mitaonkansa

”Käsitys kansallisvaltiosta ja kansakunnasta on houre. Kansan käsite on poliittinen työkalu, joka täytyy aina rakentaa sekalaisista aineista, myyteistä ja fantasioista. Suomen valtion todellista, alkuperäistä, luonnollista kansaa, ei tietenkään ole olemassa eikä Suomen väestö ole geneettisesti yhtenäistä. Kansallisvaltion ainekset on haalittu laajalta: Suomen lippu kopioitiin Tanskan punavalkoisesta ristilipusta, Leijonavaakunnan teki flaamilainen taiteilija Uppsalassa ja kansallislaulun sävelsi saksalainen. Kansallisjuoma kahvi on Etiopiasta, kansalliseepos Kalevalan aineisto kerättiin pitkälti nykyisen Venäjän alueelta ja suodatettiin eurooppalaisten ihanteiden mukaiseksi. Kielikin on enimmäkseen idän tuontitavaraa. Kapitalistisen modernisaation aikana 1800-luvulla laajalle levinnyt kansallisuusajattelu on historian suurin ja verisin liveroolipeli. Kanssakunta on kuviteltu yhteisö. Kansa-ajattelua opetetaan kaikissa instituutioissa, joiden läpi kansalainen kulkee.” (Emilia Kukkala, Pontus Purokaru, Luokkavallan vahtikoirat 2016)

Vallan kumoutuminen merkitsee vallan kumoutumista mielessä. Se on iso haaste! Mielen kumouksen läpi käynyt mieli ei ole kansallistuntoinen. Se on myötätuntoinen ja ymmärtävä. Kansallistuntoinen mieli on ahne, kateellinen ja vallanhaluinen.

Suomalaiseksi tullaan oppimalla kantamaan suvun ja ympäristön taakkaa, kaikkea sitä jaetun historian usein artikuloimatonta perintöä, joka ilmenee arkisina tapoina ja arvoina. Ilman tätä kokemuksellista oppia ei voi tietää, miltä tuntuu olla suomalainen. Kaikki empiirinen tieto ja sen tulkinta ovat sidoksissa ihmismielen ja ihmiskielen apriorisiin, siis ”myötäsyntyisiin” merkityksiin. Tutkimuksessa on aina mukana tätä apriorista tietoa, jonka mukanaoloa eivät ilmeisesti kaikki tutkijatkaan tiedosta. (Kari Enqvist 2012)

Osaksi kansaa voi vain syntyä?

Käsitteet kansa, kansallisuus ja kansalaisuus on helppo erotella englannin kielessä: folk, nationality, citizenship. Kreikan tai latinankielistä perussanaa sanalle kansa on vaikea löytää. Kreikkalaisessa perinteessä polis ja roomalaisessa perinteessä civitas tarkoittivat kansalaisuus henkistä ja vasta myöhemmin oikeudellista yhteisöä. Saksalaiset erottavat mielellään kulttuurikansan ja valtiokansan. Germaaninen sana das Volk tarkoittaa tavallista ihmistä, heimoa, joukkoa, sotilasta, ihmisryhmää. Kansalaisuus/kuuluminen johonkin valtioon (Staatsangehörigkeit) tuli käsitteeksi liittotasavaltoja perustettaessa (Yhdysvallat) ja toisaalta osoittamaan kuninkaan alamaisia (Englanti). Suomen kielessä erotetaan kansalainen (1. sukupolvi), Suomen kansa (yli viisi sukupolvea) ja kantasuomalainen.

Keskiaikana kansa tarkoitti sosiaalista yhteisöä. Yleensä kansana pidetyllä liittymällä on yhteinen alue, yhteinen perintö, kulttuuri, kohtalo ja myös kieli.

Suomeksi esiintyvät yhdyssanat kansansatu, kansanlaulu, kansantanssi. Niitä satuja ja lauluja ovat esi-isämme laulaneet, niitä tansseja ovat suomalaiset tanssineet. Yhteisymmärrys pohjautuu johonkin tosiasialliseen ja olemassa olleeseen, samanlaiseen muistoon pitkästä yhteisestä historiasta. Jos määritelmään liitetään myös kollektiivinen yhteishenki, törmätään jo vaikeuksiin.

ius domicilii, ius songuinis, ius soli
joka asuu, jonka isä on, joka syntyy
asumisen oikeus, veren oikeus, syntymän oikeus

Syitä kansallistunteen nostattamiseen

Kun kansallista identiteettiä alettiin keskiajalla viljellä sivistyneistön piirissä, tapahtui se ennen kaikkea orastavan teollisuuden vaatimuksista. Porvaristolle kansallistaminen oli välttämätöntä, sillä ihmiset piti yhdenmukaistaa. Tämä tarkoitti kielen, kirjoitustavan, liikkumisen ja siten poliittisen toiminnan yhdenmukaistamista. Papit, juristit ja suurkauppiaat olivat erityisen innokkaita kansallistunteen nostattajia. Teollisuusvaltiossahan on muodostuttava määrätty yhdenmukaisuus, muuten massatuotteita ei voi tuottaa eikä markkinoida. Tuotannon kasvun turvaamiseksi tarvittiin kansa. Vähitellen ihmiset kansallistettiin, sanotaan että "kansa kansallistettiin" tämän vähemmistön taholta. Kansalaisuuden kansallistaminen on tietysti vastoin demokraattisia periaatteita – ei voi vaatia, että määrätyllä alueella asuvat ihmiset tuntevat kuuluvansa samaan kansaan. Itse kansallisvaltio kuulostaa vanhentuneelta hallintamuodolta. Se on tarkoittanut salaista epädemokraattista kabinettipolitiikkaa, läpinäkymätöntä laki- ja sääntöviidakkoa, mahdottomuutta vaikuttaa hintoihin, pakolaisten sekavaa vastaanottoa.

Yhdysvalloissa hävitettiin alkuasukkaiden kulttuuri ja nostettiin valkoinen anglosaksinen protestanttisuus kulttuurin pohjaksi. Englanti, Ranska ja Espanja, joilla on pidempi yhtenäinen historia kansana kuin Saksalla, muodostuivat "kansoiksi" valtiollisella määräyksellä toisin kuin Italia ja Saksa, joissa eri kansat muodostivat liiton. Puola, Romania ja Tsekki ovat esimerkkejä kansan muodostumisesta eroamalla monikansallisesta suurvallasta.

Toinen syy ideaan yhtenäisestä kansasta nousi sodankäynnin kehittymisestä. Klassinen kansallisvaltion aika alkoi Ranskan vallankumouksen jälkeen ja kesti vuodesta 1648 vuoteen 1941. Patriotismi oli vuosituhansia yhdistetty määrättyihin ihmisiin, mutta vallankumouksen ja sodan aikaan se piti ulottaa kokonaiseen kansaan. Ihmisiä vaadittiin osallistumaan sotaan, mutta kenen nimissä? Kuninkaan, jota ei enää kunnioitettu? Se piti tapahtua kansan nimissä. Kansallisvaltio ja ajatus kansallisvaltiosta on historiallinen rakennelma, joka on sytyttänyt kaksi maailmansotaa. Tällöin kansallisvaltiolla tarkoitetaan samaa kuin nationalismi.

Voisiko sanoa, että kansallisuusaate sinänsä ei ole osoittautunut turmiolliseksi, ainoastaan Hitlerin ajama kansallissosialismi? Eikä sosialismi ole osoittautunut toimimattomaksi, ainoastaan Neuvostoliitossa toteutettu valtion sosialismi?

Kolmanneksi syy synnyttää kansallistunnetta on rationaalisten syiden lisäksi yksittäisen ihmisen halu olla osa kansaa, kuvitelma ihmisestä osana jotain suurempaa järjestystä. Tähän oman piiriin kuulumiseen perustuu kansallisuuden liikkeellepaneva voima.

Kansalaisidentiteetti nykymaailmassa

Ranska julisti vallankumouksessaan vapaus, veljeys, tasa-arvo. Vallankumouksen teesien mukaan kansalaiset ovat tasa-arvoisia. Mutta miten voisi testata yhteisiä arvoja? Eikö yhteisymmärryksessä täytyisi vedota johonkin tosiasialliseen olemassa olleeseen ja samanlaiseen muistoon pitkästä yhteisestä historiasta?

Koska ihminen ei voi itse valita kansallisuuttaan sen paremmin kuin isäänsäkään, ei sitä myöskään tarvitse rakastaa. Mutta kansallisuutta ei myöskään voi olla valitsematta, siksi siihen on ikuisesti kiinni. Ihminen on myös biologisesti kiinni geneettisessä perimässään. Vanhemmiten ihmisen perimällä, biologisellakin perimällä, on vaikutusta hänen itse tuntemaansa kuuluvuuteen johonkin ryhmään. "Synnyinkoti jättää mikropistoon pysyvän jäljen. Mikropistoa määrittää sekä perimä että synnyinpaikka. Perimä vaikuttaa joidenkin vaivojen ilmentymiseen - nivelrikon, paksusuolensyövän, Chrohnin taudin, keliakian ja diabeteksen kehittymiseen. Immuunijärjestelmä ja suolistomikropisto vaikuttavat toisiinsa. Mikrobeilla on osansa elimistön vastustuskyvyssä ja siten alttiudessa sairastua. Synnyinkoti jättää mikrobistoon pysyvän jäljen ja ensimmäinen kasvuympäristö näkyy suolistomikrobiston koostumuksessa uuteen ympäristöön muuton jälkeenkin. Varhainen elinympäristö on tärkeä yksilön mikrobiomin muodostumiselle. Ensimmäinen annos mikrobeja saadaan äidiltä, ja se vaikuttaa koko eliniän”, sanoo Jian-Hua Mao Berkeley-laboratoriosta." (Kirsi Heikkinen: 4.12. 2000)

Kansainvälisyys kasvaa vahvasta kansasta?

Ajatuksen klassisesta kansallisvaltiosta koettua haaksirikon, on alettu tiedostaa yhtenäisen maailman olemassaolo. Kansallisuusaate oli syntymästään lähtien keskiajalla ja varsinaisesti Ranskan vallankumouksen jälkeen ristiriidassa universaalisuuden kanssa. Niin kauan kun on puhuttu kansallisvaltiosta on puhuttu myös tarpeesta ylittää kansallisvaltioajatus. Erityisesti rauhanaktivistit alkoivat jo 1800-luvulla elätellä ihannekuvaa maailman valtiosta ja maailman kansalaisuudesta. Heille eivät olleet enää etusijalla uskonnolliset, moraaliset tai humanitaariset syyt, vaan ajatus yhdestä yhteisestä planeetasta. Tekniikan kehitys toi mukanaan kulttuurien sulautumisen. Saksassa nousi pasifistista patriotismia, postnationaalinen identiteetti, maailmankansalaisten perustuslakipatriotismi.

Muuttoliikkeen takia on täytynyt muuttaa oikeudellisia käsityksiä kansasta ja maahanmuutto asettaa myös koko kansallisen järjestelmän koetukselle. Kun ulkomaalainen saa oikeuden osallistua vaaleihin, menettää merkityksensä se mitä on kutsuttu kansaksi. Kansainvälinen oikeus ei ole vielä kehittynyt niin pitkälle, että ongelmaan olisi löydetty ratkaisu. Demokratia osana kansainvälistä oikeutta perustuu siihen, että ihminen saa itse valita missä hän asuu. Nykyään kansalaisuuden myöntämisellä pyritään integroimaan maahanmuuttaja yhteiskuntaan tiiviimmin, etnos ja demos.

"Kulttuuri, etnisyys ja poliittinen identiteetti eivät kuulu demokratian kriteereihin."
(Benito Corral)

Saksassa on yritetty vähentää maahanmuuttajien aiheuttamaa ongelmaa puhumalla "avoimesta tasavallasta", mikä tarkoittaa monikulttuurista yhteiskuntaa, kansalaisyhteisöä. Saksan perustuslaki määrittelee saksalaiseksi kaikki, joilla on Saksan kansalaisuus tai jotka ovat saksalaisten jälkeläisiä. Näillä etupäässä Venäjältä ja Romaniasta maahan muuttajilla on paremmat oikeudet kuin muilla emigranteilla. Monet eivät pidä tätä "avoimen tasavallan" menettelynä.

Monet tuntevat enemmän yhteenkuuluvuutta ihmisten kanssa, joilla on globaalisti yhteinen uskonto, ideologia tai toimintatavat. Permakulttuurin harjoittajat yhtä lailla yksi globaali heimo kuin huumeiden käyttäjät.

”Me olemme ympäri maailmaa levittäytynyt lauma, johon ulkopuoliset eivät pääse. Menetpä minne tahansa ja alat etsiä mitä tahansa laitonta huumetta, löydät sitä kyllä nopeasti. Yhtäkkiä olet taas tutussa ympäristössä, omassa jengissä.” (Jukka Orma hs 26.3.2016)

1970-luvulta lähtien on tiedostettu yhtenäinen maailma, maapallo yhtenäisenä ekosysteeminä. Gaia hypoteesi. Ongelmana on, että ekologia ja ekonomia olisi saatava toimimaan ensin pienellä alueella niin, että ihmiset löytävät oman identiteettinsä omassa fyysisessä ympäristössään. Ihminen tarvitsee itsensä identifiointiin pienyhteisön, missä hän oppii ottamaan vastuun ja olemaan arvokas. Suuri yhteisö ja kansainvälinen solidaarisuus pääsee kehittymään vasta kun jokaisella on tukeva pohja. Ihminen pystyy laajenemaan sitä enemmän mitä syvemmät juuret hänellä on. Globaalia yhteenkuuluvuutta pidetään useimmille ihmisille vielä liian abstraktina, yksityisen sulautuminen universaaliin olemassaoloon on kaukana. Yhteiset tavoitteet tuntuvat kaukaisilta. Nykymaailmassa moni tuntee itsensä muukalaiseksi lähes kaikissa päätöksissä. Kun kansat muodostuvat mitä erilaisimmista etnisistä, kielellisistä ja alueellisista yhteenliittymistä, ihmisistä tulee maailmankansalainen vasta kun heillä on itsetietoisuus ja tahto.

Nationalismi syntyy epävarmoista oloista

Idässä ja lännessä nationalismi on alkanut lisääntyä eri syistä. Kuka on se joka yhdistyy Eurooppaan? Jos ulkopuolinen yhteisö on hyvin epämääräinen, täytyisi ihmisen itsetietoisuuden olla hyvä ja sisäinen varmuus kestävä. Kun turvallinen itä-länsi vastakkainasettelu päättyi, tuli tilalle epämääräinen pelko kaikkea ulkopuolista kohtaan.

Eurooppaa on alettu rakentaa "yksinkertaisen enemmistön" turvin. Yhä useimmilla aloilla poistetaan vaatimus 2/3 hyväksymisestä. Mitä tulevaisuutta tällaisilla ratkaisuilla on?

Missä ihminen tuntee olevansa kotona? Missä hänellä on hyvä olla? Mihin hän tuntee kuuluvansa? Ihmiset ovat yhä valmiimpia myöntämään suurten kokonaisuuksien olemassaolon, mutta harvat ovat valmiita luopumaan omasta identiteetistään. Kulttuurin kansainvälistäminen käy liian usein kaupallisuuden voimalla.

Venäjän kansa ja kansallisuus

Itä-Euroopassa pidetään kansallisvaltion tunnusmerkkinä kansallista armeijaa, vieraiden asevoimien poistumista, omaa kieltä, valuuttaa. Iskusanoja ovat riippumattomuus ja suvereenisuus. Sen sijaan syytös kansalliskiihkosta osoittaa strategisia päämääriä ja uusien viholliskuvien lietsomista.

Kun idässä ei kommunismin ajatuksilla saatu luotua luokatonta yhteiskuntaa, ovat jotkut pettyneet länsimaiset vasemmistolaiset ilmaisseet, että nationalismi voitti kommunismin. Kapitalismi vahvistui. Venäjällä oli Venäjän USA:n suurlähettilään Vlamiri Lukinin mukaan kaksi vaihtoehtoa. Toisaalta on käsite yltiöisänmaallisuus toisaalta radikaaliseen periaatteeseen kuuluva kansallinen masokismi, jota voi kuvata ajatuksella: Ottakaa kaikki mitä haluatte. Siitä lopusta minkä jätätte, olemme kiitollisia.

On vaikea kuvitella, että jossain Venäjän osavaltioista toimisi monipuoluejärjestelmä. Se edellyttää kansalaisilta käsitystä siitä miten valtio teoriassa ja kunta käytännössä toimii, puoluelehdistöä, oikeuslaitosta. Ne ovat asioita joita ei voi asettaa ihmisille kuten malliautoa keskelle toria. Länsimaiset arvot eivät istu venäläiseen pitkään historiaan. eikäpä kansanvalta ole länsimaissakaan mallikkaasti toimineet.

Neuvostoliiton loppuessa oli vaikea edes kuvitella, että Venäjä hajoaisi teollisiin ja sotilaallisiin ruhtinaskuntiin, vaikka maassa on yhä yhdeksän aikavyöhykettä, 1/8 koko planeetan maapinta-alasta, 150 milj. ihmistä, 3000 ydinasetta.

Anu Kantola: Sivistys, länsimainen kulttuuri, moraali, eettisyys?

”Kansallisuusaatetta eli nationalismia pidetään usein jäykkänä poliittisena aatteena, joka tuottaa sulkeutuneita kansallisvaltiota ja rasismia. Mutta se ei ole ihan koko totuus. Yhtä hyvin voi sanoa, että kansallisuusaate on joustavin kansainvälisin poliittinen aate, joka on keksitty. Sitä ovat käyttäneet markkinatalous, demokratiat, kommunistit ja teokratiat. Kansallisuusaate ei ole myöskään menneiden yhteiskuntien jäänne, joka on kuihtumassa pois. Nationalismi on erityisesti modernien yhteiskuntien aate. Se loi valtion, jossa kaikista tuli periaatteessa tasavertaisia kansalaisia. Nationalismin varassa monet valtiot vapautuivat siirtomaaherroista. Kun Osmanien valtakunnan, Habsburgien ja Venäjän keisarikunnan ote Euroopan keskiosista alkoi 1800-luvulla lipsua, reuna-alueet alkoivat pyrkiä eroon imperiumeista. Konsti oli kaikkialla sama: maatalousväestön ja sen elämän romanttinen ihannointi. Suomesta Kreikkaan maa toisensa jälkeen löysi kansallisen kielen ja kirjallisuuden, kansallispuvut, kansallismaisemat, kansallissäveltäjät, kansallislaulut ja kansallisliput. Tätä tarinaa suomalaisuuden syvimmästä olemuksesta voi käydä katsomassa vaikkapa Seurasaaren ulkomuseossa juhannusaattona. Romanttinen kansallisvaltio oli toimiva aate, jonka varassa yhteiskunnat teollistuivat ja kaupungistuivat. Kansallisuusaate hämärsi sääty-yhteiskunnan luokkajakoja ja loi modernin yksilön: kansalaisen, joka kouluttautui ja liikkui joustavasti uusiin ammatteihin yhteiskunnan teollistuessa. Kansallisuusaatteet voi jakaa avoimiin ja sulkeutuviin. Suurissa valtioissa kansallisuussaate on usein avoin: se ei jää kiinni yhteen ihmisryhmään ja kieleen vaan imee sisäänsä vaikutteita, ihmisryhmiä ja kulttuureja. Siksi se on elinvoimaista. Yhdysvalloissa ja Kanadassa isänmaanrakkaus on vahvaa, vaikka ihmisiä yhdistää se, että he ovat muualta tulleita ja siksi erilaisia. Mutta päinvastoin kuin usein tulee ajateltua, ei ole olemassa yhtä alkuperäistä ja oikeaa isänmaallisuutta. On vain historian tilanteita, joissa eri maille on muokkautunut omanlaisensa isänmaallisuus ja kansallisuusaate vastauksena kunkin ajan tarpeisiin. Ranskalainen nationalismi rakentui vapaudelle, veljeydelle ja tasa-arvolle, koska haluttiin eroon maassa vuosisatoja riehuneista verisistä uskonsodista. Iranin islamilainen tasavalta rakentui uskonnolle, koska haluttiin eroon Yhdysvaltain tukemasta šaahista. Kansakunnan syvin olemus on niin kuin se kerrotaan. Skottien kiltti, arabimiesten punavalkoinen huivi ja Kekkosen virvelöinti ovat kaikki moderneja keksintöjä, joilla rakennettiin tarinaa kansakunnasta ja sen ikiaikaisista elämäntavoista." (Anu Kantola, hs 4.10. 2016)

1800-luvulla suomalainen kansallisuusaate toi yhteiskuntaan dynamiikkaa ja lisäsi monimuotoisuutta, kun se mahdollisti eri yhteiskuntaluokkien sekoittumisen ja motivoi ihmisiä kouluttautumaan. Mutta nyt pelkkä suomalaisuuden vaaliminen ei riitä, kun pitäisi päästä mukaan reaaliaikaiseen globaalitalouteen ja -kulttuuriin. Ruotsi – olen pahoillani, että joudun kylvämään suolaa tähän haavaan – on vanha suurvalta, jonka nationalismi ei syntynyt kivuliaan vapaus- ja kielitaistelun kautta. Siksi ruotsalaisuus on suurpiirteisempää ja joustavampaa eikä perustu vieraan pelolle. Suomessa kansallisuusaate on syntynyt sulkeutumalla: rakentamalla homogeeninen etninen kansa ja vaalimalla yhtä kieltä ja mieltä. Pitäisikö siis suomalaisuudesta luopua? Ei lainkaan. Kuten antropologi Benedict Anderson aikanaan sanoi, modernit yhteiskunnat rakentuvat kuvitteellisille yhteisöille: tunnemme kuuluvamme yhteisöihin, joiden kaikkia muita jäseniä emme kuitenkaan koskaan kohtaa kasvoista kasvoihin. Tämä kuvitteellinen yhteenkuuluvuus on tärkeä liima, joka tekee yhteiskunnan mahdolliseksi. Erityisen tärkeää se on nopeasti muuttuvassa maailmassa. Liiman puutteessa Neuvostoliitto romahti, EU kärvistelee ja skotit kapinoivat brittejä vastaan. Hyvä uutinen on, että tarina on omissa käsissä ja se on jatkokertomus. Fiksut yhteiskunnat luovat itsestään joustavasti tarinan, joka auttaa niitä selviämään kussakin historian vaiheessa. Vähemmän fiksut yhteiskunnat käpertyvät historian ulkomuseoiksi ja kuihtuvat pois." (Anu Kantola, hs 4.10. 2016)

Sivistys ja kansallistunne vastakkain?

Perinteisen määritelmän mukaan sivistys on oman sivilisaation historian pääpiirteiden, filosofian ja tieteen sekä taiteen muotokielen ja pääteosten tuntemista. Eero Ojasen kirjaa Sivistyksen filosofia esitteli Pekka Wahlstedt hs 27.5.2008: "Sivistyksellä tarkoitetaan arkipuheessa usein korkeaa koulutustasoa ja käytöstapoja. Tällöin sivistys nähdään muodollisena asiana, joka omaksutaan ulkoapäin. Sivistys on kuitenkin alun perin filosofinen käsite, joka viittaa ihmisen henkiseen ja eettiseen kasvuun. 1700-luvulla heitä olivat saksalaisen idealismin edustajat Vilhelm von Humboldt, Kant, Hegel ja Herder."

Liekö Wahlstedtiä vai Ojasta käsitys, että "Bildung viittasi ihmiseen Jumalan kuvana? Ihminen kantaa sisimmässään jumalallista kipinää tai mahdollisuutta, ja sivistyminen on tämän mahdollisuuden toteuttamista, pääsemistä yhteyteen Jumalan kanssa. Samoin saksalaisten filosofien mukaan ihmisen sivistys on piilevän ihmisyyden toteuttamista, tulemista siksi, mitä sisimmässään jo on. Kantille sivistyminen on täysi-ikäiseksi kasvamista, mikä tarkoittaa rohkeutta ajatella itse ja ottaa moraalista kantaa yhteiskunnan asioihin. Snellman painotti erityisesti vuonna 1840 pamfletissaan Akateemisesta opiskelusta, että tietoa ei saa ottaa vastaan valmiina pakettina, vaan se tulee omaksua kriittisen ja omakohtaisen arvioinnin tuloksena. Ojanen toteaa, että hyvinvointivaltio ilmaisine kouluineen ja muine sivistyslaitoksineen heijastaa Snellmanin edustamaa sivistysajattelua. Tänään kuitenkin raadollinen talousvaltio on ajamassa sivistynyttä hyvinvointivaltiota nurkkaan." Wahlstedtin loppukaneetti: "Sivistyksen filosofia haastaa arvioimaan uudelleen niin talouden, politiikan kuin koulutuksenkin tavoitteita. Pelkkä talouden ja kuluttamisen ihannointi vie ihmiskuntaa takaisin barbaariseen aikaan."

Jarno Paalasmaa, Steinerkasvatuksen liiton puheenjohtaja: "Perinteisesti sivistys liitetään tietoon ja oppimiseen sekä ulkonaisiin tapoihin ja käyttäytymiseen. Toisinaan sivistys samaistetaan läheisesti kulttuurin ja sivilisaation käsitteiden kanssa. Sivistyksen yhteydessä puhutaan usein myös humanistisesta ja henkisestä kulttuurista. (hs vieraskynä 19.6.2009)

Vanhan osuvan sanonnan mukaan sivistys on sitä mitä jää jäljelle, kun tiedot unohtuvat.

Gebhardt. Jurgen: Verfassungspatriotismus als Identitätskonzept der Nation
Korte, Karl-Rudolf: Das Dilemma des Nationalstaates in Westeuropa: Zur Identitätsproblematik der europäischen Integration
Mayer Tilman: Die nationalstaatliche Herausforderung in Europa
Weissmann Karheinz: Wiederkehr einer Totgesagten: Der Nationalstaat am Ende des 20. Jahrhunderts
Benito Corral: Nacionalidad, ciudadaniá y democracia. A quién pertenece la Constitución? Madrid 2006