Navetat olivat kauniita ja mahtavia. Pihamaalla käpyttelivät erilailla koukistuneet vanhukset, Kenellä oli hinkki kädessä, kenellä talikko tai kissan juottokuppi. Keittiöstä levisi säilönnän tuoksu. Sisällä ihmiset istuivat kuka kutoen kuka tarinoiden tai puukon tuppea veistäen.
Vanhainkotien huoneita en koskaan nähnyt. En myöskään ylijohtajaa tai käyttöbudjettia. Kulissien takainen elämä niin hoitajille kuin hoidokeille lie paljon raatelevampaa kuin levollisuutta huokuva omavaraistoiminta pihalta seurattuna.
Nyt olen itse hiljentymisen kaipuussa. Mitä minä voin tehdä, että voisin kertoa kirkkain silmin lapsenlapsilleni, että mummu ainakin yritti elää niin ettei ilma, vesi ja maa saastuisi tällä pienellä planeetalla teiltä enää enempää?
Mieleeni nousi yksi ja ainut vastaus: Muuta kimpsuinesi muiden samanmielisten kanssa isolle maatilalle. Syö se mitä yhdessä kasvatatte ja lämmitä sillä mitä yhdessä keräätte metsistä. Hoidatte toinen toisianne.
Ette käytä niitä tuotteita, jotka vaativat muita kuin junakuljetuksia.
Terveisiä peltojen ja vesien keskeltä!
Vuokrasimme Ähtärin entisen vanhainkodin. Talossa on huoneita 30, navetta vieressä, peltoja, rantoja, metsiä. Joinakin viikkoina on tullut tuntuma siitä, minkälaista elämä voisi olla. Osa meistä kärrää kompostia puutarhaan, joku noukkii mustaherukoita, vahtii lampaiden siirtymistä niityltä toiselle. Miehet kunnostavat maakellarin ovea, rakentavat savusaunaa. Keittiössä raaputetaan porkkanaa ja leivotaan korvapuusteja itse jauhetuista jyvistä. Illalla osa siirtyy grillipaikalle rantaan paistamaan vuohenmaitolettuja, jotkut saunovat. Moni haluaa olla omissa oloissaan.
Aamulla alkaa taas uusi päivä. Pirteimmät lähtevät viemään hammasvaivaista terveyskeskukseen. Kuka syö puuroa kuka leipää. Ihmiset hajaantuvat omille tahoilleen siivoamaan, kitkemään, lämmittämään, rakentamaan tai syöttämään kanoja. Pohjakerroksesta kuuluu kangaspuiden läiske, pihalla pilkotaan kappelin päälle myrskyssä kaatunutta koivua, kylpyhuonessa vaihdetaan tiivisteitä.
Entinen vanhainkoti on täynnä hyörintää. Toisin kuin ennen, ihmiset käpyttelevät omassa kodissaan. Kukaan ei jaa tehtäviä eikä anna kiitosta. Pidämme itse huolen siitä, että meillä on ruokaa, lämmintä ja välillä vähän hauskaakin. Jokainen tekee minkä jaksaa ja minkä omasta mielestään pystyy tekemään niin, että ruokaa ja lämpöä riittää talvenkin varalle. Vanhuus luonnon lähellä omatoimisesti yhdessä muiden mukavien ihmisten kanssa. utopiaako?
Moni haluaa elää omana herranaan elämänsä loppuun saakka. Yksin on tyhjää, kerhot ja näyttelyt sun muut virikkeet tuntuvat näennäisiltä ikänsä työtä tehneestä ihmisestä. Lapsilla on omat hommansa. Sukulaiset ovat niin erilaisia. Tarmoa olisi paljon ja halua valmistaa vaikka olkipatjoja. Voisimmeko yrittää yhdessä?
Jos sinua kiinnostaa kokeilla, miltä tuntuisi asua "vanhainkodissa", tule vierailulle. Maksat 50- 150 mk/vrk täysi- hoidosta ja osallistut talon töihin osaamisesi mukaan.