Otteita kirjasta:

Douglas R.Weiner: A Little Corner of Freedom: Russian Nature Protection from Stalin to Gorbachev

University of California Press, 2002 - 570 sivua

 Päivitetty 28.3.2016

Venäjän ympäristönsuojeluliike on ollut sekä sissisotaa hallitusta vastaan että trapetsikävelyä. Erikoista on, että luonnonsuojelu määriteltiin Neuvostoliitossa jo varhain tieteelliseksi, ei poliittiseksi ongelmaksi. Tieteellisesti perusteltujen puheenvuorojen lisäksi pidettiin jo 1920-luvulla luonnonsuojelullisista aiheista myös esteettisiä ja eettisiä näkökulmia sivuavia puheenvuoroja. Myöhemmin ne tuomittiin ei-materialististisiksi ja tunteellisiksi kannanotoiksi ja ainoastaan tieteellisesti perustellut ja luonnonsuojelualueita koskevat puheenvuorot päästettiin julkisuuteen. Vielä 1980-luvulla luonnonsuojelu oli naamioitu tieteen kaapuun.

Venäjän luonnonsuojeluyhdistyksen vuosikokouksessa vuonna 1947 kysyiSusanna Fridman, yhdistyksen pitkäaikainen sihteeri ja omien sanojensa mukaan viimeinen riippumaton luonnonsuojelija koko Venäjällä: ”Voiko luonnonsuojelu tai oikeammin villi luonto säilyä nykyisessä kiivaalla tahdilla muuttuvan kulttuurin ja sivilisaation aikana? Tieteellisen ajattelun mukaan luontoa ja tiedettä voidaan käsitellä kokonaisuuten. Entä jos tiede on väärässä? Siinä tapauksessa tiede olisi arvoton ja tyhjä. Tiedämme paljon, mutta jos sen perusteella mitä tiedämme, ei voida säilyttää villiä luontoa, ei meidän tieteellämme ole mitään arvoa.” (13)

Stalinilla oli suunnitelma "Luonnon suuresta transformaatiosta”, Hrutshevilla "Neitseellisen maan hyödyntäminen ja Siperian avaaminen Bratsk-Angara -padolla" ja Brezhnevillä "Jokien kääntöprojekti". Nämä projektit oli tarkoitus toteuttaa valtion toimenpiteinä. 

Stalin kehotti vuonna 1932 kaikkia Neuvostoliiton biologeja toimimaan insinöörien tavoin. Shvart oli insinöörimäinen ekologi. Luontoa ei hänen mukaansa saanut arvioida monimuotoisuuden tai harmonian näkökulmasta, vain siitä mitä hyötyä luonnosta on ihmiselle.  Matemaattisen ekologian avulla voitaisiin tehdä ennalta ehkäisevää työtä ja hyödyntää teknisiä mahdollisuuksia. Biosfääriä alettiin muuttaa teknosfääriksi. Tällöin eivät auttaneet viittaukset Marxiinkaan, jonka mukaan ihminen ja luonto ovat osia dialektisesti toisiinsa liittyvästä kokonaisuudesta.

Paikallistasolla, oblasteissa, poliitikot olivat innostuneempia luonnonsuojelualueista kuin pääkaupungissa. Opiskelijoiden luonnonsuojelujärjestö ei olisi voinut toimia ilman paikallishallinnon ja komsomolin tukea. Tiedeakatemian johtaja Nesmeianov osoitti rohkeutta antaessaan pienen huoneen erityiselle luonnonsuojelijoiden ryhmälle. Akatemia toimi ikään kuin  arvonsa menettäneiden ekologiaa tutkivien Nooan arkkina. Myös gosplanin johtajat Saburov ja Zotov yrittivät osaltaan pehmittää Stalinin ja Hrutshevin luonnonsuojelualueita koskevia teollistamisvaatimuksia. 

Venäjällä on aina vainottu poliittisia, uskonnollisia, etnisiä, kansallisia ja jopa kulttuurisia toisinajattelijoita. Luonnonsuojelualueiden puolustajat säilyivät vainojen ulkopuolella.

Luonnonsuojelijat olivat taustoiltaan hyvin erilaisia, mutta  1980-luvun lopulla järjestivät luonnonsuojeluaktivistit, insinööri- ja tekniikanalan opiskelijat sekä kansallis-isänmaalliset ryhmät yhdessä joukkomielenosoituksia. Kaikki halusivat suojella luontoa, vaikka he perustelivat pyrkimyksiään erilaisista kulttuurisista, ammatillisista ja ideologisista perinteistä.  “Harmaantunutta” opiskelijaliikettä edusti Ystävyys-yhdistys ja “yleistä tieteellistä mielipidettä” edusti ennen vallankumousta muodostunut professorikunta ja intellektuellien ryhmä.

Neuvostoliitolle tiede edusti “maanpäällistä uskontoa”. Koska tiedettä ei saanut painostaa poliittisesti, uskonnollisesti eikä kaupallisesti, luonnontieteilijät eivät antaneet luokitella itseään  poliittiseksi järjestöksi. Ne olivat tieteellisiä järjestöjä. Sadat tutkijat olivat valmiita todistamaan, miten neuvostotiede pystyy muuttamaan planeetan. Lysenko oli kuuluisa biologi, josta sanottiin, että vain Stalin on häntä korkeammalla.  Hänen muotokuvansa oli ripustettu kaikkiin tieteellisiin laitoksiin, taidekauppiaat myivät hänen kuviaan ja hänelle pystytettiin patsaita. 

Biologit Lysenko ja Michurinist vastasivat propagandatasolla niiden poliittista ja sosiaalista voittoa, jotka edustivat Stalinin unelmaa luonnon transformaatiosta. Artikkelissa “Elävän luonnon uudelleenmuotoilu” tulivat selkeästi esille kampanjan periaatteet: “Vaikka porvarilliset tutkijat väittävät, että luonto ei kestä ihmisen toimintaa ja kostaa luonnonkatastrofeilla, jos sen rytmiin puututaan, ovat kuitenkin Neuvostoliiton taitavat biologit, Michurinistit, voineet todistaa transformaation tavattomat mahdollisuudet.” Darwinin teoria parhaiten sopeutuvan yksilön eloonjäämisestä vahvisti venäläisten uskoa siitä, että jos ihminen kesyttää ja ottaa käyttöönsä luonnon antimia, hän toimii luonnon ehtojen mukaisesti.

Aleksandr Msalinovski toimi ylimpänä metsänvartijana Neuvostoliiton hallituksessa. Vuonna 1945 hänet nimitettiin Metsänsuojelualueista vastaavaksi johtajaksi. Vanhat luonnonsuojeluaktivistit lähettivät Malinovskille luettelon tärkeistä suojeluasioista. He esittivät myös samaa palkkausta biologeille kuin mitä muut akateemiset työntekijät saivat, ennen kaikkea matkakorvauksia. Malinovski halusi muuttaa luonnonsuojelualueita koskevaa lakia niin, että kolmas osa luonnonsuojelualueista olisi koskematonta, kolmasosaa käytettöisiin toisiin tarkoituksiin ja kolmasosaa kokeiluun luonnon muuttamiseksi. Hänen aikanaan luonnonsuojelualueet vähenivätkin 40 prosenttia. Stalin antoi esimerkiksi 16.3.1950 määräyksen, että koska tuotanto ei ole vastannut sille asetettuja tavoitteita, puun käyttöä paperin valmistukseen ja rakentamiseen on lisättävä, 

Neuvostoliiton talous oli tuotantokeskeistä - ei niinkään kulutuskeskeistä. Poikkeuksen muodosti luonnonvarojen käyttö.

Aluksi, 1930-luvulla, Venäjän luonnonsuojelujärjestöillä oli lähimmät suhteet Puolaan. Neuvostoliiton ja Itävallan Ystävyysseuran edustajat kehottivat Neuvostoliittoa ottamaan huomioon luonnonsuojelun, koska se “saa laajasti suosiota ei-partisaanien joukoissa eli opettajien ja luonnonsuojelijoiden joukoissa”. Heidän mukaansa Englanti ja Yhdysvallat ovat levittäneet propagandaa omasta luonnonsuojelustaan nuorison keskuuteen ja Neuvostoliiton tulisi tehdä sama.

 

Venäjän luonnonsuojeluyhdistys VOOP

Vuonna 1929 pidettiin ensimmäinen VOOP kongressi ja vuonna 1930 ensimmäinen koko Neuvostoliiton luonnonsuojelukongressi. 

Venäjän kaikkein vanhin tieteellinen järjestö on Moskovan luonnontutkijoiden järjestö, MOIP, jolla ei ole ollut johdossa yhtään kommunistia koko aikana. He toivat mm. villikasveja eri puolelta maata kaupunkien koristeiksi.

Tiedemiehet yrittivät pitää luonnonsuojelun kylmän sodan ulkopuolelle väittämällä, että tieteellä on kansainvälinen merkitys arkipäivän elämän muuttamisessa. Eräästä venäläisestä tiedemiehestä olisi tehty kansainvälisen luonnonsuojeluorganisaation varapuheenjohtaja, mutta vuonna 1948 puolue kielsi liittymisen järjestöön.

Kun vuonna 1947 Neuvostoliiton kaupunkirakentamisen ministeriö perusti vihreää kaupunkirakentamista edustavan seuran,  pyrki VOOP kehittämään yhteistyötä sen kanssa. 

Järjestön toimintaan kuului esim. vuonna 1951 kampanja Länsi-Siperian ankkojen ja hanhien suurmetsästyksen lopettamiseksi. Sen mielestä metsästys “vaarantaisi alueen pienten kansojen ruoansaannin ja johtaisi etnodemokrafiseen katastrofiin".

1950-luvun alussa VOOPille tuotti vaikeuksia toimia niin, että se välttyisi puolueen syytöksiltä. Jos se olisi hyväksynyt uusia jäseniä, olisivat ne tulleet puolueen riveistä ja perusaate olisi vesittynyt. Jos jäseniä oli vähän, syytettiin järjestöä vieraantuneeksi itse elämästä ja massoista. Siksi se haali koululaisia ja juridisia henkilöitä jäsenikseen.

VOOPissa oli 54000 jäsentä ja lisäksi 72.000 jäsentä sen nuoriso-osastossa, Vihreässä kaupunkirakentamisen seurassa 60.000 jäsentä. Jälkimmäinen kasvoi huimasti joka puolella Neuvostoliittoa kunnes valtion henkilöstöosasto päätti jäädyttää järjestön työntekijät kahteen. Ja seuraavaksi esim. Kuibyshevissä pankki kieltäytyi maksamasta järjestölle jäsenmaksuja vetoamalla siihen, että sillä ei ollut laillista kirjanpitäjää.

A.V. Malinovskin mukaan järjestö oli epäonnistunut tehtävässään (muuttaa luontoa). Sillä oli epärealistisia tavoitteita yhteiskunnassa, kuten laajoihin kansanjoukkoihin vetoavia luonnonsuojelualuevaateita ja aikomus kerätä ihmisiä merkitsemään suojeltavia lajeja. Tämä oli ristiriidassa valtion instituutioiden toiminnan kanssa. Mutta pääasia: nimi VOOP. Malinovski ehdotti, että järjestön nimi muutettaisiin kuulumaan: Venäjän luonnon transformaation ja suojelun järjestö. Tätä nimeä hän oli esittänyt jo vuonna 1930, mutta luopui siitä ja silloin nimeksi tuli Koko Venäjän luonnonsuojelujärjestö (VOOP).

Vuonna 1959 järjestöön kuului lähes miljoona jäsentä. Johdossa oli lähes pelkästään kommunisteja. Hrutshevin ehdotuksesta ryhdyttiin edistämään kansainvälisiä suhteita muihin luonnonsuojelujärjestöihin. Päämääränä luonnon suuri transformaatio jäi pois. Muutamassa vuodessa jäseniä oli 9 miljoonaa. Se oli maailman suurin luonnonsuojelujärjestö ja mikä tärkeintä: Neuvostoliiton suurin kansalaisjärjestö.

Stalinin aikana alettiin toteuttaa outojen ilmanalojen suojelualueiden ohjelmaa ja tehdä muita bioteknisesti tärkeitä toimenpiteitä. Samalla kun Stalin ajoi innokkaasti luonnon transformaatiota, oli taustalla ennen vallankumousta olleen intelligentsian eli tutkijoiden ja älymystön ideoiden tuhoaminen. Luonto oli pystyttävä suunnittelemaan rationaalisesti. Villi- ja petoeläimiä tapettiin surutta myös luonnonsuojelualueilla 1950-luvun alussa ja metsästys kuului Stalinin ohjelmaan. "Miksi pitäisi hankkia turkkeja kun kemianteollisuuden avulla voidaan tuottaa kaikkia värejä, malleja ja laatuja? Elämme nyt synteettisten eikä luonnontuotteiden aikaa", kertoi Tiedeakatemian uusi presidentti Nesmeianov suojelualueiden toimikunnalle. Luonnonsuojelualueiden puolustajat yrittivät osoittaa, että eläimet ovat osa luonnon suuria laboratorioita, ei laboratorioita luonnossa.

Stalinin suunnitelma Luonnon suureksi transformaatioksi ja Hrutshevin erämaiden asutusohjelma vauhdittivat tarkkojen karttojen valmistumista ja siten geologien työsarkaa. Hrutshevilla oli materialistinen käsitys kommunistisesta utopiasta: enemmän. Kommunismi osoittautuisi kapitalismia paremmaksi vaihtoehdoksi tuottamalla enemmän - oli sitten kyse maidosta, vehnästä tai sähköstä.

Vuonna 1984 VOOPissa (Neuvostoliiton ympäristöjärjestö) oli 29 milj. jäsentä pelkästään Venäjällä, Valkovenäjän väestöstä 34 prosenttia kuului siihen. Druzhin opiskelijajärjestö tutki myös yleistä käyttäytymistä, kulttuurimalleja ja rikoksia luonnonsuojelualueilla. Komsomolskaja Pravdassa Druzhin kolme jäsentä arvosteli kärkevästi VOOPia vuonna 1985: "Luontoa ei voi huijata", alaotsikkona: "Onko VOOP todella kiinnostunut ympäristönsuojelusta? Aivan kuin Baikal sijaitsisi jossain Australiassa, asioista se ei ole kiinnostunut."

Vaikka VOOPin piiriin kuuluivat viralliset kansalaisvalvojat, tekivät ne vain kolme valitusta vuoden 1985 aikana.  Vuonna 1996 voitiin vielä todeta, että VOOP ei koskaan käynyt läpi perestroikaa.

 

Hrutshevin tuki luonnolle

Hrutshev siirsi useita yleisen järjestyksen pitoon vaadittavia organisaatioita virkamiehiltä vapaaehtoisjärjestöille. Näin kalastusta, metsästystä ja luonnonsuojelua alkoivat vahtia myös VOOPin jäsenet.

Kun 1960-luvun alussa hyväksyttiin uusia luonnonsuojelulakeja, kärsivät ne samoista puutteista kuin muutkin Neuvostoliiton lait: Vastuullista viranomaista ja toimeksiantajaa ei määrätty. Lakien puutteet olivat suurempia kuin niiden substanssi.

Syyskuussa vuonna 1956 Hrutshev määräsi perustettavaksi “korkean luokan aristokraattisen metsästysalueen”, koska luonnonsuojelijat olivat valittaneet “luonnonsuojelulainsäädännön törkeästä rikkomisesta” Hrutshevin viedessä Titon metsästämään. Kun huhuja alkoi liikkua luonnonsuojelualueille rakennettavista safareista, määräsi Krimin pääministeri Kalchenko, että kuudessa kuukaudessa olisi rakennettava sähkögeneraattoriasema, hotelli, ravintola ja tiet Krimin valtion luonnonsuojelualueelle. Tutkijoilta ei kysytty mielipidettä.

Hrutshevin aikana Neuvostoliiton luonnonsuojelujärjestön valtasivat kommunistiset byrokraatit. Veteraaniluonnonsuojelijat siirtyivät Moskovan yliopiston luonnontutkijoiden ryhmään ja saivat näin aikaan opiskelijaliikkeen. 

Kun yliopiston zoologi ja luonnonsuojelualueiden valvoja Vladimir Geptner oli tavanmukaisella matkallaan Riazan alueella elokuussa 1964 vaimonsa ja poikansa kanssa, näkivät he sattumalta kahden veneen vetävän välissään kalastusverkkoa. He tunnistivat kalastajat kauhukseen Luonnonsuojeluliiton johtajaksi ja Venäjän metsähallituksen johtajaksi, joiden piti juuri valvoa alueita. Venäjän hupilehti Krokotiili painoi Geptnerin ottamat valokuvat otsikolla Katsokaa millaisia kultakaloja. Alkoi kova polemiikki. Kaksi vuotta myöhemmin järjestön puheenjohtaja erotettiin ja hänen talonsa paloi.  Moskovan yliopiston opiskelijat halusivat pitää luonnon “lukon ja avaimen” takana.

Kun viisivuotissuunnitelmassa luonnonsuojelukomitea lopetettiin lokakuussa 1963, Kremliin virtasi kauhistuneita kirjeitä. Komitea oli perustettu vuonna 1955. Sillä oli yhteydet ulkomaailmaan, 350 eri järjestöä kuului sen postituslistalle ja tutkijat vaihtoivat kirjallisuutta. Kuitenkin komission luonnonsuojelualueiden laboratorio liitettiin osaksi maatalousministeriötä. Moskovan luonnontutkijat jäivät pieneksi vähemmistöksi yliopiston tiloihin. MOIP oli ainut vapaaehtoisjärjestö, jolla oli tieteellinen, intellektuaalinen ja poliittinen vapaus.

Brezhnev halusi tulla tunnetuksi “ympäristöpääsihteerinä”. Vuonna 1971 kahdeksannessa viisivuotissuunnitelmassa määrättiin investointeja vesien puhdistukseen ja muita saasteiden tarkkailumenetelmiä. Luonnonsuojelualueita perustettiin lisää ja kansainvälisiä sopimuksia allekirjoitettiin. Valitettavasti ulkomaiset luonnonsuojelijat pitivät VOOPin byrokraatteja keskustelukumppaneinaan, vaikka ne muistuttivat enemmän mafiaa. Voopin toiminta nivoutui Neuvostoliiton kansainvälisen politiikan strategiaan.

Opiskelijaliike ja metsäaktivisti Sergei Shipunov

Samoin kuin ammattitutkijat, käyttivät myös opiskelijat luonnonsuojelua sosiaalisen identiteetin luojana. He pystyivät yhdistämään luonnonsuojelun ja uudenaikaistumiseen negatiivisesti suhtautuvan Venäjän sekä oman syntyperänsä. Liike alkoi Tartosta maaliskuussa 1958. Vuotta myöhemmin Boris Vilenkin alkoi vetää liikettä Moskovan yliopistolla. Monet jäsenet olivat Komsomolin jäseniä ja saaneet koulutuksen vapaaehtoisina luonnonsuojelualueiden käytön tarkkailijoina. He ilmiantoivat polttopuiden hakkuuprosessin uuden vuoden yönä iskulauseena: Meille riittää jo puhe puhtaudesta. Alkakaamme nyt siivota. He halusivat tutkia luontoa niin kuin se esiintyy luonnollisena. He tarkkailivat lintujen käyttäytymistä. Samalla he levittivät tietoisuutta sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta ja yrittivät myös kertoa, että neuvostovisio oli lähtenyt väärään suuntaan. Opiskelijat levittivät “pieni on kaunista” ajatusta järjestelmässä, joka perustui jättiläismäisyyteen.

Moskovan biologian laitoksen ja Leningradin metsälaitoksen opiskelijat erosivat toisistaan siinä, että jälkimmäiset puhuivat rationaalisesta (kestävästä) raaka-aineiden käytöstä, heitä kutsuttiin unelmoijiksi. Heidän vetäjäänsä siperialaiseen Sergei Shipunoviin suhtauduttiin vakavasti ja kunnioittavasti. Päästyään teknisestä koulusta hän oli työskennellyt metsänhoitajana ja tiesi asioista enemmän kuin muut. Shipunov valittiin myös tiedekunnan komsomolin sihteeriksi, vaikka häntä pidettiinkin liian omapäisenä.

Kun hän oli kirjoittanut artikkelin maan metsäistutuksista, tiedekunta kieltäytyi julkaisemasta artikkelia. Syksyllä 1957 hän päätti perustaa mallialueen puiden istutuksesta taatakseen sienien, lintujen ja eläinten olemassaolon. Shipunov piti luontoa työpaikkana, ei temppelinä. Hän perusteli kantaansa, että kommunismiin päästään nopeammin, jos tuotannossa tuhlataan vähemmän ja tuotanto on tehokkaampaa. Kun eräs professoreista myönsi varoja metsäalueen etsimiseen, hänet erotettiin “taloudellisten sotkujen takia”. Opiskelijat marssivat ulos protestina hänen erottamisestaan. Komsomolien aluekomitea piti opiskelijoiden piiriä vaarallisena. Seurauksena oli että Shipunovin lopputyötä ei hyväksytty ja hänet erotettiin puolueesta.

Hänen projektinsa sai kuitenkin vähitellen kannatusta tiedekunnalta ja Altain paikallisväestöltä sekä Komsomolskaja Pravdan tiedetoimittaja Alekseevith Chivilikhinilta, joka myös oli siperialainen. Hän päätti tehdä jutun itse ja joulukuussa 1959, juuri kun hän oli sitä valmistelemassa, Neuvostoliiton hallitus päätti varata 71.400 ha projektille. Se oli valtava voitto. Mutta vielä piti tehdä monta matkaa. Vasta kun Chivilikhin artikkeli Ulvo taiga ulvo ilmestyi helmikuussa 1960, alkoi kirjeitä virrata yhteiskunnan kaikilta tahoilta, myös rahalähetyksiä ja lahjoja. Jopa Juri Gagarin tervehti Kedrogradin projektia ensimmäisellä kuulennollaan. Seeprasta tuli taigaliikkeen symboli. Chivilikhin kirjoitti: ”Seepran kaataminen on samaa kuin jos tappaisi lehmän pelkästään saadakseen luita.”

Ryhmän jäsenet alkoivat puhua kulttuurin ekologiasta: stabilisuuden varmistaminen, elämäntavan joustavuus, tietoisuus omasta identiteetistä, tärkeiden ja kestävien asioiden suunta.

Myrsky Baikalista

Sadattuhannet, jopa miljoonat vangit ovat kaivaneet lapioin ja jopa käsin kanaaleita, järvien reunoja ja jopa uusia järviä. Stalinilla oli mielessään mahtavat vesiprojektit. Syntyivät Baltia-Valkeanmeri kanaali, Moskova-Volga kanaali, Volga-Tonava sähkölaitos. Valkoisen meren kanaalihankkeessa kuoli jopa 120.000 ihmistä. Stalin oli yhtä julma ihmisille kuin luonnolle. Vesiprojektien pelättiin tuhoavan kylät ja historialliset muistomerkit.

Baikalin järvessä oli jopa 800 eri kasvilajia ja 1550 erilaista eläinlajia. 21.10.1958 ilmestyi ensimmäinen arvovaltainen julkilausuma Baikalin puolustamiseksi. Niin kutsuttu Grigorovichin suunnitelma vaikuttaisi eläinten, floran ja faunan lisäksi jopa alueen rautatiesiltoihin. Uudistusmieliset päätoimittajat julkaisivat vetoomuksia. Heille ei ympäristöasioiden käsittely ollut poliittinen riski. Nikolai Skalonin kirja Suojele luontoa! oli ensimmäinen kirja, jossa käsiteltiin myös Baikalia. Vuonna 1958 tuli esille, että Baikalin rannalle suunnitellaan kahta sotilasteollisuuden laitosta, toisessa valmistetaan viskoosia lentokoneiden renkaisiin järven äärimmäisen kirkkauden takia. Muutamassa vuodessa synteettiset aineet ohittivat viskoosin, mutta tehdasta alettiin kuitenkin rakentaa.

Maa- ja vesivarastojen ministeriössä työskenteli vuosina 1966-1984 kaksi miljoonaa ihmistä ja he suunnittelivat ja kaivoivat 700 milj. km kanavia. Enisein ja Obin joet käännettäisiin Araliin. Molempien jokien kääntäminen kirjoitettiin helmikuussa 1976 talouden päätavoitteisiin. Volgan suunnittelemat piti olla valmiina 1979 ja Keski-Aasian ja Siperian vuonna 1980. Uusi instituuttikin perustettiin. Kaikkiaan 140 kirjan sarja hankkeen teknisistä ja taloudellista eduista osoitti, että maa tuhoutuisi, jos jokia ei käännetä. Kaikki näytti jo varmalta ja sitten tuli suunnittelijoiden kauhu: asiantuntijoiden lausunto.

Gosplanin 8-hengen ryhmä tyrmäsi hankkeen: "Minvodkhoz- (ministeriöllä) on kapea näkökulma ja se tavoittelee omaa etua eikä pysty näkemään vaihtoehtoja." Vaadittiin riippumattoman komitean perustamista. Kun ryhmän julkilausumaa ei julkaistu lehdessä, se lähetti sen Pariisiin Neuvostoliiton emigranttien lehteen ja se levisi laajalti Neuvostoliitossa. Kun heidän tilaisuutensa peruutettiin, tuli taiteilijatar Briusovan asunnosta kampanjan pesäpaikka seuraavaksi viideksi vuodeksi. He painottivat ennen kaikkea historiallisten ja kulttuuristen arvojen häviämistä. Jokien kääntämistä verrattiin yhtä mahtavaan tekoon kuin oli aikanaan ollut kollektivisointi. Ihmisiä sanottiin irti, valot sammuivat kokoustiloista, mikrofonit eivät toimineet.

Epävirallinen tutkijaryhmä keräsi vuonna 1985 allekirjoituksia lähetettäväksi Gorbatshoville. Hän palkkasi Ziia Nurievin tutkimaan asiaa. Nuriev perusti yhdeksän työryhmää tutkimaan määrättyä kohtaa Euroopan ja Aasian projektista.

Ostankino järjesti glasnostin tunnelmissa avoimen TV-keskustelun. Projektilla oli yhä virallinen kannatus, kaikki puhuivat sen puolesta. “Lopuksi käsikirjoitus sekosi - laiha, pitkä, valkotukkainen mies onnistui pääsemään mikrofonin äärelle, tiedeakatemian varajohtaja Janshin. Hän tyrmäsi koko hankkeen. Mitään vastaavaa ei ollut koskaan tapahtunut neuvostotelevisiossa.”  

Tutkijat myös osoittivat, että Kaspian meren pinta on noussut 20 vuoden aikana ja vettä on tulossa, joten ei ole tarvetta kääntää jokia. Ja mistä ministeriö saisi 90 biljoonaa ruplaa projektin toteuttamiseksi? Politbyro lopetti suunnitteluprojektin 14.8.1986.

Vihreä puolue

Ympäristöliike sai henkisiä ja ydinvoimanvastaisia piirteitä. Glasnost tuhosi druzhin erikoisaseman. Druzinin vanhat jäsenet perustivat sosiaalisekologisen unionin ja saivat aikaan vuonna 1989 ensimmäisen maan laajuisen todellisen protestin neuvostohistoriassa. Hallitus perui Volga-Chograi kanavan teon ja siirsi valtavat koneet Kalmykian alueelta päivää ennen kuin massamielenosoitusten piti alkaa. He taistelivat myös saastumista vastaan ja saivat aikaan kiellon, että parafiinista proteiinivalmistetta ei annettu lehmille.

He olivat mukana luonnonsuojelualueiden kampanjoissa, mutta olivat unohtaneet kaupunkilaisten tarpeet kaupungeissa. Niistä tuli poliittisia, vihreä puolue sai alkunsa. Puolue perustettiin Moskovassa vuonna 1990 ja se perustui Murray Bookchin, Andre Gorzin ja Ivan Illichin ajatuksiin. Lehti nimeltä Ekologia oli aloittanut vuonna 1969.

Kun kansainvälinen tilanne helpottui, alkoi Venäjän sisällä nousta mielenosoituksia. Kirishiin Novgorodin ja Leningradin puolivälissä oli rakennettu biokemiallinen tehdas vuonna 1975, joka valmisti proteiinia lehmille. Se aiheutti valtavia oireita asukkaille. Tehtaan rakennuttaja Valeri Bykov oli korotettu biolääketiedeteollisuuden johtajaksi, koska hän sai tehtaan valmiiksi ennen suunnitelmia. Hintana oli ollut kuitenkin saastelaitteiden jättäminen pois tehtaasta. Kun toinen sairausaalto pyyhkäisi kaupunkia vuonna 1987 eräs isä piti torilla kuolleen lapsensa kuvaa. Kesäkuuhun mennessä 12.000 ihmistä seisoi torilla lasten päivänä ja vaati tehtaan sulkemista.

Muutkin terveysasiat nousivat esiin. Toliattin ja Ufan autotehtaat ja hiilikaivokset. Juotavaksi kelpaamaton vesi ja ilmansaasteet olivat elämän ja kuoleman kysymyksiä.

Kuitenkin 1990 luvun alkupuolella työntekijöillä oli edessään joko työttömyys tai saastuttamisen jatkaminen. He valitsivat jälkimmäisen. Ihmisten piti saada leipää. Ympäristöasiat jäivät vähemmistöön.

Nikolai Vorontsov, joka oli noussut tiedeakatemian mandaatilla kansanedustajaksi vuonna 1989, edusti vanhaa luonnonsuojelun intelligentsiaa. Heinäkuussa hänet nimettiin luonnonsuojelun ministeriksi. Hän oli ensimmäinen ei-kommunisti Venäjän hallituksessa vuoden 1918 jälkeen. Elokuun 1991 kaappauksessa Vorontsov oli se, joka seisoi Jeltsinin kanssa tykkien päällä Punaisella torilla.