Heinolassa 5-6.9 2008
Muistiinpanoja jutteluista Ilkka-enon kanssa
Ilkka on syntynyt 12.4.1923
Ensimmäinen muisto Soinista
Kotimme oli Serlachiuksen talo, lähes kartano. Siellä oli iso tupa. Silloinhan metsämiehet olivat herroja. Kirkonmenojen jälkeen pappi vei meidät kirkkokahville pappilaan: “Salot eikä ketään muita.” Isä ja äiti toimivat Ähtärissä ja Soinissa joka paikassa, kermaa kerta kaikkiaan.
Aloitin kansakoulun viisivuotiaana, koska Ilta ei uskaltanut mennä kouluun yksin. Koulumatka oli kolmisen kilometriä.
Sitten muutimme Soinista Moksuun Ähtäriin (Ähtärin nykyisen eläinpuiston viereen taloon, jossa on golfklubin kerhotila). Viereisessä Moksun kartanossa asuivat Järviset (toimi kotieläinpuistona vuoteen 2002 saakka).
Pihapiirissä oli sauna ja vinttikaivo. Sauna oli lammen rannalla ja sinne piti mennä tuiskullakin. Äiti kertoi jälkeen päin, että olin ollut niin pieni, että en pysynyt hangessa. ”Kanna minut nyt niin kannan sinut kun tulen isommaksi”, näin olin aina sanonut äidille.
Eräänä talvena äiti lämmitti saunaa ja otti vettä, kansi oli tietysti jäässä, koska siihen tuli aina vettä, äiti horjahti ja etuhampaat irtosivat. Hänelle tehtiin tekohampaat, siksi vanhempana suupielet menivät alaspäin, Tekarit lonksuivat. Ennen vanhaan kaikilla naisilla oli tekarit.
Firman tallissa oli kaksi hevosta, Markku ja Pyry, ja isä käytti niitä vuorotellen. Toinen oli pienempi mutta joutuisampi. Meillä oli oikein tallimestari.
Ei olisi käynyt, jos…
Kouluun oli seitsemän
kilometriä. Kerran äiti antoi 24 markkaa, että ostaisin kilon
voita. Aamuyöllä
koulu oli syttynyt palamaa. Moksustakin olivat roihut näkyneet,
sillä koulu oli korkealla mäellä. Samalla viikolla oli koulun
lähelle Myllymäelle tullut tivoli. Me kaikki, jotka olimme tulleet
pitkän matkan päästä koulun, pääsimme onnettomuuden takia
korvauksetta tivoliin. Siellä oli markan pajatso. Pelasin ja hävisin
pikkuisen. Toiset yllyttivät pelaamaan lisää ja hävisin kaikki.
Tulin kotiin ja sain keppiä. “Kottiin tulin, selkäsauna ja
uudestaan reissu.“ Kävelin samana päivänä vielä toisen kerran
14 km hakemaan voita. Jäisi nykyajan lapsilta
tuo 28 kilometriä tallaamatta. Kun oli vielä lumikeli, teitä ei
oltu aurattu, vain hevoset olivat kulkeneet. En tiedä miksei
kuljettu suksella. Sen jälkeen en ole pelannut pajatsoa.
En olisi hävinnyt yhtään markkoja jos koulu ei olisi palanut ja jos ei olisi ollut tivolia. Hävisin voirahat, kun sattui samalle päivälle.
Olin melko hyvä hiihtäjä. Isä rasvasi sukset ja käytti hiihtokilpailussa.
Koulumatkaa sai lyhennettyä, kun kulki Moksun järven yli naapurin puolelle. Eräänä aamuna oli tuiskuinen keli. Tallimies oli hakenut vettä, ja menin vasiten avantoon, Kastelin itseni eikä sinä päivänä tarvinnut mennä kouluun.
Kalastusta ja metsästystä
Kalastelimme äitini kanssa. Vaikka olin nuorena isokasvuinen, saimme rysään minun mittaiseni hauen.
Olen
ollut airomies myös isälle. Kerran keväällä hauenkutuaikaan
teimme pajusta haarukan. Isä opetti kalastamaan harjuslaudoilla -
välissä oli pari puuta ja harjussyötit, minun piti soutaa.
Nykyisen Mesikämmenen edessä oli harjuksia eli lohia.
Ähtärissä isä antoi minulle syksyllä linnun ampumisaikaan haulikon. Nostimme kuvia puuhun, että tulisi lintuja. Isä lähti itse kiertämään, hän oli ajomiehenä ja hätyytti lintuja. Minulle tehtiin kota, missä jouduin värjöttelemään, kylmässä routaisessa maassa, ja odottamaan tunti kaupalla.
Sain Moksussa selkäänkin, kun meille tuli porsaskauppias. Hänellä oli muutama possu säkissä ja hän päästi niistä osan vapaaksi tuvan lattialle. Yksi tuli kovalla vauhdilla minua kohti, otin vasaran vierestäni penkiltä, napsautin ja porsas kuoli. Sain selkään. Äiti käski pudottaa housut. Olen saanut selkään helvetin monta kertaa.
Lehtorina 10-vuotiaana
Silloin
Ilta kävi jo Haapamäen yhteiskoulua. Minä kävin kolme vuotta
Myllymäellä. Ilman ei tarvinnut kulkea yhtä vuotta koulussa asti,
kun hän kävi tenttaamassa minun opetukseni jälkeen. Hän sai yhden
vuoden anteeksi. Ilma oli pieni tekonen ja sai olla yhden vuoden
kotona. Kulutkin säästyivät, kun opetin kesät. En tiedä miksi
Saastamoisen Sirkka oli meillä sen kesän, sukulainen Keiteleeltä,
isä Sulkavan järveltä, Rantasalmen meijerin hoitaja.
Moksun
vintille tehtiin oikein pulpetit, ja annoin läksyt niin kuin
koulussa ainakin. Viisivuotiaana aloitin itse koulun ja olin käynyt
silloin neljä vuotta. Annoin läksyt ja kumpikin osasi jo lukea.
(Tarukin kävi yhden vuoden kesällä ja tenttasi)
Minun piti tehdä mitä tytöt käskivät
Kerran
isä ja äiti lähtivät suojeluskunnan karkeloihin Ähtärin
kirkolle ja me lapset jäimme kotiin. Ilma halusi olla parturina ja
menipä tukka pahan näköiseksi. Tyttöjä nauratti niin kovasti
että Ilmalle tuli kasvohermohalvaus. Ei sillä tukalla voinut mennä
minnekään. Ilmalla ei ollut minkään laista käsitystä saksien
käytöstä.
Iltasta muistan, että hän oli laiska käsitöissä ja parsitutti minulla sukkansa. Siitä hyvästä hän teki minulle sitten joitain koulutehtäviä. Kun hän kävi kaupassa, oli mummi laskenut “aika lähelle loppusumman”, ja Ilta pihisti loppusumman.
Jyväskylään muutto
Isälle
muutto Jyväskylään tarkoitti arvon nousua ja hän sai paremman
palkan.
Jyväskylässä kaupunkilaiset kiusasivat maalta muuttaneita, mm Teivasen Lari. Kerran sattui käteeni irtonainen katukivi. Oikein suutuin ja otin käteeni katukiven, tarjosin sitä yhdelle pojalle. Mutta kivi osuikin isoon näyteikkunaan, Väinönkadun ja Kauppakadun kulmassa. Menin heti ilmoittautumaan. Kun isän kanssa lähdimme maksamaan, omistaja kehui: “Älkää olko vihaisia, se on rehellinen poika.” Sen jälkeen pojat eivät enää kiusanneet minua, olin sankari Puistokadun kansakoulussa koulun loppuajan. Mutta kotona vihtaa sain, vaan isä ei koskaan piiskannut.
Joka talvi pidettiin 10 x 10 viestihiihto, johon osallistui joka koulusta10 hiihtäjää. Olin karsinnoissa paras ja koulujen paras, vaikka oli monta luokkaa vanhempiakin mukana. Talvet hiihdin ja muuten harrastin kesäurheilua.
Kerran juuri viestihiihdon päivänä oli koulussa välitunnin jälkeen hirveä meteli. Järjestäjä oli soittanut kelloa ja meidän piti seistä rivissä. Kun valvova opettaja, kanteleen soittaja, sanoi, että tämä luokka nyt, joku tyrkki minua jonossa ja opettaja pisti minut tunniksi seisomaan nurkkaan, vaikka olin syytön. Sen jälkeen piti lähteä hiihtämään. (Suurin uroteko oli urheilun saralla, kun sain Helsingissä melko korkean kunniamerkin olympialaisissa.)
Olin usein isän kanssa Hietamankoskella onkimassa lohia ja asuimme Serlachiuksen majan vierashuoneessa. Mukana olivat työnjohtaja ja piirimies Enckel. Minä ongin matosongella joen alkukohdassa ja sain jumalattoman isoja ahvenia. En ollut kovin vanha eikä ajokortista tietoakaan. Kerran sattuivat ottamaan alkoholia ja jouduin ajamaan majalta koskelle. Eivät he ollenkaan epäilleet ajotaitoani. Aina on kotona minuun luotettu. Isä vain sanoi, että kyllä Ilkka ajaa.
Jos sunnuntaisin ei ollut mitään urheilukilpailuja, piti mennä kirkkoon. Kirkon jälkeen lähdimme isän kanssa hiihtämään. Taulumäellä oli hyppyrimäki ja sen alapuolelta lähti kansalliset hiihtoladut. Tulin sanoneeksi: “Tuolta olisi mukava laskea“, nähtyäni 40 metrin laskun. Isä sanoi: “Mene laskemaan.” Kun toisen suksen pää meni täräyksestä poikki , pääsin sopivasti uusiin suksiin.
Työhullu
olin
Koulupoikana
kävin päivisin puulajittelussa. Hetkautin polkupyörällä kesällä
14 kilometriä. Tein kahta työvuoroa, koska iltapäivällä
maalasin. Olen maalannut Tanhuantien kahteen kertaan, katonkin.
Silloin ei ollut minkäänlaisia rappusia, olisipa työsuojelu
narissut. Kerran olin niin poikki, että sekoittaessani maalia
pyörryin.
Olin käynyt keskikoulun sodan alkaessa - tuli tuplattua noita luokkia. Valmistuin metsätalousinsinööriksi Tuomarniemeltä. Kotini lähellä oli Pekkasen puuliike. He ostivat puita ja olisivat ottaneet ostamaan puita. Työnteossahan oppii. Mutta isä halusi töihin itselleen.
Olen ollut vain vähän kotona. Ensin kahden vuoden harjoittelu metsäkoulua varten Laukaassa. Isän pomo piti minusta niin, että koulutti minusta haavan ja koivun erikoismiehen. Siellä oli suuria haapametsiä ja koivikkoja. Hän opetti kulkemaan kapulan kanssa - haapa antoi oman äänensä, jos se oli terve.
Sota-aikaa
Talvisodan alkaessa (30.11.1939) olin lähettinä Jyväskylän suojeluskuntapojissa. Kun tilanne rauhoittui eikä tarvittu enää lähettiä, lähdin Kankaan paperitehtaalle alokkaaksi. Tehdas toimi täysillä, mutta sitä vaivasi miesten puute. Kun eräänä pakkasyönä vaihdettiin paperilaatua, ja piti suihkulla puhdistaa se massa, mikä tuli säiliöön, menin tikapuilla aukosta alas. Vasiten kastelivat minut. Lähdin yöllä kotiin. Työnjohtaja soitti kotiin, että tarvitsevat minut välttämättä, mutta en lähtenyt enää. Isä järjesti Laukaaseen työpaikan.
Olin saanut ajokortin 15-vuotiaana maaherran luvalla. Olin asunut samassa talossa tuomari Ritvan kanssa, hänellä oli poika Eero ja niin hän järjesti meille ajokortit. Talvisodan aikana linja-auto oli muutettu ambulanssiksi, kuljetimme kaksi viikkoa rintamalla haavoittuneita asemalta sairaalaan. Heitä piti myös kantaa. Urakka oli 16-vuotiaalle raskas paikka ja hirveää nähdä.
Muistan, miten sotilasura alkoi sitten 17-vuotiaana, 16.6. 1941. Juhannuksen jälkeen oli kerätty kansalta 15 moottoripyörää. Niitä pakattiin tavaravaunuun vietäväksi Joensuuhun. Kukaan ei halunnut lähteä mukaan. Isän esimies liikenneosaston vanhimpana soitti minulle. Hän oli tuttu ja oli asunut samassa talossa Kilpisenkadulla.
Samaan aikaan jatkosodan alkaessa autoja vietiin armeijalle kuljetuskeskukseen. Arvonnassa isän auto joutui luovutettavaksi. Kerroin osaston johtajalle, että lähden viemään moottoripyöriä, jos saan viedä isäni auton ensin omaan talliin Tanhuantielle. Nostin auton pukille ja poistin autosta renkaat, että autoa ei varmasti vietäisi.
Kun rintama oli menossa lähellä Sortavalaa 1941, lähdin ensimmäisenä kesänä täysin vapaaehtoisena moottoripyörällä, en kertonut edes kotona. Teki mieli seikkailla ja niin ilmoittauduin. Rintamalla kaikki olivat ventovieraita. Minusta tehtiin konepistoolimies.
Lähdimme kiertämään Laatokan pohjoispuolelle. Syvärille. Haavoituin neljästi, viimeisen kerran Ihantalassa. En voinut enää juosta, koska ne tärisivät. Jalat turposivat enkä voinut sodan jälkeen enää treenata. Minulle kerrottiin, että jalat paranevat nopeammin, jos sirpaleita ei oteta pois ja niin pääsimme haavoittumaan uudestaan. Vieläkin jalassa on sirpaleita.
Syksyllä 1941 (jatkosota alkoi kesäkuussa 1941) olin Laatokalla. Joulu vietettiin teltassa. Ensi kerran kirjoitin kotiin Laatokan pohjoispuolelta. Isä ja äiti tiesivät, että ei sieltä niin vain tulla kotiin viettämään joulua.
Olin ainut jolla oli valokuvauskone. Otin joulunvietosta kuvan. Joku neuvoi, että kun purkaa ammutun valoraketin patruunan, tulee siitä hirveän hyvä valo. Muistan, että se kaveri joka sai sen raketin auki, sytytti lapion päällä olevan jauheen ja pani kameran kiinni. Kun joka lähti sitten lomalle toipumaan, otti hän kameran mukaan.
Olisin antanut juuri sen valokuvan veteraanien joululehteen, mutta koko laatikko on hukassa.
Saman vuoden jouluna minut meinattiin lähettää pois, koska olin liian nuori. Kaikki 23 syntyneet lähetettiin pois, mutta minä en lähtenyt. Siviilissä olisin joutunut koulutuskeskukseen. Alokkaiden koulutus oli rikollisluonteista, ihan simputusta. Ei ollut naurunvaraa, kun meidän piti kiivetä puuhun takaperin yöllä. Nykyään armeija on lasten leikkiä. Itse piti pyykitkin pestä. Upseerit olivat komentavaisia ja valtaosaltaan tyhmempiä. Meidän piti vahtia vankeja ja he opettivat venäläisen laulun.
Minulle tuotti vaikeuksia vasen/oikea. Kävin neljästi upseerin valmennuskurssin sekä kaasukurssilla. Silloin pelättiin Venäjän käyttävän kaasua, napalia. Meikäläisen piti olla vanhimpana porukassa ja neuvoa suojauksia ja myös luennoida.
Olin joka paikassa vapaaehtoinen. Kun Jänisjärvellä kaatui venäläisiä pirusti, kysyivät vapaaehtoisia hautaamaan. Meitä ei perhana ilmoittautunut kuin kaksi, Kallio ja minä. Koska emme saaneet kaivettua kuoppaa niin asettelimme kuolleet vieri viereen ja lähdimme hakemaan metsästä sammalta päälle. Kallio katsoi joka kerta suuhun, että oliko jollain kultahampaita. Asian jouduttamiseksi asetti hän kultahampaiset miehet sivuun. Sillä aikaa kun haimme sammalta, oli joku hakenut kultahampaat.
Armeijan aikaan minulle annettiin lempinimi Ismo Saro, joka oli siihen aikaan kova seikkailija. Olin kova laulamaan ja ilonpitäjä ja se oli minulle annettu taiteilijanimi
Sodan aikana koulussa oli vajaa lukukausi. Koulua oli ja ei ollut. Maaseudullakin piti jokaisen tehdä motti halkoja. Minun piti käydä niitä vähäisiä miehiä ja naisia, joita maaseudulla oli, pakottamassa töihin.
Kun pääsin siviilin minullekin annettiin natsa kuten kaikille, jotka olivat pysyneet hengissä. Se oli vain korpraalin natsa. Minua ei arvostettu. Minua kohdeltiin suorastaan huonosti. Olin saanut partiossa Mannerheim-soljen ja suunnistuksessa hirveän hyvän maastotuntemuksen. Olin myös tarpeeksi rohkea ja aina keulassa. Kuitenkin pidettiin huonommin. Sotilaspassiin oli merkitty vain yksi haavoittuminen. Minulle varmistui, että suurin osa upseereista oli heikompia sotilaita kuin minä.
Olin Ilomantsin korvessa rajavartiona 1944, kun sota loppui. Siellä oli hyväpuheinen ja nähtävästi jonkun lahkon pappi, joka kierteli pitämässä seuroja. Koska osasin virret ulkoa ja lauloin aina, toimin hänelle kanttorina. Hän haki minua useaankin paikkaan. Saimme esimieheltä luvan lähteä hartauden harrastuksiin. En vieläkään tiedä mitä uskoa, mutta hyvin se puhui, niin kuin Jyväskylän papit. Hyvin moittivasti, kaikki olivat syntisiä.
Sodan jälkeen minusta meinasi tulla pikajuoksija, kun Jyväskylän kommunistit odottelivat aina Harjun urheilukentän päässä. Siinä oli nyrkkirautaa ja kettinkiä ja tulin kotiin naama verissä. He haukkuivat porvariksi. Nisulan ympäristö oli vasemmistolainen ja pojat olivat pirullisia. He pitivät meikäläistä suurrikollisena. Hehän halusivat, että Venäjä veisi Suomen. Aina pelotti, että jos he lähtevät seuraamaan, mihin menen. Poloiset olivat niin tyytyväisiä, kun saivat antaa selkään. (1945-46)
Asekätkentä
Silloin
vielä, kun Kauppakatua sai ajaa mihin suuntaan halusi, ajoin
hevosella aseita. Veimme niitä Ristonmaan latoon, saimme muutaman
laudan irti ja peittelimme tussarit heinillä. Kenenkään nimiä ei
kyselty. En kysynyt kummaltakaan kaverilta ottaessani yhden aseen
vain itselleni. Otin itseäni varten laatikoita. Vein Tanhuantielle.
Jos olisi tullut vaikka sissisota… Venäjän oli tarkoitus
valloittaa koko Suomi, jolloin me olisimme panneet hyrskyn myrskyn.
Pelko oli silloin kova, sillä kanttori oli joutunut asekätkennästä
Oulun vankilaan. Nytkin on vielä ehkä yksi laatikko saunan katolla.
Saksalaiset lentokoneet pelastivat Viipurissa ja pitivät huolen, että ryssä ei tullut Lapissa päälle. Eihän se minua koskenut, mitä saksalaiset kotimaassa tekivät. Sieltä saimme aseita ja he olivat hyviä. Eiköhän siellä ollut paljon ihan kunnonkin sotilaita, vähemmän kiihkohitleriläisiä.
Virolaisia kyytiämässä
Kun
kävimme jokunen vuosi sitten Pärnussa muisteli minua hieronut mies,
miten hänen isäänsä oli kuljetettu Jyväskylästä Ruotsin
rajalle. Hän kertoi, että isä oli palannut myöhemmin Viroon ja
vangittu, viety Siperiaan. Vaikka hän oli ollut kuolemaantuomittu,
meni hän Siperiassa naimisiin, sai kaksi lasta, ja lopulta perhe oli
päässyt palaamaan Viroon.
Näitä virolaisia ja todennäköisesti juuri hänen isäänsä olin ollut kuskaamassa Jyväskylästä Ruotsiin.
Meille jotka olimme silloin mukana kyydityshommissa, tarjottiin paikkaa muukalaislegioonaan, jos käry kävisi. Mikä tahansa oli parempi kuin passitus Siperiaan. Kerran oli Ruotsista tullut minulle kirje. Äitini aukaisi sen ja vei suomennettavaksi Koskenniemelle, joka oli töissä KOP:ssä: “Mitä tämä tarkoittaa?” Isä Koskenniemi oli yksi aseiden piilottajista. Äiti antoi sitten kirjeen minulle.
Olihan minun varmistettava selusta, Jyväskylässä ei ollut enää tuttuja poikiakaan, koska kaikki olivat opiskelemassa, oli orpo olo ja siksi minulle lähetettiin paperit muukalaislegioonaa varten. Millä olisin muuten elänyt, jos minut olisi saatu kiinni? Mutta kun en palanut, niin en lähtenyt. Pikkuisen urheiluhenkeä oli mukana.
Eläinlääkärin ammatissa
Vuonna
1945 toimin Loimaalla vanhimman sisareni Iltan miehen
autokoulunopettajana. Iltan piti opettaa minulle saksaa, mutta eihän
siinä kerinnyt. Veikon piti liikkua autolla, mutta hänellä ei
ollut korttia ja minä toimin kuskina. Loimaa oli Veikolle työläs
paikka. Siellä oli hyvää karjaa, mutta joka viides lehmä kärsi
poikimisesta. Veikko opetti minua kääntämään vasikan kohdussa.
Valmistuttuani metsäopistosta oli ensimmäinen työpaikkani Konginkankaalla. Maatilalla asui kolme poikamiestä, joista yhdelle kuuluivat karjakon työt. Karjakkopoika tuli eräänä iltana istuessamme iltakahvilla: “Nyt pitää tilata kiireesti eläinlääkäri.” He soittivat Äänekoskelle, mutta eivät saaneet piirieläinlääkäriä. Sanoin, että voisinhan minä kääntää. Poikiminen onnistui ja tieto levisi. Olin sitten monessa paikassa kääntämässä vasikoita. Minun taksanani oli neljä litraa pihkamaitoa. Ei siis kovin kallista. Piirieläinlääkäri oli kertonut Veikolle, että kieltää minulta puoskarin homman, koska vien häneltä leivän.
Veikko opetti myös naulojen aiheuttamista pötsihäiriöistä. Heinien joukossa oli siihen aikaan usein nauloja ja lehmät söivät niitä. Yhdessä paikassa emäntä kutsui hätäapuun, tulin kortteeripaikkaan uudestaan ja soitin Veikolle. Hän neuvoi: “Pane etuosa ylös, että naula voi lähteä liikkeelle ja ohittaa sydämen.” Sitten tuli Äänekosken eläinlääkäri ja sanoi, että ei tällä mitään nauloja ole. Se vaan muuten kuoli.
Veikko neuvoi myös säkkikonstin Tuomarniemellä metsäopiston aikaan 1948-49. Koska meidän opiskelijoiden piti maksaa ruoasta, pidimme omia sikaloita. Eräänä aamuna taloudenhoitaja Koskiniemi tuli kertomaan, että siat ovat sairaita. Tulin sanoneeksi ääneen, että voinhan minä parantaa. Tiesin, että keskipäivällä olisi pitänyt olla jossain töissä, oppituntejakin oli edessä neljä. Epämiellyttävää. Sanoin taloudenhoitajalle: “Kerro, että Salo saa hoitaa tuon sikapuolen.” Kävin sikalassa katsomassa. Olin opettanut keskuksen tytön tilaamaan pikapuheluja niin että ne näyttivät tavallisilta. Köyhän miehen konsti. Soitin Veikolle: “Täällä on sioilla pilkkuja.” Veikko selitti, että ota niin kuumaa vettä, kun kärsii ja toiseen kylmää. Säkki selkään, että vesi pysyy kauemmin. Ja se perhana parani.
Veikko piti verkkokalastuksesta. Olimme hänen kanssaan Soskossa kalassa monta kertaa. Sieltä sai ahventa. Veikko oli normaalimies - tupakkaa meni ja noita hörppyjä.
Mutta tiukka. Sekuntikello napsahti päälle, kun hän lähti joka päivä lenkille.
Leppälahden kesämökki
Koska
isä oli Serlachiuksen piirimies, sai hän Leppälahdesta muutaman
hehtaarin Serlachiuksen tilan, ja teki vuokrasopimuksen. Kerkisin
rakentaa sinne saunan ennen sotaväkeä. Isä oli opettanut
rakentamaan. Hän kertoi, miten mikin homma tehdään.
Isä
Isä oli metsäharjoittelijana ennen meidän syntymistä Väätäisen metsätoimistossa Kuopiossa ja Väätäinen järjesti isälle koulupaikan Tuomarniemeen.
Muistan kuinka Moksussa asuessamme tallin ovi oli mennyt rikki. Isä lähti korjaamaan sitä ja olin utelias katsomaan. Menin liian lähelle, vesti osui ovenpielestä päähäni ja pyörryin.
Kerran isä oli käymässä meillä Hartolassa ja tuli puhe Ähtärin tilasta. Hän kertoi, että kun asuimme Moksussa, tuotiin kerran myöhään keväällä tukkeja uittoon lähtöön. Tiemiehet lapioivat tielle lunta, että reki luistaisi. Isä kysyi: “Muistatko?“ Se oli tapahtunut vuonna 1923, syntymävuotenani. Tarua nauratti, että olisiko minun pitänyt muistaa. Ja että sain vielä moitteet kun en muistanut.
Isä ei päästänyt minua toisten firmaan töihin. Toimin hänelle metsäharjoittelijana kaksi vuotta ennen metsäkoulua. Hän teetti minulla niin paljon hommia, että oikein hirvitti. Kuukausitilitys piti tehdä aina yöllä, ei koskaan päivällä. Meillä Ilman kanssa oli hyvä käsiala ja meidän piti toimia kirjureina. Vaari laittoi minut aamulla linja-autolla viemään Vaajakoskelle papereita. Kerran nukahdin. Kun linja-auto ajoi matkaa jo toista kertaa, herätti kuski: “Pitäisi välillä maksaakin.”
Olin SOK:n metsäpäällikkö Luhdan Jussin lellipoika. Hän toivoi minun menevän sahateollisuuskouluun. Mutta kun olen perinyt isältä mustalaisveren niin metsänosto kiinnosti enemmän.
Minäkin olisin halunnut joskus vappuna vapaata, mutta piti olla rankamitassa, päivällä autokuskina ja laskea tilejä öisin. Isä ryyppäsi isäntien kanssa viereisessä huoneessa.
Kerran olin yön laskenut, seuraavana päivänä piti muuttaa toiseen taloon. Meitä oli mittaporukassa neljä miestä, mukana oikein totinen kaveri Pihtiputaalta. Autossa piti jokaisen laulaa, että matka kulkisi paremmin. Laulettiin hummani hei. Näin peilistä miten takapenkillä Pihtiputaan mies hikoili. Isä pakotti: “On laulettava oli ääntä tai ei.” Isä toimi orkesterin johtajana.
Isästä olisi voinut tulla runoilija. Runot tulivat ihan hänen omasta päästään. Iskun herrat menivät kerran sanattomiksi hänen lausuessaan.
Nellin häissä miehet jäivät puutarhaan ja aamulla lähtivät uimaan. Sauna oli lämmin koko yön. Isällä ei ollut päällä muuta kuin kravatti hänen kävellessään laiturilla.
Kuusamossa metsäyhtiö maksoi aina hotellin parhaille ostajille. Usein pyysin isän mukaan, sillä Rukan omisti sukulainen, Saastamoisen veli. Meille tarjottiin Karhu-kabinetti. Isä pyysi saada tyynyä ja soitti sillä tapansa mukaan haitaria. Iso höyhentyyny hajosi ja höyhenet lensivät ympäri huonetta. Ei meidän kuitenkaan tarvinnut maksaa edes tyynyä.
Kerran teurastettiin isännän sika. Isä sai sikaa ohjeena “siitä mistä harteet alkaa”. Mistä kaula alkaa? kysyi isä. “Ota niin paljon harteita, kun voit“, kuului vastaus.
Isällä ei ollut koskaan aikaa niin paljon, että olisi onkinut. Uusien äitien kohdalla hän teki niin, että ei ottanut vaimoa ennen kuin tiesi, että osaako huovata ja soutaa.
Isän kalakeittoon pantiin 3-4 perunaa ja kaloja niin paljon kuin mahtui ja kilo voita. Hän opetti: “Ei saa neuvoa äidille, että ei tule huvaksi, jos vaikka joka päivä lisäisi niin paljon voita.” Isä sanoi aikanaan: nämähän on vielä ihan ehjät. Ei tarvitse pestä.
Isällä oli Skoda. Olimme matkalla Irman luo Osloon Ilma ja Turre mukana. Nukuimme kaikki viisi soputeltassa. Äiti hoputti koko matkan: “Eikö tällä rakkineella pääse kovempaa kun on kiire mennessä.”
Isällä oli arvokkaita tuttavia, koska hän osti puita. Joka kartanossa hän oli kuin kotonaan. Näyttelijä, herrasmies, kohtelias. Isä oli tyytyväisempi kuin Pekkalan serkkunsa. Isä päätti aina isommista raha-asioista. Äiti taisi olla Joussaaren ostosta äkäinen.
Äiti kysytty tyttö
Äiti
oli pitänyt ompeluliikettä Kuopiossa silloin kun isä opiskeli
Tuomarniemellä.
Äidin äiti meni naimisiin silloin kun äiti oli jo syntynyt. Äiti ei pitänyt yhteyttä uusiin sisarpuoliin, hän oli suuttunut myös Kiuruveteen. Kiuruvedellä yksi sisarpuolista oli Mari. Kävin kerran Sorsajahdissa Purolassa. Marin, äidin sisarpuolen mies ehdotti silloin, että ostaisin hänen äitinsä osuuden, joka oli annettu heille.
Purola oli arka kohta äidilleni. Siitä ei koskaan puhuttu. Ainut kerta oli silloin, kun tulin sorsajahdista. Sanoin, että antakaa rahaa niin että lunastan äidin osuuden. Äiti sanoi että ei anneta.
Se oli sitkeää sukua. Paavon Lonkia oli olympiavoittaja, Long äidin suku. Paavo piti meillä Jyväskylässä joskus kortteeria. Kuten Marikin. Hän oli uskovainen ja asui meillä helluntailaisten juhlien aikaan. Marilla on kaksi poikaa ja tyttö. Purolan mies Tenhunen.
Pikku-Iitakin asui Jyväskylässä emäntäkoulun aikaan. Meillä asui silloin koululaisia vuokralla ja hän pääsi nukkumaan rappusten alle Kilpisenkadulla Säästöpankin talolla. Lukion ajan asui Notkon Väinö Soinista, koska isä tunsi hänen vanhempansa.
Äiti oli sodan aikana Jyväskylässä muonituspäällikkönä. Myös vuoden 1951 yleisurheilun SM kilpailuissa hän toimi muonituspäällikkönä ja sai siitä hyvästä SVUL:n ansiomerkin. Äidillä oli urheilussa suurimpia urotekoja. Helsingissä olympialaisten aikaan hän sai melko korkean kunniamerkin.
Hänellä oli aika ronskeja konsteja. Kerran hän toi Leppälahdesta junassa lehmän, Helunan, ja talutti asemalta katuja myöten. Lehmää pidettiin Tanhuantien nykyisessä autotallissa. Muutenkin äiti kantoi aina selkä vääränä tuomisia Leppälahdesta Tanhuantielle, vaikka koko pitkä matka oli vastamäkeä.
“Ilkan häissä mummin mekossa oli nuppineuloja ja helma harsittu”, kertoi Kirsti. “Hän otti töitä niin älyttömästi. Parhaat pussihousut oli vaarilla ja Ilkalla.”
Minä olin äidin poika ja poika sai polttaa tupakkaa. Ilma kärähti koulussa Porvoossa, joutui hakemaan allekirjoituksen äidiltä, missä lupasi lopettaa. Äiti luulikin hänen lopettaneen.
Talvet hiihdin ja harrastin kesäurheilua. Olin äidille uskollinen: ei saa olla yhden tytön kanssa yli kahta viikkoa, että ei tule liian tutuksi.
Kukonkylän koulun käsityöopettaja, Ollikainen, oli tehnyt meille Ähtärissä salin kaluston. Jyväskylässä maalasi tauluja “Kiepura”, nimi tuli siitä kun hän oli kiepuran näköinen. Äiti kertoi hänelle, että oli nähnyt lehdessä moderneja tuoleja ja saman tien sahuutti Kiepuralla tuoleista yläosan pois ja päällysti istuimet. Kyllä isä oli sillin äkäinen, pani klubitupakaksi.
Kalusto ei mahtunut Puistokadulle ja se on nyt Joussaaren salongissa. Koska kalusto oli kulunut ja tuolit outoja eikä minusta ollenkaan nätti, laitoin eläkkeelle päästyäni siihen Joutsassa uudet päällysteet. Ilma toi Porvoosta punaista kangasta.
Äiti ompeli paljon vaatteita. Jo kouluaikaan autoin häntä. Kun kangas leikattiin, se luoteltiin ettei purkaantuisi ja luottelin. Olin äitini lellipoika.
Kävimme koulusta ruokatunnilla kotona syömässä. Koska olin kaikkein nopein, katoin pöydän, meillähän oli aina vuokralaisia, usein pesin astiatkin. En tiedä mitä tytöt tekivät, eivät kuitenkaan missään tapauksessa niin paljon kuin minä.
Olen pikkulapsesta asti ollut tavallaan niin kuin käsityöläinen ja äidiltä olen kaiken tämän sivistyksen saanut.
Äiti on antanut dopingia. Kerran Taulumäellä oli hiihtokilpailut. Välillä poikkesin äidin luona. Hän vatkasi kolme kannanmunaa ja lisäsi riskisti sokeria ja jaksoin. Olin mennyt ampumaradalle jo aamuhämärissä.
Ei tullut isältäkään kysyttyä, että saiko äiti jonkun kohtauksen, kun oli vienyt sairaalaan. Isä oli jo eläkkeellä. Lähdimme Ilman kanssa isän luo, jo seuraavana päivänä olimme siellä. Äiti oli silloin sairaalan teho-osastolla. Äiti oletti itsekin kuolevansa.
Jäi mieleen, että äiti kehaisi, räätäli kun oli: “Onpas sulla hirveen nätti puku, siisti.” En muista montako päivää olin siellä. Ilma lähti, kai ne perhesuhteet vaativat sitä. Turre piti jyrän alla. Jäin isän kanssa kahden.
Kirsti: Kerran kun mummi teki pullaa, vaari ehdotti, että lähdetään Leppälahteen. Mummi otti taikinan mukaan. Moni vaimo sanoisi että odota nyt.Mummilla oli mennyt muisti. Kerran jouluaattona makuuvaatteet olivat vielä ulkona.
Holmenkollenissa - mummilla terävä askel. Mentiin samaan pöytään kun edellisellä kerralla. Turren kanssa olimme niin kyllästyneitä, että menivät syömään, vaikka olimme menossa Oulussa Komulaisille kylään. Ei syöty eikä nukuttu, mummi oli niin pihi.
Alkutaival Kirstin kanssa
Metsäkoulun
aikaan huonekaverinani oli Aarre Eira Karstulassa. Lähdin joskus
mukaan, kun hän meni kotiinsa. Hänen heilansa naapuri ja ystävätär
oli Kirsti. Niin Kirsti tuli metsäkoulun lopettajaisiin.
Kerran Karstulassa ollessani kävin hakemassa päänsärkylääkettä, kun tiesin, että Kirstin piti olla tiurissa, yövuorossa. Soitin yökelloa. Elli, apteekkari itse, tuli aukaisemaan. “Päänsärkypulveria!” huusi hän, “painukaa helvettiin“. Kysyin: “Mistähän sinne olisi lyhin matka.”
Toisen kerran olimme koko Tuomarniemen kurssi Helsingissä. Kirsti ja Helvi yöpyivät Klaus Kurjella, saatoin heitä kotiin Runebergin kadulle. Minulla ei ollut silloinkaan yöpaikkaa. Tuumin, että jonnekin pääsisin yöksi. Kävelin koko yön, kun ei ollut kuppiloitakaan siihen aikaan.
Olimme seurustelleen jo vähän aikaan, kun tulimme Saarijärvelle jouluna. Olin ottanut isältä auton ja muistan kun hän sanoi: “Älä tee turhaa reissua.“ Minä olinkin sitkeä.
Kirsti kertoo: valmistuin 1949 syksyllä. Mummi sanonut, että valmistukaa ennen kuin menette naimisiin. Huomasin että sehän on kivaa elämä vapaana ihmisenä.
Nuoruutta ei ollut, niin piti ottaa takaisin. Olimme 26. Naimisiin 1952.
Kirsti syntyi 24. joulukuu, 1936, asui vanhassa Ikkalassa ja sitten mummun talossa. Töissä yövuoroja. Eräskin kotiapulainen oli jättänyt Tarun yksin.
Riitta ja Heikki olivat nauraneet, kun he sanoivat, että taas se moottoripyörä tuli tohon pihaan.
Livestehdas
Lievestuoreen
saha, se livestehdas, teki paperia vain haavasta. Puu sai olla
punastakin kunhan vain ei ollut pehmoista. He käyttivät voimakasta
myrkkyä, myrkky kai valkaisi sen. Ostin puuta Pihtiputaalla
Vaajakosken tulitikkutehtaalle. Terveet puut kaadettiin. Oli sitten
isännän juttu, mitä tehtiin huonoille puille.
Puunvientikielto
Tuomarniemen
jälkeen olin töissä Suolahdessa, mutta he maksoivat liian pientä
palkkaa. Sitten isä ja SOK:n metsänhoitaja perustivat firman. Koska
he eivät saaneet toimia yksityisinä, firma pantiin minun nimiini.
Kävin kahden viikon veistokurssin. Ostimme pylväitä ja ratapöllejä
ja ajoin niitä Vaasaan agentuuriliikkeelle, joka välitti puita
ulkomaille. Puun piti olla tyvestä paksumpi kuin ylhäältä, ja
pölkyt piti saada neliskulmaisiksi. Kaikki veistettiin, ei sahattu.
Egyptissä niistä tehtiin taloihin tukipuita. Saksaankin meni kuusi
ropsia metrin mittaisina.
Touhu
loppui, kun valtiovalta ei antanut toimia jobbareina eli
yksityisyrittäjinä. Keskustapuolue oli silloin vallan päällä.
Yhteiskunta kielsi yksityisten puunviennin ja kaikki puu alkoi mennä
Unkariin. Kun raakapuuta ei saanut viedä ulos, jäi enää halko
eikä sillä rikastu. Meidän piti myydä koko varasto kotimaahan.
Ratapöllit menivät polkuhintaan. Koska muut olivat vain
nimellisesti kumppaneita, enkä halunnut että isä palaa, jäin
velkaa. Jouduin yksin maksamaan velat.
Yleislakon puun tarve
Vuonna
1957 yleislakon aikaan tuli rikastuttua. SOK oli toimittanut
Jyväskylän kivääritehtaalle puun. Luihdan Jussi ehdotti: “Toimita
sinä sinne halkoa.” Sitä piti olla paljon, kaksi autokuormaa
päivässä. Huonekaverin isällä oli Karstulassa suolla
halkovarasto ja sain ostaa halkoja sieltä. Eira oli jo polkenut niin
paljon, että siellä kesti auto. Ajoin kuuden kilometrin matkan
niin, että sidoin kettingin varaan kaksi parrua ja tie oli aina
seuraavalla kerralla tasaisempi.
Suurlakko kesti kuukauden enkä kertakaan riisunut vaatteita yltäni. Join voimakasta kahvia. Oksetti, olin poikki, mikään ruoka ei pysynyt sisässä, taisi olla vatsahaava. Menin kertomaan johtajille. He korottivat hintaa ja taas rupesin jaksamaan.
Suolla maksoin puusta alle neljä markkaa motista, ja sain siitä 18 markkaa Jyväskylässä. Kannonkosken kauppias jätti tienvarteen bensaa minua varten, koska lakkolaiset eivät antaneet myydä.
Ajokortti lähti
Menetin
välillä ajokorttini. Kortti oli pois neljä vuotta, mutta käytin
sinä aikana isän autoa. Olimme yhtiökumppaneiden kanssa
metsäpäivillä Helsingissä ja sitten Tossavaisen Matin kanssa
jatkoilla Punaisessa myllyssä. Minulla oli melko uusi isän auto.
Matti rupesi yskimään. Pysäytin auton, hän yskähti ja oksenteli
kadulle juuri siinä missä seisoivat poliisit. Verikokeeseen.
Aika vaikea oli elää kortitta. Saarijärven poliisi Kakko sanoi, että ottaa elämäntehtäväkseen polttaa minut kun tiesi minun käyvän Veikon luonakin kortitta.
En voinut mennä töihin mihinkään firmaan, kun ei ollut ajokorttia. Vietin viikot Jyväskylässä ja kävin melkein joka pyhä Karstulassa, missä Kirsti asui Tarun kanssa Vanhassa Poikolassa. Kävin vippaamassa mummilta tupakkarahat. Kaveireiden kyydissä pääsin sinne ja mummi lainasi rahat bussimaksuun. En ole kolaria isommalti ajanut.
Olen ollut aina sorron alla, olisin jäänyt häviölle joka tapauksessa jos olisin kapioinut.
Jäihän Sillantauksen Pentti luokalleen.
Kun Heikki lähti armeijaan, Kirstin isä pyysi pehtoriksi ja olin renkinä Poikolassa.
Tanhuantietä alettiin rakentaa minua varten. Siellä oli talo, alakerrassa kaksi huonetta ja iso keittiö, joka oli kylmä kuin mikä, koska äiti oli paljon itsekseen. Keittiössä oli hella ja muualla kaakeliuunit, salissa vihreä. Takan kohdalla oli pönttöuuni. Yläkerrassa oli kaksi huonetta. Vanhassa talossa oli ulkohuuski ja kaivosta kannettiin vesi.
Minulla oli harras ajatus, että olisimme Kirstin kanssa muuttaneet sinne yläkertaan ja minusta olisi tullut Nokian veroinen liikemies. Mutta kun taskut menivät tyhjiksi.
Tanhuantie meni Veikon nimiin, hän osti sen. Hän lainasi oman osuuden. Isä ei lähtenyt takaamaan. Remontti tuli kalliiksi. Se tehtiin minun piirustusten mukaan, yläkertaan rappuset ja toinen pääty. Talo jäi autotalliin päin entiselleen, toiseen suuntaan rakennettiin lisää. Tikanojan johtaja asui alakerrassa.
Ilta voi tietää paremmin kuin minä. Minulla oli silloin jo taju pois. Asuimme Tarua odottaessa muutaman kuukauden vanhassa apteekissa Saarijärvellä. Kirsti ei ollut silloin töissä. Siellä oli rikas lapseton pariskunta, jonka kasvattipoika oli Olli Nissisen, nuorempi kuin Kirsti. Ollista tuli DI, mutta asui Saarijärvellä. Kävimme lastenhoitajana Ikkaloilla.
Muuramessa tein 11 mottia halkoa päivässä. Hyvin nukutti yön kun olin poikki aina. Äidin ja isän luona olin kortteeria. Mittamies kävi, mutta mittasin itse. Joulun jälkeen mittasin itse paidatkin äidille.
Vatian kartanon isäntä oli kertonut isälle että on hulluja nähnyt mutta ei työhulluja. Kun jouluna oli pimeätä, työskentelin Petromaxin kanssa. Koko ikänäni en ollut kuullut mistään muusta kuin metsästä. Pikkupojasta lähtein olin tekemässä isän tilejä.
Hartolassa
Askolla oli työnjohtajan paikka auki, kun Veikko Jääskeläinen siirtyi isälle töihin. Isä käski häntä suosittelemaan minua. Aloin ostaa Askolle huonekalukoivuja ja hankkia kuljetuksen.
Toimin Hartolan aikana urheiluseuran puheenjohtajana, museon johtokunnassa ja järjestin kuntaan rappiolle joutuneen tuulimyllyn, joka oli näyttävän näköinen.
Hartolan urheiluseurasta tuli rikkain seura, sillä rakensimme urheilukentän viereen tanssilavaa. Minä hommasin talkoilla puut.
Äiti sanoi, että täytyy viljellä. Laitoimme erään tuttavan kanssa porkkanaa ja kurkkua, isot määrät. Kaikille tuli samana vuonna paljon satoa ja veimme omamme kaatopaikalle.
Vakuutusasiamies
Metsämiehen
homma ei ollut koskaan rahakasta. Tienasin 700 markkaa kuukaudessa
palkkaa töissä. Vakuutuksilla tienasin 8000 markkaa kesässä.
Vakuutuksia tekemällä sai ylivoimaista tuloa. Jo vakuutusta
tehdessä tiesi, paljonko tulee ansiota. Yhden vakuutuksen hinnalla
tienasi hyvä palkan
Isä opetti vakuutuksien teon ja olin kahtena vuonna Metsäpaloyhtiöllä neljänneksi paras vakuutusten tekijä. Kun ostin taloissa puita, esitin että eikö tehtäisi metsävakuutus. Siitä sai melko hyvän korvauksen.
Kun Kalhon kartanon pärekattoinen navetta paloi Hartolassa tuulisella ilmalla, lenteli päreitä kauaksi. Siellä oli paljon siirtolaisten pieniä metsälänttejä. Isännät tulivat uteliaina katsomaan navettaa. Istuin ojan penkareella, uusia asiakkaita tuli koko ajan ja tein hirveän paljon vakuutuksia.
Kun ei ollut enää rahan tarve, lopetin vakuutusten teon. On raskas pettää ihmisiä. Asiakkaat eivät saa hääviä kohtelua. Tämä on surullista tunnustaa. Vakuutushinta on liian kova, vahinkoja tulee vähän.
Waltarin Marjatta
Kun asuimme Heinolassa Askon tehtaiden palveluksessa, ostin koivuja. Marjatta oli Lukkolammen kartanon tyttö, hänellä oli metsää Hartolassa. Se kuului minun ostoalueelleni. Kävin Pornaisissa, kun hän ei koskaan käynyt Hartolassa tekemässä metsäkauppoja. Toistakymmentä vuotta hän teki pieniä kauppoja, koska oli rahan puutetta.
Vinttihuoneessa olivat kirjoitushommat. Kun puhelimessa sovimme menostani, hän oli alakerrassa, keitti hyvät kahvit, monenlaiset pikkuleivät, melko usein vielä suolasta palaa. Siellä ei isommalti väsynyt, mukava kauppakaveri. Pornaisissa asui myös Waltarin tytär Satu. Hänellä oli tontilla hevostalli, ratsuhevosia ja hän ajoi paljon kiesit perässä. Kun kävimme Kirstin kanssa, näytti Marjatta, miten Satu lähti ajamaan.
Muutaman kerran oli Mika niin humalassa, että ei pystynyt neuvottelemaan. Marjatta haki nimikirjoitukset yläkerrasta. Marjatta ei ollut mikään kaunotar, melko karun näköinen, kansanomainen ja mukava. Hartolan kartanon omistajat olivat leuhkan sorttisia, siellä piti minuutilleen sopia, milloin isäntä on kotona.
Joussaari
Ostimme isän kanssa Joussaaren velaksi. Meillä oli Kirstin kanssa hiljaiseloa monta viikkoa, koska palkat olivat pieniä. Kun Korisaaressa oli saatu ensin kuntoon, tuli toinen pakkotyölaitos. Vaikka rahaa ei käytetty paljon, oli summa suhteessa tuloihin suuri. Myimme puuta talvella, hakkasimme 800 hehtaaria halkoja, ja niin velka oli maksettu. Piti tehdä aukko aukon viereen.
24.4. kirjoitettiin Joussaaren kauppakirjat eikä isä ollut ollenkaan nähnyt paikkaa. Jäät olivat jo heikot eikä meillä ollut edes suksia auton katolla. Jätimme auton Säynätniemeen, venetallaan kohdalle. Isä sanoi: “Mene sinä edellä. Olet virkeämpi mies tulemaan, jos jäät pettävät.” Jäällä isä oli rohkea poika. Neljän päivän päästä Säynätniemen isäntä kertoi, että pääsisimme jo veneellä.
Joussaaren isäntä oli ryypännyt, hukkui ja emäntä jäi neljän kouluikäisen lapsen kanssa. Leski oli omistanut koko tilan, mutta hänen isänsä eli tilalla eikä antanut kaataa puita. Koivutkin olivat kuin omenapuita - niissä oli leveyttä mutta ei pituutta. Naapurin Liisa aina kertoi, että päivät eivät olleet kauniita, paljon oli miehiä, mutta ei kunnon vaatteita koskaan. Heillä ei ollut puhelinta. Maitovene haki kuorman rannasta.
Joskus mies oli uhannut tussarilla. Naapurin Aulis kertoi, että emäntä oli heittänyt pyssyn kaivoon. Tyhjensimme Auliksen kanssa kaivon kolme kertaa. Auliskin kun oli perusteellinen kaveri, niin löytyihän se sieltä. Pohjaan oli kuusi metriä ja nostimme pohjamutaa käsivoimin. Ämpäri oli helkutin raskas vinssatessamme.
Talo oli pari vuotta tyhjillään. Komeroissa oli paljon torakoita, mutta ne olivat kuolleet kylmyydestä. Eteläpään tila, 180 ha, oli saaressa suurin.
Perinnönjaossa saimme Ilman kanssa vajaan hehtaarin saaren, Korisaaren. Koska se oli kaukana Porvoosta, annoin vajaan hehtaarin Ilmalle Joussaaresta.
Sosko
Soskon
omistaja oli isän työnjohtaja, SOK:n Serlachiuksen metsäpäällikkö.
Hänet valittiin Sumiaisten kunnanjohtajaksi, ei isä ihan turhia
pitänyt työnjohtajinaan. Maalaistalossa ei ollut töitä talvella,
eikä isällä taas töitä kesällä, joten paikka sopi kuin pieru
paskaan. Isäntä oli pahoillaan, koska otti Soskosta liian korkean
hinnan, ja sanoi siksi, että ota halvalla Korisaari. Ja isä osti.
Mikko oli pikkupoika silloin. Ilves on ollut YK-joukoissa, ja pitänyt isoa huoltoasemaa Etelä-Suomessa.
Päätalo oli niin huonosti hoidettu että hyvä että palo, ryysyranta. Ei voi olla huonommin hoidettu. Aikaisemmin sokea sisko niitti viikatteella pihan ja se oli aina hirveen siisti. Talo oli ollut joskus punainen.
Irma otti yhteyttä Äänekosken museoyhdistykseen ja he maksoivat tuulimyllyn korjauksen.
Isä rakensi saunan ja mökinkin. Silloin hän oli jo eläkkeellä. Yksi Soskon talon tyttärien mies oli kirvesmies, asui Konginkankaalla ja hän auttoi rakentamisessa. Yksi tytöistä sai sinun vierestä mökkipalstan.
Äiti muurasi takan itse, hänellä oli omat piirustuksetkin. Minusta se oli hiton nätti. Isä hommasi Pihtiputaalta liuskekiviä. Siellä on vuori mistä niitä saadaan. Äiti laittoi takan kohtaan vuolukivestä. Meillä on elokuva siitä miten äiti itse muuraa. Hän oli isälle ja minulle hirveän äkäinen etuterassista. Hän olisi halunnut valmistaa sen liuskekivestä.
Kirsti: Kotiniemessä oli ensin varsinaista taloa kaasukammio - lastulevystä väsätty rakennus, missä oli petrolilämmitin. Tiina ja Taru olivat pieniä ja menimme aluksi aina ulos hengittämään raikasta ilmaa. Aamuisin kaikilla oli hirveän huono olo.
Muistan, että tulva-aikaan pääsi Soskoon veneellä läpi kapeikosta. Nyt opettajarouva oli narissut Irmalle, kun hän oli tullut autolla. Eihän se tie paljon kävellessä kulu, parempi heillekin, jos soskolaiset kävelisivät heidän tietään. Jos Soskoon tehtäisiin metrin levyinen asfalttitie, kuluttaisi se enemmän.
Hänen miehensä tappoi itsensä.
Alkuaikoina ajoimme pihan kautta. Isä kaivatti kivet pois ladon takaa. Markku on niittänyt heinät monta kertaa kesässä. Kenelläkään muulla ei ole asiaa parkkipaikalle. Parkkipaikkoja on kolmelle autolle. Talossa oli tyttöjä paljonlaisesti. Yhdellä tyttäristä on huvila ja tyttären porukka kaivatti ojan.
Pentti
pystytti Hirnulaa Korisaaressa. Kirsti pesi hirsiä. Viimeiset hirret
olivat jo paikoillaan, kun äiti toi meille kahvia, joimme kahvia
lähellä aittaa. Isä katsoi hartaasti ja sanoi: “Katso, tuohan on
kuin Hirnulan kirkko.” Hirnulan kirkko on nelostiellä, vasemmalla,
punaiseksi maalattu rakennus ennen huoltoasemaa. Se on pieni ja
korkea, entinen hevostalli, mutta sinne mahtui joku ihminenkin.
Kirsti: Tapahtui kai ajatusvirhe koska aukko tuli ovelle päin.
Olimme kerran Hirnulassa. Venevalkamassa oli lappuja joka paikassa, että Minni on tappanut kanoja. Mikko, pikkuinen poika, oli kirjoitellut lappuja ja Minnihän oli vain pikkuinen koira.
Korisaari olisi mennyt ihan rappiolle ilman Markkua. Syksyllä menen sinne itse neljäksi yötä muikun kutuaikaan. Kerran tuli 10 ämpärillistä muikkuja verkolla. Kesällä kalastan yön parin kuhia.
Eräänä vuonna oltiin muikustamassa Poikolan vävyt ry:n kanssa. Illalla oli tyyntä kun laskimme verkot ja toisena päivänä oli hirveä myrsky. Lähdimme hakemaan Markun kanssa sitä mikä jäi mutkan, Reimarien taakse. Markku sanoi mieluummin soutavansa, koska tulee oksennus.
Kerran piti mennä Kuusion Raunan kanssa veneellä kolmestaan. Gaijer käveli. Niemessä oli niin kova etelätuuli että huvilan ikkunaan roiskui vesi.
Kerran Ilta suuttui, kun Turre, Veikko ja minä olimme Hirnulassa. Kai lähti hakemaan Irjaa, isän uutta vaimoa. Meidän piti sopia, miten käyttäydymme, kun Irja tulee. Ilta näki, että Veikko oli pikkuisen ottanut, en tiedä mistä Ilta sen huomasi. Kun tulimme Korisaaresta, Turre putosi veneestä. Turre sanoi että jos olisi tervaa tekisi kuin lönnrothit ja lähtisi kävelemään. Ilma puolusteli, että kun on uusi äiti täytyy ymmärtää. Kai on aina ollut partiopoika eikä ole isommalta ryypännyt.
Veikko menetti paljon kalahommissa, porotkin toi Venäjältä Saarijärvelle tapettaviksi. Hän oli perhanan huono bisnesmies ja minutkin vielä yllytti. Olin Kirjokalassa ja Joutsan taimenessa, tekihän mieleni kokeilla. Ajattelin että eihän kukaan lähde normaalityöhön, jos eläinlääkärinkin kannattaa lähteä lohibisnekseen. Isä lähti osakkaaksi aatteesta, minä rahasta.
Isänisä ajettiin perinnöttömänä pois Saastamoisilta, koska hän meni naimisiin tytön kanssa, josta ei pidetty. He pystyttivät mökin Mäkiahoon ja ottivat sinne vielä orpolapsen hoitaakseen. 80 vuotta myöhemmin Tyyne, tämä orpolapsi, otti yhteyttä Hartolan vanhainkodista. Meidän piti kävellä läpi koko käytävän, että kaikki näkisivät, että hänelle oli tullut vieraita. Hänellähän ei ollut omaisia.
Kari Saastamoinen oli hyvä kaveri isän kanssa. Karin äiti, Pekkalan Anna, oli Saastamoisia. Pekkalan tilaan kuului 6000 ha maata! Kari oli Pekkalan sukua. Pekkala on talon nimi ja kaikki Saastamoiset työhulluja. Vanhan vaarin ja Karin isät olivat veljeksi? En tiedä oliko vanhin vai nuorin, ei koskaan kerrottu.
Vanhavaari söi aamuvellin jo viiden aikaan, hoiti lypsyn, maito piti viedä tienvarteen kolmen kilometrin päähän. Peltoa oli paljon eikä ollenkaan koneita. Hän niitti kaikki heinät viikatteella. Vanhavaari oli hyvä tarinan kertoja jo metsäkymppinä Keiteleellä.
Talon takana oli kolmiosainen puuliiteri. Jokainen osa oli aina tupaten täynnä. Kerta kaikkiaan hyvässä pinossa. Puita ei saanut ottaa kuin yhdestä osastosta ja vain kolmatta vuotta kuivuneita puita sai polttaa. Puusta saa hyvän polttoarvon jos se on kuivaa. Navetta ja talli olivat niin siistit. Aitan yläkerrassa oli nukkumatila.
Olin saanut koulupoikana Crescent-merkkisen polkupyörän. Ajelin sillä Keiteleelle. Vanha vaari pyysi että tule minun mukaani. Hänellä oli niin paljon karjaa, että oma maa ei riittänyt, koska tarvittiin myös viljaa ja perunaa. Vanha vaari huusi jonkun saran kylältä. Kun hän oli sen vuokrannut, ajoimme sinne pyörällä.
Vanhavaari oli käynyt aina samalla paikalla pissalla. Siihen oli muodostunut musta kohta. Iida sanoi, että eihän vanhaa vaaria saa muutettua.
Ainut lääke, jota hän käytti, oli villalanka. Käsissä oli villalanka monin kerroin, veiköhän se reumatismia?
Isoäiti oli aina iloinen ja hyvän tuulinen, maha hellui hänen nauraessaan.
Olin Mäkiahon riihessä varstalla puimassa Heikki-vainaan kanssa, joka kuoli sodassa. Hän olisi elänyt vanhaksi, jos ei olisi ryssä tappanut.
Kerran lähdimme auttamaan ja isä muisti yhtäkkiä, että hänen piti mennä jonnekin. Hän herätti lapset pyhä aamuna ja meni sitten itse nukkumaan. Kunpa sai toiset heräämään.
Epäilen, en tiedä, mutta isä oli se joka käytätti Iidan emäntäkoulun. Iida oli töissä Korpilahden ja Kelion kunnalliskotien keittiöissä. Vanha-mummi oli jo kuollut.
Anna taisi hoitaa vanhaa vaaria Iidan ollessa koulussa. “Kun ette olisi tulleet“, sanoi Anna kun kerran kävimme Harjulla, hänen miehensä kodissa. Häpesi. Kusi haisi. Mutta leikkiä loppujen lopuksi.
Kun menimme neljästään katsomaan Annaa ja Mattia, joka oli olevinaan maanviljelijä, vaikka oli kylän ainut pirssikuski ja ajoi postia kirkolta Sulkavan järvelle, kehotti vanhavaari, että polttakaa tupakkaa vasta Pekkalassa. Hän oli niin nuuka mies. Piruuttaan tupakoitiin isän kanssa koko ajan.
Kerran naapurissa oli siantappopäivä. Isä meni kaveriksi ja piti pitää sikaa. Juuri kun rupesi hetkauttamaan, löi vanhavaari hartioihin.
Toinen veikeä juttu, kun kerran vanhavaari oli isolla tiellä hevosen kanssa. Kärryssä ei kai ollut ollenkaan laitoja. Hänen toinen jalkansa jäi lavan ja pyörän väliin ja murtui. Se kipsattiin kirkolla. Jalka jäi väärään asentoon, ihan suoraan. “Kun meni ihan vinoon”, sanoi vanhavaari. “Katkastaanko uudestaan?“, kysyi lääkäri, mutta vanha vaari ei antanut. Ei niin kuin isoisällä että oli väärässä asennossa jos ei osukkaan oikeaan asentoon.
Taru
kulki aika paljon mukana puunostossa. Joutsasta Hartolaan. Kerran
otin jonkun tytön kyytiin tienvarrelta. Tultiin kirkolle. Tyttö
kysyi, että paljonko maksaa ja että hän voisi luonnossa maksaa.
Kun tultiin kotiin Taru kysyi Kirstiltä, mitä se tarkoittaa. Oli
tunnetusti hieman huorahtava nainen.
Tarulla oli oma sänky jonka sai nostaa seinälle saranoilla. Mutta enimmäkseen hän nukkui meidän välissä.
Matikan opettaja Kaija sanoi että luokalla on kaksi varmaa rapparia, Taru ja yksi poika. Kirsti: Taru ei pitänyt opettajista. Hän oli vähän itsenäinen. Saima ainakin ei ollut niin. Ei kai niin välittänyt, perinyt minulta. Ei ollut minkäänlaista kunnianhimoa, vaan että pärjäsi. Olin joutunut harrastamaan kemiaa ja selitin perusasiat: “No nythän se selvisi”, sanoi Taru. Henna asui meillä ja kemia oli vaikea.
Ari oli paljon lomilla Hartolassa: Hakulinen hiihtää. Siinä pihassa.ja töissä yövuoroja. Eräskin kotiapulainen jätti Tarun yksin.
Kirsti kertoo: Taru sai sinulta paljon vaatteita ja sitten ne annettiin Lintisen lapsille. Kerran kun mummi vielä eli, lähti Taru Jyväskylään Lillin kanssa. Annoin hänelle rahaa että ostaisi itselleen puvun. Hän osti puvun Marimekosta vain siksi että olin käskenyt ja se oli ihan liian suuri. Kerran toin hänelle housuhameen ja hän piti sitä kunnes meni rikki. Mutta kun ei halunnut ostaa uusia vaatteita. Halusi ylioppilaspuvun vanhoista pöytäliinoista. Henna oli varmaan opettajillekin vaikea. Koulu järjesti ranskalaisen illan. Kaija esitti että tämän Tarun äiti. Suomen kielen opettaja kertoi, että Taru jäi mieleen, koska oli hyvä aineen kirjoittaja, mutta ei opettajien lemmikki.
Isällä oli kirjahyllyssä ollut aina tieteellinen vihko, jonka kannessa oli kuva, missä valkoisen hevosen harteilla oli siivet Siinä oli kartta, maailmankartta. Kun Taru oli Intiassa isä antoi kartan.
Taru luki kesällä kuuden ja seitsemännen luokan ja meni kahdeksannelle luokalle.
Kun oli ylioppilaskirjoitus, jäin töistä pois että herätän Tarun. Molemmat nukuttiin rokuliin, mutta pääsi hän läpi. Sai sitten reaalista ällän. Ylioppilaaksi päästyään hän haki metsätieteelliseen. En tiennyt yhtään naispuolista metsänhoitajaa, kaikki istuivat konttorissa eikä Taru siellä pärjäisi.
Niitä on paljon jotka on silmänpalvelijoita. Taru ei.
Taru oli aupairina Englannissa. Veimme Tarua lentoasemalle ja myöhästyimme. Kone juuri lähti. Tarun paikka oli myyty ja jouduimme ostamaan toiseen kertaan.
Taru lähti Berliiniin. Englannissa opiskelu olisi ollut liian kalista.
Ilma lähetettiin naisopistoon Porvooseen. Muiden naisopiston tyttöjen kanssa he kävivät tanssimassa. He olivat supisseet Tuulikin kanssa: “Tuolla on tuo. Ota sää tuo.” Molemmat menivät naimisiin. Ilma oli niin rakastunut, että vaikka silloin piti lomillakin tehdä työpalveluja, jäi Ilma Porvooseen. Se oli niin kiihkeää. Ukki ja Piia ja… He asuivat Turren vanhempien luona, jotka ottivat nuoren parin suojelukseensa.
Irman häät pidettiin Jyväskylässä ja Turre tuli sinne ilman Ilmaa poikien kanssa. Ilma jäi Porvooseen. Syyksi kerrottiin, että ei ollut enempää rahaa. Eikö Ilma halunnut lähteä? Turren valtikan alla. Turre lähti aina ja Ilma jäi lasten knssa, jopa Ilkan häihin. Kerran Ilma oli Ikkaloiden kanssa Saksassa ja Lapissa.
Kerran oli siantappo Karstulassa. Heikki käski Kain ja Kimmon hakea Kirstiltä apteekista läskimittarin. Pojat olivat mukana maalaistalon töissä ja se oli heille voimakas kokemus.
Ilman jäljiltä torppa oli aina siistinä. Ilma pesi usein ikkunoita. Matkoillekaan ei lähdetty kuin silloin kun ei ollut ikkunanpesuaika.
Olin oppinut mummilta “vie mennessäs tuo tullessas” -sanan parren. Kannoin puita olallani saunalta noustessani. Tuli äkkipysäys, siinä oli hybridihaapoja, istuin haavan lehtien päälle, luut murtuivat. Samana päivänä Ilmalla oli mennyt siivotessa tikku sormeen. Kai lähti viemään meitä molempia Joutsaan päivystykseen. Kai kertoi jälkeen päin, että oli vaikea olla tosissaan nuoren lääkärin kipsatessa.
Kerran oltiin palailemassa Joussaareen paksussa sumussa. Kai ajoi moottorivenettä. Järvellä vene ei kulkenut suoraan. Kierreltiin ja oltiin matkalla monta tuntia. Neljännekessä tuli vastaan pikkuinen saari. Ilma kysyi: “Joko tiedät missä ollaan?” En ollut koskaan katsonut niitä maisemia. Ajettiin Säynätniemen puolelle. Minulla oli uusi huuliharppu. Soitin Titanic-hymnia. Aurinko rupesi jo nousemaan. Porvoolaiset olivat panneet torpan laiturin täyteen kynttilöitä, että olisi näkynyt. Siihen aikaan ei ollut kännyköitä.
Ilman pojat rytkyttelevät hienoilla mersuilla, tunturimökkejä. Yliopistosivistys ei tee autuaaksi. Kun pitäs kaikilla olla valkonen lakki vaikka sillä ei tarkene talvella. Mulla on yhtä arvokkaita tuttavia kuin Iltalla. Mummi on hyväksynyt minut yhteiskuntaan. Olen siinä uskossa että Suomessa on turhan takia rahan puolesta narisijoita. Työtä on kun vaan hirviää tehdä. (Voishan se väärentää niitä papereita?) Jake Nyman, keraamikko, Kain kaveri. Ei lukenut juuri mitään.
Hennin häissä
Kun
ilmoittauduin puhelimessa häihin, isä oli tuttavallinen ja jutteli,
puhui vähän murrettakin. Häissä kaikki oli hyvin ajateltu -
vessajutut, tarjoilut. Hotellissa ei ollut ketään aamulla töissä,
ruoat jääkaapissa. Nuori mies tuli: “Mitenkäs täällä -
vietimme hääyötä?” Vei aamiaista vaimolleen. Raput veivät
suoraan 20 metriä rantaan
Molemmat pojat tulivat vastaan aivan kuin olisimme kunniavieraita. Molemmilla oli Ullen ulkonäkö: “Kerta kaikkiaan tuli vain Ulle mieleen.” He kävivät välillä juttelemassa. Kertakaikkiaan herrasmiehiä. Ei jyrkkämielisiä. Kun vertaa ja ajattelee kummankin sukua, niin ei sellaisia herrasmiehiä ole ketään muita kun sun lapset.
Kerran minulla oli hattu päässä ja lähdimme kävelemään. Henni tuli perässä:
“Ette suinkaan lähde vielä pois.“ Pojat ovat kamalan kohteliaita ja kohteliaisuus tulee niin luontevasti. Näkökin tulee Ullesta, se paistaa läpi. Me ei oltu nähty pitkään aikaan, mutta kaikki liikkeet ja käytös olivat kuin Ullelta. He olivat niin saman näköisiäkin. Ullehan on kerta kaikkiaan herrasmies, diplomaatti. Hän ei pane vastaan. Se tarttuu, kyllä se tulee poikiin. Emme olleet nähneet Ullea aikoihin. He kertoivat kaikkea ja kysyivät Joutsaaresta. Ulle oli vanhentunut. Kovastihan me juteltiin.
Häissä tuli yksi Hennin ystävä, huuliharppupari, kysymään: “Soitatko vielä lisää?” Heillä oli vauva ja lähtivät telttaan nukkumaan. Ketähän he ovat?
Kirsti: “Tuuna oli niin hauskan näköinen täällä käydessään viime viikolla, herttainen. Viimeksi näin hänet Iltan syntymäpäivillä Heralassa. Nyt - oliko laihtunut? Hän oli muuttunut niin edukseen, että en olisi tuntenut, jos olisi tullut kadulla vastaan.”
”Voisihan se väärentää niitä papereita?”, totesi Ilkka kun kuuli että Tuunan lapsi syntyi päivää ennen Runebergin päivää
Markku
Omanarvontunteva Markku, niin perusteellinen, omat asiat kiinnostavat, en voi sata prosenttisesti kertoa hyvää. Irma on saanut hyvän kuvan Leenasta, iloluontoinen, ei vaikea. Kerran Joutsaaressa meillä oli niin hauskaa, otettiin viiniä. Tuli saunaan lähtö. Miten ne nuoret halusivat minutkin sinne saunaan. Leena kysyi, että näätkö sinä. Ei käynyt saunaan tulo, kun näen.
Moitin Ikkalan Mattia. Se ei ymmärrä yhteisiä juttuja. Isä, Veikko ja minä teetätettiin nuotta. Kun he kuolivat, kukaan ei tarvinnut nuottaa. Matti vei sen. Vai Tettako sen kiikutit Hirnulasta? “Matti ei vieläkään myönnä että se ei ole hänen.” Hän ottaa kunnian itselleen kun käy tyhjentämässä ihmisten lampia. Ei meitä yksinkertaisia tarvitse mopittaa. En tarvitse nuottaa, koska en enää pysty mihinkään. Matti voisi maksaa. Tavallaan Matilla polosella ei ole oikeutta.
Ja sitten: Tammilautaa. Kun on yksinkertainen mies, piisaa yksinkertainen arkku. Parkettitammea, arvokas kun on tammilauta uurna. Uurnalehtoon tuhkat.
"Keski-Suomen museon kesäkuussa avattavan Asekätkentä-näyttelyn pyrkimyksenä on asettaa katsojien arvioitavaksi tämän koko maan historiassa tärkeän ilmiön merkitys ja pyrkiä oikaisemaan siitä edelleen kertautuvia virheellisiä tietoja. Jatkosodan aselevon jälkeen syksyllä 1944 virisi päämajan piirissä hanke aseiden keskitetystä hajavarastoinnista. Luottamus neuvostoliittolaisten lupauksiin pysyvyyteen oli heikko ja pelko kommunistien virittelemiä kapinahankkeita kohtaan suuri. Nopeasti organisoituna toteutetun järjestelmän puitteissa kitkettiin kunkin maamme 33 suojeluskuntapiiriin jalkaväkipataljoonan tarvitsema kevyt aseistus. Uskottiin että 32000 sotilaan ja kätköistä helposti esiin saatavan aseistuksen voimin pystyttäisiin toteuttamaan liikekannallepano mahdollisen vihollisen intervention varalta sekä sitomaan vihollisen joukot sissisotaa käyden. Kun asekätkentäoperaatio aivan odotetusti paljastui, herätti se liittoutuneiden valvontakomissiossa aluksi suurta huomiota. Valvontakomission kiinnostus kuitenkin laimeni, kun huomattiin, että hanke oli varsin tavanomainen sotilaalliseen varautumiseen liittyvä ilmiö. Joka tapauksessa Moskovassa havainnoitiin hyvin tarkasti asekätkennän strateginen vaikutus ja tarkistettiin myös edellytyksiä maan miehittämisen suhteen. Äärivasemmiston lehdistö sai aiheen mitä mielikuvituksellisimpiin paisutteluihin selostaessaan niin löydettyjä kätköjä kuin asekätkentöjä seuranneita oikeudenkäyntejä." (Jyväskylä Nr. 2 7.5.2014