Elämää kuttulaaksossa
Otsikko voisi kuulua yhtä hyvin elämää kissa-, lammas-, sika tai muussa laaksossa.
Olen saanut olla täällä jo kolmisen kuukautta, ja täyty sanoa, että hyvät asiat pysyy ja paranoo, kuten valion viili. Alkuun tunsin voimakkaita ennakkoluuloja ja minulla oli valtavia sopeutumisvaikeuksia. Olinhan asunut yksinäni melkein 20 vuotta. Sai siis olla kuin sika pellossa. Sitten kaipasin rauhaa ja ystäviä, mutta itse olin rakentanut sellaisen suojamuurin ympärilleni, ettei minua ollut helppo lähestyä. Enkä puolestani osannut ottaa läheisiäni huomioon, kuten tulisi tehdä, vaan yritin entisillä eväillä pärjäillä täällä pienessä yhteisössämme.
No törmäystilanteilta ei voinut välttyä, joten oli mentävä peilin eteen ja suoritettava uusi tilannearviointi. Ilokseni olen nyt huomannut, että mitä pitempään olen täällä ollut, sitä selkeämmäksi on elämnäntilanteeni tullut.
Fyysisesti olen sellaisessa kunnossa, etten olisi voinut kuvitellakaan sellaisen olevan mahdollista enää koskaan. Samoin on mielialani kohentunut huomattavasti. Ja tiedoksi kaikille ylipainoisille, joilla on vaikeuksia painonsa hallinnassa: Tervetuloa tänne, täällä kyllä kiloja karisee. Viime kesänä painoin 137,5 kiloa ja tänä päivänä ”vain” 108 kg.
Eläinten kanssa on mukava puuhastella. Niiden kanssa en edes minä saa tappelua aikaan. Toisaalta alussa tänne tullessani ajattelin, että voi jummin jammi täällä ei tarvitsekaan tehdä muuta kuin laukata elukoiden perässä. Ne olivat aina menossa ties minne. Onneksi kesän aikana niistä on tullut niin lutusia, etteivät osaa enää lähteä lipettiin.
Hiljaa, meidän koiraamme olen yrittänyt saada käsittämään, että alkaisi lammaskoiraksi, kun on hiukan sellaista lammaskoiran näköäkin, mutta ei se pahus muuta kuin heiluttelee häntäänsä ja katselee silmiin niin aseista riisuvasti, joten kai tässä on vanhoja jalkojansa edelleenkin käytettävä tarvittaessa vaikka vuohien perässä juoksemiseen.
Viimeksi, kun eräs kanamme sai poikasia, olivat miltei kaikki kukkoja. Nyt kuuluu aamusilla kiekumista vähän sieltä sun täältä ja jokainen yrittää tahollaan voittaa metelöimisessä edellisen kukon desibelit. Voi kanaparkoja, ja miksei meidän aamu-unisiammekin.
Meidän possut tässä kesemmällä keksivät oivan ratkaisun asumispulmiinsa. Kun ne katsoivat entisen tarhansa liian pieneksi, lähtivät omin päin isompaa huushollia katselemaan. Meikäläiset etsivät niitä kissojen ja koirien kanssa ennen kuin Seppo hoksasi, että katsotaanpa rantaniitylle, missä pässejä oli ennestään. Siellähän ne juupelit makasivat kylki kyljessä, niin kuin ei mitään. Ja siellä ne ovat pysyneet siitä lähtien. Siis sikakin osaa asettaa itsensä kahden asunnon loukkuun. Eivät ole mokomat yhtään ihmistä viisaampia.
Olemme nyt syksyssä ja syystyöt odottavat. Potunnosto ja kasvimaan sadonkorjuu, jonka Kirsi on hoitanut ansiokkaasti. Ei minusta ole mitään apua ollut, vaikkakin siellä on myös työtä ollut hirvittävä määrä. Pienellä porukalla olemme kuitenkin saaneet työt aina jotenkin hoidettua. Kyllähän se välillä vaatii melkoista improvisointia, mutta hyvällä tahdolla ja -mielellä onnistuu.
Teitä joita kiinnostanee täillainen eko-elämä, vaatimattomuus, terveellinen ruoka, kaunis järvimaisema, kalastaminen ja itsensä toteuttaminen terveessä hengessä, niin kun teette "kustannus-arviota" tulevasta elämästänne, laittakaa meidän elämäntapamme yhdeksi arviointikohteeksenne. Tuskin tulette pettymään. Vaikeuksia ei toki voi välttää täälläkään. Suuremman taistelun ihminen joutuu käymään itsensä kanssa, olipa sitten missä tahansa.
Tervetuloa tutustumaan yhteisöömme. Syysterveisin