Neuvostolainen rauhanomaisen rinnakkainolon diskurssi

4.3. Neuvostolainen rauhanomaisen rinnakkainolon diskurssi

Rauhanomaisesta rinnakkainolosta ovat kirjoittaneet erityisesti seuraavat neuvostolaiset tutkijat: Gromyko (1962), Tomashevsky (1974), Kortunov (1979) ja Samkowoj (1976). Neuvostolaiset tutkijat määrittelevät rauhanomaisen rinnakkainolon sen mukaan, missä yhteydessä he käyttävät käsitettä. Puhuttaessa liennytyksestä esiintyy sen yhteydessä useimmiten sana rauha, joskus myös sana atomisodan vastustus (vrt. luku 6.1.2.). Erityinen luonne luokkataistelun muotona ei tule lainkaan esille liennytyksestä puhuttaessa. Puoluekokouksissa käsite tulkitaan yleisimmin "kahden vastakkaisen yhteiskuntajärjestelmän" välisenä suhteena sekä Leninin periaatteiden toteuttamisena. Päivällispuheissa länsimaisten johtajien kanssa ja länsimaille tarkoitetuissa tiedonannoissa rauhanomaisen rinnakkainolon yhteydessä puhutaan ystävällisistä ja molemmille valtioille edullisista suhteista. Erityisen liennytyshenkistä tulkintaa osoitti Tshernenkon vastaus kanadalaisen oppilaan Laurie Pirauxin rauhanaloite- kirjeeseen vuonna 1985. Tshemenko kertoo rauhanomaisen rinnakkainolon tarkoittaneen jo vuodesta 1917 lähtien kaikille edullista yhteistyötä, tasa-arvoa, sekaantumattomuutta ja yhteisiä sääntöjä:

"Valtioiden ja ihmisten välisistä yhteistoiminnan säännöistä on pidettävä hyvä huoli. Suhteita on kehitettävä tasa-arvon ja sisäisiin asioihin sekaantumattomuuden pohjalta. Väkivallan käyttö ja sillä pelottelu on lopetettava kokonaan. Molemmille hyödyllisen yhteistyön kehittämisen hyväksi on tehtävä kaikki mahdollinen, jotta siitä tulisi normaali osa kansainvälistä elämää. Lyhyesti sanoen: nämä ovat rauhanomaisen rinnakkainolon periaatteet, jotka Neuvostoliitto esitti maailmanyhteisölle välittömästi vuonna 1917 Suuren lokakuun sosialistisen vallankumouksen jälkeen." (Konstantin Tshernenko, Pravda 25.1.1985)

Andropov tulee vuonna 1967 KGB:n johtajana olleessaan omassa määritelmässään lähelle rauhanomaisen rinnakkainolon leniniläistä tulkintaa vuoden 1922 Genovan neuvotteluissa, joissa käsitteellä kuvattiin selvää vaikkakin kieroa menetelmää länsimaiden muuttamiseksi (katso luku 5.3.3.) pitäessään rauhanomaista rinnakkainoloa luokkataistelun sitkeänä muotona, jonka täytäntöönpanoon myös salainen poliisi osallistuu.

'Virkamiehet tietävät, että rauhanomainen rinnakkainolo on luokkataistelun muoto. Se on hellittämätöntä ja peräänantamatonta taistelua kaikilla rintamilla - taloudellisella, poliittisella ja ideologisella. Tässä taistelussa valtion turvallisuus järjestö on velvoitettu täyttämään tehtävänsä tarkkaan ja virheettömästi." (Andropov, Pravda 21.12.1967)

Neuvostolaisista tutkijoista Jegorov on kirjoittanut eniten rauhanomaisesta rinnakkainolosta. Hänen mukaansa rauhanomainen rinnakkainolo pohjautuu sellaisiin periaatteisiin, jotka mahdollistavat kansainvälisen konfliktin estämisen samaan aikaan kun vallankumous edistyy yksittäisissä maissa:

"Rauhanomainen rinnakkainolo ei ole mikään 'joka paikan lääke', joka pelastaisi kapitalistisen maailman luokkataistelulta, sosiaaliselta vallankumoukselta ja kansalliselta vapautusliikkeeltä. Se ei tarkoita sosiaalisen eikä poliittisen status quon säilyttämistä eikä ideologisen taistelun heikentymistä. Se vaikuttaa kapitalistisissa maissa tapahtuvaan luokkataisteluun." (Jegorov 1972, s. 216)

Sen sijaan puolueen ideologina pidetty Suslov ymmärtää rauhanomaisella rinnakkainololla rauhaa ja rinnakkainoloa, rauhanomainen rinnakkainolo ei näytä liittyvän luokkataisteluun eikä ideologiseen taisteluun: 

"Voimakas luokkataistelu jatkuu sekä kansainvälisellä tasolla että kapitalististen maiden sisällä. Erityisen voimakas on ideologinen kamppailu. Siinä ei ole minkäänlaista rauhanomaista rinnakkainoloa sosialismin ja kapitalismin välillä eikä koskaan voi ollakaan." (Suslov, Pravda 14.7.1973)

Vielä kauempana neuvostomarxilaisesta vallankumouksellisesta tulkinnasta ovat länsimaissa vaikuttavat neuvostolaiset, jotka antavat rauhanomaiselle rinnakkainololIe nationalistisen määritelmän:

"Rauhanomainen rinnakkainolo edellyttääkin juuri pyrkimystä yhteisymmärrykseen, pakkoa nähdä, ymmärtää ja ottaa huomioon omien etujen ohella myös kumppaneiden edut." (Zaitsikov, Suomen Kuvalehti, kesäkuu 1986)

Lähes yhtä nationalisesti rauhanomaisen rinnakkainolon tulkitsee tämä APN:n Helsingin toimiston johtaja kuin Hrushtshev. Vuoden 1956 puoluekokouksessa toi Hrushtshev esille iskulauseen: joko rauhanomainen rinnakkainolo tai katastrofaalinen atomisota. Hrushtshevin määritelmä oli selvästi status quo määritelmä:

"Päämääränä on molempien järjestelmien rauhanomainen rinnakkainolo. niiden rauhanomainen kilpailu talouden, tieteen ja tekniikan alalla" (Hrushtshev, 11.10.1957).

Vuoteen 1960 mennessä Hrushtshevkin oli luopunut sovittelevasta kannastaan ja alkoi tulkita rauhanomaista rinnakkainoloa ideologisen taistelun muotona ja tällöin määritelmä alkoi muistuttaa NKP:n ohjelman mukaista määritelmää:

"Rauhanomaiselle rinnakkainololle rakentuva politiikkamme helpottaa kapitalistisissa maissa kommunististen puolueiden ja muiden edistyksellisten organisaatioiden toimintaa" (Hrushtshev, 6.1.1961).

Hrushtshevin aikakauden loppupuolella rauhanomaisen rinnakkainolon NKP:n ohjelman mukainen ideologinen ja luokkataistelullinen määritelmä oli selvästi voittanut rauhaa ja taloudellisia suhteita painottavan status quo määritelmän. Samaan aikaan lisääntyivät Kiinan hyökkäykset Neuvostoliiton marxilaista ideologian vääristämistä vastaan sekä taloudelliset vaikeudet:

"Jos myöntyisimme kommunistisen ja porvarillisen ideologian rauhanomaiseen rinnakkainoloon, tarjoaisimme samalla viholliselle mahdollisuuden tuhota kaiken, mikä meille on arvokasta, edistäisimme vääristelyä, joka tuhoaisi kansan tietoisuuden, tuhoaisi järjestäytymisemme... Uskon, että kaikki käsittävät, että on oltava erityisen valveutunut ja on vastustettava niitä, jotka ovat ideologisesti rauhanomaisen rinnakkainolon vieraalla puolella." (Hrushtshev, puhe kulttuuripolitiikasta keskuskomiteassa 21.6.1963)

"YY A-sopimus ennakoi monessa suhteessa Euroopan turva- ja yhteistyökokouksen päätösasiakirjan henkeä ja suuntaa. Sopimus ilmentää yhteiskuntajärjestelmiltään erilaisten valtioiden välisen rauhanomaisen rinnakkainolon leniniläisiä periaatteita. Se osoittaa myös, että nämä periaatteet voidaan toteuttaa käytännössä." (V .M.Sobolev, YY A-sopimuksen vuosijuhla Lohjalla 25.4.1987, Ystävyyden posti 2/87)

"Neuvostoliiton ja Suomen välisissä suhteissa alettiin toisen maailmansodan jälkeen, aiemmin kuin Neuvostoliiton suhteissa muihin toisen yhteiskuntajärjestelmän maihin ymmärtää, että ainoa ulospääsy vastakkainolon umpikujasta on rauhanomainen rinnakkainolo. Saavutetusta on ollut hyötyä laadittaessa ETYK:n Helsingin päätösasiakirjaa, tätä rauhanomaisen rinnakkainolon peruskirjaa." (Vasili Zaitsikov: Tiedonvälitys on rauhantyötä, Suomen Kuvalehti 12/1986)

Mihail Gorbatshovin aikana rauhanomaisesta rinnakkainolosta on puhuttu yhä harvemmin. Alkuaikoinaan Gorbatshov yritti siirtää käsitteen NKP:n ohjelman mukaisen tulkinnan enemmän yleishumaaniseen suuntaan:

"Uskollisuutemme rauhanomaisen rinnakkainolon politiikalle on osoitus uuden yhteiskuntajärjestelmän voimasta ja luottamuksesta sen mahdollisuuksiin. Rauhanomaisen rinnakkainolon politiikka vastaa kaikkien maiden ja kansojen etua, ja se on hengeltään humaania ja niiden rauhan ja vapauden ihanteiden mukaista, jotka kannustivat neuvostoliittolaisia taisteluun viime sodassa." (Mihail Gorbatshov, Puhe voiton 40-vuotisjuhlassa 8.6.1985, Sosialismin teoria ja käytäntö 20/1985)

Viittaukset luokkataisteluun rauhanomaisen rinnakkainolon yhtenä muotona poistettiin puolueen ohjelmista vuonna 1986. Yhä useammin puhuttiin pelkästään rinnakkainolosta ja jätettiin sana rauhanomainen pois. Myös siitä dogmasta, jonka mukaan rauhanomainen rinnakkainolo auttaisi luokkataisteluja, lännessä luovuttiin.