Kapitalismista taaperoille


4.4.2017


Saasteet ovat vain korjaamatonta satoa. Annamme niiden levitä, koska emme ole ymmärtäneet niiden arvoa. (R. Buckminster Fuller)


Kapitalistisen ekspansion aivoton projekti, moraaliton kulutus, järjetön riisto ja teollinen kasvu ovat luhistumassa.” [Hedges: 2012].

 

Kapitalismissa suurin osa ajasta kuluu ns. palkkatyöntekoon. Myös koulutus kuuluu tähän,
koska se valmistaa meitä palkkatyöhän

Kapitalismi – vahva moottori eikä rattia ollenkaan..

Uusliberaali politiikka pyrkii taloudellisen toiminnan rajoitusten vähentämiseen, verojen alentamiseen, omistusoikeuden loukkaamattomuuden takaamiseen, kilpailun lisäämiseen, poliittisen toiminnan merkityksen vähentämiseen ja markkinamekanismien vahvistamiseen.

Kun ihmisen vaivaisuus tunnustetaan normina itsenäisen ja vaivattoman toimijan sijasta, hoivan tarve ei näyttäydy ongelmana vaan yhteiskunnan järjestäytymisen yhtenä perimmäisistä syistä.
(Hoivan arvoiset. Vaiva yhteiskunnan ytimenä 2016)


Mitä ymmärretään käsitteellä kapitalismi?

Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen on kapitalismikritiikki jälleen kasvanut, koska määrätyt piirteet ovat lisääntyneet voimakkaasti:

(lisää aiheesta: Aus Politik und Zeitgeschichte 35-37/2015, Kapitalismus und Alternativen)

Nykyisessä talousmallissa on kyse siitä, että sijoitetaan pääomaa, jotta myöhemmin olisi mahdollisuus sijoittaa vielä enemmän, siis voiton takia. On kyse eksponentiaalista kasvua luovasta prosessista. Rikkaudet keskittyvät muutamille harvoille silloin kun varallisuuden, kapitaalin, arvo kohoaa nopeammin kuin talouden kasvu. Osakkeiden ja kiinteistöjen arvo nousee eniten velkatalouden aikana.

Modernin kapitalismin merkkipaalu on vuosi 1760. Silloin Koillis-Englannissa kangastehtailijat saivat idean mekanisoida kangaspuut ja kehruun. Ensimmäistä kertaa historian aikana ihmistyötä korvattiin koneella. Samalla alkoi joidenkin voimakas rikastuminen. Ennen teollisuuskapitalismia oli jo tunnettu plantagenkapitalismi Afrikassa ja Aasiassa ja maatalouskapitalismi Itä-Euroopassa ja Englannissa, missä aateliset olivat ottaeet haltuunsa maita.

Miten on mahdollista, että kapitalismi alkoi Englannissa, vaikka Englanti ei suinkaan ollut kehittynein valtio? Englannissa palkat olivat nousseet niin korkeiksi, että tuotteita ei saatu enää myydyksi muihin maihin. Koska ihmiset olivat kalliita, kannatti heitä korvata koneilla. Kapitalismi voikin kehittyä stabiilisti vain niin kauan kuin palkat ovat korkeita. Usein luullaan, että kapitalismi pystyi kehittymään vain Afrikan orjatyövoiman takia, koska työntekijät tyytyivät alhaiseen palkkaan. Näin rikkaat läntiset teollisuusmaat elivät ja elävät kolmannen maailman kustannuksella. Adam Smidtin mukaan orjatyövoima tuli kuitenkin kaikkein kalliimmaksi, koska ”kun ihminen tekee työtä vain pysyäkseen hengissä, syö hän maksimaalisesti ja tekee työtä minimin. Mutta jos hänellä on mahdollisuus hankkia omaa omaisuutta, on hänen työpanoksensa suurempi.

Marx ei juurikaan puhunut kapitalismista, vain kapitalistisesta tuotantotavasta. Mutta ensimmäiseen maailmansotaan mennessä käsite kapitalismi oli jo etabloitunut, joskin sillä viitattiin ristiriitaisiinkin asioihin. Se tarkoitti sekä kritiikkiä että analyyttistä käsitettä. 

Mitä se ”pääoma” tarkoittaa? Se ei ole samaa kuin raha. Raha on vanha keksintö, kapitaali, pääoma, suhteellisen uusi kehityskulku. Kapitalismin kapitaali ei siis tarkoita rahaa vaan tuotantoprosesseja, koneita ja keksintöjä. Se tarkoitti vallankumousta. Rikkaaksi ei tultu tekemällä vain lisää samaa mitä ennenkin. Joseph Schumpeterin sanoin: Hevosvaljakkoja voi laittaa peräkkäin vaikka kuinka monta, mutta siitä ei koskaan synny rautatietä.

Kapitalismi ei ole sama kuin markkinatalous. Markkinatalouden periaatteetkaan eivät nykyisellään mitenkään toteudu, estäväthän kartellit ja monopolit reilun kilpailun. Markkinataloutta ei ole edes olemassa, sillä markkinoita hallitsevat suuryritykset, joilla on koko tuotantoketju hallussaan, raaka-aineesta markkinointiin. Saksassa vuonna 2011 alle prosentti yrityksistä hallitsi 66 prosenttia markkinoista. Markkinatalous toimii kyllä, mutta vain pienet firmat kilpailevat toistensa kanssa - kampaajat, ravintolat, pesulat.

Moderni kapitalismi on eräänlainen suunnitelmatalous. Vain jos riskit ovat pienet, ollaan valmiita sijoittamaan. Siten kapitalismi tarvitsee valtiota, joka kouluttaa, hoitaa, valvoo. Valtio on ottanut hoitaakseen suuren osan julkisista tehtävistä. 1800-luvulla valtio vastasi kuudesta prosentista, nyt lähes 50 prosenttista.

Uusimmassa kapitalismikritiikissä kiinnitetään huomio kasvun logiikkaan. Kapitalismi on tuomittu kuolemaan, koska rajallisella maapalolla ei voi harjoittaa rajatonta kasvua. Jos kapitalistinen tuotantotapa on törmäämässä seinään, miksi kukaan ei tutki jarrutusmahdollisuutta? (ehkä Naomi Klein, Jeremy Rifki?) Kapitalismissa investoidaan vain, jos investointi tuottaa voittoa ja voittoa tulee vain kasvusta. (Ulrike Herrmann, APuZG 35/15) Koska kapitalismi ei voi rajallisissa oloissa jatkuvasti kasvaa on ehdotettu, että korjataan kasvun jälkeisessä yhteiskunnassa kapitalismin virheitä ja vähennetään työntekoa ja tuloja. Mutta kapitalismi ei ole mikään kylpyamme, josta voi irrottaa töpselin ja laskea puolet vedestä pois. Ihmiset investoivat vain jos voivat saada voittoa ja voittoa tulee vain jos on kasvua. Kestävä kasvu ja Green New Deal ovat tuoneet käsitteet vihreä kasvu, jossa tuotannon kasvu sidotaan materiaalin kulutukseen.

Richard Sennet on tutkinut niitä haittavaikutuksia joita joustavasta työelämästä aiheutuu - työn ja vapaa-ajan, työn ja perheen suhdetta. Jos työelämän täytyy joustaa täysin kulloistenkin markkinoiden mukaan, elävät ihmiset täydessä epävarmuudessa eivätkä voi suunnitella elämäänsä. Mitä enemmän joustavuutta ja osittamista työelämä vaatii sitä enemmän ihmisen on tingittävä omasta identiteetistään ja sosiaalisuudestaan. Työ ei enää yhdistä ihmisiä eikä jäsennä elämää, kulttuuria ja sosiaalisia suhteita. Yritykset, tehtaat ja erityisesti multinationaalisten ketjujen työpaikat keskittyvät suurkaupunkeihin.

Frank Schirmacher kritisoi kirjassaan Ego. Das Spiel des Lebens taloudellisen käyttäytymismallin leviämistä muillekin elämänalueille. Taloustiede, erityisesti peliteoria, on vaikuttanut niin, että ihminen pelätessään tai olettaessaan kanssaihmisten käyttäytyvän opportunistista käyttäytyy itse samalla lailla, käyttää hyväkseen kulloistakin tilannetta ja myötäilee vallitsevia oloja. Taloustiede aivopesee ihmistä, tekee hänestä itsekkään, epäluuloisen ja juonittelevan, lyhyesti turmeltuneen. Miten ihminen voikaan pitkän päälle elää sairastumatta mieleltään yhteiskunnassa, missä oletetaan jokaisen ihmisen käyttäytyvän silloin järkevästi, kun hän ajattelee vain omaa etuaan? Tai sitä mitä toiset saattavat ajatella. Sitä kutsutaan talousmalliseksi imperialismiksi (George Stigler). Entä nyt kun markkinat eivät toimikaan eivätkä ohjaa reilua kilpailua eikä politiikka ja vaalitkaan ohjaa yhteiseen hyvään,mitä nyt?

John Stuart Mill piti päämääränä vapautta, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta sukupuolten välillä: edistys ei saa tarkoittaa vain ihmisten tuomista yhteen tuottamaan jotain, vaan heillä on oltava mahdollisuus tehdä työtä yhdessä tai toisilleen, mikä ei kuitenkaan tarkoita riippuvuutta. Työnteossa tulee vallita periaatteessa samanlaiset olosuhteet kuin elämässä muutenkin: Vapaus ei tarkoita erottautumista muista, eristäytymistä, rajautumista ja välimatkan ottoa. Se vastaisi porvarillisen autonomian ihannetta. Vapautta monipuolisissa suhteissa muiden kanssa, mutta kuitenkin niin, että ei synny riippuvaisuutta, hierarkioita ja valtasuhteita, vaan yhteistoimintaa ja sosiaalisuutta. (APuZ 35–37/2015 33)

Miten yksityinen etu ja yhteiskunnallinen hyöty voidaan yhdistää? Toimiiko ihminen omaa etuaan ajaen vai rationaalisesti? Kuka kantaa vastuun taloudellisen toiminnan seurauksista? Yhteishenki ja vastuu voivat viritä vain sosiaalisen kanssakäymisen kehittyessä. Kapitalismissa sosiaalinen infrastruktuuri ei ole kunnossa. Taloudellisissa suhteissa vaaditaan erilaista logiikkaa kuin mitä ihmisten terveys ja hyvinvointi, luonnollinen ympäristö ja globaali oikeudenmukaisuus edellyttävät. Kapitalistisen logiikan mukaan hoitajienkin täytyy toimia nopeasti, rationaalisesti ja työintensiivisesti.
Tuottavana työnä pidetään vain tavaroiden tuottamista vaihtoon, ei elämän ”tuottamista” ja elävien prosessien ylläpitämistä. Miksi vain luonnon työstäminen on tuottavan työn arvoista, mutta ei luonto itse ole arvokas? Puhutaan jäävuoritaloudesta ”Eisberg-Ökonomie“ koska kapitalismissa vain 10 prosenttia todellisista yhteiskuntaa ylläpitävistä toimista on näkyvää ja monetaarisuuden piirissä. Taloudesta 9/10 osa toimii rajan alapuolella.

Kapitalismille on talousjärjestelmänä vaihtoehtoja, siis sellaisia, jotka eivät perustu tuotantovälineiden yksityisomistukseen ja markkinoihin eikä luo taloudellista epätasa-arvoa ja epävarmuutta.



Vaihtoehtoja kapitalismille

1. Perinteinen utopia yhteisomistuksesta ja kaikkien uskontojen yhteiselosta. 

Viisisataa vuotta sitten Thomas More esitti oman utopiansa tulevaisuuden elämän mallista ja joutui teloitetuksi.Sata vuotta sitten Piotr Kropotkin esitti samansuuntaisia ajatuksia. Hän kutsui tulevaisuuden valtiomalliaan anarkismiksi: yhteisomistuksessa vallitsee lahjoittamisen periaate. Se on julkinen tavarayhteisö, jossa ei käytetä rahaa, tuotantovlineet omistetaan yhdessä. Kilpailun sijaan tavoitellaan turvallisuutta ja empatiaa. Ihmiset lahjoittavat työtään yhteisölle ja saavat siitä hyvästä tarvitsemiaan tuotteita, päättävät yhdessä kuinka paljon he haluavat tehdä työtä ja kuinka paljon he tarvitsevat tuotteita. Sen jälkeen päätetään työnteko- ja kulutusnormeista, joita jokainen noudattaa vapaaehtoisesti. Lahjoitusyhteiskunta toimii parhaiten pienissä stabiileissa yhteisöissä, joissa jokainen tuntee jokaisen.


2. Toinen vaihtoehto kapitalismille on suunnitelmatalous.

Suunnitelmatalous tarkoittaisi, että kilpailevat puolueet esittävät omat ehdotuksensa ja kansa äänestäisi. Olisi kuitenkin vaikea testata, miten kaikki saisivat tarvitsemiaan tuotteita ja asioita tasapuolisesti ja kohtuullisesti. Kollektiiviset päätökset (demokratia) pitää aina yllä status quota. sSuuria innovaatiooita on vaikea saavuttaa demokraattisestikaan valitussa keskussuunnitelmataloudessa. Kollektiivisessa päätöksenteossa mukavuudenhalu ja pelko uudesta, status quo vallitsee. Kun mikään rakenteista ei muutu, ovat lyhyen ajan riskit pieniä ja elämä vastaa ihmisen mukavuuden halua.

3. Kolmas on perustulo, jossa yhdistyvät molemmat edelliset.

Yksityisomaisuus ja markkinatalous jäisivät voimaan, mutta äärettömästä köyhyydestä ja osallistumattomuudesta päästäisiin eroon. Jokainen voisi osallistua tasavertaisesti yhteiskunnan toimintaan eikä kenenkään olisi henkensä pitämiseksi pakko myydä itseään palkkaa vastaan. Niiden neuvotteluasema paranisi, jotka haluavat tehdä palkkatyötä, emansipaatio ja vapaus lisääntyisivät. Kapitalismi jäisi voimaan, mutta sen tyypillinen ominaisuus eli palkkatyö ei olisi enää kahlitseva. Suuruus olisi 30 prosenttia BKTstä eli Suomessa noin 1000 euroa, mikä vastaa lainmukaista köyhyysrajaa. Lapsilisä, opintoraha ja eläke jäisivät pois.


4. Neljäs olisi markkinasosialismi, missä pienet ja keskisuuret yritykset jäisivät, mutta suuryritykset otettaisiin valtion omistukseen.

Ne kyllä kilpailisivat markkinoilla, mutta niiden tuotto jaettaisiin kansalle. Voitto ei kuuluisi osakkeenomistajille tai yksittäiselle kapitalistille. Ideaa on kehitetty osakemarkkinasosialismin suuntaan, missä kaikki suuryritykset ovat pörssissä, mutta yhteiskunta omistaa niistä vähintään 51 prosenttia. Yksityiset edustavat kilpailukykyä, valtio yleishyödyllisyyttä.


5. Kulttuurien paluu

”Ei tule luulla, että globalisaatio yhdenmukaistaa kaiken. Globaali kapitalismi saa pikemminkin uusia, osittain paikallisiin kulttuuriperinteisiin kiinnittyviä muotoja, kuten on nähty Japanissa ja myös Venäjällä, Kiinassa ja Intiassa. Optimistisesti voidaan odottaa, että ”talouskielteinen” tai ainakin luontoa kunnioittava ajattelu voi juuri noissa kulttuureissa elpyä perinteiseltä arvorationaaliselta pohjalta. Uskonnon elpyminen Venäjällä sosialismin romahtamisen jälkeen osoittaa, kuinka sitkeitä uskonnolliset arvot voivat olla. Pessimistisen kannan puolesta puhuu toisaalta se, että kiinalaiset ja intialaiset eivät ole valinneet buddhalaista tai taolaista ”talousetiikkaa” vaan länsimaisen.” (Suvi Väyrynen)


 Länsimaista mallia ei pidä todennäköisenä myöskään Samuel Huntington. Hänen mukaansa usko länsimaisten arvojen lainomaiseen etenemiseen on ”arrogantti, väärä ja vaarallinen”. Globalisaatio-optimistien naiivi kuvitelma, että Mcdonalds selättää mennen tullen Konfutsen, perustuu kulttuurierojen syvyyden aliarvioimiseen. (1993)

Missä ihminen tuntee olevansa kotona? Missä hänellä on hyvä olla? Mihin hän tuntee kuuluvansa? Ihmiset ovat yhä valmiimpia myöntämään suurten kokonaisuuksien olemassaolon, mutta harva on valmis luopumaan omasta identiteetistään. Ihmiset eivät pidä hyvänä kulttuurin kansainvälistämistä. Heillä on halu ottaa vastuu itsestään. Ihminen tarvitsee itsensä identifiointiin pienyhteisön ja suuremman yhteisön, yksityisen sulautuminen universaaliin olemassaoloon, vaikka globaali yhteenkuuluvuus tuntuu useista ihmisistä vielä liian abstraktiltaa.

Kyse ei ole enää valtion suvereenisuudesta. Tulee ymmärtää ihmiskunnan elävän maasta maan päällä. Poliittisessa kielenkäytössä emansipaatio on tarkoittanut urbaanisia vapauksia, nyt emansipaatio voisi tarkoittaa vapautta irtaantua valtiollisesta määräysvallasta. Globaalin johtajuuden tilalle tulee paikallinen kontrolli. Biovalta on sosiaalista kontrollia. Biovallalle on tyypillistä, että kansalaiset kokevat olevansa itse vastuussa omasta elämästään ja johtavansa itseään. Pakkovalta on kuolemaksi, biovalta tukahduttaa. ”Kansainväliset järjestöt ja tutkimuslaitokset kartoittavat kyllä tulevaisuuden kehityskulkuja. Mutta ne toimivat yleensä kansallisvaltioiden löyhässä ohjauksessa ja ovat suurina yksikköinä melko hitaita käänteissään.” (Keijo K. Kulha hs 1.11.1995) Japanilainen Kenichi Ohmae on ennustanut kansallisvaltioiden kuihtumista.

Kiinan ja Amerikan kilvoittelu on paljon kiinni Kiinan sisäisestä poliittisesta kehityksestä. Valtiomuotona maa tuntuu hakeutuvan Brzezinskin mukaan ”konfutsealaisuuteen moderneilla piirteillä” - sekä buddhalaisen perinnön tunnustamiseen. Kirjassaan 2012 Strategic Vision)

 Hallussapito eli käyttäjä versus omistaminen, jolloin omistajalla on abstraktinen suhde objektiin.hotelliaamiainen ottaa haltuunsa, ottaa omistukseensa, käyttöyhteisö, lainakauppa, työpaja

Tekiikan kehitystä

Neljäs teollinen vallankumous alkanut: 1. mekanisointi, sähköistäminen, informatiivistyminen, ja nyt internet jolla tehtaat ohjataan. Cyper physical systens – yksilölliset tuotteet valmistetaan silloin kun niitä tarvitaan. Smart factory – ei valmisteta kuten ennen varastoon.

Miten kapitalismi on meille syötetty?

Troijan hevonen: Tarinan mukaan kreikkalaiset voittivat sodan Troijaa vastaan noin 3200 vuotta sitten kätkemällä joukkojaan kaupungin porttien ulkopuolelle jättämäänsä suureen puuhevoseen. Kreikkalaisten kertomusten mukaan troijalaiset kärräsivät puuhevosen portista sisään. Yöllä kreikkalaiset tulivat ulos kapistuksesta, avasivat kaupungin portit ulkopuolella piileskelle armeijalle ja troijalaisille kävi huonosti.

Hannah Arendt pohti sitä, mikä eurooppalaisessa politiikassa johti siihen, että 1700-luvun lopun vapauteen ja tasa-arvoon perustunut jako kärsi tappion? Ei riittänyt, että Ranskan vallankumouksen citoyen kansalainen muuttui bourgeoiseksi, porvariksi, joka ajatteli vain omaa etuaan. Kolonialistinen siirtokuntapolitiikka muuttui kapitalistiseksi imperialismiksi, jossa vallan ja voiton tavoittelu kietoutuivat toisiinsa ennennäkemättömän raaàlla tavalla. Imperialismiin liittynyt alkuperäiskansojen hyväksikäyttö ja hävittäminen tarvitsi perustelun. Rotuopit tarjosivat ”tieteellisen” selityksen rotujen väliselle paremmuusjärjestykselle: valkoisen rodun velvoittava taakka oli hävittää elinkelvoton ihmisaines ja johtaa alemmat rodut kohti sivistystä ja kulttuuria. Kansallisvaltiojärjestelmä oli suurissa vaikeuksissa myös kansallisuusperiaatteensa tähden. Sitä oli turhaan yritetty pitää yllä ja kehittää vuoden 1648 Westfallenin rauhasta lähtien. Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Versaillesin rauhansopimus piirsi kartan, joka murskasi lopullisesti yksi maa, yksi kansa periaatteen. Hitler kumppaneineen osasi käyttää hyväkseen kansallisvaltiojärjestelmän kriisiytymistä seurannutta juurettomuutta, tarpeettomuuden ja yksinäisyyden kokemusta. Arenditin mukaan natsien ei tarvinnut keksiä itse oikeastaan mitään koska kaikki totalitarismin elementit oli ammennettavissa Euroopan 1800-luvun poliittisesta perinnöstä. Poliittisena hallintamuotona totalitarismi olikin täysin uusi ilmiö. Koskaan aikaisemmin poliittinen järjestelmä ei ollut perustunut liikkeen lakia toteuttavalle terrorille. (Tuija Parvikko hs 21.4.2013)


Kuka omistaa ilman, veden, maan?

"Commons" on 21. vuosituhannen ydinkysymys.: ilma, vesi, ilmasto, valtameret, joissa vallitseva tavaralogiikka ei toimi ja digitaaliset commons kuten linux ja wikipedia – vapaaehtoiset ilman kilpailua toimivat. Keskiajalla niityt ja pellot olivat yhteisiä tai jaettu kyläläisten kesken. Katuvalaistus.

Euroalueen johtajat edellyttävät Kreikalta 50 miljardin euron yksityistämistä osana maan uutta hätälainapakettia. Valtion omaisuuden myynnillä kerättävästä rahastosta tuettaisiin maan pankkeja, vauhditettaisiin taloutta ja lyhennettäisiin valtionvelkaa. Suomen valtiolla oli vuonna 2014 omaisuutta 83 miljardia euroa. Valtion pörssiomistusten arvo on 18 miljardia, joissa strategisia yrityksiä kuten Fortum, Neste, Finnair. Solidiumin arvo on 7,3 miljardia. Entä posti, VR, Alko? Omistusarvo 6 miljardia. Tie- ja raideverkostot 17 miljardia. Kansallismyynti kuten taideteokset ja kansallispuistot 330 miljoonaa. Senaattikiinteistöt hallinnoi noin 11000 valtionomistamaa rakennusta. Ja Metsähallitus liki kolmannesta Suomen maista. Valtion kirjapidossa näiden arvoksi on merkitty yhteensä 7 miljardia euroa. (Tuomas Niskakangas hs 15.7.2015)

Jos valtion 20 miljardin euron pörssiomaisuuden jakaisi tasan kaikkien 5,5 miljoonan suomalaisen kesken, jokainen saisi 86 Fortumin osaketta. Lähes puolet, 46 prosenttia kansalaisten osakesalkusta on kiinni energiayhtiö Fortumissa, jota jokainen suomalainen omistaa reilun 1600 euron edestä.” (Suomen Kuvalehti 31/2014)

Suurimpia hiilidioksidipäästöjä vuonna 2013 aiheuttivat kivihiilen poltto 43 %, öljyn käyttö 33%, luonnonkaasun polttaminen 18 %, sementin valmistaminen 5,5 % ja jalostamojen hukkapoltto 0,6% Päästöjen kokonaismäärä oli 36 gigatonnia mikä oli 61 % enemmän kuin Kioton sopimuksen vertailuvuonna 1990. Hiilidioksidin pitoisuus on nyt 400 miljoonasosaa PPM ilman tilavuudesta kun se ennen teollistumista oli 280 ppm.” (Pekka Borg, Maria Joutsenvirta Maapallo ja me, luonnonvarat ja kasvun rajat Docendo 2015)

E.F. Schumacher erotti primaari- ja sekundaarivarallisuuden. Edellinen tarkoittaa hänelle niitä luonnosta saatavia hyödykkeitä, joita ihminen tarvitsee elääkseen ja taloudelliseen toimintaansa. Sekundaarivarallisuus on ihmisen työn tuloksena tuotettuja tavaroita ja palveluja. Sekundaarituotteita voidaan korvata ja vaihtaa toisiin hyödykkeisiin, mutta primaarihyödykkeitä ei voi korvata millään. Verotus tulisi suunnata raaka-aineiden ottamiseen luonnosta eli primaarivarallisuuden käyttöön, finanssitalouden eli johdannaisten ja muiden finanssiarvopaperien tuottoihin sekä jätteiden viemiseen yhteiseen ilmakehään, veteen tai maaperään.

Valinnassa auttavat sertifioidut tuotteet FSC, MSC, ASC, Roundtable on Sustainable Palm Oil, Krav, Joutsenmerkki, EU-kukka, Bra Miljval, Avainlippu, Luou, Kierrätysmerkki, Demeter, FairTrade, Eko norppaenergia, Siili, Panda, Grune Punkt, Öko-Tex.

Oikeisto kuvittelee kaikki itsensä kaltaiseksi

Kuinka oikeistolaisessa ajattelussa suhtaudutaan itseen ja muihin? Yleisin ajattelukaavio: se mikä on hyvää minulle, on välttämättä hyvää myös muille. Jätetään huomiotta yksilöiden erilaisuus. Oikeistolaisesti ajattelevat ihmiset eivät joudu tekemisiin kovin erilaisten ihmisten kanssa. Päälle päätteeksi ajatellaan, että häviäjät ovat itse syyllisiä tilaansa. Varallisuusasema tarjoaa suojaympäristön. Oikeistossa suositaan talousjärjestelmää, joka on vain näennäisesti tasa-arvoinen. Vaihdannan vapaus suosii vahvoja, niitä, joilla jo on varallisuutta. Vapauden vallitessa vahvat nöyryyttävät heikompia ja epärehelliset käyttävät järjestelmää hyväkseen. Sääntelyn purkaminen ja yhteiskunnan heikentäminen on talouseliitin tavoitteiden ja etujen mukaista.

Konservatiivisuudella on kaksi suurta ongelmaa: tasa-arvon halveksunta ja kritiikitön usko maailman resurssien rajattomuuteen. Konservatiivisuus ei kykene tunnustamaan erilaisten ihmisten yhtäläistä oikeutta toteuttaa itseään ihmisinä ja kansalaisina.” (Markus Lång hs 16.5.2015)

Niall Fergusonin mukaan Euroopan johtoaseman takasi alun perin ja liki 500 vuotta poliittisen ja taloudellisen vallan hajauttaminen. Viisi muuta tekijää, jotka takasivat menestyksen olivat kilpailu, tiede, laillisuusperiaate, lääketiede, kuluttaminen ja työetiikka. Yhdessä ja erikseen ne tukivat kapitalismin syntyä (hs otsikoi harhaan johtavasti: Eurooppa nousi huippusovelluksilla  Petri Immonen hs 24.4.2012)

Sosiologi Daiel Bell, The Cultural Contradictions of Capitalim, väittää kirjassaan olevansa montaa asiaa yhtaikaa: sosialisti taloudessa, liberaali politiikassa ja konservatiivi kulttuurissa. Kulttuurinen konservatismi: Pelkkä itsensä ilmaiseminen, taiteen ja elämän erojen hävittäminen sekä impulsiivisuuden ja pelkän nautinnon ylikorostaminen herättivät Bellissä epäilyä. Sosialismi tarkoittaa hänelle asioiden tärkeysjärjestystä talouspolitiikassa. Yhteiskunta tulee ennen yksilöä. Ihmisille määritellään sellainen sosiaalinen minimi, joka takaa mahdollisuuden kunnioittaa itseään yhteiskunnan jäsenenä. Se pyrkii luomaan riittävän turvan markkinoiden vaaroja vastaan. Poliittinen liberaalisuus tarkoittaa sitä, että yksilö tulee ennen ryhmää. Poliittinen liberaali uskoo yksilölliseen suoritukseen eikä perittyyn tai muuten epäoikeudenmukaisesti tuotettuun. (Kimmo Jylhämö Voima 5/2014)

Kirjassan Righteous Mind moraalitutkija Jonthan Haidt analysoi kansakuntien polarisoitumista. Hadtin mukaan konservatiivisuus menestyy, koska sillä on laajempi moraalinen viitekehys. Vasemmiston pitäisi ymmärtää, että ihmisten elämän parantamiseen tarvitaan muutakin kuin rationaalisia talous- ja sosiaalipoliittisia argumentteja. (Hannu Pulkkinen hs6.4.2013)

Tiedämme teknouskovien tarkoittavan hyvää, mutta olevan väärällä tiellä."

Olenko syntynyt että Nikkei-indeksi jatkaisi nousua?

Tähän on nyt sitten tultu: Jopa koululaisten opinto-ohjelmaa täytyy muuttaa niin että kilpailukyky ja palkkataso ovat korkeita!!! Teija Sutinen, HS pääkirjoitustoimittaja 8.4.2015 valittaa lukion matematiikan alkujakson liian vaikeaa tasoa: ”En silti voi sivussa seuranneena olla ihmettelemättä eikö tässä heitetä resursseja hukkaan ihan kansakunnan kilpailukyvynkin kannalta… Eipä siinä muuten mitään, mutta 16-vuotias saattaa lyhyeen matematiikkaan vaihtamalla tehdä kohtalokkaan valinnan, joka vaikuttaa hänen ammattiinsa ja palkkatasoonsa.

Vuonna 2014 Suomessa autettiin 85 henkilöä, joista 45 oli seksikaupan uhria. Asia on hirveä, mutta mistä kova kohu? Meitä on jo tuhansia Suomessa, jotka olemme talouskasvu-ulkomaankauppa liturgian lamauttamia ja eroaisimme yhteiskunnasta jos se vain olisi mahdollista. 
Saksassa vuonna 2015 joka kolmas teki työtä osa-aikaisesti, määräaikaisesti, vuokratöissä tai minitöissä.


Omistajia kohta vain muutama?

Kun 1 prosentti ihmiskunnasta omistaa 99 varallisuudesta. 34 % näistä, 1645 ihmisestä, on perinyt rahansa ja 20 prosenttia, 321, saanut rahansa finanssi- ja vakuutussektoreilta ja suunta on nouseva vuosi vuodelta. Pankkitoimista ja rahajärjestelyistä. Ne joilla oli yhteys farmasian ja terveydenhoitopalveluihin olivat saaneet suurimmat voitot.

Yhdysvalloissa suurin lobbaajien ryhmä oli finanssisektori, 12 prosenttia, farmasia ja terveyssektori, 15 prosenttia lobbaajista (oxfam)

Vapaan kaupan isät Adam Smith ja Savid Ricardo elivät aikana jolloin ei ollut maailmanlaajuista kommunikaatiota eikä nykyistä liikkuvuutta. He olivat oikeassa siinä, että tehokkuus ja innovatiivisuus pääsevät huippuunsa työvoiman erikoistuessa. He eivät kuitenkaan hyväksyneet sitä, että oltaisiin totaalisen riippuvaisia joistain kaukaisista resursseista. He vastustivat avainresurssien ulkomaista omistusta. Silloin pääoma ei ollut kovin liikkuvaa ja mobiilisuus oli primiivistä. Nyt kaikki muut resurssit paitsi maa liikkuvat. Smthin perilliset kuvittelevat, että tehokkainta ja kannattavinta on talous silloin, kun yhteisn tuotannon kapasiteetin omistavat ulkopuoliset, ulkomaalaiset ja kun kaikki mitä yhteisössä tuotetaan viedään maasta, tulee vientiteollisuutta. Viranomaisten oikeus säädellä taloutta on oltava hyvin vähäinen. Tässä tulevaisuudenkuvassa on useita piilokustannuksia. Valtion on rakennettava infrastruktuuri ja pakkolunastettava yksityisten maata. Kun talouteen liittyvät pitkät kuljetukset, on tuottajan ensin vallattava jonkun omaisuutta. Liikenne on aina saastuttavaa, pitkä matkat myös erottavat tuottajat ja kuluttajat, työntekijät ja työnantajat, investoijat investointikohteista. Tämä johtaa epädemokraattiseen ja tehottomaan päätöksentekoon. Vapaakauppa romuttaa valtion lain ja jopa perustuslain, mutta toisin kuin perustuslaki, siihen eivät kuulu kansalaisten oikeudet eikä osallistuminen. Päämäärä on resurssien mobiilisuus. (David Morris, Toward A Sustainable World 1993)

Politiikan lähtökohtana ovat talouskasvun varmistaminen ja sen vaatima kansainvälisen kilpailukyvyn turvaaminen. Toinen demokratian kannalta ohitetuksi tullut yhteiskunnan piirre on politiikan jakautuminen kahdeksi. Yhtäällä on puolueiden toteuttama ”varsinainen” politiikka ja toisaalla kansalaisten poliittinen toiminta. Kun vakinaista kokoaikaista palkkatyötä ei enää riitä kaikille, kansalaiset joutuvat ajattelemaan toimeentuloaan uudella tavalla. Elämisen välttämättömyyksiä ei voi 2000-luvun puolella enää ajatella samalla tavoin kuin aiemmin. Turvallisuutta ei voi rakentaa pysyvän työsuhteen eikä edes sellaisen varmistavan ammatin pohjalle. Työvoiman kysynnän mullistus ja sen vaikutukset elämäntapaan vaativat luopumista niistä ajatusmalleista, joiden perusteella toimittiin 1980-luvun yhteiskunnassa. Uusien käsitteiden tarve on huutava. Perustulon periaatteellinen vastustaminen kuvaa taipumusta jäädä jo kadonneen yhteiskunnan vangeiksi. Mikään ei viittaa siihen, että palkkatyöperusteisen hyvinvointivaltion epätasa-arvoa ja syrjintää lisäävät piirteet voitaisiin korjata osittaisuudistuksilla. Demokratia on muuttunut uskontoon rinnastuvaksi asiaksi. Kirkkoon kuulutaan ja sen seremonioihin osallistutaan, mutta pappien välittämää sanomaa ei sen kummemmin pohdita. Suurelle osalle äänestäjiä puolueiden välillä ei juuri ole asiakysymyksiä koskevia eroja. Kun julkisen vallan käyttämisen lähtökohdasta ja tavoitteesta vallitsee yksimielisyys, politiikan on annettu kutistua hallinnoksi. Sama kehityssuunta korostuu kun useimmista muistakin politiikan alueista väitellään taloutta koskevilla perusteilla. Poliitikot korostavat mielellään, että he vain tekevät puolueettomasti sen, mitä kylmät tosiasiat vaativat. Puolueita yhdistävä konsensus on jättänyt kansalasille suppeat mahdollisuudet vaikuttaa julkisen vallan käyttöön.” (lyhentäen Jorma Kalelasta, Kanava 7/2014)

Gibbensin mukaan kaavamainen traditio on voittanut. Ihmiset eivät rakenna elämänkaartansa enää suhteessa ydinperheeseen tai sukuun, vaan suhteessa koulutus-, ura ja perhesuunnitelmiinsa tai -vaiheisiinsa. Ihmisen turvallisuudentarve vaihdetaan tottelevaisuuteen tai jopa alistamiseen. Yksilöitymisessä ei ole siis kyse yksilön rohkeudesta tai persoonallisuudesta, vaan elämän optioista ja pakosta olla jotain.

Miten kaikkialla arkielämään soluttautunut kapitalismi vaikuttaa elämäntapaamme yhä enemmän teknologisoituvissa suurkaupungeissa? Kuinka tämä näkyy taiteissa ja kulttuurissa? Yhä useampi asia on alistunut markkinalogiikalle. Benjamin oivalsi myös miten mainokset tekevät seksuaalisuudesta tavaran. Nyt puhutaan ylierotisoitumisesta. Harva tulee ajatelleeksi että kyse on kaupallisen logiikan aiheuttamasta objektivoitumisesta. Kapitalismia Benjamin pitää kulttiuskontona. Sen myytti on raha. Anteeksiannon sijasta kapitalismi perustuu velallisuuteen. Kallon sisäiset ristiriidat ovat tarpeellisia, jotta olisi mahdollista aprikoida toisin. Nykymaailmassa vaihtoehtoja ei ole liikaa. (Ville Ropponen hs 3.8.2014 arvioidessaan Walter Benjaminin kirjaa Keskuspuisto.)


Kasvukritiikki ei johda muutokseen

”Juuri julkaistussa väitöskirjassani esitän, että kasvukritiikki tukee pohjimmiltaan nykytaloudessa pitäytymistä. Syy löytyy inhimillisestä taipumuksestamme hahmottaa asioita tarinoiden kautta.

Kriittisessä kasvukeskustelussa ei ole tarinan ominaisuuksia, sillä siinä argumentit on järjestetty niin, että ne sotivat alkuperäisen tarinan osia vastaan. Kritiikki ei siis pysty luomaan vallitsevan kasvukertomuksen kanssa kilpailevaa tarinaa. Näin siitä tulee poliittista melua, joka vain lisää epävarmuutta talouden kentälle. Ja koska tuulisina aikoina kaivataan vakautta, kritiikki johtaa paradoksaalisesti tilanteeseen, jossa tarraudumme entistä vahvemmin alkuperäiseen kasvutarinaan.

Jos palataan perusasioihin, minkälainen on se suomalainen kasvutarina, jota degrowth-keskustelussakin kritisoidaan? Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisemassa väitöskirjassani analysoin Suomen kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelmaan (2003-2010) vaikuttaneiden toimijoiden haastatteluja. Niiden perusteella kyse on tarinasta, jossa Suomi määritellään runsaasti raaka-aineita käyttäväksi maaksi, jossa vientiteollisuuden ja hyvinvoinnin yhteys on saumaton. Tarinan edetessä Suomi joutuu monenlaisten taloudellisten ja ympäristöhaasteiden ristituleen. Hyvinvointi on uhattuna. Tarinan loppuepisodissa taloudelle annetaan etulyöntiasema. Valtiovarainministeriö jyrähtää viimeisen sanan. Kasvu jatkuu – Suomi selviää.

Kasvukriitikkojen mukaan Suomen talouden ongelmat eivät ole kovin suuria siihen verrattuna, että ympäristön kantokyky on globaalisti uhattuna. Alati lisääntyvä talouskasvu ei enää paranna onnellisuutta ja hyvinvointia Suomessa. Tarvittaisiin rakenteellista muutosta, joka perustuisi demokratialle, ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin priorisoinnille. Mitä tämä tarkoittaisi käytännössä, jää maailmanparannuspuheissa auki.

Väitöskirjani mukaan perinteisen kasvutarinan vaihtoehdoksi muodostuu ekotehokkaan talouden tarina. Ideana on, että talous voi hyötyä ympäristöhaasteiden myötä syntyvistä teknologiamarkkinoista. Kertomus ekotehokkaasta taloudesta on vain hieman kehitelty versio vanhasta kasvutarinasta. Sen peruskivenä on tuttu ajatus siitä, että vahvalla kasvutaloudella ja inhimillisellä hyvinvoinnilla on elimellinen yhteys. Siksi ekotehokkaan talouden tarina on myös helposti omaksuttavissa.

Kuitenkin myös kasvukritiikistä voi ponnistaa positiivinen muutosvoima, mikäli sen nostamista aineksista rakennetaan omaa tarinaa. Tarvitaan makrotaloudellisia malleja, joissa kuvataan mahdollisuuksia saada talous kestävälle uralle ilman jatkuvaa kasvua. Konkreettisesti kyse voi olla myös sellaisen taloudellisen toiminnan yleistymisestä, jossa voittojen tavoittelu ei ole pääasiallinen motiivi. Uudenlaisten tarinoiden kehittely tukee demokratiaa: se tekee valinnan mahdolliseksi." (Kirjoitus on aiemmin julkaistu Turun Sanomissa (27.7.2012) https://annukkaberg.wordpress.com/page/3/)

Jos he pyrkivät siihen, mihin sanovat pyrkivänsä niin mihin he pyrkivät?
Mainonta – ei myydä vain tupakkaa, vaan onnea, nuoruutta, itsevarmuutta!

1300-luvulle saakka ainoastaan kirkko oli kiinnostunut ajan mittauksesta. Mekaaninen kello keksittiin 1300-luvulla, mutta vielä 1400-luvulla ihmiset eivät yleisesti tienneet mikä vuosi on menossa. Merkittävämpää aikakäsitykselle olivat kirkon pyhimyskalenterit ja eri päiviä koskevat määräykset. Keskiajalla aikaa mitattiin vuodenaikojen ja niihin liittyvien tehtävien mukaan. Aikaan orientoituminen on ollut teollisen kapitalismin ratkaiseva piirre – aikaorientoituminen, ei enää tehtäväorientoituminen.

Uusliberalismin keskeinen idea on, että vapaus palautuu yrittämisen vapauteen. Äärimmilleen viety uusliberalismi yhdistyy totaaliseen kontrolliin eli valvontakamerat, vartijant jms ovat arkipäivää (Tuomas Nevanlinna)


Globalisoitunut kapitalismi on vienyt edellytykset pohjoismaista hyvinvointivaltioita pohjustaneelta yhteiskuntakäsitykseltä. Tavoitteena on houkutteleva toimintaympäristö maailmanlaajuisesti liikkuville talouden toimijoille. Globalisaatio näyttäytyy luonnonvoiman kaltaisena asiana. Myös yksilöiden menestyksen tai häviön selitys on siirretty yhteiskunnan ulkopuolelle. Heikommuutta katsotaan yksilön ominaisuutena ja hänen kilpailukykynsä puutteellisuutena eikä osana yhteiskunnan valtarakenteita. Kaikki tarvittavat ominaisuudet on jo nuorena pystyttävä tuotteistamaan portfolioon. Moni kohtaa globalisaation työpaikan menetyksenä, yhteisön kuihtumisena tai ylivoimaisina uuteen sopeutumisen vaatimuksina. Hyvinvointivaltion kulta-aikoina työväestö löysi vihollisen luokkayhteiskunnasta, mutta saattoi vedota siihen, että heillä oli keskeinen asema tuotantojärjestelmässä. Kilpailukyky-yhteiskunnan häviäjillä ei ole mahdollisuutta ilmaista tyytymättömyyttään. Rakenteita on kuitenkin tunnistettava, jottei politiikka jää näiden rakenteiden myötäilijäksi (Pauli Kettunen hs 17.9.2016)