Liityimme maatiaiskanan säilytysohjelmaan

• pyrkiä lisäämään kanoja vuosittain
• säilyttämään eläinkannan puhtaana
• hoitamaan eläimiä hyvin ja luonnollisissa olosuhteissa,
• pyrimme lisäämään tietoa ja kiinnostusta alkuperäisrotujen säilyttämistä kohtaan

 

Kaikista Suomen alkuperäisroduista (sikaa lukuunottamatta) kana on eniten häviävä rotu. Maatiaiskanoja on hengissä noin 600 kpl. Puhtaan kanakannan tuntomerkit ovat selviä. Asia voidaan varmistaa myös dna-tutkimuksella.

Maatiaiskana on uhanalainen, koska se suostuu elämään vain vapaana. Jalostettu kana ei ymmärrä, mitä se tekisi ulkona. Maatiainen alkaa heti kaapia.

Jokioisten Maatalouden tutkimuskeskuksen projektivastaava Tarja Niemelä on rekisteröinyt Suomessa maatiaiskanoja säilyttävät tilat ja vieraillut useimmissa ottamassa valokuvia, antmassa neuvoja ja keräämässä kokemuksia.

Muistan miten Tarja tuli meille kesällä 1998. Häpesin vaatimatonta kanalaamme ja haisevia kakkaroita. En myöskään ruokkinut kanoja kirjojen suositusten mukaan. Monina aamuina ne saivat vain jyviä. Kuitenkin kanamme olivat hyvävointisia! Tarjan lohdutti, että jokaisessa kanalassa on haisevia kakkaroita, pölyä jne.

Sitten luin sota-ajan maatiaiskanoista. Eivät maatiaiset ole mitään lemmikkejä, joita tarvitsee avittaa keinovalolla ja keinolämmöllä, ruokkia munitusrehulla tai ihmisruoaksi kelpaavalla puurolla. Ennen vanhaan lehmät jouduttiin keväisin joskus kantamaan navetasta ulos, kun ruokinta oli ollut niukkaa. Kanatkaan eivät munineet.

Jouluna meillä vieraili Ranskassa asunut ekoyhteisön asukki, joka kertoi, että kevättalvella asukkaatkin yhteisössä, jossa ei käytetä edes sähköä, eivät jaksaneet kantaa edes 25 kilon jyväsäkkiä, kun kasvissyöjinä eivät olleet saaneet riittävästi ravinteita talvella.

Luontokin pitää paussia. Miksi eläinten ja ihmisten pitäisi saada kulkea ympäri vuoden t-paidassa, 60 kynttilän (watin)valaistuksessa, puurtaa aamusta iltaan. Talvi on niin kasveille, eläimille kuin ihmisille hiljentymisen aikaa.

Nykyihmisenä en osaa hoitaa eläintä vaiston varaisesti sen paremmin kuin lastakaan. Mitähän kokemuksia muilla on maatiaiskanan hoidosta? Miten ne pitävät tuotannon nostamisesta teknologian avulla.

MTT: n alkuperäisrotujen kasvattajien osoitetiedoissa on noin sata osoitetta. Eniten säilyviä sukuja lähti Ojanteen kanalan maatiaiskanarekisteristä. 18 tilaa halusi ketjuun pioneeritiloiksi. Suomessa on vain neljä tilaa, jotka saivat Kantatila-maininnan.

Maatiaistipuja on myynnissä vain 200 vuodessa. Poikastuottajatiloja on vähän. Tutkimuskeskus suosittaa, että kullakin tilalla lisättäisiin vain yhtä kantaa. Tällöin lisättäisiin sitä kantaa, joka on uhanalaisin.

1. Muutimme keväällä 1997 Ähtärin entiseen vanhainkotiin Kaijanniemeen. Saimme Valkeakoskelta eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtajalta kukon ja kuusi kanaa, Lepolan tilan Jussilan kannasta. Yhteisöömme muuttanut pieni Australian terrieri naksautti niskan poikki kahdelta kanalta.

2. Hollolasta saimme keväällä 1998 kaksi maatiaiskanaa lisää. Toiinen niistä oli Tiina Töpöhäntä eikä sitä koskaan hyväksytty parveen. Se kulki omia teitään. Syksyllä 1999 Tiina alkoi pysyä sisätiloissa, nuokkui orrella, ei syönyt ja eräänä aamuna se löytyi hengettömänä munituskopista. Emme ieläkään tiedä mitä oli tapahtunut. Ruumiinavausta ei suoritettu.

3. Koska kukaan ei alkanut hautoa ja tarvitsimme kovasti lisää kanoja, haimme Savonlinnasta Reinhard Korneliukselta maatiaiskanan, joka oli hänen aktiivisin hautojansa, Frau Kornelia. Se alkoikin hautoa. Teimme sen virheen, että emme eristäneet sitä muista kanoista. Munia kertyi sen alle eikä päivämäärien merkintä auttanut eli muutkin kanavat kävivät munimassa hautumiseen ryhtyneen kanan pesään. Loppujen lopuksi kolme munaa kuoriutui. Yksi tipu oli kuollut hautomakopin päälle.

Yksi tepasteli ahkerasti ulkona päiväkausia. Pienen ajanjakson sisällä, ollessamme lypsyllä, se kuitenkin katosi. Emme tiedä, tuliko naapurin susikoira vai joku lintu. Kanaa ei näkynyt ei kuolleena ei elävänä. Mutta yksi jäi henkiin: Neiti Kornelia (onkohan varmasti kana?) on ollut koko kesän ihastuksemme. Äiti on näyttänyt, miten käyttäydytään kanamaisesti eli molemmat pysyvät nokkimisjärjestyksen mukaisesti syrjässä ruokaa jaettaessa, ottavat oman palasensa nopeasti ja juoksevat sen kanssa kauaksi.

Olemme kyselleet hautomisniksejä. .Keinohaudontaa emme hyväksy. Kana pitäisi kuulemma juottaa humalaan, jolloin se jäisi hautomaan. Eläimen humalatilasta meillä on sikäli huono kokemus, että annoimme viinin valmistuksesta jääneen mäskin pukeille. Seuraavana päivänä pienin Niko makasi jalat suorana syöttöpaikan vieressä, rapaisena. Kun nostimme sen pystyyn, se otti muutaman askeleen ja hoippui taas. Silmät harhailivat missä tahansa. Veimme sen navettaan syömään kuivaa heinää ja pois muiden potkittavista. Parin päivän kuluttua Niko oli taas entisensä. Epäilemme, että muut pukit olivat käyttäneet sitä hyväkseen. Kävisikö humaltuneelle kanalle yhtä kehnosti?

Saimme naapureilta tunnetusti ahkerasti hautovia kalkkunoita kesäksi. Pistimme alle maatiaiskanojen munia. Kun yli kolme viikkoa oli kulunut ja kolme kanaa aina vain hautoi, kävimme nostamassa ne ylös. Alla ei ollut mitään. Olivatko ne itse syöneet munansa vai oliko joku eläin yönaikaan käynyt kalkkunoita hätistelemässä?

Koska Kornelia on ruskea, ja entiset kanamme mustia, sitä hyljeksitään. Tänään ihmettelin, kun olin unohtanut sulkea kanalan oven ja kukko oli neiti Kornelian (myös ruskea) kanssa löytänyt ylimääräisen orren vuohien puolelta. Muut kanat olivat illan tullen menneet omille orsilleen.

Onnitteilin neiti Korneliaa hyvästä saavutuksesta kukon rinnalla. En tunne kanojen elämää niin tarkkaan, että tietäisin, saako niitä herättää. Miten kana nukkuu? Orrella olleessaan ne tuntuvat tähyilevän vaikka menisi navettaan iltamyöhälläkin. Nostin pariskunnan kanalaan. Neiti Korneliakin antoi ottaa itsensä syliin.

Jos ryynit annetaan yhteen vatiin, kanoja on 8 ja yksi kukko, ei varnasti jyviä pääse nokkimaan kuin kaksi kanaa. Aina joku on nokkimassa toisen niskaa, jos tulee lähelle vatia. Joskus syrjityt kanat yrittävät naukkasta palasen, mutta yleensä pysyvät sivustalla katselemassa muiden syöntiä.

Kesäisin kanoilla on vapaa pääsy ulos. Ne ovat ahkerina vihannesmaalla jo klo kuusi aamulla ja kukko alkaa kiekumisen klo 4-5 välillä. Kukko Kullervoinen on kaikkien lemmikki. Se tulee mielellään syliin ja kiekuu koko aamun. Nyt kaamosaikanakin sen kiekuminen kuuluu pihamaalle asti. Ulos lumeen emme ole saaneet kanoja jaloittelemaan edes vuohien ja lampaiden perässä. Navetan puolellekin ne tulevat vain siksi aikaa, kun saavumme jyvä- ja puurovatien kanssa kanalaan päin.

Kun puutalossa asui Hans, joka antoi niille ruokaa, marssivat kanat hänen luokseen joka aamu. Nyt ne kiertelevät navettaa ja perunapeltoa, mutta menevät aina itse hämärän tullen kanalaan nukkumaan.

Maatiaiskanamme ovat maailman ihanimpia. Kesäisin ne tulevat puoleen väliin peltoa vastaan, kun saavumme ämpäreiden kanssa. Jos ämpärin laskee maahan, oli Tiina ainut, joka nokki ennen kuin kukko oli paikalla alkanut mahtavan kiekumisen merkiksi kanoille. Kanat seurasivat rivissä polkua pitkin, kunnes jaoimme ruoan navetan rappusilla. Perunan äestyksen ja kyntämisen aikaan ne joskus nokkivat innokkaammin matoja kuin juoksivat pylly pyörien keittiöämpäreiden perään. Kanan juoksu on melko avuttoman näköistä, kun sillä ei ole käsiä. Kana muistuttaa juoksiessaan aallokossa ponnistelevaa laivaa.

Kanat ovat kiukkuisia, jos aamulla ei tule puuroa. Annamme vain kauraryynejä, kauranjyviä ja vettä, jos ei keittiöstä jää ruokia. Ne seisovat kuin torvisoittokunta seuraten navetan muita tapahtumia.

Kun nyt on viileämpää, ovat kanat pöyheitä kuin kalkkunat. Koetamme mitä tapahtuu, kun kanat eivät saa lisävaloa eivätkä lisälämpöä. Emme myöskään valmista erityisruokavalioita.

Kutsumme kaikki maatiaskanaohjelman ja kanasta kiinnostuneet ihmiset tilallemme Vuohi- ja kanapäiville 26. -28.5.