Jaetusta monisteesta
Feminist Encounters with Marxism: Past, Present, Future
17.-18. syyskuuta 2024, Turun yliopisto
Marketta Horn, maailman politiikan tri, http://dissidentti.org/
Semanttinen analyysi neuvostomarxilaisesta kielestä (1992)
Ekoeroottinen vallankumous (1998)
Kestävän vuosituhannen neljä peruspilaria. Kolmannen millenniumin toivo ihmiskunnalle:
perustarpeiden täyttyminen: ravinto, suoja, lisääntyminen, pyhyys (permakulttuuri, ekokylä, tantra, kvanttihengellisyys)(2024)
Marxin filosofinen ajattelu perusvaistoista
Perusvaistot ja yhteiskunnan työnjako
Tuotantotapa ja ihmisten syrjäytyminen
Marxin näkemys ihmisen yhteydestä luontoon
Biologinen lisääntyminen historiallisena rakenteena
Teknologinen kehitys ja ihmisen tietoisuus
Seksuaalinen vaisto ja markkinatalous
Tulevaisuuden yhteiskunta
Vapautuminen vieraantumisesta: Erotiikan filosofia
Loppupäätelmiä
Vieraantuminen, kun ihminen ei enää tunnista omaa paikkaansa elämän kierrossa
Ihmisen olemassaolon perusvaistot: ruoka, suoja, biologinen lisääntyminen
Työnjaon perusta: naisen ja miehen fyysiset ominaisuudet
Seksuaalinen vaisto markkinataloudessa: halu, ahneus, nautinto - kuluttajakeho ja mieli
Marx ja kvanttifysiikka: universumi syvästi toisiinsa liittyvä järjestelmä
Kuinka päästä eroon vieraantumisesta? kunnat, ekokylät, erotiikka
Kysymyksiä mietittäväksi
Karl Marx osoitti 1880-luvulla julkaistussa Pääomassa kapitalistiseen talouteen perustuvia sudenkuoppia – jatkuva kilpailu ja voitontavoittelu, omaisuuden kasautuminen, palkkatyöläisten kurjistumisen. Yli 30 vuotta aikaisemmin Marx oli julkaissut Taloudellisfilosofiset käsikirjoitukset (1844), joissa hän pohti ihmiselämän peruskysymyksiä, vieraantumista ja ihmisen kolmea perusvaistoa, jotka ovat yleisiä kaikkien lajien jatkuvuudelle. Ne ovat kiinnostuksen kohteina tässä mietiskelyssä.
Marxin kerrotaan istuneen nuorena filosofina Saksan Trierissä pöytänsä ääressä käsi otsalla ja miettineen, mikä ihmisen elämässä on täysin välttämätöntä. Mikä on perusta ihmisen olemassaololle? Asiaa mietittyään Marx päätteli: Voidakseen elää ja olla olemassa päivittäin ja tunti tunnilta, ihminen tarvitsee ravintoa. Toiseksi hänen on suojauduttava kylmältä ja sateelta. Kolmanneksi ihmisen on lisäännyttävä. Muutenhan ihmislaji kuolee sukupuuttoon (Homines fame, frigore et libidine coguntur, Ihmisiä pakottaa liikkeelle nälkä, kylmyys ja himo). Kun Marx oli tutkinut nämä kolme perustarvetta eri kannoilta, hän teki seuraavan johtopäätöksen: Ravinto ja suoja ovat ihmisen elämässä ensisijaisia. Siksi se tapa, millä ihminen hankkii ravintonsa, määrää hänen jokapäiväisen elämänsä ja myös yhteiskunnan henkisen kehityksen.
Aivan kuten Darwin löysi orgaanisen luonnon kehityksen lain, Marx löysi ihmiskunnan historian kehityksen lain, sen joka siihen asti oli ollut ideologisten kerrostumien peitossa, nimittäin sen yksinkertaisen tosiasian että ihmisen täytyy ennen kaikkea syödä, juoda, asua ja pukeutua. Siis välittömien aineellisen elämän välineiden tuotanto ja kunkin ajanjakson taloudellinen kehitysaste muodostaa sen perustan, jolle ovat kehittyneet kyseisten ihmisten valtiolaitokset, oikeuskäsitteet, taide ja jopa uskonnolliset käsitykset ja joiden tulee sen vuoksi olla lähtökohtana niiden toimintatapaa selitettäessä eikä päinvastoin, kuten tähän saakka on tapahtunut, ennen kuin ihmiset voivat harrastaa politiikkaa, tiedettä, taidetta, uskontoa jne. (Friedrich Engels Marxin haudalla 1883)
Marxin mukaan kehityksen taso eli tuotantotapa vaikuttaa ihmisen fyysiseen olemassaoloon, mutta myös siihen, miten ihminen ilmentää itseään, olemassaoloaan. Työskennellessään ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa ja niin tuotanto vaikuttaa siihen, miten ihmisten välinen kommunikaatio syntyy. Marx kirjoitti:
Tuotanto on historiallinen teko, kaiken historian edellytys, jonka on täytyttävä, jotta ihminen ylipäätään selviytyisi. Historiaa kirjoitettaessa on ensin ymmärrettävä tämä perusasia kattavasti ja annettava sille arvo. Tuotantotapa määrää sosiaaliset suhteet. Siihen ei tarvita poliittista tai uskonnollista hölynpölyä.
Marxin näkemyksessä perustarpeiden tyydyttäminen, siis se tapa jolla hankitaan perustarpeet ja ne välineet jotka tuotantoa varten kehitetään, luovat uusia tarpeita. Kun peruselinehto, esihistoria, on saatu tyydytettyä, alkaa syntyä uusia tarpeita. Uusien tarpeiden luominen on ensimmäinen varsinainen historiallinen teko. Materiaalisten, tuotantoon ja talouteen liittyvien prosessien pohjalta yhteiskunnalle kehittyy ylärakenne, jolla tarkoitetaan muita kuin suoraan tuotantoon ja talouteen liittyviä instituutioita (esimerkiksi uskonto ja kulttuuri). Engels kirjoittaa:
Välittömien aineellisten keinojen tuottaminen ja siten tietyn kansan tai tietyn aikakauden saavuttama taloudellisen kehityksen aste muodostavat perustan, jolle valtion instituutiot, oikeudelliset käsitykset, taide ja jopa uskonnolliset ajatukset perustuvat. Ihmisiä, joita kulloisetkin tuotantosuhteen koskevat, ovat kehittyneet niiden mukana, ja sen valossa heidän toimintansa on selitettävä, eikä päinvastoin, kuten tähän asti on tapahtunut.
Hyväksyttyään tuotannon ja tuotantosuhteet perustarpeiksi nuori Marx luki historiaa uudelleen kiinnittäen erityisesti huomiota siihen, miten tuotanto on teknisesti järjestetty eri aikakausina ja kenellä on ollut valta määrätä työprosessista ja työajasta, eli kuka omistaa tuotantovälineet. Hän tuli siihen tulokseen, että kirjoitetun historian aikana on ollut kolme tapaa elannon hankkimiseen: antiikin aikana orjatyövoima, tämän jälkeen feodaalinen eli läänitysyhteiskunta (Suomessa torpparijärjestelmä) ja hänen omana aikanaan 1800-luvulla kapitalistinen eli palkkatyön yhteiskunta. Kehityksen suunnan kannalta ratkaisevaa on ollut tuotantovälineistä saatavan hyödyn jakaminen. Orjatyössä lisäarvo on se osa tuotannosta, jonka omistaja pitää itsellään käytettyään orjan elättämiseen tarvittavan osan, kun taas kapitalismissa lisäarvo näkyy tuotannon voittona pääoman sijoittajalle.
Marx löysi myös erityisen liikelain, joka hallitsee nykyistä kapitalistista tuotantotapaa ja sen luomaa porvarillista yhteiskuntaa. Lisäarvon löytö toi yhtäkkiä valoa ongelmaan, jonka ratkaisua yritettäessä kaikki aiemmat tutkimukset, sekä porvarilliset taloustieteilijät että sosialistikriitikot, ovat hapuilleet pimeässä. (Engels Marxin haudalla 1883)
Minua
on jäänyt askarruttamaan erityisesti ihmisen kolmas perusvaisto.
Lisääntymisvaisto
on yhtä voimakas vaistonvarainen tarve ihmiskunnan
selviytymiselle kuin ruoan hankkiminen ja suojan etsiminen.
Perustasolla on olemassa biologinen impulssi lisääntymiseen, jota
evoluutio ohjaa.
Sosiaalista
kehitystä
ohjaa myös se tapa,
millä
ihmiset
päätyvät
luomaan
uusia
ihmisiä.
Miten
miehen ja naisen välinen suhde syntyy,
miten
vanhempien
ja lasten välinen suhde ja
perhe kehittyy.
Perhe on alussa ainut sosiaalinen suhde, mutta
sen saattelemana
syntyy
uusia sosiaalisia suhteita ja
uusia
tarpeita. Pohtimisen
ihmisen lisääntymiseen
vaikuttavasti
asioista
Marx jätti kuitenkin
terävien
teorioidensa
ulkopuolelle. Eikä hän oman
lisääntymisviettinsä
hallinnassa osoittanut suurta etevyyttä tai
vallankumouksellista uudistusta.
Kun
hänellä suurperheen
isänä
oli
kova
rahapula,
anoi
hän kirjurin työpaikkaa
englantilaisessa satamassa.
Häntä
ei huolittu työhön
huonon käsialansa vuoksi
ja
kurjuuden kruunasi vielä perheensä
taloudenhoitajan
saattaminen pieniin päin.
Marxin kehitysteoriaan kuuluu omistussuhteiden ja tekniikan lisäksi työnjako. Hän piti kaiken työnjaon perustana naisen ja miehen fyysisiin ominaisuuksiin perustuvaa työnjakoa:
Aluksi työnjako oli sama kuin mikä esiintyy sukupuoliyhdynnässä eli se, mikä vastaa luonnollisia ruumiillisia taipumuksia (esimerkiksi ruumiin voimakkuutta), tarpeita, sattumia jne jne.
Marxin työkaveri Friedrich Engels laajensi miehen ja naisen välistä fyysistä eroa koskemaan sosiaalisia eroja, missä osa ihmisistä käyttää hyödykseen toisia:
Luokkajaon alkuperä on miehen ja naisen välisessä erossa, nainen on kuulunut hyväksikäytettyihin ja mies hyväksikäyttäjiin jo ennen kuin mitään muuta jakoa ihmisten välillä olikaan.
Patriarkaalinen perherakenne ensimmäisenä sortopaikkana loi perustan yhteiskunnalle, jossa valta ei perustunut pelkästään fyysisiin eroihin, jolloin miehet ja naiset suorittavat erilaisia tehtäviä biologisten erojensa vuoksi, vaan myös sosiaalisiin rooleihin ja omaisuuden hallintaan. Marx sanoo: "Koko yhteiskunnan historia tähän asti on ollut luokkataistelujen historiaa." Kapitalismissa tätä jakoa on hyödynnetty, mikä on johtanut hierarkioihin.
Muutoksen historiallisessa aikakaudessa voi aina määrätä naisten edistyminen kohti vapautta, sillä naisen suhteessa mieheen, heikon suhteessa vahvaan ihmisluonnon voitto julmuudesta on ilmeisin. Naisen emansipaatioaste on yleisen emansipaation luonnollinen mitta. (Pyhä perhe, 1844)
Naisen on luonnon voiman pakosta synnytettävä ja hoivattava jälkeläistä. Samaan aikaan mies luo uraa ja määrää yhteiskunnallisista prosesseista. Koska tuotantovoimat kehittyvät jatkuvasti läpi historian, ne tuottavat vähitellen enemmän kuin mitä tarvitaan todellisten tarpeiden turvaamiseksi. Tällöin alkaa syntyä sosiaalisia eroja ja niistä nousevia ongelmia. Tuotantovoimia omistava luokka hallitsee myös tuotantomuotoa, tuotannon suuntaa ja sosiaalista kehitystä.
Patriarkaalinen paradigma sisältää fallosentrismin. Myyttisessä selityksessä fallos on keskeinen elementti sosiaalisen maailman järjestäytymisessä. Nainen voi olla sukupuoliyhteydessä milloin tahansa, mutta miehen on kyettävä tunkeutumaan. Sosiologi Irma Korte (1988) kirjoittaa:
Fallus rinnastetaan luonnollisesti työkaluihin, aseisiin ja yleensäkin välineisiin, joilla voidaan tehdä tai lävistää jotain ja joilla tähdätä ja tunkeutua johonkin. Se, jolla on kova ja pitkä, ylöspäin suunnattu penis, pystyy vaikuttamaan maailmaan patsaiden ja tehtaiden muodossa
Ajatuksissaan Marx pääsi pitkälle. Jotain kuitenkin meni pieleen, ei vain kehityksessä, vaan myös hänen ajatuksessaan. Naisen osa jäi irralliseksi Marxin kehityskaaressa. Sana ydinperhe tuli Oxford English Dictionaryn vuonna 1924. Pitkän aikaa eri sukupovet asuivat yhdessä ja jakoivat sen mitä tarvitsivat ja naisen ja miehen välinen työjako oli selkeämpi. Perinteisiä miesten töitä on opittu koneellistamaan, mutta on erityisesti ihmiskunnan lisääntymiseen liittyviä toimia, jotka eivät koneellistamalla edistä hyvinvointia.
Marx ja Engels sivuuttivat miehen ja naisen erilaisen roolin yhteiskunnan kehityksessä. Miksi Marx ei kiinnostunut siitä työnjaosta, jota hän kuvasi "perustavaksi”? Miksi hän ei tutkinut, minkälaisia luonnollisia taipumuksia ja tarpeita eri sukupuolilla on yhteiskuntaa kehitettäessä ja sosiaalisten roolien muovaamisessa? Miksi näiden vallankumouksen oppi-isien jälkeenkään ei ole kehitetty teoriaa siitä, minkälaisessa yhteiskunnassa sekä miehen ja naisen että jokaisen ominaiset piirteet pääsevät esille? Minkälaisessa vuorovaikutuksessa ihmiset voivat toimia eri lailla, mutta tasa-arvoisesti? Ja miten hierarkiaan ja työnjakoon perustuvassa yhteisössä lisääntymiselle välttämätön intiimi suhde syntyy? Miten eri lailla nainen kehittäisi tuotantotekniikkaa verrattuna mieheen?
Jos Marx olisi tutkinut ja eritellyt sukupuolten luonnolliset erot ja sitten luonut taloustieteensä niin, että kumpikin sukupuoli, kukin ihminen, voisi kehityksessä toimia omien vaistojensa ja taipumustensa mukaisesti tasavertaisina, olisi kehitys tuskin vienyt nykyiseen eriarvoiseen ja turmiolliseen tuotantotapaan.
Marx painotti kirjoituksissaan kunkin "historiallisen ajanjakson" omaleimaisuutta. Mikä olisi Marxin analyysi tämän päivän historiallisesta jaksosta? Marx kyllä aavisti luonnon herkkyyden ja luonnon tuhoutumisen kapitalistin käsissä, mutta ei vielä ihmisen mielen herkkyyttä ja masentuneisuutta. Marx ei aavistanut, miten voimallisesti yhä uusia markkinoita etsivä talouselämä pystyy ottamaan käyttöönsä ihmisen herkimmät vaistot markkinoita lisätäkseen.
Kun 1800-luvulla Marxin tuotantovälineiden yksityisomistusta ja palkkatyöläisten hyväksikäyttöä koskeva ajattelu herätteli työläisiä, on tämän ajan marxilainen henki löydettävissä käsitykseni mukaan hänen tutkimuksistaan vieraantumisen ja syrjäytymisen alkuperästä.
Marxin mukaan vieraantuminen alkaa, kun yksilöt menettävät kapitalistisen tuotantotavan takia teollistuneessa yhteiskunnassa yhteydentunteen työhönsä ja luomiinsa tuotteisiin sekä muihin ihmisiin. Ihmiset menettävät myös yhteyden luonnon kiertokulkuun.
Marx huomasi, että kapitalismiin kuuluu rakenteellisia lakeja, joiden mukaan se kehittyy. Pääoma keskittyy monopoleihin ja köyhien toimintamahdollisuudet vähenevät. Ihmiset nähdään pelkkinä tuotantovälineinä ja työstä tulee kauppatavara. Mitä suurempi teollisuuden reserviarmeija on, sitä enemmän palkkoja voidaan polkea. Ihmisten väliset suhteetkin muuttuvat transaktioksi, mikä supistaa vuorovaikutuksen taloudelliseksi vaihdoksi läheisen ihmissuhteen sijaan. Työntekijät joutuvat kilpailemaan toisiaan vastaan , mikä heikentää solidaarisuutta ja keskinäistä tukea eikä ihmisillä ole yhteisiä tavoitteita ja päämääriä.
Tämä vieraantuminen ulottuu työpaikan ulkopuolelle ja vaikuttaa syvästi suhteeseen ympäristöön ja kanssaihmisiin, perheeseen ja viime kädessä omaan ihmisyyteen, identiteettiin. Vieraantuminen on tila tai kokemus jossa ihminen eristäytyy ryhmästä tai toiminnasta, johon hänen tulisi kuulua tai johon hänen odotetaan osallistuvan ja vähitellen laajenee sosiaalisiin ja olemassaoloon liittyviin ulottuvuuksiin. Ihminen luovuttaa ja menettää yhteyden elämän luonnolliseen kiertokulkuun eikä enää tunnista omaa paikkaansa. Se näkyy mielenterveysongelmina ja kriiseinä. Ihmisistä tulee yksinäisiä.
Nykyisessä kapitalistisessa yhteiskunnassa osa tästä vieraantumisesta purkautuu kulutukseen, hyväksynnän etsimiseen ja statuksen jatkuvaan tavoitteluun. Ihminen suree asioita, joilla ei ole merkitystä, etsii onnea turhuudesta, on huolissaan vähäpätöisistä asioista.
Kuinka nykyaikaiset yhteiskunnat voisivat integroida ihmisen toiminnan takaisin luonnolliseen kiertokulkuun ilman, että olisi palattava esiteolliseen elämäntyyliin? Miten teknologiaa voisi kehittää niin, että se ei pahentaisi syrjäytymistä vaan vähentäisi pahaa oloa?
Kun sanotaan, että vieraantuminen aiheuttaa kärsimystä, sillä tarkoitetaan, että ihminen luovuttaa ja hän menettää elämänhallinnan. Marx kirjoittaa:
Myymällä itsensä ja aikaansa työnantajalle, ihminen alkaa tuntea itsensä erilliseksi ja ulkopuoliseksi tekemissään. Kapitalismi vääristää luonnollisia ihmissuhteita hyötyäkseen.
Radikaalia ja vallankumouksellista Marxin materialistisessa ajattelussa oli 1800-luvun Saksassa se, että silloin vallitseva käsitys ihmisestä ja yhteiskunnasta perustui Raamatun luomiskertomukseen. Perinteisesti ei oltu hyväksytty maallista (uskonnollisesti neutraalia) ja aineellista historiankäsitystä. Filosofien mukaan historian ymmärtäminen vaati uskonnollisia tai ainakin filosofisia tutkimuksia, ei Raamattuun tai pelkästään tapahtumien kronologiseen ja tekniseen kuvaukseen perustuvaa ajattelua. Immanuel Kant (1724 - 1804) käsitteli tietoteoriassaan sitä, miten ihmiset oppivat tuntemaan ja tulkitsemaan maailmaa. Kantin transsendenttisen idealismin mukaan ihmisillä ei koskaan ole suoraa pääsyä asioihin itsessään tai aistikokemusten ulkopuoliseen todellisuuteen. Mieli tulkitsee todellisuutta sen mukaan, mitä ihminen on kokenut ja tuntenut tietyssä paikassa tietyllä hetkellä ja syy-seuraus-suhteissa. Kantin filosofia korosti mielen ja viiden aistin roolia todellisuuden rakentamisessa. Toisin sanoen ihminen ei näe maailmaa sellaisena kuin se on, ulkoisen maailman heijastuksena, vaan sellaisena kuin hänen oma mielensä sen luo ja järjestää. Tämäkin ajatus oli radikaali, se haastoi monet aiemmat ja erityisesti kristillisen näkemyksen tulkinnan ja vaikutti laajasti länsimaiseen filosofiaan.
Marxin "historiallinen materialismi" oli aikansa Preussissa vallankumouksellista, koska toisin kuin "idealistien unelmat" ja abstraktit käsitteet, Marx perusti oman ajattelunsa konkreettisiin, todellisiin lähtökohtiin. Ensinnäkin, jotta ihmiset voisivat ylipäänsä tehdä historiaa, heidän on oltava elossa, tyydytettävä tarpeitaan ja tuotettava selviytymiskeinot. Ihmiset eivät toimi sattumanvaraisesti, vaan toistavat ympärillään olevia toimeentulotapoja. Selviytyminen määräytyy siis ympäristön asettamien ehtojen ymmärtämisessä ja muokkaa koko yhteiskunnan ja yksilöiden elämää.
Marx laajensi kapitalismin kritiikkinsä koskemaan ihmisen suhdetta luontoon. Marxin sosiaalipoliittisessa teoriassa tulee esille hänen käsityksensä yhteiskunnan ja luonnon erottamattomasta yhteydestä. Marx kirjoittaa:
Ihminen elää luonnosta. Tämä tarkoittaa: luonto on ihmisen ruumis, jonka kanssa hänen on pysyttävä jatkuvassa vuorovaikutuksessa elääkseen. Kun ihmisen fyysinen ja henkinen elämä on luonnon kanssa jatkuvassa vuorovaikutuksessa, merkitsee se vain ja ainoastaan sitä, että luonto on itsensä kanssa vuorovaikutuksessa. Sillä ihminen on osa luontoa.
Marxin mukaan kapitalistisessa yhteiskunnassa ihmisten sitoutuminen luontoon vääristyy omistamisen ja kaupallistamisen takia. Teollinen kapitalismi rikkoo tämän symbioottisen suhteen. Vieraantuminen luonnosta tulee esille luonnonvarojen riistona, ekosysteemien tuhoamisena ja ymmärryksen menettämisenä ihmisen asemasta elämän kiertokulussa.
Riistämistä vastustaessaan Marx paheksui sitä, miten toinen ihminen käyttää toisen työpanosta ja aikaa omaksi edukseen, mutta myös luonnon hyväksikäyttöä. Pääomassa Marx kirjoittaa:
Koko kapitalistisen maatalouden kehitys osoittaa ensinnäkin, kuinka maanviljelijää ryöstetään, ja toiseksi, kuinka maata ryöstetään. Siksi tuottavuuden lisääminen tarkoittaa myös etenemistä tuhon tiellä. Se on sen kestävän perustan tuhoamista, joka takaa hedelmällisyyden. Kapitalismiin perustuva tuotanto kehittää vain sellaista tekniikkaa, jonka avulla se voi yhdistää yhteiskunnan mitä erilaisimpia tuotantoprosesseja.
Engels syytti sektorisokeudesta jo vuosina 1500-1700 harjoitettua luonnontiedettä:
Luonnon jakaminen eri sektoreihin ja tapahtumiin ja erilaisten luontokohteiden ryhmitteleminen tiettyihin luokkiin sekä elävien olentojen ja niiden toimintaperiaatteiden tutkiminen ovat johtaneet jättimäiseen edistykseen... Mutta ne ovat myös johtaneet siihen, että olemme käsitelleet luonnon esineitä ja luonnonilmiöitä erillisinä, irrallaan toisistaan, suuresta kokonaisyhteisöstä irrotettuina. Heidän mielestään luonto ei ole muka liikkeessä, vaan lepotilassa, se ei muutu koko ajan vaan pysyy vakiona, luonto ei olisi elävä vaan kuollut.
Marx pohti Pääomassa myös sitä, että pääoma on niin välinpitämätön työläisten ja koko ihmiskunnan kohtalosta, että sen motto on "apres moi de deluge" - minun jälkeeni vedenpaisumus. Hän kirjoitti kaupunkiympäristön saastumisesta ja siitä aiheutuvista terveyshaitoista sekä maaperän hedelmällisyyden heikkenemisestä, metsien hupenemisesta ja aavikoitumisesta.
Marxin mukaan kapitalistinen maanvuokra- ja korkojärjestelmä on irrottanut maanomistajan maasta niin täysin, ettei hänen tarvitse edes tietää omaisuutensa sijaintia:
Kapitalismin harjoittaman maatalouden edistysaskeleet ovat sekä edistysaskeleita työläisten riistossa että maan riistossa. Viljely, jos se etenee luonnonvoimilla eikä sitä tietoisesti ohjata, jättää jälkeensä aavikot.
Marx oli vakuuttunut siitä, että toisin kuin muut olennot, ihminen voi olla tietoinen luonnonlaeista ja soveltaa niitä oikealla tavalla. Työ tarkoittaa ihmisen ja luonnon välistä prosessia, jossa ihminen toiminnallaan "suunnittelee, välittää ja ohjaa materiaalin vaihtoa itsensä ja luonnon välillä". Näin ihminen vaikuttaa luontoon itsensä ulkopuolella, ja kun hän muuttaa sitä, hän muuttaa samalla omaa luontoaan.
Kaupungistumisen nurjat seuraukset Marx näki samoin kuin nykytutkijat:
Kaupungistuminen häiritsee ainesten vaihtoa ihmisen ja maaperän välillä, ts. niiden maan ainesosien palaamista takaisin maahan, joita ihminen ravinnossaan ja vaatetuksessaan on kuluttanut, siis rikkoo pysyvän hedelmällisyyden ikuista ja luonnollista edellytystä… Lontoossa kapitalistinen talous ei osaa tehdä neljän miljoonan ihmisen ulosteille muuta kuin käyttää ne valtavin kustannuksin Thamesin saastuttamiseen.
Marxilla oli myös ratkaisu jätteiden vähentämiseen ja hyödyntämiseen:
Vain yhdistämällä kaupunki ja maaseutu voidaan poistaa nykyinen ilman, veden ja maan myrkyttyminen, vain siten nyt kaupungissa kituvat kansajoukot pääsevät siihen tilaan, että heidän ulostuksensa muuttuvat kasvien tuottajiksi, kun ne nyt ovat tautien aiheuttajia.
Marx huomautti, että kapitalismi pitää luontoa hyödynnettävänä resurssina eikä yhteisenä ekosysteeminä. Tämä irtautuminen johtuu taloudellisesta mallista, jossa voitto ja tuotanto menee ympäristön kestävyyden edelle. Tämän seurauksena luonnosta tulee jotain, jota voi hallita ja josta voidaan kaivaa ja katkoa mitä vain, ympäristö heikkenee ja harmonia menetetään. Kun ihminen on vieraantunut ympäristöstä, hän menettää yhteenkuulumisen tunteen luontoon ja ekologiseen tasapainoon ja elää hyväksikäytön kierteessä.
Ihmisen kolmas perusvaisto, lisääntyminen, on joutunut sivilisaation alkuhämärästä lähtien tarkan sääntelyn kohteeksi. Seksuaaliset tottumukset ja mielihalut ovat ihmisen vaistotoiminnassa se osa, jota on kaikkein helpoin ohjailla, ja jolla on kaikkein helpoin painostaa, liittyyhän niihin mielihyvän lisäksi joukkopainetta ja arvonantoa.
Karl Marx ja Friedrich Engels pitivät sekä perhettä ja yksityistä omaisuutta että valtion alkuperää saman kolikon eri puolina, yhden sosiaalisen konstruktion osina. Engels kirjoittaa:
Yksiavioinen perhe perustuu miehen valta-asemaan ja tarkoittaa lasten synnytystä kiistatta isän jälkeläisiksi. Koska yksiavioisuus syntyi taloudellisista syistä, katoaako se, kun nuo syyt poistuvat? Se ratkeaa, kun on kasvanut uusi sukupolvi, miessukupolvi, jolla ei ole koskaan elämässään ollut mahdollisuutta ostaa naisen antautumista rahalla tai muilla valtion varoilla, ja naissukupolvi, jonka ei ole koskaan tarvinnut antautua millään muulla motiivilla kuin todellisesta rakkaudesta miestä kohtaan tai kieltäytyä antautumasta rakkaalle taloudellisten seurausten pelosta. (1886)
Tuolloin yksiavioisuus ja perintöedut synnyttivät tiukan seksuaalisen moraalin. Perintö ei mennyt naiselle, vaan vain miehen tunnustamille lapsille. Isät löysivät puolisot tyttärilleen. Mies saneli naisen työn, seksuaalisuuden ja hedelmällisyyden. Avioliitto institutionalisoitiin ja siitä tuli ennen kaikkea vankka osa valtion vakautta ja järjestystä. Naimattomat perilliset hakeutuivat munkeiksi ja nunniksi. Biologisesta lisääntymisestä tuli työkalu luokkarakenteiden säilyttämiseksi.
Myös ranskalainen filosofi Michel Foucault käsitteli seksuaalisuutta sosiaalisena konstruktiona, jonka määrittelee yhteiskunta. Seksuaalisuus ei ole yksityinen asia,vaan sosiaalisesti rakennettu ja historiallisesti määrittynyt. Tämä tarkoittaa, että se mitä pidetään "luonnollisina" tai "normaaleina" seksuaalisina käyttäytymistapoina, haluina ja identiteetteinä, on itse asiassa tietyn historiallisen kontekstin ja yhteiskuntarakenteiden tuote, jonka päämäärä on säilyttää ja palvella olemassa olevia valtahierarkioita ja markkinoita. Foucault näkee modernin yhteiskunnan hyväksikäyttävän ihmisen seksuaalisuutta taloudellisen hyödyn ja kontrollin saamiseksi, ja lopulta muuttavan ihmisen perustavanlaatuisen kokemuksen manipuloinnin kohteeksi. Siinä missä aikaisempina vuosisatoina lisääntymistä säätelivät ja ohjasivat uskonnolliset oppineet jumalallisine rangaistuksineen, sitten valtiolliset johtajat lainsäädännöllään, 1900-luvulta lähtien taloudelliset voimat ovat ottaneet määräysvallan ja muokkaavat hyväksyttävänä pidettyä seksuaalisuutta. Prosessi on ollut niin hienovarainen, että ihmiset eivät huomaa, kuinka nämä standardit muokkaavat heidän käyttäytymistään ja jopa halujaan.
Kolmannesta ihmisen perusvaistosta, liikkeelle panevasta voimasta, on tullut taloudellisen hallinnan ja vallankäytön kohde. Tämä näkemys on linjassa psykopoliitikkojen Sigmund Freudin, Herbert Marcusen ja Wilhelm Reichin kirjoitusta kanssa. He myös pitivät seksuaalisuutta sosiaalisen ja taloudellisen kontrollin keinona ja valtiovallan ja talouselämän kehityksen moottorina.
Itävaltalaisen psykoanalyytikon Sigmund Freudin (1856.-.1939) mukaan totuus ihmisestä ja identiteetistä löytyy seksuaalisuudesta. Se on synnynnäinen voima kaikissa ihmisissä, joka muokkaa paitsi yksilön elämää myös yhteiskunnallista järjestystä. Kun Marx puhui synnynnäisistä vaistoista, Freud käytti sanaa "id" kuvaamaan ihmisen tiukasti tiedostamatonta psyykkeen rakennetta, perusvaistoja. Freudin sanojen mukaan egon eli ihmisen on oltava välittäjänä libidon eli perusvaiston luomien vaatimusten sekä superegon asettamien standardien välillä. Superego tarkoittaa yhteiskunnan moraalia, joka ”opitaan” vanhemmilta, auktoriteeteilta ja yhteiskunnassa sisäistetyistä ihanteista.
Saksalainen filosofi Herbert Marcuse (1898 – 1979) avaa kirjassaan ”Eros and Civilization” sortavan suvaitsevaisuuden käsitettä. Historiaa ei tule tutkia luokkataisteluna, vaan taisteluna inhimillisten vaistojen tukahduttamista vastaan. Hän väittää, kapitalismin estävän ihmistä pääsemästä ei-repressiiviseen yhteiskuntaan, "täysin erilaiseen olemisen kokemukseen, perustavanlaatuisesti erilaiseen ihmisen ja luonnon väliseen suhteeseen ja pohjimmiltaan erilaisiin eksistentiaalisiin suhteisiin".
Itävaltalainen lääkäri ja psykoanalyytikko Wilhelm Reich (1897-1957) kirjoitti fasismista massapsykologiana ja selvitti kirjassaan "Sexuality in the Cultural Struggle" sodan jälkeisen talousbuumin nuorille, minä sorron välineenä seksuaalisuutta käytetään. Perhe on välttämätön kapitalismin taloudelliselle rakenteelle, koska omistaja hyötyy perheyksiköstä vaimon palkattoman kotityön ja seuraavan sukupolven hoidon ansiosta. Sosiaalisen sorron dynamiikalle on tärkeä, että eri sosioekonomisilla ryhmillä on erilaisia asenteita seksiin sekä sen käytäntöihin ja psykososiaalisiin rakenteisiin ja uskomuksiin.
Freudia on verrattu Marxiin niin, että Freudin merkitys psykiatrialle on yhtä suuri kuin Marxin merkitys taloustieteelle. Molemmat käsittelivät samanlaisia kysymyksiä eri näkökulmista selittäessään ihmisen käyttäytymistä hallitsevia voimia. Freud korosti sisäistä psykologista dynamiikkaa, Marx ulkoisia ja sosiaalisia voimia.
Heidän työnsä on rinnakkaista, koska molemmat antoivat puitteet ymmärtää suuria, piilotettuja järjestelmiä, jotka vaikuttavat jokaisen elämään – olivatpa ne pään sisällä tai yhteiskunnassa. Foucault 50 vuotta myöhemmin yhdisti molempien väitteitä osoittamalla valtion järjestävän ja säätelevän seksuaalista käyttäytymistä kaupallisen massatuotannon hyväksi. Pitämällä seksuaalisuus näkyvänä mutta säädeltynä siitä tulee tukahdutettua ja kaupallisia valtarakenteita vahvistavia. Länsimaisissa yhteiskunnissa sanaa seksuaalisuus ei edes ollut olemassa sata vuotta sitten.
Marx olisi voinut olla melkoinen asiantuntija sekä libidon että valtion sääntelyn luomisessa. Kolmas perusvaisto tuotti hänelle itselleen kipeän ”mystisen ongelman”, kuten hän itse kuvasi kirjeessään Engelsille vuonna 1851. Australialainen sosiologian professori Anitra Nelson käsittelee tätä aihetta ironisessa näytelmämuotoon kirjoitetussa dokumentissaan 2009. Dokumentti kuvaa, kuinka jokapäiväiset ongelmat Marxin elämässä peilasivat ihanteellisten periaatteiden ja käytännön ristiriitaa ja miten paljon tuskaa sukupuolikysymykset lännessä tuottavat eikä sosialistinenkaan liike ottanut niitä käsiteltäväkseen. Ylevät tavoitteet, kuten tasa-arvo, törmäsivät pragmaattisiin ja arkisiin vaatimuksiin, ja jopa vallankumoukselliset miehet, jotka pyrkivät lopettamaan proletariaatin riiston, osoittautuivat itse inhimillisiksi, omine heikkouksineen ja ristiriitoineen.
Dokumentissaan Vallankumouksen palvelija Nelson tutki Karl Marxin ja perheen palvelijan Helene Demuthin (Lenchen) välistä suhdetta, ja siitä seuranneen Freddy Demuthin syntymään. 33-vuotias Marx, joka oli tuolloin neljän lapsen isä (joista kaksi oli jo kuollut), kirjoitti Engelsille tästä ”skandaalista” ja viittasi suunnitelmaan, johon odotti Engelsinkin osallistuvan. Freddyn syntymätodistuksessa lapsen isäksi merkittiin ”tuntematon”, mutta Engels, joka oli naimaton, otti virallisesti vastuun isyydestä. Poika annettiin kasvatettavaksi työläisperheeseen. Engels, tämä ”vallankumouksen ja vapauden profeetta”, vetosi ”viktoriaaniseen kunnioitukseen” estäessään edes Lencheniä tapaamasta poikaansa ennen kuin tämä oli jo täysikasvuinen mekaanikko.
Kirjailija Eleanor Marx, Karl Marxin Freddyä neljä vuotta nuorempi tytär, toimi Marxin henkilökohtaisena sihteerinä ja julkaisi myöhemmin perheen kirjeenvaihtoa, jossa käsiteltiin näitä tapahtumia. Eleanor ilmaisi myötätuntoaan Freddyn kohtalosta todeten, että tämä oli kokenut suurta epäoikeudenmukaisuutta elämänsä aikana. Vuonna 1896 Eleanor esitteli Freddyn Clara Zetkinille sosialistien kongressissa Lontoossa käyttäen hänestä nimitystä ”velipuoleni”. Tämä kuvasti Nelsonin mielestä, kuinka vallankumouksellinenkin liike yritti selvitä yksityiselämän ja poliittisten tavoitteidensa välillä. Ehkä raskaskin ratkaisu Marxille, sillä hänen vaimonsa Jenny oli samoihin aikoihin saanut vauvan, joka ei taaskaan ollut poika, kuten Marx olisi toivonut.
Marxin vaimo Jenny Marx viittasi samaan ajanjaksoon omissa muisteluissaan vaikeiden huolien sarjana. Jennyn elämäkerran kirjoittajan Heinz Frederick Petersin mukaan "Jenny hyväksyi hiljaa ”menage à triosin”. Jenny tiesi, mutta ei halua tietää. Jo silloin kun Jenny tuli raskaaksi, hän vieraili elokuussa 1850 rikkaan sukulaisen luona Hollannissa, Lion Philipsin luona – mutta tämä torjui rahapyynnöt ja neuvoi, että hänen miehensä löytäisi tarvittaessa töitä Amerikasta.
Lenchen oli yhdeksänvuotiaana tullut vaikeiden kotiolojensa takia apulaiseksi Jennyn kotiin Trierissä ja omistautui Marxin perheelle koko elämänsä ajan. Jennyn ja Marxin vanhemmat olivat ystäviä ja kun nuoret vastoin molempien perheiden tahtoa menivät salaa kihloin, oli Lenchen oletettavasti toiminut viestinviejänä. Keväällä 1845 Jennyn äiti lähetti Lenchen Belgiaan auttamaan tytärtään kahden pienen lapsen kanssa ja Lenchen muutti 40 vuoden ajan heidän kanssaan maasta toiseen.
Ystävät kutsuivat Lencheä "perheen sieluksi", "lasten toiseksi äidiksi". Hänellä oli ”vahva kova tahto", "se, mitä hän piti tarpeellisena, se tehtiin". Asianajaja Karl Liebknechtin mukaan Jennyllä oli valtaa, mutta Lenchellä "diktatuuri". Marx ”alistui kuin karitsa tälle diktatuurille". Lenchen osasi niin hyvin puhua Marxin kanssa, että perheenjäsenet pyysivät hänet sanansaattajaksi, kun Marxin luo "myrskyävään leijonan luolaan” kukaan muu ei uskaltanut astua. Tämä kaikki ei kuitenkaan suojellut häntä synnytyksen sosiaalisilta seurauksilta tai valta-asemien epätasapainolta, jotka tulivat esille siinä, miten hänen ja Marxin välinen suhde käsiteltiin.
Aviottoman lapsen paljastuminen olisi voinut tuhota Marxin uskottavuuden vallankumouksellisena johtajana. Tässä valossa Marxin päätös suojella perheensä mainetta ”skandaalilta”, vaikka se tarkoittikin Lenchenin ja Freddyn oikeuksien polkemista, ei heijastanut hänen omaa luokkatietoisuuttaan vaan viktoriaanisen ajan moraalisia vaatimuksia.(Anitra Nelson)
Marx pohti paljon ihmisen henkistä kehittymistä. Hän päätteli, että kun tuotanto kohoaan tekniikan avulla, vaikuttaa tekniikan tuoma kehitys myös ihmisen henkiseen kehitykseen. Alkukantainen, alhaisimman tason yhteiskunta on "eläimellinen”, sanoo Marx:
Ihminen erottuu pässistä vain, koska ihmisellä on vaiston lisäksi tietoisuus. Mitä kehittyneempi yhteiskunta on, sitä paremmin ihminen oppii tiedostamaan vaistonsa ja kehittyy itsekin.
Ihminen kykenee "rakentamaan kennot päässään ennen kuin hän rakentaa ne vahasta", kirjoitti Marx kuvaillessaan ihmisen kehitystä eläinten vaistotoimintoihin verrattuna. Ihmiset suunnittelevat ja käsittävät toimintansa ennen niiden toteuttamista. Työ ei ole vain fyysistä; se on prosessi, jossa visioidaan, suunnitellaan ja ajatellaan abstraktisti ennen toimimista. Tämä mielikuvituskyky antaa ihmisille mahdollisuuden ylittää perusvaistonsa ja olla luova.
Mitä kehittyneempi yhteiskunta on, sitä vähemmän aikaa täytyy käyttää ruoan ja asunnon tuottamiseen, fyysiseen työhön, ja sitä enemmän ihminen itse voi kehittyä ja oppia tiedostamaan elämää. Marxin mukaanhan materialistinen historiankäsitys tarkoittaa, että tietoisuus ei määrää elämää, vaan elämä määrää tietoisuuden. Teknologia ei ainoastaan muuta tavaroiden tuotantoa, vaan myös muotoilee uudelleen sitä tapaa, jolla ihmiset ajattelevat, ovat vuorovaikutuksessa ja ymmärtävät maailmaa.
Marx piti teknologista edistystä kaksiteräisenä miekkana. Teknologialla on potentiaalia vaikuttaa ihmisten tietoisuuden ja älyllisen kehitykseen, mutta kapitalistisissa rakenteissa tekniikka johtaa uusiin vieraantumisen ja riiston muotoihin. Kapitalismissa tämä kehityspotentiaali on vääristynyt. Syrjäytyminen, jota palkkansa edestä työtä tekevät kokevat johtuu siitä, että he eivät itse tarvitse sitä mitä tuottavat eivätkä itse ole mukana luovassa prosessissa. Ihmiset pelkistetään Marxin vertausta käyttäen "koneen hampaiksi".
Perimmiltään ihminen ei ole vain passiivinen ympäristönsä vastaanottaja vaan osallistuu aktiivisesti ympäristöön ja muuttaa sitä luovuudellaan. Marx piti ihmisen itsenäisyyttä, itsensä toteuttamista ja yksilöllisyyden oivaltamista elämän keskeisinä tekijöinä, työ on vain keino tämän tarkoituksen toteutumiseen. Omakohtaiset kokemukset ja luovuus on tavoite, ei pelkkä työlle ja tuotannolle omistettu elämä. Siksi "vapauden valtakunnan" tulisi olla myös hallitusten toiminnan tavoite. Marx kirjoittaa.
Ihminen voi olla itsenäinen vain, kun hänen suhteensa maailmaan ihmisenä on inhimillinen. Kun hän näkee, kuulee, haistaa, maistaa, tuntee, ajattelee, tarkkailee, haluaa, toimii, rakastaa, lyhyesti sanottuna: vahvistaa ja tuo selvästi esiin kaikki aistit, jotka muodostavat hänen itsensä. Silloin hän ei ole vain vapaa jostain, vaan vapaa johonkin.
Marx uskoi, että silloin kun ihminen toteuttaa itseään, hän on täydellisessä yhteydessä myös lähimmäistensä ja luonnon kanssa. Kuluttaminen lisää ihmisen vieraantumista myös itsestään. Ajatus "syrjäytymisestä" laajeni käsittämään irtautumista jopa kosmisesta järjestyksestä. Marx vertasi tuotantoa ja kulutusta uskontoon:
Mitä enemmän työläinen tekee työtä, sitä mahtavammaksi tulee vieras, esineellinen maailma, jonka hän näin tekee ympärilleen. Sitä köyhemmäksi tulee hän itse, hänen sisäinen maailmansa. Sitä vähemmän se kuuluu hänelle. Uskonnossa toimii sama periaate kuin tuotantoelämässä. Mitä enemmän ihminen panee toivoaan Jumalaan, sitä vähemmän hän toivoo itsestään. Työläinen kuluttaa koko elämänsä tuottaakseen esineitä, mutta sitten elämä ei enää kuulukaan hänelle vaan esineelle. Mitä enemmän työläinen raataa sitä tyhjemmäksi hän tulee. Vieraantuminen ei näy yksin työntuloksena vaan itse työssä... ja elämä itse alkaa näyttää vain elämisen välineeltä. Myydessään itseään ja aikaansa työnantajalle, ihminen alkaa tuntea itsensä erilliseksi ja ulkopuoliseksi siinä mitä hän tekee. Kun työläinen valmistaa tavaraa palkkaa vastaan, hän muuttuu itse tavaraksi.
Marx näki evoluution dialektisena prosessina, jossa tieteellä ja ihmisen tietoisella toiminnalla on keskeinen rooli, vastakohtien yhteys on dialektiikan ydin. Ihminen on vasta tietoisuuden kehityksen alkutaipaleella. Dialektisen materialistisen realismin mukaan ulkomaailma on materiaalia ja henki materian pitkälle kehittynyt ominaisuus. Mitä enemmän tiede kehittyy, sitä lähemmäksi ihmiskunta pääsee maailman ydintä. Koska kaikki todellisuuden maailmassa on liikkeessä, täytyy myös logiikan heijastaa tätä liikettä. Muodollinen logiikka ei hänen mukaansa pysty siihen, vain dialektinen logiikka.
Marxin mukaan vieraantuminen luonnosta heijastaa vieraantumista itsestä ja muista, sillä kaikki on yhteydessä ihmisen ja ympäristön väliseen "aineenvaihduntaan". Universumi on syvästi yhtenäinen järjestelmä. Vieraantuminen ei tarkoita vain ihmisen tilaa, vaan kaiken sen katkeamista mikä yhdistää aineen ja elämän.
Nykyinen kvanttifysiikka tarjoaa kehyksen maailmankaikkeuden ymmärtämiselle syvästi tällaisena toisiinsa liittyvänä järjestelmänä. Ajatus siitä, että mikään ei synny sattumalta ja että kaikki on osa suurempaa, toisiinsa liittyvää verkostoa, viittaa universumiin, jossa kaikki on dynaamisesti yhteydessä. Kaikki mikä on, kuuluu yhteiseen verkkoon ja kaikki muuttavat jatkuvasti mosaiikkimaista universumia. Ajatus "jatkuvan kehityksen spiraalista" kuvastaa kasvun ja kehityksen dynamiikkaa. Jokaisen yksilön kehitys on osa suurempaa, jatkuvasti kehittyvää järjestelmää – mukaan lukien ekosysteemit, yhteiskunta ja kosmos, sillä jokaisen yksilön tietoisuudessa on fragmentti suuremmasta universumista, yhteinen tietoisuus, joka yhdistää kaikki.
Vaikka kvanttifysiikan tieteelliset oivallukset kehittyivät vuosikymmeniä myöhemmin, voidaan vetää analogioita marxilaisen filosofian ja kvanttiteorian seuraamusten välille. Marxin dialektinen materialismi olettaa, että aineellinen maailma, ei ideat, on todellisuuden perusta. Kvanttiteoriassa puhutaan määrittämättömyydestä, mikä tukee aineellisen todellisuuden dialektista ymmärtämistä, ja se on linjassa Marxin prosessien kanssa. Marxilaisessa ajattelussa ilmiöt ovat yhteydessä toisiinsa ja ymmärretään parhaiten osana kokonaisuutta. Samoin kvanttifysiikka korostaa takertuvuutta ja epäpaikallisuutta, jossa hiukkaset ovat syvästi yhteydessä toisiinsa ylittäen jopa klassiset rajat. Tämä vastaa Marxin kokonaisvaltaista lähestymistapaa sosiaalisten ja aineellisten suhteiden ymmärtämiseen.
Kvanttifysiikkojen tutkimukset osoittavat, että kun ihminen syntyy, on hän osa suurempaa järjestelmää jatkuvan kehityksen spiraalissa. Jokainen kuuluu ekojärjestelmään ja muodostaa jo itsessään sosiaalisen järjestelmän. Näiden yläpuolella on suurempi järjestelmä, biosfääri, koko kosmos. Jokaisen ihmisen tajunnassa asuu pala kokonaista universumia, yhteistä tajuntaa.
Kun kvanttifysiikka osoittaa kehyksen maailmankaikkeuden ymmärtämiselle syvästi toisiinsa liittyvänä järjestelmänä se haastaa myös modernissa yhteiskunnassa edistettävän individualistisen ajattelutavan. Se tarjoaa uusia näkemyksiä olemassaolon luonteesta, syrjäytymisestä ja mahdollisuuksista henkilökohtaiseen ja kollektiiviseen kasvuun. Marx kirjoittaa:
Jotta maailma ei hajoaisi toisistaan erillisiksi osiksi, on kutakin osaa tarkasteltava alun perin jostakin muista syntyneenä, niiden kehityksen ja vuorovaikutuksen tuotteena, jolloin ihmisen tutkiminen edellyttää sen luonnon tutkimista, missä hän on kehittynyt, sen historiallisen ja sosiaalisen elämän tuntemista mitä kohti hän on suuntautumassa muuntautumisessaan. Ihminen on kaikkia luonnonvoimia sisään ja ulos hengittävä olento, luonto on hänen ruumiinsa, jonka kanssa hänen on pysyttävä jatkuvassa prosessissa.
Kiinnostavasti Karl Marx oli valinnut vuonna 1841 väitöskirjansa aiheeksi Demokritoksen ja Parmenideksen edeltäjän Epikuroksen filosofisen ajattelun eron, vaikka kvanttifysiikasta ei vielä ollut tietoakaan. Marx keskittyi antiikin filosofisiin keskusteluihin todellisuuden luonteesta ja miten atomistinen ajattelutapa eroaa holistisesta lähestymistavasta. Häntä kiinnosti antiikin päätelmistä esiin noussut ”henkinen aurinkojärjestelmä” (spiritual solar system). Mikä merkitys on kokonaisuudella ja mikä merkitys yksilöllä elämän muotoutumisessa. Jos jonkun ajattelu pohjaa atomiin niin myös hänen tapansa käsitellä tietoa on atomistinen, ei kokonaisvaltainen.
Uusin fysiikka on osoittanut Parmenideksen kannan oikeaksi: kukaan ei vaikuta yksin irrallaan muista, objektiivista ja kaikesta riippumatonta atomia ei ole olemassa. 1927. Kun se tehtiin, uusi kvanttimekaniikan teoria oli täysin heikentänyt perustan, jolla ymmärrämme materiaalista maailmaa. Tuttu ja intuitiivisesti houkutteleva kuvaus atomista pienenä aurinkokuntana, jossa elektronit kiertävät atomin ydintä, ei ollut enää tyydyttävä.Ei ole myöskään jotain siellä jossakin, joka määräisi. Kun sanotaan Isä, Poika ja Pyhä Henki tarkoittaa se, että kehitys syntyy näiden suhteesta. Ihmisen tietoisuus ja maailman kehityskin ovat yhteydessä tosiinsa. Ei ihme, että Marxin ystävä Engels puhui Marxin hautajaisissa:
Mutta jokaisella alalla, jota Marx tutki - ja hän tutki hyvin monia aloja, ei yhtään pinnallisesti - kaikilla aloilla, jopa matematiikan alalla, hän teki itsenäisiä löytöjä. Tiede oli Marxille historiallisesti dynaaminen, vallankumouksellinen voima. Kuinka suurella ilolla hän toivottikin tervetulleeksi uuden löydön jossain teoreettisessa tieteessä, jonka käytännön soveltamista oli ehkä vielä täysin mahdotonta kuvitella... Hän seurasi esimerkiksi tiiviisti sähköalan löytöjen kehitystä ja viime aikoina Marcel Deprezin löytöjä.
Albert Einsteinin johdolla työskennellyt kvanttifyysikko ja filosofi David Bohm käyttää käsitettä "fragmentoituminen", ja näkee siinä samaistumista Marxin näkemykseen kapitalististen järjestelmien vieraantumista aiheuttaviin vaikutuksiin:
Meidän on tultava tietoisiksi siitä tosiseikasta, että emme ole vain katselijoita, vaan myös vaikuttajia elämän näyttämöllä. Ei ole objektiivista, ihmisestä riippumatonta luontoa. Todellisuuden perussubstanssi ei ole henkeä (idealismi) eikä ainetta (materialismi) eikä näitä molempia yhdessäkään (dualismi), vaan eräänlaista neutraalia perustaa samanaikaisesti sekä aineen että hengen takana. (David Bohm 1992)
Lisääntymisvaisto on yhtä voimakas vaistonvarainen tarve kuin ravinnon hankkiminen ja suojan etsiminen. Jos sukupuoliyhdyntä olisi vapaaehtoinen toiminta, ihminen olisi lajina kuollut sukupuuttoon jo aikoja sitten – niin vaativaksi, likaiseksi ja vaaralliseksi siittäminen ja uuden ihmisen kasvattaminen on tehty sivistyksen alkuhämäristä alkaen. Nykyisessä taloudellista hyötyä tavoittelevassa markkinataloudessa omistaminen ja kulutus ovat koko järjestelmän liikkeellepaneva voima, joka etsii jatkuvasti uusia markkinoita. Tässä ajassa markkinat muodostuvat nautinnoista. Ihmisen muovautuvaisuutta ja joustavuutta käytetään häikäilemättä hyväksi yritettäessä kasvattaa globaaleja markkinoita.
Maailmanmainetta niittänyt ranskalainen filosofi Michel Foucault kysyy, miten seksuaalisuudesta on voitu tuottaa yhteiskunnallisen vallankäytön väline? Vaikka näyttää siltä, että seksuaalisuudesta puhutaan avoimesti, sitä samalla säädellään ja kaupallistetaan, jolloin intiimit ihmistoiveet muutetaan kulutustuotteiksi. Pitämällä seksuaalisuutta jatkuvasti julkisen keskustelun kohteena ja esillä mainonnassa, viihteessä, populaarikulttuurissa ja mediassa yhteiskunta kaupallistaa sen, muuttaen seksuaalisuuden joksikin, mitä voi ostaa, myydä ja kuluttaa. Länsimaisissa yhteiskunnissa ei edes sanaa seksuaalisuus ollut olemassa vielä vuosisata sitten. Foucault’n "repressiohypoteesi" tarkoittaa intiimin suhteen hallitsemista ja tukahduttamista hienovaraisilla mutta läpitunkevilla sosiaalisen ja taloudellisen kontrollin muodoilla.
Foucault puhuu myös nykyisestä kuluttujakehosta. Hänen mukaansa länsimaisessa yhteiskunnassa ohjaillaan kansalaisten ulkonäköä, nautintoja, haluja sekä seksuaalista toimintaa kulutuskulttuurin ylläpitämiseksi. Kuluttajakeho etsii aina itsensä kehittämistä ja hyväksyntää. Kun ihmiset harjoittavat harkittua, kulutusvetoista seksuaalista käyttäytymistä, joka on linjassa markkinoiden laajempien tavoitteiden kanssa, ovat he joutuneet huomaamattaan taloudellisen hallinnan ja vallankäytön kohteiksi. Talouselämä on vääristänyt ihmisen seksuaalisen halun omiin tarpeisiinsa. Kapitalismi muuttaa muutkin perustarpeet kaupallisiksi hyötymällä niiden tyydyttämisestä ja luomalla keinotekoista niukkuutta.
Kun 1900-luvulla seksuaalisuus erotettiin lisääntymisestä e-pillerin tultua markkinoille, alkoi Foucault’n sanoin biologisen modernisaation aalto. Kehitettiin asioita kuten raskaudenesto ja keinosynnytys. Tällä vuosituhannella seksuaalisuutta erotetaan myös lasten hoivaamisesta ja kasvatuksesta, jotta ihminen olisi mahdollisimman vapaa. Jos viktoriaanisessa Englannissa moraali ahdisti ja sitoi ihmisiä, eletään nytkin hullua vuosituhatta, puhutaan avainlapsista, ”cereal packet families”.
Biopoliittista seksuaalikasvatusta perustellaan sillä, että ihminen olisi tuottoisampi, tyytyväisempi ja elää intensiivisemmin, jos hänellä on vapaus seksuaalisuuden etsimiseen ja muuhun optimaaliseen fyysiseen tyydytykseen. Seksistä saa etsiä lohdutusta, vaikutusta, rentoutusta, ajankulua.
Ne, jotka jakavat seksuaalista tietoa, ovat vallan käyttäjiä. (Michel Foucault 1998)
Ystävyys- ja sukulaissuhteet ilmenevät tänä päivänä melko samalla lailla kuin ikiaikoina. Ystävyydessä on kyse välittämisestä, yhteisistä kiinnostuksen kohteista ja lojaalisuudesta. Sisarussuhteissakaan on tuskin tapahtunut merkittäviä mullistuksia, sillä yhteiset kokemukset kuuluvat edelleen sisarusten keskinäiseen dynamiikkaan. Mutta parisuhde on kokenut merkittävän mullistuksen romanttisen rakkauden noustua arvoon arvaamattomaan.
Sosiologi Kitti Suoranta pitää erityisesti romanttisen rakkauden kaipuuta ideologisena tarinana – kapitalismi, Disney, kuluttaminen. Keneltäkään ei saa jäädä huomaamatta, että aina voi kokea vielä vähän suuremman romanssin ja nauttia paljon enemmän. Ja sitähän jatkuvan kasvun globaali kulutuskulttuuri meille lupaa.
Eniten romanttisen rakkauden etsintään ja palvontaan on vaikuttanut kaupallinen media – mainokset, brändit, televisio-ohjelmat, julkkisparien haastattelut. Romanttiset komediat työntyvät alitajuntaan. Mainonnalla muokataan ihmisen käsitystä itsestään ja toisista sekä siitä, mitä hän pitää toivottavana ja normaalina. Yhä useammat ihmiset saattavat kysyä: miksi rakkaus myy hyvin? Kulutuskulttuuri käyttää seksuaalista kuvastoa ja ihanteita taloudellisen käyttäytymisen ohjaamiseen.
Ajatus romanttisesta rakkaudesta lähti liikkeelle, kun sen havaittiin lisäävän ihmisen haavoittuvuutta. Epätoivoinen ihminen yrittää etsiä uutta ja lohduttaa itseään kuluttamalla.
Mainoslauseet ja -kuvat pyrkivät vakuuttamaan siihen epävarmaan osaan jokaista, joka haluaa ostaa itselleen rakkautta. Rakkaudesta on tullut väline ja se on saanut hyödykkeen tunnusmerkkejä, ikään kuin se olisi tuote. Rakkauden pitäisi tuntua aina uudelta, kiehtovalta, jännittävältä, kuin hyvältä tarjoukselta tai uuden paketin avaamiselta. (futurologi Perttu Pölönen 2020)
Rakkauden ihannointi on sopusoinnussa kapitalististen tavoitteiden kanssa, jolloin rakkaudesta ja halusta tulee osa jatkuvaa kuluttajan täyttymyksen etsintää. Kaupalliset tahot loistavat pariutumismarkkinoilla.
Kulutuskulttuurin keskiössä on seksuaalisuus. Erityisesti ihminen kuluttaa, kun hän valmistaa itseään haluttavaksi. Mikään ei ole sen parempaa bisnestä kuin asettaa ihmisille mahdoton tavoite ja uskotella, että ostamalla sitä ja tätä tuo tavoite on mahdollista saavuttaa. (toimittaja Niklas Storås, hs talousliite 18.6.2022)
Kaupallinen mainonta ja propaganda ovat ymmärtäneet halun elinvoimaisuuden. Halu ei ole itsessään millään tapaa edistyksellinen, vapauttava tai onnellisuutta luova voimajohto, mutta halujen hyödyntäminen on keskeinen osa markkinatalouden vallankäyttöä. Kun suggestio tarkoittaa henkilön ajatusten ja käyttäytymisen muuttamista juurruttamalla jokin ajatus kohdehenkilön päähän, nykyään tuo suggestio, juurrutettu ajatus, on nautinnon välttämättömyys. Oppaissa väitetään, mitä enemmän nautit sitä paremmin voit.
Tällaiset väitteet pohjautuvat mekanistiseen ihmiskuvaan. Ikään kuin nautinto syntyisi oikeaoppisista teknisistä suorituksista. Kun teemme nautinnon tavoittelusta olemassaolon päämäärän, heitämme samalla hyvästit vapaudelle. Oikeus nautintoon muuttuu velvollisuudeksi nauttia. Seksuaalinen vapautuminen on ohjattua toimintaa, joka perustuu tietynlaisiin arvoihin ja maailmankatsomuksiin. Nautintokeskeisen ajattelutavan takaa pilkottavat yksilöön ankkuroituva ihmiskäsitys ja kulutukseen ankkuroituva elämänmuoto. (sosiologi Marika Haatajan väitöskirja Ohjattuja seksuaalisia nautintoja. Kirja Ihmisiä nautintojen ajassa Gaudeamus 2022)
Kun synnynnäinen vaisto julistetaan suurimmaksi nautinnon lähteeksi ja haluksi, halu muuttuu ahneudeksi - ahneudeksi niin tavaraan, valtaan, suosioon kuin seksiin. Manipuloinnin avainsana on nautinto. Kapitalistisessa järjestelmään ei pärjää ilman ahneutta. Omistaminen ja kuluttaminen ovat järjestelmän liikkeellepanevia voimia. Ei ole enää uskonnollisia sääntöjä, ei patriarkaalisia määräyksiä, ei romanttisia kartanotapaamisia.
Maailman seksuaaliterveysjärjestö vaati, että nautinto tulee näkyvämmin lainsäädännössä, terveydenhuollossa ja seksuaalikasvatuksessa. Järjestö muistuttaa, että nautinnollinen ja turvallinen seksielämä on jokaisen perusoikeus. (World Association for Sexual Health 2019)
Jos seksuaalisuuteen vaikutti aikanaan kielto, häpeä, ujous, nyt vallan ovat ottaneet kulutusmekanismit. Lähes 50 vuodessa on kaikki pyyhitty ja ainoastaan ahneus jäänyt. Näin markkinatalous saa onnistuneesti otettua yksilön haltuunsa, sosialisoitua kansalaisen. Kapitalismi länsimaisen yhteiskunnan tässä vaiheessa on muuttanut seksuaalisen halun myyntikelpoiseksi hyödykkeeksi. Halun kaupallistaminen muuttaa suhteet transaktioiksi.
Seksissä pätevät palkkatyön ja vaihdannan säännöt. Kapitalistinen järjestelmähän romahtaisi välittömästi, jos ihmiset huolehtivat yhdessä jokapäiväisistä tarpeistaan ja tulisivat toimeen sillä, mitä heillä on. Seksuaalisesti vapautunutkin ihminen saattaa näytellä huomaamattaan valmiiksi käsikirjoitettua roolia. Kun "rakkausammattilaiselta" Sami Kuroselta kysyttiin, onko rakkaus muuttunut kertakäyttöiseksi, hän vastasi:
Kun ihmisten vaihtoehtojen määrä kasvaa, niin pitkäjänteisyys vähenee. On vain helppo swaipata seuraava, jos ensimmäiset treffit eivät tunnu hyvältä… kun molemmat tajuavat, että kaikki kortit on katsottu ja jäljellä on vain ajanhaaskausta, on paras erota. (hs 18.6.2022)
Kuronen myöntää olevansa osa jotain koneistoa, joka luo vastapainoa vaikeisiin aikoihin tarjoamalla sitä, mitä nautinnoksi kutsutaan. Eroottiset tarinat ja Tempparit lohduttavat ”kaiken paskan keskellä” samoin kuin lohtusyöminen ja lohtushoppailu. Tämä kulutusyhteiskunnan tavoite, sillä kuluttajiahan on aina sitä enemmän mitä useammin ihmiset vaihtavat partneria, asuvat yksin tai kyllästyvät vanhaan. Puhutaan kalkulaatioseksistä, itsensä etsimisestä, jopa seksin diktatuurista, seksuaalisesta pakkotaloudesta
Seksuaalisesta kokemuksesta on muodostunut enemmän taloudellisen kulttuurin tuote kuin osa ihmisen identiteettiä. Sopeutuvaisuutensa sumentamana ihminen on hyväksynyt talouselämää hyödyntävän seksuaalisen käyttäytymisen, sillä yhteiskunta on luonut ja luo yhä niitä tapoja, joilla ihmiset toteuttavat seksuaalisia tarpeitaan talouselämän eduksi. (Rita Liljeström, 1975)
Ruotsalainen sosiologi Rita Liljeström käyttää nykyisestä historiallisesta jaksosta käsitettä ”eroottinen sota" kuvaamaan sitä, kuinka seksuaalinen stimulaatio on kaikkialla läsnä ja kohdistuu jokaiseen nimettömästi. Mainosmarkkinat ovat oppineet käyttämään hyväkseen jotain, vaikka merkityksetöntäkin, valtiovallan ohjenuoraa myynnin edistämiseksi. Miten saada ihmiset työskentelemään ja ostamaan yhä enemmän? Kulutusystävällisen seksin palvontaan on saatu mukaan myös poliitikot ja lääkärit. Lääkärit kehottavat pitämään seksilomia stressin välttämiseksi. Poliitikot sietävät ehkäisyvälineiden mainoksia makkaramainosten rinnalla bussipysäkillä.
Seksuaalisessa pakkotaloudessa ihmiset eivät toimi vaistomaisesti eivätkä reagoi luonteeseensa kuuluvin hermoärsykkein. Luonnollisuus ja spontaanisuus on julistettu maalaismaiseksi ja sivistymättömäksi. Onhan luonnollinen persoonallisuus uhka hallitsevan järjestelmän jatkuvan kasvun ideologialle. Kulutuksen kasvun kannalta on hyödyllistä, että ihmiset tarkkailevat toisiaan opituilla mekanismeilla, etsivät toisistaan sellaisia piirteitä, joita heitä on opetettu etsimään ja näyttelevät toistensa edessä televisiosta oppimansa rakkauden eleet.
Pyydän anteeksi nuoruuden seuralaisilta, koska olin sängyssä pääosin elokuvien mallin mukaan - niin sanotusti lahna joka voihki oikeissa kohdissa. (toimittaja Sanna Kiiski 2020)
Amerikkalainen naisasianainen Betty Friedan (1921-2006) osoitti seksuaalisuuden korostamisen Yhdysvalloissa toisen maailmansodan jälkeen johtuvan tarpeesta sivuuttaa kiusalliset valtiolliset tosiasiat:
Se täytti tyhjiön sellaisten ihmisten ajatuksissa ja pyrkimyksissä, joille Jumala, isänmaa tai pankkitili eivät enää tarjonneet riittävästi virikkeitä, ja jotka eivät jaksaneet tuntea olevansa vastuussa lynkkauksista keskitysleireissä tai Intian ja Afrikan nälkää näkevistä lapsista. Se tarjosi miellyttävän mahdollisuuden olla ajattelematta levottomuutta herättäviä ongelmia, jotka saattoivat pilata pihvien, autojen, väritelevision ja uima-altaiden suoman nautinnon. Se salli meidän unohtaa suuren maailman huutavat ongelmat ja keskittyä omiin henkilökohtaisiin iloihimme. (psykologi Betty Friedan 1973)
Viranomaisten ei tarvinnut pelätä työläisten kapinoimista edes työ- ja palkkaolosuhteista, kun seksiviihdettä tarjottiin loputtomasti. Sanotaan, että mielihyvänsä perässä juokseva ihminen ei nouse barrikadeille. Hän ei myöskään lähde protestoimaan yhteiskunnan rakenteita vastaan. Tällainen ihminen on passiivinen, nöyrä ja ennen kaikkea mukavuudenhaluinen. Mitä enemmän ihmiset keskittyvät seksiin sitä vähemmän tarvitsee pelätä kritiikkiä vallitsevaa tuotanto- ja omistusrakennetta kohtaan. He ostavat ja kuluttavat. Kun halut, odotukset ja pettymykset keskitetään sukuelinten alueelle, voidaan taas hetkeksi unohtaa yhteiskunnan syvällä piilevät ongelmat.
Myös Neuvosto-Venäjällä valtio oli kiinnittänyt 1920-luvulla huomiota lisääntymisviettiin. Sen ensimmäinen johtaja Lenin kirjoitti valtion strategiaan sopivasta seksuaalielämästä:
Sukupuolinen rakkaus on vain yhteiskunnallisten suhteiden jatke. Uuden yhteiskunnan luomiseksi perinteiset arvot on muutettava. Vallankumoukseen on kuuluttava myös kansalaisten intiimielämä: Rakkaus on koko yhteiskunnan asia. (juristi Vladimir Ilyich Ulyanov 1915)
Seksi ja rakkaus olisivat hänen mukaansa silloin vapaita, kun niiden perusta on puhtaasti biologinen. Seksuaalivietti tulee tyydyttää ilman tunteilua samaan tapaan kuin nälän tunne ja jano. Neuvostovenäjällä puhuttiin niin kutsutusta vesilasiteoriasta: Ihmisten tulee olla huojentuneita, jotta he voivat keskittää energiansa yhteiskunnalliseen muutokseen. Seksuaalista pidättyväisyyttä pidettiin pikkuporvarillisena höpinänä.
Nykyajan kapitalismi on keksinyt taas uusia menetelmiä lisääntymisvaiston järjestelyssä lyhytjänteisten voittojensa saavuttamiseksi yhteiskunnassa. Miksi metoo, queer ja intersectionalisuus ovat valtavan hypetyksen keskiössä?
Mitä enemmän sosiaaliset suhteet yksilöllistyvät sitä välttämättömämmäksi käy byrokraattisesti järjestetty sääntely ja syrjäytyneemmäksi ihminen tuntee itsensä omien toiveidensa kanssa. Kulutuskulttuuri paisuu ja valtiollisesti tuotetut palvelut lisääntyvät kontrolloimaan ja individualisoituneita ihmisiä.
Puhe autonomisesta, itseohjautuvasta ja itseään hallitsevasta yksilöstä on osa modernia retoriikkaa, jolla verhotaan vallan ja manipuloinnin tekniikoita, jotka ovat paljon aiempaa peitellympiä ja siten tehokkaampia. (Tapio Puolimatka 1996)
Karl Marx ja Friedrich Engels pitivät perhettä ja yksityistä omaisuutta sekä valtion alkuperää saman kolikon eri puolina. He visioivat maailmasta, jossa valtio ja perinteiset perherakenteet "kuihtuvat" luokkajaon poistuttua. Marx uskoi, että kommuunijärjestelmä antaa kansalle takaisin ne valtuudet, jotka "valtioksi kutsuttu loinen" oli siltä vienyt ja joka elää yhteiskunnan kustannuksella ja pidättää sen vapaata kehitystä.
Kirjoituksissaan Marx korosti myös jokaisen "historiallisen ajanjakson" omalaatuisuutta ja siksi kieltäytyi kirjoittamasta ”ruokareseptejä” tulevaisuudelle. Mikä olisi Marxin sanoma tälle päivälle?
Marxin mukaan kapitalistinen valtio on äärettömän tehokas tyydyttäessään ihmisten materiaalisia tarpeita. Kapitalistisen valtion jälkeen ei tule uutta taloudellista yhteiskuntamuodostumaa, vaan päinvastoin, ”kaiken talouden tuolla puolen oleva tila”, väistämättömästi ylenpalttisuuden yhteiskunta. Yltäkylläisyyden yhteiskunnassa ihminen tekee työtä muutaman tunnin päivässä. Muun ajan hän voi ”kalastaa, ratsastaa ja filosofoida”. Tällöin ihminen ei vieraannu työstään eikä työnsä tuloksista. Hän ei vieraannu myöskään läheisistään eikä itsestään, koska hän on itse osa työtä ja sen tuloksia.
Jos Marxin visio valtiottomasta, luokattomasta yhteiskunnasta olisi toteutunut, puhuttaisiin enemmän kommuuneista, nykykielellä ekokylistä, yhteisöllisistä asuinjärjestelyistä, omavaraisista yhteisöistä ja intentionaalisista ja henkisistä yhteisöistä. Näitä vaihtoehtoisia elämänmalleja on jo perustettu joka puolelle maailmaa.
Ajatus ekokylistä nykyaikaisina ratkaisuina kommuuneista sopii hyvin yhteen Marxin visioinnin kanssa. Nämä yhteisöt edistävät resurssien ja tuotantovälineiden yhteisomistusta, keskinäistä vastuuta ja apua ekologisen suunnittelun ja kestävien käytäntöjen lisäksi. Yhteisöissä pyritään tasa-arvoiseen sosiaaliseen vuorovaikutukseen haastamalla myös kapitalististen yhteiskuntien ydinperhemalliin liittyvä individualismi ja perinteiset perheroolit.
Marxin ideaalisessa yhteiskunnassa luokkaerojen purkaminen ja vieraantumisen poistaminen ulottuisivat kaikille elämänalueille, mukaan lukien läheiset suhteet. Hänen mukaansa vieraantumista syntyy, kun yksilöt tuntevat erillisyyttä työhön, työn tuloksiin ja muihin ihmisiin. He irtaantuvat omasta inhimillisyydestään.
Todellista läheisyyttä syntyy yhteiskunnassa, jossa yksilöt ovat vapaita taloudellisesta sorrosta, esineellistämisestä ja sosiaalisesta eriytymisestä. Näitä periaatteita tavoitellaan nykyisissä ekokylissä. Läheisyyden tarve täyttyy luonnollisimmin yhteisöllisessä ja tasa-arvoisessa yhteisössä, missä kaikkia yksilöitä sukupuolesta ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta kunnioitetaan ja arvostetaan syntymästään lähtien samanarvoisina.
Kommunistinen yhteiskunta muuttaa sukupuolten väliset suhteet puhtaasti yksityiseksi asiaksi, joka koskee vain asianosaisia ja johon yhteiskunnalla ei ole mahdollisuutta puuttua. Se voi tehdä tämän, koska se poistaa yksityisomaisuuden ja kouluttaa lapsia yhteisöllisin perustein ja poistaa tällä tavalla perinteisen avioliiton kaksi perustaa, yksityisomistukseen perustuvan naisen riippuvuuden miehestä ja lasten riippuvuuden vanhemmistaan. (Kommunistinen manifesti, 1848)
Jos Marx olisi tutkinut ja täsmentänyt sukupuolten välisiä luonnollisia eroja ja pohtinut sitten, kuinka talousjärjestelmät voisivat sovittaa nämä erot tasapuolisesti, markkinatalouskin olisi voinut kehittyä tasapainoisemmin ja kestävämmin. Naisen näkökulmasta nykyinen epätasa-arvo ja ekologinen rappeutuminen on seurausta miesvaltaisesta näkökulmasta, joka on historiallisesti muokannut sosiaalisia ja taloudellisia rakenteita.
Kapitalistisen logiikan hallitsemassa yhteiskunnassa perherakenne, erityisesti ydinperhe, voidaan nähdä sekä kapitalismin seurauksena että työkaluna. Kun ihmiset elävät läheisessä, kestävässä ympäristössä, jossa yhteiset resurssit ja keskinäinen tuki ovat etusijalla, lasten kasvatusvastuu jakautuu koko yhteisöön, mikä tekee lasten kasvatuksesta vähemmän eristäytyvän ja vähemmän sidotun patriarkaalisiin perherakenteisiin. Yhteisöllinen lastenkasvatus ja jaetut vastuut yhteisessä taloudessa mahdollistavat tasapainoisemman työnjaon miesten ja naisten välillä, mikä puolestaan auttaa lievittämään sukupuolten välistä syrjäytymistä. Ihmiset ovat vähemmän vieraantuneita toisistaan, koska he työskentelevät yhdessä täyttääkseen aineelliset tarpeensa. Yhteisöllinen yhteiskunta asettaa etusijalle ihmisen kukoistamisen ja tarjoaa kokonaisvaltaisen elämäntavan.(https://vimeo.com/722765718?&login=true)
Vuonna 1991 Saksassa perustettiin työryhmä "Valtio feministisestä näkökulmasta". Valtiota pidettiin sortokoneistona, yhtiönä, monoliittisena liitona, miesten järjestönä. Mutta ajatus hyvinvointivaltiosta kasvoi ja kasvoi ja naiset voitiin integroida takaisin patriarkaaliseen valtiovaltaan. Vanha sanonta kuuluu, kun nokikolarin kanssa painii, muuttuu itsekin mustaksi. Naisistakin tulee hyviä miehiä pörssiyhtiöissä ja hallitusneuvostoissa, mutta valtio- ja globaalihegemonia ei kiintiöillä muutu. Kommunistisessa manifestissa Marx kirjoittaa valtion silloisesta toiminnasta:
Modernin valtion toimeenpaneva elin ei ole muuta kuin komitea, joka hoitaa koko porvariston yhteisiä asioita. Tämä edustaa kohokohtaa valtioteorian mukauttamisessa taloudelliseen historian tulkintaan, jossa tuotantovoimat määräävät kansojen väliset tuotantosuhteet ja niiden tuotantosuhteet kaikki muut suhteet, myös poliittiset.
Marxin mukaan elämän materiaalinen puoli on kyllä tyydytettävä ja toteutettava, mutta ihmisen omaa päätösvaltaa ei tule murtaa. Kommuuni on sosiaalisen emansipaation poliittinen muoto. Lopuksi Marx esittää perustelun:
Kommuuni on halpa hallitus - tekemällä lopun kahdesta suurimmasta menoerästä, armeijasta ja julkishallinnosta.
Antropologiset tutkimukset osoittavatkin, että rauhantila on ihmiselle luonnollinen, sotatila on seurausta "sivilisaatiosta", väkivaltainen käyttäytyminen on muodostunut yhteiskuntakurista, ei ihmisen perusluonteen vuoksi.
Marx esittää kaksi demokratian muotoa porvarillisen poliittisen emansipoinnin lisäksi, orgaanisen yhteisön ja kommuunin. Marxin tekemällä erottelulla ja siihen liittyvällä kehityksellä on hyvin ajankohtainen merkitys nykyään, pluralistisen demokratian kriisin ja yhteiskunnan statisoitumisen olosuhteissa. (Sakarin Hänninen 2004)
Miten ihmiskunta on päätynyt vieraannuttavaan pääomakeskeiseen markkinatalouteen? Alkuaikoina vaurauden ja vallan jakautuminen selitettiin Jumalan lahjana, ja se määriteltiin taivaalliseksi tahdoksi. Kun tuotantokapasiteetti kasvoi, nousi merkantilismi ohjaamaan taloutta ja vahvistamaan kansallisen kehitystä. Valtion hallinnassa olevia paikallisia markkinoita pyrittiin suojelemaan minimoimalla tuontia ja maksimoimalla vientiä.
Juuri ennen Marxin aikaa filosofiset taloustieteilijät Adam Smith ja David Ricardo loivat klassisen ”vapaan markkinatalouden” perustan. Smithin laissez-faire -konsepti kiteytti uskomuksen, että hallituksen minimaalinen puuttuminen mahdollisti markkinoiden toiminnan optimaalisesti, ja "näkymätön käsi" piti huolen, että vapaiden markkinoiden kautta kanavoitu oma etu johtaa taloudelliseen tehokkuuteen ja yhteiskunnalliseen hyötyyn. Ricardo rakensi Smithin ajatuksille, jotka puolustivat vapaakauppayhteiskuntaa, jossa eri sivilisaatiot erikoistuvat tuottamaan sitä, mitä he osasivat parhaiten, ja käyvät kauppaa ostamalla sen mitä itse eivät pystyneet tuottamaan. Taloudellinen menestys saavutettaisiin yksittäisten ihmisten ja markkinalähtöisen resurssien jakamisen kautta. Molemman poliittisen taloustieteen edustajat ja heidän jälkeläisensä pitivät kapitalistista taloutta luonnollisena järjestelmänä, välttämättömänä ja ikuisena.
Sitten tuli Marx jonka mukaan kaikki yhteiskunnalliset tuotannon muodot ovat jatkuvassa liikkeessä. Marx tunnisti kapitalismin systeemisen ongelman, erityisesti työnjakoon perustuvan riiston ja varallisuuden kasautuminen harvoille. Kun kapitalismin tekniset edistysaskeleet mahdollistavat lopulta aineellisten tarpeiden tyydyttämisen, kehittyisi kapitalismin ulkopuolelle vaihtoehto, ylitettäisiin yhteiskunnan taloudellinen ulottuvuus. Yksilöt voisivat omistautua henkilökohtaiselle kasvulle, kulttuurisille ja luoville pyrkimyksille sen sijaan, että taloudelliset velvoitteet ja kilpailu sitovat heitä. Marxille ihmisen vapautuminen merkitsi yhteiskunnan taloudellisen ulottuvuuden ylittämistä. Tämä tarkoittaisi maailmaa, missä ihmissuhteet ja kulttuuri ovat päämääriä sinänsä, sen sijaan että ne alistettaisiin taloudelliselle hyödylle. Hän analysoi myös kansalaisyhteiskunnan muodostamaa "tarpeiden järjestelmää".
Ihmisen täyttymys piilee älyllisissä, taiteellisissa ja filosofisissa pyrkimyksissä. Yhteiskunta kehittyy priorisoimaan ihmisen henkisiä ulottuvuuksia enemmän kuin aineellista vaurastumista. Marx visioi tulevaisuutta, jossa ihmiskunta saavuttaa vapauden paitsi aineellisessa mielessä myös kulttuurisissa ja eksistentiaalisissa pyrkimyksissään. Venäläisen "post-neuvostoliittolaisen" marxilaisen Vadim Mezhujevin mukaan Marx ei tarkoittanut sosialismilla uutta "taloudellista yhteiskuntamuotoa" kapitalismin jälkeen, vaan päinvastoin valtiota, joka ylittää kaiken talouden. Marxin mukaan tulee väistämättä yltäkylläisyyden yhteiskunta, "vapauden valtakunta".
Marxin näkemyksen mukaan henkinen ja älyllinen kehitys ei ole erillään aineellisista olosuhteista; pikemminkin ne ovat riippuvaisia toisistaan. Kun tuotanto tehostuu teknologisten innovaatioiden myötä, ihmisillä on enemmän mahdollisuuksia kehittyä älyllisesti ja kulttuurisesti. Tämä kehitysprosessi antaa yksilöille mahdollisuuden kehittää eläinten kanssa yhteisiä perusvaistoja ja osallistua korkeampiin ajattelun ja luovuuden muotoihin.
Tämän päivän individualistisen kuluttajayhteiskunnan ihmiselle "nykyisen historiallisen ajanjakson" kiireellisin kysymys ei ole enää tuotanto sinänsä, vaan vieraantuminen ja masentuminen. Mikä voisi olla vastakulttuuri vieraantumista aiheuttavalle lisääntymisvaistolle? Minulle se on erotiikka. Kreikkalaisessa mytologiassa Eros tarkoitti luovaa alkuvoimaa. Vanhan tarun mukaan Eros ohjaa kauniin kehon toisen kauniin kehon luo. Eros ohjaa myös kehon ja sitä kantavan ihmisen muun kauniin luo ja vähitellen viisauden etsimiseen. Antiikin Kreikassa ei kunnioitettu rakkautta toista ihmistä kohtaan. Miehen tuli rakastaa viisautta ja kauneutta. Platonille eros oli oman vaillinaisuutensa tiedostavan ihmisen kaipuuta. Se ei tarkoittanut kaipuuta alaspäin aistimaailmaan, vaan kaipuuta ylöspäin ideoiden maailmaan. Platon määritteli Eroksen henkisyyttä innoittavaksi voimaksi. Elämän päämääränä on kilvoitella kohti yhä suurempaa henkisyyttä, täydellisyyttä ja Eros on siinä kyytipoikana. Määritelmän mukaan se tarkoittaa seksuaalisen läheisyyden henkistä puola, yhtymistä ajatuksiin. Ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa ei vain fyysisesti, vaan myös älyllisesti ja henkisesti.
Platonin käsitys Eroksesta viisauden ja transsendenssin kaipauksena heijastelee henkisen kasvun ihannetta. Eros rohkaisee ihmisiä pyrkimään paitsi aineellisiin saavutuksiin myös henkilökohtaiseen kasvuun, ja se syventää ymmärrystä ihmisen paikasta maailmassa.
Freud viittaa "Platoniseen Erokseen" sanalla "libido", joka edusti Freudille kaikkea psyykkistä energiaa, ei vain seksuaalista energiaa. Libidon luonne on universaali halu, joka on luontainen kaikille elämän vaistoille. Hän määritteli sen elämänhaluksi, itsensä säilyttämiseksi, kaiken käyttäytymisen liikkeellepanevaksi voimaksi, vaistonvaraiseksi voimaksi. Se kuvaa selviytymisen ja seksuaalisten vaistojen luomaa energiaa, joka on kaiken käyttäytymisen liikkeellepaneva voima.
Erotiikka haastaa kapitalistisen käsityksen kehosta tuotteena. Vieraantumisesta vapaassa yhteiskunnassa seksuaalisuus ei enää pelkisty kaupallisesti hyödylliseksi teoksi. Suomalainen sosiologi Erik Allardt on sanonut oikein, että hyvinvointi on jaettu neljään tarpeeseen: omistaminen, tekeminen, rakastaminen ja oleminen.
Tämä näkemys seksuaalisuudesta on linjassa Marxin laajempien humanististen ihanteiden kanssa, joissa inhimillisen potentiaalin toteutuminen ylittää aineelliset tarpeet ja sisältää elämän emotionaaliset, älylliset ja henkiset näkökohdat. Sen sijaan, että seksuaalisuutta pidettäisiin individualistisena piirteenä, se nousee syvän yhteyden ja jaetun kokemuksen lähteeksi. "Eroksen" omaksuminen sen antiikin kreikkalaisessa merkityksessä – alkukantaisena, luovana voimana, joka etsii kauneutta ja viisautta – ohjaa ihmisiä kohti merkityksellisiä täyttymyksen muotoja.
Marx pääsi ajatuksissaan pitkälle. Hänen näkemyksensä on todellinen Edenin paratiisi ihmiskunnalle. Jotain meni kuitenkin pieleen, ei vain kehityksessä, vaan myös Marxin ajattelussa. Elämä koneellistuu ja ihmisistä, myös naisista, on tulossa vieraantuneita byrokraatteja ja kuluttajia.
Marxiin vedoten voidaan analysoida nyky-yhteiskunnan manipulointia ja kaikkein perustavimpiakin inhimillisten vaistojen kaupallistamista. Uusi lähestymistapa edellyttää paitsi työn, myös elämän intiimien ja emotionaalisten näkökohtien analysointia vieraantumisen estämiseksi ja markkinamekanismeista vapautumiseksi.
Vaikka ruoan ja suojan turvaamisesta tuli keskeinen osa Marxin kapitalismin analyysissä, lisääntymisen rooli on noussut esille nykyisessä talousrakenteessa. Niinpä kapitalistisen tuotantotavan vaikutus seksuaalivietin kaupallistamisessa ja sen seurauksista on jäänyt vähälle huomiolle.
Marxin päätelmien mukaan se tapa, millä ihminen tuottaa elintärkeät perustuotteet ravinnon ja suojan, määrää hänen suhtautumisen itseensä, yhteiskuntaan ja muihin ihmisiin. Jos laajennetaan Marxin käsitteellistä kehystä ja tarkastellaan sitä nykyaikaisessa kontekstissa, missä ihmisten välisistä suhteista – ja lisääntymisvaistosta – onkin tullut perustavanlaatuinen kehityksen ohjaaja ja murheen aiheuttaja. Tämä kääntää Marxin ajatuksen. Ja ylipäätään: mitä yltäkylläisyydessä elävä ja elämän tarkoitusta etsivä ihminen todella tarvitsee?
Sillä Marx oli ennen kaikkea vallankumouksellinen. Hänen varsinaisena elämänkutsumuksenaan oli myötävaikuttaa tavalla tai toisella kapitalistisen yhteiskunnan ja sen luomien valtiolaitosten kumoamiseen, edistää nykyajan proletariaatin vapauttamista, proletariaatin, jolle hän ensimmäisenä oli antanut tietoisuuden sen asemasta ja tarpeista, tietoisuuden sen vapauttamisen ehdoista.(Engels Marxin haudalla)
Teollistumista tutkittaessa on yllättäen havaittu, että lisä- ja aina vain lisätuotannon syy ei ole todellinen materiaalin tarve, vaan pätemisen tarve. Lenin julisti puolueen kongressissa vuonna 1921.
Suurin vaikutus kansainväliseen vallankumoukseen on talouspolitiikkamme. Jos ratkaisemme tämän ongelman, olemme voittaneet kansainvälisellä tasolla ehdottomasti ja lopullisesti.
Lenin halusi vaikuttaa. Hän uskoi, kuten tuohon aikaan laajalti uskottiin, että suurin vaikutusväline oli taloudellinen edistys ja suuruus. Lenin siirsi epäpätevyytensä intiimeissä ja läheisissä ihmissuhteissa vaikuttamiseen muilla tantereilla.
Marxin oppien mukaan ihmisen täytyy syödä, asua ja lisääntyä pystyäkseen olemaan olemassa. Muutenhan ihmisrotu loppuu. Entä ihmisen kolmas perustarve: lisääntyminen? Onko ihmiskunta, kuten elintarvike- ja asuntotuotannossa, pyrkinyt lisääntymään tavalla, joka vahingoittaa luontoa ja vierauttaa yksilön omasta olemuksestaan? Onko niinä 200 vuonna, jotka ovat kuluneet Marxin syntymästä, sanottava samaa kuin asunnosta ja ruoasta: sitä perustarvetta tyydyttäessään ihminen on tuhonnut luonnon ja menettänyt itsensä?