Ystävämme ja kollegamme Mikko Ikkala kuoli 29.12.2016 Keravalla. Mikko syntyi 4.2.1957 Saarijärvellä.

Mikko oli pitkä linjan musiikkikirjastolainen. Aloitettuaan tammikuussa 1991 Pasilan kirjaston vahtimestarina ja siirryttyään saman vuoden kesällä musiikkiosastolle, alkoi tie, joka jatkui joulukuussa tapahtuneeseen poismenoon. Lukuun ottamatta kahta vuotta Sibelius-Akatemiassa ja lyhyttä opintojaksoa Helsingin yliopiston taiteiden tutkimuksen laitoksella, hän työskenteli kaikki vuodet Helsingin kaupunginkirjaston musiikkiosastoilla. Pääkirjastosta tie vei Pasilan musiikkiaseman kautta Kirjasto 10:een, jonka avaamisessa Mikko oli mukana 2005.

Mikko oli henkeen ja vereen musiikkikirjastolainen ja intohimoinen musiikkimies. Mikon mielestä ihmisiä sai ja piti sivistää. Hän jakoikin mielellään tietämystään musiikin tietopalvelussa sekä kirjaston musiikkivalmentajana. Aivan ainutlaatuinen oli Mikon kirjaston verkkosivuille laatima taidemusiikin Musiikkikoulu-sarja, joka jäi valitettavasti kesken ennen Mikolle läheisintä aihetta: nykymusiikkia.

Mikolle tärkeintä musiikkia oli länsimainen 1900-luvun taidemusiikki, ns. modernismi: dodekafonian edustajista Olivier Messiaen ja Pierre Boulez, atonaalisista Arnold Schönberg (jonka kuva komeili Mikon työliivin selkämyksessä) ja Anton Webern. Mikko rakasti kaikkea hyvin tehtyä musiikkia ja keskusteli mielellään esim. The Beatlesin tuotannosta. Ikuinen suosikki oli brasilialainen bossa novan mestari Antonio Carlos Jobim. Mikko olikin läheisen ystävänsä Tiia von Hellensin mukaan ikionnellinen löydettyään internetistä alkuperäisen Ipaneman tytön, ”Garota de Ipanema” Heloísa Pinheiron kuvan, joka oli inspiroinut Jobimia.

Mikon syvä asiantuntemus oli kuitenkin taidemusiikissa. Musiikkitieteen laitokselle 2006 tehdyn pro gradu -tutkielman aiheena oli Olivier Messiaenin väriharmoniat. Välillä tuntui, että Mikon asiantuntemusta ei osattu täysin hyödyntää yleisten kirjastojen musiikkikentällä, jossa kevyen musiikin eri suuntaukset nousivat populariteettinsä vuoksi suurempaan painoarvoon. Mikko pystyikin loppuvuosinaan käyttämään asiantuntemustaan musiikin ja erityisesti nuottiaineston sisällönkuvaajana ja luetteloijana kaupunginkirjaston hankinta- ja luettelointitoimistossa.

Mikko oli ihmisenä syventyvä ja viisas pohdiskelija, ystävilleen aina uskollinen ja luotettava. Mikko saattoi ajoittain vaikuttaa hieman jäyhältä ja sulkeutuneelta, mutta kun vähän raapaisi pintaa, alta paljastui lämmin humanisti, jolla oli hyvin omanlaisensa sarkasmia ja itseironiaa pulppuava huumorinsa.

Mikko oli 60-luvun lapsi. Humaani pasifisti. Ei luopunut ihanteistaan.

Ote Mikon nuoruudessaan kirjoittamasta laulusta:

”Älä kuolemaa itke, älä elämääkään,
sen voi muuttaa kun vain yrittää.
Älä tulevaa kaipaa, älä mennyttäkään,
muista ahnaasti vain hengittää.

Älä sotimaan lähde, älä itseäs myy,
älä usko niiden valheeseen.
Kun tiedät mikä on pahuuden syy,
voit luottaa ihmiseen.”

Kirjasto 10:n henkilökunta

Mikko Ikkala in memoriam

Mikko Ikkala työskenteli Sibelius-Akatemian kirjastossa suunnittelijan tehtävissä 1.4.2007-30.6.2010. Hän oli suunnittelemassa ja toteuttamassa kirjaston äänite- ja nuottikäsikirjoitusaineiston digitointia. 2000-luvun alkupuolella vanhemman äänite- ja nuottiaineiston digitointiin oli vielä tarjolla rahaa sekä Sibelius-Akatemialta että Euroopan unionilta. Tällaisten varojen turvin Sibelius-Akatemian kirjastossa toteutettiin digitointiprojekti. Mikko oli mukana suunnittelemassa yhdessä työryhmän kanssa ja hän myös hyvin pitkälle yksin vastasi työskentelystä, erityisesti vanhan nuottiaineiston järjestämisestä ja digitoinnista. Musiikkiin ja sen historiaan syvällisesti perehtyneenä ja tutkijaluonteen omaavana Mikko oli tehtävään mitä sopivin ja uskoisin hänen kovasti myös pitäneen työstään.

Vaikka Mikko ei varsinaisesti aina niin kovin paljon puhunut, istuimme kuitenkin samassa huoneessa Mikon kanssa ja opin vähitellen tuolin natinasta ja huokailun tiheydestä päättelemään, edistyikö homma Mikkoa tyydyttävällä tavalla vai ei.

Mikon tekemät luettelot ns. Simananiemen kartanon nuotistosta ja muista vanhoista nuoteista ovat edelleen käytössä, samoin tietysti koko digitoitu aineisto. Mikon ehkä määrällisesti suurin urakka oli Sibelius-Akatemian kirjastossa sijaitseva säveltäjä Erkki Melartinin sävellyskäsikirjoitusten kokoelman digitointi.

Mikon digitoimia nuotteja pääsee katsomaan Doria-palvelusta http://www.doria.fi/handle/10024/37381
Melartin-kokoelma löytyy: http://www.doria.fi/search?query=melartin&submit=Hae&scope=10024%2F37993

Elokuussa 2007 kirjasto teki tutustumismatkan Pietariin ja Pietarin musiikkikirjastoihin. Kaikki kirjastosta eivät päässeet lähtemään, mutta meitä oli matkalla pieni ja mukava porukka. Mikon ottamia valokuvia on yhä tallessa kirjaston matkakuvien kokoelmassa. Mikko otti myös lyhyitä videopätkiä junamatkan varrelta.

Mikon työrupeama Sibelius-Akatemian kirjastossa päättyi kesällä 2010. Hän ehti saada valmiiksi erinomaisen digitoidun aineiston kokoelman, jota kirjastossa tuskin olisi ilman Mikon työpanosta. Sen jälkeen, ilman rahoitusta tai työntekijää, järjestelmällistä digitointia ei ole valitettavasti pystytty jatkamaan. Mikon työpanos oli siis korvaamaton aineistomme digitoinnissa.

Kollegamme Jalo Oinonen tapasi Mikon Kirjasto10:ssä juuri ennen joulua. He olivat jutelleet tulevasta keskustakirjastosta. Jalon kertomana: ”Juu sinne muutetaan jos Luoja suo” ... olivat viimeiset sanat Mikolta minulle. Elämä yllättää.”

Maaria Harviainen
Johtava informaatikko

Mikko ja Melartin

Aloitin työt kirjastolla samoihin aikoihin Mikon kanssa. Muistan, että ihan aluksi Mikon päähommana oli
selvittää miten opettajat voisivat käyttää CD-levykokoelmaamme opetuksessa sisäverkon kautta. Tämä
projekti kuitenkin kuihtui, sillä tekijänoikeusjärjestöjen kanssa ei päästy järkevään sopimukseen rahasta ja
ehdoista. Mutta aika pian meillä oli se tilanne, että digitoimme molemmat kirjaston aineistoa. Osa digitoinnista liittyi erääseen EU-projektiin, jossa Sibelius-Akatemia oli mukana. Minä digitoin äänitteitä ja Mikko paperiaineistoa, lähinnä säveltäjien nuottikäsikirjoituksia ja muita käsin kirjoitettuja nuotteja.

Mikon jättiurakka oli säveltäjä Erkki Melartinin sävellyskäsikirjoitusten digitointi. Meillä on kirjastomme käsikirjoitusarkiston helmenä Melartinin käsikirjoituskokoelma, joka käsittää ymmärtääkseni suurimman
osan hänen tuotannostaan. Meillä on siis lähes kaikkien Melartinin teosten alkuperäiset, säveltäjän itsensä
mustekynällä (tai lyijykynällä) kirjoittamat nuotit. Mikko skannasi koko tämä kokoelman, yli 20 000 sivua,
sivu kerrallaan ja tarkkaa työtä tehden. Olen sittemmin saanut jotakin käsitystä urakan laajuudesta kun olen
itse skannannut samalla tasoskannerilla muutamia paksuhkoja nuotteja, enintään kuitenkin satasivuisia.
Mikko myös luetteloi ne doria-tietokantaan Heikki Poroilan tekemän käsikirjoitusten luettelon perusteella.
Tässä on linkki kokoelmaamme doriassa: http://www.doria.fi/handle/10024/37381.
Tässä myös linkki suoraan kokoelman melartin-nuotteihin: http://www.doria.fi/handle/10024/37993⁣
Minulle Mikko jäi mieleen huumorintajuisena veikkona ja väsymättömänä puurtajana. Hänellä suhtautui
taidemusiikkiin suurella intohimolla, mikä näkyi kaikessa mitä hän teki.

Erkki Nurmi
verkkopalvelusuunnittelija


OLIVIER MESSIAENIN
VÄRIHARMONIAT
Mikko Ikkala, Pro gradu –tutkielma
Helsingin yliopisto, Taiteiden tutkimuksen laitos. Musiikkitiede
Elokuu 2006
OLIVIER MESSIAENIN VÄRIHARMONIAT
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/19523/olivierme.pdf?sequence=4




Kirjasta: Nyt se Ikkala tulloo!
Veikko Ikkalan vuodet Saarijärvellä
Anita Saarelainen 2017

Mikosta klassisen musiikin asiantuntija

Lukion ja armeijan jälkeen Veikko yritti keksiä Mikolle sopivaa koulutusta ja ehdotti apteekkialaa. Mikko luki farmasian pääsykokeisiin, mutta ei päässyt ensimmäisellä kerralla läpi. Sen sijaan Berliiniin pääsivät ulkomaalaisetkin opiskelemaan ilman pääsykokeita. Mikko ajatteli lukevansa välivuonna germanistiikkaa ja yrittävänsä uudestaan farmasiaa. Vuodessa hän ehti kyllästyä Berliiniin. Siellä kohtasivat itä ja länsi, ja se oli klaustrofobinen kaupunki, kaksi miljoonaa asukasta eli muurin ympäröimänä, Mikko kuvaa. Hän alkoi epäillä, ettei farmasia ole hänen alansa, olisi pitänyt opiskella vielä kemiaa ja matematiikkaa. Niinpä hän ei pyrkinyt enää uudestaan.

Mikko on perinyt isältään musikaalisuuden lahjan. Berliinissä hän suoritti opintoja myös musiikkikorkeakoulussa. Isä sanoi legendaariset sanat: "Soittaminen on hyvä harrastus, mutta ei sillä leipäänsä tienaa". Mikko ei halunnutkaan muusikoksi, koska ei ollut esiintyjätyyppiä. Hänestä tuli kuitenkin intohimoinen musiikinharrastaja. Välillä hän opiskeli USA:n Ohiossa äänitystekniikkaa, sillä se tuntui omalta. Oppilaitos oli yksityinen ja opettajina oli nimekkäitä äänittäjiä. Vanhemmat maksoivat opinnot.

Sen jälkeen Mikko toimi yrittäjänä äänitysstudiossa, jossa oli kaksi osakasta. Paikka oli korvessa ja tarjosi luonnonrauhaa musiikkiin keskittymiseen, mutta bisnestä ei saatu lentoon. Toisaalta, Mikko sanoo tänään, ei se paljon kiinnosta, jos työkseen joutuu äänittämään sellaista roskaa, jota nykyaika vaatii: typeriä iskelmiä liukuhihnalla, ei niitä jaksa kuunnella. Musiikkibisneksessä olisi pitänyt osata markkinoida, Mikko tuumaa. Niinpä hän suuntasikin kauppaopistoon ulkomaankauppalinjalle. 

Muut Veikon mielenkiinnon kohteista eivät Mikkoon tarttuneet. Mikko sanoo, ettei isä tykännyt, kun hän ei suostunut äänestämään. Mikko sanoo inhonneensa politiikkaa, vaikka nuorena oli oikeistolaisesti ajatteleva. Lukioaikana hän törmäsi anarkiaan, joka viehätti. Hän näki, että jako oikeistoon ja vasemmistoon orjuutti. Anarkismi ei tunne rajoja, vaan jättää yksilölle rajattoman vapauden. Mikko ei ole kuitenkaan liikkunut anarkistisissa piireissä. Hän ei ole poliittisesti sitoutunut, vaan sanoo olevansa vapaa sen kahleista. Mikko sanoo, ettei heille lapsille annettu kotona mitään poliittista ohjausta. Piti pyrkiä itse ajattelemaan. Mikko luki paljon, ja siitä oli se hyöty, että se avarsi ajattelua. Lukeva ihminen törmää uudenlaisiin ajatuksiin. Isästään Mikko sanoo, että hän oli vanhan kansan kokoomuslainen. Nykyään kokoomuksessa vallitsee liberaali suuntaus, ja itsekkyys on päässyt vallalle. Ennen ajateltiin muitakin. Ihanteita ei kuitenkaan tyrkytetty kotona.

Kappelilammen töissä oli pakko olla mukana. Mikko sanoo, että se vei aikaa mieluisammalta tekemiseltä, lukemiselta. Kalahommat eivät nuorena kiinnostaneet, laitos tuntui rangaistussiirtolalta. Mikosta ei tullut kalamiestä eikä liioin suunnistajaa, vaikka metsässä kävely onkin kivaa. Samana iltana, kun olisi pitänyt suunnistaa, Lannevedellä esitettiin elokuvia. Silloin Mikko keksi, että hän ajaa sinne pyörällä, niin pakollinen liikuntasuoritus tuli tehdyksi. Vaikka tavoitteita asetettiin ja kilometrit merkittiin vihkoon, ei se innostanut Mikkoa.

Kappelilammella putsattiin kasvatusaltaita, joskus nuotattiin isoa allasta tai raivattiin vesakkoja. Palkkaa ei tullut, mutta eihän me eletty missään puutteessa, Mikko sanoo. Elämässä oli ekstraakin. Jo viisivuotiaana hän oli mukana pitemmällä reissulla. Saksalaisia tuttuja oli paljon, kotona näki ulkomaalaisia ihmisiä, eläinlääkäreitä ja ystävyyskuntavieraita. Kielitaitoa oli ja se karttui. 

Vielä kerran ala vaihtui, kun Mikko lähti kauppaopiston jälkeen vuonna 1983 Porvooseen elektroniikka-asentajakurssille. Siihen aikaan markkinoille oli tulossa kotinauhureita, joiden avulla oli helppo panna pystyyn kotistudio. Siinä sähköosaaminen oli tarpeen.

Lopulta Mikko muutti Helsinkiin. Vuosi oli 1985, ja Fredasta tuli Mikon kotikulma 25 vuodeksi. Hän meni Strömbergille aluksi koneistaja-asentajaksi, siitä taajuusmuuntajien testaajaksi, sitten tekniseksi toimittajaksi. Työ oli taajuusmuuntajien käyttöohjeiden kirjoittamista. Kun opintolainat oli maksettu, Mikko lähti pois Strömbergiltä. Työkeikat veivät hänen Ruotsin-laivalle siivoamaan, ahtaajaksi ja kaupunginmuseoon.

Vuonna 1991 Mikko pääsi töihin kirjastoon, aluksi vahtimestariksi, sitten musiikkiosastolle. Sieltä hän löysi oman paikkansa. Hän toimii mm. musavalmentajana ja tutustuttaa ihmisiä klassiseen musiikkiin, tittelinään tietopalvelukonsultti. Mikko on ehtinyt olla kirjastossa 25 vuotta, joskin välillä lainassa Sibelius-Akatemian kirjastossa suunnittelijana ja digitoimassa sävellyskäsikirjoituksia. Nykyinen työ kirjaston tietopalvelussa on mieluista, siinä oppii lisää koko ajan. Ihmiset etsivät tietoja yleensä ensin internetistä. Sieltä ei kuitenkaan löydy kaikkea. Moni luulee, ettei tietoa ole olemassakaan, jos se ei ole netissä. Mikko on päivän viikossa pääkirjastossa Pasilassa luetteloimassa. Musavalmentajan työtä ei ole paljon ollut, sitäkin pitäisi markkinoida. Käytännössä se toimii niin, että selvitetään asiakkaan toiveet ja musiikillinen kiinnostus; se voi kattaa antiikin Kreikasta nykymusiikkiin. Tapaamiset sovitaan asiakkaan kanssa. Monenlaisia musiikkikirjoja on oppaaksi, on laajoja ja suppeita. Kun soitetaan esimerkkejä, ne antavat paremman kuvan musiikin lajeista ja eri tyyleistä kuin lukeminen.

Nykyään Mikko asuu Keravalla, jonne hänet toi putkiremontti. Keskustan asunto oli pieni, opintolaina oli maksettu pois ja remontti olisi kestänyt monta kuukautta. Mikko oli kyllästynyt Helsingin keskustaan ja halusi pois sieltä. Kerava osoittautui mukavaksi pikkukaupungiksi, työmatka kestää junalla alle puoli tuntia. Kirjastotyön ohella Mikko aloitti vuonna 1998 yliopisto-opinnot Helsingissä pääaineena musiikkitiede. Opiskelu sujui ja Mikko sai maisterin paperit. Gradun aihe oli ranskalaisen säveltäjän Olivier Messiaenin (1908-1992) synestesiaan liittyvä harmoninen ajattelu. Messiaen näki kuulemansa musiikin väreinä ja kehitti monimutkaisten sointujen ja asteikkojen järjestelmän, jonka puitteissa hän pystyi ikään kuin maalaamaan musiikillaan haluamansa värit. 

Mikon lukemisharrastus jäi nuoruuteen. Hän sanoo käyneensä aikoinaan maailmankirjallisuuden läpi. Nyt hän lukee vain musiikkikirjallisuutta, myös saksaksi ja englanniksi kirjoitettua. Muista harrastuksista Mikko sanoo: "Soitan kilkutan pianoa, rämpytän kitaraa. Kirjoitan musiikkia, jota en pysty itse soittamaan, modernia klassista."

Veikko jäi isänä aika vieraaksi, Mikko sanoo. Hän arveli sen johtuvan siitä, että hän oli nuorin, mutta tietää nyt, ettei hänen isänsä ollut paljon muidenkaan lasten kanssa. Veikon kuoleman aikoihin asui Mikko jo muualla, eikä käynyt usein Saarijärvellä. Veikko oli varma, että hän elää satavuotiaaksi. Perusteena arviolle olivat terveet elämäntavat ja liikunta. Veikko ei ollut ottanut henkivakuutusta, koska oli siinä uskossa, että Ilta kuolee ennen häntä. Mikko sanookin, että äiti jäi isän kuollessa lähes tyhjän päälle. 

Mikko jää neljän vuoden päästä eläkkeelle ja miettii, että voisi muuttaa takaisin Saarijärvelle. Vanhoja kavereita tai muita kontakteja ei juuri ole, mutta Mikosta ei ole tullut hesalaista. Alussa Helsingissä oli melko mukavaa, mutta nyt tätä on nähty tarpeeksi, hän tuumaa. Muutto Saarijärvelle on uusi mahdollisuus. Mikko on vapaa mies lähtemään, mikään ei häntä pidättele. Hän toivoo toisenlaista elämää. Nyt työ on erittäin sitovaa. Kirjasto avataan aamulla kahdeksalta ja suljetaan iltakymmeneltä. Joka päivä saattaa olla eri vuoro. Unirytmi menee sekaisin. Toisena päivänä voi nukkua puolille päivin, sitten on töitä iltaan asti; jää tunne, ettei saa mitään aikaan. Vapaa-aika menee toipumiseen. 

Marketta luonnehtii Mikkoa yksinäiseksi sudeksi. Mikko oli lapsena aika yksin, sillä ikäero muihin sisaruksiin oli suuri. Hän oli pyytänyt kotiapulaista: ”älä sinä ainakaan lähde pois”, kun koko muu perhe juoksi iltaisin harrastuksissaan.
(Haastattelin Mikkoa marraskuun lopussa. Kun käsikirjoitus oli lähes valmis, tuli tieto, että Mikko on saanut aivoverenvuodon ja menehtynyt. Jätin kuitenkin haastattelun silleen.)

Kaikista kauneinta - pianokonsertti

Mikko Ikkala in memoriam (4.2.1957-29.12.2016)
 

Albinoni Arlen Bach Barber Debussy Marcello Ikkala Ravel Sostakovits    

Tiia von Hellens, piano.
 

• Kirjasto 10

Tapahtumapaikka:Kirjasto 10

Tapahtuma-aika:3.3.2017 klo 19:00 - 20:00

Mikon muistojuhla 20.5. 2017 Saarijärvellä

Mikolle tehdään obduktio huomenna 9.1. ja 10.1. kuljemme hänen kanssaan Hietaniemen krematorioon. Tuhkauurna kuljetetaan Saarijärvelle.

Kesällä vietämme muistotilaisuuden Mikon lapsuuden kodissa, Mikon koulukaverin majatalossa. Sirottelemme tuhkan entisen kotitalomme niemeen.

Tervetuloa,
Markku Ikkala            Marketta Horn       Matti Ikkala

http://www.onkikallio.fi/
Onkikallio
www.onkikallio.fi
VIIHTYISÄ KOTIMAJOITUS SAARIJÄRVEN KESKUSTASSA! B & B Onkikallio on kodikas aamiaismajoituspaikka puhdasvetisen Herajärven rannalla lähellä palveluja.

Mikon päiväkirjasta

Pikkujoulu 28.11.1964

Aloitimme pikkujoulun ruokatunnin jälkeen. Me harjoittelimme ennen kuin lähdimme toiseen luokkaan. Minä lauloin kahden pojan kanssa ”Marssi jo alkaa.” Olin mukana tietokilpailussa, jonka oli järjestänyt Lintisen Pepe ja meidän luokan tytöt lauloivat kuuteen pekkaan laulun. Lintisen Pepen järjestämään tietotokilpailuun vastasin minä kaksi kertaa oikein. Kysymykset kuuluivat: kuka on Suomen presidentti ja toinen kysymys, kuka on kirkonkylän johtajaopettaja. Meidän opettaja jakoi isosta kopasta kaikille lahjat. Minä sain torven. Paketin päällä luki mikko ikkala.

Luokkaretki 25.5.1965

tulimme tiistaina kouluun klo 9. vasta klo 10 autossa lähdimme opettaja Puhakaisen huvilalle. Muutamat toivat pulloissa lettutaikinaa. Jokisen Taina ja Mykkäsen Pirkko paistoivat lettuja. Ensin otin mukillisen teetä sitten menin juomaan teen.

Itävallan matka heinäkuussa 1.7.1965

Viiden jälkeen lähdimme Saarijärveltä. Käytyämme mummilassa ajoimme Helsinkiin suoraan. Nukuimme yön matkustajakoti Tarmossa. Aamulla heräsin jo klo viideltä. Katselin kahta pulua ikkunalaudalla. Klo 8 olimme autolautalla. Siitä alkoi koko päivän kestänyt tutkimusmatkailu. Tämä laiva on iso ja hieno. Iltapäivällä myrskysi. Isä ja äiti söivät myöhään illalla, mutta minulle ei ruoka maistunut. Aamuteen jälkeen tulimme Karlskronaan, jossa näin joutsenia, sota-aluksia ja vanhan linnan. Erään kirkon edessä oli puinen ukko, jonka nimi on Rosenbom. Kun sen hattua nosti, voi ukon sisään panna rahaa. Isä ja Matti eivät viitsineet tulla meidän mukaamme. Muuten juoksimme koko päivän laivassa. Travemundeen tulimme aamulla klo 10. Tullissa ei meitä tarkastettu. Sateessa ajoimme Lyypekkiin. Ensin kävimme tervehtimässä erästä tätiä, joka antoi meille kaikenlaista hyvää.

Laskuarvoitus

Olipa kerran kaksi veljestä. Heidän nimensä olivat Matti ja Mikko. Matti oli jo iso poika, Mikko vasta seitsenvuotias. Matti sanoi: ”Nyt anna sinulle laskutehtävän.” Mikko vastasi: ”Anna pois!” matti jatkoi: ”Puussa istui viisitoista varpusta. Metsästäjä ampui niistä kahdeksan. Mntako jäi jäljelle?” Mikko vastasi: ”Seitsemän.” Silloin Matti nauroi. ”Eipäs jäljelle jäänyt yhtäkään, sillä kaikki lensivät pois. Mikko oli hiukan nolona ja tohahti: ”Aina sinä kierailet.”

Tanskan matka 1.8.1967

Matka alkoi klo 18.00. Menimme Jyväskylään, Joutsan Koskelaan ja Heinolassa olimme yötä. Heinolasta lähdimme klo 8 aamulla. Äiti meni omalla autolla ja minä Ilkka-enon autossa. Lahdessa kävimme Näkötornissa. Lahdesta menimme Helsinkiin ja siellä oleimme yhdestätoista viiteen. Helsingistä lähdimme Paraisille. Me kävimme Sammatissa ja Paikkarin torpassa. Olimme Fredrikan ja hänen vanhempiensa luona ja kävimme katsomassa sementtitehtaita… Eskilstunassa me käytiin uimassa… Bachilta lähdimme Romoon saarelle, jossa meillä on asuntovaunu. Täällä saarella on hyvä uimaranta, jossa olimme uimassa. Meressä on yli metrin korkuistr aallot. Mini-Golf on hyvä. Isän kanssa olin pelaamassa. Toinen yö oli samanlainen kuin ensimmäinen. Aamulla puin vaatteet kahdeksan ja yhdeksän välillä. Minä kävin kiertämässä saaren lentokoneella. Aamulla loioin sängyssä ja luin vähän aikaa ennen pukemista. Sitten me joimme aamuteen ja isä lähti kaupunkiin. Äiti ja minä aloimme pakkaamaan tavaroita... kun olimme syöneet, lähdimme rantaan jossa tein upean hiekkalinnan. Minä ostin lapion sitä varten… kun olimme saaneet kaiken kuntoon niin aurinko meni pilveen eikä palannut. Me menimme kotiin ja aloimme lukea. Isä innostui kääntämään minulle Andersia… tänään sain vapaapelin flipperistä ja joku vanha mies pani peliin rahan ja antoi minun pelata.  Isä osti tänään aurinkotuolin ja minulle leijan … äiti laittoi räiskäleitä ja me söimme… aamulla satoi rankasti. Isän kanssa menin pelihalliin ottamaan valokuvia. Kun pelasin erästä peliä niin sain 11 pelirahaa… mantereella me kävimme isän työpaikassa Bronsissa. Kahdeksalta lähdimme elokuviin.  Aamulla äiti lähti kirkkoon ja minä menin isän kanssa kävelemään. Sitten tulimme ja aloimme lukea... kahdentoista maissa lähdimme syömään ja sen jälkeen aloimme taas laiskotella. Illalla kävin isän kanssa juoksemassa. Hampurissa kävimme mahdottoman isossa lelukaupassa ja tavaratalossa jossa oli eläintarha.  Siellä oli ”ärjy”apina...

Mikon kouluaineita

Joululomani mukavia muistoja IA

Me menimme joulunpyhiksi Joutsenlammille Rantaloman hotelliin. Meidän piti lähteä kotoa jouluaattona kello kaksitoista, mutta lähtö venyi tunnilla. Me olimme perillä kahden ja kolmen välillä. Matkalla Joutsenlammille meiltä puhkesi oikea etukumi. Perillä menimme saunaan. Siellä oli hirveän kuuma. Minulla oli kolme markkaa rahaa, kun menimme sinne ja kymmen, kun lähdimme, sillä minä voitin pajatsossa paljon. Serkkuni Kai iski kerran kymmenen markkaa peliin eikä voittanut mitään. Yhteensä häneltä meni ehkä melkein kaksikymppiä rahaa pajatsoon.

Vanhan saunan kummitus

Olimmepa kerran reissulla ”Saarijärven ympäri 8:ssa päivässä”. Olimme edenneet rajaviivaa pitkin jo neljä päivää. Oli menossa sen neljännen päivän ilta, kun tulimme jonkun pienen karttaan merkitsemättömän lammen äärelle. Meistä oli valunut hikeä rajalle jo puoli tuntia ja tyhjäksi hakattu rajaviiva oli muuttunut sen tähden suoksi. Lätsähdimme istumaan ja otimme puukolla kengät pois jalasta. Jalat olivat pelkkää känsää. Toverini äkkäsi pensaikossa vanhan...

Lentokone, jossa matkustin, kaapattiin IIA

Lähdin tässä kerran San Fransiskossa käymään. Vietin siellä iloisen vuoden hippinä. Soitin kitaraa ja heittelin kukkia. Lähdin äkkiä pois sieltä saatuani sähkeen. Siinä luki: ”Kirjastosi on palanut stop.” Ei niiden kahden kirjan menetys muuten olisi koskenut minuun niin kovasti, mutta toinen niistä oli vielä värittämättä.  Keräsin nopeasti matkatavarani kokoon: kolme kiloa kukkia, hammasharjan ja alushousut. Heitin kitaran olalleni ja kävin ”lainaamassa” rahaa. Juoksin pää viidentenä jalkana lentokentälle, työnsin setelin pöydälle ja nappasin lentolipun. Kone oli jo rullaamassa, kun pääsin kentälle. Juoksin perään, tarrasin siivestä kiinni ja juoksin sitä pitkin avoimen ikkunan kautta sisälle. Oli kulunut 20 minuuttia lähdöstä. Eräs kultakutrinen mies vetäisi konepistoolin laukusta. Toinen mustatukkainen otti ukko-Mauserin. Tumma meni ohjaamoon ja jäi sinne. Kultakutri jäi matkustamoon. ”Nyt me lennämme Belgiaan. Siellä on tukikohtani”, huusi vaalea. ”Minä voitan koko maailman ja aloitan tästä koneesta.” Eräs matkustaja nousi. ”Ei, minä lähden nyt”, hän sanoi ja lähti kävelemän kohti ovea, mutta vilkaistuaan ulos hän palasi kalpeana paikalleen. ”Mutta minun pitää päästä Suomeen”, sanoin minä. ”Olkaa hyvä, siinä on ovi, sanoi kultakutri. Silloin minä repesin. Iskin häntä ensin kitaralla päin päätä. Sääli hyvää kitaraa, ja huonoa päätä. Sitten heitin kukat hänen päälleen, ja kun hän oli siitä selvinnyt, työnsin hammasharjan korvaan ja alushousut suuhun. Kultakutri oli toimintakyvytön. Mustatukkainen oli kuullut melua ja ryntäsi matkustamoon. Minä otin kengän ja heitin sukalla. Sain muutaman markan koneen pelastamisesta ja ostin uudet värityskirjat (opettajan arvosana 10)

Kerro minulle appelsiini

”No, tämän kerran. Kasvoin eräässä puussa, lähellä jokea. Tarkempaa paikkaa en muista. Kun olin rauhassa kasvanut kookkaaksi, niin silloin tulivat ne kerääjät. Seuraava tapahtuma, minkä muistan oli että olin korissa satojen kaltaisteni kera. Kori hytkyi ja minä olin merisairas. Viimein se kauhea jytkytys taukosi ja meidät paiskattiin vesialtaaseen. Sitten meidät poimittiin yksitellen ylös ja ruiskutettiin jollakin tuntemattomalla aineella. Se oli ehkä puudutusainetta, sillä sen jälkeen minä en tuntenut mitään, en edes entisiä tovereitani. Kun saavuin tänne Suomeen, meidät heitettiin laatikoittain odottaviin autoihin, sitten odotimme kaupassa päivän, kaksi, kolme ja puoli. Sitten tuli joku siviili ja pyöritteli minua ja muutamia muita appelsiineja ja sanoi: ”Nämä näyttävät hyviltä. Mikä on kilohinta?” No niin, sitten meidät pantiin vasuun ja vasu pantiin pöydälle. Minut syötiin neljäntenä. Siis: appelsiinin homma ei ole hyvä homma. (arvosana 8 puoli)

Pelästyin kuollakseni

Olen tekemässä läksyjä joskus pimeänä keskiviikkoiltana. Seinän toisella puolella joku mies puheli isän kanssa. Huoneessani paloivat kaikki lamput, joten en nähnyt kunnolla ulos. Miehen mukana oli tullut nainen, joka oli ulkona kävelyttämässä koiraansa. Hänellä oli valkoinen turkki ja samanvärinen turkislakki. Satuin vilkaisemaan ulos ja luulin häntä lumipuiseksi sotilaaksi, joka vartioi ikkunani alla. Minä pelästyin hirveästi. Tuntui kuin joku olisi hipaissut kasvojani. Siten se alkoi siirtyä alaspäin. Sydämeni alkoi jyskyttää ylinopeutta. Sen jälkeen jalkani tuntuivat aivan voimattomilta ja aloin vajota pöydän alle. Kun katsoin tarkemmin, niin huomasin asian oikean laidan ja aloin ryömiä pystyyn. Myöhemmin kun sydän löi jälleen normaalisti, jopa hieman naurahdin typeryydelleni. (arvosana 8 puoli)

Valokuvat kertovat minusta 16.1.1971, IV A

Minusta on otettu joitakin valokuvia. Ne kertovat minusta. Myös minun tekemistäni ne kertovat. Kun olin nyrkillä tapettavan kokoinen, otettiin minusta kuva, joka olisi pitänyt sensuroida. Kun olin kaljapullon kokoinen, armas veljeni otti minusta kuvan, jossa minä seisoin suksien päällä. En ollut paljoa vanhempi tai nuorempi, kun minusta otettiin kuva, jossa yritän hymyillä suu irvessä ja pää kaljuna kallellaan. Siinä kuvassa minulla on ylläni ”kipunakamppeet”. Etovaa. Muistan kuvan vuodelta -65. Olimme silloin Itävallassa. Olimme juuri käyneet jossakin suolakaivoksessa. Palasimme sieltä ulkoilemaan jonkinlaisessa vaunussa. Yllämme oli valkoiset suojapuvut. Meidät kuvattiin istuessamme siinä. Ensimmäisenä istuvalla naishenkilöllä oli käsissään taulu, jossa oli päivämäärä ja vuosiluku. Minulla on vielä muitakin muistikuvia valokuvistani, mutta en jaksa enää kirjoittaa. (opettajan huomautus: Olisi pitänyt jaksaa loppuun, arvosana 8)

Vanhan Skodan muistelmat

Nyt on kulunut toistakymmentä vuotta siitä kun minut tuotiin Suomeen. Olin silloin nuori ja vetreä. Myyjä kehuskeli minua ostajille niin että värini muuttui valkoisesta tummanpunaiseksi. Ensimmäinen ostajani oli nuori, veikkauksessa voittanut, juuri ajokoulun käynyt henkilö. Hän ajoi holtittomasti päin punaista ja jalankulkijoita. Maksettuaan myöhemmin sakot ja sairaalakulut hän alkoi ajaa vähän rauhallisemmin. Vuotta myöhemmin olin raunio. Omistajani möi minut vaihtoautoliikkeeseen, jonka omistaja korjaili minua. Olin lähes kunnossa, kun minut myytiin eräälle maalaisukolle. Tämä oli ajanut autoa viimeksi vuonna 1934. Hän ajoi minut kotiinsa Järvenpäähän. Oltuani siellä rauhassa muutaman päivän lähti ukko kerskamatkalle ystävänsä kanssa. Mittarini näytti jo puoltatoistasataa (se liioitteli hieman) kun lensimme kurvissa männikköön. Lensimme harvahkoon metsään. Kuski oli peloissaan ja oli säikähtynyt niin, että ei huomannut tehdä mitään vauhdin hiljentämiseksi. ”Lissää vauhtia, mehtä tihenöö”, huusi kuljettajan vieressä istuva äijä. ”Kuinkahan kauan tämä kärri kestää?”, ihmetteli kyyditettävä päästyämme takaisin maantielle… Kuski huomasi olevansa liian vanha (73v) ajamaan autoa ja myi minut takaisin Helsinkiin. Seuraavaksi minut osti joku maanviljelijä. Pontikalla hän kyllä rahansa sai, mutta eihän sitä voinut kertoa. Hän ajeli ympäri kyliä minulla raahaten pontikkaa tavaratilassani.  Kauppa kävi ja rahaa tuli. Tuli niin paljon, että hän myi minut pois.  Seisoin kadunkulmassa kun joku nuori poika varasti minut. Hän kaahasi hirveätä vauhtia pitkin katuja kaupungin ulkopuolelle. Kun menimme rautatien yli, tuli juna suoraan kylkeeni. En alkanut pyöriä, vaan liuuin rataa pitkin, kunnes putosin maantielle. Siellä minuun törmäsi linja-auto. Pyörin rotkoon jonnekin likaisen joen ääreen. Täällä olen enkä muuta voi. (arvosana 9puoli)

Keskustelu itseni kanssa IV A 21.2.1972

klo 8.30
- Huomenta
- Huomenta
- Miten nukuit?
- Kohtalaisesti
- Onko sinun mielestäsi mukavaa täällä?
- Kyllähän se muuten mutta aika tahtoo käydä pitkäksi.
- Niinhän se on. Muuten minkähän tähden meille annettiin pehmustettu koppi?
- En osa sanoa. Ehkä pelkäävät, että teemme itsellemme jotain vahinkoa.
- Niin sen täytyy olla! Jos he tuntisivat meidät paremmin, he antaisivat meidän olla vapaina eikö totta?
- Kyllä. Tohtorihan yrittää saada meistä selvää, mutta ei onnistu, vaikka kuinka autamme häntä!
- Niin, nyt onkin aamiaisaika. Tuoltahan ruoka jo tuleekin.
- Minkähän tähden meidän on syötävä velliä pillillä.
- Jospa sekin liittyy tähän pehmustettuun selliin!
- Voi olla. Joka tapauksessa olen kyllästynyt velliin. Aion tehdä valituksen.
- Auttaakohan se?
- Toivotaan
- Hyvää ruokahalua
- Sitä samaa. (klo 14)
- Nuo tohtorin istunnot ovat melko pitkästyttäviä.
- Totta! Ja melko omituisia! Äskenkin hän kysyi ”Oletteko tehnyt sitä ja sitä...” Aivan kuin hän puhuisi yhdelle henkilölle.
- Niin. Vartija, tai miksi häntä pitäisi nimittää, sinuttelee meitä, ja kun kysyn, kumpaa hän tarkoittaa, hän vain nauraa omituisesti.
- Minäkin olen huomannut sen. Entäs tämä huone? Täällä on vain yksi makuupaikka ja yksi istuin
- Vaikka ei täällä liian ahtaalta tunnu.
- Ei. Ja onhan näin rattoisampaa kuin jos olisimme eri huoneisaa.
- On rattoisampaa, on, vaikka minusta jotenkin tuntuu siltä että me emme pystyisi olemaan eri huoneissa.
- Miten niin?
- En osaa selittää. Vaikka eipä tällaisista tunteista pitäisi paljon välittää.
- Voi olla
klo 21.30
- Omituista tosiaan tämä henkilökunta, lääkärit ja vartijat.
- Niin ovat. Hyvää yötä.
- Hyvää yötä! (arvosana 9)

Opi rentoutumaan

Nykyään vallitsee valtava kiire ja muut stressaavat tekijät aiheuttavat sen, että ihmiset saavat monenlaisia henkisiä ja jopa ruumiillisia vaivoja… Kukaan ei tunnu tajuavan rentoutumisen suomaa uskomattoman täydellistä vapautta… Puistoissa rentoutuminen kävisi teoriassa päinsa, mutta niissä jo rentoutuvat puliukot ja vihaisesti seisovat kieltotaulut asettavat eräitä rajoituksia tälle hyvälle asialle, ikävä kyllä. Toista on maalla: jos kiire alkaa ahdistaa, on sitä hyvä käydä vastustamaan asettumalla leudossa tuulessa suhisevaan heinikkoon pehmeästi varjostavan tuuhean puun alle tai solisevan puron partaalle kuuntelemaan luonnon musiikkia. Sinä joka tunnet itsesi väsyneeksi, ahdistuneeksi ja muutenkin normaaliksi ihmiseksi, koeta joskus todella rentoutua... Jos pystyt unohtamaan huomiset matematiikan kokeet, ylihuomiset historian kokeet ja seuraavan päivän neljä sivullista ruotsin keskeistä sanastoa, koet ihmeellisen tunteen, jota voisi luonnehtia sanalla: nirvana. Siinä rentoutuessa huomaat kaiken maallisen turhuuden ja tajuat ihmiselon tarkoituksen. Kaikilta ei tämmöinen absoluuttinen rentoutuminen onnistu ja hepä sitten menestyvät koulussa, ammatissa, ja vatsahaavakin kai paranee. Jos et muuten onnistu rentoutumaan, asetu saunan lauteille ja anna kuuman, kostean ilman pyyhkiä huolesi ja aggresiosi pois, sillä saunassa kai pystyy jäykkäkin ihminen sulamaan henkisesti ja ottamaan osaa Suureen Rentotumiseen. Kehoasi ympäröi ystävällinen lämpö ja selvästi kuuluva syvä hiljaisuus auttaa sinua kohoamaan kohti olemisen korkeimpia muotoja ja tajuat, mitä olit, ennen kuin tulit siksi, mitä olet, ja mitä olet, kun sinua ei ole. (arvosana 8.)

Miten ihminen on järkyttänyt luonnon tasapainoa 10C 10.9.1973

Ihmiset ovat saastuttaneet paitsi kasveja ja eläimiä myös itseään siinä määrin, että jos Yhdysvalloissa harrastettaisiin ihmissyöntiä, olisi ateriat hankittava muualta, sillä esim. amerikkalaisten maksa sisältää niin paljon elohopeaa, että markkinoille ei päästettäisi kotimaista ihmistä. DDT:tä on ruiskutettu joka paikkaan niin paljon, että jokaisessa ihmisessä sitä on ainakin omiksi tarpeiksi, ja kuten muillakin klooratuilla hiilivedyillä, myös sillä on pahana tapana olla hajoamatta tai muullakaan tavalla poistumatta elimistöstä… onko otettu huomion mahdolliset tulevat haitat. Vielä ei ole tiettävästi mutaatioita tapahtunut, mutta kun yhden joen varrella on vuosikymmeniä useita tehtaita, jotka syytävät myrkkyjään vesistöihin, kuka takaa, että joessa vielä mahdollisesti elävät eliöt eivät ala kehittyä johonkin ennennäkemättömään muotoon ja muodosta näin tieteisromaanimaisesti uhkaa maapallon nykyisille elämänmuodoille. (6. Vain saasteista. Lähes virheetöntä: hyvä.

Turhautunut ihminen 5.3.1974 10C

Luulisin turhautumisesta alkaneen tulla ongelma vasta teollistumisen myötä, joka alkoi joskus 1700-luvulla… usein voivatkin turhautuneet ihmiset vajota apatiaan, eivätkä tällöin viitsi edes yrittää olojensa parantamista. Joku taas voi ryhdistäytyä ja kyllä kai tarmokkuus usein auttaa ihmistä kohoamaan tasolle, jolla hän tuntee olevansa hyödyksi. Jotkut voivat paeta todellisuutta alkamalla käyttää huumeita ja alkoholia ja toiset voivat ruveta väkivaltaisiksi. Turhautumia voitaisiin poistaa esittämällä työntekijöille mitä hyötyä on kenellekään heidän valmistamistaan tuotteista ja mihin niitä käytetään. Koululaisille voitaisiin kertoa, missä he voivat tarvita ja käyttää juuri saamiaan tietoja ja taitoja. Ja opettajille että kyllä ne oppilaatkin jotain osaavat. (Viittaan luokanvalvojamme englannin tunnilla selittämään huokaukseen: ”Tässähän turhautuu) (8puoli)

Äänestäminen

Mitä vittua nää kouLuneuvoston vaalit oikeen on? Poliitikkojen juonia. Meiät yritetään pienestä pitäen sopeuTtaa järjestelmään. Mennään vaan äänestämään ja sitten tyytyväisenä nukkumaan; kyllä poliitikot pelastaa maan ja meidän puolue on oikeassa. Ja samaa juonta on kaikki ideologiatkin. Tarjotaan valloittamiselle auktoriteetti johon ne voi nojata hädän hetkellä ja lopettaa ajattelun. Vastuu siirretään niille joilla ei vastuuntuntoa oo. En, kukan ei tiiä kuka on Prodhou. Ihmisistä tehään poliitikkojen valtapelin nappuloita ja saavat syyttää oikeestaan itteään ja hommat menee päin helvettiä ja ihmiset vaan äänestää. Kyllä tässä vaiheessa jo pitäis tajuta, ettei poliitikot saa aikaan muutoksen komiseoita ja palkankorotuksia - itelleen. Enää kukaan ei tiiä kuka on Stinner. Vuonna 1968 Ranskassa opiskelijamellakoiden aikana punamusta lippu liehuu kutsuen, mutta sen jälkeen ei anarkismista oo paljoa kuulunu. Nykyään (kuten 40 vuotta sitten) Espanjassa jaetaan anarkistien propagandaa, mutta se asettaa ihmiset ajattelemaan ja pitäisi asettua massan yläpuolelle, mutta kun samaan aikaa näille heikkoälyisille jaetaan tietoisesti jäsenneltyjä omia suunnitelmia malliin: ”tee niin ja tapahtuu noin ja kaikki on hyvin” on toki helpompaa sulautua yhtä pitkien laumaan ja jättää ajattelu sille joka huutaa kovimmalla äänellä.

Suunnistus urheilumuotona

Isämme lempiurheilumuodosta Mikko kirjoitti:
”… Tässä kuten muissakin urheilulajeissa, on tarkoituksena osoittautua paremmaksi kuin muut, joskin suunnistaminen on siinä mielessä tasaväkisempää, että jopa huippusuunnistajat voivat suistua suohon, juosta mäntyyn karttaa katsellessaan tms., mikä tekee urheilusta niin kovin mielenkiintoisen ja antoisan harrastuksen ja kaikkein hölmöimmille jopa ammatin… Urheijahyväkäs onkin keksinyt ottaa käyttöönsä laitteen, jota nimitetään ”kompassiksi”. (Nerokkain keksintö sitten kenkälusikan.) Pahimmillaan yksinkertaista ja selväpiirteistä suunnistusta voidaan monimutkaistaa esim. asettamalla rastit puun toiselle puolelle, työntämällä kartta väärin päin urheilijan käteen, antamalla tälle vanha kartta tai nerokkaimmillaan kehitettynä antamalla vanha kartta väärin päin käteen. Myös urheilija voi tehdä kilpailusta jännittävää jäämällä syömään marjoja, kaatumalla loppusuoralla kasvoilleen maahan ja ampaisemalla kohti maalia vasta kun ambulanssi kaartaa pihaan tai juoksemalla metsästä suoraan kotiin kuuntelemaan radiosta, kuinka häntä etsitään jo Pohjois-Karjalasta… suunnistusta harrastetaan myös lentokoneilla, joskaan tämä ei ole urheilua ja kuuluu aiheeseen ”väkiluvun vähenemisen syitä”.Laiskistuneet suunnistajat keksivät autosuunnistuksen ratamestareiden suureksi mielipahaksi. Tässä lajissakin suunnistajat istua kököttävät mukavasti autoissaan ja täten ratamestareiden pyhä päämäärät – urheilijan ruumiin ja sielun täydellinen rappeutuminen – eivät pääse toteutumaan. Näin tämä erä päättyi suunnistajan voittoon.  Loppujen lopuksi suunnistus on järkevää urheilua siinä missä kortinpeluu ja kananmunan heittokin. Ja korostuuhan siinä kauniisti urheilun perimmäinen tarkoitus: sielu terveessä ruumiissa. (Arvosana 7 plus, ”Kirjoita selkeämpää käsialaa. Paikoin näppärääkin sanailua, mutta vältä jaarittelua.)

Kirjallisuuden harrastukseni vaiheita, 12c 27.1.1976

Lopetettuani kaiken eteen sattuvan tuhoamisen ehkä hieman yli vuoden ikäisenä aloin harrastaa myös kirjallisuutta vakavammassa hengessä. Varhaisimmat muistoni kertomakirjallisuudesta tuovat mieleeni loppukesän iltapäivän, aurinko häikäisee huolimatta verhosta, huopa pistelee ihoa, ja armas sisareni lukee epämiellyttävästi kuvitetusta satukirjasta kammottavaa kertomusta junan alle jäävästä taikurista. Tässä olisi jo ainesta nuorisorikollisen varhaislapsuudeksi, mutta jostain syystä en menettänytkään uskoani edes kirjallisuuteen. Hieman miellyttävämpiä ovat myöhemmät muistot siitä, kuin äiti tai ties kuka luki hölmöläistarinoita ja muita vanhoja suomalaisia satuja. Myös isän lukemat paroni von Münchhausenin kertomukset viihdyttivät huolimatta siitä, tai ehkä juuri sen vuoksi, että ne olivat joskus melko raakoja.
Opittuani jostain kumman syystä lukemaa viiden tai uuden vuoden ikäisenä aloin itsekseni tutkia tuttuja ja turvallisia hölmöläiskertomuksia. Lisäksi laajensin harrastustani käsittämään myös Grimmin veljesten kirjoja ja myöhemmin japanilaisia satuja. Tässä vaiheessa aloin tutustua sarjakuvalehtiinkin itsekseni, mutta ne eivät käsittääkseni kuulu kirjallisuuteen, joten asiaan. Koulussa minulla ei ollut lukutunnilla muuta tekemistä kuin lukea opettajan antamia kirjoja, tavallisimmin Tuhannen ja yhden yön tarinoita.
Koulunkäynti edistyi ja myös lukuharrastukseni laatu. Muistan kuinka olin kolmannella luokalla kansakoulussa ja tulin kotiin helmikuun pakkasilla. Vanhimman veljeni suosituksesta olin ottanut luettavakseni Burroughsin Venussarjan. Koko kotimatkani suorastaan vapisin lukuhalusta, perillä kävin kirjan kimppuun ja olin suorastaan sairaana jännityksestä  Näihin aikoihin luin myös kaikki Tarzanit, jotka sain käsiini. Muistaakseni noin 15-vuotiaana henkinen rappeutumiseni oli edennyt niin pitkälle, että aloin kiinnostua tieteis- ja kauhuromaaneista. Etsin mitä merkillisimmistä lähteistä pitkät listat tällaisia kirjoja, ja hämmästytinr kirjakaupat ja kijastonhoitajat pyytämällä teoksia, joita ei ole koskaan edes alennettu kääntämän suomeksi. Luulisin, että olen jo lukenut lähes kaikki suomenkieliset tieteis- ja kauhukertomukset, joten oli syytä laajentaa alaa. Luin salapoliisi-, vakoilu-, sota- ym. kirjoja. Kaikki Manpassashit, Flemingit ja Vonneguht tulivat tutuiksi. Jossain vaiheessa kiinnostuin tähtitieteestä ja siihen liittyvästä fysiikasta ja luin tämän alan kirjallisuutta niin paljon kuin löysin, vaikka en aina ymmärtänyt edes teoksen nimeä. Kunniakseni on mainittava, että en ole lukenut oikeastaan lainkaan poliittista kirjallisuutta. (7, OPETTAJA: Miksi luet, mitä kirjat antavat sinulle? Arviointia!)

Segret Agent 86 Maxvel  Smart

- Max, heti tänne.
Vähän ajan kuluttua:
- Tässä olen.
- Mitä tuo pelleily tarkoittaa, Max?
- Mikä pelleily?
Mikä pelleily!? Miksi sinulla on aamutakki ylläsi, vaikka on keskipäivä ja sinun työvuorosi, Max?
-Ai, juu! Tämä on vasta kokeiluasteella. Tämä on luodinkestävä aamutakki. Suunniteltu agenteille, joiden numero on seitsemänkymmenestä ylöspäin ja…
- Hiljaa. Kuten tiedät on täällä liikkeellä murhaajajoukkio, joka on hyvin vaarallinen. Oletko kuullut siitä?
- Onko sen jokaisella jäsenellä sinisen verryttelypuvun päällä läpinäkyvä sadetakki?
- On
- Ajavatko he valkoisilla Ferrareilla?
- Kyllä
- Osaavatko he kaikki karatea?
- Joo
- En ole kuullut koko joukosta!
- !!”#¤¤%&&

Psykiatrin sohvalla

Mistä lähtien teistä on tuntunut siltä, että olette Napoleon?
- Vuodesta 1769
Mistä lähtien teistä on tuntunut siltä, että olette veturi?
- Ei minulla ole aikaa selittää. Minun täytyy lähteä vetämään pikajunaa Tampereelle aivan kohta.

Alokas Mikko Ikkala 2/Sav.Pr 50150 Mikkeli

Asiat ovat nyt niin huonosti että valittaminen on enää ainut ilo. Nyt on 31., ei vaan 1.12. ja on menossa oppitunti. Kohta on asekäsittelyä anno 1976.Sitten hammaslääkäriin ja sitten TSTtä. Luin tässä äsken hyvän jutun naisesta joka oli niin tyhmä, että hänen täytyi riisua puseronsa ennen kuin osasi laskea kahteen. En ymmärrä: ylivääpeli haukkui äsken loisia, jotka lapsilisien jälkeen haluavat vanhuuseläkettä, siis elävät yhteiskunnan harteilla. Siinä ihmetyttää se, että näin puhuu armeijan palveluksessa vakinaisena oleva mies. Armeija jos mikä on loinen, vuosittain hupenee miljoonia markkoja täydelliseen turhuuteen. Ja kun on kaikenmaailman hätätilaa ym. kurjuutta, hillittömiä veroja ja todella tärkeitä menoja ihmetyttää, kuinka kannattaa pitää tällaista kaivoa. Kuka helvetti tänne muka hykkäis? Isänmaallisuus on militarismin siemen. Tai ei siemen,vaan sen siamilainen kaksoisveli. Sota on sitä että silmäänkustut ihmiset tappavat toisia silmäänkustuja ja asioista päättäjät ovat syvällä kallion sisällä turvassa kaikelta. En ole yksi heistä.

Eläköön anarkismi!!

( mutta elämä päättyy aina kuolemaan)

• Valtio on kaikkea muuta kuin energian lähde. Toiminnallaan se tuhlaa, lamauttaa ja .tuhoaa suunnattomia voimavaroja. (Malatesta)
• Demokratia on perustuslaillista mielivaltaa (Proudhon)
• Edustuksellinen järjestelmä ei suinkaan turvaa kansan etuja, vaan päinvastoin luo ja turvaa kansanvastaisen hallitseman aristokratian olemassaolon. (Bakonia)

• Jotta voisimme sotia kaikkia vanhojen puolueiden yhteisrintamaa vastaan, meidän ei tule edetä laillista tietä parlamentaarisella tiellä vaan meidän on toimittava sen ulkopuolella vähääkään välittämättä niin sanotuista historiallisista oikeuksista ja siitä sattuuko se miellyttämään. (Prodhau)
• Anarkistit ovat aina pysyneet puhtaimpina ja aidoimpina vallankumouksellisina, tulevaisuuden puolueina, koska he ovat pystyneet vastustamaan vaalien houkutuksia.  (Malatesta)
• Hallitus on aina luonteeltaan vastavallankumouksellinen (Provelhou)
• Ainoat asiat joita minun ei ole lupa tehdä ovat ne joita en tee vapaasta tahdostani.
• Ja sitä pirua ei valtio, ei yhteiskunta eikä ihmiskuntakaan voi taltuttaa.
• Jumala, omatunto, velvollisuudet ja lait ovat roskaa, jolla meidän aivomme ja sydämemme on täyteen topattu.

• Yhteiskunta käyttää sinua hyväkseen, mutta vapaasta yhteenliittymästä hyödyt sinä. (Stirner)
• Vapautta ei saa eikä voi puolustaa muulla kuin vapaudella. Vapauden rajoittaminen muka sen suojelemiseksi  on vaarallinen erehdys. (Bakunin)
• Jokaisella yksilöllä, yhteenliittymällä, kommuunilla, läänillä, maakunnalla ja kansakunnalla on ehdoton ja rajoittamaton oikeus päättää omista asioistaan, liittoutua tai olla liittoutumatta mielensä mukaan, vaikka liitosopimuksista vähääkään välittämättä niin sanotuista historiallisista oikeuksista ja siitä sattuuko se miellyttämään valtaapitäviä. (Proudhau)
• Mikään yksilön tai yhteisön toiminnan, sponttaanisuuden ja aloitekyvyn tulos ei pääse toteutumaan niin kauan kuin vallalla on se murskaava mahti jonka vallankeskitys on valtiolle antanut. (Proudhon)
• Kansalaiset on saatava menettämään uskonsa kaikenlaiseen esivaltaan, niin taivaalliseen kuin maalliseen. (Bakunin)

1) Tippuu, tippuu, viina se tippuu
vaan ei se tipu kaikille.
Tippuu se reilulle hassulle,
vaan ei vallesmannille.
2) Minä se olen se pontikkapoika
ja mulla on tehdas korvessa.
Viisitoista litraa valmista viinaa
jaa uutta tippuu torvesta.
3) Eikä siellä korvessa kuusenjuurella
paisteta lättyjä pannussa.
Vaan siellä keitetään sorretun voimaa
vanhassa maitokannussa.
4) Eikä ne korven kyyneleet kelvannu
näytteiksi Suomen Messulle
vaikka ne kelpasi huvitukseksi
monelle reilulle nassulle
(sävel: Sepän sälli)

Koska meitä käsketään
ahkerasti ryyppäämään
ettei hampaat ravistuisi
kyytipoika hermostuisi
niin me kaiken ikämme
ahkerasti ryyppäämme.

Ryypyn jälkeen käy jano suuremmaksi
oi, jos muuttua mä voisin viinin jumalaksi.
Tynnyristäin tappikin aina oisi auki
se laulais: pulppulpol!
Sill suurell kulkukulli
(sävel: Tuol on mun kultani)

Kaukana hän viipyy, ei kuulu tulevaksi
kurkussamme nyt on vasta ryyppyä kaksitoista
kolmas olis vuorossa,
huokaisemme kuorossa:
Kun et tule jo
(sävel: Tuol on mun kultani)

Kuolema

Kun on aika elää tahdon kunnolla elää ja kun on aika kuolla tahdon kuolla ylväästi. En tahdo elää niin kuin lammas, miksi kuolisin kuin lammas. Tahdon kuolla niin kuin leijona tai norsu. Kuolema ei ole välttämättä vihollinen, yleensä se taitaa tulla vapauttajana. Ilman kuolemaa ei ole myöskään syntymää, ei elämää. Kuolema on kolmasosa ihmiselämää.

Moi Elämä, tulin käymään taas

- Voi ei. No, okei, ootko löytäny sen elämäs naisen?
- Kuule hei, en mä tulis tänne jauhaan roskaa, jos mulla olis jotain järkevää tekemistä.
- No, miks sä sitten tulit?
- Mua kiinnostais muutama juttu. Mulla olis tässä jotain kysyttävää.
- Kuulehan, jos mun täytys pitää jollain tapaa lukua sua kiinnostavista asioista, niin…
- Pää kiinni ja kuuntele. Et sä oo mikään Jumala.
- …
- No niin, ensiksikin: mitä tää kaikki on?
- Miks sä tuut kysymään tällasia asioita minulta, joka oon elämä?
- Sunhan se pitää tietää.
- Miten niin? Äskenhän sä totesit että mä en oo mikään Jumala. Mä oon suurin piirtein samanlainen osa tätä kuin säkin. Sä tiedät tästä ihan yhtä paljon kuin mäkin.
- Ja joskus tuntuu siltä, että vähän enemmänkin.
- Älä sä kuule mulle rupee ihan mitä vaan.



Nyt Mikko ei enää istu oman pöytänsä ääressä