Inhimillinen kasvu: Päämääränä ykseyden tunto

Päivitetty 4.3.2021



Rudolf Bahro: Kun ero yksilöllisen pisaran ja meren välillä on häipynyt
David Bohm: Mielen struktuuri on samanlainen kuin maailmankaikkeuden struktuuri
John G.Bennett: Seksuaalisuus on perusta tajunnan havaintoon
Gottfried Leibniz: Päämääränä on jumalallinen täydellinen tietoisuus
Elisabeth Haich: Kaisessa on suuri kosminen ratas ja pieni oma ratas
Henrik von Wright: Ihmisen neljä tasoa
Juha Siltala: Puolisyntyneen patologia on militarisoituminen
Martin Heidegger: Ihmisen äly tulee esille kokonaisolemuksessa
William Blake: Vapaus tarkoittaa tietoisuutta itsestä.


Ihmisessä on ruumis ja henki. Ruumis vaikuttaa henkeen ja henki ruumiiseen. Moni on vakuuttunut siitä, että ihmisessä on kolmaskin ulottuvuus, sielu. Jotkut suuret ajattelijat näkevät ihmisessä jopa neljä eri tasoa

Todellista jumalallista Itseä ei saa koskaan sekoittaa persoonalliseen minään, jolla ei ole todellista olemassaoloa. (Elisabeth Haich). 
Luonnon lait ovat kaiken elämän perusta. Tieto näistä syvistä yhteyksistä on ihmisen kehittymisen edellytys.

Pikemmin kuin spirituaalisuudesta on nyt kyse intelligenssin kehittymisestä. Mitä menetelmiä ihmisellä on päästä käsiksi niihin aivojen sopukoihin, jotka vielä ovat käyttämättä? Miten tuon tien aivojen sisälle löytää?

 

Rudolf Bahro ja intelligentin muutoksen politiikka

Pelastuksen logiikka
Logik der Rettung 1987/Avoiding Social & Ecological Disaster: The Politics of World Transformation 1994

Ihmisessä on Bahron mukaan kehon ja sielun lisäksi henki. Keholla ihminen aistii, sielulla tuntee ja hengellä ajattelee. Ajattelu (järjen käyttö) itsessään on henkistä, mutta se ei ole vielä spirituaalista. Vasta itsestään tietoinen henki on spirituaalinen. Se tarkoittaa, että ihminen on tietoinen itsensä ainutlaatuisuudesta. Mestari Eckhart sanoo, että sielussa on Minän ja universumin risteys, lähetysasema. Kaikki ihmiset voivat kokea spirituaalisuuden, mutta sen kehittäminen edellyttää keskushermostojärjestelmän kokonaisvaltaista käyttöä sekä koko elimistön  huomioimista,  ei vain pienten osatekijöiden tutkimista. ”Meidän tulee kommunikoida maailman kanssa kokonaisuutena, ei minänä, vaan osana universaalia elämää. Spirituaalisuus on monimutkainen kontakti minän rajojen yläpuolella.

Tämänkaltaisen spirituaalisuuden työväline on intuiitio, kyky, joka yhdistää oikean aivopuoliskon elämän tarkoitukseen. Silloin kun ihminen haluaa kokea kaiken yhtenäisyyden ja vuorovaikutuksen, on käsitettävä maailma intuitiivisesti. Se on tietoisuutta, jossa ihminen tiedostaa yhteytensä koko maailmankaikkeuden kanssa. Tyypillisesti tämä tapahtuu mietiskelyn yhteydessä, mutta myös monissa muissa tilanteissa. Nykypsykologit kutsuvat näitä yhtymisen elämyksiä transpersoonallisiksi kokemuksiksi. Jotkut ovat kokeneet niitä pelatessaan tennistä tai harrastaessaan muuta urheilua, niitä voi kokea taiteen kautta tai sukupuoliyhdynnässä. Mietiskely on se tapa, joka antaa parhaan jatkuvuuden, se on kaikkein systemaattisin henkinen kokemus ja ulottuu syvimmälle. Einstein on yksi harvoista, joka on pystynyt Suureen Yhtymiseen.

Vasen aivopuolisko toimii analyyttisesti ja se on täynnä kulttuurin tuomia pettymyksiä, järkeen keskittynyt. Oikeaa aivopuoliskoa pidetään intuition puoliskona. Maailman käsittäminen kokonaisuutena on päämäärä. Nykyinen mentaalinen ja rationaalinen ihanne katkaisee kaiken mahdollisen yhteyden spirituaalisuuteen ja sen tarjoamaan ohjaukseen välillä, vaikka hengellisyyden kasvua tulisi tukea kaikin voimin. Myös maaginen henki ja myyttinen henki ovat osa korkeampaa henkeä, mutta niihin liittyy enemmän muitakin piirteitä. Mitä on spirituaalisuus? Sananmukaisesti se tarkoittaa henkisyyttä tai hengellisyyttä, mutta juuri noiden sanojen erottaminen on tärkeää. 

Jos Minä alkaa pitää itseään objektiivisena tarkkailijana, joka erottuu selvästi fyysisestä maailmasta, on se hylännyt Itseensä kuuluvan spirituaalisen olemuspuolen. Tällainen positivistinen tiede tutkii ilmiöitä aina ulkoapuolelta.

Psyykeen vanhin perusosa, ”ihmisen kruunu”, on osa kaiken kattavaa tietoisuutta. Spirituaalisuudessa ei tunneta vastakkainasettelua yksilöllisen pisaran ja meren välillä, ero on häipynyt.

Henki työskentelee sisältä päin, näkymättömissä. Se pitää sisällään koko evoluution mallin. Kun ihmisen henki evoluution huippuna ottaa yhteyden universumin ohjauslakiin, tulee siitä automaattisesti osa universumia. Ihmisessä on koko kosmoksen tieto, muoto, järjestelmä ja ihminen tiedostaa sen. Tietoisuus ohjaa tätä ihmistä kosmisesta intelligenssistä subjektiiviseen henkeen kuin kehärata: se näyttää etääntyvän ja vieraantuvan perustastaan mitä enemmän se sitä lähestyy. Tietoisuus näyttää järjen tasolle pysähdyttyään samalta kuin Akillekselle kilpikonna, jota se ei pysty saamaan kiinni. Nykyihminen elää rationaalisen järjen ja sosiaalisen turvallisuuden vankilassa. Jos hän pääsee rikkomaan niitä ympäröivän muurin, näkee hän todellisuuden itsestään selvänä.

Ken Wilber kirjoittaa evoluution puoliajasta. Ihminen saavuttaa ajoittain korkeamman tason, mutta ei voi elää siellä vielä yksilöinä, puhumattakaan yhteisönä. Mutta tarkoittaisiko ensimmäinen askel toisella puoliajalla juuri ratkaisevaa askelta? Ihminen on osa korkeinta intelligenssiä, Jeesuksen ja muiden mestarien tulee antaa johdattaa alkuun. Vaikka tuo tieto ei ole yli 2000 vuoteen tehonnut, on sen pelkkä olemassaolo osoitus siitä, että meillä on opettajia. Meidän on mahdollista elää ja kehittää tietoisuutta elämän mysteeristä. Nykyään on jopa toisinajattelijoilla tilaisuus opettaa erilaisia käytäntöjä, jotka avaavat portin transformaatioon, muutokseen. Ihmisellä saattaa olla jo kyky nähdä, minkälainen tuo uusi yhteiskunta voisi olla.

Lewis Mumfort kirjassaan Tranformation of Man (Toivo vai barbaria. Ihmisen kehitys,1956) tuo esille, että rakkaus luo uutta ihmistä. Mumfort on lukenut ihmiskunnan historian useita kertoja läpi, mutta aina vain materiaalisesta ja teknisestä näkökulmasta. Hän on luonut sen pohjalta pelastusopin, joka on kaikkea muuta kuin esoteerinen tai spirituaalinen. Mumfortin ajattelu on kuitenkin  tärkeä: Mumfort ei ole marxisti, mutta nostaa Marxin ja erityisesti historiallisen materialismin yhdenmukaisen maailmankuvan pohjaksi. Hänen opeissaan voivat vasemmisto ja ekologit löytää yhtymäkohtia spirituaalisiin käytäntöihin.

Mumfort supistaa sanaan rakkaus sen mitä kutsun spirituaalisuudeksi: Rakkaus on alkanut vaikuttaa hitaasti orgaanisessa maailmassa, samoin kuin järki. Tulevassa muutoksessa, yhtymisessä, rakkaus on ratkaisevassa asemassa. Vielä koskaan ei ole voitu saavuttaa biologisesti tai sosiaalisesti tätä ihmisen ideaalikuvaa. Se ei ole aivoihminen, ei lihasihminen, ei hermoihminen, ei hindu, ei muhamettilainen, ei kristitty, ei marxilainen, ei teknokraatti, ei vanhan maailman ihminen eikä uuden maailman ihminen. On pyrittävä löytämään kaikkien näiden osaihmisten ykseys ja sulkemaan se omaan itseensä. Siitä syntyy kokonaisuus. Se on oppi kokonaisuudesta, jonka symbolina on rakkaus.

Wilhelm Reich on kirjassaan Kristuksen murha osoittanut, miten ihmisten välille on kehittynyt sairaalloinen eristäytyminen. Ennen kristinuskoa käyttäytyivät ihmiset vielä kollektiivisesti, ryhmämänä oli vahvempi kuin yksilö. Tuon vedenjakaja-ajan mestarit ja profeetat Buddhasta Jeesukseen olivat ihmisinä edistyneet pitkälle yksilöitymisessä. Mutta mitä enemmän yhteiskunnallista vastuuta he tunsivat, sitä vahvemmin he joutuivat johtajan rooliin massojen silmissä. Siinä roolissa he auttamattomasti epäonnistuivat. He olivat kuitenkin aiheuttaneet kannattajilleen riippuvuussuhteen herättäessään kannattajissaan, alemmissa sieluissa, toiveen pelastumisesta. Kuvitelmat jumalasta ovat kuitenkin vain keinoja, joiden avulla pyritään selventämään suhdetta ihmisen, maailman ja luonnon välillä. Suurimman uskonnollisen (erotuksena kirkolliseen) auktoriteetin lähde on sisäinen kohtaaminen olemassaolon kanssa - sen mikä oli ennen persoonaa ja mikä on persoonan yläpuolella.


David Bohmin uusi paradigma

David Bohm on kaiken intellektuaalisen toisinajattelun uranuurtaja: "Uusi tieteellinen lähestymistapa todellisuuteen perustuu olemassaolon kaikkeuden ja ykseyden ymmärtämiseen rikkomattomana ja saumattomana kokonaisuutena." Bohmin mukaan maailmankaikkeudessa vallitsee multidimensionaalinen ja dynaaminen järjestys, jossa on kolme aspektia. Ilmeisin niistä on kappaleiden tilan ja ajan kolmiulotteinen maailma, maailma, jota voi kutsua eksplikaatiksi eli avautuneeksi järjestelmäksi. Mistä maailma on avautunut? Universaalista, rikkoutumattomasta kentästä, ajan ulottumattomasta perustasta sekä implikaatista eli kietoutuneesta järjestelmästä, johon perustuvat kaikki kokemukset. Näiden kahden järjestelmän suhde on jatkuvassa prosessissa, missä se joka avautuu eksplikaatissa järjestyksessä kietoutuu takaisin implikaattiin järjestykseen. 

Bohmin mielestä ideoiden pitäisi syntyä vapaasta dialogivirrasta ja ottaa vastaan muutoksia. Bohm sanoo: ”Koko kietoutuneen järjestyksen idea on ensinnäkin tapa keskustella muodon alkuperästä muodottomasta lähtien ja edetä selittämis- tai avautumisprosessin kautta. Mielellä saattaa olla struktuuri, joka on samanlainen kuin maailmankaikkeuden struktuuri. Siinä taustaliikkeessä, jota sanomme tyhjäksi tilaksi, on tosiasiassa valtaenergia, liike. Ne alkeismuodot, joita mielessä on, voivat olla analogisia hiukkasten kanssa, ja mielen perustaan pääsemisen voi ehkä tuntea valona." (Renee Weber, toim. - Dialogues With Scientists 1986)

Mentaalisen ja fyysisen, mielen ja aineen yhteydestä Bohm kirjoittaa: ”Soma-signifikaation idea viittaa siihen, että soma eli fyysinen ja sen merkitys, mentaalinen, eivät missään mielessä ole olemassa erikseen, vaan ne ovat yhden kattavan todellisuuden kaksi aspektia... Mielen energia ja aivojen materiaalisen substanssin energia ovat täynnä tiettyä merkitystä, joka antaa muodon niiden kaikelle toiminnalle. Merkitys on luontainen ja olennainen osa koko todellisuutta. Merkitys on olemista. Tulkitessaan maailmankaikkeutta ihminen luo juuri sillä maailmankaikkeuden. Tavallaan voisi sanoa, että olemme oman tulkintamme lopputulos. Jos ihminen ajattelee kaikkeudesta, että se rakentuu toisistaan riippumattomista fragmenteista, silloin hänellä on taipumus operoida kaikessa tekemisessään aina erottelevasti. Tarvitaan tulkinnan muutos kehittämään tätä maailmaa niin poliittisesti, taloudellisesti kuin yhteiskunnallisesti. Sen muutoksen täytyy kuitenkin alkaa yksilöstä, tulkinnan on muututtava ihmisen omassa mielessä. Heti kun yhteiskunnan, yksilön ja suhteiden nähdään merkitsevän jotakin muuta kuin ennen, perusteellinen muutos on tapahtunut." (Sogyal Rinpoche: Tiibetiläinen kirja elämästä ja kuolemasta, suom. Tuula Saarikoski, Otava 1997)


 

John G.Bennett: Perinnöllisyyden peruskirja

(kirjasta Seksuaalisuus, Ihmisen muodonmuutos 3, 1975)

Koko kosmos on liikkeessä kohti ykseyttä ja yhtymistä, hajaannuksen tilasta kohti korkeamman organisaation tilaa. Yhdentymisen avulla uusi luominen vapautuu. Ihminen on kehittyvä laji. Hänen luonteeseensa ei kuulu pysytellä paikoillaan.

On olemassa kolme maailmaa:

Ihminen ei voi valita vapaasti sitä missä syntyy, ketkä ovat hänen vanhempansa ja minkälaisia perintötekijöitä hänellä on. Siittämisen hetkellä laaditaan perinnöllisyyden peruskirja, joka vallitsee koko elämän ajan.

On myös toinen peruskirja eli malli, joka hallitsee psyykkisiä luonteenpiirteitä. Sitä kutsutaan kohtaloksi. Se syntyy niiden planeettojen vaikutuksista, jotka vallitsevat hedelmöityksen hetkellä. Kohtaloa kutsutaan joskus astraaliperinnöksi, koska se koskee lapsen psyykkistä eli olentoaspektia (being) kuten luonnetta ja taipumuksia, kun taas fyysinen perinnöllisyys säätelee toimintaa ja kehon ominaisuuksia. Kohtalo on peräisin henkimaailmasta ja sitä on melkein yhtä vaikea vaihtaa elämän aikana kuin fyysistä perinnöllisyyttä, ellei sitten opi jonkinlaista tietoista kehittämisen tapaa.

Uusi ihminen ei pysty tulemaan maailmaan ilman tiettyjä lakeja. Kohtalon laki tulee kaiken ulkopuolelta, Jumalasta. Lapsen kohtalo on ainutlaatuinen ja riippumaton vanhemmista ja kuuluu lapsen hengelliseen/henkiseen luonteeseen tai hänen tahdolleen. Hengellisessä olotilassa meille annettiin vapaus valita ennen kuin saavuimme olemassaolon tasolle.

Olemassaoloon saapuminen merkitsee jonkin tietyn tarkoituksen välikappaleeksi tulemista. Tämä tarkoitus on tunnistettava ja sitä on mieluiten toteltava, koska se on lähtöisin absoluuttisesta maailmasta. Suuren Minän osanen on läsnä meissä jokaisessa. Se on irrallaan eikä tiedä alkuperästään. Siten meidän kohtalona ja tarkoituksena on kokea muodon muutos. Sen vuoksi meillä on oltava yhteys johonkin meitä korkeampaan, joka on ”luotava meissä”. Kosmisessa merkityksessä ei kukaan voi koskaan olla riippumaton.

Automaattinen energia on vaistojen ja käyttäytymismallien energiaa, toisin sanoen se on tapa-ainesta. Sensitiivinen energia luo yhteyden nykyhetkeen, se on yhteysenergiaa joka liittyy jokapäiväisen elämän kokemuksiin. Nämä kaksi energiaa ovat mukana kaikessa eläinmaailmassa, myös ihmisten maailmassa, mutta tajuntaenergia on elämän ulkopuolista. Sen avulla ihminen saa tietoisuuden kokonaisuuksista, jota hän ei voi saada elämänenergioiden välityksellä tulevista reaktiivisista ja itsekeskeisistä kokemuksista. Ihmisen on ilmennettävä aktiivista prinsiippiä, joka ei todellisuudessa ole hänen omaansa.

Ihmisten enemmistöllä ei ole tarpeeksi voimakasta halua kehittää itseään yhä täydellisemmäksi, he eivät kykene harjoittamaan riittävää sisäistä työskentelyä. Seksuaalisuus on yksi perusta muodonmuutokselle. Se tekee kehittymisen mahdolliseksi ja kohottaa havaintokykyä.


Gottfried Leibniz: Ihmisessä jumalallinen täydellisyys

Mikroskooppi herätti Leibnizissa oivalluksen, että maailma koostuu monadeista, henkisistä ja elävistä atomeista. Jokainen monadi sisältää ja heijastaa koko maailmaa ihmisen omasta näkökulmastaan. Freudia ennakoiden hän toteaa, että monadit eroavat toisistaan vain tietoisuuden suhteen: aineellisen monadin havainnot ovat tiedostamattomia, kun taas korkeimman monadin, Jumalan, havainnot ovat kristallin kirkkaita ja täydellisiä. Leibnizin mukaan paha johtuu vain epätäydellisestä ja rajoittuneesta näkökulmasta. Onni ei löydy aistinautinnoista eikä muista katoavista asioista, vaan ymmärryksen kehittämisestä, jonka päämääränä on jumalallinen täydellinen tietoisuus.
 

Elisabeth Haich: Lapsen kaari

Jokainen ilmentymä, missä tahansa maailmankaikkeudessa, pitää sisällään sekä suurta kosmista rayasta että myös pientä omaa ratastaan, olkoon kysymyksessä yksisoluinen olento, kasvi, eläin, ihminen tai taivaankappale. Jokainen kohta maailmankaikkeudessa säteilee samaa Jumalan säteilyä. Koska tähtitaivas maasta katsoen on alituisessa liikkeessä, muuttuu niiden säteilyjen kokoonpano, joita maapallo vastaanottaa avaruuden kosmisessa rattaassa. Jokaisella ilmiöllä, siis myös jokaisella ihmisellä, on niiden luovien voimien lisäksi, jotka avaruuden tähdistä säteilevät, myös omassa rattaassaan yksilöllisesti kokoonpantu voimarakenne. Syntymän hetkellä nämä molemmat ovat rakenteet keskenään samanlaiset.

Elävä olento voi syntyä vain sillä hetkellä, kun tähtitaivaan voimarakenne suuressa kosmisessa rattaassa on täysin yhtäpitävä oman yksilöllisen rattaan kanssa. Elämän aikana jättävät ihmiseen jälkensä uudet vaikutelmat, kokemukset ja mitä erilaisemmat muut vaikutukset. Niiden kokemusten mukana, joita hän elämänsä aikana hankkii, muuttuu hänen sisäinen rakenteensa. Monet voimat kehittyvät, monet hän torjuu taka-alalle sen mukaan, mitä reaktioita ja kokemuksia niistä seuraa. Se sisäinen tähtien asema, joka elävällä olennolla on kuolinhetkellään, leimautuu sieluun eikä olento voi jälleen ruumiillistua ennen kuin tähtitaivas alituisessa liikkeessään osoittaa samaa konstellaatiota.


Henrik von Wright ihmisen neljä tasoa

Jokainen ihminen koostuu neljästä tasosta:  
1.       personal value (olen sellainen henkilö joka uskoo demokratiaan)
2.        events  (ammatti, avioliitto)
3.        ominaisuuksista (olen sellainen henkilö, joka juoksee)
4.        metafyysistä uskomuksista  (uskon jumalaan)
Persoonallisuuteen ei vaikuta, ovatko nämä ihmisen omat uskomukset itsestään oikeita vai vääriä.
Antroposofiassa:
1. eetteriaineen taso, ihmisen näkymättömän kehon neljä kerrosta: lämpö, magneetti, sähkö ja muistieetteri
2.  astraalinen taso eli tunnetaso
3.  mentaalinen taso eli ajatus

 

Juha Siltala ihmisen kehitysjaksoista

Siltala on tutkinut kulttuureja. Maatalouskulttuureissa ei ollut erillisiä yksilöitä. Niissä ihminen ei koskaan kasvanut aikuiseksi. Tämän puolisyntyisyyden patologioita ovat militarisoituminen, heikko itsetunto, vahvan johtajan tarve. Lapsi pelkää menettävänsä äidin ja pitää siksi kiinni symbioottisesta suhteesta. Henkilökohtaisen menettämisen pelko siirtyy sosiaaliseen ympäristöön. Se johtaa Siltalan mukaan totalitaariseen käyttäytymiseen. Maailmaan ei osata suhtautua muuten kuin kontrolloimalla sitä.

Sitä vastoin kaikki persoonallisen kehityksen vaiheet läpikäynyt ”aikuinen” näkee toiset erillisinä, joilla on omat pyrkimykset. Tärkeää on, että ihminen pystyy syklisesti vaihtelemaan oloaan erillään olon ja ykseyden välillä. Puoliksi syntynyt ei erota itseä ulkomaailmasta. Tämä näkyy siinä, että hän luottaa uskonnollisiin ja fasistisiin liikkeisiin. Niissä on selvästi kaksijakoinen maailma ja seksuaalisuus on kielletty.

Falliselle tasolle jäänyt mies keskittyy suojautumiseen. Aluksi hänellä on pyssyt ja tykit, sitten virkapuku ja virkatyyli, virkakieli. Naiseus, luonto, ruumis, tunne ja objektiivisuus ymmärretään miehen kulttuurin, kielen, älyn ja subjektiivisuuden suhteen vastakkaiseksi, vieläpä hierarkkisesti.
Luonnollisena miehen fyysinen voima kohdistuu maan raivaamiseen, kyntämiseen ja kylvämiseen, epäluonnollisena eli nelivuotiaan tasona suojamuurien rakentamiseen.

Ihmisenä kehittyminen: Alle kuusi vuotiaan lapsen kehitysvaiheessa emootiot ja tahto hallitsevat persoonallisuutta.  Aikaihminen elää rationaalista vaihetta, jossa etiikka ja järki hallitsevat tahtoa ja emootioita.


Martin Heidegger: Ihmisen äly kokonaisolemuksessa

Tarmo Kunnas: Heideggeria voi sittenkin ymmärtää, Kanava 7/2010

Heideggerin ajattelua ymmärtää lukemalla hänen älyllistä taidekäsitystään: taide ei ole kulttuuriteollisuutta, elämystehtailua, esteettisissä tunnelmissa piehtarointia ja tunteellista nautintoa, vaan se on syvemmän olemisen tulkintaa ja ymmärtämistä. Siitä johtuu sen antama ilo. Estetisoiva estetiikka on pari sataa vuotta vanha taidefilosofian harhapolku. Ihmisen äly ei olekaan hänen korviensa välissä, vaan hänen kokonaisolemuksessaan ja häntä alati seuraavassa asuhteessa maailmaan. Husserl ja Heidegger ovat puolustaneet näistä lähtökohdista ihmistieteiden omaleimaisuutta ja riippumattomuutta luonnontieteiden metodiikasta. On olemisen unohdusta, jos moderni ihminen näkee koskessa vain energialähteen, metsässä pelkästään niin ja niin monta kuutiota halkoja, myyttisyytensä menettäneessä järvessä ainoastaan H2O:ta.

Sanat ja käsitteet ovat ilmiöiden ihoa. Niiden alla ovat liha ja luut ja jopa sisälmykset. Totuus ei ole selvitettävissä vain logiikalla tai kaiken tarkasti punnitsevalla, mittaavalla ja pian rahaksi lyövällä tieteellä. Heidegger haluaa palauttaa Kierkegaardin ja Nietschen tapaan tietämiseen intohimon.

Maailmankuva kertoo enemmän ihmisen henkisistä kyvyistä ja aisteista kuin todellisuudesta.
  Ihminen tuntuu etsivän utopistisesti nykyajassa vastinetta kreikkalaiselle kaupunkivaltiolle, jossa oleminen oli kohdallaan, ja jossa runoilijat, ajattelijat, tragedianäytännöt, urheilukisat ja sotavoimat olivat samaa kokonaisuutta kuin kansankokous ja vanhempainneuvosto. Politiikka ei ollut vain puoluepolitiikkaa tai taloudellisten ratkaisujen tekemistä.


William Blake

Maailman voi nähdä vaikka hiekan jyväsessä: ”Neroudelle on ominaista paljon tapahtuminen vähässä.” Suuri tieto on käsittää ikuinen kaiken katoavan olemassaolon, näkyvän ja näkymättömän sisimmäksi olemukseksi. Ne jotka eivät ole tietoisia ilmiömaailman takana olevasta Ikuisesta ja Häviämättömästä, eivät todella tiedä. Heidän tietonsa ei ole todellisuudesta. Tietoinen ihminen kokee universaalisuuden. Maailmanhistoria on edistymistä vapauden tiedostamisessa. Vapaus tarkoittaa tietoisuutta itsestä. Kaikki maailman hengen tuotteet ovat vapauden välineitä, ihminen on olemassa vain niiden välityksellä. Hengen vapaus on ihmisen olennaisin luonne.
Historia kehittyy alkukommunismista loppukommunismiin, missä toisen hyväksi käyttäminen ja itsestään vieraantuminen on poistettu.

Extra Pound on kuvannut runoutta tihentämisen taidoksi. Saksaksi tästä saadaan sanaleikki, sillä saksan sana Dichtung, runous, muistuttaa sanaa dicht, tiheä. Matematiikka on kosmoksen runoutta. (Osmo Pekonen hs Tiede 12.10.2010)



Tieteellinenkin tutkimus voi osoittaa  olemassaolon merkillisyyksiä

Venäläinen teatteriohjaaja Andriy Zholdak : "Usko on iso kysymys tässä maailmassa. Kenen kanssa käydä dialogia, jos ei usko Jumalaan? Ihmisellä pitää olla joku itseä korkeampi ja parempi voima. Jos sellaista ei ole, voi tehdä mitä vain. Itsensä korottaminen jumalaksi antaa mahdollisuuden tuhota. Tällainen dialogi on katoamassa ja se muuttaa ihmiset roboteiksi." (hs 20.11.2011)
Filosofian nuora on vedetty elämäänsä elävien ihmisten ja elämää ymmärtämättömän järjestelmän välille

"Suhteellisuusteorian mukaan ihminen vanhenee nopeammin, jos hän nousee jakkaralle ja pysyy siellä koko eliniän. Mitä etäämpänä hän on maapallon painovoimakentän keskuksesta sitä nopeammin aika kuluu. Eli sitä nopeammin vanhenee. Näin yleisen suhteellisuusteorian mukaan. Maan pinnasta korkealla oleva kello käy nopeammin kuin kello maan pinnalla. Liikkuva kello käy hitaammin. Fyysikot käyttävät termiä aikadilataatio, aikapoikkeama. Kellot joutuvat eri painovoimakenttiin, eri korkeuksiin tai eri nopeuksiin omassa koordinaatistossaan. Mitä korkeammalla kello on, sitä vähemmän siihen kohdistuu gravitaatiota ja siksi aika kuluu nopeammin. Hyvin tarkkojen atomikellojen avulla ihmiskunta tietäisi aikansa ihmiskunnan loppuun saakka, täältä ikuisuuteen. Sekunnilleen. Maailman tarkimmat kellot ovat alumiini-ionisia atomikelloja. Kellon tarkkuus perustuu siihen, että se mittaa yhden ainoan alkuaineen, alumiinin, atomin ionia, kun se värähtelee kahden energiatason välillä." (Timo Paukku, hs 5.10.2010)

96 prosenttia maailmakaikkeuden massasta on pimeää ainetta eli pimeää energiaa. Ne ovat näkymättömän aineen tasoja.

Sanojen lukeminen aivoista on täyttä totta. Utahin yliopiston neurotutkijat ovat voineet tunnistaa erillisiä ajateltuja sanoja aivojen sähköisistä signaaleista. Mikroelektrodeja kiinnitettiin koehenkilön aivopoimun pintaan puhekeskuksen alueelle, alueelle, joka ohjaa huulien ja kielen liikkeitä ja kasvojen ilmeitä. Elektroneihin virittyi muutaman tuhannen neuronin sähkövaste. Potilas toisti ajatuksissaan englanniksi kymmentä eri sanaa. Neurotutkijat pystyivät 90 prosenttisesti osoittamaan, mikä sana tuotti minkäkin sähköisen kuvion. Pian sanat voidaan kääntää tietokoneen näytölle  – sanojen lukeminen aivoista on todettu. Tähän mennessä pahasti halvaantunut on voinut viestiä vain silmää räpäyttämällä. (hs 14.9.2010).
katso myös: hologrammi, kvanttifysiikka