1959 Aineita, III luokka

Äitini

Minun äitini on opettajana Suolahdessa. Sen takia meillä onkin apulainen. Mutta toisten lasten äiti on kuollut ja sen takia niillä on apulainen. Minun äitini tekee vielä senkin jälkeen töitä kun tulee koulusta. Äiti on yhteiskoulun nuori lehtori. Sen takia äidilläni on niin paljon työtä.

Joulun vietto kotona

Jokaisessa suomalaisessa kodissa vietetään 24. päivä joulukuuta joulua ja niin vietetään meilläkin. Jouluaatto tuntui pitkältä, mutta tänä jouluna se meni oikein nopeasti. Me siivosimme ensin ja iltapäivällä kävimme joulusaunassa. Sitten me aloimme odottamaan mummia ja vaaria. Kun he sitten tulivat, menivät hekin joulusaunaan. Syötyämme aloimme äidin kanssa pestä asioita. Joulupukki tuli emmekä olleet vielä muuta kuin syöneet. Sen jälkeen me lauloimme ja minä luin jouluevankeliumin. Sitten lauloimme vielä yhdessä, kello olikin jo kymmenen.

1960 IV luokka

Matkalla on joskus hauska olla, muta joskus kun on pitemmällä matkalla yksin, niin voi tulla ikävä kotiin. Minä olin joululomalla matkalla Hartolassa. Hartolassa näkyy jo televisio ja Saloilla, jossa olin, niin heillä on oma televisio. Salolta on kirkolle matkaa noin kaksi kilometriä. Minulla oli Hartolassa luistimet mukanani. Eräänä päivänä kävimme Arja, Taru ja minä luistinradalla luistelemassa. Sinä päivänä oli kova pakkanen ja me olimme jäätyä sille matkalle. Hartolassa on mielestäni hyvä museo. Kävin siellä jo edellisellä kerralla ollessani Hartolassa. Siellä on entisajan työkaluja, huonekaluja, nukkekoti, kirjoja ja paljon muutakin vanhaa. Minusta nämä Hartolan matkat ovat olleet hauskoja ja mielenkiintoisia.

Nyt on mennyt äitienpäivä, jolloin jokainen muistaa äitiään. Minun kotonani vietettiin myös äitienpäivää. Aamulla veimme äidille kahvia vuoteen viereen ja lauloimme onnen kyyhky lentää. Äidin lähdettyä äitienpäiväjuhlille, minä sijasin vuoteet ja siivosin. Päivemmällä katoin pöydän ja keitin liemen. Kun olimme syöneet, niin pesin astiat. Lähdimme kaikki lapset ulos, että äiti saisi keskustella rauhassa vieraansa kanssa. Illalla joimme iltateen ja menimme nukkumaan. Minä en voinut nukuttaa Mikkoa, koska hän ei suostunut nukkumaan muuta kuin äidin vieressä. Näin autoin minä äitienpäivänä äitiä.

Ystäväni

Minulla on ystävä jonka nimi on Aune Lähteenmaa. Hän asuu Alavudella ja on minun ikäiseni. Isä sanoi, että Aune saa tulla meille yhteiskoulua käymään, jos minä pääsen kouluun ja Aune pääsee.

Hauskin tunti koulussa

Minä pidän koulussa kaikkein eniten laskutunnista. Vaikka meidän luokallamme on paljon huonompiakin laskijoita ja opettaja saa hangata ja opettaa heille laskuja. Minä pidän muistakin tunneista. Mutta laskentotunti on kaikkein mukavin tunti.

Elokuvissa

Elokuvissa on hyvin hauska käydä. Viimeksi minä olin Jyväskylässä nonstopissa ja siitäkin on jo kolme viikkoa.

Lupa

… me aloimme leikkimään ravintolaa. Mutta ei me voitu kauan leikkiä kun pojat eivät olleet kunnolla.


Jyväskylän mummin synttärikiitoskortit

Kiitokseni huomaavaisuudesta onnellisten elinpäivieni ohitse kiitäessä. Mummi

Suurkiitos Teille kun valoisan elämäni päiväkirjan loppusivuille toitte vielä yhden lehden lisää. Nöyrästi kiittäen Tyyne Salo


1963 Saarijärven marttatytöt

21.5.1963 kansainvälien rokote smallbocia vastaan


3.-14.6.1964 Rippikoulu Kittilässä
Rippijuhlani kestivät aika myöhään, sillä vieraat ja ek. Ahonen ja äiti innostuivat väittelemään naispappeudesta. Sillä leirillä ne johtajat olivat pitäneet mua uskovaisena. Miksi? Heistä tuntui niin kuin minä olisin ajatellut näitä asioita aika paljon. (vastauksistani päätellen) ja olen kai muuten sen tyyppinen. Miksipä ei! Käynhän miltei joka sunnuntai kirkossakin. Ja menen ehtoollisellekin vielä piakkoin.

20.11.1964 Saarijärven yhteiskoulun teinikunta – 1968

1966 liittynyt kokoomuksen nuoriin Saarijärvellä

7.4.1967 Punaisen Ristin kurssi

18.4.1968 Keski-Suomi kolkkajohtaja

2.6.1968 International certificate of vaccination against smallbox

7.6.1968 Kansainvälinen ajokortti

1.6.1970 ajokortin uusinta


1982
11.10 venäjän tunti 18.20, ranska 0.30
12.10. uimassa Nillesien kanssa, ihmisiä
13.10. Laukkonen illallinen, ranska 1. film, Pushkin Center
15.10. Differdingen
16.10. appivanhemat Köpiksestä
17.10. Kai Porvoosta
18.10. Trier yliopisto alkaa
19.10. Ulle Liege
20.10. Suomeloiden läksiäiset
22.10. teatteri Esch
23. 10. Irish ev. Trocadero
24.10. maraton, Ulle sauna
25. 10. Ulle coctail
26. 10. Ilmonit
27.10. Liisa, Iiris
28.10. Henni lääkäri

Muistoleimoja passeista

29.12.1964 lähtenyt Vainikkala


4.1.1965 saapunut Vainikkala

4.6.1965 lähtenyt Helsinki


26.6.1967 lähtenyt Helsinki

3.7.1967 entrada Espanja

6.7.1967 Ecternach Luxemburg

6.7.1967 FranceLonglawille

6.7.1967 Bundesrepublik Losheim

16.7.1967 France Leperthus

16.7.67 Salid Espana

23.7.67 Suise Grand Saint Bernard

24.7.67 Basel Schweiz

24.7. Otterbach Weil am Rhein


18.8.1967 Ambasada Polskiej Berlinie

24.8.67 Gradno CCCR

29.10.1967 DDR


24.5.1968-25.5.1970 Embassy of the United sate of America Helsinki

10.6.1968 lähtenyt Helsinki lentoasema

24.12.1968 Canada Imigration

31.12.1968-31.12.1972 Cosulate General United States Montreal Canada multiple


5.4.1969 Canada Imigration Niagara Falls

23.8.1969 saapunut

11.9.1969 lähtenyt Helsinki lentoasema

11.9.1969 Imigration New York

17.9.1969 Canada imigration Fort Erie


9.10.1970 transitvisa DDR

14.12.1970 US Imigration New York

27.3. 1970 Canada Fort Erie

15.5.1970 saapunut Helsinki

30.6.1970 lähtenyt Vainikkala

30.8.1970 saapunut Vainikkala

24.9.1970 lähtenyt Vaalimaa

18.9.1970 ambasada Polskiej

11.10.1970 Durchreise DDR

20.10.1970-14.5.1973 Aufenhaltserlaubnis Bundesrepublik Deutschland


20.3.1971 DDR Drewtz

26.3.1971 Brennero Strada

17.9.1971 DDR Durchreise

21.9.1971 Polskiej

12.11.1971 transit DDR

31.12.1971 Grewitz DDR


1.1.1972 transit Marienborn DDR

18.5.1972 Ceskoslovenske vizum

5.8.1972 transi Staaken DDR

27.9.1972 lähtenyt Vainikkala

24.9.72 Sassnitz DDR


25.3.1973 Sassnitz DDR

14.5.1973-14.5.1975

15.10.1973 Ceskoslovenske vizum

17.12.1973 transit DDR Drewtz, Sassitz Aufenhaltserlaubnis Bundesrepublik Deutschland


5.4.1974 saapunut Helsinki

2.6.1974 saapunut Helsinki


Matkoja lapsena

3.-14.6.1964 Rippikoulu Kittilässä

25.6. - 7.7. 1964 Rengasmatka Ruotsi-Norja-Tanska, Saarijärven matkailukerho

29.12.1964  Venäjän talvi, seuramatka Moskovaan, yksin

18.5.-15.6.1965 Ämneskurssen, kansanopisto Ruotsissa