"Paradigman muuttamiseen tiedeyhteisössä liittyy aina taistelu valta-asemasta, sillä muutos vie vallan vanhan opin kannattajilta. Tiedeyhteisön hyväksynnän saavuttamiseen julkaisun on läpäistävä vertaisarviointi, ja koska arvioijiksi valitaan aina tiedeyhteisön arvostamia henkilöitä, vanhan koulukunnan edustajat saavat hylättyä uhkaavat kirjoitukset epärelevantteina. Muita tapoja ovat apurahojen ja virkojen epääminen ”v'ääriä” ajatuksia esittäviltä tutkijoilta."  (Matti Estola, Alia Dannenber hs 10.5.2014)


”Suuri ongelma tieteessä on se, että miehet eivät edes lue naisten kirjoittamia tutkimuksia”,

sanoo sosiaalipolitiikan professori Jorma Sipilä. Yliopistoyhteisössä kuulee Sipilän mukaa

helposti naisia vähätteleviä kommentteja. Sipilä epäilee, että naisten hylkiminen on tiedostamatonta.


”Olen joka tapauksessa omalta osaltani onnistunut herättämään keskustelua kahdessa ajankohtaisessa kysymyksessä:
1. Mitkä ovat taiteilija keinot kiteyttää oma perinteisestä analyyttisestä näkökulmasta

poikkeava panoksensa taiteen tutkimuksen kollektiiviseen kertomukseen.
2. Miten alkeellinen ja vaappuva onkaan opiskelijan ja väittelijän oikeusturva riittävän

tulehtuneessa korkeakouluyhteisössä.
Riitta Nelimarkka, taiteen tohtori tässä historiallisessa tilanteessa.” (hs 21.2.2001) 

 

Helsingin yliopisto

Valtiotieteellinen tiedekunta

Aleksanterinkatu 7 Helsinki

 

Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan määräämänä vastaväittäjänä

lausun valtiotieteen lisensiaatti Leena Hornin väitöskirjatyöstä Rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteen merkitykset Neuvostoliitossa vuosina 1917-1986. Semanttinen käsiteanalyysi neuvostomarxilaisesta kielestä kunnioittavimmin seuraavaa.

Lisensiaatti Leena Marketta Hornin väitöskirjat yössä tarkastellaan Neuvostoliiton ulkopolitiikan yhden perusperiaatteen, rauhanomaisen rinnakkainolon (mirnoe sosushtshestvovanie), erilaisia tulkintoja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen joissakin virallisissa asiakirjoissa, joissakin Neuvostoliiton yliopistoissa vuoden 1952 jälkeen hyväksytyissä väitöskirjoissa, joissakin virallisissa valtiollisissa asiakirjoissa ja laeissa sekä joissakin peruskoulun yläastetta vastaavan tason historian oppikirjoissa. Vaikka Neuvostoliitto valtiollisena toimijana onkin lakannut olemasta, lisensiaatti Hornin aiheenvalinta on sellaisenaan mielekäs ja mielenkiintoinen. Se sijoittuu Neuvostoliiton ulkopolitiikkaa käsittelevään tutkimusalueeseen.

Tutkimuksessaan lisensiaatti Horn osoittaa, että rauhanomaisen rinnakkainolon tulkinnat ovat Neuvostoliitossa vaihdelleet ajankohdasta ja kontekstista riippuen. Rauhanomaisen rinnakkainolon tavoitteena on kuitenkin koko ajan ollut edesauttaa neuvostojärjestelmän sisäisten ja ulkoisten päämäärien toteuttamista.

 

Tutkimuksen tavoitteet ja niiden saavuttaminen

Lisensiaatti Horn on asettanut työlleen neljä tavoitetta. Hän haluaa 1) selvittää, miten neuvostomarxilainen kieli on syntynyt ja pysynyt vallassa yli 70 vuoden ajan, 2) löytää käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo systeemi-immanentti merkitys, 3) selvittää, miten käsitteille yleensä muodostuu merkitys ja 4) selvittää rauhanomaisen rinnakkainolon käyttötavat ja merkitykset eri yhteyksissä.

Tavoitteisiin 1 ja 3 lisensiaatti Horn pyrkii lähinnä referoimalla aikaisempaa kirjallisuutta, eikä hänen onnistu lisätä neuvostomarxilaisen kielen syntyä tai käsitteiden merkitysten muodostumista koskevaa tietämystä. Tältä osin lisensiaatti Horn on asettanut väitöskirjalleen liian suuria tavoitteita.

Tavoitteisiin 2 ja 4 lisensiaatti Horn pyrkii empiirisen analyysin avulla. Hän tarkastelee rauhanomaista rinnakkainoloa viidessä eri makrokontekstissa sekä yhdessä mikrokontekstissa ja osoittaa, että käsite rauhanomainen rinnakkainolo on saanut erilaisia sisältöjä riippuen siitä, mistä kontekstista ja ajanjaksosta on kulloinkin kyse. Makrokontekstien valinta on perustunut Neuvostoliiton korkeakoululaitoksen tiedekunta jakoon. Valintaperuste ei kuitenkaan käy ilmi itse työssä vaan tuli esille vasta väitöstilaisuudessa.

 

Ajalliset rajaukset

Lisensiaatti Horn on rajannut tutkimuksensa käsittelemään vuosia 1917- 1986. Työn otsikossa mainittu lähtökohta eli vuosi 1917 on sinänsä perusteltu ja helposti hallittavissa. Väittelijä myös pitää siitä suhteellisen hyvin kiinni, olkoonkin että eräissä taulukoissa. lähtövuotena on 1920. Väittelijän tekemät pienet ekskursiot ennen vuotta 1917 julkaistuihin kirjoituksiin (lähinnä Marx, Engels ja Lenin) ovat sinänsä perusteltuja: ja tarpeellisia eikä niiden voi katsoa olevan ristiriidassa työn otsikon kanssa.

Tilanne on huomattavasti ongelmallisempi tutkimuksen päätösvuoden eli vuoden 1986 suhteen. Lisensiaatti Horn ei väitöskirjassaan perustele eikä problematisoi vuotta 1986 tarkasteluajanjakson takarajana. Väitöstilaisuudessa hän perusteli ratkaisua sillä, että vuonna 1986 pidettiin NKP:n 27. edustajakokous, jossa rauhanomaisen rinnakkainolon käsitettä ei enää käytetty sekä sillä, että julkaistut puoleasiakirjakokoelmat eivät ulottuneet tätä pidemmälle. Aineistonsaannin vaikeutumisen uhallakin väittelijän olisi toivonut jatkavan tai ainakin harkitsevan tarkastelun ulottamista paria vuotta myöhäisemmäksi. Vuosina 1987-1988 tapahtui näet rauhanomaisen rinnakkainolon tulkinnassa monia mielenkiintoisia uusia painotuksia, joiden huomioiminen olisi ollut perusteltua.

Tutkimuksen aikarajojen kannalta on ongelmallista myös se, että puolueasiakirjoihin perustuvassa rauhanomaisen rinnakkainolon mikrokontekstianalyysissa tarkastelu päättyy vuosien 1977 ja 1981 väliseen aikaan. Myös rauhanomaisen rinnakkainolon makrokontekstin tarkastelun ajallisessa takarajassa on horjuvuutta. Väittelijä ei väitöskirjassaan myöskään perustele eikä selitä aikarajan käytön horjuvuutta. Väitöstilaisuudessa hän selitti mikrokontekstin ajallisen takarajan käyttöä sillä, että puolueen valmiit dokumentti kokoelmat eivät ole kattaneet 1980-lukua ja että niiden indekseissä ei enää esiintynyt hänen käyttämiään hakusanoja. NKP:n 1980-luvun asiakirjat olisi kuitenkin ollut mahdollista saada muista lähteistä. Empiirisen analyysin päättyminen 1970-luvulle tai 1980-luvun alkuun ei ole perusteltua, koska työn otsikossa tarkastelun kerrotaan ulottuvan vuoteen 1986.

 

Tutkimusaineisto

Väittelijä on kerännyt käyttöönsä useampia eri aineistoja. Hänen aineistonkeruutaan näyttää kuitenkin ohjanneen enemmän periaate 'otetaan se, mikä on suhteellisen helposti saatavilla kuin se, että hän olisi pyrkinyt saamaan käsiinsä aineiston, joka mahdollisimman hyvin valaisisi käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo eri konteksteja ja tulkintoja Neuvostoliitossa vuosina 1917-1986.

Väittelijä on ensinnäkin tarkastellut Lenin-kirjastossa Moskovassa olevia rauhanomaisen rinnakkainolon luokkaan sijoitettuja väitöskirjoja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tarkastelun kohteena olisivat kaikki akateemiset väitöskirjat, joissa aihetta on käsitelty vaan ainoastaan ne, jotka luokittaja on kirjastossa luokittanut kyseisellä tavalla. Väittelijä itsekin viittaa ainakin yhteen neuvostoliittolaiseen väitöskirjaan, jossa käsitellään rauhanomaista rinnakkainoloa, mutta joka ei silti ole mukana tutkimusaineistossa (Bogomolov, s. 195). 

Lisensiaatti Hornin tarkastelemien väitöskirjojen tekijöistä vain osa on neuvostoliittolaisia; mukana on myös suomalaisia, kiinalaisia, bulgarialaisia ja saksalaisia töitä kuvaamassa rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteen merkityksiä Neuvostoliitossa vuosina 1917-1986. Väittelijä ei missään vaiheessa perustele, miksi juuri väitöskirjat ovat relevantti aineisto tutkittaessa neuvostomarxilaista kieltä. Väittelijä ei myöskään pohdi, millä tavoin hänen tarkasteluunsa vaikuttaa se, että hän ei paria poikkeusta lukuunottamatta ole käynyt läpi itse väitöskirjoja vaan pelkästään niiden tiivistelmät eli autoreferaatit.

NKP:n puolueasiakirjoista väittelijä on kelpuuttanut tarkasteluun mukaan vain ne, jotka ovat sisältyneet NKP:n julkaisemaan autoritarisoituun päätösten ja päätöslauselmien kokoelmaan; muita puoluedokumentteja tai puolue-elimissä käytyjä keskusteluja hän ei ole ottanut mukaan aineistoon. Väitöstilaisuudessa esitetty perustelu oli se, että kyseisiin kokoelmiin on väittelijän mukaan koottu poliittisesti tärkein aineisto. Väittelijä totesi lisäksi, että hän on ottanut mukaan vain sellaiset puheet ja kirjoitukset, joihin on puolueasiakirjakokoelmien indekseissä viitattu termillä 'rauhanomainen rinnakkainolo'. Väittelijän olisi kuitenkin suonut pohtivan, mitä ongelmia yllä ja mekaanisella turvautumisella teosten indeksiin on aineiston luotettavuuden kannalta, ts. onko tarkastelun ulkopuolelle saattanut jäädä sellaista rauhanomaista rinnakkainoloa käsittelevää aineistoa, jota indeksin avulla ei löydy.

Koska Leninin, Stalinin ja Brezhnevin puheista ja kirjoituksista on laadittu omat viralliset kokoelmansa, ne ovat suhteellisen hyvin edustettuina lisensiaatti Hornin aineistossa. Muista neuvostojohtajista etenkin Hrushtshevia koskevaa aineistoa on mukana sattumanvaraisesti. Mukana ovat vain sellaiset puheet, jotka sisältyvät myös puolueasiakirjojen kokoelmaan. Myöskään Gorbatshovin puheita ja kirjoituksia ei ole käyty läpi systemaattisesti.

Osan lisensiaatti Hornin väitöskirjan aineistoa muodostavat peruskoulun yläastetta vastaavalla tasolla käytetyt historian oppikirjat. Itse väitöskirjassa ei käy ilmi kyseisten oppikirjojen valintaperusteita, mutta väitöstilaisuudessa väittelijä kertoi ottaneensa mukaan kaikki ne historian oppikirjat, jotka löytyivät Neuvostoliittoinstituutin kirjastosta. Hän ei ole kuitenkaan selvittänyt, onko näin syntynyt aineisto millään tavoin edustava eli kuinka hyvin em. historian oppikirjat edustavat kaikkia Neuvostoliitossa eri aikoina käytettyjä historian oppikirjoja.

Historiankirjojen avulla väittelijä pyrkii selvittämään rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteen pedagogisen kontekstin. Väittelijän olisi suonut pohtivan sitä, ovatko juuri historian oppikirjat paras tai ainoa mahdollinen aineisto pedagogisen kontekstin selvittämisen kannalta. Väittelijältä on jäänyt huomaamatta muu poliittinen oppimateriaali, jota mm. NKP tuotti sekä omien puolue-, nuoriso- ja varhaisnuorisojärjestöjensä että koululaitoksen ja muiden yhteiskunnallisten organisaatioiden käyttöön. Juuri nämä erilaiset marxismi-leninismin oppikirjat toimivat tärkeinä poliittisen koulutuksen välineinä.

Väittelijä ei ole työssään käyttänyt lainkaan Neuvostoliiton ulkopolitiikan dokumentit -kokoelmaa (Dokumenty vneshnei politiki SSSR), joka sisältää kaikki keskeiset ulkopolitiikan asiakirjat, ml. Neuvostoliiton solmimat valtiosopimukset sekä ulkoasiainministerin puheet ja kirjoitukset. Juuri tämä kokoelma olisi ollut äärimmäisen relevantti aineistokokonaisuus tutkittaessa Neuvostoliiton ulkopolitiikkaa.

Aineistoa koskevana yhteenvetona voidaan todeta väittelijän aineiston olevan siinä määrin puutteellisen ja sattumanvaraisesti valittun, ettei sen voi katsoa antavan riittävää vastausta kysymykseen rauhanomaisen rinnakkainolon tulkinnoista Neuvostoliitossa vuosina 1917-1986.

 

Tutkimusmetodit

Väitöskirjan otsikossa tutkimuksen sanotaan olevan 'semanttisen käsiteanalyysin neuvostomarxilaisesta kielestä'. Väittelijän käyttämä semanttinen analyysi on kuitenkin köyhänlaista ja lisäksi hänen tapansa tulkita semantiikan peruskäsitteitä on varsin erikoinen. Semanttisen analyysin sijasta väittelijä lähinnä referoi sekä Neuvostoliitossa tehtyjä väitöskirjoja että makrokontekstien aineistoja. Sivulla 219 olevaan taulukkoon hän tosin kokoaa yhteen käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo eri merkitykset eri konteksteissa. Tutkimuksen mikrokontekstiosassa väittelijä ilmoittaa laskevansa, "minkälaisissa syntaktisissa lauseyhteyksissä Neuvostoliiton kommunistisen puolueen asiakirjoissa on merkkiä (rauhanomaisen rinnakkainolon käsite) käytetty" (s. 14) ja esittää, että "rauhanomaisesta rinnakkainolosta on tutkittu sen syntaktinen yhteys eli niistä lauseista, joissa käsite esiintyy on tutkittu attribuutti ja pääsana-yhteyksiä, liitesanoja ja sananosia sekä tautologisia yhteyksiä" (s. 32). Tätä hän ei kuitenkaan ole tehnyt. Sen sijaan hän on mikrokontekstissa selvittänyt rauhanomaisen rinnakkainolon ja neljän muun käsitteen (luokkatasitelu, ideologinen taistelu, taloudellinen kilpailu ja sosialistinen vallankumous) esiintymistä puolueasiakirjoissa sekä sitä, mitä tavoitteita ja keinoja näihin on eri aikoina liitetty.

Rauhanomaisen rinnakkainolon mikrokontekstia käsitellessään väittelijä esittää myös runsaasti prosenttilukuja osoittamaan sitä, missä yhteyksissä rauhanomaisen rinnakkainolon käsitettä on käytetty. Näiden lukujen laskemisen menettelytapasääntöjä ei ole tekstissä esitety, mutta väitöstilaisuudessa ilmeni, että rauhanomaista rinnakkainoloa käsittelevä teksti on sijoitettu vain yhteen luokkaan sen mukaan, mitä kysymyksiä tekstissä ensisijaisesti käsiteltiin. Tekstit ovat kuitenkin yleensä monimääreisiä; samassa tekstissä voidaan käsitellä samanarvoisesti useampiakin eri asioita, esimerkiksi rauhanomaista rinnakkainoloa luokkataistelun muotona, järjestelmien välistä taloudellista kilpailua sekä Neuvostoliiton pyrkimystä aseidenriisuntaan. Väitöstilaisuudessakaan väittelijä ei perustellut riittävästi käyttämiään luokittelu- ja tulkintasääntöjä. Menettelytapojen kuvaukseksi ei riitä lisensiaatti Hornin tuolloin esittämä maininta, että tekstien luokitteleminen ei missään vaiheessa aiheuttanut hänelle ongelmia. Väittelijän menettelytapasääntöjen puutteet heikentävät huomattavasti taulukoiden käyttöarvoa.

Fred Karlssonin mukaan "semanttisessa tutkimuksessa on siis otettava huomioon ainakin kolmenlaisia asioita: konkreettinen symboli itse (esim. hevonen), sen merkitys ja sen tarkoite." (Fred Karlsson, Johdatusta yleiseen kielitieteeseen. Helsinki: Gaudeamus 1980, s. 232) Niiden välistä suhdetta kuvataan ns. semanttisen kolmion avulla, jonka myös väittelijä esittää väitöskirjansa sivulla 30, tosin käyttäen kolmion kärjistä eri nimiä. Lisensiaatti Hornin käyttämät termit ovat "MUOTO (A sana) -REFERENSSI (B viittaus, selostus) -IDEA (C ajatuksellinen mielikuva)". Tässä kohdin väittelijä viittaa Ilkka Niiniluodon vuonna 1980 ilmestyneeseen teokseen "Johdatus tieteenfilosofiaan: Käsitteen- ja teorianmuodos" (väittelijän lähdeluettelossa muodossa Niiniluoto Ilkka: Johdatus tieteenfilosofiaan, Käsitteen ja teorian muodostaminen. Otava, Keuruu 1980) sivulle 118. Teoksessaan Niiniluoto esittää em. kolmion seuraavasti:

merkitys ::: käsite

sana referentti ;

Niiniluoto kuvaa samassa yhteydessä kolmiota seuraavasti: "Keskiajan kielentutkijat erottivat toisistaan sanaan liittyvän muodon, referentin (so. olion, johon sana viittaa tai jonka nimi se on) sekä merkityksen (signi-ficatio), so. ihmismielessä olevan 'käsitteen', joka ikäänkuin välittää sanan ja sen referentin välisen yhteyden." (Niiniluoto, Johdatus tieteenfilosofiaan, s. 118) Niiniluotoon viitaten väittelijä esittää saman kuvion sivulla 30 seuraavasti:

referenssi

Näiden kahden kolmion välinen ero ei ole vähäinen. Niiniluotoon viitatessaan väittelijä hänelle tyypilliseen tapaan toimii huolimattomasti ja ylimielisesti. Lukija saa käsityksen, että väittelijä lainaa sellaisenaan Niiniluodon käyttämät termit. Tosiasiassa hän antaa MUOTOA lukuunottamatta kolmion kärjille nimet ja sulkeissa olevat osin käsittämättömät selitykset. Paljastavaa on se, että väittelijä korvaa Niiniluodon käyttämän termin termillä REFERENSSI. Ero ei tässäkään tapauksessa ole vähäinen. Semantiikassa REFERENTTI tarkoittaa ulkomaailmassa olevia tarkoitteita, REFERENSSI sanan ja tarkoitteen välistä viittaussuhdetta. REFERENTIN korvaaminen REFERENSSILLÄ osoittaa, että väittelijä ei ymmärrä semanttista kolmiota, ja myös MUODON, MERKITYKSEN ja TARKOITTEEN (REFERENTIN) välinen suhde on jäänyt häneltä ymmärtämättä. Tämä kävi ilmi sekä väitöstilaisuudessa että mm. seuraavista lauseista itse väitöskirjassa: "Konkreettisista sanoista kuten kuppi, tuoli ja pöytä ei vallitse suuria erimielisyyksiä, mutta sanat kuten kapitalismi, demokratia ja bolshevismi, jotka ovat 'käsitteitä' ja viittaavat kulttuuurin yhteyteen, tuottavat tulkitsemisvaikeuksia" (s. 29) ja "Taloudellinen, psykologinen ja filologinen konteksti eivät ole tutkimuksen kannalta olennaisia, koska niiden tutkimuksissa ei pyritä määrittelemään rauhanomaisen rinnakkainolon sisältöä (ideaa), pelkästään referenssiä (hakuteos)" (s. 109).

Väittelijän puutteellinen semantiikan tuntemus käy ilmi myös käsitteiden 'synonyymi', 'hyponyymi' ja 'hyperonyymi' käytöstä. Synonymia on tapaus, jossa "kahden (tai useamman) kielellisen merkin muoto on erilainen mutta merkitys sama". (Kaisa Häkkinen, Yleisen kielitieteen peruskurssi. Turun yliopiston suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja, no. 11, 1990, s. 86). Synonyymeja ovat esimerkiksi sanaparit hyttynen/sääski ja vasta/vihta. Väittelijä sen sijaan esittää alkuolettamuksena enempiä perustelematta seuraavaa: "Alkuolettamus on, että rauhanomaisen rinnakkainolon synonyymeja pedagogisessa kontekstissa ovat vallankumous, rauha ja suhteet kapitalistisiin maihin." Synonymian semanttisen määritelmän mukaan tämä tarkoittaisi sitä, että sanoilla 'rauhanomainen rinnakkainolo', ,vallankumous' yms. viitattaisiin samaan käsitteeseen. Myös muissa yhteyksissä väittelijä tekee varsin rohkeita johtopäätöksiä siitä, mitkä sanat ovat rauhanomaisen rinnakkainolon synonyymeja.

Väittelijä käyttää työssään runsaasti termejä 'hyponyymi' ja 'hyperonyymi'. Ne on mahdollista määritellä seuraavasti: "Terminologisesti alisteista merkitystä sanotaan hyponyymiksi ja merkitystä johon se inkluusion kautta kuuluu taas hyperonyymiksi. Lehmä on siis kotieläimen hyponyymi, ja kotieläin on lehmän hyperonyymi." (Fred Karlsson, Johdatusta yleiseen kielitieteeseen, s. 251) Väitöskirjassa on rauhanomaisen rinnakkainolon hyponyymeinä käytetty käsitteitä 'luokkataistelu', 'ideologinen taistelu', 'taloudellinen kilpailu' ja 'maailman vallankumouksellinen prosessi'. Väittelijä ei kuitenkaan väitöskirjassaan selvitä, miten hän on päätynyt käsittelemään juuri näitä termejä rauhanomaisen rinnakkainolon hyponyymeinä. Väitöstilaisuudessa kävi ilmi, että hän turvautuu suoraan Lenin-kirjastossa Moskovassa käytössä olevaan kirjastoluokitukseen, jossa väittelijän mukaan em. luokat on sijoitettu luokan 'rauhanomainen rinnakkainolo' alaluokiksi.

Rauhanomaisen rinnakkainolon hyperonyymejä ovat väittelijän mukaan. käsitteet 'ihmiskunnan kehitys', 'kansainvälisen kommunistisen liikkeen' strategia) ja taktiikka.', 'proletaarinen diktatuuri ’ sekä ’kommunismin
materiaalinen ja tekninen perusta'. Taaskaan väittelijä ei paljasta, millä perusteella hän on tähän päätynyt eikä myöskään sivulla 230 oleva Lenin-kirjaston luokituskaavioon perustuva taulukko "Rauhanomaisen rinnakkainolon merkityskenttä" tue hänen tekemäänsä luonnehdintaa.

Termit 'synonyymi' ja 'hyponyymi' menevät väittelijällä välillä sekaisin. Sivulla 173 hän toteaa, että "tässä tutkimuksessa rauhanomaisen rinnakkainolon seemejä (hyponyymejä, synonyymejä) ovat sosialistinen vallankumous, ideologinen taistelu, taloudellinen kilpailu ja luokkataistelu". 'Sosialistisen vallankumouksen sijaan' väittelijä käyttää tekstissä yleensä termiä 'maailman vallankumouksellinen prosessi', muut ovat sanatarkasti niitä, joita hän käyttää rauhanomaisen rinnakkainolon hyponyymeinä. Edellä olevan lainauksen perusteella vaikuttaa, että' synonyymi' on väittelijälle 'hyponyymin' synonyymi.

Koska väittelijä on halunnut tehdä semanttisen analyysin, hänen olisi pitänyt selvittää itselleen semantiikan peruskäsitteet ja muille, millä menetelmillä hän on tunnistanut rauhanomaisen rinnakkainolon synonyymit, hyponyymit sekä hyperonyymit.

 

Lähteiden käyttö

Lisensiaatti Horn näyttää tuntevan vain osittain kansainvälistä Neuvostoliiton ulkopolitiikkaa koskevaa tutkimusta. Työssä on referoitu laajasti saksalaisella kielialueella tehtyä tutkimusta. Anglo-amerikkalaista ja suomalaista tutkimusta väittelijä sen sijaan tuntee huonommin. Esimerkiksi Margot Lightin tutkimus 'The Soviet Theory of lnternational Relations' (1988) ei kuulu hänen lähteisiinsä. Sivulla 85 väittelijä toteaa, että "Suomessa on tutkittu vähän Suomen ja Neuvostoliiton välisiä suhteita ja yleensä Neuvostoliiton ulkopoliittista teoriaa". Kuitenkin tätä aihepiiriä ovat tutkineet mm. Tuomo Polvinen, Keijo Korhonen, Osmo Jussila, Raimo Väyrynen, Timo Vihavainen ja Ilkka Saraviita.

Lisensiaatti Horn käyttää lähteitä melko huolimattomasti (mm. jo aiemmin lausunnon sivuilla 6-7 esitetty esimerkki Niiniluotoon viittaamisesta), lisäksi hänen tapansa merkitä viitteet on puutteellinen; hänen tekemänsä sivuviittaukset eivät useinkaan pidä paikkaansa (esimerkiksi Vasili Suhomlinskin kirjaan "Sydämeni lapsille annan" tehdyistä seitsemästä viitteestä viisi viittaa väärälle sivulle). Myös väittelijän itsensä kääntämät suorat lainaukset on usein tehty puutteellisesti (esimerkiksi Wittgenstein-sitaatissa sivulla 303 tämän käyttämä sana 'filosofia' on väittelijällä muodossa 'tutkimus' ja sivulla 115 oleva lainaus Marxin kirjeestä Vera Zasulitsille löytyy Marxin ja Engelsin teosten 19. osan sivulta 385 eikä 384). Väittelijä viittaa useamman kerran vain yhteen kirjoittajaan vaikka heitä on ollut kaksi (esimerkiksi Brzezinski kun kyseessä on Brzezinski ja Huntington sivuilla 27 ja 111 sekä Marx kun kyseessä on Marx ja Engels sivulla 26). Toisaalta sivulla 48 oleva Marx-sitaatti on Engelsin kirjoituksesta "Työn osuus apinan ihmistymisessä".

Tekstistä löytyy myös lukuisia sellaisia väitteitä, jotka olisivat vaatineet alkuperän esittämisen (esimerkiksi sivulla 23 oleva huomautus niiden neuvostoliittolaisten lukumäärästä, jotka osaavat venäjää vain osittain ja sivun 85 väite siitä, että länsimaiset tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota suomalaisen Neuvostoliiton ulkopolitiikan tutkimuksen vähyyteen). Lähteiden käytössä on myös selviä asiavirheitä, esimerkiksi Neuvostoliiton perustuslaista kirjoittaessaan väittelijä viittaa useampaan kertaan vääriin pykäliin (esimerkiksi sivuilla 41 ja 127).

 

Argumentointi ja esittämistyyli


Lisensiaatti Hornin tyylille on monin paikoin ominaista epätieteellisyys. Väittelijä esittää runsaasti perustelemattomia ja jopa erheellistä. Esimerkiksi sivulla 10 väittelijä toteaa, että venäjänkielen sana 'sosushtshestvovanie' (olemassaolo) on uusi eikä siksi esiinny venäläisissä sanakirjoissa. Kun väite väitöstilaisuudessa osoitettiin vääräksi, hän totesikin tarkoittaneensa vain 'vanhoja sanakirjoja'. Samalla sivulla hän kääntää sanan 'sozhitelstvo' laittomaksi yhdyselämäksi, huoraamiseksi. Se saa kuitenkin tällaisen merkityksen vain adjektiiviattribuutin 'nezakonnoe' (laiton) yhteydessä. Sivulla 17 väittelijä kirjoittaa: "Neuvostoyhteiskunnan tarkastalemuotona (p.o. tarkastelumuotona, JI) kieli on siinäkin mielessä antoisa väline, että Neuvostoliitossa on annettu sanoille suuri merkitys. Sanojen merkityksen tärkeydestä ovat osoituksena lukuisat ensyklopediset sanakirjat, joissa selvitetään sanojen oikeaa merkitystä. Neuvostolaisille tuotettu sosialisaatiomateriaali on tarjolla aiheittain ja avainsanojen mukaan luetteloituina ikään kuin odottamassa semanttista analyysiä. Puolueen, historian, pedagogian, joukkotiedotuksen ja kielitieteen tutkimukset on varustettu hakusanaluetteloilla." Ensyklopediset sanakirjat ja teosten lopussa olevat 'hakusanaluettelot' (=aiheindeksit) ovat kuitenkin hyvin yleisiä myös muualla kuin Neuvostoliitossa.

Paikoitellen väittelijä päätyy argumentoimaan myös itseään vastaan. Esimerkiksi luvuissa viisi ja kuusi hän ensin pyrkii kuvaamaan, että rauhanomaisen rinnakkainolon käytössä on esiintynyt ajallista vaihtelua ja myöhemmin johtopäätöksiä tehdessään katsoo, että rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteen käyttö on ollut stabiilia.

Venäjänkielisten nimien kirjoittaminen oikein on ollut väittelijälle vaikeaa. Välillä hän seuraa Suomessa yleisesti käytettyä Virittäjän translitterointijärjestelmää, välillä taas ei. Translitterointi- ja kirjoitusvirheitä on runsaasti sekä varsinaisessa tekstissä että työn lähdeluettelossa. Esimerkiksi sivulla 66 Stalinin alkuperäiseen sukunimeen Dzhugashvili on saatu mahtumaan kolme kirjoitusvirhettä, sivulla 93 Ljudmila Kolomentseva kirjoitetaan kolmella eri tavalla ja joka kerta väärin ja sivulla 95 yksi väitöskirjantekijöistä eli Tshurgejev on kirjoitettu sekä muotoon Tshugrejev että Tshurkev. Vastaavia esimerkkejä on lukuisia.

Esimerkkinä väittelijän huolimattomasta termien käytöstä on myös sanan 'Neuvostoliitto' käyttö, joka on väitöskirjassa anakronistista. Koska Neuvostoliitto muodostettiin vasta joulukuussa 1922, sitä edeltäneen ajan toimijasta tulee puhua 'Neuvosto-Venäjänä' tai 'neuvostohallituksena'. Vastaavasti tämän päivän tilannetta kuvattaessa ei pitäisi enää puhua 'neuvostoliittolaisista' tai 'neuvostovenäläisistä' kuten väittelijä paikoin tekee.

Myös yksinkertaiset yhteenlaskutehtävät ovat tuottaneet väittelijälle vaikeuksia. Esimerkiksi sivulla 232 olevan taulukon seitsemästä sarakesummasta viisi on laskettu väärin. Lisäksi taulukko on ristiriidassa sivun 233 taulukon kanssa.

 

Yhteenveto

Lisensiaatti Leena Horn on asettanut väitöskirjatyölleen suuria tavoitteita. Hänen vastauksensa niihin jäävät kuitenkin valitettavasti vähäisiksi.

Väittelijän aineistonvalinnassa ja käsittelyssä on suuria heikkouksia ja hänen argumentointinsa on monin paikoin enemmän julistuksellista kuin tieteellisesti perustelevaa. Aineisto on koottu siten, että se ei ole tavoiteasettelun kannalta edustavaa. Myös väittelijän semantiikan tuntemus ja lähteiden käyttö antavat aiheen useampiin huomautuksiin. Lisensiaatti Hornin väitöskirjan ongelmallisuutta korostavat vielä siinä esiintyvät lukuisat huolimattomuusvirheet, jotka olisi pienellä vaivalla ollut mahdollista poistaa ja joista väittelijän on tarvinnut olla tietoinen jo aikaisempien kommenttien perusteella.

Toisaalta lisensiaatti Horn on onnistunut löytämään työhönsä mielenkiintoista aineistoa, ja myös hänen ajatuksensa jakaa rauhanomaisen rinnakkainolon käsittely eri konteksteihin on sinänsä hyvä oivallus, jota tosin olisi voinut kehittää huomattavasti pidemmälle. Lisensiaatti Horn puolusti myös toukokuun 16. päivänä 1992 järjestetyssä väitöstilaisuudessa väitöskirjaansa asianmukaisesti. Työn puutteet ovat kuitenkin niin vakavat, että ne alentavat huomattavasti siitä annettavaa arvosanaa. Olen valmis esittämään valtiotieteelliselle tiedekunnalle, että lisensiaatti Leena Hornin väitöskirjatyö hyväksyttäisiin opinnäytteeksi valtiotieteen tohtorin tutkintoa varten. Työn lukuisat ja eri tasoilla esiintyvät heikkoudet merkitsevät kuitenkin sitä, että esitän siitä arvosanaksi approbaturia.

Helsinigissä, toukokuun 26. päivänä 1992

Jyrki Iivonen dosentti

 



                                                            *****


Tohtori-isistäni kumpikaan ei tainnut olla perehtynyt semantiikkaan, eikä edes pysyvään rauhan?

”Mikäli Suomi EU:n jäsenvaltion alueena kannanotoissaan asettuu lähelle yhdentymispolitiikan nykyistä valtavirtaa, Suomen ei tarvitse kantaa paljon huolta t äänestyssäännöistä, jotka on rakennettu vähemmistöjen suojamiseksi. Siinä tapauksessa pätevyys ja asiantuntemus ovat ratkaisevia tekijöitä, joilla vaikutusvaltaa voidaan hankkia.” (Klaus Törnudd  hs 28.5.1994)

”Erilainen yhteistyö Naton kanssa taas on loogista seurausta turvallisuuspoliittisissa selonteostamme. Presidentti Ahtisaari ja pääministeri Lipponen eivät suinkaan sorru silmänlumeeseen sanoessaan, ettei Suomi ole menossa Natoon. On eri asia, että samanaikaisesti luomme tekniset valmiudet jäsenyyteen, ja joskus voi tulla ajankohtaiseksi.” (Seura, Jyrki Iivonen 1995)


Viesti tuleville ”tieteen” tekijöille:

Mitä on tiede?

- Tiede on tietoa joka on todettu tai

- päätelty oikeaksi.

Tiedettä on:

1. Antiikin filosofinen ja looginen päättely

2. Opiskelemalla saavutettu tieto, materiaalisen universumin ja sen lainmukaisuuksien tutkiminen

Tieteessä tiulee esille (Otavan Suuri Ensyklopedia)

  • - objektiivisuus

  • - rationaalisuus

  • - jäljittely

  • - säännönmukaisuus

  • - ei arvostuksia, ei tunteita

- voidaan hyväksyä vasta tieteellisessä yhteisössä käydyn kriittisen keskustelun jälkeen. Tieteellinen tieto ei synny yksittäisen tutkijan vaan tutkijayhteisön tuloksena

- ei tarvitse subjekti-objekti erottelua

Tämä tieteestä: Teen 15 vuotta tutkimusta neuvostomarxilaisesta käsitteistöstä ja mitä tapahtuu kun saan valtavan urakkani valmiiksi, jonka opponentti vielä ennen väitöstilaisuutta kehui nostavan suomalaisen tutkimuksen tasoa - väitöskirjaa mitätöidään laskuvirheen takia? Vai pukeutumiseni takia? Vai erikoisen karonkan takia?

Helsingin Sanomat uutisoi 22.7.1994:

Dosentti Jyrki Iivonen siirtyy Ulkopoliittisesta instituutista puolustusministeriön neuvottelevaksi virkamieheksi. Iivonen jättää määräaikaisen erikoistutkijan tehtävänsä kesken kauden. Hän ei ole tyytyväinen siihen, miten hän on voinut käyttää Venäjän erityisasiantuntemustaan nykyisessä työssään. Instituutin johtajan Tapani Vaahtorannan ja Iivosen yhteistyö on viime aikoina kangerrellut. Iivonen syrjäytettiin instituutin julkaiseman Ulkopolitiikka-lehden päätoimittajan tehtävistä keväällä.


Sosiaalipolitiikan professori JP Roosin mukaan joidenkin väitöskirjojen korkea arvosana kertoo ongelmista Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Roos syyttää tutkimuksen arvostelijoita kuulumisesta ”keskinäisen kehun kerhoon”. Samaan tutkimusalaan vihkiytyneet ovat antaneet hyvän arvosanan työlle, joille ulkopuoliset eivät pane paljon arvoa. ”Toisin sanoen tieteen laatukontrolli ei toimi, Bullshitista tuleekin hyväksyttävää, jopa erittäin korkeatasoista tiedettä”. (Yhteiskuntapolitiikka-lehti, Esa Mäkinen hs 17.6.2011)


Kielitieteilijä Janne Saarikivi: ”Aina välillä oikein pahoitin mieleni, kun näen sivistyneiden ihmisten raivoavan yhdyssanavirheistä, aivan kuin tekstissä ei silloin voisi olla jotain sanottavaa.” (hs 6.10.2016)