Rukiinjyvät murskautuvat puisessa myllyssä Marketta Hornin pyörittäessä kampea. Hän on saanut jyviä luomuviljelijältä vaihtokauppana kirjaansa vastaan. Neljän dollarin päivä on teos, jonka Horn kirjoitti Aasiaan suuntautuneesta matkastaan.
Reissun jälkeen Marketta Horn on asunut Hollolassa Eskolan tilan vuokralaisena.
- Tulin tänne sen jälkeen, kun olin kiertänyt puolitoista vuotta Aasiassa. Olin Katmandussa buddhalaisella kurssilla, jossa oli kaksisataa länsimaalaista opiskelijaa. Minun lisäkseni siellä oli vain yksi suomalainen, nykyinen vuokraemäntäni, Horn kertoo.
Marketta Horn on 90-luvulla toimintansa aloittaneen Suomen ensimmäisen ekoyhteisön, Suomineidon, perustajia.
-Lähdin Aasiaan sapattivapaalle, koska olin henkisesti ihan lopussa. Olin vetänyt seitsemän vuotta Ähtärissä Suomineitoa, jossa oli enimmillään kuusitoista henkeä. Me kaikki vanhat lähdimme sieltä pois ja nykyisessä yhteisössä on nuorempaa porukkaa.
Kun Ähtärin Suomineito-yhteisö nousi julkisuuteen, sinne alkoi virrata uteliaiden turistien ohella ihmisiä, jotka tarvitsivat katon päänsä päälle.
-Meille tuli etsintäkuulutettuja, psyykesairaita ja henkilöitä, joiden elämä oli sekaisin. Jouduin olemaan heille henkinen tuki ja sielunhoitaja. Se kävi liian rankaksi.
Marketta Hornin mielestä ekoyhteisöt ovat Suomessa vieläkin vähän "leikin asteella" saksalaisiin ja englantilaisiin verrattuna.
-Suomalaiseen yhteiskuntaan pitäisi luoda malli, että toisella laillakin voi elää, hän mainitsee.
Marketta Hornin entinen elämä oli tyystin toisenlaista. Hän on lähtöisin keskisuomalaisesta porvarisperheestä. Isä oli eläinlääkäri ja äiti rehtori.
Kolmen veljen seurassa tytöstä kasvoi vahvaluonteinen. Hän lähti opiskelemaan ulkomaille: Yhdysvaltoihin, Ruotsiin, Neuvostoliittoon ja Länsi-Saksaan 70-luvun alussa.
-Tutustuin Berliinissä opiskelijaan, jonka kanssa sittemmin avioiduin. Opiskelimme molemmat politologiaa Freie Universitätissa, Marketta kertoo.
20 vuotta kestänyt avioliitto diplomaattiperheen pankkiiripojan kanssa oli yltäkylläistä. Perhe asui Luxemburgissa. Marketta jäi kotiin edustusrouvaksi ja äidiksi. Lapsia syntyi kolme lyhyessä ajassa.
-Se elämä tuli tiensä päähän. Rupesin ajattelemaan, mitä höytyä siitä kaikesta luksuksesta on ympärillä, jos tuntee itsensä onnettomaksi.
Ympäristön saastuttaminen rupesi tuntumaan Marketta Hornista koko ajan pahemmalta. Samoihin aikoihin Suomen vihreä liike eteni.
-Kun muutettiin Luxemburgista takaisin Suomeen, toimin Suomen Akatemian tutkijana ja tein väitöskirjaa. Minut valittiin Espoon valtuustoon vihreiden edustajana. Lähdin kesken kolmannen kauden pois ja muutin Ähtäriin.
Marketta kertoo tehneensä miehensä kanssa sopimuksen, että kun nuorin lapsi pääsee ylioppilaaksi, talo myydään ja rahat puolitetaan. Ja niin tapahtui.
Horn on venäjäntutkija. Hänen väitöskirjansa (1992) aiheena oli Semanttinen käsiteanalyysi neuvostomarxilaisista käsitteistä.
-Olen opiskellut monessa maassa, ja suomalaisena sain aina selittää, millaiset suhteet meillä oli Neuvostoliittoon malliesimerkkinä rauhanomaisesta rinnakkainolosta. Saksassa rauhanomainen rinnakkaisolo tarkoitti kommunistista vallankumousta, amerikkalaiset ymmärsivät sen rauhana ja ranskalaiset taas eri lailla. Venäläisillehän se oli vain kommunismin ja kaupan edistämistä.

Tällä hetkellä Marketta Horn kertoo olevansa poikkeuksellisessa elämäntilanteessa, onhan hän tavallaan koditon. Tavoitteena kuitenkin on muuttaa yhteen samanmielisten seniorien kanssa.
Luomumummola yhdistäisi yksinäisiä vanhempia naisia ja avaisi lapsenlapsille vielä mahdollisuuden kokea kestoelämää, permakulttuuria. Lapset toisivat iloa myös niille, joilla ei omaa jälkikasvua olisikaan.
-Kun menen lasteni koteihin, joudun tietenkin olemaan heidän sääntöjensä mukaan. Pitäisi olla paikka, jonne he voisivat tuoda lapsiaan minun hoiviini. Toki lapsenlapset ovat täälläkin kylässä käyneet, mutta ei se ole sama asia, Marketta toteaa.
Luomumummolaksi Horn toivoisi löytävänsä sopivan vanhan talon, maatilan, jossa on pihapiiri navettoineen ja aittoineen. Paikaksi voisi soveltua myös kotiseutumuseo. Monet kunnathan ovat pulassa niiden ylläpitämisessä.
-Kun me tulemme vanhoiksi, meitä ei kukaan enää hoida. Jos yksi on sokea ja toinen kuuro, niin yhdessä kävellen matka onnistuu. Eikä kenenkään tarvitse jäädä yksinäiseksi.
Ähtärin omavaraisella ekoyhteisöllä oli parhaimmillaan sata kotieläintä ja puutarha, jossa kasvatettiin marjat, vihannekset ja juurekset.
-Emme viljelleet ihan kaikkea itse, vaan siellä oli luomuviljelijöitä, joiden pelloilla tehtiin töitä maksutta. Viljelijät puolestaan antoivat meille omia tuotteitaan, Marketta selvittää.
Luomuyhteisössä jokainen jäsen tuo oman kortensa kekoon.
-Minä esimerkiksi en ole kovin puutarhaihminen, mutta yhdessä eri taitoja omaavien ihmisten kanssa yhteisö voi toimia. Yksi siivoaa mielellään, toinen on hyvä ruoanlaittaja ja niin edelleen.
Luomumummolaan tullessaan lapset voisivat tutustua eläimiin, näkisivät, miten porkkanat nousevat maasta ja maistaisivat, miten maukkaita ne ovat. He voisivat noukkia tuoreita munia kanalasta, jauhaa jyviä myllyllä ja kehrätä villoista lankaa.

Marketta Horn on kasvissyöjä, mutta hänellä ei ole periaatteessa mitään luomulihaa vastaan.
-Nautin, kun yhtään ylimääräistä ajatusta ei tarvitse uhrata ruokaan.
Näin sanoo ihminen, joka on riittävän kauan istunut kulinaristien edustusillallisilla, jotka pankki kustansi.
-Syön nykyään hyvin terveellisesti. Äskettäin sain tutulta luomutuottajalta kaksi säkkiä jyviä yhdestä kirjastani. Vaihtokauppa toimii tänäkin päivänä.
Ähtärissä Marketta söi muiden tavoin oman tilan luomulihaa.
-Ei se siellä tuntunut pahalta, vaan täysin luonnolliselta. Teimme rosvopaisteja sun muita liharuokia, jopa makkaroita valmistimme itse. Joskus kun lihaa saatiin enemmänkin, sitä myös purkitettiin, hän muistelee.

Luomumummo kauhistelee nykyistä elämänmenoa.
- Eihän tässä enää ole mitään järkeä. Onko ihmisille lajityypillisesti ominaista katsoa keskimäärin neljä tuntia televisiota vuorokaudessa? Ja syödä muoviin pakattua ruokaa.
Marketta Horn ei hyväksy yksityisautoilua. Hän välttää julkisiakin kulkuvälineitä.
- Ajan pyörällä, talvellakin, yhdeksän kilometrin matkan Lahteen asioille. Jos menen pitemmälle, liftaan. Kyydin saan ihan helposti. Äskettäinkin tulin peukalokyydillä Jyväskylästä, jossa olin hoitamassa rokkoon sairastunutta lapsenlasta. Satuin oikein mukavan toimitusjohtajan kyytiin.
- Kun kulkee avoimin mielin, huomaa, miten ystävällisiä ja auttavaisia ihmisiä on olemassa. Siitä tulee luottamus koko maailmaan, hän toteaa.