Luonnoton sairaanhoito

Yhteiskuntatieteilijät havahtuivat Saksassa, kun tuli tietoon, että eräässä Hampurin kaupunginosassa syntyi kaksi kertaa enemmän epämuodostuneita lapsia kuin maassa keskimäärin. Alueella toimi kemiallisia aineita valmistava tehdas. Tehtaan merkitys koko teollisuudelle oli suuri - niin suuri, että alueen sairasvakuutuskorvauksista ei syntynyt julkista ihmettelyä. Ihmisiä autettiin heidän sairastuttuaan, kemiantehdas jatkoi tuotantoaan. Mutta seuraukset olivat kauaskantoisia. Miten hinnoitella kyseisen kemiantehtaan tietokoneosaston työntekijän ”pehmentyneet” aivot?

Ympäristön vaikutuksesta ihmisen terveyteen saatika sitten hienojakoisempiin toimintoihin kuten eroottiseen (henkiseen) kehittymiseen, ei ole tutkimuksia. 1980-luvun alussa OECD laski, kuinka monta miljardia Länsi-Saksa menetti vuosittain korjatessaan rakennusten, metsien ja vesihuollon saastevaurioita. Massasairauksien rahallista vaikutusta ei vielä ole edes yritetty arvioida.

1800-luvulla tavallisimpia sairauksia olivat infektiot eli bakteerien ja virusten aiheuttamat taudit. Nykyään yleisimpiä sairauksia ovat syöpä, sydän- ja verenkiertoelintaudit sekä sokeritauti. Niitä kutsutaan elintasosairauksiksi ja ne johtuvat enimmäkseen teknistyneestä elinympäristöstä, fyysisesti rasittavasta työstä sekä ympäristömyrkyistä. Nuorten väkivaltainen ja holtiton käyttäytyminen ja itsemurhat ovat lisääntyneet niin voimakkaasti, että niitä voi kutsua nykyajan epidemioiksi. Liikenneonnettomuuksiin kuolee 20 kertaa enemmän nuoria kuin entisaikoina lapsihalvaukseen.

Kuitenkaan sosiaalisten ja ympäristöllisten epäkohtien tutkimiseen ei myönnetä samalla lailla varoja kuin kemiallisten lääkkeiden ja ihmisen perimän tutkimiseen. Varoja annetaan runsaammin teknisiin mittauslaitteisiin kuin ennaltaehkäisyyn, saatika sitten luonnonmukaisiin parannuskeinoihin. Ongelmana on, että sosiaalisia epäkohtia ei voida poistaa ”laastaritekniikalla” eli määräämällä pillereitä tai leikkauksia. Niiden parantamiseen tarvitaan syvää yhteiskunnallista muutosta.

Ulrich Beckin mukaan kemian teollisuus on syypää nykyiseen tilaan. Kun kemian teollisuus tuottaa myrkyllisiä jätteitä, kysellään, mitäpä jätteille? Jätteet kaivetaan maahan. Seuraus: jäteongelma johtaa pohjavesiongelmaan. Sitten juomaveteen lisätään kemiallisia aineita, jotka aiheuttavat ihmisille terveysongelmia. Kemiallinen lääketeollisuus tulee apuun. ”Puhdistus”teollisuus saa tästä lisämarkkinoita.

Eniten hoitomenetelmien kemiallistumisesta ovat hyötyneet kaupallisen teollisuuden eturyhmät sekä mainonnan ja markkinoinnin asiantuntijat. Yhteistyö lääkärien ja teollisuuden välillä on huimaava. Lääketehtaat käyttävät kaksi kertaa enemmän varoja mainontaan kuin tutkimukseen. Jos yhtäkkiä puhkeaisi terveys, siitä koituisi vakava takaisku teollisuuden haaralle nimeltä terveydenhuolto! Fritjof Capran mukaan lääketieteelliset lehdet saavat Yhdysvalloissa noin puolet tuloistaan farmasian teollisuuden ilmoituksista. Yhden ammattiryhmän ammattilehtien vahva taloudellinen riippuvuus yhdestä teollisuudenalasta on vailla vertaansa. Miten näin suuri riippuvuus vaikuttaakaan lehtien toimituskuntaan ja julkaistuihin tutkimuksiin!

Sairastuneisiin ihmisiin on mainonta tehonnut niin hyvin, että he ovat tyytyväisiä vain, jos saavat lääkärillä käydessään mukaansa paksun nipun reseptejä. Arvioidaan, että puolet potilaista parantuu yhtä hyvin omin voimin, ja yhtä neljännestä lääkäritkään eivät voi auttaa. Sairastuneista on siis vain neljäsosa sellaisia, joille lääkäristä on apua.

Syynä kemiallisen ja koululääketieteen suosioon on myös ihmisen vieraantuminen itsestään. Eihän ole mukavaa, jos lääkäri alkaa tonkia elämäntapaa ja löytää siitä selviä syitä sairastumiseen. Halutaan kuulla, että joku ulkopuolinen on aiheuttanut sairauden, ja ulkopuolelta myös tulee apu. Haluan mieluummin kuulla sairastavani korkeaa verenpainetta kuin kuulla, että nykyinen stressaava työpaikka ei sovellu minulle. Poliittisella tasolla on helpompi keskustella syövän lisääntymisestä kuin tehdä konkreettisia ehdotuksia kemian teollisuuden myrkkyjen vähentsmiseksi. Puhutaan mieluummin yliaktiivisista lapsista ja oppimishaluttomuudesta, kuin pohditaan koko koululaitoksen mielekkyyttä.

Kuitenkin juuri lääkkeiden käytön seurauksena yhä useammat ihmiset joutuvat kärsimään pitkään ja olemaan pitkään riippuvaisia lääkkeistä. Kun vuosisadan alussa 40 ihmistä sadasta kuoli akuuttiin sairauteen, vuonna 1980 akuuttien sairauksien määrä kuolinsyistä oli enää yksi prosentti! Kroonisiin, pitkäaikaisiin sairauksiin kuolevien määrä on noussut 40 prosentista yli 80 prosenttiin. Mikä mitta onkaan pitkä elämä silloin kun jo nuorena joutuu rajoittamaan syömistä ja elämistä kroonisen sairauden vuoksi?

Aikaisempina vuosisatoina sairaus on nähty häiriönä koko ihmisessä. Parantaminen tarkoitti sekä ihmisen että ympäristön hoitoa. Parantajat hoitivat ihmistä eivätkä jotain kohtaa hänen kehossaan. Sairaudella oli sekä ruumiillinen että henkinen puolensa. Ymmärrettiin, että parantamisessa on selvitettävä myös ne ihmisen sisäiset pelot ja ristiriidat, jotka aiheuttivat sairastumisen. Esimerkiksi kaikki aivan tavalliselle flunssaviirukselle altistuneet ihmiset eivät sairastu. Altistuminen riippuu säästä, väsymyksestä, stressistä ja muista olosuhteista. Ympäristö- ja mielenlaatu vaikuttavat voimakkaasti ihmisen vastustuskykyyn.

Koska stressillä on suuri vaikutus sairauden syntyyn, sairaus toimii myös ongelman ratkaisijana. Ihminen voi olla sairas, vaikka hänellä ei olisi mitään tautia. Elinolosuhteet ja kulttuuritottumukset vaikuttavat siihen, että useiden on vaikeaa irtautua stressisäaiheuttavista työ- ja ihmissuhteista. Siksi käytetään, tietoisesti tai tiedostamatta, sairautta pakotienä. Jos tällaisen sairauden eteneminen pysäytetään lääketieteellisillä menetelmillä, mutta stressitilanne kuitenkin jatkuu, ihminen joutuu varastoimaan surunsa jollakin muulla tavalla, jolloin hän voi esimerkiksi alkaa käyttäytyä väkivaltaisesti.

Syövän tiedetään liittyvän läheisesti ihmisen mielentilaan. Ihminen saattaa sairastua syöpään ollessaan umpikujassa. Paranemiseen vaikuttaa tällöin kyky muuttaa elämänasennetta ja käsitystä elämän merkityksestä. Jotkut ovat sitä mieltä, että ihmisessä hallitsematon syöpä on seurausta yhteiskunnan hallitsemattomasta taloudellisesta kasvusta. Syöpään sairastuva ihminen yrittää kantaa vastuun ongelmistaan yksin ja itsekeskeisesti. Kun ongelma ei ratkea, vastuu siirtyy yksittäisille soluille, jotka villiintyvät ja ottavat toiset haltuunsa. Näin syöpä kuvastaa nykyistä yhteiskuntaa.

Kokonaisvaltaisen ajattelun mukaan tuberkuloosi osoittaa sairastuneen kaipaavan lämmintä ihmissuhdetta. Tuberkuloosipotilas on perheihminen, joka on ehyt vain toisen kautta. Bakteeri tarttuu ja sairaus kehittyy juuri merkittävän ihmissuhteen katkeamisen jälkeen. Sen sijaan sydän- ja verisuonitaudit ovat väsyneen ihmisen vastareaktio koneitten ja kellon mekaaniselle rytmille.

Tarina kahdesta erilaisesta lääkäristä

Kolme tuhatta vuotta sitten Platon kertoi tarinaa kahdesta erilaisesta lääkäristä. Toista hän kutsui orjalliseksi lääkäriksi, toista vapaaksi lääkäriksi. Orjalääkäri hoiti potilastaan kaikkien lääketieteen oppien mukaan, mekaanisesti. Valtiaan tavoin hän määräsi lääkkeitä ja kiirehti toisen potilaan luo. Mutta vapaa lääkäri käyttäytyi kuin kasvattaja. Hän neuvoi sairaalle itsehoidon menetelmiä, ja omien parantavien voimien käyttöä. Orjalääkärin parantaminen oli korjaamista. Sen perustana oli erilainen käsitys ihmisestä ja ihmisen paikasta luonnossa kuin vapaalla lääkärillä. Silloin kun vapaa ihminen auttaa vapaata ihmistä, käytetään ihmisruumiin ja ihmissielun omia parannusvoimia.

Nykykehitys on johtanut siihen, että lääkäriltä vaaditaan ennen muuta hyvä ylioppilastodistus. Koulutuksessa kiinnitetään vain vähän huomiota terveyteen ja parantamiseen. Vallalla on yhä kemiallisten lääkkeiden, teknisten koneiden ja yhteen toimintaan tai ruumiinosaan erikoistuneen ammatti-ihmisen koulutus. Vielä 20 vuotta sitten yli puolet lääkäreistä oli yleislääkäreitä, nyt suurin osa on erikoislääkäreitä. Heidät on koulutettu hoitamaan määrättyä sairautta, ikäryhmää ja ruumiinosaa. Ruumiin, psyyken, sosiaalisten ja ekologisten olojen monimutkaiset yhteisvaikutukset eivät kuulu tähän mekanistiseen koulutukseen. Kuitenkin lääkärien itsensä keskimääräinen elinikä on 10-15 vuotta alhaisempi kuin muiden kansalaisryhmien. Perinteisiltä parantajilta odotettiin, että he olivat itse terveitä ja pitivät ruumiinsa ja sielunsa ympäristön kanssa tasapainossa.

Nykyisessä terveysjsrjestelmässä lääkärillä on mahtava asema. Juuri hän määrää potilaan sairaalaan tai sieltä pois, laboratorioon ja röntgeniin, leikkaukseen ja lääkekuurille. Kun vajaat sata vuotta sitten jokaisella lääkärillä oli keskimäärin yksi apuhenkilö, nykyään jokaisella lääkärillä on ympärillään keskimäärin 15 teknikon armeija, joka käyttää diagnostisia ja terapeuttisia välineitä.

Sairaanhoitajat ovat usein läheisemmässä kontaktissa potilaan kanssa kuin lääkärit. He perehtyvät sairastuneen fyysiseen ja henkiseen kokonaistilaan. Kuitenkin heidän tietoaan pidetään vähempiarvoisena kuin akateemisen koulutuksen saaneen lääkärin "tieteellistä arviota”, joka pohjautuu laboratoriokokeisiin.

Sairaalat kuin lentokenttiä

Sairaaloista on tullut mahtavia, talouselämän tarpeita vastaavia kasarmeja, joissa teknologia ja tieteellinen osaaminen merkitsevät enemmän kuin kosketus potilaisiin. Ne ovat lentokenttiä muistuttavia lääkintäinstituutioita, joissa ”parannutaan” eri ruumiinosia. Ne ovat keskittyneen tekniikan vertauskuvia. Sairaalassa todellisuus on sitä, mitä voidaan laskea ja ennustaa tietokoneilla laboratoriossa.

Nykyaikaisessa sairaalassa tulee kaikkein selvimmin esille ihmisen typistäminen pelkäksi koneeksi ja tutkimuskohteeksi, tietokoneen ja laboratorion asiakkaaksi. Sellaiset inhimilliset ominaisuudet kuin luovuus, mielikuvitus, ilo, kärsimys, toivo ja pettymys menettävät arvonsa sairaalassa. Persoonallisuus annetaan sairaalaan mentäessä pois samaan tapaan kuin omat vaatteet.

Näissä sairaaloissa sattuu enemmän onnettomuuksia kuin muissa teollisuuslaitoksissa, kaivos- ja erikoisrakentamista lukuun ottamatta. On arvioitu, että yksi viidestä potilaasta sairastuu iatrogeniseen sairauteen eli sairauteen, joka on sairaalakäsittelyn itsensä aiheuttama. Puolet näistä johtuu väärästä lääkityksestä ja yllättävästi jopa 10 prosenttia väärästä taudin määrittelystä. Suuri osa lääkäreiden hoitamista sairauksista on siis lääkärien itsensä aiheuttamia. Amerikkalaiset lääkärit pelkäävätkin niin kovasti potilaiden valitusoikeudenkäyntejä, että he harjoittavat ”defensiivistä lääketiedettä”. Tämä tarkoittaa asettumista puolustukselliseen asemaan. Lääkärit määräävät varmuuden vuoksi vielä suurempia tutkimuksia kuin he itse pitävät tarpeellisina. Tutkimukset puolestaan nostavat kuluja ja aiheuttavat potilaille yhä enemmän riskejä.

Osoituksena siitä, kuinka heikosti ihminen pystyy kestämään jatkuvaa riippuvuutta koneista ja hoitohenkilökunnasta, on kroonisesti sairaiden suuri itsemurhien määrä. Esimerkiksi ne munuaisviasta kärsivät, jotka ovat riippuvaisia dialyysihoidosta, jatkuvista veren puhdistuksista, tekevät itsemurhan kuusi kertaa useammin kuin samaan ikäluokkaan kuuluvat terveet kansalaiset.

Mekaaninen lääketiede

Platon kuvitteli vapaan lääketieteen seuraavanlaiseksi:

Länsimainen lääketiede on kulkenut käsi kädessä luonnontieteen kanssa. Siksi ei olekaan ihme että kun luonnontieteissä omaksuttiin mekanistinen maailmankatsomus 300 vuotta sitten, se alkoi hallita myös lääkäreiden käsitystä terveydestä ja sairaudesta. Koululääketieteen mukaan sairauksilla on selvästi määritelty syy ja seuraus, ja sairaus etenee määrätyn kaavan mukaan. Periaatteena on: yksi sairaus, yksi syy. Tämän käsityksen mukaan tuntemattomien tautien alkuperäksi nimettiin aluksi bakteerit ja virukset. Sen jälkeen alettiin yleisesti käyttää sanontaa ”sairaalloisia muutoksia”, joihin kuuluivat myös geneettiset epätäydellisyydet.

Bakteerien asemaa on liioiteltu siinä määrin, että monelle on jäänyt se mielikuva, että sairaus olisi seurausta ”pöpöjen” ulkoisesta hyökkäyksestä eikä niinkään vika ruumiin sisällä. Monet tärkeät ruumiintoiminnot eivät kuitenkaan ole edes mahdollisia ellei ihmisessä ole määrättyjä bakteereita. Ne eläimet, jotka ovat kasvaneet täysin steriilissä, itiöttömässä ympäristössä, kärsivät pahoista kehityshäiriöistä. On kiinni ihmisen psyykkeestä, miten kehon omat bakteerit käyttäytyvät.

Nykylääketieteessä ihmisen ruumis käsitetään koneeksi, jota tutkitaan osa kerrallaan. Jos yksi osa havaitaan viottuneeksi, sitä hoidetaan tai se vaihdetaan. Ajatus lähtee siitä, että terve ihminen olisi kuin huolella tehty kello. Sairaus määritellään biologisen mekanismin virhekäyttäytymiseksi. Biolääkäri olettaa solu- ja molekyylibiologian kehittymisen edistävän sairaanhoitoa. Lääkärin tehtävä on tämän kapean ihmiskäsityksen rajoissa sama kuin mekaanikon, koneen korjaajan. Lääkäri puuttuu ”asiaan” fyysisesti ja kemiallisesti. Tähän kartesiolaiseen kovan lääketieteen ajatusmaailmaan kuuluu erottamattomana osana myös ruumiin ja hengen tiukka erottaminen toisistaan. Kun parantajat ovat kautta aikojen yrittäneet parantaa fyysisiä sairauksia psyykkisin menetelmin, nykyaikainen psykiatri antaa psyykkisesti sairaille fyysisiä lääkkeitä. Sen sijaan että kysyttäisiin, miksi joku sairaus alkaa, ja yritettäisiin sitten poistaa sairautta aiheuttavia elinehtoja, nämä lääkärit yrittävät ymmärtää niitä biologisia mekanismeja, joiden sääntöjen mukaan sairaus edistyy. Ei ole vaikea kuvitella, mitä vaikutuksia kemiallisella lääkityksellä ja lääkärin suhtautumisella potilaaseen kuin koneeseen on ihmisen perustoimintoihin. Ihminen alkaa itsekin tarkkailla itseään kuin mekaanista konetta.

Kokonaisvaltainen hoito

Vaihtoehtoisen hoidon mukaan parantuminen ei suinkaan vaadi aina fyysistä sekaantumista ulkoapäin kirurgian, säteilyn tai kemiallisten lääkkeiden muodossa. On olemassa psykosomaatikkoja, homeopaatteja, luonnon parannusmenetelmien käyttäjiä ja antroposofisia parantajia. Heille kaikille on yhteistä lääkkeiden varaan rakentuvan parantamisen laajentaminen henkiselle ja sosiaaliselle alueelle.

USA:n lääkäreistä oli 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä 15 prosenttia niin sanottuja homeopaatteja. Sana homeopatia tulee kreikasta. Homeo tarkoittaa samantapaista ja pathos kärsimystä. Homeopaattien mukaan sairaus johtuu energiajärjestelmän tai elämänvoiman muuttumisesta. Ruumiin sähkömagneettinen kenttä on kaiken fyysisen, henkisen ja tunteenomaisen kokemuksen perustana. Akupunktiossa ja homeopatiassa vaikutetaan nimenomaan ihmisen energiaan. Elämänvoima tarkoittaa tämän teorian mukaan ruumista ympäröivää sähkömagneettista kenttää. Tämän kentän avulla sairauksia voidaan parantaa jo ennen kuin ne ovat puhjenneet. Tarkastelemalla potilaan käyttäytymisen muuttumista, esimerkiksi kylmäherkkyyttä, suolan ja sokerin himoa tai nukkumistottumuksia, saadaan merkkejä hänen epätasapainostaan.

Kemiallisten lääkkeiden käyttöä puolustellaan usein sillä, että monet lääkkeet on valmistettu luonnon aineista. Tällaisia ovat muun muassa digitalis, penisilliini ja morfiini. Kemian teollisuus on kuitenkin perannut ja väkevöittänyt nämä luonnolliset aineosat. Kasviyrteistä tehdyt tutkimukset osoittavat, että puhdistettu aineosa on lääkkeenä tehottomampi kuin kasvien luonnollinen aine. Nämä puhdistetut osaset osoittautuvat jopa tehottomiksi ja vaarallisiksi verrattuna luonnollisiin parannusyrtteihin. Yrtit sisältävät yhdisteitä, joiden on huomattu säätelevän varsinaista aktiivista aineosaa. Ne estävät liian voimakkaan vaikutuksen ja sivuvaikutukset. Siksi luonnonlääkinnän annostuksia ei tarvitse seurata yhtä tarkkaan kuin puhdistettujen lääkeaineiden. Luonnonlääkkeissä on jo itsessään lieventäviä aineita, jotka sopeuttavat vaikutuksen potilaan ikään, painoon ja kokoon.

Kuoleman syklisyys

Kuolema ei mahdu mekaaniseen maailmankuvaan. Sen sijaan orgaanisessa maailmankuvassa elämään kuuluvat luonnollisena myös elämän rajoittuneisuus, epätäydellisyys, epävarmuus ja kuolema. Kuolema on jopa edellytys kokonaisuuden ja luovuuden säilymiselle. Tuskankin kokeminen on tarpeellista. Tuskaa kokiessaan ihminen voi kokea oman minänsä rajat.

Kun kuolema on poistettu nykyaikaisen ihmisen kokemusmaailmasta, myös elämisen merkitys on vähentynyt. Ihminen voi olla ajattelematta kuolemaa vain silloin, kun hän ottaa etäisyyttä myös elämään. Keskiajalla elettiin yhdessä kuoleman kanssa. Kuoleva jäi perheen piiriin ja muistutti koko ajan elämän katoavuudesta. Näin omassa kodissa elettiin yhdessä kipu, tuska ja kuolemakin. Ikivanha kuolemisen taito on sivuutettu nykykulttuurissa. Goethe on kirjoittanut:

Gruhl kirjoittaa, että jos ihminen ei pyri selvittämään olemassaolonsa rajallisuutta, hän aliarvioi omaa itseään. Hän on kadottanut kaipuun ulottua yli vaivaisen lyhyen elämänjaksonsa. Kuoleman pelko johtuu siitä, että kuolemallehan ei vielä mahdeta mitään. Ihmiselle on opetettu, että hän pystyy kaikkeen. Siksi kuolemasta ei puhuta. Halutaan uskoa ikuiseen kasvuun.