Maan sukua

Terra Familia -ympäristötapahtuma Hämeenlinnassa 31.8.1996

Järjestäjinä Vihreä sivistys- ja opintokeskus,

Kansallinen sivistysliitto (Sirpa Pietikäinen)

 

 

Marketta Horn: Elämän laatu ja immateriaaliset arvot

 

Hyvät kuulijat!

Olen pitkin kesää kysellyt ystäviltäni, mitkä heidän mielestään ovat immateriaalisia arvoja. Yllätyksekseni melko moni vastasi: “Se on luonnonmukaista elämää - elämistä vaatimattomasti ja luonnon kanssa sopusoinnussa ja niin, että ei hanki paljon tavaraa ympärilleen.”

Voivatko immateriaaliset arvot olla materiaalisen (aineellisen) maailman vastakohtia eli aineetonta maailmaa, sitä jota ei voi kosketella? Vai ovatko ne henkisiä? Useimpien mukaan ei-aineellisia arvoja ovat rakkaus, hyvyys, jalomielisyys. Eikö rakkaus kuitenkin ole materiaalinen arvo? Sehän kohdistuu toiseen ihmiseen eli materiaan?

Immateriaalisista arvoista löytyy hämmästyttävän vähän kirjallisuutta. Arvoista ja ihmisten arvomaailmasta on kyllä  kirjoitettu paljon. 1960-luvulla ihmisten arvoja olivat onnellinen perhe-elämä, omakotitalo, uusi auto, koulutus lapsille ja elintason kohottaminen. Yhdysvaltain republikaanien presidenttiehdokas Bob Dole vaati kunniaa vanhoille arvoille. Dolen kampanjassa niitä olivat Jumala, perhe, kunnia, velvollisuus ja isänmaa. Kun nämä vanhat arvot yhdistetään uuteen arvoon nimeltä tekninen kehitys, mihin johtaa ihmiskunnan tie?  Hallitusti, rationaalisesti ja tieteellisesti ohjattuun maailmaan?

Itsestään selvänä lähtökohtana pidän, että ihminen jolla on perinteiset arvot, on ympäristökatastrofin kannalta ongelmien aiheuttaja numero yksi. Perinteisiä arvoja ovat koti, isänmaa ja uskonto. Ne kaikki ovat mitä selvimmin materiaalisia arvoja puettuina yleviin patriarkaalisiin paketteihin. Isänmaan puolesta on kehitetty sotalaitos ja aseteollisuus - suurin uusiutumattomien luonnonvarojen käyttäjä. Uskonto opettaa hallitsemaan, alistamaan ja kunnioittamaan hierarkioita. Koti - kotiliesi, ydinperhe -  turvaamaan jotain mikä liittyy etupäässä materiaan, huolehtimiseen.

Euroopassa olivat 1980 luvulla nousseet mielipidekyselyjen mukaan tärkeimmiksi arvoiksi fyysisen ja henkisen kunnon kohottaminen. Alettiin puhua itsensä toteuttamisesta, identiteetin etsinnästä.


Miten on mahdollista, että ihminen, evoluution huippu, saastuttaa omia elinehtojaan?


Ympäristön tuhoutumisen syihin voi etsiä vastausta ihmisen kulutustottumuksista, elintavasta, sukupuolesta, iästä, sivistystasosta, länsimaa versus kehitysmaa -vertailusta ja monesta muusta. Tällä kertaa minä etsin vastausta aivoista. Mitä sellaista olemme saaneet tietää ihmisen aivoista, mikä selittäisi ihmisen valmiuden saastuttaa omia elinehtojaan?

Puheeni loppupuolella kerron, mikä mielestäni on ratkaisu saastuttamisongelmaan tästä niin kutsutusta ihmisen intellektuaalisen tulkinnan näkökulmasta. Paljastan ratkaisumallistanikin avainsanan jo tässä vaiheessa: se on ekoeroottinen tulevaisuus. Toivottavasti puheenjohtaja antaa minulle aikaa pitää puheeni loppuun saakka.

 

 

Onko immateriaalisuus siis aineetonta vai henkistä olotilaa? Mikä ero on aineettomuudella ja henkisyydellä?


Tämän esitelmän kannalta on tärkeä pohtia, minkälainen arvomaailma on henkilöllä, joka pitää materiaalisen maailman vastakohtana aineetonta maailmaa ja toisaalta minkälainen arvomaailma on hänellä, joka pitää materiaalisen maailman vastakohtana henkistä maailmaa. 

Aineettomuus liittyy aivoihin, henkisyys jumaluuteen. Aineettoman maailman arvoja pystymme jo nyt selittämään - miten ne kehittyvät ja miksi niitä kannattaa kehittää. Henkiset (spirituaaliset) arvot ovat yhä mysteeri. Tieteen edistyessä jana näiden kahden arvomaailman välillä lyhenee.

Saksalainen filosofi Horkheimer toteaa, että mitä paremmin materiaaliset tarpeet on tyydytetty sitä enemmän tarvitaan ”itsenäistä tietoisuutta henkisen omaehtoisuuden” kehittymiselle. Ihmisen on Horkheimerin mukaan opittava käyttämään oikein vapautta, jonka hän saavuttaa, kun elämän peruselinehdot on turvattu.

Aineettomasta maailmasta alamme siis tietää jo paljon. Lähetyssaarnaajat tekivät aikoinaan suuren vaikutuksen pakanakansaan kompassin ja aurinkokellon avulla. Kouluttamaton ihminen ei ollut voinut selittää auringonpimennystä muuta kuin Jumalan rangaistuksena. Nykyaikana aiheuttavat keksinnöt kuten laser ja transistori suuria selittämättömiä kysymyksiä jopa fyysikoille. Käytännön sovellutuksia näistä ihmisjärjelle käsittämättömistä, mutta fysiikassa oikeiksi todistetuista laeista on soittimien eri säveltaajuuksia vastaava kaikukoppa. Alfa- ja beetasäteily vaikuttaa aineeseen, vaikka on aineetonta. Ydinvoimalan räjähtäessä päästö ei näy, haise eikä tunnu, mutta tappaa hiljaa kiduttamalla. 

Kvanttifysiikassa tiedetään, mutta ei osata selittää, miten on mahdollista, että joku häviää jostain ja pompahtaa jossain esille, vaikka  avaruudessa niiden välillä ei ole kulkenut mitään. Puhutaan piilomuuttujista tai sanotaan leikillisesti että valon säteet ovat maanantaisin viivoja ja tiistaisin pisteitä. Mitä herkempiä laitteita opimme kehittämään sitä enemmän pystytään selittämään maailmaa. Ehkä pian ratkaistaan milloin sikiöstä tulee ihminen. 

Aineettomasta maailmasta tulee aineellinen, kun sitä pystytään mittaamaan. Yhä harvempia naurattaa tai kummastuttaa, kun Danny jakaa valon energiaa kiertueillaan tai Katri-Helena siunauksia. Rokkareita verrataan shamanisteihin.

Katri-Helena on suomalainen versio henkisessä ulottuvuudessa askaroivasta Shirley McLainesta. Jari Sillanpään puhe vie muihin sfääreihin. Nuoruuden kulttuureja käsittelevässä kirjassaan Markku Salmi selittää teknomusiikin ja shamanismin yhteyttä. Teknologian ja ihmisen välille on syntynyt uudenlainen yhteisöllisyys - yhteisöllisyys koetaan yksin. Se on sähköinen hetki, jolloin yhtäkkiä tajuaa olevansa yhtä maailmankaikkeuden kanssa.

 

Koko elämä kokonaisena

Kun ympäristötapahtumassa puhutaan elämänlaadusta ja immateriaalisista arvoista, tarkoitetaan todennäköisesti jotain luontoon ja sen varjelemiseen liittyviä arvoja. Tai ainakin vastakkainasettelusta: materiaaliset arvot tuhoavat luontoa, immateriaaliset arvot eivät tuhoa luontoa.

En puhu luonnosta itseisarvona. En myöskään yhdistä  elämän laatua  elämän määrään. Vuosikymmeniä sitten Irwin Goodman lauloi: ennen puoli elämää kokonaisena kuin koko elämä puolinaisena. Pidin laulua erinomaisena. Katselin silloin happaman näköisiä keski-ikäisiä aviopareja kotikylässäni Saarijärvellä. Ajattelin, että mieluummin elän täysillä lyhyen ajan kuin nostan ihanteekseni pitkän yhteisen elämän sellaisen ihmisen rinnalla, joka tekee mielestäni jonninjoutavia asioita.

Nyt keski-ikäisenä olen pohtinut Irwin Goodmanin laulua ja huomannut, että laadukas elämä takaa myös pitkän elämän. Määrä ja laatu eivät yksinkertaisesti ole toistensa kanssa ristiriidassa. Sellaisen ihmisen elämä, jonka lihakset, aistit ja aivot toimivat laadullisesti erinomaisesti, kestää myös pitempään. Iloisena.

 

 

Ympäristökriisi sisäisenä maailmansotana ihmisessä itsessään 


En myöskään osaa erotella immateriaalisia arvoja materiaalisista. Kun olen syntynyt ihmisenä tähän maailmaan, on minusta tullut materiaa ja elämäni elinehto on materia kuten ruoka ja suoja. Siinä mielessä materiaaliset arvot ovat jopa etusijalla verrattuna ei-materiaalisiin arvoihin.

Lääkärikirjailija Helinä Siikala kirjoittaa: “Jos olen täällä maan päällä, olen täällä vain tässä omassa ruumissani ja ruumiini kautta minulla on yhteys muuhun maailmaan. Se on ainoa tapamme olla. Jos en tunne kuuluvani tähän ruumiiseeni kunnolla, en voi voida hyvin. Ja jos haluan voida hyvin tässä maailmassa, en voi ohittaa tätä ruumistani.”

Rudolf Bahro kysyy kirjassaan Paluu: “Onko ympäristökriisi sisäinen maailmansota ihmisessä itsessään? Miksi ihminen ja ihmisen mieli tuhoaa maanpäällistä tasapainoa? Maailmantuho voidaan estää vain, jos ihminen pystyy hallitsemaan oman sisäisen kriisinsä.” Bahron mielestä patriarkaaliset arvot lisäävät ihmisen kykyä itsepetokseen. Ympäristökriisi on ennen kaikkea totuttujen arvojen kriisi. Ne ajattelumallit, paradigmat ja oletukset, joihin ihminen perustaa näkemyksensä todellisuudesta ja jotka ohjaavat hänen toimintaansa, ovat riittämättömiä.

Arvot kuitenkin suodattuvat aivoissamme. Ihminen on vapaa valitsemaan, mitkä arvot hän hyväksyy ja mitkä hylkää. Kuunteleeko hän arvoja valitessaan perinnettä, sitä jonka perustalla ympäristö on tuhottu, vai avaako hän aivonsa räppänät henkeen, itseensä? “Ampukaa minut mutta siihen teidän valtanne loppuu“, vakuutti syyttäjälle yhteiskunnan perinteisiä arvoja tyrmännyt Pekka Ervast.

Ekofilosofien mielestä syytä ympäristökatastrofiin on etsittävä siitä mitä kutsumme moraaliksi. Moraali on ulkoapäin opittu ja yhteiskunnan asettama. Moraaliset säännöt opitaan koulussa ja kasvatuksessa. Ne, kuten kymmenen käskyä, on varta vasten opittava. Moraaliin liittyy laki, auktoriteetti ja sovitut pelisäännöt. Moraalin asettaa joku - jumala, valtio, liikkeenjohto, valkoihoinen mies. Ihminen käyttäytyy moraalisesti oikein silloin kun hän toteuttaa valtion lakia ja kirkon uskonoppia. Valtion ja kirkon päämäärinä on muun muassa kansalaisten omaisuuden turvaaminen ja heidän sukupuolisen käyttäytymisensä sääteleminen ja talouskasvu. Näkökulma on ihmiskeskeinen. Viime vuosituhantena toteutettu moraali on johtanut luonnon ja koko ihmiskunnan sekä yksittäisen ihmisen katastrofi-pisteeseen.

Kun ihminen samaistuu yhteiskuntaan, uskontokuntaan tai valtioon, on hänet helppo saada massoittumaan ja sen jälkeen tottelemaan järjestelmän moraalia. Tällainen ihminen on vakuuttunut siitä, että hänen on sopeuduttava järjestelmän luomaan keinotekoiseen maailmaan turvatakseen omat elinehtonsa. Hän toimii kuin lapsi, joka elää muiden määrittelemillä arvoilla, rationalisoi ehdollistetut refleksit.

Etiikka sitä vastoin on sisäsyntyinen. Ihmisellä on syntyessään omatunto, jota yritetään hälventää moraalilla. Eettiset arvot ovat huomattavasti laajempia kuin kulloiseenkin uskontoon, talouteen ja politiikkaan liittyvä moraali.

 

Mitä on todellisuus?

Vaikka siis en erottele laatua määrästä enkä aineellista aineettomasta, olen kuitenkin samaa mieltä useimpien eko-sinisten ja eko-vihreiden kanssa siitä, että luonto on tuhoutumassa ihmisen toiminnan takia. Luontoa tuhoaa ihminen. Mikä on se ihminen, joka tuhoaa luontoa, oman elämänsä edellytystä? Minkälaiset ihmiset tuhoavat luontoa enemmän, minkälaiset ihmiset eivät tuhoa luontoa lainkaan? Voiko sanoa, että ihminen jolla on materiaaliset arvot, tuhoaa enemmän ja jolla on ei-materiaaliset arvot tuhoaa vähemmän?

Aivotutkimuksessa on porvarien kriittinen rationalisti Karl Popper ehdoton guru ja hänen ajatuksiinsa ja yhteistyöhönsä hänen kanssaan perustuu myös aivotutkija John Ecclesin teoria. Kirjassaan Miten itseyteni kontrolloi minun aivojani (Selbst/lch) Eccles selittää magneetin, väriaineiden ja hypnoosin avulla, miten ihmisen toiminta alkaa ja kehittyy - ei missään henkimaailmassa vaan aivoissa. Hän aloittaa tutkimuksensa osoittamalla, että vaikka materiaalinen maailma on olemassa, jokainen meistä näkee sen erilailla. Näemme erilaisia asioita sen mukaan, mikä meille on esim. lapsuudessa ollut tärkeää. Kun toisen mielestä iltaisin aurinko laskee, sanoo toinen kokemuksensa ja koulutuksensa pohjalta, että ei se aurinko mihinkään laske, vaan maapallo pyörii.

Maailma tietysti on olemassa riippumatta siitä, mitä minä siitä ajattelen tai tunnen. Mutta minulle se voi olla olemassa vain niin paljon kuin minä siitä ymmärrän. Ja se, miten minä näen maailman, riippuu tarkoista tapahtumista oman elämäni varrella, mutta Ecclesin mukaan ennen kaikkea määrätystä paikasta tässä maailmassa, nimittäin minun aivoistani. Jokaisen ihmisen aivoissa tapahtuu jotain. Ajatteleva ihminen pohtii: kuka tai mikä aivoissani ohjaa käyttäytymistäni.

Taiteilijat kiistelivät Lahden kesässä siitä, onko punainen auringonlasku kaunis. Pohjolassa uusi punertava ja ihme värjäys johtuu siitä, että otsonikerros on ohentunut. Täytyy siis olla hyvin ulkokohtainen näkemys kauneudesta, että pitää sitä mikä varmuudella tuhoaa elämän maapallolla kauniina. Kauneus ei voi olla itseisarvo. Kauneus ja rumuus samoin kuin hyvyys ja pahuus yhdistyy tekoon, toimintaan ja tarkoitukseen. Mitä kehittyneempi ihminen sitä laajemmin hän ymmärtää hyveet ja niihin perustuvat arvot. Hänellä on tietoa asioiden ja tapahtumien, ennen kaikkea lunnon elinkaaresta.

Popper on jakanut maailman kolmeen osaan. Ensimmäinen maailma on materiaalinen maailma (fyysinen, aineellinen). Siinä on esineitä ja tilanteita (objekteja) ja energiaa (anorgaaninen maailma), mutta myös ihmisen osaamisen tulokset (artefaktit) kuten koneet, kirjat, taideteokset, musiikki. Ne ovat kaikki materiaalista maailmaa ja ilmentävät siis materiaalisia arvoja.

Toinen maailma on biologinen maailma eli kaikkien elävien olentojen kasvu ja toiminta, myös ihmisen aivotoiminta. Siihen kuuluvat ihmisen tajunnan ja subjektiivisen tiedon tuottaminen kuten ajattelu, tunteet, suunnitelmallisuus, muistot, unelmat ja luovuus.

Mutta siihen kolmanteen maailman, jota voi nimittää henkiseksi, kuuluu se mikä ylittää yksilöllisen ihmisen resurssit. Siihen kuuluu kulttuurinen perimä kuten filosofisuus, teologisuus, tieteellisyys, historiallisuus, taiteellisuus, teknisyys ja sellaiset teoreettiset perusteet kuten tutkimusongelmat ja kriittisyys.

Kiinnostavaa on kysymys itseisarvosta - jo siitäkin syystä, että Leena Vilkka on paikalla. Asioilla jotka tapahtuvat ihmisen hengessä, mentaalisessa järjestelmässä - onko niillä itseisarvo? Ecclesin mukaan ei tietenkään. Millään ei ole itseisarvoa, ei edes luonnolla, vaan kaiken merkitys ja mielekkyys muodostuu yhteistoiminnasta kaiken muun kanssa.

 

 

Itseisarvo on mahdottomuus - materia ja henki toimivat yhdessä


Ecclesin mukaa luonnontieteissä on vallalla materialistinen teoria aivoista. Ne painottavat aivojen valta-asemaa. Henki on toissijainen. Luonnontieteilijä ei anna hengelle eikä tajunnalle sijaa.

Aivojen tutkimuksessa ja neurologiassa on jo pitkään tiedetty, että aivot ovat vain osa siitä järjestelmästä, jolla ihminen hankkii tietoa. Eikä siinä kaikki. Aivot ovat vain hyvin pinnallinen osa tiedon hankinnasta: tietoisuus eli tajunta edellyttää aivojen materian ja hengen yhteistoimintaa. Kvanttifysiikka on mielenkiintoisella tavalla osoittanut myös, miten aivot ja henki toimivat yhdessä: Ne eivät toimi hierarkkisesti eivätkä lineaarisesti, vaan niiden yhteistoiminta perustuu niin kutsuttuun hologrammiin sekä määrätynlaiseen ajattomuuteen ja paikattomuuteen, jota ei mikään tiede, fysiikka eikä psykologia pysty vielä selittämään. Materia ja energia eivät ole erillisiä osia maailmassa.

Maailmasta numero yksi saamme tietoa vain mentaalisen eli maailman numero kaksi avulla. Eccles todistaa, että tajunta (tietoisuus) on samalla lailla evoluution tulos kuin materiaalinenkin kehitys. Bakteerien, kasvien ja alempien eläinten elämä on vielä hengetöntä. Niillä ei ole tajuntaa.

Universumin historiassa tapahtui ensimmäinen ihme kun syntyi elämä ja toinen ihme kun syntyi henki. Jos ihminen keskittyy johonkin, terävöityy hänen huomiokykynsä. Hän voi keskittyä kuuntelemaan musiikkia tai katsomaan taulua tai luonnon kauneutta. Siitä tulee transsendentaalinen kokemus - ajaton ja paikaton kokemus. Helpoiten se on koettavissa miehen ja naisen yhtyessä.

 

 

Murrosikäisten kehitystasolla

 
Ja nyt tulemme perusteesiini: Useimmat meistä keräävät nykyisessä turruttavassa maailmassa vain irtopisteitä ja ulkoisia kokemuksia aistinautinnoista - ruoka on hyvää, maisema on kaunis, sää on miellyttävä. Aistihavainnot kohdistuvat johonkin ihmisen ulkopuolella, objektiin. Murrosikäiset pojat viettävät aikaansa uimarannalla katselemassa bimboja. Liian monet meistä ovat jääneet murrosikäisen kehitysasteelle. Aivot ottavat vastaan viestejä ensimmäisestä maailmasta, materiasta, mutta eivät kolmannesta maailmasta, hengestä, itsestäni.

Liikkeenjohdon konsultti Terttu Grönforsin mukaan jokaisella on ikään kuin oma ikkunansa, josta hän tarkastelee maailmaa ja itseään. Ikkunapokat ovat meidän omia arvoja, uskomuksia, ennakkoluuloja ja asenteita. Grönfors hylkää käsityksen, jonka mukaan A:sta seuraa B ja käyttää koulutuksessaan siksi NLP:tä, jonka avulla saadaan esille aivojen, kielen ja kehon vuorovaikutuksen tuottama yhteisohjelma ihmisessä. Grönforsin mukaan länsimaissa tieto kaadetaan ihmisen päähän. Aina on joku joka kertoo sen. Sen sijaan esimerkiksi intiaanit ikään kuin astuivat tiedon sisään kokemuksen kautta.

 

 

Kaipuu yhtymiseen

 
Siitä maailmankuvasta, josta minä teen itselleni elämää ymmärrettäväksi, on olemassa yksi nimitys. Se yksi yhteinen arvo on rakkaus. Synonyymi sanalle rakkaus on tällöin empatia, yhtyminen. Primitiivinen ihminen yhtyy asioihin ja ihmisiin materian, aistien tai sukupuolielinten välityksellä, sitä vastoin  kehittynyt ihminen, evoluution huippu, yhtyy ideoihin, niihin ideoihin jotka ovat asioiden takana. Koska hän itse on materiaa, tarvitsee hän materiaa yhtyäkseen henkiseen. Hän ei koe vain sympatiaa, hän ei ole vain suvaitsevainen, vaan hän ymmärtää, ympäröi, yhtyy.

Koska tämmöinen rakkaus on immateriaalinen arvo eli ei aineellinen arvo, ei se voi kohdistua ihmiseen, ei maisemaan, tavarasta puhumattakaan. Se liittyy siihen mielikuvaan, jonka määrätty ihminen tai maisema minussa herättää. Silloin on tietysti useita ihmisiä ja useita esteettisiä kokemuksia, jotka herättävät tuon kaivatun mielikuvan. Minun ei tarvitse omistaa sitä ihmistä eikä sitä maata, jota rakastan.

Primitiivinen ihminen takertuu yhteen naiseen tai mieheen, kun taas kehittynyt ihminen evoluution huippuna säteilee sisäistä rauhaa ja viisautta ympäristöönsä. Häntä tai hänen mielenrauhaansa eivät järkytä tämän maailman aineelliset katastrofitkaan. Kun onni ja rakkaus tulee sisältäpäin, ei ihminen kiinny materiaan. Hän voi luopua omaisuudestaan. Hän ei halua omistaa toista ihmisistä eikä asettaa tälle kieltoja tai määräyksiä. Erich Fromm ihmettelee: “Mitä mieltä on asua keskellä yltäkylläisyyttä, kun on niin vähän mistä iloita? TV:stä, moottoriteistä, lomamatkoista ja mukavista asunnoista huolimatta ihminen on yksinäinen ja epävarma.”

 

 

Vapaus ja pelastus löytyvät ihmisen sisältä


Ekofilosofien ajatukset perustuvat kantilaiseen ihmiskäsitykseen. Kantilaisessa käsityksessä samoin kuin antroposofisessa, teosofisessa ja buddhalaisessa ajattelussa osoitetaan, että ihmisen arvot ovat hänessä syntymästä asti valmiina. Ihmisellä on lajina käyttäytymismalli. Tämän mukaisesti hän ei synny silloin kun hänet synnytetään eikä “maadu minne kaatuu”, vaan hänellä on yksilöllinen elämän tarkoitus. Ihminen on kuin siemen. Hänellä on idea itsestään eli mielikuva siitä, miksi hän on syntynyt ja mikä on hänen tarkoituksensa. Mutta samoin kuin siemeneen, vaikuttaa myös ihmiseen hänen kasvuympäristönsä. Mitä vahvempi siemen sitä voimakkaammin se voi toteuttaa omaa ideaansa. Epäsuotuisassa ympäristössä hyväkin siemen lakastuu.

Tulevaisuudentutkija Alvin Toffler antaa toivoa. Hän on sitä mieltä. että on tulossa aika, jolloin ihminen asettaa ensimmäiselle sijalle oman sisäisen kasvunsa ja elämän sopusoinnussa luonnon kanssa. Silloin aineellinen hyvinvointi ei merkitse enää niin paljon, että ihminen olisi valmis uhraamaan suurimman osan valveillaoloajastaan uuvuttavaan palkkatyöhön. Poliittiset koneistot, valtio ja suuryritykset menettävät arvovaltaansa.

Ekologinen tietoisuus tarkoittaa sen suuren yhteyden tajuamista, mikä liittyy koko niin kutsuttuun 'kosmiseen tanssiin'. Ekologisesti ajatteleva ihminen ei ole tarkkailija tai valtias, vaan tuntee olevansa osa tätä planeettaa, mutta myös osa jotain vielä suurempaa. Hän on käynyt läpi syvällisen muutoksen käsityksessä ihmisestä ja hänen osastaan luomakunnassa. Muu luomakunta tulee vallan mainiosti toimeen ilman ihmistä, mutta ihminen ei ilman luomakuntaa.

Goethea pidetään länsimaisen ekologisen ajattelun uranuurtajana. Tämä saksalainen kansallisrunoilija kirjoitti vuonna 1792: "Elävässä luonnossa ei tapahdu mitään, millä ei olisi samalla vaikutusta kokonaisuuteen." Goethe kirjoitti myös, miten riippuvaisia kasvi, eläin ja ihminen ovat toisistaan: "Niin on jokainen olio vain yksi sävy, suuren harmonian vivahdus. Sitä on tarkasteltava kokonaisuutena. Muuten jokainen yksittäinen on vain kuollut kirjain."

Ekologian laajan merkityksen esille tuomiseksi tehdään ero syvällisen ekologian ja pinnallisen ympäristöajattelun välillä. Pinnallinen ympäristöajattelija pyrkii estämään luonnon hyväksikäyttöä ja asettamaan sen käytölle rajoituksia talouden ehdoilla. Mutta ekologisessa ajattelussa ei kanneta huolta vain metsäkuolemista, sikiövaurioista. työpaikoista ja myrkkyjätteistä, vaan mitä erilaisimpien ongelmien yhteisvaikutuksesta. Ameryn mukaan ekologia on saastemyrkkyjä hengittävän, kemiallisia aineita syövän, yksinäisyydestä ja vieraantumisesta kärsivän mekaanisen konekauden ihmisen pelastusoppi.

 

 

Alkuvoimainen yhtyminen

 
Näinä vuosina seksuaalisuus on noussut markkinataloudelle niin tärkeäksi, koska se on viimeinen voima, jonka avulla ihminen pystyy enää saavuttamaan jotain omaa ja henkilökohtaista. Orgasmissa tavallinen kuluttajana elävä ihminen saa hetkeksi kokea kuuluvansa johonkin suureen. Hän siirtyy ajan ja paikan tuolle puolen. Kun hän etsii tuota tilaa uudelleen, se pakenee. Koko toimenpide alkaa muuttua typeräksi. Tavallinen orgasmi on aina lyhyt, nöyryyttävä ja epävarma henkisen kasvun väline. Siksi sitä on helppo manipuloida talouselämän ehdoilla. Alkuvoimainen yhtymisen kokemus on saatu ohjattua nykyajan melskeessä sukupuolielimiin. Siksi muutos kohti kestävää kehitystä alkaa sukupuolielimistä.

Saasteet muuttavat ihmisen seksuaalisia tuntemuksia. Myrkyt jäävät kehon herkimpiin osiin ja ärsyttävät hermopäitä. Elintapamme tukee myös jatkuvaa kiihottumista. Ostoksilla, vapaa-ajanvietossa, TV:ssä ja koulutuksessa, oli kyse lähes mistä tahansa, meidän annetaan ymmärtää: Seksi on vastaus. Voiko tätä aivopestyä, ruoan ja lääkkeiden turruttamaa oliota kutsua vielä ihmiseksi, jonka Jumala loi omaksi kuvakseen? Vai onko se olio kone, joka on kehitetty ihmisen muotoiseksi? Tämä 'ihmiskonehan' puuhastelee päivät pitkät muiden koneiden kanssa. Jopa kotona ja sairaalassa, missä kaivataan palautumista luonnon rytmiin, se joutuu koneiden ja keinotekoisten energioiden armoille.

 

 

Eros evoluution salaisuutena

Jalostuessaan seksuaalisuus muuttuu yhä henkisemmäksi, ja tarkoittaa sitä mielentilaa, jota antiikin filosofit kutsuivat erotiikaksi ja jota oppineet eri puolilla maailmaa ovat aina sen jälkeen nimittäneet siksi salaiseksi viisasten kiveksi, joka on ihmistä arvaamattoman lähellä.

Aivojen avulla ihminen voi voittaa sen vietteihin perustuvan mekanismin, joka on muodostunut paljon ennen aivojen kehittymistä. Nykyisen arvomaailman vuoksi keskiverto ihminen ei tiedä, että seksuaalisuus on hänen vahvin voimansa. Seksuaalisuus voi kohottaa ihmisen, mutta myös alentaa ja orjuuttaa. Norjalainen syväekologi Henryk Skolimovski valittaa tieteellisen järjen iltahämärää. Tilanne on hänen mukaansa erityisen sairaalloinen siitä syystä, ettei oppineisuutta ole ihmiskunnan historiassa koskaan tavoiteltu niin laajassa mitassa kuin nykyisin eikä ihmisen vieraantuminen maasta ja toisesta ihmisestä ole koskaan ollut niin suurta kuin nykyään. ”Älylliseen oivallukseen tulee liittyä seksuaalinen voima“, kirjoittaa Skolimovski ekokfilosofiassaan.

Keskiajalla alkemistit kertoivat, että viisasten kivi on valmistettavissa aineesta, jonka jokainen ihminen voi löytää itsestään. Mutta he eivät paljastaneet ikuisen viisauden alkuperää. Heidän perustelunsa oli, että ihmiset eivät olisi vielä osanneet käyttää viisauden viestiä oikein. Viime vuosikymmeninä on alkanut selvitä, että tuo salainen viisasten kivi ei ole sen ihmeellisempi eikä sen kaukaisempi kuin meissä jokaisessa uinuva seksuaalienergia. Ihminen voi antaa tämän valtavan energian valua itsestään ulospäin. Hän voi monistaa itseään, tuhlata tuon energian nautinnon etsimiseen tai aviollisen velvollisuuden täyttämiseen. Mutta energian voi myös oppia käyttämään hyväkseen kuljettamalla sitä sisällään. Tällöin paineen purkautuminen, orgastinen kokemus, orgoenergian vapautuminen - miten sitä sitten kutsuukin - antaa moninkertaisen ekstaattisen kokemuksen, elämän rytmin. Seksistä tulee tällöin keino, ei päämäärä. Ihminen pääsee tämän energian avulla sellaiseen tietoisuuden tilaan, joka muuten ei ole mahdollista.

Aristoteles opetti, että sukupuolisella tyydytyksellä on yhteys ennen kaikkea aivoihin. Jos luonnollinen polte lasketaan kehosta siittimen kautta ulos, aivoille ei jää polttoainetta. Platonin mukaan voima katoaa sukupuoliyhteydessä ihmisen ulkopuolelle. Platonille eros oli oman vaillinaisuutensa tiedostavan ihmisen kaipuuta. Se ei tarkoittanut kaipuuta alaspäin aistimaailmaan, vaan kaipuuta ylöspäin ideoiden maailmaan.

Myös Sokrates määritteli eroksen haluksi saavuttaa jotain puuttuvaa. Eros on tietoisuuden heräämistä jostakin, joka on suurempi kuin ihminen itse. Ihminen haluaa yhtyä alkuperäiseen itseensä, Jumalaan itsessään. Suuruus ja täydellisyys on jo jossain muodossa ihmisen sisällä - eihän kukaan voi kaivata sellaista, mitä hän ei tiedä itsestään puuttuvan. Eroksen elinvoimaa ei pysty mikään rakkauden täyttymys sammuttamaan. Eros ei tarraudu kohteeseensa. Kun ihminen on rakastettunsa kanssa ja kokee ykseyden, kaipaa tietoisuus jo seuraavaa tasoa. Ihminen alkaa ymmärtää yhä enemmän maailmankaikkeuden ikuisista laeista. (Tämä täydellisyyden ja jumaluuden kaipuu selittää, miksi rakastumiseen kuuluu jatkuva epävarmuus. Rakastunut ihminen ei voi koskaan olla onnellinen eikä vastaavasti onnellinen ihminen voi koskaan rakastua. Rakastuminen pitää sisällään jatkuvaa kehitystä.)

Samoin kuin länsimaiset alkemistit ja filosofit, myös joogit osoittavat, että ihmisen tajuntaa ja intelligenssiä voidaan herättää erilaisilla harjoituksilla. Kiinassa on jo vuosituhansia tunnettu taolaisia menetelmiä seksuaalienergiaan sisältyvän viisauden tiedostamiseksi. Intiassa näitä menetelmiä ovat ennen kaikkea kundaliini- ja tantrajooga.

Antiikinajan pohdinta seksuaalienergian ylevästä käytöstä joutui väistymään, kun valtaa tavoittelevat hallitsijat ymmärsivät seksuaalisuudessa piilevän voiman ja valjastivat sen omiin tarkoituksiinsa.

Tällä vuosisadalla on vain kolme yhteiskuntafilosofia tullut tunnetuksi kriittisistä seksuaaliteorioistaan: Herbert Marcuse, Wilhelm Reich ja Michel Foucault. Marcuse käänsi Sigmund Freudin teorian päälaelleen väittäessään, että monogaaminen avioliitto ei ollut osoitus sivilisaation korkeasta tasosta, vaan alistumisesta vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän tyranniaan. Marcusen mukaan massatuotantoon ja omistukseen perustuva yhteiskunta tarvitsi juuri Freudin kaltaista seksuaaliselittäjää.

Foucault, joka on kirjoittanut mielihyvästä ihmisen evoluutiossa, maallistaa muinaiset seksuaalikäytännöt ja pitää niitä yhteiskunnallisina luomuksina. Seksuaalista käyttäytymistä eivät muovaa ihmiset itse, vaan sosiaaliset järjestelmät, poliitikot sekä eri alojen ammattilaiset. Hänenkin mielestään seksuaalisuudella on suuri merkitys, mutta päämäärää hän ei nimitä vapaudeksi tai viisastumiseksi. Hänen mielestään seksuaalisuuden päämäärä on itsehallinta.

 

 

Mutkia eroksen matkassa

 
Eläin löytää helposti kumppanin, kun sen valtaa lisääntymisvietti. Useimmat ihmiset joutuvat kuitenkin odottamaan, etsimään, tarkkailemaan ja yrittämään. Evoluution ideana on, että ihminen etsii itselleen sopivaa kumppania. Jos lisääntyminen tapahtuisi niin, että yksi solu jakautuu kahdeksi kuten ameboilla ja levillä, syntyneet eliöt perisivät kaikki hyvät ja huonot ominaisuudet. Suvullinen lisääntyminen vaatii enemmän aikaa ja vaivaa. Evoluution kannalta on ratkaisevaa, että jälkeläinen voi saada hyödyllisiä piirteitä sekä isältä että äidiltä.

Seksuaalisuus ei ole vain “lihan läiskettä eikä heilumista kuin hullun kyrpä mielipuolen perseessä“, kuten Juhani Syrjä kirjoittaa. Seksuaalisuus on kaipausta yhtymiseen. Tässä mielessä seksi on uudenlaisen tulevaisuuden ydin. Jos kaipaukseen vastataan yhdistämällä vain hermokeskusten päätteet eli niin kutsutulla seksuaaliakrobatialla, muutosta ei voi tapahtua. Seksuaalisten ilojen vaikutus on lyhyt.

Himo nousee yhä uudestaan, etsii purkautumistietä ja nousee taas.

Unkarilainen joogaopettaja Elisabeth Haich on laajimmin tunnettu seksuaalisuuden ja henkisyyden puolestapuhuja. Haich kertoo kirjoissaan, miten seksuaalienergiaa voidaan hallita, ja miten sitä hyväksi käyttäen ihminen voi nopeuttaa omaa evoluutiotaan. Yhtyminen on mahdollista henkisessä tilassa, tajunnassa. Henkisellä tasolla ei ole mitään erillistä mies- ja naissukupuolta, henki on kokonaisuus.

Haichin mukaan maan päällä on kahdenlaisia ihmisiä: eläviä, joista on jo tullut ihmisiä ja kuolleita, jotka ovat vasta miehiä ja naisia. Ruumiillista nautintoa tuntevat kuolleet, jotka eivät vielä itse elä, vain heidän kehonsa elää. He syövät, juovat ja nautiskelevat vain nautinnon vuoksi ja ollakseen mahdollisimman terveitä, voidakseen puristaa kehostaan esiin niin paljon kuin mahdollista.

Haich jakaa ihmisen kehittymisen seitsemään tasoon. Matalimmalla tasolla ihminen elää toteuttaakseen lajin säilytysviettiä, seksuaalista ja ruumiillista kiihkoa. Toisella tasolla ihmisellä on sen lisäksi itsesäilytysvietti. Hän tietää hyvin, milloin hänellä on nälkä ja vilu. Kolmannella tasolla hänellä on tahdonvoima ja jopa luovuutta. Neljännellä tasolla ihminen pystyy tunnistamaan erilaisia tunteita. Viidennellä tasolla hän pystyy hallitseman jopa omat ajatuksensa ja omat elintoimintansa. Kuudes taso ilmenee intuitiona ja sisäisenä näkemyksenä. Ihminen tajuaa, mitä on universaali rakkaus ja ykseys maailmankaikkeuden kanssa. Seitsemäs taso on puhtaasti henkinen olotila, jumaluus, korkein tietoisuus itsestä.

 

 

Elämän laatu ja immateriaaliset arvot

 
Aivoissa on rajattomasti tietoa. Tajuntaa voi laajentaa hiljaisuudessa ja elämällä luonnon ja luomakunnan kanssa suorassa kokemuksessa, jolloin elämä on kokonaisvaltaista, kestävää, intellektuaalista ja henkistä. Ihminen kulkee kohti kykyä käsitellä yhä käsittämättömämpiä asioita. Jos Jumalaa vertaa kosmoksen järjestäytymisdynamiikkaan, on ihminen osa tuota jumaluutta, kosmista universaalia periaatetta.

Evoluutiossa on suuntana sopusointu, yhtyminen. ”Rakastakaa toisianne tai tuhoudutte”, julistaa Teilhard de Chardin. Maailman säilyttämiseen tarvitaan yhteisyyden kokemista. Ihmisellä on vastuu siitä osasta luomakuntaa, jonka hän pystyy tajuamaan.

Pentti Malaska puhuu vuorovaikutusyhteiskunnasta: kun perustarpeet ja pääosin myös tavaratarpeet on tyydytetty ihmiset alkavat antaa arvoa keskinäisille kontakteille ja vuorovaikutukselle.

Gandhin opin mukaan maa voi täyttää kaikkien tarpeet, mutta ei kenenkään ahneutta. Ihmisellä on tai olisi, jos hän sen ymmärtäisi, fyysiset edellytykset henkisyytensä kehittämiselle. Henkisesti kypsä ihminen elää ulkonaisesti vaatimatonta ja hiljentyvää elämää. Seksuaalisuuden jalostamiseen vaaditaan terve ja rauhallinen elinympäristö.

Valtiolliset johtajat ovat valjastaneet ihmisen seksuaalisuuden hyödyttämään kulloinkin vallitsevaa järjestelmää. Seksin on oltava toiminnallista ja tuloksellista kuten talouselämäkin. Saksan vihreiden edesmennyt johtaja Petra Kelly kirjoittaa: “Kun ihminen tajuaa, että hän ei ole täydellinen, hän alkaa etsiä toista puolikasta. Jos hän etsii täydennystä itsensä ulkopuolelta - tekniikasta, mielihyvästä tai yltäkylläisyydestä, hän vieraantuu itsestään ja luonnosta.”

Intialaisen filosofian professorin Oshon mukaan rakkauteen liittyy meditatiivinen mielentila. Mitä hiljaisemmaksi ihminen muuttuu ja mitä vapautuneemmin hän kykenee suhtautumaan itseensä sitä tyytyväisempi hän on elämäänsä.

Ihminen on lähtöisin jumalaisesta alkuvoimasta, samoin kuin valonsade auringosta. Hänelle on jäänyt ikuinen kaipuu palata ykseyteen. Alitajunnassa kaikilla on edelleen tieto ykseydestä, ja halua yhtyä siihen takaisin. Kehossa ykseyden kokeminen ei ole mahdollista, sillä materia on esteenä. Koska seksuaalisuudessa yhdistyvät materia ja henki, on juuri seksuaalisuus avain, jolla voidaan aukaista aineen ja hengen välinen portti. Seksuaalisuuden avulla eläimellisestä lajista kehittyy henkinen. Alhaisimmalla tasolla vastakkaiset energiat, sähkö ja magneetti, yhtyvät kuin eläimet vietin johdattamana intohimoisesti. Ihmisen kehittyessä yhtyminen käy yhä tietoisemmaksi. Kehittyessään hän alkaa tajuta, että koko maailmankaikkeus on hänessä ja hän yhtä maailmankaikkeuden kanssa.