Ohjeita kesäkaritsoiden ja kesäkilien hoitajille

Ruokinta

  • Karitsat ja kilit tarvitsevat vain hyvän laitumen, suolaa ja vettä
  • Pikkuiset ovat syntyneet helmikuussa. Ne imevät vielä emiään, jos se niille sallitaan. Siksi niille voi antaa vielä maitoa tai heraa.
  • Karitsat ja vuohet tarvitsevat kaksi kertaa päivässä raikasta vettä ja heinää. Koska ne ovat tottuneet kuivaheinään, tulisi ruokavalion muutos tuorerehuun tehdä vähitellen eli parin viikon ajan aamuin illoin kuivaheinää
  • .Pikkuisille voi antaa vihanneksia ja perkuujätteitä noin kilon päivässä sekä pari desiä kauran ja ohran jyviä
  • Kaikille saa antaa leivän kannikoita.
  • Kun eläimiä ruokkii kädestä, ne kesyyntyvät nopeammin. Eläimet ovat kasvissyöjiä.
  • Yrtit kuten horsma, mesiangervo, kuivatut nokkoset, koivunlehdet, havupuiden neulaset ja kuoret ovat suurta herkkua
  • Jollet raski ostaa agrikaupasta nuolukiveä, anna merisuolaa hinkistä pari kertaa viikossa
  • Puiden maittavuusjärjestys: paju, haapa, koivu, pihlaja

Muu hoito

  • Eläimet oppivat nopeasti määrätyille tavoille. Ruokinnan ja leikkiaikojen tulisi olla säännöllisiä eli joka päivä samaan aikaan, Märehtimiseen on varattava oma aikansa
  • Eläinten tulee päästä suojaan sateelta ja auringolta
  • Makuualustan tulee olla kuiva
  • Niitä voi harjata ja sorkkia leikata (ei välttämätöntä)
  • Jos tulee ripulia, on eläin otettava sisälle ja pidettävä kuivaheinällä
  • Pikkuiset eivät tarvitse matolääkitystä uudella niityllä laiduntaessaan. Jos ongelmia esiintyy, voi tulla hakemaan pulveria meiltä
  • Jos muuten tarvitsette eläinlääkärin apua, voitte ottaa häneen yhteyttä. Selkeämpi jos soitatte meille. Veljeni on Saarijärvellä eläinlääkärinä ja auttaa edullisimmin. Edellisenä kesänä katkesi pikkukilin jalka. Ei auttanut muu kuin lopettaa kili. Teemme sen täällä.
  • Seurailkaa eläimen turkkia. Siitä näkee, onko se saanut oikeaa ravintoa. Turkin tulee olla kuiva, kiiltävä ja kuohkea.

 

Pidämme heinäkuun lopulla, lauantaina 30.7. klo 16 grillijuhlan kesälampaiden ja kesävuohien perheille. Silloin saamme toisiltamme palautetta. Tuokaa mukananne valokuvia!

Sukulaiset ja naapurit maksavat tarjoilusta 40 mk (erilaisia vuohi- ja lammastuotteita) Ennakkoilmoittautuminen suotava.

Tulkaa heinätalkoisiin! Nostamme heinän seipäälle ja

kärräämme sitten navetan ylisille.

 

 

Vuohet ja lampaat ovat tottuneet seuraaviin aikoihin:

8 - 9.00 lypsyaika, lampaille ja vuohille heinää ja 2 dl jyviä.

10.00 kaikille vettä

15 - 16.00 heinää pieni sylillinen jokaiselle, vihanneksia 1/2 litraa ja, jyviä  2 dl uuhilIe,

18.30 iltalypsy: vettä kaikille, karitsoille ja kileille jyviä

 

Kaikki vuohet ja lampaat

1. raikasta vettä 2 kertaa vuorokaudessa

2. heinää enintään 2 kg/vrk/eläin

3. juureksia enintään 1 kg/vrk/ eläin

4. merisuolaa tai nuolukivi

5. kaamosaikana kivennäistä 2 dl/viikko/eläin ale-vitamiinia 1/4 dl viikko/ eläin

Muita seminaareja ja juhlia kesällä 2000: 

26.-28.5. Vuohi-, lammas- ja maatiaiskanapäivät,

  • Etelä-Pohjanmaan luomukotieläin vastaava agrologi Ulla Maija Leskinen (lauantaina klo 13.30),
  • agrologi Tarja Niemelä Vihdistä (klo 15.30) opastaa maatiaiskanan hoidosta ja säilyttämisestä.
  • vuohi- ja lammastilallinen Sirkka Saarinen (klo 17) kertoo kokemuksistaan ja ansiomahdollisuuksista.

9.-11.6. Yhteisön kolmivuotisjuhla, ilmainen yö kaikille jäsenille, vieraat puoleen hintaan (75 mk/vrk) 

11 -18.6. Prometheusleiri (tarkoitettu rippikouluikäisille) 23.6. Juhannuskokko,rosvopaistia

11-13.8. Täydenkuun sinkkujuhlat, savusauna

25.-27.8. Syystyöt kestopuutarhassa. Anna Lassila Isnäsistä

1.3.9 Sienikurssi (agrologi Teija Hirvelä): Sienien kasvupaikkojen tunnistaminen, säilöntä ja ruoanlaitto.

Talkoolaisille puutarha-, heinä-, navetta-, siivous-, keittiö- ja rakennustöitä.

 

Majoitustilat:

  • Neljä kahden hengen huonetta,
  • kahdeksan yhden hengen huonetta.
  • WC käytävällä/myös käyskä,
  • suihku ja sauna alakerrassa. Rannassa savusauna.
  • Lisäksi lattiamajoitusta korjuukelpoisessa pehtorintalossa.

Hinnat:

  • Aamiaismajoitus 120 mk/henkilö.
  • Pehtorintalossa 30 mk ilman aamiaista.
  • Täysihoito 180 mk/vrk
  • (tilan töihin osallistumalla 50 mk/vrk)

Mielellään omat vuodevaatteet mukaan.

Aamiainen sisältää: puuroa itse jauhetuista luomuryyneistä, marjoja, maatiaiskanan munia, vuohenmaitojuustoa (myös fetaa), täysjyväleipää, levitteitä, raasteita, yrttejä ja yrttiteetä (myös kahvia)

Suomineito-yhteisö on omavaraisuuteen ja permakulttuuriseen (kestävään) elämäntapaan pyrkivä kansainvälinen asuinyhteisö.

Tilalla on askarteluhuoneita ja kirjasto. Näyttelytila permakulttuurista ja yhteisöasumisesta sekä ekokylistä Suomessa ja Euroopassa. Ruoka valmistetaan omista tai talkootöillä hankituista tuotteista. Maata on 10 ha, 800 m omaa rantaa, savusauna, puutarha, 150 marjapensasta. Lisäksi eläimiä: lampaita, vuohia, sikoja, maatiaiskanoja ja kissoja.