Kapitalismista taaperoille


29.9.2023



Ei. Kapitalismissa jokaisen yrityksen, jokaisen toimialan ja jokaisen kansantalouden on jatkuvasti tultava isommaksi. Tämän talouskasvun tulee olla eksponentiaalista ja jatkua ikuisesti. Ilman sitä osakkeenomistajat eivät saa voittoa, investoinnit kuivuvat, ihmiset menettävät työpaikkansa ja astumme taantumaan.

Saasteet ovat vain korjaamatonta satoa. Annamme niiden levitä, koska emme ole ymmärtäneet niiden arvoa. (R. Buckminster Fuller)


Kapitalistisen ekspansion aivoton projekti, moraaliton kulutus, järjetön riisto ja teollinen kasvu ovat luhistumassa.” [Hedges 2012].

 

Kapitalismissa suurin osa ajasta kuluu ns. palkkatyöntekoon. Myös koulutus kuuluu tähän, koska se valmistaa meitä palkkatyöhän.

 Kapitalistinen järjestelmä perustuu kahteen ylipääsemättömään vahingolliseen periaatteeseen: jatkuvaan kasvuun ja yksilön ahneuteen ja kateuteen.

Kapitalismi – vahva moottori eikä rattia ollenkaan..

Uusliberaali politiikka pyrkii taloudellisen toiminnan rajoitusten vähentämiseen, verojen alentamiseen, omistusoikeuden loukkaamattomuuden takaamiseen, kilpailun lisäämiseen, poliittisen toiminnan merkityksen vähentämiseen ja markkinamekanismien vahvistamiseen.

Kun ihmisen vaivaisuus tunnustetaan normina itsenäisen ja vaivattoman toimijan sijasta, hoivan tarve ei näyttäydy ongelmana vaan yhteiskunnan järjestäytymisen yhtenä perimmäisistä syistä. (Hoivan arvoiset. Vaiva yhteiskunnan ytimenä 2016)

Nietzsche kuvasi kapitalismia säälivästi: "He tyytyvät niin vähään.”

Sixten Korman: Moderni kapitalismi on valistuksen lapsi
Ekologisen kriisin juuret ovat kristinuskossa. Luomiskertomuksen mukaan Jumala loi ihmisen kuvakseen ja asetti hänen hallitsemaan maata ja merta ja kaikkia niissä eläviä. Raamatun mukaan luonnon tarkoituksena on palvella ihmisen tarpeita. Näin ei ollut siinä animistisessa pakanuudessa, jonka kristinusko oli tieltään raivannut. Toisinkin voi raamattua lukea: raamattu korosta luonnon arvoja ja ihmisen roolia vastuullisena tilanhoitajana.  Ympäristökriisissä on kyse ihmisen ideologiasta tai maailmankatsomuksesta. Siksi myöskään ratkaisun avaimet eivät ole teknistaloudellisia vaan aatteellisia. Valistusajan ideologia oli välineellinen: tieteen ja teknologian avulla ihminen voi hallita luontoa ja hyödyntää sitä. Se oli välineellistä rationaalisuudesta – ei viisaudesta. Moderni kapitalismi on valistuksen lapsi. Sen kilpailua ja voitontavoittelua korostava etos jättää kolmansiin osapuoliin kohdistuvat ulkoisvaikutukset huomioimatta. Globaali talous ja kansallinen politiikka on hankala yhtälö. Kansallisaltio on itsekäs.
(hs 16.6.2020)


Tee itsestäsi yritys! Minä oy


Mitä ymmärretään käsitteellä kapitalismi?


Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen on kapitalismikritiikki jälleen kasvanut, koska määrätyt piirteet ovat lisääntyneet voimakkaasti:

(lisää aiheesta: Aus Politik und Zeitgeschichte 35-37/2015, Kapitalismus und Alternativen)

Modernin kapitalismin merkkipaalu on vuosi 1760. Silloin Koillis-Englannissa kangastehtailijat saivat idean mekanisoida kangaspuut ja kehruun. Ensimmäistä kertaa historian aikana ihmistyötä korvattiin koneella. Samalla alkoi joidenkin voimakas rikastuminen. Ennen teollisuuskapitalismia oli jo tunnettu plantagenkapitalismi Afrikassa ja Aasiassa ja maatalouskapitalismi Itä-Euroopassa ja Englannissa, missä aateliset olivat ottaeet haltuunsa maita.

Miten on mahdollista, että kapitalismi alkoi Englannissa, vaikka Englanti ei suinkaan ollut kehittynein valtio? Englannissa palkat olivat nousseet niin korkeiksi, että tuotteita ei saatu enää myydyksi muihin maihin. Koska ihmiset olivat kalliita, kannatti heitä korvata koneilla. Kapitalismi voikin kehittyä stabiilisti vain niin kauan kuin palkat ovat korkeita. Usein luullaan, että kapitalismi pystyi kehittymään vain Afrikan orjatyövoiman takia, koska työntekijät tyytyivät alhaiseen palkkaan. Näin rikkaat läntiset teollisuusmaat elivät ja elävät kolmannen maailman kustannuksella. Adam Smidtin mukaan orjatyövoima tuli kuitenkin kaikkein kalliimmaksi, koska ”kun ihminen tekee työtä vain pysyäkseen hengissä, syö hän maksimaalisesti ja tekee työtä minimin". Mutta jos hänellä on mahdollisuus hankkia omaa omaisuutta, on hänen työpanoksensa suurempi.

Karl Marx ei juurikaan puhunut kapitalismista, vain kapitalistisesta tuotantotavasta. Mutta ensimmäiseen maailmansotaan mennessä käsite kapitalismi oli jo etabloitunut, joskin sillä viitattiin ristiriitaisiinkin asioihin. Se tarkoitti sekä kritiikkiä että analyyttistä käsitettä.

Mitä se ”pääoma” tarkoittaa? Se ei ole samaa kuin raha. Raha on vanha keksintö, kapitaali, pääoma, suhteellisen uusi kehityksen tulos. Kapitalismin kapitaali ei siis tarkoita rahaa vaan tuotantoprosesseja, koneita ja keksintöjä. Se tarkoitti vallankumousta. Rikkaaksi ei tultu tekemällä vain lisää samaa mitä ennenkin. Joseph Schumpeterin sanoin: Hevosvaljakkoja voi laittaa peräkkäin vaikka kuinka monta, mutta siitä ei koskaan synny rautatietä.

Neoliberaalinen talouspolitiikka painottaa kahta kapitalismin perustekijää: sääntelyn purkaminen ja yksityistäminen.

Maan hallituksen ei tule valvoa teollisuuden toimintaa omistuksen sekä omaisuuden ja liiketoiminnan siirtäminen hallitukselta yksityiselle sektorille. Tosin kapitalistit vaativat, ettei hallitus saa rajoittaa heidän ansaintamahdollisuuksiaan, mutta he vaativat samalla hallitusta myös puolustamaan heidän rikkauttaan. Neoliberalismi edistää suuryrityksiä puolustavaa talous- ja poliittista elämää. Niillä on melkein monopolistiset valtuudet. Neoliberalistinen globalisaatio edistää "prekariaatin" syntymisestä. On muodostunut uusi sosiaalinen luokka, jonka on pakko elää epävarmuudessa ilman ennakoitavuutta ja joka on vahingoksi heidän aineelliseen tai psykologiseen hyvinvointiin. Neoliberalism on lisännyt kulutuspolitiikallaan seksin käyttämistä.

The guardian-lehden mukaan neoliberalismin ideologia on nykyisten ongelmien pohjalla. Tilannetta voi kuvata sillä, että mitä jos neuvostovenäläiset eivät olisi koskaan kuulleet kommunismista, mutta eläneet järjestelmässä, joka yritti toteuttaa kommunismin ideologiaa. Myöskään nykyisen vallassa olevan ideologian nimeä ei ole kukaan kuullut, eivätkä ainakaan osaa määritellä mitä se on. Se on vaikuttanut talouden kuohuihin 2007‑2008, omaisuuden piilottamiseen kuten Panama Paperit näyttävät, terveyden hoidon ja koulutuspalveluiden hitaaseen kurjistumiseen, yksinäisyyteen, lasten ongelmiin, ekosysteemiin, Näitä pidetään yksittäisinä ongelmina vaikka niiden taustalla on yksi ja sama filosofia. Sillä on voimaa juuri siksi että sitä ei osata nimetä. Eriarvoisuus tuntuu luonnolliselta, koska markkinat opettavat jokaisen saavan sen mitä ansaitsee. Kuvitellaan että tämä nimeämätön ideologia kuvaa neutraalia voimaa, luonnon lakia, Darwinin evoluutioteoriaa. Mutta filosofia syntyi tietoisesti muokkaamaan ihmiselämää ja muuttamaan vallan keskusta. Uusliberalismin mukaan kilpailu on tyypillistä ihmissuhteille. Se määrittää kansalaiset kuluttajiksi, jotka toteuttavat demokraattisa oikeuksiaan parhaiten ostamalla ja myymällä, prosessissa missä palkitaan ansioista ja rangaistaan tehottomuudesta. Sen mukaan markkinat tarjoavat sellaisia etuja, joita ei koskaan voida saavuttaa suunnittelulla. Yrityksiä rajoittava kilpailu rajoittaa yksilön vapautta. Verotus tulee minimoida, julkiset palvelut yksityistää. Ammattiliitot ja työehtosopimusneuvottelut vääristävät markkinoita, ja estävät voittajien ja häviäjien luonnollisen hierarkian muodostumisen. Epätasa-arvo on hyve, joka luo vaurautta, mikä lopulta rikastuttaa kaikkia. Pyrkimykset luoda tasa-arvoisempi yhteiskunta ovat haitallisia ja latistavat moraalia. Markkinat takaavat, että jokainen saa mitä ansaitsee. Kuluttaja sisäistää nämä uskomukset. Rikkaat ovat vakuuttuneita, että ovat hankkineet omaisuutensa omien ansioidensa avulla. He eivät ota huomioon saamiaan etuja kuten koulutusta, perintöä tai yhteiskuntaluokkaa. Köyhät syyttävät itseään epäonnistumisistaan, vaikka eivät voi juurikaan muuttaa olosuhteitaan. Kukaan ei puhu rakenteellisesta työttömyydestä, vaan jos sinulla ei ole työtä, se johtuu ettet yritä. Jos luottokortti ylittyy, olet huolimaton, ei siksi, että asumisen kustannukset ovat mahdottomia. Jos lapsesi lihoavat, se on sinun syytäsi eikä johdu siitä, että ei ole enää koulun pelikenttää. Kilpailun hallitsemassa maailmassa epäonniset määritellään ja he määrittävät itsensä häviäjiksi.

Paul Verhaeghen mukaan neoliberalismi tuokin esille ihmisen pahimmat piirteet, mikä johtaa itsensä vahingoittamiseen, syömishäiriöihin, masennukseen, yksinäisyyteen, suorittamiseen ja sosiaaliseen ahdistukseen. Ehkä ei ole yllättävää, että Britannia, jossa uusliberaalia ideologiaa on sovellettu tiukimmin, on Euroopan yksinäisyyden pääkaupunki. Kuten Friedman huomautti, "kun tuli aika, jolloin sinun oli muututtava... siellä oli vaihtoehto valmiina noudettavaksi". Naomi Klein on dokumentoinut The Shock Doctrine -kirjassaan, miten uusliberaalit käyttävät kriisejä toteuttaakseen epäsuosittuja uudistuksia. Silloin ihmisten huomio on muualla, esimerkiksi Pinochetin vallankaappauksen yhteydessä, Irakin sodan ja hurrikaani Katrinan jälkimainingeissa ja nyt pandemian ja Ukrainan sodan varjolla.

Kun globalisaation aikana parlamentit äänestävät savukkeiden myynnin rajoittamisesta, kaivosyhtiöiden vesihuollon suojelemisesta, energialaskujen jäädyttämisestä tai lääkeyhtiöiden hintojen nousua vastaan, haastavat yritykset valtion oikeuteen. Ja usein onnistuvat vaatiessaan huimia korvauksia. Demokratia on pelkistetty teatteriksi. Kaikki on muuttunut veronalennusten, vuokrien nousun, yksityistämisen ja sääntelyn purkamisen vuoksi. Uusliberalismin nimettömyyttä suojellaan ankarasti. Vuokranantajat ja perijät kutsuvat itseään yrittäjiksi. He väittävät ansainneen tulonsa. Työntekijät eivät tiedä, kenen hyväksi he työskentelevät. Yritykset rekisteröityvät veroparatiiseihin ja ulkomaisiin salaisten järjestelmien verkostoon, jotka ovat niin monimutkaisia, ettei edes poliisi pysty löytämään oikeita omistajia. Verojärjestelyt tekevät hallitukset naurunalaisiksi, kukaan ei ymmärrä käytettyjä rahoitustuotteita. Sekä keynesiläisyyden että uusliberalismin historia osoittaa kulttuurin keventyneen. Moderni neoliberaalitalousmalli ja pridekulttuuri hyötyvät toisistaan!

George Monbiot: Uusliberalismin ideologia

Kun puhutaan näkymättömästä ideologiasta tarkoitetaan usein vaikeasti määriteltävää neoliberalismia. Se on taloustieteellinen ajatusmalli, jonka mukaan vapaiden markkinoiden kapitalismi tarjoaa parhaan päätöksentekotavan modernissa monimutkaisessa valtiossa. Valtion ei pidä sekaantua talouteen. Valtio ei saa lisätä määräyksiä edes pankkimaailmaan tai ruoan tuotantoon eikä tarjota terveys- eikä sosiaalipalveluja. Massa vallitsee kolmen pyhän kolminaisuus: kapitalismi on isä, kulutus eli konsumismi poika ja neoliberalismi pyhä henki. Se ei ota vakavasti ympäristön saastumista – saastuminenhan on niin suuri asia ettei sitä voi arvioida. Kapitalismia vastaan hyökääminen vastaa lähes sitä, mitä 1800-luvulla oli jumalanpilkkaa. Kapitalismi ja kulutusliike ovat ideologioita. Näiden ideologioiden voima on salakavalaa. Ne ovat kuin vesi, jossa uidaan, oikeammin muovikeitto, jossa uidaan. Ne ovat kaikkialla. Ne vaikuttavat päätöksentekoon joka päivä, ne vaikuttavat tapaan, jolla ihminen näkee itsensä. Niitä ei ole vaikea nähdä siksi, että ne ovat niin vaatimattomia, vaan koska ne ovat niin mahtavia. Ihmiset on upotettu niihin. Vahvimmat ideologiat eivät koskaan kutsu itseään ideologiaksi. Siinä piile juuri niiden voima. Tärkeä on alkaa kutsua neolieralimia ideologiaksi. Tärkeä on tunnistaa ne ideologioiksi. Ideologiasta ei voi koskaan päästä eroon. Ne ovat niitä suuria kertomuksia, joissa selitetään kuka ihminen on, missä hän on, mitä hän on. 

Uusliberalismi tarvitsee kaikkea suvaitsevan seksuaalisuuden

Nina Mackert Verqueerte Verhältnisse. Intersektionale, ökonomiekritische und strategische Interventionen, 
Antke Engel, Ökonoqueer Sexualität und Ökonomie im Neoliberalismus (vaikeasti käännetty saksasta)

"Maailmassa jopa ennen yksityisenä pidettyjä asioita kaupataan ja markkinoidaan kiihtyvään tahtiin, Homoista on tullut kulutuksen kohde, kohde, johon heterot suuntaavat intohimonsa ja ostovoimansa, mutta homoista on tullut myös esine, joka muodostaa identiteettinsä kuluttajalähtöisessä globalisoituneessa maailmassa. Cruz Malavé/Manalansan, Queer Globalizations (2002)

Ei riitä, että homous on kaupallistettu vaan markkinat pyrkivät kaupallistamaan myös homojen ja ei-homojen välille muodostuneen yhteyden. Mikä on huomion arvoista siinä, että kulutuskulttuuri pyrkii yhdistämään heterot ja homot taloudellisesti ja henkisesti? Väheneekö näin eri sukupuolten/seksuaalisten elämäntapojen selkeä erottelu ja hierarkkinen vastakohta? Saadakseen hyväksyntää neoliberaalille muutokselle, piti luoda mielikuva, että kaikilla on samat arvot: markkinat merkitsevät. Liittoutuminen ei synny tietoisesti. Erilaisuudet arvioidaan uusiksi. Se mikä aiemmin aiheutti torjuntaa tai vaati sopeutumista, nähdään nyt kulttuuripääomana ja nimetään resurssiksi. Eroja ei pidetä "täysin erilaisina", vaan tulkitaan moninaisuutena ja kulttuurisena sekoittumisena. Näitä uusia ominaisuuksia ei itsestä aikaisemmin ”löydetty”, ei osattu etsiäkään. Sen opetti mainonta ja käyttää laajalti hyväkseen. Näennäinen moninaisuus edistää myyntiä ja vapaa-ajan kulttuuria, Kyse on julkisuuden vuoksi lavastetusta hämäyksestä ja pinnallisen innostuksen aallosta, jonka tarkoitus luoda yhtenäistä identiteettilogiikkaa ja toisaalta poissulkemista. Käyttämällä hyväksi valtakulttuurin modernisoivaa vaikutusta hehkutetaan monimuotoisuutta, vaikka samalla vältetään erilaisuutta, jotka kuitenkaan eivät ole oleellisia ja häivytetaan sijoittamalla tiettyjä aiemmin syrjäytyneitä yhteiskunnallisia asetelmia valtavirtaan. Uusliberalistisen ja homoliikkeen hyväksymisen vuoksi sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta voidaan elää "julkisesti" heteronormalisoidussa yhteiskunnassa. Mutta samalla jää huomaamatta, että se ei poista sosiaalista eriarvoisuutta. Muutos uusliberalismiin tehdään näin seksuaalisuuden avulla. Samalla perinteiset sosiaaliset instituutiot kuitenkin takaavat ja sääntelevät, mikä hyväksytään seksuaalisuudessa itsestään selvänä ja mitkä takaavat kulttuurisen hyväksymisen. Toisaalta tehdään uusliberaaleille muutosprosesseille tyypillisiä positiivisia ja tunteisiin vetoavia investointeja kannustamaan näennäistä erilaisuutta ja jotka ennen kaikkea ohjaavat ja lisäävät himoja ja haluja.

Postfordistisen kulutuskapitalismin on jatkuvasti kehitettävä uusia haluja ja kuluttajaryhmiä talouskasvun saavuttamaksi. Se selittää uusliberalistisen keskustelun sukupuolisista ja seksuaalisista elämänmuodoista sekä yllyttämisen erilaisiin kokeiluihin mainonnan avulla, suosimalla homo/queer kokeiluja. Psykoanalyyttisen lähestymistavan mukaan seksuaalinen halu tarkoittaa mielikuvituksellisen toiveen täyttymystä, eli seksualisoidut merkit tai esineet yhdistetään johonkin kadotettuun, jota jatkuvasti kaivataan ja pyritään saavuttamaan, mutta joka ei ole koskaan saavutettavissa. Se mahdollistaa taloudellisten ja seksuaalisten halujen yhdistämisen.

Uuusliberalistinen kehitys on ottanut haltuunsa seksuaalipoliittiset ja homoliikkeet. Kun ei ymmärretä ristiriitaa uusliberalismin lupaaman vapauden ja yksilöllistymispaineen välissä vaan pidetään niitä vastakohtaisten tapojen resursseina ja voimavarana, homoliikkeiden kriittinen potentiaali säilyy. Koska kulttuuripolitiikka on ratkaiseva tekijä, kun pyritään saamaan aikaan taloudellista muutosta, uusliberaalien on vaikutettava kuvaan henkilökohtaisesta vastuusta ja yksilöllistymisestä, lupaukseen vapautumisesta sortoa koskevista säännöksistä Sikäli kuin nämä kulkevat käsi kädessä toimivat ne erityisen hyvin seksuaalipoliittisten, homouden ja muiden erikoisten seksuaalisten kokeilujen hyväksymisen kanssa. On kuitenkin muistettava, että vain yhdistämällä yksilöllisyys ja vastuullisuus voi muodostua yksilöllinen vapaus ilman sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Kun pohditaan politiikan ulkopuolisia prosesseja ja mahdollisuuksia kehittää kriittistä lähestymistapaa uusliberalististisiin ristiriitoihin, tutkitaan seksuaalisuuden, halun ja libidon merkitystä homouden kulttuuripolitiikassa. On myös tärkeä tietää, miten talouspolitiikassa seksuaalinen haluohjaa kapitalistisia ja heteronormatiivisia valtasuhteita. Uusliberalistinen rakennemuutos ja homokulttuuri johtaa pääomien ja resurssien systemaattiseen virtaamiseen vallitsevalle luokalle. Kyse ei ole vain tuoton nostamisesta, vaan voittojen jakaminen muilla kuin sosiaalisilla perusteilla. Henkilökohtaisen vastuun ja tulosten periaatteet oikeuttavat sosiaalipalvelujen, kulttuurilaitosten ja julkisten tilojen purkamisen. Taloudellinen eriarvoisuus nousee. Toisaalta siis hyväksytään erilaisuus, mutta toisaalta lisääntyy työ- ja elinolojen epävarmuus. Ymmärtääkseen, kuinka huono-osaisten asema liittyy uusliberaalisiin valtasuhteisiin, on käsitettävä vapauden ja pakonomaisen työn ristiriitaisuutta. Ei kannata yrittää tuottaa poliittista yksiselitteisyyttä jakamalla analyysi eri puolelle. Yleensä käytetään termiä uusseksuaalisuus kuvaamaan uusliberalistisen markkinalogiikan ja kaupallistamisen toteuttamista seksuaalisuuden alalla. Homosuhteet ja polyamoriset verkostot kehittyvät uusliberalistisen prekarisaation olosuhteissa. Jotkut valittavat itsekeskeisestä seksistä, onaniasta, tavaran aseman saaneista vartaloista ja rationaalisesta niukasta seksuaalisuudesta. Uusliberalistinen kulttuuri tuottaa odottamattomia toimintoja, joissa erilaiset sukupuoliroolit aktivoituvat samanaikaisesti tai SM-roolipeleissä. Tätä seuraavat uusliberaalit vallan ja herruuden vaikutukset. Riippumatta siitä, otetaanko huomioon esimerkiksi yksilöllistymisparadigma ja siihen liittyvä henkilökohtaisen vastuun ideologia, harkitaanko ohjauskoron laskua tai sosiaaliturvan uudelleenjärjestelyä, mielikuvaa ja aineellista ulottuvuutta ei voida erottaa toisistaan, vaan ne muodostavat sen, mitä Foucault kutsuu. voima/tietokompleksi. Neoliberalismi tukee seksuaalisuuden moniarvoistumista, itsenäisyyttä ja elämänmuotoja, koska ne ovat osa ideologiaa ja symboloivat vapautta muokata omaa elämään. Kun tätä luovaa voimaa ylistetään "vapautumiseksi sortavasta määräyksestä", se edistää sosiaalisen vastuun muuntumista henkilökohtaiseksi vastuuksi ja suoritusperiaatteen hyväksymistä sekä hyvinvointivaltion purkamista. Uusliberaali kulttuuri osoittaa seksuaalisen moniarvoisuuden ja markkinoiden moniarvoisuuden, seksuaalisen vapauden ja markkinoiden vapauden koherenssia. Tämä tarkoittaa,että seksuaalisuus siirretään persoonallisuuden piiriin samoin kuin talous vapautetaan valtion interventiosta. Talous voi vihdoin seurata kapitalistista voittologiikkaa hallitsemattomasti. Näin vedotaan seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen ja valtion sekaantumattomuuteen - mitä tapahtuu yksityisissä tai kaupallisissa makuuhuoneissa. Tästä näkökulmasta voidaan hylätä mikä tahansa julkinen erilaisten sukupuolten ja seksuaalisten elämänmuotojen opetus liittyi se sitten kulttuuriin, koulutukseen, tieteeseen tai laillisuuteen. Uusliberalistinen muutos syntyy kliseisistä kuvista homoista. Tiedotusvälineet ja politiikka pyrkivät tuomaan homomiehiä ja heille kuuluvaa homoelämää yhteiskunnan keskiöön uusliberalismin malliopiskelijaksi ja arvostetuksi kuluttaja-avantgardiksi. Näkemystä yksityistetystä vapaudesta levitetään. Se sulkee pois poliittiset kamppailut sosioekonomisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Mediaesitykset eivät kuitenkaan esitä homoa pelkästään työhön ja kulutukseen omistautuneena trendikkäänä, autonomisena subjektina, joka nauttii menestyksestään yksinäisenä sankarina, managerina, tähtenä. Autonomian ja sitoutumisen yhteensovittaminen luonnehtii uusliberaalia kulttuuria useiden muiden paradoksaalisten vaatimusten kanssa, jotka myös tuodaan esille seksuaalisuuteen viitaten. Vastaavasti uusliberaalit diskurssit näkevät selvän koherenssin seksuaalisen moniarvoisuuden ja markkinoiden moniarvoisuuden, seksuaalisen vapauden ja markkinoiden vapaudenvälillä. Valtion interventiosta vapautettu talous voisi vihdoin seurata kapitalistista voittologiikkaa hallitsemattomasti, kun seksuaalisuus saadaan siirretyksi persoonallisuuden piiriin. Näin saadaan ihmiset vetoamaan seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen ja valtion puolueettomuuteen sen suhteen, mitä yksityisissä tai kaupallisissa makuuhuoneissa tapahtuu (Sullivan 1996; Caplan 1997).

Marika Haatajan mukaan markkinaliberalismi luo vapauksia, mutta vapauksia rajoitetaan, ihmisille ja yhteiskunnalle tarjotaan lopulta ainoastaan markkinalogiikan sanelemia päämääriä. Uusliberalismille ihanne on autonominen yksilösubjekti, inhimillisten suhteiden taloudellistaminen, tehokkuus ja kilpailu kaikilla osa-alueille. Yksinpärjääminen on jokaisen kunnia-asema (Petri Räsänen 2007). Vapauden valheellista ilosanomaa julistava markkinaliberalismi muokkaa ihmistaikinaa parasta aikaa ennennäkemättömällä tavalla. Millaiseen asentoon vallitseva järjestys tällä kertaa taivuttaa seksuaalisen ihmisen? Jatkuvan kasvun tarpeisiin vastaa varmasti parhaiten seksuaalisuus, joka pelkistetään hintalappua mukanaan kantavaksi esitykseksi ja joka vaatii toteutuakseen jatkuvaa kuluttamista. Nautinnon nostaminen ihmisen ylimmäksi ihanteeksi varmistaa sen, ettei kuluttamisen nälkä koskaan tyrehdy. Yuval Noah Hararin sanoin ”kapitalistiselle koneistolle onni on yhtä kuin nautinto” (2019). Kuluttajat elävät jatkuvan nautinnon nälässä ja luulevat että nautintojen tyydyttäminen tekee heistä onnellisia. Mielihyvän ja nautintojen tavoittelun oravanpyörässä pyöriskelevä ihminen on juuri sitä mitä markkinatalous tarvitsee taatakseen jatkuvan kasvunsa.: ”Jotta yhteiskunta toimisi ja kilpailu jatkuisi halun on kasvettava, laajennuttava ja ahmaistava ihmisten elämä kokonaan (Houellebeck 2000). Nautintojen taivaaseen tavoitteleva ihminen on kaikkea muuta kuin vapaa.


Kapitalismi ei ole sama kuin markkinatalous

Markkinatalouden periaatteetkaan eivät nykyisellään mitenkään toteudu, estäväthän kartellit ja monopolit reilun kilpailun. Markkinataloutta ei ole edes olemassa, sillä markkinoita hallitsevat suuryritykset, joilla on koko tuotantoketju hallussaan, raaka-aineesta markkinointiin. Saksassa vuonna 2011 alle prosentti yrityksistä hallitsi 66 prosenttia markkinoista. Markkinatalous toimii kyllä, mutta vain pienet firmat kilpailevat toistensa kanssa - kampaajat, ravintolat, pesulat.

Moderni kapitalismi on eräänlainen suunnitelmatalous. Vain jos riskit ovat pienet, ollaan valmiita sijoittamaan. Siten kapitalismi tarvitsee valtiota, joka kouluttaa, hoitaa, valvoo. Niinpä valtio on ottanut hoitaakseen suuren osan julkisista tehtävistä. 1800-luvulla valtio vastasi kuudesta prosentista, nyt lähes 50 prosenttista.

Uusimmassa kapitalismikritiikissä kiinnitetään huomio kasvun logiikkaan. Kapitalismi on tuomittu kuolemaan, koska rajallisella maapalolla ei voi harjoittaa rajatonta kasvua. Jos kapitalistinen tuotantotapa on törmäämässä seinään, miksi kukaan ei tutki jarrutusmahdollisuutta? (ehkä Naomi Klein, Jeremy Rifki?) Koska kapitalismi ei voi jatkuvasti kasvaa on ehdotettu, että korjataan kasvun jälkeisessä yhteiskunnassa kapitalismin virheitä ja vähennetään työntekoa ja tuloja. Mutta kapitalismi ei ole mikään kylpyamme, josta voi irrottaa töpselin ja laskea puolet vedestä pois.

 Ihmiset investoivat vain jos voivat saada voittoa ja voittoa tulee vain jos on kasvua. (Ulrike Herrmann, APuZG 35/15) Kestävä kasvu ja Green New Deal ovat tuoneet käsitteet vihreä kasvu, jossa tuotannon kasvu sidotaan materiaalin kulutukseen.


Kapitalismi vaatii joustavia työaikoja

Richard Sennet on tutkinut niitä haittavaikutuksia joita joustavasta työelämästä aiheutuu - työn ja vapaa-ajan, työn ja perheen suhdetta. Jos työelämän täytyy joustaa täysin kulloistenkin markkinoiden mukaan, elävät ihmiset täydessä epävarmuudessa eivätkä voi suunnitella elämäänsä. Mitä enemmän joustavuutta ja osittamista työelämä vaatii sitä enemmän ihmisen on tingittävä omasta identiteetistään ja sosiaalisuudestaan. Työ ei enää yhdistä ihmisiä eikä jäsennä elämää, kulttuuria ja sosiaalisia suhteita. Yritykset, tehtaat ja erityisesti multinationaalisten ketjujen työpaikat keskittyvät suurkaupunkeihin.


Kapitalismi sopii juonitteleville ihmisille

Frank Schirmacher kritisoi kirjassaan Ego. Das Spiel des Lebens taloudellisen käyttäytymismallin leviämistä muillekin elämänalueille. Taloustiede, erityisesti peliteoria, on vaikuttanut niin, että ihminen pelätessään tai olettaessaan kanssaihmisten käyttäytyvän opportunistista käyttäytyy itse samalla lailla, käyttää hyväkseen kulloistakin tilannetta ja myötäilee vallitsevia oloja. Taloustiede aivopesee ihmistä, tekee hänestä itsekkään, epäluuloisen ja juonittelevan, lyhyesti turmeltuneen. Miten ihminen voikaan pitkän päälle elää sairastumatta mieleltään yhteiskunnassa, missä oletetaan jokaisen ihmisen käyttäytyvän silloin järkevästi, kun hän ajattelee vain omaa etuaan? Tai sitä mitä toiset saattavat ajatella. Sitä kutsutaan talousmalliseksi imperialismiksi (George Stigler).

Entä nyt kun markkinat eivät toimikaan eivätkä ohjaa reilua kilpailua eikä politiikka ja vaalitkaan eivät ohjaa yhteiseen hyvään, mitä nyt? 


Oikea elämä vaatii vapautta ilman riippuvuutta

John Stuart Mill piti päämääränä vapautta, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta sukupuolten välillä: edistys ei saa tarkoittaa vain ihmisten tuomista yhteen tuottamaan jotain, vaan heillä on oltava mahdollisuus tehdä työtä yhdessä tai toisilleen, mikä ei kuitenkaan tarkoita riippuvuutta. Työnteossa tulee vallita periaatteessa samanlaiset olosuhteet kuin elämässä muutenkin: Vapaus ei tarkoita erottautumista muista, eristäytymistä, rajautumista ja välimatkan ottoa. Se vastaisi porvarillisen autonomian ihannetta. Vapautta monipuolisissa suhteissa muiden kanssa, mutta kuitenkin niin, että ei synny riippuvaisuutta, hierarkioita ja valtasuhteita, vaan yhteistoimintaa ja sosiaalisuutta. (APuZ 35–37/2015 33)

Miten yksityinen etu ja yhteiskunnallinen hyöty voidaan yhdistää? Toimiiko ihminen omaa etuaan ajaen vai rationaalisesti? Kuka kantaa vastuun taloudellisen toiminnan seurauksista?
Yhteishenki ja vastuu voivat viritä vain sosiaalisen kanssakäymisen kehittyessä.

Kapitalismissa sosiaalinen infrastruktuuri ei ole kunnossa. Taloudellisissa suhteissa vaaditaan erilaista logiikkaa kuin mitä ihmisten terveys ja hyvinvointi, luonnollinen ympäristö ja globaali oikeudenmukaisuus edellyttävät. Kapitalistisen logiikan mukaan hoitajienkin täytyy toimia nopeasti, rationaalisesti ja työintensiivisesti.

Tuottavana työnä pidetään vain tavaroiden tuottamista vaihtoon, ei elämän ”tuottamista” ja elävien prosessien ylläpitämistä. Miksi vain luonnon työstäminen on tuottavan työn arvoista, mutta ei luonto itse ole arvokas? Puhutaan jäävuoritaloudesta ”Eisberg-Ökonomie“ koska kapitalismissa vain 10 prosenttia todellisista yhteiskuntaa ylläpitävistä toimista on näkyvää ja monetaarisuuden piirissä. Taloudesta 9/10 osa toimii rajan alapuolella.

Kapitalismille on talousjärjestelmänä vaihtoehtoja, siis sellaisia, jotka eivät perustu tuotantovälineiden yksityisomistukseen ja markkinoihin eikä luo taloudellista epätasa-arvoa ja epävarmuutta.

Nykyisessä talousmallissa on kyse siitä, että sijoitetaan pääomaa, jotta myöhemmin olisi mahdollisuus sijoittaa vielä enemmän, siis voiton takia. On kyse eksponentiaalista kasvua luovasta prosessista. Rikkaudet keskittyvät muutamille harvoille silloin kun varallisuuden, kapitaalin, arvo kohoaa nopeammin kuin talouden kasvu. Osakkeiden ja kiinteistöjen arvo nousee eniten velkatalouden aikana.


 Worldwatch-lehdessä: Kun 1950-luvulla osti ruokaa dollarilla, sai viljelijä 40 senttiä. Vuonna 2000 hän sai 7 senttiä. Leivässä maksaa vehnä yhtä paljon kuin se materiaali, johon leipä kaupassa kääritään. Leipomo käyttää 5 senttiä leivän ostoon ja 5 senttiä pakkaukseen, 75 % markkinointiin.


Meistä tuli meritokraatteja: uskomme että hyvässä yhteiskunnassa ihmiset kiipeävät alhaalta ylös, ja ajattelemme että tärkeä on tarjota kaikille samat mahdollisuudet kiipeämiseen. Meritokratialla on kääntöpuolensa. On paljon tärkeitä töitä, jotka eivät perustu pitkälle abstraktille koulutukselle. Meritokraattien yhteiskunta on kilparata. Kukaan ei sano, että työn voi oppia myös tekemällä. Meritokratian ihanteet kaatuvat erityisesti nuorten niskaan. Korkeakouluihin pyritään vuosikausia. Voisiko yhteiskuntaa ajatella muutenkin kuin luokkanousun alustana? Kaikille olisi tarjolla paitsi palkkaa, myös arvostusta ja kunniaa kaikesta hyvin tehdystä työstä. (Anu Kantola, hs 21.9.21)

Kotitaloustyötä ei voida globalisoida. Markkinaideologian mukaan on sitä parempi, mitä enemmän ihmiset ovat markkinoiden varassa. Sitä liukkaammin raha kiertää ja sitä varmemmin markkinat kasvavat, kun kukaan ei enää tule toimeen omin voimin. Markkinoiden varassa olevat ihmiset eivät kuitenkaan kykene vaikuttamaan sen enempää omaan elämäänsä kuin markkinoidenkaan kulkuun. Suurin osa meistä on joutunut markkinoiden käyttövoimaksi. (Hilkka Pietilä, Yli rajojen, into 2013)


Vaihtoehtoja kapitalismille

1. Perinteinen utopia yhteisomistuksesta

Viisisataa vuotta sitten Thomas More esitti oman utopiansa tulevaisuuden elämän mallista ja joutui teloitetuksi. Sata vuotta sitten Piotr Kropotkin esitti samansuuntaisia ajatuksia. Hän kutsui tulevaisuuden valtiomalliaan anarkismiksi: yhteisomistuksessa vallitsee lahjoittamisen periaate. Se on julkinen tavarayhteisö, jossa ei käytetä rahaa, tuotantovlineet omistetaan yhdessä. Kilpailun sijaan tavoitellaan turvallisuutta ja empatiaa. Ihmiset lahjoittavat työtään yhteisölle ja saavat siitä hyvästä tarvitsemiaan tuotteita, päättävät yhdessä kuinka paljon he haluavat tehdä työtä ja kuinka paljon he tarvitsevat tuotteita. Sen jälkeen päätetään työnteko- ja kulutusnormeista, joita jokainen noudattaa vapaaehtoisesti. Lahjoitusyhteiskunta toimii parhaiten pienissä stabiileissa yhteisöissä, joissa jokainen tuntee jokaisen. 

2. Toinen vaihtoehto kapitalismille on suunnitelmatalous

Suunnitelmatalous tarkoittaisi, että kilpailevat puolueet esittävät omat ehdotuksensa ja kansa äänestäisi. Olisi kuitenkin vaikea testata, miten kaikki saisivat tarvitsemiaan tuotteita ja asioita tasapuolisesti ja kohtuullisesti. Kollektiiviset päätökset (demokratia) pitää aina yllä status quota. Suuria innovaatiooita on vaikea saavuttaa demokraattisestikaan valitussa keskussuunnitelmataloudessa. Kollektiivisessa päätöksenteossa vallitsee mukavuudenhalu ja pelko uudesta, status quo. Kun mikään rakenteista ei muutu, ovat lyhyen ajan riskit pieniä ja elämä vastaa ihmisen mukavuuden halua.

3. Kolmas on perustulo, jossa yhdistyvät molemmat edelliset

Yksityisomaisuus ja markkinatalous jäisivät voimaan, mutta äärettömästä köyhyydestä ja osallistumattomuudesta päästäisiin eroon. Jokainen voisi osallistua tasavertaisesti yhteiskunnan toimintaan eikä kenenkään olisi henkensä pitämiseksi pakko myydä itseään palkkaa vastaan. Niiden neuvotteluasema paranisi, jotka haluavat tehdä palkkatyötä, emansipaatio ja vapaus lisääntyisivät. Kapitalismi jäisi voimaan, mutta sen tyypillinen ominaisuus eli palkkatyö ei olisi enää kahlitseva. Suuruus olisi 30 prosenttia BKTstä eli Suomessa noin 1000 euroa, mikä vastaa lainmukaista köyhyysrajaa. Lapsilisä, opintoraha ja eläke jäisivät pois.

4. Neljäs olisi markkinasosialismi, missä pienet ja keskisuuret yritykset jäisivät, mutta suuryritykset otettaisiin valtion omistukseen.

Ne kyllä kilpailisivat markkinoilla, mutta niiden tuotto jaettaisiin kansalle. Voitto ei kuuluisi osakkeenomistajille tai yksittäiselle kapitalistille. Ideaa on kehitetty osakemarkkinasosialismin suuntaan, missä kaikki suuryritykset ovat pörssissä, mutta yhteiskunta omistaa niistä vähintään 51 prosenttia. Yksityiset edustavat kilpailukykyä, valtio yleishyödyllisyyttä.
5. Kulttuurien paluu

”Ei tule luulla, että globalisaatio yhdenmukaistaa kaiken. Globaali kapitalismi saa pikemminkin uusia, osittain paikallisiin kulttuuriperinteisiin kiinnittyviä muotoja, kuten on nähty Japanissa ja myös Venäjällä, Kiinassa ja Intiassa. Optimistisesti voidaan odottaa, että ”talouskielteinen” tai ainakin luontoa kunnioittava ajattelu voi juuri noissa kulttuureissa elpyä perinteiseltä arvorationaaliselta pohjalta. Uskonnon elpyminen Venäjällä sosialismin romahtamisen jälkeen osoittaa, kuinka sitkeitä uskonnolliset arvot voivat olla. Pessimistisen kannan puolesta puhuu toisaalta se, että kiinalaiset ja intialaiset eivät ole valinneet buddhalaista tai taolaista ”talousetiikkaa” vaan länsimaisen.” (Suvi Väyrynen)

 
Länsimaista mallia ei pidä todennäköisenä myöskään Samuel Huntington. Hänen mukaansa usko länsimaisten arvojen lainomaiseen etenemiseen on ”arrogantti, väärä ja vaarallinen”. Globalisaatio-optimistien naiivi kuvitelma, että Mcdonalds selättää mennen tullen Konfutsen, perustuu kulttuurierojen syvyyden aliarvioimiseen. (1993)

Kulttuuria ei tule kansainvälistää

Missä ihminen tuntee olevansa kotona? Missä hänellä on hyvä olla? Mihin hän tuntee kuuluvansa? Ihmiset ovat yhä valmiimpia myöntämään suurten kokonaisuuksien olemassaolon, mutta harva on valmis luopumaan omasta identiteetistään. Ihmiset eivät pidä hyvänä kulttuurin kansainvälistämistä. Heillä on halu ottaa vastuu itsestään.
 Ihminen tarvitsee itsensä identifiointiin pienyhteisön ja suuremman yhteisön, yksityisen sulautuminen universaaliin olemassaoloon, vaikka globaali yhteenkuuluvuus tuntuu useista ihmisistä vielä liian abstraktiltaa.

Miten kapitalismi on meille syötetty?

Troijan hevonen: Tarinan mukaan kreikkalaiset voittivat sodan Troijaa vastaan noin 3200 vuotta sitten kätkemällä joukkojaan kaupungin porttien ulkopuolelle jättämäänsä suureen puuhevoseen. Kreikkalaisten kertomusten mukaan troijalaiset kärräsivät puuhevosen portista sisään. Yöllä kreikkalaiset tulivat ulos kapistuksesta, avasivat kaupungin portit ulkopuolella piileskelle armeijalle ja troijalaisille kävi huonosti.

Hannah Arendt pohti sitä, mikä eurooppalaisessa politiikassa johti siihen, että 1700-luvun lopun vapauteen ja tasa-arvoon perustunut jako kärsi tappion? Ei riittänyt, että Ranskan vallankumouksen citoyen kansalainen muuttui bourgeoiseksi, porvariksi, joka ajatteli vain omaa etuaan. Kolonialistinen siirtokuntapolitiikka muuttui kapitalistiseksi imperialismiksi, jossa vallan ja voiton tavoittelu kietoutuivat toisiinsa ennennäkemättömän raaàlla tavalla. Imperialismiin liittynyt alkuperäiskansojen hyväksikäyttö ja hävittäminen tarvitsi perustelun. Rotuopit tarjosivat ”tieteellisen” selityksen rotujen väliselle paremmuusjärjestykselle: valkoisen rodun velvoittava taakka oli hävittää elinkelvoton ihmisaines ja johtaa alemmat rodut kohti sivistystä ja kulttuuria. Kansallisvaltiojärjestelmä oli suurissa vaikeuksissa myös kansallisuusperiaatteensa tähden. Sitä oli turhaan yritetty pitää yllä ja kehittää vuoden 1648 Westfallenin rauhasta lähtien. Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Versaillesin rauhansopimus piirsi kartan, joka murskasi lopullisesti yksi maa, yksi kansa periaatteen. Hitler kumppaneineen osasi käyttää hyväkseen kansallisvaltiojärjestelmän kriisiytymistä seurannutta juurettomuutta, tarpeettomuuden ja yksinäisyyden kokemusta. Arenditin mukaan natsien ei tarvinnut keksiä itse oikeastaan mitään koska kaikki totalitarismin elementit oli ammennettavissa Euroopan 1800-luvun poliittisesta perinnöstä. Poliittisena hallintamuotona totalitarismi olikin täysin uusi ilmiö. Koskaan aikaisemmin poliittinen järjestelmä ei ollut perustunut liikkeen lakia toteuttavalle terrorille. (Tuija Parvikko hs 21.4.2013)

Kuka omistaa ilman, veden, maan?

"Commons" on 21. vuosituhannen ydinkysymys.: ilma, vesi, ilmasto, valtameret, joissa vallitseva tavaralogiikka ei toimi ja digitaaliset commons kuten linux ja wikipedia – vapaaehtoiset ilman kilpailua toimivat. Keskiajalla niityt ja pellot olivat yhteisiä tai jaettu kyläläisten kesken. Katuvalaistus.

Euroalueen johtajat edellyttävät Kreikalta 50 miljardin euron yksityistämistä osana maan uutta hätälainapakettia. Valtion omaisuuden myynnillä kerättävästä rahastosta tuettaisiin maan pankkeja, vauhditettaisiin taloutta ja lyhennettäisiin valtionvelkaa. Suomen valtiolla oli vuonna 2014 omaisuutta 83 miljardia euroa. Valtion pörssiomistusten arvo on 18 miljardia, joissa strategisia yrityksiä kuten Fortum, Neste, Finnair. Solidiumin arvo on 7,3 miljardia. Entä posti, VR, Alko? Omistusarvo 6 miljardia. Tie- ja raideverkostot 17 miljardia. Kansallismyynti kuten taideteokset ja kansallispuistot 330 miljoonaa. Senaattikiinteistöt hallinnoi noin 11000 valtionomistamaa rakennusta. Ja Metsähallitus liki kolmannesta Suomen maista. Valtion kirjapidossa näiden arvoksi on merkitty yhteensä 7 miljardia euroa. (Tuomas Niskakangas hs 15.7.2015)

”Jos valtion 20 miljardin euron pörssiomaisuuden jakaisi tasan kaikkien 5,5 miljoonan suomalaisen kesken, jokainen saisi 86 Fortumin osaketta. Lähes puolet, 46 prosenttia kansalaisten osakesalkusta on kiinni energiayhtiö Fortumissa, jota jokainen suomalainen omistaa reilun 1600 euron edestä.” (Suomen Kuvalehti 31/2014)

Suurimpia hiilidioksidipäästöjä vuonna 2013 aiheuttivat kivihiilen poltto 43 %, öljyn käyttö 33%, luonnonkaasun polttaminen 18 %, sementin valmistaminen 5,5 % ja jalostamojen hukkapoltto 0,6% Päästöjen kokonaismäärä oli 36 gigatonnia mikä oli 61 % enemmän kuin Kioton sopimuksen vertailuvuonna 1990. Hiilidioksidin pitoisuus on nyt 400 miljoonasosaa PPM ilman tilavuudesta kun se ennen teollistumista oli 280 ppm.” (Pekka Borg, Maria Joutsenvirta Maapallo ja me, luonnonvarat ja kasvun rajat Docendo 2015)

E.F. Schumacher erotti primaari- ja sekundaarivarallisuuden. Edellinen tarkoittaa hänelle niitä luonnosta saatavia hyödykkeitä, joita ihminen tarvitsee elääkseen ja taloudelliseen toimintaansa. Sekundaarivarallisuus on ihmisen työn tuloksena tuotettuja tavaroita ja palveluja. Sekundaarituotteita voidaan korvata ja vaihtaa toisiin hyödykkeisiin, mutta primaarihyödykkeitä ei voi korvata millään. Verotus tulisi suunnata raaka-aineiden ottamiseen luonnosta eli primaarivarallisuuden käyttöön, finanssitalouden eli johdannaisten ja muiden finanssiarvopaperien tuottoihin sekä jätteiden viemiseen yhteiseen ilmakehään, veteen tai maaperään.

Valinnassa auttavat sertifioidut tuotteet FSC, MSC, ASC, Roundtable on Sustainable Palm Oil, Krav, Joutsenmerkki, EU-kukka, Bra Miljval, Avainlippu, Luou, Kierrätysmerkki, Demeter, FairTrade, Eko norppaenergia, Siili, Panda, Grune Punkt, Öko-Tex.


Oikeisto kuvittelee kaikki itsensä kaltaiseksi

Kuinka oikeistolaisessa ajattelussa suhtaudutaan itseen ja muihin? Yleisin ajattelukaavio: se mikä on hyvää minulle, on välttämättä hyvää myös muille. Jätetään huomiotta yksilöiden erilaisuus. Oikeistolaisesti ajattelevat ihmiset eivät joudu tekemisiin kovin erilaisten ihmisten kanssa. Päälle päätteeksi ajatellaan, että häviäjät ovat itse syyllisiä tilaansa. Varallisuusasema tarjoaa suojaympäristön. Oikeistossa suositaan talousjärjestelmää, joka on vain näennäisesti tasa-arvoinen. Vaihdannan vapaus suosii vahvoja, niitä, joilla jo on varallisuutta. Vapauden vallitessa vahvat nöyryyttävät heikompia ja epärehelliset käyttävät järjestelmää hyväkseen. Sääntelyn purkaminen ja yhteiskunnan heikentäminen on talouseliitin tavoitteiden ja etujen mukaista.

Konservatiivisuudella on kaksi suurta ongelmaa: tasa-arvon halveksunta ja kritiikitön usko maailman resurssien rajattomuuteen. Konservatiivisuus ei kykene tunnustamaan erilaisten ihmisten yhtäläistä oikeutta toteuttaa itseään ihmisinä ja kansalaisina.” (Markus Lång hs 16.5.2015)

Niall Fergusonin mukaan Euroopan johtoaseman takasi alun perin ja liki 500 vuotta poliittisen ja taloudellisen vallan hajauttaminen. Viisi muuta tekijää, jotka takasivat menestyksen olivat kilpailu, tiede, laillisuusperiaate, lääketiede, kuluttaminen ja työetiikka. Yhdessä ja erikseen ne tukivat kapitalismin syntyä (hs otsikoi harhaan johtavasti: Eurooppa nousi huippusovelluksilla  Petri Immonen hs 24.4.2012)

Sosiologi Daiel Bell, The Cultural Contradictions of Capitalim, väittää kirjassaan olevansa montaa asiaa yhtaikaa: sosialisti taloudessa, liberaali politiikassa ja konservatiivi kulttuurissa. Kulttuurinen konservatismi: Pelkkä itsensä ilmaiseminen, taiteen ja elämän erojen hävittäminen sekä impulsiivisuuden ja pelkän nautinnon ylikorostaminen herättivät Bellissä epäilyä. Sosialismi tarkoittaa hänelle asioiden tärkeysjärjestystä talouspolitiikassa. Yhteiskunta tulee ennen yksilöä. Ihmisille määritellään sellainen sosiaalinen minimi, joka takaa mahdollisuuden kunnioittaa itseään yhteiskunnan jäsenenä. Se pyrkii luomaan riittävän turvan markkinoiden vaaroja vastaan. Poliittinen liberaalisuus tarkoittaa sitä, että yksilö tulee ennen ryhmää. Poliittinen liberaali uskoo yksilölliseen suoritukseen eikä perittyyn tai muuten epäoikeudenmukaisesti tuotettuun. (Kimmo Jylhämö Voima 5/2014)

Kirjassan Righteous Mind moraalitutkija Jonthan Haidt analysoi kansakuntien polarisoitumista. Hadtin mukaan konservatiivisuus menestyy, koska sillä on laajempi moraalinen viitekehys. Vasemmiston pitäisi ymmärtää, että ihmisten elämän parantamiseen tarvitaan muutakin kuin rationaalisia talous- ja sosiaalipoliittisia argumentteja. (Hannu Pulkkinen hs6.4.2013)


Oletko globalisti vai lokalisti?

Yhteiskunta on jakautunut globalisteihin ja lokalisteihin, eli kosmopoliitteihin, maailmankansalaisiin ja kansanomaisiin kulttuuri-identtiteetti-ihmisiin (Identitäre Bewegung) alkuperäiskansalaisiin. Ryhmään samaistuminen vahvistaa jokaisen itsetuntoa ja tunnetta, että kuuluu johonkin. Yhteisö on kulttuurisesti homogeeninen, ei pluralistinen. Globalistien mielestä lokalistit ovat henkisesti ja moraalisesti taantumuksellisia. Heidän ei pitäisi oikeastaan avata suutaan ollenkaan, koska heillä ei ole koulutusta eikä varallisuutta. Sen sijaan identiteetti-ihmisten mielestä globalistit ovat ylimielisiä, arrogantteja yläluokkalaisia. He muistuttavat 1700-luvun omahyväisiä aatelisia, jotka rahvas ripusti katulyhtyihin Ranskan vallankumouksen aikaan jo pelkästään heidän itserakkautensa takia.
Kahden leirin välistä erimielisyyttä ei voi suoraan verrata menneeseen eikä väittää, että historia toistaa itseään, mutta kuten Mark Twain sanoi: historiaa voi loppusoinnuttaa.  Nykyään elämäntavat ja kulttuuriset tavat muistuttavat eri puolilla maailmaa paljon toisiaan: hotellit, ostoskadut, infrastruktuurit. Niin kauan kuin eliitti tuntee vastuunsa kaikkia kohtaan, toisin sanoen keskustelee ja kinastelee massojen kanssa, ollaan turvassa.  Ludwig 14. tullessa valtaan 1700-luvun vaihteessa aateliset asuivat tiloillaan. He käyttivät hyväkseen viljelijöitä, mutta he olivat herroja, jotka olivat näkyvissä ja joiden kanssa pystyi keskustemaan. Heitä oikeasti arvostettiin.  Yleensä jokaisessa kulttuurissa eliittiä kunnioitetaan, pyritään kasvattamaan ainakin lapsia eliitin suuntaan.
Mutta Ludwig 14. kokosi aateliset Versaillesiin ja pääkaupunkiin. Siitä lähtien tavallinen kansa ei heitä nähnyt. Itse herroja ei nähty missään. Heistä oli tullut näkymättämiä veronkerääjiä.  Eliitillä ei ollut enää mitään yhteyttä kansaan, pelkästään toisiinsa ja muiden maiden eliitteihin.  Aatelistoa yhdisti samanmielisyys, he olivat kosmopoliitteja sanan varsinaisessa merkityksessä.
Silloin kun yrittäjyys tarkoitti vielä perheyrittäjyyttä ja johtaja oli työntekijöiden näkyvissä ja puhuteltavissa, yhteiskunta toimi hyvin. Vaikka toisista ei aina pidetty, kunnioitettiin osaamista ja tapaamista. Nyt kun suuryritykset ovat järjestäytyneet hierarkkisesti, on inhimillinen kontakti kadonnut. Olemme samanlaisessa tilanteessa kuin 1700-luvulla ennen Ranskan vallankumousta.

”Tiedämme teknouskovien tarkoittavan hyvää, mutta olevan väärällä tiellä."




Olenko syntynyt että Nikkei-indeksi jatkaisi nousuaan?

Tähän on nyt sitten tultu: Jopa koululaisten opinto-ohjelmaa täytyy muuttaa niin että kilpailukyky ja palkkataso ovat korkeita!!! Teija Sutinen, HS pääkirjoitustoimittaja 8.4.2015 valittaa lukion matematiikan alkujakson liian vaikeaa tasoa: ”En silti voi sivussa seuranneena olla ihmettelemättä eikö tässä heitetä resursseja hukkaan ihan kansakunnan kilpailukyvynkin kannalta… Eipä siinä muuten mitään, mutta 16-vuotias saattaa lyhyeen matematiikkaan vaihtamalla tehdä kohtalokkaan valinnan, joka vaikuttaa hänen ammattiinsa ja palkkatasoonsa.

Vuonna 2014 Suomessa autettiin 85 henkilöä, joista 45 oli seksikaupan uhria. Asia on hirveä, mutta mistä kova kohu? Meitä on jo tuhansia Suomessa, jotka olemme talouskasvu-ulkomaankauppa liturgian lamauttamia ja eroaisimme yhteiskunnasta jos se vain olisi mahdollista.

Saksassa vuonna 2015 joka kolmas teki työtä osa-aikaisesti, määräaikaisesti, vuokratöissä tai minitöissä.


Omistajia kohta vain muutama?

Kun 1 prosentti ihmiskunnasta omistaa 99 varallisuudesta. 34 % näistä, 1645 ihmisestä, on perinyt rahansa ja 20 prosenttia, 321, saanut rahansa finanssi- ja vakuutussektoreilta ja suunta on nouseva vuosi vuodelta. Pankkitoimista ja rahajärjestelyistä. Ne joilla oli yhteys farmasian ja terveydenhoitopalveluihin olivat saaneet suurimmat voitot.

Yhdysvalloissa suurin lobbaajien ryhmä oli finanssisektori, 12 prosenttia, farmasia ja terveyssektori, 15 prosenttia lobbaajista (oxfam)

Vapaan kaupan isät Adam Smith ja Savid Ricardo elivät aikana jolloin ei ollut maailmanlaajuista kommunikaatiota eikä nykyistä liikkuvuutta. He olivat oikeassa siinä, että tehokkuus ja innovatiivisuus pääsevät huippuunsa työvoiman erikoistuessa. He eivät kuitenkaan hyväksyneet sitä, että oltaisiin totaalisen riippuvaisia joistain kaukaisista resursseista. He vastustivat avainresurssien ulkomaista omistusta. Silloin pääoma ei ollut kovin liikkuvaa ja mobiilisuus oli primiivistä. Nyt kaikki muut resurssit paitsi maa liikkuvat. Smthin perilliset kuvittelevat, että tehokkainta ja kannattavinta on talous silloin, kun yhteisn tuotannon kapasiteetin omistavat ulkopuoliset, ulkomaalaiset ja kun kaikki mitä yhteisössä tuotetaan viedään maasta, tulee vientiteollisuutta. Viranomaisten oikeus säädellä taloutta on oltava hyvin vähäinen. Tässä tulevaisuudenkuvassa on useita piilokustannuksia. Valtion on rakennettava infrastruktuuri ja pakkolunastettava yksityisten maata. Kun talouteen liittyvät pitkät kuljetukset, on tuottajan ensin vallattava jonkun omaisuutta. Liikenne on aina saastuttavaa, pitkä matkat myös erottavat tuottajat ja kuluttajat, työntekijät ja työnantajat, investoijat investointikohteista. Tämä johtaa epädemokraattiseen ja tehottomaan päätöksentekoon. Vapaakauppa romuttaa valtion lain ja jopa perustuslain, mutta toisin kuin perustuslaki, siihen eivät kuulu kansalaisten oikeudet eikä osallistuminen. Päämäärä on resurssien mobiilisuus. (David Morris, Toward A Sustainable World 1993)

Politiikan lähtökohtana ovat talouskasvun varmistaminen ja sen vaatima kansainvälisen kilpailukyvyn turvaaminen. Toinen demokratian kannalta ohitetuksi tullut yhteiskunnan piirre on politiikan jakautuminen kahdeksi. Yhtäällä on puolueiden toteuttama ”varsinainen” politiikka ja toisaalla kansalaisten poliittinen toiminta. Kun vakinaista kokoaikaista palkkatyötä ei enää riitä kaikille, kansalaiset joutuvat ajattelemaan toimeentuloaan uudella tavalla. Elämisen välttämättömyyksiä ei voi 2000-luvun puolella enää ajatella samalla tavoin kuin aiemmin. Turvallisuutta ei voi rakentaa pysyvän työsuhteen eikä edes sellaisen varmistavan ammatin pohjalle. Työvoiman kysynnän mullistus ja sen vaikutukset elämäntapaan vaativat luopumista niistä ajatusmalleista, joiden perusteella toimittiin 1980-luvun yhteiskunnassa. Uusien käsitteiden tarve on huutava. Perustulon periaatteellinen vastustaminen kuvaa taipumusta jäädä jo kadonneen yhteiskunnan vangeiksi. Mikään ei viittaa siihen, että palkkatyöperusteisen hyvinvointivaltion epätasa-arvoa ja syrjintää lisäävät piirteet voitaisiin korjata osittaisuudistuksilla. Demokratia on muuttunut uskontoon rinnastuvaksi asiaksi. Kirkkoon kuulutaan ja sen seremonioihin osallistutaan, mutta pappien välittämää sanomaa ei sen kummemmin pohdita. Suurelle osalle äänestäjiä puolueiden välillä ei juuri ole asiakysymyksiä koskevia eroja. Kun julkisen vallan käyttämisen lähtökohdasta ja tavoitteesta vallitsee yksimielisyys, politiikan on annettu kutistua hallinnoksi. Sama kehityssuunta korostuu kun useimmista muistakin politiikan alueista väitellään taloutta koskevilla perusteilla. Poliitikot korostavat mielellään, että he vain tekevät puolueettomasti sen, mitä kylmät tosiasiat vaativat. Puolueita yhdistävä konsensus on jättänyt kansalasille suppeat mahdollisuudet vaikuttaa julkisen vallan käyttöön.” (lyhentäen Jorma Kalelasta, Kanava 7/2014)

Gibbensin mukaan kaavamainen traditio on voittanut. Ihmiset eivät rakenna elämänkaartansa enää suhteessa ydinperheeseen tai sukuun, vaan suhteessa koulutus-, ura ja perhesuunnitelmiinsa tai -vaiheisiinsa. Ihmisen turvallisuudentarve vaihdetaan tottelevaisuuteen tai jopa alistamiseen. Yksilöitymisessä ei ole siis kyse yksilön rohkeudesta tai persoonallisuudesta, vaan elämän optioista ja pakosta olla jotain.

Miten kaikkialla arkielämään soluttautunut kapitalismi vaikuttaa elämäntapaan? Yhä useampi asia on alistunut markkinalogiikalle. Mainokset tekevät seksuaalisuudesta tavaran, kyse on kaupallisen logiikan aiheuttamasta objektivoitumisesta. Kapitalismi on kulttiuskonto. Sen myytti on raha. Anteeksiannon sijasta kapitalismi perustuu velallisuuteen. Nykymaailmassa vaihtoehtoja ei ole liikaa. (Walter Benjamin)

Kapitalismissa päämäärä on voiton tavoittelu. Ongelmiksi ovat nousseet kilpailun väheneminen, erilaiset tavat kiertää verotusta ja eriarvoisuuden kasvu globaalisti. Yksi syy suunnan vääristymiseen on, että tuotanto ei ole enää kasvanut. Kun toisten palkat nousevat, toisten palkkojen pitää laskea, koska enää ei voi jakaa palkankorotuksia kaikille. Teollinen tuotanto kattaa enää 15 % tuotannosta. Tuote tarvitsee 20 kertaa enemmän toimintaa kuin 1970 luvulla. Uuden keksinnön tuottaminen vaatii jättipanostuksen. Joten varat keskittyvät Kiinaan ja Yhdysvaltoihin. Talouskasvusta hyötyvät enää pääomasijoittajat. Palkkatulojen osuus on vähentynyt. Piket: Kun talouskasvu on pääoman verotettua tuottoa pienempi, omaisuus keskittyy.
Peukaloitu kapitalismi horjuttaa.(hs 20.9.2020)


Kasvukritiikki ei johda muutokseen

”Juuri julkaistussa väitöskirjassani esitän, että kasvukritiikki tukee pohjimmiltaan nykytaloudessa pitäytymistä. Syy löytyy inhimillisestä taipumuksestamme hahmottaa asioita tarinoiden kautta.

Kriittisessä kasvukeskustelussa ei ole tarinan ominaisuuksia, sillä siinä argumentit on järjestetty niin, että ne sotivat alkuperäisen tarinan osia vastaan. Kritiikki ei siis pysty luomaan vallitsevan kasvukertomuksen kanssa kilpailevaa tarinaa. Näin siitä tulee poliittista melua, joka vain lisää epävarmuutta talouden kentälle. Ja koska tuulisina aikoina kaivataan vakautta, kritiikki johtaa paradoksaalisesti tilanteeseen, jossa tarraudumme entistä vahvemmin alkuperäiseen kasvutarinaan.

Jos palataan perusasioihin, minkälainen on se suomalainen kasvutarina, jota degrowth-keskustelussakin kritisoidaan? Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisemassa väitöskirjassani analysoin Suomen kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelmaan (2003-2010) vaikuttaneiden toimijoiden haastatteluja. Niiden perusteella kyse on tarinasta, jossa Suomi määritellään runsaasti raaka-aineita käyttäväksi maaksi, jossa vientiteollisuuden ja hyvinvoinnin yhteys on saumaton. Tarinan edetessä Suomi joutuu monenlaisten taloudellisten ja ympäristöhaasteiden ristituleen. Hyvinvointi on uhattuna. Tarinan loppuepisodissa taloudelle annetaan etulyöntiasema. Valtiovarainministeriö jyrähtää viimeisen sanan. Kasvu jatkuu – Suomi selviää.

Kasvukriitikkojen mukaan Suomen talouden ongelmat eivät ole kovin suuria siihen verrattuna, että ympäristön kantokyky on globaalisti uhattuna. Alati lisääntyvä talouskasvu ei enää paranna onnellisuutta ja hyvinvointia Suomessa. Tarvittaisiin rakenteellista muutosta, joka perustuisi demokratialle, ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin priorisoinnille. Mitä tämä tarkoittaisi käytännössä, jää maailmanparannuspuheissa auki.

Väitöskirjani mukaan perinteisen kasvutarinan vaihtoehdoksi muodostuu ekotehokkaan talouden tarina. Ideana on, että talous voi hyötyä ympäristöhaasteiden myötä syntyvistä teknologiamarkkinoista. Kertomus ekotehokkaasta taloudesta on vain hieman kehitelty versio vanhasta kasvutarinasta. Sen peruskivenä on tuttu ajatus siitä, että vahvalla kasvutaloudella ja inhimillisellä hyvinvoinnilla on elimellinen yhteys. Siksi ekotehokkaan talouden tarina on myös helposti omaksuttavissa.

Kuitenkin myös kasvukritiikistä voi ponnistaa positiivinen muutosvoima, mikäli sen nostamista aineksista rakennetaan omaa tarinaa. Tarvitaan makrotaloudellisia malleja, joissa kuvataan mahdollisuuksia saada talous kestävälle uralle ilman jatkuvaa kasvua. Konkreettisesti kyse voi olla myös sellaisen taloudellisen toiminnan yleistymisestä, jossa voittojen tavoittelu ei ole pääasiallinen motiivi. Uudenlaisten tarinoiden kehittely tukee demokratiaa: se tekee valinnan mahdolliseksi." (Kirjoitus on aiemmin julkaistu Turun Sanomissa (27.7.2012) https://annukkaberg.wordpress.com/page/3/)

Jos he pyrkivät siihen, mihin sanovat pyrkivänsä niin mihin he pyrkivät?
Mainonta – ei myydä vain tupakkaa, vaan onnea, nuoruutta, itsevarmuutta!

1300-luvulle saakka ainoastaan kirkko oli kiinnostunut ajan mittauksesta. Mekaaninen kello keksittiin 1300-luvulla, mutta vielä 1400-luvulla ihmiset eivät yleisesti tienneet mikä vuosi on menossa. Merkittävämpää aikakäsitykselle olivat kirkon pyhimyskalenterit ja eri päiviä koskevat määräykset. Keskiajalla aikaa mitattiin vuodenaikojen ja niihin liittyvien tehtävien mukaan. Aikaan orientoituminen on ollut teollisen kapitalismin ratkaiseva piirre – aikaorientoituminen, ei enää tehtäväorientoituminen.

Uusliberalismin keskeinen idea on, että vapaus palautuu yrittämisen vapauteen. Äärimmilleen viety uusliberalismi yhdistyy totaaliseen kontrolliin eli valvontakamerat, vartijant jms ovat arkipäivää (Tuomas Nevanlinna)


Globalisoitunut kapitalismi on vienyt edellytykset pohjoismaista hyvinvointivaltioita pohjustaneelta yhteiskuntakäsitykseltä. Tavoitteena on houkutteleva toimintaympäristö maailmanlaajuisesti liikkuville talouden toimijoille. Globalisaatio näyttäytyy luonnonvoiman kaltaisena asiana. Myös yksilöiden menestyksen tai häviön selitys on siirretty yhteiskunnan ulkopuolelle. Heikommuutta katsotaan yksilön ominaisuutena ja hänen kilpailukykynsä puutteellisuutena eikä osana yhteiskunnan valtarakenteita. Kaikki tarvittavat ominaisuudet on jo nuorena pystyttävä tuotteistamaan portfolioon. Moni kohtaa globalisaation työpaikan menetyksenä, yhteisön kuihtumisena tai ylivoimaisina uuteen sopeutumisen vaatimuksina. Hyvinvointivaltion kulta-aikoina työväestö löysi vihollisen luokkayhteiskunnasta, mutta saattoi vedota siihen, että heillä oli keskeinen asema tuotantojärjestelmässä. Kilpailukyky-yhteiskunnan häviäjillä ei ole mahdollisuutta ilmaista tyytymättömyyttään. Rakenteita on kuitenkin tunnistettava, jottei politiikka jää näiden rakenteiden myötäilijäksi (Pauli Kettunen hs 17.9.2016)


Thomas Pikettyn mukaan kapitalismin peruslogiikka noudattaa kaavaa, jossa pääoman vuotuinen tuottoaste on suurempi kuin tuotannon ja tulojen vuotuinen kasvu.  Seurauksena on tuloerojen kasvava lisääntyminen. Mutta mistä kapuloita finanssikapitalismin, eriarvoistumiskehityksen pääsyntisen, rattaisiin? Piketty ehdottaa globaalia pääomaveroa. Maailmanlaajuisen pääomaveron avulla olisi mahdollisuus saada nykyistä tarkempi tieto varallisuuden ja omaisuuden määrästä maailmassa.

"Tähän asti psykologit, sosiologit ja erityisesti taloustutkijat ovat selittäneet, että kaiken ihmisen sosiaalisen toiminnan perimmäinen syy on oman edun ajaminen. Max Planck -instituutin tutkija Michael Tomasello on kuitenkin saanut näyttöä siitä, että ihminen syntyy epäitsekkäänä ja auttamishaluisena... Tutkija julkaisi lokakuussa kirjan nimeltä Why We Cooperate... Tomasellon kokeissa 12 - 18 kuukauden ikäiset vauvat kohtasivat aikuisia, joita eivät ennalta tunteneet. Aikuisilla oli kädet täynnä tavaraa, ja he pudottelivat esineitä lattialle. Vauvat ojensivat niitä heille auttavaisesti takaisin... Kun lapset kasvavat, ympäröivä kulttuuri alkaa muovata heidän auttamishaluaan... Yhdysvalloissa on ilmestynyt useita tutkimuksia ja kirjoja altruismista.... Hillard S. Kaplan... näyttää saaneen todistusaineistoa ihmisen pyyteettömästä yhteistyönhalusta, samoin Frans de Waal kirjassaan The Age of Empathy eli Myötätuntoisen eläytymisen aika... ihminen on ohjelmoitu lähestymään toista ihmistä empaattisesti. Ainoat, jotka ovat immuuneja toisen ihmisen tilannetta kohtaan, ovat psykopaatit." (toimittaja Markku Saksa hs 22.12.2009 - ja taas harhaanjohtava otsikko Vauvat syntyvät auttavaisina ja ystävällisinä. Miksi vauvat, ihmiset syntyvät empaattisina!

 Worldwatch-lehdessä: Kun 1950-luvulla osti ruokaa dollarilla, sai viljelijä 40 centtiä. Vuonna 2000 hän sai 7 centtiä. Leivässä maksaa vehnä yhtä paljon kuin se materiaali, johon leipä kaupassa kääritään. Leipomo käyttää 5 centtiä leivän ostoon ja 5 centtiä pakkaukseen, 75 % markkinointiin.



John Holloway, Meksikon Pueblon yliopistossa kapitalismia kritisoivan liikkeen guru kirjoitti 2002

Maailman muuttaminen ilman vallan anastamista

Kapitalismi voitetaan kieltäytymällä sen tukemisesta, olematta mukana siinä. Se tarkoittaa elämällä ja tekemällä työtä toisella tavalla, irtautumalla siitä. Kapitalismi hyötyy aina, kun ihminen ostaa jotain, myy omaa työtään tai äänestää vaaleissa. Kapitalismissa tavaroiden vaihto on universaali päämäärä. Työtä tehdään palkan ja tavaroiden ostamisen takia. Näin toimiessaan ihminen vieraantuu ja esineellistyy. Hänen työnsä määräytyy ulkoapäin, hän ei täytä omia tarpeitaan eikä toteuta itseään. Kaiken yhteiskunnallisen arvo mitataan rahana, pääomana. Pääoman, ”sen harmaan” valtaa ei voi vastustaa järjestäytyneellä vastavallalla, sillä vallitsevat järjestelmät pysyisivät yllä. Yhteiskuntaa ei voi muuttaa niin, että vallataan parlamentti, lehdistö, oikeuslaitos.Pääoman logiikka on murrettava. Hollowayn mukaan kapitalismin logiikka on murrettava sisältäpäin subversiivisen toiminnan avulla, eikä vallan anastamisen kautta. Hän puhuu myös abstraktin palkkatyön vastakohtana vaihtotaloudesta ja käyttöarvon huomioimisesta. Tämä ajattelutapa korostaa yksilön vastuuta ja omavaraisuutta. Emansipaatiota ei voi savuttaa pääoman tantereilla vaan siellä missä on kapitalismin perusta: vallitsevassa tavaramuotoisessa yhteiskuntajärjestelmässä. Kapitalismi on totalitaarinen järjestelmä jota ei voi korvata esim. keskusjohtoisella järjestelmällä. Mutta kapitalismi luo itse ne olosuhteet, joissa ihmiset voivat alkaa työskennellä ja elää toisella tavalla. On kuitenkin muistettava, että kapitalismilla on mahtava koneisto estää sitä vastustavien onnistuminen. Abstraktin palkkatyön vastakohta on vaihtotalous ja käyttöarvon huomioiminen. Avainsanoja ovat: Subsistenssitalous – omavaraisuus, vapaus erilaisuudessa - Freiheit in Verschienheit.

Saksan entinen liittokansleri Köhler julkaisi 2010 muiden korkea-arvoisten päättäjien kanssa kirjan, joka nousi nopeasti kymmenen kärjessä listan ykköseksi. Kirjassa kerrotaan mitkä toimenpiteet edesauttavat kasvusta luopumisessa.
Ihmisten arkipäivä riippuu järjestelmän määräämistä poluista, sosiaalisista ja materiaalisista. Koska sosiaali- ja terveyspolitiikka kärsii jatkuvasti varojen vähyydestä, pakottaa juuri se jatkuvaan henkilökohtaiseen ja valtion talouden kasvuun. Terveysalalla kasvu johtuu siitä, että ihmiset ottavat yhä vähemmän vastuuta itsestään eikä kohdisteta tukea ennaltaehkäisyyn ja erilaisiin hoitomuotoihin. Monetaarista hoitoa on tuettava sosiaalisella ja solidaarisella sukupovien välisellä solidaarisuudella. Mainontaa on vähennettävä, samoin epätasa-arvoa, ympäristölle vahingollisia subventioita  ja verotusaukkoja. Elämäntyyli on suunnattava kohti hitautta ja yhteisöllisyyttä, kaupallisuuden vähentämistä.

Hollowayn mukaan kapitalismin logiikka on murrettava sisältäpäin subversiivisen toiminnan avulla, eikä vallan anastamisen kautta. Hän puhuu myös abstraktin palkkatyön vastakohtana vaihtotaloudesta ja käyttöarvon huomioimisesta. Tämä ajattelutapa korostaa yksilön vastuuta ja omavaraisuutta.


Timo Nikkilä: Irti kapitalismista!

Biologinen ja kulttuurinen evoluutio tarkoittavat sitä, että eliölajit ja ihmisten luomat kulttuurit sopeutuvat muuttuneisiin elinolosuhteisiin ja muuttuneeseen maailmantilaan ja varmistavat näin olemassaolonsa ja kykynsä selviytyä eteenpäin omassa kehityksessään. Tällöin yhteistyökykyisimmät ja uusiin elinolosuhteisiin soveltuvimmat lajit ja kulttuurit selviävät ja ne, jotka eivät sopeudu, kuolevat pois. Näin on luonnon evoluutio tapahtunut jo satoja miljoonia vuosia ja ihmisten luomien kulttuurien evoluutio kymmenien tuhansien vuosien aikana. Nyt tämä sama evolutiivinen prosessi tapahtuu tietoisuuden ja ihmisen tasolla aivan uudella merkityksen tasolla. Ne ihmiset, jotka löytävät uuden elämälle myönteisen ja mielensä kahleista vapaan olemisen tavan ja maailmankuvan, pystyvät sopeutumaan paremmin kestämättömäksi ja todella haastavaksi muodostuneeseen elämään ja maailmaan. Ne ihmiset, jotka edelleen pyrkivät vain selviytymään nykyisen maailman ehdoin, eivät pysty sopeutumaan ja kuolevat pois. He eivät pysty psykologisesti selviytymään muuttuneessa maailmassa ja masennus ja muut mielenterveysongelmat vievät heiltä elämänhalun. Tämä elämänhalun väheneminen johtaa usein myös erilaisiin epäterveellisistä elintavoista johtuviin elintasosairauksiin ja tekevät heistä fyysisesti heikompia sopeutumaan vallitseviin olosuhteisiin. Tämä heijastuu luonnollisesti myös heidän lastensa elämään ja heidän selviytymismahdollisuuksiinsa. Tämä "valikoituminen" ei tietenkään tapahdu muutamassa vuodessa, vaan vaatii muutamien sukupolvien ajan. Pikkuhiljaa ihmispopulaatiosta kuitenkin karsiutuvat pois ne, joka eivät pysty sopeutumaan, ja ne, jotka siihen pystyvät, uuden vapautensa ja elämälle myönteisen maailmankuvansa avulla, selviävät. He myös opettavat lapsilleen tätä uutta elämälle myönteistä, kestävämpää ja vastuullisempaa elämäntapaa ja näin ollen heidän lapsensa ovat paremmassa asemassa suhteessa maailmaan ja kanssaihmisiinsä. He pystyvät luomaan uusia ja kestäviä elämänmalleja ja teknologisia, taloudellisia, sosiaalisia ja henkisiä järjestelmiä, jotka sitten mahdollistavat uuden, elämälle myönteisen, vapaaseen ihmisyyteen ja kestävään elämäntapaan perustuvan, kulttuurin syntymisen ja koko ihmiskunnan selviytymisen rajusti muuttuneessa maailmantilassa ja olosuhteissa. Nähtäväksi jää, tapahtuuko tämä evoluution oma ratkaisumalli riittävän nopeasti - ennen kuin olemme tuhonneet elinolosuhteet niin pahasti, että "valikoitumista" ja sopeutumista ei ehdi tapahtua. Koska tämä riski, että se ei tapahdu riittävän nopeasti, on todellinen, tulisi kaikkien vakavasti pohtia omaa maailmankuvaa ja löytää teitä ja tapoja mennä tässä tietoisuuden evolutiivisessa prosessissa eteenpäin. Meidän tulee löytää uusi elämälle myönteinen ja mielen luomista uskomuksista vapaa todellisuus, elämä ja maailmankuva ja näin varmistaa oma selviytymisemme. Mutta evoluutiossa on ennenkin tapahtunut nopeita kehityshyppäyksiä ja murroksia, joten toivokaamme, että tämä tulisi myös meidän kohdallemme.


Me voimme luoda ”murtumia” kapitalismiin eli luoda elämässämme tilanteita ja tapahtumia, joissa toimimme ja elämme toisella tavalla ja näin toimien lakkaamme tukemasta kapitalistista järjestelmää. Nämä murtumat avaavat meille myös mahdollisuuksia nähdä toisenlainen maailma mahdollisena ja luoda sitä tässä ja nyt. Voimme elää uuden maailman todeksi omassa elämässämme jo nyt, eikä meidän tarvitse odottaa tulevaa kapitalistisen järjestelmän lopettavaa vallankumousta tai romahdusta. Se, miten elämme ja toimimme, muodostuu poliittiseksi kannanotoksi ja voimaksi, joka lopulta luo uuden maailman.

Kapitalismi syntyy, kun mielekäs ja konkreettista hyötyä tuottava tekemisemme muuttuu vaihdanta-arvoa luovaksi abstraktiksi palkka- tai muuksi ansiotyöksi markkinoilla, joilla kaiken arvo määritetään rahan avulla.
Luomalla murtumia kapitalismiin ja luomalla uutta maailmaa todeksi elämässämme tässä ja nyt omasta elämästämme ja toiminnastamme tulee poliittinen voima ja tapa luoda merkitystä ja arvokkuutta elämäämme.
Todellinen ongelma on talouskasvu, aineellinen kuluttaminen ja niiden kasvattamiseen keskittynyt poliittinen ja taloudellinen järjestelmä, jota me itse tuemme äänestämällä edustukselliseen demokratiaan kuuluvissa vaaleissa ja aineellisen kuluttamisemme myötä. Perustulo olisi korvausta luopumisesta turhasta aineellisesta kulutuksesta ja korvausta hyvän tekemisestä.mTai jos näemme, että oman elämämme tarkoitus on tuottaa itsellemme yhä enemmän rahaa, tavaraa, mainetta, nautintoa ja hyvää elämää, niin itsekeskeisyys ja oman itsemme palvominen ja etujemme puolustaminen jatkuvan kasvun ja kehityksen avulla on luonnollista ja järkevää toimintaa. Mutta jos näemme itsemme ja elämämme osana elämän luonnollista kiertokulkua ja elämän ekosysteemiä, niin on luonnollista ja merkitystä antavaa elää ekologisesti kestävästi ja vastuullisesti.

Kun vaihdamme todellisuuskäsityksemme itsekeskeisyydestä ja oman itsemme edusta elämäkeskeisyyteen ja elämän etuun, silloin myös oma käyttäytymisemme ja elämäntapamme muuttuvat tätä uutta todellisuuskäsitystämme vastaavaksi.
Me luomme ja ylläpidämme kapitalistista taloudellista, sosiaalista ja poliittista järjestelmää omalla palkka- tai muulla ansiotyöllämme ja kulutuksellamme, joita toteutamme markkinoilla.
nykyisen poliittisen toiminnan tukemisen lopettaminen − esimerkiksi tekemällä äänestämättömyydestä aktiivista passiivisuutta, jonka avulla viemme siltä oikeutuksen edustaa itseämme. Timo Nikkilä

Meidän tulee luoda uusi elämästä itsestään ja sen elinvoimasta kumpuava luonnollinen yhteys itseemme, toisiimme, luontoon ja kaikkeen siihen mikä elämäämme määrittää. Nykyinen rahan, vallan, viihteen ja hyödyn tuottamiseen keskittyvä maailmamme ja sen yhteiskunnalliset ja taloudelliset järjestelmät, ovat luoneet meille meitä vahvasti addiktoivan elämäntavan - elämäntavan joka on pakoa todellisuudesta, pakoa siitä mitä on. Timo Nikkilä


“Kapitalismi tulee ruumiiseen. Moderni kapitalismi valmistaa ruumiille tarpeita ja addiktioita – se tekee ruumiistamme kuluttajia. Kuluttaja-ruumiimme ei tyydyty mistään, vaan sen tulee alati työskennellä ja tavoitella yhä enemmän. Lopulta ihmisen ruumis on orja, joka ei omista itse itseään. Modernit orjamarkkinat poikkeavat aiemmasta orjuudesta siinä, että isäntää ei näy missään. Vanhassa vasemmistolaisessa ajattelussa porvari tai kapitalisti oli isäntä, mutta toisasiassa heitäkään ei ole missään, hekin ovat orjia. Isäntä on meidän sisällämme, me olemme päästäneet hänet omaan ruumiiseemme. Olemme koukussa moderneihin mukavuksiimme. … Meidän tulee puhdistautua sisältä ja syvältä, pitää sylkeä pois paha, joka on taloudellinen toimeliaisuus. (Antti Nylen, Elonkehä 5/2010)


HS 20.1.2008: Hätä on  hyvä bisnes, Anna-Stina Nykänen haastatteli globaalin markkinatalouden kriitikkoa Heikki Patomäkeä Naomi Kleinin kirjasta Tuhokapitalismin nousu
    • Kleinin suurin konna on amerikkalainen Milton Friedman... Chilestä tehtiin väkivaltaisesti Friedmanin talousoppien laboratorio... kaupan täydestä vapaudesta, sosiaalisten ohjelmien lopettamisesta ja ay-liikkeen alasajosta.
    • Patomäen mukaan mielestä on aito oivallus väittää, että poikkeustiloja, sokkia on käytetty systemaattisesti hyväksi, kun on haluttu ajaa läpi päätöksiä, joille on vaikeaa löytää kansan tukea... Lama oli meidän sokkimme, silloin tapahtui rymähdys hyvinvointivaltiossa.
    • uusliberalismi
    • Mitkä ovat talouden alistavia rakenteita?
    • Kansainvälinen kilpailukyky merkitsi Suomessa ennen laatutuotteita, sitten huippukoulutettuja osaajia. Nyt sillä tarkoitetaan kykyä houkutella maahan kansainvälisiä rahavirtoja.
 Worldwatch-lehdessä: Kun 1950-luvulla osti ruokaa dollarilla, sai viljelijä 40 centtiä. Vuonna 2000 hän sai 7 centtiä. Leivässä maksaa vehnä yhtä paljon kuin se materiaali, johon leiå kaupassa kääritään. Leipomo käyttää 5 centtiä leivän ostoon ja 5 centtiä pakkaukseen, 75 % markkinointiin.


”En ole ehtinyt lukea mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta. Neúvostoliiton kommunismin ja talouskasvuideologian yhteisisistä piirteistä ja eroista voisi filosofoida paljon. Yksi ero lienee siinä, että kommunismi puhtaimmillaan perustuu siihen, että ihminen on hyvä ja haluaa toimia solidaarisesti ja oikeudenmukaisesti, kun taas talouskasvu ja -kilpailu perustuu siihen, että ihminen auttamatta on ahne ja itsekäs ja siksi niitä ominaisuuksia käytetään toimintavoimina. Näistä talouskasvuidologian perusta on itsessään enemmän tuhoisa ja väärässä. Olen itse vakuuttunut siitä, että tulos ei voi olla jalompi kuin toiminnan käyttövoima. Kommunismin peruajatus on hyvä, epäonnistuminen on (ainakin toistaiseksi) johtunut valheellisista ja epäsopivista johtajista ja vääristä metodeista.” (Göran Ekström)

 
Demokraattisella järjestelmällä on nykyään virkamiesmäisen kumileimasimen asema, kun valtiot kilpailevat keskenään suuryrityksien ehdoilla. Kilpailussa voittaa se, joka uskaltaa voimakkaimmin heikentää sosiaaliturvaverkkoaan ja laskea verojaan... Kansainvälinen olemassaolo on mukautumista muiden sanelemiin ehtoihin. (Mikko Sauli, Suomen Attacin puheenjohtaja, sunnuntaidebatti hs 16.3.2008)
Nykyisin valtiovarainministeriö määrittelee maan suuntaa liiaksi. Tämä on haaste koko järjestelmän oikeutukselle. Poliittisen järjestelmän reaktioita odottavat ne, joilla on mitä kuluttaa, voivat käyttää vähäistä valtaansa parhaaksi katsomallaan tavalla. Demokratian kannalta tämä on ongelma, uusliberaalin mallin kannalta ei.

Markkinatalous keksi 1950-luvulla yksin asuvan ydinperheen, joka tarvitsee kaiken yhdelle.


Geneveläinen kolumnisti Aileen Kwa kirjoitti: "Kamerunin hallitus lakkautti riisinviljelytuet vuonna 1994 alkaessaan soveltaa IMF:n ja Maailmanpankin politiikkaa. Lannoitemarkkinat yksityistettiin.... riisin tuonti kaksinkertaistui tuontitullien purun jälkeen... Henri Saragih toteaa, että vapaakaupan logiikka on tehnyt ruoan suojelusta rikoksen ja protektionismista on tullut kirosana... Ketju käynnistyi, kun rajat avattiin ulkomaisille tuotteille. Monet kehitysmaat ovat tunnollisesti soveltaneet Maailmanpankin, Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailman kauppajärjestön WTO:n ehtoja... valtion markkinatalouslautakuntia ... ei aina johdettu parhaalla mahdollisella tavalla mutta keskeiset tehtävät tulivat hoidetuiksi. Viljelijöiden tuotteille taattiin markkinat ja sitä kautta elanto. Hinnat pysyivät vakaina... Kahtena viime vuosikymmenenä kaikki muuttui... Pienten viljelijöiden käskettiin keskittyä kansainvälisiin markkinoihin ja markkinat avattiin ulkopuolisille tuottajille. Hallitus suuntasi tukensa vientisektorille peruselintarvikkeiden kustannuksella." (hs 6.6.2008)

"Jos joku keksintö on tehty yhdellä rahalla, kehitys ja tuotanto vaatii kymmenen, markkinointi ja myynti sata rahaa. Maailma on suurten toimintakenttä. Kvartaalitaloudessa maailmaa ei muuteta vaan toimintaa tehostetaan... On olemassa ristiriita kansallisen kehitysrajoituksen ja yritysten rajattoman kilpailun välillä. Teollisuus ajaa lakisääteisesti omaa, ja vain sattumalta yhteiskunnan etua... Innovaatioiden tutkimus on nyt akateemista yksilöurheilua, kun sen pitäisi olla vankkaa joukkuepeliä." (Niilo Kaartinen, lääketieteen lis, hs 27.10.) 


Vapaan kaupan isät Adam Smith ja Savid Ricardo elivät aikana jolloin ei ollut maailmanlaajuista kommunikaatiota eikä nykyistä liikkuvuutta. He olivat oikeassa siinä, että tehokkuus ja innovatiivisuus pääsevät huippuunsa työvoiman erikoistuessa. He eivät kuitenkaan hyväksyneet sitä, että oltaisiin totaalisen riippuvaisia joistain kaukaisista resursseista. He vastustivat avainresurssien ulkomaista omistusta. Silloin pääoma ei ollut kovin liikkuvaa ja mobilisuus oli primitiivistä. Nyt kaikki muut resurssit paitsi maa liikkuvat. Smithin perilliset kuvittelevat, että tehokkainta ja kannattavinta on talous silloin, kun yhteisen tuotannon kapasiteetin omistavat ulkopuoliset, ulkomaalaiset ja kun kaikki mitä yhteisössä tuotetaan viedään maasta, vientiteollisuutta tulee tukea. Viranomaisten oikeus säädellä taloutta on oltava hyvin vähäinen. Tässä tulevaisuuden kuvassa on useita piilokustannuksia. Valtion on rakennettava infrastruktuuri ja pakkolunastettava yksityisten maata. Kun talouteen liittyvät pitkät kuljetukset, on tuottajan ensin vallattava jonkun omaisuutta. Liikenne on aina saastuttavaa, pitkä matkat myös erottavat tuottajat ja kuluttajat, työntekijät ja työnantajat, investoijat investointikohteista. Tämä johtaa epädemokraattiseen ja tehottomaan päätöksentekoon. Vapaakauppa romuttaa valtion lain ja jopa perustuslain, siihen eivät kuulu kansalaisten oikeudet eikä osallistuminen toisin kuin perustuslakiin. Päämäärä on resurssien mobiilisuus. (David Morris, Toward A Sustainable World, 1996)

Politiikan lähtökohtana ovat talouskasvun varmistaminen ja sen vaatima kansainvälisen kilpailukyvyn turvaaminen. (Jorma Kalela, Kanava 7/2014)

Gibbensin mukaan kaavamainen traditio on voittanut. Ihmiset eivät rakenna elämänkaartansa enää suhteessa ydinperheeseen tai sukuun, vaan suhteessa koulutus-, ura ja perhesuunnitelmiinsa tai -vaiheisiinsa. Ihmisen turvallisuudentarve vaihdetaan tottelevaisuuteen tai jopa alistamiseen. Yksilöitymisessä ei ole siis kyse yksilön rohkeudesta tai persoonallisuudesta, vaan elämän optioista ja pakosta olla jotain.

Sosiologi Daiel Bell, The Cultural Contradictions of Capitalim, väittää kirjassaan olevansa montaa asiaa yhtäaikaa: sosalisti taloudessa, liberaali politiikassa ja konsevatiivi kulttuurissa.
Kulttuurinen konservatismi: Pelkkä itsensä ilmaiseminen, taiteen ja elämän erojen hävittäminen sekä impulsiivisuuden ja pelkän nautinnon ylikorostaminen herättivät Bellissä epäilyä.
Sosialismi tarkoittaa hänelle asioiden tärkeysjärjestystä talouspolitiikassa. Yhteiskunta tulee ennen yksilöä. Ihmisille määritellään sellainen sosiaalinen minimi, joka takaa mahdollisuuden kunnioittaa itseään yhteiskunnan jäsenenä. Se pyrkii luomaan riittävän turvan markkinoiden vaaroja vastaan.
Poliittinen liberaalisuus tarkoittaa sitä, että yksilö tulee ennen ryhmää. Poliittinen liberaali uskoo yksilölliseen suoritukseen eikä perittyyn tai muuten epäoikeudenmukaisesti tuotettuun. (Kimmo Jylhämö Voima 5/2014)


Kun valtiot ajautuivat inflaation ja työttömyyden noidankehään alkoi valtiokeskeistä ajattelua korvata yksilökeskeinen ajattelu, josta ei päästy ulos vanhoilla konsteilla eikä otettu harkintaan kolmatta tietä, jonka tunnus on: Aine on paikallista, henki globaalia.  Sen sijaan uudessa paradigmassa asiat sujuvat vahvojen ihmisten, vapaan rahatalouden ja mitättömän valtion voimalla. Tämän uusliberaalin ajattelun ansiosta talous kasvaa. Siksi se omaksuttiin oikealta vasemmalle. Omaatuntoaan helpottaakseen uusliberaalit vasemmistolaiset siirtyivät taloudellisen tasa-arvon ajamisesta vähemmistöjen tasa-arvon kuten homoliittoihin edistämiseen ja rasismin vastustamiseen. Tietyssä mielessä kyse on samasta yksilöä palvovasta ideologiasta vain eri suunnasta katsottuna. Mark Lilla nimeää identiteettipolitiikkaa reaganismiksi vasemmistolaisille. Nyt hakusassa on seuraava uusi maailman hahmotus, uusi paradigma. Vastausta voi etsiä Karl Marxin ajattelun kestävimmästä osasta: historiallisesta materialismista. Teoria mukaan tuotantovoimat ja tuotantosuhteet luovat perustan ylärakenteelle. Nyt digitalisaatio on mullistanut tuotantovoimat. Seuraavaksi se panee uusiksi yksilön ja yhteiskunnan välisen suhteen, siis politiikan (?) (Saksa Saarikoski, hs 29.10.2020)



Seksi kapitalismin ihannetyökalu

1970-luvulla radikaalifeministit Valrie Solanas julisti SCUM-manifestissa, että ajattelevien naisten pitäisi nousta kehollisuuden yläpuolelle, koska seksi torpedoi poliittsen osallistumisen ja merkitykselliset ihmissuhteet. 1980-luvulla seksimyönteisyys kävi hyvin yhteen uusliberaalien arvojen kanssa. Ne korostivat yksilöllisyyttä ja nautintoa. Vasta aids toi 80-luvulla emansipaatiojuhliin särön. Seksipositiivisuus on kaupallistunut nopeasti.


Charles Eisenstein

Kapitalismi ei voi selviytyä runsauden olosuhteissa

Extinction and the Revolution of Love | Charles Eisenstein  (2020)

(käänsin englannista)

Jos heräisimme jonain aamuna uutiseen, että tiede on erehtynyt ja globaali lämpötila tasaantunut, se ei pysäyttäisi mielenosoittajia. Tämä johtuu siitä, että mielenosoittajat eivät pidä ihmiskuntaa uhkaavana haasteena hiilipäästöjä. Nykyinen talouselämä ei ole OK eikä polttoaineen vaihtaminen tee siitä parempaa. He eivät tavoittele vaatimattomia uudistuksia kuten 1960-luvun sodanvastaiset radikaalit, 90-luvun globalisaation vastaiset mielenosoittajat tai Occupy Wall Street -valtaajat. He tietävät etteivät vähäiset uudistukset riitä. He ymmärtävät, että ekosidi, ympäristötuho, on nykyisen sosiaalisen ja taloudellisen järjestelmän ominaisuus eikä vika.

On siirryttävä hallitsevasta yhteiskunnasta osallistuvaan, valloittamisesta yhteiseen kehittämiseen, erottelusta uudistumiseen, turmelemisesta parantumiseen ja karsinoinnista rakkauteen. Muutos on tehtävä kaikissa alueissa: ekologisissa, taloudellisissa, poliittisissa ja henkilökohtaisissa.

Fossiilinen polttoaine on osa nykyisen järjestelmän kaikkia puolia - lääketieteestä maatalouteen, kuljetukseen, valmistukseen ja asumiseen. Mutta järjestelmän muuttamista ei voida aloittaa vaatimalla muutosta, koska ei ole ketään, jolla on valta vastata vaatimukseen. Vaatijoista tulisi vain uhka ja vastustaja. Tällaiset liikkeet yleensä kutistuvat ajan myötä. Tilanteen perimmäinen syy on modernin sivilisaation lokeroituminen: tarina, joka pitää minut erillään sinusta, ihmiskunta erillään luonnosta, henki aineesta ja sielu erillään lihasta. Elämäkin on vain satunnainen kemiallinen onnettomuus.

Jos paha johtaisi maailmaa, se tarvitsee vain korkoihin perustuvan rahajärjestelmän. Velka on tuttu jokaiselle putkimatkailijalle, ja se on keskeinen osa maailmaa kuluttavassa kasvukoneessa. Molemmat osapuolet toteuttavat arkkityyppistä draamaa, jota kutsutaan sodaksi. Ikivanhan oletuksen mukaan avain ongelman ratkaisemiseen on vihollisen voittaminen. Jos vaikka onnistuisimme voittamaan vihollisen, ja istuutuisimme koneen ääreen, huomattaisiin nopeasti kykenemättömyys ohjelmoida moottoria sen paremmin kuin edellinen käyttäjä. Useimpien ihmisten elämä on myös sidottu maailmaa tuhoavaan koneeseen. On turha vedota henkilökohtaisiin hyveisiin, että ihmiset kuluttaisivat vähemmän, polttaisivat vähemmän, ajaisivat vähemmän, koska he asuvat järjestelmässä, joka vaatii heitä käyttämään, polttamaan ja ajamaan selviytyäkseen.

MMT-taloustieteilijöiden mukaan tarina "finanssipoliittisesta vastuusta" on juoni, jonka tarkoitus on estää ihmisiä vaatimasta hallituksilta työllisyystakuita ja julkisia palveluja, vaikka rahaa riittää koko ajan sotakalusteisiin ja omaisuuden arvon nostamiseen. Syy on siinä, että jos ihmisillä olisi työpaikka, jossa voi tehdä sosiaalisesti hyödyllistä työtä ja jos heillä olisi käytettävissään korkealaatuisia julkisia palveluja, miksi he ikinä suostuisivat tekemään sosiaalisesti tarpeetonta, merkityksetöntä tai halventavaa työtä yksityisille yrityksille, joiden ensisijaisena tavoitteena on kerätä voittoa pääoman haltijoille, omistajille? Toisin sanoen hallitusten on ylläpidettävä keinotekoista puutetta rahasta varmistaakseen halvan työvoiman yksityisille yrityksille. Kapitalismi pyrkii sabotoimaan julkista varallisuutta yksityisten rikkauksien luomiseksi. Kuten Giorgos Kallis on sanonut - "kapitalismi ei voi selviytyä runsauden olosuhteissa".


Kyse ei ole enää valtion suvereenisuudesta. Tulee ymmärtää ihmiskunnan elävän maasta maan päällä. Poliittisessa kielenkäytössä emansipaatio on tarkoittanut urbaanisia vapauksia, nyt emansipaatio voisi tarkoittaa vapautta irtaantua valtiollisesta määräysvallasta. Globaalin johtajuuden tilalle tulee paikallinen kontrolli. Biovalta on sosiaalista kontrollia. Biovallalle on tyypillistä, että kansalaiset kokevat olevansa itse vastuussa omasta elämästään ja johtavansa itseään. Pakkovalta on kuolemaksi, biovalta tukahduttaa. ”Kansainväliset järjestöt ja tutkimuslaitokset kartoittavat kyllä tulevaisuuden kehityskulkuja. Mutta ne toimivat yleensä kansallisvaltioiden löyhässä ohjauksessa ja ovat suurina yksikköinä melko hitaita käänteissään.” (Keijo K. Kulha hs 1.11.1995) Japanilainen Kenichi Ohmae on ennustanut kansallisvaltioiden kuihtumista.

Kiinan ja Amerikan kilvoittelu on paljon kiinni Kiinan sisäisestä poliittisesta kehityksestä. Valtiomuotona maa tuntuu hakeutuvan Brzezinskin mukaan ”konfutsealaisuuteen moderneilla piirteillä"  - sekä buddhalaisen perinnön tunnustamiseen. (Kirjassaan 2012 Strategic Vision)

Tekiikan kehitystä

Neljäs teollinen vallankumous alkanut: 1. mekanisointi, sähköistäminen, informatiivistyminen, ja nyt internet jolla tehtaat ohjataan. Cyper physical systens – yksilölliset tuotteet valmistetaan silloin kun niitä tarvitaan. Smart factory – ei valmisteta kuten ennen varastoon.


Liberalismi on taannut ihmisten vapaaehtoisen kapitalismiin osallistumisen. Syvä liberalismi on hegemoniaa käytännössä, siis meissä toimivaa hallitsevan luokan ajattelua, jota emme itse tunnista sellaiseksi. Syvän liberalismin tarkoituksena on taata vapaaehtoinen osallistuminen kapitalismin toimintaan. Se on toimintatapoja, joiden kautta päivittäin tuotamme ja vahvistamme yhteistä liberalismin perusperiaatteisiin sekä kapitalistisiin tuotantomekanismeihin perustuvaa todellisuuttamme. 

Talouspolitiikka on jatkuvaa köydenvetoa siitä, kuinka neutraaleina – virkamiehitykseltään oikeistopitoisen – valtiovarainministeriön taustaoletukset pysyvät. Rahaliitto euro on suojattu demokraattiselta päätöksenteolta, koska tiukat sopimukset ja Euroopan keskuspankki suitsevat sitä. 


Nykymaailmassa on mahdoton käsitellä valtaa niin kuin sitä käsitteli esim. William Shakespeare kuningasnäytelmissään. Nykyvalta kun kätkeytyy monimutkaisiin verkostoihin, joista pääpahiksia on hankala nimetä. (ohjaaja Pasi Lampela hs 28.3.2023)