Miksi tarvitsemme

luomumummola-yhteisöjä juuri nyt?


Päivitetty 4.4.2017

1. Isoäiti-hypoteesi unohtumassa

Mitä virkaa on yli 50-vuotiailla tädeillä? kysyy Arja Kivipelto Tiede&Luonto -sivuilla (hs 2.9.2008): "Evoluution tutkijat ovat kauan pohtineet, miksi naiset elävät pitkään vielä menopaussin jälkeen. Lähes kaikkien muiden nisäkkäiden naaraat säilyttävät lisääntymiskykynsä loppuun asti, vaikka sinnittelisivät 70-vuotiaiksi kuten norsut. Vauvamme ovat avuttomia kovin pitkään. Perheissä on usein eri-ikäisiä lapsia yhtä aikaa, yleensä eläimet hoitavat yhtä pesuetta kerrallaan. Biologi Virpi Lumma uskoo, että oppiin (luonnonvalinta suosii suuria pesueita) sopivat myös äidit, jotka lopettavat lastenteon kesken kaiken. Heistä tulee mummoja, jotka edistävät lastenlastensa eloonjäämistä. Tämä on isoäiti-hypoteesi, jonka alunperin kehitti amerikkalainen evoluutiobiologi George Williams vuonna 1957. Aineisto osoittaa, että mummous ja hyvä lisääntymismenestys liittyvät yhteen. Isoisisyys ei auttanut lapsenlapsia lainkaan, vaan jopa huononsi heidän selviämistään." Nörttipojat käyttävät sanontaa: sopii niin vanhoille mummoille kuin myös sedille... (siis ei vaareille).

Vanhimmalla sukupolvella täytyy olla mahdollisuus siirtää itse aikanaan oppimaansa ja elämänsä aikana kokemaansa tulevalle sukupolvella niin, että tämä ei jää pelkän mainonnan ja kaiken läpäisevän kulutuskulttuurin pyöriteltäväksi. "Perinteisesti lapsen leikki on saanut aineksensa aikuisen työn seuraamisesta, mutta nykyisin työ on siirtynyt pois lapsen näkyviltä. Kotiviihteen aiheuttama taustahäly ja perheen vapaa-ajan käyttäminen kuluttamiseen ovat heikentäneet keskittyneen leikin asemaa. Elokuvien hahmoleluilla lapset kuitenkin vain lähinnä toistelevat näkemäänsä. Tällaisen leikin jälkeen lapsi odottaa kyllästyneenä muiden keksivän hänelle jotain uutta tekemistä. Kuluttamisen paine näyttää tekevän ihmisistä vähemmän tyytyväisiä. Kasvuikäisille se aiheuttaa jopa ahdistusta ja masennusta. (Ritva Kuusisto, Anki Pulliainen, Raittiudenystävät ry:n suunnittelijat, hs 20.7.2008 vieraskynä)

Mummothan ovat iät ajat toimineet kuin entisajan filosofit ja nykyajan terapeutit. Toimittaja Sirpa Palokari kirjoittaa (hs 17.3.2008): "Jo antiikin Kreikassa filosofien tiedettiin lievittäneen ihmisten sielunvaivoja lääkärien keskittyessä ruumiin kärsimysten hoitoon. Filosofi ohjaa ja houkuttelee asiakkaan puheen pyörteisiin siten, että keskustelusta alkaa viritä uusia ja luovia näkökulmia. Filosofi tekee asiakkaalle kysymyksiä, jotka herättävät näkemän uusia puolia ongelmassa, kenties kyseenalaistamaan luutuneita ajatuskuvioita. Filosofiset vastaanotot peilaavat nykyaikaa paitsi ongelmien ja elämän tarkoituksettomuuden, myös yksinäisyyden näkökulmasta. Osalla ihmisistä ei ole kykyä kohdata muita tavallisissa olosuhteissa."

Ateneumin taidemuseossa esiteltiin keväällä 2011 Arjen sankareita, naturalismi kuvataiteissa tekstillä: "Aika mökillä täyttyy pienistä askareista. Koskaan ei ole kiire. Päivän päätteeksi lämmitetään sauna. Pikku apurin mielestä parasta on kun isoisän kanssa sytytetään tuli kiukaaseen. Ennen pienet kulkivat mukana arjen töissä. He auttoivat voimiensa mukaan ja vanhat jakoivat viisautena sen, mitä elämä oli heille opettanut. Näyttely Arjen sankarit kertoo lapsuuden huolettomuudesta ja vanhuuden viisaudesta. Ilosta ja surusta. Ihmisistä, joille toisista välittäminen on tärkeää."

 

2. Maalaistalon kulttuuri ja itse tekemisen ilo häviämässä

Maatilat Suomessa alkavat muistuttaa huoltoasemia ja viljely ja karjanhoito tehdasmaista tuotantoa. Säilyneet pihapiirit on kiire säilyttää ja todella vanhat museoidut ympäristöt elvyttää. Moneen talonpoikaismuseoon on investoitu tuhansia euroja EU:n rahoja, myös valtion ja kaupunkien varoja - ja kuinka ollakaan: sitten ei ole varaa palkata ketään, joka pitäisi mahtavan pihapiirin, hirsirakennukset, navetat ja luhdit auki kesäisin - saatikka että vierailijoilla olisi mahdollisuus kokeilla entisajan vempaimia ja elämänmenoa.

”Suomessa on yksi Euroopan tiheimmistä museoverkoista. Museoita on yli tuhat, niistä yli 300 tuettuja ammattimuseoita. Kotiseutumuseoita 800, joista 340 kävi alle tuhat asiakasta vuonna 2005. Valtio antaa kunnille museoiden hoitamiseen valtionosuuksia työntekijämäärien mukaan, ei sen mukaan, mitä nuo henkilöt tekevät. Valtionosuutta ei enää saa, ellei museon palkkalistoilla ole vähintään kaksi päätoimista museoammattilaista – ennen riitti yksi.” (Museoliiton pääsihteeri Anja-Tuulikki Huovinen, hs 10.1.2011)

Aikanaan Suomineito-ekoyhteisössä soittelimme koko Pohjanmaan läpi löytääksemme henkilön, joka vielä oli keittänyt saippuaa teuraspäivän jätteistä. Se sukupolvi alkaa olla poistumassa, joka vielä osasi tulla toimeen alusta loppuun omavaraisesti. Heillä oli taitoja, joita ei kirjoja lukemalla opi.

"Jos ajatellaan Suomessa 1500 vuotta sitten elänyttä eräkulttuuriyhteisöä, joka pyydysti esimerkiksi  peuroja, yhteisön on täytynyt tietää paljon sellaisia asioita, jotka eivät tapahdu montaa kertaa yhden ihmisen elinaikana. Täytyy olla ylisukupolvista tietoa. Minun sukupolveni isovanhemmat vielä osaisivat elää ilman kapitalismia tietyssä mielessä. Heillä oli oman luontevan elämänsä kautta aitoa kykyä elää. Tämä vaihe on niin lähellä taaksepäin katsottaessa, että se voi helpottaa myös eteenpäin menoa." (Tere Vaden, Elonkehä 4/2010)

 

3. Isoäidit ja isoisät myös tietävät

Haastattelija Säde Nenonen kysyy, mikä tekee mummosta mummon: "Mummolla on tiedossaan se salaisuus, jonka ymmärtämiseksi tarvitaan hänen kaikki elämänkokemuksensa. Kun sen salaisuuden tuntee, onkin kohta jo aika kuolla. Hauska on ollut silloin, kun ollaan hyvin intensiivisesti tässä hetkessä."

Miten hieno otsikko "Mummoilla on hallussaan salaisuus" (hs 11.9.2009). Nenosen haastattelema taiteilija Inge Löökiä on piirtänyt kortteja lapsuuden muistojen pohjalta: "Samassa rapussa asui kaksi vanhaa räpätätiä, joita lapset pelkäsivät. He puuttuivat joka asiaan." Löökin mielestä hyvä kaveri on hienointa, mitä ihmisellä voi olla. Hauskanpitoon ei tarvita kovin kummallisia välineitä, mutta retkieväät ovat aina tärkeitä. Ollaan ystäviä viimeiseen hengenvetoon asti, ja silloinhan ollaan toivon mukaan vanhoja."

Eikä haittaa, vaikka mummola olisi kovinkin erilainen kuin oma koti. Törkeän tärkeä mummola, selventää Johanna Pohjola (Etelä-Suomen Sanomat 30.10.2009): "Maailmankuvat avartuvat, vanhempien hoitotaakka kevene ja lapsi rikastuu monilla aikuisen malleilla. Professori Jallinoja on huomannut, että mummot ja vaarit viettävät aikaa lastensa perheiden kanssa yhä enemmän vuorotellen kuin yhdessä. Suomen Isovanhemmat ry:n puheenjohtaja opetusneuvos Pekka Leinosen mukaan on mahdollista viihtyä, mikäli ihmissuhteet perustuvat objektiivisuuteen, itsekriittisyyteen ja lapsen edun ymmärtämiseen. Lapsi tarvitsee aikuisia, rajoja ja esikuvia. Globaali maailma tarvitsee erilaisuuden ymmärtämistä. Laajaa maailmankatsomusta edistää, jos lapsi kohtaa erilaisia toimintatapoja esimerkiksi mummolassa. On äärimmäisen hyvä asia, että mummolassa on eri tavat. Ihmisen pitää kokea erilaisuutta."

Koulumummo on joissain kaupungeissa oppilaan uskottu (hs 12.9.2009): "Mummo juttelee vanhoista asioista ja siirtää perinnettä lapsille. Koulumummo on Eurajoen Kuivalahden koulun erikoisuus ja aarre - ja selvästi lasten suosikki. Inga Juholan neljäs lukukausi koulumummona on pyrähtänyt käyntiin. Kenen aloitteesta koulumummo tuli, eivät sen paremmin opettajat kuin mummo itsekään ole ihan varmoja. Juhola kertoo: "Jokaisella lapsella pitäisi olla aikuinen uskottu, jolla on aikaa kuunnella lasta ja pohtia yhdessä asioita. Lapsen luottamus ei rakennu auktoriteeteille eikä käskyille." Palmin mukaan Juhosta huokuu "rauhallisuus ja lempeys"-

Puhutaan myös tätienergia ja babushka-energiasta. Venäläiset mummot eivät ole koskaan antautuneet järjestelmälle. He ovat pitäneet elämää yllä kaikenlaisissa oloissa. Viisas ihminen on elämän käytännöllisten perusasioiden asiantuntija. "Neuvolaan luotetaan enemmän kuin omiin tuntemuksiin. Tällainen epävarmuus panee miettimään, onko sukupolvien välinen hiljaisen tiedon kulku joltakin osin katkennut." (prof. Tommi Hoikkala hs 4.7.2010)

Olipa aikoja kun Ruotsin vihreiden Pehr Garthon julkaisi kirjansa Mummossa on viisaus. Lot mormor bestämma 2000-talet. Nytkö me kultaisen iän saavuttaneet kuulumme vain vaippakansaan (Vihreän Langan ärsyttävä juttu 14.1.2011)?

Mummot ovat hyviä kuuntelijoita ja päihittävät nuoret ammattiauttajat mennen tullen. 

Lasten filosofointia tulisikin kehittää kaikilla rintamilla. ”Hyviksi kysyjiksi ja kuuntelijoiksi ei synnytä vaan kasvetaan ajattelua arvostavassa yhteisössä. Yhteisöllisyys vahvistuu, kun käsitystä maailmasta ja itsestä opitaan rakentamaan yhdessä toisten kanssa. Erimielisyydet opitaan kohtaamaan ilman riitaa. Filosofoinnilla on myös sisällöistä merkitystä. Koulussakin pitäisi olla riittävästi tilaa ja aikaa oppilaiden tärkeinä pitämille kysymyksille ja aiheille. Lapsille ja nuorille on tarjottava mahdollisuuksia käsitellä sellaisia elämän ydinkysymyksiä kuin oman identiteetin kehittyminen, suhde toisiin, välittäminen ja ystävyys, vastuu, oikea toiminta ja hyvä elämä, pettymykset ja suru. Ajattelutaitoja kehittäviä työtapoja on mahdollista levittää mihin tahansa kouluaineeseen." (Hannu Juuso, Tuukka Tomperi, vieraskynä hs 18.3.2010) Filosofin vastaanotolla kävijöitä ei kohdella psyykkisesti tai emotionaalisesti sairaina eikä heihin suhtauduta holhoavasti tai autoritaarisesti. Kyseessä on kahden tai useamman “kokonaisen ihmisen" dialogi. Filosofi kyseenalaistaa toisen ajattelun rakenteita, jotka ovat saaneet tilanteen näyttämään tavalla toi toisella umpikujalta.

Tutkimusten mukaan liian monet isovanhemmat arastelevat kertoa nuorille menneestä elämästä:  "Historiattomia eivät ole nuoret vaan heidän isovanhempansa, jotka eivät olleet kertoneet menneistä tapahtumista. Kuva jaarittelevasta ja taruja kertovasta isovanhemmasta ei enää päde vaan päinvastoin. Asia nähdään päinvastoin: Isoäiti on hirveän positiivinen ihminen. Hän ei halua puhua niistä vanhoista ajoista, kun silloin kaikki oli niin kurjaa.”

Opetushallitukselle on ehdotettu lasten filosofian sisällyttämistä peruskouluun. Kyse on perusasioista. Itsestä ja toisista, oikeasta ja väärästä, eilisestä ja tulevasta, onnellisuudesta ja ikävästä, luottamuksesta ja pettymyksistä, kauniista ja rumasta, yhteisöllisyydestä ja yhteiskunnasta. Lasten filosofia vahvistaa kriittistä ja luovaa ajattelua, argumentaatio-, kuuntelu- ja keskustelutaitoja, eettisiä kansalaisvalmiuksia sekä kykyä hahmottaa kokonaisuuksia ja tajuta yhteyksiä. Kasvatusta ei voida oikeuttaa vastaamatta kysymyksiin etiikasta, tiedosta, kokemuksista, yhteiskunnasta, kulttuurista ja ihmisyydestä. (Juuso, Tomperi)

Gareth Matthews sanoo, että lapset heittäytyvät vähän väliä puntarointeihin, jotka ammattifilosofit tunnistavat filosofoimiseksi, mutta usein heidän vanhempansa tai opettajansa eivät suhtaudu tähän taipumukseen rohkaisevasti. Lapset oppivat olemaan samaa tai eri mieltä, miettimään perusteita puolesta ja vastaan, selittää syitä ja vaikutuksia sekä antamaan arvoa luokkatovereitten sanomisille. Filosofointia harjoittamalla tarjotaan lapsille tapoja päästä perille omista ajatuksistaan, tuetaan heidän näkemyksiään ja järkeillään heidän kanssaan. (Jaakko Tuusvuori niin et näin 2/2010)

 

4. Koululaisilta puuttuvat mallit ja kokeilukentät


Yhteiskunta ja koulu tarjoavat yhä vähemmän oikeata tekemistä nuorille. Tommi Melajoki kirjoitti (hs 7.7.2009) Helsingin koulukasvitarhasta: "Ala-asteikäisten kesäleiritoimintaa pidetään arkipäivisin kymmenestä kahteen. Kumpulan peltoja viljelee noin 230 helsinkiläistä lasta vuosittain. Toiminta alkoi vuonna 1912, kun muurari Alex Ärtin testamenttasi 100 000 markkaa lasten hyväksi. Lasten ja nuorten puutarhayhdistys on vastannut toiminnasta vuodesta 2007 lähtien. Jos rahoja leikataan, leirien hintoja joudutaan nostamaan nykyisestä 40 eurosta jopa 200 euroon kesältä. Varoja on supistettu. Puutarha-agronomi Taina Laakosinen vahvistaa: "Itä-Helsingin lapsille oli ennen bussikuljetus paikalle, mutta se lopetettiin taloussyistä... Maasta on kohonnut papuja, salaatteja, tomaatteja ja tietenkin sipulia."

Vanhemmat Espoossa keräsivät 1500 nimeä adresseihin, kun tokaluokkaisten kerhoja uhkasi laukkautus  (hs 18.2.2010): ”Iltapäivätoiminta priorisoidaan todennäköisesti siten, että kerhoihin valitaan jatkossa ensisijaisesti ekaluokkalaisia. Seuraavina jonossa ovat erityistä tukea tarvitsevat lapset... Noin 500 kerhopaikkaa on uhattuna.... kouluille saadaan syksyllä järjestöjen ja seurojen järjestämiä maksullisia iltapäiväkerhoja... Espoossa vain noin 30 prosenttia toisen luokan oppilaiden vanhemmista hakee iltapäiväpaikkaa. Ekaluokalla luku on vielä 80 prosenttia.... Iltapäiväkerhosta maksetaan jo nyt 120 euroa kuukaudessa."  Espoossahan on vuosikymmeniä toiminut jopa lasten nikkariverstas, missä tytötkin innostuivat rakentamaan.

Marja Innanen kirjoitti (hs 15.2.2010) Kuka kotitaloutta opettaa, jos koulu ei sitä tee? "Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä on kaksi kansainvälisesti merkittävää helmeä: kotitalousopetus ja kouluruokailu. Näiden molempien tulevaisuudesta on pidettävä huoli... Ruokailu on osa koulun opetusohjelmaa ja sisältää merkittäviä kasvatustavoitteita... Kun lapset pääsevät kosketukseen ruoan kanssa, he saavat mahdollisuuden kiinnostua hyvästä ja terveellisestä ruoasta. Hyvän ruoan arvostus syntyy itse tekemisen ja oivaltamisen kautta... Kotitalous on kuitenkin perusopetuksessa tuntimäärältään pienin oppiaine. Sen osuus kaikille yhteisistä tunneista on vain 1,4 prosenttia."

Leena Roivanen Muuramesta vastasi tähän (hs 19.2.2010): "Kotitalouden hallitsemisesta tulisikin suorittaa koulussa näyttökoe, ja sen arvosana tulisi laittaa todistukseen. Näyttökoe voisi sisältää ruoanlaittoon, vaatehuoltoon, kodin siivoukseen ja lastenhoitoon liittyviä tehtäviä. Taitojen hiomispaikkana toimisi tietysti oppilaan oma koti... Koko operaatio olisi pienimuotoinen perhevalmennus, jonka tuloksia olisi vaikkapa parisuhdetta suunnitellessa kiva vertailla.”

Henrietta Grönlund valmistaa väitöskirjaa pääkaupunkiseudun nuorten aikuisten auttamishalusta. Tutkimusten mukaan 70 prosenttia pääkaupunkiseudulla asuvista 20-39 -vuotiaista kertoi mielellään  toimivansa vanhusten, vammaisten ja huono-osaisten auttamiseksi. ”Osa nuorista on siirtymässä jälkimaterialistiseen arvotrendiin, missä materiaaliset arvot on jo tyydytetty... Se näkyy kulutus- ja urakriittisyydessä. Siihen liittyy myös itselle vieraiden ja kaukaisten ihmisten auttaminen, uudet universaalit arvot”, Grönlundin mukaan suurten ikäluokkien rakentamalla järjestökentällä on erilaiset tavat toimia kuin nuorilla. (toimittaja Minna Pölkki hs 21.2.2010)

Marttaliiton hallituksen puheenjohtaja Merja Siltanen esittelee uusia kokemuksia (hs 29.3.2010): "Homing eli kotoilu on tullut meillekin. Kotitaidot ovat nousseet arvoon uudestaan, nyt elämyspohjalta. Arki on trendikästä. Olemme luoneet legosukupolven, jota kuvaa yksiulotteinen eteenpäin pyrkiminen, aivot ovat asettaneet keinotekoisen maailman etusijalle, maailmankuva on muuttunut orgaanisesta mekaaniseksi. Objektiivinen ulkoinen vapaus on kasvanut, subjektiivinen sisäinen vapaus ei."

 

5. Lapset kärsivät yksinäisyydestä

Kun vanhemmat ahertavat pitkiä päiviä ja joutuvat olemaan viikonloppuisinkin tavoitettavissa, jää touhuaminen kotona ostoksilla käymiseksi. Nykykodeissa on harvoin edes tekemisen edellytyksiä, eletään sähkötöpselin diktatuurissa. Luova ihmisen alku oireilee.

Ennen teollisuuden aikakautta ihmiset tekivät monenlaista työtä pitkin päivää ja ympäri vuoden. Fordismin kehityttyä työaika ja elämä erotettiin toisistaan, toisen maailmansodan jälkeen valtiokin alkoi tukea työn ja elämän erottamista. 

Työstä ei ole tullut humaanimpaa. Nykyään työntekijät joutuvat käyttämään yhä tiukempaa itsekontrollia. Urakehitys on olosuhteiden pakosta etusijalla, perheelle jää aikaa sitten kun... 1980-luvulta lähtien yli puolet ihmisistä on tehnyt työtä muulloin kuin normaaliajan puitteissa ja sitä aikaa määräilevät markkinat. Ihminen ei voi itse suunnitella työaikaansa. Juuri se, että työ ei ole sidottu määrättyyn aikaan, aiheuttaa kiirettä ja ajan puutetta. Yhteiset ateriat ovat mahdollisia vain, jos ei mitään satu tulemaan väliin. Synkronisaatio tulee vaikeaksi. Ajan puutetta aiheuttaa myös töiden muuttuminen projektiluontoiseksi. Puhutaan myös multilokaalisista perheistä – lapset ja vanhemmat liikkuvat entisten ja nykyisten perheiden väliä. Työ ei ole välttämättä sidottu enää määrättyyn tilaankaan. Perheelle liikkuvuus on rasittavaa.

Ruotsalainen päiväkoti aikoo ryhtyä seuraamaan lapsia gps-paikantimien avulla. Lasten heijastinliiveihin kiinnitetään gps-lähettimet liikuttaessa päiväkodin ulkopuolella. Lähetin on liitetty matkapuhelimeen, joka hälyttää, jos joku lapsista päätyy liian kauas. (hs 22.9.2011)

Ensin lapsi tuntee itsensä hylätyksi. Seuraavassa vaiheessa hän kaveriporukassa kokeilee nykyajan viettelyksiä. Ja sitten ollaankin jo nykytilanteessa, missä lastenhuollon ostopalveluiden kulut ovat räjähtäneet: "Kustannukset huostaan otettua lasta kohden vuodessa hoitomuodoittain 2008 (23.9.09 Uusi Lahti):

- perhehoito 15 758 euroa
- kunnan oma lastenkoti 33 503 euroa
-ostopalvelu 48 412 euroa

Kaikkiaan 720 lasta Helsingissä on sijoitettu pitkäaikaiseen perhehoitoon. Laitoslapsia on Suomessa suhteessa enemmän kuin missään muualla maailmassa. Sijaisperheen minimipalkkio on 354 euroa. Kolmen vuorokauden laitoshoidon hinnalla hoidetaan lasta kuukausi perheessä. Vuonna 2010 minimikorvaus nousi 650 euroon. Isot kaupungit ovat jo pitkään maksaneet yli tuhannenkin euron palkkioita. "Parhaiten yhteiskuntaan näyttävät sijoittuvan alle 12-vuotiaina huostaan otetut ja perheisiin sijoitetut tytöt. Toisen ääripään muodostavat 13 – 17-vuotiaina laitoksiin sijoitetut pojat. Heidän syrjäytymisriskinsä on suurin." (hs 12.7.2011)

Lahden lastensuojelupäällikkö Päivi Lahti myöntää, että ongelmien taustalla on isompi yhteiskunnan muutos: "Viime vuosina meille on tullut entistä enemmän huostaan otettavaksi murrosikäisiä nuoria, joita omat lastenkotimme eivät yksinkertaisesti pysty hoitamaan. Päihdeongelmat ovat tavallaan väistyneet mielenterveysongelmien tieltä." Tommi Borg kirjoittaa: "Alan ammattilaiset laittaisivat mieluiten paukkuja niin sanottuun avohuoltovaiheeseen, jotta huostaanottoja saataisiin ehkäistyä." Johtava sosiaalityöntekijä Leena Tiihonen ehdottaa avuksi lisää viranomaisia: "20 uudella lastensuojelun työntekijällä tekisi jo aika paljon." Se maksaisi 800 000 euroa vuodessa. Johtaja Sepponen: "Kyseessä on melko pieni summa, kun sitä suhteuttaa tässä toiminnassa liikkuviin miljooniin. Totta on, että ostopalveluiden käyttö on pahimmillaan tyhmyyttä."

Helsingin kaupunki on päättänyt tarjota jokaiselle lapselle ainakin yhden harrastuksen ongelmien ehkäisemiseksi: "3. - 6. -luokkalaisille ei ole riittävästi mielekästä toimintaa iltapäivisin koulun jälkeen. Aikaa vietetään yksin kotona tai kauppakeskuksissa", ohjaustyöryhmän sihteeri Taina Hussi sosiaalivirastosta kertoo. Itä-Helsingissä lapsista 35 prosentilla ei ole yhtään harrastusta.

Voi voi - ja me eläkeikää lähestyvät mummut riudumme tekemisen puutteesta. Makaamme vanhainkodissa ennen aikojaan ihan vain koska mielekäs tekeminen puuttuu. Saisinpa jutella nuorten kanssa, seisoa vieressä kun he lypsävät vuohta, pudottelevat heiniä, nostavat porkkanaa, kirnuavat, keritsevät, karstaavat, nikkaroivat - kiireettömässä ympäristössä, oman mielensä mukaan. Tekevät itse oikeita asioita ja näkevät välittömästi tuloksen ja hyödyn.


 

6. Vainko ostoskeskuksia vanhuksille?

Prof. Antero Markeli kertoi kaupunkipäivillä Helsingissä (Länsiväylä 25.5.1993): ”Myöskään vanhemmalle polvelle ei kaupungeilla ole paljon muuta luontevaa harrastusta tarjota kuin iänikuinen näyteikkunoiden katselu, mikä sinänsä on hyvin kaupunkimainen ja kulutusyhteiskuntaa kuvaava harrastus: Mitähän ostaisimme seuraavaksi? Jos ostoskeskukset ovat nyky-yhteiskunnan temppeleitä niin näyteikkunoiden katselu on silloin iltahartaus. Uusi kaupunkilainen on siis ymmällä kaupunkinsa kanssa, jossa hän ei tiedä mitä tekisi. Nyt tietysti monet kaupunginisät viittaavat laajaan ja monipuoliseen teatteri-, konsertti-, kansalaisopisto-, liikunta jne. tarjontaan, mutta en tarkoita sitä, koska se soveltuu vain sille aktiiviselle piirille, joka on valmis etukäteen ilmoittautumaan, hankkimaan lippuja, pukeutumaan jne. näitä tilaisuuksia varten. Sen sijaan kaivataan yksinkertaista, pienimuotoista toimintaa, jossa voi esim. saada virikkeitä, tavata tuttuja, vaikka syödä ja juoda, jos haluaa.”

Tehdäänkö minusta robotti, kysyi filosofian tohtori Irma Nykänen (hs mielipidesivuilla 16.9.): ”Vanhuslaissa tulee vanhukselle turvata vähintään seuraavat viisi perusoikeutta: oikeus ravintoon, hygieniaan, terveydenhoitoon, turvalliseen asumiseen ja inhimilliseen kohteluun... Hyvä asuminen suojaa melulta ja hälinältä... Lain toteuttamista voidaan valvoa samalla viranomaismenettelyllä, jolla esimerkiksi akkreditoituja laboratorioita ja elintarvikelaboratorioita valvotaan. Siksikö pidän kunnostani huolta, siksikö joku matemaattinen ikä, että sitten minua tulevaisuudessa valvotaan kuin elintarvikelaboratoriota? Eikö mummoissa ole viisaus? Emmekö voi jättää mitään lastenlapsille? Eikö kukaan halua kuulla, miten se elämä sitten menikään...”

Senioreiden muuttovirrat eivät noudata yleisiä lainalaisuuksia. Koko maan kuntien välisessä muuttoliikkeessä 2000-2008 voittoa sai vain 20 seutukuntaa 72:sta kun taas yli 55-vuotiaiden tilasto oli päinvastainen: voittoa 53:lle ja tappiota 19:lle.

"Useimpien vanhusten ongelmia ovat yksinäisyys ja masennus. Yksin asuva ja masentunut ihminen ei jaksa huolehtia ruokailustaan, hän ei myöskään jaksa lähteä kerhoihin eikä lenkille. Siinä on tuhoisa kierre, joka nopeasti johtaa terveyskeskuksen vuodeosastolle... vireitä ikääntyviä ei auteta pysymään vireinä rakentamalla heille yhteisöasuntoja. Yhteisössään vanhukset voisivat laittaa yhdessä ruokaa ja käydä lenkillä. Vertaistuki toimisi." (Raili Korhonen, Kuopio, hs mielipide 13.10.2007)

Yhteisötaloja vanhuksille vaati Matti Korhonen Siilinjärveltä (hs 24.10.2007): "Tosiasia on, että vanhakin ihminen haluaa olla yhteiskunnalle hyödyksi eikä vain elellä tyhjänpanttina. Yhteisöstämme voisimme tehdä monenlaista keikkaa lähiympäristöön: käydä päiväkodeissa ja koulussa kertomassa entisaikojen elämästä, voisimme opettaa yksinhuoltajien vekaroille."

Vappu Taipale on kirjoittanut, että meidän vanhojen on ansaittava kunnioitus. Vanheneminen ei välttämättä tarkoita viisastumista. Suomi on ikääntyvien pilottimaa.

Brittikirjailija Martin Amisom tiivistää: Tällä menolla yksikään yhteiskunta ei kestä pian hyökkäävää harmaata tsunamia.

 

7. Mummot ja vaaritkin kärsivät juurettomuutta

Yritin etsiä googlesta hauskaa kuvaa luomumummolan logoksi - isoäiti, gramma, Oma jne. Hakusanat toivat varsin yksipuolisen kuvan vanhuksista. Aivan kuin yli 55-vuotiaat vain bailaisivat Kanarian saarilla. "Isoäitini tuli juuri uuden poikaystävänsä kanssa Tallinasta omalla autollaan" - kuvaili ystäväni 85-vuotiasta mummoaan. Hakusessa on naisen itseymmärrys itsestään. Entä sitten mummon itseymmärrys?

Kuvasiko Jari Tervo Koljatissaan meitä mummoja oikein? Kirjassa tytär kertoo: "Kun palasin Brysselistä, uupunut Veeti riehaantui hetkeksi, mutta hän ja hänen mumminsa sivuuttivat kysymykseni päivän sujumisesta. Oili oli moderni mummi. Hänen laisensa kertoivat kiireisestä arjestaan heitä varta vasten perustetuissa aikakausilehdissä. Niissä kuusi- ja seitsenkymppiset makasivat mudassa Virossa, talvehtivat Espanjassa ja poikkesivat Suomeen kuuntelemaan sijoitusneuvojan vinkkejä varallisuuden lihottamiseksi. Seksiä vielä harrastaville oli niksejä ja liukastimia ja ensiapuohjeita intohimoturmien varalta. Mummille piti varata pullo laatupunkkua, konvehtirasia ja George Clooneyn tuore dvd, jos tahtoi hänet lapsenlikaksi. En tiennyt oliko nykymummeilta jäänyt nuoruus vai keski-ikä elämättä. Mitä lapsellisemmin he käyttäytyivät, sitä säkenöivämpiä he mielestään olivat. Minun lapsuuteni mummit olivat ankaria ja turvallisia. Oili oli itsekäs ja holtiton. Kysyin mummin häivyttyä pubiin Veetiltä, mitä he olivat puhuneet. ”Oili-mummi puhu kännykkään. Hys, hys, se sano. Oili-mummi katsoo leffaa. Ei saa meluta, kun Oili-mummi katsoo leffaa. Oili-mummi ei tykkää kun aikuisten mehu loppuu.” (WSOY 2009, siv. 231-232)

Eikä paljon suurempia kuvittele meistä vanhoista Jörn Donner: "Lehdistä luen, että kypsyneen iän saavuttaneen henkilön pitäisi harrastaa uimista, joogaa, saunomista, hiihtoa, tennistä, shakinpeluuta, teatterissa ja oopperassa käyntiä sekä matkustaa eri paikkoihin." (hs 21.2.2010)

Woody Allenin filosofiaan on kuulunut elämän painajaismaisten puolten korostaminen. "Valheella sitä jaksaa", kuuluu hänen pelastussanomansa. Allen jatkaa: "En suosittele. Siinä ei ole mitään etuja. Olen 74 vuotta nyt. Et viisastu, et pehmene, et tule kiltimmäksi. Mitään hyvää siitä ei tule. Ruoka ei sula, näkö heikkenee, tarvitset kuulolaitteen ja selkään sattuu enemmän. Neuvon että et vanhene.”


*****

 

YLE/ Tapani Ripatti
Huhtikuu 2010

Mummo on salaisuus. Mummous syntyy hymystä. - Mummo on luotu elämänkokemuksesta, kauniista lumihiutaleista, lukemattomien kesien kukkasista ja vuosien myönteisistä ajatuksista, lisäsi Seija-mummo. Näitä mummoja voi käydä tapaamassa vanhassa Yli-Marolan hirsitalossa Lahdessa.
4H-yhdistys aloitti helmikuussa kiehtovan kokeilun vanhassa Yli-Marolan kotieläinpihan vanhassa hirsirakennuksessa Lahdessa. Kolmena päivänä viikossa talo muuttuu luomumummolaksi, jonne kaikki ovat tervetulleita.
Lapset, nuoret ja aikuiset voivat oppia talossa asuvilta Seija- ja Marketta-mummoilta elämän tärkeitä asioita.

Mummojen mummolat

Marketan mummo asui kaupungissa, mutta hänen kesämökillään oli eläimiä ja kaunis puutarha. Marketta muistaa, miten mummo kuljetti junassa lehmänsä Jyväskylään syksyllä lypsettäväksi.
- Minun mummoni olivat nukkuneet pois ennen kuin synnyin, muistelee Seija hiukka haikealla äänellä, mutta hänen vanhempansa kertoivat kiinnostavia kertomuksia Seijalle mummosta ja vaarista.
- He olivat sosiaalisia ihmisiä, joiden luo kylän ihmiset kokoontuivat juttelemaan, Seija muistaa.

Mummo, rukki, kiikkustuoli ja kaappikello

Monet suomalaiset äänitteet maalaavat tietynlaisen, romanttisen kuvan mummosta. Marketta intoutui googlettamaan etsiessään vanhan ajan mummo-kuvauksia. Hänen mielestään mummo, rukki, kiikkustuoli ja kaappikello - kuvaus on hyvä.
Mummola merkitsee Marketta-mummolle lempeyden ja rakkauden tyyssijaa. Keinutuoli on paikka, jonka ääreen lapset tulevat kyselemään. Marketta ei lukisi keinutuolissa satuja, vaan kertoisi elämän tärkeistä asioista. Mummolla on aina aikaa ja ymmärrystä.

Yli-Marolan luomumummot

Yli-Marola huokuu mummola-henkeä. Huoneen nurkassa on moderni rukki. Tuolla ovat kangaspuut. Mummot ovat tuoneet mukanaan karstat ja myllyn, jossa voi jauhaa rukiin ja vehnän jyviä, joista voi sitten valmistaa vaikka lettuja.
- Tässä mummolassa voi kokea ikiaikaisen viisauden, joka ulottuu maasta suuhun, toteaa Marketta. Seija-mummo iloitsee alkavasta keväästä. - Nyt on kasvun aika, josta yrtit alkavat kasvaa.
Lapsia on riittänyt mummojen luona.
- Täällä sukupolvet kohtaavat toisiaan oikeanlaisessa ympäristössä, Marketta kertoo.
Hän naurahtaa muistaessaan, miten eräs lapsi kysyi häneltä, että "onko sinulla ryppyinen pyllykin?" Täällä mummot ovat kohdanneet myös uusioperheiden arjen, kun lapsi ilmoittaa, että "en pääse perjantaina, kun minun pitää mennä isän luo!"

Yli-Marolan mummola on myös mummoille ja vaareille

Lasten lisäksi Seija ja Marketta toivoisivat, että myös mummot ja vaarit tulisivat Yli-Marolaan. Kun talossa touhuaa toistakymmentä lasta, ei apu olisi pahitteeksi. Toisaalta tässä mummolassa voisivat kohdata myös yksinäiset mummot ja vaarit, joiden omat lapset ja lastenlapset ovat muuttaneet muualle.
On olemassa myös mummoja ja vaareja, jotka eivät ole isoisiä- tai äitejä. Hekin ovat tervetulleita tähän mummolaan, koska heilläkin on iän tuomaa elämän viisautta. Marketta itse toivoisi, että häntä kutsuttaisiin esiäidiksi, koska isoäiti on sellainen, joka vie lastenlapsia mäkkäriin. Hän tarjoaa porkkanoita.
- Minä olen luomumummo, hän naurahtaa.
Marketta-mummo antoi vielä toimittajalle eväät elämänpolulle:
- Jos joku yrittää rajoittaa elämääsi, niin sano, että muutat mummolaan, koska mummolassa saa tehdä mitä haluaa.

YLE / Tapani Ripatti

https://plus.google.com/photos/116718219659103001640/albums/5452164224202373233

 
*****

”1990-luvun alkupuolelta lähtien puhuttiin palvelukeskuksiin tukeutuvista alueellisten lähipalvelujen mallista. Mitä se tarkoitti? Palvelutaloon kuului aina palvelutilaosa, joka käsitti ruokailutilat sekä erilaisia pieniä hoitotiloja (kampaaja, jalkahoitaja), sauna- ja peseytymistilat ja jopa uima-allasosaston. Jos pohjoismainen malli olisi viety loppuun saakka, näitä tiloja olisivat voineet käyttää myös ympäristössä asuvat ihmiset, niin vanhukset kuin nuoremmatkin. Näin olisi syntynyt luontevalla tavalla pienempiä ja isompia asuinkortteleita ja -alueita, joiden yhteistä toimintaa ja palveluita olisi kehitetty ympäristöään palvelevien tilojen ja niissä toimivien järjestöjen ja yritysten kanssa. Näin ei kuitenkaan käynyt. Päinvastoin palvelutalot elävät omaa elämäänsä sen sijaan, että ne olisivat muodostuneet edes lähiyhteisönsä vanhusten ja hoiva-alan toimijoiden kohtaamispaikoiksi. Miksi? Palvelutalojen yhteistilojen rakentamiseen myönnettyjen valtiontukien ehdot ovat estäneet sen, että tilat olisivat avoimesti myös muiden kuin palvelutalon asukkaiden käytettävissä. Kysymys on kuitenkin useiden satojen miljoonien eurojen vuotuisesta tuesta, jota myönnetään jopa 50 prosenttisena avustuksena näiden tilojen investointeihin. Näin valtio on omalla toiminnallaan luonut ympäristöstään eristyneen palvelutalojen ja -tilojen rakennuskannan, jota ei ole kyetty hyödyntämään ikääntyvän väestön arjen hyvinvoinnin kehittämisessä. Tähän hyvinvointiin voisi kuulua esimerkiksi se, että voisi piipahtaa vaikka lastenlasten kanssa lounaalle läheiseen palvelutaloon, tilata siellä tukipistettään pitävältä hoivayritykseltä palveluja ja käydä siellä silloin tällöin esteettömäksi suunnitellussa saunassa kylpemässä.” (Ulla-Maija Laiho hs 24.9.2015)


Suomen Unicefin suojelija Jenni Haukio kehitti 

Pieniä tarinoita -kampanjan.

Brasilialainen Paulo Coelho on yksi maailman myydyimmistä kirjailijoista. Coelhon teoksia on myyty maailmanlaajuisesti yli 190 miljoonaa kappaletta ja kirjoja on käännetty 80 kielelle. Paulo Coelho kirjoitti tarinan:
Poika katselin isoäitiään hänen kirjoittaessaan kirjettä. Hetken kuluttua hän kysyi:
- Kirjoitatko siitä mitä me teemme? Kerrotko minusta?
Isoäiti keskeytti kirjoittamisen ja sanoi lapsenlapselleen:
- Oikeastaan kirjoitankin sinusta, mutta sanojakin merkityksellisempi on kynä jolla kirjoitan. Toivon että sinusta tulisi tämän kynän kaltainein, kun kasvat isoksi.
Hämmentyneenä poika katsoi kynää. Se ei näyttänyt mitenkään erityiseltä.
- Sehän näyttää ihan samalta kuin muutkin näkemäni kynät.
- Riippuu siitä, miten katsot asioita. Kynällä on viisi ominaisuutta. Jos onnistut pitämään niistä kiinni, ne tekevät sinusta ihmisen joka on aina sovussa maailman kanssa.
Ensimmäinen ominaisuus: Pystyt luomaan asioita, mutta älä koskaan unohda, että on olemassa käsi joka johtaa askeleitasi. Sitä voi kutsua Jumalan kädeksi. Hän ohjaa aina oman tahtonsa mukaan.
Toinen ominaisuus: Silloin tällöin minun on lopetettava kirjoittaminen ja teroitettava kynää. Silloin kynä kärsii hiukan, mutta jälkeenpäin se on paljon terävämpi. Niin sinunkin tulee oppia kantamaan tuskaa ja huolia, koska ne auttavat sinua tulemaan paremmaksi ihmiseksi.
Kolmanneksi: Kynä antaa meille aina mahdollisuuden käyttää kumia ja pyyhkimään virheet pois. Tämä tarkoittaa, että asioiden korjaaminen ei ole välttämättä pahasta, vaan auttaa meitä pysymään oikeudenmukaisuuden tiellä.
Neljänneksi: Kynässä kaikkein tärkeintä ei ole sen puinen ulkokuori vaan lyijyinen sisäpuoli. Muista aina tarkkailla mitä sisälläsi liikkuu.
Lopulta viidenneksi: Kynä jättää aina jäljen. Samoin sinon tulisi muistaa että kaikesta mitä teetkin elämässä jää jälki. Koeta olla tietoinen jokaisesta tekemisestäsi.

A boy was watching his grandmother write a letter. At one point he asked:
‘Are you writing a story about what we’ve done? Is it a story about me?’
His grandmother stopped writing her letter and said to her grandson:
I am writing about you, actually, but more important than the words is the pencil I’m using. I hope you will be like this pencil when you grow up.’
Intrigued, the boy looked at the pencil. It didn’t seem very special. ‘But it’s just like any other pencil I’ve ever seen!’
‘That depends on how you look at things. It has five qualities which, if you manage to hang on to them, will make you a person who is always at peace with the world.’
‘First quality: you are capable of great things, but you must never forget that there is a hand guiding your steps. We call that hand God, and He always guides us according to His will.’
‘Second quality: now and then, I have to stop writing and use a sharpener. That makes the pencil suffer a little, but afterwards, he’s much sharper. So you, too, must learn to bear certain pains and sorrows, because they will make you a better person.
‘Third quality: the pencil always allows us to use an eraser to rub out any mistakes. This means that correcting something we did is not necessarily a bad thing; it helps to keep us on the road to justice.’
‘Fourth quality: what really matters in a pencil is not its wooden exterior, but the graphite inside. So always pay attention to what is happening inside you.’
‘Finally, the pencil’s fifth quality: it always leaves a mark. In just the same way, you should know that everything you do in life will leave a mark, so try to be conscious of that in your every action.

Jenni Haukio: Mitä toivon jokaiselle lapselle?

Kuten vanhan satukirjan kansiin eräs Aino-täti vuosikymmeniä sitten kirjoitti: ”Toivon, että Sinullakin olisi aina keijukaisia”. Keijukaisia ja simpukankuoren kohinaa… Että maailma olisi Sinulle aarrekartta, paikka, jossa on enemmän ihmeitä ja iloa kuin pettymyksiä ja surua. Että rohkenisit aina olla oma itsesi ja pitäisit kiinni siitä, mistä eniten haaveilet. Että ovet olisivat Sinulle auki sinne, minne eniten kaipaat. Että aikuisilla olisi aina aikaa kuunnella, kun haluat kertoa tunteistasi - että maailma ja ihmiset ympärilläsi saisivat Sinut näkemään itsesi juuri sellaisena kuten olet: korvaamaton, ainutkertainen, kallisarvoinen. Että Sinulla yön pimeydessäkin olisi joku, jota ottaa kiinni kädestä, kun pelottaa eniten. Ettei kukaan koskaan katkaisisi Sinun keijukaisensiipiäsi.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puoliso. Runoilija ja valtiotieteilijä, jonka idea Pieniä tarinoita -kampanja on.


Elämänkulun hahmottaminen (Hannele Koivunen 2001)

Arvokas vanhuus

Hannele Koivunen kirjoittaa arvokkaasta vanhuudesta

Elämänkulun hahmottaminen:


Ihmiselämä jaotellaan neljään vaiheeseen: opiskelu, talollinen vaihe, erakkovaihe ja myöhäisvanhuus. Ensimmäisessä vaiheessa ihminen opettelee selviytymään elämän välttämättömyyksistä ja tulemaan toimeen maailmassa. Toisessa vaiheessa hän perustaa perheen, harjoittaa ammattiaan, rakentaa talon ja panee asioita toimeksi. Kolmannessa vaiheessa on vuorossa isovanhemmuus, luopuminen aineellisista arvoista, henkisyyden etsiminen ja vetäytyminen rauhaan. Neljäs vaihe on vapautuksien aikaa, jolloin omistaudutaan askeesille, mietiskelylle ja nuorempien opettamiselle.
Minuuden ulottuvuuteen kuuluvat itsensä kohtaaminen eli omien hyvien ja huonojen puolten näkeminen, itsekeskeisyyden väheneminen, sisäisen lapsen ja lapsuuden uudelleen löytäminen. Ihmisen paikka maailmankaikkeudessa näyttäytyy suhteellisena, hänen ei enää tarvitse olla kaiken keskus. Egoismi muuttuu altruismiksi. Lapsuuden iloiset muistot toimivat osana identiteetin eheytymistä. Minuus oivalletaan osana elämän palapeliä. Rauha ja yksinäisyys auttavat näiden näköalojen saavuttamisessa.
Sosiaalisissa suhteissa ikääntyminen merkitsee yksinäisyyden tarpeen kasvua ja suurempaa valikoivuutta ihmissuhteissa.
Kiinnostus ylenmääräiseen sosiaalisuuteen vähenee. Pinnalliset suhteet eivät kiinnosta. Itsetarkoitukselliset sosiaaliset normit ohitetaan. Elämän tarkoitus on oleminen, ei olemassaolon todistaminen. Ilo havaitaan ulkonaisesti vaatimattomissa oman arjen mikrokosmoksen tapahtumissa, jotka edustavat elämän suurta ideaa, makrokosmosta. Elämän ja kuoleman hahmottaminen selkiytyy, elämän mystinen ulottuvuus ja selittämättömyys hyväksytään. Kuoleman pelko vähenee tai katoaa. hyvän olon lähteet selkiytyvät. Materiaalisten asioiden rasite väistyy vapauden ja asketismin tieltä. Kypsyys tuo mukanaan luonnollista ja aitoa uteliaisuutta. Ihminen vapautuu minuuden kahleista ja sulautuu tajunnassaan universaaliin kokonaisuuteen. Omistaminen ja materiaaliset seikat muodostavat kahleen.

Lars Tornstam Uppsalan yliopistosta on luonut gerotranssendenssin (vanhuuden valaistuminen) käsitteen, elämänkokemuksen aikaansaamasta persoonallisuuden uudelleen määrittelystä jatkuvassa identiteetin muutosprosessissa. Vanhuudessa arvot muuttuva. ”Vanhenemisen myötä elämänperspektiivi muuttuu, henkiset elämänarvot korostuvat ja aineelliset asiat jäävät vähemmälle. Ihminen suuntautuu materiaalisesta ja rationaalisesta kosmiseen ja transsendentiseen eli maailmankaikkeuteen ja aistittavuuden ulkopuolella olevaan tilaan. Sitä voidaan pitää viimeisenä vaiheena siinä luonnollisessa kehityskulussa, joka johtaa kypsyyteen ja viisauteen. Tila muistuttaa mielenrauhaa, jossa ihminen kokee kosmista yhteyttä ”maailman hengen” tai ”ajatuksen ykseyden kanssa.”  Ihminen kokee kasvavaa yhteydentunnetta menneiden ja tulevien sukupolvien kanssa. Hän tuntee olevansa osa maailmankaikkeuden läpi kulkevaa energiavirtaa.” (Olavi Tenni)
Gerotranssendenssin kolme ulottuvuutta ovat: kosmisuus, minuus ja sosiaaliset suhteet. Kosmiseen ulottuvuuteen kuuluvat aika- ja tilakäsitykset, yhteys aikaisempiin sukupolviin, elämän ja kuoleman hahmottaminen, elämän mysteeriluonne ja hyvän olon lähteet. Ajan lineaarisuuden kokemus vähenee, poissaolevien sukulaisten ja ystävien läsnäolo voimistuu. Kiinnostus aiempiin ja tuleviin sukupolviin, suvun juuriin ja traditioon lisääntyy. Yhteyden tunne tulevien sukupolvien kanssa vahvistuu. Kuoleman pelko vähenee tai katoaa. Ilo havaitaan ulkonaisesti vaatimattomissa oman arjen mikrokosmoksen tapahtumissa, jotka edustavat elämän suurta ideaa, makrokosmosta. Luonnosta tulee tärkeä ulottuvuus ja aikaa käytetään enemmän meditaatioon ja hiljaisiin hetkiin. Näin Veda kulttuurissa.

Mutta miten meillä lännessä? Seniorin ihmisyys määritellään sen mukaan, onko hän aktiivinen, jatkaako onnellista kuluttamista, kestääkö potenssi. Aktiviteetti ja taloudellinen kuluttaminen on nostettu lähestulkoon ihmisarvon normeiksi.

Teosofia on filosofian ja uskonnon yhdistelmä, jossa elämä nähdään kouluna, 
vain yhtenä välivaiheena pitkällä vaelluksella. 
(Leena Krohn, Apu-lehti)


Täytin juuri 67 vuotta, eläkkeellä olen ollut muutaman vuoden. Vaikka valmistauduin eläköitymiseen, pohjimmiltaan tunnen olevani hukassa. Päiväni täyttyvät harrastuksista ja hyötyliikunnasta ja muusta. Mutta se tosiasia, ettei kukaan lopulta välitä tai ole kiinnostunut siitä nousenko edes sängystä ja olenko yleensä olemassa, tuntuu todella musertavalta. Ajan rajallisuus käy mielessä ja pohdin usein, mitä minun olisi viisainta tehdä käyttääkseni lopun elämästäni viisaasti. Olen siis jatkuvassa kriisissä. Tämä vuodenaika lisää vielä entisestään tunnetta, joka on hyvin lähellä jonkinasteista masennusta. Taloudellisia huolia minulla ei ole ja olen perusterve. Olen elänyt elämääni täysillä, joten pienikin hiljentäminen tuntuu arveluttavalta. 60v jälkeen pelkkää alamäkeäkö?” (Iltalehti 2.12.2014)






Viisauksia

(Leena Klockens)


*****

 

Luomumummoloita tarvitaan ainakin kolmesta syystä:

  1. Epäekologisessa nykymenossa ei ole järkeä. Mikä olisi ihmiselle lajityypillinen elämä?
  2. Ikiaikainen perinne on häipymässä. Kun Afrikassa ikäihminen kuolee sanotaan, että hänen mukanaan paloi poroksi kokonainen kirjasto.
  3. Yksinäisyys. Ihmisten eristynyt arkipäivä on betonisoitu kuluttamiseen ja karsinoitu ikäluokkiin yhteiskunnallisella suunnittelulla.