Hesarin aivopesu
Ohjaaja
Atro Kahiluoto kertoo: "Helsingin Sanomat on yleisporvarillinen ja kaupunkilainen,
se suhtautuu epäillen markkinoiden sääntelyyn ja ottaa yleensä torjuvan kannan vaihtoehtoliikkeisiin
ja kansalaistottelemattomuuteen.” (toimittaja Jyrki Räikkä hs 20.11.09)
”Vihreä liike oli
alkuun epämääräinen ja huonosti organisoitu verkosto, joka yhdisti
luonnonsuojelijoita, ydinvoiman vastustajia, kasvissyöjiä, feministejä,
vammaisjärjestöjä, kansalaistottelemattomia, kehitysmaa-aktivisteja, hippejä ja
poliittisen kotinsa menettäneitä entisiä liberaaleja. Entisiltä taistolaisilta
vihreät omivat suhtautumisen tavan mielipide-eroihin: vain heillä oli
hallussaan kiistaton lopullinen totuus. Muiden puolueiden kannattajia vihreiden
huonosti peitelty bessewisserismi on ärsyttänyt välillä rankastikin… Alkuaikoina
vihreät olivat eräänlainen perussuomalaisten edeltäjä: protestihenkinen
porukka, joka ei löytänyt riittävästi vastakaikua yhdestäkään sen aikaisesta puolueesta.”
(Juha Akkanen, pääkirjoitustoimittaja 4.4.2012)
Mainostajien kassavirta huomioitava
”Uskoisitte
jo, että sananvapautta käytetään systemaattisesti väärin ja media myy sitä,
mitä se ensin saa ihmiset haluamaan tai sitten käy valtataistelua asemastaan.
Ennen kaikkea lehtien tekeminen on rahan hankintaa tekijöille ja omistajille.
Struktuurina sen moraali on hyvin lähellä huumekauppaa. Myydään sitä, josta saa
potkua ja nostaa verenpainetta, ei sitä, mikä on tärkeää ja merkityksellistä
tietää. (Eero Paloheimo)
Toimittajat tietävät marssijärjestyksen
Kjell
Westöltä oli pyydetty puheenvuoro sarjaan Helsingin Sanomien valta ja vaikutus.
Tulee mieleen suomettumiskeskustelu, kun Westö kirjoittaa: "Sen tiedän,
että kun kunnianhimoinen yksilö menee Helsingin Sanomiin, Hufvudsstadsbladetiin
tai Yleisradioon töihin, instituutio muuttaa aina yksilöä enemmän kuin yksilö
instituutiota, vaikka ei olisi toinen. Joskus tämä käy nopeasti, joskus hitaammin,
mutta aina se tapahtuu. Siinä piilee sokaistumisen riski… Sanomalehden kulttuuritoimitus
tuottaa silti arvostelujen rinnalla myös muuta. Itse haluaisin kulttuurisivuille
lisää arvostelemisen pakosta vapaita, rohkeasti asioita yhdisteleviä, essee
tyyppisiä tekstejä."
Erkon
kiukunpuuskia pelättiin Sanomissa. Huhtamäen mukaan siitä seurasi, että Erkon
esikunta oli uskollisempaa kuin paavi itse. Toinen arvioija sanoo, että
johtajistossa "ajateltiin, mitä Erkko mahtaa ajatella ja tehtiin sen
mukaan". (Iltalehti 7.5.2012) Suorapuheiseen tapaansa hän ei välittänyt
suodattaa mielipiteitään, jotka varmasti kuuluivat myös käytävän puolelle. Hän
oli vaativa esimies, jonka vuorollaan saivat kokea yhtiön toimitusjohtajat ja
päätoimittajat.
Eläkkeelle
jäädessään Helsingin Sanomien päätoimittaja Rosa Meriläinen (hs 31.5.2011):
"Sopuli-ilmiö on oikeasti olemassa. Se ei ole vaarallista, että juostaan
samojen uutisten perässä, vaan se, että toimitusten sisällä ollaan liian
yksituumaisia. Ei hyväksytä kerettiläisiä ääniä, vaikka niin kuvitellaan.
Toimituksissa pitäisi olla rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat huutaa, että
keisarilla ei ole nyt vaatteita."
Erkon
kauas kantaviin avauksiin kuului myös Sanomien toimittajakoulu, joka tähän
mennessä on kouluttanut yli 300 journalistia toimittajan työhön.
Toimittajakoulun merkitys on ollut ratkaisevaa Helsingin Sanomien sisällön
kehitykselle, mutta koulu on vaikuttanut myös koko suomalaisen sanomalehdistön
menestykseen. Kirjoittavana journalistina hän ei ole jäänyt lehden historiaan.”
(Janne Virkkunen hs 7.5.2012)
Viihdyttävyys huomioitava
”Tämän
päivän uutisjournalismissa on vähemmän arvioita ja analyysia – niitäkin enemmän
hetkiä, tilanteita ja käänteitä. On vähemmän asioita ja kehityspiirteitä –
enemmän ihmisiä, tunteita ja ristiriitoja. On vähemmän politiikkaa, joka pyrkii
tavoitteisiin – enemmän politiikkaa, joka on valtapeliä.” (Olli Ainola, Kanava
7/2010)
Lehteä on sanottu
kehitettävän blogimaiseksi. En aluksi ymmärtänyt mitä se tarkoittaa, mutta
sitähän se on: mielipiteitä. Kaikenlaisia toimittajien välihuomioita ja
näkökantoja. Ehkä johtuu siitä, että olen jo vanha, mutta nuorten toimittajien
mielipiteet eivät kiinnosta. Lehdestä haluan lukea tutkimustuloksia, tärkeiden
ihmisten lausuntoja ilman toimittajien subjektiivisia kommentteja. Minuakaan
eivät kiinnosta hesarin nuorten toimittajien pikkunäppärät johtopäätöksen.
Joskus he voivat laajan kontaktiverkkonsa ja älykkyytensä avulla tuottaa jotain
informaatiota, jota itse sitten ehkä yhdistelen eri lailla.
On
jossakin määrin epäselvää, oliko kustantajan rooli Aatos Erkolle oma luontainen
valinta vai perheen ja perinteen asettama pakko. Erkko itse muisteli myöhemmin
myös julkisesti, että hän olisi tahtonut merille nauttimaan liikkumisen ja
kulkemisen vapaudesta. Nuori mies oli täynnä Amerikan vaikutteita. (Janne
Virkkunen hs 7.5.2012) Hän oli lapseton.
Yksipuolinen edistysusko
hs 16.11.1989,
Satavuotis juhlapääkirjoitus: Ihmiskunnan mahdollisuudet selviytyä lisääntyvät
tieteellisten löytöjen ja toteutuskelpoisten keksintöjen tietä. Ihminen
hallinnee jo vuonna 2020 painovoimaa kuin sähköä tänään ja fuusioenergiaa
käytettäneen silloin kontrolloidusti. Synteettinen ravinto, kasvun kemiallinen
säätely ja valtamerien viljely taas saattavat ratkoa ravinto-ongelmat. Nämä
askeleet vaikuttavat kaikkeen inhimilliseen toimintaan työnteosta
perhe-elämään.
Erkko ilmoitti, ettei sen miehen nimi enää näy yhtiön lehdissä
Antti Majander jatkaa:
"Kun Pekka Tarkka viisikymmenluvun lopulla aloitti HS:n
kirjallisuuskriitikkona, hän kohtasi yllättävän haasteen. Paavo Haavikko oli
keväällä 1958 haastanut lehtiyhtiön oikeuteen, kun Paula Talaskivi oli
Ilta-Sanomien arviossaan vääristellyt hänen Munchhausen-näytelmänsä
repliikkejä. Kirjailija vaati Mauno Saaren Haavikko-kirjan mukaan Sanomien
pääomistajalle Eljas Erkolle sakkoja tai varojen puutteessa vankeutta ja voitti
jutun. Erkko ilmoitti, ettei sen miehen nimi enää näy yhtiön lehdissä, Saari
kertoo."
”Aatos
Erkko oli kansainvälinen suomalainen. Suvulla oli perinteisesti tiiviit
yhteydet Yhdysvaltoihin. Hänellä oli yhteyksiä moniin eturivin amerikkalaisiin
alkaen Henry Kissingeristä aina The New York Timesin omistajasukuun
Sulzbergereihin.” (Janne Virkkunen hs 7.5.2012)
”Erkko
jatkoi Helsingin Sanomien kehittämistä isoisänsä ja itsensä lähtökohdista,
joita olivat Suomen läntisen sivistysperinnön vaaliminen ja riippumattomuus.”
(hs pääkirjoitus 8.5.2012). Erkon yhteys Britanniaan selittyy hänen äitinsä
englantilaisella syntyperällä. Yhteys Ruotsiin syntyi sota-aikana, kun hänen
isänsä toimi Tukholman Suomen asianajajana. Erkolla oli tiiviit yhteydet
Ruotsin hoviin ja Wallenbergien sukuun. Ruotsin hallituksen ministerit olivat
tuttu näky Erkon elokuisilla rapukesteillä Kirkkonummen Honkaniemessä. Niillä
käsiteltiin ohjelmallisesti maiden välisiä ajankohtaisia kiinnostavia
kysymyksiä, mukana oli runsaasti suomalaisia vaikuttajia. Hän suhtautui
ajoittain jopa pelonsekaisesti ja varautuneesti Neuvostoliiton perimmäisiin
pyrkimyksiin. Hän oli aivan erityisen aktiivinen, kun Suomen kansainvälistä
asemaa ratkottiin 1990-luvun alkupuolella.
Jaakko
Rauramo: ”Aatos oli harmaa eminenssi. Hän ei halunnut yhteiskunnallisia
tehtäviä, vaikka niitä hänelle tarjottiin. Mutta hänellä oli laaja
henkilökohtainen suhdeverkosto. Hänen vaikutuksensa oli valtava Suomen
kansainvälistymiselle. Hänellä oli erittäin selvä näkemys siitä, mikä on journalismin
tehtävä: se on edistää Suomen ja suomalaisten hyvinvointia.”
”Me
olemme itsenäisiä ja pidämme siitä jyrkästi kiinni. Me olemme aina omalla
linjallamme.” ( hs 27.7.1997)
”En ole koskaan tehnyt sitä mitä olisin toivonut tekeväni. Minuthan
komennettiin tänne.” (hs 25.10.1998)
”En ole pyrkinyt mihinkään vallankäyttäjän rooliin. Valta on minulle aika
vieras sana ja vieras tekijä.” (hs 25.10.1998)
”Minulla ei ole minkäänlaista vaikutusvaltaa Helsingin Sanomissa, vaan katson
kuuluvani lähinnä oppositioon” (hs 1.4.2007)
Aatos Erkko vielä haudan takaa pistää tulevaisuuden suomalaisen tiede- ja kulttuurielämän uusiksi. Hän testamenttasi Jane & Aatos Erkon säätiölle valtavan omaisuuden. Säätiön varat nousevat lähes 900 miljoonaan euroon, ja säätiö kasvaa käytännössä yhtä suureksi kuin Kulttuurirahasto.
Mielenkiintoiseksi säätiön tekee laaja tukipolitiikka. Se on tukenut niin Marttaliittoa, Bostonin balettia, satamajäänsärkijä Turson peruskorjausta, Meilahden sairaalan leikkausrobotin hankintaa, Sarjakuvan tiedotuskeskusta kuin Suomen Majakkaseuraakin. Säätiöllä on jatkuva haku. Kaiken kukkuraksi se omistaa Hesarista lähes neljäsosan (Voima 5-6 2012)
HS otsikointi!!!
Tuulivoimayhtiö Vestas vähentää 3000 työntekijää
(27.10.2010). Ja tekstin alussa: ”Tanskalaisyhtiö aikoo sulkea neljä
tuulivoimalakomponentteja valmistavaa tehdasta Tanskassa.” Saa käsityksen kuin
tuulivoiman suosio olisi laskussa. Tekstistä paljon myöhemmin kuitenkin
ilmenee, että ”yhtiön Kiinassa valmistaman tuuliturbiinin saa laivattua
Tanskaan ja vielä asennettua paikalleen samaan hintaan, jolla tanskalaistehdas
on vasta kattanut valmistuskulut. Lopulta tässä on kyse vain yhdestä asiasta,
kilpailukyvystä.
Niinpä en lue enkä
ainakaan siteeraa etusivua enkä otsakkeita.
Matti Huuskonen (hs
22.11.09) halusi tehdä Risto Isomäestä totaalisesti naurettavan. Mistä hän
nappasi vertauksen Napoleonin ja Hitlerin valloitushaluista? Huuskonen oli
soittanut Isomäelle ja kirjoitti: "Hän laittoikin sähköpostia.
Ajatusrakennelman ainoana, mutta sitäkin luotettavampana lähteenä on ollut
"kolmen USA:n ilmavoimien kenraalin tekemä selvitys…
Yhdysvaltalaiskolmikon tulos oli sen verran shokeeraava, että siitä
kirjoittivat muun muassa New York Times ja Ilta-Sanomat. Sieltä Isomäkikin
asian huomasi ja alkuperäislähteen jäljille pääsi. Valitettavasti häneltä taisi
jäädä väliin Ilta-Sanomien paria viikkoa myöhemmin julkaisema jatkokirjoitus,
eräänlainen laaja oikaisu. Siinä Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja Jukka
Laaksonen arvioi, että kolmion laskelmissa oli noin miljoonakertainen virhe. Ai
niin. Eivät tekijätkään mitään kenraaleita olleet, vaan kolme majuria, joilta
taisi lipsahtaa huti lukuvuoden mittaisen esiupseerikurssin lopputyöhön."
Isomäen hauska vastaus
oli seuraavan päivän Hesarissa: "On totta, että Medlin ja Nichelson olivat
vuonna 1998 vasta majureita. Olen kuitenkin sittemmin alkanut tituleerata heitä
ensin eversteiksi ja sitten kenraaleiksi, sitä mukaa kun heidän sotilasuransa
on edistynyt." Muutenkin Isomäki tyrmäsi hienosti Huuskosen pikkunäppärät
huomiot.
11.10.
Sivuääniä-palstalla Antti Majander kertoo: "Pekka Tarkka harmittelee
kaiken menneen huonoon suuntaan, kun Helsingin Sanomien päätoimittaja Simopekka
Nortamo jäi eläkkeelle 1992. Lehtitalossa alkoi voittaa alaa uusi
suuntautuminen, yleisön oletettujen toivomusten kuuntelu ja ennakointi... HS:n
tabloidisoituneessa kulttuuriosastossa musiikkiviihteen ylivalta alkaa olla
huolestuttavaa, kun televisioesiintyjien ja lavatähtien palvonta saa
populistisia, epä-älyllisiä muotoja ja tunkee tieltään painavampaa
aineistoa."
Noinhan se menee, tätä
nykyä ei vain niin räikeästi.
Vain tietty asia on oikea
Antti Blåfield
kirjoittaa Merkintöjä-palstalla 8.10. hiukan vaikessa jutussaan Kunpa kansaa ei
olisi: "Irlannin kansanäänestyksessä tulivat taas esiin syytökset Euroopan
unionista Eliitin hankkeena ja ylikansallisena projektina, jossa edistetään
talouselämän etuja kansalaisten sosiaalisten etujen ja perinteiden kustannuksella...
ihmisten epäluulo taloudellista, poliittista ja virkamieseliittiä kohtaan on
suuri... Kun kuuntelee EU-intomielten puheita ja lukee heidän kirjoituksiaan,
joskus tuntuu, että kansa on välttämätön paha, joka pitää hyvällä tai pahalla
pakottaa oikealle tielle."
Blåfield siteeraa
Ulkopoliittisen instituutin tutkijaa Tiia Lehtosta, joka käyttää irlantilaisten
yhteydessä sanoja kiukuttelu, "Tsekin ja Puolan vastarinta saadaan vielä
murrettua". Blåfield kysyy: "Vastarinta murrettua. Missä arvoyhteisössä
me elämme?... Timo Soini kirjoitti puolestaan eiliseen lehteen
mielipidekirjoituksen Irlannin äänestyksestä: "Kansalaiset kautta unionin
näkevät ja tietävät, että isoissa asioissa vain tietty oikea vastaus
kelpaa."
HS lisää pääkaupunkiseudun eriarvoisuutta
Taas kerran hs julkaisi
karttoja joilla jaetaan pääkaupunkiseutu alueisiin eri tilastokriiterien
perusteella. Mihin lehti pyrkii toistuvilla jakolinjojen vetämisillä? Osa
lukijoista toki hykertelee: ”Meidän alueella ei asu köyhiä, ei ulkomaalaisia,
ei perussuomalaisten kannattajia ja me olemme valveutuneita ja äänestimme.”
Lehden julkaisemat alueiden luokittelut jäävät lukijoiden mieliin ja rakentavat
mielikuvaa alueesta, jolla ei ehkä koskaan eläessään ole käynyt. Hs tapa jakaa
pääkaupunkiseutu alueisiin eri kriteereillä on helppoa tilastojournalismia eikä
johda mihinkään myönteiseen vaan syventää jakoa ja alueiden eriarvoisuutta
ihmisten mielissä. Jakolinjakarttojen julkaiseminen ei pitäisi olla lopputulos,
vaan toimittajan lähtökohta ja apuväline tehdä analyyttinen kirjoitus. Jos
näitä jakolinjakarttoja vastedes julkaisette, miettikää harkiten: Kuka näistä
oikeasti hyötyy? (3.5.2011 Mielipide, Jussi Kostiainen, Helsinki)
Kohtaan ihan eri
todellisuuden kierrellessäni maalaiskylien rientoja kuin mitä todellisuutta hs
pitää yllä.
”Kun viime viikkojen
valtavat lakkotapahtumat menivät lehdessänne ohi huomaamattomilla otsikoilla,
tavallistakin tavallisemmalla painotyylillä (olisi odottanut vähintään
mustareunaisia lakkosivuja päivittäin), nostettiin NKP:n jäsenten viivästyminen
, tai mitä se nyt sitten olikaan, SKP:n puoluekokouksesta, teille raamituksen
arvoinen etusivun juttu! Vasta suorastaan hämäävien väliotsikkojen jälkeen sai
jostain pienellä lukea, että NKP:n edustajat ovat matkalla kotiin. (28.5.1984)
Poliitikot tarvitsevat
mediaa viestiensä välittämiseen, sillä entisaikojen henkilökohtaisiin
äänestäjäkontakteihin ani harvalla on enää mahdollisuus.
30.11.1986
Helsingin Sanomien mielipidesivulle
Espoon valtuuston budjettiäänestyksestä antoi HS 29.11. harhaan johtavan kuvan. Vaihtoehtoväen parlamenttaariset vaihtoehdot ovat vähissä, kun ehdotuksistamme joko vaietaan tai ne luokitellaan epämääräisesti perinteisten pienryhmien linjoille tyyliin "Sopimuksen ulkopuolelle jäivät sitoutumattomat ja Deva sekä vihreiden Marketta Horn ja Aulis Junes". Tai käyttäytymisemme puetaan välinpitämättömyyden viittaan: "Vihreiden Horn ei yleensä vaivautunut äänestämään lainkaan.”
Oman puheenvuoroni ja ryhmäni vetäjän kannanoton johdosta kyseinen toimittaja tiesi varsin hyvin, että mielestäni budjetissa ei välitetty "äänettömän yhtiökumppanimme" eli luonnon eduista ja siksi äänestyksissä painelin "ekonappulaa" niin että silmiini nousivat kyyneleet. Kolmen pikku-lapsen äitinä mikään mahti maailmassa ei saa minua äänestämään niiden asioiden puolesta, jotka lisäävät ympäristön ja lasten, vanhusten ja vammaisten kuormaa.
Espoossa on luonnon kestokyky ja ihmisen sietokyky jo vaakalaudalla. Puustosta 75 prosentilla on selviä saastevaurioita, järvistä 36 prosenttia on liian happamia kalalle lisääntyä, viljelysmaiden lyijypitoisuus ja mm. espoolaisessa puutarhasssa kasvattun salaatin kadmiumpitoisuus ylittävät myrkkyasiainneuvottelukunnan raja-arvot. Jorvin sairaalaa laajennetaan tehdasmaiseksi heittokeitaaksi tulehduksista, hengityselintensairauksista ja psyykkisistä rasituksista kärsivien lasten ja vanhusten joukkosiirroille. Mitä merkkejä me vielä tarvitsemme? Eikö olisi jo aika kysellä nykyisen kehityksen suuntaa?
Espoon budjetin toivoin toteuttavan välittömästi seuraavat toimenpiteet:
1. Suomenojan hiilivoimalaan tulisi saada suodattimet
- ei viiden vuoden kuluttua vaan nyt. Piipusta leviää tonneittain rikkiä ja typpeä joka kuukausi Espoon ja ympäristökuntien alueelle.
2. Ekotiketti
Liikenne aiheuttaa yli puolet myrkkypäästöistä pääkaupunkiseudun alueella - eikä vain myrkkyjä vaan myös melua, onnettomuuksia, lisäteiden ja parkkipaikkojen tarvetta. Ekotiketti on satasen seutulippu. Se on asukaille edullinen, yksinkertainen käyttää, huippukäytännöllinen. Ja järkevästi perusteltu.
3. Vaarallisten teollisuuslaitosten sulkeminen ainakin tiheiden asutuskeskusten liepeiltä
Orionin lääketehdas laajentaa yhä Tapiolan ja Olarin välillä, samoin liima-ja maaliteollisuus Kauklahdessa. Kilon akku-ja elektoriniikkateollisuutta laajennetaan, samoin Juvanmalmin metallin pintakäsittelyä ja painovärin valmistusta, vaikka haitat ovat hyvin tiedossa.
4. Koulujen, lastentarhojen, kokoontumis- ja harrastuspaikkojen rakentaminen
Niiden ei tarvitse olla Euroopan moderneimpia, vaan Espoon kehittämistä myötäilevien elementtitalojenkin tulisi kelvata. Pienillä espoolaisilla on liian raskas työpäivä. Esim. Mankkaalla on noin 6000 asukasta, mutta päiväkotipaikka vain noin 5 prosentille lapsista, ei ainuttakaan yläasteen koulua, kirjastoautolla on neljä pysäkkiä, kaksi pientä hiekkapintaista kenttää - ei ainuttakaan nuoriso- tai urheilupalvelua. 160.000:n asukkaan kaupungissa palvelut keskitetään viiteen aluekeskukseen!
Mielestäni hyväksyimmekin Espoossa 10 vuotta vanhan budjetin. Ne asiat, joista päätimme olisi pitänyt hyväksyä jo kymmenen vuotta sitten. Koska budjetti laahaa jäljessä, joudumme tulevinakin vuosina maksamaan laiminlyönneistä suhteettoman suuret korot.
Luonnon kestokyvyn huomioonottaminen tulisi huomattavasti edullisemmaksi kuin saasteiden seurauksien paikkailu kymmenen vuoden kuluttua.
Mitä voi Vihreä kaupunginvaltuutettu tehdä saadessaan talousarvion eteensä?
Kun
yhteiskunta muuten pyrkii tarjoamaan yhä parempia mahdollisuuksia
erilaisille ihmiselle ja ajatuksille, eikö vuosisatoja vanhoja
äänestystapojakin voitaisi kehittää?
Miltähän tuntuisi ekonappula äänestysten hälyttimenä? Nyt meillä on vain oikeiston kasvua ja kilpailukyä ja vasemmiston pienen ihmisen (materiaalisia) etuja ajavat nappulat.
Tämän hetkiseen päätökseen ekonappulan painajat eivät voisi vaikutta, mutta ehkäpä virkamiehet ja luottamushenkilöt seuraavalla kerralla syvällisemmin miettisivät ehdotuksiensa ajankohtaisuutta, jos edellisessä äänestykseesä 20 valtuutettua äänesti puolesta, O vastaan ja 20 painoi "ekonappulaa"?
Äänestyskäyttäytymisessäni ei ollut siis kyse "sopimuksien ulkopuolelle" jättäytymisestä tai "vaivautumattomuudesta", vaan asioiden väärästä tarkeysjärjestyksestä ja perinteisen päätöksenteon epäoikeudenmukaisuudesta. Äänestäessäni haluan tietää, että kyseinen ratkaisu tekisi elämästämme ekologisesti kestävämmän, sosiaalisemman, lähidemokraattisemman ja väkivallattomamman.
vihreiden Leena Marketta Horn