Miksi elämme teknisessä ja mekaanisessa kulttuurissa?

Kalifornialaisen monitieteisen tutkimusinstituutin johtaja fyysikko Fritjof Capra kirjoittaa, että ei vain läntinen sivilisaatio ja sen edeltäjät, vaan myös monet muut kulttuurit nojaavat sellaiseen filosofiseen, sosiaaliseen ja poliittiseen järjestelmään, jossa miehet määräävät, mikä osa naiselle kuuluu. Vaikka joissakin kulttuureissa mies on alistanut naisen valtaansa väkivallalla tai suoralla painostuksella, on alistaminen tapahtunut enimmäkseen huomaamattomilla menetelmillä. Mies on luonut hänen aivotoimintaansa vastaavia rituaaleja, perinteitä ja lakeja sekä määrittänyt kielen, tavat, käyttäytymisetiketin, kasvatuksen ja työnjaon. Esimerkiksi naiselle tyypillinen spontaanisuus ja intuitio on saatu kitkettyä määrittelemällä ne heikkouden osoituksiksi. Koska spontaanisti käyttäytyvää naista ei voi hallita, on hänet määritelty naurettavaksi miehisessä kulttuurissa. Miehiseen logiikkaan perustuvassa valtiossa naisen asemaa on ollut helppo rajoittaa ja naisen seksuaalisia tarpeita vähätellä, sillä naisen ja hänen lapsensa toimeentulo ovat riippuneet miehen tarjoamasta turvasta ja tuesta. 

Lihanruoka vahvisti mieslogiikkaa

Keräilykulttuurissa miehet ja naiset elivät kasvissyöjinä. Heidän ei tarvinnut muodostaa hierarkkista valtiota. Vihannesten, marjojen ja hedelmien korjuumenetelmät sopivat sekä miehelle että naiselle, lapsille ja vanhuksille, vahvoille ja heikoille. Metsässä ja aukioilla oli tarjolla monenlaista työtä: yksi keräsi siemeniä, toinen kaivoi juuria.

Lihansyönnin yleistyttyä sukupuolten välille kehittyi työnjako. Miehet lähtivät metsälle ja naiset huolehtivat kodista, juuresviljelystä ja lapsista. Halusivatko naiset metsälle, mutta eivät soveltuneet siihen biologisilta ominaisuuksiltaan? Oliko naisilla tarve lihansyöntiin?

Olipa syy lihan käyttöön ravintona mikä tahansa, alkuyhteisö jakaantui lihansyönnin seurauksena kahteen jokseenkin erilliseen ryhmään: aikuisiin miehiin sekä naisiin ja lapsiin. Lihansyöntiin siirtyminen vaikutti myös rakenteisiin. Metsästysretkikunnan oli päätettävä saalistusmatkojen suunnasta ja kokoonpanosta, heidän oli opittava tekemään ryhmäpäätöksiä. Teknisiä ratkaisuja oli kehitettävä aseiden valmistamiseksi ja lihan kuljettamiseksi kotiin. Koska miehet saattoivat viipyä saalistusretkillään pitkiäkin aikoja, metsästysretkikunnan oli tehtävä keskenään sopimuksia.

Lihansyönti lisäsi myös yhteisön sisäistä vallanjakoa. Koska kasvisruoka on tasalaatuista, sen jakamiseen ei tarvittu hierarkioita. Lihansyöjien on päätettävä, kuka saa mehevät sisäpalat ja kenen on tyydyttävä ruhon muihin osiin. Eriarvoisuus tuli esille myös lihaosuuden määrissä. Tarvittiin johtajuutta ja organisaatiota valta-asemien osoittamiseksi. Johtavat yksilöt saivat osansa aina, kun taas heikommat ja hitaammat saattoivat jäädä vaille.

Riistan metsästys vaikutti myös vanhojen ja nuorten miesten välisiin suhteisiin. Miesten välinen taistelu kiihtyi, kun vanhemmat miehet ymmärsivät nuorempien uhkaavan heidän omaa asemaansa. Keskinäisen kilpailun takia oli luotava sääntöjä. Nuoria miehiä tuli perehdyttää elannon hankkimiseen, mutta heitä tuli myös kontrolloida.

Alkuyhteisössä lisääntymisvietin tyydyttämisessä seurattiin todennäköisesti samaa hierarkiaa kuin lihansyönnissä. Sosiaalinen järjestelmä ja siitosjärjestelmä vaikuttivat toisiinsa. Johtajauroksella oli enemmän mahdollisuuksia jättää jälkeläisiä kuin muilla ryhmän jäsenillä. Eriarvoisuus ei tuottanut ongelmia, koska metsästyskulttuurin aikaan oli eduksi mitä vähemmän lapsia syntyi. Miehellä ei ollut yhteisöllistä painetta osoittaa erityistä siitoskykyä. Naisiakaan ei painostettu. Seksuaalivietti ei leimannut yhteiskuntaa samalla tavoin kuin nykyaikana. Yhtyminen ei ollut kiintymyksen riitti eikä nautinnon lähde. Vasta uskonnolliset ja valtiolliset järjestelmät ovat antaneet määräyksiä siitä, ketkä saavat yhtyä keskenään. Väärintoimijoita rangaistiin.

Maanviljely loi perintöoikeuden isältä pojalle

Seuraava naisen asemaa heikentävä kulttuurimurros syntyi maanviljelyn aloittamasta maan yksityisomistuksesta. Maanviljely edellyttää pysyvää asuinaluetta, suunnitelmallista elintapaa ja vakinaisia ihmissuhteita. Maanviljelyyn siirtyminen muutti myös seksuaalisia tapoja, koska mies ja nainen alkoivat elää yhdessä ympäri vuoden.

Maanviljely ei ollut ainut syy patriarkaalisen perhemallin kehittymiselle. Pohjois-Amerikan matriarkaalisissa maatalousyhteiskunnissa mies ja nainen eivät olleet muuttaneet yhteisasumukseen, vaan jäivät liiton solmittuaan entisten heimojensa jäseniksi. Lapset kuuluivat äidille ja lapsia hoidettiin äidin kotona. Omistaminen ja perintöprosessi isältä pojalle eivät muovanneet miehen ja naisen välisiä suhteita sen enempää kuin isän ja pojankaan välisiä suhteita.

Australian matriarkaalisessa maatalousyhteisössä avioliitot solmittiin ryhmittäin: toisen heimon kaikki miehet olivat toisen heimon kaikkien naisten aviopuolisoita. Sukupuolisuhteita rajoitettiin sallimalla vain samaan sukupolveen kuuluvien henkilöiden parittelu.

Antropologi L.H. Morgan kertoo, että yksityisomistuksen aikakauden alettua äidinpuoleinen suku vaihtui isänpuoleiseen, matriarkaatista tuli patriarkaalinen. Samalla hajosi myös kollektiivinen omistusmuoto. Yksityisomistus ja siihen liittyvä perintöoikeus suistivat naisen miehen alaiseksi. Naisesta tuli omistuksen kohde. Naisella oli vaihtoarvoa lajin biologisen uusintamiskykynsä vuoksi. Myöhemmin naisella oli vaihtoarvon lisäksi käyttöarvoa työvoimana.

Sulautumiskulttuuri alkoi siis murentua samaan aikaan kun maata ja rikkauksia alettiin ottaa yksityiseen omistukseen. Käsite yksityisomaisuus on perua latinalaisesta sanasta privare, anastaa. Koska anastetun tavaran käyttö on muilta pois, ei siitä koidu yleistä hyötyä. Omaisuudesta ei hyödy yhteisö vaan anastaja.

Moni historian oppi-isistä puhuu omistamisen turmiollisuudesta. Buddha opetti, että ihmisen ei tule tavoitella omaisuutta, jos hän haluaa saavuttaa inhimillisen kehityksen korkeimman tason. Jeesus sanoo: ”Sillä mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa koko maailman, mutta kadottaa itsensä.” Marxin mukaan luksus on yhtä suuri taakka kuin köyhyys. Hän oli sitä mieltä, että vieraantunut työläinen mittaa omaa suhdettaan muihin ihmisiin talouden säännöillä - tienaanko minä enemmän kuin sinä eli olenko minä arvokkaampi.

Friedrich Engels tutki 1800-luvulla yksityisomaisuuden ja valtion alkuperää ja tuli siihen tulokseen, että avioliiton tiukka parisuhde johtuu alunperin miehen tarpeesta olla varma siitä, että omaisuuden perii varmasti hänen oma poikansa:

Engelsin mukaan alettiin ensimmäisenä Ateenassa solmia sellaisia aviosuhteita, jotka eivät perustuneet luontaiselle mieltymykselle vaan taloudellisille laskelmille. Tarustoissa tulee esille, miten yksiavioisuuden ainut tarkoitus oli miehen herruuden vahvistaminen ja rikkauksien siirtyminen omille jälkeläisille. Perhe sinänsä oli heille rasitus - velvollisuus jumalia, valtiota ja esi-isiä kohtaan. Alkuperäinen ja luonnonmukainen yhteisomaisuus ja parittelusuhteiden yhteisöllisyys hävisi.

Yksiavioisuus ei siis vakiintunut siksi, että mies ja nainen halusivat omistautua vain ja ainoastaan toinen toisilleen, vielä vähemmän hyvyyden ja uskollisuuden kirkkaimpana muotona vaan päin vastoin. Engelsin mukaan avioliitto syntyi, kun toinen sukupuoli alkoi orjuuttaa toista. Avioliitto on sukupuolisen eriarvoisuuden julistus. Engels kirjoittaa:

Vähitellen vahvistui omistaminen keskeiseksi elämänmuodoksi. Koska mies omisti, hänellä oli oikeus suunnitella ja toteuttaa sellaista valtiollista, koulutuksellista ja sosiaalista järjestelmää, joka vastasi hänen tarpeitaan. Mies omisti tuotantovälineet, naisesta tuli yksi näistä tuotantovälineistä.

Vielä 1300-luvulla aristokraatit saivat tyydyttää seksuaalihimoa raiskaamalla, prostituutiossa tai alaisten kanssa. Syitä oli kaksi. Prostituution avulla voitiin estää suvun kaikkia jäseniä edes solmimasta avioliittoa. Mitä vähemmän laillisia lapsia syntyi, sitä vähemmän perhe joutui jakamaan omaisuuttaan. Kaupankäynnin lisääntyessä rikkaudet alkoivat kasaantua. Omaisuuden haluttiin säilyvän muutaman rintaperillisen hallussa. Toiseksi, koska sotiin ja kulkutauteihin menehtyi paljon ihmisiä, oli varastossa oltava naimattomia miehiä ja naisia.  

Noihin aikoihin kehittyi uudenlainen rakkauden muoto. Trubaduurikulttuuri loi romanttiset laulut ja runot. Se oli kaihoisa ja pyyteetön rakastuminen henkilöön, joka oli saavuttamaton. Sen tärkein ominaisuus oli intohimo, mikä olisi ollut Sokraten ja Platonin Kreikassa täysin käsittämätön tunne. Ihmisen sallittiin myös nöyryyttää itseään rakkauden tähden.

Antiikin Kreikan joutilaisuudessa kukoisti homokulttuuri

Sukupuoliyhdyntä ei ollut alkuihmiselle todennäköisesti sen kummempi toimitus kuin syöminen tai nukkuminen. Mies ja nainen yhtyivät kuin eläimet vaistonvaraisesti, ilman tunnetta tai mielihyvää. Yhdyntään ei kytketty myöskään mitään henkistä eikä jumalallista. Lisääntyminen oli vietti ihmislajin säilymiseksi.

Espanjasta löydetyt esihistorialliset luolamaalaukset osoittavat siittämisen tärkeyttä. Seinämaalauksissa on runsaasti fallos- eli siitinsymboleja. Maalauksissa sukupuolitunnukset tuodaan korostetusti esiin, mutta ihmisen kasvot puuttuvat. On arveltu peniskuvien lisäävän hedelmällisyyttä. Ne eivät olleet rakkauden amuletteja eivätkä seksuaalisesti turhautuneiden naisten unelmia, vaan ainoastaan siitoksen merkkejä. Maalauksia ja veistoksia käytettiin myös hedelmällisyysrituaaleissa riistan lisäämiseksi. Mies oli lisääntymisen päätähti.

Kolmisen tuhatta vuotta sitten alkuyhteiskunnissa uskottiin miehen siemennesteen muodostavan lapselle lihaa ja verta. Uskomuksen mukaan nainen toimi vain synnyttäjä. Kun Hippokrates osoitti 400 vuotta ennen ajanlaskun alkua, että hedelmöitymisen jälkeen kuukautisveri virtaa kohtuun päivittäin eikä kuukausittain, murtui miehen ylivoimainen asema siittämisessä. Sitten mikroskoopin keksimisen jälkeen voitiin osoittaa siemennesteen sisältävän vain siittiöitä.

Intohimon tapaisista tunteista on todisteita vasta Kreikan alkuhistorian ajoilta. Tuolloin lääketiede oli edennyt niin pitkälle, että tunnettiin siittämisen ja lapsen syntymän välinen yhteys. Tarinan mukaan da Sapfo -niminen mies sai tietää, ettei hän voi saada lasta rakastettunsa kanssa. Hän tunsi silti intohimoa tätä kohtaan. Heidän sukupuoliyhteydellään oli näin jokin muu syy kuin lisääntyminen. Yhdyntään alettiin liittää jotain sellaista, mikä ei ollut vain eläimellistä ja vaistonvaraista.

Ihmisten elämä oli tuolloin kehittynyt aimo askeleen. Hellaksen yhteisö oli myös taloudellisesti niin vauras, että ihmisillä oli runsaasti aikaa oleskeluun. Materiaalisten elinehtojen turvaaminen ei vaatinut koko valveillaolon fyysistä ja henkistä energiaa. Kreikkalaisilla miehillä oli aikaa ja mahdollisuuksia tarkkailla toisiaan, pohtia jumaluutta ja iankaikkisuutta. He alkoivat kysellä elämän tarkoitusta: Mikä merkitys on minun olemassaolollani? Miksi on tärkeä jäädä henkiin päivästä päivään? Miten saavuttaa kuolemattomuus?

Miehen aseman kannalta nämä olivat vaarallisia kysymyksiä. Jos elämän merkityksen etsiminen olisi liitetty intohimoon, olisi ihmiskunta kehittynyt henkisyyteen eikä nykyiseen tekniseen ja hierarkkiseen suuntaan. Valtion johtomiehille tuli tuolloin kiire luoda sukupuolisuhteita rajoittavia määräyksiä. Ihmiset eivät saaneet laiminlyödä taloudellista vaurastumista rakastumalla. Heitä ei saanut ohjata intohimo, vaan halu kehittää ja lisätä vaurautta. 

Kuitenkaan yhdyntää ei vastustettu antiikin Roomassa ja Kreikassa. Miehen tuli olla miehekäs, ryhdikäs ja aktiivinen. Näitä ominaisuuksia hän osoitti olemalla myös seksuaalisesti aktiivinen, tapahtuipa yhdyntä sitten toisten miesten tai naisten kanssa. Mutta jos seksuaalinen tyydytys johti rakastumisen kaltaiseen riippuvuuteen tai jopa alentumiseen, se tuomittiin jumalien rangaistukseksi.

Platon piti seksuaalisuhteen luomaa monimutkaista mielihyvän tunnetta luonnottomana. Eniten hän paheksui sellaista seksuaalista toimintaa, jolla ei ollut muuta tarkoitusta kuin mielihyvä. Pelkkään mielihyvään alentuminen oli syntiä ruumista kohtaan ja vaarallista yhteiskunnalle. Hänen mielestään masturbaatio oli tällainen toiminta. Koska valtion toimivuus perustui kokonaisuuden harmoniaan, ei tullut hyväksyä himoa. Intohimoa ei voi kontrolloida, siksi se uhkaa harmoniaa. Tämä on tulkittu niin, että sellainen aktiivinen suhde, johon ei liity mitään tunteita, on kunnioitettava ja osoittaa miehekkyyttä.

Intohimoista kiihkoa sai osoittaa vain itseään alempiarvoista ihmistä kohtaan. Vapaa mies oli aina työntävä osapuoli, joten mistään homorakkaudesta ei ollut kyse. Platon kirjoitti puolustuspuheen homoseksuaalisuuden hyväksymiseksi. Platonin mukaan homoseksuaalisuudessa ei toimittu niinkään luontoa vastaan, mutta miesten välinen suhde oli enemmän kuin mitä luonto vaatii. Runoilija Propertius kuvasi silloisia asenteita: ”Rakastukoot kaikki viholliseni naisiin ja ystäväni poikiin. Poikiin rakastumisesta ei koidu harmia valtion rakenteelle ja siksi se on vaaratonta.” 

Loppuaikoina antiikin roomalaiset avioliitot jäivät usein lapsettomiksi. Lapsettomuus saattoi johtua rodun heikentymisestä, sillä liiallinen sukupuolinen aktiivisuus rappeuttaa yhteisöä. Syynä seksuaalisuuden äärimuotojen yleistymisen lisäksi lie myös se, että sukupuolisuhteita kehitettiin irrallaan arkielämän vaatimuksista, koska orjat ja naiset tekivät rutiinityöt.

Antiikin maailmaa eivät tuhonneet taloudelliset ja valtiolliset syyt eikä edes uskonnottomuus, vaan, kuten Engels kuvaa: ”Johtavien piirien elämän juuria kalvava sairaus, joka ilmeni seksuaalisuhteissa.”