Miksi ihminen hukkaa itsensä?

 

Päivitetty 21.3.2020



Tutkimusten mukaan ihminen valitsee välittömän mielihyvän ensin ja
merkityksellisen vasta sitten
.


Onko opetus se, että mitään ei kannata eikä voi tehdä?

Aina kannattaa vähintäänkin tutkia vankeuden rajoja.



Lenita Airisto kertoo varoittavan esimerkin äidistään: ”Isän kuoltua kehotin äitiäni matkustamaan, aloittamaan uuden elämän uuden kumppanin rinnalla. Mutta äiti mietti aina, mitä perhetuttavamme olisivat sitten sanoneet. Hän ei voinut, ei uskaltanut. Äiti kuoli, tulivat hautajaiset. Hautajaistilaisuudessa huomasin, miten vähän perhetuttaviamme liikutti äitini kuolema, äitini elämä. Ei se minua katkeroittanut, avasi vain silmäni huomaamaan, miten turhaan annamme toisten ihmisten rajoittaa itseämme.”


"Ihmisen luontoon kuuluu, että hän itse luo itsensä, on oma luojansa. Hän muokkaa ja kehittää itseään muuttamalla ympärillään olevaa maailmaa yhdessä muiden ihmisten kanssa. Ihmisen perusluonteeseen kuuluu, että hän on aloitteen tekijä itsensä ja maailman vuorovaikutuksessa, se subjekti, josta prosessi lähtee liikkeelle. Tällaisen ihmisen perusluonne on kuitenkin tullut vieraaksi ihmiselle itselleen. Se ei enää vastaa hänen kuvaansa siitä, mikä on luonnollista inhimillisyyttä, vaan perusluonteen määrää toinen ihminen tai ajatusjärjestelmä. Esimerkiksi uskonnossa jumala on historiallisen prosessin subjekti." (Karl Marx)


Historian aikana käsitys ihmisestä ja hänen elämänsä tarkoituksesta on käynyt läpi monia vaiheita. Antiikin aikaan maata asuttivat vapaat miehet sekä orjat ja naiset. Ajanlaskun alussa opetettiin, että ihmisen elämää ohjailee maailman luoja ihmisen ulkopuolelta, Jumala. Papit ja ylimystö olivat ne, jotka tulkitsivat Jumalan sanaa. Ihminen ei voinut paljon itse vaikuttaa asemaansa, koska se oli taivaassa määrätty. Keskiajalla, individualismin kehittyessä, uskottiin juuri päinvastoin: Ihminen on tabula rasa, kuin tyhjä taulu, ennen kuin valtio ja yhteiskunta opettaa häntä. 

Uudella ajalla alettiin tutkimusten myötä löytää universumin lainalaisuuksia. Myös ihmisen oma erityisasema muihin luotuihin verrattuna alkoi selvitä. 1500-luvulta lähtien ruuti, kirjapainotaito, mekaaninen kello, magneettineula, kaukoputki, mikroskooppi ja muut luonnontieteelliset keksinnöt tekivät mahdolliseksi, että luonto nähtiinkin välineenä, jota ihminen voi käyttää ja työstää tekniikan ja koneiden avulla. Toisin sanoen ihminen astui Jumalan tilalle. Ihmistä ei pidetty enää Jumalan armon kohteena, vaan ihminen pystyy itse muovaamaan aktiivisesti ympäristöään ja elämäänsä. Myöskään sosiaalisia suhteita ei pidetty enää elinikäisinä. Ihminen voi muuttaa järjestelmiä ja muovata historiaa. Johtajatkaan eivät ole ikuisia, vaan heidän on perusteltava asemansa.

Vihdoin Charles Darwin mullisti ihmiskuvan osoittamalla, että ihminen on hitaan evoluution tulos. Historialliset tapahtumat eivät ole raamatun, Jumalan tai edes sattuman sanelemaa. Länsimaissa vapaudesta ja tasa-arvosta tuli periaate. Porvarillinen ja kristillinen maailmankuva yhdessä nostivat kuitenkin ahkeran palkkatyön ja kuuliaisuuden arvoista korkeimmaksi. Ihminen oli taas kuin kahlittu.

Marx näki evoluution dialektisena prosessina, missä ihmisen tietoisella toiminnalla on perustavanlaatuinen merkitys. Nykyajan marxilaiset painottavat tieteen ja tiedostamisen rajattomia mahdollisuuksia. Ihminen on vasta tiedostamiskehityksensä alussa.

John Holloway, Meksikon Pueblon yliopistossa kapitalismia kritisoivan liikkeen opettaja, myös juristi, filosofi ja irlantilainen valtiotieteilijä, kirjoitti vuonna 2002 kirjan Maailman muuttaminen ilman vallan anastamista. Hän selvittää, miten kapitalismi voitetaan kieltäytymällä osallistumasta siihen. Kapitalistisista tuotantosuhteista on päästävä eroon, jotta ihminen voisi olla vapaa. Jokainen kannustaa ja hyödyntää kapitalismia aina ostaessaan jotain, myydessään omaa työtään ja äänestäessään vaaleissa. Vapautuminen tarkoittaa elämää ja työn tekoa toisella tavalla. Abstraktin palkkatyön vastakohta on elämä, jossa tunnetaan työn ja tuotteiden vaihto- ja käyttöarvo (Kritik Ad Hominem?). Kapitalismin tilalle tulee subsistenssitalous – omavaraisuus sekä vapaus erilaisuudessa. Jos pääoman valtaa vastustaa järjestäytyneellä vastavallalla, pysyvät vallassa vain pääomasta hyötyjät ja jo olemassa olevat järjestelmät. Holloway ehdottaa subversiota, järjestelmää kalvavaa toimintaa. Emansipaatiota ei voi saavuttaa pääoman tantereilla, vaan siellä missä kapitalismin perusta on: vallitsevassa tavaramuotoisessa yhteiskuntajärjestelmässä. Kuten Lenin sanoi: Vihollinen lyödään sen omilla aseilla. Siis ei ulkoa vaan sisältäpäin.


Yhteiskuntaa ei voi muuttaa niin, että vallataan parlamentti, lehdistö, oikeuslaitos - että vallataan valtio. Pääoman logiikka on murrettavissa vain kieltäytymällä sen tuottamista palveluista.

"Varsinainen vaihtoehto kapitalismille olisi järjestelmä, jossa tuotantolaitokset ovat ihmisten yhdessä muodostamien osuuskuntien omistuksessa ja ne järjestävät yhteistoiminnallista tuotantoa. Ihmiset itse suunnittelevat ja tekevät päätöksiä, eivät edustajat heidän puolestaan eikä varsinkaan eliitti." (Erik Olin Wright)


 Nykyaikana ei kenenkään tarvitse olla enää virallisesti orja, ei palvoa Jumalaa selvitäkseen eikä totella kartanonherraa saadakseen ravintoa. Mutta nykyihmisellä on lukuisia seittejä, jotka estävät häntä toteuttamasta omaa ihmisyyttään, usein jopa niin, että hän ei itse tajua kahleitaan.



1. Palkkatyö esineellistää ihmisen


"Kapitalismissa on se ongelma, että se tekee tavaroiden vaihdosta universaalin päämäärän. Työn tekeminen tarkoittaa tavaroita ja palkkaa. Tämä johtaa ihmisen esineellistämiseen ja vieraantumiseen. Yksityiset ihmiset omistavat tehtaat ja tuotantolaitokset ja työntekijät myyvät rahasta aikaansa ja taitoaan. Työläisten on myytävä aikaansa ansaitakseen elinmahdollisuutensa. Ihmisen päivän rytmi määräytyy ulkoapäin, hän ei voi itse vaikuttaa siihen, mitä tuottaa. Hän ei täytä omia tarpeitaan eikä toteuta itseään." (John Holloway) 

Vieraantuminen on väistämätön seuraus työn muuttumisesta pelkästään palkkatyöksi. Alkukantaisessa vaihtokaupassa ihmiset vaihtoivat vain ylimäärän siitä, mitä tuottivat itse. Sitten monet alkoivat tuottaa yksinomaan vaihtamisen takia. 

Lisääntyvä työnjako johti siihen, että sinä et ihmisenä ole missään suhteessa minun esineeseeni, koska minulla itsellänikään ei ole mitään inhimillistä suhdetta siihen. "Olettakaamme, että olisimme tuottaneet ihmisenä. Tällöin jokainen tuotteeni olisi peili, josta heijastuu oma olemukseni. Minä olisin omassa tuotannossani esineellistänyt oman yksilöllisyyteni, sen omalaatuisuuden ja näin ollen olisin toiminnan aikana nauttinut yksilöllisestä elämäni ilmauksesta ja tuntenut esinettä katsellessani henkilökohtaisesti iloa siitä, että oma persoonallisuuteni on esineellisen, aisteilla havainnoitavan ja siten kaiken elämän yläpuolelle kohonneen mahdin muodossa, tiedän esineellistäneeni inhimillisen olemukseni." (Holloway) 

Karmeinta on uskoa, että vain palkkatyö ja siinä tienattu raha antaa ihmiselle mahdollisuuden osoittaa lähimmäisen rakkautta ja auttaa omia läheisiään. Ymmärrettävästi sosiaalivaltion sosiaalipolitiikan päätarkoitus on parantaa yksilön markkina-arvoa. Ei ole kyse siitä, että saan valita perheen ja työn välillä, vaan minun on mahdollisimman täyspainoisesti osallistuttava palkkatyöhön.

"Proletaarien täytyy, saadakseen oikeutensa, henkilökohtaisesti kumota oman tähän astisen olemassaolonsa ehdot ja samalla koko tähänastisen yhteiskunnan olemassaolon ehto, kumottava palkkatyö. Näin proletaarit myös vastustavat sitä muotoa, jossa yhteiskunnan jäsenet ovat tähän asti ilmentäneet kokonaisuutena itseään, nimittäin valtiota. Heidän on kumottava valtio voidakseen toteuttaa persoonallisuuttaan."

Palkkatyössä lannistetaan taloudellisilla kannustimilla ihmisen oma harkintakyky ja eettinen vakaumus. Kaikista ihmisen kyvyistä tulee tavallaan pääoman välineitä. Myös valtiollisilla ja institutionaalisilla toimenpiteillä muovataan ihmistä niin, että hän ei ryhdy vastustamaan järjestelmän sisäistä logiikkaa, mustaa näkymätöntä kättä. Palkansaajan on mahdoton päästä perille siitä kokonaisuudesta, jonka avulla politiikka ja talousjätit rajoittavat hänen vapauttaan ja lisäävät niitä velvollisuuksia, joita talouselämä häneltä vaatii. Yksilöllisestä ihmisestä tulisi nopeasti uhka yhteiskunnalle, jos hän ei toimisi oletusten mukaisesti.

Tullakseen taas inhimilliseksi, ihmisen on vapauduttava ulkoisista pakotteista. 
Se mitä olemme on yhtä sen kanssa mitä tuotamme ja miten tuotamme.


2. Individualisaatio markkinatalouden mainosstrategia

"Marxin suurin ansio on ollut sosiaalisten suhteiden merkityksen korostaminen ja niiden dynaamisen luonteen ymmärtäminen. Hän on pyrkinyt ennakoimaan yhteiskunnallisia muutoksia ja vaikuttamaan niihin ajattelijana. Hän on välttänyt klassisen kollektivismin ja individualismin välisen ristiriidan ja korostanut yksilöiden ja ryhmien välisten suhteiden merkitystä yhteiskunnallisessa kehityksessä."  (Jacques Derrida 1993)

 Miten turvataan jokaiselle mahdollisuus kehittää omia kykyjään? Marxin mukaan jokaisen edistyminen on edellytys kaikkien edistymiselle. Ihmisen tavassa kohdella toista tulee esille todellinen ihmisyys. Tämä tarkoittaa ihmisen suhdetta lapsiin, vanhuksiin, vammaisiin, sairaisiin.

Poliittinen merkitys on kulloisellakin ihmiskuvalla. Valtaa pitävä luokka pystyy sen avulla pitämään ainoana oikeana vallitsevaa politiikkaa, rajoittamalla määrätynlaiset ihmiset ulkopuolisiksi ja syrjäytyneiksi, määrittelemään viholliset ja ystävät. Markkinataloudessa ihminen nähdään tuotantoyksikkönä ja yksittäisen ihmisen arvo on sitä suurempi mitä suurempi taloudellinen arvo hänellä on. Individualisaation myötä ihmisestä on tullut anonyymin massakulttuurin mitätön osa. 



3. Kapitalismin musta käsi - rakenteissa huomaamaton

Kapitalismissa ihmisestä välittäminen ei ole päämäärä. Kapitalismia hallitsee voiton tavoittelu. Aina kun tuotanto toimii maksimaalisen voiton varassa, on se vain väline lisätä omaisuutta. Elämän ymmärretään merkitsevän työtä ja pääoman luomista. Kapitalismi, kauniimmalta nimeltään markkinatalous, perustuu taloudellisen kasvun ideologiaan. Jatkuvan kasvun utopia johtaa rajatulla alueella tietysti tuhoon. Jatkuva kasvu on matemaattinen mahdottomuus. Porvarillinen yhteiskunta muistuttaa taikuria, joka ei kykene enää hallitsemaan esiin manaamiaan maanalaisia voimia.

Edistys on jotain mitä pitää saavuttaa. Edistys saattaa tarkoittaa yhä suurempia kaupunkeja, enemmän moottoriteitä. Kapitalismissa täytyy toimia aina nopeammin ja tehokkaammin. Kuka on se joka haluaa uuden oikoradan ajan säästämiseksi?

Michel Foucaultin mukaan ihminen on yhteiskunnallisten valtarakenteiden tuotos, ei mikään suvereeni subjekti, joka vaikuttaisi yhteiskunnalliseen kehitykseen. Vähitellen ihminen muuttuu eläimeksi, sillä hän tuntee toimivansa vapaasti vain eläimellisissä tilanteissa, syödessään, juodessaan ja siittäessään.

Nykyaikana ollaan lähellä ”abstraktin olemisen diktatuuria” eli ”näin ihmisen pitää olla” eikä puhuta jokaisen yksittäisen ihmisen konkreettisesta varsinaisesta olemisesta, olemassaolosta. Ihminen ei saa määritellä sitä mitä ihminen on.


4. Yksityisen omistamisen kirous

Yksityisomistuksen ihannointi on nostettu kunnioituksen lähteistä suurimmaksi. Yksityisomistus on tehnyt ihmisistä niin typeriä, että he pystyvät kuvittelemaan jonkin esineen olevan heidän vasta silloin, kun he todella omistavat sen.

Karl Maxin suunnitelmissa kommunismi kumoaa positiivisesti yksityisomistuksen, jota hän pitää osoituksena ihmisen vieraantumisesta itsestään. Siksi kommunismista tulee paluu ihmiseen itseensä yhteiskunnallisena, toisin sanoen inhimillisenä ihmisenä. "Uskonnollinen vieraantuminen tapahtuu vain ihmisen tajunnassa, kun sitä vastoin taloudellinen vieraantuminen tapahtuu ihmisen reaalisessa elämässä ja siten sen kumoaminen johtaa kaiken vieraantumisen kumoamiseen.”

"Mitä mitättömämpi on olemisesi, ja mitä vähemmän elät omaa elämääsi, sitä enemmän omistat, ja sitä enemmän olet luovuttanut elämääsi. Sitä enemmän kasaat ympärillesi vieraantunutta olemusta." (Karl Marx)


4. Uskonto on niitä ihmisiä varten, jotka eivät vielä ole löytäneet itseään

Poliittinen vapautuminen ei ole samaa kuin ihmisen vapautuminen. Esimerkiksi uskonto saattaa yhä rajoittaa kansalaisia, vaikka valtiossa vallitsisi demokratia. (David McLellan 1976) 

Saksalais-ranskalaisissa vuosikirjoissa Marx kirjoittaa: "Epäuskonnollisen kritiikin perusta on se, että ihminen tekee uskonnon, uskonto ei tee ihmistä. Tarkemmin sanoen uskonto on sellaisen ihmisen itsetajuntaa ja itsetuntoa, joka ei vielä ole saavuttanut itseään. Uskonto on vain illusorinen aurinko, joka kiertää ihmistä niin kauan kuin hän ei itse kierrä itseään. Sen jälkeen kun tuonpuoleisuuden totuus on hävinnyt, historian tehtävänä siis on vakiinnuttaa tämänpuoleisuuden totuus."

5. Raha alentaa kaiken tavaraksi

Kaiken arvo yhteiskunnassa mitataan rahana, pääomana. Marx kirjoittaa tutkielmassaan Juutalaiskysymyksestä: "Raha on Israelin kiivas jumala, jonka rinnalla ei saa olla mitään muuta jumalaa. Raha alentaa kaikki ihmisten jumalat – ja muuttaa ne tavaraksi. Raha on arvo, mikä on järjestetty vain sitä itseään varten. Tästä syystä se on riistänyt koko maailmalta, ihmisten maailmalta ja luonnoltakin, niiden ominaisarvon. Rahalla on ominaisuus, joka vieraannuttaa ihmisen ja työn. Kun tämä vieras eli raha hallitsee ihmistä, hän rukoilee." 

Pankkilaina on taloustieteellinen termi ihmisten moraalisesta arvosta. Lainassa tulee metallin ja paperin sijasta ihminen itse vaihdon välineeksi, mutta ei ihmisenä, vaan pääomana ja korkona. Ihmisen yksilöllisyydestä ja ihmisen moraalista itsestään tulee tuote ja ihminen muuttuu siksi materiaaliksi, mikä on rahankin olemassaolon muoto. Raha on persoonallinen olemassaoloni, oma lihani ja vereni, oma yhteisöllinen avuni ja arvoni. Sitä vastoin todella inhimillisessä yhteiskunnassa ihminen on ihminen ja kaikilla on määrätty inhimillinen arvonsa ja silloin voidaan vain rakkautta vaihtaa rakkauteen jne.


6. Kapitalismille annettava tilaisuus tuhota itse itsensä 

Marxin mukaan välttämättömyyden valtakunnasta siirrytään vapauden valtakuntaan. Marx ei tarkoita yksittäisiä vapauden etsijöitä, sitä että ihmiset lähtisivät etsimään henkilökohtaista vapauttaan yksin, vaan tuottajien yhteistyötä.

"Vanhan yhteiskuntajärjestelmän täytyy asettaa itse ne miinat, joille ei tarvitse tehdä muuta kuin räjäyttää ne, sillä jos materiaaliset tuotanto-olosuhteet ja niitä vastaavat liikennejärjestelyt eivät ole tarjolla luokattomaan yhteiskuntaan siirryttäessä, ovat kaikki räjäytysyritykset tuhoon tuomittuja. Vanhan porvarillisen yhteiskunnan syli on sitä humusta, josta uusi yhteiskunta kasvaa. Historiassa on jo sisässä uusi substanssi - tuotanto ja varallisuus." (Karl Marx)

Kapitalismi on kyllä luonut edellytykset sille materiaaliselle tasolle, että nykyaikaa voidaan kuvata käsitteellä taloudellinen hyvinvointi, mutta järjestelmänä sillä ei ole tulevaisuutta. Kapitalismi on totalitaarinen järjestelmä, jota ei voi korvata esim. keskusjohtoisella järjestelmällä. Kapitalismilla on mahtava koneisto, jolla se pyrkii estämään sitä vastustavien onnistumisen. Se luo itse ne olosuhteet, joiden vallitessa se voidaan murtaa ja korvata sellaisella järjestelmällä, jossa ihmiset pystyvät tekemään työtä ja elämään toisella tavalla.

Muutos ei Marxin mukaan voi perustua uuden liikkeen omiin ansioihin, vaan se on kapitalistisen järjestelmän ansiota. Kun hyväksyttiin kymmenen tunnin työpäivä, juhli Marx tapausta työn voittona pääomasta. Hän piti "teoreettisesti vääränä ja suorastaan vaarallisena" ammattiyhdistysliikettä ja taisteluja palkankorotuksista. Sen sijaan työajan lyhentäminen antaa tilaa inhimilliselle kehitykselle, "se on ensimmäinen askel työväenluokan henkiseen ja fyysiseen vapautumiseen". Reformit ovat muutoksen testejä ennen kuin itse historiallinen muutos voi tulla voimaan eli reformeilla testataan, lisäävätkö uudistukset vapautta. (Bernt Röttger)

Jo yli sata vuotta sitten esitetty kapitalismin kritiikki on osunut oikeaan: epätasa-arvo, työttömyys, yhteiskunnan eriarvoistuminen, tiedotusvälineitä ja kulttuuria kontrolloiva jättimäinen bisnes hallitsevat politiikkaa ja vain murusia tippuu niille, joilla ei ole mitään. Repressio, tukahduttamisen ruuvi, on kiristymässä. 

"Kuitenkin me huudamme työläisille ja porvareille: Kärsikää mieluummin nykyaikaisessa porvarillisessa yhteiskunnassa, sillä se luo teollisuudellaan ne aineelliset välineet, joilla perustetaan uusi, teidät kaikki vapauttava yhteiskunta. Kestäkää siinä yhteiskuntamuodossa mieluummin kuin että palaisitte menneeseen muotoon, joka on pelastavinaan teidän luokkanne, mutta suitseekin koko kansakunnan takaisin keskiaikaiseen barbariaan." (Karl Marx, Neue Rheinische Zeitung)



7. Valtiovallalle köyhä on objekti

Marx puhuu "tosi demokratiasta" – hän tarkoittaa humanistista hallitusmuotoa, missä vapaa ja yhteiskunnallistunut ihminen on poliittisen prosessin ainoa subjekti ja missä valtio sellaisenaan on hävinnyt. Kun tuotantotapa muuttuu eli se tapaa, jolla ihminen saa elantonsa, hän muuttaa kaikkia yhteiskunnallisia suhteitaan.

Kuka tahansa, joka näkee äärimmäistä köyhyyttä, vaatii ensimmäisenä reaktionaan taloudellisen kehityksen tukemista, hallituksen on otettava huomioon köyhät. Kauniimmin sanottuna: epätasa-arvoa on vähennettävä, uusliberalistisesta ajattelusta on päästävä eroon ja kehitettävä koulutusta ja terveydenhoitoa. John Holloway tyrmää nykyisen politiikan köyhyyttä vastaan ja puhuu ihmisarvon puolesta: "Mutta jos menet köyhien luo ja kuuntelet heitä, avautuvat silmäsi. Köyhistä tehdään objekteja: Objektin sisällä objektiksi tehty objekti taistelee omaa objektivoitumistaan vastaan. Kun on tämän tajunnut, muuttuu kaikki, muuttuu se, miten suhtaudumme politiikkaan köyhyyttä vastaan."

"Ihmisarvon kunnioittaminen asettaa kyseenalaiseksi ajatuksen valtiosta organisaatiomuotona. Valtiokeskeisessä ajattelussa köyhät ovat "niitä" ja valtion tehtävä on parantaa "niiden" asemaa. Viranomaiset pohtivat köyhien aseman parantamista ja mikä heidän mielestään olisi köyhille parasta. Sen sijaan ihmisarvo oikeuttaa jokaista sanomaan: Kiitos, mutta älkää tehkö mitään hyväkseni. Auttajat ovat kannustavinaan dialogia, mutta sitovatkin ihmiset niin kutsutun kollektiivisen tahdon ryhmäksi."

Holloway suuntaa kritiikkinsä edustuksellista demokratiaa kohtaan. Joku väittää edustavansa minua ja toimivansa minun parhaakseni. Edustuksellinen demokratia ei ota ihmisiä mukaan päätöksentekoon, vaan erottaa heidät päätöksenteosta. Kolmas henkilö, valtio tai joku edustaja ratkaisee, mikä on ihmisen oma arvo, mikä on edistystä tälle ihmisille. Nykymaailmassa kategoriat on jo valittu, joku muu on valinnut ne meidän puolestamme.

Ihmisarvo vaatii kuitenkin aikaa ihmiselle. Ihmisarvoisessa elämässä politiikan, tiedon ja tutkimuksen päämäärä on vapauden lisäämien. Köyhän määritelmä muuttuu: "En ole köyhä, käyn taistelua, minulla on ihmisarvo, omanarvon tunto. Virkailija ei voi nujertaa ihmisarvoani.” Politiikassa tehdään ihmisten puolesta jotain, mutta ihmisarvo sanoo: ei kiitos, teen sen itse. Ihmisellä on se kaikkein tärkein, minkä vuoksi elää, kun hänellä on ihmisarvo, arvo ihmisenä.

Järkiinsä tullut ihminen on maanpaossa omasta itsestään. Vieraantuneen ihmisen on vaikea edes kuvitella itseään päätöksen tekijänä. On selvää, että nälkiintynyt ihminen suhtautuu ruokaan puhtaasti eläimellisesti.

Jokaisella ihmisellä on merkitys, ei vain välinearvo toiselle. Merkityksen maailmassa erotetaan joko hinta tai arvokkuus. Se millä on hinta, voidaan korvata jollain muulla, jolla on sama ominaisuus. Mutta kaiken hinnoittelun yläpuolella on ihmisarvo, sillä ei ole vähäisintäkään vastaavaa. Ihmisellä ei ole hintaa, ei vastaavuutta, hänellä on arvo, jota on kunnioitettava.

Ihmisellä ei ole vain ulkoisia vapauksia kuten ammatinvalinta ja matkustaminen, vaan myös vapauksia, jotka liittyvät hänen uskomuksiin ja ajatuksiin. Vain itsemääräyksellä voi ihminen tulla itsekseen.

Ihmistä ei voi määrittää se, että enemmistö käyttäytyy näin, näin on aina tehty eikä se mikä juuri on tärkeää. Vain ihminen joka on tuntenut oman ainutkertaisuutensa voi kehittää mielekkään vastuun ja ottaa täyden vastuun itsestään ja teoistaan. Hän tajuaa, että hänen on pystyttävä käyttämään hänelle tarjottu vapaus, ymmärtää häntä suuremman kokonaisuuden etu. Tämä ihmistä suurempi voi tarkoittaa pluralistisessa yhteiskunnassa solidaarisuutta heikompia kohtaan, yhteisöllisyyttä, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, rauhaa, elämän merkitystä. Yksilö voi toteuttaa itsemääräämisoikeuttaan vain yhteydessä yhteiskunnalliseen prosessiin. Tässä mielessä työttömyys on kestämätön vaihtoehto.


8. Ihmisarvon väheneminen on saatu peittymään pillereillä ja sirkushuveilla

Immanuel Kant tiivisti ihmisyyden kolmeen kysymykseen: Mitä voin tietää? Mitä minun pitää tehdä? Mitä voin toivoa? Kukapa näitä miettisi loputtomie ajanvieteiden keskellä?


9. Miten luonnon kestokyky tasa-arvoisesti huomioo?


Ennen lähdettiin siitä, että ihminen on paitsi yksilöllinen myös sosiaalinen, nyt painotetaan sitä, että ihminen on myös osa luontoa. Niinpä eletään uudenlaisessa orjayhteiskunnassa. Feodaalisessa järjestelmässä orjan koko olemassaolo riippui toisesta ihmisestä, kapitalistisessa järjestelmässä rahasta, toimeentulosta. Nyt koko olemassaolo on vieraan vallan päätöksessä. Kuka päättää riskirajat? Ydinaseiden laukaisemisen? Bekkerillit, bentsonit ja dioksiinit? Tulemme läheisistä yhä riippumattomimmiksi, mutta kokonaisuudesta yhä riippuvaisemmiksi. Pahinta, että tässä orjayhteiskunnassa on niin kutsuttu tieteellinen pohja.