Kansallisvaltio/Horn

 

Mitä on kansa?

Päivitetty 17.4.2017

Käsitys kansallisvaltiosta ja kansakunnasta on houre. Kansan käsite on poliittinen työkalu, joka täytyy aina rakentaa sekalaisista aineista, myyteistä ja fantasioista. Suomen valtion todellista, alkuperäistä, luonnollista kansaa, ei tietenkään ole olemassa eikä Suomen väestö ole geneettisesti yhtenäistä. Kansallisvaltion ainekset on haalittu laajalta: Suomen lippu kopioitiin Tanskan punavalkoisesta ristilipusta, Leijonavaakunan teki flaamilainen taiteilija Uppsalassa ja kansallislaulun sävelsi saksalainen. Kansallisjuoma kahvi on Etiopiasta, kansalliseepos Kalevalan aineisto kerättiin pitkälti nykyisen Venäjän alueelta ja suodatettiin eurooppalaisten ihanteiden mukaiseksi. Kielikin on enimmäkseen idän tuontitavaraa. Kapitalistisen modernisaation aikana 1800-luvulla laajalle levinnyt kansallisuusajattelu on historian suurin ja verisin liveroolipeli. Kanssakunta on kuviteltu yhteisö. Kansa-ajattellua opetetaan kaikissa instituutioissa, joiden läpi kansalainen kulkee. (Emilia Kukkala, Pontus Purokaru, Luokkavallan vahtikoirat 2016)

Vallan kumoutuminen merkitsee vallan kumoutumista mielessä. Se on iso haaste! Mielenkumouksen läpi käynyt mieli ei ole kansallistuntoinen. Se on myötätuntoinen ja ymmärtävä. Kansallistuntoinen mieli on ahne, kateellinen ja vallanhaluinen.


Osaksi kansaa voi vain syntyä?

Käsitteet kansa, kansallisuus ja kansalaisuus on helppo erotella englannin kielessä: folk, nationality, citizenship.

Kreikan tai latinankielistä perussanaa sanalle kansa on vaikea löytää. Kreikkalaisessa (polis) ja roomalaisessa (civitas) -perinteessä kansalaisuus tarkoitti henkistä ja vasta myöhemmin oikeudellista yhteisöä. Kun vertaa määritelmää todellisiin kansaksi mainittuihin liittymiin, ne tuskin vastaavat toisiaan: yhteinen alue, yhteinen perintö, kulttuuri, kohtalo. Jos määritelmään liitetään myös kollektiivinen yhteishenki, törmätään vaikeuksiin. Keskiaikana kansa tarkoitti sosiaalista yhteisöä. Saksalaiset erottavat mielellään kulttuurikansan ja valtiokansan. Germaaninen sana das Volk tarkoittaa tavallista ihmistä, heimoa, joukkoa, sotilasta, ihmisryhmää. Suomen kielessä erotetaan kansalainen (1. sukupolvi), Suomen kansa (yli viisi sukupolvea), kantasuomalainen.

Suomeksi esiintyvät yhdyssanat kansansatu, kansanlaulu, kansantanssi. Niitä satuja ja lauluja ovat esi-isämme laulaneet, niitä tansseja ovat suomalaiset tanssineet. Yhteisymmärrys pohjautuu johonkin tosiasialliseen ja olemassa olleeseen, samanlaiseen muistoon pitkästä yhteisestä historiasta. Jos määritelmään liitetään myös kollektiivinen yhteishenki, törmätään jo vaikeuksiin.

 ius domicilii, ius songuinis, ius soli

 

Kansallinen yhteenkuuluvuus opetuksen tulos

Kansallinen identiteetti oli keskiajalla olemassa vain sivistyneistön mielessä, mutta vähitellen ihmiset kansallistettiin, "kansa kansallistettiin" tämän vähemmistön taholta. Kansalaisuuden kansallistaminen on tietysti vastoin demokraattisia periaatteita – ei voi vaatia, että määrätyllä alueella asuvat ihmiset tuntevat kuuluvansa samaan kansaan. Mutta porvaristolle kansallistaminen oli välttämätöntä, sillä ihmiset piti yhdenmukaistaa. Tämä tarkoitti kielen, kirjoitustavan, liikkumisen ja siten poliittisen toiminnan yhdenmukaistamista. Papit, juristit ja suurkauppiaat olivat erityisen innokkaita kansallistunteen nostattajia. Teollisuusvaltiossahan on muodostuttava määrätty yhdenmukaisuus, muuten massatuotteita ei voi tuottaa eikä markkinoida. Tuotannon kasvun turvaamiseksi tarvittiin kansa.

Yhdysvalloissa hävitettiin alkuasukkaiden kulttuuri ja nostettiin valkoinen anglosaksinen protestanttisuus kulttuurin pohjaksi. Kansalaisuus/kuuluminen johonkin valtioon (Staatsangehörigkeit) tuli käsitteeksi liittotasavaltoja perustettaessa (Yhdysvallat) ja toisaalta osoittamaan kuninkaan alamaisia (Englanti).


”Kansallisuusaatetta eli nationalismia pidetään usein jäykkänä poliittisena aatteena, joka tuottaa sulkeutuneita kansallisvaltiota ja rasismia. Mutta se ei ole ihan koko totuus. Yhtä hyvin voi sanoa, että kansallisuusaate on joustavin ja kansainvälisin poliittinen aate, joka on keksitty. Sitä ovat käyttäneet markkinatalous, demokratiat, kommunistit ja teokratiat. Kansallisuusaate ei ole myöskään menneiden yhteiskuntien jäänne, joka on kuihtumassa pois. Nationalismi on erityisesti modernien yhteiskuntien aate. Se loi valtion, jossa kaikista tuli periaatteessa tasavertaisia kansalaisia. Nationalismin varassa monet valtiot vapautuivat siirtomaaherroista. Kun Osmanien valtakunnan, Habsburgien ja Venäjän keisarikunnan ote Euroopan keskiosista alkoi 1800-luvulla lipsua, reuna-alueet alkoivat pyrkiä eroon imperiumeista. Konsti oli kaikkialla sama: maatalousväestön ja sen elämän romanttinen ihannointi. Suomesta Kreikkaan maa toisensa jälkeen löysi kansallisen kielen ja kirjallisuuden, kansallispuvut, kansallismaisemat, kansallissäveltäjät, kansallislaulut ja kansallisliput. Tätä tarinaa suomalaisuuden syvimmästä olemuksesta voi käydä katsomassa vaikkapa Seurasaaren ulkomuseossa juhannusaattona. Romanttinen kansallisvaltio oli toimiva aate, jonka varassa yhteiskunnat teollistuivat ja kaupungistuivat. Kansallisuusaate hämärsi sääty-yhteiskunnan luokkajakoja ja loi modernin yksilön: kansalaisen, joka kouluttautui ja liikkui joustavasti uusiin ammatteihin yhteiskunnan teollistuessa. Kansallisuusaatteet voi jakaa avoimiin ja sulkeutuviin. Suurissa valtioissa kansallisuussaate on usein avoin: se ei jää kiinni yhteen ihmisryhmään ja kieleen vaan imee sisäänsä vaikutteita, ihmisryhmiä ja kulttuureja. Siksi se on elinvoimaista. Yhdysvalloissa ja Kanadassa isänmaanrakkaus on vahvaa, vaikka ihmisiä yhdistää se, että he ovat muualta tulleita ja siksi erilaisia. Mutta päinvastoin kuin usein tulee ajateltua, ei ole olemassa yhtä alkuperäistä ja oikeaa isänmaallisuutta. On vain historian tilanteita, joissa eri maille on muokkautunut omanlaisensa isänmaallisuus ja kansallisuusaate vastauksena kunkin ajan tarpeisiin. Ranskalainen nationalismi rakentui vapaudelle, veljeydelle ja tasa-arvolle, koska haluttiin eroon maassa vuosisatoja riehuneista verisistä uskonsodista. Iranin islamilainen tasavalta rakentui uskonnolle, koska haluttiin eroon Yhdysvaltain tukemasta šaahista. Kansakunnan syvin olemus on niin kuin se kerrotaan. Skottien kiltti, arabimiesten punavalkoinen huivi ja Kekkosen virvelöinti ovat kaikki moderneja keksintöjä, joilla rakennettiin tarinaa kansakunnasta ja sen ikiaikaisista elämäntavoista." (Anu Kantola, hs 4.10. 2016)


Huumeiden käyttäjät ovat globaali heimo. ”Me olemme ympäri maailmaa levittäytynyt lauma, johon ulkopuoliset eivät pääse. Menetpä minne tahansa ja alat etsiä mitä tahansa laitonta huumetta, löydät sitä kyllä nopeasti. Yhtäkkiä olet taas tutussa ympäristössä, omassa jengissä.” (Jukka Orma hs 26.3.2016)

 

Kansallisvaltio

Kansallisvaltio ja ajatus kansallisvaltiosta on historiallinen rakennelma, joka on sytyttänyt kaksi maailmansotaa. Tällöin kansallisvaltiolla tarkoitetaan samaa kuin nationalismi. Myöhemmin Ranska käytti Euroopan yhteistyötä hyväkseen harjoittamalla kansallispolitiikkaa ja erosi NATOsta ja vastusti Englannin liittymistä EY:n.

Voisiko sanoa, että kansallisuusaate sinänsä ei ole osoittautunut turmiolliseksi, ainoastaan Hitlerin ajama kansallissosialismi? Eikä sosialismi ole osoittautunut toimimattomaksi, ainoastaan Neuvostoliitossa toteutettu valtion sosialismi?

Saksassa on sekä valtiosta että kansasta erityisen vaikeita kokemuksia. Bismarck yritti luoda valtiovaltaa, nostateltiin myös ajatusta kauppavaltiosta. Koska Saksassa nationalismi oli muuttunut rasismiksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen, oltiin sodan jälkeen valmiita luopumaan myös kansallisvaltioajatuksesta. ”Saksalaisten aika ei ole ohi, mutta saksalaisen kansallisvaltion aika on ohi”, kirjoitti saksalainen filosofi Karl Jaspers vuonna 1960. Hänen mukaansa ajatus kansallisvaltiosta on vahingoksi joka puolella maailmaa. Saksassa nousikin vähitellen pasifistista patriotismia, postnationaalista identiteettiä, maailmankansalaisten perustuslakipatriotismia. Kansalla haluttiin tarkoittaa enää niitä ihmisiä, jotka ovat sopineet yhteisestä valtiomuodosta.

Itse kansallisvaltio kuulostaa vanhentuneelta hallintamuodolta. Se oli tarkoittanut salaista epädemokraattista kabinettipolitiikkaa, läpinäkymätöntä laki- ja sääntöviidakkoa, mahdottomuutta vaikuttaa hintoihin, pakolaisten sekavaa vastaanottoa. Miten valtio voisikaan ratkaista ympäristöongelmia ja liikenneongelmia? Sellainen kansainvälinen politiikka, jossa valtiot ovat politiikan tekijöitä, on päättymässä. Kansallisen suvereenisuuden pyrkimys on ontto, jos ottaa huomioon ihmisten ja alueiden vertikaalisen ja horisontaalisen keskinäisen riippuvuuden.

 

Kansalaisidentiteetti on nykymaailmassa hourekuva

Klassinen kansallisvaltion aika kesti vuodesta 1648 vuoteen 1941. Se alkoi Ranskan vallankumouksen jälkeen. Ihmisiä vaadittiin osallistumaan sotaan, mutta kenen nimissä? Kuninkaan, jota ei enää kunnioitettu? Se piti tapahtua kansan nimissä. Patriotismi oli vuosituhansia yhdistetty määrättyihin ihmisiin, nyt se piti ulottaa kokonaiseen kansaan. Miten helppo Ranskan olikaan julistaa vallankumouksessaan vapaus, veljeys, tasa-arvo, kun valtio muodostui yhdestä kansasta. Vallankumouksen teesien mukaan kansalaiset ovat tasa-arvoisia.  Rationaalisuus tai yhteisten arvojen kunnioittaminen ei määritelmänä toimi, koska arvoistahan voidaan luopua ilman seuraamuksia ja vain materiaalisia etuja havitellen. Miten voisi testata yhteisiä arvoja? Yhteisymmärryksen täytyy vedota johonkin tosiasialliseen olemassa olleeseen ja samanlaiseen muistoon pitkästä yhteisestä historiasta. Eurooppaa on alettu rakentaa "yksinkertaisen enemmistön" turvin. Yhä useimmilla aloilla poistetaan vaatimus 2/3 hyväksymisestä. Mitä tulevaisuutta tällaisilla ratkaisuilla on? 

Kansan syntymiseen vaikutti näiden rationaalisten syiden lisäksi ihaileva ja yltiöpäinen kuvitelma ihmisestä osana jotain suurempaa järjestystä. Tähän oman piirin ihailuun perustuu kansallisuuden liikkeellepaneva voima. Englanti, Ranska ja Espanja, joilla on pidempi yhtenäinen historia kansana kuin Saksalla, muodostuivat "kansoiksi" valtiollisella määräyksellä toisin kuin Italia ja Saksa, joissa eri kansat muodostivat liiton. Puola, Romania ja Tsekki ovat esimerkkejä kansan muodostumisesta eroamalla monikansallisesta suurvallasta.

Ensimmäisen maailmansodan aikaan tuli selväksi, että klassinen ajatus nationalistisesta autonomiasta ei ole toteuttamiskelpoinen. Sellainen ajatus kansallisvaltiosta, joka perustui suvereenisuuteen, oli jo aikansa elänyt. Kansallisvaltiothan osoittautuivat liian pieniksi sotilaallisissa yhteenotoissa uusien aseiden kehittyessä. Lentäväksi lauseeksi muodostui: ”Elämän suurten ongelmien ratkaisemiseen kansallisvaltio on liian pieni ja pienten ongelmien ratkaisuun liian suuri.” Kansallisvaltioajatus kärsi kolauksen ja tilalle nousi perustustulaillinen valtio, missä maan oikeuskäytäntö ei riippunut kansalaisuudesta, tulisikin puhua lainalaisuudesta eikä kansalaisuudesta (Hans Kelsen). Länsimaissa on ollut tapa määritellä kansaksi ne, joilla on "henkilökohtainen sitoutuminen perustuslakiin".Ihminen on sidottu valtioon lain voimalla. Länsimaissa määritellään kansalaisiksi ne, jotka ovat "henkilökohtaisesti sitoutuneet perustuslakiin". Kansalaisuus edellyttää aina valtion olemassaoloa. 

”Käsitys kansallisvaltiosta ja kansakunnasta on houre. Kansan käsite on poliittinen työkalu, joka täytyy aina rakentaa sekalaisista aineista, myyteistä ja fantasioista. Suomen valtion todellista, alkuperäistä, luonnollista kansaa, ei tietenkään ole olemassa eikä Suomen väestö ole geneettisesti yhtenäistä. Kansallisvaltion ainekset on haalittu laajalta: Suomen lippu kopioitiin Tanskan punavalkoisesta ristilipusta, Leijonavaakunan teki flaamilainen taiteilija Uppsalassa ja kansallislaulun sävelsi saksalainen. Kansallisjuoma kahvi on Etiopiasta, kansalliseepos Kalevalan aineisto kerättiin pitkälti nykyisen Venäjän alueelta ja suodatettiin eurooppalaisten ihanteiden mukaiseksi. Kielikin on enimmäkseen idän tuontitavaraa. Kapitalistisen modernisaation aikana 1800-luvulla laajalle levinnyt kansallisuusajattelu on historian suurin ja verisin liveroolipeli. Kanssakunta on kuviteltu yhteisö. Kansa-ajattellua opetetaan kaikissa instituutioissa, joiden läpi kansalainen kulkee.” (Emilia Kukkala, Pontus Purokaru, Luokkavallan vahtikoirat 2016)

"Mutta päinvastoin kuin usein tulee ajateltua, ei ole olemassa yhtä alkuperäistä ja oikeaa isänmaallisuutta. On vain historian tilanteita, joissa eri maille on muokkautunut omanlaisensa isänmaallisuus ja kansallisuusaate vastauksena kunkin ajan tarpeisiin. Ranskalainen nationalismi rakentui vapaudelle, veljeydelle ja tasa-arvolle, koska haluttiin eroon maassa vuosisatoja riehuneista verisistä uskonsodista. Iranin islamilainen tasavalta rakentui uskonnolle, koska haluttiin eroon Yhdysvaltain tukemasta šaahista. Kansakunnan syvin olemus on niin kuin se kerrotaan. Skottien kiltti, arabimiesten punavalkoinen huivi ja Kekkosen virvelöinti ovat kaikki moderneja keksintöjä, joilla rakennettiin tarinaa kansakunnasta ja sen ikiaikaisista elämäntavoista.
Miten tälle keskieurooppalaiselle kansallisuusaatteellemme on nyt tapahtumassa? 1800-luvulla suomalainen kansallisuusaate toi yhteiskuntaan dynamiikkaa ja lisäsi monimuotoisuutta, kun se mahdollisti eri yhteiskuntaluokkien sekoittumisen ja motivoi ihmisiä kouluttautumaan. Mutta nyt pelkkä suomalaisuuden vaaliminen ei riitä, kun pitäisi päästä mukaan reaaliaikaiseen globaalitalouteen ja -kulttuuriin. Ruotsi – olen pahoillani, että joudun kylvämään suolaa tähän haavaan – on vanha suurvalta, jonka nationalismi ei syntynyt kivuliaan vapaus- ja kielitaistelun kautta. Siksi ruotsalaisuus on suurpiirteisempää ja joustavampaa eikä perustu vieraan pelolle. Suomessa kansallisuusaate on syntynyt sulkeutumalla: rakentamalla homogeeninen etninen kansa ja vaalimalla yhtä kieltä ja mieltä. Pitäisikö siis suomalaisuudesta luopua? Ei lainkaan. Kuten antropologi Benedict Anderson aikanaan sanoi, modernit yhteiskunnat rakentuvat kuvitteellisille yhteisöille: tunnemme kuuluvamme yhteisöihin, joiden kaikkia muita jäseniä emme kuitenkaan koskaan kohtaa kasvoista kasvoihin. Tämä kuvitteellinen yhteenkuuluvuus on tärkeä liima, joka tekee yhteiskunnan mahdolliseksi. Erityisen tärkeää se on nopeasti muuttuvassa maailmassa. Liiman puutteessa Neuvostoliitto romahti, EU kärvistelee ja skotit kapinoivat brittejä vastaan. Hyvä uutinen on, että tarina on omissa käsissä ja se on jatkokertomus. Fiksut yhteiskunnat luovat itsestään joustavasti tarinan, joka auttaa niitä selviämään kussakin historian vaiheessa. Vähemmän fik­sut yhteiskunnat käpertyvät historian ulkomuseoiksi ja kuihtuvat pois." (Anu Kantola, hs 4.10. 2016)


"Synnyinkoti jättää mikropistoon pysyvän jäljen. Suoliston mikropisto vaikuttaa ihmisen terveyteen. Mikropistoa määrittää olennaisesti sekä perimä että yksilön synnyinpaikka. Ryhmä kävi läpi kymmeniä tuhansia hiirten geenejä ja tunnisti yli sata geenipätkää, jotka määrittävät suolistomikropiston koostumusta. Osa on samoja, jotka ihmisillä osallistuvat nivelrikon, paksusuolensyövän, Chrohnin taudin, keliakian ja diabeteksen kehittymiseen. Moni tutkimus on osoittanut, että immuunijärjestelmä ja suolistomikropisto vaikuttavat toisiinsa. Juuri niissä perimän kohdissa, jotka kytkeytyvät mikropien määriin, on paljon vastustuskykyyn ja aineenvaihduntaan liittyviä geenejä. Lisäksi ryhmä havaitsi, että immuunijärjestelmän auttajasolujen pitoisuus veressä selittyy Lactobacillaceae-bakteerien määrällä suolistossa. On todennäköistä, että geenit vaikuttavat mikropimääriin ainakin immuunijärjestelmän kautta”. Tulos vahvistaa näyttöä siitä, että suolistomikropeilla on tärkeä rooli elimistön vastustuskyvyssä ja siten alttiudessa sairastua. Myös synnyinkoti jättää mikropistoon pysyvän jäljen. Tämä paljastui, kun koehiiriä pidettiin ensimmäiset elinviikot erilaisissa ympäristöissä. Ulostenäytteet osoittivat, että ensimmäinen kasvuympäristö näkyi suolistomikropiston koostumuksessa uuteen ympäristöön muuton jälkeenkin. Tutkijoiden yllätykseksi hiiren ensimmäinen ”kotikaupunki” oli tunnistettavissa jopa sen jälkeläisten suolistosta. Varhainen elinympäristö on erittäin tärkeä yksilön mikrobiomin muodostumiselle. Ensimmäinen annos mikrobeja saadaan äidiltä, ja se vaikuttaa koko eliniän”, sanoo tutkijaryhmään kuulunut Jian-Hua Mao Berkeley-laboratoriosta." (
Kirsi Heikkinen: 4.12. 2000)


Mitä on nationalismi?

Nationalismi tarkoittaa jatkuvuutta, nationalistit haluavat aina saman menon jatkuvan.


 

Kansainvälisyys kasvaa vahvasta kansasta?    

Klassinen kansallisvaltion aika kesti vuodesta 1648 vuoteen 1941. Sen jälkeen on tiedostettu yhtenäinen maailma.
Kansallisuusaate on ollut syntymästään lähtien keskiajalla ja varsinaisesti Ranskan vallankumouksen jälkeen ristiriidassa universaalisuuden kanssa. Niin kauan kun on puhuttu kansallisvaltiosta on puhuttu myös tarpeesta ylittää kansallisvaltioajatus. Erityisesti rauhanaktivistit alkoivat jo 1800-luvulla elätellä ihannekuvaa maailman valtiosta ja maailman kansalaisuudesta. Heille eivät olleet enää etusijalla uskonnolliset, moraaliset tai humanitaariset syyt, vaan ajatus yhdestä yhteisestä planeetasta. Tekniikan kehitys toi mukanaan kulttuurien sulautumisen.
Toisen maailmansodan jälkeen ei ollut enää illuusioita kansallisten ristiriitojen nopeasta loppumisesta ja alettiin kehitellä uudenlaista kansainvälistä organisaatiota, joka ei perustunut perinteiseen valtiolliseen riippumattomuuteen.

Saksassa nousi pasifistista patriotismia, postnationaalinen identiteetti, maailmankansalaisten perustuslakipatriotismi. Kansalla haluttiin tarkoittaa enää niitä ihmisiä, jotka ovat sopineet yhteisestä valtiomuodosta.

Monikansallisten valtioiden aika oli ohi. Siksi puhuttiin pienvaltioista, sukujen Euroopasta. Toisaalta sanotaan, että koska ihminen ei voi itse valita kansallisuuttaan sen paremmin kuin isäänsäkään, ei sitä myöskään tarvitse rakastaa. Mutta kansallisuutta ei myöskään voi olla valitsematta, siksi siihen on ikuisesti kiinni.

Muuttoliike on muuttanut oikeudellisia käsityksiä kansasta ja maahanmuutto asettaa myös koko kansallisen järjestelmän koetukselle. Kun ulkomaalainen saa oikeuden osallistua vaaleihin, menettää merkityksensä se mitä on kutsuttu kansaksi. Kansainvälinen oikeus ei ole vielä kehittynyt niin pitkälle, että ongelmaan olisi löydetty ratkaisu. Demokratia osana kansainvälistä oikeutta perustuu siihen, että ihminen saa itse valita missä hän asuu. Nykyään kansalaisuuden myöntämisellä pyritään integroimaan maahanmuuttaja yhteiskuntaan tiiviimmin, etnos ja demos. Kulttuuri, etnisyys ja poliittinen identiteetti eivät kuulu demokratian kriteereihin (Benito Corral).

Saksassa on yritetty vähentää maahanmuuttajien aiheuttamaa ongelmaa puhumalla "avoimesta tasavallasta", mikä tarkoittaa monikulttuurista yhteiskuntaa, kansalaisyhteisöä. Saksan perustuslaki määrittelee saksalaiseksi kaikki, joilla on Saksan kansalaisuus tai jotka ovat saksalaisten jälkeläisiä. Näillä etupäässä Venäjältä ja Romaniasta maahan muuttajilla on paremmat oikeudet kuin muilla imigranteilla. Monet eivät pidä tätä "avoimen tasavallan" menettelynä.

1970-luvulta lähtien on tiedostettu yhtenäinen maailma, maapallo yhtenäisenä ekosysteeminä. Ongelmana on, että ekologia ja ekonomia olisi saatava toimivaksi ensin pienellä alueella niin, että ihmiset löytävät oman identiteettinsä ennen kuin kansainväliset suureet saavat merkityksen. Jokaisella ihmisellä on halu ottaa vastuu itsestään. Jos lähialue ei saa kantaa vastuuta itsestään, vaarantuu myös poliittinen vakaus. Ihminen tarvitsee itsensä identifiointiin pienyhteisön ja suuremman yhteisön.

Missä ihminen tuntee olevansa kotona? Missä hänellä on hyvä olla? Mihin hän tuntee kuuluvansa? Ihmiset ovat yhä valmiimpia myöntämään suurten kokonaisuuksien olemassaolon, mutta harvat ovat valmiita luopumaan omasta identiteetistään. Kulttuurin kansainvälistäminen käy liian usein kaupallisuuden voimalla.  Globaalista yhteenkuuluvuutta pidetään useimmille ihmisille vielä liian abstraktina, yksityisen sulautuminen universaaliin olemassaoloon on kaukana. Enemmistöllä ja vähemmistöllä on oltava määrätty määrä yhteisiä tavoitteita ja tuntu identiteetistä, muuten enemmistöpäätös tuntuu vieraan langettamalta päätökseltä. Moni tuntee itsensä muukalaiseksi lähes kaikissa päätöksissä. 

Kansat muodostuvat mitä erilaisimmista etnisistä, kielellisistä ja alueellisista yhteenliittymistä. Ihmisistä tulee kansa (Volk/Nation, maailmankansalainen) vasta kun heillä on itsetietoisuus ja tahto.

 

Venäjän kansa ja kansallisuus

Itä-Euroopassa pidetään kansallisvaltion tunnusmerkkinä kansallista armeijaa, vieraiden asevoimien poistumista, omaa kieltä, valuuttaa. Iskusanoja ovat riippumattomuus ja suvereenisuus.

Kun idässä ei kommunismin ajatuksilla saatu luotua luokatonta yhteiskuntaa, ovat jotkut pettyneet länsimaiset vasemmistolaiset ilmaisseet , että nationalismi voitti kommunismin. Kapitalismi. vahvistui. Syytös kansalliskiihkosta osoittaa strategisia päämääriä ja uusien viholliskuvien lietsomista. Venäjällä oli Venäjän USA:n suurlähettilään Vlamiri Lukinin mukaan kaksi vaihtoehtoa. Toisaalta on käsite yltiöisänmaallisuus toisaalta radikaaliseen periaatteeseen kuuluva kansallinen masokismi, jota voi kuvata ajatuksella: Ottakaa kaikki mitä haluatte. Siitä lopusta minkä jätätte, olemme kiitollisia.

On vaikea kuvitella, että jossain Venäjän osavaltioista toimisi monipuoluejärjestelmä. Länsimaiset arvot eivät istu venäläiseen pitkään historiaan. Se edellyttää kansalaisilta käsitystä siitä miten valtio teoriassa ja kunta käytännössä toimii, puoluelehdistöä, oikeuslaitosta. Ne ovat asioita joita ei voi asettaa ihmisille kuten malliautoa keskelle toria, eikähän kansanvalta  ole länsimaissakaan mallikkaasti toimineet.

Entisen Neuvostoliiton suurta aluetta ei voida hallita ilman paikallista itsehallintoa. Venäjän alueet odottavat saavansa vetoapua tutustumalla läntisen demokratian toimintamalleihin erilaisilla alueilla ja kummikunta-alueilla. Leninin ja Stalinin ajan jälkeen seurasi niin kutsuttua rauhanomaisen rinnakkainolon neljä vuosikymmentä. Venäläisillä on hyvin ristiriitainen käsitys omasta historiastaan ja oman maansa paikasta tällä planeetalla. Kansallisia legendoja ei ole vielä kirjattu tai analysoitu.

Neuvostoliiton loppuessa oli vaikea edes kuvitella, että Venäjä hajoaisi teollisiin ja sotilaallisiin ruhtinaskuntiin, vaikka maassa on yhä yhdeksän aikavyöhykettä, 1/8 koko planeetan maapinta-alasta, 150 milj. ihmistä, 3000 ydinasetta. 

Jos ei ole "niitä" ei voi myöskään olla "meitä"?

Idässä ja lännessä nationalismi on alkanut lisääntyä eri syistä. Kuka on se joka yhdistyy Eurooppaan? Ihminen pystyy laajenemaan sitä enemmän mitä syvemmät juuret hänellä on. Jos ulkopuolinen yhteisö on hyvin epämääräinen, on ihmisen itsetietoisuus, sisäinen varmuus, oltava kestävä. Kun turvallinen itä-länsi vastakkainasettelu päättyi, on tullut tilalle epämääräinen pelko kaikkea ulkopuolista kohtaan. Jos ei ole "niitä" ei voi myöskään olla "meitä".

Kansallisvaltion renessanssiinkaan on vaikea uskoa. Toisen maailmansodan jälkeen ei elätelty enää illuusiota kansallisten ristiriitojen nopeasta loppumisesta ja alettiin kehitellä uudenlaista kansainvälistä organisaatiota, joka ei perustunut perinteiseen valtiolliseen riippumattomuuteen.

Valistuksen aikana kansakunnan käsite ei viitannut etnisyyteen. Yhteisö oli territoriaalinen käsite, jonka sodat ja valloitukset olivat luoneet. Ranskan vallankumouksen aikaan puolet Ranskan väestöstä ei edes osannut ranskaa. Kun Italia yhdistettiin 1800-luvun puolivälissä, ainoastaan kolme prosenttia väestöstä osasi yleiskieltä. Heidän identiteettinsä perustui jokilaaksoihin, kyliin, alueisiin. (Kalevi Holsti Ulkopolitiikka 3-4 1993)

Ajatuksista enemmän: 
Aus Politik und Zeitgeschichte B 14/93:
    Gebhardt. Jurgen: Verfassungspatriotismus als Identitätskonzept der Nation
    Korte, Karl-Rudolf: Das Dilemma des Nationalstaates in Westeuropa: Zur Identitätsproblematik der europäischen Integration
    Mayer Tilman: Die nationalstaatliche Herausforderung in Europa
    Weissmann Karheinz: Wiederkehr einer Totgesagten: Der Nationalstaat am Ende des 20.
Jahrhunderts
Benito Corral: Nacionalidad, ciudadaniá y democracia. A quién pertenece la Constitución? Madrid 2006