Päivitetty 1.1.2015
Koska ihminen on psykofyysinen olento, vaikuttaa se aine, jolla hän pitää fyysiset toimintonsa yllä, myös henkisiin tuntemuksiin. Ravinnon valinnalla on tärkeä merkitys myös kestävyydelle, kuluttaahan sen tuottaminen ja jakelu pientä planeettaa.
Luonnonmukainen maanviljelytapa muuttui länsimaissa radikaalisti 1970-luvulla, kun alettiin käyttää orgaanisten aineiden sijasta epäorgaanisia aineita viljasatojen kohottamiseen. Luonnolliseen kiertokulkuun lisättiin keinotekoisia tuotantomenetelmiä.
Ekologisesti tasapainoista maanviljelyä ei harjoiteta länsimaissa enää edes yhdellä prosentilla maatalouden peltoalasta.
Jämerän muokkauksen seurauksena maaperän humuspitoisuus on vähentynyt. Samalla on vähentynyt maan luontainen kyky varastoida kosteutta. Maasta on tullut niin kuiva ja kuollut, että maanviljelijät tarvitsevat yhä vahvempia koneita. Kuollut maa on herkkä tuulen ja sateen aiheuttamalle eroosiolle.
Keinolannoituksen seuraukset ovat moninaiset. On nurinkurista, että kasvinsuojelu (myrkyttäminen) ei enää vähennä tuholaisten määrää. Päinvastoin: koko ajan syntyy uusia tuholaisia, jotka sietävät myrkkyjä yhä paremmin. Tuholaiset tulevat immuuneiksi myrkyille.
Vieläkään ei ole havahduttu kantamaan huolta siitä, mitä tapahtuu maan saastuttua. Tehtaat voi rakentaa uudelleen ja puut istuttaa, mutta kun monista aineista koostuva ja herkkä maa myrkyttyy, millä tekniikalla sen voi kunnostaa?
Humus on ohut matto maapallon mineraalikerroksen päällä. Jääkaudella jää työnsi humusmaata etelään, ja pohjoisille alueille kuten Suomeen on muodostunut vasta ohut, keskimäärin kolmen sentin humuskerros. Keski-Euroopassa humusta saattaa olla kolme metriä. Ei ole vaikeaa kuvitella, miten herkästi pieni ja kallion päälle, roudan ja karun ilmaston keskelle jäänyt humuskerros saastuu ja sen pieneliöstö tukahtuu. Happosade huuhtoo raskasmetalleja mineraalipitoisesta peruskalliosta.
Humuksen laatu vaikuttaa kasveihin ja eläinlajeihin. Jokaisen eläinlajin sukupuuttoon kuoleminen vaikuttaa omalta osaltaan luonnon tasapainoon. Maa on jo pitkälti joko kemianteollisuuden myrkyttämä tai energiateollisuuden ja liikenteen happamoittama. Humukseen on kertynyt myrkyllisiä aineita kuten rikkiä, kadmiumia, arseenia ja PCB-myrkkyjä.
Länsimaissa maanviljelijä käyttää tuloistaan noin 15 prosenttia keinolannoitteiden ostamiseen ja vielä enemmän energialaskun maksuun. Hehtaaria kohti hän levittää noin 400 kg keinolannoitteita. Tuholaismyrkkyjä hän käyttää kymmenkertaisen määrän verrattuna vuoteen 1960. Keinolannoitteiden lisäksi raskaat maatalouskoneet ovat johtaneet siihen, että suurin osa elintarviketuotantoon käytettävistä rahoista virtaa öljyteollisuudelle.
Öljyteollisuuden haittavaikutuksia maanviljelyyn voi verrata lääketeollisuuden ihmisille aiheuttamiin haittoihin. Kun ihminen tyydyttää nälkäänsä keinotekoisesti tuotetulla ravinnolla, hänen kehoonsa kasaantuu sellaisia aineita, jotka vieraannuttavat häntä itsestään, aivan kuin keinotekoisen ravinnon tuottaminen tuhoaa luonnon puhtautta.
Maanviljelijät ovat ristiriitaisessa asemassa: he pystyvät saamaan yhtä suuren tuntipalkan kuin teollisuustyöläiset vain, jos he viljelevät suurilla yhtenäisillä pelloilla yhtä voittoa tuottavaa lajia ja torjuvat kemikaaleilla rikkaruohot ja tuhoeläimet, vaikka kyllä tietävät kemiallisen maanviljelyn seuraukset. Keskitetyt viljelymenetelmät edistävät tuhoeläinten ja kasvisairauksien leviämistä. Nykyisessä järjestelmässä yksi ainoa tuholaislaji voi hävittää koko sadon. Maanviljelijöiden on kuitenkin sopeuduttava teollisuusmaiseen elämäntyyliin, koska koko maatalousjärjestelmän verotus, lainoitus ja omistus suosii keskittämistä ja erikoistumista. Yhdysvalloissa maatiloja kutsutaan jättiyritysten siirtomaiksi.
Lihansyönnin lisääntymisellä on ollut yllättäviä seurauksia. Ennen vanhaan sikoja ja kanoja ruokittiin ruoanjätteillä ja ne saivat ravintonsa luonnollisesta ympäristöstään. Tänään sikaa ruokitaan ohralla ja maissilla. Viljaa tarvitaan peräti 70 kg yhden lihakilon tuottamiseen! Sama kasvismäärä, josta sata ihmistä voi saada riittävästi ravintoa, riittää sian mahan läpikäytyään ruokkimaan vain seitsemän ihmistä.
Vuonna 1963 annettiin kolmas osa maailman viljatuotannosta eläimille. Kymmenen vuotta myöhemmin syötettiin jo lähes 2/3 viljasta eläimille. Nykyään enää kymmenes osa USA:ssa tuotetusta viljasta käytetään suoraan ihmisravinnoksi. Kuitenkin siemenissä ja jyvissä on puolet enemmän proteiinia kuin eläinlihassa. Eläinvalkuaisten käyttö ihmisravintona tarkoittaa sekä kasvikunnan tuotteiden tuhlausta että ihmiskehon muuttamista.
Kuinka monen ruoka tuotetaan öljytuotteiden ja koneiden avulla? Tuotannon, kuljetuksen ja jakelun helpottamiseksi ruokaan lisätään mitä erilaisimpia myrkkyjä, antibiootti-, hormoni- ja säilöntäaineita. Miten ihminen voisikaan säilyttää terveytensä ja vireytensä, kun ravinto on täynnä ihmiselle vieraita aineita sekä valmistus- ja jakeluprosesseja? Ei ihme, että harva tuntee olonsa kotoisaksi omassa kehossaan. Ei ihme, että ekstaattisia tunteita etsitään yhä kovemmilla aineilla.