Työnteosta verottaminenon relikti  vanhalta ajalta Käyttövero ja kulutusvero korvaavat palkkaveron

Päivitetty 16.4.2017

”Kun on tarve pienentää materiaalin käyttöä eikä niinkään työntekemistä ja teettämistä, miksei materiankäytöstä 
tehtäisi verotuksen ykköskohde? Sen umpeen kurominen myös pienentäisi maailman rakenteellista epätasapainoa.”
(Michael Lettenmeier, Suomen Kuvalehti 15.4.2016)

Ei ole enää mitään järkeä verottaa tuloja ja tuotantoa vaan pelkästään käyttöä ja se pitäisi olla progressiivinen vero! Arvonlisävero on ekologiselta kannalta turhanpäiväinen eikä se mitenkään vastaa edes sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
Ihmisen ahkeruudesta rankaiseminen veron muodossa on relikti vanhalta ajalta.


Oikeudenmukaisuus tavoitteena

Osa ajatuksista lehdestä:
Teemanumero Soziale Gerechtigkeit: Aus Politik on Zeitgeschichte 47/2009

Minkä tahansa valtion poliittista onnistumista mitattaessa keskeinen kategoria on oikeudenmukaisuus. Sosiologit ovat yhtä mieltä siitä, että yhteiskunta voi pysyä koossa vain, jos suurin osa asukkaista pitää sitä oikeudenmukaisena (Wolfgang Glatzer: Gefühlte (Un)gerichtigkeit). Jos johtajien palkka on kohtuuttoman suuri tai jos pankkeja pelastetaan ja yritysten toimintaa tuetaan, kansalaiset tuntevat kärsivänsä sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta.

Nykyään sosiaalinen oikeudenmukaisuus ei tarkoita enää niinkään varallisuuden jakautumista, vaan kansalaisten mahdollisuutta elää ihmisarvoista elämää. Vaikka markkinataloudessa ei voida toteuttaa tasa-arvoa, kaikille ihmisille tulisi taata edes minimitoimeentulo ja jonkinlainen elinmahdollisuus, turva onnettomuuksien varalta.

Vielä 1970-luvun opiskelijamielenosoituksissa käsitettä sosiaalinen oikeudenmukaisuus käytettiin taistelussa kahden järjestelmän välisessä kilpailussa. Mutta käsitteestä oikeudenmukaisuus tuli malliesimerkki siitä, mitä kutsutaan käsitteiden valtaamiseksi. Joillakin ryhmittymillä on oikeus määrätä, mitä yleisesti hyvinä pidettävät käsitteet tarkoittavat. Nykyään poliittisten strategioiden suunnittelijat eivät käytä enää militaristisia sanontoja, taistelukäsitteet eivät ole enää muodissa, mieluummin puhutaan "kommunikaation ohjauksesta” tai ”oikeudenmukaisuuden arvoista”, ”arvojen markkinoinnista”, value branding.

Käsitteet sosiaalinen ja oikeudenmukaisuus nousivat keskusteluun 1800-luvun lopulla. Sosiaalidemokraattien ohjelmissa puhuttiin  ”yhtäläisistä oikeuksista” ja "oikeudenmukaisesta jaosta". Kuitenkin vasta toisen maailmansodan jälkeen sosiaalinen oikeudenmukaisuus nousi sosiaalidemokraattien keskeiseksi käsitteeksi. 

Vaikka jo 1950-luvulla puhuttiin sukupolvien välisestä sopimuksesta ja solidaarisuudesta, vasta vuonna 1993 käsitteestä tuli virallinen. Pääoman ja työn välisen suhteen oikeudenmukaisuus ei enää riittänyt. Se mikä näytti sosiaalisesti oikeudenmukaiselta ei ollut sitä enää sukupolvien välisiä mahdollisuuksia tarkasteltaessa. Nykyinen elämäntapa ”rikastui” tulevaisuuden kustannuksella ja vanhusten asema nuorten kustannuksella. Nykyään kysytään valtion velkaantumisen seurauksista.

Saksan oikeiston hallitusohjelmasta 2009-2013 puuttuu kokonaan käsite sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Sen sijaan ohjelmassa käytetään käsitteitä: ansioiden, sukupolvien ja valinnanmahdollisuuksien oikeudenmukaisuus. Sosiaalidemokraattien ohjelmissa ei ole määritelmiä uusista oikeudenmukaisuuden periaatteista. Samaan aikaan Saksan vihreät ovat alkaneet suuntautua arvojen harmonisointiin: ”Siksi mielestämme on tärkeä yhdistää yhteiskunnallisen osallisuuden, sukupolvien ja sukupuolten välisen sekä globaalien suhteiden oikeudenmukaisuus.” Vuonna 2000 Saksan vihreät julistautuivat sukupolvien oikeudenmukaisuutta ajavaksi puolueeksi.

Uusimmissa tutkimuksissa on liitetty käsitteet kateus ja ahneus keskusteluihin oikeudenmukaisuudesta. Erimielisyyksiä aiheuttaa se, mikä osa ihmisen tuottavuudella ja saavutuksilla on oikeudenmukaisuudella. Mikä on suhde valtion ja markkinoiden välillä jaettaessa tuottavuutta oikeudenmukaisesti? Jo Aristoteleen mukaan varat tulee jakaa ansioiden mukaan. Se edellyttää ansioiden vertaamista keskenään. Kun yhteiskunnan palkkiot jaetaan ansioiden mukaan, tarvitaan konsensus siitä, mitkä ovat yhteiskunnan kannalta tärkeitä ansioita.

John Rawl on tullut siihen tulokseen, että ihmistä ei ole enää pitkään aikaan kohdeltu oikeudenmukaisesti sen mukaan, mitä hän on saavuttanut työssään. Vaurastuminn riippuu joko luojan antamista (lahjakkaita taipumuksia) tai perinnöstä. Kolmantena on markkinoiden suuri vaikutus. Menestys perustuu usein yksinkertaisesti onnekkaisiin sijoituksiin. Menestyminen ei kuitenkaan saisi johtua sellaisista ansioista, joihin ihminen ei ole voinut itse vaikuttaa. (Frank Nullmeier, Soziale Gerechtigkeit – ein politischer ”Kampfbegriff”?)

"Moraalista ajatteluamme määrittää näkemys, jonka mukaan ihmishenki ei taloudellisessa mielessä vertaudu mihinkään, sillä ei ole vaihtoarvoa, ei hintaa. Kuten Immanuel Kant huomautti, ihmisellä ei ole taloudellista arvoa, markkina-arvoa, vaan paljon perustavampi ”arvokkuus”, sellainen mitä myös ihmisarvoksi voidaan kutsua. Yhdessä kategorisen imperatiivinsa muotoilussa Kant kehotti meitä kohtelemaan niitä (ihmisiä?) aina myös päämääränä sinänsä, ei koskaan pelkkänä välineenä. Yhteisten sopimusten seurauksena yleiseksi eduksi ”uhrattuja” ihmishenkiä ei voida mitenkään oikeuttaa. Mikään tällainen uhri ei ole käypä hinta sopimusten tarjoamasta yhteisestä hyvästä. Mikään yhteinen hyvä ei oikeuta yhdenkään viattoman ihmisen uhraamista. Jokainen poliittinen ratkaisu, joka teeskentelee pyrkivänsä oikeudenmukaisuuteen moraalisessa mielessä ja on samalla valmis uhraamaan viattomia, on uskoakseni juuri tätä – teeskentelyä." (Sami Pihlström, filosofian dosentti, Kanava 3/2001)


Kulutusvero sen olla pitää!


”Euroopassa kulutusveroja ja niin kutsuttuja haittaveroja on suosittu työn verotuksen sijaan. Yhä useammassa maassa on harkittu verotuksen käyttöönottoa keinona, jolla vähennetään epäterveellisten tuotteiden kulutusta. Kulutusverot kaventavat terveyseroja tehokkaammin kuin valistus. Ne ovat myös keino lisätä julkisia tuloja. Elintarvikkeiden kulutusverotuksessa tulisi siirtyä valmisteveropohjaisuudesta kansanterveystavoitteisiin, silloin voitaisiin verottaa terveydelle haitallisia tuotteita. Meksikossa virvoitusjuomavero vähensi kulutusta, samoin teki rasvavero Tanskassa. Englannissa kansanterveysviranomaiset ovat suosittaneet 10-20 prosentin veroa paljon sokeria sisältäville tuotteille. Jo Adam Smith painotti sokerin, rommin ja tupakan soveltuvan hyvin verotettaviksi. (Mari Koivusalo hs 6.11.2015)

Oiva Ketonen: Pitäisi tehdä päätös ekomaksuista jokaiseen koti- ja ulkomaiseen teolliseen tuotteeseen, pitäisi lisätä maksu, joka nostaa sen hinnan siihen, mikä se olisi tuotettuna ilmaa ja ympäristöä pilaamatta. Maksu olisi sitten luovutettava tuottajalle, sikäli kun tämä parantaa vastaavasti tuotantonsa menetelmiä. Tämän voisi jokainen maa toteuttaa yksikseenkin, mutta siinä olisi sopiva aihe kansainväliseen sopimukseen. Se hillitsisi kulutusta ja edistäisi rauhaakin. Emme voi tehdä tulevaisuutta siirtomaaksemme sijoittamalla sinne toiveemme, tavoitteemme ja elämänmuotomme ja olla sitten allapäin, jos tämä ei näytä onnistuvan. (Suomen Kuvalehti 30.2.1987)

Ihmiset osatavat tulevaisuudessa kupunkeja. Jokainen saa saastuttaa niin ja niin paljon. Kuponkitapa on parempi luonnon kannalta kuin saastevero. Saastevero kohdistuu luonnon puolelle, kupongit kulutuksen puolelle.

Henkilökohtainen päästökiintiö!

RKP:n puheenjohtajan Stefan Wallinin ajatus henkilökohtaisista päästökiintiöistä oli kiehtova. Siitä on Iso-Britanniassakin ollut puhetta. Se tarkoittaa, että jokaisen oman toiminnan ilmastovaikutukset näkyisivät suoraan lompakossa. Silloin kannattaisi tarkasti miettiä kulutuskäyttäytymistään, mikä taas ei voisi olla heijastumatta markkinoihin. Ja kaikki, millä yhteiskunnassa on oikeasti vaikutusta, tapahtuu markkinoiden kautta. Kuinka jokaisen kulutus- ja elämäntapavalinnan ilmastovaikutukset voidaan arvioida ja kuinka ne voidaan jyvittää ihmisille ilman orwellmaista valvontakoneistoa?

Iso-Britanniassa tutkijat Richard Starkey ja Kevin Anderson esittävät, että ensin maan hallitus määrittää vuotuisen päästötavoitteen ja jakaa sen jälkeen siitä 40 prosenttia (kotitalouksien osuus) jokaiselle 18 vuotta täyttäneelle tasasuuruisina osuuksina ilmaiseksi. Loput huutokaupattaisiin yrityksille ja yhteisöille. Alle kiintiönsä kuluttavat voisivat tehdä rahaa myymällä ylijäämänsä pois.
Saako kansalainen lisää päästöoikeuksia istuttamalla puita? Entä jos saa aikaan joukkoliikkeen, jonka seurauksena tuhannet ihmiset vähentävät päästöjään? Tai entä jos saa vakuutettua nuorenparin siitä, että biologisen lisääntymisen sijaan kannattaakin adoptoida lapsi? Kaikilla näillä on myönteisiä ilmastovaikutuksia ja olisi epäoikeudenmukaista, jos ne eivät näkyisi omassa päästökiintiössä. Olisiko kiintiöitä parempi ratkaisu sittenkin, että kaikkien tuotteiden ilmastovaikutukset yksinkertaisesti näkyisivät niiden hinnoissa? Tavoitteena voisi olla, että veron suuruus vastaisi niitä kustannuksia, joilla vastaava määrä hiilidioksidia poistettaisiin ilmakehästä
H
enkilökohtainen päästökauppa on realistisesti toteutettavissa oleva vaihtoehto. Isossa-Britanniassa ja Australiassa on ollut kokeiluja, joissa vapaaehtoiset kansalaiset ovat pyrkineet rajoittamaan kulutuksensa kasvihuonepäästöjä saamansa päästökiintiön mukaan. 
(Niko Lipsanen
8.11.2006)

Esa Mäkisen Totuuskuution (Otava 2015) dystopiassa on jo kaksi valuuttaa: raha ja hiili:

Hiilitilille jäi ainakin kilo perillistä varten kun ajoin matkani pyörällä.”

Töihin kävelevät olivat niitä, joilla ei ollut riittävästi hiiltä työmatkoja varten.”

Olikohan meillä riittävästi hiiltä tilillä lapsiveron maksuun”


Luksusvero ympäristön tärvelemisestä

Voidaanko kulutusta vähentää vetoamalla ihmisen vastuullisuuteen vai nostamalla veroja? Minun mielestäni vain veroja ja maksuja nostamalla ja kiintiöitä luomalla, osittain myös lainsäädännöllä. Sanotaan, että poliitikko uskaltaa tarttua asiaan vasta kun 40 prosenttia väestöstä jo toteuttaa esimerkiksi lumpun keräystä. En minäkään ole valinnut niukkaa elämääni vastuusta ihmiskuntaa kohtaan, vaan itsekkäistä syistä. Pysyn terveempänä, tapaan mukavampia ihmisiä, voin katsoa lastenlapsiani silmiin, kun en kuluta.

”Tehokkain keino torjua ilmastonmuutosta on ohjata tuotantoa ja kulutusta ympäristöveroilla. Keskittyminen hiilidioksidiin ja rahalähtöiseen kaupankäyntiin on osoittautunut strategiseksi virheeksi. Se on tuonut mukanaan kalliin ja monimutkaisen byrokratian. Päästökauppa on siis osoittautunut suoraa verottamista ja säännöstelyä tehottomammaksi keinoksi vähentää päästöjä. Paras ratkaisu olisi ohjata tuotantoa ja kulutusta ympäristöveroilla. Tässä mallissa tulojen ja työvoiman verotusta kevennetään ja ympäristöverot kohdistetaan hiilidioksidipäästöjen sijasta kaikkiin saastuttamisen muotoihin sekä koskemattomien luonnonvarojen käyttöön ja jätteiden tuottamiseen.” (Hazel Henderson hs 5.7.2011)

Jokaiselle turvataan peruselämä ja ylimäärästä verotetaan rutkasti!


1. Peruselintarvikkeet kaikille
(juurekset, viljat, meijerituotteet), muille luksusvero
 ”Väkiluku kasvoi sadassa vuodessa 2,5 miljoonalla. Yksityinen kulutus henkeä kohti karttui 14-kertaiseksi vuosien 1860 ja 1985 välillä. Elintarvikkeet kattoivat 1800-luvun lopulla kolme viidesosaa kulutuksesta, nyt niiden osuus on – kalleudesta huolimatta – enää viidennes.” (hs 16.11.1989, satavuotisjuhlapääkirjoitus)


2. Liha on suuri ympäristörasitus
Liha verolle! ”Yhtälö on yksinkertainen. Me jotka haluamme vastakin nautaa ja possua lautasellemme, maksaisimme ateriasta reilun lihaveron. Se lähetettäisiin lyhentämättömänä erilliselle ruokakatastrofitilille. (Katri Merikallio Suomen Kuvalehti 36/2012)
Kosketus kotieläimiin tapahtuu useimmiten veitsellä ja haarukalla. Sikoja teurastetaan Suomessa pari miljoonaa vuodessa, broilereita 50 miljoonaa. Professori Yrjö Sepänmaan mukaan lihan bulkkituotannossa viitataan nälkäänkin, mutta se synnyttää samalla lisää nälkäisiä. Keinosiemennystä tuskin kielletään vielä, vaikka se on Leena Vilkan mukaan eläinten raiskaamista - teollisen eläintuotannon "vastenmielisimpiä ilmiöitä". Dosentti Maria Suutala ehdottaakin kielteisen eläimellisyyden korvaamista myönteisellä eläinmäisyydellä. Vilkka pitää broileria "sairaana eläimenä", proteiinipussina, jolle on jätetty vain aivot ja kärsimys. Hän pohtii, olisiko edistystä kehittää elävää proteiinimassaa, jolla ei ole aivoja eikä tietoisuutta.

3. Lämmitetty asumistila liian väljä
Asumisväljyys Suomessa on 40 m2 asukasta kohden. Jos henkilöllä on käytössään sitä enemmän lämmitettyä tilaa, tulee hänen maksaa veroa, kutsuttakoon vaikka luksusveroksi.
Vai 30 neliötä lämmintä asuintilaa, ylimääräisistä neliöistä vero?
Suomessa energiaa käytetään lämmittämiseen ja käyttöveteen kerrostalossa 100 kWh m2, passiivitalossa 25 kWh.

4. Autoilija maksaa
Ihmisen elämän hinta oli 1 918 809 euroa vuonna 2010 ja sen mittaa Liikennevirasto. Vuonna 1967 amerikkalaistutkimuksessa valkoisen 35-vuotiaan miehen elämän hinta oli 118 797 dollaria. Summan laskivat 
vakuutusmatemaatikot ihmisen loppuelämän tulojen perusteella. Nykyään pelkästään dollarien ynnäämisestä on siirrytty käyttämään hienostuneempia menetelmiä, esimerkiksi Liikennevirasto ottaa laskelmassa huomioon ihmisen kuolemasta aiheutuvien ”tuotannollisten menetysten” lisäksi myös ”inhimillisen hyvinvoinnin menetykset”. Ihmishengen hinta kiinnostaa, koska sen perusteella viranomaiset voivat rakentaa laskelmia uuden lainsäädännön kustannustehokkuudesta. Voidaan esimerkiksi rakentaa kaksikaistaisille teille keskikaiteita, jolloin nokkakolarien todennäköisyys vähenee. Ihmishenkiä säästyy. Kaiteen rakentaminen on kuitenkin kallista, yhden liikennekuoleman vähentäminen keskikaiteilla maksaa 2,3 miljoonaa euroa. (Jarmo Raivio Suomen Kuvalehti 41/2012)

"Vanhemmuuskulujen tasaamiseen tähtäävällä kansalaisaloitteella on kansanedustajien enemmistön tuki. Aloitteen tavoite on se, että me kaikki yhteisvastuullisesti kannamme vastuun meille syntyvistä vauvoista, yrittäjänaisten toimitusjohtaja Heli Järvinen selittää. Nyt tilanne on epäreilu, koska osa vanhemmuuden kustannuksista kohdentuu naisten työnantajille. Aloitteen mukaan varat pitäisi kerätä yhteisistä verovaroista veroja korottamalla. Järvisen mukaan sopiva väylä voisi olla, että eduskunnan naisverkosto tekisi lakialoitteen omissa nimissään. Yrittäjänaisten mukaan vanhemmuudesta aiheutuu työnantajalle 14 000 euron kulut, joita ei korvata. Entä me joista ei ole tullut kustannuksia ei valtiolle ei työnantajalle – kotiäidit? Yhden lapsen päivähoitokulut ovat tuhat euroa kuussa." (hs 11.6.2013)


5. Henkilökohtainen päästökauppa reilusti

”Henkilökohtainen päästökauppa olisi oikeudenmukaisempi järjestelmä. Nyt ne joilla on rahaa eivät maksa saastuttamisesta mitään niille, jotka saastuttavat vähemmän. Tällainen päästökauppa voisi korvata bensan tai sähkön hintaan lisättäviä ympäristöveroja, joista puuttuu tulotasoon pohjautuva progressio. Koska järjestelmä tottelisi markkinalogiikkaa, se saattaisi kelvata myös oikeistolle.” (Annukka Berg)

Niille ihmisille, jotka eivät lisää luonnon kuormitusta, täytyy antaa korvaus siitä. Luonto on mittaamattaoman arvokas ihmisen elämälle. "Luonnon tarjoamien ilmaisten ekosysteemipalvelujen kokonaisarvoksi arvioitiin vuonna 1997 yhtä paljon kuin koko maailman taloudellisen toiminnan yhteenlasketuksi vuosituotoksi. Ekosysteemipalveluja ovat esimerkiksi vedenpuhdistuspalvelut, jätteiden maatuminen, uv-säteilyltä suojaava otsonikerros, luontainen tuholaistorjunta, maaperän eroosion torjunta ja hyönteisten suorittamat kasvien pölytykset. Olemme riippuvaisia näiden palvelujen toimivuudesta, sillä esimerkiksi suuri osa ruokatuotannosta perustuu pölyttäjien työhön. Kasvien pölytyspalveluun on totuttu suhtautumaan ilmaisena itsestäänselvyytenä. Laajojen mehiläispopulaatioiden tuhoutuminen on kuitenkin herättänyt viime aikoina huolta. Pölyttäjinä toimivien hyönteisten arvo maataloudelle arvioitiin Isossa-Britanniassa 500 miljoonaksi euroksi vuositasolla. Kasvien pölytysten arvo on noin 9,5 prosenttia koko globaalin ruokatuotannon arvosta." (Arvo Salonen  väitöskirjassaan 2010) "Maailman kylämäistyessä ja tietoisuutemme lisääntyessä kuluttamisesta tulee yhä enemmän eettinen kysymys. Ekosysteemeiden elinvoimaisuuden vaaliminen ja ihmisarvoista kiinni pitäminen kaikissa valmistusketjujen vaiheissa ovat ainoa talouskasvua synnyttävä vaihtoehto, joka ihmiskunnalla on vielä käytettävissä (hs Arto Salonen 1.7.2012) 

6.  Miksi työtä verotetaan kassavirran mukaan?

Lailla määriteltäisiin työntekijäkohtainen vuosiansioiden taso, josta työnantajan ei tarvitse maksaa veroa. Huippupalkkoja voi tällaisessakin järjestelmässä maksaa, mutta tarkemmin varmaan punnitaan palkkaa vastaavan työn arvoa.

Palkkatulojen osuus kansantaloudesta on laskenut 58 prosentista 50 prosenttiin vuodesta 1992 vaikka väkimäärä on noussut lähes puoli miljoonaa. Täystyöllisyyteen ei ole enää paluuta siksi on kehitettävä uusia työnjako- ja tulonjakomalleja. Taloustieteen professori Hans Werner Sinn on esittänyt ”kassavirtaverotusta” eli verotettaisiin yrityksen sisään ja ulos virtaavan rahan erotusta, jolloin teknologialla aikaansaatu tuottavuushyöty jäisi verottajalle. Nyt tuottavuushyöty on käytännössä laillistettua veronkiertoa ja työn hedelmät karkaavat osinkoina rikkaille. Tuloerojen revähtäminen johtuu tästä verotuksen järjestelmäviasta. (Ari Ojapelto hs 20.1.2014)

7. Valtion tuki- ja verovähennyskohteet muutettava

Tuotantotapojen ja kuljetusten subventointi, asumisen rakenteet, energiasektorin kehityssuunta ja ruoantuotannon perusratkaisut on nostettava aivan uudella tavalla poliittisen kamppailun aiheiksi, ei vain elinkeinopolitiikan saroiksi.” (Ville Lähde, Vihreä Lanka)

Ympäristön kannalta haitalliseksi tuki luokitellaan OECD:n (2005) määritelmän mukaan mikäli ”kaikkien muiden tekijöiden pysyessä ennallaan, tuki kohottaa tuotannon tasoa tai luonnonvarojen käyttöä ja siten kohottaa jätteen, saasteen ja luonnon hyväksikäytön tasoa”. (Ympäristöministeriön raportteja 13/2013) Ympäristölle haitallisia tukia maksetaan eniten energia-, liikenne- ja maataloussektoreille, lähes 4,5 miljardia euroa. Suunnilleen saman verran yhteiskunnan rahoja käytetään lapsilisiin, päiväkoteihin ja muihin perheiden palveluihin ja etuuksiin.

Valtio tukee myös nopeutta, vaikka suurimmalle osalle ihmisistä on tärkeämpi halpa hinta. Postin toiminnanjohtaja Ulla Sepällä sanoo: ”Asiakaskyselyssämme selvisi, että vain alle 20 prosenttia kirjeiden lähettäjistä haluaa, että kirje on perillä heti seuraavana päivänä." Ja juuri nopeudesta joudutaan maksamaan isoa lisää. VR ja Onnibussi ovat jo vastanneet kuluttajien tarpeeseen ja myyvät halvemmalla luppoajan lippuja

8. Ympäristön kannalta haitallisia tukia Suomessa (lähde Valtiovarainministeriö, hs 1.6.2013?)

Teollisuuden ja kasvihuoneiden alempi sähköverokanta 400 milj. euroa

Turpeen normia alempi verokanta 129 milj. euroa
Energiaintensiivisten yritysten veronpalautus 120 milj. euroa

Potentiaalisesti ympäristön kannalta haitallisten energiasektorin tukien yhteissumma on noin 717 milj. euroa.

Liikennesektori
Työmatkakuluvähennys 630 milj.euroa

Dieselpolttoaineen normia alempi verokanta 505 milj. euroa
Työkoneissa käytetyn kevyen polttoaineen normia alempi verokanta 409 milj. euroa
Liikenteen osuus on yli puolet direktiiveillä säännellyistä ilmapäästöistä ja noin viidennes kasvihuonekaasupäästöistä.Tarkasteltujen potentiaalisesti ympäristön kannalta haitallisten tukien kokonaisarvo on noin 1,8 mrd euroa. Lisäksi autoetu ja pysäköintietu ovat merkittäviä yksityisautoilun kannustimia (hallinnollisia tukia). Autoedun on arvioitu olevan jopa 500-1600 milj. euroa.

Maatalous
Maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki 559 milj.euroa
Luonnonhaittakorvaus lfa-tuki 422 milj. euoa
Maatalouden ympäristötuki 300 milj. e
uroa
rakennetuet (96 milj. euroa)
Maatalous on suurin yksittäinen vesistöjen ravinnekuormittaja. Noin 55 % vesistöjen typpikuormituksesta ja 65 % fosforikuormituksesta on maataloudesta peräisin. Maataloussektorilla ympäristörasitusta lisäävien tukien suuruus on yli 1,1 mrd.  Metsätalouden tuet eivät osoittautuneet merkittävästi ympäristövaikutuksia lisääviksi.

Yritystuet
Tuki kauppa-aluksille 81 e
Kaivosteollisuuden budjettituki 30
Telakoiden innovaatiotuki 17


Ympäristöjärjestöjen leikkauslista haitallisille tuille – WWF (16.2.2012)

Hallituksen tulisi harkita myös uusia kannustimia, joiden käyttöönotto edistäisi ympäristöohjaavaa verotusta:

  1. Uraanivero

  2. Jätteenpolton asettaminen verolle

  3. Jäteveron korotus

  4. Haitallisten aineiden vero (esim. PVC, ftalaatit, klooratut liuottimet)

  5. Mainosvero: haitattomampien aineiden kehittäminen ja käyttöönotto, resurssitehokkuus

  6. Pakkausvero

  7. Lannoitevero, kemikaalivero


Monet yllä olevista veroista ovat jo käytössä muissa EU maissa. Niiden käyttöönotto vastaisi myös hallitusohjelman kirjausta: ”Verotuksen perustavoitteena on hyvinvointipalveluiden rahoituksen turvaaminen samalla kun hallitus tavoittelee valtiontalouden tasapainoa. Valtiontalouden vahvistamiseksi veropohjaa laajennetaan. Verotuksella vahvistetaan talouskasvua ja työllisyyttä, parannetaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta sekä ohjataan tuotantoa ja kulutusta kohti vihreämpää taloutta ympäristön kannalta kestävämpään suuntaan.

Takseilta ei ole Suomen itsenäisyyden aikana peritty autoveroa, vaan taksiautoilijat ovat saaneet uuden auton rekisteröidessään maksimissaan 9 600 euron verohuojennuksen.

Autojen alv on alenemassa. Normaalihintaisessa uudessa autossa muutos merkitsi noin 500 euron hinnan alennusta. Jälleen yksi hyvä syy lykätä auton ostoa hamaan tulevaisuuteen! "Valtiovarainministeriössä laaditun mallin mukaan kaikki arvonlisäverot tasattaisiin 22 prosenttiin. Muutoksella haetaan ratkaisuja talousongelmiin." Ruoka ja lääkkeet kallistuvat. (keskustelu Tuulilasi)

”Ilmastonmuutosta lieventäviä ratkaisuja on tehtävä pian. Miten olisi liikenteen ja lämmityksen päästökortti? Suomessa on ennekin jaettu niukkuutta korttisääntelyllä. Siinä missä pula-aikoina säädeltiin elintarvikkeita, voitaisiin nyt säännöstellä päästöjä. Jokainen suomalainen saisi kiintiönsä ja sen myötä itse päättää, miten korttiannoksensa käyttää.”  (Pauliina Salliminen Kskl 17.8.2015)

Energia Groupin toiminnanjohtaja Tommi Vekan toimenpideohjelmaan kuuluisi myös kiinteistöveron palautus, kun energiatehokkuuden paraneminen pystyttäisiin osoittamaan. Porkkanan toisessa päässä on tietenkin koko ajan kiinteistön käyttökulujen kutistuminen.”  (Matti Pietiläinen Ksml  27.8.2015)



Tallinnan köyhiä tukeva kauppa on tiettävästi ainutlaatuinen Euroopan pääkaupungeissa. Kaupungin idea on tukea vähävaraisia kaupunkilaisia edullisilla päivittäistarvikkeilla. Ostokset on pyydettävä myyjiltä tiskin takaa. Kutakin tuotetta saa ostaa viisi kappaletta. Kaupunki kustantaa välillisesti osan Bolotskajan ostoksista, millä se rahoittaa kauppaansa. Suomessa esteenä olisi Helsingin kaupungin konserniyksikön johtajan Matti Malisen mukaan Suomen kuntalaki ja Euroopan unionin säädökset siitä milloin kunta saa toimia markkinoilla. ”Jos halutaan tukea vähävaraisia, tuki pitäisi maksaa suoraan heille.” Tallinnassa sanotaan, että Lipo ei estä vapaata kilpailua, sillä kyse on sosiaaliavusta, samoin kuin ilmainen joukkoliikenne. (hs 13.11.2015)