Ross Campell: Rakkaudesta lapseen
Rakastan lastani, mutta miten osoitan sen hänelle?
On
kaksi tapaa pitää yhteyttä lapseen:
-
kognitiivinen, tiedollinen, älyllinen viestintä
-
emotionaalinen, tunteita välittävä viestintä.
Ihmiset, jotka pitävät seurustelua yllä pääasiassa kognitiivisella tasolla puhuvat tapahtumista ja asioista. He keskustelevat urheilusta, pörssikursseista, rahasta, taloista, työstä, mutta välttävät tunne-elämän aluetta. He ovat vaivautunеita joutuessaan tekemisiin jonkin tunteita kuohuttavan asian kanssa, varsinkin jos nämä tunteet ovat kielteisiä kuten viha. He torjuvat sellaiset puheenaiheet, jotka pakottaisivat heidät ilmaisemaan rakkautta, pelkoa tai vihaa. Siksi tällaisten ihmisten on vaikea antaa lämpöä ja tukea puolisolleenkaan.
Toiset taas keskustelevat tunnetasolla. He kyllästyvät helposti pelkkiin tosiasioihin.
Jokainen meistä on jossakin näiden kahden äärimmäisyyden välissä. Mihin kohtaan arvelet itse sijoittuvasi?
Niin yllättävältä kuin kuulostaakin, totuus on, että tunteet hallitsevat ns. kognitiivista henkilöä aivan kuin emotionaalistakin ihmistyyppiä, mutta edellinen ei tiedä sitä. Jäykällä, muоdollisella järki-ihmisellä on myös syvät tunteet, mutta hän koettaa kaikin vоimin pitää ne haudattuina, etteivät ne vaivaisi häntä.
On selvää, että me miehet tarvitsemme kipeästi vaimomme apua päästäksemme sisään meille vieraaseen uuteen maailmaan. Ei vielä riitä, että me aviomiehet arvostamme vaimomme luontaista kykyä tunneasioissa ja annamme hänen ohjata meitä niissä, meidän on myös rohkaistava ja tuettava häntä hänen jokapäiväisessä tehtävässään, kodin tunneilmaston hoitamisessa... joidenkin naisten mieli on murrettu ja masennus on lamаuttanut heidät.
Suuri avioerojen määrä johtuu usein kуpsymättömyydestä. Kypsymättömyvs voitaisiin määritellä kykenemättömyydeksi sietää ambivalenssia tietoisella tasolla. Ambivalenssi on yksinkertaisesti sanottuna sitä, että meillä on vastakkaisia tunteitа sаmaа ihmistä kohtaan. Kuinka meidän olisi yritettävä ratkaista tätä yleistä ongelmaa, joka jäytää koko yhteiskuntamme perustuksia?
Ensinnäkin meidän on tajuttava, että kukaan ei ole täydellinen. Toiseksi meidän on myönnettävä itsellemme puolisomme sekä hyvät että huonot puolet. Minun on huomattava ja muistettava, että vaimossani on piirteitä, joita ihailen, mutta myös ominaisuuksia, jotka haluaisin muuttaa - kuten kaikissа muissakin naisissa. Kolmanneksi meidän täytyy oppia hyväksymään puolisomme sellaisеna kuin hän on, vikoineen päivineen. Muista, että vaimosi tai miehesi on todella korvaamaton.
1 Kor. 13: 4-7: Rakkaus on kärsivällinen ja lempeä. Se ei koskaan ole kateellinen eikä mustasukkainen. Se ei ole ylimielinen, itsekäs eikä töykeä. Rakkaus ei vaadi oman tahtonsa toteutumista. Rakkaus ei hyväksy epäoikeudenmukaisuutta, vaan haluaa aina totuuden voittavan. Olet uskollinen sille, jota rakastat, maksoi mitä maksoi. Jaksa uskoa hänestä hyvää ja olet aina valmis puolustamaan häntä.
Perustana varaukseton rakkaus
Lapsemme saa meiltä oikean kasvatuksen vain siinä tapauksessa, että perusasenteemme on varaukseton rakkaus. Ilman tätä pohjaa emme voi ymmärtää lasta ja hänen käyttäytymistään.
Se on rakastamista ilman ehtoja. Riippumatta hänen lahjoistaan, siitä mitä häneltä odotamme ja mikä vaikeinta, käyttäytyipä hän miten tahansa. Jos rakestan heitä ja osoitan heille rakkautta vain silloin, kun he miellyttävät minua (ehdollinen rakkaus), he eivät koe, että heitä todella rakastetaan. Jos rakastan heitä varauksettomasti, he oppivat hyväksуmään itsensä ja tulemaan toimeen itsensä kanssa. Silloin he pystyvät myös hallitsemaan halujaan ja koko käyttäytymistään.
Rakkauden välittäminen lapselle tapahtuu pääasiassa neljällä alueella. Nämä ovat katsekontakti, koskettaminen, jakamaton huomio ja kurinpito.
1.
Mitä katsekontakti oikean on?
Se on sitä, että toista katsotaan suoraan silmiin. Oletko yrittänyt keskustella jonkun kanssa, joka on koko ajan katsonut toiseeen suuntaan eikä sinua silmiin? Se on vaikeaa. Olemme huomanneet, että lapsi seuraa meitä valppaimmin katsoessammе häntä suoraan silmiin. Siksi teеmme niin pääasiassa antaessamme neuvoja tai toruessamme ja moittiessamme. Tämä on kohtalokas virhe. Meidän täytyy muistaa, että katsekontakti on tärkeimpiä keinoja lapsen emotionaalisten tarpeiden tyydyttämisessä. Kun vanhemmat käyttävät tätä tehokasta hallintakeinoaan ensisijaisesti kieltеisеllä tavalla, lapsi pakostakin näkee vanhempansa kielteisessä valossa.
Vielä pahempaa on, jos vanhemmat alkavat välttää katsekontaktia rangaistessaan lasta. Se on julmaa, ja usein käytämme tätä keinoa kostaessamme puolisollemme. Mutta katsekontaktin tietoinen kieltäminen tuottaa lapselle usein suurempaa tuskaа kuin ruumiillinen rangaistus
Тiedämme kaikki, että lapset oppivat katsomalla aikuisista mallia. Näin he oppivat myös katsekontaktin käytön. Jоs lapsi saa meiltä jatkuvasti rakastavia, myönteisiä katseitа osakseen, hän alkaa käyttää, katsekontaktia samoin. Tiedät varmaan lapsia, jotka vaikuttavat epämiellyttäviltä ja jopa vastenmielisiltä. Todennäköisesti tällainen lapsi vilkaisee sinua hätäisesti ja vain jоs sanot tai teet jotain erityisen kiinnostavaa. J pienikin tunne-elämän häiriö voi vaikuttaa sen, että lapseen on vaikea saada katsekontaktia.
Vanhemmat saattavat katsoa rakastavasti vain ollessaan ylpeitä heistä. Lapsi kokee tämän ehdollisena rakkeutena. Mutta lapsi kerta kaikkiaan tarvitsee varauksetonta rakkautta selvitäkseen nykymaailmassa. Vanhemmista itsestään riippuu, käyttävätkö he katsettaan varauksettoman rakkauden välittämiseen.
2. Kosketus
Hämmästyttävää kyllä, tutkimukset osoittavat, että useimmat vanhemmat koskettavat lapsiaan vain silloin, kun on välttämätöntä. En tarkoita vain halaamista tai suukottelua. On hyvin yksinkertaista taputtaa lasta olkapäälle, tökätä häntä lempeästi tai pörröttää hänen tukkaansa. Lаpsеt kaipaavat erilaisia hellyyden osoituksia eri iässä, fyysisen kiintymyksen osoituksen tarve ei koskaan häviä.
Tyttövauvat saavat osakseen viisi kertaa niin paljon hellyyttä kuin poikavauvat. Poikia käy psykiatrisilla klinikoilla viisi, kuusi kertaa niin paljon kuin tyttöjä.
Pojille sopivaa fyysistä läheisyyttä on esim. painiskelu, tönäisyt, leikkitappelu tai -nyrkkeily. Tällainen lähellä oleminen on aivan yhtä aitoa huomion osoittamista kuin syleily ja suukottelu. Mutta älä unohda, ettei lapsi koskaan tule niin suureksi, ettei hän tarvitsisi mоlеmpia. Lapselle ovat merkkihetkiä tilanteet, joissa voimme osoittaa lapsillemme hellyyttä, halata ja suukotella varsinkin heidän tullessaan isommiksi. Nämä hetket lapsesi muistaa murrosiän ristiriidoissa, jolloin kapinamieli ja kiintymys vanhempia kohtaan kamppailevat keskenään. Mitä enemmän hänellä on hyviä muistoja, sitä vahvempi hän on kestämään nuoruusiän kuohuntaa.
Joka kuudes lapsi joutuu nuorisotuomioistuimeen. Jos haluat ettei oma lapsesi kuulu tähän joukkoon, sinun on parasta nousta ja antaa heille, mitä he tarvitsevat sen sijaan että hemmottelet itseäsi ruumiillisesti ja henkisesti väsуneenä tvöstä palatessasi nukkumalla, TV:n ääressä tai lukemalle.
Minun pitäisi mennä hänen huoneeseensa, jutella hänen kanssaan siitä mikä оn päällimmäisenä hänen mielessään, katsoa häntä silmiin ja olla hänen lähellään sen mukaan kuin sillä hetkellä on tarpeen ja odottaa kärsivällisesti , kunnes hän pystyy ilmaisemaan tuskansa. Sitten voisi auttaa häntä ymmärtämään tilannetta. Lopulta hän tajuaisi, ettei vaikeuteen еhkä ole syynä hänen oma virheensä ja että hänen on turha syyttää itseään.
3. Jakamaton huomio
saa lapsen tuntemaan, että hän on vanhempiensa silmissä maailman tärkein henkilö.
Lähes kaikissa perheissä, joissa perheen jäsenten kesken vallitsee tyуtyväisyys, ilo, onni ja aito kiitоllisuus, vanhemmat ovat omaksuneet samanlaisen arvojärjestyksen.
Jokaisella lapsella täytyy saada olla oikeus viettää viikoittain hetki yksin vanhempiensa kanssa. Odottamattomat tilaisuudet kannattaa käyttää hyväksi - täyttää lapsen tunne-elämän akku.
Suuremmat lapset tarvitsevat aikaa lämmetäkseen, hylätäkseen kehittуvät puolustusmekanisminsa ja pystyäkseen vapaasti puhumaan sisimmästä ajatuksistaan, varsinkin jos jokin asia heitä askarruttaa.
Oikea rakkaus lapselle välitettynä ravitsee hänen tunne-elämäänsä ja edistää hänen emotionaalista kasvuaan ja itseluottamustaan. Väärän rakkauden neljä yleisintä tvvppiä ovat itseensä sitominen, epäterve kiintymys, lapsen kautta eläminen ja roolien vaihtaminen. Monet vanhemmat sitovat lapsensa itseensä ohjailemalla tai emotionaalisesti kiristämällä tai käyttämällä muuten arvovaltaansa ja vaatimalla kuuliaisuutta. He kohtelevat häntä pikemmin omaisuutenaan, jota he voivat hallita. Vanhempien täytyy kunnioittaa lapsen yksilöllisyyttä. Tällainen lapsi on helppo saalis voimakas tahtoisillе vallitseville persoonallisuuksille tai ryhmille. Epäterve kiintymys on yritys saada tietoisesti tai tiedottomasti aistillista tai sukupuolista nautintoa kanssakäymisestä lapsen kanssa. Mitä enemmän elämme lastemme kautta, sitä enemmän rakkautemme heitä kohtaan riippuu siitä, kuinka he suoriutuvat ja tyydyttävät meidän tarpeemme.
Kun emotionaaliset ja fyysiset voimavaramme ovat lopussa, tarvitsemme hoitoa. On vaikea antaa toiselle, kun varastossa on vähän tai ei mitään. Tällaisessa tilanteessa teemme helposti sen virheen, että odotamme lapsen lohduttavan, vakuuttavan, mukautuvan, käyttäytyvän kypsästi ja tottelevan passiivisesti. Tällainen ei kuulu normaalin lapsen luonteeseen. Meidän on ymmärrettävä, että vanhemmat ovat hoitajia ja lapsi hoidettava. Lapselta ei saa odottaa emotionaalista hoivaa.
Meidän pitäisi tehdä kaikkemme, ettei syntyisikään sellaista tilannetta jolloin emmе kykene tyydyttämään lapsemme tarpeita. Meidän olisi pidettävä ruumiistamme parempaa huolta välttyäksemme sairauksilta ja väsymykseltä noudattamalla järkevää ruоkavaliota, levättävä ja harrastettava liikuntaa. Meidän pitäisi huolehtia tunne-elämämme terveydestä etsimällä virkistystä ja harrastuksista ja muista toiminnoista jotka estävät meitä masentumasta tai henkisesti väsymästä. Ennen kaikkea avioliittomme on pysyttävä vahvana. Vaimon tai miehen on oltаva toisella sijalla ja lasten heti kolmannella.
Käyttäytуmisen ohjaaminen kurinpidollisin menetelmin ilman varauksettoman rakkauden perustaa on raakaa. Lapsi voi kyllä pienenä käyttäytyä hyvin, mutta pitkä11ä tähtäyksellä seuraukset ovat masentavia. Ellet sovella eri tilanteisiin katsekontaktia, kosketa lasta usein eri tavoin ja kiinnitä silloin tällöin koko huomiotasi häneen, niin että hän tunteе olevansa rakastettu.
4. Kuri
Kuri on ohjaamista esimerkin avulla, mallia näyttämällä, suullisia ja kirjallisin ohjein ja pyynnöin, opettamalla, järjestämällä opettavia ja hauskoja esimerkkitilanteita. Kyllä rankaiseminenkin kuuluu tähän luetteloon, mutta se on kaikkein kielteisin ja alkeellisin kurin muoto. Tässä yhteydessä on vielä kerran syytä korostaa, että oikeaan ajatteluun ja toimintaan ohjaaminen on paljon parempi keino kuin väärästä teosta rankaiseminen.
Jos lapsi ei tunne olevansa rakаstettu ja hyväksytty, hänen on hyvin vaikea samaistua vanhempiinsa (mitä jokainen lapsi haluaisi tehlä) ja omaksua heidän elämänarvojaan. Mitä täydempänä pidämme lasten tunne-elämän akkua, sitä parempaa vastakaikua kuri ja ohjaus hänessä saa. Yksi oikeaan rakkauteen kuuluva asia on lapsen kuunteleminen niin, että hän tietää varmasti meidän ymmärtävän, mitä hän yrittää meille sanoa, aktiivinen kuunteleminen. Jos tämä on sinusta kohtuuton vaatimus, et pidä lastasi arvokkaana, yksilöllisenä persoonana. Mikään ei turhauta lasta niin paljon kuin se, että hänen käsketään tehdä jotakin ja hän kokee, että varhemmat eivät ollenkaan näе hänen puoltaan asiassa.
Toistamalla mitä lapsi on tunteistaan ja ajatuksistaan kertonut voi varmistua siitä, että lapsi ymmärtää meidän ymmärtäneen. Lapsen ajatukset ja tunteet saattavat muuttaa omaa käsitystämme myös toimenpiteitämme. Kuka tahansa pystyy käyttämään vitsaa pääasiallisena kasvatuskeinona. Sе ei vaadi herkkyyttä, ei arvostelukykyä, ei ymmärtämystä eikä viisautta.
Olisi hyvä pitää mielessä tämä sääntö: mitä parempi kuri lapsella on, sitä vähemmän häntä tarvitsee rangaista. Kurin vaikutus taas riippuu siitä, kuinka rakastettu ja hyväksytty lapsi tuntee olevansa. Ruumiillisen kurituksen käyttäminen voi johtaa siihen, että lapsi kokee nimenomaan lyömisen riittävän tekonsa hyvitykseksi. Oikeaan ohjaaminen on hedelmällisempää kuin väärästä rankaiseminen.
Koska lapset ajattelevat järjenvastaisesta, he myös hakevat rakkautta epäkypsällä ja järjenvastaisella tavalla. Sen sijaan, että lapsi yrittäisi voittaa rakkautemme ja kiintymyksemme hyvällä käytöksellä, hän koettelee rakkautta käyttäytymisellään. Oikeastaan se, että jompikumpi lapsista kiusaa toista, antaa ensimmäisen vihjeen, että tunne-elämän akku kaipaa täytettä. "Vein Dalen makuuhuoneeseen pidin häntä tiukasti sylissäni enkä sanonut mitään. Tаvallisesti hyvin eläväinen pikkukaveri oli nyt aivan hiljaa. Hän vain istui sylissäni ja nautti saamastaan hoivasta. Kun hänen tunneakkunsa alkoi olla täysi, hän virkistyi. Hän alkoi jutellа luоttavaiseen, välittömän onnelliseen tapaansa. Puhuttuamme vähän matkastani hän hyppäsi sylistäni ja juoksi pois. Minne? Tietysti etsimään veljeään."
Kokemukseni mukaan kaikkein vahingollisin rankaiseminen on silloin, kun lapsi todelle on pahoillaan siitä, mitä hän on tehnyt. Ensinnäkin jos lapsi jo suree väärää tekoaan, hänen omatuntonsa on hеreillä ja terve. Hyvin kehittynyt, terve omatunto on paras tae siitä, ettei rikkomus toistu. Tätähän me haluammekin. Rangaistus poistaisi syyllisyyden ja katumuksen tunteet. Toiseksi lapsen rankaiseminen tässä tilanteessa saattaisi herättää vihaa. Hän tarvitsee ja hakee lohdutusta siitä, että vaikka hänen tekonsa oli paha, hän on hyvä lapsi. Ja lapsen täytyy oppia jo pienenä, miltä tuntuu saada anteeksi.
Kun
käskyjen sijasta käytetään mahdollisimman paljon kehotuksia ja
pyyntöjä, lensi kokee vanhemmat liittolaisinaan, hän tietää
vanhempien tajuavan, että hän pystyy itse ajattelemaan ja tekemään
ratkaisuja, ottamaan vastuun, eikä tее ja tottele vain vanhempien
edun vuoksi.
Klassinen esimerkki on kehottaa nelivuotiasta keräämään lelunsa yksin. Jos lapsi on lukemattomat kerrat tehnyt hyvin halukkaasti, mitä häneltä on pyydetty, mutta sitten kerran yhtäkkiä kieltäytyy, оn ilmeistä, että jokin on nyt vialla. Etkä halua tietää, mikä?
Uhma on niitä harvoja asioita, jotka viittaavat rangaistuksen tarpeeseen. Lapsi kieltäytyy itsepäisesti tottelemasta. Vanhempien pitää olla myös joustavia. Jos esim. rangaistus on määrätty, lapsen pitää olla tunti omassa huoneessaan, ja vanhemmat huomaavat lieventäviä seikkoja, joiden valossa rangaistus näyttää liian rankalta on oikein ja johdonmukaista selittää tämä lapselle ja pyytää lapselta anteeksi. Vanhempien pitää olla lujia гangaistuksen määräämisessä, rajojen määräämisessä, ei rankaisemisessa.
Jos lapsi pysyy uhmakkaana, vanhempien täytyy rangaista häntä. Tällainen uhma on murrettava.
Lapsen täytyy tietää tarkkaan, mistä häntä rangaistaan. Ja lapsi pitäisi jättää vksin heti rangaistuksen jälkeen, jotta hän saa itkeä rauhassa. Vanhempien pitäisi kuitenkin pysytellä lähistöllä. Itkun tyynnyttyä lapsi alkaa katsella ympärilleen ja kysellä taas kerran: "Rakastatteko minua?" ”Vieläkin?” Vanhempien pitäisi silloin katsoa lastaan silmiin, pitää häntä hyvänä ja keskittää huomionsa häneen.
Vanhemmat, jotka kasvattavat lapsiaan palkitsemalla ja rankaisemalla, eivät voi välittää hänelle varauksetonta rakkautta. Lapsi oppii väärän arvojärjestelmän. Hänessä kehittyy asenne: Mitä minä tästä hyödyn? Sitä paitsi jos vanhemmat käyttävät palkitsemista oppii lapsi ajamaan tahtonsa läpi soveltamalla samaa menetelmää vanhempiinsa. Hän käyttäytyy vanhempien toivomalla tavalla saadakseen jotakin, mitä hän haluaa. Lapsestа tulee laskelmoiva ja viekas. Ääritilanteessa voi yrittää antaa tappeleville yhden tähtimerkin jokaisesta 15 rauhallisesta minuutista.
Kannattaa muistaa, että lapsi muistaa helpommin sen, miltä hänestä jossakin tilanteessa tuntui kuin mitä oikeastaan tapahtui. Koettekaa saada lapsi iloitsemaan itsestään ja olemassaolostaan.