Keskisuomalainen 9.1.2009
SAARIJÄRVI
Piia Hietamäki
Hienostorouva ihastui kolikon toiseen puoleen
Marketta Horn: Maailmanmatkaaja käyttää mieluummin sanomalehteä vessapaperina kuin sipsuttelee korkokengillä Euroopan ostoskaduilla.
Kuvateksti: Keuruulle ja Ähtäriin omavaraisyhteisöt perustanut valtioteen tohtori ja maailmanmatkaaja Marketta Horn haaveilee elämästä maalla, kaukana katuvaloista ja liikenteen metelistä.
Maailmanmatkaaja Marketta Horn on kuin kotonaan. Siinä pässin koristamassa, norjalaiselta kirpputorilta kahdeksalla eurolla ostetussa villapaidassaan ja mustissa trikoohousuissaan. Ei äitinsä, kotiseutuneuvos Ilta Ikkalan kodissa, josta Horn löytää monta vikaa.
Jos Horn ei rakastaisi 87-vuotiasta Saarijärvellä asuvaa äitiään, ei hän viihtyisi sekuntiakaan valtaamallaan punaisella nojatuolilla.
– Talossa on sähkölämmitys, liikenteen melut kuuluvat ja ulkona tuikkii öisin katuvalot eikä tähdet, Horn mainitsee muutaman epäkohdan ja vilkaisee olohuoneen pöydälle nostettuja hedelmiä.
Banaanit ja viinirypäleet eivät Hornin ravintoympyrään kuulu. Hänen mielestään tuhansien kilometrien päästä tuotu ruoka ei sovi suomalaisen elimistölle. Horn elää lähiruualla, eikä hän koskaan osta mitään muoviin pakattua.
– Turhaudun kauppareissuilla ja poistun sieltä useimmiten tyhjin käsin.
Ja vesivessa. Se nostaa valtiotieteen tohtorin otsalle ryppyjä. Hän käyttää Hollolan kodissaan kuivakäymälää, siis sankoa, jossa on sahanpurua. Vessapaperin hän korvaa vanhentuneilla uutisilla – sanomalehdellä.
Sujuvasti pankkiirin rouva
On vaikea kuvitella, että Horn kävelisi korkokengillä luxemburgilaisilla kaduilla, shoppailisi Pariisissa ja pakkaisi ostoksensa muovipusseihin.
Mutta niin Horn teki vielä 80-luvulla. Hän asui saksalaisen pankkiirimiehensä ja heidän lastensa kanssa Luxemburgissa, kaikkiaan viisi vuotta. Horn oli taitava samppanjaillallisten emäntä ja hän puhui sujuvasti muiden pankkiirien rouvien kanssa niitä näitä.
Pihalla seisoi komea Mersu, eikä Horn voinut kuvitellakaan, että jonain päivänä saisi ylellisestä elämästä tarpeekseen, ja matkustaisi pääasiassa liftaten ja pyöräillen. Ympärillä oli kaikkea, mutta peilikuva ei hymyillyt.
– Elämässä oli kaikki tosi hyvin, mutta olin onneton. Mietin aamuisin, etten halua elää tätä päivää.
Hornille oli tärkeää, että hän kasvatti lapsensa ite, eikä palkannut kotiapulaisia.
Hornin viisihenkinen perhe palasi Luxemburgista Espooseen 1984, jolloin Horn valittiin Espoon kaupunginvaltuustoon vihreiden listalta. Intohimoinen lukija tankkasi itseensä tietoa maailman ympäristön tilasta, ja havahtui.
Hän haaveili ympäristöä kunnioittavasta elämästä maalla. Unelmalle antoivat potkua mielessä kypsyneet ajatukset: yliopisto ei kaivannut oppositiotohtoria, kuntapolitiikassa oli muitakin napin painajia, korvat eivät kestäneet liikennemeteliä eikä vatsa markettien tarjouksia.
Elämänsuuntaa tarkistaessaan Hornin avioliitto hajosi. Aihe on vieläkin kipeä, mutta kulutusjuhlia hän ei ikävöi.
– Olen vahvempi ja kestän köyhäilyn. Kun mielestä haihtuu turhuus, tilalle tulee levollisuus.
Vuonna 2004, perustettuaan omavaraisyhteisöt Keuruulle ja Ähtäriin, Horn teki reppumatkan Aasiaan ja Australiaan. Hän julkaisi hiljattain kirjan Neljän dollarin päivä, jossa seurataan Hornin seikkailuja minibudjetilla.
Niin kiire kesällä 60 vuotta täyttävällä maailmanmatkaajalla ei ollut, että hän olisi tarvinnut lentokonetta, yhtä välimatkaa lukuun ottamatta. Eikä helteessä tullut niin kova jano, että se olisi pitänyt sammuttaa muovipulloon pakatulla juomalla.
Marketta Horn: elää mahdollisimman ekologisesti
- NIMI: Marketta Horn, os. Ikkala
- SYNTYNYT: 13.6.1949 Saarijärvellä.
- KOULUTUS: Valtiotieteen tohtori
- ASUU: Ystäviensä maatilalla Hollolassa, eläen mahdollisimman ekologisesti. Vaihtoi omasta tahdostaan ylellisen elämänsä ”köyhäilyyn”. Tulee toimeen muutamalla sadalla eurolla kuukaudessa.
- HAAVEILEE: Maatilan ostamisesta saman henkisten ystäviensä kanssa. ”Haluan elää rauhassa ja tehdä työtä henkeni pitimeksi. En halua lisätä ilmakehän kuormitusta.”
- JULKAISI: Kirjan Neljän dollarin päivä, jossa kertoo rohkeasta reppumatkastaan Aasiaan ja Australiaan.
- KOTISIVUT: http://dissidentti.googlepages.com
Anna 8.1.2009
Riitta Pietilä
Kahdet housut, kolme paitaa ja 34 maata
Marketta Horn kirjotti huiman kertomusken matkastaan Aasiaan ja Australiaan. ”Ei siellä tapeta, halveksita eikä huijata”, hän rohkaiseen varttuneempia naisia reppureissulle.
Kuvateksti: Ihmisiä ei tarvitse maailmalla lainkaan pelätä, sen sijaan liikennettä kyllä! Kaikkein järkyttävin kokemus matkallani oli se, kun bussi kaatui Kiinan vuoristossa, kertoo Marketta Horn
– Parasta ekomatkailua ovat sisäiset avaruudet, omaan mieleen tutustuminen. Mitä valmiimpi ihminen, sitä vähemmän hän tarvitsee ulkoisia houkutuksia, arvioi Marketta Horn, 59.
Hän ei kuitenkaan itse ole niin ”valmis”, etteikö maailma ja sen tila kiinnostaisi omin silmin nähtynä, kunhan näkökulma on lähellä tavallisen ihmisen arkea.
– On elettävä mahdollisimman yksinkertaisesti, paikallisten ihmisten tavoin. Itselläni oli kahdeksan kilon reppu, jossa oli kahdet housut, kolme puseroa, kolme t-paitaa, pyjama, sukkahousut ja sukat. Himalajalla kieltämättä palelsi, Marketta Horn kertoo parin vuoden takaisesta reissustaan Aasiaan ja Australiaan.
Matka 34 maan halki kesti 14 kuukautta ja tuli maksamaan 3700 euroa. Horn ajoi paikallisilla kulkuvälineillä, nukkui luostareissa ja puun alla, kulki ihmisten arjessa mukana auttamassa keittiössä ja pelloilla ja söi katukeittiöissä, joskus jopa muiden poisheittämiä tähteitä.
– Ei minua yhtään hävettänyt, paitsi planeetan puolesta, kun ihmiset saattoivat heittää jopa avaamattoman keksipaketin roskikseen. Joissakin Aasian maissa vallitsee näyttämiskulttuuri: paikalliset menevät ravintolaan syömään seisovasta pöydästä, ja jättävät vaurauden osoituksena puolet annoksesta syömättä.
Nainen ja kummajainen
Marketta Horn kirjoitti pitkästä reissustaan mukaansatempaavan kirjan Neljä dollaria päivä (Like). Hänen vilpitön tarkoituksensa oli innostaa muitakin ”vanhoja” naisia lähtemään reppuretkeilemään, joten kirjan ensimmäisen version saama vastaanotto kustantajalla oli yllätys:
– Haamulukijan mielestä moinen reissu ei ainakaan hänelle itselleen sovi, päinvastoin! Kuitenkin juuri vanhemman naisen on mielestäni helppo matkustaa yksin, naiseudesta oli pelkästään hyötyä. Mitä nyt Teheranissa miehet hyppäsivät autosta ulos puimaan nyrkkiä, kun olin pukeutunut vääräoppisesti. Selkeää ahdistelua koin ainoastaan Kashmirissa.
– Eiväthän ne miehet ole ikinä edes nähneet naisia: omalle veljelleenkään ei saa näyttää paljasta jalkaa, jos on tullut tiettyyn ikään. Toisaalta maissa, joissa naiset ovat täysin riippuvaisia miesten määräysvallasta, tulee televisiosta pornoa joka paikassa tuutin täydeltä. Eivätkö ihmiset osaa muuttaa sitä arkipäiväksi, Marketta Horn ihmettelee.
Kiinassa osattiin: siellä naiset pukeutuivat tiukkoihin, seksikkäisiin vaatteisiin ja kaduilla myytiin ällistyttävän avoimesti ”kumikikkeleitä” ja ”karvapimppuja”.
– Se tuntui shokeeraavalta, kun oli jo lähes vuoden elellyt maissa, joissa tapakulttuuria leimaa äärimmäinen siveys.
Yksin matkustava nainen on useimmissa maissa kummajainen, mutta suhtautuminen kummajaiseen on ystävällistä ja avointa.
– Maaseudulla ihmiset ovat aitoja ja välittömiä, siellä eletään niin lähellä alkutuotantoa. Maalla ihmiset eivät myöskään näytä ahdistuneilta tai mielenvikaisilta, kuten kaupungeissa, jossa melkein kaikki perustuu kiireeseen ja itsensä myymiseen, Marketta Horn kärjistää.
Intiassa kaikki tulivat kysymään, mitä kamalaa hänen tukalleen on tapahtunut. Kaikkein yleisin kysymys ja ihmetyksen aihe oli kuitenkin se, että vaalea länsimainen nainen ei kantanut sormusta ja ilmoittautui eronneeksi.
– Loppumatkasta väsyin selittelemään ja ryhdyin leskeksi. Minulle on tärkeätä olla aina paikallisille ihmisille ystävällinen, ja pikemminkin tehdä kuin puhua ekologisen elämäntavan puolesta.
Valtiotieteen tohtori, kansainvälisen politiikan ja semantiikan tutkija ja ekoaktivisti toteaa, ettei hänen reppumatkansa ollut ihan puhtaasti ”ekomatkailua”, pikemminkin ”retki”.
– Ekomatkailussa säästetään luonnonvaroja, ja vältetään ainakin lentokonetta viimeiseen asti. Matkailumuoto on tärkein kriteeri: samoilla päästöillä pääsee lentäen 700 metriä , autolla 1700 metriä , bussilla 10 kilometriä , junalla 20 kilometriä ja pyörällä 100 kilometriä.
– Iso ongelma ekomatkalla on, mitä tehdä vessojen kanssa. Vedestä ja puhdistuslaitteista on pulaa, ja vetämällä vessan tuottaa 20 litran jäteongelman. Maalla vessavesi menee suoraan jokeen. Edes permakulttuurikeskuksissa ei välttämättä ollut kunnollisia kierrätyskäymälöitä – monissa maissa ongelma on kulttuurinen, koska haaroväli pestään kädellä eikä kompostointi kestä liikaa nestettä urean lisäksi, Marketta Horn selvittää.
Muovisten juomapullojen kantaminen pitkin maailmaa on hänen mukaansa älytöntä.
– Oma kuksa mukaan! En ole elämässäni ostanut muovista juomapulloa, en ymmärrä kuinka tämä kulttuuri hyväksyy sen.
– Myös muovipusseja käytetään käsittämättömiä määriä. Vietnamissa lehmien mahassa on arvioitu olevan keskimäärin 50 kiloa muovia, ja kaktukset olivat niin täynnä muovipusseja, ettei vihreää näkynyt. Ihmiset, jotka elävät lähellä maatalouskulttuuria, eivät ymmärrä, että muovi ja styroksi jäävät luontoon ikuisiksi ajoiksi eivätkä maadu. Himalajalla sherpat kuuntelevat nykyään korvalappustereoita ja heittävät käytetyt patterit luontoon, Marketta Horn päivittelee.
Tarvitaan siis tietoa ja käytännön esimerkkiä – tämä juuri olikin matkan alkuperäinen tarkoitus. Hornin piti ajaa polkupyörällä maapallon ympäri erään pakistanilaisen lääkärin kanssa, jakaa tietoa maailman tilasta toreilla ja yliopistoilla sekä kantaa mukana kaikkien uskontokuntien pyhiä kirjoja. Pyöräilykumppani ei kuitenkaan saanut viisumia, joten Marketta Horn jatkoi reissua yksin, improvisointipohjalta ilman opaskirjoja tai kunnon karttaakaan.
Kaunis planeettamme
– Opin reissullani, että ihmiset ympäri maailman ovat tosi mukavia ja auttavaisia, plus huomasin miten kaunis tämä planeetta on – vielä. Jos länsimainen valkonaama menee paikallisten nähden keräämään roskia, he kyllä huomaavat sen ja ottavat mallia.
– Suosittelen, että jokainen lähtee ainakin kerran elämässä tuollaiseen reissuun – ja mieluummin tänä kuin ensi vuonna. Koska ensi vuodesta ei tiedä.
Ja vuonna 1949 syntyneille tiedoksi: ensi keväänä Marketta Horn kävelee syntymäpäivänsä kunniaksi Santiago de Compostelaan – kuusikymppiset naiset tervetuloa mukaan.
Nora Varjama
17. joulukuuta 2008
Liken joulukalenterin 17. luukku
Tänään Liken joulukalenterissa matkaillaan
hitaasti, ekologisemmin - jatodella edullisesti. Neljän dollarin päivä
kertoo kuinka matkustaminen sujuu, kun vaihtaa nopeat liikennevälineet
hitaampiin ja nauttii matkasta paikallisten parissa
busseissa, junissa tai välillä vaikka pyöräillen. Marketta Horn kiersi
Aasiaa
18 kuukauden ajan ilman tarkempia matkasuunnitelmia. Hän päätyi
matkallaan mitä mieleenpainuvimpiin tilanteisiin: lakkaamaan kuolevien
kynsiä Äiti Teresan saattokodissa,
pakkaamaan kuorma-autoa keskelle mongolialaista aroa tai viettämään yötä
indonesialaisen salapoliisin bambumajassa.
Satakunnan Kansa 7.12.2008
Lili Wessman
Pääjuttu:
Reppureissaajien kuningatar
Marketta Hornin toivioretki Aasiaan ja Australiaan antaa käsitteelle ”ekomatka” aivan uuden merkityksen.
Kuvateksti: Trans-Siperian junassa sinnikäs seikkailija kulki mongolialaisten salakuljettajien seurassa
Lähtekäämme maailmalle! Marketta Hornin tärkein vinkki: fiksu turisti pitää matalaa profiilia.
Etsin viisasta ihmistä. Löysin viisaan tien, seuraavaa pyhiinvaellustaan jo suunnitteleva Marketta Horn kertoo
– Mieluummin kuolen janoon kuin ostan muovipulloon pakattua juomista.
Kun ekofriikiksi itseään kutsuva Marketta Horn, 59, lähti maailmalle, hänen tärkein varusteensa oli kuksa. Puusta koverretusta juoma-astiasta reissunainen nautti niin veden ja keiton kuin kahvin ja punaviinin.
Marketta Horn taivalsi paikallisilla
kulkuvälineillä 34 maan halki. Hän keplotteli
itsensä Ähtäristä Balin saarelle
lentämättä.
– Kun palasin Suomeen 14 kuukauden
jälkeen, oli pankkitilini keventynyt 3 900 eurolla.
Vyötäröstäni oli kadonnut 23 senttiä.
Kolmen euron päiväbudjetilla tehty Aasian- ja Australian-kierros langettaa travellereiksi itseään kutsuvat nuoret reppureissarit häpeälliseen valoon.
Mini- (tai oikeastaan nano-) kassalla tehty matka saa harrastelijat haukkomaan henkeään: uskomaton suoritus!
– No ainakin aito, Marketta Horn naurahtaa ja korostaa, ettei köyhäillyt saituuttaan tai varattomuuttaan.
– Ekoyhteisössä asuneena olen tottunut elämään kuluttamatta rahaa.
Keväällä 2004 alkanut runsaan vuoden seikkailu ilmestyi vastikään kirjana Neljän dollarin päivä. Ekomatka Aasiaan ja Australiaan (Like). Teos koostuu suurimmaksi osaksi Marketan tien päällä pitämän blogin merkinnöistä. Suorapuheisuudessaan ja tuoreudessaan päiväkirjamerkinnät ovat riemastuttavia.
Huiman matkakertomuksen lukijat ovat nimittäneet Marketta Hornin Reppureissaajien kuningattareksi.
Entisessä elämässään hienostorouvana
Marketta Hornille tulivat tutuksi turistimatkat; kanariansaaret,
kiinanmuurit, kylpylät, tajmahalit, koppalakkihotellit.
– Se puoli elämästä tuli nähdyksi.
Pankkiirin rouva turhautui Rivieralla ja
Davosin hiihtokeskuksissa. Perhe asui Luxemburgissa. Marketta oli
kolmen lapsen kotiäitinä.
– Reppureissullani väsyin eniten vastaaman
alinomaa samoihin kysymyksiin: mistä tulen, kuinka monta lasta minulla
on, miksi olen eronnut miehestäni.
– Intiassa ajattelin painattaa
teepaitaani valmiit hätävalheet: ”Name: Leena. Country: Spain. No
children. Husband: retired” eli ”Nimeni on Leena, olen Espanjasta, ei
lapsia, mieheni on eläkkeellä.”
Yksin matkaava nainen on useimmissa Aasian maissa harvinaisuus.
– Monet nuoret miehet huolehtivat minusta kuin äidistään. Kenties ikä suojeli minua?
Toki Marketta sai muitakin ehdotuksia.
Maailmannaisena hän selvisi elegantisti niin tiibetiläisestä
himokkaasta munkista kuin turbaanipäisen sikhin kuumasta kosiskelusta.
– Tiukimmissa kaarteissa auttoi, kun karjuin selvällä suomen kielellä.
Reissun vaarallisin tilanne oli bussin kaatuminen yöpakkasessa korkealla Tiibetin ja Mongolian ylängöillä.
Matkan reitistä Marketalla ei ollut tarkkaa ennakkosuunnitelmaa, mutta sen periaatteista oli.
– Vakaumukseni on olla lentämättä.
Jääräpäisesti periaatteestaan kiinni pitänyt
reissunainen joutui lopulta taipumaan. Hän nousi 90 minuutiksi
lentokoneeseen selvitäkseen Indonesiasta Australian pohjoisrannikolle.
– Harmitti ja itketti vietävästi.
Muut taipaleet Marketta taittoi täyteen
ahdetuissa junissa, rähjäisissä paikallisbusseissa ja laivoissa. Hän
liftasi, pyöräili ja käveli.
– Taksit ja turistihotellit eivät kuuluneet matkani luonteeseen.
Marketta yöpyi halvoissa majataloissa,
luostareissa ja taivasalla. Hän nukkui patjattomilla puusängyillä,
aseman sementtilattialla, bambumajassa ja hotellin ruokasalin
kokolattiamatolla.
– Luonnonystävänä boikotoin kaikkea kertakäyttöistä. Niin teen myös Suomessa.
Niistämiseen ja vessapaperiksi kelpasi paikallinen päivälehti.
Yhden naisen mielenosoituksia Marketta järjesti säännöllisesti.
Intialaisten
kysyessä matkailijan mielipidettä maastaan, Marketta täräytti: ”Maanne
sopii hyvin rotille, koska heitätte kaiken muovin ja paperin ikkunoista
kadulle”.
– Intialaisilta ryöpsähti nauru. Vaikka rähjäsin, kukaan ei suuttunut.
Kun Marketta keräsi junavaunussa muovipussit ja -pullot laukkuunsa, muut matkustajat noudattivat esimerkkiä.
– Ympäristövalistukseni meni perille!
Muovijätteen määrä oli Marketalle matkan suurin järkytys.
–
Jospa innokkaat globalisaation vastustajat saisivat kansainväliset
firmat lopettamaan poltettavaksi kelpaamattoman pakkausmateriaalin
levittämisen ympäri maailman!
Jätehuollon puuttuminen pilaa kehitysmaiden luonnon.
– Orgaanisen jätteen kompostointia ei tunneta. Ojat ja joet ovat likaviemäreitä.
Marketta Horn jätti kaikkialla viranomaisille ja johtajille parannusehdotuksiaan.
– Joka paikassa löysin mäkättämistä, mutta useimmiten ekokonsultointiani innostuttiin.
Luontoa reissari säästi, mutta ei itseään.
Kalkutassa Marketta oli talkoolaisena Äiti
Teresan saattokodissa. Hän pesi kakkapyykkiä, kantoi ruumiita, ruokki
vammaisia lapsia ja lakkasi kuolevien kynsiä.
–
Auttamiseksi meidän vapaaehtoisten työtä ei juuri voi
kutsua. Usein tuntui, että olimme vain tiellä.
Marketta Hornin mukaan saattokodin nunnat välittävät vain Jeesuksesta, eivät potilaiden hyvinvoinnista.
–
Vaikka arvostelen heidän hoitomenetelmiään, uskon
Äiti Teresan olleen vilpittömästi köyhien ihmisten
asialla.
Halusin löytää viisaan ihmisen.
Marketta
kiersi muslimien, hindujen, buddhalaisten ja kristittyjen pyhiä
paikkoja, luostareita ja keskuksia. Hän osallistui kaikkialla henkisiin
harjoituksiin.
–
Halusin ymmärtää, mitä intialaisten gurujen suosion
takana on. Tiesin hyvin vähän gurujen luona asuvien
päivärutiineista.
Marketta asui useissa ashrameissa eli henkisen yhteisön keskuksissa. Niistä monien ankarat meditaatio- ja joogaharjoitukset kuulostavat kovan luokan masokistin päiväunelta.
Askeettista oli myös Äiti Amman ashramissa Amritapurissa.
–
Jäin sinne tutkiakseni, millainen on kommuuni, joka
vetää enemmän suomalaisia kuin mikään muu
paikka Intiassa.
Äiti Amman luona Marketta oli haltioissaan jätteiden lajittelusta, mutta kauhuissaan temppelinorsujen kohtelusta.
–
Kirjoitin norsujen rääkkäyksestä niin Äiti Ammalle kuin
eläinsuojelijoille – silläkin uhalla, että minut uhattiin heittää pois
ashramista.
Intialaisille pyhiinvaellus ashramiin ja vierailu gurun luona vastaa kylpylälomaa Suomessa. Valinnanvaraa riittää.
– Kohtasin monta gurua ja monta eri menetelmää tulla onnelliseksi.
Marketta asui seksuaalisen vallankumouksen gurun Oshon loisteliaassa ashramissa Punassa sekä hindujen Vatikaaniksi kutsutussa Sathya Sai Baban ashramissa, missä guru parantaa syövästä ja materialisoi sveitsiläisiä kelloja.
Reissunainen tutkisteli guruja avoimin mielin, mutta terveen kriittisyyteensä säilyttäen. Parin amerikkalaistuneen ja ahneen gurun sekä erään seonneelta vaikuttaneen joogin luota hän poistui pikaisesti.
Länsimaalaisia ajatuksia Marketta Horn tankkasi säännöllisin välein taivaskanavilta.
–
Etsin halvan hotellihuoneen ja katselin BBC:n ja Hollywoodin elokuvia
vuorokauden yhtä soittoa. Typerät pyssyfilmit ja vampyyrielokuvat
saivat unohtamaan todellisuuden.
– Katkon jälkeen aloitin uuden maan valloituksen tyhjin mielin.
Taivaskanavien lisäksi Marketta tuhlasi myös muihin ”pinnallisuuksiin”.
– Ostin ryppyrasvaa ja viskiä. Ja rommipullon, josta tulikin rangaistus heti.
Marketta kadotti kuksansa Dalai-laman temppelin nurkilla. Hän nautti rommihuikan kymmenen vuorokauden hiljaisuuden retriitin jälkeen.
Suurin pettymys oli Australia.
– Amerikkaakin pahempi! En palaisi Australiaan, vaikka ilmaiseksi pääsisin.
Marketta odotti kovasti vierailua etenkin Crystal Watersin ja Kookaburra Parkin ekokyliin.
–
Ne osoittautuivat ekokyliksi vain paperilla. Tee tarjoiltiin pusseista.
Kemialliset puutarhalannoitteet ostettiin kaupasta.
– Mahtavinta oli nähdä, että selviän.
–
Maailma näyttää oleellisesti erilaiselta kuin ennen, vaikka en tavannut
äärettömän viisasta ihmistä. Mutta maailma on hyvä: olemme siskoja ja
veljiä.
Marketta virnistää, että hänen oli tarkoitus palata matkaltaan rauhaa säteillen.
– Valitettavasti hikeennyn yhä yhtä nopeasti kuin ennen.
Toukokuussa 60 vuotta täyttävä Marketta
Horn lähtee juhlan kunniaksi 750 kilometrin pyhiinvaellukselle
Pohjois-Espanjan läpi Santiago de Compostelaan.
Kainalojuttu:
Lähtekäämme maailmalle!
Marketta Hornin tärkein vinkki: fiksu turisti pitää matalaa profiilia.
LILI WESSMAN
Matkakirjansa Neljän dollarin
päivä Marketta Horn kirjoitti yllyttääkseen
ihmisiä lähtemään maailmalle.
– Ei siellä tapeta, halveksita eikä huijata, hän tietää.
Ainakaan pelon takia ei ole syytä jumiutua kansainvälisen hotelliketjun uima-altaalle.
–
Me ihmiset olemme samaa sukua. Kaikkien meidän on nukuttava,
syötävä, käytävä vessassa ja
rakastettava.
– Kuinka matkustaminen voisi avartaa, jos vain kierretään tuhat vuotta sitten syntyneitä raunioita?
Ihmisten auttavaisuus ja vieraanvaraisuus yllättivät Marketan. Apua hän toki tarvitsikin, ja usein.
–
Lähtiessäni mukanani oli vain A4-kokoinen maailmankartta. En jaksanut
paneutua pikkuseikkoihin, kuten Aasian valtioiden sijaintiin,
valuuttoihin ja turistimääräyksiin, hän nauraa.
Lähtiessään Marketta Horn
myös hymähteli kaikkien reppureissaajien kantamalle
raamatulle, Lonely Planet -matkaoppaalle.
–
Enää en hymyile. Minunkin oli taivuttava lainaamaan Lonely Planetia.
Kolmannessa maailmassa ilman kunnon opaskirjaa on pulassa. On vaikea
kysyä neuvoa, kun yhteistä kieltä ei ole.
Taipaleensa alussa Budapestissa Marketta Horn ei osannut nostaa Unkarin forintteja uudella Visa Electron-kortillaan. Käly opetti, miten korttia käytetään.
Nyt Marketta kehuu kansainvälistä online-maksukorttia.
–
Visa Electron ja internet ovat reissaajan tärkeimmät apuvälineet.
Niillä pärjää kaikkialla. Nettikahviloita on maailman joka kolkalla.
Marketalla ei ollut mukana kannettavaa
tietokonetta (”läppäri olisi varastettu varmasti”), ei edes kameraa.
Reppunsa, lenkkarit ja ruokailuvälineet hän hankki berliiniläiseltä
kirpputorilta. Koko matkan hän kulki eko- ja rauhanliikkeiden
teepaidoissa.
– Kalliisiin vaatteisiin ei missään nimessä kannata
pukeutua reissulla. Merkkivaatteista on viisasta ratkoa tunnukset pois,
Marketta Horn neuvoo.
–
Kun pitää matalaa profiilia, ei joudu jymäytetyksi,
ylipuhutuksi eikä ryöstetyksi. Kävellen kokee
enemmän kuin taksissa.
– Budjettihotellissa ihmiset ovat kiinnostuneita sinusta, eivät rahoistasi.
Minikukkarolla matkaamista Marketta Horn suosittelee muillekin.
– En tosin aivan niin riisutulla budjetilla kuin itse kuljin.
Junien karvalakkiosastoja, paikallisbusseja ja katukojujen ruokaa Marketta suosittaa sydämestään.
–
Luksusbussit ovat terveydelle vaarallisia voimakkaan ilmastoinnin
takia. Kypsennetty ruoka katukahvilassa on terveellisempää kuin
länsimaiset pikaruokalat. Uskaltautuminen yhden tähden hotelliin ja
ghettoon palauttaa uskon ihmisyyteen.
Kaikkein ekologisin matka on tekemätön matka.
–
Tarvitsemme maapallolla tietoa ja ymmärrystä muista kulttuureista.
Reissata voi myös luontoa säästäen. Ekoturisti viihtyy pitkään yhdessä
maassa.
Marketta Horn kehottaa tutustumaan kehitysmaaprojektien ja luostarien tarjoamiin mahdollisuuksiin.
–
Aasiassa luostarit ja ashramit ovat avoinna kaikille sääntöjä
kunnioittaville turisteille. Monissa maissa matkailijat voivat myös
esimerkiksi asua perheissä ja osallistua maatilan töihin.
Loistava tapa reissata on nk. wwoofaus.
Maailmanlaajuinen WWOOF (World Wide Opportunities on Organic Farms)
tarjoaa päivätyötä luomutiloilla majoitusta ja ruokaa vastaan.
Lisää tietoa internetistä:
World Wide Opportunities on Organic Farms: www.wwoof.org
Intiassa kaikilla ashrameilla on kotisivut. Tässä linkissä niistä useita:
www.stephen-knapp.com/additional_ashramas_in_india.htm
Faktalaatikko: Marketta Horn
- Saarijärvellä 1949 syntynyt valtiotieteen tohtori Marketta Horn asui 1997–2004 perustamassaan omavaraisuuteen pyrkivässä Suomineito-yhteisössä Ähtärissä.
- Kansainväliseen politiikkaan ja semantiikkaan liittyvän tutkimustyönsä ohella hän toimi 1980- ja 1990-luvuilla Espoossa vihreänä kaupunginvaltuutettuna.
- Hän oli myös perustamassa ekopankkia Suomeen.
Helsingin Sanomat 28.12.2008
Eeva Eronen
Tapasimme Marketta Hornin
Vihreä Maailmanmatkaaja kaipaa yhteisöllisyyttä
Kuvateksti: Aasian minibudjetilla kiertänyt Marketta Horn suunnittelee lähtevänsä 60-vuotissyntymäpäiväkseen Espanjan Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitille. ”Kaikki 1949 syntyneet voisivat lähteä mukaan.”
Maailmanmatkaaja Marketta Hornin, 59, ullakkohuoneen ikkunasta näkyy pelkkää marraskuista pimeyttä.
Neljä vuotta sitten Hornin maisema oli varsin toisenlainen, ja siitä muistuttaa itämaisen päiväpeiton lisäksi sohvan paperikasaan unohtunut, tänä syksynä julkaistu kirja, Neljän dollarin päivä.
Kirja kertoo Hornin vuoden mittaisesta Aasian matkasta, nimi juontuu reissun päiväbudjetista.
Venäjän-tutkijan ja tiukan ekoihmisen reitti kulki busseilla Ähtäristä esimerkiksi Iranin, Intian ja Kambozhan halki Singaporeen. Hän vältteli viimeiseen asti ”turhia ylellisyyksiä”, kuten vessapaperia ja pullotettua vettä.
Nyt Horn kannustaa muita, etenkin vanhempia naisia samaan, tosin vähän reilummalla budjetilla. ”Ei maailma ole vaarallinen, sinne voi lähteä”, hän sanoo ja vakuuttaa, että ihmiset ovat auttavaisia ja huolehtivaisia kaikkialla.
Myös monelle maalle olisi Hornin mielestä hyväksi, jos useampi lähtisi – naisen kuva kun on monessa maassa kurjan kapea. ”Ei siellä ole nähty naista t-paidassa tai itkemässä”.
Itse Horn lähti matkaan tavatakseen ihailemiaan intialaisia guruja ja selvitelläkseen suhdettaan idän uskontoihin. ”Omaksun niitä asioita pikku hiljaa. Kirjoittamisen aikaan olin vielä hyvin kriittinen.”
Matkustaminen on ollut Hornilla verissä aina: Vanhemmat usuttivat hänet kesiksi Ruotsiin ja Saksaan jo varhaisteininä, minkä jälkeen hän liftasi Espanjaan 17-vuotiaana ja päätyi lukion jälkeen kiertämään yliopistoja Yhdysvalloissa.
Siellä hän innostui kansainvälisestä politiikasta sekä Venäjästä ja alkoi haaveilla opinnoista Moskovassa. ”Se ei kuitenkaan ollut niin helppoa, kun olen porvaristaustainen”, kaupungissa myöhemmin väitöskirjaansa valmistellut Horn sanoo.
Ennen Suomeen paluutaan horn asui myös Berliinissä ja lastensa saksalaisen isän kanssa Luxemburgissa. Sitten iski ekoherätys, tunne elämän tyhjyydestä kuluttamisen keskellä.
Huoli maailman tilasta ajoi Hornin mukaan politiikkaan. Monet muistavatkin hänet omapäisenä vihreänä Espoon kaupungin valtuustossa.
Kun usko politiikkaan kuitenkin loppui, ja Horn perusti Suomineito-ekoyhteisön Ähtäriin. Elämää lähes omavaraisella tilalla kesti kahdeksan vuotta. Sitten Horn väsyi ja läksi Aasian-kiertueelleen.
Ekoyhteisön asiat menivät kuitenkin pahasti mönkään hänen poissa ollessaan, eikä Horn voinut palata entiseen matkansa jälkeen.
”Olen siitä älyttömän surullinen”, Horn sanoo. Nyt hän jatkaa kulutuskriittistä elämäänsä alivuokralaisena vanhassa maatalossa.
Talon puutarhasta saa syötävää, ja hän löytää paljon tarpeellista roskiksista.
Pimeys ja hiljaisuus ympärillä tuntuu Hornista hyvältä, sen verran väsynyt hän oli reissullaan vastaamaan ihmisten jatkuviin kysymyksiin siitä, kuka hän oli, mistä tuli ja miten hän saattoi olla yksin liikkeellä.
Ajatus yhteisöllisestä elämästä kuitenkin kytee, Horn kertoo.
- Suomineito-yhteisön työkalut ovat vintillä tallessa ja vanhat ähtäriläiset haaveilevat vanhasta maatilasta tai kotiseutumuseosta, jonka kanssa tehdä yhteistyötä.
”Voisimme asua pienellä porukalla talvet ja pitää kesäisin kursseja, opettaa ihmisille omavaraistaitoja”, Horn kuvaa. Hänen omat lapsensa eivät ole elämäntapamuutoksesta innoissaan, hän harmittelee.
Hornin mukaan ihmiset voisivat kokeilla tilalla ekologista elämäntapaa ja huomata, ettei se ole ankeaa. Pentti Linkolan esimerkki kun ei hänestä ole keskivertosuomalaiselle kovin kannustava.
Jollei sopivaa maataloa löydy, Horn uhkaa muuttaa Siperian Taigalle ekokylään, jossa hän vieraili vuosi sitten Vissarion-nimisen gurun tykönä.
”Jos elän vielä 62-vuotiaana, sitten voisi lähteä.”
Kaupunkilehti Vartti
15.10.2008
Suvi Hurri
Antaa talouden romahtaa
Vartinkysymykset Aasiaa minibudjetilla kiertäneelle ekoajattelijalle Marketta Hornille
Kuvateksti: Länsimetro ei ole modernin, moniarvoisen puutarhakaupungin liikenneväline, sivaltaa Marketta Horn
Miksi lähdit kiertämään Aasiaa?
Tuli tarve sapattivapaalle. Lähdin etsimään viisasta ihmistä – aasialainen kulttuuri on maailman vanhinta. Alkuperäinen tavoite oli kiertää maapallo rauhanryhmän kanssa polkupyörällä, kaikkien uskontokuntien pyhät kirjat tarakalla, mutta idean isä ei pakistanilaisena saanut viisumia yhtään mihinkään maahan, vaikka oli lääkäri.
Mitkä olivat matkustusperiaatteesi?
Päämääräni oli kiertää maapallo ilman lentokonetta ja hylätä kaikki kertakäyttöinen. Päätin että mieluummin kuolen janoon kuin ostan muoviin pullotettua vettä.
Vessapaperiksi ja nenäliinaksikin kelpasi Kiinan päivälehti.
Mitä matkakokemusta et vaihtaisi pois?
Kolme kokemusta, jotka totisesti eivät silloin naurattaneet. Lähdin Uutena Vuonna Tiibetistä Kiinaan. Pimeän yön lumiviimassa bussi kaatui. Kukaan ei puhunut kuin kiinaa ja pelkäsin, että bussi bussi neljä kilometriä rotkoon. Toinen tapaus sattui Kamputsean kuninkaallisella rautatiellä matkalla Thaimaahan. Juna pysähtyi keskellä viidakkoa, konduktööri heitti reppuni ulos ja minun oli hypättävä perässä. Sitten Australiassa liftasin 3400 km rekassa ja eräänä yönä kuski kysyi kainosti: Can we have an intercourse?
Millaista oli palata Suomeen?
Kuvittele itse kulkevasi kahdeksan kilon repun kanssa 14 kuukautta! Siitä ehti tulla jo elämäntapa, joten tavarapaljous kauhistutti. Hintoihin en ole vieläkään tottunut. 2/3 ihmiskunnasta elää neljällä dollarilla päivässä.
Miten Suomessa pärjäisi neljällä dollarilla?
Kuten elin ekoyhteisössä ennen lähtöäni: ruoka on saatava omasta navetasta ja pellolta, on liikuttava peukalokyydillä ja jaettava jokapäiväiset tavarat 20 muun kanssa. Vahinko vain, että viranomaiset eivät anna elää sitä elämää.
Millaiset muistot sinulla on Espoon valtuustosta?
Sekopäistä touhua, johon järkevät ihmiset ryhtyvät neljän vuoden makupalan toivossa. Virkamiehethän päättävät asiat, valtuutetut ovat kumileimasimia.
Onko vihreä puolue nykyisin tarpeeksi vihreä?
Ei ole ikinä ollutkaan. Perustimme ekovihreät, valtakunnallisen jäsenjärjestön puolueelle, koska vihreissä oli vain sosiaalivihreitä ja ihmisoikeussnobeja.
Espoon hölmöin päätös viime vuosina?
En ymmärrä millä aivoilla on tehty metropäätös. Kuvittele, että Mankkaalla, Niittykummussa ja Suvelassa kiertelisi pitkin pientareita raitiovaunu. Se keräisi ihmisiä ja yhtyisi länsiväylällä nopeaan raitiotieyhteyteen. Raitiovaunu voi nousta mäkiä ja kääntyä kurveissa. Se on äänetön, täsmällinen ja kulkee siellä missä ihmiset asuvat. Se ottaa virran ylhäältä joten kiskot eivät tarvitse betonivalleja kuten metro.
Olit perustamassa kestävää kehitystä rahoittavaa Ekopankkia. Mitä mieltä olet pankkikriisistä?
Kun korttipakka romahtaa, niin kuin nyt hartaasti toivon, siirrymme automaattisesti ekoelämään. Viljelemme kerrostalojemme nurmikoillakin niin kuin Viipurissa tehtiin Neuvostoliiton romahdettua.
Paras vartin ekoteko?
Tietysti muovikielto. Älkää hyvät ihmiset pakatko banaaneja muovipussiin! Pullonpalautuslaatikosta voi hyvin hakea ne muovipussit jotka tarvitsee, jos ostoslaukku unohtuu kotiin. Nolla toleranssi muovipussille! Ja saman tien kaikelle kertakäyttöiselle.
- Marketta Horn on 59 vuotias, lahtelainen valtiuteen tohtori
- Asui Mankkaalla ja vaikutti Espoon vihreissä 1984-1997 mm kaupunginvaltuutettuna
- Perusti omavaraisuutta tavoittelevan ekoyhteisön Ähtäriin
- Kiroitti Aasian matkansa kokemuksista kirjan Neljän dollarin päivä
- Horn netissä: dissidentti.googlepages.com ja maailmanmatka.googlepages.com
ET 18/2008
Leena Tanskanen
Kuvat Katri Lehtola
Rouvasta radikaaliksi
Kuvatekstit:
Marketta Horn haluaa pealstaa maailman. Linkolalainen luonnonrakkaus ravisteli porvarillisen kotirouvan ensin politiikan kautta ekoyhteisöön ja lopulta peukalokyydillä Aasiaan. Kannattiko?
Oman tien löytäminen on vaatinut monen oven avaamista. Nyt aikuisena ne väärätkin valinnat tuntuvat oikeilta.
Hollolalasien Railan vuokralaisena Marketta Horn on viipynyt nyt kolme vuotta. Tuvan keinussa syntyvät suuret ajatukset.
Posliinimukissa kiemurtelee piparminttuteen tuoksu. Tee on, niin kuin moni muukin asia tällä hollolalaisella tilalla, alusta lähtien itse tehty.
Ekoeläjä ja kirjailija, valtiotieteen tohtori ja entinen vihreiden kaupunginvaltuutettu Marketta Horn, 59, kiipeää keinutuoliin keskelle tupaa, oikoo pitkää pellavahamettaan ja toteaa:
– Kun on aidot ainekset, maku on ihan toista luokkaa.
Pätee teehen, mutta pätee myös puhujaan. Muun muassa Suomen
Akatemian tutkijana ja Espoon vihreiden kunnanvaltuutettuna 1980-luvun
lopulta 1990-luvun puoliväliin toiminut Marketta Horn on elämänsä
aikana ehtinyt sohaista ja suututtaa, sanoa ja satuttaakin. Hän on
jakanut mielipiteitään ja avoimesti. Eipähän ole jäänyt epäselväksi,
mitä hän milloinkin on tarkoittanut.
– Nyt kun minulla on jo lapsenlapsia, olen joutunut vähän harkitsemaan sanojani. Välillä tekisi mieli kertoa lapsille kiertelemättä, miten asiat planeetallamme ovat, mihin tällä kiihtyvällä kuluttamisella ajaudutaan. Ympäristön tilanne tuntuu niin pahalta nyt, kun katson näitä pieniä ja tietämättömiä ihmisiä.
Aikuisena oikeaan suuntaan
Marketta Horn sanoo löytäneensä oikean suunnan. Sen, josta vielä nuorena ei tiennyt, jonka löytäminen on vaatinut tiedonhankintaa ja jonka ansiosta voi vihdoin todeta riittävänsä.
Täysin kivuttomasti oma polku ei tosin löytynyt. Kuusikymppisen naisen kasvu maailmanparantajaksi on vaatinut monen oven avaamista – ja sulkemista.
– Olen elänyt aina kuin viimeistä päivää. Näin jälkeenpäin tuntuu, että väärätkin valinnat ovat olleet oikeita. Ilman niitä en olisi oivaltanut, kuka olen ja mihin suuntaan minun on kuljettava. Kaksi- ja kolmikymppisenä intohimot olivat niin suuria: tämä mies nyt ja heti, hän hymyilee, mutta vakavoituu äkisti.
– Lasteni puolesta olen ollut ajoittain surullinen . He ovat saaneet kärsiä siitä julkisuudesta, jonka sanomiseni ovat synnyttäneet. Lapseni eivät myöskään ole täysin jakaneet ideologiaani, mikä on aiheuttanut välillemme kitkaa.
Pippuristen silmien pilke etääntyy äärimmäisyyteen.
– Olen
ajatellut asian niin, että en voi elää heidän elämäänsä, vaikka
haluaisinkin siihen toisinaan puuttua. Voin vain muuttaa itseäni ja
toimia itse niin kuin parhaaksi näen.
- Kun menen lasteni perheisiin vaikkapa jouluna, otan mukaan omat astiani ja omat perinteiset jouluruokani. He saavat syödä etnisiä valmisruokiaan, kuluttaa kelmua ja tehdä roskaa. Lahjojen avaamisen aikaan lähden pois huoneesta. En kestä sitä turhan tavaran ja paperin määrää.
Veljet koulivat kuopusta
Marketta Horn syntyi Saarijärvellä porvarilliseen perheen poikavoittoisen lapsikatraan. Isä oli eläinlääkäri, äiti opettaja ja kansalaisopiston rehtori.
– Kolmen veljen kanssa opin nopeasti pitämään puoliani. Naapurissakin oli pääasiassa poikia. Muistan, kuinka veljeni kerran oikein rehvasteli kavereilleen vähän koulivansa minua kujeillaan. Poikajoukko saapui pihaamme uteliaina todistamaan tätä kohtaamista. Huitaisin veljeäni kerran hyvin kevyesti ja koko joukko ryntäsi peloissaan pois, Marketta Horn muistelee nauraen ja nyrpistää nenäänsä kuin Pikku-Myy. Lapsuus kasvatti luonnetta.
Kotona vallitsivat luontoa ja muita kulttuureja kunnioittavat arvot. Politiikkakaan ei ollut vierasta. Arvot heijastuivat tyttären kansainvälisiin opinto- ja uravalintoihin: valtiotieteitä, politiikan tutkimusta ja venäjää. Kaikkiaan Marketta Horn ehti opiskella 13 yliopistossa. Berliinissä vuonna 1970 - 1974 opiskellessaan hän tapasi saksalaisen miehen, tulevan puolisonsa. Mies oli charmantti ja raamikas politiikan tutkija, diplomaatin poika. Ja valmis muuttamaan Suomeen.
Perheeseen syntyi kolme lasta: nyt 33-vuotias Rene, 32-vuotias Henri ja 30-vuotias Susanna. Valuuttaosaton päällikkönä työskennelleen miehen työn vuoksi perhe asui hetken myös Luxemburgissa, mutta päätyi lopulta Espooseen. Marketta Horn väitteli tohtoriksi.
– Elin raivoisaa rouvan arkea. Ajoin mersulla ja järjestin illalliskutsuja. Vieraita saapui ympäri maailmaa. Jossakin vaiheessa, viinejä ja salaatteja valitessani, putosin henkisesti. Tunsin täydellistä tyhjyyttä. Olin kyllästynyt ja tylsistynyt valokeilaelämääni, jossa kaikki oli tehtävä paremmin, hienommin ja suuremmalla rahalla. Olin saavuttanut oman huippuni, eikä edessä näkynyt enää mitään, Marketta Horn kuvailee.
Pankki- ja bisnesmaailma tuntui keinotekoiselta. Lapsista ja aviomiehestä huolimatta tunsin itseni yksinäiseksi. Olin kuitenkin jo nuorena päättänyt, että jos joskus saan lapsia, hoidan heidät itse kotona.
Pettymyksiä politiikassa
Marketta Horn haali käsiinsä Vihreiden aatteita käsitteleviä julkaisuja, tutustui Pentti Linkolaan ja näki televisiosta, kuinka Ville Komsi kulki eduskuntataloon boheemisti ilman liituraitaa ja julisti uudenlaisten, luonnonmukaisten arvojen puolesta. Ideologia osui, upposi ja kolahti.
– Silloin ymmärsin, että elämänmuotoni kalliine autoineen ja supermarketin tuotteineen ei ollut ainoa vaihtoehto. Havaitsin, ettei minun tarvitse päteä korkokengissä ja minihameessa, vaan oikein argumentein. Päräytin mersullani Vihreiden puoluekokoukseen ja tulin valituksi Espoon valtuustoon.
Marketta Horn tunsi löytäneensä sisältöä elämäänsä. Virheiden arvojen puolustaminen tuntui oikealta ja oikeudenmukaiselta. Hän pyrki edistämään suvaitsevaisuutta ja kaikkien välistä tasa-arvoa. Hän vastusti äänekkäästi ydinaseita ja ydinvoimaa. Hän oli yhtä aikaa feministi ja aktivisti, puolesta ja vastaan. Hän puhui eroottisesta vapautumisesta ja seksuaalisen energian kehittämisestä. mielen iloista.
Kaikkien mielestä kipakka radikaali ei kuitenkaan sopinut Suomen toiseksi suurimman kaupungin, Espoon valtuustoon. Kun Marketta Horn nousi puhujapönttöön, osa edustajista kääntyi kannoillaan ja poistui paikalta. Jopa omat pudistelivat päätään.
– Vastareaktiot romahduttivat uskoni perinteiseen puoluepolitiikkaan. Minulle valtiotieteilijänä oli suuri pettymys havaita, etteivät kaikki edes tienneet, mistä puhuivat ja että puhuimme puolueittain eri kieltä kaikille tärkeistä asioista kuten saasteista. Yhteinen usko tulevaisuuteen puuttui.
Perhe ei kestänyt
Jos oli Marketta Hornin aktiivisuus liikaa osalle puoluetovereita, se oli liikaa myös puolisolle. Perhe hajosi. Vaimon elämänmuutos niin ulkoisesti kuin sisäisesti ei julkisine, vapaamielisine kommentteineen sopinut hillitylle saksalaismiehelle. Samaan aikaan Marketta Horn oli entistä nälkäisempi vaihtoehtoelämälle. Sisällölle. Omille arvoilleen.
Kun nuorin lapsista pääsi ylioppilaaksi, Espoon koti myytiin ja Marketta Horn lähti.
–
Suojelin lapsiani. En halunnut irtautua ennen kuin he olisivat valmiita
omaan elämäänsä. Päätökseni tuli varmaan silti sokkina. Kuiluja on
edelleen ylitettävänä.
Ekoyhteisö ei toiminut
Marketta Horn palasi juurilleen Keski-Suomeen ja perusti Ähtäriin omavaraisuuteen pyrkivän Suomineito-ekoyhteisön. Ryhmä vuokrasi käyttöönsä entisen 43 huoneen vanhainkodin. Pihalla laidunsivat vuohet ja lampaat. Portaiden juuressa kulkivat kukot ja kanat. Parhaimmillaan - tai pahimmillaan - yhteisössä eli parisenkymmentä asukasta.
– Rahaa kaupan ruokalaskuun kului muutama euro päivässä. Oli hienoa huomata, että ideologiamme kantoi ja oli todella mahdollista elää omavaraisesti. Se oli tavallaan lohduttavaa, Marketta Horn summaa.
Alun jälkeen idylli alkoi kuitenkin säröillä. Yhteisö oli pyrkinyt toiminnassaan lähelle kaikkia. Ovet olivat avoimet kenelle tahansa ekologista elämää haluavalle. Koska rajoja ei ollut, yhteisöön alkoi valua myös etsintäkuulutettuja, pahasti mielenterveys- ja päihdeongelmaisia sekä puhtaasti piilopaikkaa etsiviä.
– Ja meidän piti silti riittää kaikille, olla läsnä ja muistaa periaatteemme hymyssä suin. Hanke alkoi käydä niin raskaaksi, että en viimeisinä vuosina enää nukkunut yli kahden tunnin jaksoja.
Jo sitä ennen elämäni oli ollut työteliästä väitöskirjan, lasten kasvatuksen ja kaikenlaisten arvomuutosten vuoksi. Keväällä 2004 pakkasin reppuni ja päätin poistua tästäkin kuviosta.
Pyörällä pitkin Aasiaa
Marketta Horn suuntasi reppuretkelle kohti Aasiaa ja Australiaa. Hän halusi nähdä. Itä viehätti häntä erityisesti Aasia, sillä länsimaiden kulttuureja hän oli jo riittämiin kolunnut.
– Ympäristön pilaamista ja ylenpalttista elämää nähneenä olin jo niin turhautunut länsimaiseen kulutushysteriaan ja elämäntapaan. Halusin löytää viisautta. Vieläkö idässä on aitoa paikallista kulttuuria?
Varsinainen kimmoke matkalle oli pakistanilaisen lääkärin Alamin perustama järjestö Pilgrims of Peace, joka pyrkii rakentamaan rauhaa lisäämällä ymmärtämystä eri uskontejn välillä ja vaalimalla luonnon omia voimavaroja. – Ensin suunnitelmana oli kiertää hänen ja hänen ryhmänsä kanssa maapallo ja jakaa tietoa maailman tilasta. Jatkoin matkaani kuitenkin yksin, sillä Alam ja hänen vaimonsa eivät saaneet viisumia.
Matkan kestosta ja reitistä Marketta Hornilla ei ollut tarkkaa ennakkosuunnitelmaa. Tarkoitus oli elää koko matka minibudjetilla ja käyttää ainoastaan vähäpäästöisiä julkisia kulkuneuvoja tai pyörää, kimppakyytiä ja jalkapatikkaa.
Retki alkoi liftausmatkalla Ähtäristä Helsinkiin, jatkui laivalla Tallinnaan ja edelleen Keski-Euroopan kautta kohti itää. Berliinissä asuva poika auttoi äitiä kirpputorihankintojen tekemisessä, jotta välttämättömät tarvikkeet, kuten vaatteet, saatiin hankittua.
– Bukarestin jälkeen hengitykseni tasaantui. Tästä tuli totta! Olen matkalla! Matkan aikana kirjoitin 580 sivua päiväkirjaa, joista jokaisen merkinnän tein viimeisenä viestinäni. Seuraavat päivät ja seuraava reitti olivat aina arvaamattomia, Marketta Horn summaa.
Hengissä rotkon reunalta
Marketta Horn jatkoi taivaltaan Turkista Iraniin, Pakistaniin, Nepaliin ja edelleen Vietnamiin, Malesiaan ja Mongoliaan. Hän tiesi, että hänen kimppunsa voitaisiin käydä. Hän ymmärsi, että hän saattaisi sairastua vakavasti. Mutta hän ei halunnut lakata uskomasta siihen, että ihmiset sittenkin olisivat ihmisiä maasta ja kulttuurista riippumatta.
- Koska olen vanha nainen, minua kunnioitettiin ihan eri tavalla kuin täällä länsimaissa. Idässä vanhan naisen elämänkokemuksella on arvoa.
Marketta Hornin mukaan pelottavin kokemus oli öinen bussimatka Tiibetistä Kiinaan. Matkan maailman korkeimmalla ylängöllä tekivät entistä vaarallisemmaksi hiekkamyrskyt, maanjäristykset, kulkupelin kunto ja lopulta vuoriston lumimyrsky. Marketta Horn muistaa heränneensä rysähdykseen. Bussi kaatui ja painautui vasten ikkunaa.
– Olin ainut ulkomaalainen. Odotimme bussissa apua tunnin, toista, mutta selvisimme rotkon reunalta.
Koteja luomumummoille
Kaikkiaan 14 kuukautta kestäneen matkan jälkeen Marketta Horn palasi takaisin Suomeen. Tai pitäisikö sanoa, hänen reittinsä kulki takaisin kotimaahan. Pankkitili oli keventynyt 3900 eurolla, vyötäröltä oli kadonnut 23 senttiä ja kokemuksia karttunut kirjan verran.
Retkellä vastaan tulleesta naisesta oli tullut ystävä, jonka kotitilalle Hollolaan Marketta Horn asettui asumaan. Tuntui yhtä aikaa täydeltä ja jälleen tyhjältä. Kaikkien kokemusten ja kuukausien kiertelyn jälkeen mieli kierteli vuoristorataa. Mikä merkitys kaikella oli ollut? Miten tästä eteenpäin? Onko vielä koettavaa?
– Matkan jälkeen masennuin. Suomineito-yhteisöstä oli kavallettu säästöjä ja pakka näytti rosvoluolalta. En voinut palata sinne. Masennus liittyi myös kaikkien kokemusten sulatteluun. Nyt, kolme vuotta matkan jälkeen, olen jälleen saanut tuulta siipieni alle, hän hymyilee veikeästi.
– Etsin kiivaasti vastaavaa tilaa, jonne saisin perustaa omavaraisen luomumummojen yhdyskunnan. Haluan myös kirjoittaa lisää tästä elämästä ja iästä. Erilaisista valinnoista. Vaihtoehdoista. Uskon, että meitä toisenlaisia on tällä planeetalla muitakin.
Marketta Horn
Syntynyt: 13.6. 1949
- Kirjailija, valtiotieteen tohtori ja ekologisten arvojen puolustaja
- Vuosina 1984-1997 Espoon Vihreiden valtuutettuna.
- Vuodet 1997-2004 ekoyhteisö Suomineidon vetäjänä Ähtärissä.
- Kiersi Aasiaa ja Australiaa 14 kuukautta vuosina 2004-2005 . Kirjoitti kokemuksistaan kirjan Neljän dollarin päivä. (Like 2008).
Mondo marraskuu 2008
Kati Ala-Ilomäki
Ekomatka maan ääriin
Kuvateksti: Neljä vuotta sitten Marketta Horn lähti Aasiaan ja Australiaan etsimään viisasta ihmistä. sitä ei löytynyt, mutta kokemuksista syntyi kirja Neljän dollarin päivä. siinä Horn kertoo esimerkiksi, miten voi matkustaa Ähtäristä Balille - lentämättä.
Marketta Hornin silmistä paistaa huoli.
”Pelkään, että
ihmiset sanovat, että olen vain mennyt ja käyttänyt toisia hyväkseni”,
hän pohtii maalaistalonsa romanttisessa pirtissä
Hollolassa, missä hän asuu vuokralla.
Hornin huolenaihe on hänen syyskuussa ilmestynyt kirjansa Neljän
dollarin päivä
(Like kustannus). Se perustuu hänen Maapallon ympäri -Blomiin, jota hän
piti reilun vuoden mittaisesta matkastaan Aasiassa ja Australiassa
vuonna 2004. Reitti kulki Tallinasta Tirklin kautta Iraniin,
Pakistaniin ja Intiaan. Sitten vuorossa olivat Kiina, Thaimaa, Malesia,
Indonesia, Australia. Mongolia ja Venäjä - muiden muassa.
Matka sai alkunsa Hornin tutun, erään Pakistanilaisenlääkärin
ajatuksesta. Hänen ideansa oli, että eri uskontokuntien edustajat
kiertäisivät
maapallon ympäri polkupyörillä uskontojensa pyhät
kirjat mukanaan. Lääkäri oli ottanut yhteyttä Naiset rauhan puolesta
-järjestöön, jonka jäsen Horn on.
Kaunis ajatus tyssäsi siihen, että pakistanilaisen oli mahdoton saada
viisumia
oikeastaan kaikkialle. Horn lähti matkalle yksin,
etsimään ”viisasta ihmistä”, kuten hän
sanoo.
Suunnitelmana oli matkustaa mahdollisimman ekologisesti: muovia ja kertakäyttötuotteita välttäen ja vain julkisilla kulkuvälineillä Ekologinen elämäntapa oli ollut Hornille tärkeä jo vuosia. Niinpä Horn kulki paikallisten kanssa linja-autoilla ja junilla, liftasi, yöpyi luostareissa, ekokylissä ja hostelleissa.
”Tunnelma paikallisten busseissa ja junissa oli kuin olisi ollut jatkuvat
karnevaalit”, Horn kertoo.
Rahaa matkalla kului komisen euroa päivässä. Vuodessa rahaa meni yhteensä vajaat 4000 euroa
Minne tahansa Horn menikin, hän oli yleensä ihmettelyn kohde, jo
pelkästään
siksi, että hän oli yksin ja nainen. Oloaan hän ei
kuitenkaan tuntenut uhatuksi. Ei edes silloin, kun hänen punaisen
huppunsa oli luiskahtanut pois päästä Teheranissa ja risteyksessä
autot
pysähtelivät, vihaiset miehet tööttäilivät, puivat hänelle nyrkkiä.
Huppari oli matkassa mukana, sillä sukupuolten välisen tasa-arvon
nimissä Horn ei pystynyt laittamaan huivia päähänsä.
Kuulostaa rohkealta. Miksi ihmeessä Hornin pitäisi olla
huolissaan kirjan vastaanotosta?
Siksi,
että Horn on kirjassaan rehellinen eikä maalaile ruusunpunaisia
unelmia. Vaikka matka oli ihana, aina välillä hän väsyi ihmettelyihin
ja tiuskaisi utelijoille takasin.
”Ajattelin kirjoittaa paidan jossa lukisi ’Hey, I am Leena Marketta, ja niin edelleen”, hän kertoo.
II
59-vuotiaalla
Hornilla on yllään kirpputorilta ostettu musta neule ja hame jossa
vuorottelevat kangas ja sametti. Hänen harteillaan on vaalea, kudottu
viitta. Se lämmittää syksyn myötä kylmäksi käyvässä kotitalossa.
Ensisilmäyksellä on vaikea uskoa että edessä istuu kokenut kosmopoliitti.
Horn oli 13-vuotias, kun vanhemmat lähettivät hänet Ruotsiin. Kesät hän vietti Saksassa.
Kokemus oli huono.
”Minulla oli kauhea koti-ikävä ja olin aivan
liian nuori. Ruotsissa kaikki olivat paljon kauniimpia ja minä
tällainen ruma ja lihava”.
Heti koulun päätteeksi Horn muutti Yhdysvaltoihin. Siellä hän
opiskeli maailmanpolitiikkaa ja venäjää neljässä eri yliopistossa ja
matkusteli.
”Silloin oli vielä mahdollista matkustaa bussilla ympäri Amerikkaa 99
dollarilla 99 päivää”.
Horn vihasi Amerikkaa mutta omaksui elämäntyylistä osia.
”Minulla
on siltä ajalta valokuvia kun olen Suomessa käymässä. Niissä on topatut
rintaliivit ja korkeaksi föönattu, papiljoteilla muotoiltu tukka.
Hirveää!” hän sanoo ja nauraa.
Horn vietti Yhdysvalloissa kaksi vuotta. Omasta mielestään siinä oli vuosi liikaa. Paikallinen small talk-kulttuuri ei sopinut hänelle eikä
opiskelija-asuntoloiden jako miesten ja naisten osiin tuntunut
omalta.
Yhdysvaltojen sijaan Horn ihastui Venäjään - ja rakastaa sitä edelleen. Väitöskirjansakin Horn valmisteli Moskovassa rauhanomaisen rinnakkaiselon semantiikasta eli merkityksen mielekkyydestä.
Ennen väitöskirjan tekoa Horn oli mennyt naimisiin saksalaisen pankkiirimiehen kanssa. He asuivat aikansa Suomessa, kunnes perhe muutti Luxembourgiin. Elämä sujui mallikkaasti. Lapsia oli kolme, talvisin lasketeltiin Alpeilla Sveitsissä ja ajokkina oli avomersu.
Horn tunsi itsensä kuitenkin onnettomaksi. Jotain piti tehdä.
Horn luki saksalaisen sosiologin Erich Frommin kirjan Olla vai omistaa, jonka viesti yksinkertaistettuna on se, että on tärkeämpää keskittyä siihen mitä tekee, ei siihen mitä omistaa.
”Miehieni työpaikka siirtyi Suomeen ja muutimme tänne koko perhe
vuonna 1983. Eduskunnassa oli silloin henkilö, jolla oli kumisaappaat
ja villapaita ja mietin miten hienoa se oli!” Horn kertoo viitaten
poliitikko Ville Komsiin, ja ympäristöfilosofi Pentti Linkolankin
ajatukset pysäyttivät.
”Ajattelin, että jos saastutan maailmaa näin ja olen silti onneton, ei
elämäntavassani ole järkeä.”
Horn päätti muuttaa elämänsä. Se tarkoitti muun muassa kirpputorien kiertelemistä, lentomatkoista ja autosta luopumista – sekä avioliiton hajoamista.
Se tarkoitti myös työtä vihreiden kaupunginvaltuutettuna Espoossa ja Suomineito-nimisen ekoyhteisön perustamista Ähtäriin. Periaatteena oli omavaraisuus. Ruokaostoksiin rahaa meni noin 10 euroa henkilö kohti kuukaudessa.
Pelkkä ekologisuus ei kuitenkaan Hornille riittänyt.
Tarvittiin myös henkisyyttä. Ja sen vuoksi Horn matkusta
Aasiaan.
III
”Mieluummin kuolen janoon kuin ostan pullotettua vettä”, Horn ajatteli Aasian matkallaan.
Janoon hän ei kuollut vaan täytti oman vesipullonsa julkisissa
vesipisteissä niin Intiassa kuin Iranissakin - ja pysyi terveenä.
”Ihmettelen kyllä kun puhutaan vesikatastrofista. Juomavettähän oli
joka puolella”.
(Hornin vatsan tähän koetukseen oli tietysti valmistanut vuosien
asuminen Ähtärissä Suomenneito-nimisessä ekoyhteisössä, jonka hän itse
perusti ja jota hän johti seitsemän vuotta. Yhteisö toimii vanhassa
vanhainkodissa ja sen periaatteisiin kuuluu olla mahdollisimman
omavarainen. Ekoyhteisössä eläminen saattaa kuulostaa idylliseltä, mutta
todellisuudessa
Horn oli niin stressaantunut, että hädin tuskin nukkui. Kun yhteisöön
muutti joukko nuoria, jotka lupasivat pitää sitä pystyssä, oli Hornilla
mahdollisuus lähteä.)
Horn käytti matkallaan ainoastaan päivälehtien paperia. Ne kelpasivat niin vessapaperina kuin nenäliinana räkätaudissakin. Viisasta ihmistä Horn etsi muun muassa 13:sta ashhramista eli intialaisesta hengellisestä yhteisöstä ja muutamasta ekokylästä. Rakkain niistä, Siperiassa sijaitseva Vissarionin kylä, jäi kuitenkin kokemattaviisumivaikeuksien vuoksi.
Matkan suurin pettymys oli Australia, etenkin Crystal
Watersin
ekokylä. Ensimmäinen kolaus oli se, että Australiaan piti lentää,
nnäkin, koska myrskyjen vuoksi laivat eivät kulkeneet kahteen viikkoon.
Se tuntui tyhmältä, olihan Horn kuitenkin onnistunut matkaamaan
Ähtäristä Balille lentämättä kertaakaan.
Australia tuntui Hornista myös teennäiseltä.
”Minulla oli heti ikävä Aasiaa. Australiassa oli hienot leveät kadut ja
ihmiset istuivat, yksin tai kaksin, syömässä ravintoloissa. Se oli vielä
pinnallisempaa kuin Amerikassa”, hän kertoo.
Horn levitti pirtin pöydälle kuvia eri guruista. Matkan varrella hän tapasi myös Äiti Amman, ja vietti kuukauden Äiti Teresan ashramissa lakkaamassa kuolevien naisten varpaankynsiä, jotta heillä olisi vielä jotain iloa jäljellä elämässään. Yhdessä Hornin ottamista kuvista on intialaisen Aurovillen tuleviauudenkylä, jonka lumoavankauniin temppelin kattoa koristaa aito kulta.
Aasian luostareihin matkustaa tuhansia länsimaalaisia vuosittain. Hornin tavoin monet heitä etsivät viisasta ihmisitä. Löysikö Horn omansa?
Ei. Ihminen joka ahdistuu jo kaupassa käydessään, ei vakuuttu
kultakoristeista Aasiassakaan.
Seuraavaksi Horn haaveilee tekevänsä matkan, jolle ei ole vielä päässyt: guru Vissarionin luo Siperian Taigalle.
Vissarion osaa Hornin mielestä yhdistää opetuksissaan mielenkiintoisella tavalla ekologian, henkisyyden ja tantran . Hänen perässään Siperian Taigalle on muuttanut jo 4000 ihmistä.
”Siellä on tilaa niin henkisyydelle kuin tantrallekin. Minua kiehtoo se,
että hän osaa yhdistää minulle tärkeät elämänalat”, Horn
selittää.
Vissarionin kyläänkin Horn aikoo matkustaa luonnollisesti lentämättä.
Oriveden Sanomat
Martti Lunden, toukokuu 2011
Marketan ilta kirjastolla
Juupajoen sivistystoimen ytimessä eli
kirjastossa oli mielenkiintoinen ilta Marketta Hornin seurassa hänen kertoessa
matkastaan kaukomaille ja siitä kirjoittamastaan kirjasta Neljän dollarin
päivä. Saarijärveläisen
eläinlääkärin
tyttären on kohtalo tuonut kuluneeksi talveksi Korkeakosken
vanhalle koululle
setvimään toisen eläinlääkärin
tyttären, Outi Heiskasen päiväkirjoja hänestä
tehtävää
elämäkertaa varten.
Ilman matkaohjelmaa pienen naisen matka
kulki vähillä taaloilla Aasiaan ja Australiaan rinkka kahdeksan kilon reppu selässä, pari viisumia ja visakortti taskussa.
Se olisi tuskin sujunut niin mutkattomasti, mikäli asianomainen valtiotieteen
tohtori ei olisi jo vuosikymmenet elänyt lähes rahatalouden ulkopuolella vaatimatonta
ekoihmisen elämää. Turkki, Intia, Pakistan, Tiibet, Kiina, Australia, Vietnam,
Mongolia, Venäjä, valloitettiin muuten ilman ilmavoimia, mutta ei sentään ihan kokonaan
erään laivavuoron peruuntumisen takia.
Matkailijan reitti ei väistänyt levottomia
valtioita eikä vaarallisilta kuulostavia alueita. Aasian koristeelliset bussit kuljettivat
satoja kilometrejä muutamalla rahalla ja yöpyminen onnistui hotellien sijasta 13 luostarissa, joukkomajoituksissa kymmenien ventovieraiden reppureissulaisten joukossa tai jopa
ulkosalla. (Erään) bussin kaatumisessa Tiibetin
vuoristotiellä oli suojelusenkeli mukana, sillä kukaan ei kuollut (loukkaantunut). Kesti (vain) kolme vuorokautta jäätävässä talvessa, että se saatiin
jälleen pyörilleen.’Köyhäksi pukeutuminen on hyvä suojakeino varkaitten varalle’
sanoi Marketta, joka hankkii vaatteensa kirpputoreilta. Mainitusta tai
muistakaan loisista ei tullut matkakumppania ja terveys pysyi hyvänä, vaikka
pullotettu vesi oli pannassa ja oma juomapullo täytettiin kunkin paikkakunnan
vesipisteessä.
Uskontoihin ei matkoilla voi olla törmäämättä.
Buddhalaisuuden monissa muodoissa ja hindulaisuudessa niiden täydellinen
väkivallasta pidättäytyminen oli tehnyt Saarijärven tyttäreen myönteisen
vaikutuksen. Verrattuna (joihinkin suuriin) Lähi-idässä syntyneisiin
uskontoihin on niiden elämän
kunnioituksessa oli selkeitä yhtymäkohtia Marketan omaan ekologiseen
kasvissyöjän elämänkatsomukseen. Myös idän ihmisen tapa saada mielenrauhaa ja
tyyneyttä meditaatiosta, tuhansien luostareiden ilmapiiristä ja pyhien miesten
läsnäolosta kosketti yksinäistä matkailijaa.
Huijari kerää rahaa suomalaiskirjailijan nimissä
Kirjailija Marketta Hornin nimissä on lähetetty huijausviesti, jolla
yritetään huijata suuri summa rahaa.
20.3.2012 16:47 (Päivitetty 20.3.2012 17:26)
Huijaussähköpostit ovat suurimmalle osalle netin käyttäjistä tuttuja, mutta
niiden kohteeksi joutuminen järkyttää silti.
Sähköpostikaappauksen uhriksi joutuneen saarijärveläisen kirjailijan,
valtiotieteen tohtorin Marketta Hornin nimissä on viime
aikoina lähetetty huijausviestiä, jossa vastaanottajalta yritetään huijata
suuri summa rahaa. Viestissä Hornin kerrotaan olevan matkoilla Espanjassa ja
hänen tulleen ryöstetyksi Madridissa. Viestissä vastaanottajan annetaan
ymmärtää, että Horn on asioinut suurlähetystössä ja tarvitsee lentolippuja ja
hotellikustannuksia varten lainaksi 1 300 euroa.
– En todellakaan ole missään Espanjassa vaan täällä Saarijärven Kalmarissa,
puhelimitse tavoitettu Horn huudahti tiistaina.
Lainaamiseen suostuvia kehotetaan vastaamaan viestiin, jotta heitä voidaan
ohjeistaa tarkemmin rahan lähettämistä varten.
– Tämä on aivan kauheaa, tietääkseni viestin on vastaanottanut ainakin
parisataa henkilöä, Horn harmitteli.
Huijausviestin saivat muun muassa Hornin lapset, jotka tunnistivat sen heti
vääräksi. Lapset halusivat päästä tekijän jäljille vastaamalla viestiin. Kävi
ilmi, että vastaanottajaksi oli määritelty Hornin sähköpostiosoitetta
muistuttava toinen osoite.
– Kukaan ei ole tietääkseni lähettänyt rahaa, vaan kaikki ovat tunnistaneet
viestin huijaukseksi, Horn sanoi.
– Ainoa hyvä asia tässä on se, että olen kuullut monista vanhoista tutuista
ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, mutta harmillistahan tämä koko juttu on, hän
lisää.
Aito allekirjoitus
Huonolla englannin kielellä kirjoitettu viesti oli viimeistelty Hornin
suomenkielisellä allekirjoituksella, johon on liitetty muun muassa Hornin
normaalistikin allekirjoituksessaan käyttämä tähtikuvio. Allekirjoitukseen on
liitetty myös Hornin puhelinnumero, jonka viimeinen numero oli muutettu.
Numeroon soitattaessa puhelimeen vastasi tapauksesta tietämätön nainen
Ahvenanmaalta.
– Kävin katsomassa sähköpostini heti, kun lapseni ja muutamat tutut olivat
huijausviestin tiimoilta yhteydessä. Lähetetyt-kansioon oli tallentunut usean
kymmenen henkilön vastaanottajaryhmiä, joille huijausviesti oli lähetetty.
Lisäksi 48 tunnin aikana tulleet saapuneet viestit oli poistettu, Horn sanoi.
Rikosilmoitus poliisille
Tietoturva-asiantuntija Ari-Matti Husa Viestintäviraston
tietoturvayksiköstä CERT-FI:stä arvelee, että Hornin sähköpostin käyttäjätunnus
ja salasana ovat joutuneet vääriin käsiin.
Netissä on useita verkkopalveluita, joiden avulla sähköpostia voi lähettää
jonkun muun nimissä. Tällä kertaa viestiä ei ole lähetetty vastaanlaisen
palvelun kautta. Husan mukaan lähetyt viestit eivät olisi tallentuneet Hornin
sähköpostin lähetyt-kansioon, jos viestejä ei olisi lähetetty Hornin käyttämän
palvelun kautta.
– Viime vuoden loppupuolella oli useita tietoturvavuotoja, joiden yhteydessä
kyseisen henkilön (Hornin) sähköposti ja salasana ovat saattaneet joutua
vääriin käsiin, Husa sanoi.
Hän neuvoo Hornia ja kaikkia muita sähköpostikaappauksen uhriksi joutuneita
vaihtamaan pikaisesti salasanansa niin sähköpostitileihinsä kuin muihinkin
tärkeisiin nettipalveluihin.
– Ihmisillä on usein tapana käyttää samaa salasanaa monessa eri paikassa.
Siksi huijarit voivat kokeilla niitä muuallekin kuin sähköpostitileihin, Husa
perustelee.
Husa neuvoo Hornia tekemään sähköpostivarkaudesta rikosilmoituksen poliisille.
Helsingin Sanomat 2.2.2019, Kulttuuri, Lauantaiessee. Suvi Ahola
Monelle kirjailijalle matkustaminen on välttämätön luovuuden herättäjä, oli hän sitten varovainen tai seikkailija.
Naiskirjailijat ovat viime vuosina kuvanneet ahkerasti matkoja maan ääriin ja omiin ajatuksiinsa. Merete Mazzarellan uusi teos kertoo turvallisesta matkustamisesta, mutta Marketta Horn on reppureissannut jo puoli vuosisataa
MIKSI IHMINEN haluaa matkustaa? Lähteä kotoaan, kulkea kauas ja
oleilla vieraissa, usein ahtaammissa, hankalammissa ja jopa
vaarallisissa oloissa? Onko se pakoa arjesta vai kokemusten janoa?
Etenkin naiskirjailijat ovat viime vuosina kuvanneet ahkerasti
matkakokemuksiaan, joissa löydetään paitsi uusia paikkoja myös oma
itse uudella tavalla määriteltynä.
Kirjassaan Naisia joita ajattelen öisin (2018) Mia Kankimäki singahteli
mantereelta toiselle kiihkon vallassa ja esitteli monta samanlaista
rauhatonta sielua historiastakin. Rosa Liksomille matkat Siperiaan ovat
kuin lähijunalla ajelisi, ja Kyllikki Villa kiersi maailmaa
rahtilaivoilla. Nyt samalla asialla on Merete Mazzarella (s. 1945),
mutta ihan omalla tavallaan: vasta ilmestyneen teoksen nimikin on
Varovainen matkailija. ”Ideana oli nimenomaan kirjoittaa vastoin
yleisempää, seikkailua ja reippautta korostavaa matkakuvausten
traditiota”, hän sanoo.
SIKSI NYT ei todellakaan seikkailla. Diplomaattiperheen matkat
Helsingistä isän asemapaikkoihin, kuten Sveitsiin ja Kiinaan, olivat
katastrofeja, joista hän muistaa lähinnä hinkuyskän, tuhkarokon ja
matkapahoinvoinnin. Vuodet englantilaisessa sisäoppilaitoksessakin
olivat yhtä pitkää koti-ikävää: huonoa ruokaa, kylmiä makuusaleja ja
muukalaisuutta. Samoin hän kirjoittaa paljon isästään, joka ei, niin
diplomaatti kuin olikin, suinkaan rohkaissut tytärtä maailman
valloittamiseen. Ei pidä luottaa kehenkään tai mihinkään, oli isän
motto. Mahdatko selvitä, hän epäili. Ei saa seikkailla vaan varoa ja
pelätä. Ja niin tytär on pelännytkin: eksymistä, liukkautta, korkeita
paikkoja, sitä ettei löydä vessaa ajoissa, hän luettelee kirjassa.
KOKEMUKSEN siitä, että matkustaminen kaivaa ihmisestä jotain uutta
esiin, on jakanut moni muu, maailmankirjailijoista tavallisiin
turisteihin. Menneiden aikojen naisille – joista esimerkiksi Mia
Kankimäki kirjoittaa – kyse on ollut miehiäkin konkreettisemmasta
elämänpiirin laajentumisesta. Heistä tunnemme varmasti vain ne
poikkeuksellisimmat, joiden seikkailut olivat niin hurjia, että tieto
levisi ja jäi historiaan. Suomestakin on aina lähtenyt maailmalle
paitsi uteliaita miehiä myös rohkeita naisia: pyhiinvaelluksille,
siirtolaisiksi, lähetyssaarnaajiksi, esimerkiksi. Uuden ajan
seikkailijana voi pitää tutkija Marketta Hornia (s. 1949), joka 2004
lähti kiertämään maailmaa junalla, bussilla ja laivoilla.
Marketta Horn lähtee matkoilleen Saarijärveltä metsämökistä. (KUVA: JUHA METSO)
Espoossa vihreänä kaupunginvaltuutettuna toiminut ja Ähtärissä
ekoyhteisöä vetänyt Horn halusi tutustua Euroopan ja Aasian erilaisiin
henkisiin keskuksiin. Matka ulottui lopulta Australiaan, kesti yli
vuoden ja synnytti teoksen Neljän dollarin päivä (2008).
Lähetän Hornille sähköpostia, jossa kyselen matkoista. Hän kertoo
reppureissanneensa jo yli puoli vuosisataa. ”Olen asunutkin Suomen
ulkopuolella kaksikymmentä vuotta. Euroopassa olen liftannut ja
interreilannut ilman hotellia, mutta tämä reissu oli erilainen.
Iäkkäänä naisena on turvallista matkustaa Aasiassa, eikä Australiassa
kukaan tuntunut huomaavan, että olin vanha.”
”Yöpyessäni aseman laiturilla tai hiekkarannalla jäi tunne, että
paikalliset ja muut matkaajat haluavat suojella, kun taas nuorempana
oli jo mekkokin revitty. Syytän ihan omaa typeryyttäni, jos olen
langennut ruskeisiin silmiin tai ylenpalttiseen kestitsemiseen ja
tullut heitetyksi hotellihuoneesta tai jonkun kyydistä. 1960-luvulla
skandinaavinen nainen oli kova sana Amerikan mantereella ja on vieläkin
Aasiassa.”
HORNIN MIELESTÄ liikkuminen on ihmisen lajiominaisuus. Silti hän ei
pidä itseään varsinaisesti matkustajana: ekoaktivistia
”lentokenttämeininki” pöyristyttää, ja matka tarvitsee aivan muita
syitä kuin rentoutumisen tai nautinnon etsimisen. Pitkällä
Aasian-matkallakin oli tarkat tutustumiskohteet, ja lisäksi Horn halusi
yksinkertaisesti ymmärtää elämää eri puolilla maailmaa, elää
paikallisten tavoin. Tähän pyrkivät tavallaan myös 1900-luvun alussa
Euroopan suurkaupunkeja kolunneet Olavi Paavolainen ja Mika Waltari,
samoin vähemmälle huomiolle jääneet Elsa Enäjärvi-Haavio, Tyyni Tuulio
ja Kersti Bergroth. Kaikkia, miehiä ja naisia, yhdisti se, että
matkoista piti kirjoittaa.
MUTTA MITEN se onnistuu maailmassa, jossa matkustamiseen suhtaudutaan
koko ajan ristiriitaisemmin? Monet suositut kulttuurikohteet ja
ekologisesti haavoittuvat alueet haluavat jo kieltää turistilaumat, ja
sekä lentäminen että laivaristeilyt tuhoavat ilmastoa... Myös Marketta
Horn matkustaa yhä: eurooppalaisissa ekokylissä, ekofilosofien
kongressissa Arkangelissa, lastensa luona Saksassa. Se onnistuu –
edelleenkin – matkustamalla hitaasti, mieluiten liftaamalla tai
kimppakyydeillä. Ja asumalla Saarijärvellä metsämökissä mahdollisimman
omavaraisesti, ilman mukavuuksia ja päästöjä. ”Matkustan etsimässä ja
kokemassa”, hän sanoo. ”Mutta tietysti lentokoneeseen nouseminen tuhoaa
kaiken sen, mitä reissaamisen pitäisi olla.”