maapalloilman

Mihin tarvitsemme enää valtiota? Turvallisuutta uhkaavat eniten globaalit tosiasiat,
mutta myös lähikoulun sulkeminen. On tarve pienille paikallisille ratkaisuille siinä missä globaaleillekin. Valtio on turha välimuoto.

Kansallisvaltio on liian pieni globaalien ongelmien ratkaisijaksi
ja liian suuri elämän pienten ongelmien parantamiseksi.

Maailmalla riehuu 150 sotaa ja selkkausta.
Yli sadassa tapauksessa taistelut riehuvat valtioiden sisällä.

Valtio ei ole mikään luonnon laki eikä edes kovin pitkä kehitysjakso ihmiskunnan historiassa.

Valtion päämääränä oli suojata ihmisille ja erityisesti määrätylle ryhmälle kertyvää omaisuutta.

Minkälainen konflikti saattaisi lopettaa valtion, valtiokeskeisen järjestelmän? Johtaisiko valtion lopettaminen sotaan kaikki vastaan kaikkia, kuten Thomas Hobbes (k.1679) uumoili, vai alkaisiko kehittyä uudenlaisia organisaatiomuotoja? Kun puhutaan valtion epäonnistumisesta, koskeeko se valtion hallintoa sinänsä vai määrättyjen henkilöiden ja eliittien epäonnistumista? Näitä kyselevät tutkijat Akude, Daun, Egner ja Lambach (Transformation politischer Ordnung. Zeitschrift für Politik, Hochschule der Politik, München, ZfP 2/2009)

Miten valtiot syntyivät Euroopassa?

Ihmiskunnan ensimmäiset asutuskeskittymät syntyivät Lähi-itään Irakin ja Egyptin alueelle 3200 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Tämä johtui maanviljelyn yleistymisestä ja kirjoitustaidon leviämisestä eikä nomadeille ja keräilijöille ollut enää joka puolella elintilaa ihmisten määrän lisäännyttyä. Irakin sumerilaiset asuivat kaupunkivaltioissa ja saivat ravintonsa ottamalla haltuun ympäristön kyliä. Egypti Niilin jokilaaksossa yhdistettiin 3100 eaa yhden hallitsijan, faraon alaisuuteen. Sargon Suuri nousi 2350 eaa nykyisen Irakin paikkeille ja hän lie ensimmäinen, joka kokosi ympärilleen sotaväen.

Nykyisen Rooman kaupungin alueelle muodostui pronssikaudella 1300 eaa asutusta. Siellä oli tapana, että kukin heimo valitsi johtajansa ja nämä taas seuraavan tason hallitsijat. Kaupunkivaltioista muodostui kuitenkin vähitellen yksinvaltaisesti hallittu Rooman valtakunta. Pyhä Rooman valtakunta hallitsi tavalla tai toisella 700-luvulta 1800-luvun alkuun saakka.

Silloin ei ollut vielä Eurooppaa sinänsä, kylläkin jo 30 miljoonaa ihmistä. Kun valtioita alkoi muodostua Euroopan mantereelle eivät niitä perustaneet määrätyllä ekologisesti ja kulttuurillisesti yhtenäisillä alueilla asuvat ihmiset keskinäisen vastuun jakamiseksi. Aluksi luostarien ympärille kerääntyi kauppiaita etsimään suojaa rosvoukselta. He alkoivat maksaa turvatoimista pappisruhtinaille. Valtion perustamisesta päättivät itsensä muita ylemmäksi asettaneet papit, rikkauksia havittelevat kauppiaat ja työvoimaa tarvitsevat maanviljelijät.

Tällä tavalla syntyneiden kaupunkivaltioiden laajentuminen aloitti ennen näkemättömän vaelluksen ihmiskunnan historiassa. Ihmiset muuttivat kyllä vapaaehtoisesti asutuskeskuksiin, heitä ei tarvinnut enää orjavankkureilla niihin kuljettaa, mutta heitä veti keskuksiin silloin niin kuin nytkin elannon turvaaminen, myös tavaroiden ja tapahtumien runsaus. Hyvä viljelymaan kävi ahtaaksi maaseudulla ja ajoittaen ruoasta oli oikeasti pulaa.

700-1300 -luvuilla Eurooppa hallitsivat päällekkäiset ja kilpailevat alueet, feodaaalinen läänitysjärjestelmä, pikkuruiset kuningaskunnat. Osa herroista oli ottanut väkivalloin haltuunsa maa-alueita niillä asuvilta ihmisiltä, jotkut alueet olivat riippuvaisia toisistaan, joillakin oli velvollisuuksia toisiaan kohtaan. Yksikään valtias ei tuolloin ollut täysin suvereeni omallakaan alueellaan. Ihmiset olivat yhä enemmän tilanomistajien ja ruhtinaiden armoilla, jotka määräsivät alueella ja siellä asuvia ihmisiä, työ ja vapaa-aika vietettiin turvaa antavan läänitysherran suojassa.

Ennen vuotta 1450 valtiaat olivat hankkineet viljelysmailleen vasalleja, jotka maksoivat veroja ja luovuttivat miehiä linnanherran sotajoukkoihin. Sotaväen ohella muodostui toinen palkkaetuuksia nauttiva ryhmä eli virkamieskunta järjestelemään alueen asioita. Tähän vaikutti yliopistojen kehittyminen luostarikouluista itsenäisiksi opinahjoiksi, mm. Pariisissa 1150-luvulla, Oxfordissa 1167, missä Englannin kuningaskunta oli yhdistynyt jo 800-luvulla. Yliopistoissa tiedekuntia oli neljä, opiskelijapojat jakautuivat kuitenkin kotiseutujensa mukaan ”kansakuntiin” (nationes), nykyisiin osakuntiin. Valmistuneet juristit siirtyivät feodaaliherrojen kirjureiksi.

1500-luvun Euroopassa oli 500 enemmän tai vähemmän itsenäistä aluetta. Maanviljelyalueilla ja kaupunkien käsityöalueilla kirkko kilpaili vallasta ruhtinaiden kanssa. Kuninkaita ja linnanherroja kiinnostivat territoriaaliset rajat, ei niinkään feodaalinen perimys, saatikka alistuminen papiston ohjaukseen. Jumala pysyi kuitenkin auktoriteettina.

Valtion muodostumiseksi tarvittiin vakituinen sotaväki, verotus, lupaus vaurauden edistämisestä ja aristokratian korvaaminen kauppiailla.

”Euroopan kapitalistit olivat 1500-luvulla kehityskaaoksen keskellä alun perin turvanneet itsensä ja yrityksensä hankkimalla oman kansallisvaltion, jotta saivat tuekseen sen armeijan, laivaston ja verotuskoneiston." (Onko kapitalismilla tulevaisuutta? I.Wallerstein etc 2014)

Absoluuttinen monarkia syntyi, kun linnanherroista vahvin pääsi valloittamaan pienemmät alueet. Kaupunkivallat sulautettiin sille, jolla oli kyky hallita yhdistynyttä aluetta, soveltaa lakia ja järjestystä. Ihmisten elämässä tehokkuus, laskelmallisuus ja jatkuvuus lisääntyivät. Kuninkaan asemaa vahvistettiin vakiintuneilla rituaaleilla ja tavoilla. Valloittajan uskottiin saaneen määräysvaltansa Jumalalta ja vallan perustuvan jumalalliseen oikeuteen. Kuninkaan ympärille kehittyi virkakunta ja sotaväki, vertikaalinen poliittinen valta.

Brandenburgin-Preussin kuningaskuntaa (1618-1701) johti vahva kalvinistinen eliitti. Se kiitti vallastaan kuningasta eikä niinkään luterilaista uskontoeliittiä. Kalvinilaisen kurin avulla saatiin yhden sukupolven aikana kehitettyä keskitetty byrokratia ja vahva sotaväki. Elämää ohjasi tottelevaisuus, rehellisyys ja kova työ. Max Weberin teorian mukaan juuri kalvinismiin sisältyvä ennaltamääräämisoppi oli osaltaan synnyttämässä kapitalistista valtiota. Sen mukaan ihminen ei voinut itse vaikuttaa siihen, pääseekö hän taivaaseen, mutta maallinen menestys oli merkki siitä, että kuuluu pelastuvien joukkoon.

Samaan aikaan luterilaisuudesta erottunut pietistinen liike teki vallankumousta alhaalta päin.

"Kun reformismin myötä kirkon valta alkoi vähetä, kehittyi poliittinen valta, mikä ei liittynytkään enää määrättyyn henkilöön tai sukuun. Ihmisiä ei nähty enää Jumalan subjekteina, joilla oli Jumalan määräämät velvollisuudet - heistä tuli valtion kansalaisia. Valtio oli kuin keinotekoinen persoona, riippumaton subjekteista ja valtiaista, yksikkö sinänsä. Kirkon, valtion ja yhteisön keskinäiset välit säädeltiin tarkkaan." (David Held 1995)

Ruhtinaiden ja kirkon valta siirtyi vähitellen yliopistoissa oppinsa saaneille virkamiehille. Valtio oli sitä vahvempi mitä paremmin siellä asuvat ihmiset saatiin kunnioittamaan lakeja.

"Lain kunnioittaminen perustuu ajatukseen, että ihminen voi hallita toista ihmistä. Valtiolla oli laillisen ja fyysisen pakon monopoli. Määräysten toimeenpanosta vastasi hallintokoneisto, jolla oli valta määrätyllä alueella." (Max Weber)

Mutta kirkon merkityksestä ylimpänä valtana ei päästy eroon silloin niin kuin ei ole Suomessa päästy vieläkään:

"Sekä kirkon byrokratian ulottumattomissa olevan jumalan kieltäminen että uskonkiihko ovat vakavia vaaroja virkamiestyönä rakennetulle valtiorakennukselle. Jumalan kieltämisessä on alku valtion kieltämiselle. Ainakin lukeneiston tuli esiintyä uniformisti. Edut, virka, palkka ja eläke olisivat vaarassa." (Paavo Haavikko hs 8.4.1995)

Ennen kansallisvaltioita perustetut keskiaikaiset instituutiot pysyivät pystyssä niissä valtioissa, joissa ei ollut pakko kerätä suuria varoja valtiolle ja sotaväelle kuten Ruotsissa ja Alankomaissa. Heikki Ylikangas edustaa mahtivaltanäkemystä. Jatkuvien ja laajentuvien sotien kierteeseen joutuneet ruhtinaat kehittivät tuekseen yhä pidemmälle meneviä byrokraattisia ja juridisia pakkojärjestelmiä turvaamaan varojen ja miesten saannin sotatantereille. Pohjolassakin valtio kehittyi sekä vero- että sotilasvaltioksi, jonka alistava mahti ulottui yhä syvemmälle alamaisten elämään. Mahtivaltiokehitys kulki käsi kädessä aatelisten vallan paisumisen kanssa ja johti siihen, että valtiosta ja laista tuli talonpoikaisen rahvaan sorron ja eriarvoisuuden pyhittämisen välikappale.

Maissa kuten Englanti, Puola, Unkari ja Skandinavian maat syntyi kaksikamarisen eduskunnan ansiosta luokkien välille yhteyksiä ja luokat ryhmittyivät vastustamaan yhdessä kuninkaan ylivaltaa. Sen sijaan Rooman valtaamissa maissa papit, aateliset ja porvaristo eivät toimineet yhdessä.

Alankomaissa ei ollut keskushallintoa, vaikka se toimi sata vuotta varakkaana siirtomaavaltiona tasavallaksi julistautumisensa jälkeen vuonna 1521. Syynä oli se, että patriarkaaliset perheet toimivat yhdessä kauppiaiden kanssa ja siirtomaaherrat elivät alkuperäisasukkaiden kanssa. Kuitenkin myöhemmin moderni valtiomuoto tuli asukkaille tutuksi aseistettujen ja kouluttamattomien sotilaiden välityksellä. Alkuperäiskulttuuria ei edes pyritty edistämään. Muutkaan siirtomaavallat eivät olleet kiinnostuneita alusmaiden kehittymisestä, pelkästään tuotteiden saannista.

Latinalaisessa Amerikassa ei muodostunut valtioita, koska etäisyydet olivat pitkiä, virkakoneiston ylläpito olisi tullut kalliiksi eikä siellä käyty uuvuttavia sotia. Koreassa ja Indonesiassa eliitti yhdistyi ja loi vahvan valtion. Kiinassa saatiin kansa käymään sotia lupaamalla lainsuojaa, maata ja sosiaalista statusta.

1600-luvulla valtioiden päätehtävä oli "turvallisuuden takaaminen". Charles Tilly on voimakkaimmin esittänyt kantaa, että valtio on oikeastaan syntynyt käydäkseen sotia sekä sodan vaatimaa hallintokuntaa ja verotusta varten. Valtiot olivat sodan sivutuotteita. Brian Downing esittää vielä vahvemman argumentin: Valtion koko on noudattanut aseiden kantoaluetta. Feodaalinen systeemi hävisi kun keksittiin ampuma-aseet ja kanuunat, joilla linnoitusten muurit pystyttiin murtamaan. Piti etsiä suurempia liittymiä, valtioita. John Herz ennusti vuonna 1958, että atomiaseet vaikuttaisivat jopa kansallisten valtioiden häviämiseen. Koska nyt ei edes mahtavin valtio voi löytää turvaa atomiaseilta, onko kansallisen valtion olemassaolon syy hävinnyt?

Moderni valtio ilmestyi historian kirjoituksiin 1500-luvulla. Vuonna 1648 Westfalenin rauha lopetti 30-vuotisen sodan katolilaisten ja protestanttien välillä. Tuolloin sovittiin että määrätyillä maantieteellisillä alueilla hallitsija saa määrätä asioista. Hallitsija oli suvereeni, ei niinkään valtio ja vielä vähemmän asukkaat. Erilaiset hallintoalueet alkoivat irrottautua uskonnollisista instituutioista. Tuli valtion alue, valtion valta, valtion asukkaat. Valtio organisaatiomuotona voitti muut mallit – kaupunkivaltiot, imperiumit, liitot. Monikansallisten valtioiden aika oli ohi. Siksi puhuttiin pienvaltioista, sukujen Euroopasta.

"Euroopan ajattelua kahlehtii yli kaksisataavuotinen mekanistinen ajattelutapa. Se lähti liikkeelle luonnontieteistä ja sen kiteytti 1600-luvulla Rene Descartes. Hänen filosofiassaan maailma on pelkkä koneisto ihmisruumiita myöten. Yhteiskuntakoneen käsitteen kirjasi Abbe de Saint Pierre, joka 1710 kertoi ikuisen rauhan olevan mahdollinen kun yhteiskuntakone järjen avulla korjataan sellaiseksi että se toimii moitteettomasti vaikka aikojen loppuun. Mekanistinen näkemystapa hiipii lähes kaikkeen länsimaiseen ajatteluun. Ja jäi vaikuttamaan suhteellisuusteoriankin aikana. Pyrkimys on koota yhteiskuntakoneistot yhä suuremmiksi keskitetyiksi koneistoiksi." (Heikki Kirkinen, hs 4.2.1989)

Valtio nousi täyteen valtaan 1600-luvulla

Vuonna 1576 ilmestyneessä kirjassan Six livres de la Republique määritteli Jean Bodin valtion käsitteellä suvereenisuus. Suvereenisuus saattoi perustua yksilön valtaan, vähemmistön tai enemmistön valtaan – monarkiaan, aristokratiaan tai demokratiaan.

Hobbes (k.1679) ja Rousseau (k.1778) olivat ensimmäisiä, jotka kirjoittivat valtioiden suvereniteetin lisäävän turvattomuutta ja lopulta johtavan sotiin. Tämä johtuu heidän mielestään siitä, että jokainen valtio vahvistaa juuri omaa turvallisuuttaan kansainvälisessä järjestelmässä. Hobbes kirjoitti Leviathanista, rajoittamattomasta autoritaarisesta suvereniteetista, valtiosta, jonka päätarkoitus on estää sota. Myös Foucault pitää suvereenisuutta varsinaisena pahana. Myös lain ylivoimaisesta asemasta hän luopuisi siksi, että toimeenpanovalta saa liian suuren vallan.

Sen sijaan Immanuel Kantille (k.1804) valtio oli laillisten oikeuksien takaaja käytännön asioissa. Hän vastusti demokratiaa, koska enemmistön valta uhkaisi yksilönvapauksia. Teoksessaan Ikuiseen rauhaan Kant suositteli vakituisen sotaväen lakkauttamista ja varoitti velan ottamisen turmiollisuudesta.

1800-luvulla liberaalit vapausihanteet toivat mukanaan oikeusvaltion, johon ei kuitenkaan vielä liitetty demokratiaa eikä sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Valtio voi olla monarkia tai tasavalta, liittovaltio ja hajautettu järjestelmä. Eurooppaan oli muodostunut kahdenlaista poliittista valtaa: absoluuttinen monarkia kuten Ranska, Preussi, Itävalta, Espanja, Venäjä ja perustuslaillinen monarkia kuten Englanti ja Hollanti.

Kun valtiovalta oli rajoittanut vapaata kilpailua merkantilismin nimissä edellisellä vuosisadalla, toi Adam Smith (k.1790) kirjassaan Kansojen varallisuus esille vapaan markkinatalouden edut liberalismin mukaisesti. Yksityinen omistaminen olisi luonnollinen oikeus. Niin kutsuttu "näkymätön käsi" ohjailisiihmisten toimintaa. Omaa etuaan tavoitelevat ihmiset hyödyttävät pidemmällä aikavälillä kaikkia, koska he tarjoavat rahaa vastineeksi tavarasta ja työstä, ja toiset siis myyvät työtään rahasta. Moniutkaiseksi hänen teoriansa meni, kun valtiovaltaa tarvitaan kuitenkin teiden, koulujen, virastojen ja sotaväen ylläpitoon. Anarkismissa (valtiottomuus) lähdettin hyvin toisenlaisesta näkökulmasta, koska valtion lisäksi olisi päästävä eroon myös omaisuudesta ja avioliitosta hyvän elämän tavoittelussa.

1700-luvulla (nk.valistuksen aikana) ihmisten käsityksiä siihen saakka hallinnut myyttisyys ja tarunomaisuus väistyivät ja järkeen ja tutkimukseen perustuva todellisuuskäsitys valtasi alaa. Se sai pontta luonnontieteiden kehityksestä ja muihin maanosiin tehdyistä tutkimusmatkoista. Valistusajattelijat arvostelivat sotia ja kirkon ylivaltaa, mutta myös valtioita. Ensimmäisissa valtioissa ja 1600-luvulla oli vallinnut tiukka säätyjako (aatelisto, papisto, porvaristo, talonpojat), sensuuri ja vainot. Filosofienkin mukaan ihmiset voisivat suunnitelmallisesti järjestää elinolojaan ilman valtiotakin.

»Tulee päivä, jolloin tyranneja, pappeja ja heidän harhaan johdettuja rikollisia kätyreitään nähdään vain teatterilavalla ja historian lehdillä ja jolloin aurinko nousee vapaiden ihmisten suvulle, ihmisten, jotka eivät tunnusta herrakseen mitään muuta kuin oman järkensä.» (de Condorcet, k.1794)

Kansallistunteen nostatus

Ranskan vallankumouksessa vuonna 1789 ruhtinaat menettivät lopullisesti valtansa. Alettiin puhua kansalaisista ja valta annettiin “kansalle”. Suvereenisuus määriteltiin ihmisten oikeudeksi, ei enää pelkästään kuninkaan oikeudeksi. Ihmisistä tuli valtion kansalaisia eivätkä he olleet enää kuninkaan subjekteja. Kansakunnan käsite ei viitannut etnisyyteen. Valtio oli territoriaalinen käsite, joka oli syntynyt sotien ja valloitusten tuloksena.

"Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Versaillesin rauhansopimus piirsi kartan, joka murskasi lopullisesti yksi maa, yksi kansa periaatteen." (Tuija Parvikko 2013)

Ongelmaksi demokratian kannalta nousi kysymys, kuka on valtion kansalainen. Ranskan vallankumouksen aikaan puolet Ranskan väestöstä ei osannut edes ranskaa. Kun Italia yhdistettiin valtioksi 1800-luvun puolivälissä, ainoastaan kolme prosenttia väestöstä osasi yleiskieltä. Heidän identiteettinsä perustui jokilaaksoihin, kyliin, alueisiin (Kalevi Holsti Ulkopolitiikka 3-4 1993).

Vaikka Napoleonin (k.1821) aikaan vain sotaväki-ikäiset miehet ja heistäkin vain puolet vaadittiin taistelemaan ja osallistumaan sotaan nousi kysymys, mutta kenen nimissä? Kuninkaan, jota ei enää kunnioitettu? Liikekannallepano piti tapahtua "kansan" nimissä. Patriotismi oli vuosituhansia yhdistetty määrättyihin ihmisiin, nyt se piti ulottaa kokonaiseen ”kansaan”. Selitettiin, että jokainen ihminen on osa kokonaisuutta. Kokonaisuus elää omaa elämäänsä ja kokonaisuuden elämä on tärkeämpi kuin yksityisen elämä.

Valtion "kansalaisuus" sisälsi pyrkimyksen osallistua lojaalisti työhön turvallisuuden ja hyvinvoinnin – hyvän elämän – rakentamiseen omalla alueella uskonnollisista näkemyksistä riippumatta. (Martti Koskenniemi.2014)

Maailman 170 valtiosta yli 90 on syntynyt toisen maailmansodan jälkeen. Ihmiset on saatu uskomaan demokraattisessa mallissa, että koneiston etu on myös ihmisen etu. (Heikki Kirkinen, hs 4.2.1989)

Valtion ideaan kuuluu myös kansan yhtenäisyys, me-tunne. Tunne kollektiivisesta identiteetistä. Kun moderni kansallisvaltio vakiintui 1800-luvulla, osoittautui välttämättömäksi keksiä perinteitä, joiden tarkoitus oli antaa tunne siitä, että valtio on aina ollut, että se on yhtä orgaaninen osa elämänpiiriä kuin ilma jota hengitämme. Alettiin suunnitella lippuja, laulaa lauluja, joiden oli tarkoitus olla perinteisiä jo syntyessään. Historioitsija Eric Hobsbawn on muistuttanut tavasta, jolla perinteitä rakennetaan. Kiinnostavaa on, että kyseessä on moderni ilmiö.

Kun Euroopan identiteetillä tarkoitetaan juuri valtioiden muodostumista, tapahtui se läntisen rationaalisuuden standardoinnin tuloksena. Alkoi kehittyä kapitalistinen talousjärjestelmä, jossa omaisuus ja tuotantovälineet kuuluivat yksityiseen omistukseen eivätkä hallitsijalle. Kaksi suurta tavoitetta olivat individualismi ja valtion suvereenisuus. Erityisesti uudet tekniset keksinnöt vaikuttivat elämän muutokseen, esim. Kiinassa oli keksitty kompassi, ruuti ja painettu lehti.

Saksassa on sekä valtiosta että kansasta erityisen vaikeita kokemuksia. Koska nationalismista oli muodostunut rasismia, oltiin sodan jälkeen valmiita luopumaan myös kansallisvaltioajatuksesta. ”Saksalaisten aika ei ollut ohi, mutta saksalaisen kansallisvaltion aika oli ohi”, kirjoitti saksalainen filosofi Karl Jaspers vuonna 1960. Hänen mukaansa ajatus kansallisvaltiosta on vahingoksi joka puolella maailmaa. Kansallisvaltiota pidettiin taloudellisestikin tehottomina. Myöhemmin Ranska käytti vielä Euroopan yhteistyötä hyväkseen harjoittamalla kansallispolitiikkaa eroamalla NATOsta ja vastustamalla Englannin liittymistä EY:n.

Vähitellen kehittyi käsite nationalismi, mikä nousi 1900-luvulla tuhoisimmaksi ideologiaksi ja pääsyyksi kahteen maailman (Euroopan) sotaan. Kansallisvaltio on selvästi historiallinen rakennelma, joka on sytyttänyt kaksi maailmansotaa. Tällöin kansallisvaltiolla tarkoitetaan samaa kuin nationalismi.

Kun sen jälkeen maapalloa ryhdyttiin jakamaan valtion kokoisiksi palasiksi eurooppalainen valtiojärjestelmä nousi tärkeimmäksi malliksi.

Nationalismi on aatehistoriallisesti huima menestystarina. Se löi Ranskan vallankumouksen jälkeen itsensä läpi valtavalla voimalla ja muutti täydellisesti sen, miten ymmärrettiin yhteiskunta. Nationalismi loi uudenlaisen ajatuksen ”meistä”, kansallisesta yhteisöstä. Ehkä se mahdollisti nykyaikaisten demokratioiden synnyn.

Nationalismin kääntöpuoli on se, että se yksinkertaistaa todellisuutta ja jakaa ihmiset meihin ja muihin. Ja estää meitä ymmärtämästä yhteiskunnan monimuotoisuutta. (Miika Tervonen)

Antiikin tutkimus oli osoittanut, että antiikin ei-kristityt pystyivät elämään hyveellisesti. Nyt löytöretket osoittivat, että myös muiden uskontojen kannattajat elivät hyveellisesti. Tämä heikensi kristinuskon valta-asemaa. Monet valistusajattelijat hyväksyivät kuitenkin itsevaltiuden, jos se oli valistunutta. Tekemällään yhteiskuntasopimuksella ihmiset saattoivat rajoittaa oikeuksiaan luovuttamalla osan niistä hallitsijan käyttöön. Varhaista demokratiaa edusti Rousseau, joka vaati hallitsijan tilalle välitöntä kansanvaltaa ja alistumista enemmistön päätöksiin. Montesquieu vaati valtiossa vallan jakamista kolmelle eri taholle - lainsäädäntövaltaan, toimeenpanovaltaan ja tuomiovaltaan.

Useimmat uusista valtioista ovat siirtomaaisäntien keinotekoisia luomuksia. Johtajilla oli hoidettavanaan valtio, mutta ei tukenaan kansakuntaa. Oli siis ryhdyttävä luomaan sellaista. Silloin etsittiin luonnollisesti mallia vanhoista kansallisvaltioista ja huomattiin, että kansakunnan luomisessa uskonnolla on suuri merkitys. Uskontososiologiassa oli pitkään vallalla ajattelu, että uskonto on häviämässä tai vähintäänkin sen merkitys julkisessa elämässä on katoamassa. Ennustettiin että uskonnosta tulee vain yksityisasia. Se korvautuu rationaalisesti perustellulla maallisella aineksella. Tilanne näyttää kuitenkin toisenlaiselta kuin ennustettiin. Uskonto on juuri se, joka tukee yhteiskunnallista järjestelmää ja valtarakennetta. Uskonto on vallankumouksen vastainen. Vallankumoukset taas uskonnon vastaisia. Nyt uskonnosta näyttää tulleen vallankumouksellinen voima. (Tapani Lampinen hs 23.8.1987)

Toinen maailmansota opetti, että suuri lamakausi voidaan voittaa valtion ohjauksella. Se tarkoitti sotateollisuutta. Sodan jälkeistä maailmaa oli tuettava sotatarviketilauksilla.

Kommunismia pelättiin siksi, että se "vähentää länsimaiden teollisten talouksien voitto-odutuksia" (Woodrow Wilson). Tämä on se pääasiallinen uhka, jota kommunismi edusti. Kommunismi vähentäisi alikehittyneiden maiden halukkuutta ja kykyä toimia kapitalistisessa maailmantaloudessa samaan tapaan.

Sodan voi sytyttää vain pakkojärjestelmä eli valtio. Tottelemisen ja käskemisen ongelmat ovat pitkälti maailman kriisien taustalla. (anarkismin tutkija Veli-Jukka Närhi 1986)

Suvereenisuus eli valtion ehdoton valta mennyttä

Ensimmäisen maailmansodan aikaan tuli selväksi, että sellainen klassinen ajatus kansallisvaltiosta, joka perustui suvereenisuuteen, oli aikansa elänyt. Kansallisvaltiothan osoittautuivat liian pieniksi sotilaallisissa yhteenotoissa uusien aseiden kehittyessä. Lentäväksi lauseeksi muodostui: ”Elämän suurten ongelmien ratkaisemiseen valtio on liian pieni ja pienten ongelmien ratkaisuun liian suuri.” Kansallisvaltioajatus kärsi kolauksen ja tilalle nousi perustustulaillinen valtio, missä maan oikeuskäytäntö ei riippunut kansalaisuudesta, alettiin puhua lainalaisuudesta eikä kansalaisuudesta (Hans Kelsen). Ihminen on sidottu valtioon lain voimalla

Toisen maailmansodan jälkeen ei ollut enää illuusioita kansallisten ristiriitojen nopeasta loppumisesta ja alettiin kehitellä uudenlaista kansainvälistä organisaatiota, joka ei perustunut perinteiseen valtiolliseen riippumattomuuteen. Suvereenisuuden määritelmä löyhentyi entisestään, kun kansainvälinen laki kielsi hyökkäämästä heikkoihinkin valtioihin. Valtion suvereenisuus omaa kansaa kohtaan muuttui niin, että valtio ei saa rikkoa omaakaan kansaa kohtaan länsimaiden hyväksymiä ihmisoikeuksia. 1900-luvun parlamentaarisessa demokratiassa puhuttiinkin yhä vähemmän niin kansalaisten kuin valtioiden suvereenisista oikeuksista. Siirtomaa-aikana mielivaltaisesti vedetyt rajat Afrikassa pidettiin muuttumattomina.

Kansallisvaltio ei suinkaan aina ole ollut tärkein yksikkö asioiden hoidossa, mikä ilmenee Hansaliiton osuudesta Suomen alueen historiassa. Merkantilismi kukoisti 1600 ja 1700 luvuilla. Gazprom on kuin uusi Hansa, missä kauppiaat päättävät keskenään hinnoista ja turvatoimista. Yritykset eivät ole valtiollisia vaan oligarkkisia kuten ne, joista kolonialismi aikoinaan alkoi. Taloudellinen kehitys ei koidu yleiseksi hyödyksi. Kaupalliset tai Rooman kirkon tapaiset uskonnollispohjaiset yhteisöt vaikuttivat kaikilla tasoilla. Ristiriitatilanteissa kuninkaatkin yleensä hävisivät näille ylikansallisille yhteenliittymille.

EU on uudistanut ajattelun kansakunnasta. Saksan yhdistymisen aikaan 1990 oltiin poistamassa perustuslaista mainintaa kansan suvereenisuudesta, koska ihmiset ja alueet ovat vertikaalisesti ja horisontaalisesti riippuvaisia toisistaan. Saksan liittopäivillä asetti Maastrichin sopimuksen hyväksyminen kansanedustajat kummalliseen tilanteeseen. Tuntui kuin liittopäivillä olisi taisteltu näkymätöntä oppositiota vastaan. Puolueet hyväksyivät sopimuksen ja olivat melko yksimielisiä sen pykälistä, mutta parlamentin ulkopuolelle syntyi suurta liikettä. Kansanedustajista neljä prosenttia äänesti Maastrichin sopimusta vastaan, kun samaan aikaan kansalaisista vain alle 40 prosenttia oli sen puolesta. Lokakuussa 1992 Saksan oikeistopuolue CDU ilmoitti, että EY:ssä ei ole kyse liittovaltiosta eikä edes valtioliitosta, niin kuin puolue aikaisemmin oli kertonut, vaan erilaisesta liittoutumasta. Kuitenkin liittokansleri Kohl vakuutti Euroopan Unionin sopimuksen allekirjoituksen yhteydessä 2.12.1992, että kaukainen tavoite on toimiva yhteisvaltio, jossa on yhteinen armeija, yhteinen raha ja päätösvaltainen parlamentti. Eurooppalaisen ihmisen viiteryhmästä tuli yhä epämääräisempi.

Länsimaiset rahoitusinstituutiot ovat jo pitkään heikentäneet valtioiden itsemääräämisoikeutta. Kun valtio ottaa vastaan ulkomaista pääomaa, on siinä aina ollut ehtona julkisten menojen vähentäminen. Liberaalin näkemyksen mukaan yksityistäminen ja yksityiset tahot hoitavat paremmin kansalaisten asioita kuin suvereeni valtio.

Valtiot eivät ole enää massakulttuurin aikana ja kansainvälisen kommunikaation alalla päävaikuttajia. Sosiaalinen media ei vaikuta vain asioihin, joita ajatellaan vaan muuttaa myös tapoja, joilla ajatellaan sekä yhteisöjä, joissa ajatuksia syntyy. Harold Innisin mukaan kysymys on uudesta teknologiasta joka ei lisää tai vähennä jotain, vaan muuttaa jonkin kokonaan toisenlaiseksi. Sisä- ja ulkopolitiikkaa on yhä vaikeampi erottaa ja taloudelliset yhteenliittymät hämärtävät valtion tehtävät. Ekologiset "itä- ja länsituulet" repivät valtiolliset raja-aidat lopullisesti. Sellainen kansainvälinen politiikka, jossa kansallisvaltiot ovat politiikan tekijöitä on päättynyt. Perinteinen turvallisuuskäsite laajenee ekonomian ja ekologian suuntaan.

Rudiger Voigt kysyy, että vaikka poliittinen ohjaus on mahdollista, voiko yhteiskunnallisia prosesseja enää ohjailla:

"Valtiota ja sen oikeutusta on pohdittu liian vähän. Ensimmäisestä maailmansodasta lähtien politiikkaa on valtiollistettu. Ottaen huomioon, että valtio ja politiikka alettiin käsittää yhtenä vasta 1800-luvulla, on valtio saavuttanut mahtavan aseman ihmisen elämässä. Max Weberille valtio ja politiikka olivat synonyymejä. Jürgen Habermas pitää siviilejä politiikan kohteena, ei itse subjekteina."

Kansallisen suvereenisuuden pyrkimys on ontto, jos ottaa huomioon ihmisten ja alueiden vertikaalisen ja horisontaalisen keskinäisen riippuvuuden.

Onko tullut aika palata marxilaiseen teemaan valtion häivyttämisestä?

Aineellisten tuotantovoimien kehitysaste määrää aina yhteiskunnan taloudellisen rakenteen, reaalisen perustan, jolle sitten muodostuu oikeudellinen ja valtiollinen päällysrakenne. Valtio on taloudellisesti hallitsevan luokan edustaja, jota tarvitaan hallitsemaan sovittamattomia luokkavastakohtia.
(Karl Marx)

Valtiolliselle järjestelmälle kasaantui valtaa vuosien 1949–1989 aikana, mutta valtion kasvu on nyt ohi, väittää Roland Tichy. Nykyinen tilanne muistuttaa aikaa ennen 1914.

Kommunistisessa manifestissa kutsutaan valtiota porvariston toimeenpanevaksi elimeksi, koska poliittinen valta tarkoittaa aina, että yksi yhteiskuntaluokka sortaa toista. Niin Karl Marx kuin Lenin ja heidän seuraajansa pitivät valtiota kyseenalaisena toimijana ja luottivat tekniikan vapauttavaan vaikutukseen. Neomarxilaiset uskovat, että kansainvälinen finanssipääoma lopullisesti hautaa kansallisvaltion alleen.

Marxin päämäärä oli kehittää teoriaa ihmisen vapaudesta, ihmiskunnan täydellisyydestä. Vapaudella hän tarkoitti välttämättömyyksien tunnustamista. Toissijainen päämäärä oli hyväksikäytön lopettaminen ja kapitalistisen tuotantotavan tuhlauksen ja tehottomuuden lopettaminen. Kapitalistisen tuotantojärjestelmän immanentit lait voidaan hänenkin oppinsa mukaan parhaiten toteuttaa valtion avustuksella. Mutta mitä sen jälkeen?

Myös Max Weberin (k.1920) klassisen määritelmän mukaan valtio on organisaatio, jolla on legitiimi väkivaltamonopoli tietyllä maantieteellisellä alueella. Yhdysvalloissa valtion kaikkivoipaa turvallisuustehtävää rajoitettiin yksilöiden vapauden nimissä. Rousseau oli individualisti, joka ylistää villi-ihmistä, joka "elää oman itsensä sisällä".

Wilhelm von Humboldt (k.1835) osoittaa kirjassaan Valtion kasvun rajat, että valtio pyrkii tekemään ihmisestä omien mielivaltaisten päämääriensä välineen ja jättää huomiotta ihmisen omat aikomukset. Koska ihminen on syvimmältä olemukseltaan vapaa, etsii ja täydentää itseään, ei valtio instituutiona voi tukea ihmisen kehitystä. Valtion toimintatapa ei kannusta ihmistä kehittämään kykyjään.

"Inhimilliset tavoitteet pyörivät tutkimisen ja luomisen ympärillä. Eettinen kulttuuri kumpuaa ainoastaan sielun sisältä eikä sitä voi koskaan tuottaa ulkoapäin. Ihminen oppii ymmärtämään ja löytää kykynsä itse. Hän oppii myös käyttämällä hyödyksi muiden tekemiä keksintöjä. Ihmiselle ei ole koskaan tärkeintä, mitä hän omistaa vaan mitä hän tekee. Puutarhaa hoitava työläinen on ehkä itsellisempi kuin se veltto elostelija, joka nauttii viljelysten tuotteista." (Wilhelm von Humboldt)

"Todellista inhimillistä toimintaa on se, mikä virtaa sisäisenä yllykkeenä. Talonpojat ja käsityöläiset rakastavat työtä työn itsensä vuoksi, kehittyvät oman neroutensa ja kekseliäisyytensä avulla ja harjaannuttavat siten älyään, vahvistavat luonnettaan ja jalostavat nautintojaan. Vapaus on välttämätön ehto. Se mikä ei kumpua ihmisen vapaasta valinnasta, tai on vain opetuksen tulos, ei sisäisty osaksi ihmistä itseään, vaan jää vieraaksi. Mikäli ihminen toimii mekaanisesti, reagoimalla ulkoisiin vaatimuksiin sen sijaan että reagoisi omasta kiinnostuksestaan, tarmostaan ja voimastaan niin, että häntä voi ihailla siitä, mitä hän tekee, häntä täytyy halveksia siitä, mitä hän on."

Rosa Luxemburg oli sitä mieltä, että kansojen itsemääräämisoikeus saattoi toteutua vasta sen jälkeen, kun monarkia ja kapitalismi on voitettu koko Euroopassa. Kapitalismin laajentumistendenssi aiheuttaa jatkuvaa kamppailua ”luonnollisia talouksia” vastaan toisin kuin esim. osuuskuntamuodot. Kansallinen suvereniteetti loisi taloudellisen pakkoverkoston.

”Ainoastaan joukkojen aktiivinen osallistuminen itsehallintoon ja yhteiskunnalliseen jälleenrakennustyöhön voi saada aikaiseksi täydellisen henkisen muutoksen porvariston vuosisatoja kestäneen luokkavallan nöyryyttämissä kansajoukoissa. Vain heidän luovat kokemuksensa ja spontaani toimintansa voivat ratkaista vapauden ongelman. Vallankumouksellisen liikkeen tekemät virheet ovat pitkällä tähtäimellä äärettömän paljon hedelmällisempiä kuin kaikkein parhaimmankaan hallituksen erehtymättömyys."

Noam Chomsky kirjoittaa omassa manifestissaan Tulevaisuuden valtiosta (1999), missä todellista valtaa eivät pidä enää suurpääoman omistajat. Kapitalistit käyttävät valtamediaa, mainontaa ja ajatushautomoita edistääkseen omaa propagandaansa. Avainsanoja ovat vapaus, yhteisöllisyys ja järjestäytymisvapaus. Kansainväliset instituutiot kuten IMF, WTO, GATT ja NAFTA ovat Chomskyn mukaan omistavaa eliittiä takaamalla halpaa työvoimaa, raaka-aineita ja sijoitusmahdollisuuksia teollisuusmaille. Ihmisten itse tulisi saada olla muutoksen voima:

”Nykyisen vallanjaon puolustajat kuvittelevat ihmisen jonkinlaisena onnellisena orjana. Jos hyväksyy käsityksen, että ihmiset eivät ole kypsiä elämään vapaina, hyväksyy samalla olettamuksen, ettei vapautta saavuteta koskaan. Ihminen ei voi kypsyä ellei hän ole vapaa, ihmisen on siis oltava vapaa oppiakseen, kuinka käyttää voimiaan vapaasti. Viisaaksi voi kuitenkin tulla vain omien kokemusten kautta ja kokemuksia kerätäkseen on oltava vapaa.”

Kalifaatti ei kunnioita valtiota?

Ääri-islamilaisen Isis-liikken julistama kalifaatti on globalisaatiota, niin kuin ovat markkinatalous, ilmastonmuutos ja NSA:n salakuuntelu. Sen lisäksi että ne ylittävät valtioiden rajat, ne myös hylkäävä valtion idean. On tuttu klisee, etteivät valtiot kykene luomaan tai pitämään yllä hyvinvointia, puhdasta ympäristöä ja turvallisuutta. Siksi tarvitaan ylikansallisia täytäntöönpanon mekanismeja sekä talouden, turvallisuuden ja uskonnon globaaleja verkostoja. Niin kuin markkinatalous, kalifaatti tunnistaa keinotekoisten ja byrokraattisten valtioiden takaa jotain alkuperäistä ja aitoa, tavan elää yhdessä uskon voimalla. Hanke islamilaisesta maailmanyhteisöstä hylkää ajatuksen valtiosta ideaalina poliittisena yhteisönä. Sille valtio on osa eurooppalaisen maailmanvallan maallista perintöä. Kalifaatti uskoo luonnolliseen, ikiaikaiseen totuuteen jossain politiikan ulkopuoellla. Isiksen tavoite onkin jo puoliksi saavutettu. Meillä on jo kalifaatti. Rahan kalifaatti. (Martti Koskenniemi, hs 15.7.2014)

Termi kalifaatti tuli jälleen käyttöön kun Isis omavaltaisesti julisti perustaneensa kalifaatin Syyriaan ja Irakiin ja vastustavansa maallistuneiden arabivaltioiden hallituksia. Kalifaatilla tarkoitetaan maantieteellistä aluetta, jonka johdossa on kalifi. Ensimmäinen kalifi nimettiin Muhammedin kuoleman jälkeen 600-luvulla. Muhammedia ja häntä seuranneita ensimmäisiä kalifaatteja pidetään muslimien keskuudessa kulta-aikana. Islamin alkuaikoina kalifilla oli sekä poliittista että uskonnollista valtaa. Myöhemmin syntyi jopa kilpailevia kalifeja. Hämeen-Anttilan mukaan kalifius alkoi vanhassa merkityksessä hiipua viimeistään vuonna 1258, kun abbasidien valtakunta romahti. Sen jälkeen arvonimeä kantoivat turkkilaiset osmanivaltakunnan johtajat. Atatürk julisti kalifaatin päättyneeksi vuonna 1924.

Kirkkokin valmistautuu valtion jälkeiseen ikuiseen valtakuntaan

"Kirkolla on oma, aidosti globaali teologinen kertomuksensa Jumalan luomasta ja hänen lunastussuunnitelmaansa kuuluvasta maailmasta. Teologiassa globalisaatio on siis jo tapahtunut. David Martin on oikein todennut, että se, että kristillisyys itse oli organisaatio, sisälsi paradoksaalisen kaksinaisuuden: Se yhteisö, joka sääntöihinsä perustuen valikoi jäsenistönsä, katsoo silti edustavansa koko ihmiskuntaa. Yhteiskunnassa marginalisoitujen ja valtaa vailla olevien tapauksesta tulee siten kristillisen itseymmärryksen aitouden pysyvä testi. Kristuksen kirkkona eläminen merkitsee sitä, ettei marginalisoituja pidetä "toisena kansana" ja "taakkana." (esitelmä Jyväskylässä 2000)

Kirkkojen maailmanneuvosto hyväksyi peruskirjan jäsenyyskriteereistä Amsterdamin yleiskokouksessa vuonna 1948, jonka mukaan kristityt lupautuvat tottelemaan ennen kaikkea Jumalan saa, ei niinkään valtiovaltaa. Peruskirja uusittiin vuonna 1961:

»Kirkkojen maailmanneuvosto on niiden kirkkojen yhteys, jotka Raamatun mukaan tunnustavat Herran Jeesuksen Kristuksen Jumalaksi ja Vapahtajaksi ja jotka sen vuoksi pyrkivät yhdessä täyttämään yhteistä kutsumustaan yhden Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, kunniaksi.»

Peruskirja rajaa ulkopuolelle juutalaisuuden ja islamin, myös mormonit ja jehovan todistajat.

Raamatun tuntema valtiomuoto on itsevaltainen eli rajaton, absoluuttinen yksinvaltius, jossa sama henkilö säätää lait, panee ne toimeen ja tuomitsee rangaistuksen niiden rikkomisesta. Sen sijaan maallisen valtion järjestys on Jumalan pitkämielisyyden lahja, jolla hän varjelee syntiinlangennutta ihmiskuntaa tuhoamasta itse itseään (Room 13:1–7; 1 Piet 2:13–17). Syntisessä maailmassa elävällä syntisellä ihmisellä on taipumus väärinkäyttää valtiollista valtaansa itsekorotukseen, toisten alistamiseen ja heidän hallitsemisekseen heidän yläpuoleltaan (Matt 20:25). Näin he asettuvat Jumalan tilalle (2 Moos 5:2; Dan 4:27; Apt 12:21–23).

Maailmanvaltio toteutuukin lopun ajassa Antikristuksen johdolla - maailmanhistorian viimeisenä (Ilm 13:7). "Hän on tarttuva ahnain käsin siihen vallan tarjoukseen, jonka Saatana esitti Jeesukselle kiusauksen vuorella, mutta jonka Jeesus torjui" (Matt 4:8; Luuk 4:5–7). Tuleva Jumalan valtakunta murskaa sen.

"Jumalan valtakunta on sellaista hänen herruuttaan ihmisten sydämessä ja elämässä, johon nämä omasta vapaasta tahdostaan täydellisesti yhtyvät ja suostuvat ja joka aikanaan tulee näkyväksi, ruumiilliseksi, aineelliseksi oltuaan sitä ennen varsinaisesti vain hengellistä ja näkymätöntä." (Raimo Mäkelä 2007)

”Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin.” (Matt 11:12) Ennen helluntaita Jumalan valtakunta oli Jumalan vanhaliitto kansansa kanssa. Jeesus palveli Isää kuuliaisesti vapaasta tahdostaan, ja Isä hallitsi häntä täydellisesti. ”Jos minä karkotan pahoja henkiä Jumalan Hengen voimalla, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne.” (Matt 12:28) Jeesus oli Jumalan valtakunta itsessään ihmisten keskellä, mutta vielä vain uskossa nähtävissä.

Pyhän Hengen "näkymätön valtakunta” tarkoittaa hallintavaltaa nykyisessä maailmassa ennen Jeesuksen paluuta: "Pyhä Henki kutsuu ja voittaa Jumalan sanalla ihmisiä uskomaan Jeesukseen ja elämään hänen herruudessaan, ja Jeesus hallitsee heitä tulemalla Pyhässä Hengessä heihin asumaan" (Joh 15:5; 2 Kor 3:17), vaikka ihmiset ovat yhä syntisiä ja Jeesuksen herruus heissä on kätkössä. He ovat kuitenkin nyt Jumalan valtakunta, niin kuin Jeesus oli Jumalan valtakunta maailmassa ollessaan (Room 8:14).

”Jumalan valtakunta on vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.”(Room 14:17)

”Meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme pelastajaksi Herraa Jeesusta Kristusta, joka muuttaa ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi.” (Fil 3:20)

Oppi tuhatvuotisesta valtakunnasta tarkoitti sitä valtiovaltaa, kun Jeesus tulee takaisin, "Kuninkuus on hänen paluunsa jälkeen ennen viimeistä tuomiota, ns. tuhatvuotinen valtakunta." (Ilm 20:1–6), Jeesus viittasi tulevaan maailmanaikaan (Mark 10:30; Luuk 18:30) ja tulevaan valtakuntaan (Matt 25:1). Se alkaa, kun hänen omansa tehdään hänessä eläviksi eli nostetaan ylös kuolleista (1 Kor 15:22–23 KR 1938). Se päättyy, kun ”tulee loppu, hän antaa valtakunnan hallintavallan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan Antikristuksen ja sitten Saatanan. Sillä hänen pitää hallitseman ‘siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle.’ Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema [Ilm 20:14; 21:4). Kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken.” (J. 15:24-28.) Jeesus tekee selvän eron jo läsnä olevan Jumalan valtakunnan ja tulevan Jumalan valtakunnan välillä: ”Taivasten valtakunta on siis jo nyt näkymättömissä” (Matt 13:24, 31, 33, 44, 45, 47). ”Taivasten valtakunta on oleva” (futuuri, Matt 25:1). Pietistinen raamatunselittäjä Johann Albrecht Bengel esitti jopa vuosiluvut tuhatvuotiselle valtakunnalle: v:sta 1836 v:een 2836 Saatana olisi kahleissa, ja v:sta 2836 v:een 3836 pyhät hallitsisivat taivaassa tuhatvuotiskauden.

Isän ”valtakunta” , täyttymyksen valtakunta alkaa vasta viimeisen tuomion jälkeen (Ilm 20:11–15) uudestiluomisessa (Ilm 21:1–8) Jeesuksen antaessa valtakunnan Isälle (1 Kor 15:24). Silloin Isä ja Poika, Jumala ja Karitsa, ja Pyhä Henki, elämän veden virta, hallitsevat ikuisesti (Ilm 11:15; 22.1).

Augustinus (k.430) samasti tuhatvuotisen valtakunnan kirkkoon. Tämä tulkinta oli vallalla koko keskiajan kirkossa. Siihen liittyi myös keskiajan kirkossa Raamatunsanoma Kristuksesta. Kuningas ja ylipappi, keisari ja paavi olivat Kristuksen ilmentymiä.

"Tuhatvuotinen valtakunta on myös sekä Israelin kansan että lähetystyön täyttymys. Uudessa luomakunnassa kansallinen identiteetti ja erikoisasema käyvät tarpeettomiksi, kun raja maailman ja seurakunnan väliltä poistuu. Myöskään ”valitulla kansalla” ei ole enää erikoisasemaa, koska sitä ei tarvita. Tuhatvuotisen valtakunnan kuuluessa vielä vanhaan luomakuntaan kansojen kansallisuus säilyy - tai palautuu oltuaan sitä ennen Antikristuksen aikana turhennettuna. Uudessa luomakunnassa ei ole lähetystyötä, koska kaikki näkevät Jumalan kasvot... Tuhatvuotinen valtakunta ilmentää osaltaan pelastuksen aineellisuutta. Ei ole kysymys vain henkisyydestä, spirituaalisesta todellisuudesta vaan myös konkreettisesta, fyysisestä uudesta elämästä ja maailmasta ja pelastumisesta sinne." (Raimo Mäkelä, Suomen teologinen instituutti, 2007. Tämä luku pohjautuu mäkelän luentoon)

Feministinen ajattelu hylkää valtion

”Valtio on miehisen väkivallan historiallinen institutionalisoituma, joka säätelee erialaisten maskuliinisuuksien suhteita. Valtio sekä institutionalisoi vallitsevan maskuliinisuuden että käyttää paljon energiaa sen kontrolloimiseksi – rikollisten, sotilaiden, poliisin, nuorten miesten. Se säätelee maskuliinisuuksien välisiä suhteita, marginalisoiden ja kurittaen joitakin, tukien toisia.”

Toisaalta Nicolaus Sombart kehitti vuonna 1991 seksuaalipsykologisen konseptin valtiosta. Valtion perustamisessa ei hänen mukaansa ole kyse taloudellisesta tai materiaalisesta vallasta, vaan mahdollisuudesta tukahduttaa ihmisen sukupuolisuus:

"Poliittisen aatteen syntyyn vaikuttaa pelko kaaoksesta. Kaaos ei tarkoita sisällissotaa tai vallankaappausta, vaan kapinaa ihmisen sisällä. Kaaoksen pelko ei tarkoita mitään ulkopuolelta tulevaa, vaan pelkoa sisäisestä uhkasta, sisäisten himojen tukahduttamisesta, nousevaa hyökkäystä. Se kyseenalaistaa sitä tapaa, miten miehen tarpeet on tukahdutettu patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Miehen valtamonopolia uhkaa oman seksuaalisuuden jatkuva sisäinen repressio."

Kansallisvaltio ei siis tarkoita miesten etujen koaliitioita. Se antaa institutionaalisen suojan mieheltä itseltään. Hänen mukaansa miehen ja naisen välinen sukupuolisuhde osoittaa yhteiskuntajärjestelmän perusteita, missä nainen on aina alistettu. Jos haluaa tutustua maan poliittiseen kulttuurin, on kysyttävä ensin, miten sukupuolisuhteet hoidetaan perustasolla. Mies pelkää naisen kaikkivaltiutta, mies tarvitse kontrollimekanismin joka tulee esille hierarkkisessa valtiorakenteessa.

Patriarkaatissa meidän lajimme jakaantui toistensa kanssa kilpaileviin superorganismeihin, usein kutsutaan kansakunniksi, yrityksiksi, uskonnoiksi, ja muiksi suuriksi ryhmiksi. Useimpien ihmisten energia kuluu siihen, että he pyrkivät kasvattamaan ja pitämään pystyssä sen sosiaalisen kokonaisuuden johon kuuluvat.

Naisen asema alkoi heikentyä vasta maanviljelyn yleistyttyä, samoihin aikoihin kun syntyivät ensimmäiset valtiot. Syykin oli selvä. Maanviljely edellyttää pysyvää asuinaluetta, suunnitelmallista elintapaa ja vakinaisia ihmissuhteita. Kollektiivinen omistusmuoto väistyi. Yksityisomistus ja siihen liittyvä perintöoikeus suistivat naisen miehen alaiseksi. Naisesta tuli omistuksen kohde. Naisella oli vaihtoarvoa lajin biologisen uusintamiskykynsä vuoksi. Myöhemmin naisella oli vaihtoarvon lisäksi käyttöarvoa työvoimana.

Friedrich Engels tutki 1800-luvulla yksityisomaisuuden ja valtion alkuperää ja tuli siihen tulokseen, että avioliiton tiukka parisuhde johtuu alunperin miehen tarpeesta olla varma siitä, että omaisuuden perii varmasti hänen oma poikansa:

"Yksiavioinen perhe perustuu miehen herruuteen ja tarkoittaa varta vasten lasten siittämistä eittämättömästi isästä polveutuviksi. Tätä polveutumista vaaditaan, jotta nämä lapset voisivat kerran päästä isänsä omaisuuden perijöiksi.”

Engelsin mukaan alettiin ensimmäisenä Ateenassa solmia sellaisia aviosuhteita, jotka eivät perustuneet luontaiselle mieltymykselle vaan taloudellisille laskelmille. Tarustoissa tulee esille, miten yksiavioisuuden ainut tarkoitus oli miehen herruuden vahvistaminen ja rikkauksien siirtyminen omille jälkeläisille. Jonka vahvistamiseksi tarvittiin valtiovaltaa. Engels kirjoittaa:

”Sana familia ei merkitse alkujaan tunteellisuudesta ja kotoisesta kiistasta yhteen taottua nykyisten poroporvarien ihannetta, se ei tarkoittanut roomalaisille alunperin edes avioparia lapsineen, vaan yksinomaan orjia. Famulus on kotiorjan nimi ja familia on yhdelle miehelle kuuluvien orjien yhteisjoukko. Myös rahasta antautuminen oli aluksi uskonnollinen teko, se tapahtui rakkauden jumalattaren temppelissä ja raha solui temppelin aarteistoon.”

Vähitellen vahvistui omistaminen keskeiseksi elämänmuodoksi. Koska mies omisti, hänellä oli oikeus suunnitella ja toteuttaa sellaista valtiollista, koulutuksellista ja sosiaalista järjestelmää, joka vastasi hänen tarpeitaan. Mies omisti tuotantovälineet, naisesta tuli yksi näistä tuotantovälineistä.

Feministitutkija Pettman 1996: Kansainvälinen politiikka on kaikkein maskuliinisin tiedekunta. Se tulee esille henkilökunnassa ja feministeille jaettujen apurahojen määrässä. Ennen kaikkea siinä, miten se ymmärtää valtion, sodat ja markkinat. (Theories of International Relations, Contending Approaches to World Politic, Stephanie Lawson, 2015)

Neoliberaalit lopettamassa valtiota?

Neoliberaalit ovat pyrkineet yksityistämään politiikkaa, edistämään markkinavetoisuutta ja liberalisointia sekä vähentämään sosiaalivaltion asemaa. Perinteinen kansallisvaltio johtaa heidän mukaansa inflaatioon, velkaantumiseen ja työttömyyteen. Niinpä valtio on menettänyt sille kuuluvia tehtäviään ja sen rinnalle on tullut muita toimijoita.(Stephen Leibfried: Rückkehr des Staates? Blätter für deutsche und internationale Politik 5/2008)

Sitten tapahtui jotain, mikä on nostanut taas valtion merkitystä ja valtiota on tarvittu apuun:

1. Ilman vakuuksia annetut lainat. Vuoden 1929 pankkiromahdusten jälkeen solmittiin tiukat lait, jotka estivät vielä 1970-luvulle saakka kaikki subprime-lainojen tapaiset kriisit. Margaret Thatcher ja Ronald Reagon vapauttivat 1980-luvun alussa finanssimarkkinat.

2. Sähkön hinnan nousu. 1970-luvulle saakka sähkön hintaan voitiin vaikuttaa vain parlamentaarisella päätöksellä. Valtio omisti myös postin, puhelimen, rautatiet, lentoliikenteen.

3. Blackwater (yhdysvaltalainen turvallisuusalan yritys) ja erityisesti sen 50 000 aseistettua miestä Iranissa ja vastaavia ryhmiä muissa heikoissa valtioissa. Biafran sodassa 1967-1970 käytettiin ensimmäistä kertaa ulkopuolisia sotajoukkoja. Yksityiset vallankäyttäjät, war lords, yleistyivät. 400 vuotta kestänyttä valtiollista valta-asemaa alettiin taas yksityistää. Samaan aikaan kansainväliset instanssit alkoivat päättää, milloin valtio saa käyttää voimatoimia.

Oikeusvaltio 1960-luvulle saakka?

Thomas Hobbes vertasi vuonna 1561 ilmestyneessä kirjassaan valtiota suureen merihirviöön Leviathaniin. Valtio olisi kuin maanpäällinen Jumala, joka takasi järjestyksen. Hobbesin teoksessa kuvattiin vahvaa autoritaarista valtiota, jonka päätarkoitus oli estää kansalaissota.

”Keskiaikaisen ajattelu taustalla oli luonnonoikeus, oppi todellisen oikeuden muuttumattomuudesta. Sen mukaan täydellinen oikeus oli osa jumalallista maailmanjärjestystä, jota ihminen yritti omilla säännöillään jäljitellä Varhaisella uudella ajalla käsitys oikeuden historiasta oli siis staattinen – oikeuden syvin olemus oli oppineiden mielestä muuttumaton. Ajatus oikeuden kehittymisestä ja jopa muuttumisesta paremmaksi saatiin odottaa 1800-luvulle saakka." (Pihlajamäki 2009)

Valistuksen aikana Immanuel Kant (k. 1804) ei puhunut kansalaisten kunnioituksesta tai että valtion tulisi tukea kansalaisten päämääriä. Valtio oli Kantille laillisten oikeuksien takaaja käytännön asioissa. Sen jälkeenkin valtio on määritelty ihmisjoukon oikeuskäytännöksi. Ei minkä tahansa ihmisjoukon, vaan niiden, jotka tottelevat lakia ja nostavat sen avulla yleistä hyvinvointia.

Valtio on kehityksen tulos, siveellinen kokonaisuus. Sen takaamat oikeudet
eivät perustu ihmisluontoon, vaan ovat seurausta historiallista kamppailusta (G.W.F. Hegel, k.1831)

Kun toisen maailmansodan jälkeen siirtomaavaltakausi loppui, alkoi koko planeetta olla jakautuneena suvereeneihin geografisiin kansallisvaltioihin. Antarktista lukuun ottamatta. Mutta vähitellen Jaltalla luotu maailmanjärjestys alkoi hajota. Venäjän länsiraja oli taas siellä missä Pietari Suuren aikoihin, kirjoitti Martin Jacques tammikuussa 1994 (Marxism Today).

Oikeusvaltion kulta-aikaa elettiin ennen vuotta 1970. 400 vuoden ajan valtio oli täyttänyt joitakin neljästä tehtävästä:

1. Valtiolla oli monopoliasema yhteiskunnallisessa omistuksessa. Tähän kuului myös laillinen oikeus väkivallan käyttöön Westfalenín rauhasta 1648 kylmän sodan loppumiseen saakka.

2. Valtiolle kuului järjestysvalta. Vaikka vielä 1700-luvulla useimmat eurooppalaiset valtiot olivat piskuisia kuningaskuntia, joissa ei toteutettu demokratiaa, toteutettiin niissä kuitenkin lakia, joten despoottiset menetelmät eivät olleet enää käytössä.

3. Valtiossa toteutettiin edustuksellista äänestyskäytäntöä. Aluksi kaikki jotka maksoivat veroa saivat äänioikeuden ja sosiaalidemokratian mukana myöhemmin myös proletariaatti.

4. Neljänneksi hyvinvointivaltio, jossa on kolikon kaksi puolta. Markkinoiden luominen, johon tarvittiin omaisuutta ja sopimuksia koskeva lainsäädäntö sekä käyttäjien, ympäristön ja ihmisten suoja, perusturva ja verovarojen jako huonommin toimeentuleville alueille.

Valtiolla on toisaalta legitiimi oikeus vasta kun muut valtiot ovat sen valtioksi tunnustaneet. Ristiriita saattaa syntyä, jos valtion sisällä ihmiset eivät hyväksy valta-asetelmia, mutta ulkopuoliset valtiot pitävät hallitusta laillisena. Kansalaiset eivät enää automaattisesti hyväksy valtion poliittisia päämääriä ja siksi lakienkin totteleminen mutkistuu.

Valtiolla on kolme vaikutuskanavaa:
Fyysiset – sota, vankila
Taloudelliset – verot, verovähennykset
Symboliset menetelmät – toiminnan kieli, abstraktit ihanteet

Valtion voi siis määritellä seuraavalla tavalla: Valtioksi kutsutaan sellaista poliittista järjestelmää, jonka byrokraattinen hallinto on menestyksekkäästi monopolisoinut laillisen vallan, joka kerää veroja ja päättää laeista, jotka koskevat alueella asuvia ihmisiä ja on saanut tunnustuksen muilta valtioilta.

"Amerikkalainen kansalaisvapauksia edistävä Freedom House -tutkimusinstituutti jakaa vuosittain maailman maat kolmeen ryhmään: vapaat, osittain vapaat ja ei-vapaat. Vapaassa maassa on avoin poliittinen kilpailu, kansalaisoikeudet, toimiva kansalaisyhteiskunta ja riippumaton media. Freedon Housen luokittelussa maailman 194 maasta 87 on vapaita. Enemmän tai vähemmän suljettuja ei-vapaita on 47. Jollakin tavalla edustukselliseksi luokiteltu demokratia on 115 maassa. Edustuksellinen demokratia ei siis välttämättä tee maasta vapaata. Edustuksellisten demokratioiden määrä on vähentynyt viime vuosina. Maailman väestöstä selvästi alle puolet, 43 prosenttia asuu edustuksellisessa maassa." (Mikael Pentikäinen 17.4.2011)

Sosiaalivaltio?

Viime vuosisadan alkupuolella pidettiin suurena uhkakuvana ihmiskunnan geneettistä rappeutumista. Sen katsottiin johtuvan siitä, että hyvinvointi salli huonomman geneettisen materiaalin jäävän henkiin ja lisääntyvän. Maailma hukkuisi, ei paskaan eikä radioaktiivisiin päästöihin, vaan roskaväkeen. Älymystön etujoukko, sittemmin hyvinvointivaltion arkkitehteinä ja nobelisteina tunnetut Gunnar ja Alva Myrdal (k.1986) olivat perustamassa rotuhygienian instituutteja steriloimaan vajaaälyisiä naisia. Ajattelutavan poliittinen huipentuma oli Hitler ja holocaust.

Kauheiden kokemusten jälkeen alettiin kehittää hyvinvointivaltiota. Hyvinvointivaltiossa sosiaalihoitaja ja poliitikko viisaudessaan päättävät, miten yli puolet kansantulosta käytetään. Toisesta puolesta päätävät markkinatalouden edustajat. Valtio saavutti mahtavan aseman – se tunkeutui kaikille ihmiselämän aloille. Oikeustieteiden näkökulmasta hyvinvointivaltiossa on keskusvallalla keskeinen rooli elintason ja toimeentulon varmistamisessa

Kansallisvaltio oli aikoinaan ylpeyden aihe yksittäisille ihmisille sekä tuki ja turva elämän vaikeuksissa. Nykyään valtion oletetaan takaavan määrätyn elintason ja elintärkeät palvelut.

Markkinavoimien globaali valtio?

EU:n lainsäädännöstä 95 prosenttia koskee Euroopan sisämarkkinoita. Siksi ajatus, että kansallista ”itsemääräämisoikeutta” voisi toteuttaa nykykapitalismissa on myytti. Globalisaatio on muuttanut suvereniteetin idean. Vapaakauppassa ei pystytä yhteisesti sopimaan minimistandardeista hyödykkeille, työlainsäädännölle tai veropolitiikalle. Markkinat tekee päätökset ja yhtiöt investoivat sinne, missä on matalin yritysvero.”

Taloustieteilijä Dani Rodrik on kirjoittanut globalisaatioparadoksista: demokratiasta, kansallisesta päätäntävallasta ja taloudellisesta globalisaatiosta voi kerralla tavoitella vain kahta. Ehkä täällä kansallisvaltioissa pitäisi päättää, mitkä kaksi haluamme.
(Timo Mietinen, Oskari Onninen hs 14.8.2016)

Markkinavoimiin voidaan vaikuttaa demokraattisesti yhä vähemmän eikä julkinen demokraattinen valvonta koske sellaisia teollisuusyhteiskunnan keskeisiä ja kansalaisten elämään vaikuttavia instituutioita kuin kauppa, teollisuus ja finanssijärjestelmä. Demokraattiseen päätöksentekoon kuuluu vain muutama tarkoin määrätty alue, kun taas rahavalta valvoo tiedotusvälineitä ja poliittisia järjestöjä ja hyväveliverkostot toimittavat korkeimmat virkamiehet parlamentaariselle järjestelmälle.

Suuryritysten johtajat ja heidän lakimiehensä muodostavat akateemisten ammattijohtajien kanssa ylivoimaisen enemmistön valtion toimeenpanevasta henkilökuunnasta. Kansan osallistuminen päätöksentekoon on uhka. Yhdysvaltalaiset maan ulkopuolella toimivat yritykset muodostavat maailman talouden, jonka kokonaistuotanto on kolmanneksi suurin. Ison-Britannian viennistä yli puolet on peräisin amerikkalaisten omistamista yhtiöistä.

"Anne Luomala kiinnittää huomion "politiikkaan sisäänrakennettuihin pakkoihin." Hän on huomannut tämän tutkittuaan budjettipuheita. ”Puhutaan taloudellisuudesta, tehokkuudesta, tuottavuudesta, innovaatioista, strategioista, kumppanuuksista, kolmannesta sektorista ja arvokeskustelusta. Näitä muotisanoja kutsun hallitsemisen iskusanoiksi. Niitä käytetään poliittisesti tarkoituksenmukaisesti." Hänen mielestään on huolestuttavaa, että ei edes keskustella siitä mitä ne tarkoittavat. (Kimmo Jylhämö, Voima 2/2010)

Jopa itse valtiotiede oppiaineena tai yleisenä filosofiana on hajaantunut moniin aiheisiin ja itse valtiotiedettä ollaan lopettelemassa. Alussa valtiota tutkittiin osana oikeustieteitä sen jälkeen politologiana, nykyään taloustieteinä.

”Olemme siirtyneen _+ 1 prosentti -politiikkaan. Jotkut näkevät meidän jo elävän jopa maailmassa, jossa hallitus ei edusta enää edes kansaa vaan markkinavoimia. Silloin äänestäminen ei tapahdu enää uurnilla – jossa vaikuttaminen on yhtä myöhäistä kuin hautajaisissa, joiden sanastoon uurna kuuluu – vaan korkeintaan kaupassa ostoksilla.” (Pekka Himanen 16.3.1999)

Viimeistään globalisaatio pyyhkii valtioiden rajat ja yrittää tehdä maapallosta houkuttelevan (brutaalin) markkinapaikan. Se tarkoittaa vapaakauppasopimuksia, internetiä ja rahoituslaitosten yhdistymistä. Samaan aikaan maapallon asukkaat ovat jakautuneet voittajiin ja häviäjiin, globaaliin apartheidiin, joka ensin teki ihmiset riippuvaisiksi teollisista tuotteista ja koulutti uudet sukupolvet kuluttajiksi, alkoi sitten mekanisoida ihmistyötä ja laskea palkkoja. Käsitteellä globalisaatio on korvattu käsitteet kuten kolonialismi, modernisaatio ja keskinäinen riippuvuus.

Kapitalistisessa taloudessa valtiolla on vain rajattu määrä keinoja, joilla se voi puuttua talouteen. Se ei voi kilpailla yksityisten yritysimperiumien kanssa, mikä tarkoittaa, että se ei voi tuottaa mitään hyödyllistä. Tuotannon on oltava ylellisyystavaroita. Hyödyllisten tavaroiden tuotanto ei voi olla kilpailukykyistä.

"Ihmiset unohtivat ettei teollistuminen ole päämäärä sinänsä, vaan ainoastaan keino taata ihmiselle hänen aineellinen toimeentulonsa ja tehdä korkeampi henkinen kulttuuri mahdolliseksi. Missä teollistuminen on kaikki kaikessa ja ihminen ei mitään, alkaa säälimättömän taloudellisen despotismin valtakunta, jonka toiminta ei jää tuhoisuudessaan yhtään jälkeen minkään poliittisen hirmuvallan toiminnasta. Taloudellinen ja poliittinen hirmuvalta tukevat toisiaan ja ovat peräisin samasta lähteestä." (Rudolf Rocker, Takku 16.4.2014)

Kansalaisten tuvallisuuden takaaminen on ollut valtioiden keskeinen tehtävä. Nykyisin valtiot ovat ensisijaisesti kilpailuvaltioita. Niiden tavoite on kansallisen hyvinvoinnin takaaminen siten, että valtio asemoidaan mahdollisimman edullisesti suhteessa kansainvälisiin markkinoihin. Kilpailuvaltion näkökulmasta rajat ovat lähinnä vuorovaikutusta ja yhteyksiä haittaava tekijä. (Pertti Joenniemi hs 3.12.2017)

"Valtion tunnemme kaikki, mutta enää emme läheskään ymmärrä valtion olemusta ja tehtävää, sen pakkoja ja velvoitteita. Tätä ymmärrystä on hämärtänyt ja siedättänyt kansainvälinen sopimusjärjestelmä, jolla on siirretty ja luovutettu valtiollisen ydintoimintoja ylikansallisille elimille, jotka eivät ole valtioita. Toisaalta on jokamiehen elämään astunut tekijävoimia, jotka tyypillisesti ovat valtiottomia, niitä ei voi nivoa mihinkään valtioon, - ja ne eivät sitoudu niihin: näitä ovat, kaksi suurinta mainitaksemme: globaali finanssi ja terrorismi. Melko harva on ymmärtänyt, miten tiiviisti ne liittyvät luonteensa puolesta yhteen, valtiottomiin voimiin, joiden kanssa ja joita vastaan yksityinen kansalainen on voimaton, mutta niin on valtiokin. Kylmän sodan (1946-1991) jälkeisen ajan suurin kansainvälinen innovaatio on: rajaton raha ja valtioton väkivallankäyttö (terrorismi)." (http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi)

Virkamiesvaltio

”Ministeriksi voi kirvesmies vieläkin kelvata, mutta todellinen päätöksenteko meritokraattisessa yhteiskunnassa siirtyykin yhä suuremmassa määrin valtionhallinnon ja tuotantoelämän koulutetuille suunnittelijoille ja teknokraateille. Meritokratia on teknologisen kehityksen johdonmukainen seuraus.” (Erkki Tuomioja, Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan, Tammi 1993)

Parlamentin rooli politiikassa on toisen maailmansodan jälkeen käynyt jatkuvasti vähäisemmäksi kaikissa parlamentaarisissa demokratioissa. Toisin sanoen toimeenpanevan vallan käyttäjästä tulee yhä mahtavampi. Lurjuksia ei voi äänestää ulos, koska heitä ei ole koskaan äänestetty sisään.

Nykyään hierarkia jäsentää valtioita sisäisesti ja anarkia jäsentää valtioita ulkoisesti kansainvälissä politiikassa. (Reiner Walz)

Giorgio Agamben mukaan on siirrytty parlamentaarisesta demokratiasta virkamiesdemokratiaan jo pitkän aikaa sitten. Parlamentilla ei ole muuta virkaa kuin hyväksyä hallituksen esitykset, jotka virkamiehet ovat valmistelleet. Nykyvaltion ei ole tarkoituskaan olla enää ihmistä vaan taloutta ja kilpailukykyä varten. Valtiovarainministeriö on saanut yhä enemmän valtaa politiikassa ja samalla siitä on tullut ministeriö, jolla on missio – ideologinen politiikkayritys, joka markkinoi viennin kilpailukykyä ja julkisen sektorin menokuria. (hs 11.6.2010)

”Vallankäyttö on loitontunut yhä kauemmaksi tavallisesta kansalaisesta jatkuvasti paisuvien virastojen kätköihin, joissa virkamiehet ratkaisevat yhä enemmän kansalaisten asioista ilman, että nämä voivat vaikuttaa niihin tai edes seurata, miten keskitettyä valtaa käytetään. Valta loittonee kansasta byrokratian viidakkoon. (Heikki Kirkinen 21.4.1991)

Turvavaltio?

Terroristi-iskun jälkeen 11.9.2001 palattiin turvallisuusvaltioon ja valtion muita tehtäviä alettiin yksityistää. Uskottiin valtion funktioon turvallisuuden ja oikeusvaltion järjestyksen takaajana. Turvallisuus alkoi viedä taas suuremman osan valtion muista tehtävistä ja valtio pystyy yhä heikommin turvaamaan julkisia palveluja.

Mutta yksityiset turvafirmat ottavat osan valtionkin velvollisuuksista takaamalla hyvin maksavalle kansanjoukolle sen turvan tai tunteen turvasta, johon valtio ei pysty. Ne luovat suoja-alueita, joita yksityiset turvallisuusmiehet vahtivat aitojen ulkopuolella. Valtion uskottavuus on jo kokonaan romahtanut Länsi-Afrikan valtioissa, joissa turvallisuuden voivat taata vain yksityiset ja usein länsimaiden omistamat yritykset ja sotilasosastot. Juuri näitä heikkoja valtioita syytetään terroristi-iskuista, erityisesti Afganistania, missä al-Qaida taistelee valtiota vastaan. Saksassa taisteltiin Punaista armeijaa vastaan 1970-luvulla ja hyväksyttiin ”perustuslaillisia” lakeja terrorismi kitkemiseksi.

Maailmalla riehuu lähes 150 sotaa ja selkkausta. Yli sadassa tapauksessa taistelut riehuvat valtioiden sisällä. YK:n peruskirja estää YK:ta puuttumasta jäsenvaltioidensa sisäisiin asioihin. Suuret valtiot ja YK ovat sitoutuneet tukemaan valtiollista yhtenäisyyttä, ei kansojen oikeuksia eikä YK tunnusta vähemmistöjen itsemääräämisoikeutta enää yhtä automaattisesti kuin aikaisemmin.

Valtiollisen poliisin työ on muuttunut ehkäisevän valvonnan suuntaan. Tästä ovat esimerkkeinä videovalvonta, mikä vähentää kansalaisten yksityisyyttä, mutta vielä vaarallisempana on suuntaus, jonka mukaan niitä, jotka ovat valinneet erilaisen elämäntavan kuin valtavirta, tarkkaillaan erityisesti.

Valtion kyky turvata ihmisen elämää millään mittapuulla on kyseenalainen. Usko valtion selviämiseen ja sen tulevaisuuteen on heikko.

Noam Chomskyn mukaan valtio turvaa vain itseään: "Nykyiset käytännöt ovat hienovaraisia mutta laajoja ja ne lisääntyvät koko ajan. Uusissa tekniikkalehdissä esitellään pienen pientä surisevaa fly-sized drones, joka voi tunkeutua ihmisen kotiin ja suorittaa jatkuvaa valvontaa. Valtio, sotavoimat ja kaupalliset yritykset käyttävät uusinta tekniikkaa tiedon keräämiseen voidakseen paremmin kontrolloida meitä. Näin valtajärjestelmä toimii. Tietysti ne perustelevat tämän kaiken aina turvallisuudella, mutta siihen on suhtauduttava varovaisesti. Valtiot vetoavat aina turvallisuuteen mitä tahansa ne tekevät. Vaikka vedotaan turvallisuuteen ei turvallisuuden lisääminen kuitenkaan ole toiminnan periaate. Tarkemmin tutkittaessa turvallisuuteen vetoaminen on tekosyy. Tarkoitan kansalaisten turvallisuutta. Valtajärjestelmän itsensä turvallisuus ja sen edustamat sisäpoliittiset edut ovat motiiveina. Niin, siitä ollaan huolissaan, ei kansalaisten turvallisuudesta. (Natasha Lennard, Salon-lehden päätoimittajan tekemä haastattelu, Credit: AP/Adel Hana 2013)

Kansalaisten turvallisuutta ja elämää uhkaavista vihollisista ovat vaarallisimpia ydinaseet ja CO2-päästöt, joista kummatkaan eivät kunnioita valtiollisia rajoja. Ydinaseiden ja nykyisten hiljaa hivuttautuvien vaarojen ongelmat voidaan ratkaista vain globaalisti. Muita vaikeita ongelmia ovat: terrorismi, ihmisiä kunnioittamaton kapitalismi, köyhyyden aiheuttama muuttovirta, organisoidun rikollisuuden epäpyhä alianssi, poliitikkojen korruptio ja sotaisat konfliktit.Ympäristöongelmat ja finanssimaailma eivät kunnioita valtiollisia rajoja.

Politologit puhuvat refleksiivisestä modernisaatiosta (alunperin Ulrich Beck). Teollisen modernisaation jälkeen tulevat näkyviin teollistumisen ekologiset seuraukset ja tästä erilainen moderni ja uusi aika kuin mitä teollisuuden logiikka olisi olettanut.

Kansainvälisen politiikan paradigman muutosta osoittaa uusi käsite kuten ekologinen perustuslaki. Sosiosentrisen hyvinvointivaltion on annettava tilaa ekomodernisaatiolle, mikäli valtio hallintamuotona haluaa pysyä pystyssä. Se tarkoittaisi siirtymistä monitieteiseen kestävän kehityksen ajatteluun. Politiikan vanhoja käsitteitä – demokratiaa, tasa-arvoa, vapautta ja oikeudenmukaisuutta - alettaisiin tarkastella laajemmissa yhteyksissä. Ympäristöongelmat ovat globaaleja ja vaativat globaaleja poliittisia ja ekososiaalisia ratkaisuja.

Useat ympäristötoimenpiteet ovat tehokkaampia jo nyt ilman valtiota. Tiedotusvälineet saattavat myös paljastaa saastuttajan tai suurkauppiaat eivät hyväksy määrättyjä tuotteita. Valtiotieteen tutkijat huomaavat, että muut auktoriteetit ovat nopeampia ja tehokkaampia kuin perinteiset poliittiset mekanismit. Tuottajat pelkäävät enemmän yksityistä boikottia kuin kankeaa ja hidasta valtiollista määräystä. He voivat itse estää kansalaisten boikotin.

Kestävä kehitys on synonyymi sanalle oikeudenmukaisuus luontoa kohtaan (Anton Leist). Yhteiskunta on silloin ekologisesti oikeudenmukainen, kun jokaisella on

・ samanlaiset mahdollisuudet käyttää ehtyviä luonnonvaroja (ekologisesti yhtäläiset mahdollisuudet)

・ moraalisesti perustellut oikeudet käyttää kriittisiä tarvikkeita (terve ympäristö, ekologiset ihmisoikeudet)

・ ympäristöä suunnitellaan ekologisesti ja esteettisesti (ekologiset suunnitteluoikeudet)

Niin kutsutun Vihreän puolueen elinkaari osoittaa, miten vaikea on muuttaa valtiolaivan kurssia sisältä päin. Vihreät onnistuivat ja heistä tuli hallituskelpoisia. Puolueelle, joka perustettiin kansanliikkeistä ja jonka päämäärä oli järjestelmäkriittisyys, järjestelmän perusteiden muuttaminen, olisi ollut luonnollista pysyä oppositiossa muuttamassa jopa politiikan tekotapaa. Puolueena siitä tulikin tärkeä osa järjestelmän pysyvyyttä, stabilisointia. Se tekee vain pieniä kosmeettisia parannuksia.

Kyllähän me älykkäät, koulutetut ja ahkerat ihmiset voimme tuottaa päivän välttämättömät tarvikkeet kuten ruoan ja lämmön siellä missä asumme ja verkostua sitten niin paljon kuin rahkeita riittää? Helsingin kaltainen kivikylä saisi jäädä bilettäjille. Paperien, kokousten ja pöytäkirjojen pyörittely historian lehdille. Internet antaa loistavat mahdollisuudet ratkaista ongelmia verkostoitumalla, ihmiset itse tietävät tärkeinä pitämistään asioista.

Lamasta selviävät parhaiten ne kunnat, joilla on vähiten vientiteollisuutta. Saastuttamisesta kärsitään pahiten paikallisesti.

Nyt on menty niin pitkälle, että jopa valtion omistaman Stora Enson johtaja kertoo suoraan: "Sunilan tarkoitus ei ole keittää sellua vaan tuoda rahaa." Rahaa, jotta työntekijät voivat ostaa kaupasta muiden työntekijöiden valmistamia, pakkaamia, varastoimia ja kuljettamia ruokia, maksaa öljystä ja toimia kunnon veronmaksajina. Hengissähän on pysyttävä. Miten järkiinsä tullut ihminen voi elää tässä karusellissa?

Kovin kaukana on Alexander Stubb edellä esitetyistä saksalaisten tutkijoiden virtauksista. Stubb porvarilllisen maailmankuvan airueena näkee niin ihmisen kuin luonnon mekaanisena varastona. Hänen visionsa globaalista markkinataloudesta on jo vanhentunut (hs 25.20.2009): "Nyt on kolmas vaihe, joka oikeastaan lähti liikkeelle Obaman valinnasta. Liike kohti moninapaista maailmaa, jossa kansallisvaltio nousee vahvaan asemaan vähän samalla tavalla kuin 1800-luvulla. On valloillaan eräänlainen suurvalta-ajattelu."

"Olisiko valtion sittenkin viisaampi pysyä tässä toiminnassa määräävässä asemassa? Yksityisen liiketoiminnan tärkein tavoite on voiton maksimointi. Valtion tavoite on yhteisen tärkeän edun valvominen."

"Metsähallitus on mahtava laitos. Sen juuret ulottuvat kansalliseen herätykseen. Laitos täytti keväällä 150 vuotta. Metsähallitusta ovat aina johtaneet talousmetsämiehet. Luontopalveluita puolustavat pelkäävät, että erityisyhtiössä luontoarvojen ensisijaisuus saattaa hyvinkin väistyä bisnesmahdollisuuksien tieltä. Tällöin esiin nousevat muun muassa tuulivoimalat, turismi ja soranotto. Valtion tarve saada lisätuloja ja eri tahojen kasvava kiinnostus metsäomaisuutta ja merenpohjaa kohtaan ovat yhdessä iso voima." (hs 20.9.2010)

Metsähallitus hallitsee kolmannesta valtion nimeltä Suomi metsistä ja vesistä. Siis kuka hallitsee? Entä jos jokainen kunta saisi itse päättää, mitä tekee valtion loputtua oman alueensa metsille, soille, lehdoille, rannoille.

Ympäristöongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan kaksi paradigman muutosta. Ensimmäinen kyseenalaistaa valtion olemassaolon, toinen jatkuvan kasvun mallin.

Valtiollinen järjestelmä ei pysty ottamaan vastuuta ympäristönsuojelusta

Jo 1960-luvulta lähtien ovat yhteiskuntatieteilijät tutkineet valtion mahdollisuuksia selvitä yhteiskunnan modernisaatiossa. Professori Martin Jänicken mielestä valtio on osoittautunut aikansa eläneeksi instituutioksi. Kyse on kansallisvaltion eroosiosta. Sen päätöksentekomekanismi ei salli riittävää väliintuloa ongelman sattuessa. Valtio ei pääse monimutkaisten syy- ja seurausketjujen alkujuurille, vaan joutuu korjaamaan seurauksia, jolloin ongelmien syyt siirtyvät. Parlamentaariset instituutiot reagoivat luonteensa mukaisesti jo tapahtuneeseen tai parantavat yksittäisiä kohteita. Ekologiselta kannalta on kuitenkin sellaisia uhkia, joiden toteuduttua on jo liian myöhäistä toimia. Ekologia-rintamalla on yhä enemmän asioita, jotka on estettävä, joita ei voi kokeilla. Eikä jälkeen päin enää korjata.

Useimmat ympäristöongelmat ovat olleet tiedossa pitkään ennen kuin valtio pystyy tekemään yhtään mitään. Ongelmaan puuttumista hidastavat monet intressiryhmät, ohjelmat ja lakipykälät. Koska jokaisella intressiryhmällä on erilaisia motiiveja ja päämääriä, ovat valtion vaikutusmahdollisuudet lähes nollissa.

Ekologiset ongelmat ovat monimutjaisia ja pitkävaikutteisia. Ympäristötekniikalla saadaan aikaan osaparannuksia, mutta ne saattavat aiheuttaa vaurioita muilla aloilla tai usein myös köyhemmissä maissa. Jänicke ottaa esimerkin hiilivoimalasta. Vaikka laitoksessa on hyvät suodattimet, kuluttavat ne suuret määrät vettä, ja tuottavat vastaavasti jätevettä - jäteongelman. Raaka-aineen ja kalkin kuljetus vaatii energiaa, teitä ja suodattimet kuluttavat paljon sähköä. Kun ympäristötekniikka otetaan käyttöön jälkeenpäin, tarkoittaa se lähes aina yhä kovemman teknologian käyttöä. Ja parannusten hyöty vähenee, kun samalla tuotanto lisääntyy - jo 2 prosentin nousu tarkoittaa tuotannon kaksinkertaistumista 23 vuodessa.

Ulrich Beck puhuu valtion yhteydessä organisoidusta vastuuttomuudesta. Varsinaiset päätökset tekevät muut kuin kansanedustajat, jotka kriisien sattuessa joutuvat kuitenkin vastuuseen. Vain Yhdysvalloissa ja Englannissa valitaan jotkut virkamiehetkin suoralla vaalilla. Jokainen joutuu ottamaan henkilökohtaisesti vastuun ja on näin myös tilivelvollinen vain kansalle. Sveitsissä on käytössä kansanäänestys.

"Ketä kansalaiset voivat enää syyttää poliittisesta ja oikeudellisesta katastrofista, kun jotain menee pieleen? Yksikään autonominen kansallisvaltio ei voi enää tehdä päätöksiä omassa valtiossaan. Ympäristöpolitiikassa kuljetaan pääkaupungista Brysseliin ja sieltä Kioton sopimuksiin. Kauppapolitiikassa samaa reittiä WTO:n Geneveen. Puolustuspolitiikassa NATOon. Kansainväliset suhteet, regiimit ja sopimukset toimivat yhä useammin kansainvälisen hallinnan uusina muotoina hoitaen tyypillisesti kansallisvaltioiden välisiä ongelmia.” (Rauno Sairinen)

"Minkä kanavien välityksellä toteutetaan huolenaihetta ilmastonmuutoksesta? Hallinto on liian kömpelö ja liian suuressa kiitollisuuden velassa saamilleen institutionaalisille eduille toteuttaakseen radikaaleja muutoksia. Viranomaisilla on taipumus pomputella edestakaisin uusien verojen ja suuremman hallinnon tai vähempien verojen ja pienemmän hallinnon välillä. He eivät ole eteviä johtamaan kulttuurista muutosta. Ilmasto-ongelma on niin iso, että tarvitaan muutos kulttuurissa. On tarkasteltava tapaa, jolla elää."
(Ekovuosi Manhattanilla, Colin Beaven 2010)

Miten valtio voisikaan ratkaista ympäristöongelmia ja liikenneongelmia? Sellainen kansainvälinen politiikka, jossa valtiot ovat politiikan tekijöitä, on päättymässä. Kansallisen suvereenisuuden pyrkimys on ontto, jos ottaa huomioon ihmisten ja alueiden vertikaalisen ja horisontaalisen keskinäisen riippuvuuden.

Ei ole ihme, että valtion asemaa aletaan kyseenalaistaa juuri ympäristökysymysten kärjistyessä. Muilla politiikan aloilla valtio ei joudu yhtä kovan paineen alle. Ekologiset ongelmat kasautuvat lokaalisen ja globaalin välille, valtio jää avuttomaksi – Ajattele globaalista, toimi paikallisesti.

Alueet valtioiden tilalle - paluu geopolitiikkaan!

Ympäristökysymys on tuonut esille perinteisten ratkaisujen riittämättömyyden. Laki ja raha eivät pelasta ympäristöongelmilta. Täytyy saada enemmän tietoa, täytyy lisätä osallistumista ja yhteistyötä. Jos vedotaan valtion lakiperusteisiin vaatimuksiin, pian käy niin, että puolet kansasta vahtii mitä toinen puoli tekee. Ratkaisuksi ympäristöongelmiin Martin Jänicke ehdottaa funktionaalista ja alueellista desentralisaatiota.

Toinen saksalainen yhteiskuntatieteilijä Ulrich Beck esittää, että luovutaan kokonaan keskitetyn valtiovallan fiktiosta (1986).

Hierarkkisen ja enemmistöpäätöksiin perustuvan keskusvallan ja suvereenin kansallisvallan aika on ohi (Scharpf 1991).

Ongelmien ratkaisemiseksi voivat toimia myös nopeasti koottavat ad-hoc ryhmät, joissa osapuolet ratkovat yhdessä asioita. Siinä missä perinteinen ongelmien ratkaisukoneisto pyrkii pitämään itseään yllä, kiinnostaa näitä dialogiryhmiä niiden jokapäiväiseen elämään vaikuttavat ratkaisut. Päämääränä on yhteiskunnallinen itseohjautuvaisuus. Perinteinen homogeeninen poliittinen verkosto, jolla on yhteydet suurteollisuuteen, väistyy ja tilalle tulee laajempi verkosto

Jänicken mukaan valtiollinen toiminta muuttuu niin, että ei anneta enää virkamiesmäisiä yksityiskoh taisia määräyksiä, vain toimintaperiaatteita. Päätöksissä otetaan huomioon laajat vaikutukset, ei korjata jälkeenpäin vaan etukäteen.

Päämääränä on päästä eroon sellaisesta tekniikasta, joka luo ylikansallisia ongelmia. Tulevaisuudessa käytetään yhä enemmän paikallista energiaa, joka toteuttaa paikallista innovaatiota ja tukee paikallisten omaa työtä. Myös sähkön ja lämmön yhteinen hyödyntäminen on tehokkaampaa. Sosiaali- ja talousasiat ratkaistaan paikallisesti. Valtiollisten laitosten tilalle nousee paikallisia, kaupungin ja kylän laitoksia.

Vesien suojelu on paikallistasolla tehokkainta. Puhtaan juomaveden tarve pakottaa ekologiseen maankäyttöön. Ympäristölle ei ole eduksi kuljettaa vettä pitkiä matkoja ja käyttää hyväksi yhä uusia pohjavesivarantoja.

Kansalaisetkaan eivät marssi enää eduskuntatalon eteen vaan suoraan metsään tai tehtaalle – sinne missä päästöjä aiheutetaan. Kansalaisten vaikuttaminen toimii nopeammin kuin parlamentaarinen lakivaltiokunta.

Kun ennen yritettiin rajoittaa epätervettä kehitystä lain ja rahan voimalla, on tulevaisuuden vaikutuskeinoja informaatio, osallistuminen ja yhteistoiminta. Puhutaan ekologisesta sosiaalitekniikasta.

Mikä loistava esimerkki selviytymisestä on Naisten pankkien mikrolainat: "Lainoilla on ryhmätakuu. Jollei joku pysty maksamaan lainaansa, jäsenryhmä ottaa siitä vastuun. Kyläkokous valitsee pankin jäseniksi luotettaviksi ja yritteliäiksi tunnettuja kyläläisiä. Toistaiseksi takaisinmaksu on ollut sataprosenttista." (Reetta Meriläinen hs 18.10.2009) Samaan tapaan pienyhteisö, ei enää suku anoppeineen ja veljeyskateuksineen, vaan samanhenkiset ihmiset, muodostaa tulevaisuudessa turvaverkkoja.

”Kuntia käytetään yhä enemmän keskitetyn vallan välineinä hallitsevien ryhmien etujen mukaisesti. Suurkuntajärjestelmä on EU:n subsidiariteetin vastainen. Tuon periaatteen mukaan hallinnolliset päätökset pitäisi tehdä mahdollisimman lähellä niitä ihmisiä, joita ne koskevat. Periaate korostaa ihmispersoonien välistä läheisyyttä ja vuorovaikutusta, jota teknisten välineiden käyttö ei voi täysin korvata. Suurkuntahanke perustuu vanhentuneeseen käsitykseen ihmisistä ja yhteiskunnasta koneistoina, joita voidaan ohjata kuin teknisiä välineitä. Meidän aikanamme käsityksiä, arvoja ja tavoitteita ohjaavat yksipuoliset globaalin markkinatalouden edut. Maailmassa on muotoutumassa näkemys, jonka mukaan ihminen ja yhteiskunta eivät ole koneistoja vaan eläviä organismeja, omaehtoisia yhteisöjä, joissa kaikki osallistuvat luovasti yhteisön kehitykseen. Keskitetty ja virkavaltainen Suomi pystyy torjumaan heilahteluja paljon vähemmän kuin monimuotoinen ja joustava kansavaltainen Suomi.” (Heikki Kirkinen hs 24.8.1999)

Myös VTT:n professori Heikki Ailisto panisi toivonsa pieniin yrityksiin: "Pienen maan kilpailuetu on tiiviissä verkostoissa ja ihmisten välisessä luottamuksessa. Tämän ja vankan osaamispohjan varaan voidaan rakentaa satojen pienten ja suurempien yritysten saaristo, josta myydään paikallisesti kehitettyjä, usein yksilöiden pieniin innovaatioihin perustuvia tuotteita ja palveluita." (hs 11.10.2009)

”Filosofian nuora on vedetty elämäänsä elävien ihmisten ja
elämää ymmärtämättömän järjestelmän välille.”
(Pertti Julkunen, Kirja-arvostelu hs 21.7.2009)

Valtion klassiset tehtävät olivat: rajojen vartiointi, kansalaistensa puolustaminen hyökkääjiltä ja edullisten olosuhteiden luominen taloudelle ja kaupalle. Toisin sanoen valtion tulisi taata ihmisille olemassaolon edellytykset. Niitä on taattu ja nyt on kyse uudenlaisista edellytyksistä.

"Päämääränä on, että ihmiset osallistuvat niiden instituutioiden toimintaan, jotka vaikuttavat suoraan heidän elämäänsä. Työläiset, kuluttajat, yhteisöt ja alueelliset viranomaiset muodostavat järjestelmiä, joissa toimii suora demokratia. Edustajat ovat suoraan vastuussa tarkasti määritetylle ryhmälle ja he palaavat suoraan takaisin tuohon ryhmään." (Chomsky)

Martin Jänicke: Valtio ei enää pärjää!

Berliiniläisen professorin Martin Jänicken mukaan (Ökologische und politische Modernisierung. Umweltpolitik im Zeichen der Entzauberung des Staates, 1992) ekologinen modernisaatio ja teollisuusyhteiskunnan uudistaminen ei voi onnistua ilman poliittisen järjestelmän uudistamista.

Valtion epäonnistuminen (Staatsversagen. Die Ohnmacht der Politik in der Industriegesellschaft, 1991) tarkoittaa, että valtiossa on sisään rakennettuna kyvyttömyys ohjata kehitystä:

・ poliittinen epäonnistuminen (kyvyttömyys interventioon). Valtio ei pysty enää estämään ilmiselviä epäkohtia.
・ funktionaalinen epäonnistuminen (kyvyttömyys vaikuttaa). Koska valtio ei tartu syihin, ongelmat kasaantuvat.
・ taloudellinen epäonnistuminen (tehottomuus). Julkisen tuotteen hinnan ja laadun välillä vallitsee aina epäsuhta, mikä johtuu ongelmien hinnoittelusta. Teollisuus hyötyy itse aiheuttamistaan vahingoista.

Vastuuttomuus on organisoitua nimenomaan valtiossa. Todelliset päätökset on tehty muualla ja eduskunta vain hyväsyy niiden voimaantulon. Esim. Saksassa on kaikkiaan 2800 parlamenttien jäsentä, joiden tulisi lain mukaan valvoa useiden miljoonien virkamiesten työtä!

Poliittiset päätökset syntyvät virkatyönä eivätkä päätöksistä vastaa vaaleilla valitut ministerit, vaan pysyvästi vaaleista toiseen istuvat virkamiehet.
(Valta Suomessa, toim. Petteri Pietikäinen 2010)

Useilla sellaisilla aloilla, jotka kuuluvat poliitikkojen päätösvaltaan, muodostavat virkamiehet ja teollisuus läpipääsemättömän filtterin, esim. rakennus-, liikenne-, energia- ja puolustusalalla. Nämä tahot tekevät päätökset ennen kuin asiat tulevat parlamenttiin. Erityisesti varakkaat yhteiskunnat, joiden sosiaalinen infrastruktuuri ja teollisuus ovat pitkälle teknistyneitä, joutuvat painostuksesta kehittämään kalliita ratkaisuja ongelmien jälkihoitoon.

Turvallisuuspalveluita tarvitaan sitä enemmän mitä enemmän syntyy ongelmia. Teollisuuslaitoksille ja viranomaisille ohjatuu yhä lisää tehtäviä, jos ongelmia ei ratkaista, vaan ongelmat vaativat jatkuvasti uusia toimenpiteitä. Yhä useammat tahot ovat erikoistuneet teollisuusyhteiskunnan ongelmien hoitamiseen, joten ongelmien estäminen ei ole kenenkään intressissä.

Sairaanhoidon varoista 90 prosenttia kuluu hoitotoimenpiteisiin, ei ennakolta estämiseen. Liikenneongelmiin ei tartuta muuten kuin rakentamalla lisää kalliita teitä ja siltoja. Finanssipolitiikassa on tullut tavaksi ottaa velkaa hyvinäkin vuosina. Turvallisuuspolitiikassa vaaditaan jokaisen väkivaltaisen teon jälkeen poliisille lisää varusteita. Koulutuspolitiikassa vaaditaan lisää teknisiä laitteita ja henkilökuntaa. Ympäristöpolitiikassa keskitytään yhä vauridoin korjaamiseen piipunpääpolitiikalla.

Muutoksen Akilleen kantapää on päätösten vetkuttelu näennäisen kompromissin takia (Carl Schmidt). Ei tehdä mitään päätöstä, että ei vain jouduttaisi jälkeenpäin ottamaan vastuuta siitä, minkälaisia vaikutuksia päätöksillä saattaa olla. Poliitikkokaan ei voi tehdä suuria päätöksiä, vain pieniä, joista hän voi luistaa ja luovia milloin tahansa tilanne niin vaatii (Charles Lindblom).

Uudelleen valinta on poliikon tärkein tavoite.”Markkinoiden toimijat ovat olleet realistisempia kuin poliitikot – ehkä siksi, että he sijoittavat yleensä omia tai asiakkaidensa varoja. Poliitikot päättävät kansalaisten rahoista ja heidän vastuunsa rajoittuu yleensä niin sanottuun poliittisen vastuuseen.

Michail Bakunin: Valtio riistää ihmisen vapauden

Venäläisen filosofin Bakunin (k.1876) mukaan kirkko ja valtio olettavat ihmisen olevan luonnostaan paha, siksi myös inhimillinen vapaus johtaisi pahaan. Ihmiset teurastaisivat toisensa. Siksi luonnollinen ihminen tulee muuttaa kansalaiseksi. Valtio merkitsee herruutta, ja jokainen herruus edellyttää massojen alistamista ja hyväksikäyttöä hallitsevan vähemmistön hyväksi. Keskiajalta lähtien valtio on kukistanut kaikki kapinat. Valtiokeskeinen sivilisaatio on lyönyt itsensä läpi.

Valtion moraalin muodostaa patriotismi, jossa toiminta valtion kunnian vuoksi on velvollisuus ja hyve ja siten se estää inhimillisen ja universaalin moraalin. Valtio rikkoo ihmiskunnan yhteisen solidaarisuuden. Yleiseen äänioikeuteenkin perustuva valtio voi olla jopa despoottisempi kuin monarkia, sillä se saattaa musertaa kansalaisten tahdon vetoamalla enemmistopäätökseen.

Valtiossa ei ole mitään luonnollista, vaan se on historiallinen instituutio, yhteiskunnan ohimenevä muoto. Aikojen alussa elettiin primitiivistä animaalisen ihmisen aikakautta. Sitä seurasi orjuuden aikakausi. 1890-luvulla elettiin historian kolmatta jaksoa, taloudellisen riiston aikaa, joka perustui orjuuden aikakaudelle. Vaikka valtio on paha, on se tarpeellinen osoittamaan, kuinka yhteiskuntaa ei tule järjestää, samoin kuin orjuus oli tarpeen osoittamaan, kuinka taloutta ei tule järjestää. Neljäs historian vaihe tulee olemaan oikeudenmukaisuuden aika.

Valtiosopimuksessa lähdetään siitä ihmiskäsityksestä, että
1. ihminen on luonnostaan epäsosiaalinen
2. itsekkyys on korkein laki
3. hyvän ja pahan välillä ei ole erottelua ennen sopimusta
4. ihminen voi olla täydellisen vapaa vain omassa yksinäisyydessään.

Tämän merkillisen ihmiskäsityksen lisäksi valtiosopimuksella yritetään taata sellainen kollektiivisen turvallisuuden tila, jossa kansalaiset luopuvat osasta vapauttaan ja saavat suojan muulle vapaudelleen, esimerkiksi kansalaisvapauksina ja -oikeuksina. Mutta koska vapaus on jakamaton, ei osaakaan voida erottaa hävittämättä koko vapautta. Valtio ei ole vapauden tuotos, vaan luonnollisen vapauden uhraus turvallisuuden saavuttamiseksi. Ajatus siitä, että kansalaisten vapaudet, oikeudet ja velvollisuudet voitaisiin loogisesti johtaa sopimuksesta, on virheellinen. Jos valtion perustaminen on ainut keino estää ihmisiä tuhoamasta toisiaan, niin eiväthän ihmiset kykenisi sopimaan sitovasti mistään.

Max Stirner, saksalainen filosofi (k.1856) pistää valtion olemassaolon vielä kyseenalaisemmaksi: ”Valtion hyväksyttävyys näyttää perustuvan siihen, että ihmiset haluavat ryhmähengen nimissä alistua siihen moraaliin, joka alistaa heidät. Moraali murtaa egon sisältä päin eikä siitä voi helposti irtautua. Valtio on olemassa, koska sen sallitaan olla olemassa. Siksi valtion poistamiseksi on moraalin, uskonnon ja kulttuurin arvoilta riistettävä pyhyys ja ihmisen on tultava itse kaikkivaltiaaksi. Jokainen nuori vielä tavoittelee Jumalaa ja ihmisyyttä, mutta valtio on este hänen kehitykselleen, onhan valtion tehtävä ”kasvattaa”, rajoittaa ja kesyttää yksilöä, alistaa tämä yhdelle yleisyydelle. Valtio on kuin uusi kirkko, jonka moraalinen tekopyhyys on kirjattu lainsäädännöksi.”

Thoreau: Ihminen ottaa vastuun tekemisistään eikä hänen tule maksksaa veroja moraalittomalle valtiolle

”Henry David Thoreau (k.1862) uskoi ihmisen hyvyyteen, suurten instituutioiden korruptioon, vaati orjuuden lakkauttamista ja julisti vegetarismin erinomaisuutta.
Mutta mihin vetää raja näiden vakaumusten ja niin sanotusti hyvien hallintojen välille? Minkä valtion lakeja meillä on aina velvollisuus noudattaa ja minkälaisissa tilanteissa meillä on oikeus ja velvollisuus olla noudattamatta lakeja? Thoreaun ratkaisu on, että yksilön ei pidä pitää minkään valtion lakeja suvereeneina, vaan yksilöllä on aina ja kaikissa olosuhteissa velvollisuus kuunnella omantuntonsa ääntä ja ottaa vastuu tekemisistään. Thoreau eli aikana, jolloin orjuus oli yhä laillista ja Yhdysvallat kävi hyökkäyssotaa Meksikoa vastaan. Hän kieltäytyi maksamasta veroa näin moraalittomasti toimivalle valtiolleen, ja joutui tästä syystä vankilaan. Legendan mukaan Thoreaun filosofiystävä Edison oli kulkenut vankilan ohi ja kysynyt: ”Herra Thoreau! Miksi te olette vankilassa?” Tähän Thoreau oli vastannut: ”Kysymys kuuluu, herra Edison, miksi te ette ole vankilassa? Miten ihmeessä joku suostuu maksamaan veroja valtiolle, joka osallistuu näin moraalittomaan toimintaan?” Meidän on helppo olla Thoreaun kanssa samaa mieltä: orjateollisuus, eli ihmisten ryöstäminen, myyminen ja hyväksikäyttö, kuten myös hyökkäyssodat, ovat moraalisesti väärin. Mutta Thoreaun suuruus olikin siinä, että hän näki tämän jo 160 vuotta sitten, silloin kun häntä ympäröivä yhteiskunta ei tätä vielä nähnyt, tai ei ainakaan uskonut että asialle voitaisiin tehdä jotain. Meidän on syytä katsoa ympärillemme ja miettiä, voisiko meidän yhteiskunnassamme olla jotain laillisia ja yleisesti hyväksyttyjä asioita, jotka ovat kuitenkin moraalisesti vääriä? Mitä meistä ja toiminnastamme tullaan ajattelemaan 160 vuoden kuluttua? Tämä haaste on tärkeä kahdellakin tapaa. Ensinnäkin siksi, että nykyisten tapojen, tottumusten ja rakenteiden kyseenalaistaminen ja uusien, entistä parempien luominen on ratkaisevan tärkeää kehittettäessä yhteiskuntia parempaan suuntaan. Thoreaun haaste on tärkeä siksi, ettemme saa ikinä unohtaa ja olla ottamatta opiksemme siitä tosiasiasta, että maailmanhistorian julmimmat raakuudet Britannian, Ranskan ja Belgian siirtomaissa, natsi-Saksassa, Neuvostoliitossa ja Kiinassa tehtiin kyseisten valtion lakeja noudattaen." (http://www.timovirtala.net/archives/2345)

Miten valtiot syntyivät Euroopassa?

Valtio nousi täyteen valtaan 1600-luvulla

Kansallistunteen nostatus

Suvereenisuus eli valtion ehdoton valta mennyttä

Onko tullut aika palata marxilaiseen teemaan valtion häivyttämisestä?

Kalifaatti ei kunnioita valtiota?

Kirkkokin valmistautuu valtion jälkeiseen ikuiseen valtakuntaan

Feministinen ajattelu hylkää valtion

Neoliberaalit lopettamassa valtiota?

Oikeusvaltio 1960-luvulle saakka?

Sosiaalivaltio?

Markkinavoimien globaali valtio?

Virkamiesvaltio

Turvavaltio?

Valtiollinen järjestelmä ei pysty ottamaan vastuuta ympäristönsuojelusta

Alueet valtioiden tilalle - paluu geopolitiikkaan!

Martin Jänicke: Valtio ei enää pärjää!

Michail Bakunin: Valtio riistää ihmisen vapauden

Thoreau: Ihminen ottaa vastuun tekemisistään eikä hänen tule maksksaa veroja moraalittomalle valtiolle