kohtuullisuus

Hyveet ovat olennainen osa monipuolisesti kehittynyttä persoonallisuutta. Keskeinen aristoteelinen hyve on kohtuullisuus. Hyveellinen persoona on sekä sensitiivinen että harkitseva, luonnon eri puolille avoin toimija. (Bartolommeo)

Miten moni tunteekaan, että hänellä on päätösvalta ja vaikutusvalta vain silloin, kun hän astelee kauppakeskuksen ovesta sisään. Ei missään muualla.

Käytökseen vaikuttavia ihmisen oman vaiston vastaisia toimintoja aiheuttavat yhteiskunnassa opetetun moraalin lisäksi ryhmän paine. Jokainen voi kysyä itseltään: teinkö tämän ratkaisun siksi, että se tuntuu oikealta, alitajuntani kehotti, olen koulussa oppinut vai että kaikkivaltias Jumala on määrännyt. Jokainen ihminen käy tätä sisäistä keskustelua läpi elämänsä.

Miksi muutokseen ei kyetä?

1. Ihminen pelkää muutosta

Edistys on saksaksi Fortschritt, Fort-Schritt siis astua pois, eteenpäin, lähtö tuntemattomaan.

Nykyihmisen perusominaisuus on muutoksen pelko. Ympäristöongelman pitkittyminen ei ole enää taloudellinen eikä tekninen kysymys, vaan syynä ongelmaan on jarruttavien rakenteiden (institutionaalinen paradigma) lisäksi ihmisen luonne - pelkäämme muutosta. Mieluummin jatketaan vanhaa menoa, vaikka se on havaittu huonoksi kuin lähdetään mukaan aloittamaan jotain uutta. Ihminen kaipaa turvallisuutta ja äänestää siksi edustajiksi ihmisiä, jotka lupaavat jatkaa entistä menoa ja vielä enemmän sitä.

On oletettu, että jos vain ihmiselle annetaan riittävästi tietoa, hän ymmärtää ongelman ja muuttaa käyttäytymistään. Mutta tiedon puute ei ole keskeinen ongelma. Tehokas ja pitkäkestoinen muutos kasvihuonekaasujen vähentämiseksi vaatii kulttuurin muutosta, voimakkaiden myyttien ja uskomusten kyseenalaistamista. Mitä olemme yksilöinä ja yhteisöinä?

Uhkaavan ilmapiirin keskellä turvallisuushakuisuus yleensä lisääntyy.
(RISC Monitor -tutkimusohjelman johtaja Tiitta Tiilikainen)

2. Ihminen ei ole vielä ymmärtänyt juurisyytä elämäntavan muutoksen tarpeellisuudesta

Taloussosiologian prof. Pertti Töttö kuvailee ongelman syvyyttä tähän tapaan: Havainnot eivät saa aikaan muutosta, teorian täytyy muuttua ensin, jotta havainnot voivat alkaa puhua uuden teorian puolesta vanhaa vastaan. Kun uusi teoria on syrjäyttänyt vanhan ei maailmaa voi nähdä enää aikaisimpien silmälasien läpi. Maailmankuvan muuttuminen johtaa peruuttamattomaan muutokseen.

Tieteellinen vallankumous johti aikanaan syvälliseen maailmankuvan muutokseen. Ennen suhteellisuusteorian pälkähtämistä Einsteinin päähän, ei kenellekään tullut mieleen ruveta testaamaan, taipuuko valo vai ei. Näkikö vuoden 1200 tähtitieteilijä ja hänen kollegansa 1900-luvulla saman tilanteen katsoessaan itään? Jokaisen verkkokalvolle siirtyi sama kuva auringosta, mutta toinen näki maata kiertävän taivaankappaleen, toinen pisteen, jonka ympäri maa kiertää. Ihminen voi nähdä esineitä ja tapahtumia, mutta ei koskaan tosiasioita. Syyt tapahtumien kulkuun on tunnettava, jos on valmis osallistumaan muutokseen.

Kausaalisuus määritellään siis potentiaalisen toiminnan perusteella. Syiden ymmärtäminen ja niihin puuttuminen vaikuttaa seurauksiin. Uusi teoria ylittää hitaasti kynnyksen. Kun kysytään, miksi sinä saastutat, vastaus kuuluu usein: En tiennyt, kunnioitan vanhoja tapoja, vaihtoehto on liian kallis. Siis ensin on oltava tietoa, mutta myös motivaatio ennen kuin asenne muuttuu. Tieto lisääntyy, mieli muuttuu ja sen jälkeen toiminta muuttuu. Tämän ajan uusia kestäviä arvoja on hidas sisäistää. Usein niitä pidetään pelottavina, kiitos sensaatiohaluisen rahaa tarvitsevan lehdistön ja vääräleukojen.

Lukuisissa tutkimuksissa on osoitettu, että tappio painaa ihmismieltä tunnetasolla suunnilleen kaksi kertaa enemmän kuin vastaavan kokoinen voitto. Jos siis halutaan saada joku vakuuttuneeksi asiasta, ei kannata käyttää perusteluna mahdollisuutta voiton saavuttamisesta, vaan mahdollisen tappion välttämistä. (Rolf Dobell, Selkeän ajattelun taito)

Muutokseen päästään vain jos arvoja ja instituutioita muutetaan syvällisesti. Matemaattisen mekaanisesta todellisuuskäsityksestä on siirryttävä holistiseen, kokonaisvaltaiseen ajatteluun. Arkipäivän elämä ja tieteellinen tutkimus eivät saa olla etäällä toisistaan. Henkisen ja fyysisen maailman välillä vallitsee yhteneväisyys.
Ihmisen muuttuminen ajattelemaan jollain muulla lailla kuin mihin hän on tottunut, on saanut tutkimusaiheena varoja seksuaaliterapian ja alkoholipolitiikan alalla. Impotenssissa on melkein aina kyse siitä, että ankaran uskonnollisessa ympäristössä ihminen sisäistää sellaisen käsityksen, että kaikenlainen avoin seksuaalinen toiminta ennen avioliittoa on täysin tuomittavaa, tuhoisaa, moraalisesti turmelevaa, alentavaa, eläimellistä ja vahingollista niin mielen kuin ruumiin terveydelle. Terapian ensimmäinen periaate on se, että missään tapauksessa ei ryhdytä suoraan hoitamaan impotenssin oireita. Jos niin tehtäisiin, niin mies yritettäisiin opettaa saavuttamaan tyydyttävä erektio. Terapiaan kuuluu emotionaalisesti tasapainottoman miehen vakuuttaminen siitä, että hänelle ei tarvitse opettaa erektion aikaansaamista. Hänen on opittava neutralisoimaan tietyt psykososiaaliset vaikutukset, jotka ovat olleet mukana hänen häiriötään luomassa. Ensimmäinen este on pelko. Miehen on oivallettava nämä pelkonsa, mikäli hän toivoo terapian johtavan tuloksiin.

Muutokseen yhteiskunnassa päästään vain jos arvoja ja instituutioita muutetaan syvällisesti. Matemaattisen mekaanisesta todellisuuskäsityksestä on siirryttävä holistiseen, kokonaisvaltaiseen ajatteluun. Vanhoista arvoista ei ole enää uusien ongelmien ratkaisijoiksi. Koska nykyiset vakavat ekologiset, yhteiskunnalliset ja mielenterveyden ongelmat käyvät samaa kriisiä kuin fysiikka muutama kymmenen vuotta sitten, on Fritjof Capra, Wieniläinen ydinfyysikko, kirjoissaan todistanut, miten nk. tieteellinen maailmankuvamme rakentuu väärälle perustalle. Capran poikkitieteellinen Elmwood-Instituuttissa tapaavat mitä erilaisemmat ihmiset, esim. benedikti-munkki, Zen-mestar, mainoskoulun osastopäällikkö, neurologi, kustantaja, politologi.

Ensimmäiset legosukupolvet ovat varttuneet aikuisiksi. Pienistä insinööreistä on kasvanut eri alojen asiantuntijoita. Heidän maailmassaan kaikki voidaan koota pienistä palikoista, hajottaa osiin ja koota samat palikat uudelleen joksikin muuksi. Geenitekniikka on aikuistuneiden legolasten unelmien täyttymys. Legosukupolven asiantuntijat ovat erikoistuneet kapea-alaiseen palikkatietoon ja tottuneet eristämään asiat yhteyksistään. (Heikki Uusitupa)

3. Ihminen haluaa olla kuin muut

Kolumnisti Eero Silvasti kirjoittaa, että todellinen hallitseva luokka on nimeltään olosuhteiden tyrannia, yhdenmukaistamisen velvoite. Jos yleisesti on sovittu, että syödään banaaneja niin kaikki myös ostavat banaaneja. Ei tarvita edes tieteellistä näyttöä siitä, että ne olisivat terveellisempiä kuin mustaherukka.

Ihminen elää helposti ulkoisten voimien, erityisesti oman viiteryhmänsä ehdoilla. Psykologian professori Irving Janis on tutkinut ryhmädynamiikkaa ja erityisesti joukkoajattelua (Groupthink 1972), sitä miten huonot päätökset syntyvät. Suljetun ryhmän jäsenillä on taipumus kehittää joukkuehenki, jonka vallassa he sortuvat tiedostamattaan harhakuvitelmiin. Janisin mukaan joukko pyrkii minimoimaan erimielisyydet ja tekee kompromisseja testaamatta ja analysoimatta päätöksiään. Yhdenmukaisuuden paine rajoittaa ryhmän ajattelua, eettisyyttä, johtaa yksinkertaiseen ajatteluun ja tukahduttaa yksilön luovuuden. Tähän altistuvat erityisesti ryhmät, joilla on samanlainen tausta. Joukolla on käsittämätön optimismi omaan erinomaisuuteensa, kollektiivinen järkeistämisprosessi, usko omaan perinteiseen moraaliin, stereotyyppinen ajattelu muista ihmisistä ja ryhmistä, itsesensuuri ja toisinajattelijoiden poissulkeminen ryhmästä, illuusio yksimielisyydestä, suojeluvaisto ryhmän ulkopuolisilta tiedoilta. (Konsensus voi olla jopa vaarallista, hs 8.5.2012)

Kansalaisrohkeus tarkoittaa uskallusta toimia eri lailla kuin muut ja uida vastavirtaan. Tyytymättömyydessä on muutoksen siemen. Omapäisyys ja henkilökohtainen mielipide eivät helposti kuulu demokraatin arvoihin. Jos nykyihmisen kantavaksi voimaksi on tullut muutoksen pelko, käyttäytyy hän toki viisaasti seuratessaan muita. Jyväskylän yliopiston historian professori Juha Sihvola kirjoittaa arvostellessaan Juha Siltalan kirjaa Sisällissodan psykohistoria hs 8.9.2009: "Siltala kysyy, miksi saavutettujen etujen menetys ei viime vuosikymmenellä johtanut edes mielenosoituksiin saati väkivaltaan vaan masennukseen, työuupumukseen ja alkoholismiin?"

Saksan kielessä erotetaan das Ich ja das Selbst eli minä ja itse. Minä on kulttuurin tuote, mutta minun sisälläni on se itse ja siihen tulee satsata tulevaisuuden muutoksessa. Tietysti on helpompi kuunnella ja totella velvollisuuksia ja tuudittautua harmoniaan kuin kuunnella sisimmän elämänohjeita.

4. Ympäristön näivettyminen on liian suuri ongelma

Ympäristöongelmia vaivaa historiattomuus. Meillä ei ole kokemusta otsoniaukosta eikä metaani- ja typpipitoisuuksista. Niiden valta tuntuu lopulliselta.

”Eletään suunnattoman politiikan aikaa. Ehkä vastausta on haettava toimivien subjektien ulkopuolelta. Miten tähän on tultu? Eletään sanatarkasti yleiskatsauksettomuuden aikaa. Näköalat sumensi romahtaneen reaalisosialismin tomu ja lakastuvan hyvinvoinnin smog. Molemmat järjestelmät tarjosivat vuosisadan mittaiset unelmat ja jopa uskottavan tuntuiset tavoitteet. Pahin ja salakavalin yllätys on itse perustan, palkkatyöjärjestelmän äkillinen ja vähä-ääninen rapautuminen.” (Eero Silvasti 15.8.1998)

5. Muutosta ei pidetä yleisesti mahdollisena

"Me 1940-luvulla syntyneet olemme eläneet mielettömän elämän. Meillä oli vielä syytä uskoa, että länsimaisessa sivilisaatiossa on tosiaankin vaihtoehtoja - kommunismi, sosialismi, yhteisöllisyys. Kaikki tuntui mahdolliselta ja valintojamme ohjasivat vain mielikuvitustemme rajat. Jos nuorten asenteet ovat muuttumassa konservatiivisemmiksi, se saattaa olla vastareaktio omien vanhempien kokeilun halulle". (sosiologi Teija Mikkola, hs 13.9.2009)

Ihmisen on uskottava, että muutos on mahdollinen, muuten hän ei lähde mielenosoitukseen. Nykypolitiikassa ei ole viitteitä muutoksen mahdollisuudesta. Tilannetta kuvaa lehtiotsikko Barrikadilta kotisohvalle:

"Muutoshaluttomuus ei kuitenkaan tarkoita sisäänlämpiävyyttä. Kotisohvalla istuu utelias, maailman menosta huolestunut suomalainen." (Matti Rämö)

Suomalaisista vain kuusi prosenttia kuuluu puolueisiin. Uudet ajatukset eivät ole pystyneet kanavoitumaan pitkän aikavälin muutosta aikaansaavaksi joukkovoimaksi. Pirstaloitunut ja eriytynyt joukko ihmisiä, joka ei koe yhteyttä sosiaalisiin instituutioihin, on normaaleissa olosuhteissa vain minimaalinen uhka poliittiselle vakaudelle. Totalitarismin tutkijat ovat osoittaneet, että kun taloudelliset tai kansainväliset paineet kasvavat, kuten 1930-luvulla, joukko muuttuu äkkiä arvaamattomaksi ja alttiiksi demokratian vastaiselle manipuloinnille. Hannah Arendtin mukaan tämän joukon luonteenpiirre ei ole niinkään taantumus tai osaamattomuus, vaan yksinäisyys ja sosiaalisten suhteiden ja verkkojen puute.

Kun algoritmi tarjoaa uutisia, joita klikkien perusteella olettaa kunkin ihmisen haluavan lukea, ollaan kauempana sellaisista toimintatavoista, jotka ovat aiemmin liimanneet yhteiskuntaa kokoon. Ei synny kohtaamisia eikä niiden kannustamaa luottamusta. Nykyään sosiaalista infrastruktuuria tarvittaisiin jopa enemmän kuin perinteisessä yhteisössä.

"Ajan puutteen tai matalan palkan vuoksi henkinen laajakaista kapeutuu ja tunnelisoituu. Eriarvoisuus heikentää kansalaisten sosiaalista luottamusta toisiin ihmisiin." (Hyvinvoinnin seuraava erä. Visio kestävän hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta, Sitra ja Demos Helsinki 2018)

Maailmanpankin ilmastopolitiikan erityisasiantuntija Andrew Steerin mukaan ei tarvita enää raporttia, jossa kerrotaan mitä pitää tehdä, vaan raportin jossa kerrotaan, miten toteuttaa päämäärät. Vuodessa käytetään tuhat miljardia dollaria siihen, että tuetaan ympäristölle haitallista energiaa. Miksi emme tajua tätä? Steer toteaa, että tarvitsemme enemmän psykologiaa. Kyse on kognitiivisesta likinäköisyydestä. Emme näe lähihetkeämme pitemmälle. "Yksilöt eivät jaksa odottaa tulevaisuuden hyötyjä, jos joutuvat maksamaan niistä etukäteen." (Voima 5-6 2012)

6. Mukava elämä - sirkushuveja kansalle?

Koti, mukava elämä ja virtuaalinen kansainvälisyys ovat tulleet koti, isänmaa ja uskonto -perusarvojen tilalle. Dystooppinen tieteiskirjailija Adlous Huxley kirjoitti vuonna 1932 ja ymmärsi jo silloin amerikkalaisen hollywoodkulttuurin suuren mahdin: Ihmisiä hallitaan nautinnoilla ja mielihyvällä, ei väkivallalla.

"Ihmisen käyttäytymiseen voidaan kyllä vaikuttaa. Sen taidon ovat mainosnikkarit kehittäneet huippuunsa. Valtion budjettiin on varattu suuria summia terveys-, liikenne-, ravitsemus-, seksi- ynnä muun valistuksen nimellä kulkevaan toimintaan, joka teholtaan kuitenkin vastaa tuuleen höpöttämistä. Jos noilla rahoilla pyrittäisiin vaikuttamaan tunteisiin ja asenteisiin tiedon lisäämisen asemesta, eiköhän alkaisi jälkeä syntyä.” (Pertti Oskala, hs 6.7.2009 mielipide)

”Työelämän tiukan rytmin takia ihmiset kaipaavat pyllylleen kaatuvia ja pyttyyn oksentavia kisaajia sen sijaa, että ihastelisivat toisten tiedon määrää. Yön pikkutunneilla tulevat visailut, joissa arvuutellaan nelikirjaimista kulkuneuvoa, jonka kolme ensimmäistä kirjainta ovat A, U, T. Tästäkin voisi vetää ikäviä johtopäätöksiä nykymaailman tilasta.” (Riikka Mahlamäki-Kaisitinen, ksl 9.3.2015)

Nykyisessä taloudellista etua tavoittelevassa markkinataloudessa käytetään sumeilematta hyväksi ihmisen joustavuutta seksuaalivietin toteuttamiseksi. Koska seksistä puhutaan enemmän kuin koskaan, voi siitä syntyä kuva, että se mitä seksuaaliseksi nautinnoksi kutsutaan, on ihmiselle hyväksi ja jopa velvollisuus.
Saako tässä ajassa olla myös haluamatta?" kysyy Haataja väitöskirjassaan 2022.
Tätä venyvää ihmistaikinaa on hänen mukaansa muotoiltu milloin minkäkinlaisiin asentoihin eikä kaikissa asennoissa ihmisten ole ollut hyvä olla. Silti heille on väitetty, että asiat ovat luonnollisia juuri näin.

Kaupallinen mainonta ja propaganda ovat ymmärtäneet halun elinvoimaisuuden. Halu ei ole itsessään millään tapaa edistyksellinen, vapauttava tai onnellisuutta luova voimajohto, mutta halujen taloudellinen hyödyntäminen on keskeinen osa nykyisen markkinatalouden vallankäyttöä. Kun suggestio tarkoittaa henkilön ajatusten ja käyttäytymisen muuttamista juurruttamalla jokin ajatus kohdehenkilön päähän, nykyään tuo ajatus on nautinto.

7. Mallit puuttuvat

Aikanaan Lontoossa rakennettiin kokeilumielessä puutarhakaupunginosia. Kokeilu onnistui ja pian uuden tyyppinen kaupunkirakentaminen yleistyi mm. Suomen Tapiolassa. Uskotaan, että yksi tie muutokseen on mallien kokeilu, myös face to face - kasvotusten keskustelu. Uudenlaisesta, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävästä yhteiselämästä ei ole vielä riittävästi näyttöä. Maailman ekokyläliike GEN, Global Ecovillage Network ei ole läpäissyt uutiskynnyksiä missään maassa. Paikallisen omavaraisuuden ja omatoimisuuden propagoiti ei tietenkään sovi nykyiseen globaaliin talousajatteluun, joka pyörittää niin lehdistöä kuin televisiota ja sen myötä valtiovaltaa.

Tarvittaisiin projekteja ja niistä tiedottamista, kuten esim. Kokeilukulttuurista uusi toimintatapa ja Kankeista-projekteista ketteriin kokeiluihin, Hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty – kokeilujen muutosvoima. (Annukka Berg, SYKE) Kokeiluista pitäisi kirjoittaa silloinkin kun ne eivät ole onnistuneet.

8. Nykyihminen ilmaisee pahanolonsa masentumalla, ei enää barrikadeilla

Jyväskylän yliopiston historian professori Juha Sihvola kirjoittaa arvostellessaan Juha Siltalan kirjaa Sisällissodan psykohistoria (hs 8.9.2009): "Siltala kysyy, miksi saavutettujen etujen menetys ei viime vuosikymmenellä johtanut edes mielenosoituksiin saati väkivaltaan vaan masennukseen, työuupumukseen ja alkoholismiin?" Masennus ja mielen sairastuminen ovat yleisimpiä eläköitymisen syitä, valtiollekin valtava menoerä

9. Hyvä veli -perinne

"Koska jokainen ryhmä haluaa organisaatioon oman agenttinsa, syntyy kalliita kaksoismiehityksiä, suosikkijärjestelmiä ja sisäisiä ristiriitoja. Poliittisiin virkanimityksiin liittyy keskinäistä palkitsemista ja edunvalvontaa. Jo viran saanti poliittiselta ryhmältä on palkkio, joka vaatii vastapalveluksia. Tämän niin sanotun hyvä veli -järjestelmän vaarallisin piirre on se, että viranhaltija joutuu toiminnassaan asettamaan puolueen edun kansalaisten edun edelle. Suomessa kunnanjohtajat valitaan nykyisin valtuustoryhmien kaupankäynnillä ja kunnanjohtaja on viime kädessä vastuussa hänet valinneille poliittisille ryhmille - ei kansalaisille." (Kunnallispolitiikan dosentti Silvo Kaasalainen, hs 1.12.2009)

10. Raha – meistä on tehty riippuvaisia rahasta

Ihmiset on opetettu ymmärtämään rahan kieltä, mitään ei voi tehdä ilman rahaa.

Miksi kapitalismin alistama työväenluokka tyytyy kohtaloonsa? Miksi ihmiset tuntuvat suostuvan epävarmaan asemaan työmarkkinoilla? Miksi ei synny kapitalismia laajasti haastavia joukkoliikkeitä?Näin kysyy sosiologi Keijo Lakkala, (Sosiologia 2/2022) Lakkalan mukaan vastausta on etsitty kulttuurisen hegemonian käsitteestä (Antonio Gramsci), kulttuuriteollisuudesta (Frankfurtin koulukunta), ideologisista valtiokoneistoista (Louis Althusser).

"Työläisten haluttomuus ryhtyä vastarintaan voidaan selittää materiaalisten olosuhteiden pohjalta. Kapitalistinen työelämä ja sen tuottama prekaarisuus atomisoivat ihmisiä heidän materiaalisen elämänsä tasolla. Tämä johtaa siihen, että kollektiivisen vastarinnan muodot ovat heikkoja ja siksi on helpompaa sopeutua olemassa olevaan yhteiskunnalliseen todellisuuteen."

Riskien vuoksi yksilö voi Lakkalan mukaan menettää protestoidessaan enemmän kuin saada. Luokkateoriasta on tullut ”materialististinen”. Työläinen haluaa pitää työpaikkansa ihan vain syödäkseen ja maksaakseen vuokran. (Vivek Chibber: The Class Matrix: Social Theory After the Cultural Turn. Harvard University Press, 2022)

11. Verotus ja tariffit eivät suosi ympäristön säästämistä

Pelkillä ukaaseilla ja kauniilla vetoomuksilla ihmisten käyttäytyminen ei enää muutu. Ympäristöjärjestöt ovat ymmärtäneet, että myös ympäristön saastuttajat on saatava maksumiehiksi. OECD:llä on 29 jäsenmaata Uudesta Seelannista Kanadaan:

"Suomen pitäisi kiristää ympäristöveroja ja kehitellä uusia veroja ja maksuja ympäristön saastuttajille ja luonnonvarojen käyttäjille. Järjestön mukaan verotuksen painopistettä tulisi Suomessa siirtää ympäristöön ja työn verotusta pitäisi vastaavasti helpottaa. Jotkin verot EU-jäsenyys sieltä poisti, esimerkiksi lannoiteveron. Raportin mukaan ympäristöveroja pitäisi vastakin kantaa "aiheuttaja maksaa" periaatteen mukaan. Ympäristölle haitalliset avustukset pitää lopettaa ja energiaverotuksen linjaukset on laadittava niin kauaskantoisiksi, että yritykset ja kuluttajat voivat suunnitella toimintansa kunnolla.” (Antti Penttinen, hs 16.10.1997)

12. Palkkatyö on nostettu kultajalustalle

Miehet kautta aikojen ovat osoittaneet, että historia alkaa (palkka)työn ja tuotannon myötä. Siksi esimerkiksi tuottamattomat ei-taloudelliset pakanat on voitu ajaa mailtaan. Karl Marx kuvaa pääomaa vampyyrinä, joka juo elävää työtä.

Jakki Holvas selvittää, miten ei-talouden idut näkyvät vanhassa pakanallisuudessa ja uus-arkaaisessa etiikassa, jossa tavara ei kierrä ja lisäänny, vaan lahjat säännönmukaisesti palautuvat:

"Talousmetafysiikka on käytäntöä ja ajattelua, joka vahvistaa käsitystä taloudesta yleisenä selitysperustana ja joka samalla jättää käsittelemättä ei-talouden mahdollisuuden." (Jakke Holvas, Talousmetafysiikan kritiikki 2009)

Kansainvälisen talouden dosentti Jan Otto Andersson Åbo Akademista sanoo, että ympäristöveroa pitäisi korottaa voimakkaasti ja raha jakaa ihmisille perustulona, ei palkkana. Työn jakaminen pitäisi miettiä uudestaan, ettei jatkuvaa kasvua tarvittaisi (palkka)työllisyyden takia. Tutkimuspäällikkö Timo Järvensivu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta vaatii, että koko asennemaailman palkkatyön suhteen pitää muuttua. (hs 6.6.2010)

"Vientituotanto on kahlittu sektori, kahlittu maailmanmarkkinoihin. Sen tuotteiden hinnat määräytyvät kansainvälisillä markkinoilla ja sen kohtalokysymys on kilpailukyvyn säilyttäminen. Sitten on suojattu talous, joka on lainsäädännöllä suojattu ja julkisin varoin turvattu. Tästä unohtuu se työ, josta ei makseta eikä pyydetä palkkaa." (Hilkka Pietilä, Kotitaloutta kasvutalouden tilalle)

Max Weber on osoittanut, että nyky-yhteiskunta perustuu rationaalisuuteen ja tuotannon kohottamiseen. Richard Löwenthalin mukaan tämä perusta luotiin jo muinaisessa Kreikassa rationaalisessa spekulaatiossa ja juutalaisen ja kristillisen uskonnon voittaessa maagiset uskot. Bysanttilaisessa esikuvassa asenne tuottavaan työhön oli arvokkaampi ja työ nähtiin osana ikuista elämää.

Stabiilissa yhteiskunnassa on Elmer Schattschneiderin mukaan aina suuri joukko kilpailevia konflikteja, joiden ristikkäisten päämäärien takia järjestelmän poliittinen vakaus säilyy. Muutosta ajavat voimat joutuvat keskinäiseen kilpailuun ja näin heikentävät toinen toisiaan hallitsevan valtablokin hyväksi. Vallitseva järjestelmä sitoo ja hajottaa eri suuntiin sen toimintakykyä uhkaavat ryhmittymät. Niitä satoja hiuksen hienoja köysiä on vaikea katkaista. Erilaisia intressejä ja pyrkimyksiä omaavista voimista on mahdoton luoda vaihtoehtoisen hegemonian valtablogi.

14. Päätös- ja tuotantoprosessi ovat liian monimutkaisia

"Nykyisin yritysorganisaatiot ovat vahvoja toimijoita. Ne aiheuttavat paljon vahinkoa ympäristölle ja kansalaisille. Valtiollista valvontaa tarvitaan, koska yksityisillä ihmisillä ja yhteisöillä ei ole riittävää tietoa eikä keinoja suojella itseään yritystoiminnan vahingollisilta seurauksilta. Organisaatiorakenteiden monimutkaistuminen ja organisaatiorikosten kollektiivinen luonne tuottavat valvonnalle ongelmia. Tehtävien ketjuttaminen sekä informaation ja vastuun rajaaminen merkitsevät yrityksissä sitä, että vastuullisten henkilöiden nimeäminen ei ole helppoa. Kollektiivirikoksissa yhden toimijan rankaiseminen ei edes auta, kun kyse on rikoksia tukevasta organisaatiokulttuurista. Talvivaaran kaltainen ympäristön saastuttaminen on ollut mahdollista yhtiön, poliitikkojen ja virkamiesten tiiviiden suhteiden sekä etenkin moninkertaisten kerrostumisten vuoksi. Lisäksi valvonta itse on altis valtaukselle. Valvontaa ei tarkastella vain teknisinä yksityiskohtina vaan yhteiskunnallisena kysymyksenä, joka tuottaa tahallisia tai tahattomia etuja ja haittoja. Saastumisen valvonta on Suomessa heijastanut ja vahvistanut vallan ja hyvinvoinnin epätasaista jakautumista, minkä vuoksi tarvitaan myös valvojien valvontaa." (Marja Ylönen, hs 16.2.2012)

"Ympäristötutkimuksen vanha totuus on se, että asennemuutos ei itsessään johda käyttäytymisen muutoksiin. Niiden tiellä voi olla monenlaisia estäviä tekoja: yksilö on monessa pitkälti perityn tilanteen eli olemassa olevien instituutioiden ja infrastruktuurin armoilla, “taloudellisten realiteettien” symbolinen ja aivan konkreettinen valta on suuri, ajatus kansalaisuudesta on kaventunut liiaksi kuluttamiseen ja äänestämiseen – ylipäätään ilman kollektiivista suunnan näyttämistä, ohjausta ja tukea yksilön toimintamahdollisuudet vaikuttavat mitättömiltä. Tällaiset esteet eivät murru itsestään asennemuutosten myötä." (Bios tutkimusryhmä, 25.3.2020)

15. Pankkimaailma tarvitsee velallisia

”Lähes kaikki raha, yli 95 prosenttia, on yksinomaan numeroina tietokannoissa. Euroopan keskuspankin sääntöjen mukaan pankeilla on oltava 0-2 prosenttia varallisuutta verrattuna myöntämiinsä lainoihin. Pankilla ei siis ole lainattavaa rahaa itsellään, vaan velka eli raha luodaan lainaushetkellä pankin kirjanpitoon tyhjästä paperilla napin painalluksella. Yritysten ja yksityishenkilöiden lisäksi valtiot ja kunnat lainaavat rahaa liikepankeilta. Kaikki kierrossa oleva raha onkin alun perin aina jonkun lainaa tai luottoa pankilta. Ongelma on, että velan korkoa ei luoda samalla tavoin kuin velkaa. Pysyäkseen pystyssä systeemi edellyttää ikuista kasvua – niin lainoissa kuin kulutuksessakin.” (Aki Järvinen, niin et näin 1/2011)

16. Tekniikalla on oma logiikkansa

Timo Airaksisen mukaan tekniikka kehittyy omista edellytyksistään käsin. Yhteiskunta jää tekniikan armoille, kun päämääräarvot (itseisarvo) korvataan välinearvoilla: ei ole tärkeää mihin mennään, vaan millä mennään (Tekniikan suuret kertomukset.)

"Uusi tekniikka ja kasvun pyrkimys sisältävät teknologisen imperatiivin, sisäsyntyisen käskyn, että kaikki ne tekniset mahdollisuudet on toteutettava, jotka voidaan toteuttaa. Siitä seuraa ikään kuin sivutuotteena, että koska nyt on teknisesti mahdollista tuhota ihmiskunta, se myös tehdään. Ja se tapahtuu taloudellisen ja teknisen toiminnan luonnollisena lainalaisuutena eikä niinkään sotilaspoliittisena päätöksenä. Tieteeseen perustuva tekniikka on tavallaan jo autonominen. Jos jokin voidaan toteuttaa, kyllä se yleensä myös tehdään." (Georg Henrik von Wright:, Uusi Suomi 19.5.1985)

Teknisesti suuret hankkeet johtavat siihen,
että päätöksenteko keskittyy yhä vähempien käsiin. (Brzezinski 1977)

Autonomiasta on tullut riippuvuus, emansipaatiosta alistaminen,
rationaalisuudesta järjettömyys. (Habermas 1985)

Albert Schweizer varoitti vuonna 1954 ottaessaan vastaan Nobelin rauhanpalkintoa:

”Uskaltakaamme nähdä asiat niin kuin ne ovat. Ihmisestä on tullut yli-ihminen, se on tapahtunut tosiasia. Ihmisen tieto ja osaaminen mahdollistavat sen, että hän ei hallitse vain oman ruumiinsa fyysisiä voimia, vaan voi ottaa palvelukseensa ja komentaa myös niitä voimia, jotka ovat luonnossa. Yli-ihminen kärsii kuitenkin kohtalokkaasta henkisestä epätäydellisyydestä. Hän ei kykene tuottamaan sitä yli-inhimillistä järjellisyyttä, jonka tulisi vastata hänen omaavaansa yli-inhimillistä voimaa. Olen elämää, joka tahtoo elää keskellä elämää, joka myös tahtoo elää.”

Max Weber on kirjoittanut modernisaation paradoksista. Rationaalisuuden lisääntyminen ei lisää vapautta, vaan johtaa ihmisen itsensä rakentamaan kivikovaan linnoitukseen.

Adornon mukaan ihminen pyrkii parantamaan elämäänsä ja vapautumaan tuntemattoman pelosta yrittämällä hallita luonnon lakeja. Mutta onko todella edistystä se, että ihminen hallitsee luontoa ja toisia ihmisiä? Siinä hän kadottaa itsensä ja tarvitsee jatkuvasti lisää virikkeitä ja yhä enemmän varmuutta. Modernisaatio nykyisellään vieraannuttaa ihmistä yhä enemmän omasta luonnostaan ja itsestään. Modernisaation paradoksit ovat yhä räikeämpiä. Individualisaation myötä ihmisille on selvennyt, että heistä on tullut anonyymin massakulttuurin mitättömiä osasia. (Wehrspaun 2003)

Mitä tehokkuudessa saavutettiin luonnonvarojen säästämiseksi, menetettiin kulutuksen kasvaessa.

Antonio Gramsci on Vankilavihoissaan esittänyt jaottelun järjestelmän vastaisiin ja suhdanneluonteisiin liikkeisiin. Jaottelun avulla voidaan tarkastella yksittäisten vaihtoehtoliikkeiden poliittista merkitystä.

Paitsi todellista vastarintaa järjestelmä tuottaa myös immanenttia vastarintaa, joka ei ylitä järjestelmän rajoja ja toimii eräänlaisena näennäiskamppailuna (Foucault 1981). Järjestelmän vastaisille liikkeille on Gramscin mukaan ominaista, että ne kohdistavat kritiikkinsä yhteiskunnan perusristiriitoihin sekä perusristiriitojen ratkaisemista estäviin ryhmittymiin. Ristiriitojen ratkaiseminen vaatii laadullisia muutoksia yhteiskunnan perusrakenteissa, tuotantosuhteissa ja tuotantovoimissa, poliittisissa ja ideologisissa päällysrakenteissa, luokka- ja sosiaalisissa suhteissa. Muutosvoimien ja niitä edustavien liikkeidenkin on näin ollen edustettava uudenlaisia yhteisöllisiä rakenteita ja tunnettava yhteiskunnan rakenteet eikä perustettava toimintaansa toissijaisille kysymyksille.

Suhdanneliikkeet arvostelevat suhdanneluontaisia ilmiöitä. Niitä syntyy osittaisista järjestelmän pelastamiseksi tehdyistä reformisteista. Niiden poliittinen kritiikki on pientä ja päivittäistä. (Martti Siisiäinen: ”Vihreän” politiikan ulottuvuuksia, Politiikka 1985/3)

Herbert Marcusen mukaan vastavoima voi tulla vain järjestelmän ulkopuolelta, jossa ovat vastakkain materiaaliset ja ei-materiaaliset arvot – eli jakeluparadigman on syrjäytettävä elämäntapaparadigma (Joachim Rasche). Opposition puuttumista voidaan selittää toisaalta turvatulla materiaalisten tarpeiden tyydytyksen tasolla ja toisaalta massakulttuurin avulla tapahtuneella tarpeiden, viettirakenteen ja tietoisuuden manipuloinnilla. Helppohan se on manipuloida ihmisiä toimimaan tavoilla, joita heidän luontainen ahneutensa, laiskuutensa, makean- ja seksinnälkänsä suosivat kannustamattakin.

Vihreät eivät voi luottaa samalla tavalla teollisuusyhteiskunnan tuhoutumiseen omiin ristiriitoihinsa kuin kautskylainen työväenliike aikoinaan luotti kapitalismin ”lainmukaiseen” muuttumiseen sosialismiksi. Itse asiassa vihreiden keskeisenä tavoitteena on juuri noiden räikeimpien ristiriitojen kärjistymisen ehkäiseminen. Nehän johtaisivat koko ihmiskunnan elämän vaarantumiseen (luonnon tuhoutuminen, atomivoimakatastrofi). Sitä vastoin vallankumouksellinen työväenliike pyrki kapitalismin ristiriitojen kiihdyttämiseen olemalla osa tuota ristiriitaprosessia. Vihreä politiikka taiteilee jatkuvasti järjestelmän aukkojen reformistisen paikkaamisen ja teollisuuskapitalismin mullistamisen välisellä häilyvällä rajalla.

Marx kirjoitti siitä, miten kapitalismia voi suojella siltä itseltään (esimerkiksi lapsityövoiman käytön rajoitus ja normaalityöpäivän säätäminen) järjestelmän omien etujen parantamiseksi. Samalla tavalla vihreiden reformipolitiikka uhkaa muodostua eräänlaiseksi järjestelmän kokonaisuuteen mukautuvaksi hälytyskelloksi. Se suojelee kokonaisjärjestelmää siltä itseltään osoittamalla hälyttävät uhkat.

”Markkinoiden ja rahan kritiikki, hierarkian ja rajojen hylkääminen, nykymuotoisen työn kritiikki, intohimo ja vapaus toiminnan ensisijaisina motivaatioina, yhteistyön ja jakamisen uudelleen löytäminen ja niiden perustalle rakentuvat ihmissuhteet - kaikki tämä löytyy enemmän tai vähemmän selkeästi ja yhtenäisesti hakkerietiikasta.” (Basko-ryhmä)

Kapitalismi muodostuu kolmesta elementistä: pääoman yksityisomistuksesta, markkinoista ja palkkatyöstä. Niinpä uusi yhteiskunta tarkoittaa Karl Marxin mukaan yhteisvastuullisuutta: ”Yhteistoiminnallisessa, tuotantovälineiden yhteisomistukseen perustuvassa yhteiskunnassa tuottajat eivät vaihda tuotteitaan eikä tuotteiksi muuttunut työ ilmene tuotteiden arvona, eräänlaisena niille ominaisena aineellisena ominaisuutena, sillä nyt, päinvastoin kuin kapitalistisessa yhteiskunnassa, yksilön työ on yhteistyön osana välittömästi eikä enää välillisesti. Sanonta ”työn tulos”, joka jo nyt on kelvoton kaksimielisyytensä takia, menettää näin ollen koko merkityksensä, kun työ ei ole enää vain toimeentulokeino, vaan siitä on tullut ensimmäinen elämäntarve.” (Gothan ohjelman arvostelu)

Vaikka uusiin keskiluokkiin kuuluvien postmaterialistien politiikka painottuu ”vasemmistolaisesti” suhteessa vallitsevan järjestelmän tiettyjen perusarvojen säilyttämiseen, on se Inglehartin mukaan kuitenkin yhteensopimaton perinteisen vasemmiston arvojen kanssa. Tämä on johtanut vasemmiston hajoamiseen yhtäältä postmaterialistisen politiikan kannattajiin ja toisaalta perinteisen vasemmistolaisen materialismin kannattajiin.

”Uusien yhteiskunnallisten liikkeiden merkitys on haastaa järjestelmän ydinalueet. Uudet liikkeet (erilaisten muiden ”irrationaalisten” ryhmien kuten itämaiset uskonnot, huumeiden käyttäjät jne. ohella) nähdään toimintakykyisen demokratian päävaarana, sillä perinteisten keskenään taistelevien voimien osallistuminen on noudattanut tiettyä yhteistä logiikkaa, yhteisiä argumentoinnin muotoja, kieltäytymisen sääntöjä jne. Uusien liikkeiden haaste koostuu totaalisen kieltäytymisen mahdollisuudesta. Järjestelmään perinteisesti kuuluvilla voimilla ei ole minkäänlaista tietoa saatikka kokemusta ulkopuolisista ryhmistä. (Kremendahl 1980)

Claus Offen mukaan on kysymys kahdesta erilaisesta rationaliteetti-konseptiosta, käsityksestä siitä mikä on järkevää. Weberiläinen teollisuuskapitalismin formaali rationaliteetti on ristiriidassa uusien liikkeiden edustaman rationaliteetin kanssa, jota voidaan kuvata Walter Benjaminin lauseella: ”Ehkä vallankumoukset ovatkin tässä junassa matkustavan ihmiskunnan ote hätäjarrusta.” Tällöin irrationaalisuus muuttuisikin rationaalisuudeksi. Offen mukaan kyse on kamppailusta politiikan rationaalisuuden kriteereistä ja politiikan määrittelystä.

Onko kyseessä suhdanneluontoinen valtion politiikan muutosprosessi vai onko kyseessä perustavanlaatuisempi muutos koko ihmiskunnan kehityksessä?

Stabiilissa yhteiskunnassa on Schattsschneiderin mukaan aina suuri joukko kilpailevia konflikteja, joiden ristikkäisten vaikutusten ansiosta järjestelmän poliittinen vakaus säilyy. Muutosta ajavat voimat joutuvat keskinäiseen kilpailuun ja näin heikentävät toinen toisiaan hallitsevan valtablokin hyväksi. Vallitseva järjestelmä sitoo ja hajottaa eri suuntiin sen toimintakykyä uhkaavat ryhmittymät. Niitä satoja hiuksen hienoja köysiä on vaikea katkaista. Erilaisia intressejä ja pyrkimyksiä omaavista voimista on mahdoton luoda vaihtoehtoisen hegemonian valtablogi.

(Muradiye Karakus, Dieter Lunse: Zivilcourage – eine demokratische Tugend, Aus Politik und Zeitgeschichte 8/2000)

Sanaa kansalaisrohkeus käytetään jonkun suojelessa väkivallankohteeksi joutunutta tai estäessä väkivaltaa. Tällöin ei huomioida kansalaisrohkeuden muita puolia: uskallusta toimia eri lailla kuin muut ja uida vastavirtaan. Sehän olisi ristiriidassa muiden demokratian arvojen kanssa. Demokratia perustuu yhteisen hyvän tavoitteluun. Omapäisyys ja henkilökohtainen onnen tavoittelu eivät ole osa demokratiaa. Saksan kielessä erotetaan das Ich ja das Selbst eli minä ja itse. Minä olen kulttuurin tuote, mutta minun sisälläni on se itse ja siihen tulee satsata tulevaisuudessa. Tietysti on helpompi kuunnella ja totella velvollisuuksia kuin kuunnella sisimmän elämänohjeita.

Oman nahkansa pelastaminen on tärkeintä, siis halu olla sekaantumatta riitaan, olla edes katsomatta väkivallan kohteeksi joutuvaa ja uhrata omaa aikaansa. Egoistiset päämäärät voittavat menestyjän maailmassa ja kyynärpääarvoissa on aina voittajia ja voitettuja.

Konfliktien ratkaisuun vaaditaan uudenlaisia ratkaisutapoja – konflikteja ei tule välttää eikä jättää huomiotta. Konflikti tarkoittaa erilaisten käytöstapojen yhteentörmäystä. Morten Deutschin mukaan konflikti täytyy aina nähdä positiivisena, sillä henkilökohtainen ja sosiaalinen muutos tapahtuu aina konfliktin jälkeen. Jos konflikteihin osataan suhtautua konstruktiivisesti, lisäävät ne ihmisen ja yhteiskunnan positiivista muutosta. Konfliktin osapuolet näkevät tilanteen subjektiivisesti vastakkaisena. Kumpikaan osapuoli ei voi saada läpi omaa käsitystään ongelman ratkaisusta. Tällöin on kyse subjektiivisesta realiteetista, ihmisen omasta todellisuuskäsityksestä. Siksi riidassa tulee pitää avoin mieli, laajentaa näkökulmaa, jotta tavoitetaan kaikki ne seikat, jotka vaikuttavat henkilöiden mielipiteisiin. Helposti syytetään kulttuurien erilaisuutta eikä ymmärretä, että kulttuurien sisälläkin määräävät henkilökohtaiset käsitykset.

Keskustelussa tärkeimpiä ominaisuuksia ovat aktiivinen kuuntelu, empatia, avointen kysymysten esittäminen, yhteenveto, feedback ja minä-muodossa puhuminen. Aktiivisessa kuuntelussa tärkeää on pyrkiä itse tuntemaan toisen sen hetkinen sisäinen tunnelma niin kuin se olisi oma. Toisen puhetta ei lähdetä analysoimaan vaan pääpaino on sanomisen ymmärtämisellä sitä arvostelematta.

Kun kysytään miksi sinä saastutat, vastaus kuuluu usein: en tiennyt, kunnioitan vanhoja tapoja, vaihtoehto on liian kallis. Siis ensin on oltava tietoa, sitten asenne muuttuu. Mieli muuttuu ja sen jälkeen toiminta muuttuu.

Hätä on hyvä bisnes. Anna-Stina Nykänen haastatteli (hs 20.1.2008) globaalin markkinatalouden kriitikkoa Heikki Patomäkeä: ”Patomäen mielestä on aito oivallus väittää, että poikkeustiloja on käytetty systemaattisesti hyväksi, kun on haluttu ajaa läpi päätöksiä, joille on vaikea löytää kansan tukea. Lama oli meidän sokkimme. Silloin tapahtui rymähdys hyvinvointivaltiossa ja siirryttiin uusliberalismiin.” Naomi Kleinin kirjassa Tuhokapitalismin nousu Klein sanoo, että suurin konna on amerikkalainen Milton Friedman. Chilestä tehtiin väkivaltaisesti Friedmanin talousoppien laboratorio, jossa puhuttiin kaupan täydestä vapaudesta, sosiaalisten ohjelmien lopettamisesta ja ay-liikkeen alasajosta.

Patomäki (hs 1.5.2011): “Globaali keynesiläisyys edellyttää merkittäviä voimavaroja maailmantalouden hallintaan. Käytännössä se tarkoittaa maailmanlaajuisia veroja, ei yhtä vaan useampia. Ja tarvitaan myös jotain sellaista elintä, joka pystyy koordinoimaan sekä valtioiden talouspolitiikkaa että näitä globaalisti koottuja varoja, joita voidaan käyttää sitten maailmantalouden ohjaamiseen. Esimerkiksi globaalit verot on helppo asettaa. Mikä tahansa maaryhmä voi hyväksyä ne aivan kuten osoittaa esimerkiksi maamiinasopimus tai kansainvälinen rikostuomioistuin 1990-luvulla. Tehdään vain kansainvälinen sopimus, johon tietty määrä valtioita liittyy. Sopimus astuu voimaan, ja loput maat voivat liittyä siihen myöhemmin. Jo 30 maata saa paljon aikaan. Energiavero on käytössä jo monissa Euroopan maassa. On mahdollista ottaa se maailmanlaajuisesti käyttöön niin, että esimerkiksi Suomessa se globaali osuus tulisi kansallisen osan päälle. Se on teknisesti aika yksinkertaista. Samoin valuutanvaihto.

Ele Alenius kertoo kirjassaan Maailmankehityksen suuri käänne, miten hallitsematon kehitys muuttuu hallituksi. Ihmiskunnan yhteinen tietoisuus tulisi saattaa sellaiselle tasolle, että ihmiskunnan lopullista olemassaoloa uhkaavien tekijöiden, ilmastonmuutoksen ja väestöräjähdyksen edessä ei tarvitsisi nöyrtyä. Ihmiskunnan olisi nopeasti käsitettävä kohtalonyhteytensä täysimääräisesti, pyrittävä kohti planetaarisen identiteetin syntymistä. “Kokonaisuuden hallinta on juuri se asia, johon kapitalismi ei oman sisäisen logiikkansa vuoksi kykene ja jossa ei riitä se, että yhteiskunta vain korjaisi jatkuvasti kapitalismin epäkohtia ja tasaisi suhdanteita. Kokonaisuuden hallitseminen merkitsee täten sitä, että yhteiskunta ottaa vastuullinen talouden kehityksen yleisen kulun ohjaamisessa nimenomaan makrotaloudellisena prosessina puutumatta mikrotalouden yksityiskohtiin.”

Humaanisuuden ja luonnon kunnioittamisen periaatteet muodostavat uuden aikakauden filosofisen pohjan. Demokraattisesti valvottu maailmanlaajuinen tiedeyhteisö ottaa huolehtiakseen ihmiskunnan kehityslinjojen vastaisesta suunnittelusta. Lopullisena päämääränä on “maailmankehitystä hallitsevan täysivaltaisen ja korkean sivistystason demokraattisen maailmanyhteisön syntyminen.” (Jyrki Alenius arvostelussaan Elen kirjasta, hs 1.6.2011)

Onko kyseessä suhdanneluontoinen valtion politiikan muutosprosessi vai onko kyseessä perustavanlaatuisempi muutos koko ihmiskunnan kehityksessä?

(Muradiye Karakus, Dieter Lunse: Zivilcourage – eine demokratische Tugend, Aus Politik und Zeitgeschichte 8/2000)

”Ilman huipputeknologiaa emme olisi pystyneet tyhjentämään ehtyviä luonnonvaroja tulevien sukupolvien nenän edestä... tiede sinänsä ei ole hyvä eikä paha, vaan sen käyttö tai käyttäjä, ihminen. Raamattu puhuu vertauskuvallisesti hyvän ja pahan tiedon puusta. Kuka päättää, millaisia hedelmiä puun oksilta poimitaan? Annan kaksi suositusta tiedemiehille: Ensinnäkin humanististen ja sosiaalitieteiden tasoa tulisi dramaattisesti kohottaa niiden kysymysten osalta, jotka sivuavat ihmiskunnan elinolosuhteiden säilyttämistä. Toiseksi tiedemiesten tulisi selvittää, miten he voisivat osallistua tieteellisen ja teknologisen tiedon käyttöä koskevaan päätöksentekoon nykyistä enemmän. (Akatemian professori, Risto Näätänen hs 27.12.1997)

Hänelle vastasi Pekka Pihlanto, Turun kauppakorkeakoulun prof.: ”Näihin käsityksiin on helppo yhtyä. Korostan kuitenkin erityisesti sitä, että kaiken tieteellisen ja teknisen tarkastelun lähtökohdaksi olisi otettava ihminen. Ilman toimivaa ihmiskäsitystä ja sen tarjoamien johtopäätösten toteuttamista nykyinen ahdinkomme vain syvenee. Professori Lauri Rauhalan kehittämä kokonaisvaltainen ihmiskäsitys täyttää tämän vaatimuksen. Sen mukaan ihminen on samanaikaisesti olemassa kolmessa ulottuvuudessa, ensinnäkin tajunnallisuudessa, joka tarkoittaa merkitysten muodostumisen eli ymmärtämisen tai arkipäiväisemmin ajattelun kokonaisuutta. Ihminen on olemassa myös situationaalisuudessa eli suhteissaan todellisuuteen sekä kehollisuudessa eli argaanisena tapahtumana. On ehkä paradoksaalista, että vain jokainen yksilö itse tietää, mitä hänen tajuntansa prosessoi... Mielestäni ihminen on väistämättä luomakunnan herra siinä mielessä, että hän ainoana eläinlajina pystyy tuhoamaan luonnon jopa kokonaan.” ”hs 15.1.1998

Olli Haapala Turun yliopiston perinnöllisyystieteen dosentti (hs 10.1.1997): ”Aikaisempi aito akateeminen tiede saattaa kadota kokonaan, tai ainakin sen on annettava tilaa uudenlaiselle jälkiakateemiselle tieteelle (termi John Ziman, englantilainen fyysikko ja tieteenfilosofi). Sen filosofiset ja sosiaaliset normit ja käytännöt ovat muuttuneet siten, että se tuottaa kokonaan toisenlaista tietoa kuin mitä sitä edeltänyt akateeminen tiede on tuottanut. Jälkiakateeminen tiede on uusi sosiaalinen instituutio, jonka tiedonintressi on tiedon taloudellinen hyödynnettävyys ja joka on siten hämärtämässä käsitystämme omista mahdollisuuksista. Tieteen organisoinnin muoto on käynnistynyt tieteellisestä ja teknisestä edistymisestä. Tehokkaamman tutkimuksen katsotaan vaativan suuria työyksiköitä. ”Kun hyvä tiede tulee kalliiksi ja köyhä yhteiskunta haluaa tieteensä pysyvän ajanmukaisena, se päätyy rakentamaan näyttävyyttä ja ilmoittaa tuottamattomaksi tai peräti tarpeettomaksi... Jälkiakateeminen tiede hylkää tavoitteen hankkia tietoa, josta voisi syntyä yhtenäinen ja yleinen tieteellinen käsitys maailmasta... Jälkiakateemisuus näyttää valinneen laaduntarkkailun kovan käytännön, ihmisten ja tutkimushankkeiden tuloksellisuuden mittaamisen. Siinä paetaan akateemisen tieteen olennaisen minn kohtaamista. Koska tieteen todellisuus ei ole ilmeisen haluttava sellaisenaan, rakennamme tieteestä toisenlaisen, karnevaalin kaltaisen leikin. Tiedeleikki syntyy houkutuksesta tuottaa tuoksuva todellisuus ja saada maailma haluamaan sitä.”

Hallintotieteiden tohtori Heikki Rantala (hs 9.12.2006): ”Osaaminen on ihmisissä. Organisaatioiden tehtävä on tarjota puitteet osaamiselle sekä mielekkäälle työlle. ..Oma kokemukseni on, että tutkimuslähtöinen yhteiskunnan ja talouden kehittäminen vaatii tavoitteellista toimintaa.”

Hazel Henderson, Ethical Markets Median johtaja: ”Yhdysvaltalaisen patenttiasiantuntijan David Martinin mukaan kaikki uuden energia-ajan vaatima tekniikka on jo kehitetty. Monet keksinnöistä ovat kuitenkin päätyneet suurten öljy-, kaasu ja rahoitusyhtiöiden haltuun. Patentoimalla keksinnön yhtiö voi pitää sen poissa markkinoilta. Esimerkiksi General Motors teki näin aikoinaan sähköautolle. (hs vieraskynä 21.2.2010)

"Talouskäsitteisiin turvautuva tutkija on kuin ihminen, joka etsii hukkaamiaan avaimia katulampun valaisemalta alueelta, koska vain sieltä hän voi löytää. Talousfundamentalismi on siis juurtunut jopa tieteelliseen ymmärrykseen... Jo ennen taantumaa hallitusohjelmassa on vuosikausia ollut yksi ainoa merkittävä toisin sanoen talouspoliitinen, näkökulma. Nimenomaan talouden avulla poliitikot luokittelevat eri vaihtoehdot realistisiksi tai epärealistisiksi. Tätä perustellaan pragmaattisuudella, käytännönläheisyydellä. Voi kuitenkin kysyä, mitä käytännönläheistä on ideologiassa, jossa ensin huomioidaan taloudelliset realiteetit ja vasta sitten realiteetit. Kun koko inhimillinen elämä on alistettu taloudelle, kyse on pikemminkin yksipuolisesta teoreettisuudesta."(Jaakko Holvas väitteli talousmetafysiikan kritiikistä HY, hs 31.12.2009)

Pertti Haaparanta, prof. Aalto-yliopisto (hs 7.7.2010): ”Suuri ongelma tutkijoiden ja talouspolitiikan päättäjien välisessä keskustelussa on se että virkamiehistöllä, jonka kolme suurinta puoluetta ovat läänittäneet, on aina poliittinen agenda, jolle se haluaa saada akateemista pintakiiltoa. Ongelma on erityisen suuri isoissa rakennepoliittisissa kysymyksissä, joissa tutkijoilla olisi eniten annettavaa.”

Hyvin rajoitetut ongelmat ovat tietenkin aina helpommin hallittavissa kuin kompleksiset. Ontologisen analyysin tulee selvittää, mitä tutkittava todellisuuden osa perusluonteeltaan on,jotta nähdään miten kokonaisproblematiikka osittuu ihmistieteiden kesken. Kannanottoa siitä, mihin tutkimus kohdistuu, voidaan kutsua ontologiseksi ratkaisuksi. Tutkija voi tietenkin jättää sen tietoisesti tekemättä, mutta silloin sen tekevät hänen asettamansa hypoteesit ja hänen kehittelemänsä menetelmät varmasti hänen puolestaan. Ontologinen ratkaisu ei siten jää koskaan tekemättä. Valitut menetelmät tuovat esiin tutkittavasta ilmiöstä sen, mitä ne loogisesti voivat paljastaa. Jokainen empiirinen tutkimussysteemi on siten aina sidoksissa johonkin tiettyyn ontologiseen ratkaisuun. Empiiristä tutkimussysteemiä kehiteltäessä on tavalla taikka toisella otettu kanta siihen, mitä tutkimuskohde on. Kehitelty tutkimussysteemi tuo esille tietoa siitä rajoitetusta osaproblematiikasta, jota varten se on suunniteltu. Se ei voi koskaan riippumattomalla tavalla paljastaa tutkittavan kokonaisproblematiikan perusluonnetta, koska se on alusta alkaen determinoitu spesifisen tiedon tuottamiseen... Kun hypoteesit tehdään ja menetelmät valitaan, tuloksissa on sijaa vain tietyille asioille ja asiantiloille. Ontologinen ratkaisu, joka sisältyy hypoteesien asetteluun ja menetelmien valintaan on sitova. Vain tekemällä karkeita virheitä tutkija voi saada muita tuloksia kuin niitä, jotka hänen ontologinen ratkaisunsa ennalta rajaa... Empiirinen tutkimustulos ei sano mitään tutkittavan ilmiön perusluonteesta.

Empiirinen tiede tuottaa aina omalta alaltaan kuvauksia ja selityksiä ihmisestä. Siitä on aiheellista käyttää yleisnimeä ihmiskuva. … ihmistiedon sirpaleiden kokonaisuuskaan ei voi olla yhtä kuin ihmiskäsitys.

Miten talous saadaan kutistumaan hallitusti niin, että elämän edellytykset eivät romahda?

"Degrowthin vahvuus on siinä, että se kyseenalaistaa talouskasvun päämääränä ja korostaa taloutta välineenä. Se kritisoi monipuolisesti ylituotantoa, kerskakulutusta, mainostusta ja länsimaiden vieraantunutta elämäntapaa ylipäätään. Degrowthilla on myös tärkeitä poliittisia aloitteita: työn vähentäminen ja uudelleenjako, oikeudenmukaisempi tulonjako, luonnonvarojen uusjako sekä niiden kestävämpi hyödyntäminen. On puhtaasti poliittinen kysymys, miten tuotetaan universaali mittari, jolla voidaan määrittää maailmantalouden kohtuullisuuden taso. Degrowthin tulisikin kyetä kokoamaan mikro- ja makrotason kritiikkinsä laajemmaksi yhteiskunnalliseksi liikkeeksi, jossa yhdistyvät ekologinen elämäntapa, markkinatalouden kritiikki ja kasvutalouden vastainen politiikka."
(Voima 9/2010, Pontus Purokuru ja Antti Ronkainen)

"Ekosolidaarinen talous ei pelkää kasvun muuttumista talouslaskuksi vaan hyväksyy käännöksen ja toteuttaa sen mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Työttömyys pienenee työaikaa reippaasti lyhentämällä, tuloerot tasoitetaan rikkaimpien pääoma- ja ansiotuloja reilusti verottamalla ja julkinen talous saadaan tasapainoon energian käyttöä tuntuvasti ja progressiivisesti verottamalla. Kasvun tilalle tulee kohtuus, kilpailun tilalle yhteistyö ja riippuvuuksien sijaan omaehtoisuus."

Georg Henrik von Wrightin mielestä kriittinen suhtautuminen jatkuvaan kasvuun on maailmassa kaikista tärkeintä: "Myönnän, että perustelut jatkuvan taloudellisen kasvun välttämättömyydelle ovat vakavia. Jos yksi maa jää kasvua vaativasta kehityksestä jälkeen, siitä voi olla hyvin ikäviä poliittisia seurauksia. Maa joutuu silloin toisista maista ja niiden kehityksestä yhä enemmän riippuvaiseksi. Maan suvereenisuus vaatii, että ollaan kilpajuoksussa mukana. Tämä on kilpajuoksua joka saattaa osoittautua illuusioksi. Ja kun se huomataan, mitä silloin seuraa? Maailma voi joutua hyvin vaikeisiin taloudellisiin ja poliittisiin kriiseihin. Siksi kriittinen suhtautuminen jatkuvaan kasvuun on minusta kaikista tärkein ajattelemisen aihe. Loputtomiin ei voida kasvaa. Se on selvää." (Uusi Suomi 19.5.1985)

Uusi tekniikka ja kasvun pyrkimys sisältävät teknologisen imperatiivin, sisäsyntyisen käskyn, että kaikki ne tekniset mahdollisuudet on toteutettava, jotka voidaan toteuttaa. Siitä seuraa ikään kuin sivutuotteena, että koska nyt on teknisesti mahdollista tuhota ihmiskunta, se myös tehdään. Ja se tapahtuu taloudellisen ja teknisen toiminnan luonnollisena lainalaisuutena eikä niinkään sotilaspoliittisena päätöksenä. Tieteeseen perustuva tekniikka on tavallaan jo autonominen. Tästä ei toivottavasti seuraa, että kaikki mikä voidaan tehdä, myös toteutetaan, koska silloin ihmiskunta tullaan tuhoamaan. Tämä on kuitenkin suuri vaara. Sillä jos jokin voidaan tottuttaa, kyllä se yleensä myös tehdään.

Urbaanissa ympäristössä asuva ihminen joutuu elämänsä aikana tekemisiin 20 000 – 30 000 esineen kanssa. Olen itse arvioinut että normaaleista asumiseen liittyvistä toimista selviää 50 käyttöesineellä. Käytännössä se merkitsee noin kymmentä huonekalua ja neljääkymmentä pienesinettä, joista valtaosa on ruoanlaittoon ja ruokailuun tarkoitettuja. Tässä ajattelussa vesi, maito ja viini juodaan samasta lasista. Identiteettikriisissään länsimaailma turvautuu ylipursuavaan määrään roinaa lisätäkseen turvallisuudentunnetta (Simo Heikkilä, prof. ja arkkitehti hs 9.9.2010)

hs 16.11.1989, satavuotisjuhlapääkirjoitus: Väkiluku kasvoi sadassa vuodessa 2,5 miljoonalla. Yksityinen kulutus henkeä kohti karttui 14 kertaiseksi vuosien 1860 ja 1985 välillä. Elintarvikkeet kattoivat 1800-luvun lopulla kolme viidesosaa kulutuksesta, nyt niiden osuus on – kalleudesta huolimatta – enää viidennes.

Max Weber on osoittanut, että nyky-yhteiskunta perustuu rationaalisuuteen ja tuotannon kohentamiseen. Löwenthalin mukaan tämä perusta luotiin jo muinaisessa Kreikassa rationaalisessa spekulaatiossa ja juutalaisten ja kristillisen uskonnon voittaessa maagiset uskot, sitä vastoin bysanttilaisessa esikuvassa nöyryys ja pelastus tulee uskosta.

Hilkka Pietilä: Kotitaloutta kasvutalouden tilalle: vientituotanto on kahlittu sektori, kahlittu maailmanmarkkinoihin. Sen tuotteiden hinnat määräytyvät kansainvälisillä markkinoilla ja sen kohtalokysymys on kilpailukyvyn säilyttäminen. Sitten on suojattu talous, joka on lainsäädännöllä suojattu ja julkisin varoin turvattu. Tästä unohtuu se työ, josta ei makseta eikä pyydetä palkkaa.

Lähes puolet suomalaisen vesijalanjäljestä jää ulkomaille. Vesi kuljetetaan elintarvikkeiden sekä hyödykkeiden mukana niin sanottuna piilovetenä Suomeen. Suurin osa jää maihin, joissa on krooninen vesipula. Meidän tulisikin suosia kotimaisia kausituotteita.

Seidl Irmi, Angelika Zahrnt hg Postwachstumsgesellschaft. Konzepte fur die Zukunft 2010

Ajatus kasvun rajoista ja kohtuutaloudesta on päässyt eroon vaipoistaan viimeistään nyt, kun Saksan entinen liittokansleri Köhler on julkaissut muiden korkea-arvoisten päättäjien kanssa aiheesta kirjan, ja kun kirja nousi nopeasti kymmenen kärjessä listan ykköseksi. Muita kirjoittajia ovat Serge Latouche Ranska, Rita Tratting Itävalta, Tim Jackson Englanti ja Juliet Schor USA. Kirjassa kerrotaan, mitkä toimenpiteet edesauttavat kasvusta luopumisessa.

Taloudellisen kasvun välttämättömyyttä perustellaan sosiaali- ja terveyspolitiikan alijäämällä. Sehän kärsii jatkuvasti varojen vähyydestä. Kohtuutaloudessa ihmiset saavat lisää omaa aikaa, sosiaalista aikaa. Monetaarista hoitoa voidaan korvata sosiaalisella sukupolvien välisellä solidaarisuudella. Terveysalalla kasvu johtuu siitä, että ihmiset ottavat yhä vähemmän vastuuta itsestään. Huomion tulee kohdistua ennaltaehkäisyyn ja erilaisiin hoitomuotoihin.

Yhteiskunnassa aiheuttaa vahinkoa omaisuuden ja mahdollisuuksien epätasa-arvo. Julkista kulutusta pitäisi kohentaa yksityisen kulutuksen kustannuksella. Ihmisten elämä on nykyisellään liian riippuvainen järjestelmän määräämistä poluista, niin sosiaalisista kuin materiaalisista. Mainontaa ja kaupallisuutta tulee vähentää, samoin epätasa-arvoa. Elämäntyyliä tulee ohjata kohti hitautta ja yhteisöllisyyttä. Kaikki subventiot ja avustukset, jotka ovat ympäristölle vahingollisia, on lopetettava, verotusaukot tukittava. Yritysten menestymistä on mitattava myös ekologisen ja sosiaalisen pääoman karttumisella.

Ilmastonmuutospaneeli IPCC mukaan kasvihuonekaasujen nettopäästöt pitää pudottaa nollaan vuoden 2050 tienoilla. Tähän mennessä päästöt ovat aina kasvaneet, vaikka energiatehokkuus on parantunut. Talouskasvu mitätöi tehokkuuden lisäykset.

Makrotaloudelliset mallinnukset lähes puuttuvat siitä, miten kasvuttomassa tilanteessa toimittaisiin.

Ajatus kasvun rajoista ja kohtuutaloudesta pääsi kuitenkin eroon vaippaiästä, kun Saksan entinen liittokansleri Köhler julkaisi muiden huippupäättäjien kanssa aiheesta kirjan, joka nousi nopeasti kymmenen kärjessä listan ykköseksi. Muita kirjoittajia ovat Serge Latouche Ranska, Rita Tratting Itävalta, Tim Jackson Englanti ja Juliet Schor USA. Kirjassa kerrotaan, mitä toimenpiteitä tarvitaan kasvusta luovuttaessa: Postwachstumsgesellschaft. Konzepte für die Zukunft 2012

"Taloudellisen kasvun välttämättömyyttä perustellaan sosiaali- ja terveyshuollon alijäämällä. Sehän kärsii jatkuvasti varojen vähyydestä. Mutta kohtuutaloudessa ihmisillä on enemmän omaa aikaa, sosiaalista aikaa. Monetaarista yhteydenpitoa voidaan korvata sosiaalisella sukupolvien välisellä solidaarisuudella." (Joachim Hirch, Das Argument 2/2011)

Tarvitsetko tuon tavaran?

"Urbaanissa ympäristössä asuva ihminen joutuu elämänsä aikana tekemisiin 20 000 – 30 000 esineen kanssa. Olen itse arvioinut, että normaaleista asumiseen liittyvistä toimista selviää 50 käyttöesineellä. Käytännössä se merkitsee noin kymmentä huonekalua ja neljääkymmentä pienesinettä, joista valtaosa on ruoanlaittoon ja ruokailuun tarkoitettuja. Tässä ajattelussa vesi, maito ja viini juodaan samasta lasista. Identiteettikriisissään länsimaailma turvautuu ylipursuavaan määrään roinaa lisätäkseen turvallisuudentunnetta." (Simo Heikkilä, prof. ja arkkitehti, hs 9.9.2010)

"Väkiluku kasvoi sadassa vuodessa 2,5 miljoonalla. Yksityinen kulutus henkeä kohti karttui 14 kertaiseksi vuosien 1860 ja 1985 välillä. Elintarvikkeet kattoivat 1800-luvun lopulla kolme viidesosaa kulutuksesta, nyt niiden osuus on – kalleudesta huolimatta – enää viidennes." (hs 16.11.1989, satavuotisjuhlapääkirjoitus)

Porkkanamafia!

"…on muodostumassa kevyitä vaikuttamismuotoja, jotka eivät kanavoidu olemassa olevien rakenteiden ja järjestöjen kautta. Porkkanamafia - kuluttajat keskittävät ostoksensa niihin, jotka panostavat ilmastonmuutoksen torjuntaan. Toiminta on hauskaa, innostavaa, performanssista ja julkisuushakuista. Tavoitteena ei ole suuri yhteiskunnallinen muutos, vaan pienet teot ja uudet ajattelutavat tässä ja nyt. IRC-Galleriaa käyttää 60 prosenttia 13-17 vuotiaista nuorista. Ymmärretään miten lyhytaikaisten verkostojen toimintalogiikka poikkeaa perinteisestä yhdistystoiminnasta. Tämä vaatii perinteisen yhdistysmonopolin purkamista ja yhdistyslain muutosta. Muodollisille yhteiskunnallisille liikkeille tarvitaan lisää vaikuttamisen tiloja, niin verkossa kuin fyysisessäkin maailmassa." (Leo Stranius, hs vieraskynä 11.7.2009)

Jospa tavoitteeksi 90 prosentin omavaraisuus?

Lähes puolet suomalaisen vesijalanjäljestä jää ulkomaille. Vesi kuljetetaan elintarvikkeiden ja hyödykkeiden mukana niin sanottuna piilovetenä Suomeen. Suurin osa jää maihin, joissa on krooninen vesipula. Meidän tulisikin suosia kotimaisia kausituotteita.

Suunnittelijat ja päättäjät ovat aina arvostaneet teknisesti ja fragmentaarisesti ymmärrettyä kestävää kehitystä, joka edellyttää taloudellista kasvua. Kansalaisliikkeet ja asukkaat edustavat voimakkaammin kokonaisvaltaista ja joustavaa ympäristönäkemystä, eksistentiaalista holismia, suomeksi elävää yhteyttä. Heillä on edellisiä enemmän ymmärtämystä luonnolle arvona sinänsä, taloudellisten tavoitteiden rajoittamiselle kohtuuteen, vallan uusjaolle ja kaupungin luontoperinteelle.

Ensimmäiseksi on pystyttävä mittaamaan ja hinnoittelemaan tärkeät asiat:
a) Fossiilisille polttoaineille maksettavien sekä hintoja ja kilpailua vääristävien tukien on oltava läpinäkyviä ja ne on poistettava käytöstä vaiheittain vuoteen 2020 mennessä.
b) Tulee rakentaa uusia, bruttokansantuotetta parempia tapoja mitata kehitystä.
c) Kestävälle kehitykselle on ehdotettava uutta indeksiä vuoteen 2014 mennessä.

Toiseksi, tiede on asetettava kestävän kehityksen keskiöön. Tieteen on oltava tiennäyttäjä kohti
- asiantuntevampaa ja
- kokonaisvaltaisempaa päätöksentekoa muun muassa ilmastonmuutokseen.
- kokonaiskuvan hahmottamiseksi on laadittava säännöllisin väliajoin kestävän kehityksen raportti, joka yhdistää eri aloilta ja toimijoilta saadut tiedot.

Kolmanneksi, kauaskantoisuudesta on tehtävä palkitsevaa. Kauaskantoisen ajattelun olisi voitettava niin markkinoilla kuin äänestyspaikoillakin.
- On luotava vaalikausien yli ulottuvaa toimintaa.

Neljänneksi on vahvistettava kykyä kestää vaikeita aikoja.
- Äärimmäiset sääilmiöt,
- resurssien niukkuus ja
- hintojen epävakaus ovat tulevaisuudessa uusnormaaleja asioita.

Viidenneksi, tasa-arvo on nähtävä mahdollisuutena. Eriarvoisuus
- naisten, miesten, nuorten jne välillä sekä
- köyhien syrjäytyminen uhkaa purkaa yhteiskunnan ja sen instituutioiden sopimuksen.

"Vihreän on pidettävä mielessä, että vaihtoehto- ja vallankumousliike ei teoriassakaan voi tehdä kompromisseja. Vaikka vihreä poliitikko koko istuntokauden ajan esittää omia vaihtoehtoisia toimintoja ja rakenteita supistavia aloitteita ja häviää ne aina 35-2, hankkii hän niille julkisuutta ja hän säilyttää kasvonsa.

"Jos Hitler ja Göbbels kaikkine propagandapsykologian trikkeineen olisivat heittäytyneet ajamaan eläinsuojelun ja luonnonsuojelun asiaa, ei heitä mainittaisi tietosanakirjoissa. Mutta hepä julistivat oman kansansa erinomaisuutta ja muiden kehnoutta, lupasivat omilleen vaurautta, elintilaa ja kasvua, muille perikatoa. Ei heidän menestyksensä salaisuus ollut ensi sijassa heidän taitojensa ja sitkeytensä, vaan heidän sanomansa sisältö. Ekologiprofeetta nollakasvuineen on heidän täsmällinen vastakohtansa, hän on kielteinen kuin uskovainen vanhapiika, hän haluaa kieltää lähimmäisiltään lapset, ruoan ja elämän ilot, pyrkii supistamaan ja kuristamaan kaikkia inhimillisiä toimintoja. Jälleen kerran: hänen sanomansa ei voi mennä perille, ei enkelten kielilläkään." (siv. 238)

Ulrich Beckin teesit paremmasta maailmasta:

Teesi 1: Ympäristön tilan parantamisessa ei ole enää kyse oikean tekniikan valinnasta vaan asenteista.

Luonnon saastuminen on yhteiskunnan sisällään synnyttämä ja kasvattama ongelma. Se ei ole mikään ulkopuolinen uhka. Perinteiset käsitykset demokratiasta, valtiosta, perheestä, luonnosta ja tieteestä johtavat harhapoluille. Kun ympäristöongelmia yritetään ratkaista uudella teknologialla, puhutaan jopa teknologian imperialismista. Kestävä kehitys vaatii ongelmien ratkaisua ennen kuin ne syntyvät. Vanhanaikaisiksi ratkaisuiksi ympäristöongelmiin on todettu levitysstrategiat eli pitkät piiput, filtteristrategia eli kasaaminen tuleville sukupolville, puhdistusteknologia ja osittain jopa kierrätys. Ongelmat on ratkaistava ennen kuin ne syntyvät.

Teesi 2: Länsimainen demokratiamalli on kyseenalainen

Biologit päättävät ilman kansanäänestyksiä, kuinka paljon myrkkyä kakussa saa olla, jotta se olisi vielä 'myrkytön'. Yhteiskunta on muuttunut koelaboratorioksi, ihmiset koekaniineiksi. Haluammeko toistaa samat virheet maailman laajuisesti?

Teesi 3: Kukaan ei ole niin sokea kuin se, joka edelleen luottaa silmiinsä

Riskit ovat aistien ulottumattomissa. Riskien olemassaolo havaitaan vasta tiedostamisen avulla: säteily ei kutise, freonit eivät haise. Nykyajan vaaroja voidaan kuvata vain tieteellisesti ja teoreettisesti. Tarvitaan kemiallisia kaavoja, biologisia yhdisteitä ja lääketieteellisiä käsitteitä. Riskien aiheuttajaa ei voi sulkea telkien taakse kuten rosvoja tai kapitalisteja. Nyky-yhteiskunnassa on uudet häviäjät ja uudet voittajat, koska riskit ylittävät vanhat luokkarajat.

Teesi 4: Parhaillaan on käynnissä aikakauden muutos

Klassinen teollisuusyhteiskunta on muuttumassa riskiyhteiskunnaksi. Tämä johtuu ennen kaikkea uraanivoimasta, kemianteollisuudesta ja geeniteknologiasta. Kritiikitön modernisaatioajattelu on menettämässä hallitsevaa asemaansa. Toisin kuin 1900-luvulla ei nykyisiä ongelmia voi kuvitella ratkaistavan enää tuottamalla enemmän, jakamalla toisin tai lisäämällä sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Ratkaisu vaatii uudenlaista ajattelua ja uudenlaista tulkintaa modernisaatiosta.

Ekologinen intelligenssi on evoluution seuraava vaihe
Daniel Goleman: Ecological Intelligence , Knowing the Hidden Impacts of What We Buy (Penguin Books 2009)
Vaikka ihmisen aivot huomaavat vaaratilanteen, ne eivät pysty ottamaan huomioon ekologisia vaaratilanteita, koska muutokset tapahtuvat hitaasti, mikrotasolla tai globaalisti. Aivot on valjastettu huomaamaan valon, äänen ja paineen muutokset, vaikka ne olisivat hyvinkin pieniä. Vaaratilanteessa ihminen voi reagoida miljoonasosasekunnissa. Ekologisia vaaroja ei voi huomata sen paremmin kuin tulitikun sytyttämistään valoisassa huoneessa, vaikka sama toiminta pilkkopimeässä huoneessa rekisteröidään välittömästi. Suuretkaan ekologiset vaarat eivät läpäise ihmisen aistihavaintoa tai luontaisia vaistoja. Luonnosta huolta kantavien ihmisten on tehtävä näkymättömästä näkyvää.
Harvardin yliopiston professori Daniel Gilbert sanoo: ”Tutkijat valittavat, että maapallon lämpeneminen tapahtuu liian nopeasti, mutta tosiasia on, että se ei tapahdu riittävän nopeasti. Tuskin huomaamme hitaasti tapahtuvaa muutosta. Ilman, veden ja ruoan saastuminen on ollut 50 vuodessa dramaattista, mutta se on tapahtunut päivästä toiseen, muuttanut maapallon ekologiseksi painajaiseksi, jota isovanhempamme eivät olisi sietäneet."
William Blake kirjoitti vuosisatoja sitten: ”Puu jonka nähdessään joku puhkeaa ilosta kyyneliin, on toisen mielestä vain vihreä pötky, joka on saatava pois tieltä. Jotkut näkevät luonnon monimuotoisuuden, jotkut tuskin luontoa ollenkaan. Mutta ihmiselle, jolla on mielikuvitusta, luonto on itse mielikuvitus. Ihminen näkee sitä mitä itse on." Sillä miten itse kukin näkee luonnon, on valtavat seuraukset. Jääkarhu seisomassa sulavan ikijään reunalla on valtava symboli lämpenemisen seurauksista. Epämiellyttävät totuudet eivät lopu siihen, ainoastaan ihmisen kyky havaita niitä. On pystyttävä laajentamaan havaintokykyä, jotta ymmärretään, miten synteettiset aineet surkastuttavat soluja. On kehitettävä uudenlaista herkkyyttä, joka ylittää hermojärjestelmän rajat ja oppia mitä tehdä tuhon estämiseksi. Tarvitaan ekologista intelligenssiä.
Neocortex, aivojen ajatteleva ja intuitiivinen osa, antaa ihmiselle monipuolisimman hermostollisen eloonjäämisen välineen. Aivojen raskasmuotoinen refleksiivinen alue ei auta meitä ymmärtämään, mutta neocortex pystyy keksimään, käsittämään ja johdattamaan. Se täydentää aivojen luonnollisia sokeita pisteitä. Ihminen voi havaita vielä kätkössä olevat seuraukset tekemisistään ja mitä niille pitäisi tehdä ja siten kehittää etukäteen ohjelmoitua havaintokykyään. Ihmiskunta tarvitsee nyt aivoja, joiden yleisosa työskentelee yhdessä niiden osien kanssa, jotka aiheuttavat pelkoa, hätää ja inhoa.
Voimme ”tietää” vain epäsuorasti sen, että uuden auton tuoksuva sisustus erittää myrkkyjä, koska hajuaisti ei ole niin pitkälle kehittynyt. Tiedon saamme vain tieteellisen tutkimuksen pohjalta. Lukeminen on erilainen tapa oppia tietämään. Älyllinen käsittäminen aloittaa prosessin, josta saattaa kehittyä opittu tunnereaktio. Ekologisen intelligenssin ansiosta käsitämme järjestelmän koko monimutkaisuudessaan sekä ihmisen ja luonnon välisen maailman välisen suhteen. Mutta ymmärtäminen vaatii ison varaston tietoa, niin paljon että yhdet aivot eivät riitä. Jokainen tarvitse toisten apua pystyäkseen suunnistamaan oikein. Tarvitaan kollektiivista intelligenssiä, jonka pystymme hallitsemaan lajina. Meidän on opittava ryhmänä, mitä vaaroja on edessä, mistä ne johtuvat ja miten niitä ratkotaan. Siitä on jo aikaa, kun opimme sosiaalisen intelligenssin. Se auttoi ihmiskuntaa metsästämään ja elämään yhdessä.

Bruttokansantuote mittaa kaikkea paitsi sitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoisen. (Robert F. Kennedy)

Miksi muutokseen ei kyetä?

1. Ihminen pelkää muutosta

2. Ihminen ei ole vielä ymmärtänyt juurisyytä elämäntavan muutoksen tarpeellisuudesta

3. Ihminen haluaa olla kuin muut

4. Ympäristön näivettyminen on liian suuri ongelma

5. Muutosta ei pidetä yleisesti mahdollisena

6. Mukava elämä - sirkushuveja kansalle?

7. Mallit puuttuvat

8. Nykyihminen ilmaisee pahanolonsa masentumalla, ei enää barrikadeilla

9. Hyvä veli -perinne

10. Raha – meistä on tehty riippuvaisia rahasta

11. Verotus ja tariffit eivät suosi ympäristön säästämistä

12. Palkkatyö on nostettu kultajalustalle

14. Päätös- ja tuotantoprosessi ovat liian monimutkaisia

15. Pankkimaailma tarvitsee velallisia

16. Tekniikalla on oma logiikkansa