Editoitu versio alunperin Ihmisyyden tunnustajien Väinämöinen-lehdessä 27.10.1995 julkaistusta jutustani. http://www.ihmisyydentunnustajat.fi/
Marketta Horn
Perustuu Pekka Ervastin kirjaan: Kalevalaa tutkimaan, Kristosofinen seura, Tampere 1989 sekä kirjoitukseen Jeesus Kristus Ihmisenä ja Jumalana
Yhtyminen elämän päämäärä
Kuinka mielenkiintoisena näkeekään Pekka Ervast ihmisen kehityskaaren. Ervastin mukaan "lapsi laskeutuu alemmas ja alemmas siltä jalustalta, jolla hän alussa oli ja tulee yhä enemmän meidän kaltaiseksemme, ihmiseksi, jolla on monet heikkoudet".
Ervast kuitenkin helpottaa tuskaa vakuuttamalla, että lapsi ei suinkaan mene hukkaan, vaan ihminen hänessä alkaa nousta murrosiässä sekä myöhemmin elämän kriisien aikana, "elämä tekee uuden yrityksen. Kristus lapsen sisässä pyrkii vielä kerran saamaan hänessä valtaa".
Ihmisellä on koettelemuksia siksi, että muuten ihmiset olisivat kuin lapsia, jotka eivät tiedä hyvästä ei pahasta.
Järjen metaforana
tajunnan paratiisi - Eedenin puutarha
Ervastin mukaan kreikkalainen sana paradeisos merkitsee eläintarhaa eli puutarhaa. Sanskritin kielessä pradeesha tarkoittaa vierasta maata. Nykyajan sanskritissa se merkitsee vierasta eli suljettua aluetta, johon ei ole pääsyä. Persialaisessa merkityksessä pairadeisha merkitsee suojattua aluetta.
Sana paradiisi on siis metafora. Se tarkoitti Ervastin mukaan suojattua tajunnan aluetta: “Paradiisi tarkoittaa koulua puhtaan järjen maailmassa niille, jotka pystyvät minuutensa ja järkensä avulla ymmärtämään ja ottamaan vastaan opetuksia." Ainoastaan ihminen, jolla on järki, voi päästä sille tajunnan tasolle ja ryhtyä kouluttamaan itseään.
Eeden-sana tulee kreikkalaisesta sanasta heedonee, nautinto, onni. Kreikassa se tarkoitti myös aistillista onnea. Eeden on näin viattomuuden ja onnen tila. Raamatussa käytetty sana Eedenin puutarha viittaa siihen onnen tilaan, jossa kaikki elävät.
Nöyryyden suuri merkitys
Ervastin mukaan ihmisen minuus tulee esille vasta nöyryyden kautta. Nöyryys auttaa minuutta vapautumaan rajoittuneisuudesta: "Kosminen Kristus on se voima, joka nöyryyttää meitä ja vapauttaa meidät omasta itsestämme. Ihminen ei voi saada yhteyttä kosmisuuteen eikä kehittyä henkisesti, ellei ensin vahvistu itse, tule itsetietoiseksi ja sitten luovu itsestään.” Ihmisen henkinen kehitys vaatii yhteyttä kosmiseen intelligenssiin. Tämän saavuttamiseksi hänen on luovuttava itsestään. Mutta jotta voisi luopua jostain on se ensin tunnettava ja tunnistettava.
Yhtyminen päämääränä
Tavallinen ihminen kulkee läpi kolmen kehitysvaiheen. Ensin hän kaipaa yhtymistä äitiin, sitten hän kaipaa yhtymistä toiseen sukupuoleen ja lopulta yhtymistä kosmiseen intelligenssiin. Viimeisellä tasolla hän oppii sydämessään tavoittamaan korkeamman minänsä ja päivätajunnassa saamaan yhteyden Kristukseen. Lopulta ihminen suorittaa “mystisen avioliiton” kahden minänsä välillä. Ervast puhuu yhtymisestä Kristukseen, jolloin ihmisessä syntyy "mystinen Kristus": kosminen Kristus laskeutuu eetterimaailmaamme.
Yhtymistä Ervast valaisee konkreettisella kertomuksella. Kun Jeesus oli 12-vuotias, tuli Jeesuksen näköinen ihminen etsimään häntä. Nuorukaiset huudahtivat ilosta ja riensivät toistensa syliin, suutelivat toisiaan ja sulivat yhteen. Toinen jäi ja toinen hävisi, mutta hävisi toiseen!
Jeesus täytti tuolloin 12 vuotta, mikä merkitsi, että hänestä tuli sukukypsä. Ervast selittää, että kun sukupuolisuus herää ihmisessä, hän alkaa ikävöidä rakkautta. Hän kaipaa toista olentoa, jota hän saisi rakastaa ja joka rakastaisi häntä. Kuitenkaan se jota kaipaamme, ei ole toinen olento, vaan "täydellisyys ja eheys". Eli tällöin kaipaamme korkeampaa minäämme. Hädissämme ikävöimme toista ihmistä, vaikka kaipaamme itseämme täydellisenä, kokonaisena. Jeesus sai jo nuorena yhtyä korkeampaan, tulla yhdeksi. ”Hänen ei tarvinnut kokea minkäänlaisia lemmenseikkailuja”, kirjoittaa Ervast.
Ihminen tuntee nuorena sydämessään ihmeellistä ikävää. Hän kaipaa jotain kaunista, korkeaa, taivaallista. Suuret runoilijat käyttävät Ervastin mukaan nuoruutensa ihanteen etsimiseen.
Suvun ja yhteiskunnan hylkäämänä
Jos nuori uskaltautuu kulkemaan omia teitään, saattaa omaisista ja heistä, jotka ovat häntä lähellä, tulla vihamiehiä. Ja vielä pahempaa: jos omaiset eivät asetu vastarintaan, asettuu myöhemmin maailma vastarintaan. Vain vaikeuksien kautta voi ihminen kasvaa. Ervast lohduttaakin kärsiviä: kärsimys on elämän kulku ja siitä on meille itsellemme apua. Kykymme kehittyvät ja voimistuvat.
Ervast tarjoaa niille, jotka eivät halua toimia nykyisen mielettömän järjestelmän säännöillä, yhtenä ratkaisuna kerjäläiseksi ryhtymistä. Mutta kerjäläinen ei ole enää sama kuin se oli Ervastin aikaan ennen sosiaalivaltiota. Nythän ei ole paha se, että ihmisellä ei ole rahaa ja hän kerjää, vaan kerrassaan hirveää on se, että ihminen ei maksa veroja ja osallistu näin kansainvälisen kilpailukyvyn kasvattamiseen. Yhteiskunta on muotoutunut niin, että kellään tällä planeetalla ei ole mahdollisuutta välttää yhteiskunnan palveluja: käyttää teitä, terveyspalveluja ja koulutusta. Kaikki on kustannettu verovaroin. Eli minun on tienattava rahaa järjestelmän ylläpitämiseksi, ei tehtävä työtä itseni yllä pitämiseksi.
Kohti kosmista intelligenssiä
Ervast selittää, että maailmassa on “kaikkinainen tajunta“. Kaikki mitä on, on kuvastuma täydellisyydestä, ihannetajunnasta. "Kaikki mitä on luotu, on elämää, joka pyrkii yhtä mittaa sitä täydellisyyden ihannetta kohti, joka on sen alkujuuri.” Hän puhuu puhtaan järjen, korkeamman ajatuksen kaikkiallisen tajunnan tasosta, kosmisen intelligenssin tasosta. Koska "mikään ajatus ei ole mahdollinen ilman ajattelijaa, joka järkeilee, on tämä taso samalla minätietoisuuden taso". Ihmiskunta olisi tämän teorian mukaan luotu järkiminää varten. Uudessa ihmiskunnassa, edellisen luomiskauden jälkeen, ruumiin on ensin oltava niin valmis, että järkiminä selviytyy.
Matkalla eläimestä jumaluuteen
Ervast muistuttaa Tolstoin ajatuksesta, että ihminen on elänyt jonkinlaisessa joukkotajunnassa niin kuin eläinkin. ”He elivät verraten onnellista elämää, koska eivät tienneet mistään muista kuin niistä luonnollisista tarpeista, joita he heti saattoivat tyydyttää aivan eläimellisellä tavalla, kunnes järki heräsi. Ihminen alkoi ajatella ja ihmiselämään tuli ristiriita.”
Tolstoin mukaan enkeli ihmisessä tahtoo päästä vapaaksi eläimestä. Ihmisen tarkoitus ei ole olla vain eläin eikä vain enkeli, ”vaan ihmisen elämä on sitä että hän on enkeli, joka on syntymäisillään eläimestä. Tällöin kaikki se mitä ihminen sanoo ristiriidaksi elämässään, ei olekaan ristiriitaa, vaan vain kasvattaa enkeliä hänessä. Kärsimykset, sairaudet, onnettomuudet ja kuolema, ovat suurena häiriönä ihmiselle, jos hän tahtoo olla vain eläin."
Ervasti tulkitsee Tolstoita niin, että Jumalan salaisuuden voi ymmärtää vain rakkauden avulla: "Mutta rakkaus ei ole rakkautta, jos se on vain avaruutta, äärettömyyttä, iankaikkisuutta, sen täytyy saada rajoittaa itsensä muotoihin, jotta se voisi ilmetä."
Järjellinen sukupuolivietti
Ervastin mukaan elämme nyt melko korkeaa järjen aikakautta, koska lisääntyminen on jo järjellisesti perusteltavissa ja järjellisesti muunnettavissa. Ihminen ei enää lisäänny kuin elukka kohteettoman kiiman seurauksena, vaan etsii hengen voimiltaan sopivaa kohdetta. Kaikkein uusinta kehitysvaihetta edustavat ihmiset, jotka eivät edes tavoittele fyysistä lisääntymistä, vaan pystyvät käyttämään tarpeen oman henkisyytensä kohottamiseksi. He etsivät toista ihmistä tukemaan omia henkisiä tavoitteitaan. Koska he kuitenkin vielä elävät kehossaan, on tuo fyysinen yhtymisen tarve jalostunut Jumaluuden tavoitteluksi. Jumalahan loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Vasta yhdessä nuo kaksi ihmisen puoliskoa voivat saavuttaa jotain, mikä on jumaluutta.
Unien selkeä viesti
Ervastin mukaan ihmisen tulee kehittää päivätajuntaansa niin paljon, että hän voi viedä päivätajunnan toisellekin puolelle. Silloin on hän rakentanut sillan kahden tajunnantilan välille. Tällöin hän voi myös ymmärtää astraalimaailman objektiivisena henkimaailmana. Juuri eetterimaailma on salaperäisin näkymättömistä aineellisista maailmoista.
Ervast kysyy: “Mikä on se vaatimus ja varmuus ihmisen sisällä, joka sanoo: sinun ei pidä tehdä pahaa. Mikä on se ihmeellinen ääni?” Hän on sitä mieltä, että jos tajunta olisi syntynyt aineesta, määräisi aine tajuntaa, tottelisi aineen lakia, eikä siis voisi kysyä, mikä on hyvää tai pahaa. Kuitenkin tajunta voi tutkia aineellisia ilmiöitä ja punnita niitä jopa sivellisyyden vaa’alla. Tästä Ervast tekee sen johtopäätöksen, että aine palvelee tajuntaa, mutta että aineella on tajunnan kannalta joku tarkoitus. Näin siis myös siinä toimituksessa, mikä yhdistää tajunnan ja aineen eli kahden ihmisen sukupuoliyhteydessä on jokin korkeampi tarkoitus kuin vain lisätä ihmisrotua.
Ihminen ei kehity omin avuin, vaan hänen on yhdyttävä Kristus-tajuntaan, jossa hän tietämättään jo onkin. Jumala syntyy ihmisessä, kun hän ottaa Kristuksen omaan henkeensä. Ihanne on elämä, jossa on sisältöä, puhdistuminen, henkevöityminen, toisten auttaminen.
Ihminen ei ole orpo eikä hyljätty, vaan meillä kaikilla on ihmeellinen auttaja, joka asuu omassa tajunnassamme. Ihmiskunnan sisällä asuu myös yhteinen minätajunta. Kyse ei ole persoonallisesta Jumalasta, joka katselee maailmaa ylhäältä, ei mikään pilvissä istuva Isä, vaan "kaikkea käsittävä, kaikkialle tunkeutuva järki ja rakkaus, joka eheyttää maailman".
Mikä on pahaa?
Tolstoin mukaan syntejä on kuutta lajia. Ensimmäinen synti on aistillisuuden synti, toinen laiskuuden synti, kolmas ahneuden synti, neljäs kunnianhimon synti, viides sukupuolisynti ja kuudes päihtymisen synti. Tolstoi muistuttaa, että pelkkä lepo ilman työtä vie laiskuuteen: "Kun emme itse sijaa vuodettamme, emme lämmitä huoneita, emme valmista ruokaa, vaan palvelijat tekevät kaiken, on kyse traditionaalisesta, sosiaalisesta synnistä."
Itsetuntemus päämääränä
"Nytkin jokainen totuuden etsijä löydettyään totuuden, tuntee koko sielussaan: mutta tätähän minä olen vaistomaisesti koko ajan uskonut ja tämän tiennyt. Nyt se vain tuli minulle selväksi... Hän riemastuu ja tuntee: tämähän on minua itseäni."
Herääminen tapahtuu yleisestä erityiseen eli ensin ihminen tuntee olevansa osa kyläyhteisöä ja suomalaisuutta. Universaalisuus herää vasta kun oma itseyden kokemus on herännyt. Ervast sanoo: “Kalevala sai ilmestyä, Suomen kansa sai herätä kansallistuntoon. Nyt sen pitää herätä itsetuntemukseen.”
Sotka etsii pesänpaikkaa
Entä Kalevalan luomiskertomus? Ilmatar, elettyään "ilman pitkillä pihoilla", ikävystyy ja kyllästyy, laskeutuu alas mereen. Ilmatar tulee raskaaksi, rukoilee synnytystuskissaan Ukko Ylijumalalta apua. Silloin tulee sotka lentäen etsien pesän paikkaa. Ilmatar nostaa polvensa vedestä ja polvien väliin sotka munii “kuusi kultaista munaa, rautamunan seitsemännen“. Kun Ilmatar liikuttaa polveaan, vierivät munat ja rikkoutuvat. Siitä syntyy maailma. Väinämöinen haluaa tämän jälkeen päästä ulos kohdusta, aukaisee itse itsellensä tien ja tulee ulos emonsa kohdusta. Vanhassa Kalevalassa kerrotaan, kuinka Väinämöinen tulee ulos emonsa kohdusta ja sitten “uipi ympäri“. Väinämöinen nostaa jalkansa, kotka etsii pesän, munii munat ja syntyy maailma.
Väinämöinen syntyi neitsyt Ilmattaresta. Samoin syntyi Kristus neitsyt Mariasta. Ervastin mukaan tarinoissa ei ole ristiriitaa. Ilmatar ja Väinämöinen ovat yhtä. Logos, se salaisuus, joka on kaiken takana. Tajunta on kolmiyhteinen, siinä on kolme puolta - tahto, tunto ja järki. Ilmatar on ikään kuin puoli Väinämöistä eli puolet Logoksesta.
Yksin meillä yöt tulevi
Yksin päivät valkenevat
Yksin syntyi Väinämöinen
Ilmestyi ikirunoja.
Tämä tarkoittaa, että Logos, jumalallinen olento, luo maailmaa luodessaan kuvan itsestään, joka on hän itse. Hän astuu ikään kuin ulos itsestään, ilmentää itseään, mutta aina hävittää tämän kuvan ja luo korkeamman. Logos on kuin taiteilija, työntekijä, joka haluaa luoda taideteoksen, missä hän itse ilmenee. Hän haluaa siinä itse tulla eläväksi. Aine ei ole sitä mitä me käsitämme aineeksi. Aine on voimaa, jonka avulla henki voi ilmentää itseään.
Kun siten maailma on luotu, kun on luotu "pallot, maailmat, kiertotähdet“, niin Väinämöinen pyrkii ulos äitinsä kohdusta. Logos haluaa herättää itsensä muodoissa. Vertauskuvallisesti voi sanoa, että hän on ikään kuin luonut taulun ja tahtoo nyt tehdä olennot siinä eläviksi. Jumala tahtoo itse syntyä siinä maailmassa minkä hän on luonut.
Olemme kaikki ikuisella kosiomatkalla
Kun kuka tahansa järkiperäisesti ajatteleva ihminen tutkii itseään ja maailmaa, hän voi erottaa kaksi asiaa: aineelliset ilmiöt ja tajunnan ilmiöt. Hän on itsessään osaksi ruumiillinen olento, osaksi ajatteleva, henkinen ja tahtova ja tunteva olento. Kalevalan tekstejä voi avata monilla avaimilla.
"Ja jos me yleissilmäyksellä katselemme koko Kalevalaa, nähdään, että kaikilla sankareilla on oikeastaan yksi päämäärä, yksi toimi. Heistä kaikista kerrotaan, että he olivat kosiomatkalla. Tämä on merkillinen piirre, sillä se esiintyy myös kaikissa muissa uskonnoissa. Puhutaan aina avioliitosta, hellistä suhteista miehisten ja naisellisten olentojen välillä ja niillä tarkoitetaan uskonnoissa aivan toisia mysteereitä kuin inhimillisiä lemmensuhteita. Jokainen kristitty tuntee tuon puhetavan, että Kristus on ylkä ja seurakunta, kirkko tai yksityinen ihmissielu hänen morsiamensa.
Mikä on silloin Pohjola, tätä avainta käyttäessämme? Se on tämä mainen elämä ja Pohjan tytär on ihmiskunta, ihmisten sielut. Kaikki he tahtoivat omakseen Pohjolan tytärtä. Jumalalliset voimat pyrkivät kohottamaan ihmiskuntaa, ne tahtovat yhtyä ihmiskuntaan, tahtovat tulla eläviksi ihmiskunnassa. Ne tahtovat ihmisten sielujen kautta synnyttää uuden, korkeamman ihmiskunnan. Vanhat suomalaistarinat kuvasivat tuota Jumalan ikuista pyrkimystä ihmiskunnan yhteyteen yhä uudestaan esiintyvillä kosintakertomuksilla.
Orjatyötä ja vapaata työtä
Pekka Ervast kertoo ajatuksiaan työnteosta: "Työnteko ei ole sitä varten, että tulisimme toimeen tässä maailmassa, vaan että oppisimme luomaan." Ervast erottelee orjatyön ja vapaan työn. Ihminen itse valitsee työnsä ja haluaa tehdä juuri sitä työtä. Se on karmallista toimintaa. Työhön liittyy myös harrastus. Jos työ on karmallista työtä, väistyy karmallinen työ ajan kuluessa ja harrastuksesta kasvaa työ. Työ ei saa olla pakko, vaan vapaa välttämättömyys, ei orjan työtä, vaan vapaan ihmisen työtä. Tavallinenkin työ muodostuu juhlaksi, koska sillä on ihmeellinen tarkoitus. Ihminen oivaltaa, että hän tekee työtä siksi että oppisi luomaan kauneutta, taidetta.
Ervastin mukaan elämään ei kuulu vain työnteon pakko eli yksilön elämän ylläpito, vaan myös välttämättömyys, mikä tarkoittaa sukuviettiä. Ilman sitä ihmiskunta häviäisi näkyvästä maailmasta. Samalla tavalla kuin työn pakko saa aikaan kaikenlaisia ristiriitoja elämässä, saa tämä toinen pakko aikaan merkillisiä ristiriitoja. Sukupuolinen vetovoima takaa suvun jatkumisen.
Ervastin mukaan Vanhan testamentin patriarkaalinen käsitys on, että sukupuolinen olemus on olemassa sitä varten, että jatkaisimme sukua eli koko se sukupuolielämä joka ei palvele suvun lisääntymistä on väärää. Tämä käsitys sukupuolielämästä saa aikaan konflikteja yhteiskunnallisessa elämässä samoin kuin ihmisyksilöissä.
Jokainen täysikasvuinen ihminen tietää, että sukupuolielämässä on jokseenkin kaikilla ihmisillä vaikeuksia voitettavana. Olemmeko olemassa sitä varten, että lisäisimme tätä onnetonta sukua, joka silminnähtävästi on monessa suhteessa huononeva, degeneroituu vuosi vuodelta? Miksi muodostaisimme perheitä ja synnyttäisimme maailmaan uusia ihmisiä jatkuvasti kärsimään? Onko mahdollista, että tämä sokea vietti, mikä meissä on, on olemassa sellaista mitätöntä tarkoitusta varten?
Jeesus sanoo, että henkiolentoina ihmiset ovat vapaita kaikesta sukupuolisuudesta. Niin kuin työn pakko muodostui ahkeruuden opiksi ja taiteelliseksi luomiseksi, niin myös sukuvietin pakko muodostuu ihmiselle aluksi rakkauden opiksi. Koko sukupuolisuus on olemassa siksi, että ihminen oppisi rakkautta. "Jos elämä ei pakottaisi ihmistä kiintymään muutamiin olentoihin juuri sukuvietin voimasta, hän ei oppisi rakkautta. Kuinka hän heittäisi sen pois sikojen eteen?"
Jos suku jatkuisi niin, että yhdestä ihmisestä erkanisi uusi olento, niin siihen periytyisivät vain ne ominaisuudet, jotka jo olivat olleet lajin ensimmäisissä yksilöissä. Kun kahden sukupuolen ominaisuudet sekaantuvat, tulee elämä monipuolisemmaksi. Se on välttämätöntä ihmiskunnan kehitykselle. Sukupuolisuus ei ole sitä varten, että oppisin nauttimaan ja saisin nauttia, vaan että oppisin rakastamaan. Minkä Jumala on yhdistänyt sitä ei ihmisen pidä erottaa. Sukupuolensa tunteva ihminen on suuren rikkauden omistaja.
Ihminen tekee sitä mitä ajattelee. Mitä hän sitten ajattelee? Hän ajattelee sitä mitä haluaa. Ajatus on ihmeellinen käyttöväline ihmisen kädessä. Ensimmäinen työ on silloin: opi ajattelemaan. Karman laki kuuluu: sinä tulet siksi mitä teet ja teet sitä mitä ajattelet. Kun ajattelet niitä yksityistapauksia, jotka saattavat sinut suuttumaan, huomaat, että ne ovat mitättömiä eikä niiden vuoksi kannata suuttua.
Ihmisen tajunta ei käsitä mitä tahansa. Emme käsitä rajattomuutta, rajatonta, ääretöntä. Ihminen luo maailmaan sen Jumalan, josta voi olla tietoa. Juuri se, että emme voi tajuta kaikkea maailmankaikkeudessa, emmekä voi tuntea olevamme yhtä tämän kaiken kanssa todistaa, että tajuntamme on vielä rajoittunut.
Maailman ihminen ei tiedä, että elämä on koulu ja tie. Kaikkia henkiä voidaan ajaa ihmisestä ulos, mutta ei Pyhää Henkeä. Vapaus ei tule ulkoapäin. Se on sisäistä vapautta. Ihminen voi olla orja, vaikka istuu silkkisohvalla ja syö kultalautaselta. Mutta ihminen voi istua vaikka vankilassa ja olla kuitenkin vapaa, kun vapaus on "minussa itsessäni".
Mitä on henkinen elämä? Se on rauhaa. Fyysinen, persoonallinen elämä on taistelua. “Ajatuksilla luot luonteesi, sanoilla ulkoisen ihmisen, teoillasi ympäristön.”
Tarkoitus elämälle
Ervast kertoo loukkaantuneensa, kun häneltä kysyttiin, miten hän aikoo isona tulla toimeen maailmassa. “En suinkaan ole olemassa ihmisenä sitä varten, että tulisin toimeen eli olisin jatkuvasti olemassa, että tekisin työtä, söisin, joisin, nukkuisin ja taas nousisin työtä tekemään, jotta voisin syödä, juoda, nukkua ja myöhemmin naida lisätäkseni sukua. Tällöinhän olisi luonnollisempaa kuolla heti pois, jos ei ollut järkevää tekemistä.”
Käsittämättömän oikeassa Ervast oli kuvatessaan ihmisen ja ihmiskunnan suhdetta, sillä nykyinen kvanttifysiikka on osoittanut, että jokaisella alkeishiukkasella on sekä piste- että aalto-ominaisuus. Valo irtoaa partikkeleina eli palasina säteillessään mustaan, vaikka se katsellessa on yhtenäinen aalto. “Puhun ihmiskunnasta kokonaisuudessaan ja puhun samalla kustakin ihmisestä yksilönä. Yksilö on pienoiskuva ihmiskunnasta ja jokaisen yksilön historia on pienoiskuva koko ihmiskunnan historiasta.”
Ihmisen päämäärä on hänen yhtymisensä Jumalaan. Ihmiskunta lähenee ihannetta - luo itsestään Jumalan kuvan. Ole ahkera ja sinä edistyt. Ole laiska ja elämäsi on kiertokulkua, jossa edistystä tuskin huomaa.