Markku Ikkala                                                                KIRJOITUS ILTA IKKALAN   1 (3)
Tanhuantie 3                                                                    90-VUOSISKIRJAAN
40720 JYVÄSKYLÄ                                                     21.1.2011
Puh. 040 763 9112
Säpo: markku.j.ikkala@gmail.com
 
 
 
ILTA IKKALA ÄITINÄ    - aika uskalias lähestymistapa, itse olisin kirjoittanut äitini jne.
 
Omasta äidistä kirjoittaminen on samalla oman elämän muistelua. Varhaisimmat muistoni äidistä  perustuvat /pääosin/ (pois) perheen piirissä kerrottuun ja valokuviin, henkilökohtaisia muistoja minulla on aika vähän. (kumma että minulla on aivan samoin) Vanhempani tapasivat sota-aikana (lisäisin Saksassa ja menivät naimisiin 1946 ja minä synnyin 1947. Isäni toimi silloin Loimaan eläinlääkärinä, mutta jo seuraavana vuonna hän otti vastaan työn Saarijärven eläinlääkärinä. Tähän vaikutti erityisesti se, että äitini vanhempien koti oli Jyväskylässä ja äitini isä (lisäisin Pekka Salo) hyvin Keski-Suomea tuntevana kovasti suositteli paikkakuntaa. Neljän vuoden sisällä syntyivät sisarukseni Marketta 1949 ja Matti 1951, iltatähtenä (en usko että Mikko oli iltatähti, koska hänelle oli annettu nimi jo silloin kun minä synnyin, ehkä ei onnistunut aiemmin, Mikolle vahinko että syntyi poikana…) Mikko vuonna 1957.
 
Saarijärven ja Jyväskylän läheisyydellä oli suuri merkitys äitini toiminnan kannalta. (jättäisin pois sillä sitähän varten tämä kirja on tehty, ei sitä lapsen tarvitse enää todeta) Koska hän opiskeli Helsingin yliopistossa 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa, hän tarvitsi lastenhoitoapua, mitä hänen jyväskyläläiset vanhempansa auliisti tarjosivat. (minua ovat hoitaneet tiheästi vaihtuvat apulaiset) (koska) Hän toimi opiskeluaikanaan aktiivisesti Helsingin yliopiston Keskisuomalaisessa osakunnassa ja tutustui samaan aikaan uuteen kotipaikkakuntaansa Saarijärveen. (pilkku) Olin paljon Jyväskylässä hoidettavana ja muistissani ovat useat linja-automatkat ja maisemat Saarijärveltä Uuraisten kautta Jyväskylään. Jyväskylästä tuli minulle jo hyvin varhain toinen kotipaikka, missä olenkin asunut käytännössä lähes koko elämäni. Vaarini,  joka kierteli metsäteknikkona ja puun ostajana teollisuudelle Keski-Suomea,  otti minut monesti mukaansa matkoilleen. Isovanhemmillani oli kesäasunto Leppälahdessa, missä me lapset vietimme serkkujemme kanssa unohtumattomia kesiä vaarin ja mummin hoidossa. Näin äidilleni jäi aikaa lastenhoidolta muihin tehtäviin.(hienosti ilmoistu!)
 
Eläinlääkärin puolisona äitini vastaili kotona puhelimeen ja osasi joskus neuvoa eläinten hoidossakin isäni kiertäessä sairasmatkoillaan. Me lapsetkin opimme vastaamaan puhelimeen ja meidän puhelinnumero ”Saarijärvi 150” on vieläkin muistissa. Kuitenkin vuosien mittaan äiti keskittyi puhelimessa ja muutenkin yhä enemmän omiin töihinsä ja harrastuksiinsa. Minulle piirtyi jo lapsena kuva siitä, että sekä isällä että äidillä oli omat työnsä ja harrastuksensa, joista he iltaisin keskustelivat ja monella tavalla tukivat toisiaan.
 
Äidin kodin ulkopuoliset työt ja muun toiminnan mahdollisti myös se, (ja muu toiminta vaikutti siihen) että kodissamme oli aina kotityöapua (yllättävä sana, onko kotiapulainen mielestäsi nykyään hävettävä?), minkä hankinnan ja työn äiti organisoi. Yksi tärkeimpiä oli ”Malvisen Saima-täti”, riuska, vähän vanhempi karjalaisnainen. Hän kävi 2-3 kertaa viikolla (viikossa) pesemässä pyykkiä  (mikä silloin kesät talvet tehtiin saunassa) ja osallistui suurempiin siivouksin koko lapsuutemme ajan. Hänestä tuli ”varaäiti”, joka opetti meille lapsille tapoja ja katsoi peräämme. (minua hän aina rääkkäsi pelottelemalla milloin tontuilla milloin riuskalla puhkumisella) Asuin joskus hänen luonaan Herajärven lahden toisella puolella vanhempieni ollessa matkoilla. Lisäksi kotona oli aina nuorempia apulaisia, jotka huolehtivat päivittäisistä askareista äitini ohjeiden mukaan, meidän lasten hoidosta sekä vastailivat myös isän työpuhelimeen.
 
Kotiapulaiset vaihtuivat aika usein, kuitenkin äitini halusi opettaa heille kaikille kodinhoitoa ja antaa eväitä ja mahdollisuuksia päästä elämässä eteenpäin. Kai näitä nuorempia kotiapulaisia myös meni naimisiin, vaikka heidän miesystävistään minulla ei ole muistikuvia.(varmaankin muistat miten Anja heitettiin pellolle kun alkoi odottaa Sääkslahden Ollille lasta) Tulee vieläkin mieleen, kun äiti suunnitteli päivän tai parin ruokalistaa apulaisen kanssa ja vähän tuskastuneen kyseli meiltä lapsiltakin, että mitä me haluaisimme syödä. En yhtään muista mitä vastasimme, mutta hyvin meillä aina syötiin ja ”lautanen tyhjäksi” - yleensä. (paitsi Mikko joka kärsi jopa virallista anemiaa)  Yhteisten ruokailujen merkitystä viiden maissa korostettiin, mutta ne tahtoivat mennä vähän rikkonaisiksi, kun isä joutui olemaan jatkuvasti silloin työnsä takia puhelimessa ja myöhemmin myös äiti. 
(tämäkin hienosti ilmaistu)
 
Minä tunsin oloni turvalliseksi kotona lapsena ja sain aina tarvittaessa tukea vanhemmiltani harrastuksiini ja vähän ”takkuisesti” (ei tarvita lainausmerkkejä) sujuneeseen koulunkäyntiini. Esikoisena olin ehkä pienempänä saanut muita enemmän huomiota, mutta luonteeni on ollut melko sopeutuvainen ja lukemaan opittuani  elin omissa maailmoissani sarjakuvien ja kirjojeni parissa. Vähän vanhempana toimin partiossa ja innostuin myös politiikasta.  Näin jälkikäteen, kun olen keskustellut sisarusteni kanssa lapsuudesta, en voi lakata hämmästelemästä sitä, miten eri lailla koimme lapsuutemme ja äitimme. Vähän on myös huono omatunto ja epäilys siitä, hoidinko kunnolla ”ison veljen velvollisuuksia”. (tämäkin hyvin sanottu!) Mutta pihapiirissä ja naapurustossa oli paljon lähes saman ikäisiä lapsia ja viihdyimme keskenämme ja kai katsoimme vähän toisemmekin perään.(muistattehan että minulla ei niitä ollut)
 
Koska molemmat vanhempani olivat opiskelleet Saksassa ja äitini matkusteli paljon jo nuorena Saksassa ja Ruotsissa, pidettiin ulkomaiden ystäviin aktiivisesti yhteyttä kirjeitse, matkustamalla ja vieraita kotiin vastaanottamalla. Äitini toimi myös isäni kirjeenvaihtosihteerinä hoitamalla yhteydet isän opiskeluaikaisiin ystäviin ulkomailla ja kotimaassa. Sairasmatkat Saarijärven ja lähikuntien ainoana eläinlääkärinä veivät isäni kaiken ajan. Äiti oli myös eläinlääkärirouvien järjestön perustaja aikana, jolloin naisia ei juurikaan ollut eläinlääkäreinä. Myöhemmin kun enemmistö eläinlääkäreistä on naisia, hän oli myös lopettamassa järjestöä.
 
Kotimme, eläinlääkärin virkatalo Saarijärvellä Herajärven Kotiniemessä, oli kuin majatalo, missä asui koululaisia lähipitäjistä ja erityisesti kesäisin saksalaisia tuttuja ja vähän tuntemattomiakin. Erityisesti Juhannuskisojen aikana talomme oli saksalasten urheilijoiden majoituspaikka. Äiti oli myös mukana, kun Saarijärven kunta loi yhteyksiä ystävyyskuntiin Saksaan ja muualle Eurooppaan.  Kotimajoitukset meille järjesteli äitini yhdessä apulaistensa kanssa. Isä oli tukena, kun töiltään ehti. Kun 1950 ja 60 -luvuilla Saarijärvelle tuli saksalaisia turisteja, äitini oli tulkkaamassa ja järjestelemässä asioita. Lämmöllä muistan berliiniläistä Dankin pariskuntaa, jolle vanhempani järjestivät vuokralle kesäpaikkoja.  Heistä tuli pitkäaikaisia perheystäviä. Mia ja Erwin olivat  meille lapsille ”saksalaiset vanhemmat”. (kutsun Miaa kummi-tädekseni) Heitä tapasimme usein myös oman perheeni kanssa. Oli meillä myös amerikkalaisia vaihto-oppilaita, joiden perheitä kävin tervehtimässä opiskeluaikana.
 
Me lapset olimme jo nuorempana  aika usein mukana ulkomaanmatkoilla. (en ollut koskan vanhempieni kanssa) Vanhempana meidät lähetettiin yksin kieliä oppimaan Ruotsiin ja Saksaan. Kielten opettajana äidillä on aina ollut paljon ystäviä ulkomailla. Olin yhtenä kesänä eläinlääkäriperheessä Ahvenanmaalla ja parina kesänä Ruotsissa Gnestassa lähellä Tukholmaa. Myös sisareni oli samassa paikassa yhtenä kesänä ennen minua. Ruotsi ja ruotsin kieli ovat näiden kokemusten jälkeen jotenkin tuntuneet kotoisilta, vaikka en kieltä juurikaan ole tarvinnut. Vähän vanhempana olin Saksassa isäni opiskeluaikaisten eläinlääkäriystävien perheessä Delmenhorstissa lähellä Bremeniä. Heidän luonaan kävimme myöhemmin myös vaimoni ja poikieni kanssa. Näin syntyi yli sukupolvien ulottuvia yhteyksiä Saksaan. Ruotsin tavoin myös Saksa on minulle kotoinen maa. Äitini pystyi järjestelemään myös oppilaitaan Saksaan kieltä oppimaan ennen nykyisen kaltaista oppilas-/opiskelijavaihtoa. Aina joskus tapaan Saarijärven yhteiskoulun entisiä oppilaita, jotka muistelevat tätä mahdollisuutta kiitollisina.
 
Vielä opiskeluaikanamme äiti auttoi ulkomailla asumisessa ja matkustamisessa. Sisareni päästyä ylioppilaaksi hän halusi opiskelemaan Yhdysvaltoihin, ja sieltäkin yliopistomaailmasta löytyi äidin Saksassa tapaama opiskelukaveri. Hän auttoi sisartani pääsemään sikäläiseen yliopistoon. Opiskelupaikka oli itä-rannikolla, mutta sisareni halusi nähdä mannerta laajemmin. Taas oli apua äidin yhteyksistä eläinlääkärirouvien (kansainvälisen eläinlääkärirouvien järjestön) kautta sikäläiseen järjestöön (sikäläisiin perheisiin). Majapaikkoja löytyi eri puolilta USA:ta. Sisareni kiersi Grayhound-bussilla  (Greyhound) 99 $:n kuukausilipulla yhtenä kesänä koko mantereen ja mm. toteutti kouluaikaisen haaveensa käydä San Franciscossa.(kouluaikainen haaveeni oli lähteä isäni kanssa laivalla Amerikkaan heti kun pääsen ylioppilaaksi. Isä oli sen luvannut. Hauskaa, että äiti oli edellisenä kesänä yrittänyt vaikuttaa Volkeriin niin, että hän saisi minut kirjoittamaan tuosta ajasta… siis itsensä pönkitystä. Hän todella organisoi ja uskon että työ oli kova ja se onnistui).  Seuraavana kesänä menin USA:han englannin kieltä oppimaan, tein samanlaisen matkan ja tapasin äidin vanhoja ystäviä ja tutustuin sisareni tuttuihin. Nyt alkoi olla äidin lisäksi jo sisarenkin yhteyksistä hyötyä ulkomailla. Tällöin sisareni oli jo siirtynyt opiskelemaan Länsi-Berliiniin. Hänestä onkin tullut äitinsä veroinen yhteyksien pitäjä ja maailmankansalainen ja hänen lapsista todellisia kosmopoliitteja. Siemenen tähän on mielestäni kylvänyt äiti. (oho Markku, kiitos tästä, oletko kyllä oikeassa)
 
Matti-veljeni opiskeli Länsi-Berliinissä. Hän seuraa isämme jälkiä eläinlääkärinä Saarijärvellä. Myös nuorin veljemme Mikko opiskeli jonkin aikaa Berliinissä ja USA:ssa. Minä olen ainoa sisarus, joka on opiskellut vain Suomessa Jyväskylän yliopistossa. Sain minulle tutusta mummilasta isovanhempieni talosta Jyväskylässä asunnon. Jäin sitten hoitamaan tätä ”kotitilaa”, kun töitäkin Jyväskylästä opiskelujen jälkeen löytyi. Tosin kävin minäkin ulkomailla töissä, kun palvelin vuonna 1974 puoli vuotta YK-joukoissa Lähi-Idässä (Lähi-itä) Suezilla.
 
Kotona puhuttiin paljon yhteiskunnallisista asioista. Sisareni ja minä olimme siinä keskustelussa mukana, ja meistä molemmista tuli koulutukseltamme politologeja (valtio-oppi pääaineena) ja aktiivisia poliittisia osallistujia. Isä oli joitakin kausia Saarijärven kunnanvaltuustossa. Muistan kuitenkin, että kun sekä isä että äiti olivat ehdokkaina, kumpikaan ei päässyt valtuustoon; kokoomuksen kannatus ei silloin ollut riittävä maalaisliittolais-keskustalaisessa pitäjässä. Äitini oli kulttuurilautakunnassa joitakin kausia, koska halusi vaikuttaa erilaisten kulttuuriasioiden edistämiseen. Mielestään hän ei kuitenkaan halunnut ollut siellä varsinaisesti ”politikoimassa”.  Kun äiti kerran tuli kokouksesta, jossa oli valittu kulttuurilautakunnan puheenjohtajaksi henkilö, joka ei ollut hänen mieleensä, hän tokaisi pettyneenä: ”kun olisi valittu puheenjohtajaksi joku, joka tietää jotain kulttuurista tai edes olisi siitä kiinnostunut”. (kysy äidiltä, haluaako hän tämän lauseen ainoaksi kommentikseen) Äiti on aina ajanut tarmokkaasti  niitä asioita, joita pitää tärkeinä, eikä ristiriidoilta aina voinut välttyä. Muistan muuten miten isä joskus kertoi, että äänestelee vuoroin kommunistien vuoroin kokoomuksen kanssa)
 
Äidin laaja toiminta vei häneltä paljon aikaa, ja sen voidaan ajatella olevan poissa meiltä lapsilta. Kuitenkaan minä en ole kokenut sitä ongelmaksi, sillä hänellä oli kyky järjestellä hoitajia ja ohjelmia myös meille lapsille. Kun hän näki, että selviämme itse, hän jätti meidät hoitamaan asioitamme. Niinpä myöhemmin olen osannut organisoida työni puolesta isompiakin ryhmämatkoja. Äiti on aina pyrkinyt neuvottelemaan paitsi isäni myös meidän lasten kanssa tekemisistään ja niiden sovittamisesta. Siten hän on onnistunut saamaan omille töilleen ja harrastuksilleen tarvitsemansa ajan. Tarvittaessa äiti on aina tukenut minua, /kuten ymmärtääkseni muitakin sisaruksiani /(tämän voisit jättää pois)  ja siitä olen hänelle kiitollinen.