7.6.1993– 2011

 

Venäjän vahva duaalitalousperinne

Venäläiset ovat aina eläneet julman keskusvallan ja kylämäisen paikallishallinnon duaalitaloudessa. Kerrotaan, että jo 700 vuotta eaa antiikin kreikkalaiset asuttivat Venäjän maaperälle siirtokuntia, jotka välittivät emämaahan viljaa, riistaa, turkiksia ja orjia. Myöhemmin viikinkien kerrotaan saaneen haltuunsa tärkeitä kauppa-alueita. Venäläinen kylä jäi.

Ulkoisilta ja sisäisiltä hyökkäyksiltä suojaava valta on mieluisasti annettu keskuksille - milloin tataareille, milloin tsaarille, milloin keskuskomitealle. Kansalaiset ovat melkoisesti eläneet omaa elämäänsä. Vuoden 862 kronikan mukaan Baltian ja Mustan meren välisten jokien kauppamiehet, Waräger, saivat Venäjän alueen eri heimoilta kutsun tulla yhdistämään slaavilaiset kansat. Joen varrella oli paljon asutettuja alueita ja viikinkejä kutsuttiin hallitsemaan. Siihen aikaan oli tavallista pyytää ulkomaisia sotajoukkoja turvaamaan kauppareittejä.

Warägerfursten, "Viikinki" on mahdollisesti peräisin muinaisnorjan sanasta vík, mikä tarkoittaa lahtea tai poukamaa, Vikingr henkilöä, joka toimi lahdessa tai poukamassa. Myöhemmin viikingistä tuli synonyymi vesitse tapahtuville tutkimus- ja ryöstöretkille. Toisen tulkinnan mukaan termi on johdettu muinaisenglannin sanasta wíc, mikä tarkoitti kauppapaikkaa (vrt. latinan sanaan vicus, "kylä"). Muitakin etymologioita on esitetty. Sana viikinki esiintyy useissa riimukivissä ympäri Skandinaviaa. Islantilaisissa saagoissa viikinki tarkoittaa merellistä tutkimusmatkailua, muinaisnorjan sanonta  farar i vikingr tarkoittaa  "mennä tutkimusmatkalle".

Venäjän kehitys seuraili vielä 1000-luvulla Länsi-Euroopan kehitystä. Maa oli rikas, mutta siellä ei ollut länsimaista tuotanto- ja myyntiajattelua.

Vuoden 1000 tienoilla maa jaettiin verotuspiireihin. Ruhtinaat juonittelivat keskenään eikä verojen perinnässä tunnettu sääliä. Kidutus yleistyi. Jotta veronkanto sujuisi rauhanomaisesti, annettiin virkamiehille oikeus kestitykseen vahvoine juomineen. Tuossa kunnossa toimiva virkavalta oli hyvinkin lahjottavissa. Jotkut rikkaat vain ottivat haltuunsa erämaita ja lähettivät niille talonpoikia, jotka sitten maksoivat heille veroja. Suku tappeli sukua vastaan. Samaan aikaan Venäjän alueella hyväksyttiin bysanttilainen kirkon laki ja viikinkien ja slaavien perinteiden mukainen maallinen laki. 1100-luvulla Kiovan ja Novgorodin asukkaat kyllästyivät sotiviin hallitsijoihin ja valitsivat itse ruhtinaansa perimysjärjestyksestä riippumatta, vaikka alueruhtinaiden maita määräsi perimysjärjestys.

Kaupungeissa pidettiin vetshe-kokouksia eli vapaiden miesten kokouksia. Ne kutsuttiin koolle torille erityisellä vetshe-kellolla. Vielä NEP-kauden lopulla vuonna 1927 kuului 9/10 talouksista kyläyhteisölliseen mir-järjestelmään. Mirin asioista päätti kyläkokous. Kyläkokouksen vaikutusvalta oli maaseudulla paljon suurempi kuin neuvostovaltion konsanaan.

Novgorod hansakaupunkina välitti turkiksia, hunajaa ja nahkaa ja sai vastineeksi lännen ylellisyystarvikkeita. Maksuna käytettiin hopeaa painon mukaan. Itsenäiset talonpojat maksoivat ruhtinaille veroa luontaistuotteina. Kyläyhteisölle määrättiin vero. Kirkko ei maksanut veroa, mutta ei myöskään saanut kerätä veroa eli kymmenyksiä.

Kun Novgorod antautui Moskovalle ja ruhtinaat takasivat oman valtansa ja rikkautensa liittymällä Moskovaan, itsenäisyyden symboli vetshe-kello vietiin Moskovaan. Vastarinnan johtajat vangittiin ja mestattiin. Moskovan edustajia tuotiin Novgorodin läänitysmaille sota- ja virkapalvelukseen. 1300-luvulla Moskovan ruhtinas alkoi ostaa hallintaoikeuksia.

 

Mongolien valta

Vuonna 1237 tataarien valtias Batu, Tsingis Khanin pojanpoika valloitti rus-nimikkeen alla toimivat ruhtinaskunnat ja kaupunkivaltiot. Tataarit olivat muodostaneet yhteisen vihollisen pienille ruhtinaskunnille ja orjuuttivat venäläisiä 250 vuoden ajan. Se oli täydellisen hirmuvallan aikaa. Valloittajat eivät rakennuttaneet palatseja, vaan asuivat teltoissa, ja siksi järjestelmällä oli nimi Kultainen orda, mikä tarkoitti leiriä. Maantieteellisen asemansa vuoksi jäivät vain Novgorod ja Pisokov itsenäisiksi.

Tämä painajaismainen aika vaikutti venäläisiin ainakin kymmenen sukupolven ajan. Alueella ei ollut mitään oikeuslaitosta, vain orjuutusta, kidutusta ja alentamista. Ihmiset joutuivat kärsimään kauheaa epäoikeudenmukaisuutta. Se on vaikuttanut alueella asuvien ihmisten mentaliteettiin. Juuri näiden sukupolvien käsitys elämästä, kunniasta, arvosta, vapaudesta ja hyvyydestä on sen jälkeen ohjannut elämää Venäjän alueella ja vaikuttanut niin orjiin kuin ruhtinaisiin. Tavallinen ihminen saattoi joutua päivästä toiseen ratsastajalauman orjaksi ilman varoituksia.

Ruhtinaiden piti käydä esittäytymässä päämajassa, Kremlissä, jotta he saivat valtuudet periä veroja. He itse joutuivat käymään läpi alentavia ja verisiä taisteluja muiden ruhtinaiden kanssa ja kilpailemaan. Alkoi muodostua merkillinen psykologinen tilanne: mitä enemmän valtiaat nöyryyttivät ruhtinaita, sitä väkivaltaisempia keinoja he käyttivät omissa ruhtinaskunnissaan. He jopa liioittelivat mongolien käskyjä.

Mongolivalta tuhosi surutta paikallisia kulttuuriarvoja kuten kirjastoja ja rakennuksia. Venäläiset oppivat mongoleilta kunnioittamaan lujaa keskitettyä hallintoa sekä taloudellisen vallan hyväksikäyttöä. Luokkajako yleistyi, samoin järjestystä valvova, pelätty ja kovaotteinen keskusvalta, joka totutti Venäjän kansat ulkopuoliseen asettamaan kuriin. Kuria tuki bysanttilaisen kirkon seremoniallisuus.

 

Moskova nousee keskukseksi vuonna 1478

1500-luvulta lähtien Moskovan perinnöllisestä yksinvaltiaasta käytettiin nimitystä tsaari. Silloin vielä mitättömän Moskovan ruhtinaskunnan jäsenet julistautuivat Moskovan ruhtinaskunnaksi ja sitten Venäjän imperiumin valtiaiksi. Heidän menestymistään edesauttoi messiaaninen ajatus pyhästä rusista. Ruhtinaskunta julistautui ”pyhän Venäjän” synnyttäjiksi: ”Moskova on Kolmas Rooma, eikä neljättä tule olemaan,” julisti Iivana III (k.1505)

Hänen aikanaan vuonna 1453 olivat Osmanit (Turkin islamilainen sulttaanikunta) vallanneet Konstantinopolin (Istanbulin). Kyse ei ollut pelkästään kaupungin valtauksesta vaan koko ortodoksisen maailman pyhän paikan valtauksesta. Ortodoksisuus oli alkanut menestyä Moskovankin ruhtinaskunnassa. Koko henkinen ja poliittinen järjestelmä muotoiltiin uudestaan. Konstantinopolin menetys asetti Moskovan ruhtinaskunnalle uusia haasteita ja hengellinen into katosi. Ivan III meni naimisiin Sofia Paleologin kanssa vuonna 1472. Hänessä yhdistyi bysanttilainen perinne sekä hengellinen ja maallinen valta. Avioliito solmittiin vain 19 vuotta Konstantinopolin ja bysanttilaisen aatteen sortumisen jälkeen. Näin Moskovan ruhtinaskunta yhdisti bysanttilaisen kulttuurin ja hallitsi siä 200 vuotta. Venäjällä voimistui tunne messiaanisesta tehtävästä ja suurvallasta, mikä nosti venäläisten itsetuntoa.

Vuonna 1480 tapahtui niin kutsuttu Ugran rannalla seisominen. Keski-Venäjän joen Ugran rannalle kokoontuneet Moskovan ruhtinaiden joukot seisoivat turkkilaisten ja mongolien valtaa vastassa. Näin Moskovan ruhtinaat vapautuivat mongolialaisten ja turkkilaisten valtauksesta ja ratsujoukoista.

Moskovan ruhtinaskunnasta alkoi kehittyä venäläinen valtio, joka jatkoi bysanttilaisen kulttuurin ja julmien valtaajien perintöä. Messiaaninen tehtävä yhdistyi suurvalta-ajatteluun. Rankat kokemukset muovasivat venäläisten itsetietoisuutta.

Samoihin aikoihin Ivan III sulki kauppayhteydet Eurooppaan ja tuhosi Novgorodin itsemääräämisalueen. 40 hansakauppiasta vangittiin ja karkotettiin maasta. Moskovan keisarikunta pystytti ensimmäistä kertaa rautaesirippua länteen. Latinität eli keskiaikaisen kulttuurin vaaliminen ja latinan kieli julistettiin kaikkein pahimmaksi ideologiseksi viholliseksi. Moskovassa alettiin palvoa euraasialaista maailmankuvaa.

1600-luvulla alettiin perustaa erilaisia virastoja, kaikki keskusvallan alaisina. Keskusvallan tärkeimpiä tulonlähteitä olivat tullit, rahanpainaminen ja kauppa. Kartanotalous ja maaorjuus lisääntyivät. Valtio kehitti teollisuutta, koska sitä kiinnosti sotateollisuuden kehittäminen.

Nykyinen alueellinen erikoistuminen alkoi jo 1600-luvulla. Aunuksen ja Uralin seuduilla rakennettiin metalliteollisuutta, Novgorodissa ja Katsanissa vuota- ja nahkateollisuutta, Vienanmerellä suolankeittimöitä. Kehittyi koko Venäjää käsittävä kaupankäynti.

Tavoitteena oli luoda Preussin kaltainen oikeusvaltio, ei englantilaista parlamentarismia. Tuolloin eduskunnassa eli duumassa oli edustettuna noin sata sukua eli aatelisto, mutta myös tykkimiehiä ja kasakoita. Palvelusvelvollisten aatelisten piti viljellä oman maansa lisäksi valtion maata. Siitä hyvästä he saivat pitää maaorjia ja orjuuttaa talonpoikia.

Jo tuolloin maaorjan ja niskoittelevan talonpojan sai lähettää pakkotyöhön kaivokseen tai tehtaaseen. Maaorjia ostettiin ja vaihdettiin kuin karjaa. Heitä pantattiin ja kiinnitettiin kuin mitä tahansa omaisuutta ja käytettiin maksuvälineenä korttipelissä. Maaorjuus lopetettiin vasta 1840-luvulla. Talonpojat saivat lunastaa sen maan, jota olivat viljelleet, mutta kyläyhteisönkin hallintaan jäi maata.

 

Pietari I:n mahtikausi

Myöhemmin 1700-luvun alussa Pietari I (k.1725) alkoi taas kehittää maata Euroopan suuntaan. Kaksisataa vuotta myöhemmin hänet julistettiin antikristukseksi, koska hän madalsi raja-aitaa eurooppalaisen Aasian välillä.

Monet syyt selittävät, miten oli mahdollista, että Moskovan kreivikunta kasvoi Pietari I aikana jättiläismäiseksi valtakunnaksi, joka ulottui ”Puolan Veiksel-joesta ja Suomen graniittivuorista Tyynen meren rannoille, jopa Pohjois-Amerikan rannikolle Alaskan reunoille”. Asukkaat saivat itseluottamusta, kun ymmärsivän olevansa osa  suurta kansaa ja valtiota, riippumatta siitä, millä sosiaalisen hierarkian rappusella he itse seisoivat ja mitä valtuuksia heillä oli itse valtiossa. Kuuluminen suurvaltaan oli tärkeämpää kuin epämääräinen arkielämä, viranomaisten mielivalta, elämä orjana tai palvelijana, alhainen elintaso. Valtion rajojen puolustamista pidettiin oman identiteetin puolustamisena.

Sivistyneistö yhdisti Venäjän suurvalta-aseman ortodoksisuuteen. Bysantti, toisena Roomana, väistyi Moskovan tieltä, kolmantena Roomana. ”Moraalisesti täydellinen voitto kuuluu Moskovalle”, runoili Konstantin Leontev Dostojevskia mukaillen. Hänen mukaansa eurooppalaiset toivoivat Venäjän muodostavan Euroopan mallisen liittovaltion. Mutta Venäjä valitsi yhtenäisyyden. Yhtenäinen vahva Venäjä oli elintasoakin tärkeämpi, koska elintaso nousisi vahvuuden myötä. Germaanista ja roomalaista sivilisaatiota ei pidetty yhtä täydellisenä kuin slaavilaista kulttuuria.

1700-luvun alussa Venäjä jaettiin kahdeksaan kuvernementtiin ja Pietari I erotti kaupungit omiksi hallintoyksiköikseen. Maata hallitsivat salaneuvosto ja senaatti. 1731 perustettiin kabinetti, joka jakaantui salaisten asioidenn, ulkoasioiden ja sisäasioiden osastoihin.

Katariina Suuri

Vuonna 1767 Katariina Suuri (k.1796) - valtias joka kertomusten mukaan ei koskaan nähnyt selvää päivää - yritti toteuttaa ranskalaisia demokratia-oppeja. Hän kutsui virkamiesten, aatelien, kaupunkien ja talonpoikien edustajat hallitsemaan. Nämä osoittautuivat kuitenkin saamattomiksi ja henkilökohtaisten etujensa vartijoiksi. Katariina Suuri tuli siihen tulokseen, että Venäjä ei ollut vielä valmis demokratiaan, vaan tarvitsi valistunutta itsevaltiasta. Kuitenkin valtakunta jaettiin 51 kuvernementtiin ja piirikuntiin alueellisen hallinnan parantamiseksi.

Bysanttilaisen ja tataarien jättämän perinnön lisäksi venäläisellä aatelistolla ei ollut yhteistä näkemystä. Aatelisto ei ollut koskaan yhtenäinen eikä sitä ei voinut verratakaan ranskalaiseen aatelistoon. Venäjän aatelistolla ei ollut varaa pystyttää upeita yksityisiä aatelislinnoja kuten Englannissa ja Ranskassa eikä se kiinnostunut läntisistä kulttuuriharrastuksista. Aikaa vietettiin kortinpeluun ja metsästyksen merkeissä. Ranskasta hankittiin kyllä muotivaatteita ja ylellisyystarvikkeita.

Aikakauden huomattavin rakentaja oli valtio. Aatelisista tehtiin virkamiehiä ja he saattoivat käyttää asemaansa oman taloutensa kohentamiseen, sillä valtio maksoi virkamiehille huonoa palkkaa. Mikään asia ei sujunut 1700-luvun byrokratiassa ilman voitelua. Autokratian aikana ei säädetty lakeja. Yhdessäkään perustuslain pykälässä ei määritelty valtaapitävien ja kansalaisten suhdetta.

Kuitenkin 1700-luvulla venäläinen aristokratia oppi puhumaan ranskaa, ymmärtämään tiedettä saksaksi ja rakentamaan kotinsa italialaisittain. Mutta jo 1800 luvulla alettiin puhua erityisestä venäläisestä tehtävästä, Nikolaj Gogol etunenässä: ”Miksi yksin Venäjä edustaa Jumalan tahtoa? Koska se tuntee Jumalan käden kaikessa mitä sille tapahtuukin. Se ei aukene kellekään muulle kansalle kuin venäläiselle.” 1800-luvulla monet muutkin pitivät selvänä Venäjän suuravalta-asemaa ja ortodoksista maailmankuvaa. Venäjän ensimmäisen aikakausilehden nimi vuonna 1802 oli Vestnik Evropy, Euroopan sanomat, jota toimitti Venäjän valtion historia -teoksen tekijä.

Venäjällä valtiolla oli alusta lähtien huomattavasti suurempi asema kuin muilla mailla. Ennen 1700-lukua ei Venäjällä ollut kirkosta riippumatonta opetuslaitosta. Vuonna 1724 perustettu Pietarin tiedeakatemia oli ensimmäinen puhtaasti valtiollinen laitos ja sen jälkeen akateemisen järjestelmän luominen oli Venäjällä läpikotaisin valtiollinen projekti. Tuolloin muualla Euroopassa vielä johtavat yliopistot olivat teologisia yliopistoja. Lyhyessä ajassa luotiin valtava tieteellinen tutkimuskeskus, jossa oli observatorio, fysiikan kabinetti, kasvitieteellinen puutarha, anatominen teatteri, kirjapaino, kirjasto, laboratorio. Eurooppalaiset intellektuellit toimivat usein valistuneiden itsevaltiaiden palveluksessa. Niinpä Leibniz hahmotteli Venäjälle tiedeakatemian. Valtiollisen tilauksen sai myös Voltaire, joka laati kuvauksen Pietari I:n ajan aikaansaannoksista. Tiedemiesten julkaisumahdollisuudet olivat rajattomat. Järjestelmän nurjana puolena oli itsenäisyyden ja riippumattomuuden puute. Tutkijat täyttivät valtion tilauksia.

Katariina Suuren valistuneisuuden ansiosta tsaarin aikainen venäläinen aatelisto oli ehkä Euroopan sivistyneintä. Hän oli kirjeenvaihdossa eurooppalaisten intellektuellien kanssa. Keisarinna valittiin Berliinin tiedeakatemian jäseneksi. Katariinan aloitteesta Vapaa Talousseura julisti 1766 kirjoituskilpailun parhaasta projektista talonpoikien vapauttamiseksi. Aateliston ei tarvinnut enää suorittaa palvelua valtiolle. Vuoden 1785 asetuksella vahvistettiin aatelin eliittiasema.

Ruotsin Kustaa III oli hattu mieleltään ja niin hän aloitti sodan Venäjää vastaan 1788. Hän halusi osoittaa Ruotsin mahdin, koska Suomessa oli virinnyt itsenäisyysliike, joka etsi tukea Venäjästä. Sota ei tuottanut rajamuutoksia, mutta poiki Anjalan liitoksi kutsutun kapinan. (Lasse Lehtinen Kanava 1/2012)

Venäjä valmistautuu kommunismiin 1800-luvulla

Vuonna 1825 armeijan ja aateliston edustajat yrittivät perustaa perustuslaillisen monarkian, mutta perustuslaista ei ollut enää puhettakaan - tsaari määräsi mitä maassa sai tehdä, suhde oli kuin isällä lapsella. Aleksanteri II aikana 1864 perustettiin alueellinen itsehallintojärjestelmä semstvo, mutta jo Aleksanteri III aikaan demokratiaprosessi jäädytettiin.

1850-luvun jälkeen Kosntantin Leontev kirjoitti ortodoksian juurista ja painotti Bysantin tärkeyttä ja Moskovaa kolmantena Roomana: ”Bysanttilaisuus on muokannut meitä ja luonut suuruutemme liittymällä patriarkaaliseen yksinkertaiseen aatteeseemme.” Taustalla oli pitkä kahtiajako slavofiilien ja länsimielisten välillä. Slavofiilien mukaan Venäjällä vallitsi ainutlaatuinen yhteys valtaapitävien ja kansan välillä – autokratia, ortodoksia ja kansanmielisyys. Eurooppalaisiasta aatteista marxilaisuus alkoi levitä Venäjälle 1800-luvulla .

Vuonna 1870 kansallisuusaatteen innoittamat aateliset, narodnikit, alkoivat tehdä retkiä 'kansan luo'. Mutta kun kansa ei innostunut valistuksesta ja propagandasta, otteet kiristyivät ja tsaarin ja viranomaisten murhia suunniteltiin. Uusia vallankumouksia pelättiin jatkuvasti.

Marx sopi hyvin venäläiseen perinteeseen – ajatukset eivät perustuneet kansalliseen vaan kansainväliseen laajuuteen. Messianismin tilalle tuli kommunismin aate ja ortodoksian tilalle marxilainen oppi. Vuonna 1917 ja erityisesti vuoden 1928 jälkeen esikuvana oli teoreettinen luomus siitä, miten ihmisestä ja maasta saadaan irti

mahdollisimman paljon marxilaisessa teollisuusvaltiossa.

Vuonna 1905 keisari Nikolai II suostui kutsumaan koolle neuvoa antavan edustuskokouksen, duuman, kun talopojat olivat kapinoineet ja ryöstäneet aatelitiloja. Myös sotilaat ja työläiset kapinoivat. Perustettiin Venäjän parlamentti, joka valittiin säätyjen mukaan ja se toimi 11 vuotta 1906 - 1917. Vaaleissa vuonna 1906 konstitutionaaliset demokraatit saivat eniten ääniä, mutta eivät suostuneet yhteistyöhön hallituksen kanssa. Hallitus ei kuunnellut duumaa, virkamiehiä tapettiin. Mutta kun pääministeri vaihtui, duuma hajotettiin ja vallankumouksellisia alettiin vainota. Opposition johtajat olivat maanpaossa tai Siperiassa. Talonpojille annettiin lupa erota kyläyhteisöistä ja ryhtyä itsenäisiksi viljelijöiksi.

Vuoden 1906 perustuslaissa hylättiin kaikki nationalistiset pyrkimykset: Venäjän on oltava yhtenäinen ja jakamaton. Keisari ei halunnut parlamentarismia. Pääministeri murhattiin. Uudessa vaalilaissa lisättiin varakkaiden äänioikeutta. Siksi vasemmisto ja perustuslailliset jäivät vähemmistöksi vasta kolmannessa duumassa. Vähemmistökansojen alueilla lisättiin venäläisiä virkamiehiä.

Sodan keskellä vuonna 1916 duuman keskiryhmät vaativat taas perustuslaillista demokratiaa ja kansan luottamusta nauttivaa hallitusta. He syyttivät pääministeriä rikolliseksi ja ministereitä typeriksi. Vaatimukset duuman luottamusta nauttivan hallituksen muodostamisesta, mihin myös Venäjän liittolaiset olivat keisaria kehottaneet, jäivät toteutumatta.

Lainaa oli alettu ottaa 1880-luvun lopulta lähtien etupäässä Ranskasta maan teollistamiseksi, pääasiassa rautatien rakentamiseen. Vuonna 1912 korot ja kuoletukset veivät 1/5 osan valtion budjetista. Koska vielä rintamallakin kärsittiin suuria tappioita, kiihtyivät lakot ja mielenosoitukset vuoteen 1917 mennessä. Keisari yritti hajottaa duuman, mutta se järjestäytyi edistyksellisen blokin ympärille. Samaan aikaan laajeni työväen ja sotilasedustajien neuvosto. Se perusti maaliskuun alussa sotilaskomiteoita järjestyksen saamiseksi.

 

Keskusvallan voitto 1917

Helmikuussa 1917 perustettu väliaikainen hallitus onnistui ensimmäisestä maailmansodasta huolimatta järjestämään vaalit perustuslakia säätävälle kokoukselle. Keisari yritti hajottaa duuman, mutta joutuikin luopumaan kruunusta 2.3.1917. Duumakomitea ja neuvostojen komitea nimittivät yhteisen väliaikaisen hallituksen. Venäjällä alkoi kaksoisvallan kausi, väliaikainen hallitus ja eri puolille maata syntyneet neuvostot kilpailivat keskenään vallasta. Länsivallat tunnustivat väliaikaisen hallituksen pitääkseen Venäjän sodassa. Neuvostot vaativat rauhansopimusta ja syyttivät hallitusta militarismista ja imperialistisesta politiikasta.

Ukrainassa maaliskuun 1917 lopulla muodostettu parlamentti vaati poliittista autonomiaa iskulauseenaan ”Autonominen Ukraina Venäjän liittovaltiossa”. Syyskuussa 1917 kokoontuivat Ukrainassa huomattavimpien vähemmistökansojen edustajat. Vähemmistökansat eivät halunneet irtautua Venäjästä, vaan muodostaa liittovaltion. Vasta kun bolsevikit alkoivat tukahduttaa muita poliittisia suuntauksia, alkoivat kansallisuudet vaatia jopa itsenäistymistä. Stalin selitti, että kansojen itsemääräämisoikeus ei tarkoittanut porvariston oikeutta, vaan työtätekevien joukkojen itsemääräämisoikeutta.

Neuvostovaltiota perustettaessa käytiin taistelu puolueita ja parlamenttia kunnioittavien menshevikien ja 'neuvostojen Venäjän' puolesta taistelevien bolsevikkien välillä. Vuonna 1917 bolshevikit voittivat iskulauseella: Kaikki valta neuvostoille. Menshevikien iskulauseessa vaadittiin: Kaikki valta lakia säätävälle kokoukselle. Leniniä ja bolshevikiä tukivat alueelliset johtajat. He toivoivat ja uskoivat viimeiseen saakka, että maakunnat ja osa-alueet saavat vihdoinkin tavoittelemansa autonomian.Venäläisten enemmistö oli vuonna 1917 valmis antamaan vallan neuvostoille eli paikallisille toimielimille. Mutta kuinka kävikään silloin? Valta keskittyi jo vaalitaistelun aikana Kremliin. Ne jotka oli lähetetty kyliin, pelloille ja tehtaisiin kertomaan uudesta neuvostojen vallasta, alkoivat vahtia kansankunnan yhteisen edun nimissä, sodan ja nälän lopettamiseksi, neuvostojen uskollisuutta keskusvallalle.

Huhtikuun konferenssissaan bolsevikit päättivät ohjelmansa mukaisesti osoittaa, miten kansalaiset saavat rauhan, maata ja leipää. Neuvostot tarkoittivat Leninille työyhteisön, sotilaiden ja paikkakuntien valitsemia edustajia. 10.6.1917 oli Moskovassa suuria mielenosoituksia, joissa julistettiin Kaikki valta neuvostoille. Alas kapitalistiset ministerit. Työläisille valta tuotannossa.

Mutta jo heinäkuun neljäntenä päivänä Lenin muutti iskulauseen. Valta siirrettiin Moskovaan. Syy vallan antamiselle keskuskomitealle oli Leninin omien sanojen mukaan se, että "vaikka neuvostot ovat yhä tärkeitä, eivät kuitenkaan ole eduksi sellaiset neuvostot kuin Venäjällä nyt on". Heinäkuun kriisissä neuvostot olivat tukeneet hallitusta. Leninin mukaan ylimenokaudella paikalliset neuvostot eivät ymmärtäneet, mikä niiden kannalta on parasta. Siksi on tärkeä keskittää valta niille, jotka jo tietävät.

Heinäkuun jälkeen oli odotettu perustuslakia säätävää kansalliskokousta. Bolsevikit kuitenkin hajottivat duuman ja saivat vallan lokakuussa 1917. Kun 25.10.1917 Pietarin neuvosto ja Leninin kannattajat vangitsivat Talvipalatsissa majailevan hallituksen, oli iskulauseena: "Kaikki valta neuvostoille." Kansankielessä se tarkoitti vallan antamista kylä- ja ammattiyhteisöille. Perustuslakia säätävä kansalliskokous kokoontui 5.1.1918. Bolsevikit vaativat valtiovallan luovuttamista neuvostoille. Yleisvenäläinen neuvostokongressi tuki bolsevikkien vaatimuksia ja korkein valta annettiin neuvostojen yleisvenäläiselle edustajakokoukselle. Kun heidän ehdotuksensa hylättiin, syntyi aseellinen hajaannus. Bolsevikit halusivat eri ammattien edustajat,  Räterepublik, edustamaan erilaisia näkökulmia.

Länsivallat pitivät tätä uutta hallitusta laittomana. Eipä ihme, sillä Neuvosto-Venäjä oli ilmoittanut, että se ei vastaa keisarivallan lainoista eikä pääomasijoituksista.

Kesällä 1918 neuvostokongressi hyväksyi perustuslain. Sen mukaan valtiovaltaa käyttävät neuvostot siten, että alimpana ovat paikalliset neuvostot. Tulevaisuuden kannalta oli ratkaisevaa, että vaikka valtion hallintokoneisto oli hajautettu, oli kommunistinen puolue keskitetty. SNTL:n ensimmäinen perustuslaki tuli voimaan vuonna 1923. Korkeinta valtaa käytti neuvostojen edustajakokous ja sen valitsema keskuskomitea.

---------------

I maailmansodan jälkeen itsenäistyivät Puola ja Suomi, sitten Baltian maat. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1991, Keskiaasia ja Transkaukasia. Raskaalta tuntuivat Valkovenäjän ja Ukrainan menetys. Venäjällä ei enää ole juurikaan pääsyä Itämerelle eikä Mustallemerelle, eikä maatietä Keski-Eurooppaan, niille alueille, jotka se valtasi Pietari Suuren ja Katariina Suuren aikana 1700-luvulla. Uralin vuoriston toisella puolella venäläisen väestön osuus laskee koko ajan ja erilaista poliittista kulttuuria edustavat kansat kehittävät politiikkaa ja taloutta.

Slaavilainen yhteys -liike alkoi 1840-luvulla. Kirjailijat etsivät panslavistismista yhteistä kieltä. Venäjän keskeinen autoritäärinen panslavismi sai vastaansa demokraattisen austroslavismin ja federaalisen jugoslavismin. Saksan hyökkäyksen jälkeen tarttui Stalin taas panslavismin ideaan Legitimoidakseen Venäjän vallan Itä-Euroopassa. Valkovenäjällä ja Ukrainassa on alettu taas puhua slaavilaisesta sivilisaatiosta.

Miten suurmahtiajattelu on syntynyt Venäjällä? Kun Moskovan valtio selvisi yli 200 vuoden tataarien hirmuhallinnosta, kopio se mongolivaltiaiden tapaa suhtautua alamaisiinsa. Se kehitti keskitetyn hallintomallin riippumattomuutensa turvaamiseksi saatuaan pontta ajatuksesta Moskova – Kolmas Rooma. Venäläinen imperiumi halusi varmistaa meritiet etelässä ja pohjoisessa sekä autokratian, ortodoksian ja kansanperinteen. Boshevikien vallankumouksen jälkeen 1917 Venäjä palasi taas suurvalta-ajatteluun, jota Stalin vahvisti. 2. maailmansodan jälkeen sosialismilla.

Leninin ja Stalinin ajan jälkeen seurasi niin kutsuttua rauhanomaisen rinnakkainolon neljä vuosikymmentä. Venäläisillä on hyvin ristiriitainen käsitys omasta historiastaan ja oman maansa paikasta tällä planeetalla. Kansallisia legendoja ei ole vielä kirjattu tai analysoitu.

Voiko joku tosissaan kuvitella, että jossain Venäjän osavaltioista toimisi monipuoluejärjestelmä? Se edellyttää kansalaisilta käsitystä siitä miten valtio teoriassa ja kunta käytännössä toimii, puoluelehdistöä, oikeuslaitosta. Nämä ovat asioita joita ei voi asettaa ihmisille kuten malliautoa keskelle toria. Niihin on ihmisten kasvettava. Ja kuinka paljon on aikaa toimivan demokratian luomiseen? Ihmisten opetellessa ja kiistellessä, länsimaat valtaavat rikkaudet

 Venäjällä 1917 38 prosenttia miehistä ja 12 prosenttia naisista osasi lukea.

Jaan Kaplinski

"Valtio on ollut aina pyhä"

"Idässä Bysantissa ja Venäjällä keisari on aina ollut jollain tavoin kirkonkin johtaja, valtio ei ole koskaan ollut puhtaasti maallinen instituutio vaan sakraali, pyhä. Tuo keisarillinen paavillisuus käy ilmi suurten venäläisten kirjailijoiden kuten Tolstoin ja Dostojevskinkin hätkähdyttävän kansalliskiihkoisista Venäjän valtakuntaa koskevista käsityksistä. Esimerkiksi ulkovenäläinen ortodoksinen kirkko on julistanut viimeisen tsaariperheen tapetut jäsenet pyhimyksiksi. Pyhällä valtiolla uskotaan olevan jokin erityinen tarkoitus ja tehtävä. Tavoitteena ei ole tavanmukainen huolenpito ihmisten hyvinvoinnista – se olisi jumalanpilkkaa."

"Länsi ei ole pyhä. Se on suuntautunut kerettiläiseen materialismiin. Historiaan perehtynyt havaitsee idän ja lännen vastakkainasettelussa ammoisen Konstantinopolin ja Rooman konfliktin. On helpompi uudistaa valtio kuin kirkko. Neuvostoliitossa vallankumoukselliset muutokset eivät ole olleet lainkaan mahdottomia, ei edes marxismi-leninismin hylkääminen. Se kuuluu itse asiassa valtakunnan perinteeseen. Kansallis-ortodoksien vallankumous ei johtaisi kuitenkaan valtion nykyaikaistumiseen, avautumiseen lännen suuntaan. Pikemminkin marxilaisuuden kuihtuminen merkitsisi erään Venäjää länteen yhdistävän siteen katkeamista. Puhkeaisi islamilaista vallankumousta muistuttava taantumuksellinen ja vuorenvarmasti länsivihamielinen murros. Se kärjistäisi suhteita länsimaihin ja lisäisi jännitteitä monikansallisessa Neuvostoliitossa. Nykykirjailijoita huolestuttaa, että ihmiset kääntyvät uhrivalmiista isänmaallisuudesta pikkuporvarilliseen kaman metsästykseen. Andrei Prohanov on sitä mieltä, että Venäjän valtion ja kansan täytyy olla syntynyt vähemmän triviaalia tarkoitusta varten. Länsi ei ole pyhä. Se on suuntautunut kerettiläiseen materialismiin. Valtionvastaisuus on sekä Venäjällä että Neuvostoliitossa ollut uskonnonvastaisuuteen rinnastettava rikos. Perestroikan vastustajissa oli enemmän yksinkertaisia uskovaisia, ihmisiä jotka eivät voi sietää, että arvostellaan kaikkea sitä mihin he hartaasti uskoivat, minkä puolesta he olivat valmiita taistelemaan ja kärsimään. Tsaarinaikaisten uudistusvihamielisten mustasotnialaisten ensimmäisiä tavoitteita oli palauttaa jumalasta lähtöisin oleva rajoittamaton itsevaltius sekä lopettaa hajottavat ja pyhyyttä loukkaavat demokraattiset kokeilut." (26.5.1989)

Vahva presidentti sopii läntisille suuryrityksille

Länsimaat suositteivat Venäjälle vuonna 1991 vahvaa ranskalaismallista presidentti-keskeistä markkinataloutta tai englantilaismallista markkinoihin nojautuvaa parlamentaarista demokratiaa. Jos presidentti tai parlamentti ei saisi aikaiseksi markkinatalouden toteutumista, uhkaisi länsimaiden mukaan kaoottinen rikollisuus, nälänhätä ja mielivaltaisuus. Huomiota eivät saaneet rakenteellisia muutoksia kestävän kehityksen edistämiseksi tehdyt ehdotukset.

Taloustutkijat pitivät toivottavana Venäjän tulevaisuuden visiona keskitettyä vahvaa presidenttivaltaa. Tällöin kulttuurisesti itsenäiset osavaltiot osallistuvat maailmanlaajuiseen taloudelliseen työnjakoon. Kun Boris Jeltsin osallistui läntisten teollisuusmaiden kokouksiin, tervehtivät seitsemän teollisuusmaan johtajat häntä “veljellisesti”. Kaikki toivoivat Venäjän pikaista liittymistä integraatioon eli taloudelliseen, sotilaalliseen, poliittiseen ja myös kulttuuriseen yhdentymiseen. Kyse ei ollut filantropisesta Venäjän nivomisesta lähemmäksi länttä, vaan taloudellisen kasvun varmentamisesta. Länsimaiselle talouselämälle vahva keskusjohto on edellytys sille, että Venäjälle kannattaa investoida. Presidenttiä tukemalla haluttiin estää Venäjän hajoaminen itsenäisiksi osavaltioiksi ja alueellinen talouspolitiikka. Tuki kohdistui niiden tuotteiden valmistuksen yksityistämiseen, joita ostetaan länsimaissa. Taka-ajatuksena toivottiin Venäjän paikallispoliitikkojen suostuvan Jeltsinin poliittisiin ehdotuksiin helpommin, jos heille myönnetään länsimaisia investointeja ja kauppoja.

Myöhemmin myös monet tavalliset venäläiset tukivat Putinia ja siten läntisten teollisuusvaltioiden integraatiopolitiikkaa. He pelkäsivät täydellistä yhteiskunnallista kaaosta ja siksi heille sopi vaikka vahva itsevaltiaskin, kunhan joku kovalla kädellä panee rikolliset ja byrokraatit kuriin. Alueelliset virkamiehet olivat valmiita antamaan presidentille oikeuden nimittää ja erottaa ministerit ja parlamentti sekä valita ne viranomaiset, jotka päättävät maan laajasta yksityistämisestä. He eivät halunneet yhtyä 20 valtion liittoon, koska tällöin valtioilla olisi ylivalta, oma perustuslaki ja oikeus päättää kansalaisten taloudellisesta asemasta.

Taloustieteilijöistä poiketen länsimaiset poliitikot pelkäsivät vahvan presidenttivallan palauttavan stalinistisen totalitaarisen hallinnon. Ammattipoliitikko toivoo parlamentin vallan kasvua. Venäjän historian aikana on vaadittu kaksi kertaa aikaisemmin parlamentille ja parlamentin luottamusta nauttivalle hallitukselle enemmän valtaa: Katariina Suuren aikaan vuonna 1767 ja vuoden 1917 alussa.

Tuomas Forbergin mukaan ideologialla ei ole merkitystä Venäjän ja lännen vastakkainasettelussa. Vaikka ei olisi uskovainen, pitää ymmärtää, että uskovaisten maailmassa uskonto on totta. Samoin nationalismi antaa vision uhrata yksilö kokonaisuuden uskotellun edun puolesta. Nämä ovat ideologioita siinä kuin kommunismi. Valtio ja kirkko muodostavat pääsihteeri Dmitri Medvedevin mukaan sinfonian, ja kirkko puhuu Pyhästä Venäjästä ja on kaikkien maailman ortodoksien isänmaa siinä missä islamilaisen umma on islamin maailmanvalta. Tässä kontekstissa innostetaan mielikuvituksellisella tuhatvuotisella isänmaan ja valitun kansan historialla pelastaman Krimiä ja Itä-Ukrainaa. Venäläinen sitoutuu Venäjään kuten juutalainen Israeliin. (hs 9.9.2014)

"Puskinin yleismaailmallinen myötätunto"

Dostojevski piti Puskinin syntymän 80.vuotisjuhlassa vuonna 1879 läsnäolijoita rajusti sähköistäneen puheen. Hänelle Puskin on venäläisen hengen ainoa ilmaus ja profeetallinen ilmiö, jolla on yleismaailmallisia ideoita yli muiden kansojen. Tosin Euroopassa oli tietenkin valtavia neroja – Shakespeareja, Cervanteseja, Schillereitä, mutta kenelläkään heistä ei ollut sellaista kykyä yleismaailmalliseen myötätuntoon kuin ”meidän Puskinillamme”. Puskinin merkitys siis siirretään kirjallisuudesta kansakunnan ulkopolitiikan alueelle. Puskinista tulee venäläisen messiaanisuuden profeetta ansioilla, joita hänen teksteistään on vaikea erottaa. Dostojevski kertoo kirjeessään: ”Kun puheen lopussa julistin kaikkien ihmisten maailmanlaajuista yhdistymistä, oli sali kuin hysterian vallassa. Kun olin lopettanut toisilleen tuntemattomat ihmiset nyyhkyttivät ja itkivät ääneen, syleilivät toisiaan ja vannoivat toisilleen, että tulevat paremmiksi, että vastaisuudessa eivät vihaa, vaan rakastavat toisiaan. Myös puskinistien kongressi 1950 mobilisoitiin taisteluun Euroopasta. Nyt Puskinissa on tärkentä se, että hän loi käsityksen Venäjästä Euoopan pelastajana, jonka historia on vahvistanut todeksi. New Yorkin yliopiston professori Juri Drozhnikov totesi vuonna 1995: ”Myytti Puskinista tämänpäiväisessä muodossaan on osa toista, yleistä myyttiä, jota nimittäisin supermyytiksi. Supermyytin juuret katoavat Venäjän muinaisuuteen: se puhuu venäläisten ylivoimaisuudesta muiden kansojen ylitse (vanhempi veli) ja tähän perustuvasta heidän messiaanisesta roolistaan historiassa. Venäjästä kolmantena Roomana. Tämä messiaaninen idea, joka muuntui ensimmäisen sosialismin maan kommunistiseksi koko ihmiskunnan vapauttamisen maniaksi vaikutti 90-luvulle saakka.”Valtiollinen Puskin-kampanja ympäri maailmaa ehkä vähentää globaalin yhteisön edessä matelemista, rehabilitoi Venäjän menneisyyden tällä vuosisadalla ja rivistää venäläiset vahvaan imperiumiin." (Jukka Mallinen Parnasso toukokuu 1999)

Miksi perustuslaki on avainasemassa?

1990-luvun alussa käytiin kiistaa yhdestä kysymyksestä ylitse muiden: kuka päättää uuden perustuslain sisällöstä. Vastakkain oli kaksi rintamaa. Toisen mukaan presidentti ja alueelliset johtajat päättävät perustuslain pykälistä yhdessä. Toisen kannan mukaan istuva parlamentti sanelee ehdot perustuslain säätämiselle ja sen sisällölle. Kysymys ei ollut vain kahdesta toisensa pois sulkevasta demokratia-käsityksestä, ei myöskään vain Venäjää jo aikaisemmin kahtia jakaneesta valtataistelun muodosta, vaan kiistasta kahden maailmankuvan välillä. Toisen mukaan integraatio ja kansainvälistyminen vievät kehitystä eteenpäin, toisen mukaan paikallisten olosuhteiden vahvistaminen on tae selviämiselle tulevaisuuden vaikeuksista.

Venäjällä perustuslaki oli tärkeä myös siksi, että siinä päätetään, miten siirrytään "postsosialistiseen" valtioon eli kuka määrää ja vahtii valtion omaisuuden yksityistämisestä. Boris Jeltsinin ehdotus uudeksi perustuslaiksi antoi presidentille yhtä laajat valtuudet kuin on Ranskan ja Yhdysvaltojen presidenteillä.

Vastustajat syyttivät Jeltsinin käsittävän demokratian samalla lailla kuin tsaari Nikolai II. Venäläisessä perinteessä se tarkoittaa tsaarin valtaa, 'presidentin diktatuuriin' siirtymistä. Edustuksellisen demokratian tilalle nostettaisiin "ansioituneen henkilön yksinvaltius". Presidentille kuuluisi sekä valtion päämiehen asema että ylin toimeenpanovalta. Presidentti voisi hajottaa kaksikamarisen eduskunnan, nimittää ja erottaa ministerit ja hajottaa hallituksen. Hallituksen erottamisesta hänen olisi neuvoteltava ainoastaan osavaltioiden edustajien eli "maakuntakamarin" kanssa.

Jeltsinin liittolaisia parlamentin ylivaltaa vastaan olivat alueelliset edustajat.

Vastakkainasettelu 1990-luvun alussa tuo mieleen vuoden 1917. Neuvostovaltiota perustettaessa käytiin taistelu puolueita ja parlamenttia kunnioittavien menshevikkien ja 'neuvostojen Venäjän' puolesta taistelevien bolsevikkien välillä. Vuonna 1917 bolsevikit voittivat iskulauseella: Kaikki valta neuvostoille. Menshevikkien iskulauseessa vaadittiin: Kaikki valta lakia säätävälle kokoukselle. Leniniä ja bolsevikkeja tukivat alueelliset johtajat. He toivoivat ja uskoivat viimeiseen saakka, että maakunnat ja osa-alueet saavat vihdoinkin tavoittelemansa autonomian.

Joulukuussa 1993 hyväksyttiin monipuoluejärjestelmään perustuva perustuslaki. Maa julistettiin 89 alueen liittovaltioksi, joista 21 oli kansallisia tasavaltoja. Poliittiset puolueet valitsevat puolet eduskunnan alahuoneen, duuman, jäsenistä ja puolet on itsenäisiä kandidaatteja. Ylähuoneeseen, liittoneuvostoon kuuluvat paikallishallintojen valitsemat johtajat, kuvernöörit ja paikallisvaltuustojen edustajat. Järjestelmä on lähes sama kuin Saksassa paitsi että Venäjällä presidentti valitaan suorissa vaaleissa ja hän saa nimetä hallituksen. Jos parlamentti hylkää presidentin nimeämän hallituksen kolme kertaa, on presidentillä oikeus hajottaa parlamentti.

 Puolueet ovat lähinnä statistiikan roolissa, koska niillä ei ole oikeutta voittoisan vaalinkaan jälkeen muodostaa hallitusta. Vuoden 2000 vaaleissa Yhtenäisyys-puolue perustettiin vain muutama kuukausi ennen vaaleja, mutta sille lankesi hallitusvastuu.

Monien on vaikea ymmärtää, miksi perustuslaki on näin ratkaisevassa asemassa Venäjän ongelmia ratkaistaessa. Eihän esimerkiksi Englannissa ole kirjoitettua perustuslakia ollenkaan. Kaksikamarisen parlamentin ylähuoneen jäsenet kuuluvat aatelistoon tai papistoon, ja heidät nimittää kruunu. Suurimman puolueen edustajasta tulee pääministeri, jolla on oikeus nimetä ja erottaa ministerit. Lait säätää alahuone.

Vertailukohteita Venäjän tilanteeseen löytyy länsimaista. Ranskassa on pitkä perustuslaillinen perinne. Kansanedustuslaitoksessa on kaksi kamaria. Senaatin valitsevat kunnanvaltuutetut ja sen toimivalta on pieni. Kansalliskokouksen edustajat valitaan enemmistövaaleilla 491 vaalipiirissä. Ranskan viidennen tasavallan peruslaki vuodelta 1958 antaa presidentille oikeuden nimittää maalle pääministerin ja muut ministerit sekä päättää kansalliskokouksen hajottamisesta.

Yhdeksän aikavyöhykettä, 1/8 koko planeetan maapinta-alasta,

150 milj. ihmistä, 3000 ydinasetta.

 

Keskusvaltaa ei saa murentaa!

(vallankaappausyritys 1991)

Poliittinen järjestelmä muuttui Venäjällä 1900-luvulla kolme kertaa: Autokratian loppuminen helmikuun vallankumoukseen 1917, yksipuoluejärjestelmän luominen lokakuun vallankumouksessa 1917, presidenttivaltaiseen demokratiaan siirtyminen elokuussa 1991.  

Liittosopimus piti allekirjoittaa 20.8.1991. Se olisi tuntuvasti heikentänyt keskusvaltaa. Armeijan joukot marssivat Moskovaan aamulla 19.8. Vallankaappauksen takana oli politbyro, keskuskomitea, KGB, hallitus, asevoimat, sisäministeriö. Vallankumoukselliset pyrkivät ensin Ostankinon TV-keskukseen ja sitten Kremliin.

Osmo Jussila kirjoittaa: ” Ei ole sattuma, että Gennadi Janajevin juntan kaappausyritys elokuussa 1991 oli ajoitettu juuri uuden liittosopimuksen suunnitellun allekirjoituspäivän aatoksi. Juntan perimmäisenä päämääränä oli siten estää Neuvostoliiton uhkaava hajoaminen kansallisiin osiinsa. Tämä käy selvästi ilmi jo juntan eli ”poikkeustilakomitean” julistuksen alusta. Voimassa oleva sopimus Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton muodostamisestahan perustui vielä tuolloin vuoden 1922 sopimukseen. Neuvostoliiton johdossa valmisteltiin uutta liittosopimusta koskevaa kansanäänestyksestä, joka oli määrä panna toimeen 17. maaliskuuta 1991."

Jeltsin julkisti ohjelmansa Venäjän federaation korkeimman neuvoston kokouksessa maaliskuussa 1991. Ohjelman pääkohtiin kuului laajan demokraattisten puolueiden koalition muodostaminen, sotilaallisen voimankäytön virallinen hylkääminen politiikan välineenä, suoran kansanvallan kehittäminen, prokuraattorinviraston KGB:n, armeijan ja valtakoneiston irrottaminen puoluekytkennästä, monipuoluejärjestelmän luominen sekä tiedotusvälineiden riippumattomuuden takaaminen. Valtakunnan tuli olla suvereenien ja tasa-arvoisten valtioiden vapaaehtoinen ja federatiivinen liitto.

 Jeltsinin liittolaisia parlamentin ylivaltaa vastaan olivat alueelliset edustajat.

Kun Neuvostoliiton olemassaoloa koskeva kansanäänestys pidettiin, Kremlin tulkinta tuloksesta oli tietenkin myönteinen: peräti 76 prosenttia kansasta oli kannattanut Neuvostoliiton säilyttämistä. Korkeimman neuvoston puhemies ja tulevan juntan keskeinen jäsen Anatoli Lukjanov totesi, että sopimusluonnos lakkauttaisi Neuvostoliiton yhtenäisenä, federatiivisena valtiona ja olisi siis eräänlainen valtiokaappaus. Jonkinlainen juntan perustava kokous pidettiin 17 kesäkuuta. Ehkä kaikkein merkittävin ja kiinnostavin juntan valmistelutoimista oli erityisen lähetystön lähettäminen iltapäivällä 18 elokuuta Gorbatsovin luo Foroksen huvilalle. Tälle kerrottiin välttämättömyydestä julistaa poikkeustila jo siksi, että Neuvostoliiton hallitus ja korkein neuvosto olivat suunniteltua liittosopimusta vastaan.

Juntta keskitti Moskovaan valtavan sotilaallisen voiman osoittaakseen, että vastarinta oli turhaa. Pääkaupunkiin sijoitettiin 362 panssarivaunua, 140 jalkaväen taisteluvaunua, 148 panssaroitua miehistönkuljetusajoneuvoa, 430 raskasta kuorma-autoa ja 3809 sotilasta. Kun juntan määräämät pidättäjät saapuivat maanantai aamuna, oli Jeltsin seurueineen jo ehtinyt lähteä Valkoiseen taloon. Juntan toinen suuri virhe oli, ettei Valkoista taloa miehitetty heti maanantaiaamuna.

Hallintokeskukseen alkoi kerääntyä yhä enemmän väkeä. Jeltsin antoi kuuluisan juntan vastaisen julistuksensa panssariajoneuvon katolta maanantaina puolen päivän jälkeen. Kun juntta alkoi käskyttää Moskovaan komentamiaan joukkoja, niiden komentajat yksi toisensa jälkeen kieltäytyivät tai keksivät esteitä. Valkoiseen taloon ja sen ympärille oli nimittäin ehtinyt kerääntyä jo lähes 200 000 henkeä. Juntan tappio Jeltsinille merkitsi Neuvostoliiton hajoamista käytännössä.

Neuvostoliitto ei kaatunut demokratian puutteeseen vaan

kulutustavaroiden puutteeseen. (Elina Haavio-Mannila)

Suunniteltua uutta liittosopimusta ei koskaan allekirjoitettu, vaan itsenäisyysjulistuksia sateli Moskovaan. Neuvostoliitto lakkasi kuitenkin olemasta vain osittain. Tasavaltojen liittona sen taru päättyi ja myös yksi sen valtakeskuksista, kommunistinen puolue NKP lakkautettiin, mutta ei kahta muuta valtakeskusta, nimittäin armeijaa eikä KGB:tä. Ukrainan ja Valko-Venäjän johtajat julistivat valtioittensa eroavan ja muodostavan itsenäisinä valtioina uuden löyhän Itsenäisten valtioiden yhteisön IVY:n. (Kanava 2/2004)

Miten on mahdollista, että vallankaappaus kuitenkin kukistui? 80.000 moskovalaista esti pelkällä olemassaolollaan neljä divisioonaa (divisioona 10 – 20 000 miestä). Kukaan ei uskaltanut antaa hyökkäyskäskyä, vältyttiin verilöylyltä. Jeltsinin takana oli parlamentti.

Arto Luukkainen näkee elokuun vallankaappausyrityksen 1991 vanhoillisten kommunistien yrityksenä syrjäyttää Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatshov. Jussila puolestaan katsoo, että vallankaappauksella vanhoilliset voimat pyrkivät estämään liittosopimuksen allekirjoittamisen, joka olisi tuntuvasti heikentänyt keskusvaltaa.

Jos murskaavan ylivoimainen koneisto kerran oli pantu käyntiin, miksi vallankaappaus kukistui? Paradoksaalista kyllä – mutta Venäjällähän paradoksit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus: kaappaus kukistui aseettoman voiman vastarintaan. 80 000 moskovalaisen joukko pysäytti pelkällä olemassaolollaan rynnäkköjoukot lähtöasemiin. Jeltsinillä ei ollut muuta optiota kuin väenväkisin taivuttaa vitkutteleva ja raskasta vastuuta välttelevä asevoimien johto puolelleen ja antaa käsky oman parlamenttitalon ampumisesta.  (Esa Seppänen hs 21.4.2001)

 

Venäjän yhtenäisyys

Venäjällä elettiin 1990-luvun alussa aikaa, jolloin paikalliset johtajat ja järjestöt uskoivat taas vapautuvansa keskusvallasta. Vastassa ei ollut enää keisari hovinsa kanssa, Leninin tarveharkinta, eikä Stalin ja kommunistisen puolueen keskuskomitea. Tällä kertaa todellisen vallan antamista alueellisille johtajille vastustavat kansainvälinen valuuttarahasto ja ylikansalliset yhtiöt. Entisen nomenklatuuran jäsenet eli kommunistipuolueen kouluttamat ja pitkän päivätyön kansan johtajina tehneet kommunistit haettiin takaisin: Georgiassa Edvard Shevardnatse ja Liettuassa Algisdas Bratsautkas, Moldovassa Piotr Lutsinski , Atserbaijassa Gegdas Alijev. Viktor Sejnis.

Jabloko-liikkeen aktivisti kirjoitti joulukuussa 2000 Venäjällä vallitsevista myyteistä. Ensimmäisen mukaan eurooppalaiset ottavat uudistuneen Venäjän vastaan avoimin sylin. Venäjä oli kuitenkin kauempana eurooppalaisista arvoista kuin koskaan historiansa aikana. Aleksanteri I aikana liityttiin Pyhään Allianssiin, Aleksanteri toisen aikana elvyttiin Krimin sodan tappioista ja Aleksanteri III ja Nikolaus II osallistui ententen muodostamiseen.

Toinen myytti on, että Venäjän ja Euroopan välit paranevat, vaikka Venäjä pitää Yhdysvaltoja vihollisena. Kolmantena myyttinä uskotellaan, että Venäjä voisi muodostaa Kiinan ja Intian kanssa unionin.

"Venäjällä vallitsee erityinen yhtenäisen valtakunnan halu, jota länsimainen individualismi ja pragmatismi voivat vaikeasti käsittää. Venäjää ei voi koskaan verrata Ranskaan tai Saksaan – Venäjä on koko maailma" (Georgij Fedotov).

Toimittaja Nepomnjastcijin mielestä länsimaisen ihmisen arvomaailma rakentuu omien kiinnostusten ympärille, mitä ne sitten ovatkaan. Venäläisen arvomaailma taas ihanteensa, ideaalinsa ympärille. Tämä osallisuus ihanteeseen on raskas lasti ja siitä johtuu Venäjän erikoisuus, merkillisyys ja tuska. Rakennuksissa sitä kutsutaan tukipuuksi.

Vuonna 1992 Venäjästä tuli taas Venäjä: Maan parlamentti päätti pudottaa nimestä pois sanan federaatio. Muutoksen puolesta äänesti 871 kansanedustajaa, 30 äänesti vastaan ja 30 pidättäytyi. Kansallisten vähemmistöjen mielissä nimi kuitenkin yhdistyy Venäjän imperiumiin, sanoi tataarilainen kansanedustaja Renat Muhamatdijev. Jeltsinin neuvonantaja Sergei Shtahrai kannatti federaatio-sanan säilyttämistä maan monimutkaisen etnisen rakenteen takia. Venäjään kuuluu yli sata eri kansallisuusryhmiä ja 20 kansallista tasavaltaa. Näistä kaksi kieltäytyi allekirjoittamasta Venäjän federaatiosopimusta. (Reuter, hs17.4.1992)

Suurvaltapatriotismi nosti päätään vaaleissa 1993. Joulukuussa 1993 hyväksyttiin
monipuoluejärjestelmään perustuva perustuslaki. Venäjästä tuli liittovaltio, joka

jakautui 89 alueeseen, joista 21 tuli kansallinen tasavalta. Poliittiset puolueet

valitsevat puolet eduskunnan alahuoneen, duuman jäsenistä ja puolet ovat itsenäisiä

kandidaatteja. Ylähuoneeseen, liittoneuvostoon, kuuluvat paikallishallintojen

valitsemat johtajat, kuvernöörit ja paikallisvaltuustojen edustajat. "Alueilla johtaa

virkamiesten avulla valittu johtaja, joka ei salli oppositiopuolueiden toimintaa.

Alueellinen toiminta on puoliautoritääristä ja se pyrkii toimimaan itsenäisesti

keskusvallasta huolimatta, mutta polkee samalla paikallisten tahojen toimintaa."

Presidenttijärjestelmä on lähes sama kuin Saksassa paitsi että Venäjällä presidentti

valitaan suorissa vaaleissa ja hän saa nimetä hallituksen. Jos parlamentti

  hylkää presidentin nimeämän hallituksen kolme kertaa, on presidentillä

oikeus hajottaa parlamentti. Puolueet ovat lähinnä statistiikan roolissa, koska niillä ei

ole oikeutta voittoisan vaalinkaan jälkeen muodostaa hallitusta. Vuoden 2000

vaaleissa Yhtenäisyys-puolue perustettiin vain muutama kuukausi ennen vaaleja,

mutta sille lankesi hallitusvastuu.

Venäjän presidentiksi vuonna 2000 valittu Putin palautti Stalinin aikaisen kansallishymnin. Erityisesti pienituloiset kannattivat yhtenäistä suurta Venäjää. Kuuluminen suurvaltaa on heidän suuri lohtunsa.

Izvestijan kyselyn mukaan 28.12.2000 15 prosenttia kannatti eurooppalaista sivilisaatiota Venäjälle, 18 prosenttia halusi Neuvostoliiton takaisin ja 60 prosenttia toivoi Venäjälle omaa tietä.

Kun Venäjän maataloustuotanto on laskenut puoleen, ja hyvin voi osoittaa, että romahduksen on aiheuttanut suurmaatalous, eikö tästä osata tehdä johtopäätöksiä! Venäläinen tuottaa itselleen ja suvulleen, on ahkera ja siisti, mutta ei yksinkertaisesti halua hyödyttää tuntemattomia tuulia.

Kuitenkin Suomen kauppa- ja teollisuusministeriön rahoittamassa tutkimuksessa todetaan: “Perusongelmana on elintarvikehuollon kannalta tehottoman yksityisen palstaviljelyn suuri osuus maataloustuotannosta.” (Antti Helanterä) ”Vaihdantatalous on kuin kalvava syöpä, joka estää todellisen markkinatalouden synnyn Venäjälle”, kirjoittaa Päivikki Krause (hs 14.9.98). ”Teollisuuden kirouksena ovat monet verot, teiden ylläpitoon, miliiseille, kaupungille, valtiolle - kaikille on maksettava erikseen.”
Seppo Remes teki tulevaisuuden ja idänkaupan tutkimuksen eväin lisensiaattityötä Suomen ja Neuvostoliiton kaupan tulevaisuudesta. ”Kiersin silloin paljon Venäjällä haastattelemassa kiinnostavia ihmisiä poliitikoista talousoppineisiin ja kulttuuriväkeen. Kaikki sanoivat, ettei näin voi eikä saa jatkua, vaan Neuvostoliitto hajoaa. Näin siis päättelin lisensiaattityössänikin Turun kauppakorkeakoulussa.” (hs 1.10.1996)

Venäjän USA:n suurlähettilään Vlamiri Lukinin mukaan on kaksi vaihtoehtoa. Toisaalta on käsite yltiöisänmaallisuus tai radikaali venäläiseen perinteeseen kuuluva kansallinen masokismi, jota voi kuvata ajatuksella: Ottakaa kaikki mitä haluatte. Siitä lopusta mitä jätätte, olemme kiitollisia.

”Venäjän federaatioon on periytynyt neuvostokaudelta monimutkainen aluerakenne. 89 federaation subjektia, joiden rajoja ei perustuslain mukaan voi muuttaa ilman niiden suostumusta, kuuluvat neljään eri hierarkiaan, joita ovat: tasavallat, tavalliset alueet, autonomiset alueet sekä autonomiset piirikunnat. Ne voivat olla myös toistensa sisällä kuin venäläisessä Matrjoska-nukessa. Yksi territorio voi kuulua kahteen federaation subjektiin samanaikaisesti ilman että niiden keskinäiset oikeudet olisi selvästi määritelty. Tämä on muun muassa investointien kannalta ongelmallista. Useimmat Venäjän raaka-aineista rikkaimmat alueet ovat juuri tällaisia. Venäjän öljykeskus on Jugra eli Hantien ja Mansien, ostsjakit ja vogulit, autonominen piirikunta sekä maakaasukeskus Jamalin nenetsien, samojedien autonominen piirikunta. Molemmat ovat samanaikaisesti sekä itsenäisiä subjekteja että osia Tjumenin alueesta. Luonnonvarojen hallinnointi- ja yksityistämiskysymys on yhteydessä aluepolitiikkaan. Toistaiseksi venäjän öljy- ja kaasuyhteisöt eivät omista yhtään öljy tai kaasulähdettä. Ne kuuluvat Venäjän valtiolle, jonka oikeudet myöntää käyttölupia ovat osin aluehallintojen ja osittain federaation ministeriöiden käsissä. Vaikeaselkoisuuden huippuna ovat presidentti Putinin vuonna 2000 ad hoc päätöksellä ohi perustuslain ikään kuin hatusta vetämät seitsemän superaluetta eli federaation piirikuntaa. (Jussi Raumolin, Pekka Kauppala, Kanava 2/2004)

Mihin kulkee Venäjän tie?

Vuoden 1991 jälkeen länsimaisille ohjelmaformaateille ja viihdeohjelmille aukesi tie Venäjälle, tulivat talk-showt ja tietokilpailut. Lisenssejä ostettiin ahkerasti. Vuosina 1991 - 1995 elokuvista 36 prosenttia tuli ulkomailta, niistä 32 prosenttia Amerikasta. Katsojia houkuteltiin viihteen avulla. Noina vuosina Tsheshenian sodasta, presidentin terveydestä tai alkoholinkäytöstä voitiin puhua vapaasti.

Mutta jo 1996 alkoi olla monopolin tapaisia päätöksiä liikkeellä. Opposition toimista ei enää kerrottu. Omistukset keskittyivät eikä esim. yksityistämisprosessista juuri kerrottu.

Vuoden 2000 jälkeen alettiin puhua ohjatusta demokratiasta, valtio ja virkamiehet saivat antaa puhelimitse ohjeita televisiolle ja monopolisointi jatkui. Valtio käytti pienetkin rikkeet hyväkseen vetääkseen televisioasemilta oikeudet. Riippumattomat toimittajat perustivat oman televisiokanavan, mutta sekin lakkautettiin monimutkaisten lakiasioiden vuoksi. Jokaisella asemalla oli työntekijöitä, jotka kerran viikossa kävivät Kremlissä tai Beresovskin puheilla ja kuulivat, mitä televisiossa saa esittää. Usein tiedonsaanti estettiin. Luonnollisesti itsesensuuri kasvoi pelon edetessä. (Anna Amelina: Evolution der Medien und der Medienkontrolle im Postsowjetischen Russland Soziale Welt 2/2007)

 

"Voiko joku tosissaan kuvitella, että jossain Venäjän osavaltioista toimisi monipuoluejärjestelmä? Se edellyttää kansalaisilta käsitystä siitä miten valtio teoriassa ja kunta käytännössä toimii, puoluelehdistöä, oikeuslaitosta. Nämä ovat asioita joita ei voi asettaa ihmisille kuten malliautoa keskelle toria. Niihin on ihmisten kasvettava. Ja kuinka paljon on aikaa toimivan demokratian luomiseen? (Boris Orlov: Das Problem des ”Grossmachtdenkens” in der russischen Geschichte, Osteuropa 6/2001)

Entisen Neuvostoliiton raunioilla ei ole länteen verrattavaa infrastruktuuria kannattamaan erikoistuneita talousalueita ja osavaltioiden työnjakoa.

Vaarallisemmaksi saattaa kuitenkin muodostua yhteisen kielen puute. Kyse ei ole tulkkien koulutuksesta, vaan maailmankuvasta. Venäjän alueella ei ole vielä missään historian vaiheessa muodostunut yhtenäistä kulttuuria. Neuvostomarxilainen poliittinen sanasto on osoittautunut. koodikieleksi, jossa positiivisväritteisiä iskusanoja ei edes yritetä tulkita, käytännön esimerkeistä puhumattakaan. Yleismaailmallista marxilais-leniniläistä teoriaa ei opeteltu, vaan teorian sanoja alettiin tulkita kunkin alueen perinteen mukaisesti. Dostojevski kertoo venäjänkielisten opetelleen esimerkiksi sanan das Kapital, pääoma, sanasta kopit, mikä tarkoittaa koota, säästää.

Putin lakkautti kuvernöörivaalit

Presidentti Vladimir Putin lakkautti kuvernöörivaalit vuonna 2004. Keskushallinnon valta kasvoi Venäjän eri alueilla, sillä presidentti nimitti omat ehdokkaansa kuvernööreiksi. Uusi laki antoi Venäjän federaation alueille mahdollisuuden olla järjestämättä suoria kuvernöörin vaaleja. Silloin alueiden parlamentit valitsevat kuvernöörin kolmesta presidentin hyväksymästä ehdokkaasta. Lain vastustajat pelkäävät, että uutta lakia käytetään kaikkialla, missä valtapuolue Yhtenäinen Venäjä on epäsuosittu. (hs 25.1.2013)

 

Keski-Aasian vanhat diktaattorit

Islam Karimov, 75, johtanut 28 miljoonan asukkaan . Uzbekistania kovalla kädellä jo neuvostoajoista. Satoja mielenosoittajia surmattiin 2005 Andizanissa. Maanpaossa oleva oppositio. Todennäköisesti Karimovin jälkeen edessä on alueellisten johtajien tiukka kädenvääntö ja kaupankäynti voi pahimmillaan kääntyä veriseksi.

Norsultan Nazarbajev, 72, on johtanut 15 miljoonan asukkaan Kazakstania itsevaltaisesti vuodesta 1990. Seuraajan on veikattu tulevan perheestä joka on valtakaudella rikastunut huimasti. Kazakstan tyttären mies Rahat Aliljev elää maanpaossa Itävallassa, koska tavoitteli kruunua turhan näkyvästi, häntä syytetään sieppauksesta ja korruptiosta.

Gurbanguly Berdimuhamedovin, 55 johtama Turkmenistan nousi valtaan 2006. Hänen edeltäjänsä Sparmurat Nijazov rakensi maahan yhden oudoimmista henkilökulteista, esimerkiksi auringon mukana kiertävä kullattu Nijazov-patsas on viety piiloon keskustasta. Vähän yli viiden miljoonan asukkaan Turkmenistan on suljettu valtio, josta tihkuu vähän tietoa.

Viiden ja puolen miljoonan asukkaan Kirgisian itsenäistyttyä sen presidenttinä jatkoi neuvostoaikainen johtaja Askar Akajev. Hänestä tuli ajan mittaan autoritaarinen mikä johti keväällä 2005 niin sanottuun tulppaanivallankumoukseen. Valtaan nousi Kurmabek Bakijev joka osoittautui korruptoituneeksi. Hän joutui pakenemaan maasta huhtikuussa 2010 Nyt presidenttinä on vaaleilla valittu Almazbek Atambajev.

Presidentti Emomahli Rahmonin, 60 johtama Tadzikistan on köyhin. Virallisesti asukkaita on seitsemän ja puoli miljoonaa, mutta monet ovat siirtotyöläisinä Venäjällä. Maan talous on riippuvainen heidän lähettämästään rahasta. Hän pitää islamisteja maan pahimpana uhkana, mutta hänelle pahinta olisi siirtolaisten paluu. (hs Jussi Niemeläinen 15.7.2013)