Mitä Suomineito-yhteisölle kuuu tänään? 

Pehtori lähti juuri uudella pakettiautollamme kuljettamaan pukki-Biberoa Mänttään ja Elviiraa ja Justiinaa Juupajoelle viettämään vanhojen rouvien eläkepäiviä. Kampasimme kaikki kolme, kerroimme mitä tuleman pitää ja vähän pääsi itkukin. Elviira on ollut täällä niin kauan kuin yhteisökin.

Yli kolme vuotta meitä on asunut Kaijanniemessä Seppo, Soili, Unto ja minä. Vakavasti muuttoa harkitsevia vierailijoita käy viikoittain. Myös mukavia nuoria. Valitettavasti työvoima toimisto löytää työpaikan tänne muuttaneille ja sosiaalitoimisto on ilmoittanut ykskantaan, että täällä asuville ei makseta toimeentulotukea eikä asumiskorvausta.

Uusien asukkaiden on saatava eläkettä tai oltava sitkeitä ja lannistamattomia. Toivomme, että eduskunta pian päättää perustulosta: 300 euroa/kk sille, joka vapaaehtoisesti vetäytyy taistelemasta yhä harvemmista palkkatyöpaikoista, kasvattamasta jätevuoria, vaatimasta lisää teitä ja kemiallisia puhdistamoita tai kasvattamasta Suomen ulkomaankaupan velkaa. Näin saisivat kravattikaulaiset salkkunaiset ja -miehet meidät "trendikkäät jätteidenkerääjät" pois näköpiiristään...

Navetassa lypsämme seitsemää vuohta. Maitoa tulee 10 litraa päivässä. Alamme valmistaa feta-juuston lisäksi brietä.

Mymmi synnytti kaksi viikkoa sitten Roosan ja Roopen, Effi valkoisen Rebekan. Ne viedään kolmen karitsan kanssa Santerin seikkailupuistoon Ähtärin eläinpuistoon kesäksi. Karitsoista on vain kaksi valkoista ja loput 15 mustia. Laitoimme Keltaiseen pörssiin ilmoituksen ja yritämme myydä nuorison niin että vältämme viime syksyn suman, jolloin joiduimme yhden viikonlopun aikana teurastamaan 17 eläintä. Silloin purkitimme lihan ja täyslihapurkkeja on vieläkin myynnissä hintaan 1 euro/100 gr.

Iloisin perhetapahtuma on kanaemojen Kustaavan ja Katariinan hautominen. Nostimme emot munien kanssa kaljalaatikossa navetan ylisille. Siellä ne nököttivät 21 vrk, pikku-tipuja alkoi vilistää ja työnnellä nokkiaan sulkien välistä. Nyt piipittää 20 viikon vanhaa tipua. Kustaava kulkee edellä, tiput välissä ja Katariina perässä.

Veimme pienimmät karitsat, kilit ja tiput emoineen helatorstaina näytille Ähtärin torille, missä vietettiin ähtäriläisten päivää. Tiskimme edessä jonotettiin jatkuvasti. Lapset halusivat pitää sylissään kaikkia vuorollaan. 17 taljaa on yhä myynnissä (50 -60 euroa). Meillä on myös neljä porsasta.

Koska tänä keväänä vieraat ovat viipyneet pitempään, on elämä alkanut tuntua kotoisalta. Päätaloon mahtuu viiden vierailijan lisäksi vain 16 vakituista asukasta eli vielä kuusi naista ja kuusi miestä. Hirsitaloja alamme toden teolla kunnostaa lapsiperheille.

Kuukauden kansainvälinen ekokyläkoulutus Skotlannissa toi uusia ideoita talon ja pihapiirin permakulttuurisiin ratkaisuihin. Leikimme enemmän ja teemme kokouksista yhä enemmän vuorovaikutteisia.

Vuosikokoukset on pidetty. Osuuskunnan suurin tulonlähde vuonna 2001 oli vanhustenhoito. Tälle vuodelle olemme anoneet TE-keskukselta rahoitusta lampaanvillan käsittelijän palkkaamiseen. Laskimme että kolme kehrääjää voisi saada riittävän toimeentulon.

Koska kaupunki ei antanut meidän käyttää säästämäämme 100.000 mk pellettilämmitykseen siirtymiseen, suunnittelemme pienempiä permakulttuurisia ratkaisuja ja kalusteita erityisesti pihapiirin kodikkuuden lisäämiseksi. Savusaunaan rakensimme jatkuvalämmitteisen kiukaan, joten tervetuloa rantasaunaan!

Helteisin terveisin, mh