Ilma-täti kertoo

s. 18. 11. 1925


Varhaislapsuus Soinissa

Muistan erittäin hyvin talon, jossa asuimme. Näen sen vieläkin silmissäni. Toisella puolella oli navetta. Talo oli kuin laaksossa, jossa asui myös Ollikaisen setä äitinsä kanssa. Koska isä oli paljon matkoilla, auttoi hän äitiä raskaissa töissä. Hän oli puuseppä. Iltahan on neljä vuotta minua vanhempi ja hän väittää, että Ollikaisen setä asui meillä, mutta siellä hän asui. Ollikainen on minun kummisetäni. Synnytystä avustaneen kätilön nimi oli Ilma, siitä kai nimeni. Hän valmisti minulle koristearkun, jolla nyt lastenlastenlapset leikkivät. Muistan ensimmäisen kerran, kun istuin Ollikaisin sedän sylissä ja halusin äidin syliin. Nähtävästi myös huusin. Minulla oli hätä. En ole kummisetääni koskaan tavannut. Nuori mies oli äidillä aina apuna. Koska Soinissa oli iso talo ja vaari aina reissussa. Kun Irma syntyi tuli jo kätilö ja kummisetä Ollikainen kantoi minua. Itkin kun en saanut olla äidin kanssa.

Mimmi-täti oli auttamassa lastenpiikana. Kerran äitini suuttui Mimmiin, kun hän oli kertonut meille, että kun nainen nukkui, tuli käärme ja meni sen pimpistä sisälle ja silloin nainen heräsi. Sen jälkeen olen pelännyt käärmeitä. Äiti sanoi tomerasti: ”Ei saa puhua tuommoisia lapsille.”


Ähtärissä 5–8-vuotiaana

Olin 5-vuotias kun muutimme Soinista. Ähtärissä oli aikaisemmin ainoastaan kuusiaita ja äiti rupesi heti muokkaamaan puutarhaa. Talosta vietti mäki alas. Sinne tehtiin hiekkakäytäviä, jotka reunustettiin. Siellä oli myös kaarikäytäviä ja muistan ison kiven. Leikkimökkiinkin johti käytävä. Naapuritaloon päin oli tehty jasmiinikenttä. Tunnen vieläkin Jasminin tuoksun, kun luen Dostojevskiä. Irma muistaa Jasminit, Ilta ei. Tielle mentäessä näki, miten hyvin kukat oli hoidettu. Katselimme niitä yläkerran makuuhuoneen ikkunasta.

Isä haravoi käytävät joka lauantai palattuaan kotiin. Emme saaneet juosta pihaan, etteivät haravan jäljet rikkoudu. En tiedä, kuka ajoi ruohokentän, mutta äiti teki kaiken muun. Me jouduimme vasta Leppälahdessa kitkemään.

Siihen aikaan metsänhoitajien ja muiden luokkaerot olivat suuret, mutta kävimme lääkäreiden ja muiden luona. Meidät on kasvatettu siihen, että ei ole luokkaeroja. Isä oli piiriesimies, mutta meillä oli parempi elintaso kuin muilla samassa ammatissa, koska äiti osasi huushollata. Ja juuri tämä perheyhteys. Meillä oli oma perhe.

Nukuin äitini vieressä. Kun äiti lähti navettaan, seurasin häntä kuin haamu. Ihailin äitiä, koska hän oli niin kaunis. Äiti osasi valmistaa ruokaakin niin kauniisti. Minä katsoin joskus, että kuka se niin selkäsuorassa siinä istuu. Ei kellään muulla ollut vielä siihen aikaan permanenttia. Hänen tukkansa oli laitettu, hänellä oli kauniit vaatteet ja aina korkeat korot. Kerran istuin komerossa niitä katsomassa ja näin joulupukin naamarin. Mikä itku, kun olin luullut, että oikea joulupukki olisi ollut olemassa. Narrata nyt lapsia sillä lailla.

Ihmettelemme Irman kanssa, mistä äiti löysi mallit, koska hän kulki kuin muodin edellä. Me oltiin niin kauniisti pukeutuneita. Kerran olimme Kiuruvedellä käymässä ja äiti oli tehnyt kukkahameet ja käyttänyt samettiakin. Silloin joku sanoi: ”Kyllä sää viet nuo lapset helvettiin kun sä puet ne noin.”

Äiti ei päästänyt minua kouluun, koska olin liian nuori, en koskaan käynyt alakoulua. Se oli kivaa aikaa. Ilkka piti minulle tunteja ja opetti lukemaan. Meillä oli vintti, missä rakastin leikata matonkuteita. Muutimme Jyväskylään, kun kolmas luokka alkoi.

Äiti sanoi, että mikä nainen sinusta tulee, kun leikin Ilkan kanssa ja kiipeilin puihin. Ilkka usutti: ”Uskallatko katsoa ikkunasta.” ”Koetapa kuinka kauan kestää juosta talon ympäri.” Näin hän jalitti minua. Kun minusta tuli liian iso leikkimään nukeilla ja meillä oli paperinukkeja, leikin, että olin ompelija.

Kerran äiti souti muut järven yli kouluun ja jätti minut rannalle. Oli kova syysmyrsky, äiti souti ja pelkäsin, että hän hukkuu. Kun kerran menimme joulukirkkoon, reki kaatui. Itkin: ”En minä tätä tehnyt.”

Me saimme puhelimen ja radion ihan ensimmäisinä. Äidillä ja minulla oli jakkara radion edessä ja kuuntelimme aamuhartauden aina. Irma oli silloin Ylpön hoidossa Helsingissä.

Aina pitkänä perjantaina meillä piti olla mustat mekot päällä koko elämän ajan ja saimme mennä ulos vasta viideltä. Aina jouluna isä lähti jänismetsälle ja söimme jänispaistia. Kun hän tuli kotiin ja viskasi jäniksen keittiöön, oli hän ylpeä. Minä itkin, kun jänis oli kuollut.

Meillä oli lehmä, hevonen ja sikakin. Syksyllähän sika aina teurastetaan eikä minua päästetty katsomaan. Se oli aina oikein harmaa ja ikävä päivä. Sumuisena päivänä sanon vieläkin, että nyt on sian teurastuspäivä.

Olen ollut nähtävästi kaikkein villein. Ilta oli rauhallinen ja joutui paimentamaan meitä. Olisiko silloin neljä vuotta ollut iso ikäero? Kerran suutuin Irmaan, löin häntä ja peili meni rikki.


Jyväskylään

Ensimmäisen yön vietimme nykyisen teatterin kohdalla matkustajakodissa. Muistan, kuinka katsoimme koko yön ikkunasta. Äiti kertoi: ”Nuo ikkunat ovat meidän.” Se oli säästöpankin talon neljäs kerros ja sieltä oli näkymä kirkkopuistoon, uskomaton luksusasunto. Siellä oli hissikin. Uudessa kodissa oli vessa, makuuhuone, sali, kylpyhuone, apulaisen huone, keittiö - isot salit, halli. Äiti ompeli meille vaatteita apulaisen huoneessa. Eri huoneista pystyi soittamaan. Se joka oli sairas sai nukkua siellä missä oli kello, niin että äiti kuuli. Pihaan menivät portaat erikseen.

Portaiden alla oli nurkkakaappi, itkin siellä kun oli niin ikävä Ähtäriin. Keittiössä oli yläkaapit ja niissä joskus joku sukulainen nukkui. Lapsuuden aikana ei pitkäaikaisia vieraita kai käynytkään.

Olimme myös kaupungin parhaiten pukeutuneita, meillä oli kauneimmat vaatteet. Nyt me ei Irman kanssa olla yhtään kiinnostuneita vaatteista.

Kesälomalla kävimme Oulujoella, piti mennä Karjalan Viipuriin. Äiti voi autossa pahoin ja makasi takapenkillä. Me kaikki neljä lauloimme koko matkan. Isäkin lauloi. Lopuksi illalla Oi muistatko vielä sen virren. Osallistuimme koskenlaskuun ja pelkäsin veneessä tietysti. Aika jännä, että viitsivät lähteä raahaamaan neljää lasta. Siitäköhän olen innostunut matkustamisesta, kun olen lapsesta asti saanut matkustaa?

Toiset järjestäytyivät kouluun (siirryimme kaikki tyttökouluun), koska olivat käyneet alakouluun. Minä jouduin seminaarikouluun, harjoituskouluun. Siellä oli vain tyttöjä. Rakastin kirjastoa, olisin voinut asua siellä, koska se oli kaunis talo. Meillä oli opettajana hyvin aristokraattinen vanha nainen. Hänellä oli kaulus, jota piti pystyssä vahva lanka. Elämä alkoi maistua lähes kuin tyttöjen kirjoilta, kun oli tämmöinen opettaja.

Äiti halusi ostaa talon Tanhuantieltä. En tykännyt muuttaa sinne. Siellä äiti teki taas puutarhan, ryytimaan. Äiti laitto tomaatteja ja koko saunan pääty oli täynnä tomaatteja, vaikka ne olivat silloin hyvin harvinaisia. Otimme niitä syksyisin mukaan kouluunkin, koska niitä tuli niin paljon. Pihassa on jäljellä vielä sireeni. Äiti laittoi meidät kitkemään. Lauantaina oli siivouspäivä. Ilta leipoi pikkuleivät. Pihassa oli myös vaaleanpunainen ruusupensas, jonka kukkia Ilta asetteli leivottuaan pikkuleipiä. Ilkka teki puutyöt. Minun tehtävä oli silittää. Minä rakastin silittämistä. Aina silittäessä mietin, että tästä voisi tehdä sitä ja sitä. Istuin aina koivet pitkinä, kuin prinsessa.

Kissan nimi oli Kurre (ja sitten tuli Turre). Kun se sitten piti tappaa, isä kysyi, minne Kurre haudataan. Kissa pantiin laatikkoon, katsoimme kauniin paikan Seppälänkankaalla ja hautasimme sen sinne.

Kouluaikana Aijatsalon Antti tuli meille asumaan. Äiti tienasi siitä. Äiti kutoi myös mattoja. Hän oli ylitarmokas ihminen.

Kotimme vieressä oli Harjun luistinrata. Joka sunnuntai menimme kirkkoon. Suojelukuntalaisilla oli kokoontuminen samaan aikaan ja isä jäi siihen kohtaan. Me muut istuimme kirkossa. Puheet eivät aina kiinnostaneet ja katselin edellä istuvien ihmisten vaatteita. Olisin voinut mennä tekstiilikouluun, sillä olin aina kiinnostunut vaatteista.

Tytöt olivat mustasukkaisia, kun Ilkka vei minut joskus partiokokoukseenkin. Olihan se ihan kiva, kun tytöt olivat kateellisia silloinkin, kun menin ensimmäistä kertaa pojan kanssa ulos. Isä ja kaikki tytöt katsoivat ikkunasta tullessamme takaisin. Isä sanoi, että poika oli ihan kuin mestarilanka – karrikoitu piirros räätälistä. Arvaa että en toista kertaa lähtenyt sen kanssa.

Sitten tuli Leppälahti, minne isä ja äiti rakensivat talon, navetan ja aitan. Sinne istutettiin pitkät penkit perunaa. Sodan aikana siellä oli lehmä. Turre oli sanonut, että hän lypsää lehmän, ja saikin siitä maitoa. En tiedä kuinka Ilta muistelee niitä aikoja. Saunalla oli parveke ja nukuimme siellä ristiin rastiin, laulettiin moniäänisesti saksankielisiä lauluja. Sousimme veneellä katsomaan junan tuloa. Se oli siellä ainoita iloja. Äiti huomasi Leppälahdessa, että en oikein viihdy. Äiti soitti Kumpulaiselle ja me pyöräilimme sinne. En tiedä, saivatko he rahaa rakennuksista muuttaessaan sieltä pois, koska ostivat Leppälahden jälkeen Soskon.

Elämä oli niin suojattua. Mutta ei se ollut linnunlaulua, jos rupeaisin kertomaan kaikkea. Äiti oli hyvin kiivas. Riidan jälkeen isä ja äiti olivat kuitenkin kavereita, pelasivat yhteen. Ihmisen täytyy riidellä, on hyvä purkautua, että ei tarvitse vieraille vihoitella. Tyckokin hermostui äitiin. Olihan äiti dominoiva. Hänhän määräsi kaikki asiat. Uhmasin välillä äitiä. Jos ei tullut ajoissa kotiin ei saanut iltakahvia. Mutta sitten äiti oli pistänyt kahvin keinutuolin taakse.

Äiti piti ompelukurssia ja opetti ompelemaan lapsille vaatteita. Jopa sepaluksen. Äiti sanoi, että huulipunaa ei saa käyttää. Turre selosti äidille, miksi sitä käytetään ja äiti suostui. Hän ymmärsi hyvin.

”Sinusta tuli sitten kotirouva”, sanoi äiti kerran, mutta ei pahasti. Olinhan minä niin lapsellinen, en ollut nähnyt maailmaa, mutta aina on ollut ihmisiä, joihin on voinut turvautua. Olen ollut vaikeuksissa ryhmän kanssa. Äiti sanoi myös: ”Mikä kannattaa tulla tehdyksi, kannattaa tulla myös hyvin tehdyksi. Kannattaa purkaa, ei kannata jättää semmoista jälkeä.”

Mummi rakennutti lisärakennuksen kun vaari oli paljon poissa.  Kun lähdimme Müncheniin, mummi otti Kimmon ja Kain hoitoon. Pojat oli jo isoja, puhuttiin että Kiuruvedellä. Äiti oli tehnyt kansalaispuhui...

Soitin äidille kerran viikossa vielä kun olin naimisissa, koko elämäni. Vielä kuolemankin jälkeen otin puhelimen käteen. Minulla oli kiinteä suhde äitiin.

Aina kun isä meni Helsinkiin metsäpäiville, kävi hän Matilaisella kuvauksessa. Äiti moitti isää alkoholinkäytöstä. Kerran näin unta, että isä tuli Kauppakadulla vastaan ja joi pullosta viinaa.


Mäkiahon mummola

Joka kesä tehtiin autoretki. Meillä oli Ford auto, jossa oli puulämmitys. Mummi tuli pahoinvoivaksi ja hänen piti maata autossa. Kerran äiti sanoi isälle että nyt mennään käymään Mäkiaholla. Lähellä Keitelettä isä alkoi laulaa Oi muistatko vielä sen virren.

Mäkiahon mummolan aitassa oli kivoja aarteita. Olimme Irman kanssa siellä evakossa talvisodan aikana. Asuimme kamarissa. Silloin siellä asui vain mummi ja vaari. Vessa oli kaukana. Usein syötiin mykyjäiskeittoa eikä Irman maha kestänyt sitä. Irmalla oli silloin sappipolttoja. Isän piti tulla hakemaan meitä ja odotimme isää kuin kuuta nousevaa. Kamarin ikkuna oli tielle päin emmekä malttaneet nukkua. Odotin että isän auton valot näkyvät. Ajattelin: ”Isä on pettänyt.” Rupesin itkemään. Mutta ennen puoltayötä näkyivät valot.

Iida-täti on tarina erikseen – hän oli henkisesti sivistynyt, aina ystävällinen. Soitin hänelle usein puhelimella.

Vanhasta vaarista ei ole koskaan paljoa kerrottu. Mummilassa istuimme ruokapöydässä. Mummo oli ihana, hänellä oli möhömaha ja palikkaat, joissa ei ollut pohjia. Hän oli oikein tyyppi. Vaari istui pöydän päässä: ”Ruokapöydässä ei saa puhua eikä nauraa.” Ja sittenhän meitä olisi naurattanut vielä enemmän.


Talvisodan aikaa

Kesti toista vuotta ennen kuin alkoi suuri sota, toinen maailmansota. Meistä oi kiva tehdä Heil Hitler kolmella sormella ennen kuin huomattiin, mitä se aiheutti. Mummi johti muonitusta Jyväskylässä. Veimme ruokaa sotilassairaaloihin. Linja-auto toimi kanttiineina. Siihen aikaan kaikki oli saksaa, puhuttiin saksaa, iskelmät oli saksalaisia. Joskus saksalaiset sotilaat pyysivät tapaamaan illalla. Heitä moitittiin ja paneteltiin suotta, he eivät edes suudelleet.

Vähän ennen kuin talvisota loppui, meidät evakuoitiin. Saimme Laukaassa talon käyttöön kolmestaan Irman ja Iltan kanssa. Siellä oli positiivi, jota soittelimme. Silloin oli ihanan kaunis päivä, kun isä tuli hakemaan meitä kotiin.

Ilta jäi pois porukoistamme jo silloin, koska meidän lottien työt olivat mitä olivat. Minä tein töitä asemalla, missä äiti oli muonituspäällikkönä. Valmistimme voileipiä ja veimme niitä sotavangeille juniin. Pelkäsimme kun ne olivat ryssiä. Sitten olin töissä konttorissa, mutta en pitänyt siitä, koska siellä ei ollut mitään tekemistä. Meitä oli poppoo tyttöjä ja meidät, jotka puhuimme saksaa, valittiin kiertämään sairaaloissa. Se oli hauskaa aikaa. Saksalaiset sotilaat olivat kuin isiä meille. Kävimme elokuvissa Doodse Aiesahon kanssa. Suhteesta kerrottiin vitsinä. Doodsilla oli viikset. Schulten oli Elinan kanssa. He soittelivat vielä Naisopistoonkin ja osasin niin hyvin saksaa, että kaikki kuulivat puheen käytävältä. On turha puhua, että saksalaiset olivat hyväksikäyttäjiä. Ei me pidetty edes kädestä kiinni.

Kerkisin tehdä lottavalan ennen naisopistoa.

Sota teki meistä samaa kansaa, enää ei ollut erikseen punaisia, yhdessä rakennettiin ja sijoitettiin. Hädän hetkellä yhdistyy. Jalkapallo pelissä näkee kolme samaa juttua kuin sodassa mitkä täytyy tehdä.  Olisi kiva saada suomineito takaisin kädet ylhäällä. Lasse Lehtinen kertou: Jumala on antanut meille hyvän maan. Ensimmäisenä Niinistö toivotti jumalan siunausta, Halonen ei koskaan.


Naisopisto Porvoossa

Olen ollut aina äidin hameissa. Minun ei omassa elämässäni tarvinnut tehdä mitään, koska äiti järjesti kaiken. Elämä on ollut suojattua. Olen elänyt kuin pumpulissa. Koti oli lämmin. Ensin oli suojattu elämä, sitten tuli naisopisto.

Tyttölukioon pääsi määrätyllä keskiarvolla, enkä minä ole koskaan pitänyt lukemisesta. Maaseudulta tuli paljon tyttöjä enkä enää mahtunut lukioon. Pyrin Heinolan seminaariin. Siellä oli nähtävästi vanhempia ihmisiä, mielestäni ikivanhoja, minut hyväksyttiin, mutta olisin joutunut Sortavalaan. Soitin äidille: ”Haluan kotiin. En halua tänne.” Äiti ei koskaan antanut kenellekään periksi, mutta minulle kyllä. Esimerkiksi hernerokkaa minun ei tarvinnut syödä.

Äidille alkoi raksuttaa, mitä hän tekee minun kanssani. Minun piti mennä Ruotsiin koululaisvaihtoon. Itkin koko yön eikä hän sitten lähettänyt minua sinne.

Sitten äiti järjesti minut naisopistoon. Äiti oli niin fiksu. Se oli vuosi 1942. Silloin oli jo syksy. Äiti soitti rehtori Palmrothille. Mistä hän olikaan lukenut naisopistosta? Se oli Euroopan ainut sisäoppilaitos siihen aikaan. Mistä isä ja äiti kaivoivat niin paljon rahaa? Siellä opetettiin, mikä on hieno nainen ja käytöstapoja. Nainen on se joka sytyttää kynttilän kotona ja tekee siitä rakkaan paikan.

Naisopisto oli kuin kaikkien yhteinen koti. Muut tytöt tulivat minua asemalle vastaan. Ajattele kun ensimmäistä kertaa näkee vanhan raatihuoneen: Nyt sitä on kyllä sadussa mukaan. Miten hyvä tytöille onkaan sisäoppilaitos. Opistoon piti viedä jopa omat patjat. Jouduimme itse pesemään lattian, mutta pyykit pestiin meille. Joka kerroksessa asui opettaja, he viettivät elämänsä siellä. Ainakin kuukauden ikävöin äitiä. Vuorotellen joku tuli pitämään kädestä kiinni ja melkein lauloi kehtolaulua. Sitten kotiuduin. Puhumattakaan mikä jono poikia klo 9, kun tunnit loppuivat. Monet jäivät naimisiin Porvooseen. Me oltiin kuin tähtiä Porvoossa.

Siellä tytöt olivat ihan toisenlaisia. Se oli rikkaiden tyttöjen koulu. Skaran Milla oli upporikas ja paras ystäväni. Kun koulussa piti ommella kaulukset, Milla lähetti ompeluksen apulaiselleen Helsinkiin. Hänellä oli jopa autonkuljettaja. Kerran meitä kutsuttiin lomahotelliin. Autossa oli lasi edessä ja istuimme Millan kanssa kuin ruhtinaat takapenkillä. Uskomatonta.

Se oli hienoa aikaa, aivan kuin tyttöjen kirjoista. Menin sinne lukion sijasta, kävin sitä 2,5 vuotta kunnes menin kihloihin. Siellä oli yksi yksityishuone. Opettaja sanoi, että olen niin hyvä matematiikassa, että tarvitsen sen. Sitten muutin neljän hengen huoneeseen. En oikein pärjännyt. Minulle sanottiin, että olisi parempi siirtyä toiselle linjalle. Piirustuksesta sain kuitenkin kympin, olisin päässyt Ateneumiin. Koulussa alkoivat kiinnostaa muut asiat enemmän. Meille kerrottiin, miten oppilaat aikaisemmin menivät köysillä tai palotikkailla ulos. Me ei tehty niin, olimme nähtävästi kilttejä. Mutta yöllä hiivittiin. Kun joku sai herkkuja kotoa, minäkin Iidan hyviä kakkuja, pidettiin yökestejä.

Ruokailussa jokainen oli vuorollaan emäntänä. Sekin oli hyvä tapa oppia. Istuimme kaikki pitkän pöydän ääressä. Jäi sieltä sekin oppi, että huoneesta ei voi lähteä, jos on sekaista. Sisäoppilaitoksessa oppii, että kaikki ovat tasa-arvoisia, kuten olin jo kotona oppinut. Jos joku yritti olla parempi kuin muut, pistettiin hänet heti matalaksi.

En halua nytkään, että vieras ihminen tulee siivoamaan. Kerran eräs siivooja aiheutti vaikeuksia. Minullahan on helpot ikkunat, mutta hän vaati erityishintaa: ”Sullahan on sälekaihtimet.”

Helka sanoi, että olin kaunis. Hyvä että joku sanoi niin ennen kuolemaani. Ystävättäret ovat olleet kauniita ja itsevarmoja. Minulla oli aina alemmuudenkompleksi. En käynyt koskaan tansseissa, koulussa oli vain piirileikkejä. Eihän julkisia tansseja silloin pidettykään. Olin ollut monta vuotta naimisissa, kun menin ensimmäistä kertaa tansseihin. Kuulun siihen sukupolveen, jota ei tansseissa nähty.

Kerran Porvoota oli pommitettu niin paljon, että jalkakäytävien ränneillä juoksi veri. Katsoimme ikkunasta miten Helsinkiäkin pommitettiin. Joskus nukuttiin naisopiston lauteilla koko yö. Myöhemmin kaikki naapurin mummot kyttäsivät, kun menimme Turren kanssa pommisuojaan mamman ja papan luona.

Poikia olisi saanut kuka tahansa. Eklund omisti koko Porvoon. Eklundin Tommi oli Turren paras kaveri. Kerran Turre, Tommi ja pormestarin poika päättivät kutsua tyttöjä. Turre oli seurustellut edellisenä vuonna, mutta ei enää ja he pyysivät minua. ”Jos hän ei lähde, hän ei lähde”, sanoi Pauliina. Sitten ajattelin, että lähden vaikka en olisi halunnut – hehän olivat neljä vuotta vanhempia miehiä. He valitsivat tytöt pituuden mukaan ja siitä se vain alkoi. Se oli juhlallista, kun pääsi heti piireihin, eivät toiset päässeet. Vaikka sota-aikana ei mistään saanut mitään, meidät kutsuttiinkin illalliselle. Meille tarjottiin jänispaistia, viiniä. Nappia painamalla tuli palvelija paikalle.

Olin ollut aika paljon Helsingissä silloin, kun poikia oli ollut tarjoilla. Turre oli miellyttävä. Minua kiusattiin, koska olin sanonut, että en noin vanhojen miesten kanssa lähde. Pelkäsin avioliittoa, mutta minulla oli tuuria. Seksuaalisuus on pelottava. On väärin, jos joku koskettaa alapäähän.

On perustettu Naisopiston ystävät.



Turren kanssa

Menimme vuonna 45 naimisiin, liikettä pidettiin kaksi vuotta kirkkotorilla. Mamma kuoli Kimmon syntyessä. Mamma sai paljon sydänkohtauksia, hän oli sängyssä aina. Yhtenä aamuna menin sinne, mamma oli kuollut. Ajattelin että nyt karkaan. Mamma oli melkein kuin äiti minulle. Minä panin hänelle valkoiset sukat, diakonin kanssa puettiin, laitettiin arkkuun. Turren äiti ja suku puhui pelkkää ruotsia.  Luin ruotsia koulussa 9 vuotta, mutta eihän siihen aikaan oppinut mitään.

Turre sairasti koko elämänsä. Jo jouluna hän joutui keuhkoparantolaan kun odotin Kaita. . Äiti sanoi: ”Sinun on tultava kotiin.” Kai syntyi maaliskuussa, mutta Turre pääsi parantolasta vasta huhtikuussa kotiin. Hänelle pistettiin ilmaa viisi vuotta. Jäljellä oli vain 1 ½ keuhkoa. Sitten tuli palleatyrä. Sydänvika. Hän oli koko elämänsä jostain kohtaa kipeä.

Turrella oli mennyt lapsena leikkiessään sakset silmään ja siksi hänen äitinsä lellitteli häntä. Minua silmä ei haitannut, en vieläkään muista kumpi silmä se oli. Ymmärrän Turrea, koska tunnen hänen lapsuuden elämänsä. Hänet tuotiin kolmevuotiaana hoitoon. Muodostuuhan sillä perusteella toisenlainen ihminen.

Kun Turre oli parantolassa, piti tekstata hautakivien nimiä voipaperille nurin päin, negatiivisesti. Sanoin papalle että minäpä koitan. Pappa kehui: ”Ei tullut yhtään virhettä.” Olen piirtänyt kaikki sankarihautojen kivet. Kun ne oli kaiverrettu, Kai oli vaunuissa ja menimme Turren kanssa hautausmaalle, emme kullanneet niitä vaan maalasimme mustalla. Muulloin olimme paljon kultaamassa hautausmaalla.

Olin tervetullut miniä. Kun Leif meni naimisiin sanoi pappa Tertulle: ”Kysy Ilmalta, Ilma tietää kaiken.

Tämä paikka oli peltoa, neljä tonttia yhdessä. Turren vaari omisti maapalstan ja isä joutui ottamaan osaa. Valmistettiin kevytbetonia, kiviähän aina myydään. Turre on piirtänyt kaiken. Kiviveistämö laajeni. Kun lähdimme kauppaan meillä piti olla lumilapio mennen tullen. Sonja (Tinttu?) siellä lunta lapioi, Tintutulla oli huono tuuli, tuuli aina uutta lunta toi. Turre hoiti hautakivikontoria, nyt viides sukupolvi räväytettiin. Sanotaan että näillä käsillä, miljoona kelloa ja yksityisiä tuotteita.

Meillä ei ollut samettinen keskinäinen suhde Turren kanssa. Olin 19-vuotias, kun menin naimisiin, Turre oli neljä vuotta vanhempi. Olin alakynnessä. Kaikki mitä Turre sanoi oli kuin raamatun lause. Vanhempanahan hän tiesi paremmin. Kesti seitsemän vuotta kun huomasin, että ei näin kilttiä vaimoa kukaan kestä. Taistelin ja yhtäkkiä huomasin, että minä olen minä. Jouduin kasvamaan itsenäiseksi. Kerran Turre oli menossa Scaran ukin kanssa ulos, huomasin lasten kasvaessa, että enhän minä näin voi elää. Enhän näin voi vain luudalla lakasta lattioita. Tuli kaipuu muuhunkin, vaikka ystävättäretkin olivat kotirouvia. Aloin suunnitella lapsihotellia, jonne vanhemmat voisivat tuoda lapsia lähtiessään matkalle.

Turrella oli yksi veli,Leif, joka vartuttuaan otti hoitaakseen perheen sementtivalimon. Hän on ehkä jäänyt osattomaksi äidin rakkaudesta, koska äiti sairastui kun hän oli pieni. Leifin ja Turren suhde on aina ollut etäinen. Leif on Turrea kymmen vuotta nuorempi ja kävi keskikoulun. Luin läksyjä hänen kanssaan,

Turren äiti oli yhdeksän vuotta halvaantunut. Kävin häntä auttamassa, pesin jopa pyykit. Kun Turren isä kuoli, Leif ja Turre menivät jakamaan perintöä. Sanoin että et sitten ota paljoa. Turre kertoi ottavansa kultakellon ja Leif kaikki muut. Nyt meillä on papan tekemä shakkipöytä. Alakaappi on kiinnostava lapsille. Pappa ompeli mammalle vaatteetkin.

Turre oli sisustusarkkitehti. Hän kävi Tukholman kautta kirjeopiston, sieltä lähetettiin tehtävät ja niihin piti vastata. Hän on sisustanut Sireenin kahvilat ja maalasi työn ohessa. Turre kuului käsityöyhdistykseen, ei muuhun. Hän suunnitteli messuja, mm Järvenpään messuja ja häntä pyydettiin kertomaan suunnittelusta.

Minä toimin opettajana ruotsalaisessa ja suomalaisessa kansanopistossa neljä vuotta. Perustin pikkumartat. Liityin rouvasväenyhdistykseen, jonka varmaankin Frederika Runeberg on aikanaan perustanut. Kun Vieno Ahonen, joka oli juuri valmistunut Ateneumista, ilmoitti aloittavansa koulutuksen Helsingissä, ilmoittauduin - vai oliko se Turre joka ilmoitti minut. Matkustin sinne kaksi kertaa viikossa töiden jälkeen.

Kun Irma opiskeli Helsingissä, vietti hän viikonloput täällä. Irma oli kuin meidän lapsemme. Hän oppi maalaamaan Turren kanssa, pohjusti töitä. Kävimme Irman kanssa puheopiston yhtä aikaa ja teimme kurkkuharjoituksia. Isä aina sanoi, että meillä on ainut lämmin koti. Teillä Saarijärvellä oli apulaisia, Ilkka ja Kirsti kävivät töissä eikä Irmalla ollut lapsia. Meillä halitaan paljon.

Kun pojat aloittivat sotaväen ja valmistuivat, meillä oli aika tiukkaa. Turre itki, että hän ei voi tykätä sementtivalimosta. Sanoimme poikien kanssa että lopeta. Me hyppäsimme ihan tyhjään. Meillä oli kuitenkin koti. Turre kerran laski kuinka paljon meillä on kattopinta-alaa. Kimmo kävi kauppakoulua ja Kai Ateneumia. Turre ajatteli että ottaa kaupungin viran, suunnittelimme kaikkea. Sitten hän rupesi tekemään keramiikkaa ja minä vein sitä Arabiaan poltettavaksi. Mutta sitten päästiin rullaamaan. Meillä on ollut suojelua. Emme olleet mitään liikeihmisiä. Kerran eräs japanilainen kysyi, kuinka monta säästöporsasta voimme valmistaa viikossa. Ihmettelimme, että olisi pitänyt tehdä sata viikossa. Halusimme kuitenkin pitää yrityksen pienenä, että saisimme tehdä mitä haluamme.

Ostettiin sininen talo, otettiin velkaa. Kimmo ja Kai tulivat mukaan. 

Olen kiitollinen että olen saanut matkustaa niin paljon. Tunnen kyllä Euroopan. Luen aina Berlitzin ja tutkin karttaa ennen kuin lähden matkalle. Onni että Turre piti samanlaisesta matkustamisesta yhtä hyvin. Matkustaminen tuli aluksi kalliiksi, koska tuli palkata sijainen. Sitten Tuija tuli töihin. Matkustamisessa on pääasia nauttia ihmisten elämää. Matkustimme turistikeskuksiin, mutta kiersimme niissäkin matkanähtävyyksiä. Niissä koko atmosfääri on niin ihana. Emme pitäneet hiekkarannoilla loikoilusta. Kerrankin katsoimme kellosta, että joko olemme olleet 10 minuuttia, että voimme lähteä pois. Kolme viikkoa on pisin aika, minkä haluan olla poissa kotoa. En voi uskoa että saan olla täällä.

Surut ja vaikeudet antavat ihmiselle vahvuutta. Kun sanon, että olen elänyt pumpulissa, tarkoitan, että aina on ollut turvaa. Jol'on turva Jumalassa turvassa on paremmassa. Jos kaikki ihmiset ajattelisivat näin, mutta ei, moni ystävä moittii koko ajan vanhempiaan, miestään jne. Luin lapsena kirjan Iloinen tyttö. Se kertoi orvosta tytöstä, jota rääkättiin vieraassa perheessä, mutta hän löysi jokaisessa asiassa valoisan puolen. Olisikohan se minun oppikirjani? Koskaan ei ole raha merkinnyt minulle paljoa. Autossahan ei tarvitse olla kuin neljä pyörää ja moottori.

Loppujen lopuksi ei elämässä tarvitse kenenkään opettaa – kaiken tiedon saa. Opettajatkaan eivät ole niin viisaita.


Turren sairastuminen


 Turre ei koskaan kiroillut, riideltiin kyllä kun tehtiin kaikki hommat yhdessä. Oltiin molemmat itsenäisiä. Alzheimer on aina jokaiselle erilainen. Sitten Turre: taas sinä valehtelet. Pyysi anteeksi eikä mennyt enää kauppaan. En halunnut kuunnella mummin ja vaarin riitelyä, lähdin pois.Alzheimeriin sairastuttuaan Turre ei koskaan mennyt kokonaan out. Hän osasi pyytää anteeksi.

Eräänä vuonna Turre kantoi seitsemän arkkua hautaan. Hän kärsi siitä, että vaikka oli hyvä piirtämään ja sai valkoisen paperin eteensä, ei saanut siihen mitään.

Turre halusi pitää yötä päivää telkkaria auki. Videon välkkyvä valo kiusasi minua erityisesti. Miksenhän pannut lappua päälle? Väsyin. Oli pakko saada nukkua. Hän raivostui, jos menin toiseen huoneeseen nukkumaan. Nyppi minua koko ajan. En voinut sanoa, että lähden tästä nyt. Hänellä oli mustasukkaisuuskohtauksia ja hän oli kateellinen siitä mitä tein. Hän seisoi koko ajan ikkunassa tai parvekkeella, kun lähdin kaupunkiin ja syytti palattuani: ”Kun koko päivän olit kaupungilla”, vaikka viivyin vain tunnin. Joka toinen tunti piti antaa lääkkeet. Miten kauhea katsoa, kun järkevä ihminen sanoo: ”Ja sä saat muuttaa täältä pois, tämä on minun asuntoni.” Mutta näitä huonoja ei enää edes muista.

Turre väsähti yhtäkkiä, istuutui tuolille. Kai ja Tuija veivät hänet sairaalaan ambulanssilla. Siihen saakka hän pystyi ajamaan partansa, käveli ketterästi ja kävi vessassa. Istuin osastolla monta tuntia. Sitä kesti 12 päivää. Turre sidottiin sänkyyn, hän pissi eri nurkkiin, kolusi kaapit. Hän oli rauhaton ja käveli koko ajan. Hän seisoi keskellä lattiaa aulassa sairaalan kauheassa pyjamassa ja odotti minua, kun tiesi minun olevan tulossa. Miltä tuntuikaan nähdä Turre siinä tilassa, kuin kylähullu. Nähdä rakkaan ihmisen muuttuvan älyttömäksi. Kimmo kävi sairaalassa ja kertoi: ”Turre oli sidottu tuoliin kiinni.” Hän olisi päässyt seuraavana päivänä suljetulle dementiaosastolle. Miten alentava Alzheimer-tauti onkaan. Vieraat eivät aina huomanneet, miten sairas Turre oli, koska vastasin hänen puolestaan. Se on omaisten sairaus.

Turre sanoi, että maasta olet sinä tullut, maaksi olet tuleva. Ihmisen maatuminen kestää 20 vuotta, krematoidussa muutamassa minuutissa, sanoi naispappi. Turre ei halunnut poltettavaksi. Arkkuhautaus on mielestäni kaunis.

Nelli ja Netta halusivat nähdä Turren ruumiin. Sairaalassa oli kaunis kappeli, musiikkia, kosketin Turrea. Hän oli jääkylmä. Olin nähnyt mamman kuolleena. Kun silloin menin sinne, oli paikalla vain diakonissa ja meinasin lähteä karkuun, mutta panin hänelle sukat jalkaan. Näen siitä paljon unia.

Tychon hautajaisissa Ilta rupesi kertomaan, että hän on vienyt niin ja niin paljon kakkuja vaarille, maksanut niin paljon, aina puhui rahasta. ”Sano nyt kuinka paljon niin minä maksan,” sanoin. Minä hoidin Turren vanhemmat, pesin pyykin. En ole puhunut, minkä suuren työn tein. Saunassa mamma halusi istua kiukaan vieressä. Hänellä oli pitkä tukka, pesin mamman. Nyt olen iloinen, että Ilta on ottanut minut tasavertaiseksi. Hän ihaili Turrea. Turre oli fiksu. Olen kuin saanut Iltan takaisin. Saanut sisarensa takaisin.


Jokaiselle lapselle kappale kauneinta Suomea, sanoi mummi.

Äiti halusi että me jakaisimme Korisaaren. Mutta koska se on kaukana Porvoosta, saimme hehtaarin tontin Joussaaresta. Ilkka esitti asian ja sanoin, että minulle sopii mikä vain. Vaari olisi ehdottanut syväsatamaa, koska niemen päässä olisi kova moottorikulku. Mutta eipä se niin kova ole ja kivahan se vain on. Syväsatamassa olisi ollut vähän plaisua, siellä takana on vain metsää. Tässä on joka puolella vettä. Aluksi niemessä oli vain umpimetsää. Menimme rantaan kassaran kanssa ja niin paljon olemme karsineet. Sitten ruvettiin miettimään, mihin siirretään riihi. Jos se kasataan ylös mäelle, on sieltä pitkä matka kävellä rantaan.

Lapset eivät olleet aikaisemmin olleet luonnossa. Aluksi niin kutsutulla lasten beachillä Joussaaressa oli vielä iilimatoja eikä Nelli uskaltanut mennä rantaan. Nykyään ei ole kukaan niin luonnon ihminen kuin Nelli. Näin luonto opettaa ihmistä.


Lasten elämää

Kai ja Kimmo tulevat keskenään toimeen. Pienenä he kulkivat kahden kilometrin matkan kouluun. Kuljimme salaa perässä nähdäksemme selviävätkö he. Heillä on vieläkin samat yhteiset kaverit, esim. Olsonin perhe. Heidän lapsensa ja lastenlapsetkin ovat hyvät tutut ja jatkuvasti yhdessä.

Tuijalla oli pihtisynnytys. Lääkäri oli ottanut kiinni väärästä kohtaan ja toinen kuristui napanuoraan. Silloin ajattelin, että en enää koskaan naura. Juuri tänä keväänä oli tulipalo, Kalle ajoi kolarin ja toisilla on putkiremontti. Minulla oli kerran siivooja liikkeessä. Hän oli hyvin ystävällinen ja toi lahjojakin. Kutsui minua rouvaksi. Jälkeen päin hän tuli luokseni ja halusi jutella jostain vakavasta asiasta. Menimme sivummalle ja hän sanoi, että hänen naapurinsa on hirveä. Minä olin juuri haudannut ensimmäisen lapsenlapseni ja oli muutakin. Silloin meinasin melkein nauraa. Surunsa kullakin.

Kun Kai ei päässyt ensimmäisellä kerralla Ateneumiin, mietimme kannattaako pyrkiä uudestaan. Väliajalla hän kävi iltaoppilaana ja häntä kehotettiin pyrkimään ja niin hän pääsi. Kun he olivat tehneet Arabiassa leikkipuistosuunnitelman, tuli Franck luokseni sanomaan: ”Kylläpä teillä on lahjakas poika.”

Kai pitää vielä Taideteollisessa – Taikki, entinen Ateneum - koneopin luentoja. Hän tuottaa Kerako-uuneja. Silloin aikanaan kesti 15 tuntia lämmittää uuni ja 15 tuntia palautuskin. Kai kehitti Kerako-uunit, joita alettiin ostaa kouluihin. Ne ovat ekonomisesti hyviä. Ne eivät kuluta turhaan sähköä, koska tiilet lämpiävät jopa neljässä tunnissa. Jos valmistuu kivi-ihmiseksi, ei ole mitään koulua missä voisi opiskella.

Kailla on huvila Emäsalossa ja he viettävät paljon aikaa siellä. Kaihan on hyvin kiltti. Kai ja Tuija eivät ole koskaan riidelleet.

Kimmolla oli toinen ystävä, mutta kun meni sotaväkeen, se loppui. Nelli onneksi löytyi ”Porvoon kauneimmat silmät”, kuten Kimmo kuvasi. Kimmoa opettajatkin kutsuivat pankkiiriksi. Hän osaa raha-asiat. Kimmolla oli huono ruotsi ja autoin häntä, opettelimme yhdessä. Kun Kimmo tuli todistuksen kanssa kotiin, hän sanoi: ”Kuule me saatiin ruotsista viisi.”

Kiviveistämö hoitaa haudan avaamisen ja kiinnipanemisen. Siellä on kolme työntekijää. He vievät Hiabilla ja nosturilla hautakiven kaiverrettavaksi. Haudankaivaja on erikseen.

Alussa Tuija oli töissä ja Nelli kasvatti. Lapset olivat ainakin kerran viikossa meillä yötä. Koulussa heitä luultiin sisaruksiksi, vaikka he olivat serkuksia. Kerran olimme Rhodoksella neljän pienen lapsen kanssa.

Jesse lähti Leville italialaispojan kanssa, joka on tuonut meille koneita. Nelliä pyydettiin hoitamaan pikku-Ninoa. Nellihän lähti heti. Kimmo on maksanut eläkettä koko ikänsä ja sen maksu loppuu määrätyn ikäisenä. Heidän tuttavillaan oli paikka Levillä ja he ostivat sen Kimmon eläkerahoilla. Siellä on yksi makuuhuone ja parvi. He olivat juuri Thaimaassa ja lähivaltioissa. Kimmo on matkustanut hullun lailla, mutta hän valitsee matkan aina halvalla. Kimmo osaa nauttia elämästä. Hän on varmaan perinyt minulta tuon innon nähdä maailmaa.

Jesse sai vuonna 2021 Porvoon yksityisyrittäjäpalkinnon. Jesse ajaa moottorikelkalla. Netan perhe lähtee Leville seuraavaksi.

Nainen ja tyttö on pojan pelastus. Juholla on vakituinen tyttö, hän opiskelee opettajaksi. Nenolla Jessen pojalla on tyttöystävä.

Keraamikko-taiteilijana

Runeberg kirjoitti hyviä runoja, mutta jos hän ei olisi syntynyt siihen aikaan ei hän olisi näin juhlittu. Meille kävi samoin. Aloitimme juuri oikeaan aikaan, kun muut eivät vielä valmistaneet keramiikkaa. Saimme kivat markkinat, kun aloitimme ennen tätä valtavaa keramiikkaboomia. Nyt sitä on joka paikassa.

Kai sanoi, että ei halua mennä yliopistoon kun ”teillä on ollut niin kiva elämä”.

Emmehän me oltaisi koskaan selvitty, jos ei olisi ollut yhteistä työtä. Olimme 60 vuotta naimisissa, siis kuin 120 vuotta naimisissa ja aina yhdessä. Olimme erossa ainoastaan kerran, kun olin kaksi viikkoa Amerikassa. Ehkä toisen kerran olin viikon poissa.

Liikkeessämme toimi seurapiiri. Olin koko ajan näytillä, kesällä kävi turisteja. Turre teki nappulat, minä aloin maalata ja muotoilla. Niitä ei valmistettu kipsiformuista, vaan kaikki piti tehdä käsin. Turre suunnitteli joka kellon eri lailla, ja niitä piti sommitella.

Myynti repeytyi käsistä yhtäkkiä, kun meidät kutsuttiin Helsinkiin messuille. Sen jälkeen Turre pisti nuppineulan karttaan aina siihen kohtaan, minne myimme – koko Suomen kartta tuli täyteen nuppineuloja. Valmistimme 1500 kelloa vuodessa. Turre valmisti tytöt.

Turre oli valmistunut Ateneumista maalarilinjalla mutta pommitukset alkoivat. En halunnut yliopistoon mutta olisin päässyt sairaanhoitajaksi naisopiston jälkeen. Turre oli luova ihminen. Ellei olisi tullut kelloshowta, olisi hän voinut tehdä jotain luovaa. Olihan se ihanaa, kun Helsingin design-centeristä pyydettiin näytille. Minulle se sopi hyvin, koska rakastin työtäni.

Olemme keramiikkapiireissä tunnettuja, koska meitä on neljä. Keraamikot ovat kotoisia, samanlaisia, ne ovat toisenlaisia kuin tärkeät ihmiset. Meidäthän on luotu elämään. Amerikassa ja Arizonassa ajelimme yliopistoautoilla ympäriinsä, olimme myös maailmanlaajuisilla rotaripäivillä Chicagossa. Olemme käyneet kaikki Euroopan pikkuverstaat läpi. Viimeksi ajelimme keramiikkapoppoon kanssa läpi Ruotsin ja kävimme Englannissa.

Kodissamme jokaisella esineellä on kertomuksensa, niitä ei ole hankittu vain tavarana. Kun Airi Hort, Kain ikäluokkaa, piti näyttelyn, haettiin täältä tavarat.

Meidän parhaimmissa kavereissa on niin ateisteja kuin sosialisteja. Pelasimme usein trivial pursuitia, mikä on maailman kehittävin peli. Kun pelissä annetaan vain yksi vastaus, me kuitenkin katsoimme kirjasta ja kartoista vastauksia monipuolisemmin. Ajattele miten sivistyneiksi tulimme!

Temppupäivillä keskellä Joutsan korpea soitimme sähkökitaraa. Siellä kaikkien piti esittää jotain. Olitte Ullen kanssa keksineet jotain hauskaa. Siinä oli pöytä, menit anomaan jotain, ehkä työtä, en muista. Olit niin kaunis kuin prinsessa, siro. Paksu tukka.

 
Mummi ja vaari oli onnessaan kun ostivat Soskon. Olin kesäisin maataloissa töissä naisopiston aikaan enkä enää tiedä Soskosta.


Pieniä huomioita

Kuoleman jälkeen

Monta kertaa unohdan että olen näin vanha. Sitten lasken, että Kai on niin ja niin vanha. Siellä kaikki minun tuttavat ovat, jättävät minut tänne yksi.

Netta kysyi kerran, kun oli ruvennut seurustelemaan Hessun kanssa ja vein häntä rippikouluun ja hain illalla takaisin, että kun vaari on ollut niin monta kertaa naimisissa, miten hän pärjää taivaassa, kun on niin monta vaimoa.

Kun kysyt uskonnosta sanoisin, että olen vanhanaikainen uskonnon suhteen. Uskoni on liian yksinkertainen. Uskon Jumalaan. En vieläkään ymmärrä, miksi Jeesuksen piti kärsiä. Hän neuvoi meille tien. En tuomitse uskon sotia.

Minulla on hyvä olo. Taivas on tuntematon paikka - enkelit soittelevat siellä harppua. Kuka sitä harppua aina jaksaa kuunnella? Loppuelämä on linnunlaulua. Kerrotaan että kuolemassa näkyy valo, jotain omituista. Elämä on läpikulku ja koettelemus, missä meitä kasvatetaan, mitä sitten olemmekaan tehneet.

Rovaniemen kirkossa on prof. Segergrenin alttaritaulu, jossa on kauniit värit. Kirkko on korkea. Taulussa Jeesuksen pää on ylhäällä, enkelten parvi tyylitelty. Jeesuksen eteen tuli syli, elämän vesi, kuin erilaisia ihmisiä, toiset sotaisia ja toiset rauhallisia. Taulu kuvaa sitä, että meidän täytyy oppia juomaan myös elämän vettä. Meille on annettu elämä, joka meidän pitää elää. Oikea elämä on otettava vastaan, eikä tule valittaa.

Kuuntelen jumalanpalveluksia. Sunnuntaina kerrottiin erään äidin sokeasta tyttärestä. Jeesus sanoi: mene ja tyttäresi näkee. Meillä pitää olla niin paljon uskoa. Vertauskuviahan ne ovat, en silti uskoani menetä. Opetetaan myös, että olkaa kuin taivaanlinnut. Mutta nehän ne vasta työtä tekevät hullun lailla. Irma sanoi kerran, että on olemassa shakkimestari joka pelaa, joku siirtelee meitä. Hän tarkoittaa Jumalan johdatusta.

Ehkä olen jossain asiassa menetellyt väärin. Olisin loppuaikana voinut olla Turrelle kiltimpi, vaikka välillä teki mieli potkaistakin. Olisin päässyt yhtä porrasta ylemmäs taivaassa. Kerran isä pyysi, että Ilkka tulisi kaatamaan yhden puun. Hän oli suutuksissaan, koska Ilkka ei heti tullut kaatamaan sitä. Silloin ajattelin, että minusta ei koskaan tule tuommoista hätähousua. Nyt olen sellainen, vaikka lupasin itselleni. Mutta vastuupiiri on tullut pieneksi.

Olen sanonut lapsilleni, että jos kestätte niin polttakaa minut sitten. Haudan avaaminen sotkee paikan rumaksi. Vaikka olisihan hautaaminen meille edullista, koska oma firma tekee sen.


Ovat silmäsi aivan paljaat
ihan niitä paleltaa vois
on maailma kova ja kylmä
en siihen sun katsoa sois - Soveig von Schulz


Sinuhun turvaan jumalan
ei muuta turvaa mulla
sä lahjojen oot antaja
on kaikki voima sulla
Ma heikko olen lapsesi
sä mulle voimaa anna
mä haluan sun tahtosi
eloni määräks panna

Rakas Jeesus siunaa meitä
anna meille enkeleitä
siipes suojaan meidät peitä
älä meitä koskaan heitä.


En tarvitse muuta kuin enkeleitä, ja turvassa olen.