Volossova/Marketta Horn

 25. marraskuu 1997 

Useilla on se mielikuva, että venäläiset eivät välitä ympäristöstään. He heittelevät jätteitä minne sattuu ja jättävät vanhat tehdasrakennukset levälleen. Vodka virtaa ja lapset nääntyvät nälkään ja kylmään. Tämä mielikuva syntyy, kun seuraa Venäjän kehitystä TV-dokumenteista, iltapäivälehdistöstä tai turistina maata kiertäessä.

Sain syksyllä 1996 tilaisuuden suorittaa runsaan kuukauden ajan ympäristöasenn tutkimusta Inkerinmaalla. Asuin Volosovassa, 80 km Pietarista etelään sijaitsevassa 60.000 asukkaan kylässä, Kikkerin taajamassa.

Koska olen vuosikymmenten varrella asunut ja opiskellut vain Pietarissa ja Moskovassa, näin ja koin ensimmäistä kertaa, minkälaista on elämä maaseudulla. Myös useimmat haastateltavani olivat ensimmäistä kertaa tekemisissä länsimaisen "ekoprofessorin" kanssa. Ulkomaalaiset tutkijat eivät ole päässeet maaseudulle, eivät varsinkaan keskustelemaan tavallisten asukkaiden kanssa arkipäiväisistä asioista. Pyörällä liikkuva pieni vanhahko naisihminen ei herättänyt sen enempää kummastusta kuin pahennustakaan. Huolenaiheemme tuntuivat yhteisiltä.

Vierailuni aikana haastattelin kunnan, kirkon, kunnallisten laitosten kuten orpokodin ja vanhainkodin työntekijöitä, työskentelin kirpputoreilla, puhdistin lapsia heidän kodeissaan ja suomalaisten rakentamassa palvelukeskuksessa. Qpastin suomalaisten ylläpitämän kirkon varhaisnuorten kerhossa jätteiden lajittelua. Kiersin pyörälläni asutuskeskuksia, tutustuin kerrostaloasuntoihin ja ihmisten koteihin. Kuuntelin hyljättyjen teollisuusalueiden naapuristojen asukkaita ja kävin tehtaissa sekä niiden kaatopaikoilla. Olin mukana noutamassa katastrofin partaalle joutuneita vanhuksia palvelukeskukseen sekä vaihtamassa huonosti toimivia pakastimia ja helloja omakotitaloissa. Haimme Riihimäeltä pakettiautolla vaatteita kylän kirpputorille.  Kerran osallistuin myös suomalaisten baptisti- ja laestadiolaissaarnaajien seuroihin ja niitä seuranneisiin syöminkeihin.

Mukanani oli myös kyselykaavakkeita. Kysymykset oli laadittu kansainvälisen ympäristöasennetutkimuksen (International Social Survey Program 1993) pohjalta. Eri ammattikuntiin kuuluvat kyläläiset vastasivat 36:een ympäristöasenteita mittaavaan kysymykseeni.

Koska haastateltavat valittivat jatkuvasti, miten vähän paikalliset asukkaat voivat tehdä päätöksiä ja kuinka vähän heidän toivomuksiaan otetaan huomioon, vietin viikon myös Moskovassa. Tapasin juuri ympäristöministeriön statuksensa menettäneen ympäristöviraston juristin sekä kansainvälisten asioiden sihteerin. Ministeriössä oltiin hämmentyneitä ja myös katkeria, sillä ministeri ja virkamiehet kuulivat erotuksestaan television iltalähetyksessä. Menetelmät eivät siinä suhteessa ole muuttuneet sitten neuvostoajan. Kuulin, että

• töitä ei voi delegoida paikallistasolle, koska yhteistyöorganisaatiot ja -perinne puuttuvat.
• päätökset kokonaisen viraston statuksen lopettamisesta tulevat yllätyksenä korkealta tasolta, samoin toimintaa säätelevät lait.
• kutakin viranomaista määrää hänelle epämääräisin väliajoin lähetetty Laki. Virkamiesten pöydillä ei näkynyt muita papereita kuin kuprulle kulunut 20-30-sivuinen Laki. Viranomaisen oli vastattava kulloisenkin Lain puitteissa. Mitä vihkosessa ei erityisesti sanottu, siitä asiasta ei keskusteltu minunkaan kanssani, olkapäät nousivat, kämmenet hieroivat toisiaan ja kasvoille levisi huojentunut hymy.

 

Leningradin lääniin kuuluu 17 kuntaa. Volossovan hallintoalue sijaitsee 84 kilometriä Pietarista lounaaseen Tallinan tien varrella. Asukkaita on yli 50.000 alueen 200 kylässä sekä haja-asutusalueilla. Osa asukkaista on venäläisiä, osa suomalaisia, eestiläisiä, ukrainalaisia ja valkovenäläisiä. 72 prosenttia asuu maaseudulla.

Kunnan pinta-ala on 3000 km2. Maa on tasaista ja osittain soistunutta, yli puolet metsän peitossa. Jokia ja puroja on 34, ja niiden yhteinen pituus on 535 km. Tärkeimpänä mainitaan Doitso-joki, jonka "kristallinkirkas" vesi tulee lähteestä. Järviä on vain vähän.

Pitäjän asukasmäärä vähenee vuosi vuodelta, sillä alueella kuolee enemmän kuin syntyy. 

• Vuonna 1990 syntyi tuhatta asukasta kohti 13,4 lasta, vuonna 1995 enää 8,3 lasta.
• Vuonna 1990 kuoli 625 ihmistä, ja 1995 lähes kolmanneksen enemmän eli 932 ihmistä. Tuhatta asukasta kohti kuoli vuodessa 18,2.
• Eläkeläisten määrä nousi vain prosentin eli 11.300:sta 12.000:een.

Yllä olevia lukuja asukkaiden ikäjakauman paikkansapitävyydestä on vaikea tarkistaa, sillä kunnassa on käytössä kahta eri tilastointia.

• Sairaalan ylläpitämissä tilastoissa lasketaan, kuinka paljon ihmisiä syntyy ja kuolee.
• Poliisitoimisto perustaa laskelmansa siihen, kuinka paljon ihmisiä muuttaa alueelle ja kuinka monta sieltä muuttaa pois.

 

• Kunnan koulujen määrä on pudonnut 23:sta 21:teen 1989 - 1996. Samaan aikaan
• kerhokeskusten määrä väheni 43:sta 26:een.
• Ammattikouluissa oli vuonna 1990 1434 oppilasta. Viidessä vuodessa määrä oli pudonnut kolmannekseen. Lukuvuonna 1995-96 oppilaita oli enää 486.
• Kaikki kunnan 21 elokuvateatteria olivat lopettaneet toimintansa. Koko Leningradin läänissä elokuvateatterien määrä oli laskenut (669 » 183).
• Elokuvissakäyntejä oli vuonna 1990 256.000, vuonna 1995 vain 21.000.
• Vuonna 1975 oli Volossovassa 12 sovhoosia, 2 kolhoosia ja kolme ryhmätilaa, joilla oli yhteensä 73.000 ha viljelysmaata ja 47.000 ha vihannesmaata. Alueen ruoan tuotanto vähentyi 20 vuodessa kolmanneksella. Ihmiset saavat vuoden elintarvikkeensa enimmäkseen omalta palstaltaan.
• Kesäasuntojen ja siirtolapuutarhojen määrä on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 1994. Oma kesäasunto on 10.344 perheellä. Puutarhan ala on keskimäärin 16 aaria.

Asumisen taso on Volossovassa koko Venäjään verrattuna korkea. Talouksista 75 prosentilla on vesijohto, viemäri, keskuslämmitys, kaasu ja kylpyhuone. Alueella on kuitenkin vielä jopa kerrostaloja, joissa ei ole viemäröintiä. Lämmintä vettä tulee joka kylässä vain ajoittain. Suuria ongelmia aiheutti kaasun jakelun loppuminen. Kunta ei ollut maksanut laskujaan ja kaasuyhtiöt pitivät hanat kiinni.

Teollisuuden ja sovhoosien työntekijöiden määrä oli pudonnut kolmanneksen

• teollisuus 1991 21.000 ihmistä, vuonna 1995 13.000,
• sovhoosit 1990 7307 ja vuonna 1995 5042

Lihan tuotanto laski 67 %, maidon tuotanto 43 %, perunan tuotanto lähes puolet viidessä vuodessa. Sen sijaan yksityinen perunan viljely nousi viisivuotiskaudella 2,2-kertaiseksi.

On tuskin yllätys, että koska kaasua saadaan vain ajoittain, eivät monet ihmiset olleet saanet lämmintä ruokaa moneen kuukauteen. Ruokaa ei voinut kypsentää. Läheisestä atomivoimalasta saatiin sähköä, mutta sähköhelloja ei ollut ostettavissa. Vain harvoilla on sähköliesi tai -lämmitys, joten virastot, teatterit ja useat yksityiskoditkin olivat kylmiä.

Kerrostalot, tiet ja entiset tehdasalueet antoivat lokakuisessa hyytävässä harmaudessa sen mielikuvan kuin sota olisi pyyhkäissyt alueen läpi joitakin vuosikymmeniä sitten eikä sen jälkeen ollut tapahtunut mitään. Kerrostalojen seinissä oli nyrkin mentäviä aukkoja, rapukot riippuivat betoniraudoituksissa. Pihamaalla vilisi rottia.

Pyöräilykään ei ollut ongelmatonta. Tiet olivat kuoppaisia ja kivisiä ja ajoteiden likakaivoista puuttui kansia.

Mutta monet pitsihuvilat elivät loistokauttaan. Tonttien reunoja kiersivät halkopinot, puutarhoissa oli jokainen sentti hyödynnetty, maakellarit ja kaivot koristeltu.

Mutta televisiosta tuli kauniita ja rohkeita, amerikkalaisia ja muita saippuasarjoja. Kansa eli uudenlaista todellisuutta.

Kunnan on vaikea saada tuloja mistään. Keskushallinnon avustukset ovat lähes kokonaan loppuneet. Kunnan palveluksista kuten julkisesta liikenteestä, kulttuuritarjonnasta ja sairaalan palveluista peritään yhä vain nimelliset korvaukset.

Venäjällä ei ole yksityisten ihmisten verotusperinnettä. Venäjällä vain yritykset maksavat veroa. Volosovissa on 127 yritystä. Näistä yrityksistä 65 oli maksanut osan verostaan. Kun vuoden 1995 kolmena ensimmäisenä kuukautena veroja kertyi 95 miljoonaa ruplaa oli kertymä vuotta myöhemmin enää 30 miljoonaa ruplaa.

Kolmasosa verovaroista ohjataan niin kutsuttuun ympäristörahastoon. Tehtaiden ja sovhoosien on osoitettava, kuinka paljon päästöjä ne tuottavat ja lannoitteita ja raaka-aineita käyttävät. Veroja määrättäessä otetaan huomioon,

• kuinka paljon saasteita pääsee ilmaan jatkuvasti ja
• tilapäisesti, sekä
• kiinteät jätteet ja
• luonnon yleinen saastuminen.

Yrityksiä oli suljettu niin paljon, että kun "vakinaisista päästölähteistä" levisi ilmaan vuonna 1990 29 kg vahingollisia päästöjä per asukas, oli määrä vuonna 1995 vain 12 kg. Luonnollisesti myös verot vähenevät samassa suhteessa. Kunnalle on sitä edullisempaa mitä saasteisempaa teollisuutta sen alueella sijaitsee.

Verotuksen mielivaltaisuus tulee kasvamaan entisestään, kun kunnilla ei ole enää varaa palkata mittaushenkilökuntaa eikä hankkia tarkastuslaitteita.

Kaupungin ympäristötoimisto menetti asemansa virallisena instituutiona, kun koko Venäjältä lopetettiin ympäristöministeriö syyskuussa 1997. Verot ovat yhä useammin arvioita eikä viranomaisilla ole kykyä osoittaa päästöjen tai lannoitteiden määrällisiä muutoksia.

Autoliikenne ei ole saasteiden suurin aiheuttaja. Volossovan yrityksillä oli vuonna 1995 yhteensä 1627 autoa, joista kuorma-autoja oli 60 prosenttia. Yksityiset omistivat 2228 autoa.

Sairaalan tilastokeskuksen ylilääkäri Aleksander Pekun kertoi, että joukko yhdysvaltalaisia lääkäreitä tutki Leningradin maakunnan asukkaita vuonna 1994. Heidän hämmästyksekseen yli puolet väestöstä näytti sairastavan aidsia. Kukaan ei ollut varsinaisesti sairastunut aidsiin, mutta heidän immuniteetti oli yhtä heikko kuin aidsia sairastavan. Vastustuskykyä oli tuskin lainkaan.

Vuonna 1993 viiden erikoislääkärin ryhmä tarkasti alueen kaikkien lasten terveyden. Tulos vahvisti sen, minkä kaikki jo tiesivät: Viisi prosenttia lapsista voidaan luokitella terveiksi. Muilla on krooninen sairaus ja useimmilla jatkuva lääkityksen tarve. Ylilääkäri kertoi itsekin järkyttyneensä kuntalaisten terveydentilasta. Ihmisten kanssa jutellessa jäikin se vaikutelma, että jokaisella on joku omainen sairaalassa tai hautaus tulossa lähipäivinä.

Yksityistämisen jälkeen sairaalan ja apteekin toimintamahdollisuudet ovat entisestään supistuneet. Vaikka valtio on luvannut esimerkiksi Tshernobylin uhreille ilmaisen lääkityksen ja sanatoriohoidon, ei kunnille ole osoitettu vastaavia määrärahoja. Yksityisessä omistuksessa toimiva apteekki ei myy edes kunnalle lääkkeitä velaksi.

Sairaalan yhteydessä sijaitsevan ympäristö- ja terveysolosuhteita mittaavan laboratorion tiloja oltiin sulkemassa. Enää kuukausiin ei lääkäreille ja tutkijoille oltu maksettu palkkaa eikä rahaa ollut ympäristöä tai sairaita koskevien tutkimusten tekemiseen. Laboratorio lakkautetaan, vaikka juomavedessä on niin paljon kolibakteereja ja fluoria, että sitä ei saa missään tapauksessa juoda keittämättä. Meijeri on ollut karanteenissa.

Vedestä tulee väistämättä "juomakelpoista", kun ei ole enää osoittaa mittaustuloksiin vedoten todellista tilannetta.

Volossovassa kuten muissakin Ukrainasta luoteeseen sijaitsevissa kunnissa, joihin Tshernobylin uraanivoimalan räjähtäminen vuonna 1986 aiheutti laskeumia, on tehty tarkkoja tutkimuksia. Onnettomuuden uhrit on jaoteltu kolmeen ryhmään.

Ensimmäiseen akuuttiin ryhmään kuuluvat avustajat eli ne jotka lähetettiin onnettomuuden jälkeen töihin uraanivoimalan alueelle. Volossovan alueelta lähetettiin 1.1.1987 45 henkilöä ja vuonna 1992 73 henkilöä. Kaikki olivat sairastuneet. 10 erikoislääkäriä tutki heidät ja jos sairauden laatu jäi epäselväksi, potilaat lähetettiin Pietariin sairaalaan sekä Ekologisen lääketieteen keskukseen. Vuoden 1996 alussa heistä oli hoidossa 84 henkilöä. Yhdeksää alkuperäisen ryhmän jäsentä tarkkailtiin jatkuvasti. Uhreista neljä sai eläkettä, muut olivat parantolassa. Näillä potilailla oli yhteensä 276 erilaista tautia, eli keskimäärin kolme jokaisella. He jäivät eläkkeelle keskimääräistä nuorempina. Syyskuuhun 1996 mennessä heistä oli kuollut kaksi ja yhdeksän oli joko muuttanut alueelta tai hävinnyt tilastoista.

Toiseen ryhmään kuuluvat säteilyä saaneiden paikkakuntien asukkaat. Ydinräjähdyshän on kuin konekivääritulitus. Sen seurauksena kuolevat tai sairastuvat vain ne jotka saavat osuman. Radioaktiiviset säteet eivät leviä "demokraattisesti", vaan valikoivat kohteensa. Volossovassa on 13 aluekeskusta, jotka julistettiin hätätila-alueiksi. Vuoteen 1995 mennessä oli kuollut 569 asukasta todistettavasti Tshernobylin seurauksiin. Kohteiksi joutuneiden paikkakuntien asukkailla on yleisimmin sydäntauteja, kilpirauhasen toimintahäiriöitä ja verenpainetta. Useimmilla oli sekä aivosairaus että sydäntauti. Verenpainetautia sairasti 321, sydäntautia 39, vatsahaavaa 21 ja kymmenellä oli muu vatsavaiva.

Kolmanteen ryhmään kuuluvat Tshernobylin alueelta evakuoidut venäläiset. Vuosina 1992-1995 Volossovaan lähetettiin 121 henkilöä. Heistä 50 oli lapsia. Venäjän lainsäädännön mukaan valtion on korvattava ydinturman vuoksi sairastuneille lääkkeet ja hammashuolto sekä taattava paikka sairaalassa ja hoitolassa. Keskusteluissa valittaa Volossovan keskussairaalan lääkäri, että uraanivoimalaräjähdyksen uhreille ei pystytä järjestämään lähes mainkaan luvattua apua. Sairaaloiden ylläpitokustannuksia on vähennetty ja etusijalla ovat synnyttäjät.

Teollistumisen loputtua Volossovassa on entisiä sepelimurska- ja mosaiikkitehtaita. Työolosuhteet näissä tehtaissa ovat johtaneet siihen, että 70 prosenttia entisistä työntekijöistä on luokiteltu invalideiksi, vain osittain terveiksi. Maa on aavikoitunut pitkälle tehtaiden ympäristössä.

Myös kalkkikiveä poltettiin viime vuosiin saakka avolouhoksissa. Tehtaiden ympärillä asuvat ihmiset eivät voineet vaikuttaa päästöjen määrään. Asukkailla ei ollut muuta toivoa kuin että tuuli kääntyisi. Tehdasmassojen yllä lojui jatkuva pilvikasa. Kukaan ei näyttänyt surevan, jos läheisyydessä sijaitseva tehdas oli lopettanut toimintansa.

Alueella on aloitettu jätteiden keräys vuonna 1994. Hyppäsin jätekuskin kyytiin kiertelemään kyliä ja asuinalueita. Mukanani oli YTV:n Pietarin ympäristöviikolle valmistamaa venäjänkielistä esitettä "Jäte ei ole roskaa vaan pääomaa".

Ihmiset kiiruhtivat omakotitaloistaan ja kerrostaloistaan tyhjentämään muoviämpäreitään jäteautoon aikataulun mukaisesti. Jäteauton saapuminen oli selvästi sosiaalinen tapahtuma. Ainakin 70 prosenttia ämpärien sisällöstä oli orgaanista jätettä, loput melko lailla länsimaisten suuryritysten ruoka- ja tavarapakkauksia. Kuntalaisille jäteauto merkitsi uutta osoitusta siisteydestä. Sen sijaan jätteen välttäminen osoitti köyhyyttä ja jätteen lajittelu taantumusta. sitähän tehtiin jo Neuvostoliiton aikana.

Kunnan seitsemän jäteautoa kuljettavat jätteitä kahteen eri paikkaan. Jäteauton kuljettaja, iloinen ja komea kuin Robert Redford seurasi ilmeitäni hyvin tarkkaavaisesti saavuttuamme illan päätteeksi hakatulle metsäaukolle. Minkäänlaista kaatopaikkaa ei ollut. Jätekasoissa paloi pieniä liekkejä. Kaadoimme kuorman entisten päälle. Haju oli imelän yötelä, lintuparvi sankka.

Prof. Peter Preisendörfer Rostockin yliopiston sosiologian instituutista on tutkinut, miten itä- ja länsisaksalaisten ympäristöasenteet eroavat toisistaan. Pohjana hän on käyttänyt vuonna 1993 21 maassa suoritettua kansainvälistä ympäristöasennetutkimusta. Preisendörfer tulee siihen "yllättävään lopputulokseen", että Saksan itäosissa vallitsee "ekologinen vaje". Suurin osa ihmisistä on mennyt täysin rinnoin mukaan läntiseen kulutuskäyttäytymiseen ja elämäntapaan. Yritykset saavat valtiolta suuria tukiaisia perustaessaan teollisuuslaitoksia Itä-Saksan puolella, mutta eivät kuitenkaan joudu täyttämään yhtä tarkkoja ympäristönormeja ja lupamenettelyjä. Idässä pidetään tutkimuksen mukaan huolta ympäristöstä liioitteluina ja kunnioitetaan tieteen ja tekniikan keinoja ratkaista ongelmat enemmän kuin lännessä.

Esitin samoja kysymyksiä 30 Volosovin alueen asukkaalle kuin oli esitetty itäsaksalaisille. Heistä kuusi oli alle 18-vuotiasta ja viisi miehiä, loput 23 -50-vuotiaita naisia.

• Kaikki nuoret (kuusi kappaletta) olivat sitä mieltä, että luonto voisi paremmin, jos vain ihmiset jättäisivät sen rauhaan. Aikuisista puolet oli joko ihan eri mieltä tai melkein eri mieltä.
• Nuorten mielestä eläimillä ei ole samoja oikeuksia elää kuin ihmisillä, mutta lääketieteellisiin kokeisiin ei eläimiä saa käyttää, vaikka näin säästettäisiin ihmishenkiä. Vain kolme prosenttia aikaihmisistä kieltäisi eläinkokeet.
• Naiset olivat sitä mieltä, että teollisuus ja talouskasvu vaarantavat ympäristön tilaa, miehet eivät nähneet ongelmaa.
• Orpokodin työntekijöistä ei kukaan ollut valmis laskemaan elintasoa luonnon puolesta.
• Suurin osa oli sitä mieltä, että Venäjä tarvitsee talouskasvua, jotta se voi paremmin suojella ympäristöä. Naisista ja lapsista suurin osa ei vastannut tähän kysymykseen.
• Nuorten mielestä lähes kaikki mitä nykyaikana tehdään vahingoittaa luontoa.
• Vastaukset hajaantuivat melko tasaisesti, kun kyseltiin tieteen merkitystä ympäristöasioiden parantamisessa. Kolmannes oli sitä mieltä, että vaikka toiminta perustellaan tieteellisesti, saattaa se silti vahingoittaa luontoa. Kolmannes oli sitä mieltä, että jos asiaa on tutkittu tieteellisesti, se ei vahingoita luontoa. Runsaasti yli puolet oli sitä mieltä että ihmiset uskovat liian paljon tieteeseen ja liian vähän omaan tuntemukseensa.
• Nykyistä elintapaa ei kuitenkaan tarvitsisi muuttaa kuin vähän ympäristöongelmien ratkaisemiseksi. Nuoret olivat tiukempia. Elintapaa on muutettava (4/1)

Kaikkein suurimpana vaarana pidettiin atomivoimaloita. Seuraavaksi eniten huolestutti ilman ja veden laatu, jätteiden käsittely ja viheralueiden hoito sekä metsien tila.

Elintasoa ei vastaajien mukaan voi enää alentaa, ei edes luonnonsuojeluun vetoamalla. Elintaso on jo niin alhaalla. Tavaroista ei haluta maksaa yhtään enempää.

Monet kertoivat, että ennen perestroikaa pahvit ja pullot kerättiin hyvinkin tarkkaan, mutta nyt on jäteautot, jotka vievät kaikki kaatopaikalle. Jätteitä ei voi kierrättää, koska säilytys- ja keräilyastioita ei ole.

Kyselystä jäi se mielikuva, että metsien, veden ja ilman tilasta tiedetään paljon ja ollaan huolissaan. Jätteiden käsittelystä ja muutenkin päästöjen syistä vallitsi epätietoisuus. Jopa akateemisen koulutuksen saanut pappi oli ylpeä voidessaan kertoa, että hän vie jäteautoon lamput, lääkkeet ja maalit. Aikaisemmin hän poltti ne omalla pihamaallaan niin kuin muutkin.

Aluehallinnosta vastasi virallisesti Kikkerin kylän kyläpäällikkö. Hänen työhuoneensa sijaitsi kerrostalon ensimmäisen kerroksen kaksiossa. Työhuoneessa ei ollut muuta kuin työpöytä, puhelin ja kaksi tuolia - sekä kyseinen lakivihkonen. Kylän päätöksenteosta tai ympäristöasioista ei hänen kanssaan syntynyt keskustelua. Hän käsittelee anomuksia eikä tiedä muista määräyksistä kuin mitä on ylemmiltään saanut.

Tapaaminen kaupunginjohtajan ja virastojen edustajien kanssa oli yhtä tulokseton. Heillä oli valmis kaavio edessään, josta he poimivat vastaukset.

Viranomaiset joutuvat toteuttamaan valtakunnan tason päätöksiä. Alueellinen toiminta saa yhä vähemmän rahaa keskushallinnolta ja kaikkia tarvikkeita joudutaan supistamaan. Ympäristötoimiston johtaja valitti ympäristöministeriön lopettamista ja siitä aiheutuneita kuluvähennyksiä ja arvostuksen laskua. Kulttuurijohtaja työskenteli viikonloppuisin suomalaisten ylläpitämillä kirpputoreilla. Arkisin hän ohjasi laulunäytelmiä niin nuorille kuin vanhoille kylmissä kulttuuritaloissa.

Mistä ihmisten kestävyys? Miten he jaksavat lähteä ulos asunnostaan, kun joka paikassa ammottaa rappio ja ankeus? Jos vaikka oma asunto olisi siivottu ja tyhjennetty haisevasta jätteestä, on jätettä ensimmäisellä rappusella, käytävässä, pihalla, tienvarsilla, toimistoissa, kaupoissa.

Sekä venäläisestä kansanluonteesta että yleensä ympäristöasenteiden vaikutuksesta ihmisten toimintaan on tehty tutkimuksia. Työaika, kirkon yksinvaltius, feministien pyrkimykset ja mielipidevankien kohtelu saivat vielä massoja liikkeelle. Ympäristökatastrofi tulee hiljaa hiipuen. Ihmisen aistit turtuvat, mieli turtuu, liikkuminen käy vaivalloiseksi.

Ympäristön saasteet eivät aiheuta vallankumouksia ja kansainvaelluksia. Saasteet turruttavat ihmisen aistit ja passivoivat mielen. Televisiosta tulee ilta illan jälkeen amerikkalaisia saippuasarjoja ja muita mainostalouden tuotteita. Kansa siirtyy toiseen todellisuuteen. Kyllähän mekin nämä ongelmat saamme järjestykseen, uskoo kansa. Mistä valaa uskoa tulevaan? Jos omasta puutarhasta ei saanut voimaa, oli kirjallisuus, musiikki tai muistot. Hyvin monella myös  TV. Venäläinen ei ole koskaan lähtenyt kansainvaellukselle pahan päivän kohdatessa. Venäläinen luonne sitoutuu kotiseutuun - yhtyy maahan ja sen kieleen ja historiaan.

Mielessäni selkeni, miten totaalisesti infrastruktuuri on Inkerinmaalla romahtanut. Energia- ja tuotantolaitokset ovat olleet Venäjällä suuria. Maaseudulla niiden haittavaikutukset näkyvät selkeästi ja ovat rapistuessaan ikuisia muistomerkkejä entisiltä ajoilta.

Laitoksissa asuvilla orvoilla ja vanhuksilla, tai ainakin heidän hoitajillaan, näytti menevän paremmin kuin kylässä kenelläkään muulla. Eräässä orpokodissa oli lapsia 10, hoitajia yhdeksän. Hoitajat kulkivat huivit harteilla ja korkeakorkoiset kengät jalassa lasten makuuhuoneissa. Länsimaisten avustusjärjestöjen edustajia kävi tiuhaan. Makeiset ja leikkikalut pantiin "karkkipäivää" varten talteen eli kaikki kiinnostava, mitä lännessä lahjoituksina kerätään hätää kärsiville orpolapsille tai vanhuksille, häviää työntekijöiden pussukoihin. Vanhainkodissa hoitajat saivat säännöllistä palkkaa, ruokaa ja lämpöä riitti.

Mutta inkerinmaalaisilla on hyvät edellytykset selvitä. Monet elävät lähellä alkutuotantoa. Venäjän maaseutu ylipäätään säilyy ja kestää suurenkin onnettomuuden. Jokainen neliö talojen ympärillä on tuottavassa toiminnassa. Maakellareissa saadaan niin vihannekset, marjat kuin lihat säilymään yli talven vuosisataisen kokemuksen turvin. Ihmiset ovat oppineet kärsivällisyyttä ja hitautta. Venäläinen selviää.

Sekä venäläisestä kansanluonteesta että yleensä ympäristöasenteiden vaikutuksesta ihmisten toimintaan on tehty joitakin tutkimuksia. Ympäristön saasteet eivät ole vallankumouksia ja kansainvaelluksia aiheuttava tekijä.

Prof. Peter Preisendörfer

Rostock (kysymykset kääntänyt Marketta Horn)

A Luonnon ja ihmisen välinen suhde

1. Luonto voi hyvin ja harmonisesti, jos vain ihmiset jättäisivät sen

rauhaan.

2. Koska Jumala on luonut luonnon, tulee ihmisen kunnioittaa luontoa.

3. Eläimillä tulee olla samat moraaliset oikeudet kuin ihmisillä.

4. Eläinkokeita voidaan tehdä, jos niiden avulla voidaan pelastaa ihmishenkiä.

B Ekologian suhde ekonomiaan

5. Ihmiset ovat liian huolissaan siitä, että ihmisen aikaansaama kehitys vahingoittaa ympäristöä

6. Talouskasvu on aina vaaraksi ympäristölle

7. Nykyään ollaan liian huolissaan ympäristön tilasta, mutta liian vähän hintojen noususta ja työpaikan säilyttämisestä.

8. Venäjä tarvitsee talouskasvua, jotta se voisi paremmin suojella luontoa.

C) Epäluottamus tiedettä ja tekniikkaa kohtaan

9. Melkein kaikki mitä nykymaailmassa tehdään, vahingoittaa ympäristöä.

10. Luonnon muuttaminen huonontaa aina ympäristön tilaa, jopa silloin kun muutosta perustellaan tieteellisesti.

11. Ihmiset luottavat liian paljon tieteeseen ja liian vähän tunteisiinsa ja uskoonsa.

12. Nykyistä elintapaa ei tarvitse muuttaa kuin vähän, koska ympäristöongelmat voidaan ratkaista tieteen avulla.

13. Tiede vahingoittaa luontoa enemmän kuin mitä se hyödyttää.

D) Maailmanlaajuinen vaaratilanne

14. Venäjän (Inkerinmaan) joet ja järvet ovat erittäin saastuneita

15. Kasvihuoneilmiön aiheuttama maailmanlaajuinen ilmaston lämpeneminen on erittäin vaarallinen.

16. Teollisuuden aiheuttama ilman saastuminen on hyvin vaarallinen

17. Ydinvoimalat ovat erittäin vaarallisia

18. Autojen aiheuttama ilman saastuminen on erittäin vaarallinen

19. Maataloudessa käytetyt kasvinsuojeluaineet ja kemikaalit ovat

erittäin vaarallisia

E) Itselle ja perheelle koituvat vaarat

20. Venäjän (Inkerinmaan) joet ja järvet ovat erittäin saastuneita

21. Kasvihuoneilmiön aiheuttama maailmanlaajuinen ilmaston lämpeneminen on erittäin vaarallinen

22. Teollisuuden aiheuttama ilman saastuminen on hyvin vaarallinen

23. Ydinvoimalat ovat erittäin vaarallisia

24. Autojen aiheuttama ilman saastuminen on erittäin vaarallinen

25. Maataloudessa käytetyt kasvinsuojeluaineet ja kemikaalit ovat erittäin vaarallisia

26. Olisitteko valmis tinkimään elintasostanne, jos niin voisitte säästää luontoa?

27. Olisitteko valmis maksamaan huomattavasti korkeampia hintoja, jos niin voisitte suojella luontoa?

28. Olisitteko valmis maksamaan paljon suurempia veroja, jos siten voisitte suojella ympäristöä?

Oma käyttäytyminen ja toimintamahdollisuus

29. Käyttäydyn sen mukaan mikä on ympäristölle hyväksi, vaikka se maksaisi minulle enemmän ja veisi enemmän aikaa.

30. Minun asemassani oleva ihminen ei voi tehdä juuri mitään ympäristön hyväksi.

31. Erotteletteko aina tai usein jätteenne, esimerkiksi lasin, metallin, muovin jne.?

32. Pyrittekö aina tai usein ostamaan hedelmiä ja vihanneksia, joita ei ole käsitelty kasvinsuojeluaineilla tai kemikaaleilla?

33. Vältättekö aina tai usein käyttämästä autoa sen vuoksi, että säästäisitte ympäristöä?

34. Oletteko aina tai usein syömättä lihaa moraalisista syistä, jotta näin voisitte säästää luontoa?

35. Oletteko viimeisen viiden vuoden aikana allekirjoittanut jonkun vetoomuksen ympäristön säästämiseksi?

36. Oletteko viimeisen viiden vuoden aikana lahjoittanut rahaa jollekin ympäristöryhmälle?

37. Oletteko viimeisen viiden vuoden aikana osallistunut ympäristömielenosoi tukseen?

38. Oletteko jonkun ympäristöjärjestön jäsen?

Moikka Elämänsuojelu -lehden tukijat

Tässä lehdessä on tapana julkaista virallisiin lehtiin kirjoitettuja juttuja ja virallisissa tilaisuuksissa pidettyjä esitelmiä. Minunkin tarkoitukseni oli lähettää raportti Inkerinmaalta, missä olin kuukauden verran tekemässä Suomen Akatemian rahoittamana haastatteluja venäläisten ympäristöasenteista. Raporttia en ole saanut vielä aikaiseksi enkä edes lehtijuttua. Siksi kirjoitan kirjeen vain teille.

Johonkin muistiinpanojeni yläkulmaan kyhersin tutkimusretkeni keskivaiheilla lauseen: "Suomalaiset eivät olenkaan tajua, mikä inhimillinen kärsimys ja mikä ympäristöllinen tila vallitsee vain muutaman sadan kilometrin päässä maamme rajoilta."

Jos haluamme tehdä jotain venäläisten ja itsemme parantamiseksi, toimittakaamme Inkerinmaalle vasaroita, nauloja, lankoja, kattiloita, t-paitoja, vanhat videot ja televisiot on parempi myydä Suomessa kirpputorilla ja ostaa rahoilla lautoja ja haudutuspatoja.

Ja meidän suomalaisten on varauduttava siihen, että jokaisella 0n mahdollisuus päästä puulämmitteiseen taloon ja saada ainakin yhden talven ravinto maakellarista. Henkinen valmentautuminen "kestävään aikaan" eli modernin elämänmuodon totaaliseen romahtamiseen 0n viisasta aloittaa tänään. 1960-luvun lapsuudesta oppimamme arvojärjestelmä romahtaa, tilalle ei tule aikaisempien vuosikymmenten arvojärjestelmää valtiollisine rajoineen ja panssarein varustetuin sotilaineen, vaan ekoeroottinen yhteiskunta.

Tullissa. Toimme umpinaisella pakettiautolla helloja, jääkaappeja ja vaatteita - kaikki vanhoja, kerätty kirpputoreilta tai saatu lahjoituksina. Ensin jonotimme ei rekkajonossa vaan samassa henkilöautojen puolella. Täytimme pienessä kopissa paperit kuorman sisällöstä ja maksoimme 10 Fimiä.

Majapaikassa käytyämme lähdimme ajamaan kuoppaista pikitietä. Ojissa lehmät söivät ruohoa, talojen ympäristöä peitti tiivis puutarha. Edessämme oli 20 viisikerroksista, en tiedä, kutsuako taloiksi vai kaakelikasoiksi. Ikkunat ja parvekkeet roikkuivat riekaleina. Levitimme kirpputoritavarat pöydille.

Kaksi neljä-vuotiasta lasta tarkkaili myyntiä. Kummatkin vaikuttivat iloisilta, heillä oli paksut tukat, kesävaatteet pakkasella. Kun 11-vuotias isosisko tuli hakemaan heitä, pyysin päästä mukaan pesemään lapsia. Kulttuuritalon vessa ei toiminut, joten siellä ei voinut peseytyä. Lasten äiti oli töissä, isä lähtenyt Pietariin. Lasten korvia ei näkynyt mustan lian alta, selkä kasvoi karvoja, käsivarret, kaula, kaikki ruskeaa. Matkalla isosisko varoitti, että kotona on likaista. Tietystikin, olinhan jo nähnyt miten kerrostaloissa asuttiin.

Huoneiston ovi alimmaisessa kerroksessa oli auki, eteisessä pusseja ja laatikoita, vaatteita oli potkittu seinän vierustalle. Kylpyhuoneen amme pullisteli astioita - alumiinikattiloita, puoliksi homehtuneita, pilaantunutta ruokaa, seassa vaatteita, perunankuoria, pesuharjoja, muovipusseja. Ammeeseen tuli putki, jonka vesihanaa ei saatu kiinni. Kylmä vesi valui lakkaamatta. Sisko riisui toiselta pojalta vaatteet ja paljastui, että hän olikin tyttö. Heitin virtsalle haisevat housut pois ja aloimme isosiskon kanssa hangata lapsia lattialla jääkylmällä vedellä. Huuhtelin yhtä korkeaa alumiinikattilaa, jossa oli nähtävästi keitetty perunan tapaista. Nostelin muitakin isompia astioita eteiseen, mutta kylpyammeesta paljastui muovisia mittakannuja, kampoja, vaatteita ja kaikki oli samassa mustassa mönjässä. Haju oli niin hirveä, että minäkin, jolla ei ole enää hajuaistia jäljellä, aloin yhtäkkiä oksentaa. Koko kehoni nytkyi. Toinen märkä lapsi seisoi kattilassa. Olin tuonut puhtaita vaatteita, alushousuja ja kenkiä. Isosisko makoili olohuoneessa filtin päällä. Toisessa huoneessa oli myös filttejä ja vaateläjiä. Keittiöön ei mahtunut, sillä lattialla oli lannoitesäkeissä ja muovipusseissa perunoiden kuoria ja muita jätteitä. Pöydälle oli kaadettu keitettyjä perunoita, joista oli kaiverrettu sisustaa. Kuoret olivat jääneet. Sisusta näytti olevan pilaantunutta jo ennen keittämistä. Lapset olivat ilmeisesti kaivelleet kasaa nälissään jo muutaman viikon.

Äiti tuli. Kaunis tomeran näköinen nainen. Hän kertoi, että on töissä eikä kerkiä hoitaa huushollia. Lapsilta oli tukka leikattu, koska ei ole saippuaa. Hän kertoi, että joku tulee tyhjentämään huoneet ja vie tavarat traktorilla metsään.

• Leena Marketta Horn
• 5.11.1996
• Suomen Akatemia

Matkakertomus

Olin syys- ja lokakuussa 1996 Venäjällä Volosovan pitäjässä ja Moskovassa. Harkitsen vielä kolmatta käyntiä Volosovissa vuoden vaihteessa, kun siellä on pidetty paikallisvaalit. Valitettavasti Suomen Akatemia ei myöntänyt hankkeelleni jatkorahoitusta.

• 10. -12.9 1996 Villa Inkeri -yhdistyksen pakettiauto nouti minut ja lahjoittamani tavarat.
• 16.9. Tulin heidän pakettiautossaan viimeistelemään kyselykaavakkeeni. Osallistuin samalla Aleksanteri-instituutin avajaisiin.
• 20.9. Toisella kerralla menin Volosovaan Espoon kummikuntavierailun bussissa.
  
• 10.-13.9 palasin taas Villa Inkerin pakettiautossa.
• Palatessani Volosovan kaupungin kulttuurijohtaja sekä Villa Inkerin arkkitehti ja kuljettaja olivat kotonani vastavierailulla.
• 23.-30.9. Käydessäni Moskovassa hankin yksityiskyydin eli kuljin suomalaisissa rekoissa.

Siis matkoista ei ole kuitteja, mutta oheisista haastatteluluettelostani voitte nähdä, että olen ollut Volosovan kunnan Kikkerin kylässä, tehnyt siellä päivittäin 2-3 viranomaishaastattelua ja saman verran ympäristöasennehaastatteluja sekä viikon vierailun Moskovassa.

Villa Inkeri ry huolehti kuljetuksista, tarjosi täyshoidon, autonkuljettajan ja avusti haastattelujen järjestämisessä. Yhdistys sääntöjensä mukaan "järjestää ensisijaisesti inkeriläistä väestöä palvelevaa asuntola-, vanhainkoti ja kotipalvelutoimintaa sekä muuta vanhusten ja vammaisten huoltotoimintaa Viipurissa ja muilla inkeriläisten asuma-alueilla Venäjällä".

Yhdistys pitää jatkuvaa kirpputoria Riihimäellä, kuljettaa kaksi kertaa viikossa vaatteita, helloja ja ruokaa Volosovaan ja etsii talkoolaisia uuden vanhainkodin rakentamiseksi.

Kyselykaavake, prof. Peter Preisendörfer Rostockin yliopistosta antoi virikkeen käyttää samoja kysymyksiä kuin itä- ja länsisaksalaisille kansainvälisessä ympäristöasennehaastatteluissa. Tilastokeskuksessa Eero Tanskanen vastaa kansainvälisistä haastatteluista ja avusti kirjallaan Ympäristö 1994. Kulutus, tieto, asenteet ja ympäristöpolitiikka.

Ekobussi kierrätyksen neuvonnasta

Suomen ympäristökeskus suunnitteli ekobussin Pietarin ympäristöviikolle 30.8.-6.9. Näyttelyautossa havainnollistettiin, miten jätettä voi vähentää, kierrättää ja hyödyntää. Sain itse jaettavaksi heidän esitettään Haluatko heittää pois. Ajattele (Seppo Kajaste, painos 300 000 kpl)

Kompostointi ja etikan käyttö puhdistusaineena kiinnosti pietarilaisia eniten, käytetään julkisia kulkuneuvoja ja puutarhan pito on tärkein ympäristöteko. Ympäristöasenteista tuli esille, että ongelmajätteet kuten patterit ja lääkkeet poltetaan kotipihan nuotiolla.

Moskovassa sain järjestymään kolme kirjastopäivää Leninin ja Taloustieteen kirjastossa. Kansainvälisen kirjaston palvelut olivat muuttuneet maksullisiksi.

Kommentti: Olin viimeksi vuonna 1985 samoissa kirjastoissa. Mikään ei näyttänyt muuttuneen, ehkä hiukan kurjistuneen: narikassa samat jonot, valvojat eivät päästä sisälle, jos mukana on esim. sanakirja, kirjaluetteloissa ei uutuuksia. Yhä on NKP:n ja Marxin lokerot tallella. Venäjän tiedeakatemian rakennukset ja alue ovat heikossa kunnossa. Joitakin naisia oli laittamassa laastia rapukkoon. Meitä suomalaisia tutkijoita avustava virkailija Ljudmila Spiridonova lakkaili kynsiään tyhjän pöydän äärellä. Hän auttoi ystävällisesti järjestämään käynnit Moskovan kaupungin puhtaanapitolaitoksen sekä ympäristötarkastajan. Yhä tarvitaan propuska, että pääsee viranomaisten puheille. Yliopistoon ei ollut mitään asiaa ilman propuskaa.

Haastattelut:

Moskovan jätehuollon keskus: Galina Grocmaja

Moskovan ympäristötarkastaja: Malev Ivan Nishnodajevets

Suomen Suurlähetystö, ympäristöasioista vastaava Irma Kaunisto

Venäjän tilastokeskuksen varajohtaja, tri Ludmila Khakhulina

Sosiologian prof., Aleg Janitski, erikoistunut kansailaisliikkeisiin

Ekologinen kirjasto

Vihreä maailma, toimitus

Sosiaalisekologinen liitto: presidentti Zahelin Sviatslov

Ympäristönsuojelun valtiollinen komitea pääjuristi Dimitrev Dimof

- kiersin pyörällä alueen tärkeimmät asutuskeskukset

- olin Villa Inkerin eri aluekeskuksissa pitämillä kirpputoreilla järjestelemässä ja juttelemassa ihmisten kanssa. Kävin mm. likaisimpien lasten kotona pesemässä heitä ja viemässä vaatteita

-kerroin Kupanitsan kirkon varhaisnuorten kerhossa jätteiden lajittelusta

- tutustuin kerrostaloihin ja tehtaisiin sekä niiden jätehuoltoon

- suomalaisten baptistien ja lestadiolaisten seuroja

- mukana orpokodin vierailuilla, jätekuskin mukana, kansakoulun opettajan kotona

Haastattelut:

Kikkerin kyläpäällikkö: "Ei täällä mitään muuta tehdä kuin mitä on ylemmällä tasolla päätetty"

Volosovan kulttuurijohtaja, kulttuuritaloja on joka kylässä ja tilaisuuksia paljon

vt. kaupunginjohtaja (Nikolai Rai),

ympäristötoimiston johtaja

sairaalan ylilääkäri (Aleksandr Dimitrievits),

ympäristölaboratorion ylilääkäri

-haastattelu ympäristöasenteista - 30 suullista ja kirjallista vastausta

Olen hyvin kiitollinen Suomen Akatemialla, että sain tehdä tämän vierailun. Koska olen saanut vain matkustusapurahan, ja minulta evättiin tutkimusapuraha, jota hain jo kolmannen kerran, en tiedä, miten syvällisen tutkimuksen laadin keräämäni suuren dokumentaatio- ja haastatteluaineiston pohjalta.

Taustaa ehdotukselle: Vietin syyskuun 1997 Leningradin maakunnassa, 80 km Pietarista etelään Tallinnaan johtavan tien varrella. Volosovan pitäjässä. Tein Suomen Akatemian apurahalla esitutkimusta Agenda 21 toteuttamismahdollisuuksista Venäjällä. Agenda 21 on YK:n vuonna 1992 hyväksymän paikallistason vaikuttamisen ohjelma, jossa lähiympäristöä kehitetään yhdessä paikallisten luottamushenkilöiden, asukkaiden, teollisuuden edustajien, virkamiesten ja yhdistysten kanssa.

Venäjän suunnalta tulee paljon tuskaa ja toivottomuutta. Kuitenkin kuukauden haastattelukierroksellani tapasin sellaisia käytännön paikallistason työtä tekeviä ihmisiä, joiden mielipiteet ja elämän kokemus säteilivät intoa. Ne esimerkit saattaisivat kiinnostaa kansainvälistäkin TV-yleisöä. Koska kyse on Inkerinmaasta, sukulaiskansasta, voisivat juuri suomalaiset profiloitua tämän tyylisen ohjelman tekijöinä.

Uskon että katsojalle muodostuisi uudenlainen kuva venäläisestä toimintatavasta, jos haastattelisitte:

1. Volosovan kaupungin kulttuurisihteeriä Marina Sossovaa. Hän on turkmenialainen, 34-vuotias kahden lapsen äiti, viehättävä ja innostunut. Hän auttaa suomalaista Villa Inkeriä viikonloppuisin kirpputoreilla pitäjän eri kulttuurikeskuksissa.

2. Pjotr Aleksander. Jäteauton kuljettaja. Vaikka pitäjässä on 50.000 asukasta ja kymmeniä kerrostaloasuinalueita, on jätteiden keräys aloitettu vasta kaksi vuotta sitten. Primitiivinen jäteauto kiertää kolme kertaa viikossa kylätiet. Auton töötötyksen kuullessaan ihmiset rientävät asunnoistaan muoviämpäreiden kanssa. Lapset tuovat kuskille omenoita ja pullia, vanhukset rupattelevat. Illan päätteeksi kuorma kaadetaan metsään.

3. Lääkäri Irina. Hän toimii Suomen raha-automaattiyhdistyksen rahoittaman vanhustenkodin lääkärinä ja Volosovan pitäjän laboratorion lääkärinä. Alueen vesi- ja ilmapitoisuuksia mittaava laboratorio joudutaan varojen puutteessa lopettamaan.

4. Aino. Työskentelee hoitajana Villa Inkerin palvelukeskuksessa. Työskennellyt 45 vuotta alueen mosaiikkia valmistavassa tehtaassa ja tietää, minkä asteen invaliditeetin tehdas aiheuttaa työntekijöilleen ja miksi.

5. Kikkerin kylän kyläpäällikkö, byrokraatti. Virka-aika 9-16. Ihmiset tulevat kertomaan huoliaan, mutta esittäessäni omat kyselykaavakkeeni hän kertoi tekevänsä vain sen mitä ylhäältä määrätään.

6. Irina. Palvelukeskuksen kokki. Kahden huoneen kerrostaloasunnossa asuu kuusi henkilöä, sähköä ja kaasua tulee harvoin. Heinäkuun jälkeen ei ole voinut kotona syödä lämmintä ruokaa.

Valtiot. tri Marketta Horn

30.3.1997

Haen rahoitusta seuraavaan Suomen lähialuetta koskevaan ympäristö- ja sosiaalialan projektiin: