Minulla on unelma

Kun 1980-luvulla kuulin Saksan ekopankin rahoittamasta nollaenergiatalosta, tiesin mikä on oman elämäni suunta. Kymmenen vuotta myöhemmin perehdyin Ruotsissa suunnitteluperiaatteeseen, joka toimii täsmällisesti kuin japanilainen puutarha. Suunnitelmaan voidaan sisällyttää kaikki mitä ihminen vuorokauden ja vuoden kierrossa tarvitsee. Sitä kutsuttiin permakulttuuriksi.

Kun samoihin aikoihin kolmas elämän jaksoni eli lapsuuden ja opiskelun jälkeen vietetty ydinperhejakso oli jäämässä taakse, alkoi kiehtoa ajatus ekologisen asumisen, luonnonmukaisen ruoantuotannon ja kestävän ihmisverkoston luomisesta. Voisiko asua nollaenergiaolosuhteissa, syödä porukalla kasvatettua luomua ja viettää aikaa samanmielisten ihmisten kanssa?

Lukemisesta jäi päällimmäisenä mieleen: maapallolla kaikki kiertää. Pallon läpimitta on 11.000 km. Himalajan päälle lintu voi vielä lentää, mutta ihmisellä alkaa olla vaikeuksia. Ilmaa yläpuolellamme on vajaat 12 km. Samoja molekyylejä kanssani hengitti jo Ceasar aikoinaan.

Reissuilla on tullut selväksi, että kun eri alan ja elämänkokemuksen läpikäyneet ihmiset lyövät hynttyynsä yhteen, syntyy koheesio. Ei tarvitse viettää päiviä yksin tai väkinäisesti sukulaisten tai tuttavien kanssa.

Tästä alkoi nykyinen projekti. Projekti muuttui olemassa olevan laitoskiinteistön muuttamiseksi ekologisesti kestävälle pohjalle - ei tiettömien teiden ja langattomien korpimaisemien asuttamiseksi. Hankkeen tavoitteeksi tuli “kehittää Kaijanniemen ekotilasta laitosrakennuksen ekologisen saneerauksen malli, jossa otetaan huomioon vaihtoehtoisten toimintojen tila-, varuste- ja tekniikkavaatimukset“, kirjoittaa arkkitehti Anneli Lyytikkä.

1. Asuminen ja siihen liittyvät toiminnot, jotka antavat mahdollisuuden toteuttaa kestävän kehityksen mukaista elämäntapaa.
2. Jatkojalostus ekologisilla/vaihtoehtoisilla menetelmillä sekä tilalla tuotetuille raaka-aineille että jatkojalostuksen koordinointi muille lähialueen yrittäjille. Näihin toimintoihin tarjotaan tilat ja tuotteita voidaan hyödyntää asiakkaille tarjottavissa omissa palveluissa.
3. Ekologisen maatilan/maatilamatkailun esimerkkikohde, joka toimii mahdollisimman omavaraisesti
4. Ekologisen elämäntavan tieto- ja kurssikeskus, jonne voi tulla tutustumaan erilaisiin vaihtoehtoisiin ratkaisuihin ja toimintatapoihin.

Kaijanniemi on paitsi koti myös ympäristö- ja luontoaiheisten kurssien pitopaikka sekä mielenterveyskuntoutuksen järjestäjä. Tila pitää yhteyksiä vastaaviin kohteisiin ulkomailla. Se on mm. liittynyt European Ecovillage Networkin ekoturismipalveluun (Ecovillage Travels).

Kauniissa niemessä sijaitseva kiinteistö oli ollut tyhjillään kaksi vuotta. Akuutteja tehtäviä oli monia:

1. Talossa oli 48 huonetta mutta ei ainuttakaan huonekalua. Perustimme kierrätyskeskuksen ja kerroimme ähtäriläisille, että käytämme tavaraa myös talon kalustamiseen.

2. Tilalla oli vain sähkösauna. Rakensimme savusaunan. Muutimme alakerran sähkösaunan puukiukaalle.

3. Naisena on oppinut, miten tärkeä on kiinnittää huomiota pieniin asioihin - pennistähän se miljoonakin alkaa. Toistamme yhä uudestaan: älä juoksuta vettä, keitä kannen ja mieluiten katteen alla, hauduta, syö raakaa, käytä hapatteita ja käymistä, säilö maakellariin, kuivata, peseydy harvoin, käytä vähän likaantuvia vaatteita, pukeudu talvella villaan.

Varsinaisia luomuratkaisuja ovat kompostikäymälät, aurinkokeräimet, punamulta ja puu/pelletilämmitys. Me olemme ensimmäinen kerrostalo Suomessa jossa pyritään virtsan keräykseen. Yhteen talon saostuskaivoista asennetaan putket virtsaa erittelevistä kuivakäymälöistä. Nämä ensimmäiset neljä vuotta olemme pissineet pottaan ja vieneet laimennetun uriinin kasvimaalle tai kompostiin. Virtsassa on 80 % typpeä. Se rehevöittää järviä aina kun joutuu veden kanssa tekemisiin. Ulosteen ravintoarvo on vain 20 %.

Aurinkokeräimet rakensimme Keuruun ekokylän kurssilla Timo Jodatin johdolla. Vaikka alkukesä on ollut auringoton, on kuumaa vettä riittänyt.

Vielä on kaksi teknistä ongelmaa: kaupunki ei anna purkaa toimivaa öljylämmitystä, vaikka olemme pitkien seminaarien jälkeen päättäneet siirtyä pelletille. Toinen on jätevesi: tuotamme yhä kaupungin verkkoon jätevettä. Sähkön kulutuksen olemme voineet laskea minimiin - kiertoilmauuni ja sirkkelisaha ovat suurimmat tuhlarit.

Yllätykseksemme kaikkein suurin tuhlaus syntyi kuitenkin sähkövarauksesta. Vanhainkodin aikana taloon oli sähkölaitoksen turvattava viisi kertaa enemmän sähköä kuin mitä me käytämme. Voi kuvitella mitä ylikapasiteettivaatimus tarkoittaa Suomen energiaomavaraisuudessa!

Vaivalloista on laitoskiinteistön ekosaneeraus. 20 vuotta sitten täältä on purettu puuhellat ja leivinuunit. Lattiat ja seinät on kemiallistettu eli saneerattu myrkyllisiksi.

Nollaenergiataloa tästä ei saa, koska varastotilat ovat kellarissa ja ullakolla, eivät pohjoisessa. Permakulttuurin ensimmäinen askel oli kukkapenkkien muuttaminen yrttipenkeiksi, että säästyisi inhimillistä työtä, kun päivittäin tarvittavat kasvit ovat oven pielessä. Muutos on vaivalloista, koska kokemusta ja .asiantuntemusta luomuasioista on vielä liian vähän.

Mikä yllätti Loppukirissä? Asukkaat sitoutuvat osallistumaan yhteiseen ruoanlaittoon sekä yhteistilojen siivoamiseen. Kymmenen noin 70 Arabianrannan asukkaasta on vielä työelämässä. Asukkaiden suunnittelemassa 2006 valmistuneessa talossa on 58 huoneistoa ja 400 neliön yhteistilat, vähintään 48 vuoden ikä.
Osastonhoitajana työskennellyt Onerva Pitkänen, 81, on asunut talossa viisi vuotta. ”Parasta talossa ovat ihmiset, yksin ei tarvitse olla. Huonona puolena pidän ihmisten pinttyneitä tapoja sekä demokratiasta johtuvaa päätöksenteon hitautta. Yhteisöllisyys kyllästyttää välillä, kun tulee ristiriitoja. Ne menevät kuitenkin ohi, kun asioista voidaan puhua avoimesti. Jokaisella on oma yksityiselämänsä, kaikkea ei tarvitse tilittää.
”Parasta on yhteisöllisyys, kun se toimii. Huonona puolena pidän sitä, että sosiaalisella taustalla on joillain vahva vaikutus. Tänne pitäisi lähteä unohtamalla työelämän hierarkiat. Yhteisöllisyys kyllästyttää silloin, kun huomaa istuvansa eri palavereissa neljäkin kertaa viikossa. Kaikista asioista kun päätetään yhdessä. Omissa oloissaan saa olla. Jokainen voi valita, miten paljon osallistuu. Ruoka- ja siivousvuoro on kaikille pakollinen. Yllättävää on ollut, miten paljon aikaa kaikkeen menee. Talo imee mukaansa ja pakottaa muuttamaan itsekeskeistä elämänasennetta sosiaaliseen suuntaan.”
Steinerkoulun opettajana työskennellyt Marja Dahlström, 77, on yksi Loppukirin perustajajäsenistä. ”Täällä on yhä parasta alkuperäinen ajatus yhteisöllisyydestä. Vaikka asioista ajatellaan eri tavoin, kunnioitetaan ihmisten erilaisuutta. Huonona puolena pidän, että asiat eivät aina pysy neljän seinän sisällä. Juoruilua on, kuten muuallakin. Täytyy pitää välillä paussia yhteisöllisyydestä, vaikka ruoka- ja siivousvuoron hoitaakin. Täällä aktiivinen aktivoituu, mutta passiivinen helposti passivoituu, kun muut hoitavat asiat. Omissa oloissaan saa olla, ovikelloa ei soitella. Jos joku tarvitsee jotain, hän soittaa ensin puhelimella. Yksityisyyttä kunnioitetaan. Minut on yllättänyt ihmisten sosiaalisuuden erot. Joskus joudutaan jopa turvautumaan ulkopuoliseen apuun, kun ihmisten väliseen hankaukseen ei löydy ratkaisua keskustelemalla. Apua saa aina tarvittaessa, se on yksi talon perusajatuksista.” (hs 31.1.2016, Maija-Riitta Rauttamäki)