Lehtivihreä/Marketta Horn
21.10.1994
Kunnan palvelut ovat myllerrysten kourissa. Sosiaalisia ja vapaa-ajanpalveluja joudutaan muuttamaan “vapaa-kuntakokeilun“, “normien purkamisen“, “kunnallislain kokonaisuudistuksen” ja “valtio-osuuksien uudistusten” vuoksi. Yhteistä näille “myllerryksille” on, että kunnat joutuvat ottamaan yhä enemmän vastuuta palvelujensa järjestämisestä ja rakenteesta. Tulevaisuudessa kannattaakin tarkkaan tutkia, mihin kuntaan muuttaa.
Eniten myllerrystä aiheuttaa kuitenkin kuntien verotulojen vähentyminen, Espoossa noin 30 prosenttia huippuvuodesta 1987.
Kenelle vastuu?
Köydenveto käy voimakkaasti siitä, millä periaatteilla uudistuksia ja supistuksia aletaan toteuttaa. Sosiaalidemokraatit pyrkivät ideologiansa mukaisesti lisäämään kuntalaisten riippumattomuutta markkinoista ja perheestä. Sosiaaliturvan on oltava universaali ja kaikille yhdenvertainen. Oikeiston näkökulmasta vastuu huolenpidosta kuuluu perheelle, kirkolle ja järjestöille. Valtion tulee toimia vain hätävarana.
Millainen tulevaisuus kuntalaisia sitten kiehtoo? Yksimielisiä näytetään olevan siitä, että omaa vastuuta on saatava lisää. Kuntalaiset haluavat olla oman elämänsä herroja. Vuonna 1993 EVAn tutkimuksessa tuli esille, että 52 prosenttia kansalaisista arvioi, että "tulevaisuudessa nykyinen julkisiin palveluihin nojaava hyvinvointimallimme ei enää toimi, vaan meidän on siirryttävä kohti yksityiseen toimeliaisuuteen perustuvaa hyvinvointimallia". Peräti 81 prosenttia kansalaisista lisäisi jokaisen kuntalaisen vastuuta itsestään ja omaisistaan.
Lisääkö keskittäminen vaikutusmahdollisuuksia?
Jokseenkin kaikkien puolueiden mielestä vaikutusmahdollisuudet ovat nykyisellään huonoja ja avuntarjoamismenetelmät alistavia. Avuntarvitsijoiden omia näkemyksiä kohtaan ollaan välinpitämättömiä. Siitä ollaan sitten eri mieltä, miten ongelmat tulee ratkaista. Oikealla pitäisi kysynnän ja tarjonnan ratkaista, mitä tuotetaan ja mitä tuetaan. Vasemmalla nykyiset työpaikat ja työsopimusehdot olisi turvattava. Oikeiston ja vasemmiston ulkopuolisista näyttää, että suuria leikkauksia on helppo viedä läpi niiden ihmisten kustannuksella, jotka kuuluvat periferiaan - henkisesti, sosiaalisesti tai ideologisesti.
Markkinatalouden ja teknistymisen pyhään lehmään ei tule kajota. Ihmisten mahdollisuudet vaikuttaa osallistumalla demokraattiseen päätöksentekoon ovat pienet, kuten on kärjistetysti tullut esille Espoossakin kaupungin vuokratalofuusiossa ja -remontoinneissa, sähköjohtojen maakaapeloinnissa, puistojen säilyttämisessä sekä melua ja pölyä aiheuttavien toimintojen muuttamisessa pois tiheiltä asuinalueilta. Esimerkiksi mankkaalaiset ja laajalahtelaiset alkavat jo kohta vaatia palkkaa ikuisesta nimien keräämisestä Mankkaan entisen kaatopaikan käytön muuttamiseksi. Kaupunginhallitukseen eivät satojen ihmisten nimikirjoitukset ole tehneet vaikutusta.
Ekovihreitä ratkaisuja
Suoman Kuntainliitto on jakanut palvelut kolmeen ryhmään: perusturvapalvelut, elinkeinopolitiikan palvelut ja virikeympäristöpalvelut. Kahdesta jälkimmäisestä kuntalaiset voivat aina tinkiä, mutta perusturva on iskostunut pohjoismaiseen kulttuuriin.
Vihreät pyrkivät luomaan ekologisesti kestävämmän ja sosiaalisesti oikeudenmukaisemman kunnan kehittämällä lähidemokratiaa, paikallisuutta, kierrätystä ja avoimuutta. Emme välttämättä halua lisää automarketteja, kaupunginjohdon esittelymatkojaJapania myöten, videouutisia ja autokaistoja.
Esikaupunkiraitiotie pikaisesti
Espoon suurimmat ympäristöongelmat syntyvät liikenteen ja energiantuotannon päästöistä. Joukkoliikenne on saatava vertailukelpoiseksi yksityisautoilun kanssa ja siksi seutulipun hinta tulee puolittaa. Ainakin tulisi ottaa käyttöön halpa luppolippu, jolloin ihmiset voivat käyttää busseja päivisin puoleen hintaan.
Ainoastaan kiskoille nostettuna voidaan liikutella suuria ihmis- ja tavaramääriä mahdollisimman saasteettomasti. Siksi raitiotie takaa sellaisen liikkumismuodon, jonka myös verotulojensa vähyydestä kamppaileva kunta voi kustantaa. Sattuu vain niin, että raitiotie on myös nopein, hiljaisin ja täsmällisin tapa kuljettaa kuntalaisia paikasta toiseen.
Vaihtoehtohoitoja terveyskeskuksiin
Miten Espoon suurin verojen nielijä erikoissairaanhoito olisi saatavissa kuriin? Toivon vaihtoehtopalveluja terveyskeskuksiin. Homeopatian, osteopatian, kiropraktiikan ja ravintoterapian avulla voidaan säästää jopa puolet erikoissairaanhoidon menoista. Nykyisellään jokaista espoolaista kohti kuluu 562 mk vuodessa perusterveydenhoitoon, mutta peräti 2800 mk erikoisterveydenhoitoon. Vertailuksi voi mainita, että ympäristön suojeluun annetaan vain 19 mk vuodessa asukasta kohti. Espoossa ei ole ollut varaa tehdä esimerkiksi raskasmetallipitoisuusmittauksia eri asuinalueilla enää yli kymmeneen vuoteen. Siitä mitä kuntalaiset milläkin alueella eniten sairastavat, ei ole alkeellisiakaan tietoja. Kenen etuja palvelee tiedon puuttuminen? Lähes puolet Tapiolan terveyskeskuksen käynneistä johtuu korvien tai hengityselinten tulehduksista. Erikoissairaanhoito ei suinkaan tarkoita sydänleikkauksia ja proteeseja, vaan masentuneiden ja mieleltään sairastuneiden pitkäaikaista, jopa elinikäistä, hoitoa.
Palvelut maksettaviksi omalla työllä
Niille kuntalaisille, joilla ei ole rahaa juurikaan käytettävissä, on suurenmoisia vaihtoehtoisia malleja tarjolla ulkomailta. Niin kutsutun LETS järjestelmän puitteissa voi jokainen ammattitaitoinen ahkera ihminen saada vaihtelua elämäänsä. Toivon, että kunnallisveron voi piakkoin maksaa tekemällä muutaman viikon töitä kunnalle. Talkootaalarin nimellä kuntalaiset saavat käydä tuuraamassa kirjastossa, uimahallissa, urheiluhallissa ja päiväkodissa. Vastapalveluksi kaupunki antaa ilmaisia teatterilippuja, uimakortteja, seutulippuja. Yhteisvoimin asukkaiden kanssa kirjastot voivat olla auki pitempään, myös sunnuntaisin.
Tähän vaaditaan tietysti melkoista asennemuutosta, eri toimialojen yhteistyötä ja ammattiliittojen joustamista.
Virkakoneisto kaupunginosiin
Omatoimiset kaupunginosa- ja kyläkeskukset, joissa tehdään alueelliset päätökset ja joissa palvelut ovat niiden käyttäjiä lähellä, on vihreän Espoon malli. Virkakoneistoa ja luottamushenkilötoimintaa on alueellistettava. Koulu keskelle kylää ja koulutilat kuntoon opetukselle ja harrastuksille! Massiivinen ja mekaaninen yhteiskuntarakenne ei toimi tulevaisuuden ekologisissa ja vapaissa olosuhteissa.
Keskuspalvelut tulee hajauttaa 10.000 asukkaan kaupunginosiin: korttelikonsultteina toimivat terveydenhoitaja, sosiaalihoitaja, juristi. Erityisesti lama-aikana sosiaali- ja terveyspalvelujen kannettavaksi jäävät työnteon, asumisen, liikenteen ja elinkeinorakenteen ongelmat. Sosiaalipalvelut on nähtävä kokonaisvaltaisina.
Kuntalaisille on oltava soveliaita ilmoitustauluja pitkin kaupunkia.
Yleisiä ilmoitustauluja. Kunnallislain 37 pykälän mukaan "kunnan jäsenille on sopivin tavoin annettava riittävät tiedot yleisistä mielenkiintoa herättävistä vireillä olevista kunnan asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä ja tehdyistä ratkaisuista". Ilmoitustaulut lisäävät myös kuntalaisten yhteistoimintaa ja lähiökulttuuria.
Kierrätyskeskukset ja korjauspajat kaikkiin kaupunginosiin. Haja-asutusalueilla tulee tukea kompostikäymälävaihtoehtoja ja kaatopaikkajätteen hinta tulee laskea jätesäkin koon mukaan.
Ei auto-marketeille
Tärkein yhtenäinen periaate tulee olla, että liikkumisen tarve vähenee. Meijerituote-, leipä- ja vihannesautot on saatava kiertämään jäätelöautojen rinnalla kotikatuja. Niissä tulee myydä myös pakkaamatonta maitoa ja muita tuotteita. Tulisi myös harkita markettimaksua, erityiskunnallisveroa marketeille. Marketeilla voisi olla esim. ilmainen tilauspuhelin ja ilmainen kotiinkuljetus. Tai kassoilta voitaisiin jakaa ilmaisia joukkoliikennelippuja asiakkaiden kauppareissuja varten.
Kaikessa rakentamisessa huomioidaan ekologisen rakentamisen uusimmat vaatimukset. Saneeraus ennen uudisrakentamista, ekologiset malliasuntoalueet ja rakennusnormit suosimaan ekologista rakentamista!
Uusiutuvaa energiaa
Espoon Sähkön on kehitettävä uusiutuvia energioita, Espoon kaltaisessa rannikkokaupungissa erityisesti tuulivoimaa.
Muutos palveluyhteiskunnasta kansalaisyhteiskunnaksi
Ehdotukseni Espoon vihreiden budjettikannanottoa laadittaessa 24.11.1993
1. Autoliikennettä on vähennettävä ainakin 20 prosenttia lähivuosina
- Joukkoliikenteen maksuja ei tule nostaa, mieluummin vähentää vuoroja ja vaatia täsmällisiä aikatauluja.
- Pyörätelineitä bussipysäkeille
- Työsuhdeautojen tilalle virkapyörät
- Kimppakyyti-ilmoitustauluja niille asuinalueille, joilla on huonot julkiset yhteydet
2. Sosiaalitoimeen omatoimisuuden mahdollisuus
"Avun tarvitsijat haluavat usein pitää tiettyä etäisyyttä viranomaisiin. Rahaa, apuvälineitä tai toimintamahdollisuuksia toivotaan, mutta henkisesti tärkein tuki saattaa löytyä vapaaehtoisjärjestöistä." (HS 14.1.1993)
Asukkaiden on helpompi löytää toisiaan, jos kaikilla alueilla ja eri aiheista on ilmoitustauluja.
3. Talkootaalari käyttöön (tai ehdollistettu perustulo 3000 mk/kk)
Kunnan kalliit investoinnit eivät saa seisoa tyhjillään. Vapaaehtoiset voivat toimia ohjaajina ja vahtimestareina nyt jyhjillään seisovissa kouluissa ja kirjastoissa. ja saada siitä hyvästä lippuja teatteriin, uimahalliin, bussiin.
4. Uudisrakentaminen jäihin - Espoo on täyteen rakennettu
Kunnostus- ja saneerausrakentamisen avulla säilytetään kotiseutu.
5. Korkeisiin palkkoihin ei ikälisiä eikä määräaikaiskorotuksia
"Virkamiesten palkat eivät sovi yhteen kansantalouden resurssien kanssa. Julkisen alan työntekijät pelaavat toisiaan vastaan rikasta ja köyhää, jos eivät suostu näkemään palkkojen alentamisen välttämättömyyttä... Pienet palkat pitäisi jättää rauhaan ja ankarimmat leikkaukset kohdentaa suuriin tuloihin." (Vesa Kanniainen, Helsingin yliopiston kansantalouden professori, HS 18.9.1993)
Alueuutiset 12.2.1986
Pyydetty puheenvuoro kaupunginvaltuutetulta
Leena Marketta Horn
Tuokaa edes puiston penkki ja ilmoitustaulu!
Saarijärven salomailta
Olen kotoisin Keski-Suomesta. Kylässäni asui saman verran ihmisiä kuin siellä, missä nykyinen kotini on Espoon Mankkaalla. Meitä oli noin 6000.
Keskellä kylää oli kansakoulu ja yhteiskoulu, kirkko ja seurakuntatalo. Sinne oli rakennettu kaksi seurojen taloa, joissa pidettiin iltamia, elokuvaesityksiä, näytelmiä, kokouksia, hypnoosi- ja muita sekalaisia kiertäviä esityksiä. Joka ilta jotakin.
Siellä oli myös uimahalli, urheilukenttä, kolme ravintolaa, 16 kauppaa, lionsklubi, hautausmaa, luistinratoja, sairaala, tubitoimisto, kolme hammaslääkäriä, paloasema, ammattiyhdistys- ja partiotiloja, ja kaiken kukkuraksi: kunnan kaikkien toimistojen ja lautakuntien edustus.
Mankkaan majapaikkaan
Nyt asun kolmen kouluaan aloittelevan lapsen kanssa keskellä Espoota, tilastoalue numero 24. Täällä asuu 644 alle 6-vuotiasta, 650 7-15 -vuotiasta, 16-64 -vuotiaita 3293 ja yli 65 -vuotiaita 238. Asuntoja täällä on 1600, niistä 95 % on pientaloja, ja niissä yhtä asukasta kohti 32 m.
Miehistä 79 prosenttia käy töissä, naisista 64 %. Alueellamme riitti päivähoit0paikkoja 6 %:lle lapsista, ja meillä on yksi ala-asteen peruskoulu. Kirjastoautolla on kolme pysäkkiä.
Koko alueella on kaksi hiekkapintaista pallokenttää.
Lapsen työpäivä alkaa kello kuusi
Ihmisellä on taipumus tehdä tämän päivän ratkaisut eilispäivän kokemusten perusteella. Mitkähän mahtavat olla Renen, Henrin ja Susannan lapsuuden- muistot? Muistavatko he sen, kuinka viikonloppuisin ja juhlapyhiksi ahtauduttiin autoon ja ajettiin mummolaan Saarijärvelle? Kuinka aamuisin kiskottiin sängystä kylmän auton takapenkille, YLEnaikaista ja vanhempien riitelyä kuunnallen ajettiin länsiväylän kiilaajia kiroten leikkipaikkaan ja kouluun? Iltapäivisin manguttiin äitiä viemään autolla uimahalliin, jalkapalloharjoituksiin, partioon, judoon, kirjastoon. Ettekö te he m me t t i pääse itse minnekään? Ei. Naapurinkin taloyhtiön pihalta "pulla-ankka" ja toisen taloyhtiön pihalta "pahviaiv0" sättivät pois. Kaikille lapsille yhteistä sallittua leikkitilaa ei ole olemassa. Ei ole mitään paikka minne pääsisi ilman äidin kyyditystä.
Myytti kunnallispalveluista
Espooko palvelukaupunki? Nykysuomen sanakirjan mukaan hankalaa, vaivaloista elämää kutsutaan evakkoelämäksi. Espoolaislöyttyniemeläisittäin sitä kutsutaan lähiöasumiseksi. Espoon kaupunginjohtajan mukaan kaupungin "imagoa" saattavat haavoittaa - jos yleensä mikään niin korkeintaan "kateus espoolaisten hyvinvointia kohtaan".
Keskusbyrokratiasta korttelitupaan
Taloudellisesti ja koulutuksellisesti ihmiset ovat kykeneviä ja halukkaita ottamaan vastuun heitä koskevista asioista. Pitäisikö siis virkamiehetkin voida erottaa esimerkiksi kansalaisaloitteella? Vai toteuttaa lähidemokratiaa kunnanosavaltuustoja valitsemalla?
Pohjoismaissa tehtyjen lähidemokratiakokeilujen perusteella se olisi vain särkylääkettä sairauteen. Sen sijaan 150000 asukasta palveleva keskusbyrokratia on purettava ja sen tilalle eri alueille tuotava 2000-6000 ihmismäärää palvelevat paikallisjaostot. Alueellisia jaostoja tulisi perustaa sosiaali- ja terveyslautakunnille, nuoriso-, kulttuuri, kiinteistö ja koululautakunnille. Silloin ei enää paperilla näkyvä asia olisi todellisuutta tärkeämpi. Alueen asioista päättäisivät ja niitä suunnittelisivat ihmiset, jotka ne myös tuntevat. Niin asukkaallakin olisi helpompi ottaa yhteyttä asiaa hoitavaan virkamieheen.
Jospa Espoo vihertyisi
Silloin ei päätöksiä tehtäisikään siihen vedoten, että ne lisäävät Espoon kilpailukykyä ja työpaikkoja vaan että ne edistävät ekologista, sosiaalista, lähidemokraattista ja väkivallatonta kaupungin kehitystä.